Sinne ja takaasi

Lopetin työt perijantaina jo kahareltatoista. Olin teheny tunnit sisälle, jotta pääsin lähtemähän aijoos. Olimma nimittään menos Ouluhun flikan ja vävypoijan työ.

Oon saanu keväällä muksuulta syntymäpäivälahajaksi lahajakortin kasvohoitohon sinne flikan työmaalle. Se varas mulle aijan lauantaille ja niin me sitte perijantaina lähärettihin köröttelöhön pohojoosehen.

Isännän tuluppa vähä murehrutti, mutta hyvin se väitti pärijäävänsä. Muutaman kerran pirätettihin jaloottelemahan. Ei teheny mullekkaa pahaa oikoja koipiani.

Perillä meitä orotti vävypoijan paistamat nauranlihapiffit (= naudanlihapihvit), lohkopernat ja uunikasvikset. Olivat jo itte keriinnehet syörä meitä orotelles.

Lauantaina mentihin yhyreksitoista Lovellahan. Isäntä pääsi ensi parturootavaksi sillä välin ku mä olin kasvohoiros. Oli nii-in ihanan rentouttava kasvohoito, jotta menin aiva fletkooksihin (= veteläksi). En jaksanu eres puhua hoiron aikana. Kaupanpäällisiksi Katri vielä färijäs ja muotooli mun kulumakarvat, jokka neki oli pahasti harmaantunu ja rehotti ihan villinä.

Siitä sain siirtyä flikan käsittelyhyn. Se pisti mun ylikasvanehen pönsäni (= tukkani) taas kuosihin.

Vävypoika ahkerootti ja siivos koko liiketilan ihan ”aikansa kuluksi”. Aika monta neliötä siinä onki siivottavaksi. Ihastuttava, sokkeloonen vanha rakennus. Lovellan tiloos toimii seittemän yrittäjää: nelijä kampaajaa, joilla on yhtöhöönen kampaamo ja erillinen hiustenpesuhuone, mihinä on asiakkahia hellivät hierovat pesutuolit. Kampaajien lisäksi on kosmetolooki (= kosmetologi), hieroja ja pikmentooja (= pigmentoija), joilla kullaki on oma työtilansa. Sitte on henkilökunnan tilat (lepotila, keittiö ja pari pienempää huonetta), orotustila, vastahanottoaula, portaakko (= portaikko) ja vessa. Hattua nostan vävypoijalle! Palakaksi seki pääsi hiustenleikkuuhin.

Mäki vähä sillä aikaa yritin olla avuksi. Viikkasin pestyt hantuukit (= pyyheliinat) ja vein ne pesupaikoolle. Pestyt kampausviitat laitoon naulakkohon ja tiskasin färikippoja, färinlevityspensselin, harijoja ja kampoja, mitä flikka oli käyttäny meitä parturooresnansa. Tosin se tuli itte jatkamahan tiskaamista, ku se sai vävypoijan pään parturootua. Mä menin vielä hakemahan vessasta roskat, jotta saatihin lähtiesnämmä nakata ne ja keittiön roskapussi roskiksehen.

Kaikilla alakoo olla jo näläkä, niin jotta seuraavaksi suuntana oli Rosso. Se valikootuu ruokapaikaksi, ku vävypoijan teki mieli pitsaa, mutta flikan ja mun ei. Päätettihin, jotta se on hyvä paikka, ku sieltä saa sekä että. Me otettihin flikan kans pastaa ja miehet söi pitsaa. Meillä oli oikeen mukava tarijoolija ja ku maksaes oli maharollisuus jättää tippiä, niin sen sitte teinki.

Seuraavaksi poikettihin FilmTownihin karkkiostoksille, ku oli tarkootus pitää leffailta. Pääryttihin piirrettyhyn nimeltä Urhea. Telekkarin ääres meni vielä puolille öin.

Tänä aamuna heräsin kahareksalta ja flikka vähä mun jäläkihin. Kotia päin lähärimmä jo ennen puolta päivää. Alakumatkasta meinasin hermostua, ku uskoomma navikaattoria ja se lähtiki ohojaamahan meitä kohti keskustaa ja vanhaa tietä pitkin. Vanha tie kulukoo moottoritien vieres… No, eipä ollu onneksi kiirus. Ens kerralla toivottavasti muistan valita nopeemman reitin lyhimmän sijasta. Silloon sen luulis ohojaavan motarille.

Pysähryttihin taas muutaman kerran matkalla ja likempänä kotua poikettihin syömähän ja tankattihin auto. Oltihin mun autolla matkas ja mä ajoon mennen tullen, mistä oon ittekseni aika ylypiä, ku miettii, kuinka mä vielä hetki sitte pelekäsin autolla ajamista. Kyllä mä menomatkalla jännitin nykki niskani kipeeksi, ku alakas tulla pimiä enkä oo kovin pitkää matkaa pimiällä ajanu. Paikka paikoon satoo jäistä tihkua, mikä seki vähä pelijätti. Ja hirvet tietysti. Tulles oli rennompaa, ku oli suurin osa matkasta valoosaa ja tiet pääosin kuivia.

Olin myös iloosen yllättyny, ku laskin auton kulutuksen tuolla matkalla. Tankkasin sen lähties ja nyt tulles ja räknäsin, mitä se oli vieny. Vain 4,65 l/100 km. Ei oo mikää auto aikaasemmin kulukenu nuon vähällä.

Oli kyllä niin mukava viikonloppu, jottei tosikaa! Ja pian me taas nähärähän, ku nuoret tuloo tänne joulua viettämähän. 💖

Advertisement

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Sellaanen illanvietto

Ku tulin tänään töistä kotia, niin isäntä ajeli vastahan kylille päin. Ajattelin, jotta sillä on ollu niin kiirus päivä, jottei se oo keriinny keittää vaan on menos hakemahan jostaki pikaruokaa.

Ku sitä ei kumminkaa ruvennu kuulumahan takaasi, niin ajattelin, jotta se on menny jollekulle apuuhin. Lämmittelin ittelleni eilistä ruokaa ja ihimettelin, jotta mihinkä se on oikeen menny, ku ei oo jättäny mitää viestiäkää. Puhelimenki se oli jättäny kotia, jotten voinu eres soittaa ja kysyä.

Kello tais olla puoli kahareksan ennen ku se tuli takaasi. Minä tietysti tenttasin, jotta mihinä siton oikeen oltu.

Kuulemma teekoos. Minä tietysti hölömistynehenä, jotta mikäs ny? Tuluppa! – Ei oo torellista! – Mutta oli se. Ja tasapuolisuuren nimes se oli tällä kertaa toises jalaas ku viimmeeksi. 😦 Piti lähtiä keskussairaalan päivystyksehen. Justihin vasta tultihin takaasi. Kello on ny vartin yli ykstoista.

Eikä siinä vielä kaikki. Huomenna pitää mennä uurestansa, jotta se jalaka ultratahan. Lääkäri oli kertonu, jotta sielä on ny ruuhkaa, jotta eivät pistänehet enää tänään sinne orottelemahan. Oli lääkärin mielestä niin selevä tapaus, jotta päättivät vain aloottaa heti lääkityksen. Ehtoo- ja aamupillerit saatihin sieltä joukkohon. Oli muuten ollu sama lääkäri ku viimme kerrallaki ja oli jopa muistanu isännän.

Ja isäntä oli saanu alustavan riaknoosin myös sitä pitkähän vaivannehesehen kutiavahan ihottumahan: pisarapsoriasis. Se toki pitää vielä käyrä varmistuttamas koepalasta. Jonku rasvan lääkäri oli kumminki kirijoottanu kutinahan. Kerron kuulumisia sitä mukaa ku on kerrottavaa.

Isänpäivää vietetty

Käytihin jo torstaina kaupas, ku poika ja miniänalaku tulivat perijantaiehtoolla isänpäivän viettohon.

Pääsin perijantaina heti töistä tultuani aloottamahan kakkupohojan tekemisellä ja sitte kokeelin teherä pitsapannaria (omin lisäyksin) ku ajattelin jottei aina vain sitä yhtä ja samaa pitsaa (joka kyllä on aika hyvin aina teheny kauppansa). Ihan kehuuvat tätäki, mutta itte olin sitä mieltä, jotta kyllä oikia pitsa on parempaa.

Alootettihin isänpäivän vietto jo eileen, ku arvasin, jotta nuoret lähtöö tänään jo aikaasin ajelemahan. Eileesen päivän ruoka oli valakosipuli-kermaperunat ja uuniliha + höyryytetyt aurinkokasvikset.

Pernoja jäi sen verran vähä, jotta tänään tein makaroonilootaa, ku se oli heirän toiveensa. Laitoon loput makarooniloorat heille mukahan, niin saavat siitä vielä ehtooruaan. Täytekakku saatihin melekeen tuhottua, pieni pala jäi vielä isännälle.

Ku kakku oli perijantaiehtoolla uunis paistumas, kuuluu aikamoinen paukahros ja isäntä kysyy, jotta mikä se oli. Mä arvelin, jotta uunin seinät vain paukkuu, ku ne lämpiää. Totuus selevis vasta sitte, ku otin kakun uunista: irtopohojavuaan reuna oli irronnu pohojasta. Onneksi kakku oli siinä vaihees keriinny kypsyä niin palijo, jottei se valunu uunihin. Ei oo ikänä ennen käyny nuon ja taas vain kävi!

Muutenki kakusta tuli vähä likilaskuunen. Mulla on ny niin isoo tuo vuoka, jotta sinne pitääs teherä puolitoistakertaanen taikina, jotta siihen sais korkeutta. Maus ei kumminkaa ollu moittimista vaikka kostuttaa olis voinu vähä enämmän.

Mihinkä se on karonnu?!

Me pruukatahan käyrä harvakseltansa hauroolla. Yleensä vain jouluna, mutta eipä juuri muuten.

Nyt mä kumminki kysyyn isännältä, jotta haluaasko se vierä kynttilöötä. Se meinas, jotta voishan sitä. Sen takia meirän piti poiketa ensi hakemahan niitä, ku kotona ei ollu tarpeheksi.

Pujettihin kunnolla, mutta silti hautausmaalla on aina kylymä.

Kierrettihin ”vakioreitti” eli ensi mentihin mumman hauralle. Mulle se on mumman hauta, vaikka sielä on paappaki, jota en oo koskaa nähäny, samas hauras on myös äiteen 11-vuotiahana kuollu siskoo ja äiteen vanhapoikavelii.

Seuraavaksi mentihin isännän äireen ja isän hauroolle ja sen jäläkihin suunnattihin sen mumman ja paapan hauralle, mutta se oli karonnu! 😮 Tantteerattihin (= kuljeskeltiin) siinä erestakaasi ja torettihin, jotta täs sen pitääs olla, mutta ku ei vain oo! Ei oo kiviä, on vain ruomenella (= hoitamatta oleva) paikka.

Sitte isännällä välähti, jotta hautapaikkahan tairettihinki luovuttaa pois ja nimet on laitettu johonki laattahan. (Ei se ollu mulle sanonu mitää, luulisin muistavani, jos olis ollu puhetta.) No, me löyrettihin se laatta ja jätettihin sinne kynttilä.

Seuraavaksi siskoon ja sen miehen hauralle ja sieltä vielä äiteen ja isän hauralle sekä velijen vaimon hauralle.

Kotona sytyttelin vielä (muisto)kynttilöötä pihalyhtyyhin.

Rauhaasaa pyhäänpäivää, pitäkää rakkahistanna huolta! Ne ei oo täälä ikuusesti.

Uutta purupintaa

Taitaa olla toista kuukautta, ku mun lohkes hampahasta pala. Soitin hammashoitolahan ja sain aijan – 12.1.2023. Mutta lupasivat soitella, jos tuloo peruutuspaikkoja sitä ennen.

Tänään aamupäivällä puoli kymmenen mais oli hammashoitolasta yritetty soittaa, mutta en ollu havaannu, ku mulla on puhelin äänettömällä töis. Mä tartten kumminki useen aijoon omaa puhelintani sieläki, ku pitää tunnistautua eri sivustoolle. Vähä ennen puoli yhtätoista mun piti taas kirijautua johonki ja huomasin tuon vastaamatta jäänehen puhelun.

Arvelin, jotta olisivat yrittänehet tarijota mulle peruutusaikaa, mutta koska puhelusta oli kulunu jo kolome varttia, niin ajattelin, jotta se aika on varmasti jo menny. Soitin kumminki ja yllätyyn, ku peruutusaika oliki vielä jälijellä. Pääsin vastahanotolle jo vartin yli kakstoista.

Oikeen nauratti, jotta kuinka voi ihiminen olla niin iloonen hammaslääkärihin pääsystä. 😁 Ihiminen, jolla on ollu ihan maharotoon hammaslääkärikammo nuorena ja sen takia hampahat pääsi luvattoman huonohon kuntohon. Oon saanu niitä sitte hävetä, ku oon ruvennu ymmärtämähän.

Olin ihan varautunu orottamahan sinne tammikuulle asti, ku onneksi ei tuo hammas oo ollu millää lailla kipiä eikä se oo moittinu kylymää eikä kuumaa – eikä se lohkiama ollu sellaases paikas, jotta siihen olis repiny kielensä. Itte asias se oliki ollu vanha paikka, mikä sieltä oli lohojennu. Mä olin luullu, jotta ne palat, mitä sieltä irtos, oli hammasta. Mutta nyt se on taas kumminki kokonaanen.

Ku ei huvita

Meillä on työmaalla sopimus siivousfirman kans. Sieltä pitääs tulla siivooja aina kuukauren viimmeesenä perijantaina. Se ei oo aina ihan menny maalihin. Välillä ei oo siivoojaa näkyny ei kuulunu tai se on tullu seuraavalla viikolla tai sitä seuraavalla, jos hyvin on sattunu. Mutta lasku kyllä on tullu poikkeuksetta aina aijallansa. Ja laskutettu on siis neki kerrat, ku ei siivooja oo käyny ollenkaa.

Pomo on yrittäny reklamoora ja viimmeeksi sille oli sanottu, jotta he pistää ny oikeen ittellensäkki muistutuksen, jotta muistavat muistuttaa siivoojaa. Siis tä?! No, eivät sitte vissihin muistanehet laittaa sitä muistutusta, ku siivoja jätti taas seuraavalla kerralla tulemata.

Yhyren kerran seliitys oli, jotta kyllä hän on käyny, mutta ovet oli lukos. No kai ne ny on lukos, ku meillä loppuu työaika nelijältä ja siivousfirman kans on sovittu, jotta tuloovat ennen nelijää, niin pääsöövät sisälle. Ei sunkaa meistä kukaa jää sinne päivystämähän, ku ei ikänä tierä, onko siivooja tällä kertaa tulos vai ei.

Siksi toiseksensa sieltä tuli varsinki aluuksi melekeen joka kerta eri siivooja. Tosin viimme aikoona on ollu pääsääntöösesti sama nuorimies. Perijantaina lähärin nelijältä töistä eikä siivooja ollu vielä siihen mennes tullu, mutta kattoon, jotta pihas on auto, johona istuu sen siivoojapoijan näköönen tyyppi. Pomo oli lähteny viimmeeseksi ja siinä vaihees se nuorimies oli seisonu siinä auton vieres tupakilla. Pomo oli kysyny siltä, onko se tulos siivuamahan. Poika oli sanonu, jotta joo, mutta hän kattoo, jotta sielä on paikat pimiänä. No joo, pomo oli varmahan sammuttanu valot siinä vaihees ku oli lähteny pihalle. Mutta tasan tarkkahan on siihen asti ollu valot, ku katkaasija on uluko-oven vieres. Jos ei pomo olsi kysyny siltä, niin se olis varmahan häipyny vain ja sanonu, jotta kyllä hän kävi, mutta sielä oli ovet lukos…

Ja tälläästä jäläkiä se sitte sai aikahan, ku se oikeen antaumuksella oli sielä siivonnu.

Sehän on julukista tietua, jotta minä, jos joku, inhuan siivuamista yli kaiken eikä mulla sen puolehen olsi varaa moittia ketää. Ja tuon siivousinhoni takia mä oon kehittäny huomattavan korkian sotkunsietokynnyksen, mutta joskus jopa mä huomaan, jos on sotkuusta.

Ja jos mä ny olsin – vastoon kaikkia olettamuksia -päätyny siivousfirmahan töihin, niin mun luontoni ei antaasi periksi jättää tälläästä jäläkeheni. Ja entäs sitte sen firman kannalta: kauanko se pysyy pystys, jos sen työntekijät on kaikki samammoisia? Vai osuuko meirän kohoralle vain tämä EVVK.

Ne oli ny siinä!

Ensinnäki se pyörääly. Ku isäntä oli nimittään nostanu pyörät jo talaviteloolle, niin päätin, jotta antaa ny sitte olla. Pitää vain hakia lamput ja mittari pois, jotteivat turhaa tyhyjää sielä patteria.

Eileen ehtoolla oltihin työporukan kansTeatteri Hysterias kattomas Ray Cooneyn käsikirijoottama farssi Juokse vaimosi edestä. Ei meinannu naurusta tulla loppua vielä kotomatkallakaa. Ja tänään vielä piisas naurua ja juttua työmaallaki. Samalla se oli vähä niinku tervetulotoivotus Ritvalle meirän työporukkahan. Ritva nimittään aloottaa maanantaina työt tarvittaes töihin kuttuttavana tuntityölääsenä.

Saatihin tänään – Ritvan viimmeesenä harijoottelu- ja kouluutuspäivänä näytöt arviootua ja tutkinto hyväksytysti läpi. Ensimmäästä kertaa olin ny siis virallisena arvioottijana, mutta ei mua enää tämä arvioontikeskustelu jännittäny ku olin oman arvioontini lähettäny jo etukätehen ja opettaja oli sen hyväksyny ja erinomaaseksi kehunu.

Ritva-raukka sen sijahan oli ihan jännityksis. Siitä oikeen näki, kuinka hartiat laskeentuu korvista ja lihakset rentoutuu ku se sai tieron, jotta näytöt on hyväksytty. Ei tienny, itkiskö vai nauraasko. Vähä tuli vissihin molempia. Kävin hairaasemas (= hakemassa) sille kukkapuskan viereesestä kukkakaupasta. Onneksi tuli eilisellä teatterireissulla puheeksi, jotta hänelle ei saa tuora neilikoota ku vasta hauralle. Niitä olis nimittään ollu aika mones kimpus. Pääryyn ottamahan keltaasia ja oranssisia kerpeeroja (= gerbera), joukos oli vähä jotaki ruskanpunaasta kukkaa ja kuusenoksia veheriääsenä.

Mä vitsaalin Ritvalle töistä lähtiesnäni, jotta nähärähän maanantaina työn merkiis, ku sä oot tähän asti saanu vain laiskotella… Kaikki ymmärsi sen vitsiksi, sillä oikiasti Ritva on yks ahkerimmista, osaavimmista ja aikahansaavimmista harijoottelijoosta, joita meillä on ollu. Kiva saara se työkaveriksi, mitä se on nyt ollu jo yli vuoren (= vuoden) mutta vain iliman palakkaa.

Mun omat opiskelut on puolesvälis. Nelijä kouluutuskertaa on takana, kaks on vielä jälijellä ja sen jäläkihin on loppukokehet kaharella seuraavalla viikolla. Tuloo niin konekivääritaharilla sitä asiaa, jotta ei ne kyllä ihan kerralla mee jakeluhun. Onneksi ne tuloo vireotallentehina vielä kattottaviksi, jotta voi tarvittaes kerrata.

Ja onneksi on sentäs palijo jo kantapään kautta opittua. Mutta muutamia vinkkiä on tullu, joista yritän ottaa opiksi. Valitettavasti vain huomasin taas, jotta on jo tullu niin omat rutiinit tekemisehen, jotten eres aina havaatte, jotta täs kohtaa oliski voinu teherä toisin. Ei ne mun tekemäkkää väärin oo ollu, mutta toisella lailla tehtynä saa hyörynnettyä lisää ohojelman ominaasuuksia.

Oliskahan se ny suurinpiirteen siinä

Tuli vähä sellaanen tunne tänään ku pyöräälin töihin. Pakkaasta oli nelisen astetta. Pipon alla ja toppatakin sisällä tuli hiki, mutta sormia paleli, vaikka mulla oli kintahat käres. Samoon reisihin oli kylymä.

Sitte ku pääsi työmaalle, niin hiki vain virtas selekää pitki ja kaikista päällysvaattehista kuoriintumisehen meni kohtuuttoman palijo aikaa.

Sitäpaitti oon ylittäny keväällä asettamani kilometritavoottehen yli kaharellasaralla kilometrillä. Mittaris oli tänään kotia tulles 822 km.

Toisaalta loppuviikosta on luvattu lämpenevää, niin eihän sitä tierä, jos vielä yrittääs koroottaa tuota lukemaa eres 850 kilometrihin.

Niin – ja mun vajaat seittemänkymmentävuotias Kresenttiniki (= Crescent) alakaa olla aika huonos hapes. Hyvä pyörä se on ollu, mutta en oo ihan varma, haukkuuko hintaansa vierä sitä huoltohon. Siihen tulis torennäköösesti aika isoo remontti, jos sen laittaas oikeen kunnolla kuntohon.

Polokuumet lyö useen varsinki liikkeelle lähties tyhyjää ja nyt se on alaannu vapaalla säksättämähän ku niittokones. Mun nykyynen elopainoki on selevästi sille liikaa, ku lestasta (= satulasta) oli katkennu jousi. Tunsin kyllä joskus pyöräällesnäni ku joku napsahti lestan alla, mutta tänään vasta hokasin, jotta sielä roikkuu yks jousi, joka oli vain toisesta päästä kii. Yhtä hyvää lestaakaa ei taira enää saara. Ku katteloo nykyysiä lestamallia, niin nehän on ihan päin prsettä.

Rengassirkus

Poika oli joku aika takaperin teheny kaupat vantehista miniänaluun autohon. Vantehet oli myinnia tääläpäin, niin sopiivat, jotta isänsä hakoo ne ja poika tuloo tänä viikonloppuna hakemahan niitä.

Mutta, mutta… ei ne sitte käynykkää ku niis oli väärä pulttijako. Vaikka poika oli vielä etukätehen varmistanu ja myijä oli vakuuttanu, jotta ne on sellaaset ku pitääki. Ei isäntäkää ollu sitte hoksannu sen kummemmin tarkastaa, vaan oli maksanu ne ja toi kotia. Onneksi ei hintaa ollu ku 50,- ku yks vanne oli saanu osumaa.

Mutta harmittihan se tietysti, ku toinen tuloo Hyvinkäältä asti niitä hakemahan ja sitte ne ei käynykkää. Onneksi se löysi toiset, jokka tosin maksoo 90,- ja olipa vielä kaverilta käyny hakemas kesäpyörihinki vantehet, jottei tartte joka kevät ja syksy jumpata renkahia yksille ja samoolle vantehille.

Säätierootus on lupaallu tänne yöpakkaasia, niin isäntä päätti kans jo vaihtaa molempien autoohin talavitassut alle. Poika oli jo vaihtanu omahansa ennen ku oli lähteny tänne. Tuumas, jotta töis alakaa kohta sen päiväänen renkahienvaihtorulijanssi, jotta sen jäläkihin häntä ei huvita enää omihin autoohin vaihtaa.

Mä oon ny kolomena viikkona opiskellu palakka-asioota aina muutaman tunnin viikos. Viimmeesin luento oliki sellaasta tykitystä, jotta suurin osa asiasta meni ohi – ja vinkiää (= nopeasti). Onneksi niistä tuloo tallentehet, niin voi vaikka kuvaruutu kerrallansa lukia kaikes rauhas. Sen luennon jäläkihin tuli tunne, jotta minen oo varmahan ikänä laskenu yhtäkää lomapalakkaa oikeen, niin palijo tuli kaikkia erityystilantehia, johona piti huomioora sitä ja tätä ja tuota. 😨

Ja jos näitä asioota kysytähän – ja varmahan kysytähänki – loppukokees, niin en tuu pääsemähän läpi. Pakko ottaa niistä vähä kotiläksyjäki ja teherä kunnon muistihinpanot. Nyt ei keriinny eres kirijoottaa, ku mentihin niin nopiaa etehenpäin. Ei silti oo vielä tullu tunnetta, jotta minkä tähäre ollenkaa lähärin tuollaasehen kouluutuksehen, vaan ennemminki on tullu se ajatus, jotta tämähän oli hyvinki tarpehellista.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.