Kale Puonti: Aribo

Pasilan myrkky 4 – huumekauppaa ja rakkauspetoksia

Nikerialaanen rikollisjärijestö on joutunu Tukholmas massapirätysten kohteheksi, mutta osa sen jäsenistä on pääsny livahtamahan Helsinkihin. Nämä Tukholmantuliaaset tietää lisää huume- ja ihimiskauppaa, lisää nettipetoksia ja taatusti lisää harmoota hiuksia niin Pesoselle ku muillekki Kaartamon ryhymän dekkariille Pasilas.

Samuel Aribo on vain yks pieni tekijä rikollisjärijestön rattahis. Vaikka köyhyys ajoo nuoren nikerialaasen rakennusmiehen kotomaastansa, ei hän osannu aavistaa joutuvansa rikollisen uralle eikä kylymähän, harmaasehen Suomehen. Saati niille mitättömille paskakeikoolle, joilla huijatahan rahat lempiä ja lämpöä kaipaavilta ihimisiltä.

Kale Puontin vaikuttavan realistisista Pasilan Myrkky -dekkariista paistaa kauas kirijaalijan pitkän poliisiuran tuoma asiantuntijuus. Aribos oikian ja väärän rajat muuttuu taas monimutkaasemmiksi, ku rikollisen vaattehien alta pilikistääki ihimiskaupan uhurin iho.

Advertisement

Pysähtymisiä

Oon hissuksensa poistellu vanhoja kirijootuksia. Nyt se on ollu pitkän aikaa vähä hirasta, ku oon käyny läpi liki kahareksan vuoren takaasia tekstiä. Niihin on pitäny välillä oikeen pysähtyä ja lukia ajatuksella.

Oon kirijoottanu silloon palijo äiteestä, ku sen kunto alakoo mennä huonommaksi. Ensi musta tuntuu, jotten mä osannu oikeen pitää sitä kunnon heikkenemistä ja vaihtelua niin kovin vakavana. Ku äiteehän on olemas aina. Vai?

En ehkä halunnu nähärä tai ymmärtää sitä, jotta nyt ollahan ihan lopullisen äärellä. Enkä ainakaa tajunnu – ehkä onneksi – kuinka vähä aikaa oikiasti on jälijellä. Ja sitte taas väläyksittään mä oon myöntäny, jotta tästä on vain yks suunta.

Näitä lukies olo on ollu raskas ja oon käyny läpi sen aikaasia tuntemuksia ehkä vähä eri kantiltaki nyt, ku aikaa on kulunu ja pystyy nuotten tekstien perusteella näkemähän sen tilantehen kehityskaaren.

Mä oon kuitenki ollu sillä lailla onnekas, jotta oon saanu pitää äiteen yli 50 vuotta. Velijen muksut menetti äiteensä pitkältä alle kakskymppisinä, samoon miniänalaku.

Tämä teksti tuli sieltä tänä päivänä vastahan:

Hiekka tiimalasissa

Hitaasti, mutta vääjäämättä
jyvä kerrallaan
valuu hiekka
kunnes loppuu.

Eikä ole enää ketään,
joka tiimalasin kääntäisi.

♥ äiti

~ Anne Saari ~

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

HÄN TARKKAALOO.
HÄN OROTTAA.
HÄN RAATELOO.
KUKA ON HÄNEN SEURAAVA UHURINSA?

Nainen löyretähän mettästä petoeläänten raatelemana. Tarkemmas tutkimukses hänen niskastansa löyretähän omituunen pistojäläki.

Korkian turvatason vankilas mallakoorahan ja eräs vangiista haluaa puhua poliisille. Akentti Will Trent kuttutahan paikalle ja vanki palijastaa tietävänsä jotki arvokasta jo kauan sitte lopetetusta murhatutkimuksesta.

Samahan aikahan palijastuu taas raareltu naisen ruumis mettästä. Will Trent ja oikeuslääkäri Sara Linton tutkiivat murhaa, ja he päätyvät kahareksan vuotta vanhan ratkaasemattoman tapauksen jäliille. Tapauksen, jota johti Saran eresmenny aviomies, poliisipäällikkö Jeffrey Tolliver. Pimittikö Tolliver tutkimuksen tietoja? Onko sarijamurhaaja ollu vapaana kaikki nää vuoret, ja onko hänellä seuraava uhuri jo mielesnänsä?

Will Trent ja Sara Linton seikkaalevat taas yhyres Karin Slauhgterin nerokkahas trilleris, joka tuo pahuuren aiva lukijan iholle…

”Slaughterin henkilöhahamot, juoni ja tarinan rytmi hakoovat vertaastansa.” – Michael Connelly –

Röyhkiä lähestyminen

Mä luulin, jotta se joku aika takaperin saamani kysely kiinnostuksesta työpaikan vaihtohon tulis olemahan lajisnansa viimmeenen, mutta väärimpä luulin.

Tällä viikolla tuli TYÖsähköpostihin kysely, jotta kiinnostaasko uus työpaikka. Eikä vain mulle vaan myös Tiinalle. Ovat avaamas uutta tilitoimistua melekeen nykyysen naapurihin ja sinne hajetahan työntekijöötä. Aika röyhkiää toimintaa mun mielestä, kun työpaikalle laitetahan viestiä.

Pienellä vaivannäöllä olis varmasti löytyny vaikka se LinkedIn-profiili ja sielä olis voinu laittaa viestiä. Se olis ollu asiallisempaa. Tiinalle oli kyllä tullu sitäki kautta yhteyrenotto. Mutta niillä taitaa olla kiirus, ku meinaavat jo vappuna aukaasta sen toimiston.

En tierä, onko tekijööstä muka oikiasti niin pulaa, jotta niitä yritetähän haalia toisista firmoosta.

Minäkö keski-ikäinen nainen (toimittanut Pirkko-Liisa Perttula)

Onko sun lavia (= lavea) mieles ja kapiat luntioomet (= lanteet) vaihtanehet paikkaa? Tarkoottaako kahareesti yös sulle vessas käyntiä? Ei paniikkia: on tieteellisesti toristettu, jotta ihimiset, joilla on eniten syntymäpäiviä, elää pisimpähän.

Valittuja paloja kultaasesta keski-iästä – mukana eherottoman luotettava tanttapistetystesti.

Anna-Mari Kaskinen ja Minna L. Immonen: Olet ajatuksissani

Odotin paljon, sain enemmän.
Kaikesta kiittääkö ymmärrän,
elämänpuusta suuresta,
latvasta, juuresta!

Tähän on tultu. Taas jatketaan.
Piirtelen polkuni maailmaan.
Ilot ja murheeni piirtelen,
tien yhden ihmisen.

Tätä takakannen tekstiä mun ei parantunu mennä vääntämähän murtehelle. Se olis ollu törkiä pahoonpitely.

Ari-Matti Hedman ja Kari Häkkinen: Avaimet taskussa – Sattumia sairaalassa

Kaharen erikoossairaanhoitajan rentoja, huumorin höystämiä kokemuksia hoitotyöstä 80-luvulta nykypäivähän. Potilahia ja heirän elämäntarinootansa kunnioottavia muistelmia, joita ei oo kerätty potilasasiakirijoosta.

Opiskelijoolle ja hoitotyöstä kiinnostunehille kirija tarijuaa tärkiää tietua alan juriirisista (= juridisista) ja moraalikysymyksistä, hoitotyön fyysisestä ja psyykkisestä rasituksesta sekä koulutuksen ja johtamisjärijestelmien vaikutuksista hoiron toteutuksehen.

Kirijoottajien kaksoosammattien – Ari-Matti Hedman on näyttelijä/ESH ja Kari Häkkinen kirijaalija/ESH – myönteeset vaikutukset hoitotyös jaksamisehen tuloo vahavasti esille.

Sielun- ja ruumihinravintua

Käytihin poikkeuksellisesti jo eileen ehtoolla saunas, ku meillä oli tänään teatteri. Ammattiyhyristys tarijos jäsenille ja avekiille (aveceille) vähä erullisemmalla hinnalla teatterilipun Teatteri Hysteriahan kattomahan Juokse vaimosi edestä.

Mähän olin käyny sen jo työporukan kans kattomas, mutta koska pirin sitä niin viihryttävänä, niin halusin vierä isännänki kattomahan. Ei se oikeen mitää siitä sanonu, jotta en tierä tykkäskö vai ei.

Teatterin jäläkihin mentihin tuhuamahan (= tuhoamaan) muksuulta joululahajaksi saatu lahajakortti Matadorihin. Se ei menny ihan putkehen. Mulle nimittään tuotihin väärä annos. Isäntä oli jo omansa syöny siinä vaihees ku mä sain oikian annoksen nenäni etehen. Lupasivat hyvittää kömmähryksen tarijuamalla mun jäläkiruaan ilimaaseksi. Sehän vain passas. Maha tuli täytehen ja olo on vieläki ihan pinkiä.

Pyykkikonehen korijaus

Mulla oli maanantaina pyykkipäivä ja päätin ajaa samalla konehen pesuohojelman. Tyhyjäsin vielä vetet konehesta ja putsasin nukkasihirin.

Meillä on siis erestä täytettävä pyykkikones. Ku kuivasin täyttöluukun tiivistettä, sieltä pimpahti irti sellaanen rautalankakranssi, joka oli ollu tiivistehen uras. Mä yritin saara sitä takaasi, mutta se ei tuntunu oikeen asettuvan paikoollensa ja tiivistekki tuntuu omituusen vetelältä. Eikä luukku meinannu mennä kiinni muuta ku vähä väkipakolla. Samalla se lykkäs sitä tiivistettä kummallisesti kasahan. Mainittin siitä isännälle, mutta ei sekää osannu sanua, mikä siinä vois olla.

Pesin vielä jonku konehellisen ja pyykkiä konehesta ottaesnani havaattin, jotta laattialla on vettä. En ajatellu sitäkää sen kummemmin. Ajattelin vain, jotta oon onnistunu sitä pumppua tyhyjätesnäni loiskuttamahan laattialle.

Laitoon kumminki varooksi luutuja laattialle seuraavan konehellisen aikana, jotta jos se luukku sittekki vuotaa, ku ei se tuntunu oikianmoiselta. Luutu ei kastunu, niin arvelin, jotta se oli tosiaanki vain sitä tyhyjäysvettä.

Mutta tänään siivotesnani havaattin, jotta pyykkikonehen takaa näkyy sellaanen kuivanu valumisjäläki. Kiskoon konehen pois tilastansa ja totesin, jotta onhan sielä ollu enämmänki vettä. Ei kuitenkaa katastrooffiksi asti, ku ei jalakalista ollu paisunu eikä kaikki villakoirat ollu kastunu.

Pyysin taas isäntää kattomahan, jotta tuliko ny konehen hankinta vai tilatahanko korijaaja. Konehella on kymmenen vuoren takuu eikä se vielä oo niin vanha. Isäntä pähkääli aikansa ja lopuuksi se keksii, jotta se luukun tiiviste on pois tilastansa. Ei oo ihime, jotta on vuotanu! Isäntä sai tiivistehen paikoollensa ja nyt luukkuki menöö taas kiinni niin ku sen kuuluuki. Säästettihin pitkä penni. Onneksi! 😀 Ja pyhänä taas testatahan, pysyykö vetet ny konehen sisällä niin ku olis tarkootus.

Palavelua – tai sitte ei

Unohrin kertua vielä eilisestä Keskisen käynnistä, jotta mitä muuta me ei sieltä saatu. Palavelua. Käytihin nimittään Keskisen Kellos kysymäs uutta remmiä mun rannekellohon.

Myijäflikka pyöritteli sitä käsisnänsä ja kävääsi vielä joltaki toiselta kysymäs, mutta ei, he ei voi auttaa, ku täs on tälläänen erikoonen kiinnitys. No ei sitte!

Tänään isännällä oli asiaa Biltemahan. Mä tälläsin itteni joukkohon. Käytihin samalla Prismas. Ja ku sielä on Kultatähti, niin kävääsin sielä kysymäs, jotta onnistuuko heillä vaihtaa hihinaa. Ei kuulemma mitää ongelmaa. Niinku ei ollukkaa.

Sain uuren remmin kellohon. Vaikka on vain halapiskello ja kultaukset kulahtanu pois, niin pysyy kumminki aijas ja ajaa asiansa. 23,- tuli remmille hintaa ja sillä mennähän taas monta vuotta.

Se erikoonen kiinnitys tarkootti tuota koristetta – siitä menöö yks kiinnike tapin ympäri eli remmihin piti teherä ylimääräänen reikä. Kultatähäres myijä ihimetteli, jotta onko mulle tosiaanki sanottu, jottei tähän saa remmiä vaihrettua. Sanoon suoraa, mihinä mulle niin sanottihin.