Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Mainokset

Nyt se iski!

Nimittään urheeluhulluus. (Saa nauraa.) 😀

Aamulla sain sen pirettyä vielä aisoos, ku oli vähä kalasiaa (= koleaa). Yöllä oli ollu vain viitisen astetta.

Pesin pari konehellista pyykkiä ja hain eiliset pyykit pois narulta. Sitte kello oli jo niin palijo, jotta piti keittää. Tänään oli ruokalistalla juustoonen kalakeitto. Ja meillähän ainut kala on pakasteseiti, mitä isäntä suostuu syömähän. Siitä tein sopan. Ja ku oon päättäny, jotta mun keittovuorolla ruokahan lisätähän kasviksia, niin heitin soppahan paketillisen pikkuporkkanoota lisäksi. Ja juustona käytin Koskenlaskijan ruoka -juustua, sitä cheddarin makuusta.

Isäntä meni syötyänsä kattomahan televisiota. Mä olin koko aamun suunnitellu, jotta eherootan sille, jotta mentääs harijoottelemahan taas frispiikolffia, ku ruoka on vähä laskeentunu. Se oli nimittään niin hauskaa.

Isäntä oli heti myöntyväänen ja niimpä me joskus puoli yhyren mais ehtoopäivällä survaastihin polokupyörillä raralle ja pelattihin kaks kierrosta, mikä vastaa yhtä täysmittaasta rataa.

Isäntä heitti hyvin samammoisen tuloksen ku viimmeeksiki (keskiviikkona 25 yli bar, nyt 26), mä sen sijahan oon niin jumbo, jotta mun tulos parani huomattavasti ja oon silti vielä ihan jumbo (viimmeeksi 51, nyt 40). Mutta se on vain niin hauskaa, jottei yhtää haittaa eikä harmita. Tuloopahan ainaki liikuttua ihan vahingos. 

Pyöräälyä tuli ehkä joku nelijä – nelijä puoli kilometriä (en havaannu kattua mittaria). Askelmittariakaa mulla ei ollu mukana, mutta laskeskeltihin, jotta ku frispiikolfrataa kiertävä pururaran osuus on 1,1 kilometriä, niin kyllä me varmahan ainaki kolomisen kilometriä käveltihin. Ja maastos, mikä on oikeen hyvää liikuntaa.  

Se kyllä vähä harmittaa, jotta vasta näin loppukesästä keksittihin tuo, vaikka siitä on puhuttu siitä asti, ku ensimmääsen kerran kokeelimma peliä monta vuotta sitte. Ja varsinki silloon, ku tuo rata rakennettihin. Tänä kesänä/syksynä ei välttämätä enää kovin pitkältä piisaa säätä pelaamisehen. Mutta toivottavasti into säilyy talaven yli, niin jotta tulis mentyä heti keväällä jatkamahan.

Flikkaki lähti

Ku poika lähti pyhäehtoolla, niin flikka tuli maanantaina ehtoopäivällä. Isänsä haki sen junalta, ku mä olin vielä töis.

Vähä ennen nelijää isäntä soitti mulle, jotta tuu krillille, ku pääset töistä, niin hän tuloo sinne flikan kans. Selevä juttu! Isäntä oli vain niin ovela, jotta oli muka unohtanu lompsansa kotia ja niin mä sain maksaa. 😀 Ajeltihin kotia syömähän ja ehtoo meni toimitelles ja välillä telekkaria kattoes. Mun tosin piti ensimmääsenä mennä maata, jotta jaksoon taas aamulla töihin.

Tiistaina päivällä isäntä ja flikka oli ollu pelaamas frispiikolffia (= frisbeegolfia) ja flikka oli teheny isoon satsin spakettivuokaa. Ehtoolla flikka meni kyläälemähän kouluaikaasen kaverinsa työ, kun se on muuttanu perheenensä tuohon muutaman kilometrin päähän. Mä jouruun menemähän maata jo ennen ku se tuli takaasi.

Keskiviikkona päivällä flikka oli serkkunsa työnä kyläälemäs. Olivat käynehet Paukanevalla lenkkeelemäs. Ehtoolla mentihin vielä kolomestansa pelaamahan frispiikolffia. Isäntää ja flikkaa oli nimittään erellispäivänä jääny harmittamahan, kun ne ei ollu pääsny pelaamahan koko kierrosta. Sielä oli ollu ”fiksusti” päiväkotiväkiä retkeelemäs raralla. Ne oli leiriintyny heittopaikan ja korin välihin, niin jottei siinä ollu voinu heittää.

Isäntä ja flikka olivat manannehet, mutta päättänehet, jotta jättävät sen korin välihin ja siirtyvät seuraavalle. Sielä oli ollu toinen päiväkotiryhymä. Ei ollu kolffaajien auttanu ku lähtiä pois. Mun mielestä aika tyhymää ohojaajiltaki vierä muksuja tuollaasehen paikkahan, varsinki ku näköövät jotta sielä on pelaajia. Puoli kilometriä ku olsivat jaksanehet kävellä etehenpäin, niin olsivat ollehet pois raralta.

Ei oo muuten varmahan vaikia arvata, kuka sijoottuu jumposijalle keskiviikkona… Tuo oli ny kolomas kerta, ku kokeelin lajia. Hauskaa meillä oli silti, eikä mua harmittanu yhtää, vaikken osannukkaa. Paitti jotta mun putit oli kuulemma hyviä. No joo, ku pääsin tarpeeksi lähelle koria ensi parillakymmenellä huonolla heitolla 😀 Yllättäen tuli oikeen hiki sielä mettäs rämpies.

Kotona oltihin joskus puoli yhyreksän aikoohin. Velii tuli justihin moottoripyöräälemästä samahan aikahan ja mentihin sen kans hetkeksi toimittelemahan. Se oli virhe. Hikinen iho ja viilenevä ilta on huono yhyristelmä. Mun selekä meni ihan jumihin. Aiva totaalisen jumihin.

Kävin suihkus lämmittelemäs ja otin kymmenen minuutin hieronnan lämmön kans. Se vähä auttoo, mutta ei kokonansa parantanu.

Sitte yöllä käytihin vielä niin, jotta asentoa vaihtaesnani heräsin ihan järkyttävähän kipuhun. Oikia jalaka kramppas niin lujaa, jottei ikänä ennen. En ollu eres varma, oliko se kramppi vai jotaki pahempaa. Niin kipiää tuli, jotta meinas oikeen ääni päästä. Jalakahan sattuu vaikka sitä piti mihinä asennos. Paitti selijällä maates se rauhoottuu. Makasin varmahan tunnin hilijaa ennen ku uskalsin vaihtaa asentoa.

Vielä seuraavana päivänäki oli reisilihas kipiä ja tuntuu pientä kireyttä ja arkuutta koko jalaas kantapäästä perskannikkahan asti. Nyt onneksi on jo niin selekä ku jalakaki parantunu.

Eileen flikka lähti junaalemahan takaasi kotia. Silläki on loma tältä erää loppu. Vävypoijalla on jo viikko sitte alaannu työt. 

Sinne ne poijat meni

Poika on ollu tään viikonlopun Rymyn kans täälä. Miniänalaku jäi Mortin kans kotia. Kumpiki karvakaveri sai jakamatoonta huomiota. Me ollahan taas toimittu eilinen päivä Rymyn seuraneitiinä, ku poika oli koko päivän johonaki demotapahtumas ja kaverien kans.

Mä nukuun päikkärit Rymylin kans, ollahan riehuttu sen Nasu-pehemolelulla ja käyty lenkillä. Sekä tietysti rapsuteltu joka välis.

Viimme viikonloppuna, ku nuoret lähti, niin oli puhetta, jottei tällä kertaa tehtääsi pitsaa. Niimpä mä tein uunimunakkahan, mihinkä laitoon paprikaa ja kinkkua ja juustoraastetta. Ei ny niin kovin kasevaa (= hääppöistä), mutta tulihan tuo syötyä. Hyväskääseksi tein suklaasen juustokakun. Se oli kaikkien mielehen. Poika halus vierä sitä morsmaikullekki maistiaasiksi.

Eileen tein makaroonilooran tummista makarooniista. Sitä tuli niin isoo satsi, jotta laitoon osan foliovuokahan ja tälläsin sen poijan joukkohon.

Tänään piti teherä isännän pyynnöstä kropsua (= pannukakkua). Kanelia laitoon, mutten kaaremuoria (= kardemummaa) ku siitä ei meillä kukaa perusta (= välitä). Näytti tuo kelepaavan hillon ja vanilijavaahron kans.

Poika lähti tuos viiren, kuuren mais ajelemahan kohti Hyvinkäätä. Ja mä rupesin taas vaihteeksi leipomahan, ku flikka on tulos huomenna. Teen suklaatäytekakun. Eikähän se oo ny jähtyny sen verran, jotta mä voin mennä sen täyttämähän ja kuorruttamahan.

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.

Viihryttävä päivä

Meillä oli sovittuna Raijan kans eiliselle päivälle treffit. Siitä on nimittään tosi pitkä ku ollahan viimmeeksi nähty. Ei osattu päättää, mitä teherähän, niin sovittihin jotta Raija tuloo meille ja kattotahan sitte, mihinkä mennähän.

Mä kumminki päätin – Raijalta kysymätä – laittaa itte jotaki syötävää ja eheroottaa, jotta evästeltääs vain meillä, niin ei tarttisi lähtiä mihinkää julukiselle paikalle hikoolemahan. Mitää hienouksia en osaa kokata, mutta salaattia tein ja pastagratiinia (= makaroonilooran ja lasagnen risteytys, jollekka on annettu vain vähä hienoot nimi). Kaffeen kans jätskiä ja donitsia ja raparperi-rahkapiirakkaa. 

Ku olin laittanu laatikot kypsentämistä vaille valamihiksi, vilikaasin puhelimehen. Raijalta oli tullu viesti, johona se kysyy, jotta pahastuusinko, jos siirrettääs syömäreissua vähä vilipoosemmalle kelille, mutta jos passaa, niin hän tulis kumminki kylähän.

Meillä meni näköjään ajatukset aiva yksihin. Senki suhteen, jotta Raija toi tullesnansa isoon pussillisen juomia ja kaks Aino-jäätelöpakettia. Mä olin tuonu kaupasta alakoholitoonta siideriä ja Aino-jäätelöpaketin. 😀

Ja suunnittelin, jotta nautiskellahan kylymää juomaa parvekkehella, ku sinne osuu pieni tuulenhenki. Niin me kans teimmä. Mitä ny välillä käytihin syömäs ja sitte ehtoopäivällä, ku parvekkehelle alakas paistaa aurinko, niin siirryttihin tuvan puolelle. 

Meillä oli kyllä niin mukava päivä, jottei mitää rajaa. Eikä tarvinnu hermoolla, jotta ravintolan henkilökunta alakaa kattua pian meitä kierohon, ku aina vain istumma toimittelemas.

Kyllä ystävät on ihania!