Taas?!

Nyt on taas sarellu lunta sen verran, jotta pihas oli varmahan viitisen senttiä köykäästä hötöä. Pakkaasta oli toistakymmentä astetta, niin ajattelin, jotta en meekkää kävelylle vaan kuntoolen ihan omas pihas lumikolan kans. Pääsi välillä sisälle lämmittelemähän käsiä.

Muuten olin aiva hiestä märkänä niin jotta oli pakko ripustaa vaattehet kuivamahan ennen ku nakkaa ne pyykkikoppahan ja sitte piti käyrä tietysti suihkus.

Oli johonaki välis tullu koululta muistutus, jotta jos ei oo käyny vielä ilimoottautumas valamistujaasjuhulihin, niin vielä kerkiää. Sitte siinä viestis oli linkki, josta pääsi kattomahan illan ohojelman. Oli avaus-/onnittelupuhetta, musiikkia, lisää puhetta ja lisää musiikkia, opiskelijan puhet, valamistunehien kukitus, kakkukaffeet, suolaasta tarijoolua ja vapaata seurustelua. Aika lyhkääsiä pitää puheetten olla, jotta keriitähän varatun kaharen tunnin kulues vielä kaffittelemahanki. 😀

Nyt, ku tulin konehelle, mulle oli tullu työpaikkavaharilta ilimootus avonaasesta työpaikasta. Mun piti lukia se oikeen kahtehen kertahan, ennen ku uskoon silimiäni. Taas hajetahan käräjäsihteeriä! Sanasta sanahan sama ilimootus ku viimmeeksiki, vain päivämäärät on muuttunu.

  • Onko tämä ny sama paikka uurestansa haus? Eikö siinä tapaukses olsi otettu joku jo hakenehista, mutta valittematta jäänehistä?
  • Jos niillä on ollu tarves kaharelle työntekijälle, niin eikö olsi ollu kätevintä pistää ne yhtä aikaa hakuhun?
  • Vai onko ne ny havaannu yhtäkkiä, jotta tarvitahan toinenki sihteerikkö? Nyt sama rulijanssi uurestansa, ku ei voira valita niistä, jokka haki jo sitä ensimmäästä paikkaa, ku valtion viraat on aina pistettävä julukisehen hakuhun. Mutta onhan meillä ilimeesesti varaa maksaa…

Arvakkaa, hajenko? Jooen tosiaan. Jos en mä ensimmääsellä kertaa pääsny eres haastatteluhun, niin on ihan turha kuvitella, jotta täs kuukauren aikana tilanne olis muuttunu miksikää. En viitti haaskata omaani enkä niitten aikaa. 

Mainokset

Valinta ei tällä kertaa osunut teihin

Ei tullu musta sitte käräjäsihteeriä 😀

Tänään tuli nimittään sähköposti, jotta 262 hakijaa oli ollu eikä valinta ny tällä kertaa osunu muhun. Yllätys! Sen kyllä oikiastansa tiesin jo hakuvaiheeski, mutta pitihän sitäki kokeella.

No, ei ku leuka rintahan ja kohti uusia pettymyksiä. Tosin tänään ei työkkärin sivuulla ollu yhtäkää sellaasta työpaikkaa, jota olsin voinu siliällä syrämmellä hakia. Yks oli, johona olis ollu taloushallintua, mutta siihen oli yhyristetty myyntiä/markkinoontia: ”Tehtävässä menestyminen edellyttää … myynnillistä otetta ja palveluhenkisyyttä sekä kykyä vastata tulevaisuuden myynnin ja markkinoinnin haasteisiin.” Ei ihan (= ei ollenkaa) mun juttuni. Ja yks työpaikka olis taas 60 kilometrin pääs, mutta siinä oli tehtävänkuvas ja työnantajan vaatimuksis niin palijo sellaasta, jotta sitä mun on turha eres hakia. Mä hajen sitte vasta tuollaasihin hommihin, ku tuloo se aktiivimalli kakkonen ja alakaa ne pakkohaut. Tai sitte, jos työkkäristä määrätähän hajettavaksi.

Reviirin laajennusta

Huomasin eileen yhyren työpaikan, jonka tehtävänkuvaus vastas justihin sitä, mihinkä mä oon kouluni käyny ja mistä mulla on parahiten kokemusta. Ainut miinus on, jotta se on 60-70 kilometrin pääs.

Mutta kai täs ny on otettava toresta seki asia, jotta työnhakualuetta on laajennettava. Sehän on työkkärin mukahan joko 80 kilometriä tai 1½ tunnin matka/suunta. Yhtehen haastatteluhun tuli nainen yli 100 kilometrin päästä, ku työkkäris olivat kattonehet Kuukle mapsista, jotta matka-aika jää alle sen puolentoista tunnin. Se itte sanoo, jotta meni melekeen kaks tuntia. Niimpä mäki sitte päätin pistää hakemuksen matkahan. Oompahan ainaki eres yrittäny.

Päivällä mä laitoon häihin ostamani tantun myintihin. Kipiää teki, mutta ku ei linnanjuhulihinkaa kuulunu kutsua, niin ei mulla taira sille palijo olla jatkos käyttyä.

Ehtoopäivällä kävin tuulettamas päätäni, vaikka oli melekoonen viima ja ensi ajattelin, jotten viitti lähtiä mihinkää. Oli sitte kumminki ittensä voittanehen olo, ku pääsin takaasi kotia lämpöösehen.

Ehtoolla innostuun vielä tekemähän feispuukkihin julukisen valokuvakansion, mihinkä ajattelin pökätä nuota ylimäärääsiä käsitöitä myintihin. Ku aiemmasta päätöksestäni poiketen en oo sittekkää osannu olla tekemätä lisää… Olis vissihin helepompaa ja halavempaa purkaa aina vanhasta päästä pois ja teherä samoosta langoosta uurestansa ku yrittää saara nuota myityä. 😀 

Voi – sanonko mikä!

Mä jo meinasin tyytyvääsnä tänne kirijoottaa, kuinka mä oon tänään itte aktivootunu työnhaus, mutta hallitus on näköjään aina askelehen erellä ja uutta kiristystä ollahan jo valamistelemas.

60 päivän karenssi! Ja mistä löytää joka viikko uuren työpaikan hajettavaksi ku ei uutta hajettavaa oo eres joka kuukausi? Tai voihan sitä tietysti hakia kaikkia maharollisia työpaikkoja (niinku esim. lääkäri, psykolooki, kirvesmies, lvi-asentaja), vaikkei olsi mitää erellytystä oikiasti saara sitä työtä. Siinä kohtaa kyllä alakaa jo yrittäjäkki ärähtämähän. Tai sitte ne ei laita työpaikkoja enää ollenkaa julukisehen hakuhun.

Mutta kerron mä ny kumminki, ku kerran alakasin. Sirpa vinkkas mulle eileen, jotta teekoos saatetahan jatkos tarvita sijaasta, ku heirän ”vakinaanen sijaanen” on saanu muita töitä eikä nyt oo sijaasia tieros. Kiitin vinkistä ja lupasin heti tänään soittaa vs. osastonhoitajalle. Ja soitinki.

Ja mikä yllättävintä, Pirkko muisti heti, jotta sähän ookki ollu meillä aikaasemmin. Joo. Kaks vuotta sitte kolomen päivän aijan. Oon sitte sinä aikana keriinny tekemähän vaikutuksen. 😀 En vain havaannu kysyä, jotta mitä mä silloon oon töpeksiny.

No, Pirkko kyseli vähä kouluutuksesta ja työkokemuksesta ja kehootti laittamahan tierot heirän rekrysivuulle. Ny justihin ei kuulemma oo sijaasen tarvetta, mutta muisteli, jotta joskus puolentoista kuukauren päästä olis maharollisesti ensimmäänen loma alakamas.

Kävin tietysti heti sen puhelun jäläkihin pistämähän tietoni rekisterihin. ”Eihän sitä koskaa tierä, mihinä oksalla se piru istuu.” pruukas äitee sanua.

Näkökulumia

Mä harvoon otan täälä – tai muutenkaa – kantaa mihinkää asioohin, mutta tuo eruskunnan säätämä aktiivimalli osuu niin pahasti omahan nilikkahan, jotta siitä ajattelin taas valittaa. Mun henkilökohtaasiksi silimätikuuksi on nousnu kokoomuksen kansanerustaja Juhana Vartiaanen ja niin ikään kokoomukselaanen ministeri Kai Mykkänen. Molemmat on sitä mieltä, jotta jos työtöön ei saa kotopaikkakunnallansa töitä, niin sitte on muutettava työn peräs. Ei oo kuulemma tarkootus laiskoja elättää sellaasilla seuruulla, johona ei oo työllistymismaharollisuutta.

Jos on paikkakunta, jossa ei kerta kaikkiaan ole mitään työtilaisuuksia, ei ole ratkaisu se, että siellä maksetaan ikuisesti työttömyysturvaa. Jos ei ole mahdollisuuksia, pitää silloin muuttaa työn perässä pois, kuten ihmiset ovat aina tehneet.

Kokoomuksen Juhana Vartiainen

Mä sitä tuos isännälle pahkuloottin äänehensä ja tuumasin, jotta kun se ei oo luvannu muuttaa täältä mihinkää, niin se tarkoottaas, jotta mä lähtisin johonki muolle töihin – yksin. Mistähän mä löytääsin niin hyväpalakkaasen työn, jotta pystyysin maksamahan toisestaki kämpästä? Tai sitte leikitellähän ajatuksella, jotta lähärettääs molemmat johonki, mihinä mä – ehkä – saisin töitä, niin isännällä oli siihen hyvä kommentti: ”Kukas täälä sitte tämän tuvan ostaas, ku ei kerta oo töitä?” Niin, jotta taas oltaas kaharen asunnon loukus…

Ilimeesesti työttömällä ei oo oikeutta vapaasti valita asumispaikkaansa? Ja mistä löytyy se paikkakunta, johona palakatahan 55- (kohta 56-) vuotias ämmä töihin? Eläkeikähän on työnantajan kannalta kattottuna enää alle 10 vuotta – ei kannata satsata. Mun kannalta kattottuna sinne on vielä yli 9 vuotta, jokka pitääs kituuttaa joinki.

Ja kuka työnantaja ylipäätänsä viittii palakata ketää niiksi aktiivimallis vaarituuksi 18 tunniksi/nelijännesvuosi? Siitä on niin isoo paperityö, jotta mieluummin yritetähän selevitä omalla väjellä se vajaat kolome päivää. Totta kai mäki ettin vakinaasta, mieluusti kokoaikaasta työtä, mutta sitä(kää) ei löyry, koska työpaikkoja ei yksinkertaasesti vain oo tarijolla. Toisaalta, jos sais eres 18 tuntia/viikko, niin pääsis takaasi ansiosironnaasille. Mutta äläkää ny vain kertoko Vartiaaselle tai Mykkäselle, sillä tämähän osoottaa vain sitä, jotta ei mua työnteko kiinnosta vaan ainuastaan ilimaanen raha!

Aktiivimalli tulee olemaan automaattileikkuri työttömille syrjäseuduilla, joissa ei ole töitä tai työllistymistä edistäviä palveluita eikä työpaikkaa löydy, vaikka hakisi sadoilla hakemuksilla.

Vasemmistoliiton Aino-Kaisa Pekonen 

Ei oo kysymys elämää suuremmista rahoosta, mun Kelan päivärahasta se leikkaus teköö n. 36,-/kk. Totta kai seki raha olis tarpeehin, sillähän teköö hyvinki jo viikonlopun ruokaostokset. Niinku ehkä huomaatta, niin mä oon jo mielesnäni luovuttanu sen rahan valtiolle.

Rahan menetystä enämmän mua jurppii täs tilantehes se ajatus, jotta työttömyys on täysin työttömän omaa syytä ja meitä saa – ja oikiastansa pitääki – sen takia rangaasta.

En uskonut lakiesityksen läpimenoon, koska se on yksinkertaisesti huono ja varsinkin pitkäaikaistyöttömille täysin kohtuuton.

Hallintotieteiden tohtori Heikki Rantala 

Mä oon ny yrittäny aktivootua ja liityyn Feispuukis sellaasehen ryhymähän, mihinä saa hakia ja tarijota töitä täälä Etelä-Pohojammaan alueella.

Olihan vuosi!

Kelaalin täs vähä kulunutta vuotta ja totesin, jotta on ollu melekoosta vuoristorataa. On ollu niin palijo ihania asioota, jotta vieläki meinaa niistä aiva syrän pakahtua, mutta on ollu sitte niitä kurijempiaki asioota.

Niin vuoren ensimmäänen ku viimmeenenki kuukausi toi suru-uutisen, ku tammikuus kuoli enoo ja joulukuus täti. Siinä välis muutaman kuukauren sisällä meni samasta perheestä ensi täti, muutaman kuukauren päästä nuorin sisaruksista ja siitä reilu kuukausi, niin vanhin sisaruksista kuoli.

Tammikuu: loppiaasna käymmä viemäs poijan muuttokuorman sinne kurunkorpehen, mihinkä ne päätti muuttaa 😀 Työharijoottelu alakoo ja voi kuinka palijo – ja kuinka turhaan – mä sitä jännitin. Flikan työsuhure vakinaastettihin ja työtuntia tuli puolet lisää (ennen 15, nyt 30) ja siitähän mä olin enämmän ku onnellinen.

Helemikuu: sain kunnian olla mukana ystäväni tyttären vanhaantanssiis. Oi, mitä pukuja ja mitä tairokkahia tanssiesityksiä. Aiva huikiaa!

Maaliskuu: käytihin ”lapsenvahtiina” Oulus, ku nuoripari lähti laskettelureissulle. Työhaastatteluski kävin.

Toukokuu: tipahrin ansiosironnaasilta Kelan rahoolle.

Kesäkuu: koulu loppuu ja sitä juhulistettihin käymällä Apocalyptican mahtavalla keikalla. Käytihin Oulus rakentelemas aitaa ja sillä reissulla hääkuumet alakoo iskiä tosisnansa, ku löysimmä mullekki tantun. Mun puolen vuoren pituuseksi venähtäny kolomen kuukauren mittaanen kesätyö alakoo juhannuksen jäläkihin.

Heinäkuu: käytihin Lusan hallilla verestämäs tanssitaitoja häitä ajatellen.

Elokuu: tutustuttihin ensimmäästä kertaa suvun uusimpahan tulokkahasehen, Rymyhyn. Ja tanssittihin flikan ja vävypoijan häitä ❤ Tutkintotoristuski tuli.

Syyskuu: siskoonpoika ja hänen vaimonsa järijestivät yhtöhööset 100-vuotispileet, mihinä oli tosi hauskaa.

Lokakuu: enoo järijesti jännitysnäytelmän eksymällä marijastusreissullansa. Onneksi se reissu päättyy onnellisesti, kiitos pelastuskoiran.

Joulukuu: työt loppuu ja se oli samalla sekä hirmuusen huojentavaa että aharistavaa. Huojentavaa siksi, jotta sielä jouruun ponnistelemahan jaksamiseni äärirajoolla eres joten kuten pärijätäkseni. Aharistusta tietysti aiheutti työttömäksi joutuminen. ”Häjyn ei oo hyvä kuinkaa.”

Koko kevät oli aharistavaa aikaa, ku tuskaalin kouluasioota ja tutkinnon valamistumista. Niin pomon ku opettajanki pitkät sairauslomat aiheutti ylimääräästä stressiä, jota mä kyllä osaan kasata ihan ittekki. Oon varmahan ollu tosi rasittava kaikkine tuskaaluuneni. Mutta siitäki seliittihin. Lopuuksi.

Ihan kaikkista ylimmääseksi ja ihanimmaksi viimme vuorelta nostan nuo häät. Mä liikutun vieläki, ku ajattelenki niitä.

Kirijat: jos ny oikeen laskeskelin, niin oon lukenu viimme vuonna 61 kirijaa. Niistä tosin osa oli sellaasia, joittenka lukemises ei kauaa aikaa vierähtäny.

Kilometrit: pyöräälykausi jäi vähä lyhkääseksi (huhtikuusta lokakuuhun) ja sateesen kesän takia laiskaksi. Mittarihin kertyy vain vähä yli 290 kilometriä. Työn ansiosta käveltyjä kilometriä tuli vähä enämmän – reilut 1500.

Kilot: tammikuus päätettihin jättää keksien syönti, jotta saataas eres muutama kilo häiksi pois. No, jos kattotahan viimme vuoren ensimmääsen päivän lukemat ja tämän päivän lukemat, niin ei oo lähteny ku vähä yli 3 kilua. (Häiren jäläkihin on tullu jo melkeen kaks kilua takaasi. 😦 )

Tulevalta vuorelta toivon palijo vähemmän suru-uutisia. Eikä sekää olsi pahitteeksi, jos pääsis töihin. Oon kuitenki mielesnäni jo alistunu ja hyväksyny sen, jotta päivärahat tuloo tippumahan vielä sen 5%. En torellakaa usko, jotta niitä 18 tunnin työpätkiä ny alakaa yhtäkkiä putkahrella joka kolomas kuukausi ku ei niitä oo ollu tarijolla tähänkää asti. Ainut vaihtoehto on, jotta ilimoottaurun aina jollekki työkkärin viiren päivän hölynpölykurssille. Mutta en tierä, onko se sen arvoosta, luulen, jotta niis vain turhautuminen kasvaa. 

Hilijentyminen joulunviettohon

No niin, nyt on työrupiama ohitte. Sain aamulla sen kassanki toimimahan, niin jotta siitä jäi oikeen hyvä fiilis.

Aika hilijaasta oli asiakkahien suhteen. Yhyren kuorman purkasin ja hyllytin ja jotaki pientä myin muutamille asiakkahille. Ja neuvoon työkaveria yhyren sähköpostin lähettämises.

Läksiäästarijooluksi vein minttusuklaarahkakakun.

Ennen töihin lähtyä oli vähä haikia olo, mutta kun oon koko aijan tienny, jotta oon vain määräaikaanen, niin siihen on asennootunu sillä lailla, jottei se teheny niin kipiää ku vakityöstä pois jääminen. Ei tarvinnu vesistellä. 🙂 Lähetin jo työtoristuksenki työkkärihin. Pitää vielä ens viikolla varmistaa, jotta piisaako (= riittääkö) se vai pitääkö sinne lähtiä oikeen käymähän.

Huomenna me saamma flikan porukan tänne ja myöhään aattoehtoolla tuloo poijan porukka. Mä pysyn pois konehelta niin kauan kun saan nauttia niitten seurasta. Sen takia toivotan jo täs vaihees teille

oikeen ihanaa joulun aikaa.