Joanne Harris: Karamellikengät

Piti taas ottaa välipalalukemista omasta hyllystä, ku en keriinny heti kirijastosta hakemahan uutta lukemista. Oon voittanu tämän kirijan yhyrestä runokilipaalusta v. 2008 ja oon varmahan sen silloon jo lukenukki, mutta on pääsny unohtumahan, mitä siinä tapahtuu.

Kirija sijoottuu Pariisihin, Montmartrehen, mihinä Yanne Charbonneau hoitaa pientä suklaapuotia ja asuu 11- ja 4-vuotiahien tyttäriensä Annien ja Rosetten kans kaupan yläkerras.

Yanne oli aiemmin Vianne Rocher, jonka elämähän kuuluu noituutta, rakkautta ja joki-ihimisiä. Sitte tapahtuu jotaki, joka pakotti Viannen lähtemähän Lansquenetista ja hän kehitti ittellensä uuren henkilöllisyyren ja päätti jättää noituuren taaksensa. Noituus ei silti jätä Yannea taaksensa, sillä molemmilla tyttärillä on hallusnansa samoja voimmia ku äiteellänsä.

Yhtenä päivänä kaupan eres seisoo kaunis ja värikkähästi pukeutunu nainen, Zozie de l’Alba, joka ujuttautuu vähitellen enemmän ja enemmän heirän elämähänsä. Zozie yllyttää Yannea valamistamahan suklaat itte sen sijahan, jotta ottaas myyntihin valamihia suklaita. Kauppa alakaa käyrä niin, jotta Yanne on täystyöllistetty.

Tuntuu, jotta kaikki muuttuu paremmaksi sen jäläkihin, ku Zozie tuli puotihin. Mutta Zozien vaikuttimet ei oo ollenkaa niin epäittekkähiä ja vilipittömiä ku miltä päällisin puolin näyttää.

Mainokset

Kansaanvälistä

Nyt on töis ollu muutaman päivän aika hilijaasta nuon kaupankäynnin kannalta, mutta tänään kävi pariki asiakasta, joittenka äirinkieli ei selevästikkää ollu suomi.

Ensi tuli pariskunta, joka puhuu keskenänsä saksaa, jota taas meistä ei osaa kukaa. Onneksi toinen heistä oli suomenkielinen, niin jotta pystyyn hoitamahan tilantehen ihan kotokielellä.

Ehtoopäivällä tuli toinen asiakas, joka sai sanottua asiansa suomeksi, mutta kysyy sitte kumminki, jotta puhunko mä englantia. Mä vastasin, jotta vähä – ja sillä yritettihin sitte jatkosta selevitä. Hän itte puhuu sitä niin vahavasti murtaen, jotta mulla oli vaikeuksia saara selevää. Valitettavasti ei kuitenkaa löytyny justihin sellaasta, mitä asiakas olis tarvinnu, niin jotta kauppaa ei saatu aikaaseksi.

Ja vielä oli yks asiakas, joka jäi mielehen. Sellaanen parimetrinen jättiläänen, joka halus ostaa säkillisen petoonia ja ilimootti heti kassalla, jotta sä kannat sen hänelle. Sanoon, jotta onnistuu, oon käyny salilla. Luulin sitä vielä siinä vaihees vitsiksi, koska useemmiten asiakkahat kyllä itte lastaa ostoksensa, ku teköövät kauppaa meirän naisten kans. Mutta setä oliki tosisnansa. Hän auttoo mua sen verran, jotta meni aukaasemahan autonsa takaluukun ja orotti sen vieres, kun mä kannoon säkin sinne. Ei siinä mitää, onneksi petoonit on nykyään vain 25 kilon säkiis eikä enää 40 kilon säkiis, niin ku ennen. Hankaluutta aiheutti vain se, jotta jostaki syystä taloon isäntäväki ajaa trukin aina justihin sen sementtisäkkilavan etehen. Sieltä mä yritin kurkotella toisen lavan ja trukin välistä sitä säkkiä, mutta ei mulla ollu voimmaa yhyrellä kärellä sitä nostaa sen viereesen lavan ylitte. Onneksi mä hoksasin, jotta trukin päällä oli käytetty painona sementtisäkkiä. Nappasin siitä yhyren. Ku asiakas sai säkkinsä, mä olin valakoonen ku mylläri, yltä päältä petooninpölys. 😀 Siinä ehkä se syy, miksei asiakas halunnu itte kantaa sitä säkkiä.

Pikahaastattelu

Pongasin tään kyselyn Tillariinan fotoboxista ja koska mä tykkään kaikenlaasista testiistä ja kyselyystä, niin pitihän mun tääki teherä. Käänsin sen vain omalle kielelleni.

Tarkootus on ilimeesesti vastata yhyrellä sanalla, jotta vastaukset voi olla ny mitä sattuu. 😀

1. Mihinä sun kännykkä on? Plakkaris (= taskussa)
2. Miehes? Olohuonehes
3. Hiukses? Vastapestyt
4. Äitees? Hautuumaalla
5. Isäs? Samoon
6. Suosikkis? Volbeat
7. Unes viimme yöltä? Kohtuullinen
8. Mielijuomas? Tee
9. Unelmas? Lottovoitto
10. Mihinä huonehes oot? Omas
11. Harrastukses? Lukeminen
12. Pelekos? Pitkäaikaastyöttömyys
13. Mihinä haluat olla kuuren vuoren päästä? Rahoosnani
14. Mihinä olit viimme yönä? Sängys
15. Jotaki, mitä et oo? Liikunnallinen
16. Muffinssit? Suklaata
17. Toivelistalla? Päiväpeitto
18. Paikka, johona kasvoot? Lakeurella
19. Mitä teit viimmeeksi? Join
20. Mitä sulla on yllä? Kotovaattehet
21. Televisios? Olohuonehes
22. Lemmikkis? Villakoirat
23. Ystäväs? Luotettava
24. Elämäs? Arkista
25. Mielialas? Väsyny
26. Ikävöökkö jotakuta? Muksuja
27. Auto? Korilla
28. Jotaki, mitä sulla ei oo yllä? Hattu
29. Lempikauppas? Sinooperi
30. Lempifäris? Vaihteloo
31. Koska nauroot viimmeeksi? Tänään
32. Koska rääjyyt (= itkit) viimmeeksi? Taannoon
33. Kuka on tärkeen läheeses? Muksut
34. Paikka, johonka meet uurestansa ja uurestansa? Peti
35. Henkilö, joka s-postittaa säännöllisesti? Ystävä
36. Lempiruokapaikka? Vaihteloo

Ei muuten ollukkaa niin heleppua vastata yhyrellä sanalla. Kokeelkaa vaikka!


	

Joka paikka kipiänä

Tää viikko on sisältäny sangen runsahasti työpaikkaliikuntaa, mikä tuntuu ny koko kropas.

Myymälän sisustusosasto on yläkerras, mutta aika harva tuntuu siitä tietävän. Niimpä kauppiahan rouva esitti, jotta tuotaas tapeetti- ja laattamallit alakertahan, jos ne vaikka siinä herättääs enämmän huomiota. Ja minähän sitä sitte rupesin toteuttamahan.

Ensi piti purkaa kaikki tapeettimallit telinehistä. Miehet kantoo telinehet alaha ja sitte alakoo uusien mallirullien kantaminen alakertahan. Piti nimittään tarkastaa, jotta telineesihin tuloo vain sellaasia mallia, mitä oikiasti on saatavis. Ja sitte piti tietysti laittaa niille hintalapot. Siinä meni kaks päivää.

Eileen tunsi jo reisis, jotta rappusia on kiipeelty… Mutta ei se auta, töitä on painettava. Tänään oli siivouspäivä. Matot pihalle, enimmät moskat laattialta harijan ja putukiffelin (= rikkalapion) kans ja sitte laattiootten pesu. Yläkerta mopaten ja alakerta konehella.

Sen jäläkihin kauppias pyysi mua auttamahan navikaattorin päivityksen kans. Sain ohojelman larattua konehelle ja jätin sen alustamahan. Siirryyn yläkertahan laattatelinehen kimppuhun. Siinä on kahares kerrokses vajaat parisataa mallilevyä, jokka piti ottaa pois. Ylempi osa on niin korkialla, jotten jaksanu laattialta käsin nostaa raskahia levyjä pois. Siispä mä nousin aina jakkaralle ja otin yhyren levyn kerrallansa irti ja pinosin ne laattialle. Sen jäläkihin mä vielä irrootin niitten kehykset telinehestä.

Meinasin purkaa telinehen rungonki kahtia, jotta olsin voinu vierä sen itte alakertahan, mutta vaikka sain ruuvit irrootettua, niin yläosa ei himmahtanukkaa (= hievahtanut) mihinkää. Niimpä mä pistin ruuvit takaasi paikoollensa. Saa miesväki kuskata sen ens viikolla alaha.

Johonaki välis mun piti käyrä neuvomas pomolle ja työkaverille, mitenkä muistitikulta saa hinnaston esille.

Vähä ennen työpäivän loppumista kauppias tuli sanomahan, jotta katto ny sitä navikaattoria, ku ei sen päivitys oo erenny mihinkää. Ei ollu. Erelleenki väitti tekevänsä alustusta. Mä yritin keskeyttää sen ja laittaa päivityksen kelaamahan uurestansa, mutta siinä vaihees tietokones meni pimiäksi enkä saanu sitä enää uurestansa auki. En tierä, menikö se sököksi vai töppäsinkö mä jotenki. Mutta navikaattori heräs henkihin ja ilimootti asentavansa päivityksiä. Sitte se sammutti ittensä ja käynnisti uurestansa. En ny kumminkaa tierä, jäikö seki aiva vaiheesehen, ku se ei ainakaa sielä sisällä saanu yhteyttä sateliittiihin.

Kotia tultua mun oli selekä ja niska aiva ku tules ja tuntuu, jottei päätä saa käännettyä. Kaivoon kaapista länget (= hartiootten hierojan) ja pistin sen pehemittämähän niskalihaksia. Kaks kertaa kahareksan minuutin ohojelma + lämpö, niin kyllä se vähä helepotti.

Sain eileen flikalta joululahajatoivehen. Pitääs teherä kaharet villasukat. Ensinnäki polovisukat ja sitte toiset lyhytvartisemmat, mutta muuten samalla ohojeella ku polovisukakki. On kuulemma ollu aiva kaikkista parahat sukat ne viimmejouluuset polovisukat.

Niin – ja työmaalta on menny kaupaksi jo nelijät villasukat. Kuuret mä sinne vein ja nyt on enää kaharet jälijellä. En olsi uskonu!

 

Tunsin kaipaavani

Tänä vuonna
pääskysiä oli niin vähän,
etten huomannut
niiden lähtöä
ennen kuin marraskuussa,
kun katselin
auringonvalon haalistamalle
syksyiselle taivaalle

ja tunsin kipeästi kaipaavani
niiden veitsenterävien siipien pyyhkäisyjä
taivaanlakeen.

~ Anne Saari ~

Rikos, rangaastus – ja palakkio

Tänä aamuna kerkesin färittelemähän hyvän aikaa ennen ku isäntä nousi.

Ku sänky oli tyhyjä, kävin nappaamas sieltä lakanat pois ja kiikutin pyykkikoppahan. En laittanu heti koneehin, ku ajattelin, jotta käyrähän ensi kaupas.

Isäntä kumminki ilimootti, jotta samalla reissulla käyrähän johonaki syömäs. No sen johonaki on yleensä ABC (luetahan: AA PEE SEE). Siispä piti orottaa kauppareissulle lähtyä sen verran, jotta kerkiääs tulla eres vähä näläkä.

Siinä orotelles siivosin vessan. Se(ki) on ollu työlistalla jo ties kuinka kauan.

Sitte prässäsin pomon tilaamat sukat, ku sain ne eileen valamihiksi. Samalla prässäsin toisekki sukat, jokka on menos joululahajaksi.

Vielä kerkesin laittaa puhtahat lakanat sänkyhyn.

Näläkää kasvatettihin kattelemalla nettisivuulta, mitä ruokaa olis tarijolla ja tehtihin valinnat valamihiksi. (Otin kanakorin.)

Siitä täyrellä vattalla ruokakauppahan. Ei tullu heräteostoksia.

Päätin rangaasta ittiäni syöntihinlankeemuksesta ja komentaa itteni klasienpesuhun (= ikkunanpesuun). Sitä varte tarttin kumminki jonku porkkanan. (En oikiaa porkkanaa tietystikkää.) Ostin ittelleni Polly-pussin ja päätin, jotta aina ku on yhyren kämpän klasit pesty, niin saan hakia yhyren karamällin. Ei se ihan sitte kumminkaa niin menny… Taisi niitä tulla napsittua vähä välilläki.

Mutta klasit on ny pesty – suurimmaksi osin. Emmä ny sitä oo suunnitellukkaa ku vasta keväästä asti. Pesemätä jäi vessan ja saunan klasit, ku niis on aina karteekit (= ikkunaverhot) eres. Aiva sama, onko ne pesty vai ei. Pesemätä jäi myös ”työhuonehen” klasi, koska se vaatiis ulukopokan nostamista sisälle, jotta sen sais pestyä ulukopuolelta. Samoon flikan ja poijan kämppään klasit. Niis ollahan niin harvoon ja silloonki ne pistää verhot kiinni, niin jottei niitäkää klasia kukaa kattele.

Mutta olohuonehen, keittiön, makuukamarin, kuistin, pukuhuonehen ja pesuhuonehen klasit on ny ainaki aavistuksen verran kirkkahammat. Ja sillä välin, ku mä pesin klasia, niin pyykkikones ja kuivausrumpu teki lakanoosta taas puhtahia.

Seuraava ongelma on karteekit. Ku poika morsmaikkuunensa muutti nykyysehen kämppähänsä, niin pyysivät verhoja, ku heillä ei ollu tarpeeksi. Vein kaikki niille, jotta saavat valita sopivimmat ja mieluusimmat. Sielä ne on vieläki. Mulla ei oo kotona ku jotaki kesääsiä pitsiverhoja.

Sitte muistin, jotta mulla on yhyres komeros äiteen verhoja, jokka ei menny kirpparilla kaupan. Susirumia (paitti jotta suret on mun mielestäni kyllä komeeta elukoota, joten tää vertaus on ny kyllä aiva väärä), mutta saavat ny kelevata häränpyren (= hädän tullen). Tosin toisihin jourun neulomahan kujan tankua varte, jotta saan ne ripustettua. Mutta tuon verhohärdellin mä siirsin suosiolla huomiselle päivälle.

Ihan oon ny tyytyväänen tämän päivän aikahansaannoksihin. En tierä, mikä mielenhäiriö se oli, mutta sehän piti tietysti heti hyöryntää, muutoon olis klasit vieläki pesemätä.

Ai niin – eileen meni työmaalta yhyret sukat kaupan. Satuun vielä itte olemahan kassalla. Pomo antoo niistä mulle vähä enämmänki ku mitä oli alakaappäälle (= alun alkaen) sovittu. 

Sain irean!

Tämähän on pakko jakaa, koska on niin harvinaasta, jotta mulla ylipäätänsä on joku irea tai ajatus.

Mulla oli eileen työttömyyspäivä ja jotenki kummasti mä siinä päivän mittahan tulin ireooneheksi yhyren parannuseherootuksen työmaalle. Esitin sen aamulla pomolle ja se totes välittömästi, jotta ”hyvä irea”. Ja kun se esitti asian omistajalle – eli miehellensä, seki nappas heti siitä kiinni ja alakoo pohtia, kuinka se olis viisahin toteuttaa.

Kyse ei oo sen kummemmasta ku työvaattehien esillelaitosta. Tällä hetkellä sielä on rekis vain mallikappalehet ja täyrennystä jourutahan hakemahan vintistä, johonka ei tuu eres valoja ja mihinä vaattehet on sikinsokin paffilooris niin, jotta samas looras saattaa olla kaharen-, kolomenkimoisia vaattehia. Ne joutuu aina penkoomahan kaikki läpi löytääksensä haluamansa, koska mitä torennäköösimmin se ettitty vaate on justihinki sielä viimmeesimmäs looras.

Mä ireoottin, jotta jos sinne katosta roikkuvan rekin alle vois laittaa eres pari tasoa, mihinkä sais järijestää sitä vaatetavaraa, niin jottei aina tarttisi lähtiä vintistä penkoomahan. Tällä hetkellä sielä rekin alla on ollu lähinnä poistomyyntikamaa, jokka ei liity mitenkää työvaatteesihin.

Löyrettihin kaks pitkää hyllylevyä, joita voirahan hyöryntää ja leca-harkoosta laitetahan vain korookkehet.

Mutta sitä ennen mulla oli tämän päivän työnä kantaa sieltä vintistä alaha jouluvaloja. Niitä varte olin jo aikaasemmin tyhyjänny kahareksan hyllyä. Rapputreeniä tuli tehokkahasti koko päivän, mutta nyt on valo-osasto ojennukses ja hinnooteltuna. Huomenna pääsen työstämähän tuota työvaatepuolta.

Nää on sellaasia hommia, jokka sopii mulle eherottomasti palijo paremmin ku myiminen. Toki sitäki jouruun tänään välillä tekemähän.