Flikkaki lähti

Ku poika lähti pyhäehtoolla, niin flikka tuli maanantaina ehtoopäivällä. Isänsä haki sen junalta, ku mä olin vielä töis.

Vähä ennen nelijää isäntä soitti mulle, jotta tuu krillille, ku pääset töistä, niin hän tuloo sinne flikan kans. Selevä juttu! Isäntä oli vain niin ovela, jotta oli muka unohtanu lompsansa kotia ja niin mä sain maksaa. 😀 Ajeltihin kotia syömähän ja ehtoo meni toimitelles ja välillä telekkaria kattoes. Mun tosin piti ensimmääsenä mennä maata, jotta jaksoon taas aamulla töihin.

Tiistaina päivällä isäntä ja flikka oli ollu pelaamas frispiikolffia (= frisbeegolfia) ja flikka oli teheny isoon satsin spakettivuokaa. Ehtoolla flikka meni kyläälemähän kouluaikaasen kaverinsa työ, kun se on muuttanu perheenensä tuohon muutaman kilometrin päähän. Mä jouruun menemähän maata jo ennen ku se tuli takaasi.

Keskiviikkona päivällä flikka oli serkkunsa työnä kyläälemäs. Olivat käynehet Paukanevalla lenkkeelemäs. Ehtoolla mentihin vielä kolomestansa pelaamahan frispiikolffia. Isäntää ja flikkaa oli nimittään erellispäivänä jääny harmittamahan, kun ne ei ollu pääsny pelaamahan koko kierrosta. Sielä oli ollu ”fiksusti” päiväkotiväkiä retkeelemäs raralla. Ne oli leiriintyny heittopaikan ja korin välihin, niin jottei siinä ollu voinu heittää.

Isäntä ja flikka olivat manannehet, mutta päättänehet, jotta jättävät sen korin välihin ja siirtyvät seuraavalle. Sielä oli ollu toinen päiväkotiryhymä. Ei ollu kolffaajien auttanu ku lähtiä pois. Mun mielestä aika tyhymää ohojaajiltaki vierä muksuja tuollaasehen paikkahan, varsinki ku näköövät jotta sielä on pelaajia. Puoli kilometriä ku olsivat jaksanehet kävellä etehenpäin, niin olsivat ollehet pois raralta.

Ei oo muuten varmahan vaikia arvata, kuka sijoottuu jumposijalle keskiviikkona… Tuo oli ny kolomas kerta, ku kokeelin lajia. Hauskaa meillä oli silti, eikä mua harmittanu yhtää, vaikken osannukkaa. Paitti jotta mun putit oli kuulemma hyviä. No joo, ku pääsin tarpeeksi lähelle koria ensi parillakymmenellä huonolla heitolla 😀 Yllättäen tuli oikeen hiki sielä mettäs rämpies.

Kotona oltihin joskus puoli yhyreksän aikoohin. Velii tuli justihin moottoripyöräälemästä samahan aikahan ja mentihin sen kans hetkeksi toimittelemahan. Se oli virhe. Hikinen iho ja viilenevä ilta on huono yhyristelmä. Mun selekä meni ihan jumihin. Aiva totaalisen jumihin.

Kävin suihkus lämmittelemäs ja otin kymmenen minuutin hieronnan lämmön kans. Se vähä auttoo, mutta ei kokonansa parantanu.

Sitte yöllä käytihin vielä niin, jotta asentoa vaihtaesnani heräsin ihan järkyttävähän kipuhun. Oikia jalaka kramppas niin lujaa, jottei ikänä ennen. En ollu eres varma, oliko se kramppi vai jotaki pahempaa. Niin kipiää tuli, jotta meinas oikeen ääni päästä. Jalakahan sattuu vaikka sitä piti mihinä asennos. Paitti selijällä maates se rauhoottuu. Makasin varmahan tunnin hilijaa ennen ku uskalsin vaihtaa asentoa.

Vielä seuraavana päivänäki oli reisilihas kipiä ja tuntuu pientä kireyttä ja arkuutta koko jalaas kantapäästä perskannikkahan asti. Nyt onneksi on jo niin selekä ku jalakaki parantunu.

Eileen flikka lähti junaalemahan takaasi kotia. Silläki on loma tältä erää loppu. Vävypoijalla on jo viikko sitte alaannu työt. 

Mainokset

Kati Lepistö & Leeni Peltonen: Silmänräpäys

Tosikertomus Kati Lepistön elämästä.

Kati oli vasta 19-vuotias, kun hän kesällä 1993 lähti Los Angelesihin valokuvamalliksi. Se oli paitti rankkaa työtä, niin joskus vähä glamouriaki.

Los Angelesista löytyy myös poikaystävä, jonka kans oli välillä ihanaa, välillä kamalaa.

Tammikuus 1995 Kati oli käymäs vanhempiensa työnä kun hän sairastuu. Vain 20-vuotiahana hän sai aivorunkoinfarktin, joka vei häneltä liikkumis- ja puhekyvyn niin, jotta ainuastansa silimiä räpäyttämällä hän pystyy kommunikoomahan.

Kyse ei ollu pelekästä neliraajahalavauksesta, vaan ns. locked-in-syndroomasta, johona ihiminen jää oman kroppansa vangiksi. Hän kuuloo, ymmärtää ja tuntoo – mutta ei voi ilimaasta ittiänsä muuten ku silimillänsä.

Vähitellen kuntoutus auttaa niin, jotta hän pystyy kääntämähän vähä päätänsä. Hän oppii käyttämähän kirijaantaulua sekä myöhemmin tietokonetta kommunikoontihin.

Ei voi millää eres lujettuansa käsittää, miltä hänestä on mahtanu tuntua, ku on selevinny, jotta hän tarvittoo lopun elämäänsä toisten apua, ei enää koskaa kävele, eikä oo toiveeta puhekyvyn palautumisesta.  Kuinka moni olis luovuttanu?

Erica Spindler: Riivattu

Omasta kirijahyllystä välipalalukemista kirijaston kirijojen välihin. Ei oo mitää muistikuvaa, koska oon kirijan hankkinu ja lukenu erellisen kerran. Oli taas aiva niinku ennen lukematoon…

Mira Gallier on lasitaiteelija/-restaurooja, jolla oli menestyvä yritys ja onnellinen avioliitto. Sitte tuli hurrikaani Katrina, joka toi palijo töitä Miralle, mutta vei aviomiehen.

Jeffin ruumista ei koskaa löytyny. Jeffin isä syyttää Miraa poikansa kuolemasta.

Mira ei tunnu pääsevän yli Jeffistä, mutta aika teköö kuitenki vähitellen tehtävänsä.

Sitte alakaa tapahtua murhia, joittenka uhurit kyetähän yks toisensa jäläkihin yhyristämähän Mirahan. Mira itte joutuu epäällyksi, mutta voisko olla niin, jotta hän on kuitenki viatoon ja itte vaaras?

Nyt mulla oli aika aikaases vaihees jo selevää, kuka on murhaaja, vaikka kirijaalija yritti heitellä epäälyksiä muittenki päälle. 

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

Anita on kirijaalija, joka viettää viiskymppisiänsä ystäviensä seuras.

Häntä aharistaa ajatus, jotta pitääs taas ryhtyä kirijoottamahan uutta kirijaa. Se prosessi vie hänet aina masennuksehen.

Hän toivoo, jottei hänen tarttisi kirijoottaa enää koskaa yhtäkää kirijaa. Sempä takia hän kysyy synttäriillänsä, jotta kuka hänen ystävistänsä suostuus tappamahan hänet. Tai ainaki olemahan hänen kans loppuhun asti, jos hän itte tappaas ittensä. Tai olis eres niin kauan hänen seuras, jotta häneltä on niin kunnolla taju pois jottei hän enää siitä virkuaasi.

Ystävien vastaukset on aika ennalta orotettavia. Toisaalta Anitan puheet pistetähän hänen synkkämielisyytensä ja humalan piikkihin.

Miestänsä Anita ei halua sotkia asiahan, vaan hän suunnitteloo tekevänsä sen sitte joskus, ku Sakke on reissus. Ulukomaille hän ei halua lähtiä sitä tekemähän. Ja hän epäälöö, josko sitä eutanasiaa sieläkää sais elämänhaluttomuuren ja masennuksen takia.

Mikä on Anitan ratkaasu? Se sun pitää lukia itte.

Sinne ne poijat meni

Poika on ollu tään viikonlopun Rymyn kans täälä. Miniänalaku jäi Mortin kans kotia. Kumpiki karvakaveri sai jakamatoonta huomiota. Me ollahan taas toimittu eilinen päivä Rymyn seuraneitiinä, ku poika oli koko päivän johonaki demotapahtumas ja kaverien kans.

Mä nukuun päikkärit Rymylin kans, ollahan riehuttu sen Nasu-pehemolelulla ja käyty lenkillä. Sekä tietysti rapsuteltu joka välis.

Viimme viikonloppuna, ku nuoret lähti, niin oli puhetta, jottei tällä kertaa tehtääsi pitsaa. Niimpä mä tein uunimunakkahan, mihinkä laitoon paprikaa ja kinkkua ja juustoraastetta. Ei ny niin kovin kasevaa (= hääppöistä), mutta tulihan tuo syötyä. Hyväskääseksi tein suklaasen juustokakun. Se oli kaikkien mielehen. Poika halus vierä sitä morsmaikullekki maistiaasiksi.

Eileen tein makaroonilooran tummista makarooniista. Sitä tuli niin isoo satsi, jotta laitoon osan foliovuokahan ja tälläsin sen poijan joukkohon.

Tänään piti teherä isännän pyynnöstä kropsua (= pannukakkua). Kanelia laitoon, mutten kaaremuoria (= kardemummaa) ku siitä ei meillä kukaa perusta (= välitä). Näytti tuo kelepaavan hillon ja vanilijavaahron kans.

Poika lähti tuos viiren, kuuren mais ajelemahan kohti Hyvinkäätä. Ja mä rupesin taas vaihteeksi leipomahan, ku flikka on tulos huomenna. Teen suklaatäytekakun. Eikähän se oo ny jähtyny sen verran, jotta mä voin mennä sen täyttämähän ja kuorruttamahan.

Annika Sjögren: Mereltä käy myrsky

Louise Strandberg toimii rehtorina Rosenbäckin koulus. Yks koulun opettajista huomaa pienellä Daniel-poijalla pahoonpitelyjäläkiä muistuttavia jäläkiä vartalos. Louise joutuu kuttumahan poijan vanhemmat koululle keskustelemahan asiasta.

Louisen pitääs teherä ilimootus aina, ku epäällähän pahoonpitelyä, mutta hän tuloo luvanneheksi poijan isälle pirättäytyvänsä toistaaseksi ilimootuksen tekemisestä, ku isä vakuutti, jotta ei tuu enää tapahtumahan mitää sellaasta, josta tarttis ilimoottaa. Louise ehkä halus sillä lieventää vähä omaaki syyllisyyttänsä, sillä hän oli just riirelly oman teini-ikääsen tyttärensä kans ja oli riitelyn tuoksinas jopa lyöny tytärtänsä.

Miehenkää kans ei mee hyvin, kun tämä on avioliiton aluusta asti teheny syrijähyppyjä.

Pian Louisen elämäs alakaa tapahtua asioota, joita ei pysty hallittemahan. Tytär häipyy riiran jäläkihin eikä vastaa puhelimehensa. Mies väittää olevansa äiteensä luona auttamas remontis. Koululla on nuori, flirttaaleva harijoottelijapoika. Danielin kohtalo vaivaa ja seki ajatus, jotta tämän isä vaikutti jotenki tutulta.

Täs vähä jokahinen on syyllinen johonki ja kaikki asiat tuntuu olevan jotenki kytköksis toisihinsa. Loppua kohti meno muuttuu hurijemmaksi ja lukijaaki jo jännitti, kuinka kaikki tuloo päättymähän.

Shari Lapena: Vieras talossa

Karen Krupp ajaa pahan kolarin ja menettää lähimuistinsa. Hän ei tierä, mitä on tapahtunu ennen kolaria tai minkä takia hän on kaahannu vaarallisesti päin punaasia ja lopuuksi päin sähkötoloppaa. Ja mitä hän on teheny kaupunginosas, johonka hänellä ei pitääsi olla mitää tekemistä?

Kolaripaikan lähistöltä hylijätystä ravintolarakennuksesta löytyy miehen ruumis. Mies on ammuttu kuoliahaksi ja poliisi alakaa tutkia Karenin maharollista osuutta murhahan.

Täytyy sanua, jotta juoni oli punottu sen verran taitavasti, jotta mä tein ainaki vääriä johtopäätöksiä. Täytyy laittaa kirijaalijan nimi mielehen ja ettiä muitaki hänen kirijojansa lujettavaksi.