Ei vaiskaa!

Kerkesin sitte nuolaasta ennen ku tipahti. Se loma nimittään. Tilanne on muuttunu eilisestä sen verran, jotta firma pistetähänki kokonansa kiinni viikoksi heinäkuun puoles välis ja mä siirsin juhannusviikolle suunnittelemani loman sitte sinne.

Kuukaurella piteni loman orotus, mutta enkähän mä kestä. Varsinki ku sain pomolta synninpäästön. Mä nimittään kerroon sille tänään, jotta musta tuntuu, jotten oo ansaannu mitää poonusta ku mun pistää vieläki niin vihakseni se virheeni.

Pomo sanoo, jottei sellaasia saa miettiä ku jokahinen meistä teköö virheetä, mutta aina ne on saatu selevitettyä. Ja niinhän siinä ilimeesesti nykki käytihin ku näyttääs siltä, jotta verottaja on ny korijausilimootuksen jäläkihin palauttanu firmalle sen mun virheen takia aluun perin liikaa maksetun summan.

Ehtoopäivällä pomo vielä otti asian puheeksi ja sanoo jotta oomma jokahinen ansaannu poonuksemma ja iliman meitä hän olis kuses.

Mitä mä oon teheny ansaatakseni nuon ihanan pomon?

Kotia tullesnani mua oli vastas kaks karvakamua. Poijan sakki oli keriinny tänne ennen mua. Nyt meillä on tarijolla tassuterapiaa ainaki ens viikon loppuhun asti. 🐕🐈

Loma!

Tai siis ei ny ihan vielä. Tänäänhän oli vapaapäivä. Joka meni kyllä kaikemmoisten askarehien paris, ku poijan porukka on huomenna tulos tänne. Viipyyvät sitte vissihin ainaki ens viikon loppuhun asti.

Oon vähä siivoollu, imuroonu ja pyhkiny pölyjä. Mä en palijoosin imuroonu laattioota, otin tällä kertaa kohtehen vähä ylempää, nimittään lampunvarijostimista. Auringonpaistehes näki, kuinka kankahiset varijostimet oli keränny pölyä. Kummasti ne valakeni ku imuroottin enimmät pois. 😀 Meillä on ollu olohuonehes samat lamput yli kolomekymmentä vuotta enkä oo vieläkää kyllästyny niihin. Pitääs vain ehkä saara niihin uuret, oikiasti puhtahat koovat (= varjostimet), mutta en tierä, saisko nuohin sopivia mistää.

Ruokakaupas piti käyrä tietysti hakemas taas valtaasat määrät tavaraa. Vaikka väki lisääntyy vain puolella, niin tuntuu, jotta ruokaa pitää ostaa ainaki nelijä kertaa enämmän ku tavallisesti.

Ehtoopäivällä tein suklaapiirakan ennen testaamattomalla reseptillä, jotta nähtäväksi jää, mitä siitä tuli. Kuorrutus ei oo vielä jähämettyny, niin ei oo päästy maistamahan. Sitä paitti yks kohta siitä piirakasta jäi montolle (= kuopalle), niin jotta kuorrutus valuu sinne. 😂 Onneksi se oli sen verran hirasliikkeestä, jotta ehkä se ei aiva kaikki valunu sinne monttohon, ku laitoon koko kropsun jääkaappihin jähämettymähän.

Seuraavaksi tein Kari Aihisen ohojetta mukaallen Pellinkilääsen makaroonilooran tekeentymähän. Se paistetahan vasta huomenna.

Ajatuksis oli, jotta olsin keriinny pesemähän eres osan klasiista tai siivuamahan vähä lisää tai käyrä puutarhas nyppimäs jotaki, mutta kello oli lopuuksi yli viis ku sain kaikki tehtyä, niin jotta jäi tälläki kertaa ajatuksen tasolle. En jaksanu (lue: viittiny) enää jatkaa.

Mutta se loma! Nyt ollahan vihiroonki päästy sopimahan lomista työkaverin kans. Se on ollu kohta kymmenen vuotta taloos, niin ajattelin antaa sen ensi valita lomansa aijat ja mä katton sitte, mihinkä mä saan oman lomani. Sen toivomus oli, jottei mun loman aikana olsi kovin hankalia palakanlaskentoja. Lisäksi mä tajusin, jotten mä kehtaa olla pomon kans yhtä aikaa lomalla, ku tämä samaanen työkaveri tuuraa pomoaki. Niimpä mä pääryyn siihen, jotta pirän lomaa juhannusviikolla ja loput elokuulla.

Tuntuu kyllä jo toisinansa, jotta olsin oikiasti loman tarpehes. Pian on menny kaks vuotta iliman lomaa. Vähä on tullu sellaasta väsymystä, joka ei taharo oikeen mennä ohi lepäämälläkää. Tänäänki meinasin nukahtaa ruaan jäläkihin aiva väkisin istahalleni, ku meinasin lukia hetken ruokaa sulatellesnani. Väsynehenä teköö heleposti virheetä. Niitten peleko aiheuttaa huonua ja pätkittäästä nukkumista, painajaasia ja stressiä. Kaikki tuo syö työn ilua. Sitä minen halua, koska mä kuitenki tykkään työstäni tosi palijo. Mutta enkähän mä ny jaksa, ku tierän, koska se loma oikiasti on. Eihän siihen ensimmääsehen pätkähän oo enää ku kolome viikkua!

Matti Yrjänä Joensuu: Harjunpää ja rautahuone

Erellinen (ylähä kirijattu) lukukerta on näköjään ollu kolome ja puoli vuotta sitte. Ei ollu yhtää muuttunu helepommaksi lukia. Tämä on lukemistani Joensuun kirijoosta eherottomasti raarollisin ja rankin. Kesti tälläki kertaa lukeminen aika kauan.

Mutta ei se mitää. Koronakirijasto on ny vasta justihin auennu noutopalavelulle. Ja kirijoja saa hakia vain sellaasehen aikahan, jotta mä oon töis, enkä eres pääsisi hakemahan.

Onneksi tuli justihin synttärilahajapaketis kaks Outi Pakkasen kirijaa. Ostin ne siskoonflikan antamalla lahajakortilla Adlibriksestä. En oo vielä ehtiny aloottamahan kumpaakaa. Pitää pitää hetki aina taukoa kirijojen välis, jottei erellinen tarina jää häirittemähän seuraavan lukemista.

Valitettavasti oon huomannu, jotta lukeminen on muutenki vähentyny. On niin heleppo väsynehenä jumittaa tabletille lukemahan iltapäivälehtiä tai pelaamahan vähä Candy Crush Sagaa…

 

Emmä oo ansaannu!

Mun pistää sitte niin vihakseni! Enkä voi syyttää ketää muuta ku ittiäni.

Olin joulukuus teheny virheen, joka huomattihin vasta maalliskuus, ku verottajalta tuli selevityspyyntö. Tein selevitykset ja kuvittelin, jotta se sillä oikee. No eihän se ny niin yksinkertaasta tietystikkää ollu.

Se virhe näkyy ny kirijanpiros ja siinä, jottei OmaVerotiliä saa täsmättyä kirijanpitohon. Meni eilinen aamupäivä sitä pomon kans selevitelles eikä lopuuksi auttanu ku soittaa verohallintohon ja kysyä sieltä apuja. OmaVero-sivut on niin sekavat, jottei niistä taharo saara mitää selevää tavallisestikkaa, saati jos sielä on virhe. No, mä sain sieltä neuvon, kuinka mä poistan virheellisen tieron.

En havaannu kysyä, kuinka kauan menöö, ennen ku korijattu tieto päivittyy sinne sivulle. Tulorekisterin tierot päivittyy noin viikos, toivottavasti tämäki tieto. Sitä orotelles ei auta ku manata omaa huolimattomuuttansa.

Mä en ollu ainut, jolla oli huono päivä eileen. Kaks muutaki työkaveria takkus omien juttujensa kans ja kumpiki tartti pomon apua niihin. Oltihin oikeen teho tuhotriio eileen…

Ja kaikkista pahimmalta tuntuu, ku ehtoopäivällä pomo kertoo antavansa meille tällä kuulla poonuksen. Olis teheny mieli kaivaa ittellensä ainaki kaks metriä syvä potero ja mennä sinne häpeemähän. En torellakaa tuntenu ansaanneheni mitää poonuksia! Ja Tiina sanoo ihan samaa.

Tuntuu aiva käsittämättömältä, jotta tällääsenä aikana ku joka puolelta vain kuuluu lomautus- ja irtisanomisuutisia, me saarahan ekstraa. Meillä on kyllä ihan käsittämättömän kärsivällinen ja ihana työnantaja! En usko, jotta oon ansaannu sitäkää. 

Emmä olsi mennykkää!

Mä kerroon (muistaakseni) joskus aikaasemmin, jotta mulla oli ”silimäpussin tulehrus”. No, se vaiva on ollu enämmän ja vähemmän koko tämän aijan.

Oon virutellu (= huuhdellut) lämpöösellä vetellä (mistä se ei tykänny ollenkaa), oon laittanu silimänympärysvoiretta, Pepantteenia (= Bepanthenia), vaseliinia, apteekista ostettua voiretta.. Kortisoonivoiretta en tohori laittaa nuon likelle silimää.

Oon putsaallu sillä apteekista ostamallani kallihilla silimänpesuvetellä. Se auttaa jonku verran, mutta sen jäliiltä iho kuivaa niin kovaksi koppuraksi ja kinnaa (= kiristää).

Vaiva ei oo mitenkää kokoaikaanen, vaan tuntuu, jotta se lehahteloo ihan sattumanvaraasesti. En ainakaa oo keksiny, mitää yhtä seliitystä sen pahenemiselle.

Välillä mä unohran koko asian ja hieraasen silimää. Sen jäläkihin taas hetken muistaa, ku siitä alakaa sen päiväänen karvasteleminen (= kirveleminen). 

Tänään oli taas sellaanen huonoot päivä. Silimänympärys oli ärtynehen punaanen ja paisuksis, silimän ulukonurkka pahin.

Töis satuun vilikaasemahan peilihin ja totesin, jotta näyttää siltä ku mulla olis musta silimä. Päätin soittaa terveyskeskuksehen ja kysyä aikaa, ku kerran isäntäki sinne pääsi. Mutta mulle sanottihin, jotta he ottaa vastahan vain hengitystiepotilahia. 

Mistähän niitä piisaa (= riittää), ku ei koko maakunnas oo ollu parihin viikkohon ku yks (tai kaks) uutta koronatapausta? Heittääkö ne tikkaa sielä aikansa kuluksi ja potilahat häirittis vain pistelaskua?

No, emmä olsi mennykkää. Pirän tämän pahan silimäni siltä varalta, jotta sille olis vaikka käyttyä. 

Torey Hayden: Toisten lapset

Tämä kirija on syntymäpäivälahaja Raijalta 8 vuotta sitte.

Mä en varmahan koskaa kyllästy lukemahan näitä Haydenin kirijoja. Hän kuvaa opettamansa lapset niin elävästi ja eloosasti – ja rakkaurella, jotta ei voi ku ihaalla. Hän löytää jokaasesta lapsesta jotaki hyvää ja kaunista. Arvokasta.

Täs kirijas Toreyn luokka muorostuu vähä niinku vahingos. Enää ei pitäny olla erityysluokkia, mutta Toreylle tuli ensi autistiksi arviootu poika Boothe Birney – Boo. Boohon ei saanu kontaktia eikä hän puhunu. Ainuastansa toisteli kuulemiansa asioota.

Sitte oli ihana Lori, joka oli saanu aivovamman biologisen isänsä pahoonpitelystä eikä siksi oppisi ehkä koskaa lukemahan ja kirijoottamahan. Sen sijahan Lorilla oli jotaki, mikä monelta muulta puuttuu: empatiakykyä ja suuren suuri, lämmin syrän. 

Seuraavaksi porukkahan liittyy Tomaso, vihaanen ja väkivaltaanen 10-vuotias poika, joka oli joutunu näkemähän ku äitipuoli tappoo hänen isänsä. Tomason puhees isä elää, vaikka toisinansa hän tunnusti tietävänsä, jottei isä enää koskaa tuu häntä hakemahan.

Viimmeesenä Toreyn luokkahan tuli 12-vuotias Claudia, joka oli menestyny koulus hyvin, mutta hänen vanhempansa halus hänet pois yksityyskoulusta ja ”piilohon” johonki, koska hän oli raskahana. Hämmentyny lapsi, joka orottaa lasta.

Luokan päivät oli vauhrikkahia, sekasortoosia ja välillä pelottaviaki. Mutta oli palijo hienojaki hetkiä.

Torey omistautuu näille toisten lapsille niin, jotta hänen oma parisuhteensa ei kestäny sitä. 

Nyrkin ja tyynyn välis

Täs joku yö takaperin heräsin ja totesin, jotta isännän nyrkki lepää mun pään päällä.

En tierä, oliko se osannu laskia sen siihen niin hilijaa, jotten ollu heränny, vai oliko se antanu sellaasen tällin, jotta meni taju ja havaahruun vasta myöhemmin. 😀

Sille ei taharo piisata oma puoli petistä. Sieltä tuloo välillä nyrkkiä, välillä koipia. Tai sitte se on tällänny ittensä mun peiton reunan päälle, niin jotta mä jourun kiskomahan sitä sen alta. Tai jonsei muuta, niin se puhalteloo sen verran voimmallisesti, jotta mun tuuloo ikävästi naamahan.

Oon yrittäny varmuuren vuoksi opetella nukkumahan naama poispäin siitä, jottei mun tarttisi ruveta seliittelöhön kellekkää mustaa silimää…