Pomo pisti itkemähän

Moon, kuulkaa, ny niin tohoruksis, jotta pitää oikeen teillekki toimittaa.

Pomo on huomenna lähärös kahareksi viikoksi lomareissulle ja se on nakittanu meille yhtä sun toista tekemistä sille aikaa. Meirän oli tänään ehtoopäivällä puhet kattua, mitä mä teen sen pois olles.

Se tuli kumminki jo aamupäivällä ja veti oven peräsnänsä kiinni. Sanoo, jotta hän tuli ny oikeen juttelemahan mun kans. Jotta hänen on pitäny jo aikaasemmin tulla puhumahan, mutta ku ei oo keriinny. Mä kelasin, jotta oonkahan mä oon mokannu jotaki, mutta en yhtäkkiä keksiny ainakaa mitää suurempaa virhettä.

Sitte mä hoksasin, jotta varmahan ny puhutahan niistä näytööstä, ku mä oon niitä hermoollu.

Pomo kysyy, jotta mitä mä oon ny tykänny enkä mä voinu ku rehellisesti sanua, jotta oon tykänny ihan valtavasti. Niin töistä ku työkaveriistaki. Sitte siinä sain johonaki välis heitettyä, jotta nuo näytöt murehruttaa. Käytihin niitä läpi ja suunniteltihin, jotta minkä asiakkahan ottaasin mihinkäki näyttöhön ja saatihin sovittua hyvälle mallille niitä. Voin ruveta kirijoottelemahan suunnitelmia ja lähettelemähän opettajalle kattottavaksi. Kun ne saatihin setvittyä, oli tosi huojentunu olo.

Mutta sitte pomo vakavoontuu ja sanoo, jotta oikiastansa hän tuli tänne puhumahan siitä, jotta enhän mä ny vain sitte hänen lomansa aikana kattele mitää toista työpaikkaa. Ku hän ihan tosisnansa aikoo ja haluaa palakata mut töihin. Silimät täynnä suolavettä mä vakuutin, jotten oo eres harkinnu vielä työpaikkojen kattelemista, ku ei oo tutkintoakaa.

Pyhiin poskia ja sanoon pomolle, jotta tämä on aiva paras joululahaja, minkä mä voin saara. (No vähä ehkä liioottelin. Kaikkista paras lahaja on tietysti se, ku muksut tuloo kotia jouluksi.) Pomon antamasta lahajasta on kumminki iloa pitkäksi aikaa, toivottavasti vuosiksi.

Mutta oikiasti! Mä oon ollu vasta kaks kuukautta harijoottelus ja nyt mä jo tierän, jotta saan jäärä töihin. Toki siinä on puolen vuoren koeaika, mutta en usko, että ainakaa mulle tuloo tarvetta lähtiä sinä aikana. Työnantajan puolesta en voi puhua, mutta mulla on vahava luottamus siihen, jotta ei sitä työtä tarijottaasikkaa, jos ei mua pirettääsi siihen sopivana. (Mä vesittelen nykki, ku kirijootan tätä.)

Itte asias pomo sanoo, jotta he ovat Raijan kans ollehet tosi tyytyvääsiä ja jotta mä oon ollu heille varsinaanen pelastus tosi tiukas tilantehes. (Tuntuu vahavasti liiottelulta, mutta hyvä, jos musta on eres jotaki apua ollu.)

Sitte hän sanoo kysellehensä vähä asiakkahilta, jotta miten he on kokenu ny palakanlaskennan toimivan. Ei kuulemma oo ollu kellää mitää moitittavaa. Niitten mielipirehän on tärkeen.  Asiakkahat on kumminki ne, joillekka sitä työtä teherähän ja jos ne on tyytyvääsiä, voi pomo ja työntekijäkki olla tyytyvääsiä.

Pomo olis kuulemma nyt jo halunnu maksaa mulle pikkuusen joulurahaa, mutta mä jouruun kieltäytymähän, ku me ei saara ottaa palakkaa harijoottelusta. Tai saarahan, mutta sitte pitää kouluutus muuttaa oppisopimuskouluutukseksi. Totesin, jotta mä sain jo ihan parahan maharollisen palakkion.

Siinä ku räkänoukkana niiskutin ja kiittelin kiittelemästä päästyäni ja kehuun, kuinka onnelliseksi hän mun tekikää, niin pomo puolestansa totes, jotta hän on onnellinen, ku löysi mun.

Vaikka sitä työllistymistä on mulle väläytelty jo aikaasemmin, niin en oo vain oikeen uskaltanu uskoa siihen. Nyt tuntuu, jotta voiko tämä oikiasti mennä näin heleposti ja näin onnekkahasti? Kuuluu vain ”loks” ja ”loks” ja taas löytyy yks mun kokoonen paikka mailmasta. Ei palijo muuta voi enää elämältä täs kohtaa pyytää.

Ai niin – ja ne loman aikaaset hommat jäi kokonansa tänään kattomatta. Sovittihin, jotta mä meen huomenna seittemäksi töihin, niin pomo tuloo vielä sinne pariksi tunniksi, ennen ku lähtevät aamukymmeneltä reissuhun. Hyvinhän siinä kerkiää pari tuntia olla töis sitä ennen. 😀

Mainokset

Josie Silver: Ole minun

Pitkästä aikaa rakkaustarina. Tämä oliki sen verran tairokkahasti kehitelty, jotta tätä oli oikeen mukava lukia. Eikä ollu liika imelää nuon kokonaasuutena, vaikka oli sitä vähä paikka paikoon.

Tapahtumien keskiös on Laurie, joka asuu tarinan aluus parahan ystävänsä Sarahin kans.

Joulun alla Laurie on töistä väsynehenä menos bussilla kotia. Yhtenä ohikiitävänä hetkenä hän tuntoo rakastunehensa miehehen, jonka kans hänen katseensa kohtaa, ku Laurie istuu pysäkille pysähtynehes bussis ja mies on pysäkillä. Kumpiki miettii hetken liika kauan: Laurie bussista jäämistä ja mies bussihin nousemista. Tilaasuus meni ohi, bussi jatkoo matkaansa.

Laurie ei kuitenkaa saa miestä mielestänsä, vaan yrittää ettiä tätä koko seuraavan vuoren. Sarah sen sijahan on rakastunu ja hehkuttaa Laurielle, että hän on löytäny elämänsä miehen, jonka kans tahtoo naimisihin.

Ku Laurie viimmeen tapaa tämän ihimemiehen, se on yhtä aikaa ihanaa ja kamalinta mitä voi olla. Sekunnin murto-osas hänen on päätettävä, palijastaako hän sen, jotta tämä on just se mies sieltä bussipysäkiltä. Mies, jota hän on ettiny koko kulunehen vuoren.

Mutta ei hän voi teherä sitä Sarahille, joka on hänelle yhtä rakas ku oma siskoo.

Seuraavat vuoret kulijettaa näitä kolomia ihimistä yhtehen ja repii erillensä. 

Yhyren asian ihiminen

Mä havahruun eileen ajattelemahan, jotta musta on tullu yhyren asian ihiminen. Ei vain paukut (lue: viittiminen) piisaa enempähän.

Kun mä oon päivän töis, mä en silloon saa ehtoolla enää mitää aikahan. Paitti ehkä pienen lenkin ja telekkaria kattoes vähä käsitöitä (jos niitä sattuu olemahan). Tai kerään pyykit pois narulta, mutta en välttämätä saa niitä heti saman tien käärittyä kaappiihin vaan se saattaa jäärä seuraavalle ehtoolle. Tai sitte mä tyhyjään ja täytän tiskikonehen ja siivuan tiskipöyrän ja hellan.

Viikonloppuusin tahtoo mennä niin, jotta lauantaina on kaupaskäynti ja joka toinen lauantai petivaattehien vaihto ja joka toinen viikonloppu vaihran hantuukit. Ne piisaa mulle yleensä lauantain ”töiksi”.

Eileen mulle olis piisannu kauppareissuksi ruokakauppa ja Tokmanni, mutta isäntä tahtoo Jyskihin hankkimahan uutta tyynyä. Niimpä me loppujen lopuuksi kierreltihin kaupungilla liki nelijä tuntia. Ja mä tein historiaa: ostin ittelleni farkut, jegginsit ja tunikan. Tokmannilta yhteeshintahan 36,90. 

Ku viikolla en saa pyykkiä pestyksi, niin sunnuntait on nykyään taas pyykkipäiviä eikä silloon tuu tehtyä juurikaa mitää muuta. Paitti tietysti pakolliset ruaanlaitot ja tiskaukset. Työvaatteet kattelen valamihiksi alakuviikkua varte.

Tänään sain sentäs leivottua suklaamurukeksiä jouluksi. Ja pakeetootua muutaman lahajan, jokka isäntä oli hankkinu. Ja laskut maksettua. Siinä ne taas oli mun päivän askarehet.

Tänään on ollu kaiken lisäksi tosi masentava sää: on tuullu ja satanu vettä koko päivän. Ei oo nähäny teherä mitää iliman valoja. Saret ropisoo ikkunoohin niin ku syksyllä. Ei yhtää tuu joulufiilis tällä kelillä.

Nyt on varmahan pakko ruveta jo ehtoosinki yrittämähän jotaki ku eihän täs ny jouluhun oo enää ku yks viikonloppu. Seuraavana viikonloppuna pitääs oikiastansa olla jo kaikki tällättynä, ku muksut on tulos.

Eileen totesin isännälle, jotta musta tuntuu, jotta oon vetäny itteni vähä liika piippuhun nuotten koulujen kans. Kaks kouluutusta melekeen peräkanaa on ottanu aika koville ku (niinku ehkä ootta huomannu, niin) tuun ihan huomaamattani vaatineheksi itteltäni aika palijo.

Yritin tänään täyttää eres näyttösuunnitelmia, mutta enhän mä saanu niitä valamihiksi. Puuttuu tietoja ja puuttuu kokemusta. En pysty tekemähän vielä ensimmäästäkää näyttöä vaikka haluaasinki. 😦

Ai niin – isäntä yllätti mun tänään: se muisti mun nimipäivän vaikka itte en muistanukkaa. Sain ihan lahajuksiaki:

 

Ja niinku ehkä huomaatta, oon saanu siivottua arkistoa sen verran, jotta tänne mahtuu taas kuviaki. 🙂

Eppu Nuotio: Maksu

Tää on Nuotion Pii Marin -dekkarisarijaa.

Pii Marin on uutistoimittaja, joka joutuu tällä kertaa turhanki likelle koko maata puhuttavaa rikostapausta.

Äveriähältä asuunalueelta katuaa 11-kuukautinen tyttövauva. Olivia siepatahan vaunuusta omalta pihalta. Piistä se tuntuu uskomattomalta. Ei Suomes tapahru sellaasta. Paitti ny tapahtuu.

Piin pikkuvelii Joel on pääsny armeijasta ja on ilimoottanu tulevansa joksiki aikaa Piin työ. Piille se sopii, ku hän kuitenki viettää suuren osan aikaansa selekäleikkauksesta toipuvan miesystävänsä, komisaario Juha Heinon työnä.

Koko kuvio menöö umpisolomuhun siinä vaihees, ku Joel pirätetähän epäältynä törkiästä pahoonpitelystä. Kaiken lisäksi pahoonpitely näyttääs liittyvän jotenki vauvan sieppauksehen.

Heinon sairausloman aikana hänen sijaasenansa on ollu Reija Haukka. Nyt Haukka pyytää Heinon töihin kesken sairasloman juuriki tämän tapauksen vuoksi. Heino uppoutuu korviansa myöte töihin ja Pii pelekää, jotta Juhalla on enemmän yhteestä Reijan ku hänen kans.

Vanhemmat on ihan rikki Joelin takia. Ja Pii tasapainooloo kaiken keskellä.

Hyvää ittenääsyyspäivää täältä susirajalta!

Työharijoottelus kulukoo jo melekoosen samaa rataa: palakkoja, kirijanpitua, kausiveroilimootuksia ja sitte taas jo tulooki uuret palakat laskettaviksi.

Maanantaina meillä oli aika hilijaasta. Pomo oli kouluutukses eikä harijoottelijoostakaa ollu muita paikalla ku minä.

Kotia tultua pysähryyn keittiön kynnykselle: meille oli ilimestyny uus hella. Pääkokki oli niin päättäny. S’on ny keraamisella tasolla ja kiertoilimauunilla. Totta puhuen en näin joulun alla olsi piitannu ruveta opettelemahan uutta vehejestä. Ku vanhasta tiesi justihin, millä lämpötiloolla ja kuinka kauan mitäki pitää paistaa ja keittää.

Tiistaina töis oliki aiva toisenmoinen meininki. Oli tupa täynnä väkiä: yks asiakas oli opettelemas laskutusta, uus harijoottelija tuli, insännöönnin harkkari oli paikalla ja ehtoopäivällä tuli vielä pomon poikaki hoitamahan laskutusta. Oli väkiä justihin niin palijo ku kämppähän mahtuu. Kirsi ainuastansa puuttuu. Sillä on kouluviikko. 

Ehtoolla soitti naapuri: tuos linnuntietä vajaan puolen kilometrin pääs (valot näkyy tänne mun kämppähän) oli susi käyny koiran kimppuhun. Ei ollu tappanu, mutta oli purru takakoipehen niin, jotta olivat eläänlääkärillä joutunehet käyttämähän. Petoasiantuntija oli käyny totiamas jälijistä, jotta susi se on ollu.

Eileen kävin töitten jäläkihin hakemas kaupasta piparkakkuvärkkiä ja joulupostimerkit. Ehtoolla piti käryyttää uunista enimmät suoja-ainehet pois. Se oli päällä vaikka kuinka kauan ja kämpäs oli ihan hirviä katku, vaikka liesituuletin oli koko aijan täysillä. 

Ilimeesesti olin vähä väsyksis, koska viimme yönä nukuun yli yhyreksän tuntia, eikä sellaasta oo tapahtunu herran aikoohin.

Silti mulla oli jo kaharen mais piparit leivottuna ja ruoka laitettuna ja syötynäki. 

Siitä tuo kiertoilimauuni on kätevä, jotta siinä saa paistettua monta pellillistä kerralla. Mutta siitä huono, jotta sillä saa pilattuaki monta pellillistä kerralla. Ku en oikeen sitä osannu, niin ensimmäänen satsi, eli kolome pellillistä jäi jos ei ny raaooksi, niin pehemoosiksi kumminki. Seuraaville nostin vähä lämpötilaa, niin jo rupes tulohon rapsakoota paistoksia.

Isäntä tuos äsköön kätevänä miehenä oli päättäny kokeella, kovettuusko piparit, jos ne laittaas mikroaaltouunihin. Ei kovettunu. Paloovat. Ja nyt täälä on taas ihan hirviä käry ja palohälyytinki huusi hetken aikaa henkensä häräs. Jotta tällääsiä käryäviä ittenääsyyspäiväterveesiä täältä susirajalta.

Muutto

Kyllä en jaksa mitää töitten lisäksi! Mä saan vähääset enerkiavarantoni hupenemahan päivän mittahan työmaalle niin perinpohojin, jotten ehtoosin jaksa (= viitti) teherä enää mitää. Paitti aina joskus käyn vähä kävelyllä, jotta sais eres vähä happia. Päivänvaluahan ei siihen aikahan enää oo. Mutta mitää muuta en sitte teekkää. Joulukortit oon sentäs saanu kirijootettua. Ne on ny postimerkkiä vaille valamihina. Niin ja adventtitähären laitoon keittiön klasille ja valopallon tähän työkämpän klasille.

Yöt tahtoo olla takkuusia. Näjen unia töistä ja heräälen muutaman kerran yös. On vissihin jonku verran stressiä sekä siitä, jotta osaanko ja teenkö oikeen sekä näytööstä. Mulla ei oo vielä ensimmäästäkää suunnitelmaa tehtynä. Seki stressaa.

Pomo lähtöö parin viikon päästä kahareksi viikoksi Thaimaahin ja sen jäläkihin alakaa vuoren vaihtehen kiiruhut. Mihinä välis näytöt? Maalliskuun alaku on äkkiempää ku hoksaakaa.

Tällä viikolla oon teheny niin alavillista ku alavitoontaki kirijanpitua ja pomon ohojaukses myös alv-ilimootuksen.

Palakkoja oon laskenu ja normipalakat sujuu jo aika kivuttomasti. Mitä ny yhyren taloyhtiön palakoos töpeksiin, ku en hoksannu vaihtaa palakanmaksuvuotta. Sielä ku oli maksettu palakkoja viimmeeksi kaks vuotta sitte…

Laskuttanuki oon jonku verran. Niin, ja alakasin tekemähän kausi-ilimootuksia palakoosta. Ittekseni – runsahan yhyren kerran kokemuksella… Melekeen oli maha kuralla ku jännitin, kuinka ne menöö.

Perijantaina mä alakasin muuttopuuhihin. Muutin ”peräkamarihin” pois silimistä (ja pois mielestä?) Pois uuren harijoottelijan tieltä. 😦

Pomo meinas, jotta hänen on helepompi ohojata sitte sitä uutta, kun se on siinä likempänä. Mulle se sanoo (vitsillä), jotta ”sä jo osaat, sä voit tulla tänne”.

Eileen ehtoolla oli kutsu sinne oppilasyhyristyksen tarijuamalle ruaalle. Mukavaa oli, mutta kyllä mä lähärin heti ensimmäästen lähtijöötten jäläkihin. Olin kotona jo kahareksan mais. Enkä jaksanu syörä niin palijo, jotta olis tullu kuitattua se viimmevuotinen missattu ruokaalu. 😀

Tänään en saanu petivaattehia tuulettumahan, ku on tuhurannu vettä heti aamusta. Laitoon vain puhtahat lakanat petihin ja pesaasin likaaset. Saman tien pesin vielä konehellisen pikkupyykkiä, ku oon huomenna menos Raijalle kylähän, niin jottei mun huomenna tarttisi suorittaa kovin suuria pyykkisulukeesia.

Laura Hakala (toim.): Siskonmakkarat – Miltä syömishäiriö tuntuu

Laura Hakala on keränny tähän kirijahan yhyrentoista nuoren naisen ja heirän läheestensä kirijootuksia siitä, miltä syömishäiriö tuntuu, minkämoista on syömishäiriöösen elämä.

Vaikka kirija on kohta 20 vuotta vanha, niin kuvittelisin, jotta asia ei sinänsä oo vanhentunu. Toivottavasti hoitohenkilökunnalla on sentäs asiantuntemusta enämmän ku silloon.

Osa kirijoottajista oli jo paranemahan päin, mutta siihen päästäksensä heirän oli käytävä läpi oma helevettinsä. Kenenkää kohoralle en tuota sairautta toivoosi.

Mä en esimerkiksi tienny, jotta se voi vaurioottaa myös hermostoa:

”Nyt, monta vuotta niiden pahimpien aikojen jälkeen, nyt, kun painan jo 55 kg, sain sitten vaurioita tuntohermoihini! Ilmeisesti A- ja D-vitamiinien varastot kuluivat niukkuusaikoinani niin loppuun, että nyt ne eivät jaksaneet pitää hengissä kaikkia tärkeitä hermosoluja. Nyt olen siis sieltä täältä tunnoton. Pintapuolisesti. Toivon, että olen saanut pitää tunnon sisälläni. Sekin kyllä tuntuu joutuneen vähän kadoksiin. Sitä en olisi halunnut uhrata.”

Jouluvalamisteluja valikooren

Tänään mulla oli sen verran virtaa, jotta päätin alaata jouluvalamistelut – sieltä mukavimmasta päästä. Eli lahajojen paketoomisesta.

Mä en oo varsinaasesti käyny joululahajaostoksilla, mutta oon jo jonku aikaa ”pitäny silimät auki” ja löytäny jonku verran lahajoja.

Osa on sellaasia perinteesiä, jokka vain pitää löytyä sieltä paketiista joka vuosi, osa on sattumalta kohoralle osunehia löytöjä ja osa oli sellaasia, jokka olin ottanu siltä varalta, jos en mitää muuta keksi. Ja yks vähä arvokkahampi lahaja on jo annettu. Siitä tein vain ”muistutuskortin”, jos on asianomaasilta pääsny unohtumahan… Käärääsin senki pakettihin.

Ja joka vuosi on oltava joku jekkupaketti. Enkä tarkoota, jotta paketista pitääs löytyä Jägermeister-pullo, vaan oikiasti joku huijauspaketti, josta ei heti päälle päin pysty päättelemähän, mitä se pitää sisällänsä tai sitte siinä on joku sellaanen juttu, joka saa porukat nauramahan. Tämän vuoren jekkupaketti vielä orottaa syntymistänsä, ku en oo ihan varma, mitä siihen laitetahan – ja kellekkä.

Osa lahajoosta luonnollisesti vielä puuttuu tai kaipaa täyrennystä, mutta onhan täs ny vielä melekeen kuukausi aikaa. 😀 

Kirijanpitua enimmäksensä

Tällä viikolla ei oo ollu ku kaks palakkaa laskettavaksi, joten oon keskittyny kirijanpitohon.

Sain sen noin puolehen välihin tehtyä. Sovittihin, jotta pomo tuloo sen vielä tarkastamahan ennen ku jatkan etehen päin.

Ei onneksi ollu mitää hirmuusen suuria virheetä. Joitaki sellaasia, jokka johtuu lähinnä siitä, jotten taasakaa ollu vain ymmärtäny tarpeeksi asiakkahan toimintaa. Ja valitettavasti jokunen huolimattomuusvirheki oli livahtanu joukkohon.

Toki kaikki virheet on sieltä saatu ny korijattua, ku pomon kans käytihin joka kirijaus yksitellen läpi. Siinä samalla oon oppinu jo monta sellaasta juttua, jotta osaan loppuvuoren kirijanpitohon niitä soveltaa. Tai ainaki hoksaan kysyä, jos en itte tierä.

Erelleenki oon erittään tyytyväänen harijoottelupaikkahani ja tykkään työstä. Ikäväähän se tietysti olis opintojen täs vaihees havaata, jottei tää ookkaa yhtää mun juttuni…

Eileen töiren jäläkihin mua orotti kotona suloonen yllätys. Ninnu oli lähettäny mulle ”ihan muuten vain” joululeheren, johona oli vaikka mitä ihania käsitöitä, askarteluja, leipomuksia ja muita joulujuttuja.

Nyt ku tiet on kuivanu ja on ollu komia kuutamo, oon joka ehtoo käyny pienen lenkin. Se on arviolta joku 3-3,5 km.

Tänään havahruun siihen, jotta jouluaattohon on tasan kuukausi.

Iski paniikki! Meillä ku ei oo mitää tehty vielä joulun etehen. Ei siivottu, ei leivottu, ei lahajoottu.

Niimpä mä kauppareissulla nappasin muutaman lahajaksi soveltuvan jutun ostoskorihini. Ja ruaan jäläkihin päätin selijättää lopukki alakavasta paniikista menemällä soffalle päikkäriille. 

Siitä herättyäni kello oliki jo niin palijo, jottei tälle päivää enää kannata suunnitella mitää tekemisiä. 😉