Isänpäivää vietetty

Käytihin jo torstaina kaupas, ku poika ja miniänalaku tulivat perijantaiehtoolla isänpäivän viettohon.

Pääsin perijantaina heti töistä tultuani aloottamahan kakkupohojan tekemisellä ja sitte kokeelin teherä pitsapannaria (omin lisäyksin) ku ajattelin jottei aina vain sitä yhtä ja samaa pitsaa (joka kyllä on aika hyvin aina teheny kauppansa). Ihan kehuuvat tätäki, mutta itte olin sitä mieltä, jotta kyllä oikia pitsa on parempaa.

Alootettihin isänpäivän vietto jo eileen, ku arvasin, jotta nuoret lähtöö tänään jo aikaasin ajelemahan. Eileesen päivän ruoka oli valakosipuli-kermaperunat ja uuniliha + höyryytetyt aurinkokasvikset.

Pernoja jäi sen verran vähä, jotta tänään tein makaroonilootaa, ku se oli heirän toiveensa. Laitoon loput makarooniloorat heille mukahan, niin saavat siitä vielä ehtooruaan. Täytekakku saatihin melekeen tuhottua, pieni pala jäi vielä isännälle.

Ku kakku oli perijantaiehtoolla uunis paistumas, kuuluu aikamoinen paukahros ja isäntä kysyy, jotta mikä se oli. Mä arvelin, jotta uunin seinät vain paukkuu, ku ne lämpiää. Totuus selevis vasta sitte, ku otin kakun uunista: irtopohojavuaan reuna oli irronnu pohojasta. Onneksi kakku oli siinä vaihees keriinny kypsyä niin palijo, jottei se valunu uunihin. Ei oo ikänä ennen käyny nuon ja taas vain kävi!

Muutenki kakusta tuli vähä likilaskuunen. Mulla on ny niin isoo tuo vuoka, jotta sinne pitääs teherä puolitoistakertaanen taikina, jotta siihen sais korkeutta. Maus ei kumminkaa ollu moittimista vaikka kostuttaa olis voinu vähä enämmän.

Advertisement

Suunmukaasta

Mullei oo tapana päivitellä ruokajuttuja, ku en oo mikää keittiöhengetär ja keittäminenki on useemmiten ihan pakkopullaa. Mutta tänään jopa mä onnistuun tekemähän sellaasen sopan, mikä oli kyllä niin mun suunmukaasta, jotta pitää ihan itte kehua.

Kyllä isäntäki kehuu, vaikka siinä oli proileria, mistä se ei tykkää. Eikä pernan palaa, mistä se taas tykkää.

• pehemiästi pippurisia proilerisuikalehia ölijys kypsennettynä
• pari valakosipulinkynttä murskattuna
• vettä + kasvisliemikuutio
• farfalle-pastaa
• chilimaustettua Koskenlaskija ruoka -juustua
• herne-maissi-porkkanasekootusta
• ranskankermaa
• suolaa

Viikonlopun vieraalu

Poika tuli väkensä kans perijantaiehtoolla viikonlopun viettohon. Oli taas jokku älämölökisat (= äänenpainekisat), mihinkä se osallistuu. Ei sunkaa (= suinkaan) se meitä niin useen piittaasi (= välittäisi) tulla kattomahan.

Pitsaa oli tietysti perijantain ruokalistalla. Eileen isäntä krillas lihaa, makkaraa ja halloumia. Mä tein salaattia.

Tänään syötihin oman maan uusiapernoja kuppinuputtehen kans. Miniänalaku ei luonnollisestikkaa tienny, mitä kuppinuputes on, mutta totes, jotta kyllä on hyvää.

Oon sen täälä varmahan joskus kertonukki, mutta kuppinuputes on siis uusille pernoolle tehty ”soosi”. Jokahittelle teherähän oma soosi kaffetkuppihin: voita, suolaa ja kuumaa maitua päälle. Ja ruohosipulia niille, jokka siitä tykkää.

Ja perunan lisäksi me toppaamma (= kastamme) sinne leipää. Ei se sen monimutkaasempi ruoka tartte olla, ku on aiva kesän kärkiherkkua.

Niin, ja eileen mä tein sellaasen piirakan, mistä ainaki miniänalaku tykkäs tosi lujaa – ja vissihin poikaki. Vähä tein erilailla, ku ohojees. Ostin kaks pakettia valamista murotaikinaa ja kaulittin ne niin, jotta niistä tuli yhyres melekeen uunipellillisen kokoonen levy. Levyjen päälle levittelin rasiallisen paistonkestävää mansikkamarmelaaria ja siihen päälle vielä raparperin ja mansikan viipalehia. Paistoon kiertoilimalla 180 astees n. 20 minuuttia. Ja lisukkeheksi vaahrotettua vanilliinikastiketta. Kaikki meni 😀

Nuoret lähti ajelemahan kotiansa vasta seittemän mais ehtoolla, jotta aika myöhälle menöö ennen ku ovat kotona.

Miniänaluulla alakaa työt vasta 29. päivä, mutta poijan tietysti pitää jaksaa huomenna töihin. Aina vähä murehruttaa nuo matkat. Sen takia mä yritän joka kerta muistuttaa, jotta laittakaa viestiä sitte, ku pääsettä perille.

Elukoosta Mortti oli tällä kertaa selevästi seuralliseet ku Rymy. Paitti kyllä me vähä Rymyn kans taas riehuttihin, ku se ”tappoo” pehemoleluansa. Mortista on tullu kova kolli juttelemahan. Sillä tuntuu olevan palijo asiaa. Kun se on juttutuulella, sen kans voi käyrä ihan vuoropuhelua. Se vastaa kyllä, ku sille jutteloo. 😀

 

Täysyllätys!

Täs on aiva jääny kertomata sellaanen tärkiä asia, jotta miniänalaku valamistuu toissapäivänä lastenohojaajaksi. Töitä on kuulemma hyvin tarijolla. Tai ainaki sijaasuuksia.  Ens kuun loppupuolella juhulitahan valamistujaasia.

Mulla oli eileen vanhettumispäivä ja poika soitti onnittelupuhelun jo puoli yhyreksältä aamulla. Oli lähärös tallille autua rassaamahan, niin sanoo, jotta hän soittaa heti, jottei unohru. 🙂 Flikka soitti päivemmällä ja kertoo Metkun olevan jo paremmas kunnos. Hänen oma selekävaivansa vaatii vielä uuren lääkärikäynnin, ku syy ei ollu selevinny ensimmääsellä käynnillä. Velii vaimoonensa soitti Ruottista ja Tarja lauloo onnittelulaulun 🙂 Viestiä tuli puhelimehen ja Feispuukkihin pilivin pimeen.

Raija soitti jo perijantaina ja kysyy, josko meille passaas tulla visiitille pyhänä ehtoopäivällä, ku hän pääsöö töistä. No tottahan toki se sopii. Päätin leipua suklaamunabrownien Yhteishyvän viimmeesimmän ruokaleheren reseptillä.  Sen kylykiääsiksi ostin vielä vanilijajäätelyä. Ai hitsi, että oli hyvää!

Kaffittelun jäläkihin istuttihin Raijan kans olohuonehes höpöttelemäs, ku rupes kuulumahan tuttu pörinä. Totesin Raijalle, jotta nyt mun täytyy käyrä kurkkaamas klasista, ku tuo kuullostaa aiva poijan autolta. Ja olihan se! Ne tuli koko konkkaronkka yllättämähän meirät. Ku ei kumpikaa oo ny töis eikä koulus, niin pääsivät lähtemähän eikä oo mikää kiirus takaasi. Me ei kyllä osattu aavistaa yhtää mitää. Sieltä tultihin orkidean ja suklaan kans onnittelemahan ja halaamahan. Ai että oli hyvä synttärilahaja! 

Toristusta orotelles

Tänään oli siis (tällä tietua) vihon viimmeenen koulupäivä. Aikaasemmasta viisastunehena en enää vanno, jotten ikänä istuusi koulun penkille. On siinäki puolensa. Ja vähä oli ilimas haikeuttaki, ku oon Päivin opetukses ollu jo siitä sihteerikouluutuksesta alakaen eli syksystä 2016.

Kävin aamulla tankkaamas auton, jotten jää ainakaa sen takia tien päälle, jotta menovesi loppuu. Sitte mä kävin kukkakaupas hakemas Päiville kukkapuskan. Vitriinistä osuu silimihini heti isoo, keltaanen, monikukintoonen orkidean oksa. Se mun oli pakko ottaa. Se oli jotenki vain niin iloonen ja pirtiä. Aurinkoonen.

Koululla meitä oli tänään paikalla 11. Kaikki muut, paitti ne nelijä, jokka keskeytti. Aiva mahtavaa kuulla, kuinka moni oli saanu töitä! Vain nelijällä ei ollu tällä hetkellä töitä tieros. Kolomella oli vielä joku näyttö tekemättä, mutta saavat teherä ne vielä loppuhun, kaks teköö niitä töitten ohella ja se yks tuola mun työpaikas. Yks ei ollu saanu kaikkia näyttöjä tehtyä harijoottelupaikallansa ja joutuu ny työkkärin kans selevittelemähän, mitenkä hänen kohorallansa käy. Toivottavasti saa vielä maharollisuuren teherä tutkinnon loppuhun asti.

Meirän piti antaa netin kautta palautetta niin työkkärille ku koulullekki. Ja allekirijoottaa kouluutuksen päättämisilimootus.

Toristuksia ei saatu, niin ku vähä arvelinki, mutta opintosuoritusotteet meille jaettihin. Mä jo luulin, jotten mä saa ollenkaa, ku kaikille muille oli jo jaettu, mutta sitte Päivi toi mun oman ja sanoo, jotta siinä on mukana tervehrys työnantajalta. Pomo oli halunnu antaa mulle stipendin ja laittanu sen Päivin mukahan ja halunnu, jotta mä saan sen nimenomaan tänään tuola tilaasuures.

Siis oikiasti!! Sielä oli kirijekuores saranviirenkympin sekki ja mä olin niin äimän käkenä, jotten osannu ku silimät ympyriääsinä kattua opettajahan, jotta onko se oikeen tosisnansa. Kyllä. Se oli mulle osootettu ja kirijekuoren päällä luki stipendi ja lahajoottajan nimi. Mä olin siinä tilantehes niin hölömistyny, jotten osannu muuta ku sanua, jotta mulla on aiva mahtava työnantaja. Ny vasta alakaa mennä jakeluhun ja pakkaa täs kirijoottaes tulla ilonkyynelehiä silimihin.

Mä puolestani annoon Päiville kukan ja sanoon, jotta se on yhtälääsesti meiltä kaikilta, mutta mä oon eniten kiitollisuurenvelaas, ku iliman sitä mulla ei olsi ny tätä mahtavaa työnantajaa.

Ku oli nämä keskinääset kehumiset, kiittelyt ja päällimmääset kuulumiset saatu vaihrettua, mentihin vielä ruokalahan kakkukaffeelle. Tai teelle. Tai limukalle.

Olin kotona jo varmahan kaharen mais ehtoopäivällä ja totesin, että nyt mun on pakko leipua töihin jotaki. Olin toki suunnitellu sitä muutenki, ihan nuon vain ensimmääsen työpäivän kunniaksi. Nyt se on myös kiitokseksi. Tein Rakkauden kakkua joka on hyvin saman tyyppistä ku mokkapalat. Ohojehen oon saanu siskoolta joskus 80-luvulla: 

Rakkauden kakku
(uunipellillinen)

Pohja:
– 200 g voita sulatettuna
– 2 kkp sokeria
– 1 kkp maitoa
– 2 munaa
– 2 tl vanilliinisokeria
– 1 rkl kaakaojauhetta
– 2 kkp jauhoja
– 1 tl leivinjauhetta

Sekoita ainekset, levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 220 asteessa 15 min.

Kuorrutus:
– 225 g tomusokeria
– 5 rkl kylmää, vahvaa kahvia
– 5 rkl voisulaa
– 1 tl vanilliinisokeria
– 1 rkl kaakaojauhetta

Sekoita tasaiseksi ja levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle.

Päälle: kookoshiutaleita tai nonparelleja

Ei siitä tullu niin hyvää ja kuohkiaa ku Sirkan tekemä oli, mutta toivottavasti se kelepaa.

Isäntä menöö huomenna verikokeehin ja syränfilimihin ja sen pitää olla tänä ehtoona kahareksasta asti syömätä. Sen takia se otti heti kaks palaa kakkua. Meinas, jotta pitää keriitä pitämähän puolensa, jottei vain jää iliman. 😀 

Mukava viikonloppu!

Nuoret tuosta jokunen tunti sitte lähti ensi kaverin työnä käymäs ja sieltä sitte kohti kotuansa.

Eileesen päivän ne oli omilla teillänsä, niin jottei palijo nähty. Lupasivat käyrä syömäs Piikis. Siitähän isäntä sai ajatuksen, jotta käyrähän meki, niin ei tartte keittää. En pistäny hanttihin, vaikka aluuksi ajattelin, jotta en millää jaksa, ku olin aamulla ku mäntätty (= hakattu). Joka paikasta kipiä sen perijantaisen juoksemisen jäliiltä.

Ensi käytihin kumminki Hong Kongista hakemas uus krilli, ku vanha ei kuulemma lämpiä ku vähä toiselta reunaa. Isäntä on jo jonku aikaa puhunu, jotta seuraavaksi hän ostaa hiilikrillin ja sellaasen kans me sieltä lähärimmä.

Ihan sitte vain nuon niinku tieroksi, jotta mä pysyyn salaattilinijalla Piikis. Mä totesin, jottei kannata maksaa täyrestä lounahasta, jos mä sillä rahalla sitte otan yhyren siivun pitsaa. Sitä paitti sielä on kaupungin paras salaattipöytä. Ei varmahan jää näläkä, ku sieltä kasaa lautasensa täytehen. Eikä tuu ähky niinku rasvaasella pitsalla.

Kotomatkalla poikettihin vielä Tokmannilta hakemas hiiliä ku ei Honkkarista muistettu.

Ehtoolla perinteesesti saunoottihin ja nuorekki kävääsi sitte ku niitten kävääsemäs ollu kaveri lähti.

Tänään oli uuren krillin tulikoe. Hyvää sillä tuli.

Jäläkiruaaksi tein mokkoosia. Ajattelin, jotta mitähän miniänalaku niistä tykkää, mutta se ihastuu niihin niin, jotta veivät isoon rasiallisen joukosnansa. 😀

Kyllä jäi niin hyvä mieli tästä viikonlopusta, jotta oikeen täs tuntoo ittekki piristynehensä.

Ja jos joku ihimettelöö, mitä ne mokkooset on, niin täs on äiteeltä muistihin kirijootettu ohojet (tosin äiteehän tietysti teki ne näppituntumalla ja vuosikymmenten kokemuksella):

MOKKOOSET

3 kananmunaa
2 kkp piimää
1 tl soodaa
jauhoja niin paljon, että saadaan pehmeä taikina
suolaa ja sokeria maun mukaan
paistamiseen ruokarasvaa

Anna taikinan turvota hetken aikaa ennen paistamista.

Mokkooset on siis pannukakun tyyppisiä paksuja plättyjä.

Jokku käyttää paistamisehen voita, mutta mun mielestäni niistä tuloo silloon liika suolaasia ja meillä nää on sellaanen makia herkku. Äitee pruukas (= tapasi) laittaa lämpöösten mokkoosten päälle hienuasokuria, mutta tänään meillä oli tarijolla toinenki lisukevaihtoehto: mansikkahillua ja vanilijavaahtua. Passas hyvin neki.

Puhki, poikki ja rättiväsyny

Meillä oli tänään työmaalla – tai oikiastansa koko alueen yrityksis – markkinameininki. Sitä varte on juostu kaikki kolome tämän viikon työharijoottelupäivää niin, jotta nyt tuntuu jalaat olevan aiva lopus, koko akka aiva puhki, poikki ja rättiväsyny.

Ohojaaja oli kipiänä, niin jotta meirän piti keskenämmä päättää, mitä teherähän.

Keskiviikkona mulla oli ohojelmas siivousta, tarijoushintalappujen ja arvontalipukkehien tekoa ja tulostusta, tarijoustuotteetten esillelaittua ja yleestä myymälän järijestämistä ja siistimistä.

Eileen erikoosin työ oli laittaa 17 litraa kotikalijaa tuleelle. Sitte siivousta, ikkunanpesua, hinnoottelua, tarijoustuottehien esillelaittua, hyllytystä ja tarijoolupöytien valamistelua.

Viimme yönä mä ilimiselevästi stressasin, ku näin koko yön painajaasta, jotta asiakkahia oli jo myymäläs eikä mun kaffeenkeitto onnistunu millää… Kuulin päivällä, jotta oli ne muukki ilimeesesti hermoollu. Yks oli heränny nelijältä, toinen nukkunu vain pari tuntia ja kolomaski oli nähäny jotaki painajaasia.

Aamulla mä kumminki alootin siitä kaffeenkeitosta. Toki se mun uneni sillä lailla toteutuu, jotta toinen työharijoottelija halus ensi keittää henkilökunnalle kaffeet ennen ku pääsin asiakkahien kaffeenkeittohon.

Mä laittelin sillä välin pullat ja piparit valamihiksi, laitoon kalijaa, mehua ja vettä jääkaappihin jähtymähän.

Sielä oli tosi monipuoliset tarijoolut: omistajaparin tytär tuli maistattamahan 14 tuntia savustimes kypsytettyä pulled porkia. Mun päivästä meni isoo osa hänen avustamises, vaikka mä oon oikiasti kaikkien keittiöötten kauhu. Pulled porkin lisäksi hän oli varannu 14 riviä ribsejä ja mun piti repiä niistä kalavot irti.

Sen jäläkihin huolehriin lähinnä siitä, jotta pöyris on tarijottavaa, tiskaalin ja siivoolin keittiötä.

Hetkeksi jouruun tuuraamahan sielä pulled pord -tiskilläki, ku savustusmestari kävi tekemäs lisää salaattia.

Piti mun käväästä välillä Tokmannillaki hakemas krillivartahia, ku niitä tarvittihin ribsien krillaukses.

Väkiä oli tosi hyvin koko päivän ja se oli mukavaa. Sain palautetta niin kaffeesta ku kalijastaki. Olivat kuulemma hyviä kumpaanenki. Eikä sitä kalijaa sinne enää kovin palijo jäänykkää ku lähärin töistä.

Tämän rykääsyn luulis myös riittävän näytön osaksi, ku sielä on vaatimuksena asiakastapahtuman järijestelyyhin osallistuminen. Oon ny kaikkeni antanu sen etehen. 😀

Mutta emmä pääsny huilaamahan vielä töiren jäläkihinkää. Piti käyrä kaupas ja teherä proileripiirakkaa, ku poika ja miniänalaku tulivat tänne viikonlopuksi. Poika oli vähä pettyny, ku ei ollukkaa pitsaa, mutta kehuuvat kyllä hyväksi tuon piirakanki:

BROILERIPIIRAKKA

Taikinan sulatus 1 tunti
Valmistelut 15 minuuttia
Kypsennys 30 minuuttia

1 pkt (400 g) piirakkataikinaa, pakaste

Täyte
500 g maustettuja broilerin fileesuikaleita
1 paprika

Munakerma
2½ dl kolmen juuston ruokakermaa
1 dl maitoa
3 munaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa

Pinnalle
2 dl juustoraastetta

Painele sulanut taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Ruskista broilerisuikaleet nopeasti. (Pilko palat pienemmiksi.)

Halkaise paprika ja poista siemenet. Pilko paloiksi ja kuullota öljyssä. Sekoita broilerin joukkoon. Levitä piirakkapohjalle, lisää munakerma ja pinnalle juustoraaste.

Paista 200 asteessa ensin uunin alatasolla 10 minuuttia, jotta pohja ehtii kypsyä. Nosta piirakka sen jälkeen keskitasolle ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia. Jos käytät ruis-perunataikinaa, esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

En muista, mistä oon ohojeen kopsannu, mutta saa kuulemma teherä toistekki. 😀

Onneksi!

Aamulla en meinannu uskua silimiäni, ku maa oli valakoosna. Varmahan viis senttiä oli tullu lunta yön aikana ja lisää sateli koko aijan. Tosin aika pian se muuttuu rännäksi eikä ny ehtoopäivällä oo enää ku vähä rippeetä jälijellä.

Ensimmäästä kertaa pitkähän aikahan sain syrämmestäni huokaasta, jotta onneksi ei tartte lähtiä töihin. Varsinki ku autos on jo kesärenkahat alla.

Hyvin pian havaattin, jotta oli toinenki onneksi-asia. Nimittään se, jotten oo vielä korijannu lintujen ruokia pois. On kyllä käyny ruokintapaikalla sellaanenki kuhina, jotta oon seisonu klasin ääres varmahan usiamman tunnin niitä vahtaamas.

Aamulla siinä oli viis punatulukkua (kolome koirasta ja kaks naarasta), kolome peippua, kaks punarintaa, kaks keltasirkkua, viherpeippoja, talitiaasia, sinitiaasia ja varpuuset vielä lisäksi. Tosin peippojen ja punarintojen aika meni enemmän keskinääses kahinoonnis ku syöres.

Ehtoopäivällä siihen tuli taas uus laji: punakylykirastas. Niitä oli peräti nelijä kappalesta. Samahan aikahan oli mustarastasnaaras, peipot ja vihervarpuuset.

Hyönteessyöjille mulla ei valitettavasti oo mitää tarijota. Niillä raukoolla on kovat aijat ku ei näillä keliillä juuri ötököötä näy.

Tänään oli taas vaihteeksi soppapäivä ja pistän ny tämänki reseptin tänne, kun siitä tuli vahingos ihan hyvää. (Jopa isäntä kehuu.) Alakuperäänen ohojet on Yhteishyvän Ruoka-leherestä lokakuulta 2013 (Sakea jauheliha-kaalikeitto), mutta mä vähä muutin sitä – nimiä myören.

 Kaali-papusoppa

 

• 1 rkl öljyä
• 1 sipuli
• 400 g jauhelihaa
• jauhelihamaustetta
• paprikajauhetta
• Sambal Oelekia
• 700 g kaalia
• 16 dl vettä
• 1 fondikuutio
• 1½ tl suolaa
• ripaus pippurirouhetta
• 1 laakerinlehti
• 1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
• 3 rkl tomaattisosetta
• 1 rkl soijakastiketta

Suikaloi kaali. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli öljyssä paistinpannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta jauhelihamausteella, paprikajauheella ja Sambal Oelekilla.

Kiehauta kattilassa vesi ja fondikuutio. Lisää joukkoon kaali ja mausteet ja keitä n. ½ tuntia. Lisää joukkoon jauheliha ja jatka keittämistä, kunnes kaali on kypsää. Lisää joukkoon pavut kastikkeineen sekä soijakastike. Keitä vielä muutama minuutti.

Mä itte asias unohrin laittaa niin tomaattisosehen ku laakerinleherenki, mutta kuvittelen, jotta ne sopiis hyvinki tähän.

Juustolla hyvää

Kyllä se vain niin on, jotta jos juustosta tykkää, niin sillä saa makua ruokahan. Meillä oli taas eileen soppapäivä. Tällä kertaa juustolla tuunattua kesäkeittua.

Alakuperäänen ohojet on Pirkan Kiusauksellisen hyviä ruokaohjeita -vihkosesta (vuorelta 1995). Mä laitan kumminki tähän sen version, minkä itte sorvasin tuosta alakuperääsestä ohojehesta:

Juustolla maustettu kesäkeitto (6 annosta)

4 dl vettä
6 dl maitoa
2 pss (á 250 g) sekavihanneksia
250 g Koskenlaskija ruoka -juustoa
2 rkl Maizenaa + tilkka kylmää vettä
hyppysellinen sokeria
1 tl suolaa

Mittaa kattilaan vesi ja maito. Kiehauta ja lisää jäiset vihannekset. Keitä, kunnes vihannekset ovat kypsiä. Lisää juusto. Sakeuta tarvittaessa maissisuurusteella. Mausta suolalla ja sokerilla.

Isäntä moittii, ku ei sopas ollu pernoja. Mun mielestäni pernat ei kuulu kesäkeittohon eikä niitä sieltä myöskää silloon löyry. Makua ei sekää kyllä sitte moittinu, ku vain ensi tohtii maistaa.

 

 

Ja hyvää salaattia!

Vaikka en oo keittiöihiminen – tai ehkä justihin sen takia – niin mä tykkään yleensä kokeella uusia reseptiä niin leipomises ku keittämiseski. Ainut ongelma on se, jotta meillä on väki niin tirsmua (= nirsoa), jotta monta reseptiä pitää karsia sen takia pois. Ja siksi täs on ittekki vähä jumittunu aina vain samoohin ruokihin. Salaattiki – jos sitä ylipäänsä teherähän – on aina jääsalaatti-kurkku-tomaatti -linijaa.

Eileen ajattelin, jotta teen sitä isännän lempiruokaa, pernoja ja rupisoosia, mutta haluaasin siihen jotaki lisuketta. Löysin tosi vanhoja reseptiä (Kaks’ plus/tammikuu 1988). Sielä oli tämä ohojet:

Nopea salaatti

suikaloitua kiinankaalia
karkeaa porkkanaraastetta
n. 1 dl suikaloitua kurpitsapikkelsiä

Valmista salaattia neljälle ruokailijalle 6-7 dl. Laita suunnilleen yhtä paljon kiinankaalia ja porkkanaa. Voimakkaanmakuista etikkasäilykettä ei tarvita kuin höysteeksi.

Ohojehan on siis mitä yksinkertaasin, mutta ei vain oo tullu mielehen kokeella tuollaasta yhyristelmää. Ja voi hyvää päivää ku oli herkullista! Niin hyvää, jotta ku tänään lämmitettihin eilinen ruaanloppu ja pistettihin salaatti tasapaloohin, niin vähältä jottei isäntä nuollu salaattikulhoa. Tänään piti ruokakaupasta tuora lisää kiinankaalta, jotta saarahan huomennaki hyvää salaattia. 🙂