Joka paikka kipiänä

Tää viikko on sisältäny sangen runsahasti työpaikkaliikuntaa, mikä tuntuu ny koko kropas.

Myymälän sisustusosasto on yläkerras, mutta aika harva tuntuu siitä tietävän. Niimpä kauppiahan rouva esitti, jotta tuotaas tapeetti- ja laattamallit alakertahan, jos ne vaikka siinä herättääs enämmän huomiota. Ja minähän sitä sitte rupesin toteuttamahan.

Ensi piti purkaa kaikki tapeettimallit telinehistä. Miehet kantoo telinehet alaha ja sitte alakoo uusien mallirullien kantaminen alakertahan. Piti nimittään tarkastaa, jotta telineesihin tuloo vain sellaasia mallia, mitä oikiasti on saatavis. Ja sitte piti tietysti laittaa niille hintalapot. Siinä meni kaks päivää.

Eileen tunsi jo reisis, jotta rappusia on kiipeelty… Mutta ei se auta, töitä on painettava. Tänään oli siivouspäivä. Matot pihalle, enimmät moskat laattialta harijan ja putukiffelin (= rikkalapion) kans ja sitte laattiootten pesu. Yläkerta mopaten ja alakerta konehella.

Sen jäläkihin kauppias pyysi mua auttamahan navikaattorin päivityksen kans. Sain ohojelman larattua konehelle ja jätin sen alustamahan. Siirryyn yläkertahan laattatelinehen kimppuhun. Siinä on kahares kerrokses vajaat parisataa mallilevyä, jokka piti ottaa pois. Ylempi osa on niin korkialla, jotten jaksanu laattialta käsin nostaa raskahia levyjä pois. Siispä mä nousin aina jakkaralle ja otin yhyren levyn kerrallansa irti ja pinosin ne laattialle. Sen jäläkihin mä vielä irrootin niitten kehykset telinehestä.

Meinasin purkaa telinehen rungonki kahtia, jotta olsin voinu vierä sen itte alakertahan, mutta vaikka sain ruuvit irrootettua, niin yläosa ei himmahtanukkaa (= hievahtanut) mihinkää. Niimpä mä pistin ruuvit takaasi paikoollensa. Saa miesväki kuskata sen ens viikolla alaha.

Johonaki välis mun piti käyrä neuvomas pomolle ja työkaverille, mitenkä muistitikulta saa hinnaston esille.

Vähä ennen työpäivän loppumista kauppias tuli sanomahan, jotta katto ny sitä navikaattoria, ku ei sen päivitys oo erenny mihinkää. Ei ollu. Erelleenki väitti tekevänsä alustusta. Mä yritin keskeyttää sen ja laittaa päivityksen kelaamahan uurestansa, mutta siinä vaihees tietokones meni pimiäksi enkä saanu sitä enää uurestansa auki. En tierä, menikö se sököksi vai töppäsinkö mä jotenki. Mutta navikaattori heräs henkihin ja ilimootti asentavansa päivityksiä. Sitte se sammutti ittensä ja käynnisti uurestansa. En ny kumminkaa tierä, jäikö seki aiva vaiheesehen, ku se ei ainakaa sielä sisällä saanu yhteyttä sateliittiihin.

Kotia tultua mun oli selekä ja niska aiva ku tules ja tuntuu, jottei päätä saa käännettyä. Kaivoon kaapista länget (= hartiootten hierojan) ja pistin sen pehemittämähän niskalihaksia. Kaks kertaa kahareksan minuutin ohojelma + lämpö, niin kyllä se vähä helepotti.

Sain eileen flikalta joululahajatoivehen. Pitääs teherä kaharet villasukat. Ensinnäki polovisukat ja sitte toiset lyhytvartisemmat, mutta muuten samalla ohojeella ku polovisukakki. On kuulemma ollu aiva kaikkista parahat sukat ne viimmejouluuset polovisukat.

Niin – ja työmaalta on menny kaupaksi jo nelijät villasukat. Kuuret mä sinne vein ja nyt on enää kaharet jälijellä. En olsi uskonu!

 

Mainokset

Sä näytät palijo vanhemmalta

Mulla oli tänään töis ”ilo ja kunnia” palavella yhtä asiakasta, joka on – kuinka sen ny nätisti sanoos – vähä myöhästyny lähärös. Oikeen kova toimittamahan ja aikaa kuluu puoli tuntia 1,50 euron ostoksen kans. Se on joka kerta käyresnänsä muistanu kertua, kuinka se täytti 60, mutta yhtää ei tunnu siltä. Ja puhelimesta meirän piti kattella ja ihastella kuvia lapsenlapsista ja synttärikakusta ja käsitöistä…

Siinä se sitte kysyy multa, jotta onko mulla muksuja tai lapsenlapsia. On ja ei, oli mun vastaukset.

Seuraavaksi se kysyy, jotta kuinka vanha mä oon. Kummä kerroon rehellisesti, jotta 55, niin se tuumas välittömästi, jotta ”Sä näytät palijo vanhemmalta. Sä näytät yli kuuskymppiseltä.” Kiitos! Toki yritin ottaa otin sen huumorilla ja totesin pomolle, jotta mun piti oikeen ruokatunnilla tarkastaa peilistä, jotta onko mulla joukos se sama naama, jonka aamulla näin peilistä.

Ehtoolla toimitin näistä ”kehuusta” isännälle ja sitäkös nauratti. Mun mielestäni vähä liikaki palijo… No niin, naurakaa ny teki. Mäki yritän 😀 

Noloja tunnustuksia

Ei oo pitkäkää ku mä täälä teille trossasin (= kehuskelin), kuinka mä oon saanu painua purotettua.

Nyt pitää häpiäkseni tunnustaa, jotta meneellänsä on noususuhuranne. Mutta vain painon suhteen. Häitten jäläkihin on lipsuttu ja pahasti. Isäntä on kantanu nisupussia toisensa jäläkihin kaupasta kotia ja minä ku oon heikko luonteheltani ja vahava varreltani, niin en oo kyenny vastustamahan houkutusta. Pari kilua on jo tullu takaasi. Musta tuntuu, jotta mä syön ku talaviunille valamistautuva karhu. Kaikki käy. Mitä epätervehellisempää, sen paremmin maistuu.

Lisäksi mä oon teheny sen virheen, jotta oon töihin ottanu yhtä pienet evähät ku ennen toimistotöihin. Kumminki tuo työ on niin palijo fyysisempää, jotta mun maha murajaa kaiken päivää. Ku tuun töistä kotia, mä syön ku olsin näläkäkuoleman partahalla. Ja se sama meno jatkuu koko ehtoon. Toisaalta jos tuo työ ei olsi nuon fyysistä, niin luultavasti painua olis tullu jo palijo enämmänki. Tänä päivänä otin eilistä hernesrokkaa evähäksi ja yhtäkkiä havaattin ruokatauon jäläkihin, jotta kello oli jo melekeen kolome, enkä ollu vielä pitäny eres ehtoopäivätaukua, ku ei ollu näläkä. Täytyy ny yrittää – taas kerran – ryhyristäytyä.

Toinen noloo tunnustus liittyy seki häitten jäläkeesehen aikahan. Mun nimittään piti vierä isännän ja poijan puvut ja oma juhulatanttuni pesulahan heti häitten jäläkihin. Hmmm, häistä on ny yli kaks kuukautta ja jo viimme viikolla sain ne vietyä…

Viimmeesin tunnustus kertoo kuinka suuresti mä ”rakastan” siivuamista. Tää mun ”työhuone” on jatkuvan kaaoksen vallas. Esim. kouluaikaaset mapit oli vielä leviällänsä tuos kirijahyllys. (Eihän koulun loppumisesta oo vasta ku nelijä kuukautta…) Eileen mä vähä yritin järijestellä tavaroota paikoollensa. Sieltä tavarakaaoksesta löytyy yks pussi, jonka päätin vierä flikan huonehen naulakkohon. Ja voi herrijjee, mitä mä huomasin sielä naulakos! Viimme jouluusen hantuukin (= pyyhkeen). Mistäkö mä tierän, jotta se on viimme joulun aijalta? Siitä, ku anoppi on aikoonansa antanu meirän muksuulle jouluaiheeset kylypypyyhkeet ja ne tosiaanki otetahan käyttöhön vain joulun aikana.

Kyllä mä varmahan oon sielä kämpäs käyny joulun jäläkihinki ja toivottavasti oon joskus jopa siivonnukki, mutta en ilimeesesti oo sitte kattonukkaa sinne naulakkohon päin, ku hantuuki on saanu roikkua sielä kaikes rauhas melekeen vuoren. Mutta kerkiän mä ny sen sopivasti pestä vielä ennen joulua. 😀

Nämä tunnustukset on ny sellaasia, jotta oikiasti pitääs ymmärtää hävetä ja olla eres hilijaa, mutta tänne mä ny ne kirijoottelin. (Saa nauraa.)

Reikä

Näköjään ei oo parihin viikkohon ollu mitää kerrottavaa. Ei kyllä nykkää oo, mutta ajattelin kumminki jotaki kraapaasta.

Töis oon kulukenu niin ku enneki. Tään viikon oon pääsääntöösesti laskuttanu. Ens viikollaki meinaan mennä töihin, vaikka uutta sopimusta ei oo vielä kirijootettu. Mutta työkkärin palakkatukipäätös on jo olemas. Sen mukahan mulla olis jouluhun asti töitä.

Mutta tuo reikä. Niitä oli kahta sorttia: ensimmäänen oli Korillan paluuputkes. Vietihin se korijaamolle, ku koko markki haisi pensalta. Olis pian tollahtanu palamahan, jonsei sitä olsi korijattu. Tuo paluuputki kuulemma kierrättää pensaa moottorista takaasi tankkihin ja sielä on joku suoratin ja kylijes kuluki tuuletusputki. Tuuletusputki oli jo menny poikki ja se ilimeesesti päästi sitä hajua. Ja ku korijaaja oli irroottanu sitä vanhaa putkia, niin se oli ollu niin läpiruostunu, jotta siihen oli kosketuksesta tullu reikä ja se oli alakanu vuotamahan.

Siitä seuraski sitte se toinen reikä. Nimittään rahanreikä. Uus putki maksoo asennuksinensa 250,-. Kyllä se niin on, jotta aina se rahanreikä löytyy ennen ku on rahaa sitä tukkimahan. No, nyt onneksi oli ne stipenrirahat. 

Sehän tuli nopiaa!

Hyi, mitä te oikeen ajattelitta?

Mä tarkootin tietysti sitä Koulutusrahaston stipenripäätöstä! Oli nimittään tullu sähköpostihin tieto, jotta stipenri on myönnetty.

Olis ollu hienua, jos sillä olis voinu hankkia ittellensä jotaki. Mutta. Ei se ny käy, ku koko aijan muutoonki eletähän kärestä suuhun. Elämisehen neki rahat menöö varmasti eikä jää mitää muistoa, oliko niillä ostettu tarijousjauhelihaa vai hampparinväärää (= lenkkimakkaraa) vai maksettu puhelinlasku.

Mutta hyvä näinki. Joka lantti on tervetullu täs vaihees.

Aina vain vaivaanen :(

Ihan ensiksi kiitokset E&A:lle kukasta! Oon joka vuosi haaveellu ostavani pallokrysanteemin, mutta ei sitä sitte kumminkaa ittellensä malta. Nyt mulla on sellaanen terassin pöyrällä. 😀

Eileen ehtoolla poika tuli käymähän. Toisin sanoen se kotiutuu joskus yhyreksän mais ehtoolla ja tänä aamuna puoli kahareksan aikoohin se jo lähti kohti Oulua jokavuotiselle Hötsi-reissullensa. Kotomatkalla sunnuntaina se piipahtaa taas yöksi tänne, mutta saattaa olla, jotta on täälä vasta puolilta öin. Maanantaina se jatkaa matkaa kotia.

Sitte alakaaki sairauskertomus: Tänään nimittäin tein harvinaasen lyhkääsen työpäivän. Kerkesin aamulla pestä myymälän laattiat pesurilla, ku alakoo tulla kipiää alamahahan. Mulla on ollu sellaasia kipuja joskus aikaasemminki, mutta ei näin pahana. Mua oksetti, maha meni sekaasin ja kylymä hiki nousi pintahan. Ja vaikka pomon luvalla hetken makasinki ruokakämpän soffalla, ei kipu hellittäny.

Yritin kumminki kömpiä jatkamahan hommiani, muttei siitä mitää tullu. Kymmenen mais kysyyn pomolta, voinko lähtiä kotia. Sellaasta ei oo montaa kertaa tapahtunu mun työvuosien aikana. Melekeen hävetti.

Isäntä kysyy heti, jotta mikäs nyt. Mä sanoon, jotta sain lopputilin. Se vastas pettynehellä äänellä, jotta ”Vai niin”. Vähä siihen sävyhyn, jotta se tais hetken uskoa… Kuulemma epääli, jotta mä oon mokannu jotaki tosi pahasti. Jotta niin palijo se luottaa muhun… 😉 Ittehän oon toitottanu koko aijan, jotten osaa mitää. Ihimekös tuo, jos ei kukaa muukaa usko mun osaavan mitää. No, onneksi ei ainakaa vielä tullu lopputiliä. Eihän täs ny enää ookkaa ku 12 työpäivää jälijellä. Tai 13, jos mä teen tuon tämänpäivääsen takaasi.

Mä tälläsin itteni varovaasesti olohuonehen soffalle maata. Ajattelin, jotta siitä on lyhin matka vessahan, jos se Yrjö kumminki päättää tulla käymähän. Onneksi ei tullu ja mä pysyyn paikoollani ehtoopäivähän asti ennen ku kipu antoo kunnolla periksi. Tai jäi siihen vielä pieni aristus.

Laitoon ylähä noustuani pomolle viestiä, jotta hengis ollahan. Se ku on nimittäin kans murehtijanaisia, niin ajattelin, jottei sen tartte ainakaa mua murehtia viikonloppuna.

Työperäänen sairaus

Mä epäälen sairastuneheni työperääsesti. Työmaalla on omistajapariskunta ollu flunssas ja tällä viikolla toinen vakinaasista työntekijööstä. Nyt mulla on kurkku kipiä, mä yskin ja präiskin (=aivastelen) ja nokka vuotaa.

Mä ehkä saatoon vähä eresauttaa sitä, ku tänään on ollu oikeen komia päivä ja ajattelin harrastaa hyötyliikuntaa. Lähärin polokupyörällä viemähän siskoonflikan syntymäpäivälahajaa postihin. Sillä reissulla kurkku tuli kipiäksi, ku kotomatkalla oli kylymä vastatuuli. En ollu eres mihinää puolipukees, vaan mulla oli kyllä pitkähiaanen paita ja takkiki yllä, mutta siitä huolimata ny karvasteloo (= kirvelee) kurkkua. No, jonsei kuumet nouse (niin ku ei yleensä nouse), niin meen huomenna tartuttamahan toisen vakinaasen työntekijän ja työharijoottelijan ja liuran asiakkahia… Jotaki kertonee mun olosta se, jotta minä, joka inhuan hunajaa, oon jo sitäki ottanu.

Eileen mulla sitä vastoon oli tosi hauska päivä. Siskoonpoika ja vaimonsa pitävät yhtöhööset 50-vuotispileet parin viikon päästä ja mä sain omasta mielestäni aiva mahtavan irean niin korttihin ku lahajahanki. Korttitarvikkehia mulla on monta loorallista, mutta justihin sellaasia ei luonnollisestikkaa löytyny, mitä olsin ny tarvinnu. Niimpä niitä piti lähtiä aiva kaupungista asti hakemahan, ku sielä on lähin askartelutarvikeliike. Samalla reissulla hajettihin myöski lahaja – tai osa siitä, osan oon jo hankkinu aiemmin. Vielä puuttuu yks juttu, mutta sen mä saan luultavasti hankittua huomenna töistä.

Kummpoika oli morsmaikkunsa kans kotonansa tämän viikonlopun. Sillä oli eileen syntymäpäivä ja kun se harrastaa viskejä, niin hajettihin viskipullo lahajaksi. Minä suurena viskiasiantuntijana valittin sen, mihinä oli komeen pullo. 😀 Ehtoopäivällä käytihin kakkukaffeella. Tää on ny siis aiva yhtä juhulaa.

Tänä aamuna alakasin askartelemahan sitä korttia ja kasaamahan lahajaa. Sen puuttuvan osan takia en saanu sitä vielä valamihiksi asti. Mutta hauskaa mulla oli. Tuollaanen värkkääminen on tosi mukavaa silloon, ku tietää tarkasti, mitä haluaa antaa, mutta jos pitää väkisin keksiä, niin silloon lahajasta – ja sen hankkimisestaki – puuttuu hauskuus.