Anelma Järvenpää-Summanen: Hidas yö

Paula saa perinnöksi piirrongin ja löytää sen laatikosta vanhat kuulustelupöytäkirijat. Niitä lukiesnansa hän muisteloo lapsuuttansa ja yhyristelöö palasia lukemastansa niihin muistoohin.

Minkä takia isä pisti hyväkuntoosen maatilan vuokralle ja vei perheensä kaupunkihin. Mitenkä isä lähti viimmeesen kerran kotua eikä enää koskaa tullu takaasi.

Kirija oli paikka paikoon aika aharistava, mutta samalla kumminki koukuttava ja useen piti lukia ”vielä seuraava kappale” ennen ku malttoo lopettaa. 

Mainokset

Kirsi Pehkonen: Sydämenasioita Jylhäsalmella

Tämä on ensimmäänen Pehkosen Jylhäsalmi-sarijaa. Yhyren oon aikaasemmin lukenu ja tykästyyn jotenki kaiken aharistavan jäläkihin tällääsehen ”viattoman vanhanaikaasehen” romaanihin.

Vaikka tapahtumat on sijootettu nykypäivähän, niis on sellaasta mukavan leppoosaa tunnelmaa. Ei mässäällä seksillä, ei väkivallalla. Suurin osa henkilööstä on ihan ”tavallisia” eikä mitää friikkiä. Tällääsiä suvantokohtia pitää joskus olla lukemisis.

Täs kirijas Riina on justihin valamistunu opettajaksi ja ettii tietysti työpaikkaa, vaikka se tuntuu olevan vähä hankalaa. Kaiken lisäksi hänen avomiehensä lopettaa heirän suhteensa ja muuttaa pois. Riina saa pian tietää, minkä – tai kenenkä – takia.

Riinan täti pitää Jylhäsalmella kahavilaa ja ku täti tarvittoo sielä kesäapulaasta, niin Riina päättä tarttua tilaasuutehen. Saa samalla etääsyyttä petollisehen ex-miehehensä.

Yllättävän äkkiä Riina huomaa kuitenki pääsnehensä erosta yli. On palijo töitä, ja Sirkka-tärin loukkaannuttua vielä enemmänki, ku kahavilasta vastaaminen jää Riinalle.

Ja tietysti maalaasromanttisen romaanin juonehen kuuluu, jotta Riina saa syrämmentykytyksiä yhyrestä erityysestä asiakkahasta. Ja tietysti jutun juonehen kuuluu myös se, jotta siinä on mutkia matkas ennen ku asiat seleviää näitten kaharen välillä.

Derek Humphry: Jeanin valinta

Tämä kirija on tunnustus. Rakkauren ja rikoksen. Perustuu tositapahtumihin.

Eletähän 1970-luvun alakua. Jean ja Derek on ehtiny olla naimisis yli kakskymmentä vuotta, ku liittohon änkee kutsumatoon vieras. Rintasyöpä, joka lopuuksi leviää luustohon.

Kun käy seleväksi, jotta ei oo enää toivoa paranemisesta, Jean ottaa puheeksi kuolemansa. Hän haluaa, jotta Derek auttaa häntä kuolemahan sitte, ku kivut käy ylivoimmaasiksi ja elämänhalu häviää. Derek suostuu, koska hän ymmärtää Jeanin taharon kuolla arvokkahasti itte valittemanansa aijankohtana.

Siihen aikahan ittemurha ei ollu Englannis enää rikos, mutta avunanto on ollu. Tosin se ei välttämätä olsi palijastunu, jos ei Derek olisi toisen vaimonsa yllytyksestä kirijoottanu siitä kirijaa vuonna 1978.

Täs kirijas kerrotahan, jotta ittemurha on ollu Englannis aikaasemmin rikos. Hupaasaa (?) siinä oli se, jotta jos siinä epäonnistuu, niin ittemurhaa yrittänehelle oli rangaastuksena kuolemantuomio.

Derek kuvaa Jeanin tarmokkahaksi ja optimistiseksi. Hän ei antauru sairaurellensa, vaan elää täysillä niin kauan ku elämää riittää. Vois sanua, jotta ku tuo ittemurha-asia oli käsitelty, se ei enää vaivannu ja vieny turhaa enerkiaa, vaan Jean ja Derek saivat keskittyä toisihinsa, perheesehensä ja elämähän ylipäätänsä.

Ehkä täs kirijas ei niitä synkkiä hetkiä kaikilta osin kerrottukaa, koska siitä jäi loppujen lopuuksi hyvinki valoosa mielikuva.  

Laura Honkasalo: Vie minut jonnekin

Kylläpäs ny on osunu putkehen näitä vauva-aiheesia kirijoja. Tietoosesti en ainakaa oo näitä valinnu. Mutta ehkä mä valitten vähä ”väärän ikäryhymän” kirijoja.

Tämä kirija kertoo kolomikymppisistä Nellasta ja Miskasta. Miska alakaa potia vauvakuumetta, mutta Nella ei oo ollenkaa yhtä varma. Hän ei kuitenkaa pitkähän aikahan saa sanottua ajatuksiansa äänehen. Hän miettii, mistä kukaa voi olla niin varma siitä, että tahtoo lapsia ja pystyy ottamahan niistä vastuun.

Miska tahtoo perheen ja oman kodin, Nella tahtoos matkustaa. Nellasta tuntuu, jotta niin Miska ku Miskan äiteeki painostavat häntä lasten hankintahan. Miska murehtii Nellan juomisista, koska se vaikuttaa epäerullisesti herelmällisyytehen.

Onko Nella valamis taipumahan lapsen hankintahan Miskan ja ympäristön orotusten takia? Vai uskaltaako hän ottaa riskin, jotta menettää Miskan, jos hän kertoo tullehensa siihen tuloksehen, jottei hän halua omia lapsia. Koskaa.

 

Ben Elton: Vauvahorkka

Jos mun erellinen kirijapostaukseni käsitteli vapaaehtoosta lapsettomuutta, niin täs taas sitte on tilanne se, jotta vauvaa ei viiren vuoren yrittämisenkää jäläkihin oo kuuluaksensa.

Omasta hyllystä poimittu ja oon näköjään kommentoonu aikaasemminki: https://rautalintu.wordpress.com/2014/01/30/ben-elton-vauvahorkka/

Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia

Kirijas kerrotahan vapaaehtoosesta lapsettomuuresta. 18 naista kertoo omat syynsä ja ratkaasunsa, miksi he eivät oo tahtonehet lapsia.

Lisäksi pohoritahan asioota yhteiskunnan kannalta, ympäristön sosiaalisia paineeta ja historiaaki. Mutta hyvin mielenkiintoosella tavalla, jotta mäki jaksoon lukia.

Asia kiinnosti sikäli, ku flikka on ilimoottanu jo murrosiäs, jotta hän ei sitte hanki kakaroota. Enkä mä oo tainnu eres silloon epäällä sen ilimootusta. Se flikka on aina tienny, mitä se on tahtonu – ja näköjään senki, mitä ei oo tahtonu.

Se on ilimoottanu, jotta hän ei tykkää mukuloosta eikä osaa olla niitten kans. Mä tunnistan sen ittesnäniki. Mä en oo mikää ”kakaramallu” enkä oo suunapäänä kaappaamas niitä sylihini. Jotenki mä en vain osaa olla luontevasti mukulootten kans. Omat muksut on tietysti ollu eri asia, vaikka emmä tierä, oonko mä mikää erityysen äirillinen osannu olla niillekkää.

Nyt tätä kirijaa lukiesnani mä mietiin sitä, jotta onko flikan päätöksehen vaikuttanu se, minkämoinen mä oon ollu äiteenä. Tai se, jotta se on aikuusikähän asti luullu ollehensa ei-toivottu lapsi justihin sen takia, kun mä oon sanonu, jottemmä oo kokenu ittiäni mitenkää erityysen lapsirakkahaksi. Mutta sillä mä oon tarkoottanu vierahia mukuloota. Omiani mä rakastan enämmän ku mitää muuta. Mutta sitä lisäystä mä en oo hoksannu sanua, ja flikkaraukka on luullu koko aijan, jottei häntä oo tänne haluttu.

Vai onko se ollu hänellä sisäsyntyystä, niin ku joku tuos kirijas kertoo, jotta se on hänelle yhtä luonteva osa ittiä ku vaikka sinisilimääsyys tai oikiakätisyys.

Mä en oo koskaa ajatellu, jotta vapaaehtoosta lapsettomuutta tarttis mitenkää seliitellä, se on jokahisen oma päätös. Mutta kyllä se varmahan yhä erelleenki on niin, jotta flikkaki on monesti saanu kuulla, jotta ”kyllä sun mieli vielä muuttuu” ja ”se on sitte ihan eri asia, ku ne on omia”. Joo, mulle käytihin justihin nuo molemmat. Minäki olin sitä mieltä, jotten halua mukuloota ja mieli muuttuu ja sitte se oli ihan eri asia, kun ne oli omia.

Mutten usko, jotta flikan kohoralla käy niin. Eikä oo tarvestakaa. Mäkää en nimittään oo erelleenkää mitenkää erityysen äirillinen eikä musta yhtää tunnu siltä, jotta mun elämästä puuttuu jotaki, jonsei musta teherä mummaa. Ei mulla fiiraa yhtää siihen suuntahan. Oon oikeen tyytyväänen näin. Mutta tämä on varmasti yhtä kauhiaa puhetta ku se, jotta joku ilimoottaa, jottei halua muksuja. Niin ei saisi ainakaa äänehen sanua. Vielä tänä päivänäkää. Mutta tuos kirijas oli hyvin torettu, jotta useen kysytähän, jotta mikset halua, mutta harvemmin tairetahan kysyä lapsia hankkivalta, jotta miksi sä niitä haluat. Emmä kyllä olsi sitäkää osannu seliittää. Se kaipuu tuli vain jostaki. Enkä kumpaakaa muksua enää pois antaasi.

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Anna ja Tom on vuokrannehet muutamaksi kuukaureksi tyhyjillänsä ollehen Haapa-ahon taloon Jylhäsalmelta. Vanha taloo, johona on pihasauna ja hyötypuutarha.

Mutta Tom ei pääsekkää irtautumahan töistänsä Englannis suunnitelmien mukahan ja Anna joutuu muuttamahan yksiksensä.

Vähitellen hän alakaa tutustua naapurustohon ja nauttimahan maalaaselämästä. Tosin kaikki kohtaamiset naapurien kans ei mee ihan nappihin ainakaa ensimmääsellä kerralla, mutta silti Anna löytää maaseurulla asumisesta enämmän hyviä ku huonoja puolia.

Tomia se ei loppujen lopuuksi kiinnostanu ollenkaa.