Vähitellen käynnistyy

Nimittään tämä mun joulunvalamisteluni. Ittenääsyyspäivänä piparkakut, eileen (toistaaseksi) viimmeeset lahajat kaupasta ja porkkanalaatikkojen teko. Tänään tein lanttulaatikot.

Vielä pitääs teherä bataattilaatikot ja suklaamarengit. Muuta mä en teekkää itte. Loput ostetahan valamihina.

Sitte olis vielä jälijellä ne hommat, joista en yhtää tykkää: siivous. Mutta pakkohan seki on johonaki kohtaa teherä. 

Perinteestä

Vajaa viikko töis tietää kiirusta, ku samat työt pitää keriitä tekemähän tavallista lyhkääsemmäs aijas. Tää viikko oli siihen nähären vielä rauhallinen, mitä sitte jouluviikko ja välipäiväviikko tuloo olemahan. No, täytyy sitte vain venyä ja jatkaa päivää jos ei muuten saa valamihiksi.

Maanantaina sain Waldemarin synttärilahajan lähetettyä. Waldemar oli muuten ollu Finlandiataloolla ittenääsyyspäiväjuhulis. Oli oikeen komia kutsuki tullu Helsingin pormestarilta Jan Vapaavuorelta.

Tiistaina lähti joulukortit. Oli tarkootus verota aluun perin postin lakkohon ja jättää kokonansa lähettämätä, mutta ku lakko loppuu, niin ajattelin kumminki pistää matkahan. Mutta tänä vuonna en viittiny teherä itte vaan ostin valamihit kortit.

Keskiviikkona velii soitti ja kertoo saanehensa tieron, jotta meirän serkku on kuollu. Sovittihin, jotta mennähän ehtoolla käymähän sen isän työnä viemäs kukka.

Eileen kävin tilaamas parturin, ku näyttää pää taas niin harmaalta ja on kasvanu mallistansa pihalle. Eileen ehtoolla löysin hauskan jutun. Mun sepustukseni Tero järvisen kirijasta Pitkät kalsarit oli linkattu Kustannus HD:n sivuulle.

Tänään oon pitäny perinteestä kiinni: leivoon piparkakut. Ja istuun kolome tuntia telekkarin ääres kattomas Tuntematoonta sotilasta. Kuroon samalla ja sain yhyret joululahajasukat valamihiksi ja toisia alootettua. Flikka ku on toivonu joululahajaksi pipoja ja sukkia.

Liikunnasta oon ny antanu ittelleni vapautuksen jouluhun asti, jos vaikka saisin jotaki vähä teheryksiki. 

Hyvää ja rauhallista ittenääsyyspäivää! Mitä vanhemmaksi tuloo, sitä paremmin sen arvon ymmärtää.

Päivä loppuu kesken

Tällä viikolla on töitä ollu piisaksi asti. Jäi itte asias viikko lyhkääseksi, ku olis pitäny – tai oikiastansa olsin halunnu – teherä yhyren homman loppuhun, mutta ku kaikki muut häipyy ja siivooja tuli siivuamahan, niin päätin minäki luovuttaa ja lähtiä kotia. Toivottavasti vielä maanantaina saan ajatuksen päästä kiinni ja muistan ylipäätänsä, mitä oon ollu tekemäs ja kuinka olin sen ajatellu teherä. No, se on sitte maanantain mures.

Yks virhekki tuli torstaina ilimi, ku olin yhyrelle työntekijälle maksanu vahingos 8,5 tuntia liikaa. Tai se oli oikiastansa väärinkäsitys, ku työnantaja oli kirijoottanu tuntilappohon ”viime tilistä puuttuneet 8,5 h”. Hän soitti vielä perähän ja sanoo, jotta ne oli 100%:n ylityötuntia. Mä en yhtää ajatellu, ku kuvittelin vain, jotta maksetahan perustunnit + ylityötunnit. En muistanu ollenkaa, jotta ne 8,5 tuntia maksettihin jo erellises tilis ja nyt työnantaja tarkootti, jotta maksettaas vain ne unohtunehet ylityökorvaukset. No, sovittihin, jotta otetahan syy puoliksi: Tuula seliitti huonosti ja minä vain luulin ymmärtäneheni. Oikaastahan ens tilis…

Eileen meillä oli viimmeenen venyttelykerta. Sain luvan jäläkihin antaa kaulimesta työkaverille. Tosin se sai kostaa heti takaasi. Meille nimittään annettihin pienet lasten puukaulimet, millä me hierottihin toinen toistemma niskaa ja hartioota. Ei ollu välttämätä pelekästänsä miellyttävä kokemus, ku kaulin kuluki esim. lapaluun tai olokaluun yli. OmaSp:n pomo oli jo vähä vihijannu, jotta voitaas kevätkaurellekki ottaa joku vastaava juttu.

Meillä on ollu TET-harijoottelija tämän viikon. Oikeen herttaanen, ahkera flikka. Ja on ollu kiva huomata, jotta se on saanu teherä hyvin monipuolisesti oikeeta töitä. Ei oo pistetty siivuamahan arkistua tai tuhuamahan paperia, mihinkä heleposti monella työpaikalla sorrutahan.

Mulla ei näköjään oo muuta kerrottavaa, ku mitä töis tapahtuu. Ehtoot menöö niin kiiruhulla, jotten mä kerkiä mitää. Ruaan jäläkihin verän vähä henkiä ja käyn kävelyllä (jos käyn). Lenkiltä tultua on pakko mennä suihkuhun ja pian saaki jo suunnitella nukkumahan menua. Ei oo joulu tällä menolla eristyny täs huushollis mihinkää suuntahan…

Chevy Stevens: Kadonnut

Annie on nuori kiinteistönvälittäjä, jonka yks asuntonäyttö käy kohtalokkahaksi. Hän on jo lähtemäs pois esittelystä, ku viimme hetkillä paikalle saapuu mies, joka vaikuttaa aluuksi miellyttävältä, mutta pian palijastuu, jotta sitä hän ei torellakaa oo.

Mies sieppaa Annien ja vie hänet vuoristos olevahan mökkihin, jonka on rakentanu pakovarmaksi. Annien elämä muuttuu helevetiksi, josta poispääsystä ei oo tietoa. 

Viikonloppuvierahat

Töis ei oo ollu mitää tavanomaasesta poikkiavaa. Torstaiaamulla käytihin taas venyttelemäs. Sen jäläkihin on joinki niin raukia olo, jotta tuntuu ku pitääs käynnistyä toisen kerran samana aamuna.

Perijantaina poijan porukka tuli jo tavallista aikaasemmin. Olivat pääsnehet lähtemähän jo kolomelta ehtoopäivällä, niin jotta mulla tuli vähä kiiruski, enkä loppujen lopuuksi keriinny tekemähän kaikkia mitä olin meinannu. Mutta ihan hyvin meni. Pitsa tuli justihin valamihiksi, ku nuoret ajoo pihahan.

Poika ei taaskaa kauaa vanhentunu kotona, ku se lähti kaverin työnä käymähän. Sielä oli ollu kouluaikaasta lössiä koolla. Oli kuulemma ollu nostalkiailta, ku olivat pelannehet Amigalla Bubble Bobblea ja vilijellehet huonua huumoria.

Lauantaina nuoret lähtivät ensi käymähän kaupungilla ja kyläs kaveripariskunnan työnä. Mä tein sillä välin miniänaluulle täytekakun, ku sillä on huomenna 25-vuotispäivä.

Kaupungilta tullesnansa nuoret kävääsi pikaasesti kotona, poika laitteli vähä taas autua ja sitte ne lähti toisen kaveripariskunnan työ iltaa istumahan. Olivat sopinehet, jotta teköövät pitsaa yhyres ja ku muksut on saatu nukkumahan, niin aikuuset viettää elokuvailtaa. Rymyllä alakas olla vähä jo illalla ikävä, ku oma väki oli melekeen koko päivän liesus.

Tänään mun piti lääkitä isännän kroonistuvaa kototekoosten lihapullien puutosta, Se oli täs joku aika sitte velijensä mökillä ja oli sielä saanu lihapullia. Se hehkutti niitä niin, jotta pakkohan munki oli ymmärtää, jotta herra ei oo kotona saanu sen sortin herkkua aikoohin. (Miksei oo teheny? Sehän meillä pääasias kokkaa.) Lihapullien kans pitää olla aina pernavoita – ainaki näin pyhänä. Ja isännälle ruskiaa soosia.

Nuoret ilimootti perijantaina, jotta ne menöö tänään joko Piikkihin syömähän tai testaa paikallisen krillin. Mutta ku poika kuuli, mitä mä kokkaan, niin se tuumas, jotta ei he kyllä mihinkää kylille mee syömähän, ku on oikiaa kotoruokaa tarijolla. Oli kuulemma hyvää.

Päällysruaaksi oli sitä kakkua. Seki oli ilimeesesti onnistunu, ku siitä katos yhyrellä istumalla yli puolet. 😀 Loput pakattihin nuorille kotia viemisiksi, jottei se vain jää meille syötäväksi. Syöty se nimittään olis. Aiva varmasti. Vei ne sen perijantaisen pitsanlopunki. Onneksi! Se olis jääny muuten mun syötäväksi, ku siinä oli paprikaa ja herkkusieniä, niin isännälle se ei olsi kelevannu.

Nuoret lähti joskus viiren mais ajelemahan kotua kohti. Nyt mä sitte orottelen, jotta ne ilimoottaa pääsnehensä turvallisesti perille. Seuraavan kerran ne tulooki sitte tasan kuukauren päästä, jouluaattona.

Nauruhermot pinnas

Torstaiaamulla vietettihin venyttelys hämärähetkiä. Meni sähköt poikki justihin, ku alooteltihin ja tulivat takaasi kolomen vartin päästä, ku lopetimma. Työmaalla ei naiset ollu luonnollisestikkaa saanu tehtyä sillä välin mitää. Ja ilimeesesti työkaverin kones – tai upsi – oli ottanu nokkihinsa katkoksesta eikä suostunu enää käynnistymähän iliman huoltomiehen käyntiä. Menöö vissihin koko kones vaihtohon.

Torstaiehtoolla kuuntelin ku kuuluu jyrähryksiä ja murahruksia ja mä jo kerkesin kuvitella, jotta ukkoostaa. Mutta uus Ireaparkkihan (= Ideaparkki) se sielä vain vietti avajaasia ja ampuu kovilla (vai lukikahan johonaki, jotta niillä oli ilotulitus). Tästä on linnuntietäki varmahan ainaki viistoista kilometriä sinne, mutta pauket kuuluu silti täälä asti. Mahtoo olla tosi kurijaa paukkuaroolle eläämille.

Työkaveri asuu muutaman kilometrin pääs tuosta ostoshelevparatiisista ja kun se pauket oli alakanu, niin se oli luullu, jotta sen katolla rymistelöö joku.

Ja joo – tieroksi vain: ei oo tarvinnu vielä käyrä sielä eikä oo kyllä mitää mielenkiintuakaa. Varmahan johonaki vaihees poiketahan, mutta ei ny ainakaa hetkehen ennen ku tuo alakukiima on vähä laantunu. Mutta se oli kiva, jotta ku tänään käytihin rinnalla (= keskustassa) ruokakaupas, niin pihas oli meirän auton lisäksi ehkä nelijä – viis autua. Nyt saa käyrä kaupas kaikes rauhas ku ihimiset suuntaa Ireaparkkihin.

Eileen pomo komensi meirät jo kolomelta kotia, jotta keriittihin valamistautumahan illan teatterireissulle. Oli niin räävittömän hauska näytelmä (Näytelmä, joka menee pieleen), jotta aiva poskia kivisti esityksen jäläkihin. Väliaijalle pomo oli varannu meille kaffeja ja teetä ja ihanat Nurinkurin-suklaakakut sekä amaretot. Oli kyllä mahtava ilta! Meillä yleensäkki nauretahan palijo töis ja ny saimma vielä ekstra-annoksen hyvää tuulta.

Pääosin ok

En oo muistanu kertua – ku ittekki vasta hilijan havahruun – jotta päänahka on pääosin ok.

Mä en enää aiheuta lumipyryn kaltaasta pöllyävää piliviä, ku mä puristelen (= pudistelen) päätäni eikä mulla oo enää jatkuva valakoonen viitta hartioolla. Voin siis sen puolesta käyttää taas mustia vaattehia – niin ku oon käyttäny koko aijan.

Mä oon melekeen joka pesukerralla viimmeesen vuoren aijan pesny pääni flikan antamalla Wellan SP Balance Scalp -samppoolla. (Ei oo maksettu mainos.) Lisäksi se antoo mulle saman sarijan päänahkaa rauhoottavan lotionin, mutta vaikka siinä luvattihin, jottei se rasvoota hiuksia, niin mun hiukset oli heti seuraavana päivänä niin likaasen näkööset, jotta sen käytöstä oon luopunu.

Kuiva tuo päänahka on aina vain ja rapsuttelemalla irtuaa toki kuivaa ihua, mutta päänahka ei kutia eikä se pahemmin vaivaa, niin jottei oo tarvetta rapsutellakkaa. Rikkikää se ei oo enää ollu pitkähän aikahan, mutta sellaanen herkkyys siihen on jääny, jotten mitää tököttiä tohori käyttää, koska niihin se reakoo ja saattaa mennä rikki. Viimmeeksi kokeelin tyvikohottajaa. Yritin suihkutella sitä niin, jottei osu suoraa päänahkahan, mutta kai sitä sinnekki meni, ku se alakoo vuotaa.

Kaliju paikkaki on karonnu pään sivulta. Kai siihen on jokunen karva kasvanu takaasi.