Nuoret lähti

Poijan väki tuli perijantaiehtoolla tänne viikonlopun viettohon. Ei ny vissihin niinkää meirän takia, ku yhyren tapahtuman takia. Johona poika sitte vain kävääsi pikimmiten. Vaikka se perijantain ja lauantain välisen yön laittoo sitä varte autuansa. Tai emmä tierä, laittooko se sitä tapahtumaa varte vai muuten vain.

Rymystä ja Mortista oli taas seuraa ja hupia muorille ja faarille. Tosin tänään mä jouruun hetkeksi aikaa telekiämähän ne poijan puolelle, ku Viivi tuli hoitohon. Sillä oli valtavasti nuuskutettavaa täälä, ku oli Rymyn ja Mortin hajut. Ja sitte Rymy haistoo/kuuli Viivin ja alakoo haukkumahan alakerras. Viivi vastas samalla mitalla. Hetken ne ”keskusteli” ennen ku rauhoottuuvat.

Viivi on ollu huonos kunnos haimatulehruksen takia, mutta oli tänään ihan pirtiä mummeli. Itku multa tuli, ku emäntänsä kertoo, jotta on ollu jo hyvin lähellä, jottei hän tilannu sille aikaa piikille, ku ei antibiootit tepsiny tulehruksehen. Nyt se on kuulemma kortisoonikuurilla ja päivä kerrallansa kattotahan, mikä on vointi.

Mortti ja Rymy pääsivät pannasta, ku Viivi oli hajettu pois. Sitte niillä piisas nuuhkittavaa. 😀

Tällä kertaa yllätin nuoret enkä tarijonnukkaa perijantaina sitä iänikuusta pitsaa vaan tortilloja. Maistuuvat neki. Eileen tein nyhtöpossua ja pernavoita (= perunamuusia). Poikaki oikeen kehuu, vaikka se ei oo oikeen ollu kokolihan ystävä. Mutta tuollaanen valamihiksi pienistetty liha näköjään maistuu.

Arvelivat tuos lähtiesnänsä, jotta voisivat seuraavan kerran tulla reilun kuukauren päästä. Mä aina vannotan laittamahan viestiä, ku pääsevät perille. Varsinki ny, ku ilimat alakaa jähtyä ja tienpinnat voi olla yllättäen jäisiä. Ja hirviä saa pelijätä. Ja pimiää. Ja muita tielläliikkujia. Ja, ja, ja… 

Mainokset

Erilaanen aamu

Eileen ehtoopäiväkaffeella pomo sanoo, jotta OmaSp:n naiset on kuttunu meirät tänä aamuna ohojattuhun venyttelyhyn. Venyttely alakaa puoli kahareksalta ja loppuu vartin yli kahareksan.

  • Ensi ajattelin, jottei yhtää huvita mikkää venyttelyt eikä varentaa (= varhaistaa) aamua ja mennä jo puoli kahareksaksi.
  • Sitte ajattelin, jotta tietysti pitää mennä, ku kerran tarijotahan maharollisuus.
  • Seuraavaksi keksiin tekosyyn, jottemmä voi mennä, jos Tiina ja Kirsi ei tuukkaa sinne, vaan menöövät normaalisti töihin kahareksaksi, niin ne ei pääse sisälle, ku ei kummallakaa oo avaanta.
  • Sitte päätin, jotta meen, mutta täytyy lähtiä vain vähä aikaasemmin pois.
  • Sitte päätin, jotten ainakaa rupia vaihtovaattehia rehaamahan joukkohon. Jotta jumppavaattehilla ollahan koko päivän.
  • Aamulla päätin kumminki toisin ja pakkasin farkut ja vaihtopairan joukkohon.

Jätin lähärön vähä viimme tinkahan ja pelekäsin, jotta oon myöhäs. En ollu. Meiltä ei ollu ketää muita vielä paikalla ja pankkilaasistaki puuttuu yks.

Pankkinaiset oli selevästikki ollu aikaasemmin tuola venyttelemäs, ku olivat hoksannehet varata lämmintä ylle. Oli mullaki huppari, muttei villasukkia. Se sali on vanhas puutyökoulus, jotta on vähä vilipoonen rakennus. Johonaki vauhrikkahas hikijumpas se ei varmasti haittaa, mutta me oltihin palijo laattianrajas ja tehtihin hyvin rauhallisesti. Ei olsi ollu villasukat yhtää liikaa. Mutta muuten kyllä tarkeni. Huppari ei muuten oo mikää jumppavaate. Ku sielä pyllisteltihin ja kumartuultihin, niin huppu oli aina silimillä. 😀

Ja kolome varttia meni niin, jottei kukaa muistanu lähtiä aukaasemahan ovia avaamettomille…

Oli oikeen mukava ja lempiä tapa aloottaa uus työpäivä. Hyviä venytyksiä istumatyölääsille. Ja venyttelyjen lopuuksi tuntuu, jotta on rintakehää avattu – henki kuluki aiva toisella lailla. Istumatyös näytön ääres on heleposti vähä kumaras ja rintakehä painuu kasahan.

Me ansaattihin pomon kans viikon työkaveri -kunniamaininnat ku hoksattihin vasta työmaalla, jotta kumpikaa ei kysyny Raijalta, onko se autolla matkas. Ei ollu. Mies oli tuonu sen tuonne jumppasalille. Hienosti me sitte jätettihin se kävelemähän ku itte hosuttihin vain nopiaa takaasi työmaalle… Onneksi siitä ei oo matkaa ku reilu puoli kilometriä. Ja onneksi oli komia sää. Raija väitti, jotta käveli ihan mielellänsä...

Tiina Martikainen: Kasvot pinnan alla

Tiina Martikainen oli mulle uus tuttavuus. En oo aikaasemmin lukenu hänen kirijojansa, mutta tämän perusteella voin hyvinki lukia joskus toistekki. Tämä on hänen ensimmäänen dekkarinsa.

Kirijan päähenkilöötä on poliisikoiraohojaaja Hanna Vainio ja hänen koiransa Riina.

Hanna on vastikähän jääny lomalle, ku hänet pyyretähän Riinan kans tutkimahan jäläkiä. Nuori nainen on karonnu ja katuamispaikaksi oletetahan Lohjanjärven rantaa. 

Heti Hannan loman jäläkihin löytyy Sammatin Kirmusjärvestä ruumis, joka osoottautuu karonneheksi Sonja Lahtiseksi.

Tutkinnan piirihin joutuu niin Sonjan ex- ku nykyynenki poikaystävä, joista ensimainitun kans Sonja on ollu kihiloos ja jäläkimmäänen puolestansa on naimisis. Monta muutaki epäältyä Sonjan tuttavapiiristä löytyy.

Riina osoottautuu tärkiäksi tutkijaksi tarkan kuononsa ansiosta. Riina ei antanu valehien (= valeiden) ja väärien alipien vaikuttaa omahan tutkintahansa.

Mutta mä toivoosin, jotta oli vain kirijaalijan omaa keksintyä, ku hän kertoo, kuinka Hannan työkaveri heitteli pähkinöötä Riinalle. Pähkinäthän on koiralle vaarallisia eikä niitä oikiasti saisi antaa koirille.

Makuukamarin päivitystä

Mä oon vissihin jo iät ja aijat tääläki vinkunu uutta päiväpeittua. Ei vain oo tarijonta miellyttäny frouvaa ja niin on vinkuminen aina vain jatkunu.

Eileen olimma kaupas käymäs ja poikkesimma Tokmannillekki. Mä tein sielä tavanomaasen kierrokseni myöski sinne petivaatepuolelle. Nyt sinne oli tullu sellaasia uusia peittoja, jokka mä kelepuutin. Mä oon sanonu, jotten halua harmaata, mustaa, ruskiaa, sinistä enkä valakoosta. Hmmm… kuinkas sitte kävikää? No niin, arvasitta vissihin?

Sitte piti tietysti ostaa peittohon sopivat matot ja uus tyynynpäällinen, ku vanhat ei luonnollisestikkaa passannu yhtää färiihin. (Ei sen puolehen, jotta vanhakkaa olis passannu keskenänsä.) Ei silti ollu mun mielestäni kohtuuttoman kallis rämppi: päiväpeitto, kaks pikkumattua ja tyynynpäällinen yhtehensä 51,92 €.

Toki mä jourun vielä vähä pistämähän lisää, ku totesin, jotta kyllä sängyn jalakoopääski sais olla samammoinen matto. Tuntuu vähä kalasialta (= kylmä, kolkko) iliman sitä, ku on tottunu, jotta sielä on aina joku riepu ollu. Ja uus tyyny pitää ostaa, ku vanha tyyny oliki liika pieni tuohon tyynynpäällisehen. Ja niinku kunnon sisutusplokis (tä, kuuluuko jostaki naurua?) tapaa olla, niin täs on kuvat ennen ja jäläkihin.

Ennen: alakas jo ittiä ällöttää tuo vaalianpunaanen, mutta oon varmahan sen joskus ”halavalla saanu”.

Jäläkihin: onhan se vähä levotoon… Isännän mielestä se oli ”raikas, vaikka siinä onki mustaa”.

Jännästi heittää tuo seinän färi näis kuvis. Totuus on lähempänä tuota alemman kuvan färiä. Ilimeesesti valolla on ollu vaikutusta. Yläkuva on otettu eileen ehtoolla lampun valos ja alakuva tänä aamuna salaman kans. Meirän makuukamari on pohojoosen puolella ja tahtoo olla pimiähkö valoosanaki aikana.

 

Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Nyt se iski!

Nimittään urheeluhulluus. (Saa nauraa.) 😀

Aamulla sain sen pirettyä vielä aisoos, ku oli vähä kalasiaa (= koleaa). Yöllä oli ollu vain viitisen astetta.

Pesin pari konehellista pyykkiä ja hain eiliset pyykit pois narulta. Sitte kello oli jo niin palijo, jotta piti keittää. Tänään oli ruokalistalla juustoonen kalakeitto. Ja meillähän ainut kala on pakasteseiti, mitä isäntä suostuu syömähän. Siitä tein sopan. Ja ku oon päättäny, jotta mun keittovuorolla ruokahan lisätähän kasviksia, niin heitin soppahan paketillisen pikkuporkkanoota lisäksi. Ja juustona käytin Koskenlaskijan ruoka -juustua, sitä cheddarin makuusta.

Isäntä meni syötyänsä kattomahan televisiota. Mä olin koko aamun suunnitellu, jotta eherootan sille, jotta mentääs harijoottelemahan taas frispiikolffia, ku ruoka on vähä laskeentunu. Se oli nimittään niin hauskaa.

Isäntä oli heti myöntyväänen ja niimpä me joskus puoli yhyren mais ehtoopäivällä survaastihin polokupyörillä raralle ja pelattihin kaks kierrosta, mikä vastaa yhtä täysmittaasta rataa.

Isäntä heitti hyvin samammoisen tuloksen ku viimmeeksiki (keskiviikkona 25 yli bar, nyt 26), mä sen sijahan oon niin jumbo, jotta mun tulos parani huomattavasti ja oon silti vielä ihan jumbo (viimmeeksi 51, nyt 40). Mutta se on vain niin hauskaa, jottei yhtää haittaa eikä harmita. Tuloopahan ainaki liikuttua ihan vahingos. 

Pyöräälyä tuli ehkä joku nelijä – nelijä puoli kilometriä (en havaannu kattua mittaria). Askelmittariakaa mulla ei ollu mukana, mutta laskeskeltihin, jotta ku frispiikolfrataa kiertävä pururaran osuus on 1,1 kilometriä, niin kyllä me varmahan ainaki kolomisen kilometriä käveltihin. Ja maastos, mikä on oikeen hyvää liikuntaa.  

Se kyllä vähä harmittaa, jotta vasta näin loppukesästä keksittihin tuo, vaikka siitä on puhuttu siitä asti, ku ensimmääsen kerran kokeelimma peliä monta vuotta sitte. Ja varsinki silloon, ku tuo rata rakennettihin. Tänä kesänä/syksynä ei välttämätä enää kovin pitkältä piisaa säätä pelaamisehen. Mutta toivottavasti into säilyy talaven yli, niin jotta tulis mentyä heti keväällä jatkamahan.

Flikkaki lähti

Ku poika lähti pyhäehtoolla, niin flikka tuli maanantaina ehtoopäivällä. Isänsä haki sen junalta, ku mä olin vielä töis.

Vähä ennen nelijää isäntä soitti mulle, jotta tuu krillille, ku pääset töistä, niin hän tuloo sinne flikan kans. Selevä juttu! Isäntä oli vain niin ovela, jotta oli muka unohtanu lompsansa kotia ja niin mä sain maksaa. 😀 Ajeltihin kotia syömähän ja ehtoo meni toimitelles ja välillä telekkaria kattoes. Mun tosin piti ensimmääsenä mennä maata, jotta jaksoon taas aamulla töihin.

Tiistaina päivällä isäntä ja flikka oli ollu pelaamas frispiikolffia (= frisbeegolfia) ja flikka oli teheny isoon satsin spakettivuokaa. Ehtoolla flikka meni kyläälemähän kouluaikaasen kaverinsa työ, kun se on muuttanu perheenensä tuohon muutaman kilometrin päähän. Mä jouruun menemähän maata jo ennen ku se tuli takaasi.

Keskiviikkona päivällä flikka oli serkkunsa työnä kyläälemäs. Olivat käynehet Paukanevalla lenkkeelemäs. Ehtoolla mentihin vielä kolomestansa pelaamahan frispiikolffia. Isäntää ja flikkaa oli nimittään erellispäivänä jääny harmittamahan, kun ne ei ollu pääsny pelaamahan koko kierrosta. Sielä oli ollu ”fiksusti” päiväkotiväkiä retkeelemäs raralla. Ne oli leiriintyny heittopaikan ja korin välihin, niin jottei siinä ollu voinu heittää.

Isäntä ja flikka olivat manannehet, mutta päättänehet, jotta jättävät sen korin välihin ja siirtyvät seuraavalle. Sielä oli ollu toinen päiväkotiryhymä. Ei ollu kolffaajien auttanu ku lähtiä pois. Mun mielestä aika tyhymää ohojaajiltaki vierä muksuja tuollaasehen paikkahan, varsinki ku näköövät jotta sielä on pelaajia. Puoli kilometriä ku olsivat jaksanehet kävellä etehenpäin, niin olsivat ollehet pois raralta.

Ei oo muuten varmahan vaikia arvata, kuka sijoottuu jumposijalle keskiviikkona… Tuo oli ny kolomas kerta, ku kokeelin lajia. Hauskaa meillä oli silti, eikä mua harmittanu yhtää, vaikken osannukkaa. Paitti jotta mun putit oli kuulemma hyviä. No joo, ku pääsin tarpeeksi lähelle koria ensi parillakymmenellä huonolla heitolla 😀 Yllättäen tuli oikeen hiki sielä mettäs rämpies.

Kotona oltihin joskus puoli yhyreksän aikoohin. Velii tuli justihin moottoripyöräälemästä samahan aikahan ja mentihin sen kans hetkeksi toimittelemahan. Se oli virhe. Hikinen iho ja viilenevä ilta on huono yhyristelmä. Mun selekä meni ihan jumihin. Aiva totaalisen jumihin.

Kävin suihkus lämmittelemäs ja otin kymmenen minuutin hieronnan lämmön kans. Se vähä auttoo, mutta ei kokonansa parantanu.

Sitte yöllä käytihin vielä niin, jotta asentoa vaihtaesnani heräsin ihan järkyttävähän kipuhun. Oikia jalaka kramppas niin lujaa, jottei ikänä ennen. En ollu eres varma, oliko se kramppi vai jotaki pahempaa. Niin kipiää tuli, jotta meinas oikeen ääni päästä. Jalakahan sattuu vaikka sitä piti mihinä asennos. Paitti selijällä maates se rauhoottuu. Makasin varmahan tunnin hilijaa ennen ku uskalsin vaihtaa asentoa.

Vielä seuraavana päivänäki oli reisilihas kipiä ja tuntuu pientä kireyttä ja arkuutta koko jalaas kantapäästä perskannikkahan asti. Nyt onneksi on jo niin selekä ku jalakaki parantunu.

Eileen flikka lähti junaalemahan takaasi kotia. Silläki on loma tältä erää loppu. Vävypoijalla on jo viikko sitte alaannu työt.