Makuukamarin päivitystä

Mä oon vissihin jo iät ja aijat tääläki vinkunu uutta päiväpeittua. Ei vain oo tarijonta miellyttäny frouvaa ja niin on vinkuminen aina vain jatkunu.

Eileen olimma kaupas käymäs ja poikkesimma Tokmannillekki. Mä tein sielä tavanomaasen kierrokseni myöski sinne petivaatepuolelle. Nyt sinne oli tullu sellaasia uusia peittoja, jokka mä kelepuutin. Mä oon sanonu, jotten halua harmaata, mustaa, ruskiaa, sinistä enkä valakoosta. Hmmm… kuinkas sitte kävikää? No niin, arvasitta vissihin?

Sitte piti tietysti ostaa peittohon sopivat matot ja uus tyynynpäällinen, ku vanhat ei luonnollisestikkaa passannu yhtää färiihin. (Ei sen puolehen, jotta vanhakkaa olis passannu keskenänsä.) Ei silti ollu mun mielestäni kohtuuttoman kallis rämppi: päiväpeitto, kaks pikkumattua ja tyynynpäällinen yhtehensä 51,92 €.

Toki mä jourun vielä vähä pistämähän lisää, ku totesin, jotta kyllä sängyn jalakoopääski sais olla samammoinen matto. Tuntuu vähä kalasialta (= kylmä, kolkko) iliman sitä, ku on tottunu, jotta sielä on aina joku riepu ollu. Ja uus tyyny pitää ostaa, ku vanha tyyny oliki liika pieni tuohon tyynynpäällisehen. Ja niinku kunnon sisutusplokis (tä, kuuluuko jostaki naurua?) tapaa olla, niin täs on kuvat ennen ja jäläkihin.

Ennen: alakas jo ittiä ällöttää tuo vaalianpunaanen, mutta oon varmahan sen joskus ”halavalla saanu”.

Jäläkihin: onhan se vähä levotoon… Isännän mielestä se oli ”raikas, vaikka siinä onki mustaa”.

Jännästi heittää tuo seinän färi näis kuvis. Totuus on lähempänä tuota alemman kuvan färiä. Ilimeesesti valolla on ollu vaikutusta. Yläkuva on otettu eileen ehtoolla lampun valos ja alakuva tänä aamuna salaman kans. Meirän makuukamari on pohojoosen puolella ja tahtoo olla pimiähkö valoosanaki aikana.

 

Mainokset

Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Nyt se iski!

Nimittään urheeluhulluus. (Saa nauraa.) 😀

Aamulla sain sen pirettyä vielä aisoos, ku oli vähä kalasiaa (= koleaa). Yöllä oli ollu vain viitisen astetta.

Pesin pari konehellista pyykkiä ja hain eiliset pyykit pois narulta. Sitte kello oli jo niin palijo, jotta piti keittää. Tänään oli ruokalistalla juustoonen kalakeitto. Ja meillähän ainut kala on pakasteseiti, mitä isäntä suostuu syömähän. Siitä tein sopan. Ja ku oon päättäny, jotta mun keittovuorolla ruokahan lisätähän kasviksia, niin heitin soppahan paketillisen pikkuporkkanoota lisäksi. Ja juustona käytin Koskenlaskijan ruoka -juustua, sitä cheddarin makuusta.

Isäntä meni syötyänsä kattomahan televisiota. Mä olin koko aamun suunnitellu, jotta eherootan sille, jotta mentääs harijoottelemahan taas frispiikolffia, ku ruoka on vähä laskeentunu. Se oli nimittään niin hauskaa.

Isäntä oli heti myöntyväänen ja niimpä me joskus puoli yhyren mais ehtoopäivällä survaastihin polokupyörillä raralle ja pelattihin kaks kierrosta, mikä vastaa yhtä täysmittaasta rataa.

Isäntä heitti hyvin samammoisen tuloksen ku viimmeeksiki (keskiviikkona 25 yli bar, nyt 26), mä sen sijahan oon niin jumbo, jotta mun tulos parani huomattavasti ja oon silti vielä ihan jumbo (viimmeeksi 51, nyt 40). Mutta se on vain niin hauskaa, jottei yhtää haittaa eikä harmita. Tuloopahan ainaki liikuttua ihan vahingos. 

Pyöräälyä tuli ehkä joku nelijä – nelijä puoli kilometriä (en havaannu kattua mittaria). Askelmittariakaa mulla ei ollu mukana, mutta laskeskeltihin, jotta ku frispiikolfrataa kiertävä pururaran osuus on 1,1 kilometriä, niin kyllä me varmahan ainaki kolomisen kilometriä käveltihin. Ja maastos, mikä on oikeen hyvää liikuntaa.  

Se kyllä vähä harmittaa, jotta vasta näin loppukesästä keksittihin tuo, vaikka siitä on puhuttu siitä asti, ku ensimmääsen kerran kokeelimma peliä monta vuotta sitte. Ja varsinki silloon, ku tuo rata rakennettihin. Tänä kesänä/syksynä ei välttämätä enää kovin pitkältä piisaa säätä pelaamisehen. Mutta toivottavasti into säilyy talaven yli, niin jotta tulis mentyä heti keväällä jatkamahan.

Sinne ne poijat meni

Poika on ollu tään viikonlopun Rymyn kans täälä. Miniänalaku jäi Mortin kans kotia. Kumpiki karvakaveri sai jakamatoonta huomiota. Me ollahan taas toimittu eilinen päivä Rymyn seuraneitiinä, ku poika oli koko päivän johonaki demotapahtumas ja kaverien kans.

Mä nukuun päikkärit Rymylin kans, ollahan riehuttu sen Nasu-pehemolelulla ja käyty lenkillä. Sekä tietysti rapsuteltu joka välis.

Viimme viikonloppuna, ku nuoret lähti, niin oli puhetta, jottei tällä kertaa tehtääsi pitsaa. Niimpä mä tein uunimunakkahan, mihinkä laitoon paprikaa ja kinkkua ja juustoraastetta. Ei ny niin kovin kasevaa (= hääppöistä), mutta tulihan tuo syötyä. Hyväskääseksi tein suklaasen juustokakun. Se oli kaikkien mielehen. Poika halus vierä sitä morsmaikullekki maistiaasiksi.

Eileen tein makaroonilooran tummista makarooniista. Sitä tuli niin isoo satsi, jotta laitoon osan foliovuokahan ja tälläsin sen poijan joukkohon.

Tänään piti teherä isännän pyynnöstä kropsua (= pannukakkua). Kanelia laitoon, mutten kaaremuoria (= kardemummaa) ku siitä ei meillä kukaa perusta (= välitä). Näytti tuo kelepaavan hillon ja vanilijavaahron kans.

Poika lähti tuos viiren, kuuren mais ajelemahan kohti Hyvinkäätä. Ja mä rupesin taas vaihteeksi leipomahan, ku flikka on tulos huomenna. Teen suklaatäytekakun. Eikähän se oo ny jähtyny sen verran, jotta mä voin mennä sen täyttämähän ja kuorruttamahan.

Syrämmentykytyksiä

Poika ja miniänalaku tulivat elikootten kans perijantaiehtoolla meille. Niillä oli kaveripariskunnan kihilajaaset lauantaina ja meirät oli kelepuutettu lastenvahariiksi karvajaloolle.

Perijantaina oli ehtoopalaksi tuttuhun tapahan pitsaa. Ja ”päällysruaaksi” sitruunakakkua.

Lauantaiaamuna nuoret heräs jo ennen mua. Onneksi ei ollu kellää mihinkää kiirus, niittenki tartti olla juhulapaikalla vasta kaharen aikahan ehtoopäivällä. Ei tarvinnu keittää, ku pitsaa oli vielä. Tein vain kreikkalaasesta jukurtista, vanilijavaahrosta ja mustikoosta jäläkkärin.

Nuoret meni kihilaparin kans mökille ”jatkoolle” ja yöpymähän juhulien jäläkihin.

Meillä isäntä meni lauantaiehtoolla ensimmääsenä nukkumahan ja me jäimmä vielä Mortin ja Rymyn kans jalakeelle. Totesin vain, jotta ehtoot alakaa olla jo kovin pimeetä. Varsinki, ku isäntä oli sammuttanu rappusista valot, kun se kajastaa vähä makuukamarihin.

Siinä sitte kännykän valos yritettihin suunnistaa elikootten kans alakertahan. Mun piti käyrä pukuhuonehes ja pesuhuonehes ja Rymy seuras mua tietysti sinnekki ja käytin sen pikaasesti vielä pihalla.

Rymy

Rymy meni ensi omalle puolellensa, mutta johonaki vaihees yöllä se kahkii mun polovitaipeehin nukkumahan. Ihimettelin, ku Mortti ei tullu eres käymähän meirän seuraksi.

Aamulla sitte selevis, miksei. Isäntä nousi ensi ja meki heräältihin Rymyn kans. Sitte alakoo kuulua maukumista. Mortti oli jääny koko yöksi pukuhuoneehin ja pesuhuoneehin! Voi raukkaa! Ollahan piretty pukuhuonehen ovia kiinni, jottei Mortti pääsisi sinne kuseksimahan. Niimpä mä nykki ehtoolla laitoon oven peräsnäni kiinni ku menin nukkumahan. En ollu yhtää havaannu, jotta Morttiki oli livahtanu sinne mun ja Rymyn kans.

Eikä se ollu eres pissannu mihinkää, mutta pari kuivaa pökälestä oli terassin oven kynnysmatolla. Rymy on tunnetusti kunnostautunu kissinpaskansyöjänä, niin ajattelin heti heittää ne Mortin pökälehet pihalle. Virhe! Mun olis pitäny ensi paimentaa ne elikot pois sieltä pukuhuonehesta.

Mortti nimittään livahti ovenraosta pihalle ja kun se ei oo tottunu olemahan pihalla, se oli ihan kauhuusnansa eikä tietystikkää antanu ottaa ittiänsä kiinni. Sillä välin kun mä jahtasin sitä, Rymy pisteli pökälehet parempihin suihin. Yäk!

Mortti sähisi mulle siihen mallihin, jotta ei puhettakaa, jotta olsin tohtinu ottaa sitä sylihin. Mutta sitte onneksi keksiin, jotta mulla on pukuhuonehes nyöri, jolla oon tavannu sitä leikittää. Sen peräs se tuli nätisti tupahan takaasi. Rymy tuli ihan komentamalla.

Meinas kuulkaa tulla hätä, ku ajattelin, jotta en saa sitä kissiä enää kiinni. Meinasin, jotten tohori nuorille eres tunnustaa, mutta pakkohan mun oli. Poika lohorutti, jotta elukat on hengis, ei oo mitää hätää. 😀 Arvelin kyllä, jottei ne enää ikänä tohori luottaa niitä mun hoitohon.

Mortti ei onneksi enää panikoonu, kun se pääsi tupahan turvahan. Mutta ääni siltä oli menny. En tierä, oliko se naukunu sielä pukuhuonehes koko yön vai saiko se kylymää, kun se useen aijoon päivysti keittiön klasilla kattelemas pihalle ja sieltä tuli välillä aika kylymiäki tuulahruksia.

Mortti

Huh, sanon minä! Oli kyllä sellaanenki pyhänaika, jottei pahem paremmasta väliä.

Viihryttävä päivä

Meillä oli sovittuna Raijan kans eiliselle päivälle treffit. Siitä on nimittään tosi pitkä ku ollahan viimmeeksi nähty. Ei osattu päättää, mitä teherähän, niin sovittihin jotta Raija tuloo meille ja kattotahan sitte, mihinkä mennähän.

Mä kumminki päätin – Raijalta kysymätä – laittaa itte jotaki syötävää ja eheroottaa, jotta evästeltääs vain meillä, niin ei tarttisi lähtiä mihinkää julukiselle paikalle hikoolemahan. Mitää hienouksia en osaa kokata, mutta salaattia tein ja pastagratiinia (= makaroonilooran ja lasagnen risteytys, jollekka on annettu vain vähä hienoot nimi). Kaffeen kans jätskiä ja donitsia ja raparperi-rahkapiirakkaa. 

Ku olin laittanu laatikot kypsentämistä vaille valamihiksi, vilikaasin puhelimehen. Raijalta oli tullu viesti, johona se kysyy, jotta pahastuusinko, jos siirrettääs syömäreissua vähä vilipoosemmalle kelille, mutta jos passaa, niin hän tulis kumminki kylähän.

Meillä meni näköjään ajatukset aiva yksihin. Senki suhteen, jotta Raija toi tullesnansa isoon pussillisen juomia ja kaks Aino-jäätelöpakettia. Mä olin tuonu kaupasta alakoholitoonta siideriä ja Aino-jäätelöpaketin. 😀

Ja suunnittelin, jotta nautiskellahan kylymää juomaa parvekkehella, ku sinne osuu pieni tuulenhenki. Niin me kans teimmä. Mitä ny välillä käytihin syömäs ja sitte ehtoopäivällä, ku parvekkehelle alakas paistaa aurinko, niin siirryttihin tuvan puolelle. 

Meillä oli kyllä niin mukava päivä, jottei mitää rajaa. Eikä tarvinnu hermoolla, jotta ravintolan henkilökunta alakaa kattua pian meitä kierohon, ku aina vain istumma toimittelemas.

Kyllä ystävät on ihania!

Viikonlopun vieraalu

Poika tuli väkensä kans perijantaiehtoolla viikonlopun viettohon. Oli taas jokku älämölökisat (= äänenpainekisat), mihinkä se osallistuu. Ei sunkaa (= suinkaan) se meitä niin useen piittaasi (= välittäisi) tulla kattomahan.

Pitsaa oli tietysti perijantain ruokalistalla. Eileen isäntä krillas lihaa, makkaraa ja halloumia. Mä tein salaattia.

Tänään syötihin oman maan uusiapernoja kuppinuputtehen kans. Miniänalaku ei luonnollisestikkaa tienny, mitä kuppinuputes on, mutta totes, jotta kyllä on hyvää.

Oon sen täälä varmahan joskus kertonukki, mutta kuppinuputes on siis uusille pernoolle tehty ”soosi”. Jokahittelle teherähän oma soosi kaffetkuppihin: voita, suolaa ja kuumaa maitua päälle. Ja ruohosipulia niille, jokka siitä tykkää.

Ja perunan lisäksi me toppaamma (= kastamme) sinne leipää. Ei se sen monimutkaasempi ruoka tartte olla, ku on aiva kesän kärkiherkkua.

Niin, ja eileen mä tein sellaasen piirakan, mistä ainaki miniänalaku tykkäs tosi lujaa – ja vissihin poikaki. Vähä tein erilailla, ku ohojees. Ostin kaks pakettia valamista murotaikinaa ja kaulittin ne niin, jotta niistä tuli yhyres melekeen uunipellillisen kokoonen levy. Levyjen päälle levittelin rasiallisen paistonkestävää mansikkamarmelaaria ja siihen päälle vielä raparperin ja mansikan viipalehia. Paistoon kiertoilimalla 180 astees n. 20 minuuttia. Ja lisukkeheksi vaahrotettua vanilliinikastiketta. Kaikki meni 😀

Nuoret lähti ajelemahan kotiansa vasta seittemän mais ehtoolla, jotta aika myöhälle menöö ennen ku ovat kotona.

Miniänaluulla alakaa työt vasta 29. päivä, mutta poijan tietysti pitää jaksaa huomenna töihin. Aina vähä murehruttaa nuo matkat. Sen takia mä yritän joka kerta muistuttaa, jotta laittakaa viestiä sitte, ku pääsettä perille.

Elukoosta Mortti oli tällä kertaa selevästi seuralliseet ku Rymy. Paitti kyllä me vähä Rymyn kans taas riehuttihin, ku se ”tappoo” pehemoleluansa. Mortista on tullu kova kolli juttelemahan. Sillä tuntuu olevan palijo asiaa. Kun se on juttutuulella, sen kans voi käyrä ihan vuoropuhelua. Se vastaa kyllä, ku sille jutteloo. 😀