Hattaraa

Nyt alakaa vissihin pimeys ja pitkä koulu- ja työrupiama tuntumahan. Ja siihen päälle vielä kellon siirto. Oon koko viikon heränny puoli viiren – viiren aikoohin. Toki oon siitä vielä keriinny nukahtaa niin, jotta oon ollu ihan töttöröö, ku kello on ruvennu soimahan.

Töis on ollu tavallista työntäyteesempi viikko. Aivot on tuntunu sulanehen hattaraksi. Oon teheny tosi typeriä ja ärsyttäviä virheetä. En mitää korijaamatoonta ja korvaamatoonta, mutta sellaasia huolimattomuusvirheetä, jotta oon ollu sekä ärsyyntyny että vähä huolisnani. Tuli sellaanen déjà-vu -olo: ennen ku mun kilipirauhasen vajaatoiminta torettihin, mä ihimettelin, miksen mä enää osaa teherä töitäni. Niitä samoja, jokka olin ennen hyvin osannu.

Voi olla, jotta alakaa olla vain jonkuasteesta väsymystäki, ku nyt on menty aika pitkä pätkä iliman mitää lomia. Viimme vuoren huhtikuus alakoo koulu ja silloon oli heinäkuu lomaa ja tokihan meillä oli lyhkääset koulupäivät ja palijo etäpäiviä, joten siinä mieles se oli kevyempää ku työs käyminen, mutta kyllä mä mielestäni aika palijo käytin niitä etäpäiviä oikiasti koulutehtävihin. Ku työharijoottelu alakoo reilu vuosi sitte, niin sen jäläkihin on ollu vapaata vain ne päivät, jokka allakan (ja työehtosopimuksen) mukahan vapaaksi kuuluuki.

Torstain venyttelyn jäläkihin pää tuntuu entistä pehemoosemmalta ja olo väsyneheltä. Jotaki kumminki venyttelys tapahtuu kropalle, ku eileen tuntuu perskannikoos ja kylijis.

Eileen ehtoolla nukkumahan mennes ajattelin, jotta nukun univelekoja ja väsymystä pois niin pitkältä ku suinki. No nukuunko? En. Heräsin puoli kuurelta ja kiekkasin sen jäläkihin vielä jonku aikaa sängys ennen ku totesin, jotta pää on tulos kipiäksi eli on viisahinta nousta heti ylähä.

Olin valamihiksi väsyksis ja jämährin vain lukemahan pitkäksi toviksi. Sain sentäs petivaattehet vaihrettua ja sen jäläkihin tuntuuki ku olsin teheny koko päivän työt.

Oli sovittuna, jotta mennähän tänään kaupungille ja käyrähän samalla reissulla syömäs. En olsi jaksanu millää lähtiä, mutta aika monta tuntia me lopuuksi saimma silä reissulla kulutettua. Käytihin ensi Lidlis. Ei löytyny mitää erityystä, mutta otettihin niitä kuuluusia nallesipsiä, jokka ei ny sitte niin kummoosen makuusia eres ollu. Ei tartte toiste ostaa.

Sieltä jatkettihin Prismahan ja käytihin Pressos syömäs. Ja torettihin, jottei oo tarijoolu yhtää parantunu sitte viimme kerran, josta taitaa olla varmahan toista vuotta. Ja epäsiistiäki oli. Noutotiskien tasot oli niin täynnä ruaansotkua, jottei teheny mieli laittaa tarijotinta siihen. Ei voi mitää, kyllä Piikki pesöö monet oikiakki ravintolat mennen tullen. Se salaattipöytä! Sellaasta ei oo mihinää muolla. Epäsiistiä sieläki on eikä mitenkää viihtyysää, mutta jos tarkootus on vain syörä eikä hienostella, niin se on oikia paikka.

Ruokaostokset tehtihin Prismasta ja kotia tulles käytihin vielä Tokmannilla hakemas linnuulle talipalloja. Ne on kohta syöny ne muutamat pallot, jokka mulla oli jääny viimme vuorelta.

Mä vähä haavelin, jotta ottaasin tänään päikkärit, mutta meni niin myöhälle tuola kauppareissulla, jotten enää siihen aikahan viittiny. Jos nukkuus sitte ens yönä vähä pirempähän…

Mihinkä nää viikot katuaa?

Eikö ny justihin ollu viikonloppu ja nyt on taas!

Mitää ihimeellistä ei viikon aikana oo tapahtunu, mutta eres pari juttua haluan teille kertua.

Ensi sankaritarina töistä: Keskiviikkona huomasin yhyren asiakkahan tekemis tulorekisteri-ilimootuksis virheen, joka piti oikaasta. Niitten kans askartelin puoli päivää, mutta olin tyytyväänen, ku tuo virhe tuli vähä niinku toisen työn sivutuottehena esille. Saatihin se korijattua nyt eikä tartte enää myöhemmin toivottavasti siihen palata.

Asiakas oli näppärästi laittanu pari ”täppää” väärihin paikkoohin ja sen takia ilimootukset meni päin prinkkalaa. Jos virhe olis jääny huomaamatta, se olis tienny työntekijöölle mätkyjä.

Eileen aamulla käymmä taas venymäs. Ei meirän työpaikan nuoret vielä tartte/välitä venyttelystä, mutta me firman vanhukset oltihin paikalla. Kyllä voi ihimisellä olla huono kunto, ku venytelleski tuloo hiki! Mutta on se vain mukava tapa aloottaa työpäivä. Tosin en oo pomolta vielä kysyny, pitääkö meirän teherä takaasi ne, mitä meillä sielä hukkaantuu työaikaa. Eileenki oltihin vasta puoli yhyreksän mais työmaalla.

Tänään mä kävääsin töitten jäläkihin yhyres pop-up -myymäläs kattomas, jos löytääsin sieltä jotaki vähä ”parempaa” arkivaatetta, mutta totesin jo joskus aikaasemmin, jotta niillä on sen verran erikoosia vaattehia, jottei ne oikeen oo mun juttuni. Nyt tosin myyjä löysi mulle ihan kivan tunikan ja housut, mutta sitte mä totesin, jotta näitähän mulla on kotona jo ennestänsä. Emmä enää uusia tartte. Mutta tulipahan käytyä. Ei ainakaa jää vaivaamahan.

Ens yöksi on luvattu kovia tuulia. Täälä alakaa jo pikkuhilijaa tuuli puhallella ja naskutella tuvan nurkkia. Onneksi ei tartte lähtiä mihinkää.

Vuosipäiväpullaa

Päätin ilahruttaa työkaveria pullalla. Kurvasin aamulla töihin kaupan kautta ja ostin voisilimäpitkon. Oli hyvää!

Joku syy tietysti pitää olla, jottei ruveta orottamahan, jotta joka viikko olis jotaki tarijolla… Nyt kelepas syyksi se, jotta tasan vuosi sitte menin työharijootteluhun ja alakasin heti opettelemahan palakanlaskentaa. Sattuu vielä niin hauskasti, jotta eileen ja tänään oon laskenu saman firman palakkoja ku mistä silloon vuosi takaperin alootin. Ja harijoottelu jatkuu. Jotaki oon oppinu, mutta palijo on vielä opittavaa. Hyvä niin, pysyy mielenkiinto yllä. 

Hammaslääkäriski mun piti käyrä kesken työpäivän, ku soittivat, jotta olis peruutusaika. Ei siinä mitää, kurvasin ruokatunnilla kotia ja jynssäsin hampahat kunnolla ja painelin hammaslääkärin penkille. Varsinaasta korijattavaa ei löytyny, mutta paria kohtaa vähä hiottihin, ku ne on tuntunu teräviltä kielehen. Ja sitte rassattihin tuota yhtä hammasväliä, johonka mä tapaan aina kerätä vararavintua. Sieläki on pykälä, mihinkä hammaslanka aina jää kiinni ja rispaantuu. Sille ei kuulemma voi teherä mitää muuta ku yrittää pitää sen puhtahana. Sielä on paikan reuna jääny liika ylähä sillä lailla, jotta hampahan kaulaa on palijahana. Sitä ei kuulemma pysty korijaamahan, ku leukaluu tuloo vastahan. Pyysivät vielä toisenki hammaslääkärin sitä kattomahan ja se oli samaa mieltä. Meinasivat, jotta korijausyritys voi jopa pahentaa tilannetta. Käskivät vain putsata sitä erityysen hyvin.

Suuhygienistille tilattihin saman tien aika, mutta se meni joulunaluusviikolle.

Ehtoolla päätin käyrä pitkästä aikaa kävelyllä. Ja erehryyn, tyhymä, lähtemähän tuonne Kivikyrölle (peltotielle). En muistanu ollenkaa, jotta sielä on kaivinkonehet ja muut isoot kulukupelit jyrränny monta viikkua, niin jotta tie oli yhtä savivelliä. Mun on lenkkarit ny ympärihinsä paksus lillingis. Pitää antaa niitten ensi kuivaa, jotta saa enimmät ravat rapsuteltua irti ja vasta sitte yrittää pestä ne. Jos tuon kaiken muhujun päästää viemärihin, niin se jymähtää tukkohon.

Tilitoimistopäivä

En oo vissihin muistanu täälä kehuskellakkaa, ku pääsin viimme viikolla pomon ja yhyren työkaverin joukos Vaasahan tilitoimistopäivähän. Kokoontumispaikka oli Villa Sandviken. Aiva mielettömän kaunis rakennus ja täynnä yksityyskohtia, joita olis halunnu tutkia enämmänki, muttei ehtiny. Ja mikkä maisemat! Osuu vielä olemahan aurinkoonen päivä, niin puiston syysväriis loistavat vaahterat ja pihilajat teki näystä aiva silimiähivelevän kaunihin. Taustalta pilikahteli merenlahti. Menkää, hyvät ihimiset, käymähän sielä, jos teillä suinki on maharollisuus. (Tää ei oo maksettu mainos. 😀 )

Ruokaa oli niin, jotta meinas ihan ahaneuttansa halijeta. Heti mennes oli aamupala, sitte oli lounas, päiväkaffeet ja vielä illallinen. Asiaosuuret oli sijootettu siihen syömisten välihin. Ensi pitkältä myyntijargonia – diipa-daapaa, joka ei meikäläästä koskettanu vaan oli lähinnä tietysti yrittäjille suunnattua ja sen jäläkihin tuotekehityksen kuulumisia. Iltapäivällä piti oleman ohojelmistoklinikka, johona käyrähän läpi ohojelman ominaasuuksia ja opastetahan sen tehokkahammas käytös. Mutta siinä kohtaa mentihinki jo kiitolaukkaa, niin jottei mun orottamalleni palakanlaskentaosuurelle jääny aikaa oikiastansa yhtää. Siltä osin meni vähä hukkahan.

Mutta sitte oli mielenkiintoonen luento työhyvinvoinnista. Meirät pistettihin tekemähän pari harijootusta: ensi meirän piti käyttäytyä huonosti, eli jyrätä toisen päälle keskustelus tai jättää hänet huomiotta. Sen jäläkihin meirän käskettihin kehua toisiamma. Mä sain pomolta kiitosta siitä, jotta oon rauhallinen ja omatoiminen. Tiina puolestansa sanoo pistänehensä merkille, että mä oman työni ohes neuvon useen meirän harijoottelijaa.

Mä annoon palautetta pomolle, jotta oon erelleenki siitä alakuvaiheen perehrytyksestä kiitollinen. Sillä mut saatihin hyvin sisälle taloohin ja sitoutumahan niin työhöni ku firmahanki. Ja Tiinaa ihaalen, ku nuoresta iästänsä (taitaa seuraavaksi täyttää 22) huolimatta hän osaa tosi palijo (palijo enämmän ku mä) ja opiskeloo koko aijan lisää.

Lisäksi saatihin ulukopuolelta kommenttia, ku samas pöyräs istuva nainen kysyy, jotta teillä vissihin on töis hyvä ilimapiiri, ku teistä näköö, jotta te viihryttä yhyres ja teillä on hauskaa. Sen kuulemma huomas heti. Tosi kiva, jos meirän työpaikasta välittyy ulospäinki sellaanen kuva. 

Erilaanen aamu

Eileen ehtoopäiväkaffeella pomo sanoo, jotta OmaSp:n naiset on kuttunu meirät tänä aamuna ohojattuhun venyttelyhyn. Venyttely alakaa puoli kahareksalta ja loppuu vartin yli kahareksan.

  • Ensi ajattelin, jottei yhtää huvita mikkää venyttelyt eikä varentaa (= varhaistaa) aamua ja mennä jo puoli kahareksaksi.
  • Sitte ajattelin, jotta tietysti pitää mennä, ku kerran tarijotahan maharollisuus.
  • Seuraavaksi keksiin tekosyyn, jottemmä voi mennä, jos Tiina ja Kirsi ei tuukkaa sinne, vaan menöövät normaalisti töihin kahareksaksi, niin ne ei pääse sisälle, ku ei kummallakaa oo avaanta.
  • Sitte päätin, jotta meen, mutta täytyy lähtiä vain vähä aikaasemmin pois.
  • Sitte päätin, jotten ainakaa rupia vaihtovaattehia rehaamahan joukkohon. Jotta jumppavaattehilla ollahan koko päivän.
  • Aamulla päätin kumminki toisin ja pakkasin farkut ja vaihtopairan joukkohon.

Jätin lähärön vähä viimme tinkahan ja pelekäsin, jotta oon myöhäs. En ollu. Meiltä ei ollu ketää muita vielä paikalla ja pankkilaasistaki puuttuu yks.

Pankkinaiset oli selevästikki ollu aikaasemmin tuola venyttelemäs, ku olivat hoksannehet varata lämmintä ylle. Oli mullaki huppari, muttei villasukkia. Se sali on vanhas puutyökoulus, jotta on vähä vilipoonen rakennus. Johonaki vauhrikkahas hikijumpas se ei varmasti haittaa, mutta me oltihin palijo laattianrajas ja tehtihin hyvin rauhallisesti. Ei olsi ollu villasukat yhtää liikaa. Mutta muuten kyllä tarkeni. Huppari ei muuten oo mikää jumppavaate. Ku sielä pyllisteltihin ja kumartuultihin, niin huppu oli aina silimillä. 😀

Ja kolome varttia meni niin, jottei kukaa muistanu lähtiä aukaasemahan ovia avaamettomille…

Oli oikeen mukava ja lempiä tapa aloottaa uus työpäivä. Hyviä venytyksiä istumatyölääsille. Ja venyttelyjen lopuuksi tuntuu, jotta on rintakehää avattu – henki kuluki aiva toisella lailla. Istumatyös näytön ääres on heleposti vähä kumaras ja rintakehä painuu kasahan.

Me ansaattihin pomon kans viikon työkaveri -kunniamaininnat ku hoksattihin vasta työmaalla, jotta kumpikaa ei kysyny Raijalta, onko se autolla matkas. Ei ollu. Mies oli tuonu sen tuonne jumppasalille. Hienosti me sitte jätettihin se kävelemähän ku itte hosuttihin vain nopiaa takaasi työmaalle… Onneksi siitä ei oo matkaa ku reilu puoli kilometriä. Ja onneksi oli komia sää. Raija väitti, jotta käveli ihan mielellänsä...

Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.