Emmä oo ansaannu!

Mun pistää sitte niin vihakseni! Enkä voi syyttää ketää muuta ku ittiäni.

Olin joulukuus teheny virheen, joka huomattihin vasta maalliskuus, ku verottajalta tuli selevityspyyntö. Tein selevitykset ja kuvittelin, jotta se sillä oikee. No eihän se ny niin yksinkertaasta tietystikkää ollu.

Se virhe näkyy ny kirijanpiros ja siinä, jottei OmaVerotiliä saa täsmättyä kirijanpitohon. Meni eilinen aamupäivä sitä pomon kans selevitelles eikä lopuuksi auttanu ku soittaa verohallintohon ja kysyä sieltä apuja. OmaVero-sivut on niin sekavat, jottei niistä taharo saara mitää selevää tavallisestikkaa, saati jos sielä on virhe. No, mä sain sieltä neuvon, kuinka mä poistan virheellisen tieron.

En havaannu kysyä, kuinka kauan menöö, ennen ku korijattu tieto päivittyy sinne sivulle. Tulorekisterin tierot päivittyy noin viikos, toivottavasti tämäki tieto. Sitä orotelles ei auta ku manata omaa huolimattomuuttansa.

Mä en ollu ainut, jolla oli huono päivä eileen. Kaks muutaki työkaveria takkus omien juttujensa kans ja kumpiki tartti pomon apua niihin. Oltihin oikeen teho tuhotriio eileen…

Ja kaikkista pahimmalta tuntuu, ku ehtoopäivällä pomo kertoo antavansa meille tällä kuulla poonuksen. Olis teheny mieli kaivaa ittellensä ainaki kaks metriä syvä potero ja mennä sinne häpeemähän. En torellakaa tuntenu ansaanneheni mitää poonuksia! Ja Tiina sanoo ihan samaa.

Tuntuu aiva käsittämättömältä, jotta tällääsenä aikana ku joka puolelta vain kuuluu lomautus- ja irtisanomisuutisia, me saarahan ekstraa. Meillä on kyllä ihan käsittämättömän kärsivällinen ja ihana työnantaja! En usko, jotta oon ansaannu sitäkää. 

Emmä olsi mennykkää!

Mä kerroon (muistaakseni) joskus aikaasemmin, jotta mulla oli ”silimäpussin tulehrus”. No, se vaiva on ollu enämmän ja vähemmän koko tämän aijan.

Oon virutellu (= huuhdellut) lämpöösellä vetellä (mistä se ei tykänny ollenkaa), oon laittanu silimänympärysvoiretta, Pepantteenia (= Bepanthenia), vaseliinia, apteekista ostettua voiretta.. Kortisoonivoiretta en tohori laittaa nuon likelle silimää.

Oon putsaallu sillä apteekista ostamallani kallihilla silimänpesuvetellä. Se auttaa jonku verran, mutta sen jäliiltä iho kuivaa niin kovaksi koppuraksi ja kinnaa (= kiristää).

Vaiva ei oo mitenkää kokoaikaanen, vaan tuntuu, jotta se lehahteloo ihan sattumanvaraasesti. En ainakaa oo keksiny, mitää yhtä seliitystä sen pahenemiselle.

Välillä mä unohran koko asian ja hieraasen silimää. Sen jäläkihin taas hetken muistaa, ku siitä alakaa sen päiväänen karvasteleminen (= kirveleminen). 

Tänään oli taas sellaanen huonoot päivä. Silimänympärys oli ärtynehen punaanen ja paisuksis, silimän ulukonurkka pahin.

Töis satuun vilikaasemahan peilihin ja totesin, jotta näyttää siltä ku mulla olis musta silimä. Päätin soittaa terveyskeskuksehen ja kysyä aikaa, ku kerran isäntäki sinne pääsi. Mutta mulle sanottihin, jotta he ottaa vastahan vain hengitystiepotilahia. 

Mistähän niitä piisaa (= riittää), ku ei koko maakunnas oo ollu parihin viikkohon ku yks (tai kaks) uutta koronatapausta? Heittääkö ne tikkaa sielä aikansa kuluksi ja potilahat häirittis vain pistelaskua?

No, emmä olsi mennykkää. Pirän tämän pahan silimäni siltä varalta, jotta sille olis vaikka käyttyä. 

Välinpitämättömyyttä vai hauska vitsi?

Meillä oli pomo laittanu tuulikaappihin pöyrän ja sen päälle nelijä tai viis laatikkoa. Oves oli lappo, jotta koronariskin minimoomiseksi toivottaas, jotta asiakkahat jättääs tositteensa niihin laatikkoohin. Toimenpiteellä pyriitähän varmistamahan, jotta pysymmä työkykyysinä.

Joku asiakas ei eres havaannu koko lappua, vaan tormas tupahan asti – yskimähän. Joku taas havaatti, mutta siitä huolimata – vai justihin sen takia? – tuli sisälle tuomahan paperinsa ja naureskeli, jotta ”Täs nää ny olis, jos joku tohtii nää ottaa.”

Mulle tuli tunne, jotta jos ei tälläänen ihiminen ittestänsä piittaa, niin vois huomioora meirän toivomuksen turhien kontaktien välttämisestä. En tierä, oliko juttu hänestä lähinnä huvittava vai onko ihimiset vain välinpitämättömiä. Tälläkää asiakkahalla ei ollu niistä paperiista mitää sanottavaa eikä liioon kysyttävää, niin jotta se olis ihan hyvin voinu tipahuttaa ne sinne tuulikaapin laatikkohon.

Tänään varmistuu myös se, jotta teatteri on perunu koko kevään ja kesän esitykset. Ja aloottaa yt-neuvottelut. 😦

Flikka on silti tulos käymähän, jos junat kulukoo. Niilläki alakaa yt:t perijantaina. Kuulemma uurelleensijoottelua ja lomautuksia, muttei vissihin – toivottavasti – irtisanomisia.

Kirijastohon pitääs pian päästä, mutta voi olla, jotta seki menöö kiinni. Vielä ei ollu kirijaston sivuulla siitä tietua. Saas nähärä, palijoko – ja kauanko – tämä vaikuttaa meirän jokahisen elämähän. Meleko erikoonen tilanne on.

Mullehan tämä kotona hissuttelu sopii oikeen hyvin. Eikä töihin menua oo vielä estetty.

Takajalaka kipiänä

Eileenen maratooni Ireaparkin käytävillä oli näköjään liikaa. Kantapää, joka on ollu kivutoon pitkän aikaa, tuli taas kipiäksi. Nukkumahan mennes oli lisäksi polovitaipehes sellaanen tunnet, jotta sielä on jotaki ylimääräästä ja kipu heijasteli lonkkahan asti. Hieroon Burana-keeliä kantapäähän ennen nukkumahan menua, mutta ei se ollu sillä parantunu.

Mutta ei auttanu, tänään piti kiriä sitä palijo puhuttua työlistaa lyhkääsemmäksi. Alootin kumminki pyykinpesusta. Oon sen verran tehokkahasti karsinu vaatekaappia, jotta ny pitää aina viikonloppuna pestä pyykit, jotta piisaa työvaattehia seuraavalle viikolle.

Sitte leivoon suklaamarengit. Niitä tuli kolome pellillistä ja kai ne oli aika hyviä, ku huomasin, jotta joka pellilliseltä katos salaperääsesti ainaki yks tai kaks marenkia. Niitä paistelles siivosin leipäkaapin ja roskakaapin. Ne ku sotkeentuu käytös eniten.

Sitte kattelin ”jouluastiat” ja pesin ne.

Ja kun mä tykkään listojen tekemisestä (enemmän ku niitten toteuttamisesta), niin tein listaa jouluksi hankittavista ruoista. (Tuli muuten mieleheni, jotta siitä puuttuu vielä se tärkeen – eli kinkku. 😀 ) Ehkä me oltaas se muistettu ilimanki, mutta laitan senki vielä listahan, niin ei tartte sitte sen takia lähtiä uurestansa. Luultavasti perijantaina tai lauantaina viimmeestään teherähän täsmäisku ruokakauppahan ja hajetahan kaikki kerralla. Maitua joutuu toki hakemahan vielä maanantaina tai tiistaina.

Paketoottin muutaman lahajan ja totesin, jotta miniänaluulle mun pitää vielä hankkia jotaki, ku sille ei oo ku vähä jotaki omitekoosta ja olematoonta.

Ja postista piti käyrä hakemas laatikko Ninnun ja Waldemarin lahajoolle. Sais neki lähettää. Toin kyllä jo eileen yhyren looran, mutta se oli liika pieni.

Samalla reissulla kävin sitte ostamas vielä niitä puuttuvia lahajoja. Ja hautakynttilöötä ja ulukotulia.

Nyt on sitte jo poloviki kipiä. Ja polovitaipehes on tunne, jotta se on jäykkä ja turvoksis. (En tierä, onko paisuksis, en oo kattonu.) Äitee pruukas sanua, jotta ”Vanhuus ei tuu yksin, se tuloo yskän ja pierun kans.” No yskää ei oo ja pieruusta en puhu mitää, mutta se pitää myöntää, jotta vanhuuren vaivoja nämä vissihin jo on. 

Piikit alle ja menoksi

Pääsi taas tämä talvi yllättämähän, niin jotta nyt vasta sain aikaaseksi käyrä Tokmannilta hakemas uuret piikit talavilenkkariihini. En oo tohtinu tuonne tien päälle lähtiä iliman nastoja (= tekosyy).

Kerkesin keväällä heittää vanhat piikit menemähän, ku olivat pyöristynehet ja kulunehet pitämättömiksi. Nyt kävin testaamas nuo uuret ja tuntuuvat ihan hyviltä. Eivät ollehet niin massiiviset kun ne vanhat, joilla piti opetella oikeen kävelemähän. Ja nää uuret oli helepompi vetää kenkien päälle ku ne vanhat.

Mä yritän ny saara itteni eres vähä ehtoosin tuonne tien päälle, jos se vaikka auttaas tuohon väsymyksehen ja vetämättömyytehen. Kirkasvalolamppuki on ollu jo hyvän aikaa käytös. Ja vitamiinit.

Nukkuminen tahtoo olla vähä huonua välillä, niinku viimme yönä, ku nokka oli tukos ja siihen heräs joka välis. Tätä tukkoosuutta on ny jatkunu jo yli kaks kuukautta. Räkä ei vuora eikä sitä saa niistettyä pois. Se on vain päättäny jämähtää paikoollensa. Paitti tuola lenkillä ku mulla ei ollu nästyykiä (= nenäliinaa) joukos. Sielä se kyllä lähti liikkeelle.

Painohon tällääset pikku käveleskelyt tuskin vaikuttaa mitää. Pitääs korijata syömisiänsä. Justihin tuos poistin seittemän vuoren takaasen plokikirijootukseni ja siinä oli mainittu mun silloonen paino. Se oli ykstoista (11!) kilua vähemmän ku ny! Enkä oo muka yhtää havaannu, mihinä välis mä nuo kaikki kilot oon ympärilleni haalinu. Mitenkä loputtoman tyhymä ihiminen voi olla, ku aina vain jatkaa samaa rataa, vaikka näköö, mihinkä se johtaa?!

Konehuonehes ongelmia

Mun tietokones on tilttaallu jo monta vuotta ja mua on pelijätelty, jotta siitä on kovalevy hajuamas ja joku kaunis kerta se ei enää vain suostu käynnistymähän. Lisäksi siinä on Windows 7, jonka tuki loppuu vuorenvaihtees eikä siihen saa päivitettyä kymppiä.

Sunnuntaiehtoolla se tilttas taas ku olin menos pankkihin. Sen on yleensä saanu puuttaamalla käyntihin ja sitä konstia mä nykki käytin ja lähtihän se käynnistymähän uurestansa, mutta sitte se tilttas kesken käynnistymisen. Pakko oli taas vain sammuttaa. Sen jäläkihin pitiki käyttää koko osaaminen, jotta sain sen vielä käyntihin. Piti teherä joku korijausajo ja palauttaa johonki kohtahan, mihinä se oli vielä toiminu kunnolla.

Ja ku siitä selevittihin, se herijas, jotta virustorijunta ei oo päällä, vaikka sen kuvake oli näkyvis ja se oli aktiivisena. Sen kans meni pitkän aikaa, ennen ku sain sen pelittämähän. Sitte tein virustarkistuksen. Ohojelma herijas, jotta löytyy kolome virusta ja vain yhyren niistä sai karanteenihin.

Ei muuta ku kones äkkiä kiinni ja maanantaina kyselyä liikkeehin, mitä maksaas uus kones, näyttö (käytös on ollu poijan vanha), langattomat hiiri ja näppis + tierostojen siirto vanhasta uutehen. Käytetyn, mutta huolletun pöntön kans rämpille tuli hintaa 660,-. Tiistaina vein vanhan konehen liikkeehin ja eileen sain hakia uuren (ja vanhan) kotia.

Mutta eihän sekää ny menny niinku Strömssöös, ei tietystikkää. Mä rupesin asentamahan konesta paikoollensa, niin se lähti heti käyntihin, ku sain virtajohoron kiinni. Mutta näytölle ei tullu muuta ku tieto siitä, jotta hdmi-kaapeli on kiinni ja kones on Fujitsu. Sitte näyttö pimeni.

Mä turvauruun taas vanhahan konstihin eli konehen sammuttamisehen. Monta kertaa. Ja aina sama juttu, näyttö vain pimeni. Tottahan mä sen tierän, jottei konehen sammuttaminen väkisin oo hyvä juttu, mutta mitä muuta mä saatoon teherä, ku ei näytölle tullu tietua, mitä se kones kulloonki oli tekemäs. Ilimeesesti mä sitte onnistuun pistämähän senki tilttihin, ku yhyren kerran ruurulle tuli teksti, jottei Windowsia voitu käynnistää. Pyysi uurelleen asennusta, mutta eihän mulla oo levykkehiä, ne on sielä liikkehes.

Ei muuta ku vanha kones takaasi käyttöhön. Ja kas kummaa, näyttöhän pelaa ihan oikeen. Langatoon näppiskää ei oo heränny henkihin. Virtavalo välähtää, ku laittaa patterit kotelohon, mutta sammuu saman tien. Hiiri sentäs toimii. Tai no, se rullaa tosi huonosti, hyppii ja tarttuuloo välillä. Heitin senki veks ja otin vanhat näppiksen ja hiiren käyttöhön.

Niin jottei mulla tuosta kallihista kasasta oo tällä hetkellä iloa ku uuresta, suuremmasta näytöstä. Joka seki on itte asias vähä liika suuri sille varattuhun tilahan. Mutta sain sen sentäs sovitettua siihen.

Onneksi en jättäny vanhaa konesta niille. Kattotahan ny, minkämoinen souvi tästä vielä tuloo ja kuinka palijo saan maksaa lisähintaa. 

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.