Joulu ja uusivuosi

Niin se taas meni yks joulun aika muistoohin.

Meirän joulu alakoo aatonaattona, ku flikka ja vävypoika tulivat. Olivat päässehet lähtemähän ehtoopäivällä, jottei menny ihan maharottoman myöhääseksi se tulo. Takaasi joutuuvat lähtemähän jo tapanina.

Poijan väki tuli aattoehtoolla. Poonuslapsenlapsi lähti keskiviikkona junaalemahan paappansa työ uuren vuoren viettohon. Poika, miniämaikkoo ja karvakamut lähtivät tänään.

Olihan se mukavaa, vaikka siinä piisaa passattavaa ku on enämmän väkiä, mutta onneksi mä pääsin välipäiviksi töihin, niin jotta siltä osin passaaminen jäi isännän hartioolle. 😂

Jos olis ollu yhtää pireet joulu, niin meirän olis kinkku loppunu kesken. Se nimittään loppuu tapanina. Ens jouluksi pitää varmahan yrittää haalia vähä isoompi pala lihaa, jottei tartte nuukaalla. Piparkakuusta ja ässistäki tehtihin selevää, jottei niitäkää jääny ainuttakaa.

Ostolootien kans oltihin niin myöhän (aaton aattona) liikkeellä, jotta meinattihin jäärä iliman. Onneksi lähikaupasta löytyy oikiaa Nevalan imellettyä pernalootaa ja isoja maksalootia. Pataattilootaa (= bataattilaatikkoa) ei sen sijahan löytyny enää mistää. Ku se on se ainut, mitä flikka pyytää (kinkun ja piparkakkutaikinan lisäksi), niin ajattelin, jottei mun auta sitte ku teherä itte. Onneksi oli vielä valamista sosetta myinnis.

Eikä tarvinnu kyllä katua. Oli parasta pataattilootaa, mitä oon ikänä maistanu. Siitä tuli ny munki suosikki, vaikka oon tähän asti sanonu, jotta minen tykkää pataatista. Tällä reseptillä sen tein. Ja tuun tekemähän toistekki ihan varmasti!

Lahajoja tuli vanhahan mallihin vaikka – taas kerran – sovittihin, jottei mitää muuta ku korkeentaan jotaki pientä. Jekkupakettia oli tehty yhyrelle sun toiselle ja niitten kans riitti hauskaa. Muutenki meillä oli tosi mukavaa ja sain oikeen urakalla nauttia lemmikkiterapiaa.

Nyt tupa kolajaa tyhyjyyttänsä, ku oomma isännän kans kaharestansa. Vaikka äkkiä tähänki taas tottuu.

Oikeen hyvää uutta vuotta! Toivotahan siitä parempaa ku tämä viimmeesiänsä vetelevä nykyynen on ollu.

Advertisement

Joululehtehen

Mähän en oo juurikaa enää viimme aikoona kirijoottanu mitää muuta ku harvakseltansa näitä plokihöpötyksiä, mutta ku multa kysyttihin jotaki joululehtehen, niin se sai vähä taas innostumahan ja nämä kaks sitte sain lopuuksi sinne lähetettyä. Sanoon, jotten pistä pahakseni, vaikkei niitä kelepuutettaasi, ku ei ne ny niin kummoosia tullu. Mutta oli ne täytteheksi sinne kelevannu.

Rusinapullaa

Siinä he istuivat juhlatamineissaan tärkättyinä,
viisi vanhaa naista.
Kokoontuivat yhteen kun kutsuttiin.
Pikkujouluksi sanoivat, vaikka erona tavalliseen
olivat vain rusinat pullassa.

Miten osuivatkin samaan pöytään,
niin erilaiset.

Yltäkylläisyyteen tottunut
ylenkatsoi tarjoilun.
Hänelle kelpasivat vain rusinat.

Puhelias
ei ehtinyt edes maistaa omaansa.
Olihan lapsesta saakka opetettu,
ettei ruoka suussa puhuta.

Ahne
sulki korvansa ja katseli himoiten
kukkuraista pullavatia.
Mietti, kehtaisiko ottaa toisenkin.

Kodinhengetär
ihasteli makua ja rakennetta.
Arveli olevan itse leivottua,
voilla tietenkin.

Niukkuudessa elänyt
poimi jokaisen pienen murunkin lautaseltaan.
Eikä voinut ymmärtää,
etteivät kaikki osanneet arvostaa annettua.

Niin viettivät pikkujoulua
ne viisi vanhaa naista.
Kun kutsuttiin.

~ Anne Saari ~

***

Saman pöydän ääreen

Kun syksy laskee
pimeän verhonsa
ikkunan taakse,
sytytän kynttilän
pöydälleni.

Kutsun joulumielen vierailulle,
tarjoan teetä ja piparkakkuja.

Tunnen, kuinka lämpö
täyttää sydämeni ja
ajattelen teitä kaikkia rakkaitani,
jotka jouluksi toivon
tämän saman pöydän ääreen.

~ Anne Saari ~

Hövelillä päällä

Se vissihin tämä joulun läheesyys saa ihimiset hövelimmälle päälle. Tuli nimittään asiakkahalta sähköpostia: ”Rauhallista joulun aikaa ja kiitos kuluneesta vuodesta, palvelu ollut sujuvaa ja varsin nopeaa :)”

Kyllä ne kiitokset vain tuntuu aina mukavilta ja yritän jatkoski pyrkiä palavelemahan maharollisimman sujuvasti ja nopiasti.

Jouluvalamisteluja

Tää viikko oli raskas, ku oli peräti kaks maanantaita 😀 Siis mä en ollu ollenkaa ainut, joka oli viikkovillis ittenääsyyspäivän jäläkihin. Ja vaikka oli vain nelijä työpäivää, niin olin perijantaina aika lailla rössööksis (= väsyksissä) enkä saanu teheryksi mitää. Paitti vähä tyrijäsin tavaraa täältä ”omasta” huonehestani.

Eileen meni puoli päivää kaupungilla. Tehtihin yks täsmäjoululahajaostos ja muutama herätejoululahajaostos. Sitte käytihin syömäs Momentis ja sen jäläkihin vielä ruokakaupas. Tuotihin jo kinkku ja torttutaikinat pakkaasehen. Lisäksi ostin lanttu- ja porkkanalootavärkit.

Eileen tein lanttulooran, tänään porkkanaloorat ja ässät. Ässistä tuli ”torella yksilöllisiä”. Oikeen on käsityön leima: niin on eri kokoosia ja eri färisiä. Mutta isännän maistiaasten napsimisesta päätellen ei jää nämäkää syömätä.

Muuta en meinaa jouluksi teherä itte. Loput ostetahan valamihina. Seuraavaksi pitääs siirtyä siivoushommihin. Lahajojen paketoonnin mä jätän viimmeeseksi, koska se on kaikkista hauskinta.

Minkä tähäre se on niin vaikiaa?

Nimittään kiitoksen vastahanottaminen? Se on palijo vaikiempaa ku kiittäminen, joka seki on kuulemma vaikiaa.

Mä menin itte aikoonani mölähyttämähän töis, jotta multa kysyttihin tekstiä joululehtehen ja jotta pari tekelestä sain sinne aikahan. Nyt, ku lehti on ilimestyny, niin yks työkaveri eileen kehuu, jotta oli ”ihania” ja hänen miniänsäkki tykkäs. Mä siihen vain, jotta ne ny oli sellaasia väkisin väännettyjä.

Meirän harijoottelija pyysi, jotta veisin leheren näytille töihin, ku hän ei luultavasti muuten sitä näje. Ja kun hän on itte tykänny nuorempana kirijoottaa runoja, niin oli senki takia kiinnostunu. Mä vein sen tänään, mutta melekeen hävetti. Se tuntuu vähä niin ku kehujen kerijäämiseltä tai omakehulta.

Katja luki ne ja kehuu hänki ”ihaniksi”. Ja lisäs sitte vielä, jotta ”Sä oot hyvä kirijoottamahan. ” Mä nauroon siihen vain, jotta ”Joo, tosi hyvä!”

Johonaki vaihees olin tänään juttelemas Ritvan kans, ku se yhtäkkiä sipaasi mun hiuksia ja tuumas, jotta ku ne on niin nätit. Totesin vain, jotta flikka osaa asiansa.

Oon lukenu joskus jostaki, jotta pitääs opetella vain kiittämähän kehuusta tai kiitoksista. Tuo ittensä vähättely kuulemma mitätöö tavallaan sen toisen kehut vaikka se ei mihinää nimes oo mun tarkootukseni, mutta se tuloo niin automaattisesti jostaki selekärangasta, jottei kerkiä eres miettiä. Toivottavasti ei kukaa loukkaannu mun töksähtelyystäni.

Toisaalta musta tuntuu, jotta työkaverit ny kehuu velevollisuuresta. Eihän Katjakaa voinu sanua, jotta eipä ollu paskahääviä, ku itte kerran pyysi leheren nähäräksensä. 😂

On ollu aika, jolloonka mä kuvittelinki osaavani kirijoottaa, mutta ne harhat on kyllä haihtunu jo aijat sitte. Samalla kyllä loppuu kirijoottaminenki, mitä mä kumminki vielä joskus vähä kaipaan.

Kiusaa se on pieniki kiusa

Näin varmahan ajatteli ne nuoret, jokka eileen ehtoolla rallitti täs meirän kylätiellä. Ja aamulla totesin, jotta pirätyskykyki niillä on heikko ku vaivaasäijillä. Oli nimittään pitäny käyrä kusella meirän puutarhas. Oli käyty autolla kääntymäs meirän tien pääs ja piretty samalla kusitauko. Kiitos vain terveesistä! Hyvin eroottuu lumesta niin tennarin jälijet ku kusijälijekki.

Mietiin, jotta olikahan samoja nuoria, jokka flikka pelijätti viimme kesänä. Ne oli ollu yhtenä yönä pysähryksis meirän tien pääs. Flikka oli ollu omas kämpäsnänsä ja sillä oli ollu klasi auki. Se oli kuullu kuinka nuoret oli puhunu jotaki poliisiilta karkuhun pääsemisestä. Flikka ei ollu pystyny vastustamahan kiusausta. Se oli huutanu jotaki niille (en kylläkää muista enää, mitä), mutta nuoret oli äkkiä hypänny mopoautoohinsa ja lähteny menöhön.

Pimiänpäihin

Oon pruukannu ensimmääsenä arventtina (= adventtina) laittaa arventtitähären klasille, mutta nyt me tultihin sen verran myöhään Oulun reissulta, jotten ruvennu sitä enää fräkäämähän (= puuhaamaan). Sitä paitti klasikki oli vielä pesemätä.

Eileen ehtoolla töistä tultuani päätin, jotta ku ei ollu kovin palijo pakkaasta, niin pesaasempa ne klasit ja laitan tähären roikkumahan. Saas nähärä, miltä klasit näyttää päivänvalos, ku pimiänpäihin (= pimeän aikaan) ne pesin enkä yhtää nähäny, jäikö raitoja tai plättiä. Kluutu (= pesuliina) tuli ainaki aiva mustaksi.

Mä en oo vuosihin viittiny vaihrella enää jouluverhoja, mutta ny sain sellaasen päähänpiston, jotta laitampa neki. Niitä silittäesnäni totesin, jotta ne on vissihin jääny jonku joulun jäläkihin piremmäksiki aikaa klasille, ku olivat niin vierynehet (= haalistuneet). Oli oikeen kunnolla auringonpolttamat. Mutta tuvan puoli oli vielä ihan oikian färinen.

Tähärestä ei ny näy pihalle ku vajaa puoliska, mutta saa luvan piisata. Muuta minen oo vielä joulun etehen tehenykkää.

Isäntä sen sijahan on rakennellu ulukokartanolle oikeen asetelmia. Mä ku en anna sen tuora nuota hirvityksiä tupahan. Se saa leikkiä niillä vain ulukona.

Läpi meni!

Nimittään palakka-akatemian kokeet. Tänään tuli postia:

Toristuksen sai itte käyrä hakemas täs samaases viestis annetusta linkistä.

Sertifioontikokehes mä sain tulokseksi 77/84 ja palakka-akatemian testis 61/65. Hyväksytyn suorituksen rajat oli muistaakseni 56 ja 51 pistettä. Sielä oli vielä niin ovela tuo pistelasku, jotta jokaasesta oikiasta vastauksesta sai pisteen ja jokaanen väärä vastaus vei yhyren pisteen.

Vitsaalin työkaveriille, jotta pitääskö ny lyörä toristus tiskihin ja kysyä, palijoko sillä saa lisää palakkaa. 😀

.

Sinne ja takaasi

Lopetin työt perijantaina jo kahareltatoista. Olin teheny tunnit sisälle, jotta pääsin lähtemähän aijoos. Olimma nimittään menos Ouluhun flikan ja vävypoijan työ.

Oon saanu keväällä muksuulta syntymäpäivälahajaksi lahajakortin kasvohoitohon sinne flikan työmaalle. Se varas mulle aijan lauantaille ja niin me sitte perijantaina lähärettihin köröttelöhön pohojoosehen.

Isännän tuluppa vähä murehrutti, mutta hyvin se väitti pärijäävänsä. Muutaman kerran pirätettihin jaloottelemahan. Ei teheny mullekkaa pahaa oikoja koipiani.

Perillä meitä orotti vävypoijan paistamat nauranlihapiffit (= naudanlihapihvit), lohkopernat ja uunikasvikset. Olivat jo itte keriinnehet syörä meitä orotelles.

Lauantaina mentihin yhyreksitoista Lovellahan. Isäntä pääsi ensi parturootavaksi sillä välin ku mä olin kasvohoiros. Oli nii-in ihanan rentouttava kasvohoito, jotta menin aiva fletkooksihin (= veteläksi). En jaksanu eres puhua hoiron aikana. Kaupanpäällisiksi Katri vielä färijäs ja muotooli mun kulumakarvat, jokka neki oli pahasti harmaantunu ja rehotti ihan villinä.

Siitä sain siirtyä flikan käsittelyhyn. Se pisti mun ylikasvanehen pönsäni (= tukkani) taas kuosihin.

Vävypoika ahkerootti ja siivos koko liiketilan ihan ”aikansa kuluksi”. Aika monta neliötä siinä onki siivottavaksi. Ihastuttava, sokkeloonen vanha rakennus. Lovellan tiloos toimii seittemän yrittäjää: nelijä kampaajaa, joilla on yhtöhöönen kampaamo ja erillinen hiustenpesuhuone, mihinä on asiakkahia hellivät hierovat pesutuolit. Kampaajien lisäksi on kosmetolooki (= kosmetologi), hieroja ja pikmentooja (= pigmentoija), joilla kullaki on oma työtilansa. Sitte on henkilökunnan tilat (lepotila, keittiö ja pari pienempää huonetta), orotustila, vastahanottoaula, portaakko (= portaikko) ja vessa. Hattua nostan vävypoijalle! Palakaksi seki pääsi hiustenleikkuuhin.

Mäki vähä sillä aikaa yritin olla avuksi. Viikkasin pestyt hantuukit (= pyyheliinat) ja vein ne pesupaikoolle. Pestyt kampausviitat laitoon naulakkohon ja tiskasin färikippoja, färinlevityspensselin, harijoja ja kampoja, mitä flikka oli käyttäny meitä parturooresnansa. Tosin se tuli itte jatkamahan tiskaamista, ku se sai vävypoijan pään parturootua. Mä menin vielä hakemahan vessasta roskat, jotta saatihin lähtiesnämmä nakata ne ja keittiön roskapussi roskiksehen.

Kaikilla alakoo olla jo näläkä, niin jotta seuraavaksi suuntana oli Rosso. Se valikootuu ruokapaikaksi, ku vävypoijan teki mieli pitsaa, mutta flikan ja mun ei. Päätettihin, jotta se on hyvä paikka, ku sieltä saa sekä että. Me otettihin flikan kans pastaa ja miehet söi pitsaa. Meillä oli oikeen mukava tarijoolija ja ku maksaes oli maharollisuus jättää tippiä, niin sen sitte teinki.

Seuraavaksi poikettihin FilmTownihin karkkiostoksille, ku oli tarkootus pitää leffailta. Pääryttihin piirrettyhyn nimeltä Urhea. Telekkarin ääres meni vielä puolille öin.

Tänä aamuna heräsin kahareksalta ja flikka vähä mun jäläkihin. Kotia päin lähärimmä jo ennen puolta päivää. Alakumatkasta meinasin hermostua, ku uskoomma navikaattoria ja se lähtiki ohojaamahan meitä kohti keskustaa ja vanhaa tietä pitkin. Vanha tie kulukoo moottoritien vieres… No, eipä ollu onneksi kiirus. Ens kerralla toivottavasti muistan valita nopeemman reitin lyhimmän sijasta. Silloon sen luulis ohojaavan motarille.

Pysähryttihin taas muutaman kerran matkalla ja likempänä kotua poikettihin syömähän ja tankattihin auto. Oltihin mun autolla matkas ja mä ajoon mennen tullen, mistä oon ittekseni aika ylypiä, ku miettii, kuinka mä vielä hetki sitte pelekäsin autolla ajamista. Kyllä mä menomatkalla jännitin nykki niskani kipeeksi, ku alakas tulla pimiä enkä oo kovin pitkää matkaa pimiällä ajanu. Paikka paikoon satoo jäistä tihkua, mikä seki vähä pelijätti. Ja hirvet tietysti. Tulles oli rennompaa, ku oli suurin osa matkasta valoosaa ja tiet pääosin kuivia.

Olin myös iloosen yllättyny, ku laskin auton kulutuksen tuolla matkalla. Tankkasin sen lähties ja nyt tulles ja räknäsin, mitä se oli vieny. Vain 4,65 l/100 km. Ei oo mikää auto aikaasemmin kulukenu nuon vähällä.

Oli kyllä niin mukava viikonloppu, jottei tosikaa! Ja pian me taas nähärähän, ku nuoret tuloo tänne joulua viettämähän. 💖

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.