Ensivaikutelmia

Oon ny oikeen kokonaasta kaks päivää keriinny olla uurella työmaalla. En voi sanua, jotta olsin ollu töis.

Eileenen päivä meni kuunteluoppilahana ku ei mun konehes ollu vielä kaikkia tarvittavaa, jotta olsin itte pääsny jotaki tekemähän. Puhelimen kans sain aikaa kulumahan vielä ehtoollaki ku ei oo ennen ollu iPhonea, niin se tuntuu niin ourolta Androidin jäläkihin. Mutta varmahan siihenki tottuu aijan kans.

Porukka tuntuu tosi kivalta ja nyt ku on etukätehen nähty muutaman kerran, niin oltihin jo ”vanhoja tuttuja”. Työnantajan puolesta on melekoonen kestitys työntekijöölle. Melekeen pärijääs iliman omia evähiä.

Palijo tuloo tietua, vaikka tarkootus on ny opetella ensi vain palakkoja ennen ku alaatahan sekaamahan päätä millää muulla asialla. Sanoonki jo toimistopäällikölle, jotta kyllä menöö kauan aikaa ennen ku musta alakaa olla heille mitää hyötyä. (Jos ikänäkää.)

Tänään saatihin kones sellaasehen lyöntihin, jotta pääsin vähä harijoottelemahan varsinaasta palakanlaskentaa. Aika lailla erilaanen ohojelma ku erellises työmaas, mutta siinä on ihan hyviä, työtä helepottavia ominaasuuksia, jotta toivon johonaki vaihees ennen eläköötymistä tulevani sen kans sinuuksi. Mutta itte palakanlaskennan lisäksi on palijo muuta muistettavaa. Plus se, jotta toimitahan sähkööses ympäristös, ku mä oon tottunu pelaamahan paperien kans.

Pää on vain ollu vieläki niin räkää täynnä, jotta sinne ei sekahan oo tainnu palijo muuta sopia. Kuumetta ei kumminkaa oo ollu, niin ei oo tarvinnu olla pois. Olis ollu noloa heti ensiksi pyytää saikkua.

Tänehtoona kävääsin verkkopankis, ku sain sen tuohon uutehen luurihin asennettua. Ja tajusin, jottei mun viimme kuun palakka oo tullu vieläkää. Nyt on kyllä käyny oikeen emämoka: palakanlaskija saa itte käyrä viimmeesenä työpäivänänsä laskemas oman palakkansa – ja unohtaa sitte laittaa sen maksatuksehen. 🤬 Piti pistää nöyrästi entiselle pomolle tunnustus ja pyytää, jotta se johonaki kohtaa kehtaas pökätä sen maksuhun…

Olisko mun sittekki viisahinta vain siirtyä suoraa eläkkehelle. Tämei oikeen vahava suositus oo uurelle työnantajalle. Ja antaa tosi ”hyvän ja huolellisen” kuvan entisellekki työnantajalle. (Hyvä vain, ku päästihin siitä erohon.. On ny jonku toisen mieliharmina.)

Ens viikko menöö kaharen työkaverin kans kouluutukses. Mä luulen, jotta ku mä sieltä palaan taas palakkaharijootteluhun, niin minen muista enää eres omaa nimiäni, saati sitte kuinka niitä palakkoja laskettihinkaa.

Advertisement

Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Pieni pää ja vähä mieltä

Kävääsin aamulla työmaalla. Sielä oli pari palakkajuttua, mistä pomo halus kysyä. Molemmat saatihin selevitettyä.

Mutta sitä ennen kaffiteltihin. Aijootin menoni niin, jotta koukkasin kaupasta kuivakakun joukkohoni ja toivoon, jotta saan vielä ainaki tämän kerran viettää kaffettuntia justihin näitten, tärkeeksi tullehien työkaverien kans. Keskiviikkonahan mulla tämä työsuhure loppuu ja torstaina alakaa uus.

Ruaan jäläkihin isäntä ilimootti lähtevänsä Motonettihin ja kysyy, lähärenkö mä joukkohon. Lupasin lähtiä aikani kuluksi, ku vettä satoo eikä voinu mennä pyöräälemähänkää. Käytihin Motonetis, Puuilos, Minimanis, Tokmannilla ja vielä toisellaki Tokmannilla.

Isäntä katteli jotaki tiettyä autonhoitoainetta. En eres muista, oliko pesuainetta vai vahaa. Mutta yhtäkaikki justihin sitä ei löytyny, mitä se haki. Jotaki vastaavaa kumminki.

Sitte se katteli ittellensä pyöräälykypärää. Hilu on kuulemma joka kerta kysyny salilla, mihinä sen kypärä on. 🤣 Lopuuksi se rupes ittekki miettimähän, jotta jos pyörän kans kaatuu, niin siinä kaatuu aika ylähältä, jotta päänsä saa kyllä hyvin kolhittua.

Mä oon vastustanu kypärää koko aijan, mutta ajattelin, jotta jos isäntä suostuu sellaasen laittamahan päähänsä, niin kyllä mäki. Paitti, jottei mun tarttekkaa! Siinä käytihin nimittään niin, jotta vasta viimmeeses kaupas innostuun kokeelemahan niitä päähäni ja ku oon tälläänen leuatoon ja pienipäinen, niin eipä saanukkaa leukaremmiä kiristettyä niin kiriälle ku olis tarvinnu. Remmistä loppuu säätövara. Ja pienempää kokua ei löytyny siitä mallista, minkä mä olsin kelepuuttanu.

En ny kumminkaa vielä luovuttanu sen suhteen. Kattelen, jos niitä tulis vaikka johonaki vaihees lisää. Tai jos löytyys jostaki muolta sellaanen, mikä miellyttääs silimääki.

Jos olis löytyny, niin se olis pääsny jo tänään koekäyttöhön, ku kotia tultua oli saret lakannu, niin lähärin pyöräälemähän. Piti lenkki taas suunnitella tuulen mukahan. Paitti jotta se tuuli pyörii niin, jotta oli melekeen sama, mihinkä suuntahan meni. Mutta sellaasen arviolta nelijäntoista kilometrin lenkin tein.

En tierä, kumpaako uskua: pyörän mittaria vai tuota puhelimen sovellusta. Pyörän mittari näytti vähä yli 14 km, puhelin vähä alle. Ja kotia tulles tajusin, jotta on vissihin vähä kunto parantunu ku ei enää mee niin hapoolle eikä tunnu niin vastenmieliseltä ku aluuksi. 😆 Hiki kyllä tuloo aina vain, niin jotta onkahan se kunto sittekkää mihinkää parantunu… Jotain 150 km on ny vasta mittaris. Ei varmahan tuu kovin suurta lukemaa tälle kesälle.

Ehtoopäivällä mun alakoo WhatsAppi laulaa. Ensi tuli ilimootus, jotta mun on liitetty uuren työnantajan ryhymähän. Sitte Ansku laittoo viestin, jotta hän on teheny meille kolomelle oman ryhymän, mihinkä tuloo tuohon uutehen työtehtävähän liittyvät jutut. Ja uus pomo laittoo vielä viestiä, jotta sais heirän puolestansa aloottaa jo vaikka maanantaina, jos tahtoos. Tärkiää alakaasin, mutta työsopimuslais on pykälä, joka kieltää työskentelemästä kilipaalevalle taholle niin kauan ku erellinen työsuhure on voimmas. Nyt ehtoolla oon viestitelly Raijan kans, josko keriittääs vielä näkemähän ennen ku työt alakaa. Näyttää hyvin vahavasti siltä, jotta tiistaina meemmä taas syöpööttelemähän. 🍲 Nam!

Pellilehemä on kallis pitää

Flikalla on ollu jo jonku aikaa ongelmia autonsa kans. Kevättalavella laskettelureissulta tulles siinä oli syttyny joku vikavalo, mutta se muistaakseni sammuu omia aikojansa eikä siihen kiinnitetty sen kummemmin huomiota.

Reilu kuukausi sitte auto ei ollu työpäivän jäläkihin suostunu käynnistymähän, vaan se jouruttihin vetämähän hinausauton kyyttihin ja viemähän korijaamolle. Mihinä se luonnollisesti oli käynnistyny niin ku ei mitää. Mutta ne oli arvellu, jotta sieltä on menny joku nokka-akselin asentotunnistin.

Ei vissihin sitte kumminkaa ollu se, ku lauantaina flikka lähetti vireon, ku autua veretähän taas hinurin kyyttihin. Nyt auto oli sammunu keskelle risteystä, mutta flikka oli saanu rullattua sen vielä risteyksen yli. Tällä kertaa oli tuomioksi tullu, jotta pensapumppu ja akku on sököjä. Ne kustantaas luultavasti reilut parisataa plus työt päälle.

Flikka alakaa vähitellen kypsyä, ku ei tuolla uskalla kohta enää mihinkää lähtiä, ku ei tierä, koska se jättää tien päälle. Onneksi hinauksihin niillä on joku hinausturva, jotta niistä ei oo tarvinnu maksaa.

Mulla ei oo auton kans onneksi ollu mitää murehia, mutta käytin sen tänään ns. välihuollos. Se kesti tunnin verran ja me lähärimmä sillä välin isännän kans käpyttelemähän Minimanihin. Mutta ei tullu ny ostohousuja jalakahan, niin loppujen lopuuksi päästihin kaupasta pihalle alle kolomellakympillä.

Ja isäntä tarijos vielä teen ja porkkanaleivoksen kaffilas. Sieltä mentihin kirpparille, mistä ei tarttunu joukkohon muuta ku vajaan nelijän euron avaamenperä isännälle.

Auton sai lunastaa hoirosta reilulla parillasataa. Ja ohojeestuksella, jotta tämän kesän voi vielä ajella nuolla renkahilla, mutta ens kesäksi kannattaa hankkia uuret. Kulutuspintaa oli jälijellä 4 – 4,5 mm. Lain mukahan saa ajella niin tyynni, jotta jälijellä on enää 1,6 mm, mutta ne ei oo enää kovin turvalliset. Vesiliirtovaara alakaa kuulemma olla jo näillä lukemillaki. Sitä en tohori vielä eres ajatella, mitä ne kustantaa. Mutta täälä kehitysalueella oma auto on välttämättömyys ku julukisia kulukuneuvoja näkyy lähinnä televisios. Ei täältä pääse mihinkää iliman omaa autua.

Lopuuksi käytihin vielä ruokakaupas. Kyllä täytyy sanua, jotta tällääsen päivän jäläkihin alakaa taas tuntua, jotta tilipäivähän on aiva turhan pitkä aika.

 

Uuret korvat

Siinä ne ny on – mun uuret korvat. Eileen hajettihin. Vanhakki sain joukkohon.

Tosin mä oon vähä pettyny näihin uusihin, ku orotin, jotta näillä saan oikeen superkuulon ja kuulen het, jos kylän toisella laitaa joku purottaa nuppineulan. Mutta musta tuntuu, jottemmä kuule yhtää sen paremmin ku ennenkää.

Se voi kyllä johtua siitä, mitä lääkäriki mainitti, jotta mun kuulonalenema on kumminki sen verran lievä, jotta on vähä siinä ja siinä, onko näistä mitää apua. No en ainakaa kovin ramaattista muutosta oo huomannu. Mutta näillä ny mennähän.

Ei viitti heti mennä säärättämähänkää ku se tietää joka kerta uutta poliklinikkamaksua. Vähä turhan kallista lystiä. Oonhan mä pärijänny laillani tähänki asti. Ja pitää toreta ku äitee aikoonansa, jotta ”ei mun kaikkia tartte kuullakkaa”.

Ei seuraavahan satahan vuotehen

Isäntää alakoo vissihin kyllästyttää, ku mun loma on jo puoles välis eikä oo tehty mitää eikä käyty mihinää. Tänään se nimittään salilta tultuansa eherootti, jotta mentääs johonki syömähän.

Jääkaapis olis kyllä ollu ruokaa, mutta ei se ny tuntunu kelepaavan. Eherootin, jotta jos mentääs Keskiselle. En eres muista, koska oon viimmeeksi käyny sielä. Ajattelin, jotta niin isoosta kaupasta luulis löytyvän ne saappahat ja käsilaukku, joita oon jo niin kauan mettästäny.

Käytihin ensiksi Onnenkives syömäs. Ruoka oli kohtuuhintaasta – muistaakseni 11,90/naama, mutta olin vähä pettyny. Toki pernavoi ja kaalikäärylehet oli ihan kotitekoosen makuusia, jotta siitä propsit. Ja perunasalaatti oli hyvää. Muu tarijonta oli aika aneemista. Maha kumminki tuli täytehen.

Sitte kierreltihin kaupas. Näin tasan kaks käsilaukkumallia Espritin osastolla. Niistä kumpikaa ei käyny mulle. Kenkäosasto oli kutistunu olemattomaksi ja ainuastansa yhyret saappahat oli sellaaset, joita sovitin.

Jooei – vain rimppakintuulla on lupa käyttää sieviä saappahia. Tällääset persjalakaaset paksukaaset opastetahan Kuoma-hyllylle. Ne saa luvan kelevata, jos ei kerran maharu kauneusnormiihin.

Kiertelin vaateosastoollaki, mutta ei ny ollu ostohousut jalaas, niin mitää ei tarttunu mukahan. Ei isännällekkää. Tyhyjin käsin mentihin kassan sivuutte ja käytihin pois lähties vielä kaffittelemas.

Torettihin, jotta on aiva turhanpäiväänen kauppa meille. Ei tartte ainakaa seuraavahan satahan vuotehen taas mennä.

Kotua lähties oli ajatuksena, jotta jos ei Keskiseltä löyry, niin vieres on Nahkapaikka. Ei sitte kumminkaa käyty sieläkää, ku totesin, jotta luultavasti sielä on sen verran hintavia tuottehia, jotten malttaasi ostaa. Suunnattihin vain kotia isojen vattojemma kans. Nyt vähä karuttaa, jotta olishan sitä voinu käyrä eres kattelemas…

Viikolloppuvierahia

Tai mitä vierahia ne ny oli – omaa sakkia: poijan perhe oli viikonlopun täälä. Miniänaluulla ja tyttärellänsä alakoo talaviloma. Niinku muuten mullaki!

Tosin lomalle pääsemistä varte piti teherä muutama vähä pireet päivä, jotta sain kaikki työt tehtyä.

Pomo vähä antoo palautetta muutenki mun loman aijankohorasta, ku sielä on käret täynnä töitä eikä helemi-maalliskuus saisi kukaa lomaalla. No, mä kyllä kerroon etukätehen loman aijankohorasta hänelle eikä hän silloon kommentoonu siihen mitää, niin luulin, jotta se on ok.

Mun mielestä talavi on vain niin helekkarin pitkä, jos talaviloman saa pitää vasta huhti-toukokuus ja kesäloma alakaa sitten jo juhannuksen jäläkihin. Eikä aikaasempina vuosina oo ollu ongelmaa, ku oon lomaallu helemi- tai maalliskuus.

Nyt sielä kyllä on varmahan vielä tavallistaki kiiruhisempaa ja kiriempää, ku yks työntekijä irtisanoo ittensä perijantaina. Sille oli tarijottu toisesta tilitoimistosta sellaasta työtä, mitä se on toivonukki. Se oli vielä koeaijalla, niin jotta se sai lähtiä välittömästi irtisanoutumisen jäläkihin. Harmi vain, ku se oli niin tehokas ja aikahansaava ihiminen, jotta mistä saarahan yhtä hyvä tilalle. Kaiken lisäksi se on työkaverina aiva ihana. Ikävä tuloo.

Jäin asemalle

Kerroon täs joku aika sitte, jotta kosittihin toisehen työpaikkahan. Sen verran pirut kiusas, jotta soviin viimme viikolle haastattelun. Se käytihin Teamsilla. No, se ei menny ihan nappihin mun kohoralta. En oo ikänä haastatteluus ollu parahimmillani.

Mutta aika kehenot myintipuheet oli mun mielestä vastapuolellaki. Heti haastattelun jäläkihin tuli jo se tunne, jotta ei heillä ollu tarijota mitää sellaasta, mikä olis saanu innostumahan. Lupasin kuitenki vielä miettiä viikonlopun yli. Meni kumminki ”vähä” piremmältä, ku vasta torstaiehtoolla sain laitettua viestiä.

Siinäkää kohtaa en vielä sanonu ei enkä joo, vaan kyselin lisätietoja, ku siinä Teams-palaveris jäi monta asiaa käymätä läpi. Sain heti perijantaina vastauksen: mun oli jätetty asemalle. 🤣

Vastaukses oli varmahan yritetty jotaki käänteespsykolokiaa, mutta mua se lähinnä ärsytti ja toisaalta nauratti:

”Mietittiin, että muutos tämänhetkiseen tilanteeseen saattaisi olla aika iso, emmekä halua asettaa ketään siihen tilanteeseen, ettei viihtyisi uuden työn ja muutoksen kanssa. Tehtiin sellainen arvio, että on luultavasti paras kummallekin osapuolelle olla menemättä eteenpäin prosessissa.

Palkanlaskijan rooli XX:llä olisi monessa mielessä kiireisempi ja stressaavampi verrattuna nykyiseen työhösi. Uskomme, että viihdyt siinä sen verran hyvin, eikä mitään pakottavaa tarvetta ole vaihtaa työpaikka, eli ne haasteet mitä uuden työpaikan myötä tulee, eivät tuntuisi niin mielekkäältä.”

Oikeen tuntuuvat ajatellehen meikälääsen parasta ja vajaan tunnin keskustelun aikana oppiivat tuntemahan ja tietämähän mun niin hyvin, jotta osasivat päätellä näin hienosti. 😂 Mun mielestä tämä meni vähä niinku lipan alta, mutta vastasin, jotta olipa nätisti kirijootettu ”valinta ei tällä kertaa osunut teihin” -vastaus.

Olis voinu hyvin jättää nuo liirumlaarumit pois ja vastaukseksi olis piisannu, jotta he tulivat siihen tuloksehen, jotta rekrytoontiprosessia ei kannata enää jatkaa. Olsin mä tietysti sitte miettiny, jotta minkähän takia en kelevannu, mutta tuo mun puolesta seliittely tuntuu alentuvalta – melekeen loukkaavalta, vähä kun mun aliarvioomiselta tai jopa holohuamiselta (= holhoamiselta).

No, se juna meni lopullisesti enkä enää haikaale sen perähän. Eipähän tartte ainakaa jäläkikätehen harmitella, jotta ku en eres kysyny, mitä niillä olis ollu tarijota.

”’

Torstaiehtoolla mä leipaasin mustikkapiirakan isännälle ”syntymäpäiväkakuksi”. Ku ei ketää ollu tulos kylähän, niin ajattelin, jotten viitti oikiaa täytekakkua leipua. Piirakka teki kauppansa ja hupeni eilisen päivän mittahan kokonansa.

Sinne suli!

Nimittään meirän lottovoitto.

Pistettihin eileen ehtoolla isännän kans kymmenen viikon kestolotto vetämähän. Kumpiki laittaa yhyren rivin, eli kymmenen viikon jännitys kirpaasoo yhtehensä kaharenkympin verran.

Myöhemmin ehtoolla tarkastin tulokset enkä meinannu uskua silimiäni, ku mun rivis oli viis (siis 5!) oikeen ja voitonjako näytti, jotta viis oikeen -tuloksia olis 51 kpl ja voitto-osuus 500 eurua.

Tänään kävin vielä tarkastamas uurestansa ja siinähän oli käyny ku kevääsille hangille. Niin oli voitot sulanu. Tilille oli tullu ruhtinahalliset 54,53 eurua. Ja 5 oikeen -tuloksia oliki ny sitte 2236 kpl. Onneksi en keriinny laittaa mitää stimangisormusta 💍vielä tilauksehen. 🤣

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.