Kaks pairanpuolikasta yhyren hinnalla?

Jos ny sanoos sillä lailla hienosti (=kaunistellen), niin vois sanua, jotta tää viikko on ollu haasteellinen.

Ihan on kiirusta pitäny ja lisätöitä on aiheuttanu tekniset ongelmat. Jos ei palakanlaskentaohojelmat oo tökkiny, niin tulorekisteri ainaki on takunnu tiistaista asti ja tänään se oli hetken aikaa kokonansa sulijettu.

Sitte yks asiakas laittoo tietoa, jotta hän on saanu jo monta kiukkuusta puhelua työntekijööltä, ku palakka ei näy tilillä. En löytäny ainakaa palakkaohojelmasta mitää seliitystä, miksei palakat olsi siirtyny niin ku pitääki. Onneksi selevis seki, jotta pankis oli jotaki ongelmia eikä palakat ollu sen takia menny aijoos perille.

Mutta on tällä viikolla herkuteltuki. Työkaveri oli viimme viikolla Ranskas ja Sveitsis ja toi meille sieltä monemmoisia maistiaasia. Sitte yks meirän harijoottelijoosta oli ny viimmeestä viikkua, niin se tarijos keskiviikkona jätskiä ja keksiä. Eileen mä päätin vapaapäivän kunniaksi pistää uunin lämpenemähän ja tein raparperi-rahka-murupiirakan. Se oli vaihteeksi hyvää. Vähä liikaki hyvää, niin jotta piti pistää äkkiä pakastimehen, ennen ku syömmä kaikki.

Tänään meillä oli elo valokuvaus työmaalla. Halusivat Tiinasta ja musta kuvat kotisivuja varte. Voi krääh! Mä olsin melekeen mieluummin menny hammaslääkärihin ku valokuvahan. Yritin sanua, jotta eikö se olsi firman imakolle erullisempaa, ku mun pärstää ei sielä näkyysi, mutta ei auttanu. 😦 Mä kyllä kysyyn siltä kuvaajalta, jotta osaathan sä fotoshopata hyvin? Vakuutti osaavansa, mutta ihimeehin sekää ei tietysti pysty.

Huomenna meirät on kuttuttu isännän sukulaaspoijan yo-juhulihin. Ja niin ku aina, niin täs vaihees ruvettihin kattomahan, jotta mitä ylle. Isäntä oli ajatellu varmahan lähtevänsä farkuus, mutta ku se kuuli, jotta velijensä pistää puvun, niin se päätti, jottei hän oo sen huonoot… Mutta, mutta. Ne pairat!

Tasan kaks kellastunutta, pinttynyttä kauluspaitaa löytyy. Ja niistäki toinen oli pieni. Mä tuumasin, jotta niistä ei ny tähän hätähän (= koskaa) saa enää puhtahia ja eherootin, jotta hajetahan Tokmannilta joku hätäratkaasupaita.

Niin sitte lähärettihin kaupoolle. Mä pistin sen sovittamahan, ku sielä oli mallipairat esillä. Annoon sille ensi sovitettavaksi D-mallin pairan, mutta sepä oliki isoo. Niin mä sain kattella vastaavan koon C-mallista. Se oli parempi. Ei hyvä, mutta menetteli.

Niimpä napattihin sitte hyllystä vastaava paita vaaliansinisenä. Kotia päästyä mä ajattelin silittää sen saman tien. Aukaasin paketin ja totesin, jotta ompa hanittoman (= suunnattoman) kokoonen. Vein sen isännälle sovitettavaksi ja se totes, jotta tää on yhtä isoo ku se D-mallin paita. Eikä ihime! Kaulukses oli lappo C45/46, mutta pairan helemas D45/46. Siinä oli sitte vissihin päätetty teherä tälläänen eriparipaita (Made in India.), kaulus C-kokua ja paita D-kokua. Jos olis vaikka joku veivikaula, jollon tynnyrivatta…

Mä sanoon isännälle, jotta se pitää käyrä vaihtamas. Ei nuon isua voi pitää. Niin se lähti kiltisti vaihtamahan ja nyt lukoo niin kaulukses ku pairan helemaski sama C45/46, mutta emmä tierä, onko se silti palijo kapieet. Ainaki henkarilla näyttää aika isoolta. Mutta se saa ny luvan kelevata. Enää ei lähäretä paitakaupoolle. Olokohon ny sitte vaikka kertakäyttöpaita. Niin ne valakoosekki pairat tahtoo olla, vaikka olis kuinka kallihia. Kaulus pinttyy heti ruman näkööseksi.

Mutta kyllä se vähä niin on, jottei Tokmannilta voi ostaa mitää, mitä ei pääse sovittamahan. Ja vaikka täski oli se sovituskappale, niin paketis oli sitte mitä sattuu. Eikä tämä uus paitakaa oo varsinaanen käsityön taironnäyte. Sivusaumasta kangas irvistää, ku on neulottu liika näpäräätte (= täpärästi) ja muutenki saumoos ja kääntehis kangas kiertää ja kiristää. No, täytyy pitää takki päällä, niin ei aiva kaikki viat näy.

Mäki ostin poistorekistä kympillä hamehen. Sellaanen suora pötkä kumminauhavyötäröllä. Ei oo mikää erityysen koria, mutta ajattelin, jotta olis kumminki mukaveet juhulahan ku pitkäthousut. Olis mulla tuola tanttuja (= mekkoja) ollu, mutta en oo sovittanu, mahtuuvakko ylle. Ja jos on vielä yhtä kylymää ku tänään, niin ne on vähä liika heppoosia (= ohuita/kevyitä) tälle kelille.

Mainokset

Äitienpäivälahaja

Mä sain parahan maharollisen äitienpäivälahajan. Tai oikiastansa usiammanki.

Poika ja miniänalaku tulivat perijantaiehtoolla elukootten kans viikonlopuksi. Mä tein perinteesen pitsan valamihiksi siihen mennes, kun ne tuli. Pian syönnin jäläkihin poika ilimootti lähtevänsä kaupunkihin. Mä tuumasin, jotta johan sä ny kerkesit olemahanki kotona.

Se tuli kumminki takaasi niin pian, jotta mä oikeen ihimettelin. Olivat jekuttanehet mua oikeen urakalla. Poika oli käyny vain hakemas siskoonsa junalta.

Olin mä vähä aikaasemmin uumoollu (= aavistellut), jotta flikka saattaas olla tulos, kun mä kuulin kun se soitti isällensä, mutta mä olin oikiastansa sen jo vähä niinku unohtanu. Arvelin, jottei se ehkä pääse tulemahan.

Olipa ihana yllätys! Mikäs sen parempaa ku saara molemmat mukulat yhtä aikaa kotia!

Vietettihin äitienpäivää jo oikiastansa eileen, ku flikka lähti tänään jo kaharentoista junalla takaasi päin, niin olis jääny krilliherkut ja kakku jääny syömätä, jonsei oltaasi jo eileen niitä laitettu.

Eileen ehtoolla ihimeteltihin taas pistävää hajua alakerras, mutta ei löyretty paikkaa, mistä se tuloo. Lopuuksi isäntä löysi kusilätäkön saunan lautehien alta. Mortti oli johonaki välis pääsny livahtamahan sinne, vaikka yritettihin pitää ovia kiinni. Sen sai onneksi pesaastua pois.

Mutta tänään se päätti sitte järijestää mulle kunnon äitienpäivätervehryksen. Se otti ja kusaasi mun sänkyhyn. Onneksi miniänalaku osuu justihin paikalle ja saivat heti petivaattehet pois niin, jottei kusi keriinny imeentyä patjahan asti.

Päiväpeiton mä oon ny pesny ja täkki on peseentymäs. Tää tietää ny vain sitä, jotta Mortilla ei oo enää jatkos asiaa meirän puolelle. Saa pysyä poijan kämpäs, ku ei kerran osaa olla kuseksimata väärihin paikkoohin. Mä en piittaa joka käynnin jäläkihin ruveta tällääsehen pyykkirumpahan. Ja ku ei se kotona kuseksi nurkkihin eikä koskaa ennen tääläkää ku vasta ny parilla viimmeesellä kerralla.

Terveesiä etelästä

Lähärettihin perijantaina töiren jäläkihin ajelohon kohti Hyvinkäätä. Oltihin perillä joskus puoli kymmenen aikoohin ehtoolla. Ja voi, minkä vastahanoton saimma Rymyltä. Siltä tuli aiva ääni, ku se tervehtii. 🙂

Vähä ennen puolta yötä mentihin maata, jotta jaksetahan aamulla nousta tällääntymähän miniänaluun valamistujaasjuhulihin. Ne oli Järveläs, niin jotta ku juhulat alakoo yhyreltä, niin me lähärimmä joskus puoli kaharentoista mais, ku haluttihin olla paikalla ennen vierahia.

Tosin meirän ei tarvinnu pistää tikkua ristihin juhulien etehen. Päivänsankarin isä ja äiteepuoli oli hoitanu kaikki valamihiksi. Meirän ei tarvinnu ku ilimestyä paikalle.

Miniänaluun äiteepuoli oli teheny sinne aiva ihania kakkuja. Meinas kyllä kieli mennä joukos. Sää oli aurinkoonen ja oikiastansa aika kuuma etenki sellaasis paikoos, mihinkä ei tuuli passannu.

Oli miniänaluulla niin hyvä toristus, jotta kyllä sitä kannatti juhuliakki. Yks hyvä ja kaikki muut kiitettäviä. Mahtava suoritus! Vielä ku sais töitä ja pääsis leivänsyrijähän kiinni.

Ehtoommalla juhulien jäläkihin (ku pötsi oli vähä vajentunu), lähärettihin koko porukalla (paitti Mortti-kissa) kävelylle Kaukasten luontopoluulle. Olipa hieno paikka! Sielä olis viihtyny kyllä pirempähänki. Ja Rymy halus uimahan. Sen oli pitäny välttämätä hakia puunlehti pois vetestä…

Mulla ei oo mitää käsitystä, mitä nuo kukat oli, mutta niitä oli yks rinne sinisenä ja vaalianpunaasena. Komeeta ovat kumminki. Nyt kattelin netistä, niin ne on vissihin imiköötä (imikkä).

Juhulahumusta ja lenkkeelystä uupunehena mä meinasin simahtaa jo kymmenen aikahan ehtoolla, mutta sinnittelin vielä tunnin, jotta piisaas unta aamuhun asti. Ei viitti toisen huushollis kovin aikaasin alaata koluuttamahan. Paitti jotta isäntä nousi kumminki jo kuurelta. Mä nukkua posotin vielä puoli kahareksahan. Nuoret yritti nukkua piremmältä, mutta pian neki joutuu nousemahan, ku Mortti valitti kuolevansa just näläkähän ja kai meki saatihin vähä ylimääräästä meteliä aikahan, vaikka hilijaa yritettihin ollakki.

Lähärettihin yhyreksän jäläkihin ajelemahan kotua kohti. Ylöjärven Juustoportilla käytihin syömäs ja siitä sitte posoteltihinki yhtä soittua kotia asti.

Kannettihin vain laukut tupahan ja isäntä meni teköhön pannuhuonehen pesähän valakian ja mä tein ostoslistan. Piti käyrä kaupasta hakemas jotaki haukattavaa huomiseksi. Ehtoommalla vielä saunahan, niin eikähän sen jäläkihin taas uni maistu.

Täysyllätys!

Täs on aiva jääny kertomata sellaanen tärkiä asia, jotta miniänalaku valamistuu toissapäivänä lastenohojaajaksi. Töitä on kuulemma hyvin tarijolla. Tai ainaki sijaasuuksia.  Ens kuun loppupuolella juhulitahan valamistujaasia.

Mulla oli eileen vanhettumispäivä ja poika soitti onnittelupuhelun jo puoli yhyreksältä aamulla. Oli lähärös tallille autua rassaamahan, niin sanoo, jotta hän soittaa heti, jottei unohru. 🙂 Flikka soitti päivemmällä ja kertoo Metkun olevan jo paremmas kunnos. Hänen oma selekävaivansa vaatii vielä uuren lääkärikäynnin, ku syy ei ollu selevinny ensimmääsellä käynnillä. Velii vaimoonensa soitti Ruottista ja Tarja lauloo onnittelulaulun 🙂 Viestiä tuli puhelimehen ja Feispuukkihin pilivin pimeen.

Raija soitti jo perijantaina ja kysyy, josko meille passaas tulla visiitille pyhänä ehtoopäivällä, ku hän pääsöö töistä. No tottahan toki se sopii. Päätin leipua suklaamunabrownien Yhteishyvän viimmeesimmän ruokaleheren reseptillä.  Sen kylykiääsiksi ostin vielä vanilijajäätelyä. Ai hitsi, että oli hyvää!

Kaffittelun jäläkihin istuttihin Raijan kans olohuonehes höpöttelemäs, ku rupes kuulumahan tuttu pörinä. Totesin Raijalle, jotta nyt mun täytyy käyrä kurkkaamas klasista, ku tuo kuullostaa aiva poijan autolta. Ja olihan se! Ne tuli koko konkkaronkka yllättämähän meirät. Ku ei kumpikaa oo ny töis eikä koulus, niin pääsivät lähtemähän eikä oo mikää kiirus takaasi. Me ei kyllä osattu aavistaa yhtää mitää. Sieltä tultihin orkidean ja suklaan kans onnittelemahan ja halaamahan. Ai että oli hyvä synttärilahaja! 

Toristusta orotelles

Tänään oli siis (tällä tietua) vihon viimmeenen koulupäivä. Aikaasemmasta viisastunehena en enää vanno, jotten ikänä istuusi koulun penkille. On siinäki puolensa. Ja vähä oli ilimas haikeuttaki, ku oon Päivin opetukses ollu jo siitä sihteerikouluutuksesta alakaen eli syksystä 2016.

Kävin aamulla tankkaamas auton, jotten jää ainakaa sen takia tien päälle, jotta menovesi loppuu. Sitte mä kävin kukkakaupas hakemas Päiville kukkapuskan. Vitriinistä osuu silimihini heti isoo, keltaanen, monikukintoonen orkidean oksa. Se mun oli pakko ottaa. Se oli jotenki vain niin iloonen ja pirtiä. Aurinkoonen.

Koululla meitä oli tänään paikalla 11. Kaikki muut, paitti ne nelijä, jokka keskeytti. Aiva mahtavaa kuulla, kuinka moni oli saanu töitä! Vain nelijällä ei ollu tällä hetkellä töitä tieros. Kolomella oli vielä joku näyttö tekemättä, mutta saavat teherä ne vielä loppuhun, kaks teköö niitä töitten ohella ja se yks tuola mun työpaikas. Yks ei ollu saanu kaikkia näyttöjä tehtyä harijoottelupaikallansa ja joutuu ny työkkärin kans selevittelemähän, mitenkä hänen kohorallansa käy. Toivottavasti saa vielä maharollisuuren teherä tutkinnon loppuhun asti.

Meirän piti antaa netin kautta palautetta niin työkkärille ku koulullekki. Ja allekirijoottaa kouluutuksen päättämisilimootus.

Toristuksia ei saatu, niin ku vähä arvelinki, mutta opintosuoritusotteet meille jaettihin. Mä jo luulin, jotten mä saa ollenkaa, ku kaikille muille oli jo jaettu, mutta sitte Päivi toi mun oman ja sanoo, jotta siinä on mukana tervehrys työnantajalta. Pomo oli halunnu antaa mulle stipendin ja laittanu sen Päivin mukahan ja halunnu, jotta mä saan sen nimenomaan tänään tuola tilaasuures.

Siis oikiasti!! Sielä oli kirijekuores saranviirenkympin sekki ja mä olin niin äimän käkenä, jotten osannu ku silimät ympyriääsinä kattua opettajahan, jotta onko se oikeen tosisnansa. Kyllä. Se oli mulle osootettu ja kirijekuoren päällä luki stipendi ja lahajoottajan nimi. Mä olin siinä tilantehes niin hölömistyny, jotten osannu muuta ku sanua, jotta mulla on aiva mahtava työnantaja. Ny vasta alakaa mennä jakeluhun ja pakkaa täs kirijoottaes tulla ilonkyynelehiä silimihin.

Mä puolestani annoon Päiville kukan ja sanoon, jotta se on yhtälääsesti meiltä kaikilta, mutta mä oon eniten kiitollisuurenvelaas, ku iliman sitä mulla ei olsi ny tätä mahtavaa työnantajaa.

Ku oli nämä keskinääset kehumiset, kiittelyt ja päällimmääset kuulumiset saatu vaihrettua, mentihin vielä ruokalahan kakkukaffeelle. Tai teelle. Tai limukalle.

Olin kotona jo varmahan kaharen mais ehtoopäivällä ja totesin, että nyt mun on pakko leipua töihin jotaki. Olin toki suunnitellu sitä muutenki, ihan nuon vain ensimmääsen työpäivän kunniaksi. Nyt se on myös kiitokseksi. Tein Rakkauden kakkua joka on hyvin saman tyyppistä ku mokkapalat. Ohojehen oon saanu siskoolta joskus 80-luvulla: 

Rakkauden kakku
(uunipellillinen)

Pohja:
– 200 g voita sulatettuna
– 2 kkp sokeria
– 1 kkp maitoa
– 2 munaa
– 2 tl vanilliinisokeria
– 1 rkl kaakaojauhetta
– 2 kkp jauhoja
– 1 tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset, levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 220 asteessa 15 min.

Kuorrutus:
– 225 g tomusokeria
– 5 rkl kylmää, vahvaa kahvia
– 5 rkl voisulaa
– 1 tl vanilliinisokeria
– 1 rkl kaakaojauhetta

Sekoita tasaiseksi ja levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle.

Päälle: kookoshiutaleita tai nonparelleja

Ei siitä tullu niin hyvää ja kuohkiaa ku Sirkan tekemä oli, mutta toivottavasti se kelepaa.

Isäntä menöö huomenna verikokeehin ja syränfilimihin ja sen pitää olla tänä ehtoona kahareksasta asti syömätä. Sen takia se otti heti kaks palaa kakkua. Meinas, jotta pitää keriitä pitämähän puolensa, jottei vain jää iliman. 😀 

Kertarysäyksellä

Joskus kiirus on hyvästä. Niinku esimerkiksi näyttöjen kasaamises…

Mä nimittään tiistaina kysyyn opettajalta, jotta pitääkö mulla olla perijantaiksi muuta valamihina ku se tilinpäätöksen näyttö. Se totes, jotta hän oletti, jotta kaikki näytöt on jo valamihina arviootaviksi. Mutta ku ei ollu. Paitti se palakanlaskenta.

Siinä oli tullu joku informaantiokatkos, ku ne oli pomon kans siitä sopinu. Mä kumminki räknäsin (= laskin), jotta jos pistän isoon pyörän päälle, niin mulla on maharollisuus urakoora kaikki täksi päiväksi, jos vain pomolla on aikaa ne tarkastaa. Ku seuraava maharollinen näyttöpäivä olis ollu kaharen viikon päästä enkä mä millää olsi enää halunnu venyttää tätä asiaa ku mä kyllä palijo oon sitä stressannu.

Pomo piti vapaapäivän keskiviikkona, joten en saanu häneltä kysyttyä, mutta päätin, jotta musta ei ainakaa jää kiinni, jotteiko olsi näytöt valamihina. Mä sain ku sainki ne tehtyä ja ku kävin eileen aamulla pomon juttusilla, niin se oli samaa mieltä, jottei enää venytetä tätä, vaan hän kattoo ne vielä ehtoolla töiren jäläkihin.

Sovittihin, jotta mä meen tänään puoli kahareksaksi töihin, niin keriitähän käyrä ne läpi ennen ku opettaja tuloo puoli yhyreksältä. Olin konehella vielä muokkaamas haastehakemuksen asettelua, ku opettaja jo tuli.

Näyttöjä käytihin kohta kohoralta läpi, opettaja esitti kysymyksiä mulle ja pomolle ja kyseli pomon arvioota ja kommenttia. Sen palauttehen opettaja mulle antoo, minkä moni teistäki: ”Sun pitää uskoa ittees, koska sä kyllä osaat.” Sitte tosin totesivat ku yhyrestä suusta, jotta kyllähän se ittevarmuus ja luotto omahan osaamisehen tuloo aijan myötä sen tekemisen kautta.

Sain hyvää palautetta myös siitä, ku olin teheny kirijalliset selevitykset jokaasesta tekemästäni näytöstä ja niitten työvaiheesta. Ovat kuulemma hyvä lisä sinne näyttöpaperiihin. Ja toimiivat jatkos tarvittaes myös ohojeestuksena niin ittelle ku ehkä muillekki.

Ku näytöt oli kaikki läpikäyty yhyres, mun ajettihin pihalle, jotta saivat pomo ja opettaja jutella kaharen kesken ja keskustella siitä, kattoovakko he mun näytöt ja osaamisen riittäviksi tutkinnon saamiseksi.

Mä olin ku tulisilla hiilillä, mutta onneksi hoksasin, jotta mähän voin sillä välin vaikka mapittaa tosittehia. Ei mun kumminkaa kovin kauaa tarvinnu orottaa, ku opettaja tuli hakemahan mua takaasi.

Se kielsi mua menemästä istumahan, koska hän halus halata ja onnitella mua tutkinnon suorittamisesta. 🙂 Ja onnitteli myös työpaikasta. Pomo oli kertonu palakkaavansa mut. Totesimma kaikki, jotta siinä kohtaa, ku sain tuon harijoottelupaikan, niin kaikki loksahti kohorallensa niin ku ennalta sovitusti. Pomo tarvitti kipiästi työntekijää, mä olin vailla harijoottelupaikkaa ja opettaja uskalsi suositella mua pomolle. Ja nyt on kaikki järijestymäs parahin päin kaikkien kannalta.

Opettaja lupas kysellä vielä työkkäristä, voinko mä saara paperit pihalle jo aikaasemmin, ku kerta näytöt on suoritettu ja pääsisin aloottamahan oikees töis. Mutta ei täs ny enää oo muutenkaa ku kaks ja puoli viikkua koko koulun loppumisehen, jotta aiva hyvin mä jouran sen aikaa olemahan vielä harijoottelijan tittelillä.

Kovasti pomo jo puhuu työsopimuksen teosta, sähköpostista, tunnuksista tulorekisterihin ja kaikesta, mitä pitää teherä, ku mä oikiasti alootan työt.

Voittako uskua, jotta mä oon niin valtavan helepottunu ja niin valtavan onnellinen, jotten meinaa oikeen mahtua olemahan kuinkaa päin?

Paitti jotta välillä vieläki ihimetyttää, jotta onko tämä oikiasti totta. Kyllä on ihana tunne aloottaa viikonloppu näin onnellisis fiiliksis!

Hyvää ja sitte taas huonoa

Kylläpäs viikot menöö (huolestuttavan) vinkiää. Justihin tuos kattelin allakkaa, jotta enää kuus täyttä viikkua harijoottelua eres. Ja yks näyttösuunnitelmaki menöö vielä uusiksi.

Se tilinpäätös, joka mulle oli sovittu näyttöhön, jouruttihinki tekemähän jo ny, ku omistajat alakas sitä hosumahan. Toinen harijoottelija teki sen yhyres pomon kans. Mä en sitä olsi kylymiltäni pystynykkää tekemähän, ku en oo vielä saanu harijootella yhyren yhtäkää tilinpäätöstä. Nyt en vielä tierä, mikä firma mulle tuloo sitte näyttöhön.

Tulorekisterin kans täs on erelleenki takuttu. Mutta eileen saatihin se vihiroon ja viimmeen aijan tasalle (toistaaseksi), niin jotta oli mukava lähtiä viikonlopun viettohon. Mä en pysty sitä ittekseni eres tekemähän, ku mulla ei oo sinne valtuutuksia. Tarvitten aina pomon tai Raijan vierelleni, jotta päästähän niitten mopiilitunnuksilla kirijautumahan sivuulle.

Toki näin viikonloppunaki takaraivos tykyttää, jotta vuosi-ilimootukset pitää antaa tään kuun loppuhun mennes. Taitaa olla pitkiä työpäiviä tieros erelleenki. Ja ens viikolla on taas isoja palakanlaskentoja. Niitten kans saan kulumahan hyvän tovin. Mutta en meinaa murehtia niitä ny.

Mulla on muutaki murehrittavaa. Nimittään se, jotta poika oli saanu lopputilin. Tekstiviestillä. Ku on kuulemma tehotoonta sen työnteko. Siihen en osaa ottaa kantaa, kun en tierä, minkämoinen se on töis. Kaks vuotta se kumminki kerkes olla. Nyt on pelekona, jotta tulooko se saamahan mistää mitää rahaa, ku työnantaja otti sen töihin silloon laskutuspalaveluyrityksen kautta eli poika on ns. kevytyrittäjä.

Se on vähä tulukinnanvaraanen juttu, onko niillä mitää työttömyysturvaa. Epäälen, jotta se tuskin on maksanu työttömyyskassahan mitää, ku sen piti ottaa YEL-vakuutus ja se on ollu aika heleskutin isoo menoerä joka kuukausi.

Samalla kertaa kun se kertoo tuosta työttömäksi jäämisestänsä, se ilimootti, jotta he on menny flikkakaverin kans kihiloohin. Ei ollu se ilo keriinny montaa tuntia kestää, ku oli tullu tuo pomon viesti. Sillä ei oo kuulemma ikänä ollu kanttia sanua ketää irti naamatusten, vaan kaikki on saanu irtisanomisilimootuksen viestillä.

Mä ny toivon, jotta poika sais kumminki siltä jonkimmoisen työtoristuksen ja löytääs uusia töitä maharollisimman pian. Tai pääsis sitte sinne metallialan kouluutuksehen, mistä se on jo jonku aikaa puhunu.

Morsian kumminki valamistuu ny keväällä. Toivottavasti seki löytääs töitä. Muuten alakaa meiränki rahatilanne mennä taas alamäkehen, jos näistä rahoosta pitää piisata nelijälle.

Mä kyselin, jotta haluaako ne järijestää täälä kihilajaaset kaveriille ja sukulaasille, mutta eivät kuulemma halua ylimääräästä rahanmenua. Ja morsmaikun äiteepuoli kuulemma järijestää kumminki keväällä valamistujaaset, niin vissihin ne kihilat kaffitellahan sitte siinä samalla. Lahajastaki kyselin, jotta mitä toivoosivat, mutta eivät kuulemma mitää. Jonku lantin sitte laitoon eres tilille.

Tänään tais olla tähän astisen talaven kylymin aamu. -17 näytti mittari. Autua piti hetken lämmitellä ennen ku päästihin kauppareissulle. Kotia tulles yllätettihin kanahaukka. Se oli meirän pihas pensasairan juures aterioomas fasaanipaistia. Haukka lähti, mutta harakat piti huolen lopuusta rääppehistä. Naurettihin, ku seurattihin niitten touhuja. Ne kävi kiskomas palan irti ja kävivät piilottamas sen pensasairan juurelle. Ja sitten hakemahan heti seuraavaa palaa. Nyt ei fasaaninaarahasta oo jälijellä enää ku muutama yksittäänen höyhen.