Hei ny!

Poijan väki tuli perijantaiehtoolla puoli kymmenen mais. Miniänalaku sai ajokortin torstaina ja päättivät sitte heti lähtiä pitkähän reissuhun. Tulivat kaharella autolla ja jättivät ”kesäauton” tänne säilytyksehen.

Kova suoritus miniänaluulta heti kättelys! Minen olsi varmahan tohtinu lähtiä heti ajamahan nuon pitkää matkaa. Etenkää ku ei se toinen olsi ollu siinä turvana vieres. Mutta hyvin oli menny matka.

Äsköön lähtivät sitte poijan autolla takaasi kotia päin. Saattaa olla, jotta jouluna vasta nähärähän seuraavan kerran. Jonsei mikkää rajootukset sitte estä sitä.

Aina on vähä mures, ku lähtöövät matkahan ja joka kerta pyyrän, jotta laittavat viestiä ku pääsöövät kotia. Ehtoo pimenöö jo ennen ku kerkiävät perille ja ku hirvenmettästys on justihin alakanu, niin niitä saattaa olla tavallista enämmän poukkoolemas tiellä. Toivottavasti ei kummminkaa yhtäkää.

Perijantaina tarijosin iltapalaksi munakasrullaa (kinkku-herne-maissi-paprika-juustotäyttehellä) ja lisukkeheksi kaali-porkkana-lehtisalaattia. Jäläkiruaaksi tein suklaavahtua, mutta oli sitte niin imelää, jotta sitä ei tartte toiste teherä.

Eileen oli poijan pyynnöstä kokopernoja ja rupisoosia (= jauhelihasoosia) maustekurkkujen ja raejuuston kans. Ja erellispäivääsen salaatin loput.

Tänään syötihin lasagnettea. Morttiki. Me oltihin vaivuttu isännän kans telekkarin ääres ruokakoomahan ja havahruttihin siihen, ku keittiöstä kuuluu komahros. Mortti oli käyny nappaamas lasagnevuaasta ittellensä makarooninpalan ja hyppäs laattialle – tai siis matolle – syömähän sitä. Saakelin ruokarosvo!

Kallis päähänpisto

Tai ei se ny ihan päähänpistokaa ollu. Kauan on puhuttu, jotta pitääs hankkia uuret patjat, ku erelliset on niin kauan palavellu, jotta toinen rupiaa jo saumoosta pärkyämähän. Mutta tänään mä sitte päätin petivaattehia vaihtaesnani, jotta nyt ne uuret patjat hajetahan. Ja heti!

Piti vain ensi kuuklettaa, jotta mistä niitä saa. On mones paikas menny siihen, jottei myymäläs oo ku malli (jos sitäkää) ja sitte joutuu tilaamahan ja orottamahan ties kuinka monta viikkua. Sei ei tällääselle hetikaikkimulletänneny-tyypille käy ollenkaa.

Askos näytti olevan varastotavarana ja sinne me suunnattihin. Patjat oli 50% tarijoukses, mutta kallihithan ne oli silti (mun mielestä). Oltaas otettu ehkä vielä kallihimmat vyöhykejousitetut, mutta niitä ei sitte ollu varastos. No, jos nuo ny kestääs yhtä kauan ku vanhat, niin kyllä ne kerkiää hintansa haukkua.

Tein tänään ruaaksi Yhteeshyvän ruokaliittehestä kaalilasagnea. Nauratti ittiäki, ku ensimmäänen haarukallinen oli aiva valtava pettymys.

Vaikka itte olin teheny ja tiesin, mitä siinä on, niin ruoka näytti lasagnelta, muttei maistunu siltä. Eikä se maistunu kaalilooraltakaa. Silimät sanoo yhtä ja suu toista. 😀 Mutta ku sitä vain urhiasti haarukootti, niin pikkuhilijaa ensi totes, jottei tää ny hullumpaa ookkaa. Ei se resepti kumminkaa taira jatkohon mennä. Teen sitte samalla vaivalla mieluummin oikiaa lasagnea tai kaalilootaa. Silloon ei ulukonäkö fuskaa (= huijaa) ja tietää, mitä syö. 😀

Ehtoopäivällä päätin, jotta meen haravoomahan ihan vain ollakseni hetken pihalla. Ja varsinki ku ens viikolle on luvattu jo huonompaa keliä. Kyllä mä lopuuksi sain kukkurallisen kottikärrykuorman lehtiä, vaikka isäntä oli jo erellispäivänä vieny sieltä mönkijän kärryyllä kuormallisen. Eikä likikää vielä oo kaikki leheret puronnu. Syreenit on melekeen vihereetä ja lehemus ja terijoen salavat on vielä täyres leheres. Saa vielä haravoora monta kuormallista.

Työleiri ja kompromissiretut

Oulun reissun jäläkihin on tuntunu ku olis joutunu työleirille. Ensi pyykinpesua, sitte kaks päivää marijapuskis könyämistä niin jotta käsivarret on kraapooksilla ku olsin villikissin kans tapellu. Meillä ei oo ku yks punaanen viinimarijapuska, kaks karviaaspuskaa ja kaks mustaa viinimarijaa. Nuon niinku virallisesti. Linnut sen sijahan on päättäny, jotta kyllä niitä puskia saa olla enämmänki. Takapihalla on vielä kolome puskaa mustaa viinimarijaa. Isäntä onneksi noukkii eres ne.

Eilinen päivä meni pakastinta sulattaes, siivoolles ja mehua keitelles. Tosin tuon keittopuolen hoiti pääsääntöösesti isäntä. Kaks sangoollista tuli mehua. Niitä sitte ehtoolla lippasin pakasterasioohin ja taas on pakastin täynnä. Nyt ei mahtuusi eres Rymyn tuorelihapullat sinne.

Niska kärvähti tuola marijapuskis könytes. Onneksi ei kovin pahasti. Se on kipiä ihan vain niistä huonoosta työasennoosta, mihinkä tuola puskis pitää taipua. Johonaki kohtaa ihimettelin, jotta paita tuntuu niin märijältä käsivartehen. Lähemmäs tutkiskelus löysin liiskaantunehen punaasen viinimarijan kainalostani. 🤣 Oli vissihin johonaki vaihees jääny joku oksa puristuksihin käsivarren ja kropan välihin.

Ku eileen alakoo aharistaa ja tuntua siltä, jottei tunnu enää lomalta, niin päätin, jotta korona eli ei, niin tänään mä haluan vaateostoksille. Ja niinhän me lähärettihin.

Ensi tosin piti ajaa Rustahan hakemahan flikalle nahkaessu. Oulus ku ei kuulemma Rustaa oo. Sieltä mentihin Tokmannille. Ei mitää. Sittarille. Ei mitää. Haloselle mennes alakoo jo olla hienoosta epätoivua ilimas ja asenne oli muuttunu niin, jotta jotaki on ny pakko jo löytyä. Ostin lopuuksi viis paitaa. Kolome oli 30-50%:n alennukses ja kaks normaalihintaasta.

Isäntä olis sen jäläkihin halunnu jo syömähän, mutta mä tiesin vanhastansa, jotta ruaan jäläkihin ei enää kierretä vaatekauppoja. Se huvitus loppuu täytehen vattahan. Sen takia ”pyysin lupaa” saara käyrä vielä Maijas – ei mitää. Yksiä housuja sovitin, mutta vein takaasi. Ja jos vielä Momentis… Sieltä löytyy kaharet housut.

Sen totesin, jotta minen osaa hahamottaa ittiäni nykyysen kokoosena. Aluuksi valittin sovitettavaksi aiva liika pieniä vaattehia. Sitte totesin, jotta ei niihin kokonumeroohinkaa voi luottaa. Nuos viires ostamasnani pairas kokonumerot vaihteloo S-XXL ja numerokokooset oli 46. Housuus käytihin niin, jotta alootin sovittamisen koosta 44, niin ne melekeen putos jaloosta. Lopuuksi sopivat oli kokua 40.

Kaikki ostamani vaattehet oli kompromissirettuja ehkä farkkuja lukuhun ottamata. Ykskää ei ollu sellaanen, jotta olsin ollu innoosnani, jotta ny löysin justihin sellaasen, mitä ettiin. Kaikis oli jotaki ”vikaa”: färi, koko, malli… Tai no. Oikiastansahan se vika on siinä, jotta mä oon möhähtäny niin, jottei mikää vaate näytä miltää mun ylläni. Ei oo olemaskaa sellaasta vaatetta, joka hämääs tuon outokummun. (Siihen olis tietysti olemas yks konsti, mutta ku en millää viitti.)

No, niillä ny mennähän, ku ei oo valinnan varaa. Vanhoja rettuja oon joutunu heittämähän palijo pois viimme aikoona. Alakoo olla jo niin loppuhun käytettyjä, jottei enää kehtaa pistää ihimisten ilimoolle.

Lopuuksi se isäntäki pääsi syömähän – Piikkihin tietysti. (Kyllä mäki söin.) Sitte vielä viimmeenen rasti ruokakauppahan. Hyvä mennä maha täynnä, niin ei tullu mitää heräteostoksia. Eikä muutenkaa ollu taas tarvetta ku vähä leipää ja maitua ja jotaki leivän päälle. Siinä muuten varmahan yks syy mun lihoomiselleni. Mä syön aika palijo leipää.

Ai niin: rettu = vaate.

Varaasteleva lahana ja muita kesälomaseikkaaluja

Kesäloma! Vihiroonki! Tuntuu, jotta se ei meinannu tulla ollenkaa. Oon aiva varma, jotta tää ei tullu yhtää liika aikaasin. Alakasin epäälemähän, jotta joku on jonaki yönä käyny salaa vaihtamas mun aivojen (?) tilalle pumpulia. Niin oli jo pää pehemoonen.

Kesälomafiilistä lähärettihin hakemahan heti perijantaina töitten jäläkihin. Suunnattihin Gorillan noukka Oulua kohti. Mentihin flikan ja vävypoijan vaivooksi viikonlopuksi. Oltihin perillä joskus puoli kymmenen aikoohin ehtoolla. Metku tuli ensimmääsenä vastahan 🖤

Lauantaina lähärettihin eväsretkelle Koitelihin. Isäntä haaveeli virvelöövänsä sielä, mutta menomatkalla se haikaasi, jotta virveli jäi kotia. 😁 No, eihän siinä mitää, ne kävääsi flikan kans kaupas ja hakivat isännälle uuren virvelin ja muutaman uistimen.

Tehtihin evähät ja lähärettihin hakemahan kalastuslupaa. Vastoon netin tietojen, sitä ei enää saanukkaa sieltä, mistä ensiksi käytihin kysymäs. Onneksi seuraava lupapaikka oli heti tien toisella puolella.

Väkiä Koitelis oli ku Lipin piruja – joka paikka täynnä. Toki sen verran oli välijää, jotta suurimman osan aijasta sai pirettyä turvaväliä. Sää oli mahtava, seura mukavaa ja evähät hyviä.

Tieroksi vain, jotta kalaa ei tullu, sen sijahan tuli joku pohojaongen paino ja meni yks uistin ja siimaa. 😂

Metku ei valitettavasti enää pääse näille reissuulle, ku se on jo niin huonojalakaanen.

Yhtää en kattonu kellua, kuinka kauan oltihin ja vaelleltihin, mutta hyvin sielä kuluu aika. Oli hienoja, rakennettuja lankkupolokuja ja sitte ihan mettäpolokuja. Koko koskialue on kuulemma 3 km pitkä.

Mustikoota napsittihin poluun varrelta suuhun ja ennen ku lähärettihin, käytihin vielä jäätelökioskilta hakemas jäätävän suuret tötteröjätskit.

Ja sitte vielä koukattihin Chef’s Salad, Kebab & Pizzasta kaharen päivän evähät. Oli nimittään niin järijettömän suuret plätyt, jotta mä söin omaani kaks päivää, enkä mä ollenkaa oo mikää pieniruokaanen.

Ku saatihin syötyä ja saunoottua, niin flikka vielä siistii niin isännän ku munki hiukset. Pian sen jäläkihin torettihin, jotta ruoka alakoo mennä kovasti silimäluomihin. Ei riekuttu kovin myöhälle vaan painuttihin aijoos pehkuuhin.

Pyhäaamulla vävypoika suunnitteli jatkavansa remppahommia ja flikka päätti, jotta me muut voirahan lähtiä pois jaloosta. Mentihin mato-ongelle Juurussuon venesatamahan. Tokmannilta hajettihin onkilieroja.

Rannas oliki venettä venehen vieres, mutta niitten välistä pääsi hyvin onkimahan. Mä heitin oman onkeni vetehen ja heti nappas. Yritin nostaa nopiaa, niin kuuluu vain naps – onki ja siima poikki! Mä en heti eres hoksannu, mitä tapahtuu. Rantavetehen asti sain kuitenki hilattua melekoosen lahananlotjakkehen ja jos olsin ollu hoksusta kotoosin, olsin sen varmahan siitä saanu vielä napattua, mutta kesti jokusen hetken liika kauan tajuta ja niin se ryökäles pääsi siitä karkaamahan.

Ja ku sillä oli koukku vielä suus, niin se lähti vetämähän peräsnänsä myös sitä katkennutta ongen päätä. Isäntä onneksi tuli häsyyhin virvelinsä kans ja sai heitettyä uistimensa kiinni siihen ongenpätkähän. Se sai ku saiki hilattua onkivarkahan rantahan.

Mutta rannas se pääsi irti virvelistä ja isäntä pyyrysti ittensä. 🤣 Onneksi koukku ei tarttunu ku pairan rintataskuhun.

Meillä ei ollu puntaria eikä mittaa, mutta isäntä tälläs oman 44-numeroosen kenkänsä siihen vierehen. Flikka mittas ehtoolla isänsä kengän ja sai pituureksi 31 senttiä. Isäntä arveli, jotta kyllä se kala oli likemmäs 40-senttinen ja painoksi se arveli likemmäs kilon ku puoli kilua.

Vähä jäi ny ratkaasemata, jotta kuka sen kalan sitte oikeen lopuksi saikaa. Mä oon sitä mieltä, jotta minä, mutta ku mä en saanu sitä kuivalle maalle, niin isäntä kattoo sen omaksi saalihiksensa. 😄

Me pirettihin sielä lepikos vissihin melekoosta älämölöä, ku siihen tuli paikallinen kalastaja, joka kysyy, voiko hän saara sen kalan, ku hän tekis siitä ”purkkikallaa”. Tottahan toki! Me oltaas se päästetty takaasi vetehen, vaikka se oli varmahan jo aika väsyksis kaiken jäläkihin.

Mun onkireissu meinas loppua siihen, mutta flikka päätti, jotta hajetahan uus onki. Taas oli asiaa Tokmannille.

Uurella ongella ei enää tullu ku ”lentokaloja”. Oli niin pieniä kaloja, jotta ne pääsi irti heti, ku sai ne pintahan. Flikka tosin sai ylähä kaks pienen pientä affenta ja yhyren pritkun (= kiisken). Isännällä ei tälläkää kertaa ollu kalaonnia – paitti sen kertaalleen pyyrystetyn lahanan verran.

Kerranki meillon kunnon kalajuttu kerrottavana. 😁

Ku tältä reissulta selevittihin, oli vävypoikaki päättelemäs remppahommia sen päivän osalta ja syönnin jäläkihin lähärettihin minikolffaamahan. Sieläki oli väkiä ja välillä jouruttihin orottelemahan vuorua tai käytihin pelaamas joku muu vapaana ollu rata. Vävypoika voitti, isäntä tuli toiseksi ja flikka jäi pronssille (mikä harmitti sitä suunnattomasti). Omia lyöntiäni mä en enää eres viittiny laskia. 😂 Mutta hauskaa oli silti.

Sieltä mentihin vielä Pannukakkutaloohin herkuttelemahan.

Nuoret on lomansa pitäny ja niitten piti eileen aamulla töihin. Vävypoika meni jo seittemäksi ja flikka yhyreksäksi. Me lähärettihin siinä välis joskus vähä ennen kahareksaa.

Kotia päästyä piti vielä käväästä ruokakaupas ku täälä oli kaapit tyhyjänä. Sitte ei loppupäivänä tehtykää mitää. Tai ainakaa mä en teheny. Mä oon tänään vasta tyhyjänny laukut ja pesny pyykit.

Vaihroon petihin puhtahat lakanat ku sattunehesta syystä en viikonlooppuna ollu niitä vaihtanu. Ehtoolla mennähän saunahan, niin on mukava päästä puhtahien lakanootten välihin.

Pesin aamulla parvekkehenoven lasin, ku sinne on jo ennemmin joku lintu lentäny ja päästäny pitkän ruikun. Ei menny kauaa, ku taas kuuluu kopsahros. Tällä kertaa raukkaparka oli sen verran pökerryksis, jotta oli jääny parvekkehen laattialle huilaamahan. En tunnistanu lintua, mutta oli suloonen ja pieni. Mahtuu kämmenkuoppahan. Onneksi se virkos ja lähti hetken päästä lentohon.

Viikonlopun herkuttelujen jäläkihin otettihin ny vähä kurinpalautusta ja syötihin vain riisipuurua.

Oli kyllä ihana loman alootus!

Turhia toivioretkiä

Eileen eherootin isännälle, jotta voitaas käyrä Halapa-Hallis kattelemas, josko sieltä löytyys jotaki vaatetta meikälääsellekki. Työkaveri on nimittään ilimaasnu sen niin pistämättömästi, jotta hän ostaa vaatteensa pääasias marketista, ku hänellä on sellaanen ”markettivartalo”. Mä oon tullu samahan tuloksehen omalla kohorallani.

Paitti, jottemmä sitte eres sovittanu mitää. Ei tullu yhyrenkää vaattehen kohoralla sellaasta tunnetta, jotta haluaasin eres sovittaa. Ei kuitenkaa menny ihan hutihin se reissu. Ostin tulostimehen färipatruunan ja isäntä löysi ittellensä kolleerepairan (= collegepaidan).

Tänään puolestansa oli postilooras Bilteman uus kuvasto ja sielä oli kuulemma halavalla kiertovesipumppu, niin sitä lähärettihin hakemahan. No, eihän niitä tietystikkää ollu! ”Jos niitä sitte myöhemmin syksyllä olis tulos.” totes myijä.

Mutta jotaki sentäs tarttuu kätehen: eväsrasia ja kananmunaleikkuri. 😀

Maanantai – tiistai

Eileen aamusta soitin laprahan ja kysyyn, mahtaako mulle olla sielä vielä lähete. Kuulin nimittään apteekis, jotta lääkäri oli reseptiä uusiesnansa laittanu sinne huomautuksen, jotta pitääs käyrä. Resepti on uusittu tammikuus ja mä oon joskus ehkä kuukausi sitte käyny hakemas ne lääkkehet… No, oli se lähete vielä olemas ja aijanki sain heti tälle päivää.

Sitte lähärettihin käyttämän Gorillaa katsastukses. Yhyyyyy!! Ensimmäänen hylyky viitehentoista vuotehen. Käsijarru apukuskin puolella ei ottanu ollenkaa kiinni. Kuukausi aikaa korijata ja käyrä näyttämäs uurestansa.

Jatkettihin Prismahan tien toiselle puolelle. Mä olin sillä päällä, jotta olisin tahtonu jotaki vaatetta ittelleni, mutta mulle ei enää teherä mitää. Tai mä oon niin aijastani jäliis, jotten ymmärrä, jotta se, mikä näyttää mun silimis aiva hirviältä, onki vain muotia.

Takin sentäs löysin, ku mun tuulipuvun takki on hajonnu eikä mulla oo ollu oikeen pyöräälytakkia. Mä oon melekeen vieläki järkyttyny, ku valittin kirkkahan neonpinkin, vaikka samaa olis ollu saatavana mustanaki, mikä yleensä on mun turvafäri. Kotona vasta lujeskelin nuota sataa eri lappua, mikkä tuos takis roikkuu. Sielä luki, jotta se on hypriiritakki (= hybriditakki). Piti ihan kuuklettaa, jotta mitä se sellaanen muka meriteeraa (= merkitsee). Sitä vain, jotta siinon käytetty erilaasia materiaalia eri kohoras sitä mukaa, mitenkä ajatellahan, jotta sen pitää joustaa tai läpäästä kosteutta tai pitää sitä tai suojata tuulelta tai mitä ny ikänä on keksittykää.

Olin ihan tyytyväänen ostokseheni, vaikka ku oon tälläänen lyhyt ja leviä tumppi, niin pitää ottaa niin isoo takki, jotta siinä on sitte hiat pitkät. Mutta pyöräälles se on ihan hyväki vain, jotta hioos on riittävästi mittaa. Ja hinta oli sillä lailla kohorillansa, jotta ku alakuperäänen hinta oli 109,- niin nyt siitä tartti kärsiä enää 32.95.

Prisman jäläkihin isäntä halus Aapeeseelle syömähän. Passashan se tietysti mulle.

Matkalla isäntä oli sitä mieltä, jotta kyllä meitä ny kustihin silimähän sielä kattastukses. Jotta aiva varmasti pitää jarrut molemmin puolin. Kotopihas se sitte kokeeli kiskaasta käsijarrusta ja yllättyy, ku ei jääny jarrutusjäläki ku kuskin puolelta. Oli siis ihan aiheellinen korijauskehootus.

Se päätti aukaasta sen jarrun ja kattua, mikä sielä on vikana, mutta joutuu luovuttamahan heti alakuhunsa, ku siltä kuulemma puuttuu työkalu, millä sen olis saanu auki. Seuraavaksi se soitti meirän ”vakikorijaamolle”. Ei toivuakaa päästä, ku yrittäjä on sairaslomalla vielä kuukauren.

Mä puolestani istuun taas hyvät kyllänsä telekkarin ääres vahtaamas hömppää ja virkkaamas jämälankaliinoja.

Tänään päivä alakoo siis laprakäynnillä. Menin vanhahan paikkahan, mutta sielä oli lappo oves, jotta lapra on muuttanu. Se oliki ny sielä, mihinä ennen oli hammashoitola.

Täälä on teekoo ollu jatkuvas myllerrykses jo monta vuotta ku on tehty uutta ja korijattu rakennevikoja ja sisäilimaongelmia ja rakennusaikaasia virheetä ja ja ja…. Hammashoitolaki on ollu ties kuinka monta vuotta jo parakiis ja nyt niiski on kuulemma kosteuresta aiheutuvia sisäilimaongelmia. Se tuntuu olevan vähä sellaanen rakennusten korona. Uusiski rakennuksis on heti kaikki pieles. Mutta se siitä ja loput kirijehes.

Pääsin nopiasti pois laprasta ja menin kauppahan. Seki on remontis! Ruokiaa sieltä kumminki vielä saa 😀

Isäntä oli mun laprareissun aikana lähteny kuntosalille ja tuli takaasi joskus yhyrentoista mais.

Mulla oli Raijan kans sovittuna tälle päivää syöpööttelyreissu. Pitkästä, pitkästä aikaa! Raija tuli puoliltapäivin hakemahan mua ja toi kaiken lisäksi tuliaasia. Sanoo, jotta tuo pusikos kellivä heppu oli niin hauska, jotta hänen oli ”pakko” se ottaa. Ja ku oli nimikkokarkkipussin löytäny, niin seki oli pakko ottaa. 😀

Mentihin Talriikkihin syömähän. Ihan oli hyvää evästä ja maha on vieläki täynnä, vaikka kello on jo kuus ehtoolla.

Isäntä oli meirän syömäreissun aikana käyny varaamas aijan Gorillan jarruhuoltohon yhyrestä toisesta korijaamosta. Aika on kaharen viikon päästä. Niin – ja syömäs seki oli käyny. Kuulemma taas vaihteeksi Aapeeseellä. Vissihin sieläki on sitte (sen mielestä) hyvä ruoka.

Ai niin – mulle tuli tekstiviesti, jotta oon voittanu sanomaleheren kesäkisas. Magnum-jäätelöpuikon 😀

Markku Aalto: Muistoa kunnioittaen

Tää vois olla veijaritarina. Mutta ei se oo, koska se menöö vähä kammottavaksiki. Veijaritarinaksi tää sopiis tyylilajinsa puolesta.

Kirijoottajalla on selevästi laaja yleessivistys, monipuolinen sanavarasto ja hän kirijoottaa sujuvasti ja mielenkiintoosesti. Sen takia mua vähä hämmästyttääki, jotta kirijas oli yllättävän palijo kliseetä. Hän ei olsi tarvinnu niitä ollenkaa, koska osaa kirijoottaa ihan omallaastansa tekstiä. Ne ny joinki otti silimähän muuten tuorehesta tekstistä.

Mutta ei ny anneta sen pilata muuten ihan mukavaa lukukokemusta vaikka tarina välillä vähä aharistiki. Mä nimittään luulen, jotta tällääsiä tosielämän Jeremiaksia on olemas..

Tarinahan kertoo siis Jeremiaksesta, jonka työpaikalla henkilöstöjohtaja kupsahtaa firman vessas. Se havahruttaa Jeremiaksen miettimähän omaaki elämää. Sitä, kuinka se voiki loppua yhtäkkiä.

Jeremias vaikuttaa suhteellisen täyspäiseltä, mutta samalla maanisen pakkomielteeseltä henkilöstöpäällikön leskiä (= leskeä) kohtahan. Se on aika pelijättävää.

Aktiivilomaalija

Flikka tuli keskiviikkona vuorostansa lomalle. Alootettihin tarijoolu äitsykän pitsalla, ku sitä ei kuulemma Oulusta saa 😀

Torstaina töistä tulles täälä oli flikka laittanu tortillatarijoolun. Sillä oli isoo kattilallinen jauheliha-papumuhennosta ja muut täyttehet siihen päälle.

Olivat isänsä kans päivällä kierrellehet kauppoja ettimäs mölökky-peliä. Sellaasen halapisversio oli löytyny ja sitähän me sitte pelattihin ehtoolla. Minä tietysti hävisin joka kierroksen.

Perijantaina flikka oli leikannu isänsä tukkahan oikian mallin. Ei ollu enää mallia ”kynitty kana”, miltä se näytti mun käsittelyn jäliiltä.

Tortillatäytettä oli vielä niin palijo, jotta jatkettihin hyväksi havaatulla plättylinijalla.

Ehtoolla flikka lähti vielä kaverinsa kans rattastamahan. Mä leivoon sillä välin raparperipiirakan.

Eileen käytihin aamupäivällä pelaamas pari kierrosta frispiikolffia (= frisbeegolfia), mutta oli niin kova tuuli, jotta pakkas kiekot lentää mihinkä sattuu. (Mun kiekot kyllä lentää tyynelläki säällä mihinkä sattuu…) Parilla viimmeesellä korilla alakoo hilijoollensa ripsimähän vettä, mutta ei kovin pahasti onneksi kastuttu.

Mua ärsytti suunnattomasti, ku näin, kuinka palijo roskaa sinne raralle oli jätetty. Oli kalijatölökkiä, enerkiajuomatölökkiä, nuuskarasiaa, keksipakettia, mehutetroja ja vaikka mitä. Mitä ihimiset oikeen ajatteloo, kun ne jättää tuollaasen sotkun jäläkehensä? Puhuttihin, jotta pitää ens kerralla ottaa jätesäkki joukkohon ja kerätä niitä samalla pois.

Ai kuinkako meni peli? Meni. Päin mettää. Mutta mä oon tottunu aina olemahan se huonoon kaikes. Onneksi ei tartte tosisnansa kilipaalla. Ura jäis aika lyhkääseksi.

Kotia tultua vaihroon kuivat vaattehet ylle ja koska sitä tortillatäytettä oli aina vain jälijellä, niin tehtihin jämävuoka makarooniista. Tein valakoosen soosin ja terästin sen chilinmakuusella Koskenlaskija-ruokajuustolla. Laitoon kerroksittaan keitettyjä makaroonia ja tortillatäytettä. Juustokastike päällimmääseksi ja vielä kerros pitsaraastetta päälle. Hyvää tuli 🙂

Syötyänsä flikka lähti serkkunsa kans kaffittelohon ja sieltä tultuansa leikkas vielä mun tukan.

Justihin, kun se sai tukan leikattua, tuli pihalla sellaanenki rajupuuska, jotta kastelukannut lenteli naapurin puolelle asti ja vettä tuli aiva vaakasuoras niin, jottei pihan yli meinannu nähärä. Se oli hyvin hetkellinen ilimiö, niin jotta ku flikka meinas kuvata sitä ja sai puhelimensa hajettua, niin pahin myräkkä oli jo ohi.

Tänään oli isännän keittovuoro, mikä tarkootti sitä, jotta syötihin krilliruokaa.

Ehtoopäivällä flikka lähti junaalemahan kohti Oulua. Sen piti vain VR:ltä varmistaa, kulukooko se juna, ku se oli yhtä aikaa peruttujen junien listalla ku samahan aikahan siihen oli voinu ostaa lippuja… Meni se – ja flikka on jo kotona. Nyt niillä on vävypoijan kans kolome viikkua yhtöhööstä lomaa.

Olipa hauskaa, ku se pisti meihin vanahuksihinki vähä liikettä. Tosin nyt on heittokäsi kipiä. 😀

Emmä olsi mennykkää!

Mä kerroon (muistaakseni) joskus aikaasemmin, jotta mulla oli ”silimäpussin tulehrus”. No, se vaiva on ollu enämmän ja vähemmän koko tämän aijan.

Oon virutellu (= huuhdellut) lämpöösellä vetellä (mistä se ei tykänny ollenkaa), oon laittanu silimänympärysvoiretta, Pepantteenia (= Bepanthenia), vaseliinia, apteekista ostettua voiretta.. Kortisoonivoiretta en tohori laittaa nuon likelle silimää.

Oon putsaallu sillä apteekista ostamallani kallihilla silimänpesuvetellä. Se auttaa jonku verran, mutta sen jäliiltä iho kuivaa niin kovaksi koppuraksi ja kinnaa (= kiristää).

Vaiva ei oo mitenkää kokoaikaanen, vaan tuntuu, jotta se lehahteloo ihan sattumanvaraasesti. En ainakaa oo keksiny, mitää yhtä seliitystä sen pahenemiselle.

Välillä mä unohran koko asian ja hieraasen silimää. Sen jäläkihin taas hetken muistaa, ku siitä alakaa sen päiväänen karvasteleminen (= kirveleminen). 

Tänään oli taas sellaanen huonoot päivä. Silimänympärys oli ärtynehen punaanen ja paisuksis, silimän ulukonurkka pahin.

Töis satuun vilikaasemahan peilihin ja totesin, jotta näyttää siltä ku mulla olis musta silimä. Päätin soittaa terveyskeskuksehen ja kysyä aikaa, ku kerran isäntäki sinne pääsi. Mutta mulle sanottihin, jotta he ottaa vastahan vain hengitystiepotilahia. 

Mistähän niitä piisaa (= riittää), ku ei koko maakunnas oo ollu parihin viikkohon ku yks (tai kaks) uutta koronatapausta? Heittääkö ne tikkaa sielä aikansa kuluksi ja potilahat häirittis vain pistelaskua?

No, emmä olsi mennykkää. Pirän tämän pahan silimäni siltä varalta, jotta sille olis vaikka käyttyä.