Nina Ramstadius: Anna minulle pala taivasta – häämakeisvärssyjä

Nappasin tään kirijan kirijastosta, ku ajattelin, jotta tekisin häihin runokorttia, joita vois laitella pöytihin, mutta valitettavasti se jäi ny toteuttamata, koska nää (anteeksi, kirijoottaja!) ei kolahtanu muhun niin, jotta olsin viittiny ryhtyä askartelemahan.

Mä koin nää (tällääselle kyynikolle) liika imeliksi, osin kliseeseksi ja vähä lapsellisiksiki.

Onnentuuli tänään puhaltakoon
ja hetkeen kauneimpaan johdattakoon.

Tänään on lupa rengastaa sen,
jonka itselleen haluaa.

Täyttykööt kaikki unelmat,
jotka sydämissämme versovat.

Kun toisiinsa kietoutuu sydäntä kaksi,
se tekee elämäntoiveet kauniimmaksi.

Onnenovi voi olla lukossa,
mutta avain omassa taskussa.

Tämän matkan kanssasi teen
ja varaan lennon rakkauteen.

Vain tähän yhteen tarinaan kuuluu tähdet päälle maan.

Karin Slaughter: Kivun jäljet

Mä oon lukenu Slaughterin kirijoja satunnaases järijestykses ja täs mentihin ny aijas taaksepäin siihen tapauksehen, jonka puittees Will Trent ja Sara Linton tapaavat ensimmääsen kerran. Myöhemmin lukemisnani kirijoos he ovat jo pariskunta, vaikka Will erelleenki on naimisis lastenkoris tapaamansa Angie Polaskin kans. Angie tosin häipyy kuvioosta silloon, ku häntä ittiänsä huvittaa ja palaa varmana siitä, jotta hän voi tulla takaasi silloon ku huvittaa ja Will on aina ottamas avosylin vastahan.

Tää oli eherottomasti raain kirija, jonka oon Slaughterilta lukenu. En suosittele herkille.

Nainen jää auton alle ja kun hänet tuorahan sairaalahan, seleviää, jotta häntä on kirutettu niin julumasti ja niin monella tapaa, jotta millä kukaa voi eres keksiä, mitä kaikkia kauheuksia voi toiselle teherä!

Juttu alakaa pärkyämähän, ku Will löytää kolaripaikan läheltä maanalaasen kirutuskammion ja sieltä löytyy viitteetä myös toisesta naisesta. Pian katuaa vielä kaks muuta naista.

Paikallispoliisi ei ilahru, ku juttu siirtyy GBI:n tutkijoolle Will Trentille ja parillensa Faith Mitchellille.

Motiivi jäi mulle vähä hämärän peittohon, jos ei se ny sitte vain yksinkertaasesti ollu tekijän äärimmäänen sadistisuus.

Ulla Pihkala: Osasto 10 – toivoa ja taistelua

Ulla Pihkala on toiminu Lastenklinikan osasto 10:n (lasten syöpäosaston) osastonylilääkärinä vuoresta 1986 aina eläkkehelle jäämisehensä asti, vuotehen 2013. Syöpää sairastavia lapsia hän oli kumminki hoitanu jo vuoresta 1979 lähtien.

Tykkäsin hänen tyylistänsä kertua kansantajuusesti niin sairauksista ku niitten hoirostaki. Ja jos hän käytti ammattisanastua, niin sanat oli aina seliitetty. Ei mitenkää alleviivaten, vaan ihan vain toreten (= todeten).

Kirijasta saa kuvan rautaasesta ammattilaasesta, joka laittoo aina lapsen erun etusijalle – kustannuksista piittaamatta. Hän oli valamis uhumaamahan ylempiä tahoja saaraksensa parahan maharollisen hoiron potilahillensa. Hän ei myöskää ollu kovin heleposti valamis luovuttamahan, vaan yritti aina löytää vielä jonku hoitokeinon, jos vain vähäki oli toivua potilahan paranemisesta. Joskus piti puhua vanhempiaki ympäri. Hän kuunteli potilahiansa ja otti vinkiistä vaarin ja opiksensa ja kehitti toimintatapoja entistä paremmaksi. 

Hän on ollu niitä lääkäriä, jokka on teheny työtä myös syrämmellänsä. Hän kertoo kaunihisti potilahistansa ja heirän vanhemmista. Vaikka kaikkia lapsia ei voinu pelastaa, hän osas lohoruttaa ja tukia myös silloon, ku eres oli se kaikkeen raskahin eli lapsen kuolema. Tällääsiä lääkäriä pitääs olla enämmän!

Kirijasta saa myös hyvän käsityksen, kuinka palijo syövän hoitomenetelmät on kehittyny kolomeskymmenes vuores. Kahareksankymmentäluvun aluus lääkärikkää ei aina oikeen tienny, kuinka hoitaa ja mitenkä hoito vaikuttaa. Kuolleesuus oli palijo suurempaa. Tietysti myöski lääkkehiä ja kivunlievitystä on tänä päivänä aiva toisella lailla ku siihen aikahan.

Koskettavia kohtaloota ja rajuja hoitoja sekä lämminhenkisen tunnelman tarijos tämä kirija. Tarinat on sitä koskettavampia, kun tietää, jotta ne perustuu tositapahtumihin.

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Kirijan kannes sanottihin, jotta Neuhaus on Saksan eniten myyvä rikoskirijaalija.  Mun täytyy tunnustaa, jotta en ollu koskaa kuullukkaa… Saksalaaset dekkarit on tullu tähän asti nautiskeltua lähinnä tv-sarijoona. Aluuksi oli vähä hankalaa päästä sisälle tarinahan, ku henkilöötä oli niin palijo, mutta kyllä se siitä lähti aukeemahan.

Itte tarinahan meni niin, jotta Tobias Sartorius oli istunu 10 vuotta vankilas kaharen nuoren flikan murhasta, joittenka ruumihia ei löyretty. Tobias ei muista mitää murhien aijankohoralta, mutta aihetoristehien perustehella hänet tuomittihin.

Vain yks kymmenen vuoren takaasista ystävistä, Nadja – josta on sillä välin tullu kuuluusa näyttelijä – on käyny vankilas häntä kattomas ja nyt hän on orottamas vapautuvaa Tobiasta. Nadjan estelyystä huolimata Tobias haluaa palata kotikylähänsä.

Sielä häntä orottaa järkytys. Hän ei oo tajunnu, miten hänen vankilatuomionsa on vaikuttanu hänen vanhempihinsa: elinkeino on menny, kaikki on rappiolla, äiti on muuttanu pois ja isä asustaa yksin lähinnä kaatopaikaksi muuttunutta kotitalua.

Hyvin pian Tobias saa huomata olevansa ei-toivottu henkilö Altenhainis. Kototaloon seinihin ilimestyy törkykirijootuksia, isälle tuloo nimettömiä viestiä, joku tyrkkää äiteen kävelysillalta alaha liikentehen sekahan ja Tobias hakatahan.

Altenhainis Tobias tutustuu 17-vuotiahasehen Ameliehen, joka näyttää ihan toiselta 10 vuotta sitte tapetulta tytöltä. Amelie on tavattoman kiinnostunu Tobiaksen tapauksesta ja hän alakaa penkoa sitä omin päin. Sitte hän katuaa. Ja ketä epäällähän? Tobiasta tietenki.

Poliisi tutkii Tobiaksen äiteen murhayritystä ja siinä alakaa samalla palijastumahan ristiriitaasuuksia myös Tobiaksen tapauksesta.

Koko kylä on yhteestuumin pimittäny totuuren murhaillan tapahtumista ja loppujen lopuuksi vain Tobias on ollu täysin tietämätöön. 

Karin Slaughter: Kahlittu

Will Trent & Sara Linton -dekkari. Slaughterin kirijat on vain niin hyytäviä.

Täs kirijas löyretähän entinen poliisi murhattuna hylijätyltä rakennustyömaalta.

Will Trent on mukana tutkinnas.

Verta on joka paikas ja pian seleviää, jotta veri ei oo perääsin ex-poliisin ruumihista, mutta toista ruumista ei paikalta löyry. Sen sijahan löytyy verisiä jalaanjäläkiä, luoti seinästä ja vaikka mitä, joka sekoottaa tutkimusta.

Toristehet viittaa vahavasti Willin vaimohon, Angiehen, joka käytännös on ex, mutta avioeroa ei oo hajettu, vaikka Will on jo vuoren verran seurustellu Saran kans. Angie on häipyny aikoonansa Willin luota, mutta palaa aina apua tarvitesnansa tai yrittäesnänsä eroottaa Willin ja Saran.

Mutta miten Angie on sekaantunu juttuhun? Loppujen lopuuksi pahemmin ku kukaa osas ajatellakkaa…

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Kertulla on puoliso, Lasse, ja kaks lasta: Inari ja Eeli.

On määräaikaanen työ ala-asteen opettajana ja rehtori, joka väärinkäyttää asemaansa.

Ja on masennus. Niin paha olo, jotta hän valittoo kalenterista päivä, jolloon on hyvä tappaa ittensä. Ku Lasse on matkoolla ja lapset yökyläs…

Kerran lenkillä olles hän keräs taskut täytehen kiviä ja käveli jokehen, mutta tuli kuitenki toisihin ajatuksihin ja tyhyjensi taskunsa.

Terpias Kerttu uskaltaa pukia sanooksi sellaasekki ajatukset ja asiat, joita hän ei oo voinu puhua eres Lasselle. Ja muistot, joita hän ei oo osannu yhyristää pahahan olohonsa.

Hyvä terapeutti auttaa Kerttua rämpimähän vähitellen ylähä suostansa eikä hänen tartte enää kattella kalenteristansa kuolinpäiviänsä.

Kirijas on myös hyvin kaunista kieltä: ”Lauantaiaamu oli kuulas kuin marmorikuulan kylki.”

 

Eero Toiviainen: Suomalainen mies ja muita runoja

Tää on taas siskoon jäämistöstä. Kirija on Toiviaisen esikoosrunokokoelma. Hän on ollu opettaja ja teheny oppikirijoja ja laulujen sanootuksia.

Ihan hirviästi ei kokonaasuutena kolahtanu meikälääsehen, etenkää ne uskonnolliset runot. Mutta jotaki poimittavaa sentäs löytyy:

Muisto

Kun näin äitini viimeisen kerran
hänestä oli tullut
pieni ja hauras.

Kuinka paljon taakkoja pitääkään
ihmisen kantaa,
kuinka monta murhetta
anteeksi antaa,
kuinka monta kiveä 
rukoilla pois,

ennen kuin hänestä tulee
niin kevyt.

***

Oodi keväälle

Oi Kevät, Sinun pakkasaamujasi
ja kuulakkaita iltojas
mä lemmin.
Sä riennät päivänsäteet kutreillasi
ja (emmin)
koirankakan löyhkä helmoissas.

Sun lempes lämmöstä
jo taittui talven valta
ja energiakriisille sä annoit lähtöpassit.
On kaunis maamme
kun nähdä saamme
taas lumivaipan alta
paljastuvat muovikassit.

Oi Kevät, Sinun ihanuuttas
en vieläkään voi ymmärtää
ja tätä taikaa,
kun torin rauhankyyhky
hatulleni pruuttas
ja muuttolintuin euroviisut kaikaa.

Oi Kevät, kuningatar,
kaunis oot kuin missi,
Sun sylihini suljen riemumiellä!
Ah, hajuvetes tuoksu huumaa
(kissanpissi)
ja puuterisi pöly leijuu tiellä.

Jo sydän rinnassani sykkii kiihkeämmin
ja liian lämmin
on talviulsterini kuusi vuotta uusi.
Oi Kevät ihana,
taas tänä aamuna
sä kuulut neljän parhaan vuodenajan
joukkoon! 

***

Levottomuus polttaa suonissani
kuin matkakuume.
Liikkeellelähdöstä puuttuu enää
ensimmäinen askel.