Annie Henno: Kun kupla puhkeaa – narsismin uhrit kertovat

Annie Henno (ent. Arja Lehtosaari) on aikaasemmin toimittanu Tuija Välipakan kans kirijan Sata tapaa tappaa sielu – narsismin uhrit kertovat. Kun kupla puhkeaa on koottu tuosta erellisestä kirijasta ylijäänehistä kertomuksista ja lisäksi siihen on otettu uusiaki tekstiä.

Sitä ei oikiasti voi käsittää, kuinka monella lailla narsisti pystyy pilaamahan uhurinsa elämän. Ja toisaalta taas pitämähän sen uhurinsa niin tiukas ottehes ja aivopesemähän sen niin, jottei pois lähteminen oo heleppua.

Hyvin palijo oli samankaltaasia inhottavuuksia, mitä nämä narsistit keksii teherä ja sanua – ja silti jokaanen tarina oli erilaanen. Ei sitä toivo kenenkää kohoralle, kyllä siinä niin minäkuva murskatahan.

”Häiden jälkeen Uolevi muuttui täysin.

Olin aivan ymmälläni. Mies alkoi syyttää milloin mistäkin, piti minua naurunalaisena, arvosteli ulkonäköäni erittäin rumilla sanoilla. Tein niin tai näin, aina olin Uolevin mielestä tehnyt väärinpäin. Olin hänen mielestään laiska, tyhmä ja saamaton. Uolevi alkoi käyttää myös fyysistä väkivaltaa ja ihmetteli kirkkain silmin miksi rimpuilen hänen otteessaan. Ne olivat järkyttäviä kokemuksia, kun kokee suurta hätää ja mies ei lopeta.”

Raijan kans syöpööttelemäs

Eileen aamulla ruokakaupas käynnin jäläkihin isäntä meni vaihtamahan mun autohon talavirenkahia. Mä imuroottin tuvalla, pyhiin vähä laattioota ja enimpiä pölyjä pois. Sitte olinki ihan hiestä märkä ja sain mennä suihkuhun, jotta kehtasin lähtiä Raijan kans syöpööttelyreissulle. Raija tuli vähä puolenpäivän jäläkihin hakemahan mua.

Istuttihin ensi meillä hetken aikaa ruokahalua keräämäs ja pääryttihin sitte Matadorihin evästelemähän. Meillähän tunnetusti riittää juttua niin, jotta kotona taisin olla joskus puoli kuuren mais ehtoolla. 😀

Nukkumahan mennes siirsin vain herätyskellon aijan niin jotta tierän heti herätes oikian aijan. Muita kelloja oon siirrelly täs sitä mukaa ku oon huomannu. Sen se kellon siirto teki, jotta aamulla ku heräsin, niin kello näytti 5.35. Mikäs siinä, nousin ylähä ja totesin, jotta joku muuki on aijoos hereellä. Näytti meillä täälä maalla posti siirtynehen varhaasjakeluhun. Posti tuli jo varttia vaille kuus.

Eileen alootin lintujen talaviruokinnan. Auringonkukansiemeniä on tarijolla. Tänään laitoon talipalloja vaihtoeheroksi, jos ei siemenruoka maistu.

Ehtoopäivällä kuulin ku isäntä jutteli poijan kans. Kysyy neuvua autoasias. Näin ne osat muuttuu. Ennen isä oli se, joka tiesi kaikki, nyt on asioota, joista poika ymmärtää paremmin.

Nyt justihin alakas tulla taivahalta jotaki valakoosta. Räntää tuo taitaa vielä olla.

Mihinkä nää viikot katuaa?

Eikö ny justihin ollu viikonloppu ja nyt on taas!

Mitää ihimeellistä ei viikon aikana oo tapahtunu, mutta eres pari juttua haluan teille kertua.

Ensi sankaritarina töistä: Keskiviikkona huomasin yhyren asiakkahan tekemis tulorekisteri-ilimootuksis virheen, joka piti oikaasta. Niitten kans askartelin puoli päivää, mutta olin tyytyväänen, ku tuo virhe tuli vähä niinku toisen työn sivutuottehena esille. Saatihin se korijattua nyt eikä tartte enää myöhemmin toivottavasti siihen palata.

Asiakas oli näppärästi laittanu pari ”täppää” väärihin paikkoohin ja sen takia ilimootukset meni päin prinkkalaa. Jos virhe olis jääny huomaamatta, se olis tienny työntekijöölle mätkyjä.

Eileen aamulla käymmä taas venymäs. Ei meirän työpaikan nuoret vielä tartte/välitä venyttelystä, mutta me firman vanhukset oltihin paikalla. Kyllä voi ihimisellä olla huono kunto, ku venytelleski tuloo hiki! Mutta on se vain mukava tapa aloottaa työpäivä. Tosin en oo pomolta vielä kysyny, pitääkö meirän teherä takaasi ne, mitä meillä sielä hukkaantuu työaikaa. Eileenki oltihin vasta puoli yhyreksän mais työmaalla.

Tänään mä kävääsin töitten jäläkihin yhyres pop-up -myymäläs kattomas, jos löytääsin sieltä jotaki vähä ”parempaa” arkivaatetta, mutta totesin jo joskus aikaasemmin, jotta niillä on sen verran erikoosia vaattehia, jottei ne oikeen oo mun juttuni. Nyt tosin myyjä löysi mulle ihan kivan tunikan ja housut, mutta sitte mä totesin, jotta näitähän mulla on kotona jo ennestänsä. Emmä enää uusia tartte. Mutta tulipahan käytyä. Ei ainakaa jää vaivaamahan.

Ens yöksi on luvattu kovia tuulia. Täälä alakaa jo pikkuhilijaa tuuli puhallella ja naskutella tuvan nurkkia. Onneksi ei tartte lähtiä mihinkää.

Cecelia Ahern: Sateenkaaren tuolla puolen

Oon Ahernilta lukenu aikaasemmin kirijat Lahja ja Yllätysvieras. Ne oli ihan lujettavia, mutta tämän kans meinas tihkaasta.

Kirija oli rakennettu ”viestiistä”, joita kirijan henkilöt lähetti toisillensa. Jäi aika ohkaasiksi henkilökuvat tällä lailla, vaikka näis viestiis tietysti kerrottihinki heistä jotaki, mutta ku on niin kaavoohinsa kangistunu, jotta haluaas mieluummin lukia kerrontaa, kuvaaluja, taustoja ja oikeeta vuoropuheluuta, niin tällä lailla tehty kirija ei oikeen innostanu. Mutta kyllä mä silti luin kaikki 563 sivua, ei tää niin huono olla, jotta olsin jättäny kesken. 😀

Kirijan päähenkilöt on Rosie ja Alex, jokka on ollu ystäviä lapsesta asti.  Ystävyys säilyy (ainaki suurimman osan aikaa), vaikka Alex joutuu muuttamahan perheensä mukana Irlannista Yhyrysvaltoohin. Rosien oli tarkootus lähtiä myös Alexin uutehen kotikaupunkihin, Bostonihin opiskelemahan, mutta elämällä oli varattuna toisenlaanen suunnitelma.

Lähettäjä Rosie
Vastaanottaja Alex
Aihe SOS

Alex-kiltti, pelasta minut perheeltäni ja ystäviltäni. 
Tulen hulluksi heidän kanssaan.

 

Nuoret lähti

Poijan väki tuli perijantaiehtoolla tänne viikonlopun viettohon. Ei ny vissihin niinkää meirän takia, ku yhyren tapahtuman takia. Johona poika sitte vain kävääsi pikimmiten. Vaikka se perijantain ja lauantain välisen yön laittoo sitä varte autuansa. Tai emmä tierä, laittooko se sitä tapahtumaa varte vai muuten vain.

Rymystä ja Mortista oli taas seuraa ja hupia muorille ja faarille. Tosin tänään mä jouruun hetkeksi aikaa telekiämähän ne poijan puolelle, ku Viivi tuli hoitohon. Sillä oli valtavasti nuuskutettavaa täälä, ku oli Rymyn ja Mortin hajut. Ja sitte Rymy haistoo/kuuli Viivin ja alakoo haukkumahan alakerras. Viivi vastas samalla mitalla. Hetken ne ”keskusteli” ennen ku rauhoottuuvat.

Viivi on ollu huonos kunnos haimatulehruksen takia, mutta oli tänään ihan pirtiä mummeli. Itku multa tuli, ku emäntänsä kertoo, jotta on ollu jo hyvin lähellä, jottei hän tilannu sille aikaa piikille, ku ei antibiootit tepsiny tulehruksehen. Nyt se on kuulemma kortisoonikuurilla ja päivä kerrallansa kattotahan, mikä on vointi.

Mortti ja Rymy pääsivät pannasta, ku Viivi oli hajettu pois. Sitte niillä piisas nuuhkittavaa. 😀

Tällä kertaa yllätin nuoret enkä tarijonnukkaa perijantaina sitä iänikuusta pitsaa vaan tortilloja. Maistuuvat neki. Eileen tein nyhtöpossua ja pernavoita (= perunamuusia). Poikaki oikeen kehuu, vaikka se ei oo oikeen ollu kokolihan ystävä. Mutta tuollaanen valamihiksi pienistetty liha näköjään maistuu.

Arvelivat tuos lähtiesnänsä, jotta voisivat seuraavan kerran tulla reilun kuukauren päästä. Mä aina vannotan laittamahan viestiä, ku pääsevät perille. Varsinki ny, ku ilimat alakaa jähtyä ja tienpinnat voi olla yllättäen jäisiä. Ja hirviä saa pelijätä. Ja pimiää. Ja muita tielläliikkujia. Ja, ja, ja… 

Vuosipäiväpullaa

Päätin ilahruttaa työkaveria pullalla. Kurvasin aamulla töihin kaupan kautta ja ostin voisilimäpitkon. Oli hyvää!

Joku syy tietysti pitää olla, jottei ruveta orottamahan, jotta joka viikko olis jotaki tarijolla… Nyt kelepas syyksi se, jotta tasan vuosi sitte menin työharijootteluhun ja alakasin heti opettelemahan palakanlaskentaa. Sattuu vielä niin hauskasti, jotta eileen ja tänään oon laskenu saman firman palakkoja ku mistä silloon vuosi takaperin alootin. Ja harijoottelu jatkuu. Jotaki oon oppinu, mutta palijo on vielä opittavaa. Hyvä niin, pysyy mielenkiinto yllä. 

Hammaslääkäriski mun piti käyrä kesken työpäivän, ku soittivat, jotta olis peruutusaika. Ei siinä mitää, kurvasin ruokatunnilla kotia ja jynssäsin hampahat kunnolla ja painelin hammaslääkärin penkille. Varsinaasta korijattavaa ei löytyny, mutta paria kohtaa vähä hiottihin, ku ne on tuntunu teräviltä kielehen. Ja sitte rassattihin tuota yhtä hammasväliä, johonka mä tapaan aina kerätä vararavintua. Sieläki on pykälä, mihinkä hammaslanka aina jää kiinni ja rispaantuu. Sille ei kuulemma voi teherä mitää muuta ku yrittää pitää sen puhtahana. Sielä on paikan reuna jääny liika ylähä sillä lailla, jotta hampahan kaulaa on palijahana. Sitä ei kuulemma pysty korijaamahan, ku leukaluu tuloo vastahan. Pyysivät vielä toisenki hammaslääkärin sitä kattomahan ja se oli samaa mieltä. Meinasivat, jotta korijausyritys voi jopa pahentaa tilannetta. Käskivät vain putsata sitä erityysen hyvin.

Suuhygienistille tilattihin saman tien aika, mutta se meni joulunaluusviikolle.

Ehtoolla päätin käyrä pitkästä aikaa kävelyllä. Ja erehryyn, tyhymä, lähtemähän tuonne Kivikyrölle (peltotielle). En muistanu ollenkaa, jotta sielä on kaivinkonehet ja muut isoot kulukupelit jyrränny monta viikkua, niin jotta tie oli yhtä savivelliä. Mun on lenkkarit ny ympärihinsä paksus lillingis. Pitää antaa niitten ensi kuivaa, jotta saa enimmät ravat rapsuteltua irti ja vasta sitte yrittää pestä ne. Jos tuon kaiken muhujun päästää viemärihin, niin se jymähtää tukkohon.

Tilitoimistopäivä

En oo vissihin muistanu täälä kehuskellakkaa, ku pääsin viimme viikolla pomon ja yhyren työkaverin joukos Vaasahan tilitoimistopäivähän. Kokoontumispaikka oli Villa Sandviken. Aiva mielettömän kaunis rakennus ja täynnä yksityyskohtia, joita olis halunnu tutkia enämmänki, muttei ehtiny. Ja mikkä maisemat! Osuu vielä olemahan aurinkoonen päivä, niin puiston syysväriis loistavat vaahterat ja pihilajat teki näystä aiva silimiähivelevän kaunihin. Taustalta pilikahteli merenlahti. Menkää, hyvät ihimiset, käymähän sielä, jos teillä suinki on maharollisuus. (Tää ei oo maksettu mainos. 😀 )

Ruokaa oli niin, jotta meinas ihan ahaneuttansa halijeta. Heti mennes oli aamupala, sitte oli lounas, päiväkaffeet ja vielä illallinen. Asiaosuuret oli sijootettu siihen syömisten välihin. Ensi pitkältä myyntijargonia – diipa-daapaa, joka ei meikäläästä koskettanu vaan oli lähinnä tietysti yrittäjille suunnattua ja sen jäläkihin tuotekehityksen kuulumisia. Iltapäivällä piti oleman ohojelmistoklinikka, johona käyrähän läpi ohojelman ominaasuuksia ja opastetahan sen tehokkahammas käytös. Mutta siinä kohtaa mentihinki jo kiitolaukkaa, niin jottei mun orottamalleni palakanlaskentaosuurelle jääny aikaa oikiastansa yhtää. Siltä osin meni vähä hukkahan.

Mutta sitte oli mielenkiintoonen luento työhyvinvoinnista. Meirät pistettihin tekemähän pari harijootusta: ensi meirän piti käyttäytyä huonosti, eli jyrätä toisen päälle keskustelus tai jättää hänet huomiotta. Sen jäläkihin meirän käskettihin kehua toisiamma. Mä sain pomolta kiitosta siitä, jotta oon rauhallinen ja omatoiminen. Tiina puolestansa sanoo pistänehensä merkille, että mä oman työni ohes neuvon useen meirän harijoottelijaa.

Mä annoon palautetta pomolle, jotta oon erelleenki siitä alakuvaiheen perehrytyksestä kiitollinen. Sillä mut saatihin hyvin sisälle taloohin ja sitoutumahan niin työhöni ku firmahanki. Ja Tiinaa ihaalen, ku nuoresta iästänsä (taitaa seuraavaksi täyttää 22) huolimatta hän osaa tosi palijo (palijo enämmän ku mä) ja opiskeloo koko aijan lisää.

Lisäksi saatihin ulukopuolelta kommenttia, ku samas pöyräs istuva nainen kysyy, jotta teillä vissihin on töis hyvä ilimapiiri, ku teistä näköö, jotta te viihryttä yhyres ja teillä on hauskaa. Sen kuulemma huomas heti. Tosi kiva, jos meirän työpaikasta välittyy ulospäinki sellaanen kuva.