Karin Slaughter: Yli rajan

Mun oli aluuksi vähä hankala päästä sisälle tähän kirijahan, ku oon lukenu näitä epäjärijestykses. Ei niinkää itte juonen ku henkilöötten takia. Täs kirijas Sara Linton ja Will Trent alakaa vasta olla yhyres ja Faith Mitchellin tytär on muutaman kuukauren ikäänen.

Faithin tytär Emma on ollu hoiros hänen äiteellänsä Evelynilla sillä aikaa ku Faith on ollu kouluutukses. Koulutus venähtää myöhemmälle ku oli etukätehen ilimootettu ja sen takia Faithilla on kiirus hakemahan flikkaansa.

Perillä hän huomaa, jotta kaikki ei oo kunnos. Äiteen taloosta kuuluu AC/DC:n musiikkia kovalla. Evelyn ei sellaasta kuuntelisi. Emma on lukitus vajas, taloon etuovi on auki ja siinä on verinen kärenjäläki.

Ku Faith pääsöö sisälle taloohin, hän näköö kuollehen miehen korinhoitohuonehes, Evelynin makuuhuonehes on panttivankitilanne eikä äitejä näy mihinää. Faith joutuu pakkotilantees käyttämähän asettansa – kaharesti.

Mitä on tapahtunu? No se seleviää, ku lujet tämän kirijan. 😀

Mainokset

Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina

Hanna Jensen on toimittaja, joka kertoo kirijasnansa niistä 940 päivästä, jonka hän kuluki isänsä rinnalla aina isän Alzheimerin taurin totiamisesta tämän kuolemahan saakka.

Ihan tuttuja tuntemuksia sieltä löytyy: miksen mä oo huomannu mitää, ei meirän äitee/isä ny vielä niin huonomuistinen oo… Ja se ylilääkitteminen – ja kotiuttaminen väkisin, vaikka ihiminen ei oo kotiuttamiskunnos.

Jensen otti tosi hyvin selevää muistisairauksista ja siksi täs kirijaski on tosi palijo hyviä linkkiä ja vinkkiä, mistä voi hakia tietua ja apua. Mullekki tuli pari aiva uutta juttua, joita mä en ollu eres hoksannu yhyristää muistisairautehen, vaan pistettihin äiteen huonokuuloosuuren syyksi. Ensinnäki se, jottei äitee osallistunu keskusteluhun, jos paikalla oli vähäki usieet ihiminen keskustelemas. Muistisairas kuulemma tarvittoo nimenomaan kaharenkeskistä keskustelua. Toinen oli se, jotta äitee vastas useen aijoon vain jollaki ynähröksellä tai hymähryksellä. Joskus se ei tuntunu reakoovan millää lailla. Ja kuulemma taurinkuvahan kuuluu myös yleeskunnon romahtaminen johonaki kohtaa. Niin kävi lopuuksi Jensenin isällekki.

Mutta sitä ennen oli melekeen kaks ja puoli vuotta, jolloonka tytär huolehtii velijensä kans isästänsä, järijesti tälle paikan senioritaloosta, kulijetti lääkäris ja kävi huolehtimas syömisistä sun muista.

Isästä ei tullu sairauren myötä akressiivista, niin ku monista sairahista tuloo, vaan hän muuttuu entistä rauhallisemmaksi ja lempiämmäksi. Siinä mieles Jensen koki, jotta sairauresta seuras jotaki hyvääki.

Voi vain tämän lujettuansa toreta, jotta taurinkuvis on yhtälääsyyksiä mutta myöski eruavaasuuksia. Sairaus etenöö jokaasella yksilöllisesti ja varmahan ihimisten erilaasuuski saa oireet korostumahan eri lailla.

 

16 tarinaa toivosta

Tämä on kirija, joka on lähtöösin kustantajasta. Tammi on antanu kuurelletoista naiskirijaalijallensa tehtäväksi kirijoottaa novellin, joka jollaki lailla käsittelöö toivoa. Tää on osa Roosa nauha -kampanjaa.

Täytyy kumminki sanua, jotta mä oon vissihin kovanahkaanen tai sitte luin tämän vääräs mielentilas. Ei koskettanu. Ykskää novelli ei nousnu sieltä ylitte muiren, niin jotta mun pitääs täs sitä hehkuttaa. Valitettavasti. Kirijoottajat on tunnettuja ja tunnustettuja kirijaalijoota, joten vika ei varmasti oo novelliis vaan lukijas.

Satu Hassi: Tukka hattuhyllyllä

Tää on ollu mulla hätävaralukemisena ku kirijaston kirijat oli lujettu. Taisi olla jo ainaki kolomas kerta ku luin sen, mutta näköjään ainaki joka kuures vuosi kärsii lukia uurestansa 😀 Paitti vähä jo alakoo tuntua kaukaasilta osa asioosta. 

https://rautalintu.wordpress.com/2011/10/29/satu-hassi-tukka-hattuhyllylla/

Juhani Mattila: Uupunut nainen

Kirijan nimi sai mun ensisijaasesti ottamahan tämän lujettavakseni. Oonhan mä itte ollu tosi uupunu viimme aikoona. Lähes joka ehtoo meinaan nukahtaa jo kuuren-seittemän aikoohin, jos vain vähääkää pysähryn.

Takakannen teksti tosin kertoo, jotta kysees on henkisesti uupunu nainen.

Elisasta ei ulukuapäin huomaa mitää, hän pitää tiukan kontrollin. Hän on kuitenki päätyny terapiahan, koska tuntoo ittensä äärettömän väsyneheksi eikä mikää tunnu miltää. Unet ja tuntehet on karonnu.

Kirijas käyrähän läpi Elisan terapiaa yli kuuren vuoren aijalta. Teksti oli välillä uuvuttavaa ja tämän lukeminen kesti luvattoman kauan. Saman jauhamista vuoresta toisehen (kappalehesta toisehen) eikä eristymistä juurikaa huomannu. Mutta lujettuahan tuli.

Fredrik Backman: Mies, joka rakasti järjestystä

Kuinka ollakkaa, osuu peräkkäin toinenki kirija, johona päähenkilö on omalaatuunen, ikääntyvä leskimies.

Ove on 59-vuotias. Hänet on irtisanottu, hän kaipaa suunnattomasti vaimoansa Sonjaa, joka on kuollu syöpähän. Ove on päättäny seurata peräs.

Hänen suureksi harmiksensa kaikki yritykset menöö mönkähän (= pieleen). Aina joku keskeyttää täysin tietämättömänä Oven suunnitelmista.

Vähitellen (ärsyttävä) naapurusto valtaa Oven elämästä niin isoon tilan, jottei hän oikiastansa enää kerkiä – eikä ehkä taharokkaa – tappaa ittiänsä.

Jälleen kerran ärsyynnyyn ensi Oven käytöksestä, mutta ku tarina eteni ja syveni, niin häntä alakoo vähitellen ymmärtää paremmin ja välillä hän tuntuu oikeenki sympaattiselta ja syrämmelliseltä mieheltä, vaikka hän peittiki sen hyvin.

 

Aleksi Aalto: Rintaperillinen

Veli Rahikainen on keski-ikäänen yrittäjä, jonka vaimo on justihin kuollu.

Hautajaasis Veli päättää, jotta hänen on ryhyryttävä toimihin turvataksensa yrityksensä jatkon sitte kun hänestä ittestänsä aika jättää – tai sitte on hankittava ikuunen elämä. Liisan ja Velin kaharesta aikuusesta lapsesta – Tuomaksesta ja Helenasta – ei Velin mielestä oo yrityksen jatkajiksi. Hunningolle menis hänen elämäntyönsä. Liisa on kasvattanu lapset, ku Veli on kasvattanu yritystä. Lapset on jäänehet Velille etääsiksi.

Mutta kenestä muusta sitte olis jatkajaksi ku hänestä ittestänsä? Millä varmistaa, jotta asiat hoituu samalla lailla ku hänen aikanansa. (Koska sehän on ainut oikia tapa hoitaa yritystä.)

Ku kuvioohin ilimestyy Maria ja pieni poikavauva, alakaa Tuomaksen ja Helenan hälyytyskellot soira. Ei kai isä vain vanhoolla päivillänsä… Tuomas palakkaa jopa yksityysetsivän ottamahan asioosta selevää.

Veli seliittää lapsille, jotta Ville on hänen velijensä Laurin syrijähypyn herelmä ja hän on luvannu Laurille pitää poijasta huolta. Villestä kasvaa mainio tyyppi ja pikku hilijaa hän hitsaa yhtehen koko perhettä (johon siis nyt lasketahan myös Maria ja Ville).

Yhtä tärkiänä ja ainutlaatuusena piti ittiänsä Venäjällä Pietarin Oligarkkiyhyristyksen puheenjohtaja Rublov. Hän saa Odessan Geriatrisesta Instituutista tohtori Kupoljevilta mielenkiintoosen puhelun ja alakaa hänki miettiä, josko ikuunen elämä olis sittekki maharollinen.

Miehiä yhyristää sama tavoote, sama instituutti ja myöhemmin myös Sotšin olympialaasihin liittyvä rahakas hanke.

Tämän kirijan vois kai luokitella ns. veijaritarinaksi. Se oli aika viihryttävä, vaikka henkilökohtaasesti ärsyynnyynki Velin päällepäsmärööntihin monta kertaa. Mutta se oli varmahan vain hyvä, sillä silloonhan mä reakoottin lukemahani.

Kirijan aluus mulle tuli Velistä mielehen Mielensäpahoottaja, mutta ku tarina eteni, alakoo tulla yhä vahavemmin Arto Paasilinnan kirijat mielehen.