Nurmikkua leikkaamahan, mars!

Ei oo varmahan jääny kellekkää epäseleväksi, jotta mulla on pyykkipäivä pyhääsin. On ollu niin kauan ku muistan.

Viikolla ei taharo keriitä tai menis niin myöhälle, jottei viitti sen takia. Eikä aina oo niin palijo pyykkiäkää, jotta kannattaas eres pestä ennen ku on koko viikon pyykit kopas. Lisäksi viikonloppuusin vaihran vuoroviikoon hantuukit ja lakanat, niin niistä tuloo yks konehellinen.

Tämä pitääs olla näin reilun nelijänkymmenen vuoren jäläkihin tieros isännälläki. Mutta mikä piru siinä on, jotta ku mä saan ne pyykit narulle, niin se on sille ku komento leikkaamahan nurmikkua! Sielä se sitte pörrää ruohonleikkurin kans pyykkien seas.

Viikoshan ei tietysti oo ku kuus muuta päivää, jolloonka nurmikkua vois leikata eikä tarttisi väistellä märkiä lakanoota. Eikä eläkeläänen vissihin kerkiäkkää muulloon ku pyhänä..

Ollahan jo kumpiki niin kaavoohimma kangistunehia jottei tästä ärsyttävästä tavasta taireta päästä mihinkää. Kumpiki nupajaa tahoollansa toisen tekemisistä. 🤣

Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suuntasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

Totaalikieltäytyjä

Mä yritin ruveta totaalikieltäytyjäksi ja tein parahani mukahan vakaumuksestani selekua jokaaselle, joka suostuu kuuntelemahan. Mutta ei auttanu. Oli pakko viettää hapantumispäivää – ja kaiken lisäksi vielä monikertoohin.

Tiistaiehtoolla tuli velii ja velijentytär avopuolisoonensa sekä siskoonpoika vaimoonensa.

Keskiviikkona mulla oli palakallinen hapantumispäivä, joka seki meni ensi isännän velijen ja sen vaimon kans ja sitte kun ne lähti, tuli naapuri.

Torstaina tuli paketti muksuulta.

Eileen vielä otettihin kertausharijootus Raijan kans. Nyt on sellaanen ähky, jotta kiitos riittää pitkäksi aikaa.

Ihan vain huviksensa

Tänä aamuna mun lenkkeelyputkeni katkes. Säätierootus lupas vettä ja ku se näytti pitävän paikkansa, niin en viittiny lähtiä tuonne kurakkohon.

Raijan äiteen hautajaaset oli tänään ihan perheen kesken. Laitoon kumminki Raijalle viestin, jotta ajattelen heitä. 💔

Lenkkeelyn sijahan rupesin käymähän läpi yhtä kerääntynyttä paperikasaa ja prässäsin valamihit jämälankasukat.

Ku isäntä tuli salilta, päätettihin lähtiä ”ulos syömähän” ja samalla ihan vain huviksensa Halapa-Hallihin. Tai oli mulla mieles, jotta jos löytyys jotaki ”kivaa” tai tarpehellista.

Oltihin vissihin vähä näläkääsiä jo kaupas, ku kätehen tarttuu lähinnä hyväskää. No, ostin mä sentäs tiskipuluveria ja reororantin. 😂 Mutta vaattehia mulle ei enää vissihin kukaa valamista.

Mentihin Wanhalle Asemalle syömähän. Isäntä ei ollu käyny sielä koskaa aikaasemmin. Mä olin keriinny jo kehua, jotta sielä on aina hyvät ruaat. Ei ollu tänään. Soosi ja perunat oli käsitelty vissihin hajuvetellä, ku maistuuvat niin kummalta. ”Kaaliloota” ei vastannu meirän käsitystä kaaliloorasta sen enämpää maun ku koostumuksenkaa puolesta. Ainuat hyvät oli lihamureke ja jäläkiruoka. Maha tuli silti täytehen, mutta nyt ei kyllä tartte tovihin mennä.

Pois lähties tuli kauppiksen aikaanen luokkakaveri miehensä ja toisen pariskunnan kans oves vastahan. Naureskelivat, jotta ku aina vain näin kaupungilla nähärähän.

Poikettihin vielä viikonlopun ruokaostokset lähikaupasta. Ku maha oli täynnä, niin ei tarttunu mitää heräteostoksia joukkohon eikä olsi teheny mieli eres niitä ostoslistalla olevia. Ei yhtää huvittanu ajatella syömistä.

Kotia tultua isäntä päätti kokeella, saisko mönkijällä lykittyä jäätä ja sohojua pois pihasta ennen ku tuloo pakkaaset. Mä ilimootin mässähtäväni telekkarin äärehen. Ja niin kans tein. Istuun ja kuroon niin kauan ku isäntä tuli tupahan. Sitten vasta muistin, jotta mulla on päivän aviisiki vielä lukemata. Sen äärestä siirryynki sitte tänne konehelle.

Älä tänne soita!

Saimpa kaks hyvin erilaasta vastausta tällä viikolla teekoosta.

Yritin nimittään varata aikaa kilipirauhaskontrollihin, niin multa kysyttihin ensimmääseksi, jotta onko sulla työterveyshuolto. Ja ku sanoon, jotta on, niin kysyttihin, jotta mihinä. Mä sanoon, jotta sielä teillä, niin mua tylytettihin, jottei heillä oo enää työterveyshuoltua. Se on siirretty yksityyselle, soita sinne.

Sanoon, jottei meirän minimiterveyrenhuoltohon kuulu tällääset verikokeet, niin vastaus oli erelleenki, jotta soita ny kumminki sinne ja jos ei sieltä saa aikaa, niin sitte voi soittaa uurestansa heille.

Mä muutaman päivän tuumasin tyrmistynehenä ja tyrmättynä ja ihimettelin, jotta onko ny näin, jottei verikokeehinkaa enää pääse. Tottahan ne sieltä yksityysestä työterveyrestä vois lähettää, mutta ei taitaasi pomo tykätä, ku tulis isoo lasku peräs.

Niimpä mä otin perijantaina puhelimen kourahan ja uskaltauruun soittamahan uurestansa teekoohin. Tällä kertaa sielä oli herttaanen hoitaja, joka ei yhtää esmennelly eikä komentanu soittelemahan työterveytehen. Kyseli vähä taustoja ja vointia ja koska erelliset kokeet on otettu ja varas vielä aijanki valamihiksi.

Tästä puhelusta jäi hyvä mieli, mutta siitä ensimmääsestä tuli mielehen, jotta hoitajan olis teheny mieli tiuskaasta, jotta mitä sä tänne soittelet, ku sulla on kerran työterveyshuolto. Tuli sellaanen tunne, jotta mä oon joko syypää siihen, jotta työterveys on yksityystetty tai sitte on annettu ohojeet, jotta pitää kierrättää kaikki maharollinen sitä kautta, niin saarahan laskuttaa. (Emmä toki eres tierä, teetetähänkö nuo työterveyren laprat teekoos.) Mutta nythän mä oon joka tapaukses vain kustannuserä, ku meen rasittamahan (munki) verorahoolla ylläpirettyä terveyrenhuoltua.

Uuret karteekit

Eileen tuli tekstiviesti, jotta uuret karteekit (= ikkunaverhot) on valamihina ja hajettavis. No tietysti piti heti tänään ne hakia, jotta saa pestä klasit ja laittaa karteekit paikoollensa.

Samalla käytihin vähä Clas Ohlsonilla hakemas säilytystölökkiä Ota 3, maksa 2 -tarijouksesta. Joka sitte oliki vain klupilaasille, mutta tekivät mulle kortin ja sain alennuksen. Kympin säästö tuli siinä. 😊 Niin, ja sellaasen keittiölaatikkohon sopivan lokerikon ostin kans.

Keittiöhön yritettihin kattella mattua, joka menis joinki tuohon keittiön seinän ja verhojen värihin. Ihan turhaa. Harmaata, mustaa ja ruskiaa oli tarijolla. Sitä sorttia meillä on kyllä ihan riittämihin. Haluaasin tuora eres vähä färiä huushollihin.

Isäntä oli vissihin laskeskellu, jotta vois päästä samalla reissulla johonki syömähän. Niimpä se vei mun Kotipizzahan. Ei jaksettu kaikkia, piti ottaa loput evähäksi.

Kotia tultua tyhyjäsin sen keittiön koleslaatikon, mihinkä sen Ohlsonilta ostetun lokerikon ajattelin laittaa. Loppujen lopuksi sinne lootahan ei montaa tarveskalua jääny, kun nostelin niitä kolomehen kasahan: yks kasa niille, joita käytetähän jatkuvasti ja laitetahan takaasi lootahan, toinen kasa niille, joita käytetähän harvemmin (esim. piparkakkumuotti ja kaulin). Ne voi säilyttää johonaki muolla. Ja kolomas kasa sellaasille tavaroolle, joita huushollis on usiampia tai joita ei oo käytetty aikoohinkaa tai ikänä (esim. jäätelökauha). Ne meinaan pistää Feispuukin roskalavalle, jos joku tarttis.

Sitte pesin klasit ja laitoon verhot. Jokku pinnat piti pestä kolomehenki kertahan, ennen ku kehtasin sanua pesneheni niitä. Sen kyllä totesin, jotta seuraava, joka meillä lyöö kärpääslätkällä klasihin, saa tulla itte pesemähän ne jälijet pois! 🤬 Ja kärpäästen kuolles pörähyttämät viimmeeset suolikaasut isköö neki kiinni klasin pintahan niin, jottei meinaa millää saara niitä lähtemähän pois.

Ja ku ripustin karteekit paikoollensa, niin totesin, jotta olin mitannu ne liika lyhkääsiksi. Olis saanu olla 10-15 cm piremmät. Mutta muuten kyllä tykkään kovastikki.

Tästä ilonaiheesta huolimata mulla on takaraivos kalavanu yks ikävä asia eilisehtoosta alakaen.

Yks läheenen ihiminen on suuttunu toiselle läheeselle ihimiselle. Sanotahan, jotta kyseeset henkilöt on Suuttuja ja Tietämätöön. Ja mä oon jääny siinä ikävästi välikätehen.

Tarina alakaa jo parin vuoren takaa Tietämättömän kommentista mun Feispuukkihin. Se ei ollu kirijootettu Suuttujasta, mutta tämä oli kumminki tulukinnu sen niin ja päättäny estää Tietämättömän niin Feispuukis ku WhatsAppis ja torennäköösesti puhelukkaa ei mee perille. En tosin tierä, onko Tietämätöön eres kokeellu soittaa. Mutta WhatsAppis se on yrittäny laittaa syntymäpäivä- ym. onnitteluja ja on ihimetelly, ku ei ne näytä menevän perille.

Tietämätöön ei oo tienny tehenehensä mitää pahaa Suuttujalle, eikä sillä oo ollu eres maharollisuutta selevittää asiaa, ku Suuttuja on mitää sanomatta ihan ykspuolisesti päättäny pistää sen estohon.

Eileen Tietämätöön pyysi mua kysymähän Suuttujalta, minkä tähären hänet on estetty ja siitä se alakas pärkyämähän.

Mä yritin seliittää asiaa Suuttujalle, mutta se ei oo vastannu mulle. Mä haluaasin vain eheroottaa, jotta keskustelis Tietämättömän kans ja selevittääs väärinkäsityksen – niin ku aikuuset ihimiset teköö.

En tierä, oonko mäki jo estolistalla. Musta alakaa tuntua, jottemmä taira tuntiakkaa Suuttujaa, ku tämä ei oo eres ensimmäänen kerta ku hän suuttuu läheeselle ihimiselle ja pistää välit ykspuolisesti ja totaalisesti poikki. Ja siinäki mä oon ollu puun ja kuoren välis ku se lähti kans jostaki mun kommentista, johonka tämä toinen estetty reakootti.

Suuttuja on tosi pitkävihaanen, sillä tuo erellinen välirikko on jatkunu jo kuus vuotta. Mutta jos ei se saa sinniänsä (= sisuansa) nieltyä ja sovittua Tietämättömän kans, niin tällä kertaa en eres yritä olla molemmille lojaali, niin ku erelliskerralla, vaan valitten puoleni ja se on iliman pienintäkää epäällystä Tietämättömän puoli.

Vaivaantumista

Anoppi sanoo aikoonansa, jotta jokahista riisutahan loppua kohoren. Mä oon tullu siihen tuloksehen, jotta mun riisuttaminen on alakanu turhamaisuuresta.

Ensi (vuonna kivi ja kirves), mä kompuroottin silloosella työmaallani rappusis ja klosasin oikian nilikkani. Jalaka oli ku limppu ja vain mummokengät passas jalakoohin. Sitte siihen jalakahan kehittyy plantaarifaskiitti elikkä jalakapohojan jännekalavon rappeuma. Eikä korkkokengät oo enää oikeen sen jäläkihin passannu jalakoohin. Sitä ennen mulla oli melekeen aina korkiakorkkooset kengät ja jos mulla olis ollu rahaa, olsin ostanu niitä ainaki yhtä palijo ku Imelda Marcos.

Kolomisen vuotta sitte mä havaattin, jotta vasemmalta puolen päätä on hiukset harventunu. Vielä pahemmaksi tilanne meni, ku (tyhymä!) otin permanentin ja vielä färin hiuksihin yhtä aikaa. Päänahka meni rikki eikä meinannu parantua millää ja hiustenlähtö senku yltyy. Sen jäläkihin päänahka jäi niin kuivaksi ja herkäksi, jotten tohori palijo mitää tököttiä enää käyttää. Onneksi hiukset on kasvanu takaasi eikä kalijuuntuminen jatkunu.

Nyt vielä, ku kulijen pyörällä töis, niin mun valamihiksi ohkaanen tukkahan on littana ja niin ku nuoltu päätä myören. Ja vaikka päänahka on kuiva, niin hiukset rasvoottuu tosi nopiaa. Laiskuuksisnani en viitti joka päivä pestä, sen takia oon joka toinen päivä oikeen rasvaletti.

Päänahaan kuivumisen jäläkihin sain kummaa ihottumaa molempihin kyynärtaipeehin. Se on ruman näkööstä, röpöliäästä, kutiaa toisinansa ja ”leimahteloo” niin, jotta välillä se on rauhalliseet ja sitte taas yhtäkkiä se lehahtaa punaaseksi. Siitä ei lääkärikkää oikeen pääsny selevyytehen, jotta mitä se on ja liittyykö se joinki tuohon päänahaan tilanteehin. Käskivät vain ostaa apteekin tyhyjäksi rasvoosta ja metrata niitä.

Sitte kuivuus iski silimäkulumihin ja silimien alle. Mulla oli punaaset, tulehtunehet silimäpussit ja iho meni ihan karrelle kuivuesnansa. Niitä kutisi ja jos erehtyy hieraasemahan, alakoo sen päiväänen karvastelu (= kirvely), jottei mitää rajaa. Ja tilanne paheni siitä aina pariksi päiväksi. Lopuuksi yhyristin sen vaivan silloosehen silimänympärysvoiteehin. Ku lakkasin käyttämästä sitä ja rupesin sen sijahan rasvaamahan silimänympärykset vaseliinilla (ihan sillä perinteesellä kløverin keltaases apilanlehtirasias olevalla), niin iho parani. Kaikkien ohojeetten mukahan silimänympärysiholle ei saisi laittaa mitää niin rasvaasta voiretta, mutta mitä sitte, jos mä sain siitä avun.

Siinä kohtaa mulla jäi meikkaaminen. Olin aina ennen piirtäny ittelleni naaman töihin lähties. En enää. Oon sitte niin kirijava ja punaanen ku oon. Samahan aikahan naama – niinku tietysti koko muuki kroppa – on ottanu tosisnansa vastahan maan vetovoimman. Leukaperät on ku basset houndilla ja kaulas on ruttuunen kalakkunanheltta. Ja parta rehottaa!

Sitte tuli korona ja ku käsiä pitää pestä mennen, tullen ja vielä palateski, niin jätin sormukset pois. Niiren alla ku kuulemma muhii pasiliskoja. Ennen mulla pruukas olla kihila- ja vihkisormusten lisäksi ainaki yks muu sormus.

Tänä keväänä tuo ihottuma – tai mikä lie – iski vielä kainaloohin, niin jotta paitojen saumat hinkkaa ihon rikki. En voi enää käyttää reororanttiakaa. Haisen siis suurimman osan aikaa hieltä. Yök!

Samoohin aikoohin totesin, jotta kaarituellisten liivien aika on ohi. Iho rikkoontuu, kun ne hinkkaa. Sen ongelman sain onneksi hoirettua kuntohon vanhanaikaasella talakilla.

Kynnet on vielä vähä siinä rajoolla. Ennen mä lakkasin kynnet joka viikko ja pirin ne pitkinä ja hoirettuuna. Nyt neki rapistuu ja on niin epätasaasen rairalliset, jottei kynsilakka näytä enää nätiltä. Kaiken huipuksi osa kynsistä lähtöö reunasta kiertymähän rullalle, kun ne kasvaa vähäki piremmäksi. Ne on rumat! Silti mä aina joskus haluan vetää niihin färiä.

Viimme syksynä meni kuulo. Piti turvautua kuulolaitteesehen. Sen oon onneksi saanu heittää menemähän, mutta emmä vieläkää täysin kuuleva oo. Sitäpaitti tuo putkitettu korva on alakanu vuotamahan. En tierä, poistuuko sieltä ylimääräänen kusi päästä vai onko jotaki muuta mätää. Onneksi mulla on ens tiistaina taas korvapolille aika. Tuntuu nimittään, jotta kuulo on taas huonontunu.

Entäs sitte tämä jatkuva painonnousu! Mä tierän, jotta ikää myören aineenvaihrunta heikkenöö ja sais syörä entistä vähemmän. Tyhymästi kuvittelin, jotta ku alakaan pyöräälemähän, niin eres vähä lähtis paino putuamahan. Ja pa**at! Noussu se vain on. Mä käyn joka aamu puntaris ja melekeen joka aamu sielä on uuret ennätyslukemat. Oon nyt viimmeesten kolomen vuoren aikana lihoonu varmahan ainaki kahareksan kilua.

Millää en kuitenkaa tunnu saavani ittiäni ruotuhun ja pistämähän syömisiä uusiksi. Vaikka isäntä meillä pääsääntöösesti keittääki – eikä torellakaa mitää terveysruokia – niin voisin mä silti ottaa vaikka pienemmän annoksen tai kylykehen jotaki tervehellistä. Mutta ei!

Ja ku en viitti enää teherä ehtoosinkaa yhtää mitää, mihinä eres vähä kuluus enerkiaa, niin arvaahan sen, jotta ruoka jämähtää tuohon liiringille (= vyötärölle). Tämä olis näistä mun vaivaantumisistani ainut, jollekka mä oikiasti voisin itte jotaki, mutta eres siihen en saa ryhyrytyksi. Helepompaa on vain ostaa kerta kerralta isoompia joukkuetelttoja ruhonsa peitoksi. Niin jotta ei täs kurijuutta kummempaa.

Onkahan mun loppu jo lähellä, ku näin palijo on jo riisuttu?

En tykkää!

Heti, ku tänne selekänsä kääntää (pääsiääsen aijaksi) niin täälä käyrähän muuttelemas sivuja. Ja tietysti huonommaksi, kuinkas muutenkaa.

Täältä on karonnu ohojauspaneeli, johona sai kätevästi sortattua vanhoja artikkelia poistettavaksi ja sieltä näkyy myöski roskapostit, joita sivulle oli tullu. Nyt oli työn ja vaivan ja monen klikkauksen takana, jotta pääsin poistamahan vanhan jutun. Samoon oli karonnu kuvista aikahaku. Ei muuta ku kelaat kaikkien kuvien loppuhun, jotta saat poistettua ne vanhimmat.

Yhtää en tykkää! Mietiin jo koko plokin poistamista, mutta kattotahan ny, ku saan enimmän kiukun pureettua.

Sun pitää soittaa jonaki toisena aamuna…

Tänään en oo kuullu käytännös kattoen yhtää mitää. Kaffettunnilla en saanu mitää selevää kenenkää puheesta, ku kuulin vain oman syömisen äänet.

Niimpä mä suivaannuun ja soitin arvauskeskuksehen. Sieltä vastattihin tällä kertaa ihimeen nopiaa. Yleensä sinne saa jonottaa vaikka kuinka kauan. Mutta eipä siitä ollu mitää hyötyä. Mulle torettihin vain, jotta tämän päivän kaikki aijat on menny ensimmääsen tunnin aikana. (Mä soitin kymmeneltä.) ”Sun pitää soittaa jonaki toisena aamuna” totes hoitaja.

Mun mielestäni on käsittämätööntä, jottei aikoja anneta ku justihin sille päivälle. Joka aamu piretähän uuret arpajaaset, kuka pääsöö puhelimella läpi ja saa arpavoiton/armopalan ja saa lähestyä vaivoonensa lääkäriä.

On hienot aijanvaraussysteemit, mutta ilimeesesti niis on vain yks päivä: tänään. Vaikka niin vissihin on neuvottu tekemähänki, jotta älä murehri eilistä, ku se on jo menny äläkä murehri huomista, ku se ei oo vielä tullu. Pitääs elää tätä päivää.

***

Kaiken lisäksi Tulorekisteri alakas ryttyylemähän ehtoopäivällä. Mun olis pitäny saara yhyren asiakkahan palakat ilimootettua, mutta se heitteli mulle jotaki herijaa, jottei ilimootus oo oikian muotoonen. Katin kontit! Toissa viikolla ilimootin viimmeeksi saman asiakkahan palakkoja eikä se silloon herijannu mitää. Ja tänäänki ilimootin toisen asiakkahan palakat ja seki ilimootus meni ihan oikeen. Nyt mä jourun huomenna naputtelohon ne tierot käsin Tulorekisterihin. Virhemaharollisuus vain aina kasvaa, ku joutuu käsipelillä tekemähän. Ja aikaaki siihen tietysti menöö palijo enämmän.

Aktiivilomaalija

Flikka tuli keskiviikkona vuorostansa lomalle. Alootettihin tarijoolu äitsykän pitsalla, ku sitä ei kuulemma Oulusta saa 😀

Torstaina töistä tulles täälä oli flikka laittanu tortillatarijoolun. Sillä oli isoo kattilallinen jauheliha-papumuhennosta ja muut täyttehet siihen päälle.

Olivat isänsä kans päivällä kierrellehet kauppoja ettimäs mölökky-peliä. Sellaasen halapisversio oli löytyny ja sitähän me sitte pelattihin ehtoolla. Minä tietysti hävisin joka kierroksen.

Perijantaina flikka oli leikannu isänsä tukkahan oikian mallin. Ei ollu enää mallia ”kynitty kana”, miltä se näytti mun käsittelyn jäliiltä.

Tortillatäytettä oli vielä niin palijo, jotta jatkettihin hyväksi havaatulla plättylinijalla.

Ehtoolla flikka lähti vielä kaverinsa kans rattastamahan. Mä leivoon sillä välin raparperipiirakan.

Eileen käytihin aamupäivällä pelaamas pari kierrosta frispiikolffia (= frisbeegolfia), mutta oli niin kova tuuli, jotta pakkas kiekot lentää mihinkä sattuu. (Mun kiekot kyllä lentää tyynelläki säällä mihinkä sattuu…) Parilla viimmeesellä korilla alakoo hilijoollensa ripsimähän vettä, mutta ei kovin pahasti onneksi kastuttu.

Mua ärsytti suunnattomasti, ku näin, kuinka palijo roskaa sinne raralle oli jätetty. Oli kalijatölökkiä, enerkiajuomatölökkiä, nuuskarasiaa, keksipakettia, mehutetroja ja vaikka mitä. Mitä ihimiset oikeen ajatteloo, kun ne jättää tuollaasen sotkun jäläkehensä? Puhuttihin, jotta pitää ens kerralla ottaa jätesäkki joukkohon ja kerätä niitä samalla pois.

Ai kuinkako meni peli? Meni. Päin mettää. Mutta mä oon tottunu aina olemahan se huonoon kaikes. Onneksi ei tartte tosisnansa kilipaalla. Ura jäis aika lyhkääseksi.

Kotia tultua vaihroon kuivat vaattehet ylle ja koska sitä tortillatäytettä oli aina vain jälijellä, niin tehtihin jämävuoka makarooniista. Tein valakoosen soosin ja terästin sen chilinmakuusella Koskenlaskija-ruokajuustolla. Laitoon kerroksittaan keitettyjä makaroonia ja tortillatäytettä. Juustokastike päällimmääseksi ja vielä kerros pitsaraastetta päälle. Hyvää tuli 🙂

Syötyänsä flikka lähti serkkunsa kans kaffittelohon ja sieltä tultuansa leikkas vielä mun tukan.

Justihin, kun se sai tukan leikattua, tuli pihalla sellaanenki rajupuuska, jotta kastelukannut lenteli naapurin puolelle asti ja vettä tuli aiva vaakasuoras niin, jottei pihan yli meinannu nähärä. Se oli hyvin hetkellinen ilimiö, niin jotta ku flikka meinas kuvata sitä ja sai puhelimensa hajettua, niin pahin myräkkä oli jo ohi.

Tänään oli isännän keittovuoro, mikä tarkootti sitä, jotta syötihin krilliruokaa.

Ehtoopäivällä flikka lähti junaalemahan kohti Oulua. Sen piti vain VR:ltä varmistaa, kulukooko se juna, ku se oli yhtä aikaa peruttujen junien listalla ku samahan aikahan siihen oli voinu ostaa lippuja… Meni se – ja flikka on jo kotona. Nyt niillä on vävypoijan kans kolome viikkua yhtöhööstä lomaa.

Olipa hauskaa, ku se pisti meihin vanahuksihinki vähä liikettä. Tosin nyt on heittokäsi kipiä. 😀

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.