Kuka tunnustaa?

Nimittään tuonehensa kirijan meirän postilootahan?

Se on tapahtunu jo viimme (vai toissa?) viikolla. Mä luulin ensiksi, jotta isäntä oli saanu sen velijeltänsä, ku se oli justihin sinä päivänä ollu sillä vähä häsyys soffan kantamises. Mutta ei kuulemma.

Sitte mä ajattelin, jotta jos sitä on jaettu muillekki, mutta tänään vasta muistin kysyä töis. Ei oo löytyny muiren postiloorasta.

Nyt mä epäälen, jotta se liittyys Ilimajoki-seurahan, jonka kirijootuskilipaaluhun mä taannoon osallistuun. Mutta olis kai ne laittanu jonku viestin sinne joukkohon? Tai kuka sen ny ikänä onkaa sinne tipahuttanu, niin olis voinu laittaa preivin, jotta tietääs, ketä kiittää.

Kirija on juuriki tuon seuran julukaasema kuvateos vuorelta 2011. Ja koska se on niin aikaa tehty, niin osa tieroosta on auttamata vanhentunehia. Kuvat – varsinki komiat maisemakuvat – ei silti vanhene koskaa. Niis meikälääsen sielunmaisemis silimä ja mieli lepää.

Kirijaa on vissihin jääny varastohon enemmänki, ku sitä on Feispuukis kaupattu tosi halavalla.

Advertisement

Lujetut 2022

Päätin, jotten enää viitti kirijootella tänne jokahisesta lukemastani kirijasta. Laitan vain tähän luettelon, mihinkä lisään niitä sitä mukaa, ku lujen. Toimii ikään ku muistilistana ittelle. Ja hauska nähärä, mikä on viimmeenen numero ku vuosi taas vaihtuu.

1. Kari Hanhisuanto: Käenlaulu
2. Cara Hunter: Jäljettömiin
3. Eija Jansson: Viininpunaista
4. Doris Lund: Eric – Tästä on pakko sanua sen verran, jotta rääkymätä (= itkemättä) en tätä saanu lujettua. Vanha kirija, mutta silti vahava suositus tälle!
5. Jörg Zink: Surussa on kantavaa voimaa
6. Jarkko Sipilä: Muru
7. Ilmajoki-seura ry: Ilmajoki
8. Antto Laiho: Wanhan kansan merkkipäivät
9. Paavo Fossi: Toisia kertomuksia
10. Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä?
11. Denise Rudberg: Toinen toista pahempi
12. Mikko Kalajoki: Velkakirja
13. Christian Unge: Totuuden siemen
14. Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon – ja muita kirjoituksia
15. Heidi Mäkinen: Ei saa elvyttää
16. Kale Puonti: Saarni
17. Eve Hietamies: Hammaskeiju
18. Outi Pakkanen: Julma kuu
19. James Patterson: Pelon piiloleikki
20. Maija Kajanto: Kuin tilauksesta
21. Lasse Nousiainen: Rakkauden lähettiläs
22. Hyppe Salmi: Aaltoja ja asiattomuuksia
23. Nicholas Sparks: Suojelusenkeli
24. Cara Hunter: Pimeyteen
25. Susan Spencer-Wendel & Bret Witter: Kunnes sanon näkemiin – ilon ja jäähyväisten vuosi
26. Courtney Summers: Sadie
27. Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä
28. Denise Rudberg: Kun kello lyö viisi
29. Karin Slaughter: Hyvä tytär
30. Pirkko Aitoaho: Omilla teillä
31. Lina Areklew: Juhannusruusut
32. Susanna Makaroff: Homeäidin päiväkirja
33. Kishwar Desai: Pimeyden lapset
34. Sisko Istanmäki: Yöntähti
35. Seppo Jokinen: Koskinen ja pudotuspeli
36. Kate Eberlen: Miss You
37. Linda Howard: Yön huntu
38. Eppu Nuotio & Tiina Brännare: Veto
39. Mary Higgins Clark: Missä olet nyt?
40. Armi Toivola: Riihi
41. Pirjo Tuominen: Varjo vierellä käy

Seppo Jokinen: ajomies

Tamperehella tapahtuu kauheeta. Rikostoimittaja Rami Vanninen löyretähän niskalaukauksella telootustyylihin tapettuna.

Vainajan löytää Hannes Häyhäniemi, joka on ollu epäältynä taposta yhyreksän vuotta aikaasemmin. Onko mieleltänsä järkkyny Hannes tappanu Vannisen? Vai kertooko telootustyyli, jotta asialla on ollu palakattu tappaja?

Ku komisario Koskinen ryhyminensä alakaa tutkia rikosta, nousoo esille myös Hanneksen tapaus. Tutkintaa ulotetahan jopa Norijahan asti.

Ai niin – ja käyhän komisario täälä meikälääsenki kotipaikkakunnalla.

Kari Hanhisuanto: Pelkopeli – anima deorum, fame deorum

Kiitos kirijaalijalle suosituksesta! Tämä oli karmivan hyvä.

Valitettavasti se sisäilimaongelmaases huushollis asuva kirijaston käyttäjä on samaa mieltä, sillä tämäki kirija oli hajusta päätellen ollu hänellä lainas ja lukemista hirasti taas se, jotta piti välillä hengitellä raikkahampaaki ilimaa.

Mutta juoni oli taas niin mukahansa tempaava, jotta pakkohan sitä oli hajuhaitoosta huolimata lukia vähä väliä.

Enkä arvannu taaskaa tekijää. En ollu eres likellä oikiaa, vaikka jäläkihin päin ajatellen vihijeetä oli annettu. Ja mikä lopetus!

Pakko hakia lisää Hanhisuannon kirijoja lujettavaksi.

Anima deorum, fame deorum on latinaa ja tarkoottaa Jumalten sielut, jumalten nälkä.

***

Kirija on kirijootettu jo 2016 eikä silloon ollu vielä tietua, mitä tapahtuu vuonna 2020 (jos ei kirijaalijalla oo selevänäkijän kykyä). Mulle tuli nimittään lukies mielehen, jotta meillä on täälä Timor, joka on pitäny pelekua yllä jo kohta kaks vuotta, on aina askelehen erellä ja saa miettimähän, kuka on seuraava ja koska tämä oikeen loppuu. Tosin tämän kauhun aiheuttajan nimi ei oo Timor, vaan Korona.

Kaarina Davis: Rankka kutsumus – Sairaanhoitajan päiväkirja

Tämä kirija on julukaastu jo 2007 ja jos silloon oli jo hoitajien työ rankkaa ja olot päin prinkkalaa, niin oon varma, jottei vuonna 2021 täs nykyyses tilantehes asiat oo ainakaa paremmin.

Davis oli itte jättäny jo hoitoalan, koska koki työn niin raskahaksi ja vaativaksi monellaki lailla. Aina on kiirus, aina on liika vähä väkiä, koskaa ei oo aikaa perehryttää uusia työntekijöötä… Eikä koskaa oo aikaa hoitaa työtänsä niin ku ittestä tuntuus oikialta.

Davisin mukahan hoitajat ittekki vaatiivat itteltänsä palijo ja suostuvat tekemähän työnsä pitämättä tarpeeksi puoliansa.

Työ verottaa myös yksityyselämää, ku ei oo aikaa läheesille ja vuorotyö saa omanki rytmin sekaasin.

Ja koska raha ajaa kaiken inhimillisen erelle, ei tilanteehin oo eres luvas helepotusta. Paperityöt haukkaa isoon osan aijasta, jonka moni hoitaja haluaas käyttää siihen työhön, mihinkä heirät on kouluutettu: potilahien hoitamisehen.

Täs pieni pätkä kirijasta:

”Haluaisin hoitaa potilaita heidän ihmisarvonsa mukaisesti, kiireettä, nauttien ja tuoden ihmisille helpotusta. Nyt en ole täysin varma, siirränkö potilaan pahan olon itseeni, kun juoksen sairaalan käytäviä kelloa vastaan taistellen. Liian usein tuntuu, että valitsin väärän alan.”

Seppo Jokinen: Vakaasti harkiten

Tämän kirijan mä noukiin (= poimin) kirijaston vaihtohyllystä. Oon muutaman Seppo Jokisen kirijan lukenu ja jotenki tykästyyn tähän komisario Koskisen porukkahan.

Kirijan nimestä voi jo päätellä, jotta Tamperehella uimarannalta löyretty kuollu mies oli tapettu vakaasti harkiten. Vainaja istuu penkillä rennon näkööses asennos. Niskasta törröttää naskali.

Aika pian alakaa löytyä motiivi ja jopa toristehia, mutta tunnustusta ei tuu. Ja kun syylliseksi epäälty on kiinniotettuna, tapahtuu toinen naskalimurha. Onko pirätettynä sittekki väärä henkilö?

B. A. Paris: Suljettujen ovien takana

Jack ja Grace on aviopari.

Jack on menestyvä asianajaja, joka on erikoostunu puollustamahan perheväkivallan uhuriiksi joutunehia naisia. Eikä oo hävinny ainuttakaa juttuansa. Kaiken lisäksi mies on komia ku mikä.

Grace taas on huomattavan hoikka ja tyylikäs. Ja taitava taiteelija sekä loistava kokki.

Ulukopuolisen silimin pariskunta on eroottamatoon, sillä Grace ei koskaa liiku iliman Jackia. Miksiköhän ei?

Tämä tarina on puistattava, mutta en silti yhtää epääle, jotteiko tosielämän Jackeja ja Graceja oo olemas.

Anja Lampela: Hyväntekijä

Tapahtuu Oulus:

Ensi lukioikäänen Minea Laihinen katuaa ollesnansa lenkkeelemäs. Sitte terveyskeskuslääkäri Ilpo Koski katuaa työmatkallansa. Auto löytyy terveyskeskuksen pihalta omalta paikaltansa, mutta töihin mies ei ilimestyny. Seuraavaksi katuaa ammattikoulun kokkilinijalla opiskellu Luke (Luukas) Salmela. Ja vielä pitkän aijan päästä toretahan elääkkellä oleva Oili Sorvisto karonneheksi. Mikä voi yhyristää nämä ihimiset?

Jo kirijan aluus seleviää, kuka on kaiken takana ja motiivinki pystyy arvaamahan. Silti tämä oli mielenkiintoonen lujettava, vaikka joittenki tapahtumien osalta vähä liika ennalta arvattava, mutta ei niin, jotta se olis haitannu.

Katarina Wennstam: Saalistaja

Komisario Charlotta Lugn tutkii tapausta, johona nuori nainen murhatahan Vita Bergenin puistos. Media luonnollisesti on heti haukkana paikalla ku jotaki kamalaa on tapahtunu.

Samahan aikahan Charlotan ystävä, asianajaja Shirin Nourilla on menos oikeusjuttu, johona vankilasta vapautunu ex-poikaystävä on tunnustanu tappanehensa Shirinin entisen asiakkahan. Tappajan puollustusasianajaja yrittää kuitenki kääntää mustan valakooseksi ja saara tuomiota lievennettyä vetuamalla uhurin käyttäytymisehen.

Shirin yrittää valamistautua kumoamahan puolustuksen väitteet niin hyvin ku maharollista ja tutkii vanhoja oikeusjuttuja. Hän päättää ottaa yhteyttä yhyren jutun tuomittuhun. Se idea on maksaa hänen henkensä.

Tällä kertaa kävi niin, jotta mä arvasin puistomurhaajan ennen ku se selevis poliisiille. Siitä annettihin niin hyvä vihije, jotta jopa mä havaattin sen. 😁

Kari Hanhisuanto: Hiekkalinna

Kirijaalija itte suositteli mulle seuraavaksi lujettavaksi Pelkopeli-kirijaansa, mutta sitä nyt ei valitettavasti ainakaa viimme kirijastokäynnillä ollu saatavis. Niimpä nappasin sitte tämän kirijan, joka on aihepiiriltänsä täysin erilaanen ku aiemmin lukemani rekkari (= dekkari).

Kirija perustuu osittaan tositapahtumihin ja sen tierostaminen varmahan vaikutti vähä lukukokemuksehen ja teki siitä ehkä raskahamman. Ihimisen mieli on niin kummallinen, jotta kun se pirstoutuu, niin se satuttaa myös ympärillä olevia. Ittelläni on (onneksi) vain hyvin vähäänen kosketuspinta siihen, mitä masennus ja mielenterveysongelmat oikiasti on.

Kirijan päähenkilö on Paavo, joka kärsii molemmista erellä mainituusta sairauksista. Ku oma mailma on pimenny ja pienentyny nelijän seinän sisälle eikä apua pysty eikä halua ottaa vastahan, niin toipumisen maharollisuuret on aika pienet.

Joskus kuitenki joku pystyy tekemähän aukon Paavon rakentamihin muuriihin ja sieltä pilikahtaa valoa. Mä tulukittin, jotta Paavo itte on rakentanu mielesnänsä hiekkalinnan turvaksensa, mutta se ei vain oo kovin kestävä rakennelma. Se rikkoutuu milloon äiteen takia, milloon tuulen voimmasta. Lapsuusmuistot hiekkalinnan rakentamisinensa sekoottuu nykyhetkehen.

Kirsti-vaimo pysyy uskollisesti Paavon rinnalla ja tukena, vaikka Paavo ittekki on välillä sitä mieltä, jotta kuinka kukaa kestää häntä.