Lupaus piretty!

Nyt ei oo enää loppuvuorelle paineeta 😀

Mainokset

Uurenvuorenlupaus

Mä en oo enää vuosi(kymmeni)hin teheny uurenvuoren lupauksia ku ei niillä oo ollu kantavuutta roskakoria piremmälle. Niimpä en nykkää lupaa rikastua, nuortua, kaunistua, laihtua, liikkua enämmän, syörä vähemmän ja tervehellisemmin, pitää huolta terveyrestäni paremmin, olla ahkerampi, kiltimpi, herttaasempi, auttavaasempi, kunnollisempi taikka tunnollisempi.

Sen sijahan ajattelin luvata ittelleni pieniä ilonaiheeta. Mulla on vitriinis toinen toistansa komiempia kirpputoriastioota, jokka on tähän asti ollu lähinnä vain koristehena ja pölyä keräämäs.

Nyt mä päätin, jotta joka pyhäaamu (tai ainaki maharollisimman useen tai eres silloon tällöön) vietän rauhallisen aamupalahetken – maharollisesti kynttilän valos – ja nautin teeni jostaki niistä komeesta kupiistani.

Yleensä tuloo hörpittyä juomat vain jostaki arkisemmasta mukista. Kupit ei oo ollu kallihia eikä niitä tartte sen takia kellekkää säästää. Mä oon ostanu niitä vain sen takia, kun ne on ollu mun mielestä kaunihia. Miksen mä voisi nauttia niistä ny. Muksut pistää ne kuitenki hävityksehen, ku musta aika jättää.

Lupasko kukaa muu mitää?

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Kirijan kannes mainostetahan, jotta ”Vuoden koskettavin”. Mä aluuksi ajattelin lukiesnani, jotta oli vähä yliampuvasti ilimaastu, mutta kuinkas käytihinkää. Kirijan lopus mä oon rääkyny (= itkenyt). Enkä mä ny yleensä kovin herkästi kirijoolle rääjy.

Televisio on sitte toinen juttu, sen ääres mä rääjyn joskus turhanki heleposti. Mistä molijahtiki mieleheni, jotta tämä kirija olis aiva mahtava elokuvana. Jos ei jo ookki. Tosin tää on niin uus, jotta viimme vuonna on ilimestyny Ruottis ja tänä vuonna Suomes, mutta oli jo siinä vaihees myity 27 maahan. Nyt jo varmahan usiampahanki.

”Toivon sinulle kaikkea tarpeeksi. Tarpeeksi aurinkoa valaisemaan päiväsi, tarpeeksi sadetta, jotta osaisit arvostaa aurinkoa, tarpeeksi iloa ravitsemaan sieluasi, tarpeeksi tuskaa, jotta osaisit arvostaa elämän pieniä iloja, ja tarpeeksi kohtaamisia, jotta aina silloin tällöin osaisit jättää myös jäähyväiset.”

Doris on eläny pitkän ja vaiherikkahan elämän ja hän toivoo, jottei hänen muistonsa kuole hänen mukanansa. Niimpä hän päättää kirijoottaa ne ylähä sisarensatyttärensä tyttärelle, Jennylle – ainoalle elos olevalle sukulaasellensa. Hän käy läpi punaasta osootekirijaansa ja kertoo elämästänsä niitten ihimisten kautta, joittenka nimet hänen osootekirijastansa löytyy. Tosin suurimman osan yli hän on vetäny viivan ja kirijoottanu perähän ”KUOLLUT”.

Voi kuulostaa näin selostettuna vähä tylsältä, mutta eherottomasti suosittelen!

Pomoki oli saanu tämän kirijan joululahajaksi ja sanoo lukenehensa sen loman aikana. Sille oli käyny samoon ku mulle; silimät oli pesty suolavetellä. Mun mielestä se kertoo kirijasta torella palijo, jos se oikiasti pystyy liikuttamahan kyynelihin asti.

Tämä on Lundbergin esikoosromaani. Orotan kovasti, jotta häneltä tulis lisää lujettavaa.

Rauhoottumista jouluhun

Mulla on näköjään jääny ennen joulua tämä julukaasemata. Onko äitee ollu vähä väsyksis, vaikka:

Tätä joulua on valamisteltu pikkuhilijaa. Vähä päiväs ja palijo viikos. Joka ehtoo oon töitten jäläkihin ottanu pari-kolome juttua, jokka oon päättäny teherä. Tosin se on tarkoottanu ny sitä, jotta tällä viikolla en oo käyny kertaakaa lenkillä. Mutta jospa sitte ens vuonna taas.

Tuskin tuloo joulun aikanakaa palijo käytyä, jos ei ny sitte muksujen koiraan kans tuu käytyä. Vaikka Metku ei enää nivelrikon takia saa teherä ku aiva lyhkääsiä lenkkiä. Ja nyt ne oli joutunu käymähän sen kans lääkäris, ku kylijes on kuulemma kananmunan kokoonen patti. Siitä oli otettu näyte, mutta lääkäri oli sanonu, jotta siinä oli niin monenmoisia soluja, jottei siitä oikeen selevinny mitää. Olivat joutunehet tilaamahan leikkausaijan ens kuulle. 😦

Tein tänään vain ihan tavalliset siivot. Ens viikolla joka paikka on kyllästetty koiran- ja kissinkarvoolla, niin jottei siivuamisehen ny kannata panostaa sen enämpää.

Käytihin abc:llä syömäs ja hajettihin kaks isua kassillista ruokaa samalla reissulla. Jääkaappi vähä murehruttaa nyt. Isäntä siirsi sen aamulla pois paikooltansa, jotta mä sain sen taustanki siivottua ja sen jäläkihin on tuntunu, jotta se ei oo oikeen kunnolla toiminu. Tuloo ikävä joulun aika, jos se päättää ny lasahtaa. Pitää seuraalla lämpötilaa.

Flikka, vävypoika ja Metku tuloo huomenna johonki aikahan ehtoopäivästä tai ehtoosta ja poijan porukka tuloo myöhään aaton ja joulupäivän välisenä yönä. Käyvät ensi miniänaluun kotona viettämäs joulua. Pukki tuloo kuulemma puoli kuurelta, niin jotta pääsevät lähtemähän varmahan vasta kahareksan, yhyreksän mais ehtoolla. Sieltä ajaa nelisen tuntia tänne.

Me täälä kyllä aloottelemma joulun vieton ainaki, mitä tuloo ruokihin ja saunoomisehen ja hauroolla käymisehen. Lahajat jaetahan vasta sitte ku kaikki on paikalla. Nyt on oikeen sellaanen rauhallinen ja hyvä fiilis. Antaa joulun tulla. Konehella en varmahan palijoosin oo joulun aikana. Vietän mieluusti aikaa muksujen ja muiren maharollisten vierahien kans.

Oikeen hyvää ja ihanaa joulun aikaa!

Jatkuu näin jäliistäjoulun:

Nyt on tupa hilijentyny, ku poijan porukka lähti tänään kotua kohti. Ne ryökälehet huijas meitä ja tulivakki jo puoli kahareksan mais aattoehtoolla!

Mutta alootetahan ny siitä aaton aatosta, ku flikan porukka tuli. Matkalta tuli viestiä, jotta vävypoika orottaa innolla pääsevänsä kuusta koristelemahan. Jotta onhan se jo hajettu tupahan. Ja kiellettihin menemästä pihalle vastahan, kun he tuloovat, jottei koira riehaannu liikaa.

Isäntä oli teheny flikan pyynnöstä portin rappusien etehen, jottei Metku ramppaasi niis turhan tähäre. Pahasti näyttääs siltä, jotta tämä oli Metkun viimmeenen joulu meillä. Niin vaikiaa se sen liikkuminen oli.

Aattona olimma syöny hyvin, käyny hauroolla ja istuumma isännän kans saunan lautehilla lämmittelemäs, ku poijan porukka tuli. Niitten lemmikit joutuu pysyttelemähän poijan kämpäs, ku Metku ei suvaatte toisia koiria. Mutta kyllä siinä ääniviestit kuluki puolin ja toisin.

Ja kaiken lisäksi selevis joulun jäläkihin, jotta Metkulla oli juoksut alakamas. Ei ihimekkää, jotta Rymy-poika olis niin kiihkiästi halunnu tulla tutustumahan Metku-neitihin.

Flikan väki lähti jo tapaninpäivänä, ku niillä oli kummallaki töitä torstaina. Niin ku mullaki. Poijalla on loppiaasehen asti vapaata, mutta miniänaluulla alakaa työt jo uuren vuoren jäläkihin.

Hoksasin, jotta yhtäkää valokuvaa en ottanu koko joulun aikana. Nautiin vain hetkistä. Rapsuttelin ja silittelin maharollisimman palijo niin koiria ku kissiäki. Ja kyllä mä vähä halasin välillä muksujaki.

Nyt pitää vissihin sitte toivottaa jo

Oikeen hyvää uutta vuotta!

(Ja pistetähän ny tähän perähän varooksi pääsiäästä, vappua, juhannusta, ittenääsyyspäivää… Meinaan, jos tuo muisti reistaaloo jatkoski tähän mallihin, niin jää muuten toivottamata.)

 

Piia Leino: Ruma kassa

Tähän kirijahan on varmahan otettu vaikutteeta niin Viirakon tähtösistä, Seleviytyjistä, Big Brotherista sun muista sen tyyppisistä tosi-tv -ohojelmista.

Täs lähetetähän kakstoista naista Bangkokin viirakkohon. Sielä kuvatahan ohojelmaa, jonka nimi on Kaunottaret & hirviöt. Puolet naisista on julukkiskaunottaria, puolet taviksia, joita siis piretähän ulukonäkönsä puolesta hirviöönä näitten kaunottarien rinnalla. Palakintona on satatonnia rahaa + 30000 voittajan valittemahan toimenpiteehin Suomen parahan kauneuskirurkin toimesta.

Sarianna päätyy ohojelmahan mukahan kaupan kassalta, ku hän posahutti pullonpalautusautomaattihin jumiutunehen pullon sisällön ohojelman tuottajan päälle.

Kisan aikana niin kaunottaret ku ”hirviökki” oppii palijo toisiltansa, toisistansa ja ittestänsä. Ja voi olla, jotta lukijaki vähä miettii ulukonäköasioota pintaa syvemmältä, vaikka tämä oliki viihryttävästi ja kevyesti kirijootettu.

Taakseppäin

Nyt ku mulla on selekiästi työpaikka kiikaris, niin ajattelin vähä vilikaasta olokapään yli taakseppäin – ja jättää ainaki osan raahaamistani taakoosta jäläkeheni.

Tuos, ku vastasin Sisselin kommenttihin, jotta oon ollu kohta kolome ja puoli vuotta työttömänä, niin rupesin miettimähän, jotta vaikka oon ollu tämän aikaa pääasias työtöön, niin en koe olleheni kuitenkaa ihan toimetoon.

Mun työsuhure päättyy siis yt-neuvotteluuhin 10.6.2015. Mulla oli puolen vuoren irtisanomisaika iliman työssäolovelevootetta. Oon käytännös ollu kotona siis jo 10.12.2014 alakaen. Työpaikalta piti poistua välittömästi, ku oli saanu omat kamansa kasattua.

Mä putosin johonki niin syvähän suonsilimäkkehesehen silloon, jotta kesti aika pitkähän ennen ku koin saaneheni eres osan ihimisarvostani takaasi. Pahimmalta tuntuu, ku tiesin, jotta työni oon aina hoitanu hyvin. Siitä olin saanu palijo palautetta niin pomoolta, työkaveriilta ku asiakkahiltaki.

Ja vaikka kuinka yrittääs ummistaa silimänsä, niin ei voinu välttyä näkemästä sitä, jotta lähes kaikki irtisanotut oli pitkän linijan työntekijöötä. Sehän tarkootti sitä, jotta niille oli ehtiny kertyä jo ikääki. Itte olin tuos vaihees 52-vuotias. Mun työsuhure tuola firmas kesti kahta viikkua vaille 14 vuotta. Oonhan mä ollu aika pirun katkera, ei sitä käy kieltäminen.

Elin aluuksi sellaases epätorellisuuren kuplas, jotta kuvittelin löytäväni hyvinki äkkiä uuren työn ”vuosikymmenten monipuolisella työkokemuksellani”. Hyytävä totuus alakoo kumminki valakenemahan aika äkkiä, ku hakijoota työpaikkoohin oli pahimmillansa yli 250 eikä kutsua haastatteluuhin tullu.

Yks vireohaastattelu ja nelijä henkilökohtaasta haastattelua mulla on ollu näitten vuosien aikana. Muistaakseni ei muita.

Hakemusmappi pursuaa paperiista. Vaikka työpaikkoja ei oo hirmuusesti ollu tarijolla, niin hakemuksia oon kumminki lähettäny usiamman kymmenen – lakkasin laskemas siinä parinkymmenen paikkeella. Hakemuksia alakasin lähettää jo irtisanomisaikana. Aluuksi mä olin innoosnani ja toiveekas, mutta vähitellen asenne vaihtuu sellaaseksi, jotta ”emmä kumminkaa sinne pääse”. Haettava silti oli.

Oon käyny niin työkkärin ku työnantajanki järijestämillä työnhakukurssilla, oon suorittanu työnhaun verkkokurssin, mutta eihän niillä töitä saa, jos töitä ei oo tarijolla.

Sitä oon monesti miettiny, jotta vissihin kaikella on tarkootuksensa. Mun työttömyyrelläniki. Työttömäksi jäätyäni mulla oli aikaa käyrä äiteen työnä Lintulas lähes joka päivä. Maalliskuus 2015 äiteen kunto alakoo jo heikentyä vähitellen ja välillä vähä nopiempaaki. Heinäkuus vietin äiteen kans hänen viimmeeset kolome vuorokauttansa ja velijen kans oltihin paikalla ku äitee nukkuu pois. Jos olsin ollu silloon töis, en olsi varmasti pystyny olemahan äiteen työnä niin palijo.

Syksyllä kotona oleminen alakoo kypsyttää niin, jotta kävin kysääsemäs Tokmannilta, pääsiskö niille työkokeeluhun, ku oli joulukiiruhukki tulos. Pääsin – ja olin marras-joulukuun sielä. Olsin tykänny ja sain sieläki hyvää palautetta niin pomolta ku työkaveriiltaki, mutta töitä se ei poikinu. Ei auttanu ku jatkaa taas hakemusten väsäämistä.

Helemikuus 2016 sain terveyskeskuksesta puhelun: mua kysyttihin heti seuraavaksi päiväksi sairaslomatuuraajaksi. Se ei kestäny ku kolome päivää, mutta sieltäki kerkesin saara kiitosta. Ja on sieltä myöhemminki kysytty sijaaseksi, mutta en oo silloon sitte pääsny, ku oon ollu koulus. Nimi kuitenki oli jääny mielehen. Sitä tosin on eresauttanu ihana Sirpa, joka on sielä töis ja on aina tarvittaes vinkannu, jotta mulle voi soittaa, jos tarvitahan sijaasta.

Siitä meni taas reilu puoli vuotta kotona ku työkkäristä tuli tieto taloushallinnon sihteerin koulutuksesta. Ensi ajattelin, jotta mitä järkiä on hakia koulun penkille enää tällä ikää. Mieluummin mensin töihin. Mutta sitte se alakas kumminki houkuttelemahan aina vain enämmän ja niin mä pistin paperit. Enkä karu (= kadu).

Vaikka se oli rankka rutistus, se oli myös torella antoosaa ja opettavaasta. Pääsin harijootteluhun rautakauppahan ja vaikka epäusko meinas välillä ottaa vallan, sain ku sainki paperit viimme vuoren elokuus. Ja palakkatuella osa-aikaasena kesätöitä samasta rautakaupasta. Kesätyöt tosin venähti jouluhun asti. Se kokemus opetti armottomalla kärellä, jotta rautakupan myyjäksi musta ei oo. Se vaatii torella palijo osaamista ja tietämystä. Hattua nostan yhä erelleen heille, joilta se homma käy ku luonnostansa.

Taas jäin kotia muutamaksi kuukaureksi. Helemi-maaliskuun vaihtees työkkäristä tuli tieroote työvoimmakouluutuksesta. Tällä kertaa kyse oli taloushallinnon ammattitutkinnosta. Vaikka olin erellisen kouluutuksen jäläkihin päättäny, jottei ikänä enää, niin tämä nappas aika äkkiä, ku olin työpaikkailimootuksista lukenu, jotta niin palakanlaskijoota ku kirijanpitäjiäki hajetahan. Eikä tuolla sihteerin kouluutuksella oo niihin paikkoohin pääsyä.

Hakemuksen laitoon heti maalliskuun alakupäivinä menemähän, haastattelu oli huhtikuun puoles välis ja jo sielä annettihin ymmärtää, jotta on hyvät maharollisuuret päästä. Heti seuraavana päivänä tuli varmistus, jotta oon tullu valituksi. Koulu alakoo 23.4.

Harijoottelupaikan saaminen meinas seki syöstä ihan epätoivohon. Sattumuksien kautta (toisten opiskelijootten keskeyttämiset) sain tämän harijoottelupaikan. Samasta firmasta, jonka olin omalla listallani rankannu eherottomasti ykköseksi ja johonka olin ensimmääsenä soittanukki. Silloon vain en pääsny kun nuo toiset harijoottelijat oli vielä sielä.

Nyt ollahan siis siinä tilantehes, jotta harijoottelua on takana yhyreksän viikkua ja jälijellä n. 11 viikkua (opiskelu päättyy 6.3.2019) ja mä oon siinä onnellises asemas, jotta tierän töitten jatkuvan oikeena töinä sen jäläkihin. Oletan, jotta heti sen jäläkihin, koska palakkoja lasketahan joka viikko.

Aiva uskomatoonta!! Nyt mä jätän viimmeestään täs kohtaa pois matkastani kaiken katkeruuren ja epäälyt kouluttautumisen turhuuresta ja ajatuksen tämän ikääsen työllistymisen maharottomuuresta. Mä saan niille kaikille ny heittää hyvästit ja ponnistella siitä vapautunehella enerkialla kohti näyttöjä ja ottaa entistäki tarkemmin onkeheni kaikki ohojeet ja neuvot, joita saan. Mä haluan teherä kaikkeni tullakseni tämän mulle osootetun luottamuksen arvooseksi työntekijäksi.