Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Advertisement

Oliskahan se ny suurinpiirteen siinä

Tuli vähä sellaanen tunne tänään ku pyöräälin töihin. Pakkaasta oli nelisen astetta. Pipon alla ja toppatakin sisällä tuli hiki, mutta sormia paleli, vaikka mulla oli kintahat käres. Samoon reisihin oli kylymä.

Sitte ku pääsi työmaalle, niin hiki vain virtas selekää pitki ja kaikista päällysvaattehista kuoriintumisehen meni kohtuuttoman palijo aikaa.

Sitäpaitti oon ylittäny keväällä asettamani kilometritavoottehen yli kaharellasaralla kilometrillä. Mittaris oli tänään kotia tulles 822 km.

Toisaalta loppuviikosta on luvattu lämpenevää, niin eihän sitä tierä, jos vielä yrittääs koroottaa tuota lukemaa eres 850 kilometrihin.

Niin – ja mun vajaat seittemänkymmentävuotias Kresenttiniki (= Crescent) alakaa olla aika huonos hapes. Hyvä pyörä se on ollu, mutta en oo ihan varma, haukkuuko hintaansa vierä sitä huoltohon. Siihen tulis torennäköösesti aika isoo remontti, jos sen laittaas oikeen kunnolla kuntohon.

Polokuumet lyö useen varsinki liikkeelle lähties tyhyjää ja nyt se on alaannu vapaalla säksättämähän ku niittokones. Mun nykyynen elopainoki on selevästi sille liikaa, ku lestasta (= satulasta) oli katkennu jousi. Tunsin kyllä joskus pyöräällesnäni ku joku napsahti lestan alla, mutta tänään vasta hokasin, jotta sielä roikkuu yks jousi, joka oli vain toisesta päästä kii. Yhtä hyvää lestaakaa ei taira enää saara. Ku katteloo nykyysiä lestamallia, niin nehän on ihan päin prsettä.

Rengassirkus

Poika oli joku aika takaperin teheny kaupat vantehista miniänaluun autohon. Vantehet oli myinnia tääläpäin, niin sopiivat, jotta isänsä hakoo ne ja poika tuloo tänä viikonloppuna hakemahan niitä.

Mutta, mutta… ei ne sitte käynykkää ku niis oli väärä pulttijako. Vaikka poika oli vielä etukätehen varmistanu ja myijä oli vakuuttanu, jotta ne on sellaaset ku pitääki. Ei isäntäkää ollu sitte hoksannu sen kummemmin tarkastaa, vaan oli maksanu ne ja toi kotia. Onneksi ei hintaa ollu ku 50,- ku yks vanne oli saanu osumaa.

Mutta harmittihan se tietysti, ku toinen tuloo Hyvinkäältä asti niitä hakemahan ja sitte ne ei käynykkää. Onneksi se löysi toiset, jokka tosin maksoo 90,- ja olipa vielä kaverilta käyny hakemas kesäpyörihinki vantehet, jottei tartte joka kevät ja syksy jumpata renkahia yksille ja samoolle vantehille.

Säätierootus on lupaallu tänne yöpakkaasia, niin isäntä päätti kans jo vaihtaa molempien autoohin talavitassut alle. Poika oli jo vaihtanu omahansa ennen ku oli lähteny tänne. Tuumas, jotta töis alakaa kohta sen päiväänen renkahienvaihtorulijanssi, jotta sen jäläkihin häntä ei huvita enää omihin autoohin vaihtaa.

Mä oon ny kolomena viikkona opiskellu palakka-asioota aina muutaman tunnin viikos. Viimmeesin luento oliki sellaasta tykitystä, jotta suurin osa asiasta meni ohi – ja vinkiää (= nopeasti). Onneksi niistä tuloo tallentehet, niin voi vaikka kuvaruutu kerrallansa lukia kaikes rauhas. Sen luennon jäläkihin tuli tunne, jotta minen oo varmahan ikänä laskenu yhtäkää lomapalakkaa oikeen, niin palijo tuli kaikkia erityystilantehia, johona piti huomioora sitä ja tätä ja tuota. 😨

Ja jos näitä asioota kysytähän – ja varmahan kysytähänki – loppukokees, niin en tuu pääsemähän läpi. Pakko ottaa niistä vähä kotiläksyjäki ja teherä kunnon muistihinpanot. Nyt ei keriinny eres kirijoottaa, ku mentihin niin nopiaa etehenpäin. Ei silti oo vielä tullu tunnetta, jotta minkä tähäre ollenkaa lähärin tuollaasehen kouluutuksehen, vaan ennemminki on tullu se ajatus, jotta tämähän oli hyvinki tarpehellista.

Vaihretahan oikeen urakalla

Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.

Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.

Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.

Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.

Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.

Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)

Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.

Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.

Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.

Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.

Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.

Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.

Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?

Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.

Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.

Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.

Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.

Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣

Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…

Vanhoja poikia

Ku ei kesällä nähty Vanhoja poikia, ku oltihin koronas, niin mentihin ny kattomahan kun ne tuli kaupunginteatterihin.

Kyse on siis Juha ”Watt” Vainion laulujen ympärille kootusta esityksestä. Esko Roine, Taneli Mäkelä, Puntti Valtonen ja Tuomas Uusitalo sekä koko aijan lavalla livemusiikista vastaava Kiharakolmio-yhtye, johona soittaa mm. kaverin mies.

Esitys kiertää pitkin Suomia ja tääläki oli vain tuo yks näytös, joka oliki sitte loppuhunmyity. Sieltä väenpalijouresta pongasin kumminki Raijan ja ystävänsä Toinin, jokka olivat saanehet peruutuspaikat.

Isäntä oli vähä nyrryystä (= loukkaannuksissa), ku hän oli kuvitellu menevänsä kattomahan jotaki hauskaa (täs oli toki hauskoja kohtia) ja moittii, jotta oli liikaa laulua. Mä tuumasin, jotta mitähän sä ny sitte orotit, ku esitys perustuu lauluuhin. Väitti, jottei hän tienny sitä. Oon varmahan silloon kesällä informoonu, ku oon kysyny, lähtöökö se kattomahan, mutta se on näköjään sitte pääsny jo unohtumahan. (Se on tällä ikää tuo lähimuisti, ku heikkenöö…)

Mua harmitti tietysti, ku musta tuntuu, jotta se oli ny mun vika, ku ei esitys ollukkaa sellaanen ku hän orotti. Kyllä se yritti suhuritella (= tyynnytellä) ja väitti, jottei hän oo sanonu sitä huonoksi. Ja tuli se kumminki mun kans takaasi salihin puoliaijan jäläkihinki, mutta ei me ihan hirviästi keskusteltu sitte jäläkihinpäin esityksestä.

Minäkää en tykkää musikaaliista, mutta tämä ei ollu musikaali. Täs oli tarinootten lomahan valittu Junnun tekstiistä sopivia lauluja. Mä tykkäsin eniten Puntti Valtosen Albatrossista. Se kosketti jotenki kerronnallansa. Toinen, minkä sanat aina koskettaa, oli Tume Uusitalon esittämä Mun sydämeni tänne jää.

Oikiastansa tuola esitykses vasta tajusin, kuinka palijo Vainion sanootuksis onkaa merta ja kaipuuta. En oo tullu ajatelleheksi aikaasemmin, ku niitä laulujahan on ihan mieletöön määrä. Muuten voisin toreta, jotta mun mielestä Taneli Mäkelän ääni passas parahite näihin lauluuhin. Ja isoosti nostan hattua varsinki Roineelle ja Mäkelälle, jokka jaksaa kiertää tämän esityksen kans kansaa viihryttämäs.

Onneksi ei tullu päävoittua!

Menin täs isännälle kertomahan, kuinka olin vahingos kattonu peilihin samalla ku kiskoon pyykkikonehen tepseliä irti seinästä. Että usko (tai varmahan uskottaki), mitä näin.

Näin, kuinka mun alli viuhuu lennokkahasti puolelta toiselle ku heiluttelin sitä pistoketta irti rasiasta. Herrijjee! Ihan niinku olsin yhtäkkiä laihruttanu seittemänkymmentä kilua ja kaikki ylimääräänen nahka olis jääny käsivarsihin roikkumahan. (Muoltahan – varsinki vattan kohoralta – mun nahka on pääsääntöösesti hyvinki piukiana.) Hyvä, jottei läpset kuulunu, ku se heltta heilahteli.

Se peilihän pitää peittää! Tai ainaki pitää muistaa olla kattomata sinne päin.

Isäntä tietysti eherootti, jotta ei ku salille, niin kyllä allit kiinteytyy. Mä tuumasin, jotta näihin fletruuhin ei enää mikkää kuntosalitreenit auta. Mutta lupasin, jotta jos voitamma lauantaina lotos päävoiton, niin sitte hankin personal trainerin ja rupian reenaamahan.

Luojan kiitos, ei tullu päävoittua! Eikä kyllä pienempääkää voittua, ku kaikkiastansa oli yks numero oikeen. 😂 Ei siis tartte hankkia personal traineria. Tuloo palijo halavemmaksiki, ku hankkii tästämisin vain pitkähiaasia paitoja.

Siipivihalaasia tuvan täyreltä!

Ei oo matkustettu naapurikaupunkia kauemmas, mutta rahaa on palanu ku ulukomaanreissuhun.

Mä oon nimittään jo kauan haaveellu uuresta ruokaaluryhymästä, ku vanha on niin kovin kolhiintunu. Löyrettihin eileen mieluunen ja sattuu olemahan Pohjanmaan Kalustehen tuotantua puolehen hintahan. Silti hintaa jäi vielä palan matkaa toista tonnia. Ja sitä joutuu orottelemahan pari kuukautta, ku puutavara kuulemma tuloo Ukrainasta. Onneksi ei oo mikää hätä sen kans. Jouretahan kyllä orotella. Eikä onneksi tarvinnu vielä maksaa ku käsiraha ja loput sitte, kun sen saa hakia. Kerkiää saara tilin ja ehkä toisenki vielä ennen sitä.

Seuraavaksi suunnistimma pakastinkaupoolle. Ostettihin pikkuunen arkkupakastin. On siinä varmahan 50 – 60 litraa enämmän tilaa ku nykyyses pakastimes. Ei oo vielä laitettu sitä paikoollensa, ku on hypäätty vielä tämäki päivä hussaamas (= tuhlaamassa).

Ensi ajeltihin turistimatkalle Ylistaron Halpa-Aittahan, ku siitä oon kuullu palijo juttuja ja oon viimmeeksi käyny joskus kakarana. Tavaraa sielä on ihan älyttömästi, mutta ei ne oikeen oo ”mun näköösiä”. En eres sovittanu mitää. Pari pyjamaa ostin. Toisen ittelleni ja toisen jo joululahajaksi flikalle. 😀

Ylistarosta ajeltihin Seinäjoen Ireaparkkihin tarkootuksena vaatekauppamaratooni. Hmmm…. mihinkä ne kaikki mun kokooset ja näkööset vaattehet on karonnu? Jos mä tykästyyn johonki, niin koot loppuu ämmähän tai pairalla oli mittaa sen verran ku mun kikkiliiviillä (= rintaliiveillä). En taaskaa eres sovittanu mitää.

Mutta ku ny liiviistä tuli puhet, niin poikkesimpa sitte aluusvaatekauppahanki. Ja löysinki liivit, mutta, mutta…. totesin isännälle, jotta empä mee enää toiste. Kerranki ylipalaveltihin niin, jotta ku astuun ovesta sisälle, en keriinny eres kattelemahan mitää, ku tultihin jo kysymähän, voisko olla avuksi. Ku sanoon, jotta liiviä tulin kattelemahan, niin kysyttihin, jotta oonko aikaasemmin ostanu heirän tuotteetansa. Ja kun en ollu, niin mua tyyrättihin (= ohjattiin) kirunkyyttiä (= kiireesti) sovituskoppihin mittojen ottohon. Ja sinne mä sitte jäin.

Mulle tuotihin liivit sovitettavaksi eikä eres kysytty, mitä mä haluan. No joo, ne oli ehkä sellaaset, jokka olisin voinu ittekki valita, mutta olis se ollu kiva ihan kattella vähä vaihtoehtoja. Varmahan toi mulle kallehimmat liivit, mikkä liikkeestä löytyy. 😂 Se oli kokemuksena niin pöllämystyttävä, jotta totesin, jotta sai olla ensimmäänen ja viimmeenen kerta, ku sinne meen. Kaiken lisäksi havaattin vasta sielä sovituskopis, jotta kainalot on ajelemata. Kyllä hävetti.

Ku pääsin sieltä pihalle, niin kello tais olla jo pian kolome ehtoopäivällä ja isäntä oli ihan nääntymäs näläkähän. Käytihin Momentos syömäs. Sielä on hyvä ruoka ja niin jumalattomat annokset, jotta se on ainaki meikälääsen kohoralla ihan ruaan haaskaamista, ku ei millää jaksa syörä kaikkia, vaikka oonki hyvin harijootellu ja pystyn yleensä uskomattomihin suorituksihin.

Ruaan jäläkihin käytihin vielä Clas Ohlsonilla hakemas parit säilytyslaatikot pakastimehen. Ajatuksen tasolla olis tarkootus, jotta olis vähä yhyrenmoiset ruaat yhyres looras eikä kaikki arkun pohojalla sikin sokin. Saas nähärä, onnistuuko toteutus…

Kotia tultua kattoomma hetken telekkaria ja kumpiki simahti tuolihinsa. Totesin, jotta nyt on viisaheet lähtiä pyöräälemähän, jotta pysyy hereellä. Tuli joku sellaanen 14 km lenkki.

Ku tulin kotia, niin yläkerrasta kuuluu imurin ääni. Ihimettelin, jotta kuinka isäntä nyt on innostunu siivuamahan. Mutta se siivos lähinnä yhtä olohuonehen nurkkaa. Sieltä ku puski siipivihalaasia (= lentomuurahaisia) kattolistan alta aiva mustanansa. Sitä en ymmärrä, mistä ne oli saanu päähänsä tukkia tupahan. Mutta ei siinä palijo muu auttanu ku sitä mukaa imaasta ne imurin kitahan, ku niitä sieltä listan alta tupsahteli.

Hain pyykit narulta ja kävääsin samalla kattomas muurahaastilantehen tuvan ulukopuolelta. Sielähän niitä vilaji vaikka kuinka palijo niin maas ku tuvan seinäski. Onneksi olin tuonu Raidin muurahaasmyrkkyä ja sitä niille tarijoolin. Näyttiki olevan melekoosen tehokasta. Pysähtyyvät oikiastansa niille sijoollensa ja tipahtelivat siitä sitte maahan. Ikänähän niitä ei saa kokonansa hävitettyä vaikka mitä tekis, mutta jos eres vähä vähenisivät.

Lisää hoitua

Maanantai oli niin erikoonen päivä, jotta tiistai meni mullaki vähä kuullostelles, miltä se isännän olo alakaa tuntua ja mitä täs voi ja uskaltaa teherä. Ja kuukletelles. Ku sairaalasta lupasivat lähettää kyllä ohojeestusta, mutta sitähän ei tierä, koska ne tuloo. Omakannaskaa ei vielä näkyny muuta ku ne maanantaiset verikokehien tulokset. Mutta jos sielä oli sellaanen ruuhka, niin niitten paperitöittenki kans menöö varmahan monta päivää.

Isäntä kävi purkimas maanantaina hakemansa puukuorman ja pienistämäs ne ”ennen ku hakoo lääkkehet”. Apteekis se kävi, mutta muuten hissuteltihin kotona. Ehtoolla vasta otti ensimmääsen lääkkehen. Tukisukkaa se ei tietystikkää ollu apteekista kyselly, ”ku hänellä ny on jo tämä sukka”. Mä vain pelekään, jottei lentosukka oo tarpeeksi tukeva.

Keskiviikkoaamuksi olin tilannu Naurikselle hoitoaijan, ku se on ruvennu kenkkuulemahan mulle. Pillahuttaa aina rengaspainevalon palamahan vaikka mä kuinka sitä yritän nollata. No, sekää ei ollu aiheetoon käynti: sieltä oli jonku anturin tierot päin prinkkalaa. Eivät veloottanehet mitää, ku oli heiltä ostettu auto ja totesivat, jotta nämä olis pitäny olla myintihetkellä kunnos. Mua ei luonnollisestikkaa harmittanu yhtää se, jotta pääsin pelekällä kiitoksella.

Ku tultihin kotia, niin isännän salikaveri alakas houkuttelohon sitä salille. En esmennelly (= estellyt), sanoon vain, jotta pitää kuunnella omaa vointiansa. Takaasi tulles se totes, jotta ei tehty palijo. Oli kuulemma menny enämmänki rupatteluksi.

Mulla oli päivällä se korvakontrolli. Aika oli het puoli tuntia myöhäs, mutta eipä mulla ollu mihinkää kiiruskaa. Sielä oli nuori kesälääkäri, joka tiiraali mun korvahan, mutta ei oikeen osannu sanua, onko se putki sielä vai ei. Pyysi kolleekan kattomahan. Se totes, jotta on se sieltä jo tulos eikä näyttääsi enää olevan kiinni tärykalavos. Vois kuulemma imaasta sen sieltä pois.

Mutta sepä ei niin vain suostunu tulemahankaa. Se oli kiinni vaikkuklimpis ja se ei lähteny imurin joukkohon, ku imu meni vain putkesta läpi. 😀 Lääkäri kehootti käyttämähän viikon verran vaikun pehementäjää ja sitte vois varata hoitajalta aijan, jotta se imuroottis sen korvan. Sen jäläkihin lääkäri vielä katteli sinne korvahan ja sanoo, jottei hän oikeen näje, mutta oletti tärykalavon jo olevan ummes ja antoo luvan jättää korvatulupat pois pesuulle mennes. Kunhan ei jätä vettä mojumahan sinne korvahan. En jätä, en. Teen justihin niinku kielletähän: kuivaan korvat vanupuikolla.

Sitte se lääkäri totes, jotta hän vois vielä tutkia ne korvat tympanometrillä ihan omanki mielenkiinnon vuoksi, ku kerranki on korvapotilas, joka on yli 3-vuotias eikä pistä hanttihin tutkimuksia. 🤣 Oikian korvan käyrä oli ihan ok, mutta vasemmasta korvasta ei saanu kunnollista tulosta. Lääikäri arvioo, jotta saattoo johtua justihinki siitä vaikusta. Tai sitte tärykalavos on erelleenki reikä…

Ehtoopäivällä kävin taas noukkimas muutaman sangoollisen rikkaruohoja markilta. Niitä vain piisaa ja uutta tuloo sitä mukaa ku vanhoja repii pois.

Ehtoolla päätin vielä käväästä pyörälenkillä, ku ilima viileni sen verran, jotta jaksoo lähtiä. Tuli joku sellaanen 13 km lenkki.

Tänään käytihin kaupas hakemas jo ruokavärkkiä viikonloppua varte. Otin kylymälaukun joukkohon, jotta säilyy pakastehet kuumas autos. Mutta ku otin pakastimesta kylymäkallen, niin totesin, jotta pakastimen ovi on auki! Ja erellispäivänä oli ollu monen tunnin sähkökatkos. Oikeen sellaanen tuplavahinko.

Pakastinhan oli aiva umpijääs, ku ensi oli sulattanu ja sitte, ku sähköt tuli, niin se oli yrittäny jähäryttää urakalla. Ihime kyllä, laattialle asti ei ollu tullu vettä. Mä putsasin enimmät laatikon aukaasus laattialle tippunehet jäät ja pistin oven kiinni. Ja manasin mielesnäni isännän, joka sielä pakastimella oli viimmeeksi käyny. Vaikka toren sanuakseni, niin olis voinu käyrä mullekki. Se ovi on vähä konstikas, jos ei sitä paina kunnolla kii ja vielä varmista, että se oikiasti otti kiinni.

Kotia tultua tyhyjäsin pakastimesta tavaraa sinne kylymälaukkuhun niin palijo ku sopii ja loput vein poijan puolelle jääkaappihin, jonka pistin täysille. Sitte fööni kauniisehen kätehen ja jäitä sulattelohon. Onneksi mulla on tosi tehokas fööni eikä siinä hommas mee kauaa. Jäitten ja veten siivuamises menöö melekeen kauemman.

Totesinki isännälle, jotta ei oo pitkäikäänen kaappi enää muutenkaa, ku kaikki laatikot on hajalla. Onhan se toki jo vanhaki ja oon pitkähänsä miettiny uuren hankkimista. Arkkumallista, litramäärältänsä vähä isoompaa. Mahtuus se joulukinkkuki sinne. Ei tarttisi jouluviikolla jännittää, saako vielä kinkkua, ku ei oo voinu etukätehen ostaa. Ja mahtuus mehut, ku pian on taas niitten keittelyaika käsillä.

Vähä mietityttää, onko pakastehet vielä syömäkelepoosia, mutta nuukana ihimisenä totesin isännälle, jotta ei syötetä niitä muksuulle. Syörähän itte. Jos tullahan ruikulle, niin heitetähän sitte vasta menemähän.

Hetken tasaalin työhikiä ja päätin lähtiä hankkimahan uutta pyörälenkiltä ja käyrä samalla reissulla Tokmannilla. Nyt tuli lenkille pituutta ehkä 14 km. En havaannu niin tarkasti kattua mittarihin.

En löytäny Tokmannilta sitä, mitä menin hakemahan, nimittään kumminauhareunaasia kelemuhuppuja, jokka on ollu niin tottavieköhön käteviä, ku on isoompi sakki syömäs ja ruoka-astiakki on sen mukaasia. Ne on ollu nätti vetää vaikka isoon lasagnevuaan päälle. Mutta mä en löytäny Tokmannilta enää eres niitten hyllypaikkaa, vaikka ne käsittääkseni pitääs olla erelleenki Tokmannin valikoomis. S-Marketista tai Prismasta en liioon oo niitä löytäny. Täytyy ny toistaaseksi sitte tamuloora tuorekelemun kans.

Ei mulla muuta, johan täs tuliki taas tarinaa pienoosromaanin verran. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki 🦜, jos jaksoot lukia tänne asti.

Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suuntasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

Omantunnon ja pelekuruuren välis

Oon joutunu viimme viikkoona miettimähän omaa reakoontiani (= reagointiani), ku oon törmänny sellaasehen käytöksehen, jota mun oikeurentajuni ei mihinää nimes hyväksy.

En oo ainut, joka tämän epäoikeurenmukaasen kohtelun on huomannu ja siitä on kyllä keskusteltu monen muun paitti asianomaasen kans.

Siinäpä sitte oonki huomannu, minkämoinen pelekuri mä oon. Vaikka omatunto kolokuttaa ja sanoo, jotta tähän on pikaasesti puututtava, oon kumminki loppujen lopuuksi sellaanen vellihousu, jotten tohori (= uskalla) ku puhua selijän takana. Ei löyry rohkeutta puollustaa ittiäni saatika sitte toista.

Niimpä oon ny tullu siihen tuloksehen, jotta niin kauan ku ei löyry rohkeutta sanua päin näkyä (= näköä), niin pyriin pysymähän eros myös niistä selijän takana haukkumisista.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.