Joulu pois -siivot

Koska huomenna on työ(harijoottelu)päivä, niin päätin jo tänään siivota joulun pois.

Yks krapina vain kuuluu ku keräsin kuusesta koristehia pois. Varmahan puolitoista kiloa hakoja (= neulasia) oli sen operaation seurauksena laattialla. Tulipahan sitte samalla imurootua laattiat.

Huusholli näytti joulukoristehien riisumisen jäläkihin melekeen kolokolta. Eikähän siihenki taas silimä totu.

Pyykkäri teki puhurasta jäläkiä sillä välin ku mä siivoolin.

Ruaan jäläkihin alakasin tekemähän kahta viimmeestä näyttösuunnitelmaa. Ne oli mulla jo alustavasti kirijootettuna, mutta kummasti mä sain vieläki kulumahan varmahan kolomisen tuntia niitten kans, ennen ku ne oli mun mielestä kelevollisia lähetettäväksi opettajalle. 

Mainokset

Taakseppäin

Nyt ku mulla on selekiästi työpaikka kiikaris, niin ajattelin vähä vilikaasta olokapään yli taakseppäin – ja jättää ainaki osan raahaamistani taakoosta jäläkeheni.

Tuos, ku vastasin Sisselin kommenttihin, jotta oon ollu kohta kolome ja puoli vuotta työttömänä, niin rupesin miettimähän, jotta vaikka oon ollu tämän aikaa pääasias työtöön, niin en koe olleheni kuitenkaa ihan toimetoon.

Mun työsuhure päättyy siis yt-neuvotteluuhin 10.6.2015. Mulla oli puolen vuoren irtisanomisaika iliman työssäolovelevootetta. Oon käytännös ollu kotona siis jo 10.12.2014 alakaen. Työpaikalta piti poistua välittömästi, ku oli saanu omat kamansa kasattua.

Mä putosin johonki niin syvähän suonsilimäkkehesehen silloon, jotta kesti aika pitkähän ennen ku koin saaneheni eres osan ihimisarvostani takaasi. Pahimmalta tuntuu, ku tiesin, jotta työni oon aina hoitanu hyvin. Siitä olin saanu palijo palautetta niin pomoolta, työkaveriilta ku asiakkahiltaki.

Ja vaikka kuinka yrittääs ummistaa silimänsä, niin ei voinu välttyä näkemästä sitä, jotta lähes kaikki irtisanotut oli pitkän linijan työntekijöötä. Sehän tarkootti sitä, jotta niille oli ehtiny kertyä jo ikääki. Itte olin tuos vaihees 52-vuotias. Mun työsuhure tuola firmas kesti kahta viikkua vaille 14 vuotta. Oonhan mä ollu aika pirun katkera, ei sitä käy kieltäminen.

Elin aluuksi sellaases epätorellisuuren kuplas, jotta kuvittelin löytäväni hyvinki äkkiä uuren työn ”vuosikymmenten monipuolisella työkokemuksellani”. Hyytävä totuus alakoo kumminki valakenemahan aika äkkiä, ku hakijoota työpaikkoohin oli pahimmillansa yli 250 eikä kutsua haastatteluuhin tullu.

Yks vireohaastattelu ja nelijä henkilökohtaasta haastattelua mulla on ollu näitten vuosien aikana. Muistaakseni ei muita.

Hakemusmappi pursuaa paperiista. Vaikka työpaikkoja ei oo hirmuusesti ollu tarijolla, niin hakemuksia oon kumminki lähettäny usiamman kymmenen – lakkasin laskemas siinä parinkymmenen paikkeella. Hakemuksia alakasin lähettää jo irtisanomisaikana. Aluuksi mä olin innoosnani ja toiveekas, mutta vähitellen asenne vaihtuu sellaaseksi, jotta ”emmä kumminkaa sinne pääse”. Haettava silti oli.

Oon käyny niin työkkärin ku työnantajanki järijestämillä työnhakukurssilla, oon suorittanu työnhaun verkkokurssin, mutta eihän niillä töitä saa, jos töitä ei oo tarijolla.

Sitä oon monesti miettiny, jotta vissihin kaikella on tarkootuksensa. Mun työttömyyrelläniki. Työttömäksi jäätyäni mulla oli aikaa käyrä äiteen työnä Lintulas lähes joka päivä. Maalliskuus 2015 äiteen kunto alakoo jo heikentyä vähitellen ja välillä vähä nopiempaaki. Heinäkuus vietin äiteen kans hänen viimmeeset kolome vuorokauttansa ja velijen kans oltihin paikalla ku äitee nukkuu pois. Jos olsin ollu silloon töis, en olsi varmasti pystyny olemahan äiteen työnä niin palijo.

Syksyllä kotona oleminen alakoo kypsyttää niin, jotta kävin kysääsemäs Tokmannilta, pääsiskö niille työkokeeluhun, ku oli joulukiiruhukki tulos. Pääsin – ja olin marras-joulukuun sielä. Olsin tykänny ja sain sieläki hyvää palautetta niin pomolta ku työkaveriiltaki, mutta töitä se ei poikinu. Ei auttanu ku jatkaa taas hakemusten väsäämistä.

Helemikuus 2016 sain terveyskeskuksesta puhelun: mua kysyttihin heti seuraavaksi päiväksi sairaslomatuuraajaksi. Se ei kestäny ku kolome päivää, mutta sieltäki kerkesin saara kiitosta. Ja on sieltä myöhemminki kysytty sijaaseksi, mutta en oo silloon sitte pääsny, ku oon ollu koulus. Nimi kuitenki oli jääny mielehen. Sitä tosin on eresauttanu ihana Sirpa, joka on sielä töis ja on aina tarvittaes vinkannu, jotta mulle voi soittaa, jos tarvitahan sijaasta.

Siitä meni taas reilu puoli vuotta kotona ku työkkäristä tuli tieto taloushallinnon sihteerin koulutuksesta. Ensi ajattelin, jotta mitä järkiä on hakia koulun penkille enää tällä ikää. Mieluummin mensin töihin. Mutta sitte se alakas kumminki houkuttelemahan aina vain enämmän ja niin mä pistin paperit. Enkä karu (= kadu).

Vaikka se oli rankka rutistus, se oli myös torella antoosaa ja opettavaasta. Pääsin harijootteluhun rautakauppahan ja vaikka epäusko meinas välillä ottaa vallan, sain ku sainki paperit viimme vuoren elokuus. Ja palakkatuella osa-aikaasena kesätöitä samasta rautakaupasta. Kesätyöt tosin venähti jouluhun asti. Se kokemus opetti armottomalla kärellä, jotta rautakupan myyjäksi musta ei oo. Se vaatii torella palijo osaamista ja tietämystä. Hattua nostan yhä erelleen heille, joilta se homma käy ku luonnostansa.

Taas jäin kotia muutamaksi kuukaureksi. Helemi-maaliskuun vaihtees työkkäristä tuli tieroote työvoimmakouluutuksesta. Tällä kertaa kyse oli taloushallinnon ammattitutkinnosta. Vaikka olin erellisen kouluutuksen jäläkihin päättäny, jottei ikänä enää, niin tämä nappas aika äkkiä, ku olin työpaikkailimootuksista lukenu, jotta niin palakanlaskijoota ku kirijanpitäjiäki hajetahan. Eikä tuolla sihteerin kouluutuksella oo niihin paikkoohin pääsyä.

Hakemuksen laitoon heti maalliskuun alakupäivinä menemähän, haastattelu oli huhtikuun puoles välis ja jo sielä annettihin ymmärtää, jotta on hyvät maharollisuuret päästä. Heti seuraavana päivänä tuli varmistus, jotta oon tullu valituksi. Koulu alakoo 23.4.

Harijoottelupaikan saaminen meinas seki syöstä ihan epätoivohon. Sattumuksien kautta (toisten opiskelijootten keskeyttämiset) sain tämän harijoottelupaikan. Samasta firmasta, jonka olin omalla listallani rankannu eherottomasti ykköseksi ja johonka olin ensimmääsenä soittanukki. Silloon vain en pääsny kun nuo toiset harijoottelijat oli vielä sielä.

Nyt ollahan siis siinä tilantehes, jotta harijoottelua on takana yhyreksän viikkua ja jälijellä n. 11 viikkua (opiskelu päättyy 6.3.2019) ja mä oon siinä onnellises asemas, jotta tierän töitten jatkuvan oikeena töinä sen jäläkihin. Oletan, jotta heti sen jäläkihin, koska palakkoja lasketahan joka viikko.

Aiva uskomatoonta!! Nyt mä jätän viimmeestään täs kohtaa pois matkastani kaiken katkeruuren ja epäälyt kouluttautumisen turhuuresta ja ajatuksen tämän ikääsen työllistymisen maharottomuuresta. Mä saan niille kaikille ny heittää hyvästit ja ponnistella siitä vapautunehella enerkialla kohti näyttöjä ja ottaa entistäki tarkemmin onkeheni kaikki ohojeet ja neuvot, joita saan. Mä haluan teherä kaikkeni tullakseni tämän mulle osootetun luottamuksen arvooseksi työntekijäksi.

Pomo pisti itkemähän

Moon, kuulkaa, ny niin tohoruksis, jotta pitää oikeen teillekki toimittaa.

Pomo on huomenna lähärös kahareksi viikoksi lomareissulle ja se on nakittanu meille yhtä sun toista tekemistä sille aikaa. Meirän oli tänään ehtoopäivällä puhet kattua, mitä mä teen sen pois olles.

Se tuli kumminki jo aamupäivällä ja veti oven peräsnänsä kiinni. Sanoo, jotta hän tuli ny oikeen juttelemahan mun kans. Jotta hänen on pitäny jo aikaasemmin tulla puhumahan, mutta ku ei oo keriinny. Mä kelasin, jotta oonkahan mä oon mokannu jotaki, mutta en yhtäkkiä keksiny ainakaa mitää suurempaa virhettä.

Sitte mä hoksasin, jotta varmahan ny puhutahan niistä näytööstä, ku mä oon niitä hermoollu.

Pomo kysyy, jotta mitä mä oon ny tykänny enkä mä voinu ku rehellisesti sanua, jotta oon tykänny ihan valtavasti. Niin töistä ku työkaveriistaki. Sitte siinä sain johonaki välis heitettyä, jotta nuo näytöt murehruttaa. Käytihin niitä läpi ja suunniteltihin, jotta minkä asiakkahan ottaasin mihinkäki näyttöhön ja saatihin sovittua hyvälle mallille niitä. Voin ruveta kirijoottelemahan suunnitelmia ja lähettelemähän opettajalle kattottavaksi. Kun ne saatihin setvittyä, oli tosi huojentunu olo.

Mutta sitte pomo vakavoontuu ja sanoo, jotta oikiastansa hän tuli tänne puhumahan siitä, jotta enhän mä ny vain sitte hänen lomansa aikana kattele mitää toista työpaikkaa. Ku hän ihan tosisnansa aikoo ja haluaa palakata mut töihin. Silimät täynnä suolavettä mä vakuutin, jotten oo eres harkinnu vielä työpaikkojen kattelemista, ku ei oo tutkintoakaa.

Pyhiin poskia ja sanoon pomolle, jotta tämä on aiva paras joululahaja, minkä mä voin saara. (No vähä ehkä liioottelin. Kaikkista paras lahaja on tietysti se, ku muksut tuloo kotia jouluksi.) Pomon antamasta lahajasta on kumminki iloa pitkäksi aikaa, toivottavasti vuosiksi.

Mutta oikiasti! Mä oon ollu vasta kaks kuukautta harijoottelus ja nyt mä jo tierän, jotta saan jäärä töihin. Toki siinä on puolen vuoren koeaika, mutta en usko, että ainakaa mulle tuloo tarvetta lähtiä sinä aikana. Työnantajan puolesta en voi puhua, mutta mulla on vahava luottamus siihen, jotta ei sitä työtä tarijottaasikkaa, jos ei mua pirettääsi siihen sopivana. (Mä vesittelen nykki, ku kirijootan tätä.)

Itte asias pomo sanoo, jotta he ovat Raijan kans ollehet tosi tyytyvääsiä ja jotta mä oon ollu heille varsinaanen pelastus tosi tiukas tilantehes. (Tuntuu vahavasti liiottelulta, mutta hyvä, jos musta on eres jotaki apua ollu.)

Sitte hän sanoo kysellehensä vähä asiakkahilta, jotta miten he on kokenu ny palakanlaskennan toimivan. Ei kuulemma oo ollu kellää mitää moitittavaa. Niitten mielipirehän on tärkeen.  Asiakkahat on kumminki ne, joillekka sitä työtä teherähän ja jos ne on tyytyvääsiä, voi pomo ja työntekijäkki olla tyytyvääsiä.

Pomo olis kuulemma nyt jo halunnu maksaa mulle pikkuusen joulurahaa, mutta mä jouruun kieltäytymähän, ku me ei saara ottaa palakkaa harijoottelusta. Tai saarahan, mutta sitte pitää kouluutus muuttaa oppisopimuskouluutukseksi. Totesin, jotta mä sain jo ihan parahan maharollisen palakkion.

Siinä ku räkänoukkana niiskutin ja kiittelin kiittelemästä päästyäni ja kehuun, kuinka onnelliseksi hän mun tekikää, niin pomo puolestansa totes, jotta hän on onnellinen, ku löysi mun.

Vaikka sitä työllistymistä on mulle väläytelty jo aikaasemmin, niin en oo vain oikeen uskaltanu uskoa siihen. Nyt tuntuu, jotta voiko tämä oikiasti mennä näin heleposti ja näin onnekkahasti? Kuuluu vain ”loks” ja ”loks” ja taas löytyy yks mun kokoonen paikka mailmasta. Ei palijo muuta voi enää elämältä täs kohtaa pyytää.

Ai niin – ja ne loman aikaaset hommat jäi kokonansa tänään kattomatta. Sovittihin, jotta mä meen huomenna seittemäksi töihin, niin pomo tuloo vielä sinne pariksi tunniksi, ennen ku lähtevät aamukymmeneltä reissuhun. Hyvinhän siinä kerkiää pari tuntia olla töis sitä ennen. 😀

Yhyren asian ihiminen

Mä havahruun eileen ajattelemahan, jotta musta on tullu yhyren asian ihiminen. Ei vain paukut (lue: viittiminen) piisaa enempähän.

Kun mä oon päivän töis, mä en silloon saa ehtoolla enää mitää aikahan. Paitti ehkä pienen lenkin ja telekkaria kattoes vähä käsitöitä (jos niitä sattuu olemahan). Tai kerään pyykit pois narulta, mutta en välttämätä saa niitä heti saman tien käärittyä kaappiihin vaan se saattaa jäärä seuraavalle ehtoolle. Tai sitte mä tyhyjään ja täytän tiskikonehen ja siivuan tiskipöyrän ja hellan.

Viikonloppuusin tahtoo mennä niin, jotta lauantaina on kaupaskäynti ja joka toinen lauantai petivaattehien vaihto ja joka toinen viikonloppu vaihran hantuukit. Ne piisaa mulle yleensä lauantain ”töiksi”.

Eileen mulle olis piisannu kauppareissuksi ruokakauppa ja Tokmanni, mutta isäntä tahtoo Jyskihin hankkimahan uutta tyynyä. Niimpä me loppujen lopuuksi kierreltihin kaupungilla liki nelijä tuntia. Ja mä tein historiaa: ostin ittelleni farkut, jegginsit ja tunikan. Tokmannilta yhteeshintahan 36,90. 

Ku viikolla en saa pyykkiä pestyksi, niin sunnuntait on nykyään taas pyykkipäiviä eikä silloon tuu tehtyä juurikaa mitää muuta. Paitti tietysti pakolliset ruaanlaitot ja tiskaukset. Työvaatteet kattelen valamihiksi alakuviikkua varte.

Tänään sain sentäs leivottua suklaamurukeksiä jouluksi. Ja pakeetootua muutaman lahajan, jokka isäntä oli hankkinu. Ja laskut maksettua. Siinä ne taas oli mun päivän askarehet.

Tänään on ollu kaiken lisäksi tosi masentava sää: on tuullu ja satanu vettä koko päivän. Ei oo nähäny teherä mitää iliman valoja. Saret ropisoo ikkunoohin niin ku syksyllä. Ei yhtää tuu joulufiilis tällä kelillä.

Nyt on varmahan pakko ruveta jo ehtoosinki yrittämähän jotaki ku eihän täs ny jouluhun oo enää ku yks viikonloppu. Seuraavana viikonloppuna pitääs oikiastansa olla jo kaikki tällättynä, ku muksut on tulos.

Eileen totesin isännälle, jotta musta tuntuu, jotta oon vetäny itteni vähä liika piippuhun nuotten koulujen kans. Kaks kouluutusta melekeen peräkanaa on ottanu aika koville ku (niinku ehkä ootta huomannu, niin) tuun ihan huomaamattani vaatineheksi itteltäni aika palijo.

Yritin tänään täyttää eres näyttösuunnitelmia, mutta enhän mä saanu niitä valamihiksi. Puuttuu tietoja ja puuttuu kokemusta. En pysty tekemähän vielä ensimmäästäkää näyttöä vaikka haluaasinki. 😦

Ai niin – isäntä yllätti mun tänään: se muisti mun nimipäivän vaikka itte en muistanukkaa. Sain ihan lahajuksiaki:

 

Ja niinku ehkä huomaatta, oon saanu siivottua arkistoa sen verran, jotta tänne mahtuu taas kuviaki. 🙂

Muutto

Kyllä en jaksa mitää töitten lisäksi! Mä saan vähääset enerkiavarantoni hupenemahan päivän mittahan työmaalle niin perinpohojin, jotten ehtoosin jaksa (= viitti) teherä enää mitää. Paitti aina joskus käyn vähä kävelyllä, jotta sais eres vähä happia. Päivänvaluahan ei siihen aikahan enää oo. Mutta mitää muuta en sitte teekkää. Joulukortit oon sentäs saanu kirijootettua. Ne on ny postimerkkiä vaille valamihina. Niin ja adventtitähären laitoon keittiön klasille ja valopallon tähän työkämpän klasille.

Yöt tahtoo olla takkuusia. Näjen unia töistä ja heräälen muutaman kerran yös. On vissihin jonku verran stressiä sekä siitä, jotta osaanko ja teenkö oikeen sekä näytööstä. Mulla ei oo vielä ensimmäästäkää suunnitelmaa tehtynä. Seki stressaa.

Pomo lähtöö parin viikon päästä kahareksi viikoksi Thaimaahin ja sen jäläkihin alakaa vuoren vaihtehen kiiruhut. Mihinä välis näytöt? Maalliskuun alaku on äkkiempää ku hoksaakaa.

Tällä viikolla oon teheny niin alavillista ku alavitoontaki kirijanpitua ja pomon ohojaukses myös alv-ilimootuksen.

Palakkoja oon laskenu ja normipalakat sujuu jo aika kivuttomasti. Mitä ny yhyren taloyhtiön palakoos töpeksiin, ku en hoksannu vaihtaa palakanmaksuvuotta. Sielä ku oli maksettu palakkoja viimmeeksi kaks vuotta sitte…

Laskuttanuki oon jonku verran. Niin, ja alakasin tekemähän kausi-ilimootuksia palakoosta. Ittekseni – runsahan yhyren kerran kokemuksella… Melekeen oli maha kuralla ku jännitin, kuinka ne menöö.

Perijantaina mä alakasin muuttopuuhihin. Muutin ”peräkamarihin” pois silimistä (ja pois mielestä?) Pois uuren harijoottelijan tieltä. 😦

Pomo meinas, jotta hänen on helepompi ohojata sitte sitä uutta, kun se on siinä likempänä. Mulle se sanoo (vitsillä), jotta ”sä jo osaat, sä voit tulla tänne”.

Eileen ehtoolla oli kutsu sinne oppilasyhyristyksen tarijuamalle ruaalle. Mukavaa oli, mutta kyllä mä lähärin heti ensimmäästen lähtijöötten jäläkihin. Olin kotona jo kahareksan mais. Enkä jaksanu syörä niin palijo, jotta olis tullu kuitattua se viimmevuotinen missattu ruokaalu. 😀

Tänään en saanu petivaattehia tuulettumahan, ku on tuhurannu vettä heti aamusta. Laitoon vain puhtahat lakanat petihin ja pesaasin likaaset. Saman tien pesin vielä konehellisen pikkupyykkiä, ku oon huomenna menos Raijalle kylähän, niin jottei mun huomenna tarttisi suorittaa kovin suuria pyykkisulukeesia.

Kirijanpitua enimmäksensä

Tällä viikolla ei oo ollu ku kaks palakkaa laskettavaksi, joten oon keskittyny kirijanpitohon.

Sain sen noin puolehen välihin tehtyä. Sovittihin, jotta pomo tuloo sen vielä tarkastamahan ennen ku jatkan etehen päin.

Ei onneksi ollu mitää hirmuusen suuria virheetä. Joitaki sellaasia, jokka johtuu lähinnä siitä, jotten taasakaa ollu vain ymmärtäny tarpeeksi asiakkahan toimintaa. Ja valitettavasti jokunen huolimattomuusvirheki oli livahtanu joukkohon.

Toki kaikki virheet on sieltä saatu ny korijattua, ku pomon kans käytihin joka kirijaus yksitellen läpi. Siinä samalla oon oppinu jo monta sellaasta juttua, jotta osaan loppuvuoren kirijanpitohon niitä soveltaa. Tai ainaki hoksaan kysyä, jos en itte tierä.

Erelleenki oon erittään tyytyväänen harijoottelupaikkahani ja tykkään työstä. Ikäväähän se tietysti olis opintojen täs vaihees havaata, jottei tää ookkaa yhtää mun juttuni…

Eileen töiren jäläkihin mua orotti kotona suloonen yllätys. Ninnu oli lähettäny mulle ”ihan muuten vain” joululeheren, johona oli vaikka mitä ihania käsitöitä, askarteluja, leipomuksia ja muita joulujuttuja.

Nyt ku tiet on kuivanu ja on ollu komia kuutamo, oon joka ehtoo käyny pienen lenkin. Se on arviolta joku 3-3,5 km.

Tänään havahruun siihen, jotta jouluaattohon on tasan kuukausi.

Iski paniikki! Meillä ku ei oo mitää tehty vielä joulun etehen. Ei siivottu, ei leivottu, ei lahajoottu.

Niimpä mä kauppareissulla nappasin muutaman lahajaksi soveltuvan jutun ostoskorihini. Ja ruaan jäläkihin päätin selijättää lopukki alakavasta paniikista menemällä soffalle päikkäriille. 

Siitä herättyäni kello oliki jo niin palijo, jottei tälle päivää enää kannata suunnitella mitää tekemisiä. 😉

 

Mettähän mentihin!

Viis viikkua harijoottelua takana.

Piti oikeen räknätä (= laskea), montako on erespäin. Alakaa nimittään koko aijan voimmistua se tunne, jotta pitääs ne näytökki saara johonaki kohtaa suoritettua.

Viistoista viikkua on vielä jälijellä. Tuntuu yhtäkkiä ajatellen palijolta, mutta ei se oikiasti oo, ku nelijä näyttöä pitää teherä.

Palakanlaskennan näyttö on oikiastansa pakko teherä vuorenvaihteen tienoolla, koska siihen sisältyy vuosi-ilimootusten tekeminen. Ja ilimootukset teherähän vain kerran vuores tammikuus. Ja ens tammikuus se teherähän vihonviimmeestä kertaa, koska ens vuoren aluusta ilimoottaminen tapahtuu joka palakanmaksukerran jäläkihin tulorekisterihin. Vuosi-ilimootukset jää historiahan sen myötä.

Mutta meirän näyttöhön nuo vuosi-ilimootukset vielä kuuluu, ku ollahan alootettu opiskelu ennen tulorekisterin voimmahanastumista.

Pitää ny oikeen pyhänaikana tulostaa kaikki näyttövaatimukset ja kattoa, pystyyskö mitää suorittamahan ennemmin, jottei kaikki jäisi sinne keväälle.

Maanantaina mulla oli muutamia palakanlaskentoja, mutta loppupäivä meni pähkäälles, kuinka yhyren yrityksen työntekijöölle saarahan KTA:t (= keskituntiansiot) konehelta. Siitä ei ollu minkäämmoisia ohojeeta. Me testattihin erilaasia vaihtoehtoja erelliseltä vuosinelijännekseltä, mutta ei päästy kertaakaa samoohin lukemihin ku mitä erellinen palakanlaskija oli saanu. Viiren aikana ehtoolla oli pakko luovuttaa ja jättää asia hautumahan yön yli.

Tiistaiaamulla mä päätin yrittää ettiä netistä apuja. Löysin jonku ikivanhan ohojeen ja vaikka ei sitäkää voinu sellaasnansa soveltaa, mä tajusin kumminki siitä, jotta sitä listausta ei saakkaa tulostettua vain ”napista painamalla”, vaan sitä varte piti teherä laskukaava, jolla poimittihin tarvittavat tierot palakansaajilta. Seki vaatii monta yritystä ennen ku sain rakennettua kaavan niin, jotta se laski sen KTA:n oikeen.

Kyllä, kuulkaa, olin rinta rottingilla, ku sain ilimoottaa, jotta nyt mä sen hokasin (eikä siihen mennykkää ku puolitoista päivää…) Pomoki taputteli selekähän, jotta ”oikiastikko sä keksiit sen, kyllä sä oot hyvä!” 😀

Mutta siinä pähkäälles oli kulunu liikaa aikaa ja palakanlaskenta oli myöhäs. Onneksi Raija tuli apuuhin. Se luetteli mulle tietoja ja mä syötin konehelle. Sujuu huomattavasti nopiemmin. Ja sitte taas tarkistusvaihees toinen luetteli, ja toinen tarkasti.

Vähä ennen kotia lähtöä tuli siitä naapurikampaamosta se nuorimies, joka leikkas ja rairootti mun hiukset. Sillä oli käsisnänsä samppoo- ja hoitoainepullo. Se toi ne mulle. Sanoo, jotta heillä on tälläänen kamppanja färiasiakkahille, mutta hän unohti antaa ne mulle perijantaina. Olipa mukava yllätys!

Ehtoolla oli vähemmän mukava yllätys. Meinasin mennä lukemahan Lankafriikin plokia, mutta se oliki poistettu. 😦

Keskiviikkona mä mapitin tosittehia. Aika monen firman paperit sain järijestettyä.

Eileen olin jo jatkamas sitä hommaa, ku pomo kysyy, onko mulla ny palakkoja laskettavana. Ku ei ollu, niin hän tuli tarkastamahan mun kans sen kirijanpiron, jonka olin aikaasemmin teheny. Jotaki pientä korijattavaa oli, mutta ei mitää katastrofaalista. Lähinnä sellaasia tietämättömyyrestä johtuvia juttuja, kun en välttämättä ymmärrä tarpeeksi asiakkahan toiminnasta.

Ku saatihin se käytyä läpi, pomo pisti mulle alakuhun seuraavat kirijaamiset. Kattottihin yks kuukausi yhyres ja sen jäläkihin jatkoon ittekseni.

Tänään jatkoon kirijaamista ehtoopäivällä yhtehen asti. Sen jäläkihin pomo komensi meirät pihalle.

Meillä oli jo toinen tykypäivä näitten viiren viikon aikana. Lähärettihin Waldemarin koralle (= kodalle) makkaranpaistohon. Hieman oli haastettaki matkalla, ku sielä oli mettäkonehet käyny mylläämäs niin, jotta piti oikeen kattella, mistä pääsis parahite ylittämähän ne valtaasat urat. Maasto on sielä sen verran soista, jotta raskahat konehet on uponnu syväätte ja urat oli täynnä vettä tai muuten vain kuopinu ja kääntäny maaston kuralle. Mutta muuten oli oikeen mukavaa! Vaikka oli pilivistä ja tuuli kovaa, niin ei onneksi kumminkaa satanu.

Kotia tultua vasta iski vilu. Sielä en havaannu, mutta nyt on pitäny lisätä niin paitaa ku sukkaaki, jotta tarkenoo.