Koko rahalla kikkuraa

Soittelin aamupäivällä hammashoitolahan. Varmahan varttitunnin sain orotella jonos, ennen ku pääsin läpi. Sain aijan niinki ”pian” ku heinäkuun 2. päivä. No, onneksi ei porota (= jomota) ja ku muistan hymyyllä vain vienosti ku Mona Lisa, niin ei tuo lohkiama tuolta kovin kauhiasti näjy. Yksityyselle varmahan pääsis nopiaaki, mutta eipä ny oikeen oo ylimääräästä siihen. Kattotahan sitte, jos kyllästyn orottamahan.

Ku sain sen hoirettua, rupesin tekemähän ruokaa. Se meniki niin myöhälle, jotta tuli melekeen kiirus parturihin.

Sielä onneksi sai rauhoottua. Kolome ja puoli tuntia meni, ku laitettihin kiharat (kahareksan vuoren tauon jäläkihin), siistittihin latvat, färijättihin harmaat piilohon ja muotooltihin ja färijättihin kulumakarvat. Nyt näyttää peilikuva kyllä niin ourolta, jotta taitaa mennä hetki aikaa ennen ku totun kiharaasehen tukkahan.

Tosin Elina vain ”rypisteli” nämä kikkuralle, jotta senki takia on niin outo. Mä olsin varmahan nuorempana tykänny, jottei tartte laittaa mitenkää, mutta nyt musta tuntuu, jotta kyllä mun pitää opetella näitä jotenki muuten laittamahan ku rypistelemällä. Tämä ei oikeen tunnu omalta tyyliltä. Mutta aikaa myötenhän tuo taas oikee.

Parturista ajelin Tokmannille tarkootuksenani löytää ittelleni koulua varte sellaanen kassipussi,  johonka mahtuus niin koulujutut ku pakolliset käsilaukkukamakki. Pääsis yhyren laukun taktiikalla. Mutta emmä löytäny sieltä enää ku matkalaukkuja ja muksujen reppuja. 😦

Kotia tultua kattoon sähköpostit. Oli tullu työkkäristä kirijet, mihinä vielä varmistettihin tuo kouluhun valinta. 67 hakijaa oli ollu ja 15 valittihin. Oon ihan tyytyväänen, jotta kuulun niitten 15 joukkohon.

Tosin mä eileen jo vähä Raijalle uupertelin, jotta eniten mua taitaa pelijättää oma armottomuuteni. Ku en tykkää teherä mitää puolivillaasesti, niin voi heleposti käyrä taas niin, jotta isoo pyörä hirttää päälle, enkä ymmärrä hellittää. Pitää isännälle sanua, jotta jos se havaattoo hullunkiillon mun silimis, niin muistuttaa, jottei se opiskelu oo 24/7. 

Mainokset

”Hei, Onneksi olkoon,

sinut on valittu taloushallinnonkoulutukseen. Koulutus alkaa maanantaina 23.4.2018 klo 09.00… – Ensimmäisenä päivänä pyydetään ottamaan mukaan koulutus- ja työtodistuksesi.”

Sellaanen viesti tuli tänään. 😀 Jos joku olis mulle vuosi sitte sanonu, jotta mä vieläki palaan koulun penkille, mä olsin päästäny paskaasen naurun ja torennu, jotta en sitte ikänä. Mutta näin se mieli muuttuu ja voimmat on palautunu niin, jotta orotan uutta jo innolla.

Raija tuli meille aamupäivällä ja toi mulle ihanan, vaalianpunaasen ruusupuskan – tai itte asias niitä oli kaksi ja näyttää tosi runsahalta vaasis. Sain myös lipun Semmarien konserttihin. Lipusta Raija totes, jotta ”Arvaa, kellä on toinen lippu!” Jee, mennähän syksymmällä keikalle.

Puolen päivän tienoolla lähärimmä synttärisyöpööttelyreissulle. Nyt, nelijä ja puoli tuntia myöhemmin musta tuntuu, jotta maha on vieläki ratkiamas ihan justihin.

Kahtena päivänä peräkanaa ”ulukona syömistä” on selevästi liikaa. Huomenna on pakko keventää.

Ja tapahtuu mulle sillä reissulla vahinkoki: alakupalooksi meille tuotihin nachoja ja dippiä. Niitä narskutelles totesin, jotta nyt täälä on joukos jotaki kovaa… Poskihammas lohkes 😦 Eikä tosiaankaa menny mihinää kovas järsimises. Nyt mun täytyy yrittää huomenis soittaa hammaslääkärihin, saisko sitä vielä korijattua. Ja koska. Mä en tärkiää hussaasi ainakaa koulupäivää hammaslääkärihin. 

 

 

Pakka sekaasin

Kattelin eileen epätoivon vimmalla tuulitakkiani, enkä löytäny mistää. Sitte alakas joku valo kajastaa pimeyres: sehän hajos viimme syksynä ja mä heitin sen pois. Mitäs mä ny sitte pujen päälleni, ku lähären ihimisten ilimoolle pyörällä tai kävellen?

Isäntä muistutti, jotta onhan sulla se punaanen tuulipuku. Öööö, on, mutta sillä taitaa olla ikää kohta 30 vuotta sen se on näköönenki. Se kelepaa kyllä tätä rapaasta kylätietä twistates, mutta ei sillä kehtaa kylille lähtiä.

Totesin, jotta nyt pistän elämän risaaseksi ja ettin ittelleni uuren (Huom! Uuren takin. Ei kirpparilta tällä kertaa.)

Niimpä isäntä eherootti, jotta hän vois lähtiä joukkohon, ku mulla oli tänään se työkkärin haastattelu. Hän kävis sillä välin Biltemas ja käytääs syömäs ennen tai jäläkihin haastattelun. No, näin sovittihin.

Mä puolestani päätin sitte eheroottaa sille, jotta jos pistetääski pakka ihan kunnolla sekaasin ja käytääs saunas jo heti aamusta. Meillä tapaa olla sauna tiistaiehtoosin, mutta koska mä olin pesny hiukset viimmeeksi lauantaina, niin mun olis pitäny joka tapaukses käyrä pesuulla aamusta. Sopii kuulemma.

Sitte mä eherootin, jotta pistän puuron tuleentumahan siksi aikaa ku oomma saunas, niin ei oo niin kilijuva näläkä heti kaupungille päästyä. Seki passas.

Mutta ennen ku me pääsimmä aamusaunahan asti, mun puhelin soi. Olis pitäny lähtiä tarkastamahan oppilasyhyristyksen tiliä. Niillä on tänä ehtoona kokous ja tilintarkastus on unohrettu hoitaa…

Olin kyllä nähäny sen kokousilimootuksen leheres, mutta koska kutsua tilintarkastuksehen ei ollu tullu, ajattelin, jotta ovat vaihtanehet tarkastajaa. (Ku ei sitä ruokapalakkaakaa silloon joulun alla tarijottu. 😀 )

En siinä vaihees vielä tienny, kuinka kauan mulla menöö tuola kaupungilla, niin sovittihin, jotta meen kuurelta ehtoolla. (Kokous on seittemältä.) Seppo eherootti, jotta sähän voit jäärä siinä samalla kokouksehen, olis hyviä hallituspaikkoja jaos. Jooei, kiitos vain.

Seppo saa kyllä tästä hyvästä teherä mulle palaveluksen. Mä aion pyytää sitä kaivamahan jostaki sen tieron, kuinka kauan mä oon ollu jo tilin-/toiminnantarkastajana. Sehän olis hyvä lisä CV:hin.

No joo, saunas käytihin ja rikotuusta ohorankryyniistä hautunu puuro oli sopivasti valamista, ku tultihin saunoomasta. Hyvää oli!

Oltihin jo hyvis aijoon työkkäris. Sielä oli hilijaasta. Ei näkyny ku pari muuta asiakasta mun lisäksi. Haastattelus oli työvoimavirkaalijan lisäksi Päivi-opettaja. Haastattelu ei kauaa kestäny. Virkaalija totes, jotta hakemuksia on tullu reilusti ja aika kirijavilla taustoolla. Sanoo, jotta haastattelevat tänään kaikki hakijat ja huomenna saa tietää, mutta totes, jotta voin pitää valintaa aika varmana, koska mulla on taloushallinnon opiskeluja ja työkokemusta taustalla, niin se on melekoonen etu koulutuksehen pääsemiseksi. Lupasin alaata jo teroottelemahan Hello Kitty -lyijykynääni…

Työkkäristä suuntasin Haloselle ja isäntäki tuli sinne Biltemasta tultuansa. Olin isännälle ilimoottanu, jotta nelijääkymppiä enämpää en ulukoolutakista suostu maksamahan. Se vähä nauroo mulle, jotta luulekko löytäväs. No, jos ei Haloselta löyry, niin sitte voirahan poiketa Prismas, Sittarilla, Minimanis, Halapa-Hallis ja Sopurahas. Jostaki varmasti löytyy.

Itte asias heti Haloselta löysin -50% -rekistä kivan näköösen takin. Mustan, kuinka ollakkaa… Olis ehkä saanu olla numeroa pienempi, mutta se välikoko justihin puuttuu. Seuraava oli sitte jo vähä liika nafti (= pieni). Ja hintaki jäi reilusti alle sen nelijänkympin (39,95) 😀 Ja törmäsin sielä tuttuhun myyjähän. Siihen aikahan, ku olin ensimmääses työpaikasnani, niin Toini oli Osuuspankilla töis. Kävin lähes päivittään sielä työasioolla, ku siihen aikahan laskut käytihin vielä maksamas pankin tiskillä. Höväättihin (= höpöteltiin) siinä hyvät kyllänsä.

Haloselta oli suunta luonnollisesti Piikkihin. Piti taas vetää ittensä ähkyhyn. (Hyvää harijootusta huomiselle, ku mennähän Raijan kans syömähän…)

Kotomatkalla poikettihin vielä ruokakauppahan.

Nyt mä sitte orottelen täs, koska sinne tilintarkastuksehen pitää lähtiä. Mutta ompahan päivä menny sujuvasti, vaikka tehtihinki asioota vähä takaperooses järijestykses.

Orottavan aika on pitkä!

Mä oon ollu jo kohta viikon ku kissa pistoksis, ku on niin monta pallua (= palloa) taas yhtä aikaa ilimas enkä tierä, saanko yhyrestäkää koppia.

Mulla on vetämäs viis työhakemusta, joihinka ei vielä oo tullu ”Valinta ei tällä(kään) kertaa osunut teihin” -vastausta.

Sitte on tuo koulutushakemus. Se nyt onneksi ehkä seleviää tiistaina, kun on se haastattelu. Mutta tuntuu, jotta tiistaihin on vielä pieni ikuusuus.

Mun mielialat on vaihrellu lairasta toisehen. Välillä on hyvin toiveekas ja tarmokas olo ja luja usko siihen, jotta kyllä asiat aina jotenki suttaantuu. Sitte on päiviä, ku yritän väkisin keksiä tekemistä, jotta aika kuluus nopiempaa. (Oikiasti ei tarttisi eres keksiä, ku joka paikka huutaa siivouksen ja järijestelemisen perähän.) Ja on päiviä, ku ei huvita yhtää mikää. 

Melekeen joka päivä oon ny kumminki käyny lenkillä, ku on ollu niin hienot ilimat. Yhtenä päivänä harijoottelin jopa polokupyörällä ajamista. Se käviki hyvästä reisilihastreenistä, ku tämä meirän kylätie on niin pehemoosta, jotta pyörä uppuaa siihen vantehia myöte.

Tänään olin kävellen lenkillä ja olin pukenu reirusti liikaa, niin jotta olin ihan hiestä märkä ku pääsin kotia. Ei ku suihkuhun ja vaattehet pyykkikoneehin. Hoksasin ny vasta, jotta pihallahan voi jo kuivattaa! Oikeen jo hekumootten sillä ajatuksella, kuinka hyvältä pihalla kuivatettu pyykki haisoo, kun sen tuo tupahan.

Ihanaa on ollu myöski seurata kevätlintujen tuloa: joutsenet, kurijet, kiuru, peippoonen, prätkä (= räkättirastas), töyhtöhyyppä. Ne ny ainaki on jo tullu. Ja kärpääset. 

Ens viikolla on onneksi helepotusta tieros tähän orotuksen tuskahan, jos tiistaina seleviää tuo koulutusjuttu. Keskiviikkona meemmä Raijan kans juhulistamahan molempien syntymäpäiviä syömällä napamma pinkeeksi. Ja torstaina mulla on parturi. Tai siis siinä tapaukses, jos pääsen kouluhun tai töihin. Jos en, niin sitte mä perun sen. Se on niin kallista lystiä, jotta siitä on ollu pakko tinkiä viimme aikoona. Oon viimmeeksi käyny parturis vissihin joskus marraskuus. Pää on aiva harmaa. Niin päältä ku sisältäki.

Se on peippoonen!

Olin jo muutama päivä takaperin kuulevinani peippoosen laulun, mutta oli sen verran liikentehen melua, jotten ollu aiva sataprosenttisen varma. Tänään sain varmuuren, kun näin se viheltelevän meirän omenapuus. Ihanaa!

Kurkienki ääniä kuulin tänään. Johonaki taivahalla ne teki matkaa. En saanu näköhavaantua, mutta siitä äänestä ei voi erehtyä. 😀

Yks perhonenki oli jo liikentehes. En keriinny tunnistamahan, mutta ei sunkaa näin varahin oo muita liikkeellä ku nokkoosperhosia, kun ne talavehtii aikuusina. Mutta ei se kyllä vielä mitää ravintua löyrä eikä eres nokkooset oo vielä lähteny kasvamahan, jotta se vois muniakkaa. Oon sitä mieltä, jotta se oli ny turhan hätääsesti lähteny talavehtimispaikastansa.

Aikaasemmin oon jo nähäny joutsenia ja töyhtöhyyppiä.

Kyllä se vissihin kevättä tietää, vaikka hyvin hitahasti on lumet lähteny sulamahan. Viimme yönäki oli vielä melekeen kymmenen astetta pakkaasta. Mutta päivällä on sitte melekeen yhtä palijo lämmintä ja aurinko paistaa. Seki on aiva ihanaa! Ei siis pakkaanen, vaan aurinko ja sen lämpö.

Haastattelus käyty

No niin, tänään oli se haastattelu. Mun mielestä meni ihan kohtuullisen hyvin siihen asti, ku juttelin vain pomon kans.

Ku tämänhetkinen työntekijä tuli kertomahan työstänsä, niin mulle tuli hänestä sellaanen vastahakoonen, jopa vähä vihamielinen vaikutelma. Sellaanen, jotta hän kattoo mua nenänvarttansa pitkin ja tuli tunne, jotta ”Sähän et ainakaa tuu mun työtäni tekemähän”. Jos hänellä on jotaki sananvaltaa seuraajansa valinnas – niin ku tietysti pitääski olla ku eihän kukaa muu tunne hänen työtänsä niin hyvin ku hän – niin se en oo varmasti minä.

Ymmärrän toki senki, jotta häntä varmasti harmittaa se tieto, jotta hänet olis vakinaastettu, jos kaikki muutokset olis ollu tieros aikaasemmin. Hän oli kuitenki ehtiny teherä oman ratkaasunsa jo siinä vaihees, ku kaikki palikat oli vielä ihan levällänsä.

Voi olla, jotta tää oli ihan vain mun omaa kuvitteluani, ku ne työt, mitä hän lujetteli, oli kaikki mun osaamisalueeni ulukopuolella. Lisäksi sielä oli listattu sellaasia tehtäviä, joita ei aikaasemmin ollu mainittukaa. Neki menöö pahasti ainaki epämukavuusalueelle, jos ei muuta.

Kovasti kuitenki yritin vakuuttaa olevani halukas oppimahan ja tekemähän töitä. Mutta se ei taira aiva piisata.

Niille on tulos muitaki haastateltavia. Mun etuna on kuulemma se, jotta oon paikkakuntalaanen ja se, jotta olsin kiinnostunu opiskelemahan työn ohes. Mutta sitte isoo miinus on tietysti se, jotten oo mitää heirän kuvaalemistansa töistä teheny ennen.

Mun piti vielä selevittää, onko se opiskelu ylipäätänsä maharollista ja mitä se vaatii. Sekä sen, jotta olisko mun palakkaamisehen saatavis palakkatukia. Kouluutuksesta laitoon Päivi-opettajalle sähköpostia. En viittiny soittaa, ku ajattelin, jotta se on kumminki justihin opettamas. Päivi oli mulle jo vastannukki:

Tämä koulutus toteutetaan niin että opinnot aloitetaan teoria 
opinnoilla. Näitä toki voidaan miettiä kohdallasi että mitä 
osaamista sinulla on ja jos mahdollista ne jätetään pois. 
Mahdollista on myös se että jos saat töitä tekisit taloushallinnon 
opinnot suoraan verkossa meillä ja jos saat töitä niin oppisopi-
muksella. Siihen voitaisiin liittää  opintoja esim. kirjanpidosta 
ja tilinpäätöksestä liiketalouden perustutkinnosta. Ne olisivat 
lähipäiviä.

Sitte yritin soittaa työkkärihin ja jonotin kahtehen eri otteehin varmahan ainaki 15-20 minuuttia ja kuuntelin särööstä nauhootusta ja välillä herrashenkilö huomautti, jotta sä voisit kyllä hoitaa asias netiski. Lopuuksi se kyllästyy muhun ja ilimootti, jotta sua ei voira pitää enää kauempaa langoolla. Jos haluat, niin voit jättää soittopyynnön ja sua yritetähän tavoottaa yhyren kerran tämän päivän mittahan. No, jätin soittopyynnön vaikka epäälin, jottei sieltä mitää kuulu. (Erelliskerralla ei nimittään kukaa soittanu.)

Yllätyksekseni se soitto tuli aika pianki. Mutta ei siitä ollu mulle mitää apua. Soittaja oli palavelutiskin ihiminen ja se sanoo, jottei hänellä oo mitää valtaa sanua tuohon palakkatukiasiahan mitää. Lupas laittaa soittopyynnön virkaalijalle, mutta niitten takaasisoittoaika on peräti viis työpäivää, niin jotta pahimmas tapaukses sen tieron saamisehen voi mennä toista viikkua ku täs on pääsiäänenki välis.

Laitoon sitte sinne työmaalle pomolle väliaikatietua, jotta oon yrittäny selevitellä asiaa, mutta tuohon palakkatukehen en vielä saanu selevyyttä. Ei jää ainakaa siihen luulohon, jotten oo teheny mitää asian etehen.

Eileen oli tullu taas yks hylyky työhakemuksehen. Mutta se oli muotooltu niin kauniisti, jottei siitä voinu pahoottaa eres mieltänsä: 

Kiitos hakemuksestasi toimistollamme avoinna olleeseen tehtävään.

Saimme peräti 111 hyvää hakemusta, joten niiden läpikäyminen oli haastava tehtävä.

Valintaprosessi on nyt valmis. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.

Haluan kiittää sinua kiinnostuksestasi ja toivotan samalla hyvää pääsiäistä ja alkavaa kevättä.

 Tänään puolestansa oli tullu työkkäristä haastattelukutsu sinne hakemahani kokopäivääsehen kouluutuksehen. Meen haastatteluhun 17.4. jos ei tämän työpaikan suhteen tuu sitä ennen selevyyttä.

Oon ollu joinki ihan pyörryksis vielä tuon Oulun reissun jäliiltä, jotten oo saanu oikeen mitää järijellistä aikahan ja pääsiäänenki pääsi vähä yllättämähän.

Niin jotta oikeen hyvää pääsiäästä sulle!

Terveesiä Oulusta!

Oltihin siinä toista viikkua koiran- ja taloonvahtiina, jotta meirän nuoripari pääsi vihiroonki häämatkallensa. Olivat Teneriffalla.

Oliki kuulemma ollu oikeen ihana loma. Oli ollu hyvät ilimat ja tarpeeksi lämpööstä. Olivat pelannehet minikolffia, käynehet eläänpuistos ja vesipuistos, shoppaallehet, uinehet meres ja altahis, ottanehet aurinkua ja nauttinehet elämästä. Niin pitiki!

Me nautittihin Metkun seurasta. Isäntä hoiteli talonmiehen hommia: purotteli puolen metrin kerroksen lunta katolta – ja se oli Metkun mielestä hirviän pelottavaa silloon, kun se oli sisällä. Mutta kun se pääsi pihalle, se oli ihan villinä siitä katolta putoolevasta lumesta ja yritti saara kaikki lumipaakut kiinni. No, se ei tietysti oikeen auttanu isännän hommaa, kun sen piti varua ja kattua, mihinä koira on..

Sitte isännällä oli sielä listootushommia, ku remontin jäläkihin oli muutamasta paikasta vielä listat irti. Ja taas oli Metkun mielestä aiva kamalaa, ku naulapyssy paukkuu.

Kaikkista hupaasinta oli kuitenki eileen, ku mä ajattelin vähä siivota ennen ku nuoret tuloo kotia. Imuroottin ja pesin laattiat. Imuriki oli aika kamala vekotin Metkun mielestä, mutta laattianpesun jäläkihin mä otin esille vielä kauhistuttavamman kapinehen: pölyhuiskan.

Se täräji ku lankavyyhti ja kiipes isännän sylihin turvahan. 😀 Ja rauhoottuu, ku mä katosin huiskani kans näkyvistä. Ihime koiruus. 

Lenkkeelyt me jätettihin aiva muutamahan kertahan, ku Metkulla on nivelrikko ja siitä huolimata sillä on niin kova vauhti ja into lenkillä, jotta lenkin jäläkihin se sitte nilikuttaa. Parina päivänä oli pakko antaa särkylääkettä, mutta ei sekää oikeen ollu kivaa, ku tuntuu, jotta siitäki tuli huono olo. Oli jouruttu vaihtamahan lääkettä, kun sen tavanomaases lääkkehes on toimitusvaikeuksia.

Oli kyllä ittellekki oikeen lomaa, ku oli irti näistä kotoympyrööstä eikä ollu mitää pakollisia töitä. Toki mä kokkasin ja pesin kaikki pyykit sielä ja siivoolin, mutta ne mä tein ihan omasta vapaasta taharostani.

Katteltihin telekkaria, kuunneltihin musiikkia, mä färittelin ja luin tai täytin ristikoota tai surffaalin flikan konehella netis. Ja rapsutin ja helliin Metkua syrämmeni kyllyyrestä. Flikka meinas, jotta se on lellitty ny täälä ihan pilalle. 😀

Oli hyvä ratkaasu mennä sinne, eikä tulla koiran kans tänne. Sielä se sai olla omis, tutuus ympyröösnänsä eikä se vaikuttanu ikävöövän kotoväkiä ennen ku vasta eileen.

Eikä Oulun reissua iliman kameran räpsährystä… Isäntä onnistuu taas kuvauttamahan ittensä, ku se vei nuoret lentokentälle. Kotona oli kirijet poliisilta orottamas. Selevis onneksi huomautuksella, ku nopeutta oli ollu 53 viirenkympin alueella.

Isännän silimäkki on ny operootu. Loppujen lopuuksi ne piti operoora molemmat. Ei kuulemma ollu kivuliasta, mutta sanoo, jotta tuntuu ilikiältä, kun ne laittoo jonku linssin silimän pintahan. Tänään tuli epikriisiki, mutta eihän siitä mitää ymmärtäny. Sitä ittiänsä nauratti, ku sielä mainittihin ”hyvät pigmenttipöllähdykset”. 

Niin – ja ennen reissuhun lähtyänsä vävypoika sai vielä tieron, jotta viimmeeset näytöt on arviootu ja näin ollen valamistuu putkimieheksi. Tutkintopaperia orotelles: Onneksi olokohon!

Mielenkiintoonen tarijous

Multa kysyttihin tänään, oonko tällä hetkellä töis. Ku selevis, jotta en oo, niin kysyttihin, kiinnostaasko työnteko. No totta kai kiinnostaa.

Ongelma on vain se, jotta kysees on kirijanpitäjän pesti eikä mulla oo koulutusta eikä kokemusta kirijanpirosta eikä varsinkaa tilinpäätöksestä. Tosin ei kuulemma nykyyselläkää kirijanpitäjällä oo minkäämmoista tutkintua, on työn kautta itteoppinu.

Mun mielestä kirijanpito on kyllä niin spesiaalihommaa, jottei sitä alaata tekemähän ihan kylymiltänsä.

Nykyynen määräaikaanen kirijanpitäjä on jäämäs pois toukokuun lopus ja pomo jää äitiyslomalle keskiviikkona ja hänen sijaasensa aloottaa torstaina. Kirijanpitäjän vakanssi on ollu määräaikaanen, koska heirän kirijanpitonsa oli ollu tarkootus siirtyä talousosastolle, mutta ei ny sitte siirrykkää. Kirijanpitäjä olis vakinaastettu, mutta se oli jo keriinny teherä uuret suunnitelmat ja niillä on kiirus saara uus työntekijä.

Paikkaa ei kuulemma täs vaihees laiteta avoomehen hakuhun justihin tuon kiiruhisen aikataulun takia. Mä en oo kirijanpitäjä (sitä vartenhan mä hain sinne kouluutuksehenki), mutta en suoralta käreltä tyrmännykkää vaan lupasin mennä torstaina käymähän ja kuullostelemahan, olisko musta siihen hommahan. Sanoovat, jotta kirijanpitäjistä on pulaa eikä heillä ollukkaa tieros yhtäkää, jota olisivat voinehet kysyä.

Olivat sen rautakaupan asiakkahia, mihinä olin töis, joten jonku verran tierän jo laskutuksen kautta, mitenkä tarkkaa kirijanpito sielä on. Jokaasta kohoretta seuratahan eriksensä ja lasku piti olla hyvin tarkkahan eritelty.

Kirijanpitäjälle kuuluu myös ostoreskontran hoito sekä muut hallinnolliset tehtävät.

Sen verran jo kattelin nuota koulutuksiaki, jotta tutkinnon vois suorittaa myös työn ohes. Se antaas ittelle varmuutta ja tietysti se olis myös yrityksen etu, jotta kirijanpitua hoitaas ihiminen, joka oikiasti tietää, mitä on tekemäs.

Mä sanoon isännälle, jottei mulla riitä uskua itteheni niin, jotta kuvittelisin seleviäväni siitä työstä. Isäntä kommentoo, jotta se justihin onki mun ongelma, jotten mä usko itteheni ja omahan osaamiseheni. Mutta hei, kysees on kirijanpitäjän homma! Eikä siinä olsi ku kuukausi aikaa opetella nykyysen kirijanpitäjän kans. Enkä tierä, kuinka palijo talousosastolta sitte vois jatkos saara apuja.

Voi olla, jotta jonsei tuu unetoon yö, niin ainaki on painajaasia tieros.

Piekana!

Tänä aamuna isäntä huomas isoon linnun naapurin puus ja huusi mulle, jotta ”tuu ny kattomahan, mikä lintu tuo on”.  Oli sen verran kaukana, jottei oikeen saanu selevää. Mutta samas puus oli varis ja harakka ja niistä sai mittasuhuretta, jotta tämä oli selevästi isoompi lintu.

Aikansa sitä tiiraaltihin, niin mä hain lopuuksi kaukoputken ja sillä sai selevää, jotta se oli piekana! Luontoportin mukahan erittään uhanalaanen ja rauhootettu laji.

Joku vuosi takaperin tuola vähän matkan pääs oli useenki piekana istuksimas katuvalon päällä, mutta olipa mahtavaa nähärä se täälä meilläki. Tosin tuola Luontoportin jutus sanottihin, jotta se pesii vain Mettä- ja Tunturi-Lapis ja muolla päin se viipyys vain muuttomatkallansa. En tierä, oliko se erellisvuosien lintu sitte joku nuori yksilö, joka ei vielä tienny sitä, jottei tänne jäärä. Isäntä tiesi sanua, jotta se olis jopa pesiny jonku sorakuopan tienoolla parin-kolomenkymmenen kilometrin pääs.

Isäntä pyysi, jotta yrittääsin ottaa siitä kuvaa parvekkehelta, mutta sehän lehahti lentohon heti, ku parvekkehen ovi aukes. Harmi!

Mä ajattelin ittekseni, kuinka sykähryttäviä tuollaaset luonnonvaraasten eläänten näkemiset on. Mutta niistä ei varmahan yksikää ilahru meirän ihimisten näkemisestä. Paitti ehkä ne, jokka on oppinu, jotta ihimiset ruokkii niitä. Eikä nekää siitä ihimisestä välitä, vaan ruaasta. 😀

Iltapäivällä ilahrutti vielä toinenki siivekäs, jota ei oo näkyny koko talavena. Nimittään viherpeippo. En kyllä nähäny muita ku sen yhyren tuos ruokintapaikalla.

Sen sijahan yhtä keltasirkkua kävi surko. Epäälen, jotta se oli loukkaantunu. Se ei nimittäin lähteny ruokintapaikalta mihinkää, vaikka mäki menin pihalle. Se kyllä söi ja pääsi pomppimalla liikkumahan, mutta sen höyhenys oli vähä takkuusen näköönen. Olisko joutunu haukan tai kissin kynsihin. Tai saattaahan se olla muutenki vain sairas.

Mistä tunnet sä ystävän?

Mistä tunnet sä ystävän?

Siitä, että hän
kipeistä jaloistaan huolimatta
kiipeää asuntosi rappuset

vain päästäkseen tapaamaan sinua.

***

Kiitos, Raija, kyläälystä ja uskomattoman arvokkahasta, vuosikymmenten mittaasesta ystävyyrestä!