Perinnöjjakua

Meillä on perinnöjjako (= perinnönjako) menos. Flikka on jo aijat sitte ilimoottanu, jotta hän haluaa nuo Riihimäen Pub-klasit. Mun piti mettästää niitä roskalavalta lisääki, ku sen perintö uhkas huveta aiva olemattomihin. Nyt niitä taitaa olla aluun toistakymmentä.

Ku poika oli viimmeeksi kotona, niin ruokapöyräs mä esittelin, kuinka mun haarukasta oli yks piikki ihan vinksallansa. Siinä poika sitte tuumas, jotta jos siskoo saa ne klasit, niin hän haluaa (vääntynehistä piikiistä huolimata) nämä Hackmannin Sorsakoski-haarukat, jokka on hänen mielestänsä ne ainuat oikiat. Haarukat on torella vanhoja, ne on ollu käytös jo mun lapsuures ja luultavasti vielä palijo ennen sitäki. Niitäki on varmahan tusinan verran.

Ku toimitin flikalle, jotta poika varas nuo haarukat, niin flikkahan piti heti puolensa: hän haluaa sitte ne kruusatut (= koristellut) haarukat. Ne oon ostanu kihilalahajarahoolla 1970-luvun lopulla muistaakseni Halapa-Hallista. Niitä ei oo ku puoli tusinaa, mutta onneksi se saa nuo klasikki. 😆

Nyt on sitte lusikat – eiku haarukat – pistetty jakohon meirän huushollis. 🤣 Paitti, jotta ei me ny aiva kaikkia vielä anneta pois, jos me jonku aikaa vielä haarukootaas ittekki. Ei tarttisi aiva vielä siirtyä velliruokahan.

Advertisement

Hääpäivää

Tänään tuli 41 vuotta siitä ku isännän kans lupasimma tahtua. Ja aina vain taharotahan. Mitä ny milloonki.

Tänään isäntä tahtoo, jotta samalla ku käymmä kaupas, niin käyrähän tilaamas mun autolle huolto ja – yllätys, yllätys! – syömäs. Alootettihin sillä syömisellä. Mä sain valita: Mondeo tai ABC. Valittin Mondeon.

Sieltä kurvattihin autoliikkeehin ja saatihin huoltoaika viikon päähän maanantaille. Ja (köh, köh) ohojeet niin rengaspainevalon ku trippimittarinki nollaamisehen… Vähäkö hävetti, ku kummaskaa ei ollu vikaa vaan mä olin ollu vain yksinkertaasesti noloo (= taitamaton). Tai jo pahasti rementootunu, ku kummanki oon osannu aikaasemmin teherä…

Autoliikkeestä lähärettihin purottelemahan kohti Prismaa, mutta isännän hämmästykseksi mä halusinki vielä puutarhamyymälähän. Se nimittään viimmeeksi ihaali sielä runkolaventelia ja mä ajattelin, jotta yllätämpä sen ja ostan sen sille hääpäivälahajaksi. Isäntä ei luonnollisestikkaa muistanu hääpäivää, mutta se keksii, jotta hämpä tarijoski ruaan hääpäivän kunniaksi. 😂 Johonaki vaihees se kattoo kellonsa päivyriä ja kysyy, jotta eihän se tänään oo, eikös se oo vasta 17. päivä. – Ei, ku silloon on poijan syntymäpäivä. 😆

Ostettihin myös melekoonen määrä kesäkukkien siemeniä. Isäntä on taas jättäny niille tilaa kasvimaan reunahan.

Ruokakaupas käytihin ja kotomatkalla mä rupesin pohtimahan, jotta pitääskähän sen laventelin juurehen kumminki istuttaa jotaki, jottei se näytä niin orvoolta, ku ajattelin laittaa sen isoohin saviruukkuhun. Lantmännenilla ei ollu mitää sopivaa, mutta Tokmannilta löytyy hauskaa kaksfäristä maahumalaa. Otin kuvan aika kaukaa, ku mun mielestä se on jotenki niin hauska tuos puorin oven eres.

Koeajo

Ku isäntä lähti aamulla (sähkö)pyöräälemähän salille, niin mä rupesin pesemähän olohuonehen klasia. Laiskuuksisnani pesin vain uluko- ja sisäpinnat. Syytä olis varmahan ollu pestä väliistäki, ku kärpääset ja maantietomu tuntuu pääsevän joka paikkahan.

Sain justihin klasinpesuvehkehet pestyä pois, ku pomo soitti ja pyysi käymähän työmaalla, ku sillä oli jonku palakasta kysyttävää. Päätin lähtiä Ilonan kans koeajolle. (Siis se mun pyöräni on Helkama Ilona.)

Täytyy sanua, jotta lesta (= satula) siinä on ainaki päin per…ttä. Vanhas pyöräs oli palijo mukavampi istua. Ja tuntuu, jotta vanha pyörä oli köykääsempi polokia. Siihen saattoo tietysti osaltansa vaikuttaa se, jotta tie oli satehen ja routimisen takia pehemoonen. Emmä pikitiellä havaannu, oliko se ny niin raskas. Ja olihan se mukavaa ajella, ku ei mistää kuulunu kilinää eikä kolinaa eikä lesta naraannu eikä kettingit ja kappa pitänehet mitää krohinaa.

Kotia tultua söin ja päätin viihryttää ittiäni hetken virkkaamalla ja kattomalla telekkarista jotaki hömppää.

Loma!

Tänään mulla oli viimmeenen työpäivä vanhas työpaikas. Eikä eres kokonaanen työpäivä. Mulla oli reilut viis tuntia tehtynä sisälle ja otin ne pois – tai ainaki melekeen. Meni pari tuntia hyväntekevääsyytehen, mutta eipä tuo haittaa.

Mä oon ny yrittäny parahani mukahan eresauttaa, jotta asiat sujuus jatkoski. Lupauruun olemahan töis vaikka sinne toukokuun loppuhun asti, mutta työnantaja halus, jotta pirän lomat pois. Ei haittaa sekää.

Yllättävää oli, jotta lähties pomo toivotti tervetulleheksi takaasi, jos ei uus työ nappaakkaa. Mun piti oikeen vielä varmistaa, jotta olsinko mä tosiaanki tervetullu takaasi vielä tämänki jäläkihin. Kuulemma olsin. 😮 Kysyy se toki senki, jotta saako soittaa, jos tuloo kysyttävää. Saa soittaa, ku oon kerran vielä taloon kirijoolla ens kuun loppuhun asti. Uurelta työmaalta en taira enää keherata vastaalla. 😄

Kyllä vähä piti viruttaa (= huuhdella) silimiä suolavetellä ku kaikki ihanat työkaverit ja molemmat harijoottelijat tuli vuoronperähän halaamahan. Ei meistä silti kukaa toivottavasti mihinkää katua. Sielä on hyviä tyyppiä, loistavia työkaveria. Sen yritin sanua niille, vaikka meinas mennä siinä kohtaa ihan itkuksi. Nelijäs ja puoles vuores työkaveriista tuloo tosi tärkeetä, varsinki ku oltihin mun mielestäni hyvin yhtehen sopiva porukka. Niitä mahtavia, osaavia ja huumorintajuusia naisia tuloo varmasti ikävä. Laitoon heti feispuukis kaveripyynnöt, jotta saa eres sitä kautta vähä kuulumisia. Oon niin huono soittelemahan, jotta sitä tuskin tuloo tehtyä, jonsei tuu mitää oikiaa asiaa.

Tällä lomalla pitää ny pärijätä sitte ens kesähän asti. Hyvin se ainaki alakas. Kerkesin käyrä tunnin päiväkävelyllä ja ku tulin sieltä aiva nääntynehenä, niin isäntä vei mun syömähän. Ja nyt on saunoottu ja toivottavasti tästä alakaa vähitellen rentoutumahan. Joku stressinpurkautumisreaktio tais tulla, ku heitti tuos syömisen jäläkihin pään kipiäksi. Mutta Buranalla se talttuu, ku otti aijoos.

Pyörien päältä jalakapatikkahan

Isäntä pesi tomut pois mun polokupyörästä ja rasvas kettingit niin jotta mä pääsin aloottamahan pyöräälykauren. Se jäiki sitte oletettua lyhkääsemmäksi.

Nelijän kilometrin kohoralla mojahti (= räjähti) takakummi ja matka jatkuu jalakapelillä vastahakoosta pyörää lykäten. En tutkinu sen kummemmin, lähtikö rengas vantehelta vai puhkesko se.

Joitaki vuosia takaperin olin pitkällä lenkillä ja silloonki mojahti takarengas. Sillä kertaa se lähti vantehelta. Ja olin melekeen kymmenen kilometrin pääs kotua. Isäntä oli vielä töis eikä vastannu puhelimehen, ku yritin sille soittaa, jotta hakis mun sieltä tien päältä.

Lähärin lampsimahan kotua kohti. En ollu varustautunu kävelemähän. Mulla oli palleriinat (= balleriinat) palijahis jaloos ja muutaman kilometrin jäläkihin mahtavat rakot kantapäis. Tänään mulla onneksi oli lenkkarit jalaas eikä tullu rakkoja. Sääki oli niin hieno, jottei eres pahemmin harmittanu.

Isäntä on potenu jo jonku aikaa sähköpyöräkuumetta. Mulla ei sellaasta oo, mutta ajattelin, jotta jospa tuon äiteen vanhan Kresentin (= Cresentin) siirtääs vaikka eläkkeelle. Sillä ku on ikää liki 70 vuotta ja siinä alakaa olla jo vähä muutaki kremppaa. Pitää harkita, jos mentääs isännän kans ynnä ja yhtenä potkimahan polokupyörien renkahia.

Ruusuja vai pernoja? – Hortonoomeelua

Mä havaattin eileen, jotta isännän antamat syntymäpäiväruusut on ruvennu kasvattamahan uusia lehtiä vaasis, vaikka kukat ittesnänsä alakoo jo olla tiensä pääs. Päätin kokeella, mitä niille tapahtuu, jos ne laittaa multahan vaikka niis ei juuria näkynykkää.

Ku kuuklettelin, niin löysin vinkin teherä pernahan (= perunaan) reikä, mihinkä ruusun varsi lykätähän. Sillä lailla on kuulemma saatu ruusuja kasvamahan pistokkahista. Mitää juurrutusainetta mulla ei ollu, mutta nyt on viis pernaa ja yhyreksän ruusun vartta pistetty ruukkuuhin. Vain yhyres ruusus ei näkyny mitää silimuja eikä uusia lehtiä. Katkaasin varret aina sen uuren lehtihangan yläpuolelta. Nyt ne on muovipussiihin huputettuna pukuhuonehes pyykkikonehen päällä.

Kattotahan, kumpiko alakaa kasvaa – ruusut vai pernat. Vai lähtöökö matkahan kumpikaa. Kuvia en havaannu tästä operaatiosta ottaa.

Ja ku mulla kerran oli multapussit käsillä, niin siirsin joululahajaksi saarusta asetelmasta mehikasvit uutehen ruukkuhun. Ihime, jotta ne ylipäätänsä oli vielä hengis, ku olin yrittäny hukuttaa ne. Samas asetelmas ollehen tulilatvan juuret oli jo ihan märäntynehet (= mädäntyneet).

Kliivian otin pois ruukusta ja putsasin enimmät vanhat mullat pois ja annoon vähä uutta tilalle. Isoompaa ruukkua mulla ei ollu sille tarijota, vaikka nykyynen oli ihan juuria täynnä. Kovasti se silti aina lykkää uutta lehtä. Kukkimahan se ei oo suostunu ku yhyren ainuan kerran.

Huoneapilalle laitoon vain vähä uutta multaa pintahan. Se on niin hentoonen, jotta se kärsii aina käsittelystä. Sen takia vaihran sille mullan vain hyvin harvoon. Joulutähären pistin uutehen ruukkuhun ja multahan. Kultaköynnös on niin tuhannen kiemuralla yhyres säleekös, jotta sille en saanu mistää kautta laitettua ku korkeentaan parin ruokalusikallisen verran uutta pintamultaa.

Kevähän merkkiä

Ompas ollu harvinaasen ihania ilimoja pitkän aikaa! Tänään lämpömittari näytti +16, ku tulin töistä. Aamulla vielä oli vähä pakkaasen puolella, mutta kyllä ehtoopäivällä talavisaappahat ja toppatakki oli torellaki aiva liikaa. Pitääki kattella huomiselle jotaki köykääsempää päällepujettavaa.

Ja se, mitä lisääntyvän valon lisäksi rakastan eniten tähän vuorenaikahan, on se, ku joka päivää saa pistää merkille uusia kevähän viestintuojia. Lauantaina näimmä kurkiauran, pyhänä hanhiauran, maanantaina nokkoosperhosia (eileen pelastin yhyren perhosen meirän konttoristaki takaasi pihalle). Eileen töistä tullesnani näin töyhtöhyypän ja kotopihas havaattin, jotta kukkapenkistä näkyy jotaki kirkkahan keltaasta. Viimme syksynä istutetut narsissit on kukas. Ne on minipieniä, mutta färi on komia ja eroottuu kauas. Tänään näin sorsia, naurulokkia, prätkiä (= räkättirastaita) ja ensimmääset leskenleheret. Kevät on niin mun lempivuorenaikani!

Irti vanhasta ja kohti uutta

Tää viikko on tarijonnu mielenmyllerrystä, valavottuja öitä, ittetutkiskelua, jännitystä ja pelekuaki.

Olin nimittään maanantaina työhaastattelus, johona mulle sanottihin, jotta he ovat jo sen perusteella valamihit palakkaamahan mun. Vaikka mä jännitin haastattelua – niinku aina – niin se tuntuu kuitenki hyvin helepolta ja enämmän jutustelulta ku viralliselta haastattelulta. Jotenki tuli hyvä fiilis siitä tilantehesta.

Mä pyysin kumminki mietintäaikaa. Halusin kysyä isännänki mielipirettä. Se oli jo ehtoolla sitä mieltä, jotta hänen mielestänsä se on ihan selevä asia. Mä vielä kumminki kiekkasin (= pyörin) sängys yön yli ja pohoriin asiaa. Aamuhun mennes olin teheny päätökseni.

Mä otan paikan vastahan ja irtisanon itteni nykyysestä työstä. Se päätös aiheutti ihan fyysistä pahoonvointia, ku ajattelin, jotta mun pitää se oikiasti teherä. En oo tähän ikähän ikänä vielä irtisanonu ittiäni.

Tein vielä päätöksen, jotta panttaan irtisanomistani perijantaihin asti, jotta saan työt maharollisimman pitkälle valamihiksi jos mun vaikka passitetahan pihalle siitä paikasta. Niin ei kuitenkaa käyny, vaan mä lupauruun olemahan töis toukokuun loppuhun asti, jotta työkuviot saarahan järijestettyä ja kenties uus palakattua mun tilalle. Harijoottelijan palakanlaskennan näyttöki toivottavasti saarahan hoirettua sinä aikana.

Ari-Matti Hedman ja Kari Häkkinen: Avaimet taskussa – Sattumia sairaalassa

Kaharen erikoossairaanhoitajan rentoja, huumorin höystämiä kokemuksia hoitotyöstä 80-luvulta nykypäivähän. Potilahia ja heirän elämäntarinootansa kunnioottavia muistelmia, joita ei oo kerätty potilasasiakirijoosta.

Opiskelijoolle ja hoitotyöstä kiinnostunehille kirija tarijuaa tärkiää tietua alan juriirisista (= juridisista) ja moraalikysymyksistä, hoitotyön fyysisestä ja psyykkisestä rasituksesta sekä koulutuksen ja johtamisjärijestelmien vaikutuksista hoiron toteutuksehen.

Kirijoottajien kaksoosammattien – Ari-Matti Hedman on näyttelijä/ESH ja Kari Häkkinen kirijaalija/ESH – myönteeset vaikutukset hoitotyös jaksamisehen tuloo vahavasti esille.

Sielun- ja ruumihinravintua

Käytihin poikkeuksellisesti jo eileen ehtoolla saunas, ku meillä oli tänään teatteri. Ammattiyhyristys tarijos jäsenille ja avekiille (aveceille) vähä erullisemmalla hinnalla teatterilipun Teatteri Hysteriahan kattomahan Juokse vaimosi edestä.

Mähän olin käyny sen jo työporukan kans kattomas, mutta koska pirin sitä niin viihryttävänä, niin halusin vierä isännänki kattomahan. Ei se oikeen mitää siitä sanonu, jotta en tierä tykkäskö vai ei.

Teatterin jäläkihin mentihin tuhuamahan (= tuhoamaan) muksuulta joululahajaksi saatu lahajakortti Matadorihin. Se ei menny ihan putkehen. Mulle nimittään tuotihin väärä annos. Isäntä oli jo omansa syöny siinä vaihees ku mä sain oikian annoksen nenäni etehen. Lupasivat hyvittää kömmähryksen tarijuamalla mun jäläkiruaan ilimaaseksi. Sehän vain passas. Maha tuli täytehen ja olo on vieläki ihan pinkiä.