Taas?!

Nyt on taas sarellu lunta sen verran, jotta pihas oli varmahan viitisen senttiä köykäästä hötöä. Pakkaasta oli toistakymmentä astetta, niin ajattelin, jotta en meekkää kävelylle vaan kuntoolen ihan omas pihas lumikolan kans. Pääsi välillä sisälle lämmittelemähän käsiä.

Muuten olin aiva hiestä märkänä niin jotta oli pakko ripustaa vaattehet kuivamahan ennen ku nakkaa ne pyykkikoppahan ja sitte piti käyrä tietysti suihkus.

Oli johonaki välis tullu koululta muistutus, jotta jos ei oo käyny vielä ilimoottautumas valamistujaasjuhulihin, niin vielä kerkiää. Sitte siinä viestis oli linkki, josta pääsi kattomahan illan ohojelman. Oli avaus-/onnittelupuhetta, musiikkia, lisää puhetta ja lisää musiikkia, opiskelijan puhet, valamistunehien kukitus, kakkukaffeet, suolaasta tarijoolua ja vapaata seurustelua. Aika lyhkääsiä pitää puheetten olla, jotta keriitähän varatun kaharen tunnin kulues vielä kaffittelemahanki. 😀

Nyt, ku tulin konehelle, mulle oli tullu työpaikkavaharilta ilimootus avonaasesta työpaikasta. Mun piti lukia se oikeen kahtehen kertahan, ennen ku uskoon silimiäni. Taas hajetahan käräjäsihteeriä! Sanasta sanahan sama ilimootus ku viimmeeksiki, vain päivämäärät on muuttunu.

  • Onko tämä ny sama paikka uurestansa haus? Eikö siinä tapaukses olsi otettu joku jo hakenehista, mutta valittematta jäänehistä?
  • Jos niillä on ollu tarves kaharelle työntekijälle, niin eikö olsi ollu kätevintä pistää ne yhtä aikaa hakuhun?
  • Vai onko ne ny havaannu yhtäkkiä, jotta tarvitahan toinenki sihteerikkö? Nyt sama rulijanssi uurestansa, ku ei voira valita niistä, jokka haki jo sitä ensimmäästä paikkaa, ku valtion viraat on aina pistettävä julukisehen hakuhun. Mutta onhan meillä ilimeesesti varaa maksaa…

Arvakkaa, hajenko? Jooen tosiaan. Jos en mä ensimmääsellä kertaa pääsny eres haastatteluhun, niin on ihan turha kuvitella, jotta täs kuukauren aikana tilanne olis muuttunu miksikää. En viitti haaskata omaani enkä niitten aikaa. 

Mainokset

Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta

Ani Kellomäki on hämeenlinnalaanen toimittaja/käsikirijoottaja.

Oon seurannu Anin Kokovartalofiilis-plokia viitisen vuotta ja huomannu jo sielä, kuinka tärkiästä asiasta hän kirijoottaa, kun on ottanu aiheeksi alakoholistiperhees kasvamisen ja sen aiheuttamat kosteusvauriot, jokka seuraa aina aikuusikähän asti. Hän tietää, mistä puhuu, koska hänen teinivuosiensa aikana äitee alakoo juomahan.

Kun hän pitkällisen mietinnän jäläkihin päätti kirijoottaa pohorintojansa plokihinsa, hän alakoo saamahan mielettömän määrän kommenttia ihimisiltä, jokka on kipuullu samojen asiootten kans. Niitä tarinoota ja kommenttia tuli lopuuksi niin palijo, jotta oli ittestänsä selevää, jotta aihe on niin tärkiä, jotta niillä tarinoolla ja ihimiskohtaloolla on tarve tulla lujetuksi laajemminki. Niin Anin kirijaprojekti lähti käyntihin ja viimme elokuus se julukaastihin.

Sen jäläkihin hän oliki melekooses meriapyöritykses, ku pyyrettihin haastetteluuhin niin lehtihin, rariohon ku televisiohonki. Toimittajasta tuliki haastateltava 🙂

Ani ei pyri olemahan asiantuntija muuta ku omien kokemustensa osalta. Mutta hänellä on tosi hyviä ajatuksia ja kysymyksiä ja näkökulumia, jokka varmasti auttaa etehenpäin niitä, jokka pohtii kohorallansa näitä asioota.

Mä en oo malttanu ostaa kirijaa omaksi, ku en itte oo lapsuuresnani kärsiny lähimmäästeni juomisesta. Mutta näin kauan piti orottaa ennen ku se löytyy kirijastosta. Koko aijan tähän asti se on ollu laihnas, joten kyllä sille selevästi tarvetta on. Niin palijo, jotta siitä on nyt jo joku aika takaperin otettu toinen painoski. Hyvä, Ani!

Ani pyysi täkäämähän kirijahan liittyvät jutut, niin jotta täs tämä: #kosteusvaurioita

 

Valinta ei tällä kertaa osunut teihin

Ei tullu musta sitte käräjäsihteeriä 😀

Tänään tuli nimittään sähköposti, jotta 262 hakijaa oli ollu eikä valinta ny tällä kertaa osunu muhun. Yllätys! Sen kyllä oikiastansa tiesin jo hakuvaiheeski, mutta pitihän sitäki kokeella.

No, ei ku leuka rintahan ja kohti uusia pettymyksiä. Tosin tänään ei työkkärin sivuulla ollu yhtäkää sellaasta työpaikkaa, jota olsin voinu siliällä syrämmellä hakia. Yks oli, johona olis ollu taloushallintua, mutta siihen oli yhyristetty myyntiä/markkinoontia: ”Tehtävässä menestyminen edellyttää … myynnillistä otetta ja palveluhenkisyyttä sekä kykyä vastata tulevaisuuden myynnin ja markkinoinnin haasteisiin.” Ei ihan (= ei ollenkaa) mun juttuni. Ja yks työpaikka olis taas 60 kilometrin pääs, mutta siinä oli tehtävänkuvas ja työnantajan vaatimuksis niin palijo sellaasta, jotta sitä mun on turha eres hakia. Mä hajen sitte vasta tuollaasihin hommihin, ku tuloo se aktiivimalli kakkonen ja alakaa ne pakkohaut. Tai sitte, jos työkkäristä määrätähän hajettavaksi.

Reviirin laajennusta

Huomasin eileen yhyren työpaikan, jonka tehtävänkuvaus vastas justihin sitä, mihinkä mä oon kouluni käyny ja mistä mulla on parahiten kokemusta. Ainut miinus on, jotta se on 60-70 kilometrin pääs.

Mutta kai täs ny on otettava toresta seki asia, jotta työnhakualuetta on laajennettava. Sehän on työkkärin mukahan joko 80 kilometriä tai 1½ tunnin matka/suunta. Yhtehen haastatteluhun tuli nainen yli 100 kilometrin päästä, ku työkkäris olivat kattonehet Kuukle mapsista, jotta matka-aika jää alle sen puolentoista tunnin. Se itte sanoo, jotta meni melekeen kaks tuntia. Niimpä mäki sitte päätin pistää hakemuksen matkahan. Oompahan ainaki eres yrittäny.

Päivällä mä laitoon häihin ostamani tantun myintihin. Kipiää teki, mutta ku ei linnanjuhulihinkaa kuulunu kutsua, niin ei mulla taira sille palijo olla jatkos käyttyä.

Ehtoopäivällä kävin tuulettamas päätäni, vaikka oli melekoonen viima ja ensi ajattelin, jotten viitti lähtiä mihinkää. Oli sitte kumminki ittensä voittanehen olo, ku pääsin takaasi kotia lämpöösehen.

Ehtoolla innostuun vielä tekemähän feispuukkihin julukisen valokuvakansion, mihinkä ajattelin pökätä nuota ylimäärääsiä käsitöitä myintihin. Ku aiemmasta päätöksestäni poiketen en oo sittekkää osannu olla tekemätä lisää… Olis vissihin helepompaa ja halavempaa purkaa aina vanhasta päästä pois ja teherä samoosta langoosta uurestansa ku yrittää saara nuota myityä. 😀 

Työkkäriki aktivootuu

Kyllähän tämä aktiivimalli vaatii työkkäriltäki aktivootumista, jotta saarahan kaikki työttömät kurssitettua, jos ei niille töitä pystytä järijestämähän.

Huvittavinta täs on vain se, jotta ne lähetti kutsun Uusi työ -palavelun infotilaasuutehen isännälle, joka on ollu varmahan viis vuotta työttömänä eikä sille oo sinä aikana tarijottu ku muistaakseni yhtä työpaikkaa.

Kaiken muun hyvän lisäksi niillä pitääs olla tieros, jotta sillä on eläkehakemus vetämäs. Päätöstä vain vielä orotellahan…

Karin Slaughter: Rikollinen

Tää on nimetty Will Trent ja Sara Linton -dekkariksi, mutta mun mielestäni tää vois paremminki olla Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell -dekkari.

Täski kirijas kuluki kaks tarinaa vuorootellen. Toises Amanda ja Evelyn selevittelöö 70-luvulla ilotyttöjen murhia ja joutuvat ottamahan vastahan kus*päisten mieskolleekojen ämmittelyt ja aharistelut. Siitä huolimata he hoitavat tutkinnan loppuhun ja murhaaja toimitetahan vankilahan.

Nykypäivän tarinas on Amandan lisäksi mukana Will ja Sara. Tarinat nivoutuu kauhialla tavalla yhtehen ja samalla avaavat kipiästi Willin taustoja.

Raakaa ja karmivaa, niin ku Slaughterilta vain voi orottaa. En suosittele herkkähermoosille.