Ja samahan mallihin jatkuu

Tänään isännällä oli se lapra. Ja niinhän siinä kävi, jotta tuluppaa markkeeraava arvo oli koholla. Lähete tuli keskussairaalahan.

Oltihin sielä päivystykses joskus kolomen mais. Saattajaa ei päästetty ruuhkan ja koronatilantehen takia mukahan. Niimpä ajelin takaasi kotia.

Vasta puoli yhyreksän mais ehtoolla tuli soitto, jotta sais hakia melekeen näläkäkuoleman partahalla olevan miehen pois. Krillin kautta kotia…

Joo, lääkäri oli puhunu jostaki lihaslaskimotukoksesta, mikä näin maallikon mielestä on yhtä ku verituluppa. Ja ku kerran hoitoki on sama ku veritulupas.

Ei tietenkää tänään enää saatu lääkkehiä, mutta pitää huomenis ajella apteekille. Kuulemma ensi kolome viikkua joku hevooskuuri ja sen jäläkihin vielä yhyreksän viikkua vähä lievempää lääkitystä. Ja tukisukka jalakahan. Mä kattelin sille ny näin enshätähän omat lentosukkani. Venyyvät senki jalakahan eli ei oo niin tehokkahat ku oikiat tukisukat.

Lääkitykses on verenohennuslääke ainaki yhtenä, ku oli sanottu, jotta ei saisi tulla haavoja. Milläs varijelet, ku se menöö puupinolle, niin sen on sääret ja käsivarret aina klaapiilla. Vai tarkoottaako se ny sitä, jotta mun pitää ruveta puutöihin? 🙄

Mullaki on muuten aika arvauskeskuksehen keskiviikkona. Meen näyttämähän korvaani, jotta olisko putki jo puronnu ja tärykalavo menny umpehen. Jos vihiroonki sais mennä pesuulle iliman ainaasta korvan tuluppaamista.

Advertisement

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

Ensi toiset ja sitte toiset

Ku poika ja miniänalaku olivat juhannuksen täälä, niin flikka ja vävypoika puolestansa tulivat keskiviikkoehtoolla. Olivat tullesnansa käynehet pyörimäs nelijä tuntia PowerParkin sötköttimis.

Tämä on vain niille sellaanen välietappi, ku tänään jo jatkoovat matkaa Tuska-festivaaliille. Liput on ollu hankittuna yli kaks vuotta, mutta ku tuli se samperin korona niin ny vasta pääsivät lippujansa käyttämähän. Maanantaina tuloovat takaasi ja tiistaina jo lähtöövät kotua kohti.

Hellettä on piisannu ja isännän hankkima ilimastoontikones on ollu enämmän ku tarpeehin. Pihalla ei juurikaa oo viittiny olla. Tuvas on ollu palijo mukavempaa. Tänä aamuna oli jo melekeen kylymä, ku sisälämpötila oli enää 20,5 astetta. Ku kones tuotihin viimme pyhänä, lämpyä oli tuvaski yli 28 astetta.

Poijan työnä on kuulemma vielä lämpöösempää. 31 astetta oli ollu maanantaina. Se on tukalaa niin ihimisille ku elikoollekki.

Poijan perhe on muuten kasvanu tällä viikolla. Miniänaluun tytär muutti niitten työ. Se on jo nuori neitokaanen, menöö yläasteelle syksyllä. Miniänalaku on ollu ittekki vielä ihan kersa flikan saaresnansa, niin jottei sillä olsi ollu mitää maharollisuuksia huolehtia tyttärestänsä. Sen takia tytär on asunu miniänaluun isän eli paappansa perhees tähän asti.

Minen tierä, mitä me ny ollahan täs kuvios, mutta itte oon ajatellu, jotta ku mulla on jo pari varalapsenlasta, niin tämä flikka vois olla poonuslapsenlapsi.

*kelehen korona!

Näin kauan onnistuttihin väistelemähän, mutta nyt se tuliki sitte ihan puskista.

Viimme viikolla (oliskahan ollu torstaina) pomo tuli pyytämähän, jotta auttaasin kopioonnis, ku hänellä oli huono olo. Perijantaina mulla ittelläni oli töis aiva niinku kuumeenen olo, mutta otta ei kumminkaa tuntunu kuumalta.

Kotia tultua söin hyvällä ruokahalulla ja menin ruaan jäläkihin pesöhön pukuhuonehen klasit. Ne ku on ollu remontin jäläkihin pesemätä ja iliman verhoja. Siinä pestesnäni ihimettelin, kuinka mun voi olla niin vilu ku ei ny niin kylymä ilimakaa ollu.

Päätin kuriittani mitata kuumeen. 37,9 näytti mittari ja kurkku oli paisunehen tuntuunen. Sitte piti välillä yskiä. Tein koronatestin ja vaikka positiivinen viiva oli vielä heikko, niin se oli jo kumminki näkyvis.

Ajattelin, jotta on viisahinta heti pilata pomon viikonloppu ja laittaa viestiä, jotta se saa informoora työkaveriille altistumisesta. Mä ku en oo mihinää vaihees tullu tallettaneheksi kenenkää muun puhelinnumeroota.

Pomo vastas melekeen saman tien, jotta heiltä lähti justihin ampulanssi pois. Hän oli joutunu tilaamahan apua, ku kuumet oli noussu 38,5 asteehin, mutta koronatesti oli nekatiivinen.

Lauantaina mulla oli kuumetta jo 39,4 ja pomo laittoo viestiä, jotta hänellä on kova yskä. Mun yskä ei ollu kovin paha, enämmänki aivastelin ja niistin ja jalakoja vähä jomotteli.

Sunnuntaiaamulla pomolta tuli viesti, jotta työkaverillaki on korona. Kuumetta, yskänpuuskia ja lihassärkyä. Sitte tuli kertarysäyksellä tieto, jotta toinen ja kolomaski työkaveri on koronas ja yhyren työkaverin mies samoon. Yks työkaveri sentäs säästyy ku oli sairastanu jo aikaasemmin.

Maanantaina tuli vielä tieto, jotta kesätyöntekijäki on koronas. Tilanne oli ihan katastrofaalinen: koko lössi yhtä aikaa kipiänä!

Yks teki maanantain etätöitä kotua käsin, pomo oli toimistolla tekemäs viimmeesiä alvia ja järijestelemäs asioota vaikka oli ittekki huonos kunnos. Me muut pirettihin sairaslomaa eikä käsitetty, mistä ihimeestä me kaikki napattihin se yhtä aikaa. Oliko meillä töis käyny joku supertartuttaja? Kukaa meistä ei tienny, mistä olis taurin voinu vapaa-aijallansa saara. Huvittavaa oli myös se, jotta meistä jokahinen kuvitteli pomolle ilimoottaesnansa olevansa ainut sairastunu ja potenu huonua omaatuntoa siitä, jotta on tuonu taurin töihin ja altistanu työkaverit.

Maanantaina mulla oli vielä lämpöä 37 astetta ja lupasin mennä jo tiistaina töihin, jotta saarahan puolen kuun palakat maksuhun. Myös meirän kesätyöntekijä oli toennu tiistaiksi töihin.

Keskiviikkona tuli pari lisää ja torstaina viimmeenenki sairaslomalaanen. Eikä nuo siipat saanu väistettyä tätä tautia. Pomon mies, meirän isäntä ja kaks muuta miestä sai tartunnan.

Heti, ku testi perijantaina näytti punaasta viivaa, niin tein ittelleni sairashuonehen flikan kämppähän, jotten tartuttaasi isäntää. Pääasias makasin ja nukuun niin lauantain ku sunnuntainki. Pyhäehtoolla kuulin, ku isäntä alakoo yskimähän. Vahava epäälys oli, jotta se oli koronayskää.

Maanantaina olin paremmas kunnos ja raasiin ”tautivuoteheltani” lakanat pois ja pistin saunan lämpiämähän, jotta tarkenin pesuulle. Mutta mun piti petata flikan kämppähän vielä samana päivänä uuret petivaattehet, ku oli isännän vuoro kaatua petihin. Sen tauti onki ollu sitte aiva toista luokkaa ku mun.

Keskiviikkona se mittas kuumetta 40,4 astetta. En oo ikänä nähäny sitä niin huonos kunnos. Harkittin jo ampulanssin tilaamista, ku mietiin, jotta minen itte saa nuon isua miestä pirettyä pystys ja kuskattua lääkärihin. En sitte kumminkaa soittanu, ku se sanoo, jotta olo alakaa helepottaa.

Sen on vointi heitelly palijo isoommasti ku mun. Parempi olo oli vain väliaikaasta. Kuume on seilannu erestakaasi ja ruokahalu on ollu katees. Maku- ja hajuaisti on vääristyny, niin jotta kaikki kuulemma maistuu ja haisoo pahalta.

Eileen keitin riisipuurua ja sitä se pystyy syömähän ja otti lisääki ku sanoo, jotta tuli parempi olo, ku sai syötyä. Viimme yönä se oli aiva uinu hies. Oli vaihtanu paitaa monehen kertahan ja pussilakanaki oli aamulla aiva märkä.

Yöllisen hikoolun jälijiltä mittarihin tuli enää lukemat 36,6, ja mä ajattelin pestä hiet pois sen petivaattehista, jos tauti on ny vaikka voitettu.

Mutta, mutta… ehtoolla sillä oli taas kuumetta 37,8 astetta. Saas ny nähärä, kuinka kauan täs menöö ennen ku elämä palaa normaaliksi. Tai niin ku työkaveri sanoo: en ny tierä, jotta terveheksi, mutta jos eres ennallensa…

Niin joo – ja poijaltaki tuli perijantaina viestiä, jotta hänki on ny sitte koronas. Se ei saanu sitä silloon, ku morsmaikkunsa sairasti, vaan nappas sen ny ilimeesesti kans työmaalta.vSe alakaa vissihin olemahan kunnos, mutta makuaistis silläki kuulemma on vielä häikkää.

Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suuntasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

Onko maskii vai ei? (Sleeppareiden Järkee vai Ei -nuotilla…)

Täälä on erelleenki maskisuositus kauppoohin, mutta nyt on (yhtäkkiä?) tapahtunu selevä muutos niitten käytös. Ihimiset on vissihin kyllästynehet olemahan varovaasia, ku maskittomia näköö nykyään melekeen enämmän ku maskillisia. Tai sitte ne on tautinsa sairastanu ja kattovat maskin tarpeettomaksi. Toki meirän isäntäki on aikaa sitte jo heittäny maskit hiitehen, ku niitten narut kalavoo sen korvantaustan rikki.

Mä en oo vielä sairastanu ja työporukastaki vasta ensimmäänen on ollu tään viikon koronan takia pois. Vaikka maski ei kuulemma suojaa käyttäjäänsä, niin silti musta tuntuu joinki turvallisemmalta mennä kauppahan maskin kans.

Muistan aluuksi, ku maskin käyttäjiä kattottihin pitkähän. Hetken päästä ku tilanne paheni, kattottihin jo maskittomia paheksuvasti. Mä varmahan käytän maskia niin kauan, jotta maskittomat rupiaa taas kattomahan mua, jotta mikähän tuollaki viiraa.

Homespää!

Viimme yö meni vähä harakoolle, ku jostaki syystä en meinannu saara unen päästä kiinni ja sitte ku vihiroonki kaharen mais nukahrin, niin heräsin vielä pari kertaa ennen ku nousin vähä ennen seittemää. Isäntä oli jo jalakeella.

Aamupalan jäläkihin mä keräsin hantuukit pois ja vaihroon puhtahat tilalle. Ku isäntä lähti salille, mä suuntasin lenkille. Vielä oli jonku verran jäisiä paikkoja, jotta nastat oli ihan hyvät.

Lenkiltä tultuani pistin pyykkiä koneehin ja pesaasin olohuonehen klasit. Oli vain sen verran vilipoonen tuuli, jotta oikeen tuli käsivarsihin kylymä.

Isäntä tuli mun pesu-urakan aikana kotia ja eherootti, jotta lähäretähän käymähän Ireaparkis. Mua ei muuten tarvinnu kovin kauaa houkutella… Painuun suihkuhun, syötihin eilistä nakkisoppaa ja sitte orottelin vielä, jotta pyykkikones lopettaa ja saan pyykit narulle. Ensimmäästä kertaa pihanarulle tänä keväänä. Tai no – terassille vain, ku osa lintujen ruokinta-astioosta on ripustettu pyykkirenkkuhun (= pyykinkuivausteline). Ei arvaa sinne vierä pyykkiä. Niis vois olla ”terveesiä” linnuulta.

Sitte päästihin lähtemähän Ireaparkkihin. Paitti, jottei päästykää. Olin justihin vetämäs takkia ylleni ku kuulin, jotta puhelin soi. Mun parturi sieltä soitteli, jotta oonko unohtanu, jotta mulla oli aika kahareltatoista. (Kello oli 10 yli.) Voi ny he****tti! En ollu unohtanu, mutta olin kuvitellu, jotta se aika on huomenna. Mulla oli jo aikaasemmin siitä pieni epävarmuus, ku en ollu kirijoottanu sitä mihinkää ylähä (ku kyllähän mä ny sen muistan…) ja meinasin, jotta mun pitää varmistaa vielä Elinalta, mutta se vain jäi ja mä ajattelin, jotta kyllä se varmahan oli tiistaina.

Onni onnettomuures, jottei oltu keriitty vielä lähtiä, mutta olin kumminki jo lähtövalamihina. Myöhästyyn 20 minuuttia ja tietysti myöhästytin Elinanki aikataulua. Kyllä pisti vihakseni ku oon tullu tällääseksi homespääksi!

Kotia tultua mun teki mieli teetä ja ”jotaki hyvää” mitä meiltä nyt ei sattunehesta syystä löytyny. Eherootin isännälle, jotta jos ny kumminki lähärettääs sinne Ireaparkkihin – eres kaffeelle, ku en muutakaa asiaa keksiny. Kyllä me kierreltihin kauppoja, mutta ei mun tarttunu käteheni ku pötkä valakoosta Tobleronea ja suihkukeeli. Isäntä osti pari pikeepaitaa. Käytihin Hannas ja Kertus herkuttelemas ja suunnattihin takaasi kotia.

Nyt muuten saa sitte jännittää, jotta osuuko tällä kertaa korona-arpa kohoralle. Elina oli viimme viikolla teheny positiivisen testin ja oli joutunu perumahan loppuviikon asiakkahat. Hän käytti vielä sitä tehokkahampaa maskia varmuuren vuoksi, mutta mulla ei ollu maskia. Ei kuulemma ollu ollu mitenkää erityysen kipiä, mutta ääni oli vielä painuksis.

Saisko jo armoa?

Tää vuosi on käynnistyny takkuullen ja samammoisena tuntuu jatkuvan. Etenki töis.

En muista, jotta parihin vuotehen olis ollu näin kiirusta vuorenvaihtees. Koko aijan tuloo jotaki ylimääräästä selevitettävää, joka haukkaa aikaa muulta tekemiseltä. On tullu tehtäviä, joita ei oo koskaa ennen joutunu tekemähän ja joita ei kukaa osaa neuvua. Ne teherähän sitte yrityksen ja erehryksen kautta. Monehen kertahan.

Joitaki asioota roikkuu aina vain tekemätä, ku ei vain oo keriinny. Työn tekemisestä on karonnu se rauha, mikä mulla oli pitkähän. Nautiin siitä, ku mulla oli aikaa teherä työni kunnolla ja hosumatta ja tiesin, jotta saan sen tehtyä kerralla hyvin.

En oo tosin yksin tämän ongelmani kans. Tiina on valittanu ihan samaa. On tullu virheetä ja tämän päivän se on selevitelly yhtä asiaa, jonka asiakas on pyytäny sen tekemähän. Mutta sen enämpää asiakas ku kukaa meilläkää ei oo teheny sellaasta työtä ennemmin, niin taas pitää yrittää onkia tietua, joka tuntuu olevan yhtä turvas ku valtion kultavarannot holovis.

Aina vain useemmin tuntuu, jotta ei tuu enää sellaasta onnistumisen tunnetta, joka auttaas jaksamahan. Päinvastoon – epäonnistumisen ja huonosti seleviytymisen tunne on palijo tutumpi. Työstä suoriutuminen on menny enämmän seleviytymistaistelun puolelle. En oo ikänä mihinää työs stressannu niin ku nykyysin. Se vaikuttaa nukkumisehen ja varsinki niihin yöllisihin valavomisihin, ku jää kelaamahan työasioota sen sijahan, jotta nukkuus.

Oon jo monehen kertahan keriinny miettiä, jotta osaanko mä sittekkää mitää. Viimmeaikaaset suoritukset ei oo oikeen vakuuttanu. Pelijättää vain, jotta mihinä kohtaa pomo ja asiakkahat tuloo siihen tuloksehen, jotta musta on enämmän haittaa ku hyötyä…

Talaviloma häämöttää kuuren viikon pääs. Jos sinne asti jaksaas kinnata. Ja jos lomalla sais vähä verettyä henkiä ja sais päänsä kuntohon. On kuitenki yks asia, joka auttaa jaksamahan päivästä toisehen ja se on mahtava työporukka, jolla on hyvä huumorintaju ja älyttömät jutut. Niille ku nauraa joka kaffettunti vesissilimin, niin taas jaksaa pari tuntia vetää uurella innolla.

Mä oon jo miettiny sitäki, jotta pitääs vissihin käyrä mittoottamas kilipirauhasarvot. Mulla on samammoinen pumpulipääolo ku silloon, ku tää vajaatoiminta torettihin. Mä ihimettelin silloon, mikä mun on oikeen tullu, ku en seleviä töistäni enkä osaa enää niitäkää tehtäviä, jokka ennen oli ihan heleppoja.

Piti käyrä oikeen OmaKannasta tarkistamas. Erellisistä kokeesta on puolitoista vuotta. Ovat kuulemma johonaki suositellehet, jotta pitääs kerran vuotehen mitata. Nyt on vain tullu tuo koronanpirulaanen ja korvavaivapirulaanen tähän sekaamahan, niin jotta kaikki muu terveyrenhuolto on jääny niiren jalakoohin.

Käymmä muuten viikolla hakemas kolomannet koronarokotuksekki. Sen verran tuli käsivarsi kipiäksi, jotta ensimmääsenä yönä ei teheny mieli nukkua sen päällä. Muuta vaivaa en oo siitä havaannu.

Kari Hanhisuanto: Pelkopeli – anima deorum, fame deorum

Kiitos kirijaalijalle suosituksesta! Tämä oli karmivan hyvä.

Valitettavasti se sisäilimaongelmaases huushollis asuva kirijaston käyttäjä on samaa mieltä, sillä tämäki kirija oli hajusta päätellen ollu hänellä lainas ja lukemista hirasti taas se, jotta piti välillä hengitellä raikkahampaaki ilimaa.

Mutta juoni oli taas niin mukahansa tempaava, jotta pakkohan sitä oli hajuhaitoosta huolimata lukia vähä väliä.

Enkä arvannu taaskaa tekijää. En ollu eres likellä oikiaa, vaikka jäläkihin päin ajatellen vihijeetä oli annettu. Ja mikä lopetus!

Pakko hakia lisää Hanhisuannon kirijoja lujettavaksi.

Anima deorum, fame deorum on latinaa ja tarkoottaa Jumalten sielut, jumalten nälkä.

***

Kirija on kirijootettu jo 2016 eikä silloon ollu vielä tietua, mitä tapahtuu vuonna 2020 (jos ei kirijaalijalla oo selevänäkijän kykyä). Mulle tuli nimittään lukies mielehen, jotta meillä on täälä Timor, joka on pitäny pelekua yllä jo kohta kaks vuotta, on aina askelehen erellä ja saa miettimähän, kuka on seuraava ja koska tämä oikeen loppuu. Tosin tämän kauhun aiheuttajan nimi ei oo Timor, vaan Korona.

Lapsellisia viikonloppuja

Nyt on ollu niin hulinaa, jotta muori on ihan poikki. Poijan porukka tuli viimme viikon keskiviikkoehtoolla yhyreksän mais tänne.

Poika ja miniänalaku viivähtivät täs perijantaihin asti ja jättivät Rymyn ja Mortin meille hoitohon siksi aikaa ku itte menivät Kalajoelle Emma-finaalihin. Poika pääsi aiemmista kisoosta finaalihin, mutta sielä ei enää pärijänny. Oli kuulemma jääny sarijasnansa viimmeeseksi. Näytti olevan aika kova paikka ku auton kans oli suurin toivehin tusattu ties kuinka kauan. Siltä reissulta tulivat sunnuntaiehtoolla tänne takaasi ja maanantaina lähtivät kotiansa.

Mä käytin Rymyä lenkillä pari kertaa päiväs, niin jotta tuli varmahan käveltyä yhtä palijo ku koko vuonna tähän asti yhtehensä. 😂 Isäntäki kävi sen kans pari kertaa. Mortin oli vissihin ikävä omaa väkiänsä, ku ei se innostunu eres leikkimähän. Mutta hellyyrenkipiä se kyllä oli. Aina ku mä rapsuttelin sitä, niin se kellahti maata ja piti rapsuttaa mahasta. Välillä se kävi ottamas päiväunia meirän päiväpeiton alla. Sunnuntain vastaasena yönä se tuli mun rinnan päälle keheräämähän. 😽 Ihana! Rymy puolestansa nukkuu kumpanaki yönä aiva mun jaloos kiinni. 🐶

Vaikka oli aiva ihanaa, niin palautuminen vie aikaa tällä ikää. On pitäny kumminki yrittää siistiä vähä paikkoja, ku isäntä oli pyyrystäny imurilla suurimmat koiran- ja kissankarvakasat nurkista. Flikka tuloo nimittään vuorostansa huomenna tänne.

Mennähän lauantaina teatterihin. Saimma toissa jouluna muksuulta joululahajaksi lahajakortin teatterihin. Oli lipukki jo varattuna ku tuli tuo saamarin korona ja pisti teatterin ovet kiinni. Komisario Palmun erehdystä ei koskaa keriitty näkemähän. Harmi, sillä flikka on kakarasta asti tykänny komisario Palmu -elokuvista. Piti vaihtaa liput takaasi lahajakorttihin ja jouruun pyytämähän lahajakortillekki vielä jatkoaikaa ku ei vain tullu sopivaa näytelmää eikä sopivaa aijankohtaa, jotta oltaas päästy. Mutta nyt ollahan menos kattomahan Agatha Christien Hiirenloukkua. Onneksi flikka on myöski vannoutunu Agatha Christie -fani ja näytelmää on kovasti kehuttu leheren päällä.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.