Ihana, pirennetty viikonloppu!

Flikka tuli perijantaina aamupäivällä. Halusin yllättää sen ja otin perijantaille yhyren kesälomapäivän. Laitoon ruaan uunihin ja lähärimmä isännän asemalle vastahan. Arvasin, jotta sillä on kauhia näläkä, ku se pääsöö tänne asti.

Syötihin ja kaffiteltihin ja sen jäläkihin flikka lähti kaffittelohon kaverinsa työ. 😀

Ehtoolla käytihin saunas. Eileen aamupäivällä flikka parturootti isänsä hiukset ja kahareltatoista lähärettihin teatterihin. Velijen flikka tuli meirän kans. Flikat on ollu ku siskokset pienestä asti.

Hiirenloukku oli aika koukuttava. Väliaikaki pääsi ihan yllättämähän. Ja näytelmän loppuratkaasu, jota ei saa kertua, jotta se sama jännitys säilyys muillekki kattojille. Lavastus oli hieno, samoon puvustus.

Flikka oli innoosnansa senki takia, kun sen entinen työkaveri oli ohojannu tämän näytelmän. Se on muutenki enämmän teatterilaanen ku me muut johtuen siitä, jotta se kerkes olla aika kauan Oulun kaupunginteatterin kampaamos/maskeeraukses töis.

Nyt, ku rajootuksia on pureettu, niin väkiä oli näytökses enämmän, ku mitä silloon luvattihin ottaa, ku oon liput tilannu. Oli toki tyhyjiä paikkoja ja maskia ja käsiresiä piti käyttää eikä kuitenkaa ollu niin palijo väkiä, jotteiko jonkimmoista turvaväliä pystyny pitämähän.

Esityksen jäläkihin käytihin Matadoris syömäs. Tairettihin istua sielä ainaki puolitoista tuntia. Sieläki oli hyvin väkiä. Ja ruoka oli hyvää!

Tänään aamupäivällä oli vuoros mun hiusten leikkuu. Syönnin jäläkihin lähärettihin Ireaparkkihin (= Ideaparkiin), ku flikka sanoo ettinehensä takkia, muttei oo Oulusta löytäny sellaasta ku on ajatellu. Stadiumin Outletista löytyy kakski takkia. Se otti lopuuksi ne molemmat, ku se totes, jotta häntä jää harmittamahan, jos hän ei ny niitä ota. Varsinki, ku niistä oli torella hyvät tarijoukset. Toinen oli 50%:n alennuksella ja hinnaksi jäi 70,-. Toisen lähtöhinta oli 300,- ja sen sai nyt 130 eurolla. New Yorkerista se löysi housut ja neuletakin. Ne ei kustantanu ku 35,-.

Ku ei se piitannu sen enämpää kierrellä kaupoos, niin suunnattihin Hannahan ja Kerttuhun kaffeelle ja sen jäläkihin kotia. Ei saatu ittiämmä ulukoleemahan, vaikka olis ollu aiva kesääsen komia sää. Sisällä vain nysvättihin, niin jotta alakoo kumpaaki väsyttää. Ei menty päikkäriille. Keitettihin kaffeja ja teetä.

Ja vähä ennen viittä ehtoopäivällä lähärettihin jo viemähän flikkaa junalle. Mutta kyllä oli kertakaikkisen mahtava viikonloppu! Tuntuu tosi pitkältä, ku saatihin kumminki olla jo se perijantaiki yhyres ja sitte oli teatteria ja ravintolaa ja kauppareissua. Tuntuu, jotta keriittihin teherä vaikka mitä.

Lapsellisia viikonloppuja

Nyt on ollu niin hulinaa, jotta muori on ihan poikki. Poijan porukka tuli viimme viikon keskiviikkoehtoolla yhyreksän mais tänne.

Poika ja miniänalaku viivähtivät täs perijantaihin asti ja jättivät Rymyn ja Mortin meille hoitohon siksi aikaa ku itte menivät Kalajoelle Emma-finaalihin. Poika pääsi aiemmista kisoosta finaalihin, mutta sielä ei enää pärijänny. Oli kuulemma jääny sarijasnansa viimmeeseksi. Näytti olevan aika kova paikka ku auton kans oli suurin toivehin tusattu ties kuinka kauan. Siltä reissulta tulivat sunnuntaiehtoolla tänne takaasi ja maanantaina lähtivät kotiansa.

Mä käytin Rymyä lenkillä pari kertaa päiväs, niin jotta tuli varmahan käveltyä yhtä palijo ku koko vuonna tähän asti yhtehensä. 😂 Isäntäki kävi sen kans pari kertaa. Mortin oli vissihin ikävä omaa väkiänsä, ku ei se innostunu eres leikkimähän. Mutta hellyyrenkipiä se kyllä oli. Aina ku mä rapsuttelin sitä, niin se kellahti maata ja piti rapsuttaa mahasta. Välillä se kävi ottamas päiväunia meirän päiväpeiton alla. Sunnuntain vastaasena yönä se tuli mun rinnan päälle keheräämähän. 😽 Ihana! Rymy puolestansa nukkuu kumpanaki yönä aiva mun jaloos kiinni. 🐶

Vaikka oli aiva ihanaa, niin palautuminen vie aikaa tällä ikää. On pitäny kumminki yrittää siistiä vähä paikkoja, ku isäntä oli pyyrystäny imurilla suurimmat koiran- ja kissankarvakasat nurkista. Flikka tuloo nimittään vuorostansa huomenna tänne.

Mennähän lauantaina teatterihin. Saimma toissa jouluna muksuulta joululahajaksi lahajakortin teatterihin. Oli lipukki jo varattuna ku tuli tuo saamarin korona ja pisti teatterin ovet kiinni. Komisario Palmun erehdystä ei koskaa keriitty näkemähän. Harmi, sillä flikka on kakarasta asti tykänny komisario Palmu -elokuvista. Piti vaihtaa liput takaasi lahajakorttihin ja jouruun pyytämähän lahajakortillekki vielä jatkoaikaa ku ei vain tullu sopivaa näytelmää eikä sopivaa aijankohtaa, jotta oltaas päästy. Mutta nyt ollahan menos kattomahan Agatha Christien Hiirenloukkua. Onneksi flikka on myöski vannoutunu Agatha Christie -fani ja näytelmää on kovasti kehuttu leheren päällä.

Kirsi Pylvänäinen: Koronahelvetti – yhden perheen selviytymistaistelu

Pylvänäisen perhe oli ensimmäästen joukos, jokka joutuu henkilökohtaasesti ja aiva liika konkreettisesti tutustumahan koronahan. Härin tuskin oli ruvettu siitä puhumahan, ku perheen isä sairastuu vakavasti.

Aluuksi tierootusvälinehis kerrottihin, jotta korona on vaarallinen vain vanhuksille ja lihaville. Jukka Pylvänäinen ei ollu kumpaakaa ja silti hän sairastuu niin vakavasti, jotta joutuu hengityskoneehin ja johonaki vaihees perheelle sanottihin, jotta joutuuvat varautumahan pahimpahan.

Tytär oli palannu Tukholmasta perheen tueksi. Hän oli jo koronansa sairastanu. Perhe joutuu olemahan karanteenis isän sairastuttua.

Myös kaksoospoijat, urheelulliset, hyväkuntooset nuoret miehet sairastuu, vaikka heirän koronatestinsä näytti nekatiivista. Pulssi hakkas hullun lailla ja kuumet nousi korkialle.

Kirsi-äiteen koronatesti oli positiivinen, mutta hän ei juurikaa kiinnittäny omahan olohonsa huomiota, ku huoli aviopuolisosta oli niin suuri. Lopuuksi tauti vain vei voiton ja hänki joutuu sairaalahan. Ei sentäs kumminkaa tehohoitohon asti. Ja onneksi kummanki hoito alakas tepsimähän ja kuntoutuminen saattoo vähitellen alakaa.

Mietiin, kuinka tärkiä asia oli, jotta lapset oli kotona ja he tukivat perheenä toinen toistansa läpi vaikeettenki vaiheetten. Olis ollu kauhiaa, jos jokahinen olis joutunu yksin tahoollansa käymähän tuon läpi.

Paula Noronen: Tarja Kulho – Räkkärimarketin kassa ja Paula Noronen: Tarja Kulho – Lomille lompsis

Luettu. On. Ei näistä sen enämpää.

Pakollisia puutarhakuvioota

Keväällä, ku tuluppaanit tuloo pintahan, mä aina muistan mainita, jotta pitää syksyllä kaivaa ne ylähä ja jakaa, ku ovat joko kokonansa karaannehet penkistä tai kasvavat ryppähis tai ovat taantunehet huomattavasti.

Mutta muistanko mä sitä syksyllä? No en tietystikkää. Nyt mä olin fiksu (?) keväällä ja laitoon niihin sellaaset pienet puutarhakyltit pystyhyn, jotta löyrän, mistä mun pitää kaivaa. Emmä olsi kyllä nykkää muistanu, mutta onneksi isäntä kysyy, jotta meinaaksä jakaa ne tuluppaanit. Jotta hän voi kyllä tulla avuksi.

No heleskuta, jos isäntä lupaa tulla lapion vartehen, niin emmä jää kyllä orottelemahan parempaa tarijousta! Siinä sitte innostuttihin teköhön vähä enämmänki. Pistettihin yks ruomenelle pääsny (= hoitamatta jäänyt) penkki siliäksi. Siinei ollu muuta ku kuunlilijaa ja jotaki viheliäästä ukonkellua (= ukonkelloa), joka on levinny joka puolelle markkia. Lupasin isännälle, jotta saa kylyvää tilalle nurmikkua (= nurmikkoa).

Sitte suunnattihin ulukokartanon erustalle. Sen on vallannu tuoksumalva ja se ukonkello. Tuo tuoksumalva on kans yhtä viheliäänen ku ukonkelloki. Ukonkello sentäs lähtöö nätisti nyppäämällä irti, mutta tuoksumalvalla on sellaaset juuret, jotta ei ainakaa mun voimmilla repimällä lähäre. Mä katkoon puutarhasaksilla varsia ja isäntä nosteli juurakot lapiolla ylähä. Hävityksehen!

Taltehen otettihin vain tuluppaanien, keisarinkruunujen ja yhyren keltaasen lilijan sipulit. Ja sitte löytyy erikoonen rypäs sipulia, joita en tunnistanu. Saattoo olla tuluppaanin sipulia, mutta niis oli ihan valtavasti sivusipulia.

Penkkihin jäi enää ku elokuun asteria parihin paikkahan ja kaikki lehtolaukan (en oo ihan varma lajikkehesta) pienen pienet sipulit, joita sielä oli mielettömät määrät. Penkkihin tuli palijo tyhyjää tilaa. Istutin lilijat omaksi ryhymäksensä ja tuluppaanit omaksensa.

Ne mysteerisipulit laitoon vielä eri paikkahan, jotta keväällä nähärähän, mitä niistä tuloo. Vai tulooko mitää. Ja muistetahanko enää keväällä, jotta mitä me ihimeteltihin tai mihinkä ne istutettihin tai minkä takia ne on eri paikas. 😀 Varsinaaset hortonoomit asialla.

Lopuuksi käytihin perkaamas vähä altahan ympärillä olevaa kasvustoa. Ei oikeen voi sanua, jotta kukkapenkkiä, ku siinei oo penkistä enää tietuakaa, mutta siinä kasvaa iiriksiä, päivänlilijaa ja sitä perhanan ukonkellua ja ompa sinne levinny riippapihilajan alta muutama saniaanenki. Ja villiheinä ja kaiken muunki sorttinen heinä.

Tänään käyyn noukkimas (= poimimassa) kehäkukkien siemeniä taltehen. Unikootten siemenkorat ei vielä heläjä, jotta niitä saarahan jonku aikaa orotella. Uskoosin, jottei isäntäkää hosu niitä ny sieltä hävittämähän, ku se näki tänä vuonna, kuinka hyvin erellisvuoren siemenistä saatihin uusia, komeeta kukkia.

• 

• 

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia

Täs kirijas on lyhkääsiä, humoristisia tarinoota. Ei kuitenkaa niin hauskoja ku olsin orottanu. 😦

Erja Manto on kuulemma lukenu näitä tarinoota rarios. Valitettavasti en löytäny niitä, jotta olsin voinu linkittää tähän.

Viikonloppu katos

Kyllä viikonloput on hupenevaasta sorttia. Vaikka kuinka jatkettihin päivää yöstä, niin äkkiä se vain taas meni.

Poijan porukka tuli kahareksan jäläkihin perijantaiehtoolla. Tällä kertaa miniänaluun 11-vuotias tytär tuli ensivisiitille meille. Ollahan nähty erellisen kerran pari vuotta sitte. Silloon se oli vielä aiva pikkuflikka, nyt jo nuori naisen alaku. Hoikka ku pajunvitta ja luvattoman pitkältä jalakoja. 😀 Oikeen herttaanen flikka, ei voi muuta sanua. Se tykkäs, ku sai majoottua meirän flikan kämpäs. Sillä oli sielä täysin oma rauha ja oma telekkariki.

Tein perijantaiehtooksi proileripiirakan ja salaattia. Eileen tein isoon satsin makaroonilootaa.

Poika oli koko lauantaipäivän kisaamas. Tällä kertaa ei äänenpaineesta vaan äänen laarusta. Laatu oli piisannu nelijäntehen sijahan, mutta ei tuo vaikuttanu kovin pettyneheltä, vaikka voittamahan oli lähtenykki.

Miniänalaku ja flikka viettivät hauskan päivän Ireaparkis (= Ideaparkissa). Olivat ajanehet karttinkia (= kartingia), pelannehet minikolffia (= minigolfia) ja ihaallehet Latelan autoja.

Ehtoolla, ku poikaki oli kotiutunu kisoosta lähtivät vielä uurestansa Ireaparkkihin , ku sielä oli ilotulitus ja Latelan Scooter piti tulishown. Sieltä tultuansa menivät vielä saunahan, niin jotta nukkumahanmeno siirtyy sunnuntain puolelle.

Tänään sitte yhtä jos toistaki väsytti aamusta. Nuorille tuli vielä kaveriperhe tänne kaffittelohon ennen ku nämä lähtivät ajelemahan kotua kohti.

Me riekuttihin etenki Rymyn kans ja Mortille sai nauraa, ku sitä ei meinannu saara poijan kämpän puolelle millää. Ei kuttumalla eikä aina eres ruokaa lupaamalla. Se on ruvennu epäluulooseksi, ku se tietää, jotta johonaki kohtaa ne kuttuu sitä varte, jotta joutuu kulijetuskoppahan.

Torey Hayden: Satutettu lapsi

Täs kirijas Torey Hayden on muuttanu Amerikasta Walesihin, mihinä hän asuu miehensä ja pienen tyttärensä kans.

Hänellä ei oo lupaa työskennellä sielä ammatisnansa muuta ku vapaaehtoostyöntekijänä. Hän käy Glan Morfan ryhymäkoris (= ryhmäkodissa) tapaamas 11-vuotiasta Jessietä. Jessietä ei käy juuri kukaa muu kattomas. Tuntuu, jotta omat vanhemmakki on hylijänny flikan.

Jessie valehteloo kaikesta ja koko aijan. On vaikia tietää, mikä hänen puheestansa on totta, mikä keksittyä.

Mä oon useen ihastunu Haydenin oppilahisihin (= oppilaisiin), mutta Jessiestä mun oli vaikia tykätä. Hayden ei kuitenkaa luovuttanu, vaan kerta toisensa jäläkihin hän palas Jessietä kattomahan ja vähitellen seleviää syy flikan käytöksehen.

Vuosia myöhemmin Hayden saa vielä yhteyrenoton Jessieltä.

Silimät salamoottoo

Mun silimät salamoottoo. Ei kiukusta kumminkaa. Mutta mä näjen salamoota.

Yhtenä ehtoona nukkumahan mennes havaattin, jotta joku välähti silimäkulumas. Yritin muistella, jotta onko luvattu ukonilimaa. Arvelin nimittään, jotta se välährys tuli pihalta. Mutta sitte hoksasin, jotta se välähtely näkyyki ihan vain mun omis näkimis ja varsinki silloon, ku käännän päätä vähä nopiempaa.

Ensimmäänen ajatus oli, jotta nyt mä oon vissihin tulos lopullisesti hulluksi. En keherannu eres isännälle mainita asiasta. Sitte rupes mietityttämähän, jotta jos silimis onki jotaki vikaa. Niimpä mä kuukletin ”välähdyksiä silmissä” ja löysin seliityksen Terveyskirijastosta. Se seliitys on tietysti VANHUUS!

Välährykset ei erootu päivällä niin hyvin, mutta nyt ku tierän, mistä on kyse, tajuan, jotta mulla uiskenteloo näkökentäs tummia ”retalehia”. Merkit on siis selevät. Toivottavasti tämei enteele verkkokalavon irtuamista, se olis jo huomattavasti ikäveet juttu. Jotta tälläänen ”sairaskertomus” tällä kertaa.

Hautajaaset

Tänään oli tärin (enoon vaimon) hautajaaset. Käytihin vain kirkolla ku muistotilaasuus oli vain likisimmille. Ei ollu kirkoskaa mitää väentungosta. Muutama entinen naapuri sukulaasten lisäksi.

Mä pähkäälin pitkähän, jotta voinko teherä niin, jotta vien vain yhyren ruusun hauralle enkä käy laskemas sitä ollenkaa kirkos. Mutta tulin sitte kumminki siihen tuloksehen, jotta hain eileen pienen kukkavihoon. Tänään totesin, jotta olis se yks ruusu ollu ihan ok, ku Eira lähtiki tuhkattavaksi ja omalla väelläki oli vain yks valakoonen ruusu jokahittella. No, me ei sitä tieretty ja velijelläki oli kukkavihko. Se oli Eiran ja Eeron kummipoika.

Tämä Eero on ny se sama enoo, joka muutama vuosi sitte eksyy marijamatkallansa ja joka kerkes olla 14 tuntia katees. Tänä päivänä Eero on jo niin huono jaloostansa, jottei se enää karkaa marijamettälle. Ja muisti on suurimmaksi osaksi karonnu. Hyvin se silti jaksoo ainaki siunaustilaasuuren.

Pappia mä vähä moitiin, jotta oli teheny kotiläksynsä huonosti, ku se kävi meiltä kysymäs, jotta millä nimellä vainajaa kuttuttihin. Jotta oliko se kuttumanimi Onerva vai Inkeri. Tä? Mikä ihimeen Inkeri?! En ollu ikänä kuullu Eiraa puhuteltavan muuksi ku Eiraksi. Onerva oli kyllä toinen nimi, mutta mistä se Inkeri tuli?

Toki mä ymmärrän, jotta läheesten kans ei se asia välttämätä ollu tullu puheeksi. Sielä on varmahan puhuttu pääasias äiteestä ja mummasta. En tierä, olisko ollu joku kesäpappi, ku tuntuu, jottei se toimitus oikeen ollu hanskas, ku sitä käsis ollutta kirijaa piti plärätä erestakaasi ja siirrellä tarralappoja paikasta toisehen niin, jotta mua se ainaki häiritti.

Ku Eiraa oli lähäretty viemähän, serkun poijat opasti meirät Eiran hauralle, jotta saatihin jättää kukkavihoot sinne. Yksittääset ruusut vietihin muistotilaasuutehen. Olimma isännän kans kotona jo puoli kahareltatoista.