Ben Elton: Vauvahorkka

Jos mun erellinen kirijapostaukseni käsitteli vapaaehtoosta lapsettomuutta, niin täs taas sitte on tilanne se, jotta vauvaa ei viiren vuoren yrittämisenkää jäläkihin oo kuuluaksensa.

Omasta hyllystä poimittu ja oon näköjään kommentoonu aikaasemminki: https://rautalintu.wordpress.com/2014/01/30/ben-elton-vauvahorkka/

Mainokset

Metku-raukka! (osa 2)

Ei loppunu Metkun piina vielä leikkauksehen. 😦

Flikka laittoo tänään viestiä, jotta olivat ”vaihteeksi” joutunehet käymähän eläänlääkäris. Koira oli saanu eileen jonku reaktion lääkkehestä ja se oli joutunu nelijäksi tunniksi tiputuksehen.

Ja kaiken lisäksi sillä oli torettu haimatulehruski. Sille ei välttämätä ikänä löyry seliitystä. Se voi olla monen asian yhteessumma. Ja ku tuota ikääki Metkulla jo alakaa olla. 😦

Lääkkehet on ny kumminki vaihrettu ja koira voi toistaaseksi vähä paremmin. 

 

Metku-raukka!

Vastahan se Metku oli tammikuus leikkaukses, ku kylijestä poistettihin isoo patti. Härin tuskin oli siitä toipunu, ku eres oli taas uus leikkaus.

Se oli oksentanu jo muutamana aamuna, mutta maanantaiaamuna oli oksennuksen joukos ollu vähä verta. Olivat käynehet siitä eläänlääkärillä ja syyksi huonohon olohon oli torettu aluullansa oleva kohtutulehrus, joka ei ollu ilimeesesti kovin ärhäkkää sorttia. Mitää muita oireeta ei ollu ja flikka sanooki, jottei hän olsi mitää hoksannu, jos oksennus olis ollu normaalia. Koirathan ny aina välillä oksentaa iliman sen kummempaa syytä.

Heti tiistaiaamulla oli leikkaus. Flikka pelekäs koiran puolesta, ku nukuttamiset on ollu sille aikaasemminki rankkoja. Rahasta se ei niinkää murehtinu, vaikka vakuutukses oli erellisen leikkauksen jäliiltä jo katto vastas.

Metku oli viety tiistaina heti aamukahareksalta eläänlääkärille. Flikka oli ollu mukana, ku se oli rauhootettu. Ja jo varttia vaille ykstoista siltä tuli viesti, jotta koira on kotona ja vissihin kaikki oli menny hyvin. Ei ollu kohtu ruvennu vielä märkimähän, mutta se oli ollu vain aijan kysymys, kun sisältö oli ollu jo samiaa.

Flikka oli ottanu palakattoman vapaan tiistaille ja vävypoika pekkasen eiliselle, jottei tarvinnu toipilasta jättää yksin. Aika pöllys koira oli kuulemma kotiutuesnansa ollu, mutta parempi niin, jottei oo kovin kipiä.

Mutta on se raukka monenmoista vaivaa saanu kärsiä. Onneksi nuoret otti sille heti aluus vakuutuksen. Se on kyllä maksanu ittensä takaasi jo monikertoohin. 

 

Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia

Kirijas kerrotahan vapaaehtoosesta lapsettomuuresta. 18 naista kertoo omat syynsä ja ratkaasunsa, miksi he eivät oo tahtonehet lapsia.

Lisäksi pohoritahan asioota yhteiskunnan kannalta, ympäristön sosiaalisia paineeta ja historiaaki. Mutta hyvin mielenkiintoosella tavalla, jotta mäki jaksoon lukia.

Asia kiinnosti sikäli, ku flikka on ilimoottanu jo murrosiäs, jotta hän ei sitte hanki kakaroota. Enkä mä oo tainnu eres silloon epäällä sen ilimootusta. Se flikka on aina tienny, mitä se on tahtonu – ja näköjään senki, mitä ei oo tahtonu.

Se on ilimoottanu, jotta hän ei tykkää mukuloosta eikä osaa olla niitten kans. Mä tunnistan sen ittesnäniki. Mä en oo mikää ”kakaramallu” enkä oo suunapäänä kaappaamas niitä sylihini. Jotenki mä en vain osaa olla luontevasti mukulootten kans. Omat muksut on tietysti ollu eri asia, vaikka emmä tierä, oonko mä mikää erityysen äirillinen osannu olla niillekkää.

Nyt tätä kirijaa lukiesnani mä mietiin sitä, jotta onko flikan päätöksehen vaikuttanu se, minkämoinen mä oon ollu äiteenä. Tai se, jotta se on aikuusikähän asti luullu ollehensa ei-toivottu lapsi justihin sen takia, kun mä oon sanonu, jottemmä oo kokenu ittiäni mitenkää erityysen lapsirakkahaksi. Mutta sillä mä oon tarkoottanu vierahia mukuloota. Omiani mä rakastan enämmän ku mitää muuta. Mutta sitä lisäystä mä en oo hoksannu sanua, ja flikkaraukka on luullu koko aijan, jottei häntä oo tänne haluttu.

Vai onko se ollu hänellä sisäsyntyystä, niin ku joku tuos kirijas kertoo, jotta se on hänelle yhtä luonteva osa ittiä ku vaikka sinisilimääsyys tai oikiakätisyys.

Mä en oo koskaa ajatellu, jotta vapaaehtoosta lapsettomuutta tarttis mitenkää seliitellä, se on jokahisen oma päätös. Mutta kyllä se varmahan yhä erelleenki on niin, jotta flikkaki on monesti saanu kuulla, jotta ”kyllä sun mieli vielä muuttuu” ja ”se on sitte ihan eri asia, ku ne on omia”. Joo, mulle käytihin justihin nuo molemmat. Minäki olin sitä mieltä, jotten halua mukuloota ja mieli muuttuu ja sitte se oli ihan eri asia, kun ne oli omia.

Mutten usko, jotta flikan kohoralla käy niin. Eikä oo tarvestakaa. Mäkää en nimittään oo erelleenkää mitenkää erityysen äirillinen eikä musta yhtää tunnu siltä, jotta mun elämästä puuttuu jotaki, jonsei musta teherä mummaa. Ei mulla fiiraa yhtää siihen suuntahan. Oon oikeen tyytyväänen näin. Mutta tämä on varmasti yhtä kauhiaa puhetta ku se, jotta joku ilimoottaa, jottei halua muksuja. Niin ei saisi ainakaa äänehen sanua. Vielä tänä päivänäkää. Mutta tuos kirijas oli hyvin torettu, jotta useen kysytähän, jotta mikset halua, mutta harvemmin tairetahan kysyä lapsia hankkivalta, jotta miksi sä niitä haluat. Emmä kyllä olsi sitäkää osannu seliittää. Se kaipuu tuli vain jostaki. Enkä kumpaakaa muksua enää pois antaasi.

Kirsi Pehkonen: Jylhäsalmella salamoi

Anna ja Tom on vuokrannehet muutamaksi kuukaureksi tyhyjillänsä ollehen Haapa-ahon taloon Jylhäsalmelta. Vanha taloo, johona on pihasauna ja hyötypuutarha.

Mutta Tom ei pääsekkää irtautumahan töistänsä Englannis suunnitelmien mukahan ja Anna joutuu muuttamahan yksiksensä.

Vähitellen hän alakaa tutustua naapurustohon ja nauttimahan maalaaselämästä. Tosin kaikki kohtaamiset naapurien kans ei mee ihan nappihin ainakaa ensimmääsellä kerralla, mutta silti Anna löytää maaseurulla asumisesta enämmän hyviä ku huonoja puolia.

Tomia se ei loppujen lopuuksi kiinnostanu ollenkaa. 

Vastareaktio

Mua ketuttaa oikeen raskahimman jäläkihin. Tänään nimittään tapahtuu sellaanen juttu, joka sai mun niskavillat pystyhyn ja ne on pörhöllänsä vieläki.

Yks meirän harkkariista on tosi pätevä työsnänsä, mutta se on tuonu mun mielestä vähä turhan kärkkähästi omaa uskoansa esille työmaalla.

Silloon, ku mä jännitin näyttöjä, niin hän lupas muistaa mua rukoukses. En kiittäny. Enkä koe menneheni näytööstä läpi hänen rukouksiensa avulla vaan ihan omilla ansioollani.

Joskus se kertoo,  kuinka hänen miehensä on pelastunu hukkumasta ku ”joku nosti häntä niskasta kohti pintaa” ja mies on kuulemma monesti toristanu (= todistanut) uskoansa tuota tapausta kertomalla.

Eileen puhuttihin sairauksista ja hän sanoo iskiaksesta kärsivälle työkaverille, jotta yks auttaa aina: rukouksen voimma. Ja kuinka joku hänen tuttavansa on parantunu MS-taurista rukouksen avulla. Oli vähällä, jotten sanonu (halaveksivalla äänensävyllä), jottei sillä sitte mitää MS-tautia ollukkaa. Siitä ei parannuta. Ei eres rukouksen voimmalla. Sen verran mäki siitä taurista tierän ja nykyään tierän vähä enämmänki, ku oon lukenu Päivä kerrallaan -blogia.

Tänään olimma viimmeesinä lähärös työmaalta ja istuumma kumpiki jo autoosnamma, ku se yhtäkkiä ponkaasi omasta autostansa mun auton vierehen ja pyysi ruuvaamahan klasin alaha. Sitte se sanoo, jotta hänen on jo aikaasemminki pitäny kysyä, jotta oonko mä ajatellu hengellisiä asioota. Sanoon, jotta oon – vaikka en ollukkaa ihan varma, oonko. Ei kauhiasti kiinnosta.

Jatkokysymys oli, jotta uskonko mä Jeesuksehen ja Jumalahan. Mulla poksuu korvis jo siinä vaihees ja totesin, jotta jospa jätettääs nämä asiat keskustelujen ulukopuolelle. Jos mä tartten sen sortin ohojausta, niin mä osaan sitä itte kattella.

Onneksi se perääntyy siinä vaihees, mutta en tierä, kuinka hyytäviksi välit menöö tämän jäläkihin. Istumma samas kämpäs nokitusten, joten en voi välttyä jokapäivääseltä kanssakäymiseltä. Tulispa eres se pöytien välihin tilattu sermi pian!

Jokahinen uskokohon mihinkä tahtoo ja tulukohon uskollansa autuahaksi, mutta työmaa ei oo oikia paikka teherä käännytystyötä. Jonsei sitte satu olemahan pappina seurakunnas. Enkä mä sieläkää kyllä hyväksy sellaasta päällekäyvää käännytystyötä. Mä luotan enemmän läsnäolohon ja siihen, jotta ihimiset voi itte valita, tahtooko ne keskustella uskonasioosta.

Itte asias mä en oo eres varma, onko tämä jotaki lahkolaasia. Emmä nimittäin muista ikänä kuulleheni kirkkouskovaasten kertonehen toristamisista.

Mulle kaikenlaanen tyrkyttäminen on ku punaanen vaate härijälle. Se saa välittömän vastareaktion aikahan enkä torellakaa oo kykeneväänen vastahantottamahan mitää siinä mielentilas. Ihan sama, tullahanko mulle tyrkyttämähän uskontoa, politiikkaa tai jotaki muuta aatetta tai ismiä. Menöö välittömästi jarrut päälle ja sen verran junttura oon, jotta ku oon puollustuskannalle asettunu, niin mun mielipirettä on melekoosen maharotoon saara muutettua.

Vähä lisää opiskelua

Kaikilla muilla on töis ollu kiiruhia alv:n kans paitti mulla. Mulla on vain kaks kirijanpitua ja toinen niistä on alvitoon ja toisen kirijanpiron tein tammikuun osalta jo näyttöhön. Nyt toki sielä olis jo helemikuun tosittehet, mutta oon vähä säästelly niitä, ku oon ajatellu, jotta jos kurssikaveri tarttoo sen näyttöänsä varte, niin en mee sitä tekemähän.

Sen alvittoman kirijanpiron tarkastusta on tehty pomon kans pätkittään aina ku se on keriinny. Nyt oli pakko teherä se loppuhun, koska sen tilinpäätös piti saara valamihiksi ens viikon kokouksehen. Pomo lupas viikonlopun aikana sen teherä.

Ihan hyvin olin kuulemma hoksannu kirijaukset. Toki sielä oli pientä ”hienosäätöä” ku sielä oli joitaki aika monimutkaasia juttuja, joita en voinukkaa tietää ku ei kukaa ollu kertonu. Tai puuttuu sopiva tili, jollekka kirijata ja olin sitte kirijannu johonki lähinnä sopivahan. Jouruttihin niille avaamahan uusia tiliä. Ehkä tämän vuoren mittahan toiminnat ja tilitapahtumat tuloo tutummiksi.

Mä istuun torstaina myös tunnin verran ”koulunpenkillä”, ku oli webinaari 1.4. voimmahan tulevasta vuosilomalain muutoksesta. Työkaverin oli puhet kattua se kans, mutta ei se keriinny. Onneksi nuo webinaarit tuloo tallentehina sitte johonaki vaihees, niin niitä voi kattua myöhemminki.

Lisäksi mä löysin kaks muuta palakanlaskentahan liittyvää webinaaria, jokka mua kiinnosti. Kysyyn pomolta, saanko ilimoottautua niihin. Sain luvan. Nää kaikki kouluutukset on ohojelmistotaloon ilimaasia kouluutuksia ja koen, jotta tarvitten vielä opastusta etenki tuon ohojelman käytös. Mä seleviän sillä näistä ihan tavallisista palakanlaskennoosta, mutta siinä on varmahan palijo ominaasuuksia, joita en osaa vielä ollenkaa hyöryntää ku ei oikeen kukaa muukaa sitä hallitte.

Pomo tietää kyllä kirijanpitopuolen, mutta palakkoja sekää ei oo palijo laskenu. Eikä työkaverikaa oo tuolla ohojelmalla laskenu kovin palijo. Se pyysiki mua tekemähän ohojeet ihan vaihe vaiheelta, mitä palakanlaskennas pitää teherä.

Perijantaina meni tuon tilinpäätöksen valamistelus vähä ylitöiksi. Harmitti, ku tiesin, jotta kotona on vierahat jo orottamas. Isännän siskoo miehinensä oli tullu kyläälemähän ja mä pelekäsin, jotta ne kerkiää lähtiä ennen ku mä pääsen töistä kotia. Toivat mulle ihanan eustomakimpun valamistujaasonnitteluuna. Oli mukava nähärä pitkästä aikaa. On nuo kyläälyt jääny kyllä luvattoman vähälle, ku on vain keskittyny kouluhun ja töihin eikä sen jäläkihin oo enää jaksanu mitää. Pyhänaijat tahtoo mennä kauppareissuulla ja pyykinpesus.

Eileen mä lähärin tuhulaamahan stipendirahojani. Menin veliipoijan liikkeehin tarkootuksenani ostaa maharollisimman suuri ja laarukas färisarija, mutta kävi niin, jotta ei ollukkaa ku Brevilliersin Cretacolor 36 färin setti. Otin sitte sen. Sain vissihin omakustannushintahan ku ei se maksanu mulle ku 25 eurua.

Valamistujaaslahajaksi sain kolome färityskirijaa ja nipun färitettäviä postikorttia. Velii sanoo, jotta färityspuumi on ohi eikä ne enää mee kaupan. Päätti sitte antaa mulle, jotta pääsöö erohon eres osasta. 😀 Mulle kyllä kelepas. En oo ikänä ollukkaa mikää trendsetteri enkä ensimmääsenä muodin aallonharijalla. Ennemminki vähä jäläkijättöösesti jos sittekkää. Färittämisestä oon kumminki aina vain innoosnani ja nyt ajattelin, jotta kokeellahan kunnon färiillä. Ei voi ainakaa syyttää sitte niitä, jos ei onnistu.

Mutta ei nuokaa vielä mulle piisannu, ku tilasin vielä varmemmaksi vakuureksi Verkkokaupasta 120 kynän setin Faber-Castellin Polychromos-kyniä. Sitte piisaa sävyjä. Ei pitääsi siitä jäärä kiinni, jottei löyry justihin haluamaani färiä. On kyniä mun koko loppuelämäksi ja jää vielä muksuullekki perinnöksi. 😀 Enkä kyllä tierä, mihinkä ne färit levitän ku alakaan färittelöhön. Tuo mun kirijootuslipastoni jää auttamata liika pieneksi sellaasellle kynämäärälle ku siinä on ollu aharasta jo nykki.

Tänään, ku maksoon laskuja, totesin, jotta Työllisyysrahastonki stipendi oli jo maksettu, vaikka se ilimootettihin maksettavaksi vasta ens viikolla. No ei mua haittaa yhtää. Ku tämän jäläkihin loppuu nämä ylimäärääset ja yllätystulot ja jatkos pitää pärijätä palakallansa. Mutta jos emmä ny aiva maharottomasti alakaa törsäämähän, niin enkähän mä pärijää ku oon pärijänny Kelan päivärahoollaki.

Poikaki oli onneksi saanu Kelalta myönteesen päätöksen ku se oli ensi saanu toristuksen YEL:in irtisanomisesta. Paitti jotta Kela vaatii sitä tekemähän vielä uuren hakemuksen omavastuuaijan jäläkeeseltä osalta. Melekoosta pompotusta, sanon minä. Mutta jospa se ny alakaas vähitellen saamahan eres jonku lantin siltä suunnalta.

Näköjään se on meirän huushollis, jotta aina on jollaki joku mures. Ei oo ikänä kaikilla asiat hyvin yhtä aikaa. Useemmin on ollu niin päin, jotta kaikilla on ollu huonosti yhtä aikaa. Syystä tai toisesta. Mutta jospa se tästä vähitellen tasoottuus. Ainaki mä kovasti haluan ny uskoa tulevaasuutehen.

Ens kuun loppupuolella meirät on kuttuttu miniänaluun valamistujaasihin. Ihanaa, jotta on jotaki mukavaa orotettavis!