Pelijästys

Istuun eileen ehtoolla puoli kymmenen mais kaikes rauhas täs konehella pelaalemas ku isäntä huikkas olohuonehesta, jotta ”Onkahan velijelläs joku hätä, ku sielä on ampulanssi”. Aiva varmahan on, jos se on itte soittanu ittellensä apua.

Isäntä tuumas, jotta ”Kyllä sä voit mennä sinne kattomahan, se on sun velii.” Ja niin mä menin.

Velii kertoo, jotta on vähä ”puristanu rinnasta”. Kuulemma jo erellispäivänä, mutta ku se oli menny ohi, niin ei ollu sitä sen kummemmin ajatellu.

Eileen ehtoolla kipu oli alaannu uurestansa ja tullu sen verran kovaksi, jotta oli päättäny soittaa apua. Ja hyvä oli, jotta soitti, sielä näkyy syränfilimis muutoksia.

Velii pyysi mua soittamahan tyttärellensä ja ne kerkes muutaman sanan vaihtaakki ennen ku velijiä lähärettihin viemähän sairaalahan. Pillit päällä oli menty ja matkalta soitettu lääkärille. Sairaalas oli ollu leikkaussali valamihina ja velii oli viety suoraa sinne. Pallolaajennuksen olivat joutunehet tekemähän johonki isoohin suonehen.

Kaharen infarktin jälijet sielä oli ollu nähtävis. Se erellispäiväänen kipu oli ollu pieneet infarkti ja eileenen sitte isoompi. Minäkää en hoksannu, kuinka vakava tilanne oli, ku velii itte oli niin rauhallinen.

Velii soitti jo yöllä leikkauksen jäläkihin tyttärellensä, jotta leikkaus on ohi ja hän viettää loppuyön teholla. Tytär soitti mulle sen jäläkihin.

Tais olla yhyren mais, ku lopeteltihin puhelua. Eikä heti sen jäläkihin saanu nukuttua. Vähä jäi yö lyhkääseksi ja risaaseksi, mutta ei se haittaa. Pääasia, jotta velii sai aijoos apua.

Tytär oli sitä käyny tänään töiren jäläkihin kattomas ja ollu velijen seurana niin kauan, jotta se oli pääsny teholta osastolle. Ilimeesesti kaikki on nyt niin hyvin ku olla voi. Tytärki kuullosti helepottunehelta ja ilooselta.

Ainaki lauantaihin asti pitävät sairaalas. Sitte on kuukauren sairasloma eres ja rajootuksia nostelemisehen ja ponnistelemisehen. Firman oven joutuu varmahan laittamahan toistaaseksi säppihin.

Tytär lupas tulla tuohon isänsä työ niin kauaksi aikaa ku tarvitahan. Eikä isänsä ollu kuulemma pistäny yhtää hanttihin. Onneksi. Kyllä sitä sais murehtia, jos se siinä yksin olis.

Kyllä sitä pelijästyy ku taas tajus, jottei eres me olla ikuusia. Mitä vain voi sattua. Koska vain, kellekkä vain.

Tuos, ku kävin lenkillä, vaikka niin suunnattomasti sitä inhoanki, mutta tajusin kyllä, jotta oikiasti mun pitääs olla iloonen, ku pääsen sinne. Kaverin jalaat on nivelrikon takia sellaases kunnos, jotta se ei pysty lähtemähän lenkille vaikka haluaas ja velii makaa sairaalas piuhoos kiinni ja sieltä päästyänsä se saa aloottaa varovaasesti kolomensaran metrin lenkillä. 

 

Mainokset

Äitee on vähä väsyksis

Kyllä vei viimme viikko mehut muorista.

Ensinnä oli se nuorten yllätysvieraalu, joka kesti melekeen kaksi viikkua ja päättyy vasta viimme torstaina.

Siinä pitää olla aiva toisella lailla tentehillänsä, ku on enämmän väkiä. Varsinki, ku isäntä kehitti ittellensä oikeen vuosikymmenen flunssan. Oli varmahan jollaki kirijaamella varustettu flunssa, ku se yskii niin maharottomasti ja kuumettaki oli usiampana päivänä, pahimmillansa liki 39 astetta.

Siitä ei siis ollu kokkaamahan, niin jotta mun piti töistä päin käyrä ruokakaupas ja keittää kotia tultuani. Tuntuu, jotta ruokakaupaski piti käyrä joka päivä. Maitua ja muuta tilpehööriä sai kantaa kassikaupalla. Kyllä me pärijätähänki vähällä, ku oomma isännän kans kaharestansa. Nyt sen oikeen havaatti, ku nuoret oli täälä melekeen kaks viikkua. Yleensä ne on sen viikonlopun ja silloon tuorahan kerralla vähä enämmän ruokavärkkiä, mutta nyt piti käyrä viikollaki monehen kertahan täyrennysostoksilla.

Ja sitte oli ne elikot. Muutaman kerran kävin Rymyn kans lenkillä, mutta joka päivä en viittiny/keriinny/jaksanu. Ne ilimestyy kyllä aina pettämättömän varmasti keittiöhön, ku joku aukaasi jääkaapin oven tai rapajutti jotaki pakkausta. Ja siinä ne sitte niin suloosina kerijäs ku olsivat näläkäkuoleman partahalla. 

Mortti päätti kaiken muun hyvän lisäksi aiheuttaa vähä ylimääräästäki hommaa. Se on utelias luonteheltansa, mutta vähä kömpelö kissaksi. Jos se ei ollu tiskipöyrällä ”tiskaamas” astioota, niin se seikkaali johonaki muolla.

Yhtenä aamuna töihin lähtiesnäni mä ajattelin, jotta kylläpä tuloo ny jostaki ikävää hajua ja kattelin kengänpohojat, jotten oo vain pihalta tuonu kissin- tai koiranpaskaa tullesnani. Ei ollu. Ehtoolla töistä tullesnani totesin, jotta haju on voimmistunu ja nuuskiesnani tulin siihen tuloksehen, jotta se tuloo pukuhuonehesta. Mutta mistä sieltä? Kattelin pesukonehen ja kuivausrummun taaksekki, mutta ei sielä ollu ku kauhiasti tomua. En löytäny, mistä haju tuli. Ehtoolla nukkumahan mennes se selevis: Mortti oli ilimeesesti loikannu tyhyjähän pyykkikoppahan ja härisnänsä päästäny sinne pissat.

Jäläkihin päin kyllä torettihin, jotta yhtenä ehtoona se naukuu alakerras, eikä tullu ylähä vaikka poikaki sitä kuttuu. Se oli silloon varmahan sielä pyykkikopas jumis. Itte se oli kumminki johonaki vaihees sieltä pääsny pois. Mutta se seikkaalu tiesi mulle vähä siivoushommia. Onneksi oli muovinen koppa ja umpinaanen pohoja, niin oli heleppo pestä hajut pois.

Toinen ylläri palijastuu vasta torstaina. Sitä en tierä, koska se oli järijestetty. Isäntä oli pitäny pahimman yskän aikana yökortteeria yläkerras flikan kämpäs, ku se pelekäs muuten valavottavansa meitä muita, jokka nukuumma alakerras. En pitäny kiirusta sen petin petaamises enkä petivaattehien vaihros, ku ajattelin, jotta pesen sitte kaikki kerralla, ku otan poijan porukootten lähärettyä niirenki petivaattehet pesuhun.

Torstaiaamulla olin hakemas eväslaukkuani työhuonehesta ja vilikaasin ohimennesnäni flikan kämpän suuntahan. Sielä näkyy tummanruskias lakanas isoo, tumma laikku. Ei hele**tti! Kissi on käyny kusemas sinne! Ku tonkaasin peittua pois petistä, sieltä palijastuu vielä toinenki kusipaikka. Siinä kohtaa meinas huumori pettää. Isäntä kuuli mun manaalun ja tuli kattomahan.

Se komensi mua lähtemähän töihin, jotta hän perkaa sen sängyn. Kaikki petivaattehet meni tietysti pesuhun. Hankalin oli tuplaleviä petari. Isäntä oli ottanu päällisen irti ku se oli kuvitellu, jotta sen voi pestä pyykkikonehes. Olis varmahan voinu pestäkki, jos se olis sinne mahtunu. Nyt se joutuu pesemähän niin päällisen ku patjanki painepesurilla. Ainaki ny näyttääs, jotta siitä on lätit hävinny.

Jatkos tää Mortin temppu tietää sitä, jotta ovet piretähän kiinni niihin huoneesihin, joihinka sillä ei oo enää lupa mennä.

Kaiken lisäksi isäntä yritti tartuttaa tautinsa mullekki. Onneksi mä onnistuun pistämähän hanttihin niin, jottei mulla ollu ku vähä kurkku kipiä. Enimmän osan aikaa se tuntuu vain siltä, kun kurkku olis paisuksis. Kuumetta mulle ei nousnu, ei tullu nuhaa eikä yskää. Ääni oli painuksis viikon verran. Nyt se on melekeen jo ennallansa. Ehkä tämä tästä.

Tänään sain itteni ylipuhuttua pienelle pyörälenkille, ku oli komia ilima. Emmä teheny ku sellaasen viiren kilometrin lenkin. Jos vaikka pian pääsis jo pyörällä töihinki. Nyt on vielä aamut ollu sen verran kylymiä, jotta oon menny autolla.

Täysyllätys!

Täs on aiva jääny kertomata sellaanen tärkiä asia, jotta miniänalaku valamistuu toissapäivänä lastenohojaajaksi. Töitä on kuulemma hyvin tarijolla. Tai ainaki sijaasuuksia.  Ens kuun loppupuolella juhulitahan valamistujaasia.

Mulla oli eileen vanhettumispäivä ja poika soitti onnittelupuhelun jo puoli yhyreksältä aamulla. Oli lähärös tallille autua rassaamahan, niin sanoo, jotta hän soittaa heti, jottei unohru. 🙂 Flikka soitti päivemmällä ja kertoo Metkun olevan jo paremmas kunnos. Hänen oma selekävaivansa vaatii vielä uuren lääkärikäynnin, ku syy ei ollu selevinny ensimmääsellä käynnillä. Velii vaimoonensa soitti Ruottista ja Tarja lauloo onnittelulaulun 🙂 Viestiä tuli puhelimehen ja Feispuukkihin pilivin pimeen.

Raija soitti jo perijantaina ja kysyy, josko meille passaas tulla visiitille pyhänä ehtoopäivällä, ku hän pääsöö töistä. No tottahan toki se sopii. Päätin leipua suklaamunabrownien Yhteishyvän viimmeesimmän ruokaleheren reseptillä.  Sen kylykiääsiksi ostin vielä vanilijajäätelyä. Ai hitsi, että oli hyvää!

Kaffittelun jäläkihin istuttihin Raijan kans olohuonehes höpöttelemäs, ku rupes kuulumahan tuttu pörinä. Totesin Raijalle, jotta nyt mun täytyy käyrä kurkkaamas klasista, ku tuo kuullostaa aiva poijan autolta. Ja olihan se! Ne tuli koko konkkaronkka yllättämähän meirät. Ku ei kumpikaa oo ny töis eikä koulus, niin pääsivät lähtemähän eikä oo mikää kiirus takaasi. Me ei kyllä osattu aavistaa yhtää mitää. Sieltä tultihin orkidean ja suklaan kans onnittelemahan ja halaamahan. Ai että oli hyvä synttärilahaja! 

Vähä lisää opiskelua

Kaikilla muilla on töis ollu kiiruhia alv:n kans paitti mulla. Mulla on vain kaks kirijanpitua ja toinen niistä on alvitoon ja toisen kirijanpiron tein tammikuun osalta jo näyttöhön. Nyt toki sielä olis jo helemikuun tosittehet, mutta oon vähä säästelly niitä, ku oon ajatellu, jotta jos kurssikaveri tarttoo sen näyttöänsä varte, niin en mee sitä tekemähän.

Sen alvittoman kirijanpiron tarkastusta on tehty pomon kans pätkittään aina ku se on keriinny. Nyt oli pakko teherä se loppuhun, koska sen tilinpäätös piti saara valamihiksi ens viikon kokouksehen. Pomo lupas viikonlopun aikana sen teherä.

Ihan hyvin olin kuulemma hoksannu kirijaukset. Toki sielä oli pientä ”hienosäätöä” ku sielä oli joitaki aika monimutkaasia juttuja, joita en voinukkaa tietää ku ei kukaa ollu kertonu. Tai puuttuu sopiva tili, jollekka kirijata ja olin sitte kirijannu johonki lähinnä sopivahan. Jouruttihin niille avaamahan uusia tiliä. Ehkä tämän vuoren mittahan toiminnat ja tilitapahtumat tuloo tutummiksi.

Mä istuun torstaina myös tunnin verran ”koulunpenkillä”, ku oli webinaari 1.4. voimmahan tulevasta vuosilomalain muutoksesta. Työkaverin oli puhet kattua se kans, mutta ei se keriinny. Onneksi nuo webinaarit tuloo tallentehina sitte johonaki vaihees, niin niitä voi kattua myöhemminki.

Lisäksi mä löysin kaks muuta palakanlaskentahan liittyvää webinaaria, jokka mua kiinnosti. Kysyyn pomolta, saanko ilimoottautua niihin. Sain luvan. Nää kaikki kouluutukset on ohojelmistotaloon ilimaasia kouluutuksia ja koen, jotta tarvitten vielä opastusta etenki tuon ohojelman käytös. Mä seleviän sillä näistä ihan tavallisista palakanlaskennoosta, mutta siinä on varmahan palijo ominaasuuksia, joita en osaa vielä ollenkaa hyöryntää ku ei oikeen kukaa muukaa sitä hallitte.

Pomo tietää kyllä kirijanpitopuolen, mutta palakkoja sekää ei oo palijo laskenu. Eikä työkaverikaa oo tuolla ohojelmalla laskenu kovin palijo. Se pyysiki mua tekemähän ohojeet ihan vaihe vaiheelta, mitä palakanlaskennas pitää teherä.

Perijantaina meni tuon tilinpäätöksen valamistelus vähä ylitöiksi. Harmitti, ku tiesin, jotta kotona on vierahat jo orottamas. Isännän siskoo miehinensä oli tullu kyläälemähän ja mä pelekäsin, jotta ne kerkiää lähtiä ennen ku mä pääsen töistä kotia. Toivat mulle ihanan eustomakimpun valamistujaasonnitteluuna. Oli mukava nähärä pitkästä aikaa. On nuo kyläälyt jääny kyllä luvattoman vähälle, ku on vain keskittyny kouluhun ja töihin eikä sen jäläkihin oo enää jaksanu mitää. Pyhänaijat tahtoo mennä kauppareissuulla ja pyykinpesus.

Eileen mä lähärin tuhulaamahan stipendirahojani. Menin veliipoijan liikkeehin tarkootuksenani ostaa maharollisimman suuri ja laarukas färisarija, mutta kävi niin, jotta ei ollukkaa ku Brevilliersin Cretacolor 36 färin setti. Otin sitte sen. Sain vissihin omakustannushintahan ku ei se maksanu mulle ku 25 eurua.

Valamistujaaslahajaksi sain kolome färityskirijaa ja nipun färitettäviä postikorttia. Velii sanoo, jotta färityspuumi on ohi eikä ne enää mee kaupan. Päätti sitte antaa mulle, jotta pääsöö erohon eres osasta. 😀 Mulle kyllä kelepas. En oo ikänä ollukkaa mikää trendsetteri enkä ensimmääsenä muodin aallonharijalla. Ennemminki vähä jäläkijättöösesti jos sittekkää. Färittämisestä oon kumminki aina vain innoosnani ja nyt ajattelin, jotta kokeellahan kunnon färiillä. Ei voi ainakaa syyttää sitte niitä, jos ei onnistu.

Mutta ei nuokaa vielä mulle piisannu, ku tilasin vielä varmemmaksi vakuureksi Verkkokaupasta 120 kynän setin Faber-Castellin Polychromos-kyniä. Sitte piisaa sävyjä. Ei pitääsi siitä jäärä kiinni, jottei löyry justihin haluamaani färiä. On kyniä mun koko loppuelämäksi ja jää vielä muksuullekki perinnöksi. 😀 Enkä kyllä tierä, mihinkä ne färit levitän ku alakaan färittelöhön. Tuo mun kirijootuslipastoni jää auttamata liika pieneksi sellaasellle kynämäärälle ku siinä on ollu aharasta jo nykki.

Tänään, ku maksoon laskuja, totesin, jotta Työllisyysrahastonki stipendi oli jo maksettu, vaikka se ilimootettihin maksettavaksi vasta ens viikolla. No ei mua haittaa yhtää. Ku tämän jäläkihin loppuu nämä ylimäärääset ja yllätystulot ja jatkos pitää pärijätä palakallansa. Mutta jos emmä ny aiva maharottomasti alakaa törsäämähän, niin enkähän mä pärijää ku oon pärijänny Kelan päivärahoollaki.

Poikaki oli onneksi saanu Kelalta myönteesen päätöksen ku se oli ensi saanu toristuksen YEL:in irtisanomisesta. Paitti jotta Kela vaatii sitä tekemähän vielä uuren hakemuksen omavastuuaijan jäläkeeseltä osalta. Melekoosta pompotusta, sanon minä. Mutta jospa se ny alakaas vähitellen saamahan eres jonku lantin siltä suunnalta.

Näköjään se on meirän huushollis, jotta aina on jollaki joku mures. Ei oo ikänä kaikilla asiat hyvin yhtä aikaa. Useemmin on ollu niin päin, jotta kaikilla on ollu huonosti yhtä aikaa. Syystä tai toisesta. Mutta jospa se tästä vähitellen tasoottuus. Ainaki mä kovasti haluan ny uskoa tulevaasuutehen.

Ens kuun loppupuolella meirät on kuttuttu miniänaluun valamistujaasihin. Ihanaa, jotta on jotaki mukavaa orotettavis!

Kyllä tapahtuu!

Joskus näköjään asiat tapahtuu nopiempaa ku osaa kuvitellakkaa. Mähän tein viimme perijantaina kaks asiaa: tilasin Tokmannin verkkokaupasta tunikan ja laitoon stipendihakemuksen matkahan.

Eileen päivällä tuli jo viesti, jotta paketti on hajettavis Tokmannilta. Ja ehtoolla, ku tulin konehelle, niin sähköpostis oli viesti, jotta stipendihakemus on käsitelty ja stipendi myönnetty. ”Tilipäivä” on ens viikolla.

Ei pöllöömpää, kyllä mulle kelepaa. Ja itte asias mä oon vähä sitä mieltä, jotta oon ansaannukki.

Mähän oon koko aijan ajatellu, jotta mulla kävi tuuri ja melekoonen sattumien summa, jotta sain töitä. Nyt ystäväni Shona mulle sanoo, jotta saan olla ylypiä ittestäni, ku oon teheny melekoosen työn päästäkseni tähän. Siinä kohtaa mä vasta ajattelin, jotta niinhän mä oikiastansa oonki.

Kaikki vain loksahteli niin mukavasti paikoollensa, jotta mä en kattonu ittelläni olevan mitää osuutta asiahan. Mutta kai mä kumminki oon pystyny osoottamahan osaavani sen verran, jotta Taina mun tohtii palakata.

Eihän se välttämätä mikää automaatti oo, jotta harijoottelupaikka poikii töitä. On niitäki työpaikkoja, johona harijoottelijat vaihtuu ku liukuhihinalta. Aina otetahan uus ilimaanen työntekijä ku erellisen harijoottelu päättyy.

Naistenpäivän kunniaksi

Toinen miespuolisista harkkariista oli päättäny tuora meille naisille isoon laatikollisen kaurakeksiä. Tietää, jotta me oomma persoja hyvälle. Muuten ei naistenpäivä näkyny töis mitenkää. Eikä kotona. Eikä tarttekkaa. 

Posti oli tuonu toristuksen. Näin äkkiä! Viimmeeksi piti orotella yli kaks kuukautta, ku siinä osuu tutkintotoimikunnan kesälomat ja kaikki valamistumisen jäläkihin. Nyt ei koko tutkintotoimikuntaa enää ookkaa, vaan koulu antaa toristukset.

Mukana oli myös Työllisyyrahaston ammattitutkintostipendi-hakemus. Iliman muuta laitoon senki saman tien matkahan. Se ei oo eres mikää pikkuraha, ku sieltä voi saara 400 euron stipenrin.

Tänään aamusta vaihroon ensi petivaattehet ennen ku lähärettihin kauppahan. Meinasin hakia ittelleni Tokmannilta tarijoustunikan, mutta niitäpä ei ollu enää ku yks S-kokoonen jälijellä. Olis ollu muuten kivan mallinen.

Kotia tultua päätin kattua, josko niitä olis vielä verkkokaupasta saatavilla. Näytti olevan, niin tilasin sitte sieltä. Vajaat kolome eurua tuli kulijetusmaksua päälle. Pitääs tulla tuohon lähimyymälähän se paketti.

Muuten mä oon lorvaallu vain tämän päivän. Jos sitte huomenna taas yrittääs eres pyykit pestä.

Toristusta orotelles

Tänään oli siis (tällä tietua) vihon viimmeenen koulupäivä. Aikaasemmasta viisastunehena en enää vanno, jotten ikänä istuusi koulun penkille. On siinäki puolensa. Ja vähä oli ilimas haikeuttaki, ku oon Päivin opetukses ollu jo siitä sihteerikouluutuksesta alakaen eli syksystä 2016.

Kävin aamulla tankkaamas auton, jotten jää ainakaa sen takia tien päälle, jotta menovesi loppuu. Sitte mä kävin kukkakaupas hakemas Päiville kukkapuskan. Vitriinistä osuu silimihini heti isoo, keltaanen, monikukintoonen orkidean oksa. Se mun oli pakko ottaa. Se oli jotenki vain niin iloonen ja pirtiä. Aurinkoonen.

Koululla meitä oli tänään paikalla 11. Kaikki muut, paitti ne nelijä, jokka keskeytti. Aiva mahtavaa kuulla, kuinka moni oli saanu töitä! Vain nelijällä ei ollu tällä hetkellä töitä tieros. Kolomella oli vielä joku näyttö tekemättä, mutta saavat teherä ne vielä loppuhun, kaks teköö niitä töitten ohella ja se yks tuola mun työpaikas. Yks ei ollu saanu kaikkia näyttöjä tehtyä harijoottelupaikallansa ja joutuu ny työkkärin kans selevittelemähän, mitenkä hänen kohorallansa käy. Toivottavasti saa vielä maharollisuuren teherä tutkinnon loppuhun asti.

Meirän piti antaa netin kautta palautetta niin työkkärille ku koulullekki. Ja allekirijoottaa kouluutuksen päättämisilimootus.

Toristuksia ei saatu, niin ku vähä arvelinki, mutta opintosuoritusotteet meille jaettihin. Mä jo luulin, jotten mä saa ollenkaa, ku kaikille muille oli jo jaettu, mutta sitte Päivi toi mun oman ja sanoo, jotta siinä on mukana tervehrys työnantajalta. Pomo oli halunnu antaa mulle stipendin ja laittanu sen Päivin mukahan ja halunnu, jotta mä saan sen nimenomaan tänään tuola tilaasuures.

Siis oikiasti!! Sielä oli kirijekuores saranviirenkympin sekki ja mä olin niin äimän käkenä, jotten osannu ku silimät ympyriääsinä kattua opettajahan, jotta onko se oikeen tosisnansa. Kyllä. Se oli mulle osootettu ja kirijekuoren päällä luki stipendi ja lahajoottajan nimi. Mä olin siinä tilantehes niin hölömistyny, jotten osannu muuta ku sanua, jotta mulla on aiva mahtava työnantaja. Ny vasta alakaa mennä jakeluhun ja pakkaa täs kirijoottaes tulla ilonkyynelehiä silimihin.

Mä puolestani annoon Päiville kukan ja sanoon, jotta se on yhtälääsesti meiltä kaikilta, mutta mä oon eniten kiitollisuurenvelaas, ku iliman sitä mulla ei olsi ny tätä mahtavaa työnantajaa.

Ku oli nämä keskinääset kehumiset, kiittelyt ja päällimmääset kuulumiset saatu vaihrettua, mentihin vielä ruokalahan kakkukaffeelle. Tai teelle. Tai limukalle.

Olin kotona jo varmahan kaharen mais ehtoopäivällä ja totesin, että nyt mun on pakko leipua töihin jotaki. Olin toki suunnitellu sitä muutenki, ihan nuon vain ensimmääsen työpäivän kunniaksi. Nyt se on myös kiitokseksi. Tein Rakkauden kakkua joka on hyvin saman tyyppistä ku mokkapalat. Ohojehen oon saanu siskoolta joskus 80-luvulla: 

Rakkauden kakku
(uunipellillinen)

Pohja:
– 200 g voita sulatettuna
– 2 kkp sokeria
– 1 kkp maitoa
– 2 munaa
– 2 tl vanilliinisokeria
– 1 rkl kaakaojauhetta
– 2 kkp jauhoja
– 1 tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset, levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 220 asteessa 15 min.

Kuorrutus:
– 225 g tomusokeria
– 5 rkl kylmää, vahvaa kahvia
– 5 rkl voisulaa
– 1 tl vanilliinisokeria
– 1 rkl kaakaojauhetta

Sekoita tasaiseksi ja levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle.

Päälle: kookoshiutaleita tai nonparelleja

Ei siitä tullu niin hyvää ja kuohkiaa ku Sirkan tekemä oli, mutta toivottavasti se kelepaa.

Isäntä menöö huomenna verikokeehin ja syränfilimihin ja sen pitää olla tänä ehtoona kahareksasta asti syömätä. Sen takia se otti heti kaks palaa kakkua. Meinas, jotta pitää keriitä pitämähän puolensa, jottei vain jää iliman. 😀