Lepakko!

Isäntä on jo monta vuotta sitte sanonu, jotta naapurin ulukokartanolla majaalo lepakoota, mutta mä en oo vain koskaa nähäny niitä.

Nyt oon nähäny monena ehtoona, ku oon ollu siinä ehtoonhämys peittelemäs pihakukkia tai hakemas pyykkiä narulta. Jotenki hienua nähärä seki otus omin silimin. Valitettavasti en oo nähäny ku aina yhyren kerrallansa. Toivottavasti sillä on kaveriki, jotta niitä näkyys täs jatkoski.

Mainokset

Työperäänen sairaus

Mä epäälen sairastuneheni työperääsesti. Työmaalla on omistajapariskunta ollu flunssas ja tällä viikolla toinen vakinaasista työntekijööstä. Nyt mulla on kurkku kipiä, mä yskin ja präiskin (=aivastelen) ja nokka vuotaa.

Mä ehkä saatoon vähä eresauttaa sitä, ku tänään on ollu oikeen komia päivä ja ajattelin harrastaa hyötyliikuntaa. Lähärin polokupyörällä viemähän siskoonflikan syntymäpäivälahajaa postihin. Sillä reissulla kurkku tuli kipiäksi, ku kotomatkalla oli kylymä vastatuuli. En ollu eres mihinää puolipukees, vaan mulla oli kyllä pitkähiaanen paita ja takkiki yllä, mutta siitä huolimata ny karvasteloo (= kirvelee) kurkkua. No, jonsei kuumet nouse (niin ku ei yleensä nouse), niin meen huomenna tartuttamahan toisen vakinaasen työntekijän ja työharijoottelijan ja liuran asiakkahia… Jotaki kertonee mun olosta se, jotta minä, joka inhuan hunajaa, oon jo sitäki ottanu.

Eileen mulla sitä vastoon oli tosi hauska päivä. Siskoonpoika ja vaimonsa pitävät yhtöhööset 50-vuotispileet parin viikon päästä ja mä sain omasta mielestäni aiva mahtavan irean niin korttihin ku lahajahanki. Korttitarvikkehia mulla on monta loorallista, mutta justihin sellaasia ei luonnollisestikkaa löytyny, mitä olsin ny tarvinnu. Niimpä niitä piti lähtiä aiva kaupungista asti hakemahan, ku sielä on lähin askartelutarvikeliike. Samalla reissulla hajettihin myöski lahaja – tai osa siitä, osan oon jo hankkinu aiemmin. Vielä puuttuu yks juttu, mutta sen mä saan luultavasti hankittua huomenna töistä.

Kummpoika oli morsmaikkunsa kans kotonansa tämän viikonlopun. Sillä oli eileen syntymäpäivä ja kun se harrastaa viskejä, niin hajettihin viskipullo lahajaksi. Minä suurena viskiasiantuntijana valittin sen, mihinä oli komeen pullo. 😀 Ehtoopäivällä käytihin kakkukaffeella. Tää on ny siis aiva yhtä juhulaa.

Tänä aamuna alakasin askartelemahan sitä korttia ja kasaamahan lahajaa. Sen puuttuvan osan takia en saanu sitä vielä valamihiksi asti. Mutta hauskaa mulla oli. Tuollaanen värkkääminen on tosi mukavaa silloon, ku tietää tarkasti, mitä haluaa antaa, mutta jos pitää väkisin keksiä, niin silloon lahajasta – ja sen hankkimisestaki – puuttuu hauskuus. 

Jotaki sentäs

Häät oli niin hieno kokemus, jotta niitten jäläkihin on tuntunu, jottei mikää oo enää sen arvoosta, jotta tänne pitääs kirijoottaa. Mutta jos ny jotaki eres.

Eileen meinasin jo jotaki kirijoottaa, mutta kumma kuinka se työtöönki päivä hupenoo ihan yhtä nopiaa ku työpäiväki. Jokaanen ”vapaapäivä” on ollu enämmän ja vähemmän täynnä asiootten hoitoa.

Viimme viikolla käytettihin mun auto huollos. Siitä piti säätää käsijarru, ku se ei olsi sellaasnansa menny katsastuksesta läpi ja vähä jotaki muutaki pientä sille tehtihin. Sinne holahti kolomen päivän nettopalakka…

Viikonloppuna varasin netin kautta katsastusaijan tälle viikolle. Aikamoiset hintaerot, täytyy sanua. Mä maksoon 34,90 ja kallehin oli 60,-.

Eileen mä yllätin itteni – ja varmahan isännänki – lähtemällä sen kans kuntosalille heti aamusta. Pienillä painoolla tein, ku en eres muista, koska oon viimmeeksi käyny. Kyllä mä silti sain itteni kipiäksi.

Päivällä oli se katsastus. Vähä jännitti, menöökö se läpi. Mietiin, jotta jos se bensan haju johtuu jostaki sellaasesta, joka vaikuttaa päästööhin. Ja varsinki siinä kohtaa kattelin tarkkahan hallin puolelle, ku katsastaja pattasteli auton alla ja pyysi toisenki katsastusmiehen sinne kattomahan. Ajattelin, jotta nyt lasahti ja sieltä löytyy jotaki tosi ikävää. Turha huoli, leima tuli ja taas saa vuoren ajella.

Käytihin samalla reissulla kirijastos, ku lukeminen oli jo hetken ollu lopus enkä muka oo töitten jäläkihin jaksanu enää lähtiä uutta hakemahan.

Kirijaston jäläkihin poikettihin vielä Marilynihin kaffeelle ja teelle. Ihime! Yleensä isäntä käy sielä naapurin isännän kans ja mua vierähän korkeentaan ABC:lle, jos sinnekkää.

Tänään mietiin johonaki vaihees päivää, jotta koskahan se tutkintotoristus mahtaa oikeen tulla. Tutkintotoimikunnan kokous oli viikko sitte. Posti oli tuonu sen tänään!

Meinasin heti laittaa stipendihakemuksen matkahan, ku sielä oli kaavake joukos, mutta jostaki syystä ne tahtoo tietää mun tuloni tutkintua ereltävältä aijalta. Niimpä mä jourun vielä hetken orottelemahan, jotta saan viimmeesimmän tilinauhan.

Oikiastansa nyt vasta tuntuu, jotta koulu on loppu ku toristus on käres. Toisaalta tuntuu taas, jotta koulun loppumisesta on pieni ikuusuus ja kaikki sielä opittu on haihtunu ku pieru Saharahan.

Olis se ny kiva, jos tuolle paperille olis vielä sen verran käyttyä, jotta sen avulla sais uuren työn. Mutta ei ny oikeen lupaavalta näytä. Tänään oli yks paikka tuola saran kilometrin pääs, mutta sieläki olis pitäny osata osakeyhtiön tilinpäätös. Ei tartte hakia. Eikä muutenkaa tuollaasen matkan päästä ennen ku työkkäristä määrätähän. 

Juhani Mattila: Uupunut nainen

Kirijan nimi sai mun ensisijaasesti ottamahan tämän lujettavakseni. Oonhan mä itte ollu tosi uupunu viimme aikoona. Lähes joka ehtoo meinaan nukahtaa jo kuuren-seittemän aikoohin, jos vain vähääkää pysähryn.

Takakannen teksti tosin kertoo, jotta kysees on henkisesti uupunu nainen.

Elisasta ei ulukuapäin huomaa mitää, hän pitää tiukan kontrollin. Hän on kuitenki päätyny terapiahan, koska tuntoo ittensä äärettömän väsyneheksi eikä mikää tunnu miltää. Unet ja tuntehet on karonnu.

Kirijas käyrähän läpi Elisan terapiaa yli kuuren vuoren aijalta. Teksti oli välillä uuvuttavaa ja tämän lukeminen kesti luvattoman kauan. Saman jauhamista vuoresta toisehen (kappalehesta toisehen) eikä eristymistä juurikaa huomannu. Mutta lujettuahan tuli.

Hääpäivä 12.8.2017

Aamusella mun piti leikata poijan pää klaniksi (= kaljuksi) – tai no, jäi siihen ehkä millin sänki, ku konehella verettihin.

Mulla ittelläni oli aika kampauksehen ja meikkihin klo 11.00. Ne tehtihin flikan työpaikalla. Morsiamen kampauksen ja meikin teki sen entinen työkaveri teatterilta ja ne tehtihin hotellilla. Poika vei mun kaupungille, ku en itte tohori ajaa omaa kirkonkylää isoommis paikoos. Kampaaja kysyy, onko mulla toivomuksia. Mä pyysin, jottei laitettaasi hiuksia kovin päätä myören, ku mulla on suhteellisen pieni pää ja se tanttu oli kumminki melekoosen runsas. Mutta kampaaja käsitti vissihin justihin päinvastoon: tukka oli ku nuoltu sivuulta, vain päälaelle se rakensi jonku ihime möykyn ja loput hiukset se solomus joinki takaraivolle. No, emmä sitte enää keherannu sanua, jotta teeppäs uusiksi.

Meikkiki tuntuu ihan klovnin naamarilta, vaikka meikkaanki lähes päivittään. Mutta sitä laitettihin niin runsahasti ja niin näkyvästi, jotta en meinannu tunnistaa ittiäni. Toki täytyy myöntää, jotta silimät eroottuu ihan toisella lailla ku tavallisesti.

Poika haki mun pois kaupungilta. Söin hätääsesti ja alakasin pukeutumahan. Oli puhet, jotta meemmä kolomen mais hääpaikalle ku kuvaaja tuloo sinne. Mutta ne oliki löytäny jonku toisen kuvauspaikan ja kävivät ottamas kuvat sielä.

Cateringin naiset toi ruaat ja ensimmääsiä vierahia alakoo ilimestyä pihamaalle ennen hääparia. Tuomari tuli jo hyvis aijoon paikalle – onneksi, sillä siinä kohtaa tuli klassinen ”Sormukset hukas” -kohtaus. Ne oli ollu sormis vielä kuvauksis, mutta mihinä ne on ny? Kaikki mukana ollehet kassit pengoottihin, samoon sulhasen taskut. Ei mihinää! Niitä käytihin kattelemas jo pihaltaki. Sitte ne muisti, jotta kuskina ollu kaaso oli joutunu tekemähän johonaki kohtaa äkkijarrutuksen ja epäälivät, jotta sormuskotelo on silloon lentäny kassista. Mutta auto oli viety jo hotellin parkkihin. Ei muuta ku kaaso autolla sinne ja päivä oli pelastettu, ku sormukset oli löytyny autosta penkin alta. Ja niin päästihin tekemähän kihilaparista avioparia.

Vihkiminen tapahtuu ulukosalla vaahteran alla. Oli kuulemma kesän siihen asti kaunehin ja lämpöösin päivä. Kaasot ja bestmanit oli rakentanu harsosta ja kangasruusuusta käytävän, mitä pitki isäntä talutti flikkansa miehelähän. Mä osasin kyllä orottaa, jotta liikutun, mutta en sitä, kuinka vuolahasti mä lopuuksiki itkin. Onnenkyyneliä onneksi.

Siinä ulukona jo otettihin ensimmääset halaukset ja onnentoivotukset vastahan ja sen jäläkihin vielä asettauruttihin rivihin hääpaikan ovensuuhun ja saatihin taas monen monet halaukset ja onnittelut.

Siitä siirryttihin pöytihin ja bestman/seremoniamestari kertoo illan kuluusta. Vävypoika oli löytäny jostaki muovisen megafonin, josta kuuluu ”Ole, ole, ole, ole!”. Sillä ilimootettihin aina, ku jotaki tapahtuu ja väki haluttihin koolle. Hyvin oli tottelevaasia vierahia. Ku kutsuääni raikas markilla, niin väki tuli aika ripiästi paikalle.

Vihkimisen jäläkihin päästihin syömähän. Oli monenmoista salaattia, tuulihattuja paahtopaistitäyttehellä, minicroissantteja kasvistäyttehellä, kermapernoja, härkää punaviinikastikkehes, juotavaksi mehua, maitua, olutta, vettä, viiniä. Ja sitte oli erikoosruokavaliot vielä eriksensä: kaikki oli laktoositoonta, mutta lisäksi oli kasvisruokia, mairottomia ja gluteenittomia.

Pöytihin oli jaettu valamihiksi hääbingolapot, tietovisalapot ja salatehtäviä. Niitä siinä sitte täytettihin ja suoritettihin ehtoon mittahan. Meirän pöytä muuten voitti tietovisan, ku oli nelijä pöytää, johona oli samat pisteet ja sitte heitettihin kehihin lisäkysymys, johonka mä tiesin oikian vastauksen. Palakinnoksi saatihin mennä hakemahan kakkua heti hääparin jäläkihin (niin ku oltaas saatu muutenki 😀 ).

Kaffeen kans oli suklaa-vadelmakakkua, kinuskipaloja ja lusikkaleipiä. Kakunleikkaukses oli ilimiselevää, kumpiko kerkiää polokaasta jalakaa ensi. (Iliman sitäki olis ollu selevää, kuka sielä huushollis määrää kaapin paikan. 😀 – Ja se ei oo välttämätä isäntä, ainakaa joka asias.)

Ja sitte! Kaffeen jäläkihin oli se mun puheeni. Mä olin etukätehen hermoollu sitä enämmän ku itte siinä tilantehes. Sielä oli niin hyvä fiilis ja mahtavaa porukkaa, jotta selevisin siitä (luultavasti) kunnialla. Mähän puhuun murtehella. Ihan jo senki takia, jotta se on mulle luontevinta.

Sain jäläkihinpäin kiitosta monelta. Oli kuulemma koskettava ja ”mun ja flikan näköönen”. Muutama aikuunen mieski tuli sanomahan, jotta silimäkuluma kostuu. Flikan kaveriilta tuli kiitosta – ja vävyki sanoo, jotta oli koskettava puhet. Pari ihimistä tuli kiittelemähän murretta. Heillä oli kummallaki sukujuuria täälä suunnalla ja sanoovat, jotta oli niin kotoosaa ja mukavaa kuulla tuttua puhetta.

Mun jäläkihin puhuu sulhasen äitee ja sitte molemmat bestmanit ja viimmeeksi kaasot luki runon.

Häävalssi oli niin ihana, jotta vieläki menöö käsivarret kananlihalle, ku ajattelen. Eikä vain musiikki vaan se, jotta ne oli teheny alootuksehen oikeen koreokrafian, vaikka vävy ei oo koskaa aikaasemmin tanssinu. Eivät tosin tanssinehet ihan koko kappalesta, kun se on niin pitkä, vaan se pätkäästihin vähä ennen puoltaväliä, mihinä tuloo sellaanen sopiva tauko.

Ei mun kuulkaa vieläkää piisaa sanat kertomahan miltä musta oikiasti tuntuu – ihan käsittämättömän ylypiä, onnellinen, liikuttunu ja rakastava olo.

Isän ja tyttären valssiksi flikka oli valinnu Janne Raappanan Kaksi onnellista, mihinä on mun mielestäni aiva mielettömän osuvat sanat. Vävypoika ei ollu luvannu tanssia muitten ku vaimonsa kans, niin hänen isänsä tuli sitte hakemahan mua valssille.

Nää valssit tuli nauhalta, mutta myöhemmin esiintyy akustisesti hääparin kaverit, kaksoospoijat kaharen kitaran kans. Aiva mahtavaa musiikkia ja torella hyviä laulajia!

Häis oli myös ryöstö. Ei perinteenen morsiamen ryöstö, vaan boolin ryöstö. 😀 Saaraksensa boolin tarijolle, hääparin piti laatia runo, johon sisältyy heille valamihiksi annettuja sanoja. Aikaa oli kymmenen minuuttia. Seleviytyyvät tehtävästä kunnialla ja boolitonkka tuotihin baaritiskille.

Ehtoommalla oli vielä iltapala, jonka nuorten kaveri oli valamistanu: tortillalättyjä, bbq-possua, kasvishöystöä ja salaattia.

Musta tuntuu, jottemmä muista puoliakaa, ku päällimmääsenä on vain se, jotta ihanaa oli. Oli hyvä tunnelma ja kaikki oli jotenki niin hyvin ku olla voi.

Tantustaki sain kehuja, vaikka mä ny jäläkihinpäin valokuvista oon tullu siihen tuloksehen, jotta se oli loppujen lopuuksi aiva väärä valinta. Tanttu ittesnänsä on toki ihana, mutta ei se kyllä mun yllä ollu eruksensa. Kuvista havaattin vasta senki, kuinka hirviät allit mulla on. (Miksemmä nähäny niitä peilistä?) Tämän ikääsenä ja kokoosena ei saisi ikänä enää näyttäytyä julukisesti hiattomas vaattehes. Saati niin avonaases, kun se mun tanttuni oli. Näytti aika mauttomalta.

Saimma flikan kans myös kuulla monelta, jotta ei tarvinnu arvaalla, kuka on morsiamen äitee. No ei kai, ku olin aiva ylitällätty ja muutenki varmasti oli selevää, jotta ollahan samaa porukkaa. Yhyrennäköösyyttä minen meistä löyrä, ku flikka on niin kaunis. Ehkä se, jotta meillä oli kummallaki punaanen tukka. Flikalla vain tummeet ku mulla. (Eikä kummankaa färi oo aito.)

Ihanaa oli, että kutsutuusta melekeen kaikki oli tullu paikalle. Erityysmaininnan ansaattovat pitkämatkalaaset Helsingistä, Turuusta ja täältä Pohojammaalta. Aiva ihanaa, jotta niin moni halus tulla meirän kans juhulimahan! Ykski flikan lapsuusaikaanen kaveri oli lähteny junaalemahan Helsingistä asti vain ehtiäksensä olla muutaman tunnin paikalla. Ja aiva erityysesti haluan mainita sulhasen paapan, joka jaksoo hyvin olla mukana nuorten juhulas. Aiva ihastuttava vanhaherra.

Mä oon koko viikon yrittäny kirijoottaa tätä sepustustani pätkittään, mutta tuntuu, jotta kaikki on vielä suloosena sekamelskana mieles enkä mä saa niitä oikeen järijestyksehen. Mä uskon, jotta aijan kans tuloo jatkuvasti uusia välähryksiä ja muistoja, jokka nousoo pintahan.

Ai niin – ennen varsinaasta puhetta pirin pienen alustuksen ja siinä yhteyres mä pistin pöyrälle nipun A4-arkkia ja pöntöllisen lyijykyniä. Esitin toivomuksen, jotta jokahinen jättääs jonku tervehryksen nuorelleparille ja lupasin, jotta kynät saa pitää muistona, ku olin ne ihan sitä varte valamistellu: olin hopiatussilla kirijoottanu joka kynähän nuorten nimet ja hääpäivän. Tosin siinä käytihin niin, jotta se hopiatussi ei pysynykkää kynän muovises pinnas sellaasnansa, vaan jouruun vielä vetämähän spraylakkaa päälle varmahan ainaki viis kerrosta.

Puheen olin tulostanu hopianfäriselle paperille ja laittanu mustahan kansiohon, jonka olin koristellu hopianfärisillä tingeltangeliilla. Sen annoon nuorille puheeni jäläkihin. Saivat sinne kerätä sitte ne paperit, jokka hääväki niille taiteeli. Ilahruttavan moni otti haastehen vastahan ja kansion välihin kertyy illan mittahan paksu pinkka paperia. Flikka tuumaski, jotta voi ku heillä tuloo olemahan hauskaa, kun he lujeskeloo niitä.

Loppuehtoolla oli vielä bestmanien ja kaasojen tekemät filimit kummanki polttariista. Niittenki kans oli nähty oikiasti vaivaa. Oli tekstitystä ja tehostehia ja tapahtumihin sopivaa musiikkia. Aiva ihanaa ja taitavaa porukkaa!

Mä olsin tärkiää jatkanu nuorten kans vaikka aamuhun asti, mutta oli pakko ottaa järki kätehen ja ajatella seuraavan päivän kotomatkaa. Niimpä me pitkämatkalaaset lähärimmä puoli kaharen mais kämpille ja Metkua pissattamahan. Yks kaasoosta kävi jo aiemmin käyttämäs sitä pihalla, jottei sen raukan tarvinnu koko pitkää päivää olla jalaat ristis. Kaharen mais yöllä oltihin perillä ja ku muut meni maata, mä purkasin kolomehen asti kampaustani… Käsivarret oli ku tules, ku yritin saara pinnoja (= pinnejä) irti hiuksista, jokka oli jäykistetty kaiken mailman tökötiillä aiva rautalangaksi niin jottei harijakaa meinannu mennä läpi.

Mutta kyllä täytyy tunnustaa, jotta seki tuntuu ihanalta, ku sai riisua juhulataminehet yltänsä. Vaihroon jo juhulapaikalla matalakantaaset kengät jalakoohini, ku näin morsiamenki tekevän niin. 😀 Jonku verran nimittään tanssittihin ja silloon mulla oli vielä korkiakantaaset kengät jaloos. Mutta aika hyvin kumminki pärijäsin niilläki, vaikken oo aikoohin käyttänykkää korkkaria.

Tästä tuli kaiken kaikkiastansa maharottoman pitkä vuoratus, epäjohoronmukaanen ja hyppivä, mutta emmä ny justihin saa parempaakaa aikahan.

On vain niin äärettömän hieno fiilis! Täälä on siis yks torella onnellinen appimuori. 🙂

Nyt tuntuu melekeen syylliseltä olla näin onnellinen, ku lujeskeloo uutisia Turuun tapahtumista. 😦

Perijantai 11.8.2017

Puolilta päivin päästihin laittelemahan hääpaikkaa. Homma alakoo tarvikkehien kantamisella autohoohin. Loppujen lopuuksi tavaraa oli kolome peräkontillista.

Paikalla oli toinen bestmaniista ja kaikki kolome kaasoa, luonnollisesti nuoripari itte ja me isännän kans. Ehtoommalla tuli vielä toinen bestman. Ja sulhasen isäki siinä välillä piipahti. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta oli ihania nuo kaasot ja bestmanit. Niiltä tapahtuu hommat kätevästi.

Perillä alootimma pöytien kantamisella. Kun päästihin yksmielisyytehen niiren asettelusta, alakoo liinojen laittaminen. Taloon puolesta oli pitkät valakooset liinat, mutta niiren päälle flikalla oli mustat tai musta-hopiaaset kaitaliinat ja niiren päälle vielä hopianfäriset koristenauhat.

Joka pöytähän tuli flikan väkertämät pöytäkoristehet ja tuikkukipot. Niihin tarvittihin melekoonen määrä sepeliä ja hietaa, niin jotta miesten piti välillä käyrä hakemas lisää hietaa Nallikarista. 😀 Piia-raukka istuu tuntikaupalla lippaamas hietaa ja soraa purkkiihin ja asetteli niihin koristehia ja tuikkuja.

Liinoolle ripoteltihin vielä koristekiviä ja laitettihin joka pöyrälle paffiset kolomikulumaaset tötsät, johona yhyrellä sivulla oli pöytänumero, toisella ehtoon ohojelma ja kolomannella ruokalista. 

Seinille flikka oli teheny viis isua seinäkoristetta ja lisäksi miehet viritteli hirmuusen määrän koristevaloja joka puolelle.

Dj-kopin seinis oli paikallisen osuuspankin mainos. Se peiteltihin lakanoolla.

Sitte piti huputtaa sata tuolia. Flikka oli ostanu jostaki nettikirpparilta vuorisilikkisen näkööset tuolinhuput ja lyhentäny ne nuohin tuoliihin sopiviksi.

Niitten kans käytihin hyvin. Kun me oltihin saatu osa niistä paikoollensa, sinne tuli kaks naista kattomahan tuota paikkaa, ku niillä on ens viikonloppuna sielä syntymäpäiväjuhulat. Ne ihastuu niihin tuolinhuppuuhin ja kysyyvät, mistä niitä saa. Flikka sanoo, jotta nuo saa ostaa häneltä sitte häiren jäläkihin ja niin ne teki kaupat. 😀

Soittajapoijat käyyvät tuomas äänentoistolaittehet ja testaalivat niitä niin, jotta meillä oli oikeen mukavasti taustamusiikkia töillemmä.

Martat oli tilattu hoitamahan tarijoolu ja ne lupas tulla käymähän sielä juhulapaikalla kattomas tilat ja sopimas cateringin kans ruokien tuomisen ja astia-asiat.

Mutta! Cateringfirma meinas aiheuttaa harmoota hiuksia. Flikka oli pitkin viikkua yrittäny tavoottaa sitä yrittäjää, mutta ei se vastannu puhelimehen eikä sähköpostihin. Sitte se oli jonaki yönä laittanu vastauksen sähköpostihin, jotta hän on ny pari viikkua lomalla. Ja laittanu laskun (puolet sovitusta summasta), joka piti maksaa heti. Lisäksi se oli maininnu väärän juhulapaikan ja väärän täyttehen tuulihatuulle. Flikkahan meinas repiä pelihousunsa ja laittoo aika tulikivenkatkuusen viestin sille.

Perijantaina sieltä soitti vihiroon ja viimmeen joku toinen nainen ja ne puhuu tosi pitkän puhelun. Siinä sitte korijaantuu juhulapaikan tierot oikeeksi ja tuulihattuuhinki saatihin sovittua oikia täyte. Lisäksi selevis, jotta ne ei olsi tuonu ruokajuomia ollenkaa, vaikka ne oli tilattu. Ne olis tuonu pelekät kaffetmairot. Eikä sieltä kukaa tullu käymähän vaan flikan piti toimia välikätenä niitten Marttojen suuntahan.

Nuorenparin piti välillä käyrä kirijautumas hotellille, kun ne meni sinne jo perijantaina.

Kun ne tuli siltä reissulta, tilattihin koko porukalle pitsat ja jatkettihin hommia vielä ehtooyhyreksähän asti.

Laitettihin kattaukset valamihiksi pöytihin, istumajärijestys meni uusiksi ku pöyrät jouruttihinki laittamahan eri lailla ku aluun perin oli kuviteltu. Yks kaasoosta teki uuret pöytäjärijestyslapot. Lopuuksi siivosimma jäläkemmä.

Me mentihin Metkun seuraksi, Piia tuli vielä meirän kans yhyreksi yöksi. Lämmitettihin sauna ja oroteltihin poikaa ja miniänalakua. Ne oli lähteny Hyvinkäältä töiren jäläkihin ajelemahan ja perillä Oulus olivat puoli kaharentoista aikoohin.

Kyllä se maatameno lipsahti lauantain puolelle, vaikka kaikki oli aiva väsyksis, mutta ehkä pikkuusen ylikierroksilla.