Sinne ja takaasi

Lopetin työt perijantaina jo kahareltatoista. Olin teheny tunnit sisälle, jotta pääsin lähtemähän aijoos. Olimma nimittään menos Ouluhun flikan ja vävypoijan työ.

Oon saanu keväällä muksuulta syntymäpäivälahajaksi lahajakortin kasvohoitohon sinne flikan työmaalle. Se varas mulle aijan lauantaille ja niin me sitte perijantaina lähärettihin köröttelöhön pohojoosehen.

Isännän tuluppa vähä murehrutti, mutta hyvin se väitti pärijäävänsä. Muutaman kerran pirätettihin jaloottelemahan. Ei teheny mullekkaa pahaa oikoja koipiani.

Perillä meitä orotti vävypoijan paistamat nauranlihapiffit (= naudanlihapihvit), lohkopernat ja uunikasvikset. Olivat jo itte keriinnehet syörä meitä orotelles.

Lauantaina mentihin yhyreksitoista Lovellahan. Isäntä pääsi ensi parturootavaksi sillä välin ku mä olin kasvohoiros. Oli nii-in ihanan rentouttava kasvohoito, jotta menin aiva fletkooksihin (= veteläksi). En jaksanu eres puhua hoiron aikana. Kaupanpäällisiksi Katri vielä färijäs ja muotooli mun kulumakarvat, jokka neki oli pahasti harmaantunu ja rehotti ihan villinä.

Siitä sain siirtyä flikan käsittelyhyn. Se pisti mun ylikasvanehen pönsäni (= tukkani) taas kuosihin.

Vävypoika ahkerootti ja siivos koko liiketilan ihan ”aikansa kuluksi”. Aika monta neliötä siinä onki siivottavaksi. Ihastuttava, sokkeloonen vanha rakennus. Lovellan tiloos toimii seittemän yrittäjää: nelijä kampaajaa, joilla on yhtöhöönen kampaamo ja erillinen hiustenpesuhuone, mihinä on asiakkahia hellivät hierovat pesutuolit. Kampaajien lisäksi on kosmetolooki (= kosmetologi), hieroja ja pikmentooja (= pigmentoija), joilla kullaki on oma työtilansa. Sitte on henkilökunnan tilat (lepotila, keittiö ja pari pienempää huonetta), orotustila, vastahanottoaula, portaakko (= portaikko) ja vessa. Hattua nostan vävypoijalle! Palakaksi seki pääsi hiustenleikkuuhin.

Mäki vähä sillä aikaa yritin olla avuksi. Viikkasin pestyt hantuukit (= pyyheliinat) ja vein ne pesupaikoolle. Pestyt kampausviitat laitoon naulakkohon ja tiskasin färikippoja, färinlevityspensselin, harijoja ja kampoja, mitä flikka oli käyttäny meitä parturooresnansa. Tosin se tuli itte jatkamahan tiskaamista, ku se sai vävypoijan pään parturootua. Mä menin vielä hakemahan vessasta roskat, jotta saatihin lähtiesnämmä nakata ne ja keittiön roskapussi roskiksehen.

Kaikilla alakoo olla jo näläkä, niin jotta seuraavaksi suuntana oli Rosso. Se valikootuu ruokapaikaksi, ku vävypoijan teki mieli pitsaa, mutta flikan ja mun ei. Päätettihin, jotta se on hyvä paikka, ku sieltä saa sekä että. Me otettihin flikan kans pastaa ja miehet söi pitsaa. Meillä oli oikeen mukava tarijoolija ja ku maksaes oli maharollisuus jättää tippiä, niin sen sitte teinki.

Seuraavaksi poikettihin FilmTownihin karkkiostoksille, ku oli tarkootus pitää leffailta. Pääryttihin piirrettyhyn nimeltä Urhea. Telekkarin ääres meni vielä puolille öin.

Tänä aamuna heräsin kahareksalta ja flikka vähä mun jäläkihin. Kotia päin lähärimmä jo ennen puolta päivää. Alakumatkasta meinasin hermostua, ku uskoomma navikaattoria ja se lähtiki ohojaamahan meitä kohti keskustaa ja vanhaa tietä pitkin. Vanha tie kulukoo moottoritien vieres… No, eipä ollu onneksi kiirus. Ens kerralla toivottavasti muistan valita nopeemman reitin lyhimmän sijasta. Silloon sen luulis ohojaavan motarille.

Pysähryttihin taas muutaman kerran matkalla ja likempänä kotua poikettihin syömähän ja tankattihin auto. Oltihin mun autolla matkas ja mä ajoon mennen tullen, mistä oon ittekseni aika ylypiä, ku miettii, kuinka mä vielä hetki sitte pelekäsin autolla ajamista. Kyllä mä menomatkalla jännitin nykki niskani kipeeksi, ku alakas tulla pimiä enkä oo kovin pitkää matkaa pimiällä ajanu. Paikka paikoon satoo jäistä tihkua, mikä seki vähä pelijätti. Ja hirvet tietysti. Tulles oli rennompaa, ku oli suurin osa matkasta valoosaa ja tiet pääosin kuivia.

Olin myös iloosen yllättyny, ku laskin auton kulutuksen tuolla matkalla. Tankkasin sen lähties ja nyt tulles ja räknäsin, mitä se oli vieny. Vain 4,65 l/100 km. Ei oo mikää auto aikaasemmin kulukenu nuon vähällä.

Oli kyllä niin mukava viikonloppu, jottei tosikaa! Ja pian me taas nähärähän, ku nuoret tuloo tänne joulua viettämähän. 💖

Advertisement

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Mihinkä se on karonnu?!

Me pruukatahan käyrä harvakseltansa hauroolla. Yleensä vain jouluna, mutta eipä juuri muuten.

Nyt mä kumminki kysyyn isännältä, jotta haluaasko se vierä kynttilöötä. Se meinas, jotta voishan sitä. Sen takia meirän piti poiketa ensi hakemahan niitä, ku kotona ei ollu tarpeheksi.

Pujettihin kunnolla, mutta silti hautausmaalla on aina kylymä.

Kierrettihin ”vakioreitti” eli ensi mentihin mumman hauralle. Mulle se on mumman hauta, vaikka sielä on paappaki, jota en oo koskaa nähäny, samas hauras on myös äiteen 11-vuotiahana kuollu siskoo ja äiteen vanhapoikavelii.

Seuraavaksi mentihin isännän äireen ja isän hauroolle ja sen jäläkihin suunnattihin sen mumman ja paapan hauralle, mutta se oli karonnu! 😮 Tantteerattihin (= kuljeskeltiin) siinä erestakaasi ja torettihin, jotta täs sen pitääs olla, mutta ku ei vain oo! Ei oo kiviä, on vain ruomenella (= hoitamatta oleva) paikka.

Sitte isännällä välähti, jotta hautapaikkahan tairettihinki luovuttaa pois ja nimet on laitettu johonki laattahan. (Ei se ollu mulle sanonu mitää, luulisin muistavani, jos olis ollu puhetta.) No, me löyrettihin se laatta ja jätettihin sinne kynttilä.

Seuraavaksi siskoon ja sen miehen hauralle ja sieltä vielä äiteen ja isän hauralle sekä velijen vaimon hauralle.

Kotona sytyttelin vielä (muisto)kynttilöötä pihalyhtyyhin.

Rauhaasaa pyhäänpäivää, pitäkää rakkahistanna huolta! Ne ei oo täälä ikuusesti.

Ne oli ny siinä!

Ensinnäki se pyörääly. Ku isäntä oli nimittään nostanu pyörät jo talaviteloolle, niin päätin, jotta antaa ny sitte olla. Pitää vain hakia lamput ja mittari pois, jotteivat turhaa tyhyjää sielä patteria.

Eileen ehtoolla oltihin työporukan kansTeatteri Hysterias kattomas Ray Cooneyn käsikirijoottama farssi Juokse vaimosi edestä. Ei meinannu naurusta tulla loppua vielä kotomatkallakaa. Ja tänään vielä piisas naurua ja juttua työmaallaki. Samalla se oli vähä niinku tervetulotoivotus Ritvalle meirän työporukkahan. Ritva nimittään aloottaa maanantaina työt tarvittaes töihin kuttuttavana tuntityölääsenä.

Saatihin tänään – Ritvan viimmeesenä harijoottelu- ja kouluutuspäivänä näytöt arviootua ja tutkinto hyväksytysti läpi. Ensimmäästä kertaa olin ny siis virallisena arvioottijana, mutta ei mua enää tämä arvioontikeskustelu jännittäny ku olin oman arvioontini lähettäny jo etukätehen ja opettaja oli sen hyväksyny ja erinomaaseksi kehunu.

Ritva-raukka sen sijahan oli ihan jännityksis. Siitä oikeen näki, kuinka hartiat laskeentuu korvista ja lihakset rentoutuu ku se sai tieron, jotta näytöt on hyväksytty. Ei tienny, itkiskö vai nauraasko. Vähä tuli vissihin molempia. Kävin hairaasemas (= hakemassa) sille kukkapuskan viereesestä kukkakaupasta. Onneksi tuli eilisellä teatterireissulla puheeksi, jotta hänelle ei saa tuora neilikoota ku vasta hauralle. Niitä olis nimittään ollu aika mones kimpus. Pääryyn ottamahan keltaasia ja oranssisia kerpeeroja (= gerbera), joukos oli vähä jotaki ruskanpunaasta kukkaa ja kuusenoksia veheriääsenä.

Mä vitsaalin Ritvalle töistä lähtiesnäni, jotta nähärähän maanantaina työn merkiis, ku sä oot tähän asti saanu vain laiskotella… Kaikki ymmärsi sen vitsiksi, sillä oikiasti Ritva on yks ahkerimmista, osaavimmista ja aikahansaavimmista harijoottelijoosta, joita meillä on ollu. Kiva saara se työkaveriksi, mitä se on nyt ollu jo yli vuoren (= vuoden) mutta vain iliman palakkaa.

Mun omat opiskelut on puolesvälis. Nelijä kouluutuskertaa on takana, kaks on vielä jälijellä ja sen jäläkihin on loppukokehet kaharella seuraavalla viikolla. Tuloo niin konekivääritaharilla sitä asiaa, jotta ei ne kyllä ihan kerralla mee jakeluhun. Onneksi ne tuloo vireotallentehina vielä kattottaviksi, jotta voi tarvittaes kerrata.

Ja onneksi on sentäs palijo jo kantapään kautta opittua. Mutta muutamia vinkkiä on tullu, joista yritän ottaa opiksi. Valitettavasti vain huomasin taas, jotta on jo tullu niin omat rutiinit tekemisehen, jotten eres aina havaatte, jotta täs kohtaa oliski voinu teherä toisin. Ei ne mun tekemäkkää väärin oo ollu, mutta toisella lailla tehtynä saa hyörynnettyä lisää ohojelman ominaasuuksia.

Oliskahan se ny suurinpiirteen siinä

Tuli vähä sellaanen tunne tänään ku pyöräälin töihin. Pakkaasta oli nelisen astetta. Pipon alla ja toppatakin sisällä tuli hiki, mutta sormia paleli, vaikka mulla oli kintahat käres. Samoon reisihin oli kylymä.

Sitte ku pääsi työmaalle, niin hiki vain virtas selekää pitki ja kaikista päällysvaattehista kuoriintumisehen meni kohtuuttoman palijo aikaa.

Sitäpaitti oon ylittäny keväällä asettamani kilometritavoottehen yli kaharellasaralla kilometrillä. Mittaris oli tänään kotia tulles 822 km.

Toisaalta loppuviikosta on luvattu lämpenevää, niin eihän sitä tierä, jos vielä yrittääs koroottaa tuota lukemaa eres 850 kilometrihin.

Niin – ja mun vajaat seittemänkymmentävuotias Kresenttiniki (= Crescent) alakaa olla aika huonos hapes. Hyvä pyörä se on ollu, mutta en oo ihan varma, haukkuuko hintaansa vierä sitä huoltohon. Siihen tulis torennäköösesti aika isoo remontti, jos sen laittaas oikeen kunnolla kuntohon.

Polokuumet lyö useen varsinki liikkeelle lähties tyhyjää ja nyt se on alaannu vapaalla säksättämähän ku niittokones. Mun nykyynen elopainoki on selevästi sille liikaa, ku lestasta (= satulasta) oli katkennu jousi. Tunsin kyllä joskus pyöräällesnäni ku joku napsahti lestan alla, mutta tänään vasta hokasin, jotta sielä roikkuu yks jousi, joka oli vain toisesta päästä kii. Yhtä hyvää lestaakaa ei taira enää saara. Ku katteloo nykyysiä lestamallia, niin nehän on ihan päin prsettä.

Rengassirkus

Poika oli joku aika takaperin teheny kaupat vantehista miniänaluun autohon. Vantehet oli myinnia tääläpäin, niin sopiivat, jotta isänsä hakoo ne ja poika tuloo tänä viikonloppuna hakemahan niitä.

Mutta, mutta… ei ne sitte käynykkää ku niis oli väärä pulttijako. Vaikka poika oli vielä etukätehen varmistanu ja myijä oli vakuuttanu, jotta ne on sellaaset ku pitääki. Ei isäntäkää ollu sitte hoksannu sen kummemmin tarkastaa, vaan oli maksanu ne ja toi kotia. Onneksi ei hintaa ollu ku 50,- ku yks vanne oli saanu osumaa.

Mutta harmittihan se tietysti, ku toinen tuloo Hyvinkäältä asti niitä hakemahan ja sitte ne ei käynykkää. Onneksi se löysi toiset, jokka tosin maksoo 90,- ja olipa vielä kaverilta käyny hakemas kesäpyörihinki vantehet, jottei tartte joka kevät ja syksy jumpata renkahia yksille ja samoolle vantehille.

Säätierootus on lupaallu tänne yöpakkaasia, niin isäntä päätti kans jo vaihtaa molempien autoohin talavitassut alle. Poika oli jo vaihtanu omahansa ennen ku oli lähteny tänne. Tuumas, jotta töis alakaa kohta sen päiväänen renkahienvaihtorulijanssi, jotta sen jäläkihin häntä ei huvita enää omihin autoohin vaihtaa.

Mä oon ny kolomena viikkona opiskellu palakka-asioota aina muutaman tunnin viikos. Viimmeesin luento oliki sellaasta tykitystä, jotta suurin osa asiasta meni ohi – ja vinkiää (= nopeasti). Onneksi niistä tuloo tallentehet, niin voi vaikka kuvaruutu kerrallansa lukia kaikes rauhas. Sen luennon jäläkihin tuli tunne, jotta minen oo varmahan ikänä laskenu yhtäkää lomapalakkaa oikeen, niin palijo tuli kaikkia erityystilantehia, johona piti huomioora sitä ja tätä ja tuota. 😨

Ja jos näitä asioota kysytähän – ja varmahan kysytähänki – loppukokees, niin en tuu pääsemähän läpi. Pakko ottaa niistä vähä kotiläksyjäki ja teherä kunnon muistihinpanot. Nyt ei keriinny eres kirijoottaa, ku mentihin niin nopiaa etehenpäin. Ei silti oo vielä tullu tunnetta, jotta minkä tähäre ollenkaa lähärin tuollaasehen kouluutuksehen, vaan ennemminki on tullu se ajatus, jotta tämähän oli hyvinki tarpehellista.

Vähä kaikemmoista, muttei kumminkaa palijo mitää

Otsikko kertoo, mitä mä oon viikolloppuna teheny. En mitää suururakkaa oo jaksanu, mutta vähä kumminki jotaki.

Kolomas haravoontikerta eileen. Enää ei puis oo kovin palijo lehtiä, mutta syreenipuskat on vielä melekeen täyres leheres. Samoon pajuaita ja Terijoen salavat pitää vielä leheristänsä kii. Pitäköhöt mun puolestani. Mä haravootten sitte taas, ku on haravootavaa ja sitte ku mua sattuu huvittamahan (ja on hyvä sää).

Lakanat on vaihrettu ja pesty. Pyykkiä oon pesny muutenki, niin ku melekeen joka pyhä.

Makuukamarin klasin pesin ja vaihroon karteekit (= ikkunaverhot). Verhoja sovitellesnani totesin, jotta mun pitää (joskus) lyhentää muutamia verhoja, jotta niitä voi käyttää makuukamariski.

Tänään olin reipas ja polokaasin pyörällä kirijastohon ja kauppahan.

Ollahan nukuttu pitkiä öitä, mikä varmahan osaltansa on auttanu, jotta oon saanu aikaaseksi teherä jotaki.

Mutta oon mä keriinny olla laiskanaki: oon lukenu, färitelly, teheny ristisanatehtäviä ja oompa keriinny istua telekkarin ääres kutimellaki. Ihan hyvä viikolloppu siis. Jaksaa huomenna taas uurella innolla (?) töihin.

Tätä kirijootellesnani tuli WordPressiltä onnittelut, ku oon kuulemma rekisteröötyny tänne jo 12 vuotta sitte. 😮

Happy Anniversary with WordPress.com!

You registered on WordPress.com 12 years ago.

Thanks for flying with us. Keep up the good blogging.

Vaihretahan oikeen urakalla

Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.

Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.

Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.

Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.

Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.

Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)

Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.

Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.

Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.

Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.

Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.

Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.

Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?

Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.

Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.

Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.

Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.

Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣

Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…

Vanhoja poikia

Ku ei kesällä nähty Vanhoja poikia, ku oltihin koronas, niin mentihin ny kattomahan kun ne tuli kaupunginteatterihin.

Kyse on siis Juha ”Watt” Vainion laulujen ympärille kootusta esityksestä. Esko Roine, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen ja Tuomas Uusitalo sekä koko aijan lavalla livemusiikista vastaava Kiharakolmio-yhtye, johona soittaa mm. kaverin mies.

Esitys kiertää pitkin Suomia ja tääläki oli vain tuo yks näytös, joka oliki sitte loppuhunmyity. Sieltä väenpalijouresta pongasin kumminki Raijan ja ystävänsä Toinin, jokka olivat saanehet peruutuspaikat.

Isäntä oli vähä nyrryystä (= loukkaannuksissa), ku hän oli kuvitellu menevänsä kattomahan jotaki hauskaa (täs oli toki hauskoja kohtia) ja moittii, jotta oli liikaa laulua. Mä tuumasin, jotta mitähän sä ny sitte orotit, ku esitys perustuu lauluuhin. Väitti, jottei hän tienny sitä. Oon varmahan silloon kesällä informoonu, ku oon kysyny, lähtöökö se kattomahan, mutta se on näköjään sitte pääsny jo unohtumahan. (Se on tällä ikää tuo lähimuisti, ku heikkenöö…)

Mua harmitti tietysti, ku musta tuntuu, jotta se oli ny mun vika, ku ei esitys ollukkaa sellaanen ku hän orotti. Kyllä se yritti suhuritella (= tyynnytellä) ja väitti, jottei hän oo sanonu sitä huonoksi. Ja tuli se kumminki mun kans takaasi salihin puoliaijan jäläkihinki, mutta ei me ihan hirviästi keskusteltu sitte jäläkihinpäin esityksestä.

Minäkää en tykkää musikaaliista, mutta tämä ei ollu musikaali. Täs oli tarinootten lomahan valittu Junnun tekstiistä sopivia lauluja. Mä tykkäsin eniten Puntti Valtosen Albatrossista. Se kosketti jotenki kerronnallansa. Toinen, minkä sanat aina koskettaa, oli Tume Uusitalon esittämä Mun sydämeni tänne jää.

Oikiastansa tuola esitykses vasta tajusin, kuinka palijo Vainion sanootuksis onkaa merta ja kaipuuta. En oo tullu ajatelleheksi aikaasemmin, ku niitä laulujahan on ihan mieletöön määrä. Muuten voisin toreta, jotta mun mielestä Taneli Mäkelän ääni passas parahite näihin lauluuhin. Ja isoosti nostan hattua varsinki Roineelle ja Mäkelälle, jokka jaksaa kiertää tämän esityksen kans kansaa viihryttämäs.

Ensimmäänen viikko töis

Mulla oli niin pehemiä lasku töihin ku olla ja voi. Raija oli teheny kaikki viimmeesen päälle eikä mulle ollu jääny juuri mitää rästitöitä. Jotaki pientä, jokka sain selevitettyä heleposti.

Oon pääsny heti ihan oikiahan työrytmihin iliman, jotta mun olis tarvinnu huhtua (= huhtoa) ku surenpesän suulla. Kerkesin alootella sitä tilinpäätöstäki. Ja yhtä toista kirijanpitua.

Mutta silti mun oli perijantaiehtoolla niin takki tyhyjä, jotten jaksanu eres toimittaa (= puhua) mitää. Jotaki stressiä tuo työ vissihin kumminki aiheuttaa, koskapa lomalla nukuttujen pitkien unien sijasta oon palannu taas pätkäöihin. Herään jopa kolome kertaa yös ja viimmeenen kerta on useen tuos viiren jäläkihin ja siitä ei sitte enää oikeen ”uskalla” nukahataa. Vahtii vain kellua ihan niin ku ei se muka herättääsi, jos sattuus nukahtamahan.

Eileen nukuun pitkähän ja mulla oli sen verran virtaa, jotta ruaan jäläkihin sain patistettua itteni marijapuskihin. Ne tuli ny niin tyhyjäksi ku suinki. Raakilehet jätettihin vielä kypsymähän vispipuurovärkiiksi ja puskasta päin syötäviksi. Muut pistettihin pakkaasehen orottamahan mehustamista.

Sen jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ennen saunaa. Ehtoolla torettihin, jotta sama se on mehustaa ne heti ku kerran on luvattu hyvää säätäki. Meillä mehustamo nimittään on pihalla: kaasukrillin keittolevyllä on mehut keitelty jo monena vuonna. Ei tuu sotkua tupahan eikä tupa kuumene.

Piti vain polokaasta ensi kaupalle hakemahan sokuria. Vähä pruukaan pistää keittovaihees mehuhun sokuria, vaikka laitanki mehut pakkaasehen.

Kaupasta tultua mä rupesin keittämähän ruokaa ja isäntä rupes keittämähän mehua. Se meirän mehut on keittäny jo monena vuonna. Muutaman kerran kävin nuon niinku muoron vuoksi kurkkimas maijahan, mutta muun aijan oon istunu virkkuuksella telekkarin ääres.

Pyykkiäkää ei ollu ku yks konehellinen tälle päivää, ku pesin lakanat jo eileen. Nyt mehut on jähtymäs ja huomenna pistän ne tölökkiihin ja pakkaasehen. Vähä vajaat 50 litraa oli marijoja ja mehua tuli varmahan sellaaset 15 – 16 litraa.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.