Ennakkotieroosta poiketen…

… mulla saattaaki olla enämmän työpäiviä eres ku mitä olin laskenu.

Pomo nimittään tänään kertoo, jotta hän on vähä ajatellu, jotta mitä jos jatkettaas työsopimusta ainaki loka-marraskuun aijan. Mähän kysyyn heti silimät pyöriänä, jotta oikiastikko? Vaikka mä en osaa mitää? Mutta meinas se, jotta kyllä sä osaat. 😀

Ja ku siinä tuli puheeksi, jotta sitte mä tartten enää kuukauren pätkän töitä, jotta pääsen takaasi ansiosironnaasille, niin se meinas, jotta vois se joulukuuki siinä mennä…

Kyllä kuulkaa Kresentti (= Cresent) tuli hippoosta (= kevyesti) tuon tieron voimmalla kotua kohti!

Tosin mitään sopimustahan ei oo vielä tehty, jotta yritän pitää vielä jalaat maas. (Paitti tietysti silloon, ku polijen polokupyörällä.)

Mainokset

Aina vain vaivaanen :(

Ihan ensiksi kiitokset E&A:lle kukasta! Oon joka vuosi haaveellu ostavani pallokrysanteemin, mutta ei sitä sitte kumminkaa ittellensä malta. Nyt mulla on sellaanen terassin pöyrällä. 😀

Eileen ehtoolla poika tuli käymähän. Toisin sanoen se kotiutuu joskus yhyreksän mais ehtoolla ja tänä aamuna puoli kahareksan aikoohin se jo lähti kohti Oulua jokavuotiselle Hötsi-reissullensa. Kotomatkalla sunnuntaina se piipahtaa taas yöksi tänne, mutta saattaa olla, jotta on täälä vasta puolilta öin. Maanantaina se jatkaa matkaa kotia.

Sitte alakaaki sairauskertomus: Tänään nimittäin tein harvinaasen lyhkääsen työpäivän. Kerkesin aamulla pestä myymälän laattiat pesurilla, ku alakoo tulla kipiää alamahahan. Mulla on ollu sellaasia kipuja joskus aikaasemminki, mutta ei näin pahana. Mua oksetti, maha meni sekaasin ja kylymä hiki nousi pintahan. Ja vaikka pomon luvalla hetken makasinki ruokakämpän soffalla, ei kipu hellittäny.

Yritin kumminki kömpiä jatkamahan hommiani, muttei siitä mitää tullu. Kymmenen mais kysyyn pomolta, voinko lähtiä kotia. Sellaasta ei oo montaa kertaa tapahtunu mun työvuosien aikana. Melekeen hävetti.

Isäntä kysyy heti, jotta mikäs nyt. Mä sanoon, jotta sain lopputilin. Se vastas pettynehellä äänellä, jotta ”Vai niin”. Vähä siihen sävyhyn, jotta se tais hetken uskoa… Kuulemma epääli, jotta mä oon mokannu jotaki tosi pahasti. Jotta niin palijo se luottaa muhun… 😉 Ittehän oon toitottanu koko aijan, jotten osaa mitää. Ihimekös tuo, jos ei kukaa muukaa usko mun osaavan mitää. No, onneksi ei ainakaa vielä tullu lopputiliä. Eihän täs ny enää ookkaa ku 12 työpäivää jälijellä. Tai 13, jos mä teen tuon tämänpäivääsen takaasi.

Mä tälläsin itteni varovaasesti olohuonehen soffalle maata. Ajattelin, jotta siitä on lyhin matka vessahan, jos se Yrjö kumminki päättää tulla käymähän. Onneksi ei tullu ja mä pysyyn paikoollani ehtoopäivähän asti ennen ku kipu antoo kunnolla periksi. Tai jäi siihen vielä pieni aristus.

Laitoon ylähä noustuani pomolle viestiä, jotta hengis ollahan. Se ku on nimittäin kans murehtijanaisia, niin ajattelin, jottei sen tartte ainakaa mua murehtia viikonloppuna.

Työperäänen sairaus

Mä epäälen sairastuneheni työperääsesti. Työmaalla on omistajapariskunta ollu flunssas ja tällä viikolla toinen vakinaasista työntekijööstä. Nyt mulla on kurkku kipiä, mä yskin ja präiskin (=aivastelen) ja nokka vuotaa.

Mä ehkä saatoon vähä eresauttaa sitä, ku tänään on ollu oikeen komia päivä ja ajattelin harrastaa hyötyliikuntaa. Lähärin polokupyörällä viemähän siskoonflikan syntymäpäivälahajaa postihin. Sillä reissulla kurkku tuli kipiäksi, ku kotomatkalla oli kylymä vastatuuli. En ollu eres mihinää puolipukees, vaan mulla oli kyllä pitkähiaanen paita ja takkiki yllä, mutta siitä huolimata ny karvasteloo (= kirvelee) kurkkua. No, jonsei kuumet nouse (niin ku ei yleensä nouse), niin meen huomenna tartuttamahan toisen vakinaasen työntekijän ja työharijoottelijan ja liuran asiakkahia… Jotaki kertonee mun olosta se, jotta minä, joka inhuan hunajaa, oon jo sitäki ottanu.

Eileen mulla sitä vastoon oli tosi hauska päivä. Siskoonpoika ja vaimonsa pitävät yhtöhööset 50-vuotispileet parin viikon päästä ja mä sain omasta mielestäni aiva mahtavan irean niin korttihin ku lahajahanki. Korttitarvikkehia mulla on monta loorallista, mutta justihin sellaasia ei luonnollisestikkaa löytyny, mitä olsin ny tarvinnu. Niimpä niitä piti lähtiä aiva kaupungista asti hakemahan, ku sielä on lähin askartelutarvikeliike. Samalla reissulla hajettihin myöski lahaja – tai osa siitä, osan oon jo hankkinu aiemmin. Vielä puuttuu yks juttu, mutta sen mä saan luultavasti hankittua huomenna töistä.

Kummpoika oli morsmaikkunsa kans kotonansa tämän viikonlopun. Sillä oli eileen syntymäpäivä ja kun se harrastaa viskejä, niin hajettihin viskipullo lahajaksi. Minä suurena viskiasiantuntijana valittin sen, mihinä oli komeen pullo. 😀 Ehtoopäivällä käytihin kakkukaffeella. Tää on ny siis aiva yhtä juhulaa.

Tänä aamuna alakasin askartelemahan sitä korttia ja kasaamahan lahajaa. Sen puuttuvan osan takia en saanu sitä vielä valamihiksi asti. Mutta hauskaa mulla oli. Tuollaanen värkkääminen on tosi mukavaa silloon, ku tietää tarkasti, mitä haluaa antaa, mutta jos pitää väkisin keksiä, niin silloon lahajasta – ja sen hankkimisestaki – puuttuu hauskuus. 

Hyvin hoirettu!

Mulla oli tänään taas työtöön päivä.

Aamulla isäntä yritti soittaa Gorillalle huoltoaikaa, mutta sielä oli nauhootus, joka kertoo, jotta ovat laajentamas ja töitä ruvetahan (= aletaan) vastahanottamahan vasta 14.8. alaken. Hitto! Pitääs saara tuo auto huollettua – ja mieluusti katsastettuaki – ennen häitä, ku poika ja miniän alaku tuloo sillä ja me meemmä isännän ja velijen flikan kans jo aikaasemmin isännän autolla. Pitää ny kattua, mitä poika meinaa, ku se tuloo pyhänaikana käymähän, jos se kerkiääs kattua sitä.

Mulla oli aamusta aika suuhykienistille hammaskiven poistohon. Kyllä ny kehtaa taas hymyyllä, ku lähti samalla käsittelyllä färijäytymäkki pois. 😀 Lähetin oikeen kiitokset paikallisleheren lukijapalstalle. Isäntäki innostuu, ku se näki, kuinka palijo mun purukalusto valakeni sillä reissulla. Tosin se lupas orottaa ensi laskun, jotta näköö, palijoko se kustantaa.

Kerkesin käyrä kotona syömäs ja lukemas leheren ennen kosmetolookille menua. Erellisestä käynnistä oliki jo viis vuotta… Kosmetolooki sanoo kumminki, jotta iho on hyväs kunnos. Putsattihin, kuorittihin, höyryytettihin, hierottihin, färijättihin kulumakarvat ja ripset, rasvattihin, vahattihin viikset, parta ja pulisongit pois, laitettihin ampullia ja liftaavaa kasvonaamiota, ja taas rasvattihin ja hierottihin, niin jotta alakoo aiva nukuttaa. Puolentoista tunnin hemmotteluhetki. Ai että! Nyt on naamanahka niin pehemoonen ja siliä ja silimäkki eroottuu taas päästä. Jos olis varaa, niin kävisin varmahan usiamminki. 

Olin puolinukuksis siitä noustesnani ja päätin jatkaa vielä hetken hemmottelua. Menin tien toiselle puolelle Marilynihin teelle ja juustokakulle. Nam! Isäntä käy naapurin isännän kans sielä vähä väliä, niin mä ajattelin, jotta kyllä mäki kerran kesäs saan käyrä. Kotia tultua selevis, jotta isännät oli käyny sielä tänäänki sillä välin ku mä olin sielä kosmetolookilla.

Lauantaiaamuksi mulla on vielä varattuna parturi: hiusten färijäys ja siistiminen. Eikähän sitte alakaa muori olla huollettuna sen, minkä pystyy, jottei flikan tartte ihan niin palijo hävetä. Vielä ku seleviääsin puheesta kunnialla. Se vaatii vielä harijoottelua, ku pakkaa tulla aina vain tippa linssihin sitä lukies, vaikkei se eres oo mitenkää erityysen liikuttava ku tein sen vähä niinku huumori erellä sen takia, jotta paremmin pystyysin puhumahan.

Sitte tapahtuu paluu arkehen: laitoon päivärahahakemuksen Kelalle ja vasta siinä vaihees hoksasin, jotta mun palakkalaskelmas on maksettu 126 tunnista, ku Ojalan laskuopin mukahan 17 työpäivää x 7,5 tuntia/päivä = 127,5 tuntia. Ei oo isoosta rahasta kysymys, mutta periaatteesta. Meinaan ottaa huomenna tilinauhan joukkohon ja kysyä pomolta, onko asiahan joku seliitys. 

Askelmerkkien hakua

Nyt, ku oon töis saanu pääasias laskuttaa viimmeeset kolome päivää, niin en ollu eileen ehtoolla niin kuolemanväsyny ku oon pruukannu (= tavannut) olla.

Niimpä mä vihiroon ja viimmeen ajoon ähkyni läpitte ja me käytihin lavatanssiis harijoottelemas vähä askelehia. Melekeen heti tuli valssia ku pääsimmä perille ja mekös lähärimmä sitä kokeelemahan. Kyllä ne askelehet sieltä tuli, vaikka emmä ny tierä, onko se oikeen tanssimista, ku kaks puujalakaasta köpöttelöö huonosti luistavalla laattialla.

Mulla oli lisäksi jaloos ne kengät, jokka meinaan laittaa häihin. Halusin testata, kuinka niillä pystyy olemahan, ku en monehen vuotehen oo pitäny korkkokenkiä ja nuo sattuu olemahan kaikkista korkiakantaasimmat, jokka mulla on. Oli silikkaa murhaa laittaa ne jalakoohin. 😀

Mutta tanttu (= mekko) on ny lyhennetty niitten mukahan. Aion ratkaasta ongelman hankkimalla päkiäpohojalliset ja ottamalla häihin vaihtokengät joukkohon. Ei sitte loppuehtoosta oo niin enää väliä, vaikka pitääs vähä tantun helemoja kannatella tai vaikkei kengät enää passaasikkaa muuhun asuhun.

Mä kuvittelin, jotta tanssipaikalla vois ehtoon mittahan tulla kylymä, mutta sielä oli sisällä ku saunas. Onneksi sielä oli kaikki yhtä hikisiä ku meki. Jokku jopa hikisempiäki. Yhyrelläki miehellä oli vaaliat kesähousut ja näki, kuinka sen oli hiki valunu selekää pitki niin, jotta sen oli pairanselekämyksen lisäksi housukki märijät 😀

Mutta kyllä oli ilo kattella niitä, jokka osaa oikiasti tanssia. Enkä tarkoota ny fuskun tanssijoota. Mun mielestä esimerkiksi niitten humpan tanssiminen muistuttaa enämmän parimarssia, jota me mentihin yläasteen iltamis (niillä oli joku oma nimensäkki, jota en ny muista), ku ei osattu tanssia. (Anteeksi kauhiasti, jos loukkaan jotakuta fuskaajaa. Tämon vain tällääsen tanssitairottoman, vanhan täti-ihimisen mielipiret.)

Tositanssijat tunnistaa myös kengistä. Niillä on järkeviä tanssikenkiä, jopa lenkkarityyppisiä. Mun kenkien ei ollu tarkootuskaa olla järkevät, ne on hankittu komian tähäre.

Kolome ja puoli tuntia jaksettihin, sitte oli jo isännänki jalaat kipiänä. Ja pääsimmä toki lähtemähän ennen pahinta ruuhkaa, ku lähärimmä vähä etuaijas.

Kotia tultihin nuoruusaikojen kemureissuja (= tanssimatkoja) muistellen – krillin kautta. 😀 Pyysin pienet ranskalaaset ja ihimettelin, jotta minkähänmoiset ne isoot olis ollu, ku ei isännän avustuksellakaa saatu eres nuota pieniä syöryksi. Evähät oli siis runsahanpuolohooset.

Kotona oltihin joskus puoli kaharen mais. Nukahtamisesta ei oo mitää mielikuvaa. En oo tainnu saara päätäkää tyynyhyn ku oon jo verelly hirsiä. Tosin heräsin sitte jo seittemän mais selekäkipuhun ja orastavahan päänsärkyhyn. (Alakohoolilla ei ollu osuutta asiahan.)

Sen verran hikoolin eileen ehtoolla, jotta aamulla painoon puoli kilua vähemmän ku erellisaamuna. Nyt tuo paino on sen verran alle 70 kilua, jotta tohorin sanua, jotta muutama kilo on lähteny. Lähtöpainoksi lasken sen 75, mitä puntari näytti enimmillänsä. Mä en oo mitenkää erityysesti yrittäny tiputtaa painua, mutta koulu ja tuo työ on kuluttanu sen verran, jotta sitä on itteksensä ja hilijoollensa lähteny. Varmasti silläki on ollu vaikutuksensa, ku joulun jäläkihin päätimmä, jotta täs huushollis loppuu ny pullan ja keksien mässytys. Vieläki toki on kymmenkunta kilua liikaa. Isäntä sen sijahan on oikeen tosisnansa purottanu painuansa, siltä on lähteny 11 kilua. Niillä on kuntosalikaverin kans tavoottehet seuraavalle salikäynnille: isännän pitää painaa alle 100 kg ja treenikaverin muistaakseni 93.

Ku isäntä nousi kahareksan mais, mä pääsin vaihtamahan petivaattehia. Nyt en saanu niitä tuuletettua, ku aamusta tihuutti vettä.

Käytihin kaupas hakemas ruokavärkkiä. Isännän toivehena oli saara kaalivelliä. Kaalit oli kaikki niin jumalattoman kokoosia, jotta seki, minkä otin, painoo yli 2 kilua. Tokihan se oli uutta kaalia, jotta se oli vielä harvaa ja hötööstä. Mutta kaharella kattilalla piti keittää, jotta sai kaikki sopimahan. Nyt meillä syörähän siis kaalivelliä koko viikon. Jääkaapin oven ku aukaasoo, niin sieltä tulevasta lemahroksesta ei tuu ensimmääsenä mielehen ruoka… Varokaa kaikki, jokka asutta meistä nähären tuulen alapuolella!

Ruaan jäläkihin laitoon lakanat koneehin ja ku aurinkoki alakas paistamahan, niin sain ne pihalle kuivamahan.

Olin kauppareissulla ostanu kansion puhetta varte. Tuunaalin sitä vähä ja sitte päätin vielä kerran kokeella tuota tulostimen putsaamista, jotta saisin sen puheenki tulostettua sinne kansiohon. Olin sitä varte ostanu viis arkkia komiaa, hopianfäristä tulostuspaperiaki. Tulostin oli ny yhteestyöhaluusempi ja teki meleko hyvää jäläkiä. Paitti jotta kahtehen paperihin se sylykääsi ylimäärääsen musteläikän. Onneksi oli viis paperia, ku puheen pituus on kolome arkkia. Sain ne kaks sivua tulostettua uurestansa.

Ehtoopäivän ja ehtoon oonki sitte vain nautiskellu ihanasta ilimasta ja istunu pihalla ottamas valohoitua. Tänään on tuntunu kesältä!

Työn raskaan raataja

Täs on loppuviikosta saanu teherä oikeen rumihillista työtä, niin jotta toises käres on monta rakkua.

Meillä on töis sellaanen vanhanaikaanen hydraulinen paffiprässi, johonka pitää pienistää loorat, jotta ne mahtuu sen säiliöhön. Nyt on ollu niin vilikkahia päiviä, jottei kukaa oo melekeen kuukautehen keriinny siliputa ensimmäästäkää paffilootaa. Ne alakas jo vyöryä pahasti myymälän puolelle.

Keskiviikkona oli sen verran hilijaasempaa, jotta Liisa meni ensi niitä pienimähän ja sitte pomo sanoo mulle, jotta mee ny sen avuksi. Mä vapautin Liisan asiakaspalavelutehtävihin ja jäin itte pilikkoomahan niitä lootia.

Työkaluna mulla oli entinen puukkoo. Sen terä oli niin pahasti lovilla, jotta se ei leikannu, se vain rullas paffia erellänsä. Sillä mä kumminki sisukkahasti kitkutin lootia hajalle. Stigan ruohonleikkuriloota oli se, mikä sai kären rakoolle. Se oli senttiä vahavaa muovitettua paffia. Mutta otin mä siitäki työvoiton.

”Ei ne herrat palijo tarvitte” pruukas äitee sanua. Niinhän se on, ku ei oo tottunu kynää järiämpää työkalua pitelemähän.

Eileen olin jo sen verran viisaheet, jotta kävin kattelemas työkaluloorasta ittelleni kunnollisen mattopuukoon, millä jatkoon työntekua. Melekeen koko päivä siinä meni, mutta sain ku sainki kaikki loorat pienistettyä.

Ehtoopäivällä mulle nakitettihin kiinteestövesiputkien osien hintojen tarkistus. Siinä meni eilinen ehtoopäivä ja tämä päivä kokonansa. Se tarkootti paikoollansa seisomista kassapäättehen ääres kovalla petoonilaattialla. Ai että selekä ja jalaat kiittää!

Vähä välillä kerkesin olla kassalla, mutta hyvin vähä.

Täs muutama aika takaperin oli työkkärin sivuulla toimistosihteerin paikka auki, mutta ku siihen vaarittihin hyvää englannin taitua, niin en sitte uskaltanu eres hakia. Se jäi kumminki vaivaamahan mua ja niimpä mä ettiin netistä tietua kielitasotestiistä. Löysin pari ilimaasta, jokka tein.

Sain niistä paremman tuloksen ku olsin uskaltanu eres toivua. Valitettavasti niistä ei tietenkää mitää virallista toristusta saa, mutta antoo ne ainaki vähä itteluottamusta.

Testien jäläkihin mä yritin ettiä vielä sitä työpaikkailimootusta, mutta se oli jo poistettu. Hakemata jäi. Olsin voinu nuotten testien jäläkihin olla uhkarohkia ja kokeella eres laittaa hakemusta. 

Nyt olis sitte viikonloppu eres. Ei oo mitää suunnitelmia, joten eikähän se mee perinteesesti pakollisis kotitöis ja huilaalles.

Varokaa nettipöpöjä!

Harvakseltansa tuloo ny kirijooteltua, ku ei päivihin palijo muuta maharu ku töitä ja niistä toipumista. Työ on välillä fyysisestikki ihan raskasta ja askelia tuloo sen verran, jottei enää ehtoosin tee mieli lähtiä lenkille.

Vettä on satanu harva se päivä ja vain yhtenä päivänä tällä viikolla oon viittiny lähtiä pyörällä töihin.

Samoja töitä oon teheny ku harijootteluaikanaki. Oon töpänny, mutta oon välillä johonaki vähä onnistunukki. Yhä erelleen huono tuotetuntemus aiheuttaa ongelmia. Esim. silloon, ku asiakas tuli kassalle yhyreksän pitkän ruuvin kans. Mä luulin, jotta ne on kilotavaraa, mutta ne oliki karmiruuvia, jokka myirähän kappalehinnalla. Olis menny koko satsi melekeen yhyren ruuvin hinnalla, jos ei pomo olsi ollu toisella kassalla ja hoksannu, mitä mä oon tekemäs. 

Tiistaina mulla oli työttömyyspäivä. Sain hoirettua pari asiaa, niiku esim. jalakatuen palautuksen teekoohin. En oo sitä sitte loppujen lopuuksi eres palijo käyttäny. Tuo jalaka on ollu ny paremmas kunnos tai ainakaa se ei oo enää jatkuvasti kipiä. Päivällä kävääsin kirijastos hakemas lujettavaa ennen ku ne pistää ovet säppihin pariksi viikoksi. Sitte käytihin paris marketis ja samalla kattottihin, löytyyskö niistä isännälle mun tantun färistä kravattia häihin. Ei löytyny. Pitää joskus aijan kans lähtiä oikeen miestenvaateliikkeehin kattelemahan.

Ehtoolla vielä soittelin flikalle, ku sillä oli ollu lauantaina polttarit. Oli kuulemma ollu justihin sellaaset, kun se oli toivonukki. Ja kaasot oli oikiasti nähäny vaivaa niitten järijestämises. Siitäki se oli onnellinen, jotta lapsuusaikaaset kaverit oli lähteny sinne. Toinen Helsingistä asti ja toinen täältä kotopitäjehestä. Ja yks Oulun aikaanen ystävä, joka sittemmi on muuttanu Turkuhun.

Eileen oli komia päivä. Ku olin saanu pakolliset asioonnit hoirettua, istuksiin pihalla lukemas ja nauttimas lämmöstä ja auringonpaistehesta. Sitä herkkua ei oo liiemmin tänä kesänä ollu tarijolla. Ehtoolla normaalia saunoomista ja telekkarin kattelemista.

Myöhemmin mä siirryyn konehen äärehen ja isäntä jatkoo telekkarin vahtaamista. Oon toki aina tienny, jotta netis pitää olla varovaanen, ku sieltä voi saara viruksia konehellensa. Mutta sitä mä en ollu tienny, jotta ne voi tarttua ihimisehenki! Niin käytihin kumminki eileen ehtoolla.

Olin lukenu Iltaleherestä, jotta Härmän kylypyläs on viis perhettä sairastunu vattatautihin ja toimitin (= juttelin) siitä isännällekki. Eikö vain, ryökäles, se tauti tarttunu sieltä muhun. Puolilta öin alakoo oksettaa ja seuraavat tunnit mä seurustelinki pääasias vessanpytyn kans. Aamukolomelta olo rauhoottuu sen verran, jotta tohoriin mennä maata ja nukahrinki muutamaksi tunniksi.

Kuuren mais heräsin ja maha jo muraji, olihan se tyhyjennetty meleko perusteellisesti. Ei kumminkaa teheny mieli vielä syörä mitää, menin vain färittelöhön. Siinä vaihees ku isäntä heräs, mä päätin kokeella syörä yhyren siivun tuorekurkkua. Ei ollu hyvä irea, alakoo taas teherä häjyä. Ei onneksi niin palijo, jotta olis tarvinnu oksentaa.

Pesin vessan resinfioontiainehella, laitoon pyykkikonehen käyntihin ja menin sänkyhyn peiton alle ja ajattelin olla sielä sen aikaa, jotta olo helepottuu. Heräsin puoli kymmeneltä! Sen jäläkihin oon ollu koko päivän vähä ku toisen asialla.

Pyykit sentäs sain pestyksi ja tein salaatin, ku isäntä krillas. Syöminen alakoo kiinnostaa vasta ehtoopäivällä, ku tajusin, jotta pää on tulos kipiäksi. Oli vissihin pääsny verensokerit vähä alaha. Ruoka on pysyny sisällä, vaikka maha on pitäny melekoosta kurinaa aina ku on jotaki uskaltanu sinne laittaa. Mutta eikähän tämä tästä.

Varokaa siis nettipöpöjä, jottei käy niin ku mulle 😉