Sehän tuli nopiaa!

Hyi, mitä te oikeen ajattelitta?

Mä tarkootin tietysti sitä Koulutusrahaston stipenripäätöstä! Oli nimittään tullu sähköpostihin tieto, jotta stipenri on myönnetty.

Olis ollu hienua, jos sillä olis voinu hankkia ittellensä jotaki. Mutta. Ei se ny käy, ku koko aijan muutoonki eletähän kärestä suuhun. Elämisehen neki rahat menöö varmasti eikä jää mitää muistoa, oliko niillä ostettu tarijousjauhelihaa vai hampparinväärää (= lenkkimakkaraa) vai maksettu puhelinlasku.

Mutta hyvä näinki. Joka lantti on tervetullu täs vaihees.

Mainokset

Aina vain vaivaanen :(

Ihan ensiksi kiitokset E&A:lle kukasta! Oon joka vuosi haaveellu ostavani pallokrysanteemin, mutta ei sitä sitte kumminkaa ittellensä malta. Nyt mulla on sellaanen terassin pöyrällä. 😀

Eileen ehtoolla poika tuli käymähän. Toisin sanoen se kotiutuu joskus yhyreksän mais ehtoolla ja tänä aamuna puoli kahareksan aikoohin se jo lähti kohti Oulua jokavuotiselle Hötsi-reissullensa. Kotomatkalla sunnuntaina se piipahtaa taas yöksi tänne, mutta saattaa olla, jotta on täälä vasta puolilta öin. Maanantaina se jatkaa matkaa kotia.

Sitte alakaaki sairauskertomus: Tänään nimittäin tein harvinaasen lyhkääsen työpäivän. Kerkesin aamulla pestä myymälän laattiat pesurilla, ku alakoo tulla kipiää alamahahan. Mulla on ollu sellaasia kipuja joskus aikaasemminki, mutta ei näin pahana. Mua oksetti, maha meni sekaasin ja kylymä hiki nousi pintahan. Ja vaikka pomon luvalla hetken makasinki ruokakämpän soffalla, ei kipu hellittäny.

Yritin kumminki kömpiä jatkamahan hommiani, muttei siitä mitää tullu. Kymmenen mais kysyyn pomolta, voinko lähtiä kotia. Sellaasta ei oo montaa kertaa tapahtunu mun työvuosien aikana. Melekeen hävetti.

Isäntä kysyy heti, jotta mikäs nyt. Mä sanoon, jotta sain lopputilin. Se vastas pettynehellä äänellä, jotta ”Vai niin”. Vähä siihen sävyhyn, jotta se tais hetken uskoa… Kuulemma epääli, jotta mä oon mokannu jotaki tosi pahasti. Jotta niin palijo se luottaa muhun… 😉 Ittehän oon toitottanu koko aijan, jotten osaa mitää. Ihimekös tuo, jos ei kukaa muukaa usko mun osaavan mitää. No, onneksi ei ainakaa vielä tullu lopputiliä. Eihän täs ny enää ookkaa ku 12 työpäivää jälijellä. Tai 13, jos mä teen tuon tämänpäivääsen takaasi.

Mä tälläsin itteni varovaasesti olohuonehen soffalle maata. Ajattelin, jotta siitä on lyhin matka vessahan, jos se Yrjö kumminki päättää tulla käymähän. Onneksi ei tullu ja mä pysyyn paikoollani ehtoopäivähän asti ennen ku kipu antoo kunnolla periksi. Tai jäi siihen vielä pieni aristus.

Laitoon ylähä noustuani pomolle viestiä, jotta hengis ollahan. Se ku on nimittäin kans murehtijanaisia, niin ajattelin, jottei sen tartte ainakaa mua murehtia viikonloppuna.

Työperäänen sairaus

Mä epäälen sairastuneheni työperääsesti. Työmaalla on omistajapariskunta ollu flunssas ja tällä viikolla toinen vakinaasista työntekijööstä. Nyt mulla on kurkku kipiä, mä yskin ja präiskin (=aivastelen) ja nokka vuotaa.

Mä ehkä saatoon vähä eresauttaa sitä, ku tänään on ollu oikeen komia päivä ja ajattelin harrastaa hyötyliikuntaa. Lähärin polokupyörällä viemähän siskoonflikan syntymäpäivälahajaa postihin. Sillä reissulla kurkku tuli kipiäksi, ku kotomatkalla oli kylymä vastatuuli. En ollu eres mihinää puolipukees, vaan mulla oli kyllä pitkähiaanen paita ja takkiki yllä, mutta siitä huolimata ny karvasteloo (= kirvelee) kurkkua. No, jonsei kuumet nouse (niin ku ei yleensä nouse), niin meen huomenna tartuttamahan toisen vakinaasen työntekijän ja työharijoottelijan ja liuran asiakkahia… Jotaki kertonee mun olosta se, jotta minä, joka inhuan hunajaa, oon jo sitäki ottanu.

Eileen mulla sitä vastoon oli tosi hauska päivä. Siskoonpoika ja vaimonsa pitävät yhtöhööset 50-vuotispileet parin viikon päästä ja mä sain omasta mielestäni aiva mahtavan irean niin korttihin ku lahajahanki. Korttitarvikkehia mulla on monta loorallista, mutta justihin sellaasia ei luonnollisestikkaa löytyny, mitä olsin ny tarvinnu. Niimpä niitä piti lähtiä aiva kaupungista asti hakemahan, ku sielä on lähin askartelutarvikeliike. Samalla reissulla hajettihin myöski lahaja – tai osa siitä, osan oon jo hankkinu aiemmin. Vielä puuttuu yks juttu, mutta sen mä saan luultavasti hankittua huomenna töistä.

Kummpoika oli morsmaikkunsa kans kotonansa tämän viikonlopun. Sillä oli eileen syntymäpäivä ja kun se harrastaa viskejä, niin hajettihin viskipullo lahajaksi. Minä suurena viskiasiantuntijana valittin sen, mihinä oli komeen pullo. 😀 Ehtoopäivällä käytihin kakkukaffeella. Tää on ny siis aiva yhtä juhulaa.

Tänä aamuna alakasin askartelemahan sitä korttia ja kasaamahan lahajaa. Sen puuttuvan osan takia en saanu sitä vielä valamihiksi asti. Mutta hauskaa mulla oli. Tuollaanen värkkääminen on tosi mukavaa silloon, ku tietää tarkasti, mitä haluaa antaa, mutta jos pitää väkisin keksiä, niin silloon lahajasta – ja sen hankkimisestaki – puuttuu hauskuus. 

Kivitasku

Mä oon tänä kesänä kuunnellu yhtä lintua, jota en oo tunnistanu. Aamulla se kuuluu taas ja sillon mulla välähti: sehän on kivitasku! Sen ääni kuullostaaki ihan siltä, ku sillä olis kiviä taskus. Kyllähän mä ilahruun. En muista, jotta olsin kuullu tai nähäny sitä muuta ku muksuna. Tälläkää kertaa en kyllä nähäny ku lennos enkä olsi siitä tunnistanu. Melekeen samas suoritti haukka (en tunnistanu, mikä haukka) matalan ylilennon. Jotaki sillä oli kynsisnänsä.

Mulla oli tänään taas työtöön päivä. Ajattelin, jotta omistan sen nuolle hääprojektiille, mutta sitä ennen piti käyrä kirijastos ja kaupas.

Eihän ne mun projektit nykkää menny putkehen. Oli tarkootus tulostaa puhe nuorille ja teherä sitä varte kansio. Mutta tulostin teköö sellaastaki sotkua, jottei sitä kehtaa antaa. Oon ajanu puhuristusohojelman läpi ainaki kymmenen kertaa, mutta aina vain se suttaa. Välillä se herijas tulostusvirhettä ja välillä tietokones ei tunnistanu koko tulostinta. Lisäksi vähä väliä on ollu yhteysongelmia. Koneski on kaatunu jo kahareesti. Niimpä mulla ei oo mitää valamista tältäkää päivältä. 😦 

Työn raskaan raataja

Täs on loppuviikosta saanu teherä oikeen rumihillista työtä, niin jotta toises käres on monta rakkua.

Meillä on töis sellaanen vanhanaikaanen hydraulinen paffiprässi, johonka pitää pienistää loorat, jotta ne mahtuu sen säiliöhön. Nyt on ollu niin vilikkahia päiviä, jottei kukaa oo melekeen kuukautehen keriinny siliputa ensimmäästäkää paffilootaa. Ne alakas jo vyöryä pahasti myymälän puolelle.

Keskiviikkona oli sen verran hilijaasempaa, jotta Liisa meni ensi niitä pienimähän ja sitte pomo sanoo mulle, jotta mee ny sen avuksi. Mä vapautin Liisan asiakaspalavelutehtävihin ja jäin itte pilikkoomahan niitä lootia.

Työkaluna mulla oli entinen puukkoo. Sen terä oli niin pahasti lovilla, jotta se ei leikannu, se vain rullas paffia erellänsä. Sillä mä kumminki sisukkahasti kitkutin lootia hajalle. Stigan ruohonleikkuriloota oli se, mikä sai kären rakoolle. Se oli senttiä vahavaa muovitettua paffia. Mutta otin mä siitäki työvoiton.

”Ei ne herrat palijo tarvitte” pruukas äitee sanua. Niinhän se on, ku ei oo tottunu kynää järiämpää työkalua pitelemähän.

Eileen olin jo sen verran viisaheet, jotta kävin kattelemas työkaluloorasta ittelleni kunnollisen mattopuukoon, millä jatkoon työntekua. Melekeen koko päivä siinä meni, mutta sain ku sainki kaikki loorat pienistettyä.

Ehtoopäivällä mulle nakitettihin kiinteestövesiputkien osien hintojen tarkistus. Siinä meni eilinen ehtoopäivä ja tämä päivä kokonansa. Se tarkootti paikoollansa seisomista kassapäättehen ääres kovalla petoonilaattialla. Ai että selekä ja jalaat kiittää!

Vähä välillä kerkesin olla kassalla, mutta hyvin vähä.

Täs muutama aika takaperin oli työkkärin sivuulla toimistosihteerin paikka auki, mutta ku siihen vaarittihin hyvää englannin taitua, niin en sitte uskaltanu eres hakia. Se jäi kumminki vaivaamahan mua ja niimpä mä ettiin netistä tietua kielitasotestiistä. Löysin pari ilimaasta, jokka tein.

Sain niistä paremman tuloksen ku olsin uskaltanu eres toivua. Valitettavasti niistä ei tietenkää mitää virallista toristusta saa, mutta antoo ne ainaki vähä itteluottamusta.

Testien jäläkihin mä yritin ettiä vielä sitä työpaikkailimootusta, mutta se oli jo poistettu. Hakemata jäi. Olsin voinu nuotten testien jäläkihin olla uhkarohkia ja kokeella eres laittaa hakemusta. 

Nyt olis sitte viikonloppu eres. Ei oo mitää suunnitelmia, joten eikähän se mee perinteesesti pakollisis kotitöis ja huilaalles.

Pensankatkua ja lakankäryä

Mulla oli tänään taas työttömyyspäivä. Ei voi oikeen ikänä etukätehen suunnitella mitää, ku yleensä saan vasta maanantaina ehtoopäivällä tietää, tuunko tiistaina töihin vai en. Ku joskus se ”vapaa”päivä on osunu keskiviikolle tai torstaillekki. Mutta siitä nää on kivoja päiviä, jotta saa kummasti aina asioota hoirettua.

Gorilla on pahaenteesesti haisnu pensalta jo piremmän aikaa. Mä oon ny aika vähä ajanu sillä, ku oon aina säiren sallies käyny pyörällä töis. Mutta ku auto on seisny tallis piremmän aikaa ja sen oven aukaasoo, niin sieltä tuloo tosi vahava pensanhaju.

Oli tarkootus käyttää se huollos ja katsastaa ennen Oulun reissua, mutta korijaaja on lomalla eikä ota uusia töitä ennen elokuuta. Täytyy yrittää heti kuun vaihtees kysäästä, josko sen sais huoltohon.

Vähä (tai oikiastansa aika palijoki) huolestuttaa tuo haju. Maahan ei pensaa näyttääsi valuvan, mutta jostaki se tankki falskaa (= vuotaa). Mihinkä se vuotaa ja voiko se olla vaarallista, se mua huolestuttaa.

Sain kumminki aamulla muutaman muun asian hoirettua: siirsin hammaslääkärin kontrolliaikaa, ku tajusin, jotten varattuhun aikahan pääse. Uus aika meni ny sitte lokakuun alakuhun, mutta ku ei oo mitää akuuttia, niin se ei haittaa.

Seuraavaksi tilasin kosmetolookin, se on 1.8.

Aamupäivällä mulle tuli ompelimosta viesti, jotta tanttu olis valamis. Kävin sen hakemas saman tien ja hain kaupasta vähä täyrennystä jääkaappihin.

Ruaan jäläkihin isäntä eherootti, jotta lähäretähän käymähän sen siskoon työnä kyläs, mutta siskoonsa oli menos parturihin. Meemmä sitte joskus toiste.

Kyläälyn sijasta mä paneuruun yhtehen hääprojektihin. Siihen liittyen vietin aikaa verstahalla lakankärys usiamman tovin. Vaan ei se menny ihan niin ku Strömssöös eikä lopputulos ollu sellaanen ku olin toivonu, mutta isäntä meinas, jotta kelepaa. Pakko kelevata, koska uurestansa en voi sitä enää teherä. Tai voisin, mutta pitääs ostaa uuret värkit eikä lopputulos torennäköösesti olsi yhtää sen kummee.

Sitte luin puheen läpi ja havaattin korijattavaa. Olin justihin saanu konehen auki ja tehtyä ensimmääset muutokset, ku ukkoonen jyrähti. Ei ku äkkiä kones kiinni ja piuhat irti seinästä. Mutta siinä se oli koko ukkoonen: yks jyrährys eikä muuta. Hetken päästä uskaltauruun takaasi konehelle. Sain virheet korijattua ja tulostin tekstin. Heti osuu silimihini uus kohta, mikä pitää vielä korijata. Saa nähärä, onko alakuperääsestä tekstistä enää mitää jälijellä häihin mennes… 

Verotoimistoki yllätti!

Lähärin aamulla ensimmääseksi selevittelöhön tuota verokorttiasiaa ku verotoimisto ei oo näin kesäaikahan auki ku yhyreksästä kahtehentoista. Ajattelin, jotta jos hyvinki kauan joutuu jonottamahan, mutta ei ollu ku kaks asiakasta ennen mua.

Siinä oli ensi aulas kohtelias nuorimies, joka kysyy, minkämoisella asialla oon ja ku kuuli, jotta uutta verokorttia tarttisin, niin se halus esitellä tuon netistä tilattavan verokortin mulle. Mä sanoon, jotta justihin sen takia mä oon täälä, kun sain sieltä niin pienen veroprosentin, jotten usko ittekkää.

Poika laski demoversiolla (mun omilla tieroolla ei päästy laskemahan, ku ei mulla ollu pankkitunnuksia mukana) – ja sai veroprosentiksi 0! No sitä siinä ihimeteltihin ku tuli mun vuoro mennä virkaalijan juttusille. Sielä oli varmahan joku kesälomasijaanen, nuori flikka, jota vanhempi virkaalija taustalta ohojeesti. Ja mitä ihimettä: ne sai veroprosentiksi mulle saman nollan kun se poikaki.

Seliitys oli se, jotta ansiosironnaasista on viety yli 25%, Kela vie 20% ja palakkatulo jää niin pieneksi, jotta nuo aikaasemmin pirätetyt verot kattaa sen ennakonpirätyksen. Mä naureskelin, jotta tottahan näillä prosentiilla ny tekis töitä vaikka vähä piremmältäki. 😀 Myöhemmin ajattelin kumminki laittaa verokorttihin eres 5%, jottei vain mee luille. Mieluummin maksaa liikaa ku liika vähä. On sitte joulurahat ”jemmas”.

Kotia tultua päivitin CV:n ja meinasin laittaa ”työnhakukansion” kuntohon, mutta jouruun totiamahan, jotta tuota paperia on vuosien mittahan kertyny niin palijo, jotta sieltä loppuu tila. Pitää vanhimpia toristuksia sieltä hävittää ja laittaa uuret tilalle. Tai hankkia lisätaskuja kansiohon.

Ehtoopäivällä päätin mennä perkaamahan meirän kivikkokasan, ku siinä ei enää ollu kukista tietuakaa, heinä vain kasvoo komiasti. Ku olin sangoollisen repiny sitkiää heinää irti, tulin siihen tuloksehen, jotta nyt lähtöö kivekki! Hain kottikärryt ja lapion ja alakasin kiikertämähän kiviä ylähä ruohomättähien seasta. Ensimmääsen kiven alta löytyy elämää. Sielä oli muurahaaspesä ja munia ruvettihin kantamahan kiiruhulla turvahan syvemmälle. Äkkiä ne katos näkyvistä. Ilimeesesti ne majaaloo kivikasas ollehes vanhas koivun kannos.

Isäntäki tuli sitte auttamahan isoompien kivien kans. Kaks kottikärrykuormallista siitä tuli. Isäntä haki siihen vielä multaa ja nakkeli vähä nurmikonsiementä. Aurinko paistoo niin kuumasti, jotta johonaki vaihees meinas ruveta silimis mustumahan. Varsinki, ku ei ollu mitää pääs. Pirin juomatauon ja hain poijan lippalakin päähän, kun en itte omista sellaasta.

Urakan jäläkihin olin aiva hiestä märkä ja multaanen. Oli pakko käyrä suihkus.

Isäntä meni vielä puupinolle ja ku seki sieltä tultuansa kävääsi suihkus, niin pyykkikoppa oli täynnä. Laitoon pyykit peseentymähän, nyt on hyvä ilima kuivattaa pihalla.

Soittelin Ruottin-velijelle synttärionnittelut.

Myöhemmin ehtoolla toinen velii oli yrittäny soittaa mulle. Oli menny vain suoraa vastaajahan. Mä en tierä, mikä siinä on, ku tuota se on teheny jo pitkähän. Sim-korttiki on jo vaihrettu, mutta sama vaiva jatkuu. Isännällä on sama liittymä ja sen puhelut tuloo kyllä läpi. Eikä mun puhelinkaa oo ku vasta parin vuoren ikäänen, jottei ny luulisi siinäkää olevan vikaa.

Testasimma joskus sillä lailla, jotta vaihroomma isännän kans puhelimia, mutta ei ainakaa sinä aikana sitte menny yhtää puhelua vastaajahan. Tosin en muista, soittikokaa kukaa mulle silloon. 😀