Äitee on vähä väsyksis

Kyllä vei viimme viikko mehut muorista.

Ensinnä oli se nuorten yllätysvieraalu, joka kesti melekeen kaksi viikkua ja päättyy vasta viimme torstaina.

Siinä pitää olla aiva toisella lailla tentehillänsä, ku on enämmän väkiä. Varsinki, ku isäntä kehitti ittellensä oikeen vuosikymmenen flunssan. Oli varmahan jollaki kirijaamella varustettu flunssa, ku se yskii niin maharottomasti ja kuumettaki oli usiampana päivänä, pahimmillansa liki 39 astetta.

Siitä ei siis ollu kokkaamahan, niin jotta mun piti töistä päin käyrä ruokakaupas ja keittää kotia tultuani. Tuntuu, jotta ruokakaupaski piti käyrä joka päivä. Maitua ja muuta tilpehööriä sai kantaa kassikaupalla. Kyllä me pärijätähänki vähällä, ku oomma isännän kans kaharestansa. Nyt sen oikeen havaatti, ku nuoret oli täälä melekeen kaks viikkua. Yleensä ne on sen viikonlopun ja silloon tuorahan kerralla vähä enämmän ruokavärkkiä, mutta nyt piti käyrä viikollaki monehen kertahan täyrennysostoksilla.

Ja sitte oli ne elikot. Muutaman kerran kävin Rymyn kans lenkillä, mutta joka päivä en viittiny/keriinny/jaksanu. Ne ilimestyy kyllä aina pettämättömän varmasti keittiöhön, ku joku aukaasi jääkaapin oven tai rapajutti jotaki pakkausta. Ja siinä ne sitte niin suloosina kerijäs ku olsivat näläkäkuoleman partahalla. 

Mortti päätti kaiken muun hyvän lisäksi aiheuttaa vähä ylimääräästäki hommaa. Se on utelias luonteheltansa, mutta vähä kömpelö kissaksi. Jos se ei ollu tiskipöyrällä ”tiskaamas” astioota, niin se seikkaali johonaki muolla.

Yhtenä aamuna töihin lähtiesnäni mä ajattelin, jotta kylläpä tuloo ny jostaki ikävää hajua ja kattelin kengänpohojat, jotten oo vain pihalta tuonu kissin- tai koiranpaskaa tullesnani. Ei ollu. Ehtoolla töistä tullesnani totesin, jotta haju on voimmistunu ja nuuskiesnani tulin siihen tuloksehen, jotta se tuloo pukuhuonehesta. Mutta mistä sieltä? Kattelin pesukonehen ja kuivausrummun taaksekki, mutta ei sielä ollu ku kauhiasti tomua. En löytäny, mistä haju tuli. Ehtoolla nukkumahan mennes se selevis: Mortti oli ilimeesesti loikannu tyhyjähän pyykkikoppahan ja härisnänsä päästäny sinne pissat.

Jäläkihin päin kyllä torettihin, jotta yhtenä ehtoona se naukuu alakerras, eikä tullu ylähä vaikka poikaki sitä kuttuu. Se oli silloon varmahan sielä pyykkikopas jumis. Itte se oli kumminki johonaki vaihees sieltä pääsny pois. Mutta se seikkaalu tiesi mulle vähä siivoushommia. Onneksi oli muovinen koppa ja umpinaanen pohoja, niin oli heleppo pestä hajut pois.

Toinen ylläri palijastuu vasta torstaina. Sitä en tierä, koska se oli järijestetty. Isäntä oli pitäny pahimman yskän aikana yökortteeria yläkerras flikan kämpäs, ku se pelekäs muuten valavottavansa meitä muita, jokka nukuumma alakerras. En pitäny kiirusta sen petin petaamises enkä petivaattehien vaihros, ku ajattelin, jotta pesen sitte kaikki kerralla, ku otan poijan porukootten lähärettyä niirenki petivaattehet pesuhun.

Torstaiaamulla olin hakemas eväslaukkuani työhuonehesta ja vilikaasin ohimennesnäni flikan kämpän suuntahan. Sielä näkyy tummanruskias lakanas isoo, tumma laikku. Ei hele**tti! Kissi on käyny kusemas sinne! Ku tonkaasin peittua pois petistä, sieltä palijastuu vielä toinenki kusipaikka. Siinä kohtaa meinas huumori pettää. Isäntä kuuli mun manaalun ja tuli kattomahan.

Se komensi mua lähtemähän töihin, jotta hän perkaa sen sängyn. Kaikki petivaattehet meni tietysti pesuhun. Hankalin oli tuplaleviä petari. Isäntä oli ottanu päällisen irti ku se oli kuvitellu, jotta sen voi pestä pyykkikonehes. Olis varmahan voinu pestäkki, jos se olis sinne mahtunu. Nyt se joutuu pesemähän niin päällisen ku patjanki painepesurilla. Ainaki ny näyttääs, jotta siitä on lätit hävinny.

Jatkos tää Mortin temppu tietää sitä, jotta ovet piretähän kiinni niihin huoneesihin, joihinka sillä ei oo enää lupa mennä.

Kaiken lisäksi isäntä yritti tartuttaa tautinsa mullekki. Onneksi mä onnistuun pistämähän hanttihin niin, jottei mulla ollu ku vähä kurkku kipiä. Enimmän osan aikaa se tuntuu vain siltä, kun kurkku olis paisuksis. Kuumetta mulle ei nousnu, ei tullu nuhaa eikä yskää. Ääni oli painuksis viikon verran. Nyt se on melekeen jo ennallansa. Ehkä tämä tästä.

Tänään sain itteni ylipuhuttua pienelle pyörälenkille, ku oli komia ilima. Emmä teheny ku sellaasen viiren kilometrin lenkin. Jos vaikka pian pääsis jo pyörällä töihinki. Nyt on vielä aamut ollu sen verran kylymiä, jotta oon menny autolla.

Mainokset

Vastareaktio

Mua ketuttaa oikeen raskahimman jäläkihin. Tänään nimittään tapahtuu sellaanen juttu, joka sai mun niskavillat pystyhyn ja ne on pörhöllänsä vieläki.

Yks meirän harkkariista on tosi pätevä työsnänsä, mutta se on tuonu mun mielestä vähä turhan kärkkähästi omaa uskoansa esille työmaalla.

Silloon, ku mä jännitin näyttöjä, niin hän lupas muistaa mua rukoukses. En kiittäny. Enkä koe menneheni näytööstä läpi hänen rukouksiensa avulla vaan ihan omilla ansioollani.

Joskus se kertoo,  kuinka hänen miehensä on pelastunu hukkumasta ku ”joku nosti häntä niskasta kohti pintaa” ja mies on kuulemma monesti toristanu (= todistanut) uskoansa tuota tapausta kertomalla.

Eileen puhuttihin sairauksista ja hän sanoo iskiaksesta kärsivälle työkaverille, jotta yks auttaa aina: rukouksen voimma. Ja kuinka joku hänen tuttavansa on parantunu MS-taurista rukouksen avulla. Oli vähällä, jotten sanonu (halaveksivalla äänensävyllä), jottei sillä sitte mitää MS-tautia ollukkaa. Siitä ei parannuta. Ei eres rukouksen voimmalla. Sen verran mäki siitä taurista tierän ja nykyään tierän vähä enämmänki, ku oon lukenu Päivä kerrallaan -blogia.

Tänään olimma viimmeesinä lähärös työmaalta ja istuumma kumpiki jo autoosnamma, ku se yhtäkkiä ponkaasi omasta autostansa mun auton vierehen ja pyysi ruuvaamahan klasin alaha. Sitte se sanoo, jotta hänen on jo aikaasemminki pitäny kysyä, jotta oonko mä ajatellu hengellisiä asioota. Sanoon, jotta oon – vaikka en ollukkaa ihan varma, oonko. Ei kauhiasti kiinnosta.

Jatkokysymys oli, jotta uskonko mä Jeesuksehen ja Jumalahan. Mulla poksuu korvis jo siinä vaihees ja totesin, jotta jospa jätettääs nämä asiat keskustelujen ulukopuolelle. Jos mä tartten sen sortin ohojausta, niin mä osaan sitä itte kattella.

Onneksi se perääntyy siinä vaihees, mutta en tierä, kuinka hyytäviksi välit menöö tämän jäläkihin. Istumma samas kämpäs nokitusten, joten en voi välttyä jokapäivääseltä kanssakäymiseltä. Tulispa eres se pöytien välihin tilattu sermi pian!

Jokahinen uskokohon mihinkä tahtoo ja tulukohon uskollansa autuahaksi, mutta työmaa ei oo oikia paikka teherä käännytystyötä. Jonsei sitte satu olemahan pappina seurakunnas. Enkä mä sieläkää kyllä hyväksy sellaasta päällekäyvää käännytystyötä. Mä luotan enemmän läsnäolohon ja siihen, jotta ihimiset voi itte valita, tahtooko ne keskustella uskonasioosta.

Itte asias mä en oo eres varma, onko tämä jotaki lahkolaasia. Emmä nimittäin muista ikänä kuulleheni kirkkouskovaasten kertonehen toristamisista.

Mulle kaikenlaanen tyrkyttäminen on ku punaanen vaate härijälle. Se saa välittömän vastareaktion aikahan enkä torellakaa oo kykeneväänen vastahantottamahan mitää siinä mielentilas. Ihan sama, tullahanko mulle tyrkyttämähän uskontoa, politiikkaa tai jotaki muuta aatetta tai ismiä. Menöö välittömästi jarrut päälle ja sen verran junttura oon, jotta ku oon puollustuskannalle asettunu, niin mun mielipirettä on melekoosen maharotoon saara muutettua.

Vispipuurua!

Mun teki täs joku aika takaperin mieli vispipuurua, ku en muista, koska olsin viimmeeksi teheny. Tänään oli pakko sitä saara. Olihan se hyvää pitkästä aikaa. Se on muka vain niin aikaavievää, jottei ainakaa arkena viitti ruveta töiren jäläkihin tekemähän. Siinä samalla muistelin muitaki lapsuuren herkkupuuroja: ruispuurua, ruis-marijapuurua ja ohoravelliä. Pitääkähän mun niitäki joskus koittaa teherä.

Poika tuos soitteli, ku kohta on menny kaks kuukautta kun se jäi työttömäksi, mutta ei oo vieläkää kuulunu rahaa mistää. Se oli saanu jo työkkäristä myönteesen lausunnon, mutta sitte ne oli havaannu, jotta poika oli vahingos ilimoottanu ensimmääseksi työttömyyspäiväksi irtisanomispäivän. Silloon se on kumminki ollu vielä töis. Sitä oli pitäny selevittää ja sen jäläkihin työkkäri oli teheny kielteesen päätöksen sen yhyren päivän osalta, mutta Kela ei ny suostu ymmärtämähän, vaan ne orottaa aina vain työkkäriltä uutta lausuntoa…

Ja poika orottaa rahaa. Ja velekoojat kans. On kuulemma alaannu jo maksukehootuksia tipahrella postilootahan.

Kuitti

Kyllä mä nyt jo alakaan ymmärtää, mitä nuo kokenehemmat työntekijät on tarkoottanu, kun ne on kertonu, jotta alakuvuosi on tilitoimistos yhtä hullunmyllyä. Ja nyt se on tulorekisterin takia sitä potenssihin kymmenen. Pomo sanoo, jottei hän muista tälläästä vuorenvaihretta. Hänellä on ollu ihan älytöön työmäärä jo syksystä asti ja näyttää siltä, jotta uus vuosi alakaa samammoisella linkouksella.

Tierän ny ihan omakohtaasesti, jotta ei se ookkaa vitsi, ku sanotahan, jotta kirijanpitäjä näyttää ihan kuitilta.

Osuu tähän alakukuuhun heti monta isua palakanlaskentaa eikä ykskää niistä menny niin ku piti. Arkipyhien takia piti vielä tutkia TES:sikki tavallista tarkemmin. Jos ei palakkoohin tullu virheetä niin sitte ei ainakaa saatu ilimootettua niitä tulorekisterihin. Tai jos saatihin, niin tulorekisteri hylykäs ilimootuksen. Tai sinne meni justihin se väärä ilimootus, minkä ei pitäny ollenkaa lähtiä. Ja sen se luonnollisesti hyväksyy mukisematta.

Yhyret palakat meni niin täysin päin prinkkalaa, jotta niistä pitää teherä hyvityspalakkalaskelmat, jotta saarahan ne kirijanpirosta pois. Tosin sitä ei vielä tieretä, mitenkä ne tulorekisterihin oikaastahan.

Työntekijät on ilimootellu, jotta ne ei oo saanu palakkalaskelmia sähköpostihinsa ja sitte ku niitä on lähetetty uurestansa, niin joku sanoo saanehensa jo kolome laskelmaa… Ja joku, joka oli ilimoottanu, jottei oo sitä saanu, oli sitte kumminki sen löytäny jostaki myöhemmin.

Oltihin keskiviikkoehtoolla Raijan ja pomon kans melekeen puoli kymmenehen asti töis. Pomo teki alvia ja me yritettihin Raijan kans selevitä palakoosta. Väsymys oli siinä vaihees jo sitä luokkaa, jotta tehtihin ihan typeriä virheetä. Hosuttihin eikä keriitty ajattelemahan. Mutta ku palakat olis pitäny saara työntekijöötten tilille torstaina, niin pakko oli vain painaa pitkää päivää. Tuhoosin seurauksin. 😦 Oli kyllä tosi masentavaa ja tunsin itteni torella epäonnistuneheksi työntekijäksi.

Oma osaaminen on muutenki vielä hataralla pohojalla ja sitte tuli tämä isoo muutos siihen päälle. Ja se ikäänku vähä sysättihin mun vastuulle. Mutta tähän ei koulus pystytty opettamahan ku ei siitä juuri mitää vielä tieretty siinä vaihees eikä töiskää oo keriinny asiahan hirmuusesti paneutua. Tierot on hajallansa verottajan ja ohojelmantoimittajien sivuulla ja toisinansa tuntuu, jottei mistää löyrä sitä tietua, mitä tarttis. Pari ohojelmantoimittajien koulutusvireota ollahan eheritty kattua, mutta ei nuota asioota loppuviimmeeksi sivusta kattelemalla opita. 

Toises ohojelmas pitää teherä tosi palijo muutoksia niin työnantajan ku työntekijööttenki tietoohin, ennen ku sillä voi laskia ensimmäästäkää palakkaa. Toinen taas vaatii vastaavan työmäärän siinä vaihees, ku ollahan lähettämäs tietoja tulorekisterihin.

Alakaa pelijättää, jotta tämän sählingin jäläkihin pomo ei ookkaa enää niin valamis palakkaamahan mua. Jos olis ollu fiksu, niin olis vain teheny rauhas ja mieluummin seliitelly työnantajille ja palakansaajille palakkojen myöhästymistä eikä yrittänykkää väkisin pusertaa niitä matkahan määräpäivänä.

Eileen pääsin lähtemähän sentäs jo viiren aikoohin. Ja tänään ilimootin nelijältä, jotta otan loppupäivän ylityöharijootteluvapaata. Olin kyllä menny aamulla jo ennen puoli kahareksaa, ku tekemättömät työt aharisti.

Sain pöytäni siivottua, ku tähän asti ei ollu keriinny ensimmäästäkää paperia tai mappia pistää omalle paikallensa, vaan niitä kasattihin hyllyn päälle pinoohin seleviteltäväksi ”sitte joskus”. Tänään oli se ”sitte joskus” -päivä.

Palakkoja ei ny ollu laskettavaksi, mutta kävin ne aikaasemmat läpi ja löysin vielä lisää virheetä. Jostaki syystä uutehen systeemihin siirryttäes kaikki tierot ei siirtyny työntekijöölle oikeen ja sen takia jäi virheetä ku ei huomattu/muistettu/eheritty tarkastaa ja verrata vanhoosta laskelmista. Eres yleensä niin tarkalle Raijalle se ei tullu mielehen. Ja onneksi Raija oli siinä mun kans, jottei aiva kaikesta voi syyttää mua. Ei varmahan oikeen eres saisi harijoottelijaa vastuuttaa tällääsihin tehtävihin, jokka oikiasti vaatii osaamista ja ymmärrystä siitä, mitenkä ne ohojelmat toimii.

Ohojelmatoimittajilta ei palijo heru apua. Nekää ei tunnu oikeen tietävän, mitä tietoja ja miten niitä pitää täyttää nuohin ilimootuksihin. Ja niihin on ollu tosi hankala saara eres yhteyttä. Ilimeesesti aika monella muullaki on takkua ny samojen asiootten kans.

Kotia ajellesnani oikeen hämmästyyn, ku oli vielä niin valoosaa. Musta tuntuu, jotta mä oon pitkän aikaa liikkunu vain pimiällä enkä oo huomannu, jotta päivä on pirentyny jo nuon palijo. Ihanaa! 

Opiin uuren kirosanan

Joskus niitä sanoja vain syntyy ihan itteksensä. Tämän päivän uus kirosana on tulorekisteri. Lausutahan ärriä vahavasti hampahien välistä pärähyttäen.

Mä jouruun heti totiamahan, jotta ei oo heleppo ja mukava asia se. Toki olin sen jo etukätehen aavistanukki, mutta silti se pääsi yllättämähän ikävästi.

Ensi aamulla kattottihin Raijan kans puolentoista tunnin opetusvireo aiheesta. Sitte orottelin, jotta palakanlaskentaohojelma saataas päivitettyä tulorekisterilaihin.

Ehtoopäivällä pääsin vihiroon ja viimmeen ensiksi perustamahan uutta palakanmaksuvuotta. Sekää ei menny ihan niin ku Strömssöös, mutta Raijan kans ynnä ja yhtenä päätettihin, jotta kuinka ne uuret tulolajit sinne laitetahan.

Itte palakkojen laskentahan ei onneksi ollu palijo tullu muutosta, mutta sitte oli se surullisen kuuluusa tulorekisterihin ilimoottaminen. Seki näytti sujuvan aluuksi ihan hyvin, mutta loppuvaihees meni jotaki pielehen eikä me ymmärretty, jotta lähtikö se ilimootus vai ei – ja mistä sen pystyy tarkastamahan.

Lopuuksi Raija tuumas, jotta nyt hajetahan pomoki jakamahan tätä tuskaa. Selevis, jotta ei se ilimootus oo voinu mennä mihinkää, ku justihin tältä asiakkahalta puuttuu valtuutus teherä näitä ilimootuksia. Samalla huomattihin, jotta aika monelta muultaki puuttuu. Tehtihin lista niistä ja pomo alakas heti laittelemahan viestiä asiakkahille, jotta pistääsivät asian pikimmiten kuntohon, mikäli haluavat palakkoja. Kuukausi sitte on jo lähetetty pyynnöt, mutta näköjään vain osa on hoitanu asian aijoos.

Kaiken lisäksi yks toinen asiakas soitti, jotta yks heirän työntekijööstänsä ei oo saanu palakkaansa. Vika löytyy ihan asiakkahasta ittestänsä. Se oli jostaki syystä laittanu kaikkien muitten palakat maksuhun, muttei tämän yhyren. Se tietää meille kumminki ylimääräästä työtä. Koska palakka olis kuulunu maksaa viimme vuoren puolella – ja se on jo ilimootettuki verottajalle ja eläkeyhtiölle, niin nyt me jourutahan poistamahan se palakka sieltä viimme vuoren laskelmista, korijaamahan ilimootukset niin verottajalle ku eläkeyhtiöllekki – ja tekemähän uus palakkalaskelma tälle vuorelle ja tekemähän siitä tulorekisteri-ilimootus. Voi tulorekisteri!

Meni vahavasti ylitöiksi tuon pähkäälyn takia. Vaikken oo eres töiskää. 😀 Raija tosin sanoo mulle tänään, jotta hän niin toivoos, jotta mä jäisin heille töihin. Ja mä toivon, jotta saisin jäärä.

 

Hyvää ittenääsyyspäivää täältä susirajalta!

Työharijoottelus kulukoo jo melekoosen samaa rataa: palakkoja, kirijanpitua, kausiveroilimootuksia ja sitte taas jo tulooki uuret palakat laskettaviksi.

Maanantaina meillä oli aika hilijaasta. Pomo oli kouluutukses eikä harijoottelijoostakaa ollu muita paikalla ku minä.

Kotia tultua pysähryyn keittiön kynnykselle: meille oli ilimestyny uus hella. Pääkokki oli niin päättäny. S’on ny keraamisella tasolla ja kiertoilimauunilla. Totta puhuen en näin joulun alla olsi piitannu ruveta opettelemahan uutta vehejestä. Ku vanhasta tiesi justihin, millä lämpötiloolla ja kuinka kauan mitäki pitää paistaa ja keittää.

Tiistaina töis oliki aiva toisenmoinen meininki. Oli tupa täynnä väkiä: yks asiakas oli opettelemas laskutusta, uus harijoottelija tuli, insännöönnin harkkari oli paikalla ja ehtoopäivällä tuli vielä pomon poikaki hoitamahan laskutusta. Oli väkiä justihin niin palijo ku kämppähän mahtuu. Kirsi ainuastansa puuttuu. Sillä on kouluviikko. 

Ehtoolla soitti naapuri: tuos linnuntietä vajaan puolen kilometrin pääs (valot näkyy tänne mun kämppähän) oli susi käyny koiran kimppuhun. Ei ollu tappanu, mutta oli purru takakoipehen niin, jotta olivat eläänlääkärillä joutunehet käyttämähän. Petoasiantuntija oli käyny totiamas jälijistä, jotta susi se on ollu.

Eileen kävin töitten jäläkihin hakemas kaupasta piparkakkuvärkkiä ja joulupostimerkit. Ehtoolla piti käryyttää uunista enimmät suoja-ainehet pois. Se oli päällä vaikka kuinka kauan ja kämpäs oli ihan hirviä katku, vaikka liesituuletin oli koko aijan täysillä. 

Ilimeesesti olin vähä väsyksis, koska viimme yönä nukuun yli yhyreksän tuntia, eikä sellaasta oo tapahtunu herran aikoohin.

Silti mulla oli jo kaharen mais piparit leivottuna ja ruoka laitettuna ja syötynäki. 

Siitä tuo kiertoilimauuni on kätevä, jotta siinä saa paistettua monta pellillistä kerralla. Mutta siitä huono, jotta sillä saa pilattuaki monta pellillistä kerralla. Ku en oikeen sitä osannu, niin ensimmäänen satsi, eli kolome pellillistä jäi jos ei ny raaooksi, niin pehemoosiksi kumminki. Seuraaville nostin vähä lämpötilaa, niin jo rupes tulohon rapsakoota paistoksia.

Isäntä tuos äsköön kätevänä miehenä oli päättäny kokeella, kovettuusko piparit, jos ne laittaas mikroaaltouunihin. Ei kovettunu. Paloovat. Ja nyt täälä on taas ihan hirviä käry ja palohälyytinki huusi hetken aikaa henkensä häräs. Jotta tällääsiä käryäviä ittenääsyyspäiväterveesiä täältä susirajalta.

Halua olis, mutta ku ei vain enää kykene

Meillä oli tänään väsypäivä. Mäki nukuun melekeen kahareksahan asti ja isäntä posotteli siitä vielä puoli kymmenehen.

Kun se nousi, mä kannoon pitkästä aikaa petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan, ku aurinko paistoo ja tuuli raikkahasti.

Mä oon jo usiamman viikon haaveellu, jotta haluaasin shoppaalemahan. Ittelleni jotaki piristystä tai sitte joululahajoja, jos sattuus löytymähän jotaki kivaa.

Niimpä mä tänään eherootin isännälle, jotta jos käytääs johonaki päin vähä kiertelemäs. Pääryttihin Minimanihin. Sieltä ku löytyy vaikka ja mitä. Mutta kuinkas sitte kävikää.

Mä oon täs viimme vuosina onnistunu ohojelmoomahan itteni niin tiukasti säästömoodihin, jotten mä pystynykkää ostamahan mitää. Paitti pari joululahajaa, joittenka yhteeshinta oli 13,90.

Vähäki kallihimman tavaran kohoralla mä keksiin heti syitä, minkä takia en voi sitä ostaa. (Ei oikiasti tarvita, en voi toiselle ostaa, jos ei se tykkääkkää jne.)

No tosiasiahan on, jotta kyllä meillä kaikilla on jo kaikkia niin palijo, jotta mitää ei oikiasti tarvita, mutta kyllä mä ennenvanhaan tykkäsin aina laittaa eres jotaki pientä kivaa.

Nyt mun on mielikuvituski näivettyny niin, jotten eres keksi mitää tai sitte musta vain tuntuu, jotta mä saan ähkyn kauppojen tavarapalijouresta.

Käytihin vielä kokeelemas Sittariski, mutta sieltä mä halusin heti pois, ku näin joulupukin ja sen puheelle jonottavat kakarat vanhempinensa. Pois, pois, äkkiä pois!

Seuraavaksi poikettihin Clas Ohlsonilla. Sieltä mä löysin kuuren stompin pakkauksen (3,-).

Halosella käytihin sen verran, jotta mä kattelin läpi ne rekit, johona oli joku alennuslappo. Mutta mitää en löytäny. Oli väärän kokoosia tai väärän färisiä. Tai väärän hintaasia.

Mä siis selevisin tuolla vajaalla seittemällätoista eurolla koko shoppaalureissusta, ku isäntä maksoo ruokaostokset. Mun oli pakko toreta, jotta ostoshaluja olis, mutta ei oo enää kykyä. Ja silti totesin kotia tultua, jotta kyllä tuo shoppaalu on rankkaa. Isäntä oli samaa mieltä.

Mutta ei auttanu, ne petivaattehet piti kantaa parvekkehelta tupahan ja petata puhtahat lakanat. Isäntä meni pesöhön autot, ku nyt on luvattu ainaki toistaaseksi poutaa ja vähä viilenevää.