Pakollisia puutarhakuvioota

Keväällä, ku tuluppaanit tuloo pintahan, mä aina muistan mainita, jotta pitää syksyllä kaivaa ne ylähä ja jakaa, ku ovat joko kokonansa karaannehet penkistä tai kasvavat ryppähis tai ovat taantunehet huomattavasti.

Mutta muistanko mä sitä syksyllä? No en tietystikkää. Nyt mä olin fiksu (?) keväällä ja laitoon niihin sellaaset pienet puutarhakyltit pystyhyn, jotta löyrän, mistä mun pitää kaivaa. Emmä olsi kyllä nykkää muistanu, mutta onneksi isäntä kysyy, jotta meinaaksä jakaa ne tuluppaanit. Jotta hän voi kyllä tulla avuksi.

No heleskuta, jos isäntä lupaa tulla lapion vartehen, niin emmä jää kyllä orottelemahan parempaa tarijousta! Siinä sitte innostuttihin teköhön vähä enämmänki. Pistettihin yks ruomenelle pääsny (= hoitamatta jäänyt) penkki siliäksi. Siinei ollu muuta ku kuunlilijaa ja jotaki viheliäästä ukonkellua (= ukonkelloa), joka on levinny joka puolelle markkia. Lupasin isännälle, jotta saa kylyvää tilalle nurmikkua (= nurmikkoa).

Sitte suunnattihin ulukokartanon erustalle. Sen on vallannu tuoksumalva ja se ukonkello. Tuo tuoksumalva on kans yhtä viheliäänen ku ukonkelloki. Ukonkello sentäs lähtöö nätisti nyppäämällä irti, mutta tuoksumalvalla on sellaaset juuret, jotta ei ainakaa mun voimmilla repimällä lähäre. Mä katkoon puutarhasaksilla varsia ja isäntä nosteli juurakot lapiolla ylähä. Hävityksehen!

Taltehen otettihin vain tuluppaanien, keisarinkruunujen ja yhyren keltaasen lilijan sipulit. Ja sitte löytyy erikoonen rypäs sipulia, joita en tunnistanu. Saattoo olla tuluppaanin sipulia, mutta niis oli ihan valtavasti sivusipulia.

Penkkihin jäi enää ku elokuun asteria parihin paikkahan ja kaikki lehtolaukan (en oo ihan varma lajikkehesta) pienen pienet sipulit, joita sielä oli mielettömät määrät. Penkkihin tuli palijo tyhyjää tilaa. Istutin lilijat omaksi ryhymäksensä ja tuluppaanit omaksensa.

Ne mysteerisipulit laitoon vielä eri paikkahan, jotta keväällä nähärähän, mitä niistä tuloo. Vai tulooko mitää. Ja muistetahanko enää keväällä, jotta mitä me ihimeteltihin tai mihinkä ne istutettihin tai minkä takia ne on eri paikas. 😀 Varsinaaset hortonoomit asialla.

Lopuuksi käytihin perkaamas vähä altahan ympärillä olevaa kasvustoa. Ei oikeen voi sanua, jotta kukkapenkkiä, ku siinei oo penkistä enää tietuakaa, mutta siinä kasvaa iiriksiä, päivänlilijaa ja sitä perhanan ukonkellua ja ompa sinne levinny riippapihilajan alta muutama saniaanenki. Ja villiheinä ja kaiken muunki sorttinen heinä.

Tänään käyyn noukkimas (= poimimassa) kehäkukkien siemeniä taltehen. Unikootten siemenkorat ei vielä heläjä, jotta niitä saarahan jonku aikaa orotella. Uskoosin, jottei isäntäkää hosu niitä ny sieltä hävittämähän, ku se näki tänä vuonna, kuinka hyvin erellisvuoren siemenistä saatihin uusia, komeeta kukkia.

Viikonloppu katos

Kyllä viikonloput on hupenevaasta sorttia. Vaikka kuinka jatkettihin päivää yöstä, niin äkkiä se vain taas meni.

Poijan porukka tuli kahareksan jäläkihin perijantaiehtoolla. Tällä kertaa miniänaluun 11-vuotias tytär tuli ensivisiitille meille. Ollahan nähty erellisen kerran pari vuotta sitte. Silloon se oli vielä aiva pikkuflikka, nyt jo nuori naisen alaku. Hoikka ku pajunvitta ja luvattoman pitkältä jalakoja. 😀 Oikeen herttaanen flikka, ei voi muuta sanua. Se tykkäs, ku sai majoottua meirän flikan kämpäs. Sillä oli sielä täysin oma rauha ja oma telekkariki.

Tein perijantaiehtooksi proileripiirakan ja salaattia. Eileen tein isoon satsin makaroonilootaa.

Poika oli koko lauantaipäivän kisaamas. Tällä kertaa ei äänenpaineesta vaan äänen laarusta. Laatu oli piisannu nelijäntehen sijahan, mutta ei tuo vaikuttanu kovin pettyneheltä, vaikka voittamahan oli lähtenykki.

Miniänalaku ja flikka viettivät hauskan päivän Ireaparkis (= Ideaparkissa). Olivat ajanehet karttinkia (= kartingia), pelannehet minikolffia (= minigolfia) ja ihaallehet Latelan autoja.

Ehtoolla, ku poikaki oli kotiutunu kisoosta lähtivät vielä uurestansa Ireaparkkihin , ku sielä oli ilotulitus ja Latelan Scooter piti tulishown. Sieltä tultuansa menivät vielä saunahan, niin jotta nukkumahanmeno siirtyy sunnuntain puolelle.

Tänään sitte yhtä jos toistaki väsytti aamusta. Nuorille tuli vielä kaveriperhe tänne kaffittelohon ennen ku nämä lähtivät ajelemahan kotua kohti.

Me riekuttihin etenki Rymyn kans ja Mortille sai nauraa, ku sitä ei meinannu saara poijan kämpän puolelle millää. Ei kuttumalla eikä aina eres ruokaa lupaamalla. Se on ruvennu epäluulooseksi, ku se tietää, jotta johonaki kohtaa ne kuttuu sitä varte, jotta joutuu kulijetuskoppahan.

Torey Hayden: Satutettu lapsi

Täs kirijas Torey Hayden on muuttanu Amerikasta Walesihin, mihinä hän asuu miehensä ja pienen tyttärensä kans.

Hänellä ei oo lupaa työskennellä sielä ammatisnansa muuta ku vapaaehtoostyöntekijänä. Hän käy Glan Morfan ryhymäkoris (= ryhmäkodissa) tapaamas 11-vuotiasta Jessietä. Jessietä ei käy juuri kukaa muu kattomas. Tuntuu, jotta omat vanhemmakki on hylijänny flikan.

Jessie valehteloo kaikesta ja koko aijan. On vaikia tietää, mikä hänen puheestansa on totta, mikä keksittyä.

Mä oon useen ihastunu Haydenin oppilahisihin (= oppilaisiin), mutta Jessiestä mun oli vaikia tykätä. Hayden ei kuitenkaa luovuttanu, vaan kerta toisensa jäläkihin hän palas Jessietä kattomahan ja vähitellen seleviää syy flikan käytöksehen.

Vuosia myöhemmin Hayden saa vielä yhteyrenoton Jessieltä.

Silimät salamoottoo

Mun silimät salamoottoo. Ei kiukusta kumminkaa. Mutta mä näjen salamoota.

Yhtenä ehtoona nukkumahan mennes havaattin, jotta joku välähti silimäkulumas. Yritin muistella, jotta onko luvattu ukonilimaa. Arvelin nimittään, jotta se välährys tuli pihalta. Mutta sitte hoksasin, jotta se välähtely näkyyki ihan vain mun omis näkimis ja varsinki silloon, ku käännän päätä vähä nopiempaa.

Ensimmäänen ajatus oli, jotta nyt mä oon vissihin tulos lopullisesti hulluksi. En keherannu eres isännälle mainita asiasta. Sitte rupes mietityttämähän, jotta jos silimis onki jotaki vikaa. Niimpä mä kuukletin ”välähdyksiä silmissä” ja löysin seliityksen Terveyskirijastosta. Se seliitys on tietysti VANHUUS!

Välährykset ei erootu päivällä niin hyvin, mutta nyt ku tierän, mistä on kyse, tajuan, jotta mulla uiskenteloo näkökentäs tummia ”retalehia”. Merkit on siis selevät. Toivottavasti tämei enteele verkkokalavon irtuamista, se olis jo huomattavasti ikäveet juttu. Jotta tälläänen ”sairaskertomus” tällä kertaa.

Hautajaaset

Tänään oli tärin (enoon vaimon) hautajaaset. Käytihin vain kirkolla ku muistotilaasuus oli vain likisimmille. Ei ollu kirkoskaa mitää väentungosta. Muutama entinen naapuri sukulaasten lisäksi.

Mä pähkäälin pitkähän, jotta voinko teherä niin, jotta vien vain yhyren ruusun hauralle enkä käy laskemas sitä ollenkaa kirkos. Mutta tulin sitte kumminki siihen tuloksehen, jotta hain eileen pienen kukkavihoon. Tänään totesin, jotta olis se yks ruusu ollu ihan ok, ku Eira lähtiki tuhkattavaksi ja omalla väelläki oli vain yks valakoonen ruusu jokahittella. No, me ei sitä tieretty ja velijelläki oli kukkavihko. Se oli Eiran ja Eeron kummipoika.

Tämä Eero on ny se sama enoo, joka muutama vuosi sitte eksyy marijamatkallansa ja joka kerkes olla 14 tuntia katees. Tänä päivänä Eero on jo niin huono jaloostansa, jottei se enää karkaa marijamettälle. Ja muisti on suurimmaksi osaksi karonnu. Hyvin se silti jaksoo ainaki siunaustilaasuuren.

Pappia mä vähä moitiin, jotta oli teheny kotiläksynsä huonosti, ku se kävi meiltä kysymäs, jotta millä nimellä vainajaa kuttuttihin. Jotta oliko se kuttumanimi Onerva vai Inkeri. Tä? Mikä ihimeen Inkeri?! En ollu ikänä kuullu Eiraa puhuteltavan muuksi ku Eiraksi. Onerva oli kyllä toinen nimi, mutta mistä se Inkeri tuli?

Toki mä ymmärrän, jotta läheesten kans ei se asia välttämätä ollu tullu puheeksi. Sielä on varmahan puhuttu pääasias äiteestä ja mummasta. En tierä, olisko ollu joku kesäpappi, ku tuntuu, jottei se toimitus oikeen ollu hanskas, ku sitä käsis ollutta kirijaa piti plärätä erestakaasi ja siirrellä tarralappoja paikasta toisehen niin, jotta mua se ainaki häiritti.

Ku Eiraa oli lähäretty viemähän, serkun poijat opasti meirät Eiran hauralle, jotta saatihin jättää kukkavihoot sinne. Yksittääset ruusut vietihin muistotilaasuutehen. Olimma isännän kans kotona jo puoli kahareltatoista.

Mitää en oo teheny

Viikko meni taas enkä mitää mainittavaa oo saanu aikahan. Iliman isäntää marijat olis vielä puskis ja mehut keittämätä. Sen verran mun piti teherä, jotta sulatin pakastimen ja laitoon mehut tölökkiihin ja pakkaasehen.

Mä oon oikiastansa ittekki tympääntyny itteheni ja laiskuuteheni, mutta ei sekää saa mua liikkeelle. Ärsyttää seki, jotten nimenomaan saa ittiäni liikkeelle. Viimme pyhänaikana, ku kävin Rymyn kans lenkillä, niin totesin, jotta miksei vain tuu lähärettyä kävelylle ihan itteksensäkki. En tierä. Ei oo mitää muuta syytä ku laiskuus.

Mä aina välillä saan sellaasia puuskia, jotta hetken aikaa oon tekevinäni jotaki, mutta ne jää kovin lyhytakaasiksi eikä tuu mitää valamista tai näkyvää. Viikolla mä aina suunnittelen, mitä kaikkia mä kerkiän teherä viikonloppuna. Suunnitelmiksi jää kaikki.

Rymystä muuten tuli mieleheni, jotta ne oli joutunu käyttämähän sitä eläänlääkäris ja silloli torettu keuhkokuumet! Oli se ny vissihin tänään ollu jo paremmas kunnos, ku oli riepoottanu lelua ja kurmoottanu (= kurittanut) kissiäki.

Kari Hanhisuanto: Pakotetut

Olipas kammottavan mielenkiintoonen tuttavuus tämä kirijaalija!

Tapahtumat alakaa, ku nuori yksinhuoltajaäitee puukoottaa Kemin kaupunginvaltuuston kokouksesta poistuvan Jonna Saaren. Poliisin ei tartte ettiä tekijää, sillä hän jää paikalle mutta ei suostu puhumahan kuulusteluus yhtää mitää. Teon motiivi jää pimentohon. Kummalliseksi asian teköö se, jotta puukoosta löytyy Kittilän kunnanvaltuuston puheenjohtajan sormenjäläki. Onko kysees poliittinen murha?

Jonna Saaren puukoottaja istuu telekien takana ku seuraava murha tapahtuu. Tekijänä taas nuori yksinhuoltaja. Tosin aluuksi sen vois kuvitella ollehen liikenneonnettomuus.

Tosi pirullinen juoni ja mä menin taas täysin halapahan ja epäälin aiva väärää tyyppiä. Se tuli seleväksi siinä vaihees, ku tämäki tyyppi pääsi hengestänsä.

Meinasin yhtenä aamuna myöhästyä töistäki, ku murhaaja oli justihin seleviämäs, enkä meinannu malttaa lopettaa lukemista. Tosin lukemista hirasti se, jotta tämä kirija oli ollu laihnas johonaki, mihinä on vakavia sisäilimaongelmia. Se haisoo niin vahavasti, jotta sitä piti pitää maharollisimman kaukana ittestä.

Tulivat ja menivät

Poijan väki teki taas pikapyrähryksen viikonloppuna. Perijantaiehtoolla tulivat joskus kahareksan – puoli yhyreksän aikoohin ja tänään lähtivät jo nelijän jäläkihin ehtoopäivällä. Ja siinä välis kerkesivät käväästä viettämäs kaveripariskunnan kolomekymppisiä. Sattunehesta syystä ne vietettihin vasta ny, ku toinen on keriinny täyttää jo 31. 😀 Mutta mukavaa oli kuulemma ollu. Hyvä niin.

”Poijat” oli meillä sen aikaa hoiros. Erityysen ihanaa oli, ku kumpiki otti ny mun vähä niinku turvaksensa. Koira makaali mun jaloos niin ehtoolla ku aamullaki ja aamulla sen piti päästä oikeen sylihinki. Yöllä kumpiki tuli meirän kans nukkumahan. Mortti tuli mun rinnan päälle maata ja keheräs niin, jotta tärinä tuntuu oikeen rintakehäs. Ja Rymy makas kiinni jaloos. On ne suloosia!

Ja kolomen viikon päästä ne tuloo taas ku poijalla on jokku kisat. Silloon tuloo myös miniäkokelahan tytär, 11 vee, ensvisiitille meille.