Löytyy!

Tänään oli taas työttömyyspäivä. Se kuluu ”perinteesesti” asiootten hoitohon.

Aamulla kävääsin hammaslääkäris. Tällä kertaa oli vuoros ihan perustarkastus. Mähän varasin aijan siihen jo ennen ku tuo poskihammas alakoo oirehtimahan. Reikiä ei löytyny, mutta kielen sivus oli vaalia kohta, josta lääkäri meinas, jotta vois olla hankauma, ku poskihampahas paikan reuna oli terävä. Ja joo – siinä kohtaa muistin, jotta onhan se aina välillä hinkannu niin pahasti, jotta puhuminen on ollu vaikiaa. Se hioo paikan reunan ja laittoo vielä varmuuren vuoksi kontrollin vajaan kuukauren päähän. Ja suuhykienistille aijan hammaskiven poistohon.

Kotia tultua haukkasin hätääsesti voileivän ja lähärettihin ny kattelemahan isännälle sitä kravattia. Se löytyy yllättäen jo heti toisesta kaupasta – ja taskuliina kans! On ny niin lähellä mun tantun färiä ku ikänä voi olla. Kolomannesta kaupasta löytyy paita.

Ostokset saatihin kasahan nopiaa ja sen jäläkihin mentihinki – vaihteeksi – Piikkihin syömähän.

Käytihin vielä Kelas kyselemäs eläkejutuusta, ku työkkäri yrittää häätää isäntää pois kortistosta ja eläkkehelle, mutta kun me ei oikeen tieretä, jotta mitä se nuon niinku käytännös tarkoottaa. Ihan hyvän vinkin antoo Kelan virkaalija: ansiosironnaanen kerryttää eläkettä ja sitä voi nostaa aina 65-vuotiahaksi asti. Ei siis kannata suostua työkkärin tarijouksehen.

Käytihin vielä Prismas ruokaostoksilla. Ei tullu heräteostoksia, ku oli mahat täynnä.

Kotia tultua laitoon raparperimehun tuleentumahan ja silippusin kaks pakasterasiallista ruohosipulia.

Sitte kello oliki jo viis ja mä päätin, jotta saa piisata (= riittää) tälle päivää. Laitoon tiskit koneehin ja konehen töihin.

Itte tulin netistä kattelemahan tietoja kosmetolookiista. Sen verran aion uhurata, jotta ennen häitä käyn ajattamas parran ja viikset pois ja ottamas jonku naamahoiron. Kulumakarvat pitää muotoolla ja färijätä. Kynsiäki tekis mieli, mutta sitte menöö jo yli purijetin (= budjetin).

Isännälle eherootin, jotta käytääs ennen häitä eres kerran kemuus (= tansseissa) vähä harijoottelemas, ku viimmeeksi on vissihin tanssittu sen velijenpoijan häis kohta kolome vuotta sitte… Ei se ny suoralta käreltä tyrmänny, mutta eipä näyttäny kovin innostuneheltakaa. 😦 

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Kirijan kannes sanottihin, jotta Neuhaus on Saksan eniten myyvä rikoskirijaalija.  Mun täytyy tunnustaa, jotta en ollu koskaa kuullukkaa… Saksalaaset dekkarit on tullu tähän asti nautiskeltua lähinnä tv-sarijoona. Aluuksi oli vähä hankalaa päästä sisälle tarinahan, ku henkilöötä oli niin palijo, mutta kyllä se siitä lähti aukeemahan.

Itte tarinahan meni niin, jotta Tobias Sartorius oli istunu 10 vuotta vankilas kaharen nuoren flikan murhasta, joittenka ruumihia ei löyretty. Tobias ei muista mitää murhien aijankohoralta, mutta aihetoristehien perustehella hänet tuomittihin.

Vain yks kymmenen vuoren takaasista ystävistä, Nadja – josta on sillä välin tullu kuuluusa näyttelijä – on käyny vankilas häntä kattomas ja nyt hän on orottamas vapautuvaa Tobiasta. Nadjan estelyystä huolimata Tobias haluaa palata kotikylähänsä.

Sielä häntä orottaa järkytys. Hän ei oo tajunnu, miten hänen vankilatuomionsa on vaikuttanu hänen vanhempihinsa: elinkeino on menny, kaikki on rappiolla, äiti on muuttanu pois ja isä asustaa yksin lähinnä kaatopaikaksi muuttunutta kotitalua.

Hyvin pian Tobias saa huomata olevansa ei-toivottu henkilö Altenhainis. Kototaloon seinihin ilimestyy törkykirijootuksia, isälle tuloo nimettömiä viestiä, joku tyrkkää äiteen kävelysillalta alaha liikentehen sekahan ja Tobias hakatahan.

Altenhainis Tobias tutustuu 17-vuotiahasehen Ameliehen, joka näyttää ihan toiselta 10 vuotta sitte tapetulta tytöltä. Amelie on tavattoman kiinnostunu Tobiaksen tapauksesta ja hän alakaa penkoa sitä omin päin. Sitte hän katuaa. Ja ketä epäällähän? Tobiasta tietenki.

Poliisi tutkii Tobiaksen äiteen murhayritystä ja siinä alakaa samalla palijastumahan ristiriitaasuuksia myös Tobiaksen tapauksesta.

Koko kylä on yhteestuumin pimittäny totuuren murhaillan tapahtumista ja loppujen lopuuksi vain Tobias on ollu täysin tietämätöön. 

Varokaa nettipöpöjä!

Harvakseltansa tuloo ny kirijooteltua, ku ei päivihin palijo muuta maharu ku töitä ja niistä toipumista. Työ on välillä fyysisestikki ihan raskasta ja askelia tuloo sen verran, jottei enää ehtoosin tee mieli lähtiä lenkille.

Vettä on satanu harva se päivä ja vain yhtenä päivänä tällä viikolla oon viittiny lähtiä pyörällä töihin.

Samoja töitä oon teheny ku harijootteluaikanaki. Oon töpänny, mutta oon välillä johonaki vähä onnistunukki. Yhä erelleen huono tuotetuntemus aiheuttaa ongelmia. Esim. silloon, ku asiakas tuli kassalle yhyreksän pitkän ruuvin kans. Mä luulin, jotta ne on kilotavaraa, mutta ne oliki karmiruuvia, jokka myirähän kappalehinnalla. Olis menny koko satsi melekeen yhyren ruuvin hinnalla, jos ei pomo olsi ollu toisella kassalla ja hoksannu, mitä mä oon tekemäs. 

Tiistaina mulla oli työttömyyspäivä. Sain hoirettua pari asiaa, niiku esim. jalakatuen palautuksen teekoohin. En oo sitä sitte loppujen lopuuksi eres palijo käyttäny. Tuo jalaka on ollu ny paremmas kunnos tai ainakaa se ei oo enää jatkuvasti kipiä. Päivällä kävääsin kirijastos hakemas lujettavaa ennen ku ne pistää ovet säppihin pariksi viikoksi. Sitte käytihin paris marketis ja samalla kattottihin, löytyyskö niistä isännälle mun tantun färistä kravattia häihin. Ei löytyny. Pitää joskus aijan kans lähtiä oikeen miestenvaateliikkeehin kattelemahan.

Ehtoolla vielä soittelin flikalle, ku sillä oli ollu lauantaina polttarit. Oli kuulemma ollu justihin sellaaset, kun se oli toivonukki. Ja kaasot oli oikiasti nähäny vaivaa niitten järijestämises. Siitäki se oli onnellinen, jotta lapsuusaikaaset kaverit oli lähteny sinne. Toinen Helsingistä asti ja toinen täältä kotopitäjehestä. Ja yks Oulun aikaanen ystävä, joka sittemmi on muuttanu Turkuhun.

Eileen oli komia päivä. Ku olin saanu pakolliset asioonnit hoirettua, istuksiin pihalla lukemas ja nauttimas lämmöstä ja auringonpaistehesta. Sitä herkkua ei oo liiemmin tänä kesänä ollu tarijolla. Ehtoolla normaalia saunoomista ja telekkarin kattelemista.

Myöhemmin mä siirryyn konehen äärehen ja isäntä jatkoo telekkarin vahtaamista. Oon toki aina tienny, jotta netis pitää olla varovaanen, ku sieltä voi saara viruksia konehellensa. Mutta sitä mä en ollu tienny, jotta ne voi tarttua ihimisehenki! Niin käytihin kumminki eileen ehtoolla.

Olin lukenu Iltaleherestä, jotta Härmän kylypyläs on viis perhettä sairastunu vattatautihin ja toimitin (= juttelin) siitä isännällekki. Eikö vain, ryökäles, se tauti tarttunu sieltä muhun. Puolilta öin alakoo oksettaa ja seuraavat tunnit mä seurustelinki pääasias vessanpytyn kans. Aamukolomelta olo rauhoottuu sen verran, jotta tohoriin mennä maata ja nukahrinki muutamaksi tunniksi.

Kuuren mais heräsin ja maha jo muraji, olihan se tyhyjennetty meleko perusteellisesti. Ei kumminkaa teheny mieli vielä syörä mitää, menin vain färittelöhön. Siinä vaihees ku isäntä heräs, mä päätin kokeella syörä yhyren siivun tuorekurkkua. Ei ollu hyvä irea, alakoo taas teherä häjyä. Ei onneksi niin palijo, jotta olis tarvinnu oksentaa.

Pesin vessan resinfioontiainehella, laitoon pyykkikonehen käyntihin ja menin sänkyhyn peiton alle ja ajattelin olla sielä sen aikaa, jotta olo helepottuu. Heräsin puoli kymmeneltä! Sen jäläkihin oon ollu koko päivän vähä ku toisen asialla.

Pyykit sentäs sain pestyksi ja tein salaatin, ku isäntä krillas. Syöminen alakoo kiinnostaa vasta ehtoopäivällä, ku tajusin, jotta pää on tulos kipiäksi. Oli vissihin pääsny verensokerit vähä alaha. Ruoka on pysyny sisällä, vaikka maha on pitäny melekoosta kurinaa aina ku on jotaki uskaltanu sinne laittaa. Mutta eikähän tämä tästä.

Varokaa siis nettipöpöjä, jottei käy niin ku mulle 😉 

Karin Slaughter: Kahlittu

Will Trent & Sara Linton -dekkari. Slaughterin kirijat on vain niin hyytäviä.

Täs kirijas löyretähän entinen poliisi murhattuna hylijätyltä rakennustyömaalta.

Will Trent on mukana tutkinnas.

Verta on joka paikas ja pian seleviää, jotta veri ei oo perääsin ex-poliisin ruumihista, mutta toista ruumista ei paikalta löyry. Sen sijahan löytyy verisiä jalaanjäläkiä, luoti seinästä ja vaikka mitä, joka sekoottaa tutkimusta.

Toristehet viittaa vahavasti Willin vaimohon, Angiehen, joka käytännös on ex, mutta avioeroa ei oo hajettu, vaikka Will on jo vuoren verran seurustellu Saran kans. Angie on häipyny aikoonansa Willin luota, mutta palaa aina apua tarvitesnansa tai yrittäesnänsä eroottaa Willin ja Saran.

Mutta miten Angie on sekaantunu juttuhun? Loppujen lopuuksi pahemmin ku kukaa osas ajatellakkaa…

On tämä työmaa, saatana!

Mä oon tään pyhän aikana saanu omasta mielestäni palijo aikahan. Oommä sitte kyllä aika väsyksiski.

Eileen esim. normaalien kaupaskäynnin, petivaattehien tuuletuksen/vaihron ja pyykinpesun lisäksi porstasin porstuan (= eteisen) maton, perkasin syreeniairan juuren, heiluun ympäri markkia trimmerin kans ja laitoon pioonille tuet.

Sielä syreeniairan juures kykkiesnäni kolome pikkupoikaa meni pyörillä ohitte. Ensimmäänen poloki hurijaa vauhtia, toinen huuteli peräs, jotta ”Ei jaksa näin lujaa. Käännytähän kohta.” Kolomas poika tuli omaa vauhtiansa peräs ja tuumas: ”On tämä työmaa, saatana!” Mä hihittelin sielä puskien juurella ittekseni ja tuumasin, jotta niin tämäki. Paitti jotta ku mua rupes naurattamahan, niin ei se ny niin kamalaa ollukkaa. ”Työkaverit” tosin oli aika pisteliähällä päällä. Paarmat on ilimestyny jo ja yks sai puraastua verkkarien läpi melekoosen patin reitehen.

Tänään oon jatkanu pyykinpesua, peraannu kukkapenkit ja kuopsutellu porraspäästä rikkaruohoja irti. Isäntä puolestansa on pesny loput matot painepesurilla. Mä vain kannoon ne pihalle, jotta se tietää, mikkä pitää pestä. Nyt olis meininki huilata, jotta jaksaa huomenna taas töihin.

Hyppööllä

Kaks ensimmäästä työpäivää ”oikees töis” on ny takana. Sain onneksi aloottaa sieltä helepoommasta päästä eli laskutuksesta. Toki oon aina välillä ollu myymälänki puolella niin kassalla ku muutenki, mutta enimmäksensä kumminki toimistos.

Työsopimuksehen kirijattihin keskimäärin 30 h/vko, mutta voi vaihrella 20-40 tuntihin. Tilipäiväki on heti kuun aluus, niin jotta saan jo  tältä viikolta palakan ens viikolla. 😀 Tällä tietua se yks vapaa-/työttömyyspäivä tuloo olemahan keskellä viikkua joko tiistaina tai keskiviikkona. Tällä viikolla se osuu keskiviikolle. Sen piremmälle ei vielä keriitty suunnitella.

Tänään onki sitte ollu oikeen hyppööpäivä.

Isäntä kävi ensi aamulla salilla ja mä haahuulin sen aikaa kotosalla. Kun se kotiintuu, lähärettihin hakemahan mun silimälasit.

Apteekista hain B2-vitamiinia, ku pakkaa (= tuppaa) olla suupielet hajalla. Jos siitä olis apua. Tosin voi se johtua hammastahanastaki. Kattotahan ny, mitä tapahtuu.

Sen jäläkihin käytihin kirijakaupas. Hain vähä komiempaa tulostuspaperia ja askartelukartonkia. Teen jonkimmoisen kansion, johonka laitan hääparille pitämäni puheen ja annan sen niille puheen jäläkihin. Jos se puhet menöö ihan puihin, niin saavat eres lukia sen. 😀

Sitte hajettihin niitten häälahaja ja paketoomistarvikkehia.

Kotomatkalla koukattihin vielä Tokmannille, ku isäntä tarvitti jonku lukon.

Kävin vain jättämäs ostokset kotia ja lähärin ompelimohon häätantun kans. Se sovitettihin ja otettihin mitat, kuinka palijo helemaa pitää lyhentää. Sain pari tilikkua joukkohon helemasta, jotta osatahan kattella oikian färinen kravatti ja taskuliina isännälle.

Sieltä menin kukkakauppahan. Taas piti hakia surunvalittelukukkia. Mua vuotta vanheet serkku on kuollu. Sen äitee haurattihin justihin viimme kuulla. 😦

Kotia tultua tein kortin kukkapuskan joukkohon ja lämmitin erellispäivääsen ruaan.

Syönnin jäläkihin lähärettihin viemähän kukkia. Ne käynnit on aina niin ikäviä, mutta serkun mies oli pihamaalla tyttärensä, vävynsä ja heirän pienen vauvansa kans. Vauva oli faarin sylis ja faari tuumaski, jotta onneksi on näitä ja viittas niin pikkuusehen ku nuorehenparihinki. Ei oltu kauaa, ku alakas satamahan.

Käytihin vielä postis viemäs yks kirijet ja ruokakaupas hakemas vähä täyrennystä jääkaappihin.

Kello oli kolome ehtoopäivällä ennen ku keriittihin yhtää pirättää.

Lahajan paketoottin jo valamihiksi.

Silimälasit on ollu ny pääs koko päivän ja ihimeellistä on, jottei ne purista eikä paina mistää. Yleensä niitä pitää säätää monta kertaa ennen ku ne alakaa passata päähän. Seki on oikeen mukavaa, jotta nyt näjen niin lähelle ku kauaski iliman jotta pitää vekslata niitä koko aijan pois päästä. Ainuastansa täs tietokonehella pitää olla vähä pää takakenos, ku näyttö on niin ylähällä, jottei muuten oikeen kunnolla näje.

Mä en ottanu niitä kaikkista kallehimpia enkä eres toiseksi kallehimpia linssiä, niin sen kyllä huomaa, ku sivusuunnas ei tuo tarkka alue oo kovin suuri. Mutta enkähän mä ny näillä pärijää jonku aikaa.

Vieläki oon sitä mieltä, jotta sankojen valinta meni pielehen, muttei se ny enää auta sitä murehtia. Näillä mennähän.

 

Valavottihin juhannusta

Tuli valavottua juhannusta, vaikkei ollu tarkootus. Viivi oli nimittään koko aaton vähä vaisu eikä sille maistunu oikeen ruokakaa. Häntäki oli surkiasti koipien välis. Mä ajattelin, jotta sillä on emäntää ikävä.

Ehtoon mittahan sen vatta alakoo mouruamahan siihen mallihin, jotta vattavaivojahan sillä raukalla oli, mutta tällä kertaa sillä ei ollu vattalääkkehiä joukos.

Käytin sitä vähä väliä pihalla ja yhyrellä kerralla se lairunsi ku lammas ja veteli heiniä suuhunsa niin jotta maiskutus vain kuuluu. Arvelin, jotta se yrittää helepottaa oluansa.

Siinä me sitte vistattihin erestakaasi tuvan ja pihan väliä, ku joskus puolen yön mais mahasta kuuluu sellaanenki kruplutus, jotta mä ajattelin parahaksi lähtiä Viivin kans lenkille. Eihän se sille ollu kivaa, ku maha kramppas, mutta se ei pasko muuta ku lenkillä, joten kattoon viisahammaksi vain käyttää sitä kävelyllä. Ja tulihan se kakka lopulta. Kotopihas se kyökkäs (= yökkäsi) vielä nelijä kertaa.

Kello oli puoli yks yöllä, ku päästihin tupahan. Jäin vielä istumahan keittiön rappusille koira sylis ja kuuntelin, vieläkö mahas myllää. Kahtehen asti me kuunneltihin sitä krupinaa ja kummanki silimät alakoo lupsahrella.

Siinä vaihees Viivi päätti, jotta nyt mennähän nukkumahan. Mä yritin saara sitä vielä käymähän pihalla, mutta se ei enää suostunu tulemahan. Istuu vain pukuhuonehen laattialla ja silimät painuu aiva väkisin kiinni. Ja kun mä vain yritin houkutella sitä pihalle, niin se teki mielipitehensä seleväksi ja painuu makuukamarihin sängyn päälle.

Mun ei auttanu ku kerätä siivouskomerosta rättiä joukkohoni ja toivua, jotta ei enää tulsi mitää yllätyksiä kummastakaa päästä.

Viivi kömpii perinteesesti mun peiton alle ja polovien mutkahan nukkumahan. Eikä yöllä sitte onneksi tarvinnu herätä siivuamahan.

Mutta lyhkääseksihän se yö jäi ku kahareksalta jo heräsimmä. Tarijosin taas ruokaa Viiville, mutta ei kelevannu. Niimpä me lähärimmä lenkille, kun mä sain aamupalani syötyä. (Mulle kyllä maistuu.)

Viivi oli selevästi kumminki jo paremmas kunnos, ku häntäki jo heiluu eikä ollu tiukasti koipien välis. Silti lenkillä tuli yllätyspuklu, mutta ei näyttäny menua haittaavan.

Kotia tultua maistuu vähä ruokaki, mutta ei vielä tavallisehen tapahan. Ehtoopäivällä velii haki koiran hoitohonsa ja mä menin trimmerin kans heilumahan tien vierehen. Huomasin nimittään siinä lenkiltä tulles, jotta on pääsny heinä kasvamahan luvattoman pitkäksi ojan varres.

Ehtoolla vasta käytihin juhannussaunas. Saunan jäläkihin alakoo ramaasta (= väsyttää) niin, jotta olin jo yhyreltätoista petis.

Viireltä heräsin ku selekä alakoo taas vaivaamahan. Sen kuus tuntia se antaa nukkua rauhas, mutta millää en olsi viittiny vielä siihen aikahan nousta. Yritin kattella maharollisimman kivuttoman asennon ja löysinki vissihin, koska heräsin seuraavan kerran seittemältä. Isäntä jäi vielä nukkumahan, kun mä nousin.

Ensimmääseksi mä keräsin hantuukit pois naulakoosta ja laitoon puhtahat tilalle. Käytetyt laitoon heti pyykkikoneehin, jotta saan sitte vain napsahuttaa sen päälle, ku isäntäki on heränny.

Ehtoopäivällä piti lähtiä käymähän kaupas, jotta sain eväsvärkkiä ittelleni.

Loppupäivä on menny lähinnä oleelles. Oon taas keriinny vähä rauhoottua färittelemähän, oon lukenu ja kutonu ja kattonu telekkaria.

Nyt orottelen lottoarvonnan tuloksia. Toivon tietysti, jotta sieltä tulis sen verran apuja, jottei koko aikaa tarttisi miettiä rahaa. Meni taas vähä tiukoolle, ku oomma kumpiki hussannu (= tuhlannut) enämmän ku olis ollu varaa. Isäntä osti autohonsa renkahat ja maksoo flikan työnä aitavärkit. Mä oon maksanu vasta toisen puolen silimälasiista ja loppu pitää tietysti maksaa, kun ne hakoo. Sitte ostin sen häätantun. Nyt pitää taas hetken pärijätä vähä vähemmällä.