Tapahtumia

Välillä tuntuu, jottei tapahru yhtää mitää kertomisen arvoosta, toisinansa taas tapahtuu senki erestä.

Viimme viikolla yhyreltä asiakkahalta tuli sähköpostia, jonka pomo välitti mulle, koska asia liittyy palakanlaskentahan. Asiakkahan äirinkieli ei oo suomi, vaan hän oli kirijoottanu viestinsä englanniksi. Pomo pyysi laittamahan lisäkysymyksiä asiakkahalle ja koska me ei kumpikaa sillä kohtaa koettu, jotta oma englanti olis riittävän vahava, niin laitettihin kysymykset suomeksi.

Mutta ku siihen postihin ei tullu vastausta, niin mä sitte päätin mennä epämukavuusalueelleni ja laittaa uuren postin, tällä kertaa englanniksi. Siihen postihin sain vastauksen ja koin, jotta tulin ymmärretyksi ja ymmärsin ittekki, mitä asiakas kirijootti.

Opiskeluaikana mä naureskelin, jotta täälä tuskin joutuu vierahilla kielillä operoomahan, mutta näin vain tuppukyläki pikkuhilijaa kansaanvälistyy. 😂

Tiistaina mulla oli se korvapoli. Lääkäri totes, jotta vasemman korvan tärykalavo liikkuu, mutta laiskahkosti eikä sielä näkyny tulehrusta, joka vois seliittää tuon huonon kuulon. Meinas, jotta on vähä mystinen tapaus. Mutta totes samalla myös, jotta siitä putkituksesta ei tällä hetkellä vaikuttaasi olevan mitää apua kuulon palauttamisehen. Sanoo, jottei hän ny kyllä näje syytä kiruttaa mua turhan tähäre, vaan kehootti ottamahan uuren aijan parin viikon päähän. Silloon (2.11.) otetahan kuulokoe ja sen jäläkihin on lääkärin vastahanottoaika.

Tiistaiehtoolla löysin siivouskomerosta vanhan putelin kaakelisaumojen puhuristusainetta. Päätin testata sitä ja johan rupes saumat kirkastumahan. Levitin myrkyn ensi sienellä saumoohin ja jynssäsin saumaharijalla, pyhiin kostialla liinalla pois ja kuivasin. Se oli sen verran työlästä ja otti olokapäähän, jotten viittiny mennä ku kaks seinää. Ja siihen se sitte jäiki. Toivottavasti tulevalla viikolla saan työn loppuhun. Huomasin kyllä, jotta pitää jokunen sauma ottaa uusiksi niistä jo pesemäksi luulemistani seinistä.

Keskiviikkona pelijästyyn, ku flikka oli laittanu feispuukkihin, jotta hänen autonsa perähän ajettihin liikennevaloos. Onneksi ei kuitenkaa käyny pahemmin. Ei oo tullu niskavaivoja eikä autohonkaa ollu tullu kovin suuria jäläkiä. Perähänajajan auto oli ottanu enämmän osumaa.

Torstaiehtoolla tuli poijan sakki viikonlopun viettohon. Oon taas saanu karvakaveriilta hellyyttä ja riehuntaa. Ja vähä klaappia (= naarmuja) käsihin niistä riehumisista. 🤣

Nyt ne on lähteny kotomatkalle (kesärenkahilla) ja minä tietysti murehrin niin kauan, ku saan viestin, jotta ovat pääsnehet perille.

Pitkin viikkua oon tyhyjäälly flikan kämppää remontin alta, mutta seki homma on vielä vaihees. Jatkuu ens viikolla…

Perijantaina muuten flikka soitti ja mä kysyyn, jotta vieläkö sua uhkaallahan työpaikalla. Sanoo, jotta asias on ollu aika monta käännettä sen jäläkihin. Se oli kysyny luottamusmieheltä, jotta kuka olis näitten uhkaallehien pomojen yläpuolella sellaanen, johon hän vois ottaa yhteyttä. Se oli saanu yhteystieron ja se päällikkö oliki sitte ollu aika tyrmistyny alaastensa käyttäytymisestä ja oli torennu, jotta eihän heirän firmas eres oo lakimiestä saati jotta sellaasella uhkaalu olis firman arvojen mukaasta. Oli luvannu lähtiä flikan kans rosiksehen, jos se sinne joutuu. 😆 Eli se episoorin saa ny taputella loppuhun käsitellyksi.

Flikalla on enää kolome työpäivää jälijellä nykyyses paikas ja torstaina se menöö uutehen paikkahan. Niillä on kuulemma sielä omien hiusten laittopäivä, eli se saa heti oman tukkansa kuosihin. Samalla se tutustuu taloon tapoohin ja ihimisihin. Firman asiat rupiaa olemahan kirijanpitäjää lukuhun ottamata järijestykses. Se on kysyny mun pomolta tarijouksen ja saanukki sen, mutta oli vertaalun vuoksi kysyny kaharesta muustaki paikasta, mutta niistä ei oo kuulunu mitää. Voisko siitäki jo päätellä jotaki? Se lupas laittaa tarijouspyynnön vielä yhtehen paikkahan ennen ku teköö päätöksensä.

Hyvä viikonloppu!

Oon oikeen tyytyväänen tämän viikonlopun aikahansaannoksihin.

Eileen käytihin aamusta ruokakaupas ja sillä reissulla totesin, jotta tuuli on niin jäätävä, jotten auringonpaistehesta huolimata mee pihatöihin enkä pese klasia. Sen sijahan siivosin pitkästä aikaa vähä paremmin. Aurinko paistoo niin matalalta, jotta se näytti mulle monta kohtaa, mikkä on jääny pitkän aikaa vähemmälle hoirolle…

Ja niin palijo ku mä siivuamista inhuan, niin eileen en jostaki syystä saanu kehitettyä sellaasta apinan raivua, mikä mun tapaa vallata siivotes. Se meni ihan mallikkahasti tällä kertaa.

Paitti, jotta isäntä tarijoutuu pyhkimähän pölyjä pölyhuiskalla. Mulla oli kumminki vielä imuroonti siinä kohtaa kesken ja totesin, jottei ny vielä kannata, ennen ku on imurootu ja pöly vähä laskeentunu. Ku sain laattiat pestyksi ja olis ollu pölyjen pyhkimisen vuoro, niin isäntä oli haihtunu ku pieru Saharahan. 😂 Niimpä mä sitte otin vanhanaikaasesti kluurun (= rätin) ja menin sillä pyhkien.

Kerkesin vielä ehtoopäivällä kattua Netflixistä jotaki eläänohojelmaaki ja kutua (= kutoa/ neuloa) samalla joululahajaa. Ja ehtoolla sai saunas pestä siivoushiet pois.

Tänä aamuna heräsin puoli kahareksalta ja tajusin, jotten oo kertaakaa heränny yön aikana. En muista, koska viimmeeksi olsin nukkunu kokonaasen yön hyppäämätä vessas, pyörittelemätä työ- tai muita asioota tai vahtaamata kellua. Tunsin itteni kerranki oikeen kunnolla levänneheksi.

Tänään oli pyykkipäivä. Vaihroon hantuukit ja pesin viikon pyykit. Vein vielä osan terassin narulle, mutta kyllä meinas jo näpit jäätyä niitä ripustaes.

Ruaan jäläkihin istuun taas telekkarin ääres kattomas Netflixistä yhyren minisarijan.

Sen jäläkihin totesin, jotta tuuli oli tasaantunu aika palijo aamupäivähän verrattuna. Aurinko ei paistanu niin komiasti ku eileen, mutta puin tuulipuvun ylle, kumpparit jalakoohin ja verin pipon päähän ja menin perkaamahan puutarhaa. Nyt se on melekeen talavikunnos. Vielä ku viittiis peraata syreeniairan juuren, niin sitte sais mun puolestani olla.

Kiva mennä huomenna töihin, ku ei menny aiva velttooluksi koko pyhänaika, niin ku on tahtonu viimme aikoona käyrä.

Kari Hanhisuanto: Hiekkalinna

Kirijaalija itte suositteli mulle seuraavaksi lujettavaksi Pelkopeli-kirijaansa, mutta sitä nyt ei valitettavasti ainakaa viimme kirijastokäynnillä ollu saatavis. Niimpä nappasin sitte tämän kirijan, joka on aihepiiriltänsä täysin erilaanen ku aiemmin lukemani rekkari (= dekkari).

Kirija perustuu osittaan tositapahtumihin ja sen tierostaminen varmahan vaikutti vähä lukukokemuksehen ja teki siitä ehkä raskahamman. Ihimisen mieli on niin kummallinen, jotta kun se pirstoutuu, niin se satuttaa myös ympärillä olevia. Ittelläni on (onneksi) vain hyvin vähäänen kosketuspinta siihen, mitä masennus ja mielenterveysongelmat oikiasti on.

Kirijan päähenkilö on Paavo, joka kärsii molemmista erellä mainituusta sairauksista. Ku oma mailma on pimenny ja pienentyny nelijän seinän sisälle eikä apua pysty eikä halua ottaa vastahan, niin toipumisen maharollisuuret on aika pienet.

Joskus kuitenki joku pystyy tekemähän aukon Paavon rakentamihin muuriihin ja sieltä pilikahtaa valoa. Mä tulukittin, jotta Paavo itte on rakentanu mielesnänsä hiekkalinnan turvaksensa, mutta se ei vain oo kovin kestävä rakennelma. Se rikkoutuu milloon äiteen takia, milloon tuulen voimmasta. Lapsuusmuistot hiekkalinnan rakentamisinensa sekoottuu nykyhetkehen.

Kirsti-vaimo pysyy uskollisesti Paavon rinnalla ja tukena, vaikka Paavo ittekki on välillä sitä mieltä, jotta kuinka kukaa kestää häntä.

Voisko vain kelata yli?

Saisko tämän viikonlopun kelattua kokonansa yli? On ollu sellaanenki vastoonkäymisten suma, jotta mun meinaa jo hiuksekki kärventyä, ku pää käy niin kuumana.

Jos alootetahan perijantaista. Mun ei varmahan saisi tätä eres kertua, enkä ittekkää vielä tierä kaikkia, mutta flikka laittoo viestiä, jotta hänen nykyysellä työpaikallansa on alaannu isoot pomot nakkelemahan kapuloota hänen rattahisihinsa. Ovat pelijätellehet lakimiehillä, ku flikka on omilla somekanavillansa kertonu, mihinkä siirtyy nykyysestä työpaikastansa.

Flikka oli jo ollu yhteyres johonki lakimiehehen, joka oli sanonu, jotta ei niillä oo perustehia moisille uhkaaluulle. Sitä paitti flikka kertoo silloon irtisanomisilimootusta jättäesnänsä kysynehensä esimieheltänsä, jotta mitä hän saa kertua asiakkahille, jos ne kysyy, mihinkä hän on lähärös. Esimies oli sanonu, jotta voit kehoottaa niitä seuraamahan sun omia sometiliä. Mun mielestä se oli lupa sielä kertua uusista kuvioosta.

Mutta työnantaja on isoo yritys, jolla on varmasti lakimiesarmeija aina valamihina taistelemahan yhtä pientä työntekijää vastahan. Ja siinähän ei käy ku häjysti, jos niin pitkälle joutuu menemähän.

Flikka oli pyöritelly asiaa luottamusmiehen kans jo ennen irtisanoutumistansa. Luottamusmies oli ollu sitä mieltä, jotta sen ei kannata kertua asiasta työnantajalle etukätehen, jottei sielä ruveta hankaliksi. Ilimeesesti luottamusmies tiesi, mistä puhuu, mutta flikka rehellisenä ja reiluna ihimisenä halus kertua esimiehellensä jo ennen irtisanoutumista, mitä on suunnitellu. Ja täs on kiitos?

Mä isännälle tuumasin, jotta taitaa lähtiä niin hyvä työntekijä, jotta työnantaja pelekää sen vievän asiakkahakki. Ei kai siitä muuten olsi älämölöä nostettu?

—

Eilinen päivä oli aika hyvä, paitti jotta se tuli kallihiksi. Mulla on taas klasinpesuprojekti vaihees ja mä totesin, jotta mulla ei oo ny keittiön klasiihin sopivia verhoja, ku se ikkunaseinä on ny niin räväkän färinen.

Päätin, jotta lähäremmä Eurokankahasta hakemahan verhokangasta, josta löytyys jotaki tuohon seinähän viittaavaa färiä. Sielä oli tarijoukses ”ilimaanen” verhojen ompelu ja ku minähän en tykkää yhtää ompelemisesta, niin tartuun tarijouksehen. Ilimaasta oli kumminki vain ylä- ja alakääntehien teko. Lisäksi ne halus välttämätä kääntää sivukki ja niistä sitte velootetehan. Samoon ku verhojen helemahan tulevista painoosta ja jopa ompelulangasta.

Itte kangas maksoo vain vähä päälle kuuskymppiä, mutta kaikkine lisähintoonensa verhoolle tuli hintaa yli yhyreksänkymppiä. Eikä niitä luvattu ku vasta ens kuun aluus. On kuulemma tullu niin ruuhkaa ompelupalaveluhun tuon tarijouksen ansiosta. No, minä oon valamis maksamahan sen kolomekymppiä siitä, jottei mun tartte sarattaa niitten verhojen kans yhtää enämpää ku on tarpehen.

Sitä paitti mä ostan niin harvoon uusia karteekia, jotta luultavasti nämä palaveloo ainaki seuraavat kymmenen vuotta. Silloonhan niille ei enää jää hintaa ku vajaan kympin per vuosi. 😀

Kankahan nimi on Harmony. Kuvan pääsöö näkemähän Eurokankahan sivuulta tuosta linkistä.

Ku olin antanu sataselle siivet, pyörittihin vielä jonku aikaa keräämäs näläkää ennen ku mentihin Momentohon syömähän. Erullista ja hyvää ruokaa ja järijettömän isoo annos, niin jotta ähkyshän sieltä lähärettihin vyörymähän kohti ruokakauppaa. Eipä tullu tällä kertaa heräteostoksia, ku oli napa valamihiksi pullollansa.

—

Tänään ei sitte taas oo mikää menny putkehen. Se alakoo jo yöllä painajaasia kattelemalla. Kolomen aikoohin heräsin hikisenä, mutta onneksi siitä vaihtuu unet. Tai itte asias en muista kattelleheni mitää.

Nukuun niin myöhälle, jotta päivän työt oli jo heti aamusta myöhäs. Söin kumminki kaikes rauhas aamupalan ja luin leheren ennen ku alakasin pyykinpesulle. Ja saman tien sain ruveta laittamahan ruokaa. Tein makaroonilooran uunihin ja sen kypsyes mun oli tarkootus teherä pari tiikerikakkua, ku jääkaapis oli päiväysvanha, avattu kermapurkki.

Mä pruukaan mitata kaikki ainehet jo valamihiksi, ennen ku alakaan leipomahan. Tällä kertaa kerkesin laittaa markariinin ja sokurin yleiskonehen kulhohon ja rupesin mittaamahan jauhoja eri kulhohon. Leipominen tyssäs siihen.

Jauhoos oli jotaki pieniä koppakuoriaasia. Äkkiä jauhopussit pois kaapista – ja kaikki muuki! Onneksi siinä kaapis ei oo oikiastansa mitää muuta ruokatavaraa ku kaks jauhopussia. Molemmis näytti olevan ötököötä. 😣

Pistin jauhopussit muovipussiihin ja pussinsuut tiukasti kiinni. Sitte alakoo kauhia siivuaminen ja ötököötten mettästys. Kaikkista eniten niitä löytyy siltä hyllyltä, mihinä oli mun keittokirijat.

Suurin osa oli onneksi kuollehia, mutta muutama eläväänenki löytyy. Ainuastansa yhyren toukan näin. Olivat niin turkaasen pieniä, jotten pystyny määrittelemähän, olivakko riisihäröjä, hinkalokuoriaasia vai vakkakuoriaasia. Olivat, mitä olivat, niin meille niillä ei oo mitää asiaa, jos mun mielipirettä kysytähän.

Tuon nurkkakaapin lisäksi löytyy yks kuollu viereesestä kaapista, mihinä ei oo oikiastansa muuta ku pesuainehia ja umpinaasis pakkauksis olevia leivontatarvikkehia. Leipäkaapista löytyy yks elävä ötökkä. Leivät pistin välittömästi erilaasihin rasioohin.

Hävitin kaikki aukinaaset pakkaukset niistäki kaapiista, mistä ei ötököötä löytyny. Nyt on ostoslistalla isoo määrä tölökkiä ja vissihin ruokakaupasta pitääs tuora hävitettyjen tarvikkehien tilalle uusia. Kunhan saan ne tölökit ensi hankittua.

Isäntä tosin kävi jo hakemas jauhoja, ku se kuuli, mitä mulla oli meininki leipua ennen ku tämä ötökkäepisoori alakoo… Tiikerikakku on sen herkkua. Sen valamistumista ei saa mikää estää, ku mä kyllä harvoon leivon. 😀 Joo, kyllä mä sitte tein ne kakut valamihiksi. Toisen pistin pakkaasehen, toisen saa isäntä syörä.

—

Sitte ku sain keittiön suurin piirteen siivottua, tajusin, jotta mä oon unohtanu pyykit. Sielä ne oli ollu konehes pestyynä ties kuinka kauan. Ja lakanat oli vielä kokonansa pesemätä. Niimpä mulla on vielä näin ehtoosyrännä kuivausrumpu töis, jotta saan lakanat kuivatettua.

—

Eikä siinä vielä kaikki. Isäntä on oman ammattiyhyristyksensä paikallisosaston puheenjohtaja ja talourenhoitaja. Tarkoottaa siis käytännös sitä, jotta minä teen sen kirijanpiron.

Nyt yhyristystä ollahan purkamas, ku ei väkiä kiinnosta tulla kokouksihin. Nämä eläkkehellä olevat kolome hallituksen jäsentä on sitä tekohengityksellä pyörittäny jo monta vuotta.

Mutta, mutta! Mä kaipaasin ny kovasti ohojeeta, kuinka tuo purku vaikuttaa kirijanpitohon. Pitääkö mun teherä jotaki erityystä. Vissihin saa muuten teherä normaalisti, mutta tilinpäätös vain teherähän siihen hetkehen, ku kaikki maksut ja rahojen siirrot toiselle osastolle on hoirettu ja tili lopetettu.

Nyt on hankaluutena se, jotta mä en taira saara millää konstilla ilimootettua tämän vuoren palakkioosta perittyjä ennakonpirätyksiä verohallinnolle. Ei tullu pienehen mielehenkää, jotta Katso-tunnistehien käyttö on loppunu syyskuun lopus eikä Suomi.fi -tunnistehia oo hajettu.

Se on vielä sikäli hölömöä, jotta isännän pitääs antaa osaston puolesta ittellensä valtuuret, mutta ku ei osastolla oo ny minkää valtakunnan tunnuksia, niin kuinkas se antaa ne valtuuret? Ei kai mun auta ku ottaa yhteyttä verohallintohon. En piittaasi yhtää ruveta sellaastaki vielä selevittelöhön.

Ihan oikiasti kismittää! Mä oon tänään kiukkuullu kyllä niin palijo, jotten pitkähän aikahan.

11 vuotta – eikä ihan suotta

Happy Anniversary with WordPress.com! You registered on WordPress.com 11 years ago. Thanks for flying with us. Keep up the good blogging.

Herrijjee! Tääläki on tullu oltua tyhyjän panttina jo 11 vuotta ja sitä ennen usiamman vuoren vanhas WordPressis (vai mikä sen nimi oli, en eres muista enää). Eikä vielä ikänä oo ollu mitää oikiaa asiaa. 🤣

Mutta iliman sitä en olsi ikänä tutustunu ihanihin Vuokkohon, Leenahan, Saagahan, Reijahan, Sarihin, Teijahan, Saarahan, Kaisahan, Lindahan, Marikahan, Satuhun ja monehen muuhun, jokka on jo ehtiny näistä kuvioosta häipyä.

Cecelia Ahern: Kuinka rakastutaan

Christine Rose on elämäntaito-oppahien suurkuluttaja. Hän on justihin jättäny miehensä, ku tajus, jottei oo enää onnellinen tämän kans. Mies ei niele eroa mukisemata ja Christine saa sen kyllä huomata.

Sen lisäksi Christine joutuu lyhkääsen aijan sisällä tekemisihin kaharen ittemurhakanriraatin (= itsemurhakandidaatin) kans. Christine yrittää puhua heitä toisihin ajatuksihin.

Ensimmäänen pelastusyritys epäonnistuu ja sen takia Christine on epätoivoosen päättäväänen puhuesnansa sillan ulukopuolella seisovan Adamin takaasi kaitehen turvallisemmalle puolelle.

Christine alakaa pärvötellä Adamin elämän sotkuja. Adam antaa aikaa kaks viikkua. Silloon on hänen 35-vuotispäivänsä ja jos hän ei siihen mennes oo tullu toisihin ajatuksihin, niin hän uhkaa saattaa loppuhun sen, minkä Christine tuli keskeyttämähän.

Mitäs luulet, kuinka käy?

Yrittäjäksi

Kyllä se on merkillistä, kuinka aika karkaa käsistä. En muka millää kerkiä arkiehtoosin tänne kirijoottelemahan mitää. Välillä on olovanansa jotaki ”tärkiääki” mielen päällä, mutta ku ei heti kirijoota sitä, niin se jää jo muiren asiooren jalakoohin.

No jos alakaasin tuosta otsikosta. Äläkää pelijäkkö, minä en alakaa yrittäjäksi, mutta flikka alakaa. Sen kaveri on jo usiemman kerran eheroottanu sille, jotta se lähtis vuokratuoliyrittäjäksi samahan kampaamohon, mihinä hän ittekki on. Aikaasemmin flikka on ollu sitä mieltä, jotta yrittäjäksi hän ei ainakaa rupia.

Mutta nyt kampaamo on uusis tiloos ja kampaamon omistaja on myös Wellan kouluttaja. Hän on kouluuttanu flikkaaki. Oli sanonu, jotta hän tietää jo, minkämoinen tyyppi flikka on ja kuinka se työskentelöö, niin jotta se sais vain aloottaa. Muut kampaamohon vuokratuolille haluavat joutuu antamahan työnäyttehen omistajalle. Ja olihan se hienua, jotta kysyttihin. Olettaasin, jotta se kertoo jotaki flikan työn laarusta. Tuskin se omistaja olis kysyny sellaasta, jonka työn jäläki – tai asiakaspalavelutairot – heikentääs hänen kampaamonsa mainetta.

Ku flikka soitti ensimmääsen kerran ja kertoo, minkämoinen tarijous sille oli tehty, niin mä vaistosin, jotta se on oikiasti vähä kauhuusnansa ja palijo innoosnansa. Kuullosti niin hyvältä, jotten mä nähäny ainuttakaa syytä, miksei sen kannattaasi lähtiä yrittäjäksi. Ollahan niis puittehis käyty monen monta keskustelua ja minä oon linkannu flikalle artikkelia ja tietoiskuja milloon mistäki yrittäjyytehen liittyvästä asiasta, vaikka se on kyllä knälli (= hoksaavainen) flikka ja olis varmahan osannu selevittää asioota ittekki.

Nyt saan vihiroonki kertua tämän, ku asia on varma. Toiminimi on perustettu ja irtisanomisilimootus nykyysehen työpaikkahan on jätetty ja flikka itte on tieroottanu asiasta niin Feispuukis ku Instakrammiski. Varsinaanen toiminta alakaa ens kuun aluus.

—

Sitte vain ihan ilimootusluontoonen asia: pyörän mittaris on yli 600 km. En olsi uskonu, jotta tänä kesänä saisin sitä määrää kasahan, mutta sielä se nyt on ja mä oon tyytyväänen.

Tänään tosin jouruun menöhön autolla, ku mulla oli kesken työpäivän taas käynti korvapolilla. Flikka mun sinne prissas (= painosti). Sanoo, jottei hän jaksa enää huutaa mulle ja vielä kahtehen kertahan kaikkia asioota.

Olin toki ittekki jo jonku aikaa sitte havaannu, jotta vasemman korvan kuulo on huonontunu. Mutta ku ei se ollu kipiä, niin en sitte taaskaa meinannu tilata aikaa. Ajattelin vain orotella kontrolliaikaa. Se olis kuulemma ollu vasta tammikuus.

Mutta ei tämäkää reissu menny putkehen. Kirijaamellisesti, ainaki melekeen. Vasemman korvan putki oli nimittään tulos jo pihalle. Se oli työntyny korvakäytävähän ja tärykalavo oli menny umpehen. Lääkäri puhkaasi tärykalavon. Ja niinhän sielä takana oli taas nestettä, joka ei onneksi ollu keriinny muorostua liimakorvaksi. Lääkäri meinas, jotta ei se oo keriinny olla sielä ku korkeentaan joitaki viikkoja.

Se jätti mun päätettäväksi, haluanko uuren putken vai otanko riskin, jotta se ei omia aikojansa parane, vaan tilanne taas pahenoo. Valittin putken. Mutta putki ei halunnu tulla valituksi. Sitä ei saatu korvahan usiasta yrityksestä huolimata. Ja se sattuu niin s******sti, ku ei puurutettu. Nyt oli tuon korvan tärykalavo kuulemma paksu ja liikkuu huonosti. Aiemmin se vastaava vika oli oikias korvas. Sielä oli paksu ja liikkumatoon tärykalavo, mihinkä ei saatu putkia menemähän.

Ei auttanu, ku piti vain varata taas uus aika uutta rääkkiä varte reilun kaharen viikon päähän. Jonku aikaa sairaalasta lähärettyä vielä juilii ja särki tuota rassattua korvaa. Kurkunpääski tuntuu kipua ja mä pelekäsin, jotta ei sunkaa se kurkunkannen tulehrus vain uusi. Onneksi ne meni päivän mittahan ohi.

Mutta minen tykkää yhtää, jos se sairaalalla ramppaaminen taas alakaa 😦

Ihana, pirennetty viikonloppu!

Flikka tuli perijantaina aamupäivällä. Halusin yllättää sen ja otin perijantaille yhyren kesälomapäivän. Laitoon ruaan uunihin ja lähärimmä isännän asemalle vastahan. Arvasin, jotta sillä on kauhia näläkä, ku se pääsöö tänne asti.

Syötihin ja kaffiteltihin ja sen jäläkihin flikka lähti kaffittelohon kaverinsa työ. 😀

Ehtoolla käytihin saunas. Eileen aamupäivällä flikka parturootti isänsä hiukset ja kahareltatoista lähärettihin teatterihin. Velijen flikka tuli meirän kans. Flikat on ollu ku siskokset pienestä asti.

Hiirenloukku oli aika koukuttava. Väliaikaki pääsi ihan yllättämähän. Ja näytelmän loppuratkaasu, jota ei saa kertua, jotta se sama jännitys säilyys muillekki kattojille. Lavastus oli hieno, samoon puvustus.

Flikka oli innoosnansa senki takia, kun sen entinen työkaveri oli ohojannu tämän näytelmän. Se on muutenki enämmän teatterilaanen ku me muut johtuen siitä, jotta se kerkes olla aika kauan Oulun kaupunginteatterin kampaamos/maskeeraukses töis.

Nyt, ku rajootuksia on pureettu, niin väkiä oli näytökses enämmän, ku mitä silloon luvattihin ottaa, ku oon liput tilannu. Oli toki tyhyjiä paikkoja ja maskia ja käsiresiä piti käyttää eikä kuitenkaa ollu niin palijo väkiä, jotteiko jonkimmoista turvaväliä pystyny pitämähän.

Esityksen jäläkihin käytihin Matadoris syömäs. Tairettihin istua sielä ainaki puolitoista tuntia. Sieläki oli hyvin väkiä. Ja ruoka oli hyvää!

Tänään aamupäivällä oli vuoros mun hiusten leikkuu. Syönnin jäläkihin lähärettihin Ireaparkkihin (= Ideaparkiin), ku flikka sanoo ettinehensä takkia, muttei oo Oulusta löytäny sellaasta ku on ajatellu. Stadiumin Outletista löytyy kakski takkia. Se otti lopuuksi ne molemmat, ku se totes, jotta häntä jää harmittamahan, jos hän ei ny niitä ota. Varsinki, ku niistä oli torella hyvät tarijoukset. Toinen oli 50%:n alennuksella ja hinnaksi jäi 70,-. Toisen lähtöhinta oli 300,- ja sen sai nyt 130 eurolla. New Yorkerista se löysi housut ja neuletakin. Ne ei kustantanu ku 35,-.

Ku ei se piitannu sen enämpää kierrellä kaupoos, niin suunnattihin Hannahan ja Kerttuhun kaffeelle ja sen jäläkihin kotia. Ei saatu ittiämmä ulukoleemahan, vaikka olis ollu aiva kesääsen komia sää. Sisällä vain nysvättihin, niin jotta alakoo kumpaaki väsyttää. Ei menty päikkäriille. Keitettihin kaffeja ja teetä.

Ja vähä ennen viittä ehtoopäivällä lähärettihin jo viemähän flikkaa junalle. Mutta kyllä oli kertakaikkisen mahtava viikonloppu! Tuntuu tosi pitkältä, ku saatihin kumminki olla jo se perijantaiki yhyres ja sitte oli teatteria ja ravintolaa ja kauppareissua. Tuntuu, jotta keriittihin teherä vaikka mitä.

Lapsellisia viikonloppuja

Nyt on ollu niin hulinaa, jotta muori on ihan poikki. Poijan porukka tuli viimme viikon keskiviikkoehtoolla yhyreksän mais tänne.

Poika ja miniänalaku viivähtivät täs perijantaihin asti ja jättivät Rymyn ja Mortin meille hoitohon siksi aikaa ku itte menivät Kalajoelle Emma-finaalihin. Poika pääsi aiemmista kisoosta finaalihin, mutta sielä ei enää pärijänny. Oli kuulemma jääny sarijasnansa viimmeeseksi. Näytti olevan aika kova paikka ku auton kans oli suurin toivehin tusattu ties kuinka kauan. Siltä reissulta tulivat sunnuntaiehtoolla tänne takaasi ja maanantaina lähtivät kotiansa.

Mä käytin Rymyä lenkillä pari kertaa päiväs, niin jotta tuli varmahan käveltyä yhtä palijo ku koko vuonna tähän asti yhtehensä. 😂 Isäntäki kävi sen kans pari kertaa. Mortin oli vissihin ikävä omaa väkiänsä, ku ei se innostunu eres leikkimähän. Mutta hellyyrenkipiä se kyllä oli. Aina ku mä rapsuttelin sitä, niin se kellahti maata ja piti rapsuttaa mahasta. Välillä se kävi ottamas päiväunia meirän päiväpeiton alla. Sunnuntain vastaasena yönä se tuli mun rinnan päälle keheräämähän. 😽 Ihana! Rymy puolestansa nukkuu kumpanaki yönä aiva mun jaloos kiinni. 🐶

Vaikka oli aiva ihanaa, niin palautuminen vie aikaa tällä ikää. On pitäny kumminki yrittää siistiä vähä paikkoja, ku isäntä oli pyyrystäny imurilla suurimmat koiran- ja kissankarvakasat nurkista. Flikka tuloo nimittään vuorostansa huomenna tänne.

Mennähän lauantaina teatterihin. Saimma toissa jouluna muksuulta joululahajaksi lahajakortin teatterihin. Oli lipukki jo varattuna ku tuli tuo saamarin korona ja pisti teatterin ovet kiinni. Komisario Palmun erehdystä ei koskaa keriitty näkemähän. Harmi, sillä flikka on kakarasta asti tykänny komisario Palmu -elokuvista. Piti vaihtaa liput takaasi lahajakorttihin ja jouruun pyytämähän lahajakortillekki vielä jatkoaikaa ku ei vain tullu sopivaa näytelmää eikä sopivaa aijankohtaa, jotta oltaas päästy. Mutta nyt ollahan menos kattomahan Agatha Christien Hiirenloukkua. Onneksi flikka on myöski vannoutunu Agatha Christie -fani ja näytelmää on kovasti kehuttu leheren päällä.

Kirsi Pylvänäinen: Koronahelvetti – yhden perheen selviytymistaistelu

Pylvänäisen perhe oli ensimmäästen joukos, jokka joutuu henkilökohtaasesti ja aiva liika konkreettisesti tutustumahan koronahan. Härin tuskin oli ruvettu siitä puhumahan, ku perheen isä sairastuu vakavasti.

Aluuksi tierootusvälinehis kerrottihin, jotta korona on vaarallinen vain vanhuksille ja lihaville. Jukka Pylvänäinen ei ollu kumpaakaa ja silti hän sairastuu niin vakavasti, jotta joutuu hengityskoneehin ja johonaki vaihees perheelle sanottihin, jotta joutuuvat varautumahan pahimpahan.

Tytär oli palannu Tukholmasta perheen tueksi. Hän oli jo koronansa sairastanu. Perhe joutuu olemahan karanteenis isän sairastuttua.

Myös kaksoospoijat, urheelulliset, hyväkuntooset nuoret miehet sairastuu, vaikka heirän koronatestinsä näytti nekatiivista. Pulssi hakkas hullun lailla ja kuumet nousi korkialle.

Kirsi-äiteen koronatesti oli positiivinen, mutta hän ei juurikaa kiinnittäny omahan olohonsa huomiota, ku huoli aviopuolisosta oli niin suuri. Lopuuksi tauti vain vei voiton ja hänki joutuu sairaalahan. Ei sentäs kumminkaa tehohoitohon asti. Ja onneksi kummanki hoito alakas tepsimähän ja kuntoutuminen saattoo vähitellen alakaa.

Mietiin, kuinka tärkiä asia oli, jotta lapset oli kotona ja he tukivat perheenä toinen toistansa läpi vaikeettenki vaiheetten. Olis ollu kauhiaa, jos jokahinen olis joutunu yksin tahoollansa käymähän tuon läpi.