Joanne Harris: Karamellikengät

Piti taas ottaa välipalalukemista omasta hyllystä, ku en keriinny heti kirijastosta hakemahan uutta lukemista. Oon voittanu tämän kirijan yhyrestä runokilipaalusta v. 2008 ja oon varmahan sen silloon jo lukenukki, mutta on pääsny unohtumahan, mitä siinä tapahtuu.

Kirija sijoottuu Pariisihin, Montmartrehen, mihinä Yanne Charbonneau hoitaa pientä suklaapuotia ja asuu 11- ja 4-vuotiahien tyttäriensä Annien ja Rosetten kans kaupan yläkerras.

Yanne oli aiemmin Vianne Rocher, jonka elämähän kuuluu noituutta, rakkautta ja joki-ihimisiä. Sitte tapahtuu jotaki, joka pakotti Viannen lähtemähän Lansquenetista ja hän kehitti ittellensä uuren henkilöllisyyren ja päätti jättää noituuren taaksensa. Noituus ei silti jätä Yannea taaksensa, sillä molemmilla tyttärillä on hallusnansa samoja voimmia ku äiteellänsä.

Yhtenä päivänä kaupan eres seisoo kaunis ja värikkähästi pukeutunu nainen, Zozie de l’Alba, joka ujuttautuu vähitellen enemmän ja enemmän heirän elämähänsä. Zozie yllyttää Yannea valamistamahan suklaat itte sen sijahan, jotta ottaas myyntihin valamihia suklaita. Kauppa alakaa käyrä niin, jotta Yanne on täystyöllistetty.

Tuntuu, jotta kaikki muuttuu paremmaksi sen jäläkihin, ku Zozie tuli puotihin. Mutta Zozien vaikuttimet ei oo ollenkaa niin epäittekkähiä ja vilipittömiä ku miltä päällisin puolin näyttää.

Mainokset

Annika Rentola: Pystytkö sanomaan perkele? – 15 tarinaa aivohalvauksesta

Rentola on haastatellu tähän kirijahansa 15 aivohalavauksen saanutta ihimistä, jokka kertoovat sairauresta ja sen aiheuttamista muutoksista elämähän. Tähän oli saatu hyvinki erilaasia kertomuksia.

Aika yksoikoosesti sitä on kuvitellu, jotta aivohalavaus vaurioottaa vain liikunta- ja puhekykyä, mutta tämä kirija kyllä osootti, mitenkä palijo laajemmin ja monikirijoosemmin se voi vahingoottaa toimintakykyä.

Aivohalavaus on yleesnimitys usiamman sorttisille sairauksille ja nimestä on vähä vääntyä, ku Potilasjärjestö Aivoliitto on sitä mieltä, jotta pitääs puhua aivoverenkirtohäiriöstä aivohalavauksen sijahan. Perusteena on se, jotta aivoos ei oo lihaksia, jokka vois halavaantua ja pelekona se, jotta ihimiset ei ymmärrä hakeutua hoitohon, jos ei niitä halavausoirehia oo. Pitävät tuota aivohalavaus-sanaa vanhanaikaasena.

Monesti sitä ajatteloo, jotta se on vanhusten vaiva, mutta täs kirijas oli myös nuorena aivohalavauksen saanehia. Joka haastattelun peräs oli tietopaketti niistä asioosta, mitä siinä kyseeses jutus tuli ilimi. Ne oli vielä varmemmaksi vakuureksi koottu kaikki kirijan loppuhunki, joka mun mielestäni olis riittäny täysin, koska nyt tuli vain turhaa toistua. Olis voinu ennemminki laittaa vain siihen haastattelun perähän hakusanat ja miltä sivulta löytyy lisätietua.

 

Outi Pakkanen: Rakastaja

Slaughterin jäläkihin Pakkanen tuntuu kovin kesyltä, mutta mukavalta lujettavalta. Pakkanen keskittyy enämmän ihimisihin ja niitten suhteehin, mikä on mun mielestäni mielenkiintoosta.

Täs kirijas on joukko ihimisiä, jokka on aikoonansa ollu rivitaloonaapuria. Silloon kanssakäyminen oli luontevaa. Pirettihin yhteesiä kekkeriä ja tehtihin talakoohommia.

Ku porukka vähitellen muutti muolle asumahan, niin he päättivät jatkaa yhteyrenpitua kokoontumalla silloon tällöön syömähän vuorootellen jokaasen kotona. Tällä kertaa kokkausvuoro on Veera Halmeella. Veera ei oo varsinaanen kokkausintoolija ja siksi hän kyseli ruaanlaitto-ohojeeta Anna Laineelta. Annan ohojeella ruaat onnistuu hyvin. Mutta muuten ilta ei menny ihan nappihin.

Pian illanvieton jäläkihin Veeran autosta puhkootahan kummit ja hän saa ikäviä viestiä. Eikä se jää siihen, pahempaa on tulos.

Iiris Aroniemi: Narsistin vuoristorata

Tää kirija on ollu mulla jo kauan lukulistalla, mutta nyt sen vasta sain kirijastosta käsihini. Kirija perustuu tositapahtumihin ja oli sen takia mielenkiintoosempi ku nuo romaanit. Mutta silti ihan yhtä uskomatoon ja järkyttävä.

Kirijaalija kertoo , mitä on elää kakssuuntaasta mielialahäiriötä sairastavan narsistin kans. Jos puolisolla on jompikumpi erellämainituusta, niin se jo teköö perhe-elämästä haasteellista, saati jos nuo kaks on samalla henkilöllä.

Lukies oli heleppo ajatella, jotta miksei Iiris vain lähäre pois tuollaasen kammotuksen tykyä (= luota). Mutta. Siinä on se mutta; narsisti osaa käyttäytyä hurmaavasti ja koukuttaa ”saalihinsa” niin, jottei toinen eres hoksaa ennen ku on liika myöhäästä.

Kymmenen vuotta Iiris oli kiinni täs parisuhurehelevetis. Aluuksi hän ei eres ymmärtäny, mitä miehelle tapahtuu, ku se muuttuu aiva toiseksi ku suhtehen aluus.

Mies käänsi kaikki asiat päälaellensa ja puhuu ittensä seleville vesille maharottomiltaki tuntuvista tilantehista. Hän luonnollisestikki oli itte täyrellisyys. Kaikki ongelmat johtuu muista ihimisistä, erityysesti Iiriksestä, joka sai sen tuntia nahoosnansa. Ei onneksi kirijaamellisesti montakaa kertaa, mutta henkinen väkivalta oli sitäki raaempaa.

Mies aivopesi Iiriksen niin, jotta hänki uskoo suurimman osan aikaa, jotta vika on hänes ja hän ansaattoo kaiken kaltoonkohtelun. Jos hän vain käyttäytyys niin ku mies tahtoo, passaas ja ennakoos miehen mielialat, niin kaikki olis hyvin…

Montakahan tälläästä avioliittua (= avioliittoa) täski maas on?

Sidney Sheldon: Pelkäätkö pimeää?

Tää oli taas tälläänen ”välipala” omasta kirijahyllystä ku kirijaston kirijat oli lujettu enkä ollu vielä keriinny käyrä uusia hakemas. Olin näköjänsä lukenu sen viimmeeksi viis vuotta sitte, joten mennähän niillä kommentiilla.

Tosin täytyy myöntää, jotta tätä lukies mietitytti entistä enemmän nuo nykyyset ourot sääilimiöt… Täälä aikaasemmin kirijootettu ”arvio” kirijasta.

Karin Slaughter: Piinattu

Ajattelin ny ottaa tuolta alakupäästä näitä kirijoja lujettavaksi, jos pysyys paremmin kärryyllä henkilööstä ja niitten tapahtumista. Ensimmäänen olis ilimeesesti ollu Sokaistu, mutta sitä ei tainnu hyllys olla. Seuraavana olis ollu Riistetyt, mutta sen mä oon jo lukenu aikaasemmin. Tämä Piinattu oli järijestykses kolomas.

Jeffrey Tolliver on vielä elos. He ovat kumminki jo eronnehet Sara Lintonin kans, mutta pikkuusen lämmittelevät suhuretta uurestansa.

Kirijan tapahtumat alakaa yliopisto-opiskelijan ittemurhasta. Tai ainaki se ensisilimäyksellä vaikuttaa ittemurhalta viestiinensä.

Sara on raskahana olevan siskoonsa Tessan kans ostoksilla, ku hänet kuttutahan paikalle. Tessa lupas orottaa autos sen aikaa, ku Sara käy kattomas ruumihin. Mutta raskahana olevan naisen rakko on lujilla ja Tessa joutuu poistumahan läheesehen mettikköhön pissalle. Sielä hän joutuu raa’asti puukootetuksi.

Sitte yliopistolla tapahtuu toinen ittemurha, joka kuitenki aika pian palijastuu lavastetuksi.

Jeffreyn entinen alaanen Lena Adams on poliisista erottuansa päätyny yliopiston turvallisuuspalaveluhun. Jeffreyn kauhuksi hän joutuu miettimähän, onko Lena sekaantunu tapahtumihin jotenki. Uhuria tuloo lisää ja aina vain enemmän jälijet viittaa Lenahan. Kaiken lisäksi Lenan käytös vaikuttaa suunnillensa ittetuhooselta.

Jussi Kivimäki: Minä, Parkinson ja Toyota

Jussi Kivimäki on ollu yli kolomekymmentä vuotta Werner Söderströmin markkinoontijohtaja. Vapaa-aijalla hän kalasti ja juoksi. Mutta sitte alakoo nivuses tuntua kipua ja juokseminen oli lopetettava.

Väärien riaknoosien ja huonosti mennehen selekäyrinpunktion jäläkihin hänellä torettihin Parkinsonin tauti alle viiskymppisenä. Siitä huolimata tää ei oo mikää sairauskertomus. Enemmänki se on kokoelma pieniä tarinoota ja hauskoja sattumuksia elämän varrelta.

Kivimäki tuntuu elävän täyttä elämää sairaurestansa huolimata. Hän elää niin ku neuvoo: ”Käyttäkää päätä ja jalkoja, harrastakaa mitä tahansa laillista toimintaa, mutta älkää harrastako sairauttanne”.