Emma Chase: Taklattu

Meni erotiikkaosastolle. Tairan vain ruveta olemahan jo liika vanha tälläästen lukemisehen. Oli täs toki muutaki, mutta aika antaumuksella oli kuvaaltu seksikohtaukset.

Taustajuonena tietenki se tavallistaki tavallisempi tarina, mihinä nainen ja mies ensi suunnilleen inhoaa tai vihaa toistansa ja kumminki ne päätyy yhtehen kaikkien kommervenkkien jäläkihin. 

Clare Mackintosh: Minä näen sinut

Oon lukenu jo aikaasemmin Mackintoshin kirijan Annoin sinun mennä ja se oli sen verran hyytävä, jotta uskalsin ottaa tämänki lujettavakseni.

Zoe katteli työmatkallansa London Gazettea ja järkytykseksensä huomas seksi-ilimootusosastolla oman kuvansa. Kuva on sen verran suttuunen, jotta toiset on sitä mieltä, jotta se vain muistuttaa Zoea. Sisimmäsnänsä Zoe kuitenki tietää, jotta kuva on nimenomaan hänestä. Mutta kuka sen on laittanu sinne – ja miksi? Onko joku kuvannu Zoea salaa?

Sitte käy ilimi, jotta samanlaases mainokses on käytetty muittenki naisten kuvia ja näistä naisista ainaki yks on tapettu. Onko Zoe itte vaaras?

Täytyy tunnustaa, jotta en arvannu tekijää enkä motiivia. Sen sijahan epilookis (= epilogissa) palijastuu asia, jota olin vähä aavistellu. Vaikka syytä en siinäkää kohtaa arvannu oikeen.

Annie Henno: Kun kupla puhkeaa – narsismin uhrit kertovat

Annie Henno (ent. Arja Lehtosaari) on aikaasemmin toimittanu Tuija Välipakan kans kirijan Sata tapaa tappaa sielu – narsismin uhrit kertovat. Kun kupla puhkeaa on koottu tuosta erellisestä kirijasta ylijäänehistä kertomuksista ja lisäksi siihen on otettu uusiaki tekstiä.

Sitä ei oikiasti voi käsittää, kuinka monella lailla narsisti pystyy pilaamahan uhurinsa elämän. Ja toisaalta taas pitämähän sen uhurinsa niin tiukas ottehes ja aivopesemähän sen niin, jottei pois lähteminen oo heleppua.

Hyvin palijo oli samankaltaasia inhottavuuksia, mitä nämä narsistit keksii teherä ja sanua – ja silti jokaanen tarina oli erilaanen. Ei sitä toivo kenenkää kohoralle, kyllä siinä niin minäkuva murskatahan.

”Häiden jälkeen Uolevi muuttui täysin.

Olin aivan ymmälläni. Mies alkoi syyttää milloin mistäkin, piti minua naurunalaisena, arvosteli ulkonäköäni erittäin rumilla sanoilla. Tein niin tai näin, aina olin Uolevin mielestä tehnyt väärinpäin. Olin hänen mielestään laiska, tyhmä ja saamaton. Uolevi alkoi käyttää myös fyysistä väkivaltaa ja ihmetteli kirkkain silmin miksi rimpuilen hänen otteessaan. Ne olivat järkyttäviä kokemuksia, kun kokee suurta hätää ja mies ei lopeta.”

Cecelia Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen

Oon Ahernilta lukenu aikaasemmin kirijat Lahja ja Yllätysvieras. Ne oli ihan lujettavia, mutta tämän kans meinas tihkaasta.

Kirija oli rakennettu ”viestiistä”, joita kirijan henkilöt lähetti toisillensa. Jäi aika ohkaasiksi henkilökuvat tällä lailla, vaikka näis viestiis tietysti kerrottihinki heistä jotaki, mutta ku on niin kaavoohinsa kangistunu, jotta haluaas mieluummin lukia kerrontaa, kuvaaluja, taustoja ja oikeeta vuoropuheluuta, niin tällä lailla tehty kirija ei oikeen innostanu. Mutta kyllä mä silti luin kaikki 563 sivua, ei tää niin huono olla, jotta olsin jättäny kesken. 😀

Kirijan päähenkilöt on Rosie ja Alex, jokka on ollu ystäviä lapsesta asti.  Ystävyys säilyy (ainaki suurimman osan aikaa), vaikka Alex joutuu muuttamahan perheensä mukana Irlannista Yhyrysvaltoohin. Rosien oli tarkootus lähtiä myös Alexin uutehen kotikaupunkihin, Bostonihin opiskelemahan, mutta elämällä oli varattuna toisenlaanen suunnitelma.

Lähettäjä Rosie
Vastaanottaja Alex
Aihe SOS

Alex-kiltti, pelasta minut perheeltäni ja ystäviltäni. 
Tulen hulluksi heidän kanssaan.

 

Markku Ropponen: Koirapuistoromaani

Taas uus kirijaalijatuttavuus. Etuleheren aikaasemmin julukaastujen kirijojen luettelo on vaikuttava. 25 kirijaa vuosina 1990 – 2017. Viimme vuonna ilimestyny Koirapuistoromaani on 26. Kuhala-dekkareitaki näyttääs olevan 15. Tään kirija on luokiteltu veijariromaaniksi.

Päähenkilönä on oman elämänsä Aku Ankka – Onni Mäihälä, jonka lähestulukohon kaikki toimet on tuomittu jollaki lailla epäonnistumahan. Tai päähenkilökoira vois olla Vauhkonen. Aluunperin jollaki Tallinnanreissulla Onnin matkahan lyöttäytyny kulukukoira. Nykyään enämpi flegmaattinen, unelias tyyppi, joka Onnilta unohtuu vähä väliä johonki. 

Kaupunki on saanu testamenttilahajootuksen, johona erellytetähän, jotta rakennettavahan koirapuistohon pestatahan koirapuisto-ohojaaja. Onni päättää hakia työtä ja monivaiheesten valintakokeetten jäläkihin tuloo valituksi, vaikka hän hetken häiräännyksis kerkes pistää nimensä koko koirapuistoa vastustavahan adressihin. Vauhkosesta luonnollisesti tuloo puiston (nukkuva) maskotti.

Mutta vastustajat ei aio antaa ihan vähällä periksi. Eikä Onnin esinainen oo kovinkaa koirapuistomyönteenen, saati jotta hänellä olis minkäämoista sympatiaa Onnia kohtahan. Päinvastoon.

Sinikka Nopola: Teepussit

Tää on  Sinikka Nopolan esikoosteos, novellikokoelma vuorelta 1987. Paitti jotta tää on oikiasti uusintapainos vuorelta 2010 ja siinä on Sinikka Nopolan esipuhe lukijalle. Siinä hän itte ruotii yli kakskymmentä vuotta aiemmin kirijoottamiansa novellia ja tuumaa, jotta ”Yritin olla viksu ja urpaani”. Oli mielenkiintoosta lukia, mitä hän ajatteli omista, vanhoosta tekstiistänsä.

Nää oli mielenkiintoosta lujettavaa, ku on tutustunu ensi hänen uurempahan tuotantohonsa. Nähtävis oli jo häivährys Eilaa, Rampea ja likkaa, mutta ei vielä niin hersyvästi ku uusis tekstiis. Oli näiski huumoria, mutta ilimiselevästi oli ollu tarkootus kirijoottaa  vähä vakavampaa tekstiä pilike silimäkulumas.  

Henna Helmi Heinonen: Sairauden voittamat – äiti ja isä

Henna Helmi Heinonen on seinäjokelaanen kirijaalija.

Tämä kirija on hyvin henkilökohtaanen. Se on kaunistelematoon kertomus vanhempien sairastumisesta ihan peräjäläkihin. Kumpiki vanhemmista sairastuu syöpähän eiväkkä hoirokkaa auta, niin jotta Henna ja velijensä Panu joutuuvat hautaamahan vajaan puolentoista vuoren sisällä molemmat vanhempansa.

Vanhemmat ja velii asuuvat Helsingis ja Henna miehensä ja pienten tyttöjensä kans Seinäjoella. Hennan oma kirijaalijan ura on ottamas tuulta allensa samahan aikahan ja talourellisista syistä hän joutuu välillä lähtemähän ansiotyöhönki.

Vanhempien asiootten hoitaminen on hankalaa jo fyysisen etääsyyren takia mutta välillä se on ihan maharotoonta etenki isän asentehen takia.

Melekoosen myllyn läpi nämä nuoret ihimiset on joutunu menemähän ja varmahan jäläkihin päin ajatellen voi vain ihimetellä, mitenkä siitä oikeen selevis.