On kirijoja pirelly

Olimpa eileen kätevänä ja tein heti näin alakukuusta (?) yhyristyksen kirijanpiron pois. Ei siinä montaa tuntia menny, ku vain sai alaattua. Ja nyt on sitte hyvä mieli, ku se on tehtynä. Isäntä saa järijestää tarkastuksen ja kokouksen silloon ku parahimmaksi näköö.

Tänään mulla oli oikeen mukava päivä Raijan seuras. Aamulla kerkesin pestä konehellisen pyykkiä ja käyrä asioolla ennen ku lähärin kyläälemähän. Sillä reissulla meni sellaaset normi nelijä tuntia 😀

Sain ihanan joululahajan: samammoisen turkoosin lyhyryn, jollaasen olin ittekki ostanu aiemmin. Ehkä mä ny maltan heittää vanhat, ruosteeset lyhyryt pois puutarhasta, ku mulla on uus pari sinne. Tai sitte mä sijootan tuon uuren lyhyryn kuistille sen toisen kaveriksi. Voi olla, jotten nuota malta pihalle vierä.. Ja kaiken lisäksi sielä lyhyryn sisällä oli suklaata, mutta ennen kaikkia lahajakorttia Sinooperihin! Mun jo aiva sormet syyhyää päästä keräämähän sieltä kaikkia ihanaa! Mullahan ei askartelutarvikkehia oo ku vain nelijä loorallista, jotta kaikkia ”tosi tarpehellista” vielä puuttuu… 😉

Tänä aamuna mä – hyvin varovaasesti – kuullostelin ittiäni ja musta tuntuu vähä siltä, jotta mä haluaasin taas kirijoottaa. Siitä on varmahan yli kaks vuotta ku on viimmeeksi tuntunu tältä. Nyt pitääs vain malttaa ottaa aikaa sille ja teherä kirijootusharijootuksia, jotta pääsis taas alakuhun, ennen ku tää tunnet menöö ohi. Jos vaikka heti huomenna, ku ei ainakaa tällä tietua oo mitää ohojelmaa. Mulla pitääs olla vielä joitaki harijootuksia tuola mapis, joita oon pistäny taltehen.

Ai niin – ja sitte mulle tuli koululta viesti: ”Kutsumme kaikki tutkinnon aikavälillä 1.7.-31.12.17 suorittaneet juhlimaan valmistumista yhteiseen juhlatilaisuuteen ke 31.1.2018 klo 18-20”. Ja sitte oli linkki, mistä pääsi ilimoottautumahan. Aiva innoosnani ilimoottauruun heti. Meni se viimmeesen koulupäivän kaffitteluhetki joinki hassusti. Ei oikeen hoksattu eres moikata toisiamma tai toivotella hyviä jatkoja, ku jokahinen pelemahti siitä omille tahoollensa. Eikä likikää kaikki ollu eres paikalla. Lisäksi ku poistivat heti seuraavana päivänä sen koulun sähköpostin meirän käytöstä, niin ei saanu eres sitä kautta enää yhteyttä kehenkää. Ku en – tyhymä – hoksannu ottaa kenenkää yhteystietoja aikaasemmin. Tosin mä oon niin huono pitämähän muutenki yhteyksiä, jotta olis voinu jäärä joulun toivotuksihin joka tapaukses. Mutta olispa kiva nähärä porukoota taas ja kuulla, mitä niille kuuluu nyt.

Mainokset

Ihime!

Mä olin aiva varma, jotta nyt ei tuu Kelalta soviteltua, ku viimme kuus maksettihin lomakorvaukset. Mutta itte asias mä sain sieltä enämmän ku normaalina työkuukautena. En tierä, onko sielä tullu joku laskuvirhe, ku eihän tuosta niitten maksupäätöksestä seleviä, kuinka se tuki on laskettu.

Mutta jottei totuus unohtuusi, niin päätöksen loppuhun oli lisätty teksti:

Työttömyysetuus maksetaan alennettuna, jos et ole 65 etuuden maksupäivän aikana riittävän aktiivinen. Etuus alenee 4,65%.

Aktiivisuus on riittävää, jos tarkastelujakson aikana työskentelet palkansaajana 18 tuntia, ansaitset yritystoiminnassa vähintään 241,04 euroa tai olet 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa tai olet 5 päivää muussa työllistymistä tukevassa toiminnassa.

Lumitöis

Eilisehtoon ja yön aikana tuli lunta ihan reippahan tuulen kans, niin jotta aamulla pihas oli puolimetrinen triivu (= kinos). Ilimootin isännälle, jotta mä voin kuntoolla lumikolan kans.

Ihanasti aurinko alakoo justihin nousta ku menin pihalle! Pakkaasta oli kahariksisen astetta. Onneksi oli köykäästä pakkaaslunta. Silti se kävi ihan hikiliikunnasta. Mulla meni melekeen kaks tuntia, vaikka osan pihasta tuuli oli lakaasnu puhtahaksi ihan jäätä myöte.

Siinä kolatesnani ajattelin, jotta onkahan tämän pihan ihan pakko olla näin suuri… On sen, ainaki aikanansa. Tää on vanha maalaastaloo ja pihaa on pitäny olla sen verran, jotta siinä on hevoospeliillä ja myöhemmin pienellä raktorilla pääsny kulukemahan. Nykyraktoriille tuo piha jäis jo pieneksi.

Tupahan tultua olin hiestä märkänä. Piti levitellä kaikki vaattehet kuivamahan ja päästä äkkiä suihkuhun. Nyt tuntuu kyllä koko kropas, jotta on punnerrettu lunta penkkojen päälle.

Yks suuri ilonaihet tänään oli mustarastas ruokintapaikalla ja tilhiparvi, joka tuli marija-aroniapuskihin syömähän. Tosin tietysti säikähtivät heti lentohon, ku auto meni ohi.

Olihan vuosi!

Kelaalin täs vähä kulunutta vuotta ja totesin, jotta on ollu melekoosta vuoristorataa. On ollu niin palijo ihania asioota, jotta vieläki meinaa niistä aiva syrän pakahtua, mutta on ollu sitte niitä kurijempiaki asioota.

Niin vuoren ensimmäänen ku viimmeenenki kuukausi toi suru-uutisen, ku tammikuus kuoli enoo ja joulukuus täti. Siinä välis muutaman kuukauren sisällä meni samasta perheestä ensi täti, muutaman kuukauren päästä nuorin sisaruksista ja siitä reilu kuukausi, niin vanhin sisaruksista kuoli.

Tammikuu: loppiaasna käymmä viemäs poijan muuttokuorman sinne kurunkorpehen, mihinkä ne päätti muuttaa 😀 Työharijoottelu alakoo ja voi kuinka palijo – ja kuinka turhaan – mä sitä jännitin. Flikan työsuhure vakinaastettihin ja työtuntia tuli puolet lisää (ennen 15, nyt 30) ja siitähän mä olin enämmän ku onnellinen.

Helemikuu: sain kunnian olla mukana ystäväni tyttären vanhaantanssiis. Oi, mitä pukuja ja mitä tairokkahia tanssiesityksiä. Aiva huikiaa!

Maaliskuu: käytihin ”lapsenvahtiina” Oulus, ku nuoripari lähti laskettelureissulle. Työhaastatteluski kävin.

Toukokuu: tipahrin ansiosironnaasilta Kelan rahoolle.

Kesäkuu: koulu loppuu ja sitä juhulistettihin käymällä Apocalyptican mahtavalla keikalla. Käytihin Oulus rakentelemas aitaa ja sillä reissulla hääkuumet alakoo iskiä tosisnansa, ku löysimmä mullekki tantun. Mun puolen vuoren pituuseksi venähtäny kolomen kuukauren mittaanen kesätyö alakoo juhannuksen jäläkihin.

Heinäkuu: käytihin Lusan hallilla verestämäs tanssitaitoja häitä ajatellen.

Elokuu: tutustuttihin ensimmäästä kertaa suvun uusimpahan tulokkahasehen, Rymyhyn. Ja tanssittihin flikan ja vävypoijan häitä ❤ Tutkintotoristuski tuli.

Syyskuu: siskoonpoika ja hänen vaimonsa järijestivät yhtöhööset 100-vuotispileet, mihinä oli tosi hauskaa.

Lokakuu: enoo järijesti jännitysnäytelmän eksymällä marijastusreissullansa. Onneksi se reissu päättyy onnellisesti, kiitos pelastuskoiran.

Joulukuu: työt loppuu ja se oli samalla sekä hirmuusen huojentavaa että aharistavaa. Huojentavaa siksi, jotta sielä jouruun ponnistelemahan jaksamiseni äärirajoolla eres joten kuten pärijätäkseni. Aharistusta tietysti aiheutti työttömäksi joutuminen. ”Häjyn ei oo hyvä kuinkaa.”

Koko kevät oli aharistavaa aikaa, ku tuskaalin kouluasioota ja tutkinnon valamistumista. Niin pomon ku opettajanki pitkät sairauslomat aiheutti ylimääräästä stressiä, jota mä kyllä osaan kasata ihan ittekki. Oon varmahan ollu tosi rasittava kaikkine tuskaaluuneni. Mutta siitäki seliittihin. Lopuuksi.

Ihan kaikkista ylimmääseksi ja ihanimmaksi viimme vuorelta nostan nuo häät. Mä liikutun vieläki, ku ajattelenki niitä.

Kirijat: jos ny oikeen laskeskelin, niin oon lukenu viimme vuonna 61 kirijaa. Niistä tosin osa oli sellaasia, joittenka lukemises ei kauaa aikaa vierähtäny.

Kilometrit: pyöräälykausi jäi vähä lyhkääseksi (huhtikuusta lokakuuhun) ja sateesen kesän takia laiskaksi. Mittarihin kertyy vain vähä yli 290 kilometriä. Työn ansiosta käveltyjä kilometriä tuli vähä enämmän – reilut 1500.

Kilot: tammikuus päätettihin jättää keksien syönti, jotta saataas eres muutama kilo häiksi pois. No, jos kattotahan viimme vuoren ensimmääsen päivän lukemat ja tämän päivän lukemat, niin ei oo lähteny ku vähä yli 3 kilua. (Häiren jäläkihin on tullu jo melkeen kaks kilua takaasi. 😦 )

Tulevalta vuorelta toivon palijo vähemmän suru-uutisia. Eikä sekää olsi pahitteeksi, jos pääsis töihin. Oon kuitenki mielesnäni jo alistunu ja hyväksyny sen, jotta päivärahat tuloo tippumahan vielä sen 5%. En torellakaa usko, jotta niitä 18 tunnin työpätkiä ny alakaa yhtäkkiä putkahrella joka kolomas kuukausi ku ei niitä oo ollu tarijolla tähänkää asti. Ainut vaihtoehto on, jotta ilimoottaurun aina jollekki työkkärin viiren päivän hölynpölykurssille. Mutta en tierä, onko se sen arvoosta, luulen, jotta niis vain turhautuminen kasvaa. 

Rementikon kinkunpaisto

Meillä joulun vietto alakoo aaton aatosta, ku saatihin flikan porukka tänne. Niillä oli ollu ihan kauhia ajokeli ja matka kesti tavallista pirempähän. Olivat joutunehet vaihtamahan jopa pyyhkijän sulaat matkalla, jotta näkivät tulla.

Mentihin pihalle vastooksille niitä ja torettihin, jotta Metkun haukku kuuluu jo naapurin kohoralta asti. Se tiesi, mihinkä ollahan tulos 😀

Tarijoolin matkalaasille ensi vähä evästä ja myöhemmin illalla ne perinteesesti koristeli kuusen.

Mä puolestani valavoon kahtehen asti aamuyöllä, jotta sain pistää kinkun uunihin. Sitte menin tyytyvääsnä isännän vierehen ja Metku tuli meirän välihin.

Aamulla ylähä noustuani kurkkasin ensimmääseksi kinkkumittarihin. Se näytti +14 astetta! Ei oo torellista! Mun v-käyrä nousi alta aikayksikön sellaasihin sfääriihin, jottei oo tottakaa. Mä olin silloon yöllä tosiaan laittanu kinkun uunihin ja kääntäny ylä-/alalämpönumikan oikiahan kohtahan, mutten ollu säätäny lämpötilaa ollenkaa!

Mä en meinannu kiukultani saara ollenkaa ittiäni enää kasahan. Musta tuntuu, jotta koko joulu on pilalla ku ei ruoka ookkaa valamihina puoliltapäivin niin ku oltihin sovittu.

Ei auttanu ku pistää puurokattila eres tuleelle, jotta väki saa sitä enimpähän näläkähänsä.

Onneksi ruoka ei kuitenkaa sitte viivästyny niin maharottoman palijo, ku aluuksi pelekäsin. Kinkku oli (yli)kypsä jo ehtoopäivällä ja pääsimmä puoli kolomen aikoohin syömähän. Väki tais olla näläkäästä, ku ruoka maistuu ähkyhyn asti.

Sitä ähkyä hetken sulattelimma, ennen ku lähärimmä hautausmaalle viemähän kynttilöötä. Laitettihin lähties sauna lämpiämähän, jotta päästähän kotia tultua lämmittelöhön. Mutta nyt oli poikkeuksellisen komia ilima jouluaattona. Ei tuullu eikä ollu paukkupakkaanen. Hautausmaalla oli palijo väkiä ja kynttilät loisti komiasti pimiäs.

Saunoomisen jäläkihin meillä oli vielä hyvääsesti aikaa ennen ku poijan porukka tuli. Koiran lisäksi olivat ottanehet kissinki joukkohon. Se ei oo koskaa ennen käyny meillä. Harmi vain, jotta Metku ei osaa suhtautua muihin elikoohin ja niin Rymy ja Mortti jouruttihin pitämähän poijan puolella ku Metku vietti joulunsa meirän kans. Se oliki ihan villinä taas lahajapaketiista 😀 Ja kun se haukkuu innoosnansa niitten perähän, niin Rymy vastas poijan puolelta. Metku kuunteli, muttei hoksannu – tai ei keriinny piitata (= ehtinyt välittää) – jotta mistä se ääni tuloo.

Mä sain enämmän lahajoja ku osasin orottaakkaa. Kaikkista eniten yllätti ehkä työpaikasta saatu paketti. Sielä oli takki – ihan oikia ulukoolutakki – pari puista tonttua ja Teknoksen tölökillinen Fazerin sinisiä. Flikalta tuli kosmetiikkatuottehia ihon- ja hiustenhoitohon. Isännänki lahaja yllätti. Se oli ostanu mulle Fiskarsin pitkävartiset ruohosakset. Ku olin töis tutustunu niihin, niin mainittin joskus, jotta sitte ku mä lakkaan köyhtymästä, niin hankin sellaaset. Ilimeesesti se ainaki joskus kuunteloo mua! Ja uskoo, jotten mä lakkaa köyhtymästä… Nyt vain pitää orottaa kovin kauan, ennen ku pääsen testaamahan niitä.

Johonaki vaihees se mun kinkkukiukkuniki oli haihtunu eikä kenenkää aatto tuntunu mennehen pilalle vaikka muori tössiiki kinkunpaiston.

Flikka oli työkaveriillensa ilimoottanu, jotta hän aikoo olla koko joulun pyjamas. Ja niin se taisi ollakki. Joulupäivä meillä on perinteesesti muutenki ollu pyjamapäivä. Ei oo käyty mihinää, ollahan oltu vain ja nautiskeltu olostamma ja toistemma seurasta.

Tapaninpäivänä flikan väki lähti jo kotua kohti. Se on aina yhtä haikiaa. Flikka olis vielä halunnu lykätä lähtyä, mutta vävypoijalle iski kotoikävä.

Rymylle ja Mortille se sen sijahan oli mukava asia, ku Metkun lähärettyä niille aukeni ovi meirän puolelle. Se tiesi lisää tutkittavaa ja nuuskutettavaa sekä kaks paria lisärapsutuskäsiä. Rymy on aina kaikkien kaveri heti, mutta Mortilta kesti hetken aikaa totutella niin meihin ku huushollihinki. Mutta kyllä meistäki tuli kaverit. 🙂

Melekeen saatihin kaikki jouluruaat tuhottua, mutta eileen iski kyllästyminen. Keitin pernoja ja tein jauhelihasoosin. Hyvin maistuu kaikille. Tänään keitin makkarasoppaa, ku poijanki porukka lähti ajelemahan kotua kohti. Talavinen maisema on kutistumas tosi ikäväksi flossakoksi (= loskaksi), ku pari päivää on ollu plussan puolella ja tänään ripotteli vielä vettäki. Olivat kumminki päässehet turvallisesti perille.

Yhyren työpaikkahakemuksen oon teheny toissapäivänä ja yhyrestä tuli tänään hylyky. 

Hilijentyminen joulunviettohon

No niin, nyt on työrupiama ohitte. Sain aamulla sen kassanki toimimahan, niin jotta siitä jäi oikeen hyvä fiilis.

Aika hilijaasta oli asiakkahien suhteen. Yhyren kuorman purkasin ja hyllytin ja jotaki pientä myin muutamille asiakkahille. Ja neuvoon työkaveria yhyren sähköpostin lähettämises.

Läksiäästarijooluksi vein minttusuklaarahkakakun.

Ennen töihin lähtyä oli vähä haikia olo, mutta kun oon koko aijan tienny, jotta oon vain määräaikaanen, niin siihen on asennootunu sillä lailla, jottei se teheny niin kipiää ku vakityöstä pois jääminen. Ei tarvinnu vesistellä. 🙂 Lähetin jo työtoristuksenki työkkärihin. Pitää vielä ens viikolla varmistaa, jotta piisaako (= riittääkö) se vai pitääkö sinne lähtiä oikeen käymähän.

Huomenna me saamma flikan porukan tänne ja myöhään aattoehtoolla tuloo poijan porukka. Mä pysyn pois konehelta niin kauan kun saan nauttia niitten seurasta. Sen takia toivotan jo täs vaihees teille

oikeen ihanaa joulun aikaa.