Outi Pakkanen: Toinen kerros

Mulle tää oli ny Toinen kierros ku olin näköjään lukenu jo aikaasemmin. Mutta ei ny oo palijo keriinny lukemahankaa.

Jos huomenna kerkiääs käyrä kirijastos hakemas jotaki uutta lujettavaa.

Mainokset

Eeva Nikoskelainen: Heta Hörkkö ja kaksoiskierteen lumo

Muistelisin joskus ennenki lukeneheni Nikoskelaista, mutta en ainakaa tätä kirijaa ollu lukenu.

Taajakkalan kaupungis on teknologiakeskittymä, johona sijaattoo mm. genetiikkahan keskittyny BioGenCenter. Sielä on mm. yksityysklinikka, johona annetahan lapsettomuushoitoja. Hoito ei luonnollisestikkaa oo kovin halapaa – eikä kaikilta osin aiva päivänvalon kestävääkää.

Näyttävistä kulissiista huolimata rakennelma alakaa pala palalta murentua eikä perinnöllisyyslääkäri Heta Hörkön ihimettely karonnehista potilasasiakirijoosta ainakaa paranna tilannetta.

Tosin Hetaa piretähän miehensä tapaturmaasen kuoleman jäläkihin vainoharhaasena ja mielenterveysongelmaasena, mutta silti niin vaarallisena, jotta joku yrittää raivata hänet pois tieltä.

Jari Tervo: Kallellaan – Isän päiväkirja

Yöpöyrälle kannattaa ottaa kirija omasta hyllystä, jos sen lukeminn vaikka venähtää, niin ei tartte murehtia kirijaston palautuspäivistä.

Oon näköjään joku vuosi takaperin laittanukki tästä jutun tänne ja voin sanua, jotta oon erelleen samaa mieltä.

”Riisun Kallen alasti peitolle. Hyvä on tarkistaa ensiksi, ettei vaipassa ole vakavampaa tavaraa. Joskus on ollut ja sotkua tullut. Kalle hihkaisee pujotettuani bodyn yläkautta pois hänen päältään. Heti hän tarkistaa pippelin olevan tallessa. Tapa on ikimiehinen.”

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Kirijan kannes mainostetahan, jotta ”Vuoden koskettavin”. Mä aluuksi ajattelin lukiesnani, jotta oli vähä yliampuvasti ilimaastu, mutta kuinkas käytihinkää. Kirijan lopus mä oon rääkyny (= itkenyt). Enkä mä ny yleensä kovin herkästi kirijoolle rääjy.

Televisio on sitte toinen juttu, sen ääres mä rääjyn joskus turhanki heleposti. Mistä molijahtiki mieleheni, jotta tämä kirija olis aiva mahtava elokuvana. Jos ei jo ookki. Tosin tää on niin uus, jotta viimme vuonna on ilimestyny Ruottis ja tänä vuonna Suomes, mutta oli jo siinä vaihees myity 27 maahan. Nyt jo varmahan usiampahanki.

”Toivon sinulle kaikkea tarpeeksi. Tarpeeksi aurinkoa valaisemaan päiväsi, tarpeeksi sadetta, jotta osaisit arvostaa aurinkoa, tarpeeksi iloa ravitsemaan sieluasi, tarpeeksi tuskaa, jotta osaisit arvostaa elämän pieniä iloja, ja tarpeeksi kohtaamisia, jotta aina silloin tällöin osaisit jättää myös jäähyväiset.”

Doris on eläny pitkän ja vaiherikkahan elämän ja hän toivoo, jottei hänen muistonsa kuole hänen mukanansa. Niimpä hän päättää kirijoottaa ne ylähä sisarensatyttärensä tyttärelle, Jennylle – ainoalle elos olevalle sukulaasellensa. Hän käy läpi punaasta osootekirijaansa ja kertoo elämästänsä niitten ihimisten kautta, joittenka nimet hänen osootekirijastansa löytyy. Tosin suurimman osan yli hän on vetäny viivan ja kirijoottanu perähän ”KUOLLUT”.

Voi kuulostaa näin selostettuna vähä tylsältä, mutta eherottomasti suosittelen!

Pomoki oli saanu tämän kirijan joululahajaksi ja sanoo lukenehensa sen loman aikana. Sille oli käyny samoon ku mulle; silimät oli pesty suolavetellä. Mun mielestä se kertoo kirijasta torella palijo, jos se oikiasti pystyy liikuttamahan kyynelihin asti.

Tämä on Lundbergin esikoosromaani. Orotan kovasti, jotta häneltä tulis lisää lujettavaa.

Piia Leino: Ruma kassa

Tähän kirijahan on varmahan otettu vaikutteeta niin Viirakon tähtösistä, Seleviytyjistä, Big Brotherista sun muista sen tyyppisistä tosi-tv -ohojelmista.

Täs lähetetähän kakstoista naista Bangkokin viirakkohon. Sielä kuvatahan ohojelmaa, jonka nimi on Kaunottaret & hirviöt. Puolet naisista on julukkiskaunottaria, puolet taviksia, joita siis piretähän ulukonäkönsä puolesta hirviöönä näitten kaunottarien rinnalla. Palakintona on satatonnia rahaa + 30000 voittajan valittemahan toimenpiteehin Suomen parahan kauneuskirurkin toimesta.

Sarianna päätyy ohojelmahan mukahan kaupan kassalta, ku hän posahutti pullonpalautusautomaattihin jumiutunehen pullon sisällön ohojelman tuottajan päälle.

Kisan aikana niin kaunottaret ku ”hirviökki” oppii palijo toisiltansa, toisistansa ja ittestänsä. Ja voi olla, jotta lukijaki vähä miettii ulukonäköasioota pintaa syvemmältä, vaikka tämä oliki viihryttävästi ja kevyesti kirijootettu.

Josie Silver: Ole minun

Pitkästä aikaa rakkaustarina. Tämä oliki sen verran tairokkahasti kehitelty, jotta tätä oli oikeen mukava lukia. Eikä ollu liika imelää nuon kokonaasuutena, vaikka oli sitä vähä paikka paikoon.

Tapahtumien keskiös on Laurie, joka asuu tarinan aluus parahan ystävänsä Sarahin kans.

Joulun alla Laurie on töistä väsynehenä menos bussilla kotia. Yhtenä ohikiitävänä hetkenä hän tuntoo rakastunehensa miehehen, jonka kans hänen katseensa kohtaa, ku Laurie istuu pysäkille pysähtynehes bussis ja mies on pysäkillä. Kumpiki miettii hetken liika kauan: Laurie bussista jäämistä ja mies bussihin nousemista. Tilaasuus meni ohi, bussi jatkoo matkaansa.

Laurie ei kuitenkaa saa miestä mielestänsä, vaan yrittää ettiä tätä koko seuraavan vuoren. Sarah sen sijahan on rakastunu ja hehkuttaa Laurielle, että hän on löytäny elämänsä miehen, jonka kans tahtoo naimisihin.

Ku Laurie viimmeen tapaa tämän ihimemiehen, se on yhtä aikaa ihanaa ja kamalinta mitä voi olla. Sekunnin murto-osas hänen on päätettävä, palijastaako hän sen, jotta tämä on just se mies sieltä bussipysäkiltä. Mies, jota hän on ettiny koko kulunehen vuoren.

Mutta ei hän voi teherä sitä Sarahille, joka on hänelle yhtä rakas ku oma siskoo.

Seuraavat vuoret kulijettaa näitä kolomia ihimistä yhtehen ja repii erillensä.