Ani Kellomäki: Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta

Ani Kellomäki on hämeenlinnalaanen toimittaja/käsikirijoottaja.

Oon seurannu Anin Kokovartalofiilis-plokia viitisen vuotta ja huomannu jo sielä, kuinka tärkiästä asiasta hän kirijoottaa, kun on ottanu aiheeksi alakoholistiperhees kasvamisen ja sen aiheuttamat kosteusvauriot, jokka seuraa aina aikuusikähän asti. Hän tietää, mistä puhuu, koska hänen teinivuosiensa aikana äitee alakoo juomahan.

Kun hän pitkällisen mietinnän jäläkihin päätti kirijoottaa pohorintojansa plokihinsa, hän alakoo saamahan mielettömän määrän kommenttia ihimisiltä, jokka on kipuullu samojen asiootten kans. Niitä tarinoota ja kommenttia tuli lopuuksi niin palijo, jotta oli ittestänsä selevää, jotta aihe on niin tärkiä, jotta niillä tarinoolla ja ihimiskohtaloolla on tarve tulla lujetuksi laajemminki. Niin Anin kirijaprojekti lähti käyntihin ja viimme elokuus se julukaastihin.

Sen jäläkihin hän oliki melekooses meriapyöritykses, ku pyyrettihin haastetteluuhin niin lehtihin, rariohon ku televisiohonki. Toimittajasta tuliki haastateltava 🙂

Ani ei pyri olemahan asiantuntija muuta ku omien kokemustensa osalta. Mutta hänellä on tosi hyviä ajatuksia ja kysymyksiä ja näkökulumia, jokka varmasti auttaa etehenpäin niitä, jokka pohtii kohorallansa näitä asioota.

Mä en oo malttanu ostaa kirijaa omaksi, ku en itte oo lapsuuresnani kärsiny lähimmäästeni juomisesta. Mutta näin kauan piti orottaa ennen ku se löytyy kirijastosta. Koko aijan tähän asti se on ollu laihnas, joten kyllä sille selevästi tarvetta on. Niin palijo, jotta siitä on nyt jo joku aika takaperin otettu toinen painoski. Hyvä, Ani!

Ani pyysi täkäämähän kirijahan liittyvät jutut, niin jotta täs tämä: #kosteusvaurioita

 

Mainokset

Karin Slaughter: Rikollinen

Tää on nimetty Will Trent ja Sara Linton -dekkariksi, mutta mun mielestäni tää vois paremminki olla Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell -dekkari.

Täski kirijas kuluki kaks tarinaa vuorootellen. Toises Amanda ja Evelyn selevittelöö 70-luvulla ilotyttöjen murhia ja joutuvat ottamahan vastahan kus*päisten mieskolleekojen ämmittelyt ja aharistelut. Siitä huolimata he hoitavat tutkinnan loppuhun ja murhaaja toimitetahan vankilahan.

Nykypäivän tarinas on Amandan lisäksi mukana Will ja Sara. Tarinat nivoutuu kauhialla tavalla yhtehen ja samalla avaavat kipiästi Willin taustoja.

Raakaa ja karmivaa, niin ku Slaughterilta vain voi orottaa. En suosittele herkkähermoosille.

Jussi Niukkala & Maire Loppi: Tunnelmia lakeurelta kuvin ja sanoon

Kaks ilimajokista osaajaa on pistäny taitonsa samoohin kansihin. Kummastaki näköö, jotta rakastavat tätä kotimaisemaansa. Jussin uskomattoman upeeta kuvia pääsettä kattomahan ainaki Instakrammis ja Mairen runoja voi lukia Feispuukis. Tähän kirijahan Maire on käsittääkseni teheny runot Jussin kuvien innoottamana.

Kyllä täytyy sanua, jotta näihin kuvihin ja tunnelmihin oikeen uppoutuu ja taas ittekki hetken muistaa, kuinka komiaa meillä täälä oikeen onkaa. Jussi on kyllä aiva uskomattoman mahtava kuvaaja. 😀

Camilla Läckberg: Kivenhakkaaja

Täs kulukoo kaks tarinaa rinnakkaan. Toinen alakaa 1920-luvulta ja se antaa taustaa nykyhetkehen sijoottuvalle tarinalle.

Kirija alakaa siitä, ku fjällbackalaanen hummerinkalastaja löytää merrastansa 7-vuotiahan Saran rumihin. Sitä luullahan ensi onnettomuureksi, mutta rumihinavaukses seleviää, jotta Sara ei oo hukkunu merehen, vaan torennäköösesti hänet on hukutettu kylypyammeesehen.

Kuka pystyy tappamahan pienen lapsen? Ja miksi? Saran mummalla Lilianilla on heti epäälty. Naapuri, jonka kans Lilianilla on ollu koko naapuruussuhteen aijan kärhämää. Rikosilimootuksia on tehty puolin ja toisin.

Tällä kertaa mun täytyy sanua, jotta osasin yhyristellä asioota oikeen ja arvasin jo aika varhaases vaihees murhaajan. Isäntä meinas, jotta eikö se sitte ollu huono kirija, jos sen arvas. 😀 Mutta on se kiva joskus huomata, jotta on osannu päätellä oikeen. Silti kirijan lopus kerrottihin vielä vanhasta tarinasta yks kohta, jota en ollu hoksannu.

Tess Gerritsen: Voitonmerkki

Muistaasin, jotta tämä parivalijakko kuolinsyyntutkija Mura Isles ja etsivä Jane Rizzoli on ollu telekkariski, mutta en vain itte oo koskaa kattonu. Mä mieluummin lujen.

Täs kirijas Bostonis sijaattevasta Crispin-museosta löytyy muumio, jota ei oo kirijattu museon luettelohon. Tosin luettelot on muutenki retuperällä ja muumio löytyy siinä yhteyres, ku nykyynen intendentti alakoo niitä päivittää.

Muumio nimetähän Rouva X:ksi. Jotta muumiosta saataas lisää selevyyttä vahingoottamatta sitä, se päätetähän vierä tietokonetomografiahan.

Kuvauksen tuloksista lähtöö käyntihin murhatutkimukset. Kuvaus nimittään palijastaa, jottei kääreetten sisällä ookkaa kovin vanha rumis. Se on kyllä muumiootu, mutta sääres oleva luoti kertoo, jottei se oo ainakaa sieltä kaharentuhannen vuoren takaa. Se saa tietysti aikahan museon perusteellisen mylläämisen ja kellarin seinän takaa löytyy kammio, johonka on piilootettu tsantsoja, kutistettuja ihimisen päitä.

Kammottava kirija, mutta ei oikeen osannu keskenkää lopettaa. 

Arto Juurakko: me täs

Ai että mä sitte tykkään näistä Juurakon runoosta ❤ Niis on huumoria ja loistavia arkipäivän oivalluksia.

Täs kirijas oli niin monta, joista tykkäsin, jotta tekis mieli laittaa ne tänne vaikka kaikki, mutta jos ny kunnioottaas sen verran tekijänoikeuksia, jotta laitan vain kolome maistiaasiksi. 

Kovas koulus

Ensi en
muistanu,
kumpahan suuntahan
ruuvi aukee.

Sitte en
muistanu,
kumpahan suuntahan
se kiristyy.

Sun kans
elettyäni
oon oppinu.

***

Kökkä

Pirettihin
sanavaraston
tyhyjennyskökkä.

Vasta 
alimmaasina
piileskeli sanat:
rakas, tykkään,
älä mee, saat
oman kaukosäätimen.

***

Pitkävihaanen

Akka
ei oo viäläkää
leppyny häämatkasta,
vaikka siiton
jo kolomekymmentäviis
vuatta.

Sei oikeen tykänny,
ku pyyrin Sulon
ja Tenhon mukahan.

Matka meni
oikeen mukavasti
mettästyksestä ja autoosta
     toimitelles.

Akka kylläki
lähti kesken kotio,
vaikkolis viälä ollu
Keimolan moottorirata
     näkemättä.

Sari Kaarniranta: Rakas varas

Kirijan takakannes sanotahan, jotta tämä on synkän hauska romaani ikäihimisistä, Vaulasta, Ernasta, Henriikasta, Sivistä ja Lassista, joittenka on talourellisesti selevitäksensä väännettävä moraalista omannäköönen. Se on tarina rahasta ja sen puuttehesta, pitkistä ostoslistoosta ja suurista ostoskeskuksista. Ennen kaikkia se on romaani äireestä, joka rakastaa lapsiansa; vanhuksesta, joka rakastaa nuorta miestä; siskoksista ja avioparista, joka on unohtanu rakastaa toisiansa; ja yksinääsestä, joka saa ittellensä perheen.

Mä taisin taas olla liika tosinoukka, ku ei tää mun mielestäni ollu kovin hauska. Ei oo kovin mieltäylentävää ajatella vanhuksia tekemäs henkensäpitimiksi kaikenlaasta laitoonta tai ainaki vähintään kyseenalaasta.

Lisäksi mä hetkittään putosin kärryyltä, ku yhtäkkiä hypättihinki asioos etehenpäin iliman sen kummempaa siirtymää. Meni tovi ennen ku taas sain juonesta kii.

Vika ei varmahan oo kirijoottajas, joka on toiminu äirinkielen opettajana ja vapaana kirijoottajana ja on julukaasnu monta kirijaa. Vika on lukijas, johonka tämä synkänhauska teksti ei uponnu.