Koko rahalla kikkuraa

Soittelin aamupäivällä hammashoitolahan. Varmahan varttitunnin sain orotella jonos, ennen ku pääsin läpi. Sain aijan niinki ”pian” ku heinäkuun 2. päivä. No, onneksi ei porota (= jomota) ja ku muistan hymyyllä vain vienosti ku Mona Lisa, niin ei tuo lohkiama tuolta kovin kauhiasti näjy. Yksityyselle varmahan pääsis nopiaaki, mutta eipä ny oikeen oo ylimääräästä siihen. Kattotahan sitte, jos kyllästyn orottamahan.

Ku sain sen hoirettua, rupesin tekemähän ruokaa. Se meniki niin myöhälle, jotta tuli melekeen kiirus parturihin.

Sielä onneksi sai rauhoottua. Kolome ja puoli tuntia meni, ku laitettihin kiharat (kahareksan vuoren tauon jäläkihin), siistittihin latvat, färijättihin harmaat piilohon ja muotooltihin ja färijättihin kulumakarvat. Nyt näyttää peilikuva kyllä niin ourolta, jotta taitaa mennä hetki aikaa ennen ku totun kiharaasehen tukkahan.

Tosin Elina vain ”rypisteli” nämä kikkuralle, jotta senki takia on niin outo. Mä olsin varmahan nuorempana tykänny, jottei tartte laittaa mitenkää, mutta nyt musta tuntuu, jotta kyllä mun pitää opetella näitä jotenki muuten laittamahan ku rypistelemällä. Tämä ei oikeen tunnu omalta tyyliltä. Mutta aikaa myötenhän tuo taas oikee.

Parturista ajelin Tokmannille tarkootuksenani löytää ittelleni koulua varte sellaanen kassipussi,  johonka mahtuus niin koulujutut ku pakolliset käsilaukkukamakki. Pääsis yhyren laukun taktiikalla. Mutta emmä löytäny sieltä enää ku matkalaukkuja ja muksujen reppuja. 😦

Kotia tultua kattoon sähköpostit. Oli tullu työkkäristä kirijet, mihinä vielä varmistettihin tuo kouluhun valinta. 67 hakijaa oli ollu ja 15 valittihin. Oon ihan tyytyväänen, jotta kuulun niitten 15 joukkohon.

Tosin mä eileen jo vähä Raijalle uupertelin, jotta eniten mua taitaa pelijättää oma armottomuuteni. Ku en tykkää teherä mitää puolivillaasesti, niin voi heleposti käyrä taas niin, jotta isoo pyörä hirttää päälle, enkä ymmärrä hellittää. Pitää isännälle sanua, jotta jos se havaattoo hullunkiillon mun silimis, niin muistuttaa, jottei se opiskelu oo 24/7. 

Mainokset

”Hei, Onneksi olkoon,

sinut on valittu taloushallinnonkoulutukseen. Koulutus alkaa maanantaina 23.4.2018 klo 09.00… – Ensimmäisenä päivänä pyydetään ottamaan mukaan koulutus- ja työtodistuksesi.”

Sellaanen viesti tuli tänään. 😀 Jos joku olis mulle vuosi sitte sanonu, jotta mä vieläki palaan koulun penkille, mä olsin päästäny paskaasen naurun ja torennu, jotta en sitte ikänä. Mutta näin se mieli muuttuu ja voimmat on palautunu niin, jotta orotan uutta jo innolla.

Raija tuli meille aamupäivällä ja toi mulle ihanan, vaalianpunaasen ruusupuskan – tai itte asias niitä oli kaksi ja näyttää tosi runsahalta vaasis. Sain myös lipun Semmarien konserttihin. Lipusta Raija totes, jotta ”Arvaa, kellä on toinen lippu!” Jee, mennähän syksymmällä keikalle.

Puolen päivän tienoolla lähärimmä synttärisyöpööttelyreissulle. Nyt, nelijä ja puoli tuntia myöhemmin musta tuntuu, jotta maha on vieläki ratkiamas ihan justihin.

Kahtena päivänä peräkanaa ”ulukona syömistä” on selevästi liikaa. Huomenna on pakko keventää.

Ja tapahtuu mulle sillä reissulla vahinkoki: alakupalooksi meille tuotihin nachoja ja dippiä. Niitä narskutelles totesin, jotta nyt täälä on joukos jotaki kovaa… Poskihammas lohkes 😦 Eikä tosiaankaa menny mihinää kovas järsimises. Nyt mun täytyy yrittää huomenis soittaa hammaslääkärihin, saisko sitä vielä korijattua. Ja koska. Mä en tärkiää hussaasi ainakaa koulupäivää hammaslääkärihin. 

 

 

Pakka sekaasin

Kattelin eileen epätoivon vimmalla tuulitakkiani, enkä löytäny mistää. Sitte alakas joku valo kajastaa pimeyres: sehän hajos viimme syksynä ja mä heitin sen pois. Mitäs mä ny sitte pujen päälleni, ku lähären ihimisten ilimoolle pyörällä tai kävellen?

Isäntä muistutti, jotta onhan sulla se punaanen tuulipuku. Öööö, on, mutta sillä taitaa olla ikää kohta 30 vuotta sen se on näköönenki. Se kelepaa kyllä tätä rapaasta kylätietä twistates, mutta ei sillä kehtaa kylille lähtiä.

Totesin, jotta nyt pistän elämän risaaseksi ja ettin ittelleni uuren (Huom! Uuren takin. Ei kirpparilta tällä kertaa.)

Niimpä isäntä eherootti, jotta hän vois lähtiä joukkohon, ku mulla oli tänään se työkkärin haastattelu. Hän kävis sillä välin Biltemas ja käytääs syömäs ennen tai jäläkihin haastattelun. No, näin sovittihin.

Mä puolestani päätin sitte eheroottaa sille, jotta jos pistetääski pakka ihan kunnolla sekaasin ja käytääs saunas jo heti aamusta. Meillä tapaa olla sauna tiistaiehtoosin, mutta koska mä olin pesny hiukset viimmeeksi lauantaina, niin mun olis pitäny joka tapaukses käyrä pesuulla aamusta. Sopii kuulemma.

Sitte mä eherootin, jotta pistän puuron tuleentumahan siksi aikaa ku oomma saunas, niin ei oo niin kilijuva näläkä heti kaupungille päästyä. Seki passas.

Mutta ennen ku me pääsimmä aamusaunahan asti, mun puhelin soi. Olis pitäny lähtiä tarkastamahan oppilasyhyristyksen tiliä. Niillä on tänä ehtoona kokous ja tilintarkastus on unohrettu hoitaa…

Olin kyllä nähäny sen kokousilimootuksen leheres, mutta koska kutsua tilintarkastuksehen ei ollu tullu, ajattelin, jotta ovat vaihtanehet tarkastajaa. (Ku ei sitä ruokapalakkaakaa silloon joulun alla tarijottu. 😀 )

En siinä vaihees vielä tienny, kuinka kauan mulla menöö tuola kaupungilla, niin sovittihin, jotta meen kuurelta ehtoolla. (Kokous on seittemältä.) Seppo eherootti, jotta sähän voit jäärä siinä samalla kokouksehen, olis hyviä hallituspaikkoja jaos. Jooei, kiitos vain.

Seppo saa kyllä tästä hyvästä teherä mulle palaveluksen. Mä aion pyytää sitä kaivamahan jostaki sen tieron, kuinka kauan mä oon ollu jo tilin-/toiminnantarkastajana. Sehän olis hyvä lisä CV:hin.

No joo, saunas käytihin ja rikotuusta ohorankryyniistä hautunu puuro oli sopivasti valamista, ku tultihin saunoomasta. Hyvää oli!

Oltihin jo hyvis aijoon työkkäris. Sielä oli hilijaasta. Ei näkyny ku pari muuta asiakasta mun lisäksi. Haastattelus oli työvoimavirkaalijan lisäksi Päivi-opettaja. Haastattelu ei kauaa kestäny. Virkaalija totes, jotta hakemuksia on tullu reilusti ja aika kirijavilla taustoolla. Sanoo, jotta haastattelevat tänään kaikki hakijat ja huomenna saa tietää, mutta totes, jotta voin pitää valintaa aika varmana, koska mulla on taloushallinnon opiskeluja ja työkokemusta taustalla, niin se on melekoonen etu koulutuksehen pääsemiseksi. Lupasin alaata jo teroottelemahan Hello Kitty -lyijykynääni…

Työkkäristä suuntasin Haloselle ja isäntäki tuli sinne Biltemasta tultuansa. Olin isännälle ilimoottanu, jotta nelijääkymppiä enämpää en ulukoolutakista suostu maksamahan. Se vähä nauroo mulle, jotta luulekko löytäväs. No, jos ei Haloselta löyry, niin sitte voirahan poiketa Prismas, Sittarilla, Minimanis, Halapa-Hallis ja Sopurahas. Jostaki varmasti löytyy.

Itte asias heti Haloselta löysin -50% -rekistä kivan näköösen takin. Mustan, kuinka ollakkaa… Olis ehkä saanu olla numeroa pienempi, mutta se välikoko justihin puuttuu. Seuraava oli sitte jo vähä liika nafti (= pieni). Ja hintaki jäi reilusti alle sen nelijänkympin (39,95) 😀 Ja törmäsin sielä tuttuhun myyjähän. Siihen aikahan, ku olin ensimmääses työpaikasnani, niin Toini oli Osuuspankilla töis. Kävin lähes päivittään sielä työasioolla, ku siihen aikahan laskut käytihin vielä maksamas pankin tiskillä. Höväättihin (= höpöteltiin) siinä hyvät kyllänsä.

Haloselta oli suunta luonnollisesti Piikkihin. Piti taas vetää ittensä ähkyhyn. (Hyvää harijootusta huomiselle, ku mennähän Raijan kans syömähän…)

Kotomatkalla poikettihin vielä ruokakauppahan.

Nyt mä sitte orottelen täs, koska sinne tilintarkastuksehen pitää lähtiä. Mutta ompahan päivä menny sujuvasti, vaikka tehtihinki asioota vähä takaperooses järijestykses.

Orottavan aika on pitkä!

Mä oon ollu jo kohta viikon ku kissa pistoksis, ku on niin monta pallua (= palloa) taas yhtä aikaa ilimas enkä tierä, saanko yhyrestäkää koppia.

Mulla on vetämäs viis työhakemusta, joihinka ei vielä oo tullu ”Valinta ei tällä(kään) kertaa osunut teihin” -vastausta.

Sitte on tuo koulutushakemus. Se nyt onneksi ehkä seleviää tiistaina, kun on se haastattelu. Mutta tuntuu, jotta tiistaihin on vielä pieni ikuusuus.

Mun mielialat on vaihrellu lairasta toisehen. Välillä on hyvin toiveekas ja tarmokas olo ja luja usko siihen, jotta kyllä asiat aina jotenki suttaantuu. Sitte on päiviä, ku yritän väkisin keksiä tekemistä, jotta aika kuluus nopiempaa. (Oikiasti ei tarttisi eres keksiä, ku joka paikka huutaa siivouksen ja järijestelemisen perähän.) Ja on päiviä, ku ei huvita yhtää mikää. 

Melekeen joka päivä oon ny kumminki käyny lenkillä, ku on ollu niin hienot ilimat. Yhtenä päivänä harijoottelin jopa polokupyörällä ajamista. Se käviki hyvästä reisilihastreenistä, ku tämä meirän kylätie on niin pehemoosta, jotta pyörä uppuaa siihen vantehia myöte.

Tänään olin kävellen lenkillä ja olin pukenu reirusti liikaa, niin jotta olin ihan hiestä märkä ku pääsin kotia. Ei ku suihkuhun ja vaattehet pyykkikoneehin. Hoksasin ny vasta, jotta pihallahan voi jo kuivattaa! Oikeen jo hekumootten sillä ajatuksella, kuinka hyvältä pihalla kuivatettu pyykki haisoo, kun sen tuo tupahan.

Ihanaa on ollu myöski seurata kevätlintujen tuloa: joutsenet, kurijet, kiuru, peippoonen, prätkä (= räkättirastas), töyhtöhyyppä. Ne ny ainaki on jo tullu. Ja kärpääset. 

Ens viikolla on onneksi helepotusta tieros tähän orotuksen tuskahan, jos tiistaina seleviää tuo koulutusjuttu. Keskiviikkona meemmä Raijan kans juhulistamahan molempien syntymäpäiviä syömällä napamma pinkeeksi. Ja torstaina mulla on parturi. Tai siis siinä tapaukses, jos pääsen kouluhun tai töihin. Jos en, niin sitte mä perun sen. Se on niin kallista lystiä, jotta siitä on ollu pakko tinkiä viimme aikoona. Oon viimmeeksi käyny parturis vissihin joskus marraskuus. Pää on aiva harmaa. Niin päältä ku sisältäki.

Haastattelus käyty

No niin, tänään oli se haastattelu. Mun mielestä meni ihan kohtuullisen hyvin siihen asti, ku juttelin vain pomon kans.

Ku tämänhetkinen työntekijä tuli kertomahan työstänsä, niin mulle tuli hänestä sellaanen vastahakoonen, jopa vähä vihamielinen vaikutelma. Sellaanen, jotta hän kattoo mua nenänvarttansa pitkin ja tuli tunne, jotta ”Sähän et ainakaa tuu mun työtäni tekemähän”. Jos hänellä on jotaki sananvaltaa seuraajansa valinnas – niin ku tietysti pitääski olla ku eihän kukaa muu tunne hänen työtänsä niin hyvin ku hän – niin se en oo varmasti minä.

Ymmärrän toki senki, jotta häntä varmasti harmittaa se tieto, jotta hänet olis vakinaastettu, jos kaikki muutokset olis ollu tieros aikaasemmin. Hän oli kuitenki ehtiny teherä oman ratkaasunsa jo siinä vaihees, ku kaikki palikat oli vielä ihan levällänsä.

Voi olla, jotta tää oli ihan vain mun omaa kuvitteluani, ku ne työt, mitä hän lujetteli, oli kaikki mun osaamisalueeni ulukopuolella. Lisäksi sielä oli listattu sellaasia tehtäviä, joita ei aikaasemmin ollu mainittukaa. Neki menöö pahasti ainaki epämukavuusalueelle, jos ei muuta.

Kovasti kuitenki yritin vakuuttaa olevani halukas oppimahan ja tekemähän töitä. Mutta se ei taira aiva piisata.

Niille on tulos muitaki haastateltavia. Mun etuna on kuulemma se, jotta oon paikkakuntalaanen ja se, jotta olsin kiinnostunu opiskelemahan työn ohes. Mutta sitte isoo miinus on tietysti se, jotten oo mitää heirän kuvaalemistansa töistä teheny ennen.

Mun piti vielä selevittää, onko se opiskelu ylipäätänsä maharollista ja mitä se vaatii. Sekä sen, jotta olisko mun palakkaamisehen saatavis palakkatukia. Kouluutuksesta laitoon Päivi-opettajalle sähköpostia. En viittiny soittaa, ku ajattelin, jotta se on kumminki justihin opettamas. Päivi oli mulle jo vastannukki:

Tämä koulutus toteutetaan niin että opinnot aloitetaan teoria 
opinnoilla. Näitä toki voidaan miettiä kohdallasi että mitä 
osaamista sinulla on ja jos mahdollista ne jätetään pois. 
Mahdollista on myös se että jos saat töitä tekisit taloushallinnon 
opinnot suoraan verkossa meillä ja jos saat töitä niin oppisopi-
muksella. Siihen voitaisiin liittää  opintoja esim. kirjanpidosta 
ja tilinpäätöksestä liiketalouden perustutkinnosta. Ne olisivat 
lähipäiviä.

Sitte yritin soittaa työkkärihin ja jonotin kahtehen eri otteehin varmahan ainaki 15-20 minuuttia ja kuuntelin särööstä nauhootusta ja välillä herrashenkilö huomautti, jotta sä voisit kyllä hoitaa asias netiski. Lopuuksi se kyllästyy muhun ja ilimootti, jotta sua ei voira pitää enää kauempaa langoolla. Jos haluat, niin voit jättää soittopyynnön ja sua yritetähän tavoottaa yhyren kerran tämän päivän mittahan. No, jätin soittopyynnön vaikka epäälin, jottei sieltä mitää kuulu. (Erelliskerralla ei nimittään kukaa soittanu.)

Yllätyksekseni se soitto tuli aika pianki. Mutta ei siitä ollu mulle mitää apua. Soittaja oli palavelutiskin ihiminen ja se sanoo, jottei hänellä oo mitää valtaa sanua tuohon palakkatukiasiahan mitää. Lupas laittaa soittopyynnön virkaalijalle, mutta niitten takaasisoittoaika on peräti viis työpäivää, niin jotta pahimmas tapaukses sen tieron saamisehen voi mennä toista viikkua ku täs on pääsiäänenki välis.

Laitoon sitte sinne työmaalle pomolle väliaikatietua, jotta oon yrittäny selevitellä asiaa, mutta tuohon palakkatukehen en vielä saanu selevyyttä. Ei jää ainakaa siihen luulohon, jotten oo teheny mitää asian etehen.

Eileen oli tullu taas yks hylyky työhakemuksehen. Mutta se oli muotooltu niin kauniisti, jottei siitä voinu pahoottaa eres mieltänsä: 

Kiitos hakemuksestasi toimistollamme avoinna olleeseen tehtävään.

Saimme peräti 111 hyvää hakemusta, joten niiden läpikäyminen oli haastava tehtävä.

Valintaprosessi on nyt valmis. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.

Haluan kiittää sinua kiinnostuksestasi ja toivotan samalla hyvää pääsiäistä ja alkavaa kevättä.

 Tänään puolestansa oli tullu työkkäristä haastattelukutsu sinne hakemahani kokopäivääsehen kouluutuksehen. Meen haastatteluhun 17.4. jos ei tämän työpaikan suhteen tuu sitä ennen selevyyttä.

Oon ollu joinki ihan pyörryksis vielä tuon Oulun reissun jäliiltä, jotten oo saanu oikeen mitää järijellistä aikahan ja pääsiäänenki pääsi vähä yllättämähän.

Niin jotta oikeen hyvää pääsiäästä sulle!

Kirijanpirollista puntaroontia

Oon täs pyhän aijan puntaroonu mielesnäni yhtä asiaa, mistä en vielä siinä vaihees hiiskunu isännällekkää mitää. Nimittään hakemista takaasi koulunpenkille.

Sielä samas aikuuskoulutukses, mihinä olin, on alakamas taloushallinnon ammattitutkinto, mistä valamistuus kirijanpitäjäksi. Pakollisten tutkinnon osien lisäksi pitää valita kaks muuta tutkinnon osaa. Sielä on montaki mielenkiintoosta, mutta mä ajattelin palakanlaskentaa , ku tälläki hetkellä työkkärin sivuulla näyttääs olevan kolome vakinaasta, kokoaikaasta palakanlaskijan paikkaa auki ja kaikki isoos taloos.

Tänään sain postis lisätietua. Hakuaikaa on 28.3. asti, haastattelut on 16.4. ja koulu alakaa jo 23.4.

Istuun oikeen paperin ja kynän kans pistämähän ylähä hyviä ja huonoja puolia (debet ja kredit). Sain kasattua plussaa seuraavasti:

  • kirijanpitäjille ja palakanlaskijoolle on ainaki tällä hetkellä töitä tarijolla. Sitähän ei kukaa tierä, mikä tilanne on vuoren päästä.
  • opettajana sama, ihana Päivi, joka meillä oli aikaasemminki opettamas taloushallintua. Tierän, jotta saan varmasti laarukasta, perusteellista ja justihin tälle ryhymälle kohorennettua opetusta.
  • nyt mä tierän, kuinka se tutkinto suoritetahan ja mitenkä siihen valamistautua. En ota tällä kertaa siitä turhia paineeta. Ehkä…
  • kiinnostaa, jopa innostaa ja motivaatiotaki löytyys
  • kulukorvaus 9,-/pv = 180,-/kk verottomana. Sillä pystyy hyvin kustantamahan pensat ja ruaat. (Torellaki aion käyrä ruokalas syömäs!)
  • hyväksilukuja erellisestä tutkinnosta? Tämä on kysymysmerkillä, sitä mä en nimittään tierä, kunhan ajattelin, jotta niin vois olla. Mutta vaikka ei niin kävisikkää, niin se on plussapuolella joka tapaukses, koska sitte kerratahan jo aiemmin opittua eikä se oo ollenkaa paha asia.
  • työvoimapoliittinen koulutus on mulle maksutoon
  • Moodle ja Nova on jo ennestänsä tuttuja, joten niitten opettelua ei tartte tuskaalla
  • maharollisuus teherä etäpäivinä töitä, koska etätehtävien palautukselle annetahan sen verran reilusti aikaa, jotta ne kerkiää teherä vaikka viikonloppuna
  • mielekästä tekemistä tyhyjän panttina olemisen ja lamaantumisen sijahan

Miinuspuolelle kertyy sinnekki jonku verran:

  • koska en oo ny saanu niitä 18 tuntia täytehen, mitä aktiivimalli vaatii, niin mun päiväraha tuloo tippumahan sen vajaat viis prosenttia ensimmääseksi kolomeksi kuukaureksi. Mutta toisaalta sitte taas se kulukorvaus sitä kompensoo.
  • en pääse kesätöihin, joita mulle vähä alustavasti tuolta rautakaupasta lupaaltihin. En siis saa nostettua päivärahaa takaasi ansiosironnaasille eikä eläkettä kerry. Mutta en oo kyllä haaveellu ainakaa pitkän päälle urasta rautakaupan epäpätevänä myijänä.
  • en tierä, saanko enää korootusosaa päivärahahan, kun ne kerkes täyttyä erellisen kouluutuksen aikana. 
  • vuosi lisää ikää, mutta eipä niitä töitä oo tähänkää asti ollu tarijolla
  • harijoottelupaikan löytäminen

Ku olin saanu nämä asiat paperille, kysyyn isännältä, jotta mitä mieltä se on, jos mä hakisin vielä vuoreksi koulun penkille. Se meinas, jotta se on mun asiani ja jos mua kiinnostaa, niin mikä estää. Hän ei ilimeesesti ainakaa. 😀

Sitte mä annoon nuo plussat ja miinukset sen lujettavaksi ja se tuumas, jotta eikö tuo selevästi näytä plussan puolelle jäävän. Sen myönteenen suhtautuminen oli varmahan se kaikkista isoon plussa mun luettelohoni.

Asia oli sillä päätetty ja mä oon jo pistäny hakemuksen matkahan. Kattotahan kuinka ämmän käy.

Ei oo muuten ku varmahan viikko tai korkeentaan kaks, ku vaihroon kuulumisia entisen työkaverin kans Feispuukis. Se on lähteny suorittamahan trarenoomin (= tradenomin) tutkintua ja yllytti mua hakemahan kirijanpitäjän kouluutuksehen. Mä olin siinä vaihees sitä mieltä, jottei ny enää tällä ikää ja ku otti niin lujille se erellinenki rutistus, jottei oo enää paukkuja. No nythän mä sitte oon pyörtämäs jo omat sanani ja oon itte asias aika täpinöösnäniki.

Saa pitää peukkuja, jotta kuttuuvat haastatteluhun. (Muttei tartte pitää koko puoltatoista kuukautta, jottei peukut aiva puuru (= puudu) 😀 )

Kauppareissulla näin Tokmannin myymäläpäällikön. Heti tervehryksen jäläkihin se tuumas, jottei oo töitä ja sori, kun ei hän oo ilimoottanu mitää. Mä tuumasin, jottei haittaa, ku justihin pistin hakemuksen kouluutuksehen. 😀

Taas?!

Nyt on taas sarellu lunta sen verran, jotta pihas oli varmahan viitisen senttiä köykäästä hötöä. Pakkaasta oli toistakymmentä astetta, niin ajattelin, jotta en meekkää kävelylle vaan kuntoolen ihan omas pihas lumikolan kans. Pääsi välillä sisälle lämmittelemähän käsiä.

Muuten olin aiva hiestä märkänä niin jotta oli pakko ripustaa vaattehet kuivamahan ennen ku nakkaa ne pyykkikoppahan ja sitte piti käyrä tietysti suihkus.

Oli johonaki välis tullu koululta muistutus, jotta jos ei oo käyny vielä ilimoottautumas valamistujaasjuhulihin, niin vielä kerkiää. Sitte siinä viestis oli linkki, josta pääsi kattomahan illan ohojelman. Oli avaus-/onnittelupuhetta, musiikkia, lisää puhetta ja lisää musiikkia, opiskelijan puhet, valamistunehien kukitus, kakkukaffeet, suolaasta tarijoolua ja vapaata seurustelua. Aika lyhkääsiä pitää puheetten olla, jotta keriitähän varatun kaharen tunnin kulues vielä kaffittelemahanki. 😀

Nyt, ku tulin konehelle, mulle oli tullu työpaikkavaharilta ilimootus avonaasesta työpaikasta. Mun piti lukia se oikeen kahtehen kertahan, ennen ku uskoon silimiäni. Taas hajetahan käräjäsihteeriä! Sanasta sanahan sama ilimootus ku viimmeeksiki, vain päivämäärät on muuttunu.

  • Onko tämä ny sama paikka uurestansa haus? Eikö siinä tapaukses olsi otettu joku jo hakenehista, mutta valittematta jäänehistä?
  • Jos niillä on ollu tarves kaharelle työntekijälle, niin eikö olsi ollu kätevintä pistää ne yhtä aikaa hakuhun?
  • Vai onko ne ny havaannu yhtäkkiä, jotta tarvitahan toinenki sihteerikkö? Nyt sama rulijanssi uurestansa, ku ei voira valita niistä, jokka haki jo sitä ensimmäästä paikkaa, ku valtion viraat on aina pistettävä julukisehen hakuhun. Mutta onhan meillä ilimeesesti varaa maksaa…

Arvakkaa, hajenko? Jooen tosiaan. Jos en mä ensimmääsellä kertaa pääsny eres haastatteluhun, niin on ihan turha kuvitella, jotta täs kuukauren aikana tilanne olis muuttunu miksikää. En viitti haaskata omaani enkä niitten aikaa. 

On kirijoja pirelly

Olimpa eileen kätevänä ja tein heti näin alakukuusta (?) yhyristyksen kirijanpiron pois. Ei siinä montaa tuntia menny, ku vain sai alaattua. Ja nyt on sitte hyvä mieli, ku se on tehtynä. Isäntä saa järijestää tarkastuksen ja kokouksen silloon ku parahimmaksi näköö.

Tänään mulla oli oikeen mukava päivä Raijan seuras. Aamulla kerkesin pestä konehellisen pyykkiä ja käyrä asioolla ennen ku lähärin kyläälemähän. Sillä reissulla meni sellaaset normi nelijä tuntia 😀

Sain ihanan joululahajan: samammoisen turkoosin lyhyryn, jollaasen olin ittekki ostanu aiemmin. Ehkä mä ny maltan heittää vanhat, ruosteeset lyhyryt pois puutarhasta, ku mulla on uus pari sinne. Tai sitte mä sijootan tuon uuren lyhyryn kuistille sen toisen kaveriksi. Voi olla, jotten nuota malta pihalle vierä.. Ja kaiken lisäksi sielä lyhyryn sisällä oli suklaata, mutta ennen kaikkia lahajakorttia Sinooperihin! Mun jo aiva sormet syyhyää päästä keräämähän sieltä kaikkia ihanaa! Mullahan ei askartelutarvikkehia oo ku vain nelijä loorallista, jotta kaikkia ”tosi tarpehellista” vielä puuttuu… 😉

Tänä aamuna mä – hyvin varovaasesti – kuullostelin ittiäni ja musta tuntuu vähä siltä, jotta mä haluaasin taas kirijoottaa. Siitä on varmahan yli kaks vuotta ku on viimmeeksi tuntunu tältä. Nyt pitääs vain malttaa ottaa aikaa sille ja teherä kirijootusharijootuksia, jotta pääsis taas alakuhun, ennen ku tää tunnet menöö ohi. Jos vaikka heti huomenna, ku ei ainakaa tällä tietua oo mitää ohojelmaa. Mulla pitääs olla vielä joitaki harijootuksia tuola mapis, joita oon pistäny taltehen.

Ai niin – ja sitte mulle tuli koululta viesti: ”Kutsumme kaikki tutkinnon aikavälillä 1.7.-31.12.17 suorittaneet juhlimaan valmistumista yhteiseen juhlatilaisuuteen ke 31.1.2018 klo 18-20”. Ja sitte oli linkki, mistä pääsi ilimoottautumahan. Aiva innoosnani ilimoottauruun heti. Meni se viimmeesen koulupäivän kaffitteluhetki joinki hassusti. Ei oikeen hoksattu eres moikata toisiamma tai toivotella hyviä jatkoja, ku jokahinen pelemahti siitä omille tahoollensa. Eikä likikää kaikki ollu eres paikalla. Lisäksi ku poistivat heti seuraavana päivänä sen koulun sähköpostin meirän käytöstä, niin ei saanu eres sitä kautta enää yhteyttä kehenkää. Ku en – tyhymä – hoksannu ottaa kenenkää yhteystietoja aikaasemmin. Tosin mä oon niin huono pitämähän muutenki yhteyksiä, jotta olis voinu jäärä joulun toivotuksihin joka tapaukses. Mutta olispa kiva nähärä porukoota taas ja kuulla, mitä niille kuuluu nyt.

Olihan vuosi!

Kelaalin täs vähä kulunutta vuotta ja totesin, jotta on ollu melekoosta vuoristorataa. On ollu niin palijo ihania asioota, jotta vieläki meinaa niistä aiva syrän pakahtua, mutta on ollu sitte niitä kurijempiaki asioota.

Niin vuoren ensimmäänen ku viimmeenenki kuukausi toi suru-uutisen, ku tammikuus kuoli enoo ja joulukuus täti. Siinä välis muutaman kuukauren sisällä meni samasta perheestä ensi täti, muutaman kuukauren päästä nuorin sisaruksista ja siitä reilu kuukausi, niin vanhin sisaruksista kuoli.

Tammikuu: loppiaasna käymmä viemäs poijan muuttokuorman sinne kurunkorpehen, mihinkä ne päätti muuttaa 😀 Työharijoottelu alakoo ja voi kuinka palijo – ja kuinka turhaan – mä sitä jännitin. Flikan työsuhure vakinaastettihin ja työtuntia tuli puolet lisää (ennen 15, nyt 30) ja siitähän mä olin enämmän ku onnellinen.

Helemikuu: sain kunnian olla mukana ystäväni tyttären vanhaantanssiis. Oi, mitä pukuja ja mitä tairokkahia tanssiesityksiä. Aiva huikiaa!

Maaliskuu: käytihin ”lapsenvahtiina” Oulus, ku nuoripari lähti laskettelureissulle. Työhaastatteluski kävin.

Toukokuu: tipahrin ansiosironnaasilta Kelan rahoolle.

Kesäkuu: koulu loppuu ja sitä juhulistettihin käymällä Apocalyptican mahtavalla keikalla. Käytihin Oulus rakentelemas aitaa ja sillä reissulla hääkuumet alakoo iskiä tosisnansa, ku löysimmä mullekki tantun. Mun puolen vuoren pituuseksi venähtäny kolomen kuukauren mittaanen kesätyö alakoo juhannuksen jäläkihin.

Heinäkuu: käytihin Lusan hallilla verestämäs tanssitaitoja häitä ajatellen.

Elokuu: tutustuttihin ensimmäästä kertaa suvun uusimpahan tulokkahasehen, Rymyhyn. Ja tanssittihin flikan ja vävypoijan häitä ❤ Tutkintotoristuski tuli.

Syyskuu: siskoonpoika ja hänen vaimonsa järijestivät yhtöhööset 100-vuotispileet, mihinä oli tosi hauskaa.

Lokakuu: enoo järijesti jännitysnäytelmän eksymällä marijastusreissullansa. Onneksi se reissu päättyy onnellisesti, kiitos pelastuskoiran.

Joulukuu: työt loppuu ja se oli samalla sekä hirmuusen huojentavaa että aharistavaa. Huojentavaa siksi, jotta sielä jouruun ponnistelemahan jaksamiseni äärirajoolla eres joten kuten pärijätäkseni. Aharistusta tietysti aiheutti työttömäksi joutuminen. ”Häjyn ei oo hyvä kuinkaa.”

Koko kevät oli aharistavaa aikaa, ku tuskaalin kouluasioota ja tutkinnon valamistumista. Niin pomon ku opettajanki pitkät sairauslomat aiheutti ylimääräästä stressiä, jota mä kyllä osaan kasata ihan ittekki. Oon varmahan ollu tosi rasittava kaikkine tuskaaluuneni. Mutta siitäki seliittihin. Lopuuksi.

Ihan kaikkista ylimmääseksi ja ihanimmaksi viimme vuorelta nostan nuo häät. Mä liikutun vieläki, ku ajattelenki niitä.

Kirijat: jos ny oikeen laskeskelin, niin oon lukenu viimme vuonna 61 kirijaa. Niistä tosin osa oli sellaasia, joittenka lukemises ei kauaa aikaa vierähtäny.

Kilometrit: pyöräälykausi jäi vähä lyhkääseksi (huhtikuusta lokakuuhun) ja sateesen kesän takia laiskaksi. Mittarihin kertyy vain vähä yli 290 kilometriä. Työn ansiosta käveltyjä kilometriä tuli vähä enämmän – reilut 1500.

Kilot: tammikuus päätettihin jättää keksien syönti, jotta saataas eres muutama kilo häiksi pois. No, jos kattotahan viimme vuoren ensimmääsen päivän lukemat ja tämän päivän lukemat, niin ei oo lähteny ku vähä yli 3 kilua. (Häiren jäläkihin on tullu jo melkeen kaks kilua takaasi. 😦 )

Tulevalta vuorelta toivon palijo vähemmän suru-uutisia. Eikä sekää olsi pahitteeksi, jos pääsis töihin. Oon kuitenki mielesnäni jo alistunu ja hyväksyny sen, jotta päivärahat tuloo tippumahan vielä sen 5%. En torellakaa usko, jotta niitä 18 tunnin työpätkiä ny alakaa yhtäkkiä putkahrella joka kolomas kuukausi ku ei niitä oo ollu tarijolla tähänkää asti. Ainut vaihtoehto on, jotta ilimoottaurun aina jollekki työkkärin viiren päivän hölynpölykurssille. Mutta en tierä, onko se sen arvoosta, luulen, jotta niis vain turhautuminen kasvaa. 

Sehän tuli nopiaa!

Hyi, mitä te oikeen ajattelitta?

Mä tarkootin tietysti sitä Koulutusrahaston stipenripäätöstä! Oli nimittään tullu sähköpostihin tieto, jotta stipenri on myönnetty.

Olis ollu hienua, jos sillä olis voinu hankkia ittellensä jotaki. Mutta. Ei se ny käy, ku koko aijan muutoonki eletähän kärestä suuhun. Elämisehen neki rahat menöö varmasti eikä jää mitää muistoa, oliko niillä ostettu tarijousjauhelihaa vai hampparinväärää (= lenkkimakkaraa) vai maksettu puhelinlasku.

Mutta hyvä näinki. Joka lantti on tervetullu täs vaihees.