Hauskat satavuotispileet :D

Käytihin jo perijantaiehtoolla saunas, ku lauantaina meillä oli tieros satavuotisjuhulat. Siskoon poika ja vaimonsa viettivät yhteesiä viiskymppisiä ja meirät oli kutsuttu mukahan. Flikanki oli tarkootus tulla, mutta se tuli pahimmooksi kipiäksi. Kuumetta oli ylimmillänsä 39,5 ja tulehrusarvot huiteli 260:s. Joutuu vielä eileen käymähän OYSsis kontrollis. Onneksi lääkkehet oli alaannu puremahan ja kuumet oli laskenu 37,5:een ja tulehrusarvokki oli lähteny laskuhun. Poika ei ollu tulos, kun se ny justihin viimme viikonloppuna oli täälä päin. Niimpä me sitte mentihin isännän kans kaharestansa.

Juhulat järijestettihin kunnan leirikeskukses, ku niillä oli palijo pitkänmatkalaasia vierahia, niin sielä oli myös majootusmaharollisuus. Osa vierahista oli tullu jo perijantaina. Suurimmaksi osaksi kutsutut oli heirän kaveriporukkaansa, meitä sukulaasia oli vähemmän. Tuntuu siis torella hienolta, jotta me kuuluumma kutsuttujen joukkohon.

Isäntäväki sielä puuhasteli vielä valamistelujen kans, joten me mentihin pihalle kattelemahan, ketä sielä oli. Siskoonflikka ainaki perheenensä. Oli mukavaa nähärä niitäki pitkästä aikaa. Tai Ninnuhan oli toki flikan häis, jotta sielä nähtihin. Menin vähä hämilleni, ku Ninnun mies sanoo heti halates, jotta ”Kiva tukka”. Hoksasin mä sentäs kiittää, vaikka olin kotua lähties kattonu, jotta alakaa taas olla niin surkia näky, ku on juurikasvua ja muutenki se oli aiva räjähtänehen näköönen, vaikka mä yritin sitä muka kihartaa. Olin jo mielesnäni päättäny, jotta nyt tämän ikääseltä alakaa tää shokkifärivaihet olla ohi ja pitää siirtyä hillityympihin färiihin. Nymmä sitte mietiin, jotta olikahan se M. tosisnansa. Pitääskö mun sittekki pitää tämä ”luukki”.

Kaikkista hauskinta illan mittahan oli varmahan ne kisat, mitä sielä järijestettihin. Minäki osallistuun innolla – ja ihan selevin päin, vaikka mä en ollu hoksannu laittaa ”urheeluvarustehia”, vaan mulla oli korkkarit ja trenssi. Olis ollu fiksua laittaa lenkkarit ja tuulipuvun takki. Mietiin, jotta ehkä sitä ei enää tällä ikää ota ittiänsä niin vakavasti. Nuorempana mua ei varmahan olsi saanu osallistumahan mihinkää tuollaasehen.

Ensi oli joukkuelajit. Isäntäpari valitti nelijä kapteenia, jokka puolestansa valitti kolome pelaajaa omihin joukkueehinsa. Isäntä valittihin yhyreksi kapteeniksi ja se valitti sitte mun omahan joukkueehinsa. Mä vielä varmistin, jotta haluaako se hävitä, kun se mun valitti. Mutta totuus oli, jotta me tunnettihin niin vähä väkiä sieltä, jottei sillä ollu palijo valinnanvaraa. 😀

Kysees oli kuusottelu. Ensimmäänen laji oli vauhritoon pituushyppy viestityylillä. Ensimmäänen hyppäs viivalta ja toinen jatkoo käsivarren mitan päästä siitä, mihinkä ensimmäänen pääsi.

Seuraavaksi oli vuoros kalijatölökkien kaato. Kolome eri ”asetta” ja kolome panosta/ase. Ensimmääsenä oli ritsa värikuulapanoksilla. Oli muuten yllättävän vaikiaa! Toisena oli puhallusputki ja kolomantena värikuula-ase. Hitsi, että ne oli hauskoja!

Ammunnan jäläkihin siirryttihin keihäänheittohon. Hammastikuulla. Ja taas viestiperiaatteella. Ensimmäänen heitti viivalta ja toinen jatkoo siitä, mihinkä ensimmääsen tikku lensi. Tyyli oli vapaa, mutta näpäytystekniikka oli kielletty. Tiina (toisesta joukkuehesta) oli sitä mieltä, jotta keihähänheitos karijaasu on tärkeentä. Heittonsa – ja karijaasunsa – jäläkihin se tosin oli sitä mieltä, jotta se ei sittekkää tainnu olla se toimivin tekniikka. 😀 

Viimmeenen laji oli ”moukarinheitto” eli tarkkuusheittua superlonisilla softispalloolla. Kolome eri maalia, joista sai eri määrän pisteetä. Ei sitte osunu ensimmäänenkää pallo. 😀

Välillä paistoo aurinko, välillä tuli tuulenpuuskia ja tihuutti vettä, mutta ihime kyllä, ei tullu mielehenkää mennä sisälle. Niin hauskaa oli.

Sisälle mentihin vasta siinä vaihees, ku siskoonpoika ilimootti, jotta on ruoka-aika. Oli lohikiusausta, kinkkukiusausta, kaharenmoista salaattia ja kaharenmoista leipää. Oli niin hyvää, jotta piti oikeen santsata.

Sulateltihin hetki ruokaa ennen ku kisaalut jatkuu. Viimmeenen kisa oli yksilölaji: puhallusputkitikka. Se tuntuu olevan mun laji. Samoon ku se värikuulapyssy. Olis teheny mieli leikkiä niillä vähä pirempähänki. 😀 Mutta siinä vaihees satoo jo niin reippahasti, jotta puhallettihin vain yks kierros ja mentihin kakkukaffeelle. Yks sun toinen kävi kuvaamas kakkua ja munki piti mennä uteliaasuuttani kattomahan, jotta mitä ihimeellistä siinä on. Siinä oli valokuva synttärisankariista ja teksti H&H 100. Pitihän munki sitte ottaa siitä kuva niin kauan ku se oli vielä kokonaanen. Hyvää oli ja lusikkaleivät aiva suli suuhun! Nam!

Kaffittelun jäläkihin oli kisatulosten julukaasu ja palakintojenjako. Meirän joukkue sijoottuu pronssille. Palakinnoksi saimma Autot-suklaapatukkapaketit. 😀 Yksilökisas mä sijootuun kolomanneksi ja sain Kawasaki-lippiksen. 😀

Loppuehtoo meni yleesen seurustelun merkiis. Saunahan ja uimahanki olis pääsny, mutta mä en oo koskaa piitannu mennä saunoomahan vierahien ihimisten kans. Niimpä me seurusteltihin muitten vierahien kans seki aika. Sielä oli mm. yks kaukaanen sukulaanen (oliskahan pikkuserkku), jonka kans en oo ollu tekemisis sitte lapsuusaikojen. Silloonki aika vähä, mutta kyllä mä muistan, jotta me oomma äiteen kans käyny niillä kyläs usiammanki kerran.

Isäntäpari tarijos vielä iltapalaaki: oli pikkupitsoja ja salaattia. Minkä vaivan ne olikaa nähänehet eikä tuollaasten kestien järijestäminen aiva ilimaastakaa ollu. Mutta kyllä me söimmäki! Aiva oli mahannahka pinkiänä iltapalan jäläkihin.

Lahajoja oli monenmoisia, mutta yllättäen aika palijo nestepitoosia 😀 Mun kortti sai kehuja.

Kellonympärystä sielä meni, niin jotta hujahti vain. Lähärettihin ennen puoltapäivää ja kotona oltihin puoliltaöin. Mukavaa oli! Isoo kiitos H&H!

Mainokset

Työperäänen sairaus

Mä epäälen sairastuneheni työperääsesti. Työmaalla on omistajapariskunta ollu flunssas ja tällä viikolla toinen vakinaasista työntekijööstä. Nyt mulla on kurkku kipiä, mä yskin ja präiskin (=aivastelen) ja nokka vuotaa.

Mä ehkä saatoon vähä eresauttaa sitä, ku tänään on ollu oikeen komia päivä ja ajattelin harrastaa hyötyliikuntaa. Lähärin polokupyörällä viemähän siskoonflikan syntymäpäivälahajaa postihin. Sillä reissulla kurkku tuli kipiäksi, ku kotomatkalla oli kylymä vastatuuli. En ollu eres mihinää puolipukees, vaan mulla oli kyllä pitkähiaanen paita ja takkiki yllä, mutta siitä huolimata ny karvasteloo (= kirvelee) kurkkua. No, jonsei kuumet nouse (niin ku ei yleensä nouse), niin meen huomenna tartuttamahan toisen vakinaasen työntekijän ja työharijoottelijan ja liuran asiakkahia… Jotaki kertonee mun olosta se, jotta minä, joka inhuan hunajaa, oon jo sitäki ottanu.

Eileen mulla sitä vastoon oli tosi hauska päivä. Siskoonpoika ja vaimonsa pitävät yhtöhööset 50-vuotispileet parin viikon päästä ja mä sain omasta mielestäni aiva mahtavan irean niin korttihin ku lahajahanki. Korttitarvikkehia mulla on monta loorallista, mutta justihin sellaasia ei luonnollisestikkaa löytyny, mitä olsin ny tarvinnu. Niimpä niitä piti lähtiä aiva kaupungista asti hakemahan, ku sielä on lähin askartelutarvikeliike. Samalla reissulla hajettihin myöski lahaja – tai osa siitä, osan oon jo hankkinu aiemmin. Vielä puuttuu yks juttu, mutta sen mä saan luultavasti hankittua huomenna töistä.

Kummpoika oli morsmaikkunsa kans kotonansa tämän viikonlopun. Sillä oli eileen syntymäpäivä ja kun se harrastaa viskejä, niin hajettihin viskipullo lahajaksi. Minä suurena viskiasiantuntijana valittin sen, mihinä oli komeen pullo. 😀 Ehtoopäivällä käytihin kakkukaffeella. Tää on ny siis aiva yhtä juhulaa.

Tänä aamuna alakasin askartelemahan sitä korttia ja kasaamahan lahajaa. Sen puuttuvan osan takia en saanu sitä vielä valamihiksi asti. Mutta hauskaa mulla oli. Tuollaanen värkkääminen on tosi mukavaa silloon, ku tietää tarkasti, mitä haluaa antaa, mutta jos pitää väkisin keksiä, niin silloon lahajasta – ja sen hankkimisestaki – puuttuu hauskuus. 

Hääpäivä 12.8.2017

Aamusella mun piti leikata poijan pää klaniksi (= kaljuksi) – tai no, jäi siihen ehkä millin sänki, ku konehella verettihin.

Mulla ittelläni oli aika kampauksehen ja meikkihin klo 11.00. Ne tehtihin flikan työpaikalla. Morsiamen kampauksen ja meikin teki sen entinen työkaveri teatterilta ja ne tehtihin hotellilla. Poika vei mun kaupungille, ku en itte tohori ajaa omaa kirkonkylää isoommis paikoos. Kampaaja kysyy, onko mulla toivomuksia. Mä pyysin, jottei laitettaasi hiuksia kovin päätä myören, ku mulla on suhteellisen pieni pää ja se tanttu oli kumminki melekoosen runsas. Mutta kampaaja käsitti vissihin justihin päinvastoon: tukka oli ku nuoltu sivuulta, vain päälaelle se rakensi jonku ihime möykyn ja loput hiukset se solomus joinki takaraivolle. No, emmä sitte enää keherannu sanua, jotta teeppäs uusiksi.

Meikkiki tuntuu ihan klovnin naamarilta, vaikka meikkaanki lähes päivittään. Mutta sitä laitettihin niin runsahasti ja niin näkyvästi, jotta en meinannu tunnistaa ittiäni. Toki täytyy myöntää, jotta silimät eroottuu ihan toisella lailla ku tavallisesti.

Poika haki mun pois kaupungilta. Söin hätääsesti ja alakasin pukeutumahan. Oli puhet, jotta meemmä kolomen mais hääpaikalle ku kuvaaja tuloo sinne. Mutta ne oliki löytäny jonku toisen kuvauspaikan ja kävivät ottamas kuvat sielä.

Cateringin naiset toi ruaat ja ensimmääsiä vierahia alakoo ilimestyä pihamaalle ennen hääparia. Tuomari tuli jo hyvis aijoon paikalle – onneksi, sillä siinä kohtaa tuli klassinen ”Sormukset hukas” -kohtaus. Ne oli ollu sormis vielä kuvauksis, mutta mihinä ne on ny? Kaikki mukana ollehet kassit pengoottihin, samoon sulhasen taskut. Ei mihinää! Niitä käytihin kattelemas jo pihaltaki. Sitte ne muisti, jotta kuskina ollu kaaso oli joutunu tekemähän johonaki kohtaa äkkijarrutuksen ja epäälivät, jotta sormuskotelo on silloon lentäny kassista. Mutta auto oli viety jo hotellin parkkihin. Ei muuta ku kaaso autolla sinne ja päivä oli pelastettu, ku sormukset oli löytyny autosta penkin alta. Ja niin päästihin tekemähän kihilaparista avioparia.

Vihkiminen tapahtuu ulukosalla vaahteran alla. Oli kuulemma kesän siihen asti kaunehin ja lämpöösin päivä. Kaasot ja bestmanit oli rakentanu harsosta ja kangasruusuusta käytävän, mitä pitki isäntä talutti flikkansa miehelähän. Mä osasin kyllä orottaa, jotta liikutun, mutta en sitä, kuinka vuolahasti mä lopuuksiki itkin. Onnenkyyneliä onneksi.

Siinä ulukona jo otettihin ensimmääset halaukset ja onnentoivotukset vastahan ja sen jäläkihin vielä asettauruttihin rivihin hääpaikan ovensuuhun ja saatihin taas monen monet halaukset ja onnittelut.

Siitä siirryttihin pöytihin ja bestman/seremoniamestari kertoo illan kuluusta. Vävypoika oli löytäny jostaki muovisen megafonin, josta kuuluu ”Ole, ole, ole, ole!”. Sillä ilimootettihin aina, ku jotaki tapahtuu ja väki haluttihin koolle. Hyvin oli tottelevaasia vierahia. Ku kutsuääni raikas markilla, niin väki tuli aika ripiästi paikalle.

Vihkimisen jäläkihin päästihin syömähän. Oli monenmoista salaattia, tuulihattuja paahtopaistitäyttehellä, minicroissantteja kasvistäyttehellä, kermapernoja, härkää punaviinikastikkehes, juotavaksi mehua, maitua, olutta, vettä, viiniä. Ja sitte oli erikoosruokavaliot vielä eriksensä: kaikki oli laktoositoonta, mutta lisäksi oli kasvisruokia, mairottomia ja gluteenittomia.

Pöytihin oli jaettu valamihiksi hääbingolapot, tietovisalapot ja salatehtäviä. Niitä siinä sitte täytettihin ja suoritettihin ehtoon mittahan. Meirän pöytä muuten voitti tietovisan, ku oli nelijä pöytää, johona oli samat pisteet ja sitte heitettihin kehihin lisäkysymys, johonka mä tiesin oikian vastauksen. Palakinnoksi saatihin mennä hakemahan kakkua heti hääparin jäläkihin (niin ku oltaas saatu muutenki 😀 ).

Kaffeen kans oli suklaa-vadelmakakkua, kinuskipaloja ja lusikkaleipiä. Kakunleikkaukses oli ilimiselevää, kumpiko kerkiää polokaasta jalakaa ensi. (Iliman sitäki olis ollu selevää, kuka sielä huushollis määrää kaapin paikan. 😀 – Ja se ei oo välttämätä isäntä, ainakaa joka asias.)

Ja sitte! Kaffeen jäläkihin oli se mun puheeni. Mä olin etukätehen hermoollu sitä enämmän ku itte siinä tilantehes. Sielä oli niin hyvä fiilis ja mahtavaa porukkaa, jotta selevisin siitä (luultavasti) kunnialla. Mähän puhuun murtehella. Ihan jo senki takia, jotta se on mulle luontevinta.

Sain jäläkihinpäin kiitosta monelta. Oli kuulemma koskettava ja ”mun ja flikan näköönen”. Muutama aikuunen mieski tuli sanomahan, jotta silimäkuluma kostuu. Flikan kaveriilta tuli kiitosta – ja vävyki sanoo, jotta oli koskettava puhet. Pari ihimistä tuli kiittelemähän murretta. Heillä oli kummallaki sukujuuria täälä suunnalla ja sanoovat, jotta oli niin kotoosaa ja mukavaa kuulla tuttua puhetta.

Mun jäläkihin puhuu sulhasen äitee ja sitte molemmat bestmanit ja viimmeeksi kaasot luki runon.

Häävalssi oli niin ihana, jotta vieläki menöö käsivarret kananlihalle, ku ajattelen. Eikä vain musiikki vaan se, jotta ne oli teheny alootuksehen oikeen koreokrafian, vaikka vävy ei oo koskaa aikaasemmin tanssinu. Eivät tosin tanssinehet ihan koko kappalesta, kun se on niin pitkä, vaan se pätkäästihin vähä ennen puoltaväliä, mihinä tuloo sellaanen sopiva tauko.

Ei mun kuulkaa vieläkää piisaa sanat kertomahan miltä musta oikiasti tuntuu – ihan käsittämättömän ylypiä, onnellinen, liikuttunu ja rakastava olo.

Isän ja tyttären valssiksi flikka oli valinnu Janne Raappanan Kaksi onnellista, mihinä on mun mielestäni aiva mielettömän osuvat sanat. Vävypoika ei ollu luvannu tanssia muitten ku vaimonsa kans, niin hänen isänsä tuli sitte hakemahan mua valssille.

Nää valssit tuli nauhalta, mutta myöhemmin esiintyy akustisesti hääparin kaverit, kaksoospoijat kaharen kitaran kans. Aiva mahtavaa musiikkia ja torella hyviä laulajia!

Häis oli myös ryöstö. Ei perinteenen morsiamen ryöstö, vaan boolin ryöstö. 😀 Saaraksensa boolin tarijolle, hääparin piti laatia runo, johon sisältyy heille valamihiksi annettuja sanoja. Aikaa oli kymmenen minuuttia. Seleviytyyvät tehtävästä kunnialla ja boolitonkka tuotihin baaritiskille.

Ehtoommalla oli vielä iltapala, jonka nuorten kaveri oli valamistanu: tortillalättyjä, bbq-possua, kasvishöystöä ja salaattia.

Musta tuntuu, jottemmä muista puoliakaa, ku päällimmääsenä on vain se, jotta ihanaa oli. Oli hyvä tunnelma ja kaikki oli jotenki niin hyvin ku olla voi.

Tantustaki sain kehuja, vaikka mä ny jäläkihinpäin valokuvista oon tullu siihen tuloksehen, jotta se oli loppujen lopuuksi aiva väärä valinta. Tanttu ittesnänsä on toki ihana, mutta ei se kyllä mun yllä ollu eruksensa. Kuvista havaattin vasta senki, kuinka hirviät allit mulla on. (Miksemmä nähäny niitä peilistä?) Tämän ikääsenä ja kokoosena ei saisi ikänä enää näyttäytyä julukisesti hiattomas vaattehes. Saati niin avonaases, kun se mun tanttuni oli. Näytti aika mauttomalta.

Saimma flikan kans myös kuulla monelta, jotta ei tarvinnu arvaalla, kuka on morsiamen äitee. No ei kai, ku olin aiva ylitällätty ja muutenki varmasti oli selevää, jotta ollahan samaa porukkaa. Yhyrennäköösyyttä minen meistä löyrä, ku flikka on niin kaunis. Ehkä se, jotta meillä oli kummallaki punaanen tukka. Flikalla vain tummeet ku mulla. (Eikä kummankaa färi oo aito.)

Ihanaa oli, että kutsutuusta melekeen kaikki oli tullu paikalle. Erityysmaininnan ansaattovat pitkämatkalaaset Helsingistä, Turuusta ja täältä Pohojammaalta. Aiva ihanaa, jotta niin moni halus tulla meirän kans juhulimahan! Ykski flikan lapsuusaikaanen kaveri oli lähteny junaalemahan Helsingistä asti vain ehtiäksensä olla muutaman tunnin paikalla. Ja aiva erityysesti haluan mainita sulhasen paapan, joka jaksoo hyvin olla mukana nuorten juhulas. Aiva ihastuttava vanhaherra.

Mä oon koko viikon yrittäny kirijoottaa tätä sepustustani pätkittään, mutta tuntuu, jotta kaikki on vielä suloosena sekamelskana mieles enkä mä saa niitä oikeen järijestyksehen. Mä uskon, jotta aijan kans tuloo jatkuvasti uusia välähryksiä ja muistoja, jokka nousoo pintahan.

Ai niin – ennen varsinaasta puhetta pirin pienen alustuksen ja siinä yhteyres mä pistin pöyrälle nipun A4-arkkia ja pöntöllisen lyijykyniä. Esitin toivomuksen, jotta jokahinen jättääs jonku tervehryksen nuorelleparille ja lupasin, jotta kynät saa pitää muistona, ku olin ne ihan sitä varte valamistellu: olin hopiatussilla kirijoottanu joka kynähän nuorten nimet ja hääpäivän. Tosin siinä käytihin niin, jotta se hopiatussi ei pysynykkää kynän muovises pinnas sellaasnansa, vaan jouruun vielä vetämähän spraylakkaa päälle varmahan ainaki viis kerrosta.

Puheen olin tulostanu hopianfäriselle paperille ja laittanu mustahan kansiohon, jonka olin koristellu hopianfärisillä tingeltangeliilla. Sen annoon nuorille puheeni jäläkihin. Saivat sinne kerätä sitte ne paperit, jokka hääväki niille taiteeli. Ilahruttavan moni otti haastehen vastahan ja kansion välihin kertyy illan mittahan paksu pinkka paperia. Flikka tuumaski, jotta voi ku heillä tuloo olemahan hauskaa, kun he lujeskeloo niitä.

Loppuehtoolla oli vielä bestmanien ja kaasojen tekemät filimit kummanki polttariista. Niittenki kans oli nähty oikiasti vaivaa. Oli tekstitystä ja tehostehia ja tapahtumihin sopivaa musiikkia. Aiva ihanaa ja taitavaa porukkaa!

Mä olsin tärkiää jatkanu nuorten kans vaikka aamuhun asti, mutta oli pakko ottaa järki kätehen ja ajatella seuraavan päivän kotomatkaa. Niimpä me pitkämatkalaaset lähärimmä puoli kaharen mais kämpille ja Metkua pissattamahan. Yks kaasoosta kävi jo aiemmin käyttämäs sitä pihalla, jottei sen raukan tarvinnu koko pitkää päivää olla jalaat ristis. Kaharen mais yöllä oltihin perillä ja ku muut meni maata, mä purkasin kolomehen asti kampaustani… Käsivarret oli ku tules, ku yritin saara pinnoja (= pinnejä) irti hiuksista, jokka oli jäykistetty kaiken mailman tökötiillä aiva rautalangaksi niin jottei harijakaa meinannu mennä läpi.

Mutta kyllä täytyy tunnustaa, jotta seki tuntuu ihanalta, ku sai riisua juhulataminehet yltänsä. Vaihroon jo juhulapaikalla matalakantaaset kengät jalakoohini, ku näin morsiamenki tekevän niin. 😀 Jonku verran nimittään tanssittihin ja silloon mulla oli vielä korkiakantaaset kengät jaloos. Mutta aika hyvin kumminki pärijäsin niilläki, vaikken oo aikoohin käyttänykkää korkkaria.

Tästä tuli kaiken kaikkiastansa maharottoman pitkä vuoratus, epäjohoronmukaanen ja hyppivä, mutta emmä ny justihin saa parempaakaa aikahan.

On vain niin äärettömän hieno fiilis! Täälä on siis yks torella onnellinen appimuori. 🙂

Nyt tuntuu melekeen syylliseltä olla näin onnellinen, ku lujeskeloo uutisia Turuun tapahtumista. 😦

Perijantai 11.8.2017

Puolilta päivin päästihin laittelemahan hääpaikkaa. Homma alakoo tarvikkehien kantamisella autohoohin. Loppujen lopuuksi tavaraa oli kolome peräkontillista.

Paikalla oli toinen bestmaniista ja kaikki kolome kaasoa, luonnollisesti nuoripari itte ja me isännän kans. Ehtoommalla tuli vielä toinen bestman. Ja sulhasen isäki siinä välillä piipahti. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta oli ihania nuo kaasot ja bestmanit. Niiltä tapahtuu hommat kätevästi.

Perillä alootimma pöytien kantamisella. Kun päästihin yksmielisyytehen niiren asettelusta, alakoo liinojen laittaminen. Taloon puolesta oli pitkät valakooset liinat, mutta niiren päälle flikalla oli mustat tai musta-hopiaaset kaitaliinat ja niiren päälle vielä hopianfäriset koristenauhat.

Joka pöytähän tuli flikan väkertämät pöytäkoristehet ja tuikkukipot. Niihin tarvittihin melekoonen määrä sepeliä ja hietaa, niin jotta miesten piti välillä käyrä hakemas lisää hietaa Nallikarista. 😀 Piia-raukka istuu tuntikaupalla lippaamas hietaa ja soraa purkkiihin ja asetteli niihin koristehia ja tuikkuja.

Liinoolle ripoteltihin vielä koristekiviä ja laitettihin joka pöyrälle paffiset kolomikulumaaset tötsät, johona yhyrellä sivulla oli pöytänumero, toisella ehtoon ohojelma ja kolomannella ruokalista. 

Seinille flikka oli teheny viis isua seinäkoristetta ja lisäksi miehet viritteli hirmuusen määrän koristevaloja joka puolelle.

Dj-kopin seinis oli paikallisen osuuspankin mainos. Se peiteltihin lakanoolla.

Sitte piti huputtaa sata tuolia. Flikka oli ostanu jostaki nettikirpparilta vuorisilikkisen näkööset tuolinhuput ja lyhentäny ne nuohin tuoliihin sopiviksi.

Niitten kans käytihin hyvin. Kun me oltihin saatu osa niistä paikoollensa, sinne tuli kaks naista kattomahan tuota paikkaa, ku niillä on ens viikonloppuna sielä syntymäpäiväjuhulat. Ne ihastuu niihin tuolinhuppuuhin ja kysyyvät, mistä niitä saa. Flikka sanoo, jotta nuo saa ostaa häneltä sitte häiren jäläkihin ja niin ne teki kaupat. 😀

Soittajapoijat käyyvät tuomas äänentoistolaittehet ja testaalivat niitä niin, jotta meillä oli oikeen mukavasti taustamusiikkia töillemmä.

Martat oli tilattu hoitamahan tarijoolu ja ne lupas tulla käymähän sielä juhulapaikalla kattomas tilat ja sopimas cateringin kans ruokien tuomisen ja astia-asiat.

Mutta! Cateringfirma meinas aiheuttaa harmoota hiuksia. Flikka oli pitkin viikkua yrittäny tavoottaa sitä yrittäjää, mutta ei se vastannu puhelimehen eikä sähköpostihin. Sitte se oli jonaki yönä laittanu vastauksen sähköpostihin, jotta hän on ny pari viikkua lomalla. Ja laittanu laskun (puolet sovitusta summasta), joka piti maksaa heti. Lisäksi se oli maininnu väärän juhulapaikan ja väärän täyttehen tuulihatuulle. Flikkahan meinas repiä pelihousunsa ja laittoo aika tulikivenkatkuusen viestin sille.

Perijantaina sieltä soitti vihiroon ja viimmeen joku toinen nainen ja ne puhuu tosi pitkän puhelun. Siinä sitte korijaantuu juhulapaikan tierot oikeeksi ja tuulihattuuhinki saatihin sovittua oikia täyte. Lisäksi selevis, jotta ne ei olsi tuonu ruokajuomia ollenkaa, vaikka ne oli tilattu. Ne olis tuonu pelekät kaffetmairot. Eikä sieltä kukaa tullu käymähän vaan flikan piti toimia välikätenä niitten Marttojen suuntahan.

Nuorenparin piti välillä käyrä kirijautumas hotellille, kun ne meni sinne jo perijantaina.

Kun ne tuli siltä reissulta, tilattihin koko porukalle pitsat ja jatkettihin hommia vielä ehtooyhyreksähän asti.

Laitettihin kattaukset valamihiksi pöytihin, istumajärijestys meni uusiksi ku pöyrät jouruttihinki laittamahan eri lailla ku aluun perin oli kuviteltu. Yks kaasoosta teki uuret pöytäjärijestyslapot. Lopuuksi siivosimma jäläkemmä.

Me mentihin Metkun seuraksi, Piia tuli vielä meirän kans yhyreksi yöksi. Lämmitettihin sauna ja oroteltihin poikaa ja miniänalakua. Ne oli lähteny Hyvinkäältä töiren jäläkihin ajelemahan ja perillä Oulus olivat puoli kaharentoista aikoohin.

Kyllä se maatameno lipsahti lauantain puolelle, vaikka kaikki oli aiva väsyksis, mutta ehkä pikkuusen ylikierroksilla.

Luminen vappu

Näin vielä perijantain vastaasenaki yönä painajaasia, mutta olin jo muuten vähä rauhoottunu tuosta torstain tunnekuohusta.

Tein töis sen, mitä mun oletettihin tekevän ja omasta mielestäni vähä yliki. Ja käskemätä, ku nyt on jo sellaasia töitä, joihinka osaan tarttua iliman, jotta tarttoo komentaa. Niin, ja sain mä ehtoopäivällä yhyren tosi hauskan ja mielenkiintoosen tehtävän: piti laittaa sähkösuojamaalin esittelytelines lyöntihin. Miehet toi telinehen paikoollensa, mutta mä lastasin siihen maalit ja laitoon esittelyvireon toimimahan. Tunsin olevani kovinki kätevä, ku onnistuun siinä. 😀

Ruokatauolla soitin Elinalle tilatakseni hiusten färijäyksen ja siistimisen. Elina vastas, mutta sanoo olevansa justihin autos, eikä pysty kattomahan varauskirijaa, mutta muisti ulukua, jotta lauantaiaamulla olis vapaata, jos haluan tulla silloon. No sehän passas mulle paremmin ku hyvin, ku oltihin Raijan kans sovittu, jotta vietämmä lauantaina yhtöhöösiä 110-vuotisjuhulia hyvän ruaan ja teatterin merkiis.

Parturista tultua haukkasin jotaki hiukopalaa, ku en halunnu pilata hyvää ruokahalua syöpööttelyreissua ajatellen. Sen jäläkihin käytihin kaupas.

Ei tarvinnu keittääkkää, ku isäntäki lupas mennä ”ulos” syömähän. Tuo ulos on sen takia lainausmerkiis, ku isännän ulukona syöminen on huoltsikkaruokaa tai jotaki muuta pikaruokaa. Me Raijan kans meemmä aina kunnon ravintolahan ja nautimma siitä, jotta se ruoka tuorahan meille friisti noukan alle ja meirän ei tartte muuta ku syörä.

Ja siitä puheenollen – Raija tuli hakemahan mua ehtoopäivällä. Menimmä Fransmannihin syömähän. Olihan hyvät sapuskat! Ja tosi täysinäänen olo. Melekeen piti vyöryä siitä teatterille.

Käytihin kattomas Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa. Voi jessus, ku sai nauraa! Se tuli niin tarpeehin justihin ny, ku näytti niin synkältä. Kiitos, Raija!

Tänä aamuna oli oikeen vappuunen sää: maa oli ihan valakoosna. Lunta oli satanu yön aikana varmahan viitisen senttiä ja saretta on piisannu koko päivän. Vasta ehtoolla kuuren mais loppuu. Ja vaikka lämpötila on ollu plussan puolella, sitä on satanu sen verran reippahasti, jotta kesti kauan ennen ku alakoo paikka paikoon maa näkyä lumen alta.

Mä en sitä surru, mutta surin sitä, jottei mulla ollu vierä linnuulle enää mitää syötävää. Sieltä ne raukat yritti hangen alta kaivaa maahan puronnehia auringonkukan siemeniä. Lintuja oli niin palijo, jotta tappeluultakaa ei vältytty. Varsinki järripeipot näytti olevan aika äkääsiä (= kiukkuisia).

Mä pistin ensiksi hantuukit pyykkikoneehin ja rupesin sitte vääntämähän sitä tutkintosuunnitelmaa. Kuus tuntia mä sitä tein. Nyt se saa mun puolestani olla tuos mallis tiistaihin asti. Kattotahan sitte, mitä opettajalla on siitä sanottavaa. Emmä silti siitä oikeen oo irti pääsny, kyllä se naputtaa takaraivos kaiken aikaa.

Laskin, jotta mulla on vielä 24 työpäivää, mutta montako päivää siitä haukkaa tuon suunnitelman hyväksyttäminen, niin se onki sitte eri asia. Ja koska tutkintotoimikunnalla on kokous, johonka tutkintopaperit vois toimittaa niin, jotta kerkiääsin vielä saara toristuksen ennen kesäkuun loppua. Se on takaraja, ku siihen mennes mun pitääs käyrä näyttämäs se toristus työkkäris.

Eikä! Nyt mä en suostu tätä huoppaamahan enää yhtää enämpää – ainakaa äänehen.

Hauskaa vappua kaikille – säästä huolimata!

Pohorintaa

Tänään mulla oli kyläälypäivä. Kävääsin Raijan työnä synttäriillä sellaaset vaatimattomat nelijä tuntia… Siinä aijas me keriitähän toimittelemahan vaikka ja mitä eikä kumminkaa ikänä kaikkia.

Nuo keskustelut on hyviä, ne pistää aina jonku harmaan aivosolun vähä värähtelemähän.

Tänään mä valitin Raijalle tuota väsymystäni. Kotia tultuani mä jatkoon vielä pohorintaa ja tajusin, jotta mä kaikkien ittestä riippumattomien juttujen lisäksi kasaan ihan itte ittelleni lisäpaineeta. Mä stressaan jatkuvasti tekemättömistä töistä sen sijahan, jotta mä tarttuusin niihin ja tekisin vain pois. Syynä ei varmahankaa oo niin palijo tuo väsymys ku ihan rehellisesti sanottuna laiskuus. Klasit on pesemätä, huusholli siivuamata, pihatöitä ei oo alaattukaa…

Jotenki mä en ny vain osaa keskittyä mihinkää muuhun ku tuon koulun loppuhun saattamisehen kunnialla. On joinki sellaanen näköalatoon olo. Mä en osaa kuvitella oikeen mitää sen jäläkeestä aikaa. Tunnen itteni hyvin riittämättömäksi ja tarpeettomaksi tällä hetkellä.

***

Ehtoolla mä seurasin pientä siipirikkua urpiaasraukkaa. Se kyyhöttää autotallin kivijalaan vieres ja yrittää tekeytyä näkymättömäksi.

Pahaa pelekään, jottei se aamua näje. Sielä on ny jo pakkaasta ja kissit pruukaa (= tapaa) käyrä saalistusretkillänsä öisin. 😦

Mä vein sille kourallisen auringonkukansiemeniä, mutta en tierä, onko se syöny, ku en oo halunnu häiritä sitä enämpää. Se tietysti yritti karkuhun, kun mä sitä lähestyyn, mutta se meni mukkelis makkelis monta kertaa ku se yritti päästä pakohon. 

Vaiherikas viikko

Maanantaina isäntä lähti serkkunsa kans pilikille. Mulla oli orientaatiopäivä. Käytihin läpi tutkintotavoottehia ja selevis, jotta tutkinnon osia voi jo suoritella sitä mukaa ku niitä töis tuloo vastahan. Pitää vain ottaa arvioonnit ohojaajalta tai työkaverilta, jokka sitte aikanansa on tutkinnon arvioonnis mukana. Asiat saatihin käytyä läpi jo yhtehen mennes, joten päästihin etuaijas kotia.

Isäntä ei ollu vielä tullu reissultansa. Niimpä mä päätin lähtiä kirijastohon ja käyrä Marilynis herkuttelemas. Kattelin kakskymppisen, jottei tartte kortilla maksaa. Mutta kuinkas sitte kävikää?! Marilynin kassalla havaattin, jottei se raha ainakaa mun lompsas ollu. Päättelin, jotta oon varmahan unohtanu sen kotia pöyrälle, kun sen siihen laskin kärestäni enkä heti laittanu lompsahan.

Kotia tultua kävääsin pienen lenkin. Hyvin varovaasesti ja lyhkääsesti ku en räkätaurin takia ollu yli viikkohon lenkkeelly. 

Tiistaina meillä oli kielenhuoltopäivä. Ensimmäänen opettaja, joka sanoo, jotta äläkää pyrkikö täyrellisyytehen ku siihen ei voi päästä. Riittävän hyvä on riittävä. 😀 Päästihin taas vähä aikaasemmin pois. Ehtoolla pieni lenkki.

Johonaki vaihees ehtoota isäntä kysyy, onko multa kakskymppinen katees. Myönsin ja kerroon unohtaneheni sen keittiön pöyrälle. Se kaivoo rahan taskustansa ja sanoo, jotta oli likellä, jottei se menny pesähän. Oli ollu lehtipinkas, mutta tipahtanu sieltä ku isäntä oli ollu laittamas niitä pesähän. Huh! Ei täs ny sentäs sellaasis rahoos olla, jotta niillä olis varaa valakiaa sytyttää. Oon mä aika homespää!

Keskiviikkona oli kokoustekniikkaa ja neuvottelutaitoja. Täytyy tunnustaa, jotta ei oo mun leipälajini se.

Kaikkina kolomena päivänä meitä oli maharottoman isoo porukka, ku olivat keksinehet yhyristää kolome sihteeriryhymää: viestintäsihteerit, toimistosihteerit ja taloushallinnon sihteerit. Siinä sitte oli 30 ihimistä sullottuna 20 hengen luokkahan. Keskiviikkona vielä kuultihin sellaanen ”ilouutinen”, jotta osa porukasta oli tiistain jäläkihin sairastunu noroviruksehen… Ihan kiva! 

Torstai ja perijantai oli työharijoottelua. Ja eikähän torstaina ehtoopäivällä mun ohojaajani alakanu voimahan huonosti… Se vietti iltapäivän vessas ja taukohuonehes.

Perijantaiaamulla sain Raijalta kutsun tyttärensä vanhaantanssiihin. Flikka on pienestä pitäen sanonu mua ”varaäiteeksi” ja siinä ominaasuures sain kutsun. Mikä ihana kunnia! Kyllä oli mahtavat tanssit. Niin monta monimutkaasta tanssia ja askelkuviota, jotta millä ihimees ne kaikki muisti! Mä en olsi varmahan oppinu yhtäkää. Ja tietysti pukuloisto oli ku linnan juhulis. Kyllä nuoret ihimiset on kauniita!

Parin viimmeesen valssin aikana tanssilaattia oli avoon muillekki ja oli tosi hienua, jotta kummisetä haki kummiflikkaansa tanssimahan. 

Tänään on ollu laiskahko päivä. Aamusta färittelin ja ku isäntä heräs, niin käytihin ruokakaupas. Sieltä tultua lähärin lenkille. Isäntä meni pienistämähän puita. Kotia tultua keitin ja ruaan jäläkihin vähä imuroottin.

Mulla ei oo ny sen villatakkiprojektin jäläkihin ollu mitää käsityötä ja jotaki kumminki tekis mieli teherä. Kattelin kaulahuivin ohojeen ja rupesin penkoomahan lankavarastojani. Lajittelin samanmerkkiset langat omihin pussiihinsa. Lankoja on palijo, mutta ne on kaikki jotaki jämiä eikä yhtä sorttia oo ku korkeentaan muutama kerä. Mutta ehkä mä sen huivin saan teheryksi.

Ehtoopäivällä kävi leipägrillin ostaja hakemas grillin pois.  Nyt orotellahan Avaraa luontua ja sen jäläkihin mennähän saunoomahan.