Annika Rentola: Pystytkö sanomaan perkele? – 15 tarinaa aivohalvauksesta

Rentola on haastatellu tähän kirijahansa 15 aivohalavauksen saanutta ihimistä, jokka kertoovat sairauresta ja sen aiheuttamista muutoksista elämähän. Tähän oli saatu hyvinki erilaasia kertomuksia.

Aika yksoikoosesti sitä on kuvitellu, jotta aivohalavaus vaurioottaa vain liikunta- ja puhekykyä, mutta tämä kirija kyllä osootti, mitenkä palijo laajemmin ja monikirijoosemmin se voi vahingoottaa toimintakykyä.

Aivohalavaus on yleesnimitys usiamman sorttisille sairauksille ja nimestä on vähä vääntyä, ku Potilasjärjestö Aivoliitto on sitä mieltä, jotta pitääs puhua aivoverenkirtohäiriöstä aivohalavauksen sijahan. Perusteena on se, jotta aivoos ei oo lihaksia, jokka vois halavaantua ja pelekona se, jotta ihimiset ei ymmärrä hakeutua hoitohon, jos ei niitä halavausoirehia oo. Pitävät tuota aivohalavaus-sanaa vanhanaikaasena.

Monesti sitä ajatteloo, jotta se on vanhusten vaiva, mutta täs kirijas oli myös nuorena aivohalavauksen saanehia. Joka haastattelun peräs oli tietopaketti niistä asioosta, mitä siinä kyseeses jutus tuli ilimi. Ne oli vielä varmemmaksi vakuureksi koottu kaikki kirijan loppuhunki, joka mun mielestäni olis riittäny täysin, koska nyt tuli vain turhaa toistua. Olis voinu ennemminki laittaa vain siihen haastattelun perähän hakusanat ja miltä sivulta löytyy lisätietua.

 

Mainokset

Asiatoonta

Huomasin, jotta harvenoo tännekki kirijoottamiset aina vain. Sitä on vain niin rättipoikki töiren jäläkihin ja ehtoot menöö muutenki vinkiää, jottei enää taharo jaksaa kirijoottaa. Ei sen puolehen, jotta olis mitää asiaakaa.

Viikot menöö omalla painollansa, joskus nopiempaa, joskus kituuttamalla.

Tällä viikolla meillä oli töis niin mahtava TET-harijoottelija, jottei mun aikana oo ollu yhtäkää sellaasta. Oli niin kätevä poika, jotta kaikki hommat sujuu eikä millekkää työlle se nyrpistäny nenäänsä. Se mm. pesi torstaina myymälän laattiat niin jotta mä säästyyn siltä tällä viikolla. En olsi kyllä palijo keriinnykkää, ku oli laskutusta. Tai pakkohan se olis ollu johonaki välis, ku sitä hommaa ei muut tee.

Sain myityä nelijät sukat pomolle ja sitte eherootin, jotta voisko niitä jälijellä olevia ottaa myintihin heille, ku sielä muutenki myirähän työvaattehia. Se lupas heti. Nyt mulla on sielä ”tilimyinnis” kuuret miesten syylingit. Toki tähänastiset kommentit on kertonu, jotta ei niille sieltäkää löyry ostajaa. Kellä on omasta takaa tekijä tai sitte ovat sitä mieltä, jottei villasukkia tuu juurikaa käytettyä. No, tuon pois viimmeestään sitte ku työt loppuu, jonseivät mee kaupan. Pomo toi mulle vielä yhyret langat, jotta kutoosin niistäki sille – tai oikiastansa isännälle – sukat.

Tänään sain aikaaseksi kuvata jälijellä olevat muksujen villasukat ja laitettua ne naamakirijan kirpparille. Maire yritti houkutella mua joulumyijääsihin niitten kans, mutta emmä enää lähäre siihen rumpahan. Työmäärähän nähären tuotto on olematoon. Ja toisaalta sitte pitääs olla palijo enämmän myitävää ku mitä mulla ny on. Sittekki tuloo joku aina kysymähän sellaasta, mitä ei löyry. Tai kertomahan, jotta hän teköö itte. Ja vaikkei sitä äänehen sanota, niin suluus kuuluu selevästi, jotta (parempia ja komiempia).

Eileen mulle tehtihin työsopimus tälle jaksolle, ku palakanlaskenta oli sitä kaipaallu.

Säät on ollu, mitä on ollu. Pimiää ja vielä pimiempää, sitte kaharen päivän talavi ja nyt sataa taas vettä.

Tapahtuu muuten yllättävä asia tänään. Mä oon kehunu monikertoohin Kaarapajaa, mihinä me huollatetahan autot. Mun Korillahan oli sielä joku aika takaperin. Tänään sieltä emäntä soitti isännälle (isäntä tilas huollon ja lasku oli sen nimis) ja kertoo, jotta hän on tekemäs kirijanpitua ja huomas, jotta mua on laskutettu 4,20 € liikaa. Kuulemma seuraavasta laskusta saa vähennystä 10,- tai sitte saa tuon rahan tilille. Onko oikiasti olemas näin rehellisiä yrittäjiä?! No, koska ei ollu isännän rahoosta kysymys, niin se retevää lupas, jotta ei tartte palauttaa. Käski ostaa sillä muksuulle karamälliä.

Ei näköjään oikeen nykkää pysy ajatus kasas, ku tää on tälläästä pomppimista asiasta toisehen.

Outi Pakkanen: Rakastaja

Slaughterin jäläkihin Pakkanen tuntuu kovin kesyltä, mutta mukavalta lujettavalta. Pakkanen keskittyy enämmän ihimisihin ja niitten suhteehin, mikä on mun mielestäni mielenkiintoosta.

Täs kirijas on joukko ihimisiä, jokka on aikoonansa ollu rivitaloonaapuria. Silloon kanssakäyminen oli luontevaa. Pirettihin yhteesiä kekkeriä ja tehtihin talakoohommia.

Ku porukka vähitellen muutti muolle asumahan, niin he päättivät jatkaa yhteyrenpitua kokoontumalla silloon tällöön syömähän vuorootellen jokaasen kotona. Tällä kertaa kokkausvuoro on Veera Halmeella. Veera ei oo varsinaanen kokkausintoolija ja siksi hän kyseli ruaanlaitto-ohojeeta Anna Laineelta. Annan ohojeella ruaat onnistuu hyvin. Mutta muuten ilta ei menny ihan nappihin.

Pian illanvieton jäläkihin Veeran autosta puhkootahan kummit ja hän saa ikäviä viestiä. Eikä se jää siihen, pahempaa on tulos.

Melekeen yliajo!

Meinasin aamulla päästää oravaraukan hengestänsä. Polokupyörällä!

Oon ny säiren sallies kulukenu pyörällä töis.

Tänä aamuna meni orava pyörätien yli ja kun se huomas mun, se lähti juoksemahan pyörätien reunaa mun erellä. Sitte se pysähtyy, nousi takajaloollensa ja jäi kattomahan mua.

Ja justihin, ku olin ohittamas sitä, se päättiki lähtiä takaasi pyörätien yli. Sain väistettyä sitä ja päästihin kumpiki säikähryksellä.

Kyllä olis ollu kauhiaa, jos se raukka olis jääny alle.

Sä näytät palijo vanhemmalta

Mulla oli tänään töis ”ilo ja kunnia” palavella yhtä asiakasta, joka on – kuinka sen ny nätisti sanoos – vähä myöhästyny lähärös. Oikeen kova toimittamahan ja aikaa kuluu puoli tuntia 1,50 euron ostoksen kans. Se on joka kerta käyresnänsä muistanu kertua, kuinka se täytti 60, mutta yhtää ei tunnu siltä. Ja puhelimesta meirän piti kattella ja ihastella kuvia lapsenlapsista ja synttärikakusta ja käsitöistä…

Siinä se sitte kysyy multa, jotta onko mulla muksuja tai lapsenlapsia. On ja ei, oli mun vastaukset.

Seuraavaksi se kysyy, jotta kuinka vanha mä oon. Kummä kerroon rehellisesti, jotta 55, niin se tuumas välittömästi, jotta ”Sä näytät palijo vanhemmalta. Sä näytät yli kuuskymppiseltä.” Kiitos! Toki yritin ottaa otin sen huumorilla ja totesin pomolle, jotta mun piti oikeen ruokatunnilla tarkastaa peilistä, jotta onko mulla joukos se sama naama, jonka aamulla näin peilistä.

Ehtoolla toimitin näistä ”kehuusta” isännälle ja sitäkös nauratti. Mun mielestäni vähä liikaki palijo… No niin, naurakaa ny teki. Mäki yritän 😀 

Noloja tunnustuksia

Ei oo pitkäkää ku mä täälä teille trossasin (= kehuskelin), kuinka mä oon saanu painua purotettua.

Nyt pitää häpiäkseni tunnustaa, jotta meneellänsä on noususuhuranne. Mutta vain painon suhteen. Häitten jäläkihin on lipsuttu ja pahasti. Isäntä on kantanu nisupussia toisensa jäläkihin kaupasta kotia ja minä ku oon heikko luonteheltani ja vahava varreltani, niin en oo kyenny vastustamahan houkutusta. Pari kilua on jo tullu takaasi. Musta tuntuu, jotta mä syön ku talaviunille valamistautuva karhu. Kaikki käy. Mitä epätervehellisempää, sen paremmin maistuu.

Lisäksi mä oon teheny sen virheen, jotta oon töihin ottanu yhtä pienet evähät ku ennen toimistotöihin. Kumminki tuo työ on niin palijo fyysisempää, jotta mun maha murajaa kaiken päivää. Ku tuun töistä kotia, mä syön ku olsin näläkäkuoleman partahalla. Ja se sama meno jatkuu koko ehtoon. Toisaalta jos tuo työ ei olsi nuon fyysistä, niin luultavasti painua olis tullu jo palijo enämmänki. Tänä päivänä otin eilistä hernesrokkaa evähäksi ja yhtäkkiä havaattin ruokatauon jäläkihin, jotta kello oli jo melekeen kolome, enkä ollu vielä pitäny eres ehtoopäivätaukua, ku ei ollu näläkä. Täytyy ny yrittää – taas kerran – ryhyristäytyä.

Toinen noloo tunnustus liittyy seki häitten jäläkeesehen aikahan. Mun nimittään piti vierä isännän ja poijan puvut ja oma juhulatanttuni pesulahan heti häitten jäläkihin. Hmmm, häistä on ny yli kaks kuukautta ja jo viimme viikolla sain ne vietyä…

Viimmeesin tunnustus kertoo kuinka suuresti mä ”rakastan” siivuamista. Tää mun ”työhuone” on jatkuvan kaaoksen vallas. Esim. kouluaikaaset mapit oli vielä leviällänsä tuos kirijahyllys. (Eihän koulun loppumisesta oo vasta ku nelijä kuukautta…) Eileen mä vähä yritin järijestellä tavaroota paikoollensa. Sieltä tavarakaaoksesta löytyy yks pussi, jonka päätin vierä flikan huonehen naulakkohon. Ja voi herrijjee, mitä mä huomasin sielä naulakos! Viimme jouluusen hantuukin (= pyyhkeen). Mistäkö mä tierän, jotta se on viimme joulun aijalta? Siitä, ku anoppi on aikoonansa antanu meirän muksuulle jouluaiheeset kylypypyyhkeet ja ne tosiaanki otetahan käyttöhön vain joulun aikana.

Kyllä mä varmahan oon sielä kämpäs käyny joulun jäläkihinki ja toivottavasti oon joskus jopa siivonnukki, mutta en ilimeesesti oo sitte kattonukkaa sinne naulakkohon päin, ku hantuuki on saanu roikkua sielä kaikes rauhas melekeen vuoren. Mutta kerkiän mä ny sen sopivasti pestä vielä ennen joulua. 😀

Nämä tunnustukset on ny sellaasia, jotta oikiasti pitääs ymmärtää hävetä ja olla eres hilijaa, mutta tänne mä ny ne kirijoottelin. (Saa nauraa.)

Ei tullukkaa vierahia

Siskoonflikan oli meininki tulla perheenensä meille viikonlopuksi, mutta joutuuvat siirtämähän tuloansa tuonnemmaksi. Niimpä meillä ei tällä(kää) viikolla tehty suursiivoja. Kummasti mä silti oon saanu aikani kulumahan. Mitää en muista teheneheni.

Työkaveri on kesälomalla. Se lähti ulukomaille kattelemahan kesää, ku ei sitä täälä oo näkyny. Töis on muutenki ollu aika hilijaasta paitti perijantaina oli vähä vilikkahampaa. Oon yrittäny sitte eres siivoolla päivittään jotaki nurkkaa ja järijestellä ja täyrentää hyllyjä.

Eileen satoo vettä koko päivän. Oli justihin niin tylsä sää, jottei oikeen huvittanu mikää. Niimpä mä sain päähäni, jotta mun pitää löytää ittelleni uus tuulipuku tai eres takki. Käytihin ensi ruokakaupas ja sitte Tokmannilla. Sielä olis ollu takiista -25%, mutta ei oikeen löytyny mieluusta (tai mieluusan hintaasta).

Isäntä eherootti, jotta lähäretähän käymähän Halpa-Hallis. Sopii mulle. Mutta emmä löytäny sieltäkää. Yks olis ollu, mutta se maksoo toistasataa ja minä en nuukana ihimisenä suostu maksamahan niin palijua. Sen sijahan mä löysin Waldemarille niin synttäri- ku joululahajanki. 😀 Jottei se ny sentäs aiva hukkareissu ollu.

Tänä aamuna hämmästys oli suuri, ku näytti siltä, jotta olis tulos komia, selekiä päivä. En eres muista, koska olis viimmeeksi ollu aurinkoosta. Heti vaikutti mielialahan.

Isännän herättyä mä alakasin pyykinpesuhun. Vein ne narulle kuivamahan. Eihän ne ny sielä enää täysin kuiviksi tuu, mutta tuloo eres raikas haju.

Ruaaksi tein hernesrokkaa, kun mun on teheny sitä jo piremmän aikaa mieli. Isäntäki tuumas, jotta olipa se taas pitkästä aikaa hyvää.

Raija soitti päivällä ja puhuttihin pitkähänsä. Sovittihin, jotta yritetähän vielä tämän vuoren puolella käyrä syömäs ja päivittämäs viimmeesimmät kuulumiset.

Siitä mä sain niin palijo virtaa, jotta menin ruaan jäläkihin haravoomahan. Yks peräkärrykuormallinen tuli lehtiä, vaikka en ottanu ku vähä toisesta päästä puutarhaa. Hetken päästä se on samanmoinen, ku puis on vielä niin palijo lehtiä.

Annoomma siinä isännän kans samalla terijoen salaville tappotuomiot. Näyttää olevan jotaki sienikasvustoa kummanki rungos. Isoompi niistä on niin likellä taloon nurkkaa, jotta jos se siitä päättää lahota poikki, niin hyväs lykys (= hyvällä onnella) se tuloo raamit kaulas tuvan klasista sisälle. Ne on vain pirullisia hävitettäviä, ku kuivanehet oksakki alakaa vesoomahan vaikka ne ei olsi eres maata vaste.