Joskus kiirus on hyvästä. Niinku esimerkiksi näyttöjen kasaamises…
Mä nimittään tiistaina kysyyn opettajalta, jotta pitääkö mulla olla perijantaiksi muuta valamihina ku se tilinpäätöksen näyttö. Se totes, jotta hän oletti, jotta kaikki näytöt on jo valamihina arviootaviksi. Mutta ku ei ollu. Paitti se palakanlaskenta.
Siinä oli tullu joku informaantiokatkos, ku ne oli pomon kans siitä sopinu. Mä kumminki räknäsin (= laskin), jotta jos pistän isoon pyörän päälle, niin mulla on maharollisuus urakoora kaikki täksi päiväksi, jos vain pomolla on aikaa ne tarkastaa. Ku seuraava maharollinen näyttöpäivä olis ollu kaharen viikon päästä enkä mä millää olsi enää halunnu venyttää tätä asiaa ku mä kyllä palijo oon sitä stressannu.
Pomo piti vapaapäivän keskiviikkona, joten en saanu häneltä kysyttyä, mutta päätin, jotta musta ei ainakaa jää kiinni, jotteiko olsi näytöt valamihina. Mä sain ku sainki ne tehtyä ja ku kävin eileen aamulla pomon juttusilla, niin se oli samaa mieltä, jottei enää venytetä tätä, vaan hän kattoo ne vielä ehtoolla töiren jäläkihin.
Sovittihin, jotta mä meen tänään puoli kahareksaksi töihin, niin keriitähän käyrä ne läpi ennen ku opettaja tuloo puoli yhyreksältä. Olin konehella vielä muokkaamas haastehakemuksen asettelua, ku opettaja jo tuli.
Näyttöjä käytihin kohta kohoralta läpi, opettaja esitti kysymyksiä mulle ja pomolle ja kyseli pomon arvioota ja kommenttia. Sen palauttehen opettaja mulle antoo, minkä moni teistäki: ”Sun pitää uskoa ittees, koska sä kyllä osaat.” Sitte tosin totesivat ku yhyrestä suusta, jotta kyllähän se ittevarmuus ja luotto omahan osaamisehen tuloo aijan myötä sen tekemisen kautta.
Sain hyvää palautetta myös siitä, ku olin teheny kirijalliset selevitykset jokaasesta tekemästäni näytöstä ja niitten työvaiheesta. Ovat kuulemma hyvä lisä sinne näyttöpaperiihin. Ja toimiivat jatkos tarvittaes myös ohojeestuksena niin ittelle ku ehkä muillekki.
Ku näytöt oli kaikki läpikäyty yhyres, mun ajettihin pihalle, jotta saivat pomo ja opettaja jutella kaharen kesken ja keskustella siitä, kattoovakko he mun näytöt ja osaamisen riittäviksi tutkinnon saamiseksi.
Mä olin ku tulisilla hiilillä, mutta onneksi hoksasin, jotta mähän voin sillä välin vaikka mapittaa tosittehia. Ei mun kumminkaa kovin kauaa tarvinnu orottaa, ku opettaja tuli hakemahan mua takaasi.
Se kielsi mua menemästä istumahan, koska hän halus halata ja onnitella mua tutkinnon suorittamisesta. 🙂 Ja onnitteli myös työpaikasta. Pomo oli kertonu palakkaavansa mut. Totesimma kaikki, jotta siinä kohtaa, ku sain tuon harijoottelupaikan, niin kaikki loksahti kohorallensa niin ku ennalta sovitusti. Pomo tarvitti kipiästi työntekijää, mä olin vailla harijoottelupaikkaa ja opettaja uskalsi suositella mua pomolle. Ja nyt on kaikki järijestymäs parahin päin kaikkien kannalta.
Opettaja lupas kysellä vielä työkkäristä, voinko mä saara paperit pihalle jo aikaasemmin, ku kerta näytöt on suoritettu ja pääsisin aloottamahan oikees töis. Mutta ei täs ny enää oo muutenkaa ku kaks ja puoli viikkua koko koulun loppumisehen, jotta aiva hyvin mä jouran sen aikaa olemahan vielä harijoottelijan tittelillä.
Kovasti pomo jo puhuu työsopimuksen teosta, sähköpostista, tunnuksista tulorekisterihin ja kaikesta, mitä pitää teherä, ku mä oikiasti alootan työt.
Voittako uskua, jotta mä oon niin valtavan helepottunu ja niin valtavan onnellinen, jotten meinaa oikeen mahtua olemahan kuinkaa päin?
Paitti jotta välillä vieläki ihimetyttää, jotta onko tämä oikiasti totta. Kyllä on ihana tunne aloottaa viikonloppu näin onnellisis fiiliksis!
