Kallista on!

Kallista se on nykyään vainajanki elämä. Tuli nimittään justihin maksettavaksi muorin ja faarin hauranhoitomaksu viireksi vuoreksi. Hinta 490,-.

Erellinen sopimus oli kymmeneksi vuoreksi ja hinta 598,-. Tonttimaan hinta on siis nousnu hautuumaalla reilut 61%.

Onneksi jätimmä äiteen tilille sen verran rahaa, jotta tämä maksetahan vielä siitä. Viiren vuoren päästä pitääki sitte jo kaivella omia kupehia.

Advertisement

Palavelua – tai sitte ei

Unohrin kertua vielä eilisestä Keskisen käynnistä, jotta mitä muuta me ei sieltä saatu. Palavelua. Käytihin nimittään Keskisen Kellos kysymäs uutta remmiä mun rannekellohon.

Myijäflikka pyöritteli sitä käsisnänsä ja kävääsi vielä joltaki toiselta kysymäs, mutta ei, he ei voi auttaa, ku täs on tälläänen erikoonen kiinnitys. No ei sitte!

Tänään isännällä oli asiaa Biltemahan. Mä tälläsin itteni joukkohon. Käytihin samalla Prismas. Ja ku sielä on Kultatähti, niin kävääsin sielä kysymäs, jotta onnistuuko heillä vaihtaa hihinaa. Ei kuulemma mitää ongelmaa. Niinku ei ollukkaa.

Sain uuren remmin kellohon. Vaikka on vain halapiskello ja kultaukset kulahtanu pois, niin pysyy kumminki aijas ja ajaa asiansa. 23,- tuli remmille hintaa ja sillä mennähän taas monta vuotta.

Se erikoonen kiinnitys tarkootti tuota koristetta – siitä menöö yks kiinnike tapin ympäri eli remmihin piti teherä ylimääräänen reikä. Kultatähäres myijä ihimetteli, jotta onko mulle tosiaanki sanottu, jottei tähän saa remmiä vaihrettua. Sanoon suoraa, mihinä mulle niin sanottihin.

Jäin asemalle

Kerroon täs joku aika sitte, jotta kosittihin toisehen työpaikkahan. Sen verran pirut kiusas, jotta soviin viimme viikolle haastattelun. Se käytihin Teamsilla. No, se ei menny ihan nappihin mun kohoralta. En oo ikänä haastatteluus ollu parahimmillani.

Mutta aika kehenot myintipuheet oli mun mielestä vastapuolellaki. Heti haastattelun jäläkihin tuli jo se tunne, jotta ei heillä ollu tarijota mitää sellaasta, mikä olis saanu innostumahan. Lupasin kuitenki vielä miettiä viikonlopun yli. Meni kumminki ”vähä” piremmältä, ku vasta torstaiehtoolla sain laitettua viestiä.

Siinäkää kohtaa en vielä sanonu ei enkä joo, vaan kyselin lisätietoja, ku siinä Teams-palaveris jäi monta asiaa käymätä läpi. Sain heti perijantaina vastauksen: mun oli jätetty asemalle. 🤣

Vastaukses oli varmahan yritetty jotaki käänteespsykolokiaa, mutta mua se lähinnä ärsytti ja toisaalta nauratti:

”Mietittiin, että muutos tämänhetkiseen tilanteeseen saattaisi olla aika iso, emmekä halua asettaa ketään siihen tilanteeseen, ettei viihtyisi uuden työn ja muutoksen kanssa. Tehtiin sellainen arvio, että on luultavasti paras kummallekin osapuolelle olla menemättä eteenpäin prosessissa.

Palkanlaskijan rooli XX:llä olisi monessa mielessä kiireisempi ja stressaavampi verrattuna nykyiseen työhösi. Uskomme, että viihdyt siinä sen verran hyvin, eikä mitään pakottavaa tarvetta ole vaihtaa työpaikka, eli ne haasteet mitä uuden työpaikan myötä tulee, eivät tuntuisi niin mielekkäältä.”

Oikeen tuntuuvat ajatellehen meikälääsen parasta ja vajaan tunnin keskustelun aikana oppiivat tuntemahan ja tietämähän mun niin hyvin, jotta osasivat päätellä näin hienosti. 😂 Mun mielestä tämä meni vähä niinku lipan alta, mutta vastasin, jotta olipa nätisti kirijootettu ”valinta ei tällä kertaa osunut teihin” -vastaus.

Olis voinu hyvin jättää nuo liirumlaarumit pois ja vastaukseksi olis piisannu, jotta he tulivat siihen tuloksehen, jotta rekrytoontiprosessia ei kannata enää jatkaa. Olsin mä tietysti sitte miettiny, jotta minkähän takia en kelevannu, mutta tuo mun puolesta seliittely tuntuu alentuvalta – melekeen loukkaavalta, vähä kun mun aliarvioomiselta tai jopa holohuamiselta (= holhoamiselta).

No, se juna meni lopullisesti enkä enää haikaale sen perähän. Eipähän tartte ainakaa jäläkikätehen harmitella, jotta ku en eres kysyny, mitä niillä olis ollu tarijota.

”’

Torstaiehtoolla mä leipaasin mustikkapiirakan isännälle ”syntymäpäiväkakuksi”. Ku ei ketää ollu tulos kylähän, niin ajattelin, jotten viitti oikiaa täytekakkua leipua. Piirakka teki kauppansa ja hupeni eilisen päivän mittahan kokonansa.

Ku ei huvita

Meillä on työmaalla sopimus siivousfirman kans. Sieltä pitääs tulla siivooja aina kuukauren viimmeesenä perijantaina. Se ei oo aina ihan menny maalihin. Välillä ei oo siivoojaa näkyny ei kuulunu tai se on tullu seuraavalla viikolla tai sitä seuraavalla, jos hyvin on sattunu. Mutta lasku kyllä on tullu poikkeuksetta aina aijallansa. Ja laskutettu on siis neki kerrat, ku ei siivooja oo käyny ollenkaa.

Pomo on yrittäny reklamoora ja viimmeeksi sille oli sanottu, jotta he pistää ny oikeen ittellensäkki muistutuksen, jotta muistavat muistuttaa siivoojaa. Siis tä?! No, eivät sitte vissihin muistanehet laittaa sitä muistutusta, ku siivoja jätti taas seuraavalla kerralla tulemata.

Yhyren kerran seliitys oli, jotta kyllä hän on käyny, mutta ovet oli lukos. No kai ne ny on lukos, ku meillä loppuu työaika nelijältä ja siivousfirman kans on sovittu, jotta tuloovat ennen nelijää, niin pääsöövät sisälle. Ei sunkaa meistä kukaa jää sinne päivystämähän, ku ei ikänä tierä, onko siivooja tällä kertaa tulos vai ei.

Siksi toiseksensa sieltä tuli varsinki aluuksi melekeen joka kerta eri siivooja. Tosin viimme aikoona on ollu pääsääntöösesti sama nuorimies. Perijantaina lähärin nelijältä töistä eikä siivooja ollu vielä siihen mennes tullu, mutta kattoon, jotta pihas on auto, johona istuu sen siivoojapoijan näköönen tyyppi. Pomo oli lähteny viimmeeseksi ja siinä vaihees se nuorimies oli seisonu siinä auton vieres tupakilla. Pomo oli kysyny siltä, onko se tulos siivuamahan. Poika oli sanonu, jotta joo, mutta hän kattoo, jotta sielä on paikat pimiänä. No joo, pomo oli varmahan sammuttanu valot siinä vaihees ku oli lähteny pihalle. Mutta tasan tarkkahan on siihen asti ollu valot, ku katkaasija on uluko-oven vieres. Jos ei pomo olsi kysyny siltä, niin se olis varmahan häipyny vain ja sanonu, jotta kyllä hän kävi, mutta sielä oli ovet lukos…

Ja tälläästä jäläkiä se sitte sai aikahan, ku se oikeen antaumuksella oli sielä siivonnu.

Sehän on julukista tietua, jotta minä, jos joku, inhuan siivuamista yli kaiken eikä mulla sen puolehen olsi varaa moittia ketää. Ja tuon siivousinhoni takia mä oon kehittäny huomattavan korkian sotkunsietokynnyksen, mutta joskus jopa mä huomaan, jos on sotkuusta.

Ja jos mä ny olsin – vastoon kaikkia olettamuksia -päätyny siivousfirmahan töihin, niin mun luontoni ei antaasi periksi jättää tälläästä jäläkeheni. Ja entäs sitte sen firman kannalta: kauanko se pysyy pystys, jos sen työntekijät on kaikki samammoisia? Vai osuuko meirän kohoralle vain tämä EVVK.

Vaihretahan oikeen urakalla

Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.

Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.

Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.

Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.

Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.

Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)

Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.

Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.

Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.

Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.

Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.

Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.

Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?

Vanha

Uus

Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.

Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.

Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.

Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.

Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣

Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…

Nurmikkua leikkaamahan, mars!

Ei oo varmahan jääny kellekkää epäseleväksi, jotta mulla on pyykkipäivä pyhääsin. On ollu niin kauan ku muistan.

Viikolla ei taharo keriitä tai menis niin myöhälle, jottei viitti sen takia. Eikä aina oo niin palijo pyykkiäkää, jotta kannattaas eres pestä ennen ku on koko viikon pyykit kopas. Lisäksi viikonloppuusin vaihran vuoroviikoon hantuukit ja lakanat, niin niistä tuloo yks konehellinen.

Tämä pitääs olla näin reilun nelijänkymmenen vuoren jäläkihin tieros isännälläki. Mutta mikä piru siinä on, jotta ku mä saan ne pyykit narulle, niin se on sille ku komento leikkaamahan nurmikkua! Sielä se sitte pörrää ruohonleikkurin kans pyykkien seas.

Viikoshan ei tietysti oo ku kuus muuta päivää, jolloonka nurmikkua vois leikata eikä tarttisi väistellä märkiä lakanoota. Eikä eläkeläänen vissihin kerkiäkkää muulloon ku pyhänä..

Ollahan jo kumpiki niin kaavoohimma kangistunehia jottei tästä ärsyttävästä tavasta taireta päästä mihinkää. Kumpiki nupajaa tahoollansa toisen tekemisistä. 🤣

Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suuntasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

Totaalikieltäytyjä

Mä yritin ruveta totaalikieltäytyjäksi ja tein parahani mukahan vakaumuksestani selekua jokaaselle, joka suostuu kuuntelemahan. Mutta ei auttanu. Oli pakko viettää hapantumispäivää – ja kaiken lisäksi vielä monikertoohin.

Tiistaiehtoolla tuli velii ja velijentytär avopuolisoonensa sekä siskoonpoika vaimoonensa.

Keskiviikkona mulla oli palakallinen hapantumispäivä, joka seki meni ensi isännän velijen ja sen vaimon kans ja sitte kun ne lähti, tuli naapuri.

Torstaina tuli paketti muksuulta.

Eileen vielä otettihin kertausharijootus Raijan kans. Nyt on sellaanen ähky, jotta kiitos riittää pitkäksi aikaa.

Ihan vain huviksensa

Tänä aamuna mun lenkkeelyputkeni katkes. Säätierootus lupas vettä ja ku se näytti pitävän paikkansa, niin en viittiny lähtiä tuonne kurakkohon.

Raijan äiteen hautajaaset oli tänään ihan perheen kesken. Laitoon kumminki Raijalle viestin, jotta ajattelen heitä. 💔

Lenkkeelyn sijahan rupesin käymähän läpi yhtä kerääntynyttä paperikasaa ja prässäsin valamihit jämälankasukat.

Ku isäntä tuli salilta, päätettihin lähtiä ”ulos syömähän” ja samalla ihan vain huviksensa Halapa-Hallihin. Tai oli mulla mieles, jotta jos löytyys jotaki ”kivaa” tai tarpehellista.

Oltihin vissihin vähä näläkääsiä jo kaupas, ku kätehen tarttuu lähinnä hyväskää. No, ostin mä sentäs tiskipuluveria ja reororantin. 😂 Mutta vaattehia mulle ei enää vissihin kukaa valamista.

Mentihin Wanhalle Asemalle syömähän. Isäntä ei ollu käyny sielä koskaa aikaasemmin. Mä olin keriinny jo kehua, jotta sielä on aina hyvät ruaat. Ei ollu tänään. Soosi ja perunat oli käsitelty vissihin hajuvetellä, ku maistuuvat niin kummalta. ”Kaaliloota” ei vastannu meirän käsitystä kaaliloorasta sen enämpää maun ku koostumuksenkaa puolesta. Ainuat hyvät oli lihamureke ja jäläkiruoka. Maha tuli silti täytehen, mutta nyt ei kyllä tartte tovihin mennä.

Pois lähties tuli kauppiksen aikaanen luokkakaveri miehensä ja toisen pariskunnan kans oves vastahan. Naureskelivat, jotta ku aina vain näin kaupungilla nähärähän.

Poikettihin vielä viikonlopun ruokaostokset lähikaupasta. Ku maha oli täynnä, niin ei tarttunu mitää heräteostoksia joukkohon eikä olsi teheny mieli eres niitä ostoslistalla olevia. Ei yhtää huvittanu ajatella syömistä.

Kotia tultua isäntä päätti kokeella, saisko mönkijällä lykittyä jäätä ja sohojua pois pihasta ennen ku tuloo pakkaaset. Mä ilimootin mässähtäväni telekkarin äärehen. Ja niin kans tein. Istuun ja kuroon niin kauan ku isäntä tuli tupahan. Sitten vasta muistin, jotta mulla on päivän aviisiki vielä lukemata. Sen äärestä siirryynki sitte tänne konehelle.

Älä tänne soita!

Saimpa kaks hyvin erilaasta vastausta tällä viikolla teekoosta.

Yritin nimittään varata aikaa kilipirauhaskontrollihin, niin multa kysyttihin ensimmääseksi, jotta onko sulla työterveyshuolto. Ja ku sanoon, jotta on, niin kysyttihin, jotta mihinä. Mä sanoon, jotta sielä teillä, niin mua tylytettihin, jottei heillä oo enää työterveyshuoltua. Se on siirretty yksityyselle, soita sinne.

Sanoon, jottei meirän minimiterveyrenhuoltohon kuulu tällääset verikokeet, niin vastaus oli erelleenki, jotta soita ny kumminki sinne ja jos ei sieltä saa aikaa, niin sitte voi soittaa uurestansa heille.

Mä muutaman päivän tuumasin tyrmistynehenä ja tyrmättynä ja ihimettelin, jotta onko ny näin, jottei verikokeehinkaa enää pääse. Tottahan ne sieltä yksityysestä työterveyrestä vois lähettää, mutta ei taitaasi pomo tykätä, ku tulis isoo lasku peräs.

Niimpä mä otin perijantaina puhelimen kourahan ja uskaltauruun soittamahan uurestansa teekoohin. Tällä kertaa sielä oli herttaanen hoitaja, joka ei yhtää esmennelly eikä komentanu soittelemahan työterveytehen. Kyseli vähä taustoja ja vointia ja koska erelliset kokeet on otettu ja varas vielä aijanki valamihiksi.

Tästä puhelusta jäi hyvä mieli, mutta siitä ensimmääsestä tuli mielehen, jotta hoitajan olis teheny mieli tiuskaasta, jotta mitä sä tänne soittelet, ku sulla on kerran työterveyshuolto. Tuli sellaanen tunne, jotta mä oon joko syypää siihen, jotta työterveys on yksityystetty tai sitte on annettu ohojeet, jotta pitää kierrättää kaikki maharollinen sitä kautta, niin saarahan laskuttaa. (Emmä toki eres tierä, teetetähänkö nuo työterveyren laprat teekoos.) Mutta nythän mä oon joka tapaukses vain kustannuserä, ku meen rasittamahan (munki) verorahoolla ylläpirettyä terveyrenhuoltua.