Kehityskeskustelu

Meillä on tällä viikolla kehityskeskustelut. Meitä on viis palakollista. Joka työpäivälle pomo on varannu Krouvin kapinetin ja puolitoista tuntia aikaa.

Tänään oli mun vuoro. Menin hyvin avoomella ja rennolla fiiliksellä. Ja oikias olin: pomo oli sitä mieltä, jotta ne jäykät kehityskeskustelumallit ei oo meirän porukkaa varte.

Alootettihin ensi syömällä ja ku oli einehet tuulensuojas, niin käytihin läpi työs jaksamista, toiveeta, tarpeeta, eherootuksia, työnkuvaa, tulevaa loppuvuotta jne. Juttu rönsyyli välillä sinne tänne, mutta varmahan tuli tärkeemmät asiat puitua. Ja ku meillä on sellaanen työmaa, jottei näitä asioota tartte pantata sinne seuraavahan kehityskeskusteluhun asti, vaan ne voi esittää silloon ku ne on aijankohtaasia tai tuloo mielehen.

Sitä paitti pomo oli päättäny, jotta meillä on vastaavat keskustelut nelijännesvuosittaan. Työnkuva on sellaanen, jotta eri aikahan vuoresta on erilaaset kiiruhut ja murehet. Niitä on hyvä käyrä läpi pienemmis pätkis. Kuullosti ihan fiksulta.

Mun työni on ehkä kaikkista tasapaksuunta: palakkoja maksetahan ympäri vuoren eikä tulorekisterin tulon jäläkihin oo enää tarvinnu pitää mitää suuria ilimootussulukeesia tammikuus.

Esitin toivehen saara kouluutusta toisen ohojelman lomapalakkaominaasuuksista. Sitä on rakennettu sinne ku Iisakin kirkkua, enkä mä tierä, mihinä järijestykses ja kuinka se otetahan käyttöhön. Ja pystyykö sitä eres hyöryntämähän kaikkien asiakkahien kohoralla, ku niillä on niin monenmoisia lomapalakkoja. Pomo lupas kysellä ohojelmistotaloolta. Muisteli, jotta hänellä on sielä käyttämätööntä kouluutusaikaa, mikä kuuluu tuohon ohojelmapakettihin. Sen vois hyöryntää palakanlaskentahan.

Puhuttihin siitä, kuinka meillä on hyvä, huumorintäyteenen työilimapiiri ja jokahinen saa olla oma ittensä. Sain pomolta palautetta, jotta oon kuulemma hyvä työntekijä. Ittenäänen, oma-alootteehen ja asiakkahakki on tykänny.

Harmi vain, jotten itte havaannu antaa pomolle henkilökohtaasta palautetta. Paitti sen, jotta meillä tohtii pomollekki vitsaalla. En ollu hoksannu palautetta miettiä etukätehen. Vaikka oommä monehen kertahan jo muistanu sanua siitä, kuinka hyvin mun on otettu vastahan ja perehrytettihin kaikes rauhas. Ja vastuuta sain jo hyvin varahaases vaihees. Sitä oon ihimetelly monta kertaa, jotta kuinka ne uskalsi luottaa muhun niin täysin? Kielteestä palautettahan mullei olsi ollukkaa.

Senki mä muistin sanua, jotta oon tykänny, jotta mulla on riittävästi aikaa teherä ne omat työni niin hyvin ja sillä huolellisuurella ku mä haluanki ne teherä. Ei kelloteta eikä tartte teherä liukuhihinalla, vaan mä voin rauhas tarkastaa omat työni ennen ku pistän ne etehenpäin. Toki joskus on sellaasia viikkoja, jotta melekeen kaikkien palakat osuu samahan aikahan. Sitte vain teherähän. Työt ei tuu valamihiksi muuten ku tekemällä.

Ja vähä vähältä mä saan uusiaki tehtäviä. Nyt on taas yks uus kirijanpito, joka mun on puhet teherä ens viikon mittahan, ku pomo on lomalla. Se saa sitte lomalta tultuansa tarkastaa sen ja teherä tilinpäätöksen. Siihenki mulla on ollu aikaa perehtyä. Tein tänään ”kuivaharijoottelua” ja kävin viimme vuoren kirijanpiron läpi, jotta pääsin jyvälle, mitä sielä tapahtuu ja kuinka mikäki kirijatahan. Tykkään! Se on aina vaihtelua palakanlaskentahan. Eikä pääse ihan kokonansa tuo kirijanpitopuolikaa näivettymähän.

Työt alakas taas

Ihan sai hiki hatus paiskia töitä, ku ensi vain keksii, mistä alakaas.

Raija totes mulle, jotta hän on jo ”monta viikkua” orottanu mua töihin. Mä tuumasin, jotta enhän mä eres ollu montaa viikkua lomalla. 😀

Hyvin sielä oli pärijätty, mutta tietysti toisen töitten tekeminen aina stressaa ja jännittää enämmän ku omat hommat.

Tästä se taas lähtöö!

Viimmeesiä vierähän

Nimittään tästä lomasta. Ja täytyy sanua, jotta kyllä ny on jo aikaki mennä takaasi töihin. Musta on tullu niin vetelä ja aikahansaamatoon, jottei tosikaa. Emmä toki töis olleskaa saa mitää kotona aikahan, mutta voin uskotella ittelleni, jotta oon ainaki päivän mittahan teheny jotaki.

Rahaa vain on pistetty palamahan oikeen urakalla täs loman aikana. Oomma kumpiki tilannu uuret silimäklasit, ku Silimäasemalla oli tarijous -50% linssiistä. Jäi niille sittekki vielä ihan kiitettävästi hintaa ku pitää olla kakstehooset tällä ikää.

Punasilimähän mulle suositeltihin hyaluronitippoja. Meinas optikko, jotta kyynelneste on silimän pinnas ohentunu ja siinä on suhtees enämmän suolaa, mikä ärsyttää silimää. Oon ny lauantaista asti pistäny tipan kaks kertaa päiväs ja kyllä vain rupiaa färi silimäs valakeemahan. Olis se tietysti voinu mennä muutenki pois, mutta leikitähän ny, jotta se oli nuotten tippojen ansiota. Muuten harmittaas vietävästi, ku olivat sen verran kallihia.

Viimme yö meni taas häneksi. Olis kyllä nukuttanu, mutta – niinku aina – palohälyytin alakas piippaalemahan yöllä. Siihen tietysti heräälin ja kumminki olin niin väsyksis, jotten olsi jaksanu nousta sitä hilijentämähän. Ja ku lopuuksi nousin, niin totesin, jotta mä justihin ja justihin tuolilta kurkottelemalla uletun siihen, mutten saa siitä niin kunnollista otetta, jotta saisin sen kierrettyä irti. Ei auttanu muuta ku pistää väliovi kii ja yrittää olla kuuntelemata.

Isäntähän on puolikuuroo. Sitä ei tuollaaset pikku piippaukset häiritte. Enkä sentäs viittiny olla niin juluma, jotta olsin sitä keskellä yötä herättäny irroottamahan aparaattia. Kyllä se aamulla sitte siihen vaihtoo patterin.

Huolihetkiä ja tuskanhikiä

Eileen töis työkaveri tuli sanomahan, jotta joku oli kyselly palakanlaskijan harijoottelupaikkaa. Mä irvistin varmahan aika rumasti. Onneksi meillä ei oo harijoottelijoohin nähären sananvaltaa vaan niistä päättää pomo. Joka on ny lomalla vielä tämän ja ens viikon. Sitä paitti meillä aloottaa yks harijoottelija ens kuulla ilimeesesti mun loman aikana.

Töiren jäläkihin menin kirijastohon. Tai ainaki oli vakaa aikomus. Mutta ku tuli totaalinen black out siinä uluko-ovella: en muistanu ovikooriani! Kaks kertaa yritin väärällä koorilla ja laite ilimootti, jotta enää yks yritys jälijellä. Mietiin, mitä ihimettä teen. Lähärenkö kotia, soitanko isännälle, jotta katteloo sen mun koorin, mutta se olis ollu niin vaikia seliittää, mistä se sen löytääs, jotta päätin unohtaa sen vaihtoeheron. Sitte mietiin, jotta enkö mä olsi tallentanu sitä mihinkää puhelimelle, mutta en.

Sen verran siinä puhelinta räplätes kumminki vissihin tuskanhiki ja atrenaliinihöyryt haihtuu, jotta rupes muisti taas pelaamahan. Tai ainaki luulin niin. Päätin ottaa riskin ja käyttää vielä sen viimmeesen yrityksen. Ja huh! – se koori meni oikeen ja pääsin kirijastohon sisälle. Sielä meni aika kauan, ku olivat tyhyjännehet palautushyllyn. Siitä on yleensä ollu heleppo löytää lukemista.

Yö meni taas aiva pipariksi. Kahtehen mennes olin käyny jo kahareesti vessas ja tuon jäläkimmääsen vessareissun jäläkihin ei uni tullu monehen tuntihin.

Eheriin siinä murehtia jo sitäki, jotta kylläpä mä ajattelin nuivasti siitä palakanlaskijaharijoottelijasta. Jotta mun, jos kenenkä pitääs ymmärtää, kuinka tärkiää se harijoottelupaikan saaminen on ja mun pitääs olla innolla auttamas uusia palakanlaskijoota.

Sitte mä yritin vastaväittää ittelleni, jotta ku mä oon niin tosi huono opettamahan ja holohuan aiva liikaa enkä anna toisen teherä itte tai omalla laillansa, niin eihän se opi mitää. Sitä paitti mä en osaa ittekkää.

Meirän toisehen palakkaohojelmahan on viimmeesen vuoren sisällä lisätty lomapalakkalaskenta, mutta minen osaa käyttää sitä. Opeta ny sitte toiselle, jotta olis meillä täälä ohojelmas sellaanenki, mutta mä ny kumminki lasken lomapalakat käsin… Antaa kuvan tosi rautaasesta ammattilaasesta, vai mitä? Harijoottelija kauhistuus heti, jotta on joutunu johonki kivikautisehen firmahan ja joku metusalemi sielä laskoo palakkoja helemitaululla.

Heti se alakas!

Aiva niinku napista painaen. Nimittään yöllinen herääly, vessas ramppaaminen ja kummallisten unien katteleminen. En ainakaa tietoosesti jännittäny töihin menemistä tai mitää muutakaa, mutta niin vain käytihin, jotta viimme yö oli taas kovin takkuunen.

Töis toimitin, jotta tohtiikahan eres aukaasta sähköpostia, mutta ei sielä ollu ku kuus viestiä ja niistäki kaks oli huijauspostia pomon nimis. 😦 Kyseli muka jotaki keskisaldoa. Ne meni suoraa roskakorihin. Olis vissihin pitäny tulostaa, jos ne aiheuttaa vaikka jotaki toimenpiteetä.

Mä olin vähä hämmennyksiski, jottei niitä töitä ollu kertyny sen enämpää. Ilimeesesti oli hyvin etukätehen informootu asiakkahia.

Mutta sitte tuli viikon aikana kertyny etanaposti – sieltähän repes tekemistä vähä enämmänki. Ja sähköpostiki alakas rallattaa niin, jotta mulla on sielä jo huomiseksi vino pino töitä orottamas.

1 + 1 + 3 + 3

Sellaanen se olis ny tahti seuraavat viikot. Viikko töitä, viikko lomaa, kolome viikkua töitä, kolome viikkua lomaa. Ja sitte ollahanki jo elokuun lopus.

Mun täytyy tunnustaa, jotta niin palijo ku työstäni tykkäänki, niin kyllä mä kaipaan jo lomaa. Nyt on ollu ihan älyttömiä viikkoja. Eikä yksin mulla vaan pomoki totes, jotta yleensä heinäkuu on ollu hilijaanen, mutta nyt puhelimet soi, ihimisiä rippaa ovesta ja aika kuluu kaikkehen muuhun ku siihen, mitä oli suunnitellu tekevänsä.

Ihan hilijattaan ajattelin, jotta tykkään työstäni, koska saan siinä jatkuvasti haastaa ittiäni, mutta kyllä nyt on viimme aikoona tullu niin palijo uusia ja vaikeetaki haasteeta etehen, jotta on pitäny venyä kyllä aika lailla osaamisensa äärirajoolle ja välillä tuntuu, jotta ei se osaaminen piisaakkaa. Ja ainaki saa pelijätä, jotta teköö virheetä.

Se on syöny kyllä enerkiat niin täysin, jotta ehtoosin oon ollu aiva naatti. Tänä ehtoona annoon periksi ja otin soffalla puolen tunnin tirsat.

Ei vaiskaa!

Kerkesin sitte nuolaasta ennen ku tipahti. Se loma nimittään. Tilanne on muuttunu eilisestä sen verran, jotta firma pistetähänki kokonansa kiinni viikoksi heinäkuun puoles välis ja mä siirsin juhannusviikolle suunnittelemani loman sitte sinne.

Kuukaurella piteni loman orotus, mutta enkähän mä kestä. Varsinki ku sain pomolta synninpäästön. Mä nimittään kerroon sille tänään, jotta musta tuntuu, jotten oo ansaannu mitää poonusta ku mun pistää vieläki niin vihakseni se virheeni.

Pomo sanoo, jottei sellaasia saa miettiä ku jokahinen meistä teköö virheetä, mutta aina ne on saatu selevitettyä. Ja niinhän siinä ilimeesesti nykki käytihin ku näyttääs siltä, jotta verottaja on ny korijausilimootuksen jäläkihin palauttanu firmalle sen mun virheen takia aluun perin liikaa maksetun summan.

Ehtoopäivällä pomo vielä otti asian puheeksi ja sanoo jotta oomma jokahinen ansaannu poonuksemma ja iliman meitä hän olis kuses.

Mitä mä oon teheny ansaatakseni nuon ihanan pomon?

Kotia tullesnani mua oli vastas kaks karvakamua. Poijan sakki oli keriinny tänne ennen mua. Nyt meillä on tarijolla tassuterapiaa ainaki ens viikon loppuhun asti. 🐕🐈

Loma!

Tai siis ei ny ihan vielä. Tänäänhän oli vapaapäivä. Joka meni kyllä kaikemmoisten askarehien paris, ku poijan porukka on huomenna tulos tänne. Viipyyvät sitte vissihin ainaki ens viikon loppuhun asti.

Oon vähä siivoollu, imuroonu ja pyhkiny pölyjä. Mä en palijoosin imuroonu laattioota, otin tällä kertaa kohtehen vähä ylempää, nimittään lampunvarijostimista. Auringonpaistehes näki, kuinka kankahiset varijostimet oli keränny pölyä. Kummasti ne valakeni ku imuroottin enimmät pois. 😀 Meillä on ollu olohuonehes samat lamput yli kolomekymmentä vuotta enkä oo vieläkää kyllästyny niihin. Pitääs vain ehkä saara niihin uuret, oikiasti puhtahat koovat (= varjostimet), mutta en tierä, saisko nuohin sopivia mistää.

Ruokakaupas piti käyrä tietysti hakemas taas valtaasat määrät tavaraa. Vaikka väki lisääntyy vain puolella, niin tuntuu, jotta ruokaa pitää ostaa ainaki nelijä kertaa enämmän ku tavallisesti.

Ehtoopäivällä tein suklaapiirakan ennen testaamattomalla reseptillä, jotta nähtäväksi jää, mitä siitä tuli. Kuorrutus ei oo vielä jähämettyny, niin ei oo päästy maistamahan. Sitä paitti yks kohta siitä piirakasta jäi montolle (= kuopalle), niin jotta kuorrutus valuu sinne. 😂 Onneksi se oli sen verran hirasliikkeestä, jotta ehkä se ei aiva kaikki valunu sinne monttohon, ku laitoon koko kropsun jääkaappihin jähämettymähän.

Seuraavaksi tein Kari Aihisen ohojetta mukaallen Pellinkilääsen makaroonilooran tekeentymähän. Se paistetahan vasta huomenna.

Ajatuksis oli, jotta olsin keriinny pesemähän eres osan klasiista tai siivuamahan vähä lisää tai käyrä puutarhas nyppimäs jotaki, mutta kello oli lopuuksi yli viis ku sain kaikki tehtyä, niin jotta jäi tälläki kertaa ajatuksen tasolle. En jaksanu (lue: viittiny) enää jatkaa.

Mutta se loma! Nyt ollahan vihiroonki päästy sopimahan lomista työkaverin kans. Se on ollu kohta kymmenen vuotta taloos, niin ajattelin antaa sen ensi valita lomansa aijat ja mä katton sitte, mihinkä mä saan oman lomani. Sen toivomus oli, jottei mun loman aikana olsi kovin hankalia palakanlaskentoja. Lisäksi mä tajusin, jotten mä kehtaa olla pomon kans yhtä aikaa lomalla, ku tämä samaanen työkaveri tuuraa pomoaki. Niimpä mä pääryyn siihen, jotta pirän lomaa juhannusviikolla ja loput elokuulla.

Tuntuu kyllä jo toisinansa, jotta olsin oikiasti loman tarpehes. Pian on menny kaks vuotta iliman lomaa. Vähä on tullu sellaasta väsymystä, joka ei taharo oikeen mennä ohi lepäämälläkää. Tänäänki meinasin nukahtaa ruaan jäläkihin aiva väkisin istahalleni, ku meinasin lukia hetken ruokaa sulatellesnani. Väsynehenä teköö heleposti virheetä. Niitten peleko aiheuttaa huonua ja pätkittäästä nukkumista, painajaasia ja stressiä. Kaikki tuo syö työn ilua. Sitä minen halua, koska mä kuitenki tykkään työstäni tosi palijo. Mutta enkähän mä ny jaksa, ku tierän, koska se loma oikiasti on. Eihän siihen ensimmääsehen pätkähän oo enää ku kolome viikkua!

Emmä oo ansaannu!

Mun pistää sitte niin vihakseni! Enkä voi syyttää ketää muuta ku ittiäni.

Olin joulukuus teheny virheen, joka huomattihin vasta maalliskuus, ku verottajalta tuli selevityspyyntö. Tein selevitykset ja kuvittelin, jotta se sillä oikee. No eihän se ny niin yksinkertaasta tietystikkää ollu.

Se virhe näkyy ny kirijanpiros ja siinä, jottei OmaVerotiliä saa täsmättyä kirijanpitohon. Meni eilinen aamupäivä sitä pomon kans selevitelles eikä lopuuksi auttanu ku soittaa verohallintohon ja kysyä sieltä apuja. OmaVero-sivut on niin sekavat, jottei niistä taharo saara mitää selevää tavallisestikkaa, saati jos sielä on virhe. No, mä sain sieltä neuvon, kuinka mä poistan virheellisen tieron.

En havaannu kysyä, kuinka kauan menöö, ennen ku korijattu tieto päivittyy sinne sivulle. Tulorekisterin tierot päivittyy noin viikos, toivottavasti tämäki tieto. Sitä orotelles ei auta ku manata omaa huolimattomuuttansa.

Mä en ollu ainut, jolla oli huono päivä eileen. Kaks muutaki työkaveria takkus omien juttujensa kans ja kumpiki tartti pomon apua niihin. Oltihin oikeen teho tuhotriio eileen…

Ja kaikkista pahimmalta tuntuu, ku ehtoopäivällä pomo kertoo antavansa meille tällä kuulla poonuksen. Olis teheny mieli kaivaa ittellensä ainaki kaks metriä syvä potero ja mennä sinne häpeemähän. En torellakaa tuntenu ansaanneheni mitää poonuksia! Ja Tiina sanoo ihan samaa.

Tuntuu aiva käsittämättömältä, jotta tällääsenä aikana ku joka puolelta vain kuuluu lomautus- ja irtisanomisuutisia, me saarahan ekstraa. Meillä on kyllä ihan käsittämättömän kärsivällinen ja ihana työnantaja! En usko, jotta oon ansaannu sitäkää. 

Töistä etätöihin – ja takaasi?

Ei, mä en erelleenkää oo etätöis, mutta oon seuraallu etätöis olevien kirijootuksia ja tullu siihen tuloksehen, jottei se ookkaa ny niin kivaa.

Kuinka moni on töis ollesnansa haaveellu, jotta ku sais teherä etätöitä. Minäki aikoonansa karehriin niitä työkaveria, joilla oli se maharollisuus.

Nyt etätöitä tekevillä tietysti on poikkeuksellista se, jotta koko muuki sakki on yhtä aikaa kotona eikä työrauhaa oo oikeen kellää. Ei oo välttämätä konehia kaikille varsinkaa, jos niitä tarvittaas yhtä aikaa. Eikä nettiliittymät toimi, ku koko väki on yhtäaikaa linijoolla ja se naapurin väki ja kaikki muukki. Eikä työerkonomiasta oo tietuakaa.

On vähitellen alaattu huomaamahan, jotta oikiastansa kyllä sielä töis vain onki kivaa. Ja niitä työkaveriaki alakaa jo olla ikävä.

Mutta on sitte niitäki, joittenka mielestä tämä on parasta, mitä korona on tuonu ja he uskovat ja haluavat, jotta yhä enemmän tullahan tulevaasuures tekemähän töitä etänä, ku nyt on siihen opittu ja saarahan järijestelmät ja työtavat hiottua toimiviksi.

Tällä hetkellä mä en kykene näkemähän, jotta mun työ olis ihan äkkiä siirtymäs etätyöskentelyksi. Ollahan niin vahavasti vielä paperien varas ja sitä mappimäärää ei ihan äkkiä kulijeteta työpaikan ja koron väliä. Eikä tietoturvasta olsi tietuakaa, jos niitä alaattaas rehaamahan erestakaasi.