Mä oon tainnu jo aika monta kertaa ruraata (= rutista) täälä, kuinka mun pää hilseelöö ja hiukset harvenoo. No, sunnuntaina tuli kirijaamellisesti viimmeenen pisara monta pisaraa, ku yöllä tunsin, jotta päänahaasta alakaa valua kurosnestettä. Ja sitä valuu koko sunnuntaipäivän. Molemmin puolin päätä korvien yläpuolelta.
Iho alakoo tuntua kuumalta ja tulehtunehelta ja meni melekeen rikki sieltäki, mihinkä sitä kurosnestettä valuu. Mä kulijin paperitollot korvien takana, jotta se tyrehtyys. Silimälasia ei ollu kiva pitää ollenkaa, ku tuntuu, jotta sangat tarttuu siihen nesteehin. Ja tuntuu, jotta ne vain hautoo lisää korvantaustoja.
On tuota kurosnestettä vuotanu ennenki, mutta ei tuolla siivolla. Niimpä sain vihiroon ja viimmeen aikaaseksi soittaa terveyskeskuksehen. Eihän siitä ny ookkaa vasta ku vähä toista vuotta ku ensimmääset oirehet tuli..
Yllätys oli suuren suuri, ku sain aijan heti tunnin päähän. Sielä oli kehitetty pikapoli: hoitaja tai amanuenssi ottaa asiakkahan vastahan ja sitte tuloo vielä valamis lääkäri varmistamahan riaknoosin (= diagnoosin). Paitti jotta mun tapaukses tuli vielä kolomaski valakotakkinen.
Tämä amanuenssi ei sattunukkaa muhun, kattoo vain kaukaa ja varovaasesti ja kirijootteli tietoja konehelle. Ensimmäänen lääkäri tohtii sentäs vähä käännellä hiuksia ja kurkistella tuonne päänahkahan, mutta ei ollu ihan varma, mikä mua vaivaa. Ja onko tuo päänahaan kuivuus samaa vaivaa ku ihottuma käsivarres ja selijäs.
Sempä takia hän kuttuu vielä toisenki lääkärin paikalle. Tämä lääkäri oli työskennelly ihotautiosastolla, mutta satavarmaa lausuntua ei häneltäkää tullu. Arpoovat, onko kyse sienestä vai jostaki muusta ihottumasta.
Sen takia mulle määrättihin vähä niinku varmuuren vuoksi julumettu kasa kaikenlaasta: kaharenmoista perusvoiretta, joista toisella voi ”pestä” pään, samppoota hiivasienitulehruksehen, kortisooniliuosta päänahkahan, kortisoonivoiretta käsivartehen ja selekähän. Ottivat vielä valokuvia tuosta käsivarresta, jotta jos ei se rupia helepottamahan, niin saavat konsultoora ihotautilääkäriä niitten kuvien avulla.
Jos ei näillä myrkyyllä tauti lähäre, niin kai niillä ainaki nahka lähtöö?
Töiren jäläkihin mulla oli parturi. Olin kaharen vaiheella, jotta pitääkö mun peruuttaa se, vaikka tuo päänuppi onki ny rauhoottunu. Ajattelin, jotten kehtaa mennä sinne tällääsenä hilsehemmona. En voi olettaa, jotta kenenkää tarvittoo sattua tällääsehen ittiäki inhottavahan päähän.
Mutta ei Sari ollu moksiskaa, meinas, jottei tää niin paha oo. 😀 Ei pelijänny sattua palijahin käsin mun hiuksihini. Niin se laittoo mulle kaksfäriset rairat – vaalian ruskeeta ja vaaleeta ja leikkas taas muotohonsa. Se kysyyki, jotta koska sitä on viimmeeksi leikattu, ku sen mielestä oli niin venähtäny pituutta. No, olihan siitä jo pari kuukautta, ku flikka sitä äitenpäivän aikana klipsii. Samoon se meinas, jotta nuo sivuhiukset on vahavistunu sitte viimme näkemän, vaikka mun omasta mielestä mä vain kalijuunnun huolestuttavasti koko aijan lisää..
