Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Mainokset

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.

Kyllä mä rattilukon ymmärrän!

Mä oon taas osoottanu tyhymyyteni sen seittemällä lailla etenki töis. Montako kertaa saa töpätä ennen ku pistetähän pihalle?

Ensi mä hajotin reijittäjän. Mulla oli vain yks paperi reijitettävänä ja seki jäi jumihin sinne reijittimen kitahan. Ei millää irti. Yritin ravistella sitä aparaattia ja varovaasesti nitkuttaa paperia irti, mutta ei! Hain toisen reijittimen ja kysyyn pomolta, jotta heitetähänkö se piloolle menny roskihin vai mitä. Se sanoo, jotta hän voi vierä sen kotia, niin miehensä saa kattua, saisko sen vielä kuntohon.

Mies oli kattonu sitä ja torennu, jotta vois auttaa, jos aukaasis tuon lukon tuosta sivusta. Tä? Minkä lukon? Moon (= mä oon) ollu yli kolomekymmentä vuotta toimistotöis, enkä oo koskaa kuullukkaa, jotta reijittimes on lukko! Mitä iankaikkista sellaasella on virkaa? Rattilukon mä ymmärrän, jottei autolla päästä luvattomasti ajelemahan. Pitääskö sitä laittaa reijittimensä töistä lähties lukkohon, jottei kukaa toinen sillä vain luvatta reijitä? Kyllä tuli plonri (= blondi) olo.

Tänään mä tein pahemman virheen. Ajoon asiakkahalle alv:n – ja lähetin alv-ilimootuksen verottajalle ja tilisiirron asiakkahalle – ennen ku olin kirijannu ostovelaat. Piti laittaa äkkiä viestiä perähän, jotta älä vain maksakkaa sitä, mä teen sen uusiksi. Ja pitihän mun pomollekki tunnustaa, jotta pielehen meni taas nuon niinku vaihteeksi. En vain yhtää ajatellu, jotta asiakkahalla on ny tilinpäätös ja se viimmeenen kuukausi pitääki teherä vähä eri lailla ku aikaasemmat kuukauret.

Pitää varmahan vielä maanantaina varmistaa, mitä muuta mun pitää ottaa huomiohon ennen uutta alv-ajua.

Jäi kyllä harmittamahan suuresti, mutta ei sille ny enää mitää mahara. En tierä, kuinka kauan se asiakas antaa mun jatkaa kirijanpituansa, ku tuntuu, jotta koko aijan mä töpeksin jotaki. Yritän ny kumminki olla pilaamatta koko viikonloppua tällä asialla.

*** 

Lisäksi tänään kävi työmaalla yks mysteerimies. Se oli mun asiakkahan asialla ja mun piti ottaa sille kopioota joistaki tosittehista. Se rupes toimittelemahan mulle ku vanhalle tutulle. Se tiesi, mihinä mä asun ja kertoo itte asuvansa naapurikyläs. Sanoo, jotta hän on ollu yhtä aikaa koulus, tosin kansalaaskoulun puolella ku mä olin oppikoulus. Sitte hän kertoo yhyren kansakouluaikaasen luokkakaverin kuulumisista. Mutta sitä hän ei kertonu, kuka hän on enkä mä keherannu kysyä. Eikä tienny kukaa työmaallakaa sen nimiä. Kyllä on noloo tilanne, ku toinen tuntoo ja itte ei.

Ei oo muuten pitkäkää, ku töis puhuttihin kaffettunnilla, jotta kuinka sitä fiksusti kysyys toiselta, jotta kuka sä oot, mutta ei me tairettu siihen mitää pätevää konstia keksiä tai ainakaa mä en ny täs kohtaa sitä muistanu.

***

Eikä kotona mee sen paremmin. Mä oon ny kolomena ehtoona yrittäny trimmerillä niittää tien vieren ojaa. Mutta arvakkaa, onko onnistunu. Niin, ei ookkaa.

Ensi akku oli tyhyjä. Seuraavana ehtoona akku oli larattu, mutta kones ei pysyny käynnis. Vika oli kuulemma sitte siinä, jottei akku oli ollu huonosti paikallansa… Eileen ehtoolla akku oli kunnolla kiinni ja kones käy – mutta siimanperskeles ei kestäny. Kaks kertaa mä yritin, mutta ku en puolta metriä pääsny etehenpäin ku siima katkes eikä luistanu automaattisesti esille, ku se oli kuulemma kelattu sinne väärin päin, niin päätin luovuttaa. Saaga hei, meirän puutarha on päättäny sittekki villiintyä. 😀

Ei tilattu vielä Itikan autua

Tänään jatkuu se perijantaina alakanu pähkääly tulovero-/omaverosekamelskasta. Virhe on tieros, mutta se on vielä epäselevää, kuinka se oikiasti kuuluus korijata. Mä tein joitaki korijauksia tulorekisterihin, mutta en tierä, oikaasooko se omaveroa vai menikö vain entistä hullummaksi. Jää nähtäväksi.

Meillä alootti tänään uus isännööttijäharijoottelija. Sellaanen puolituttu, mukava ihiminen. Kulijettihin vuosikauret samoos aeropikiis. 

Päivällä mulla oli se työterveyshoitajalla käynti. Ei se vielä tilannu mulle Itikan autua (= teurasautoa). Antoo armonaikaa ja maharollisuuren yrittää korijata tilanne.

Ei se muuta moittinu ku kolesteroolia, mutta antoo siihenki vähä löysää, ku sanoo, jotta kilipirauhasen vajaatoiminta saattaa nostaa kolesterooliarvoja. Ja kumminki se piti positiivisena sitä, jotta ne oli kolomen vuoren takaasihin lukemihin verrattuna laskenu, varsinki triglyseridit, jokka on kuulemma justihin niitä suonentukkijarasvoja.

Verenpaine oli sielä tietysti korkialla, vaikka se kotona on ihan ok ja vaikken kokenu jännittäväni. Se ny kumminki käski joskus sitä mittaalla.

Paino tuli luonnollisesti puheeksi. 14 kilua olis purotettavaa… Ruokavaliosta se käski karsia hiilihydraattia. Kolome annosta vain sais päiväs syörä. Hyviä rasvoja pitääs lisätä eli kalaa ja pähkinöötä ja pehemoosia rasvoja kovien sijahan. Näkyvää kovaa rasvaa me ollahan jo jonku aikaa yritetty välttää ja piilorasvoosta ainaki keksit on meillä jääny melekeen kokonansa. Pitää vissihin pitää taas hetki aikaa kirijaa syömisistänsä, jotta näköö, mihinä menöö pielehen. Sitä ku on aika kätevä ummistamahan silimänsä epämiellyttäviltä totuuksilta ja kirkkahin silimin uskotteloo ittellensä, jottei oo syöny mitää ylimääräästä.

Sain ihan jonku revintoterapeutin tekemän ruokavalio-ohojeen, millä kuulemma tippuu 12 kiloa vuores. (Sen ku näkis!) Tai voi olla, jotta tippuuski, jos pysyys tiukasti siinä eikä yhtää sortuusi mihinkää muuhun. Mutta ei terveyrenhoitaja kieltäny herkutteluakaa. Kunhan se ei oo jokapäiväästä ja muistaa sitte vastaavasti kattua vähä muuta syömistänsä.

Liikunnan se totes olevan hyvällä mallilla, meinas jotta vajaat 8 kilometriä pyöräälyä päiväs on hyvä määrä. Toki mä tunnustin, jotten mä huonoolla keliillä oo pyöräälly. Eikä sunnuntaipyörääly vastaa kunnon liikuntasuoritusta, ku pitääs saara hiki pintahan 2-3 kertaa viikos. Sitähän mä kumminki yritän välttää ainaki menomatkalla, jotten koko päivää haisisi hieltä työkaverien nenähän.

Nuo ikävän näkööset läiskät iholla ja kuivan päänahaan se arveli olevan atooppista ja antoo hoito-ohojeeksi ”aurinkua, merivettä ja säännöllistä rasvaamista”.

Sain työnantajalle viemisisksi lausunnon ”Pidän tarkastettua terveydentilansa puolesta tarkoitettuun työhön sopivana.” Sain siis mennä jatkamahan töitä ja sain muuten siihenki ohojeet, jotta ku mulla kerran on säätöpöytä, niin kannattaa hyöryntää sitä. Aamun ensimmääset tunnit ja ruokatauon jäläkihin kannattaas työskennellä seisahaltansa, niin kroppa pysyys käynnis.

Ehtoopäivätauon aikana koettihin vielä kauhian traakinen työtapaturma. Kaffetpannu oli jääny keittimen vierehen ja uus mokkamasteri oli ryösänny kaffeet pitkin pöytää ja laattialle… Onneksi mä juon teetä – enkä ollu muuten minä, joka oli laittanu kaffeet tippumahan.

Kohtuullisuuresta

Mä oon oivaltanu oppineheni jotaki. Opettajana on toiminu pitkä työttömyysjakso, aktiivimalli ja Kelan leikattu peruspäiväraha.

Viis vuotta sitte mä olin kokopäivätyös. Uraputkia ei ollu olemaskaa, mutta mä viihryyn työsnäni ja kuvittelin siitä aikanansa jääväni eläkkehelle. Palakka oli tietysti aina liika pieni. Vaikka torellisuures mä kyllä tiesin, jotta meillä oli ihan hyvä palakka. Silti rahat oli aina vähis. Mihinkä ihimeesehen ne saatihin hupenemahan?

Tuli yt:t, tuli irtisanominen ja kova yritys päästä vielä töihin. Mä kuvittelin olevani kovaki ammattilaanen ja ajattelin olevan kohtuullista pyytää uuresta työstä vähä enämmänki palakkaa ku mitä entisestä oli saanu. Työnantajat ei tainnu olla samaa mieltä, koska töitä ei löytyny.

Ensi mentihin puoli vuotta irtisanomisaijan palakalla, sitte vajaat pari vuotta ansiosironnaasella ja niillä pärijäski ihan kohtuullisesti, ku vähä supisti menojansa. Mitenkää ei vielä voinu puhua niukkuuresta.

Mutta sitte tuli purotus Kelan päivärahoolle. Silloon piti jo oikeen miettiä, mikä oikiasti on tärkiää ja mihinkä niitä rahojansa haluaa käyttää. Ja ku kuvioohin tuli viimme vuoren aluusta aktiivimalli ja sen leikkaukset, alaattihin puhua jo aharistusta aiheuttavan pienistä tuloosta.

Mä tierän, jotta moni pärijää varmasti palijo pienemmilläki tuloolla eikä saisi ruraata (= rutista), mutta mun taloustairot oli kyllä jo koetuksella tuos vaihees. Pärijättihin kumminki ku isäntä pääsi eläkkehelle ja tierettihin, jotta sen tulojen varahan uskaltaa ainaki laskia.

Sitte tuli tämä lottovoitto – työpaikka. Mä saan vähemmän palakkaa ku silloon viis vuotta sitte, mutta tämä viisvuotinen elämänkoulu on ny opettanu jotaki kohtuullisuuresta.

Mä tunnen tällä hetkellä olevani hyvinki varoosnani, vaikka varmahan mun vieläki kattotahan pienitulooseksi.

Emmä nykkää tietysti saa kaikkia mitä mä taharon, mutta mä oon huomannu, jottemmä taharokkaa enää niin palijo ku ennen. Mä nautin niistä pienistä ylellisyyksistä, mitä mä oon voinu palakallani hankkia. Niinku esimerkiksi sanomaleherestä, jota meille ei oo tullu vuosihin ku joitaki tarijouspätkiä silloon tällöön. Mä tykkään lukia lehteni paperiversiona enkä esim. puhelimesta.

Mun ei tartte enää ruokakaupas kattella kaikkia tarijoustuottehia vaan mä voin joskus hintaa miettimätä ostaa sitä, mitä teköö mieli. Ei mun mieliteot oo välttämätä suuren suuria, mutta esim. eileen ostin jukurttirahkaa enkä kattonu, olisko siitä ollu halavempi versio vaan otin sitä, mikä mun mielestäni on hyvän makuusta.

Mä oon onnellinen siitä, jotta saan taas huomenna mennä töihin tienaamahan sitä palakkaani. Ja jos mä pystyn hoitamahan työni niin, jotta saan sen koeaijan jäläkihinki vielä pitää, niin sitte mun palakka nousoo aika lailla samoohin, mitä se oli silloon viis vuotta sitte.

Musta tuntuu, jotta kaikki se aharistus, paskat fiilikset ja stressi on ollu tarpehen, jotta mä ymmärrän, kuinka hyvin mun asiat on justihin nyt. Ja mä halusin kirijoottaa sen tänne, jotta mä muistan sen vastaki enkä päästä enää ittiäni sellaaseksi, jollekka mikää ei riitä.

 

Viikkohon mahtuu palijo

Jokku viikot on tapahtumarikkahempia ku toiset. Näin vois sanua.

Töis on ollu tasaasehen tahtihin jos jonkimmoista takkua ja selevitettävää. Osa ihan omilta jäliiltä, osa toisten aikahansaamia. Niitä selevitelles päivät hurahtaa ohi välillä vähä liikaki nopiaa.

Mutta ollahampa vain saatu kaikki selevitettyä vaikka se on vaatinu välillä melekoosta salapoliisityötä. Toisaalta siitä tuloo aika mahtava fiilis, ku saa jonku solomun auoottua.

Ja yhteestyöllä teherähän. Seki on hienua. Yks hoksaa yhyren asian, toinen osaa jonku toisen osa-aluehen paremmin ja niin saarahan vähitellen selevitettyä. Mutta kyllä niihin kuluu luvattoman palijo sellaasta aikaa, jota ei mihinää tapaukses voi asiakkahalta veloottaa. Ja tietysti siinä sivus pitää hoitaa ne normaalit työkuviot.

Mukavaahan se on, jottei aika tuu pitkäksi työmaalla ja aina näistä oppii jotaki vastaasen varalle. Varsinki ku tuo tulorekisteri on ny käytös vasta ensimmäästä vuotta, niin ei oikeen vielä tierä, mitä sieltä on orotettavis. Onko kaikki menny niin ku on pitäny vai tulooko vielä palijoki selevitettävää. 

Tänäänki meitä kolome naista pähkääli aamupäivän yhtä ainuaa omaveroasiaa. Siihen tarvittihin jo verottajanki apuja, ku me ei kertakaikkiaan löyretty, mistä se ero johtuu. Ku verottajalta saatihin aijankohta, milloonka virhe on tapahtunu, mä löysin sen aika pian. Sopivasti justihin vähä ennen ku taksi ajoo pihahan.

Pomo nimittään vei meirät kaikki oikeen ravintolahan syömähän ja päästihin syömäreissun jäläkihin kotia. Ennen ruokaalua puhuttihin vähä työasioota ja palijo muuta. 😀 Takaasi tulles pomo tuumas, jottei hetkehen tullu omaveroasiat mielehen.

Keskiviikkoehtoolla olimma isännän kans Elonkerjuun konsertis ooppera-areenalla. Vähä oli kylymä, vaikka mäki muka mielestäni puin lämpöösesti. Väkiä olis saanu olla palijo enämmän, mutta ei niitten ny sentäs ihan tyhyjälle katsomolle tarvinnu esiintyä.

Kaks pairanpuolikasta yhyren hinnalla?

Jos ny sanoos sillä lailla hienosti (=kaunistellen), niin vois sanua, jotta tää viikko on ollu haasteellinen.

Ihan on kiirusta pitäny ja lisätöitä on aiheuttanu tekniset ongelmat. Jos ei palakanlaskentaohojelmat oo tökkiny, niin tulorekisteri ainaki on takunnu tiistaista asti ja tänään se oli hetken aikaa kokonansa sulijettu.

Sitte yks asiakas laittoo tietoa, jotta hän on saanu jo monta kiukkuusta puhelua työntekijööltä, ku palakka ei näy tilillä. En löytäny ainakaa palakkaohojelmasta mitää seliitystä, miksei palakat olsi siirtyny niin ku pitääki. Onneksi selevis seki, jotta pankis oli jotaki ongelmia eikä palakat ollu sen takia menny aijoos perille.

Mutta on tällä viikolla herkuteltuki. Työkaveri oli viimme viikolla Ranskas ja Sveitsis ja toi meille sieltä monemmoisia maistiaasia. Sitte yks meirän harijoottelijoosta oli ny viimmeestä viikkua, niin se tarijos keskiviikkona jätskiä ja keksiä. Eileen mä päätin vapaapäivän kunniaksi pistää uunin lämpenemähän ja tein raparperi-rahka-murupiirakan. Se oli vaihteeksi hyvää. Vähä liikaki hyvää, niin jotta piti pistää äkkiä pakastimehen, ennen ku syömmä kaikki.

Tänään meillä oli elo valokuvaus työmaalla. Halusivat Tiinasta ja musta kuvat kotisivuja varte. Voi krääh! Mä olsin melekeen mieluummin menny hammaslääkärihin ku valokuvahan. Yritin sanua, jotta eikö se olsi firman imakolle erullisempaa, ku mun pärstää ei sielä näkyysi, mutta ei auttanu. 😦 Mä kyllä kysyyn siltä kuvaajalta, jotta osaathan sä fotoshopata hyvin? Vakuutti osaavansa, mutta ihimeehin sekää ei tietysti pysty.

Huomenna meirät on kuttuttu isännän sukulaaspoijan yo-juhulihin. Ja niin ku aina, niin täs vaihees ruvettihin kattomahan, jotta mitä ylle. Isäntä oli ajatellu varmahan lähtevänsä farkuus, mutta ku se kuuli, jotta velijensä pistää puvun, niin se päätti, jottei hän oo sen huonoot… Mutta, mutta. Ne pairat!

Tasan kaks kellastunutta, pinttynyttä kauluspaitaa löytyy. Ja niistäki toinen oli pieni. Mä tuumasin, jotta niistä ei ny tähän hätähän (= koskaa) saa enää puhtahia ja eherootin, jotta hajetahan Tokmannilta joku hätäratkaasupaita.

Niin sitte lähärettihin kaupoolle. Mä pistin sen sovittamahan, ku sielä oli mallipairat esillä. Annoon sille ensi sovitettavaksi D-mallin pairan, mutta sepä oliki isoo. Niin mä sain kattella vastaavan koon C-mallista. Se oli parempi. Ei hyvä, mutta menetteli.

Niimpä napattihin sitte hyllystä vastaava paita vaaliansinisenä. Kotia päästyä mä ajattelin silittää sen saman tien. Aukaasin paketin ja totesin, jotta ompa hanittoman (= suunnattoman) kokoonen. Vein sen isännälle sovitettavaksi ja se totes, jotta tää on yhtä isoo ku se D-mallin paita. Eikä ihime! Kaulukses oli lappo C45/46, mutta pairan helemas D45/46. Siinä oli sitte vissihin päätetty teherä tälläänen eriparipaita (Made in India.), kaulus C-kokua ja paita D-kokua. Jos olis vaikka joku veivikaula, jollon tynnyrivatta…

Mä sanoon isännälle, jotta se pitää käyrä vaihtamas. Ei nuon isua voi pitää. Niin se lähti kiltisti vaihtamahan ja nyt lukoo niin kaulukses ku pairan helemaski sama C45/46, mutta emmä tierä, onko se silti palijo kapieet. Ainaki henkarilla näyttää aika isoolta. Mutta se saa ny luvan kelevata. Enää ei lähäretä paitakaupoolle. Olokohon ny sitte vaikka kertakäyttöpaita. Niin ne valakoosekki pairat tahtoo olla, vaikka olis kuinka kallihia. Kaulus pinttyy heti ruman näkööseksi.

Mutta kyllä se vähä niin on, jottei Tokmannilta voi ostaa mitää, mitä ei pääse sovittamahan. Ja vaikka täski oli se sovituskappale, niin paketis oli sitte mitä sattuu. Eikä tämä uus paitakaa oo varsinaanen käsityön taironnäyte. Sivusaumasta kangas irvistää, ku on neulottu liika näpäräätte (= täpärästi) ja muutenki saumoos ja kääntehis kangas kiertää ja kiristää. No, täytyy pitää takki päällä, niin ei aiva kaikki viat näy.

Mäki ostin poistorekistä kympillä hamehen. Sellaanen suora pötkä kumminauhavyötäröllä. Ei oo mikää erityysen koria, mutta ajattelin, jotta olis kumminki mukaveet juhulahan ku pitkäthousut. Olis mulla tuola tanttuja (= mekkoja) ollu, mutta en oo sovittanu, mahtuuvakko ylle. Ja jos on vielä yhtä kylymää ku tänään, niin ne on vähä liika heppoosia (= ohuita/kevyitä) tälle kelille.