Anelma Järvenpää-Summanen: Hidas yö

Paula saa perinnöksi piirrongin ja löytää sen laatikosta vanhat kuulustelupöytäkirijat. Niitä lukiesnansa hän muisteloo lapsuuttansa ja yhyristelöö palasia lukemastansa niihin muistoohin.

Minkä takia isä pisti hyväkuntoosen maatilan vuokralle ja vei perheensä kaupunkihin. Mitenkä isä lähti viimmeesen kerran kotua eikä enää koskaa tullu takaasi.

Kirija oli paikka paikoon aika aharistava, mutta samalla kumminki koukuttava ja useen piti lukia ”vielä seuraava kappale” ennen ku malttoo lopettaa. 

Mainokset

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

Tämä on ensimmäänen Pehkosen Jylhäsalmi-sarijaa. Yhyren oon aikaasemmin lukenu ja tykästyyn jotenki kaiken aharistavan jäläkihin tällääsehen ”viattoman vanhanaikaasehen” romaanihin.

Vaikka tapahtumat on sijootettu nykypäivähän, niis on sellaasta mukavan leppoosaa tunnelmaa. Ei mässäällä seksillä, ei väkivallalla. Suurin osa henkilööstä on ihan ”tavallisia” eikä mitää friikkiä. Tällääsiä suvantokohtia pitää joskus olla lukemisis.

Täs kirijas Riina on justihin valamistunu opettajaksi ja ettii tietysti työpaikkaa, vaikka se tuntuu olevan vähä hankalaa. Kaiken lisäksi hänen avomiehensä lopettaa heirän suhteensa ja muuttaa pois. Riina saa pian tietää, minkä – tai kenenkä – takia.

Riinan täti pitää Jylhäsalmella kahavilaa ja ku täti tarvittoo sielä kesäapulaasta, niin Riina päättä tarttua tilaasuutehen. Saa samalla etääsyyttä petollisehen ex-miehehensä.

Yllättävän äkkiä Riina huomaa kuitenki pääsnehensä erosta yli. On palijo töitä, ja Sirkka-tärin loukkaannuttua vielä enemmänki, ku kahavilasta vastaaminen jää Riinalle.

Ja tietysti maalaasromanttisen romaanin juonehen kuuluu, jotta Riina saa syrämmentykytyksiä yhyrestä erityysestä asiakkahasta. Ja tietysti jutun juonehen kuuluu myös se, jotta siinä on mutkia matkas ennen ku asiat seleviää näitten kaharen välillä.

Pelijästys

Istuun eileen ehtoolla puoli kymmenen mais kaikes rauhas täs konehella pelaalemas ku isäntä huikkas olohuonehesta, jotta ”Onkahan velijelläs joku hätä, ku sielä on ampulanssi”. Aiva varmahan on, jos se on itte soittanu ittellensä apua.

Isäntä tuumas, jotta ”Kyllä sä voit mennä sinne kattomahan, se on sun velii.” Ja niin mä menin.

Velii kertoo, jotta on vähä ”puristanu rinnasta”. Kuulemma jo erellispäivänä, mutta ku se oli menny ohi, niin ei ollu sitä sen kummemmin ajatellu.

Eileen ehtoolla kipu oli alaannu uurestansa ja tullu sen verran kovaksi, jotta oli päättäny soittaa apua. Ja hyvä oli, jotta soitti, sielä näkyy syränfilimis muutoksia.

Velii pyysi mua soittamahan tyttärellensä ja ne kerkes muutaman sanan vaihtaakki ennen ku velijiä lähärettihin viemähän sairaalahan. Pillit päällä oli menty ja matkalta soitettu lääkärille. Sairaalas oli ollu leikkaussali valamihina ja velii oli viety suoraa sinne. Pallolaajennuksen olivat joutunehet tekemähän johonki isoohin suonehen.

Kaharen infarktin jälijet sielä oli ollu nähtävis. Se erellispäiväänen kipu oli ollu pieneet infarkti ja eileenen sitte isoompi. Minäkää en hoksannu, kuinka vakava tilanne oli, ku velii itte oli niin rauhallinen.

Velii soitti jo yöllä leikkauksen jäläkihin tyttärellensä, jotta leikkaus on ohi ja hän viettää loppuyön teholla. Tytär soitti mulle sen jäläkihin.

Tais olla yhyren mais, ku lopeteltihin puhelua. Eikä heti sen jäläkihin saanu nukuttua. Vähä jäi yö lyhkääseksi ja risaaseksi, mutta ei se haittaa. Pääasia, jotta velii sai aijoos apua.

Tytär oli sitä käyny tänään töiren jäläkihin kattomas ja ollu velijen seurana niin kauan, jotta se oli pääsny teholta osastolle. Ilimeesesti kaikki on nyt niin hyvin ku olla voi. Tytärki kuullosti helepottunehelta ja ilooselta.

Ainaki lauantaihin asti pitävät sairaalas. Sitte on kuukauren sairasloma eres ja rajootuksia nostelemisehen ja ponnistelemisehen. Firman oven joutuu varmahan laittamahan toistaaseksi säppihin.

Tytär lupas tulla tuohon isänsä työ niin kauaksi aikaa ku tarvitahan. Eikä isänsä ollu kuulemma pistäny yhtää hanttihin. Onneksi. Kyllä sitä sais murehtia, jos se siinä yksin olis.

Kyllä sitä pelijästyy ku taas tajus, jottei eres me olla ikuusia. Mitä vain voi sattua. Koska vain, kellekkä vain.

Tuos, ku kävin lenkillä, vaikka niin suunnattomasti sitä inhoanki, mutta tajusin kyllä, jotta oikiasti mun pitääs olla iloonen, ku pääsen sinne. Kaverin jalaat on nivelrikon takia sellaases kunnos, jotta se ei pysty lähtemähän lenkille vaikka haluaas ja velii makaa sairaalas piuhoos kiinni ja sieltä päästyänsä se saa aloottaa varovaasesti kolomensaran metrin lenkillä. 

 

Äitee on vähä väsyksis

Kyllä vei viimme viikko mehut muorista.

Ensinnä oli se nuorten yllätysvieraalu, joka kesti melekeen kaksi viikkua ja päättyy vasta viimme torstaina.

Siinä pitää olla aiva toisella lailla tentehillänsä, ku on enämmän väkiä. Varsinki, ku isäntä kehitti ittellensä oikeen vuosikymmenen flunssan. Oli varmahan jollaki kirijaamella varustettu flunssa, ku se yskii niin maharottomasti ja kuumettaki oli usiampana päivänä, pahimmillansa liki 39 astetta.

Siitä ei siis ollu kokkaamahan, niin jotta mun piti töistä päin käyrä ruokakaupas ja keittää kotia tultuani. Tuntuu, jotta ruokakaupaski piti käyrä joka päivä. Maitua ja muuta tilpehööriä sai kantaa kassikaupalla. Kyllä me pärijätähänki vähällä, ku oomma isännän kans kaharestansa. Nyt sen oikeen havaatti, ku nuoret oli täälä melekeen kaks viikkua. Yleensä ne on sen viikonlopun ja silloon tuorahan kerralla vähä enämmän ruokavärkkiä, mutta nyt piti käyrä viikollaki monehen kertahan täyrennysostoksilla.

Ja sitte oli ne elikot. Muutaman kerran kävin Rymyn kans lenkillä, mutta joka päivä en viittiny/keriinny/jaksanu. Ne ilimestyy kyllä aina pettämättömän varmasti keittiöhön, ku joku aukaasi jääkaapin oven tai rapajutti jotaki pakkausta. Ja siinä ne sitte niin suloosina kerijäs ku olsivat näläkäkuoleman partahalla. 

Mortti päätti kaiken muun hyvän lisäksi aiheuttaa vähä ylimääräästäki hommaa. Se on utelias luonteheltansa, mutta vähä kömpelö kissaksi. Jos se ei ollu tiskipöyrällä ”tiskaamas” astioota, niin se seikkaali johonaki muolla.

Yhtenä aamuna töihin lähtiesnäni mä ajattelin, jotta kylläpä tuloo ny jostaki ikävää hajua ja kattelin kengänpohojat, jotten oo vain pihalta tuonu kissin- tai koiranpaskaa tullesnani. Ei ollu. Ehtoolla töistä tullesnani totesin, jotta haju on voimmistunu ja nuuskiesnani tulin siihen tuloksehen, jotta se tuloo pukuhuonehesta. Mutta mistä sieltä? Kattelin pesukonehen ja kuivausrummun taaksekki, mutta ei sielä ollu ku kauhiasti tomua. En löytäny, mistä haju tuli. Ehtoolla nukkumahan mennes se selevis: Mortti oli ilimeesesti loikannu tyhyjähän pyykkikoppahan ja härisnänsä päästäny sinne pissat.

Jäläkihin päin kyllä torettihin, jotta yhtenä ehtoona se naukuu alakerras, eikä tullu ylähä vaikka poikaki sitä kuttuu. Se oli silloon varmahan sielä pyykkikopas jumis. Itte se oli kumminki johonaki vaihees sieltä pääsny pois. Mutta se seikkaalu tiesi mulle vähä siivoushommia. Onneksi oli muovinen koppa ja umpinaanen pohoja, niin oli heleppo pestä hajut pois.

Toinen ylläri palijastuu vasta torstaina. Sitä en tierä, koska se oli järijestetty. Isäntä oli pitäny pahimman yskän aikana yökortteeria yläkerras flikan kämpäs, ku se pelekäs muuten valavottavansa meitä muita, jokka nukuumma alakerras. En pitäny kiirusta sen petin petaamises enkä petivaattehien vaihros, ku ajattelin, jotta pesen sitte kaikki kerralla, ku otan poijan porukootten lähärettyä niirenki petivaattehet pesuhun.

Torstaiaamulla olin hakemas eväslaukkuani työhuonehesta ja vilikaasin ohimennesnäni flikan kämpän suuntahan. Sielä näkyy tummanruskias lakanas isoo, tumma laikku. Ei hele**tti! Kissi on käyny kusemas sinne! Ku tonkaasin peittua pois petistä, sieltä palijastuu vielä toinenki kusipaikka. Siinä kohtaa meinas huumori pettää. Isäntä kuuli mun manaalun ja tuli kattomahan.

Se komensi mua lähtemähän töihin, jotta hän perkaa sen sängyn. Kaikki petivaattehet meni tietysti pesuhun. Hankalin oli tuplaleviä petari. Isäntä oli ottanu päällisen irti ku se oli kuvitellu, jotta sen voi pestä pyykkikonehes. Olis varmahan voinu pestäkki, jos se olis sinne mahtunu. Nyt se joutuu pesemähän niin päällisen ku patjanki painepesurilla. Ainaki ny näyttääs, jotta siitä on lätit hävinny.

Jatkos tää Mortin temppu tietää sitä, jotta ovet piretähän kiinni niihin huoneesihin, joihinka sillä ei oo enää lupa mennä.

Kaiken lisäksi isäntä yritti tartuttaa tautinsa mullekki. Onneksi mä onnistuun pistämähän hanttihin niin, jottei mulla ollu ku vähä kurkku kipiä. Enimmän osan aikaa se tuntuu vain siltä, kun kurkku olis paisuksis. Kuumetta mulle ei nousnu, ei tullu nuhaa eikä yskää. Ääni oli painuksis viikon verran. Nyt se on melekeen jo ennallansa. Ehkä tämä tästä.

Tänään sain itteni ylipuhuttua pienelle pyörälenkille, ku oli komia ilima. Emmä teheny ku sellaasen viiren kilometrin lenkin. Jos vaikka pian pääsis jo pyörällä töihinki. Nyt on vielä aamut ollu sen verran kylymiä, jotta oon menny autolla.

Derek Humphry: Jeanin valinta

Tämä kirija on tunnustus. Rakkauren ja rikoksen. Perustuu tositapahtumihin.

Eletähän 1970-luvun alakua. Jean ja Derek on ehtiny olla naimisis yli kakskymmentä vuotta, ku liittohon änkee kutsumatoon vieras. Rintasyöpä, joka lopuuksi leviää luustohon.

Kun käy seleväksi, jotta ei oo enää toivoa paranemisesta, Jean ottaa puheeksi kuolemansa. Hän haluaa, jotta Derek auttaa häntä kuolemahan sitte, ku kivut käy ylivoimmaasiksi ja elämänhalu häviää. Derek suostuu, koska hän ymmärtää Jeanin taharon kuolla arvokkahasti itte valittemanansa aijankohtana.

Siihen aikahan ittemurha ei ollu Englannis enää rikos, mutta avunanto on ollu. Tosin se ei välttämätä olsi palijastunu, jos ei Derek olisi toisen vaimonsa yllytyksestä kirijoottanu siitä kirijaa vuonna 1978.

Täs kirijas kerrotahan, jotta ittemurha on ollu Englannis aikaasemmin rikos. Hupaasaa (?) siinä oli se, jotta jos siinä epäonnistuu, niin ittemurhaa yrittänehelle oli rangaastuksena kuolemantuomio.

Derek kuvaa Jeanin tarmokkahaksi ja optimistiseksi. Hän ei antauru sairaurellensa, vaan elää täysillä niin kauan ku elämää riittää. Vois sanua, jotta ku tuo ittemurha-asia oli käsitelty, se ei enää vaivannu ja vieny turhaa enerkiaa, vaan Jean ja Derek saivat keskittyä toisihinsa, perheesehensä ja elämähän ylipäätänsä.

Ehkä täs kirijas ei niitä synkkiä hetkiä kaikilta osin kerrottukaa, koska siitä jäi loppujen lopuuksi hyvinki valoosa mielikuva.  

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Kylläpäs ny on osunu putkehen näitä vauva-aiheesia kirijoja. Tietoosesti en ainakaa oo näitä valinnu. Mutta ehkä mä valitten vähä ”väärän ikäryhymän” kirijoja.

Tämä kirija kertoo kolomikymppisistä Nellasta ja Miskasta. Miska alakaa potia vauvakuumetta, mutta Nella ei oo ollenkaa yhtä varma. Hän ei kuitenkaa pitkähän aikahan saa sanottua ajatuksiansa äänehen. Hän miettii, mistä kukaa voi olla niin varma siitä, että tahtoo lapsia ja pystyy ottamahan niistä vastuun.

Miska tahtoo perheen ja oman kodin, Nella tahtoos matkustaa. Nellasta tuntuu, jotta niin Miska ku Miskan äiteeki painostavat häntä lasten hankintahan. Miska murehtii Nellan juomisista, koska se vaikuttaa epäerullisesti herelmällisyytehen.

Onko Nella valamis taipumahan lapsen hankintahan Miskan ja ympäristön orotusten takia? Vai uskaltaako hän ottaa riskin, jotta menettää Miskan, jos hän kertoo tullehensa siihen tuloksehen, jottei hän halua omia lapsia. Koskaa.

 

Täysyllätys!

Täs on aiva jääny kertomata sellaanen tärkiä asia, jotta miniänalaku valamistuu toissapäivänä lastenohojaajaksi. Töitä on kuulemma hyvin tarijolla. Tai ainaki sijaasuuksia.  Ens kuun loppupuolella juhulitahan valamistujaasia.

Mulla oli eileen vanhettumispäivä ja poika soitti onnittelupuhelun jo puoli yhyreksältä aamulla. Oli lähärös tallille autua rassaamahan, niin sanoo, jotta hän soittaa heti, jottei unohru. 🙂 Flikka soitti päivemmällä ja kertoo Metkun olevan jo paremmas kunnos. Hänen oma selekävaivansa vaatii vielä uuren lääkärikäynnin, ku syy ei ollu selevinny ensimmääsellä käynnillä. Velii vaimoonensa soitti Ruottista ja Tarja lauloo onnittelulaulun 🙂 Viestiä tuli puhelimehen ja Feispuukkihin pilivin pimeen.

Raija soitti jo perijantaina ja kysyy, josko meille passaas tulla visiitille pyhänä ehtoopäivällä, ku hän pääsöö töistä. No tottahan toki se sopii. Päätin leipua suklaamunabrownien Yhteishyvän viimmeesimmän ruokaleheren reseptillä.  Sen kylykiääsiksi ostin vielä vanilijajäätelyä. Ai hitsi, että oli hyvää!

Kaffittelun jäläkihin istuttihin Raijan kans olohuonehes höpöttelemäs, ku rupes kuulumahan tuttu pörinä. Totesin Raijalle, jotta nyt mun täytyy käyrä kurkkaamas klasista, ku tuo kuullostaa aiva poijan autolta. Ja olihan se! Ne tuli koko konkkaronkka yllättämähän meirät. Ku ei kumpikaa oo ny töis eikä koulus, niin pääsivät lähtemähän eikä oo mikää kiirus takaasi. Me ei kyllä osattu aavistaa yhtää mitää. Sieltä tultihin orkidean ja suklaan kans onnittelemahan ja halaamahan. Ai että oli hyvä synttärilahaja!