Taas?!

Nyt on taas sarellu lunta sen verran, jotta pihas oli varmahan viitisen senttiä köykäästä hötöä. Pakkaasta oli toistakymmentä astetta, niin ajattelin, jotta en meekkää kävelylle vaan kuntoolen ihan omas pihas lumikolan kans. Pääsi välillä sisälle lämmittelemähän käsiä.

Muuten olin aiva hiestä märkänä niin jotta oli pakko ripustaa vaattehet kuivamahan ennen ku nakkaa ne pyykkikoppahan ja sitte piti käyrä tietysti suihkus.

Oli johonaki välis tullu koululta muistutus, jotta jos ei oo käyny vielä ilimoottautumas valamistujaasjuhulihin, niin vielä kerkiää. Sitte siinä viestis oli linkki, josta pääsi kattomahan illan ohojelman. Oli avaus-/onnittelupuhetta, musiikkia, lisää puhetta ja lisää musiikkia, opiskelijan puhet, valamistunehien kukitus, kakkukaffeet, suolaasta tarijoolua ja vapaata seurustelua. Aika lyhkääsiä pitää puheetten olla, jotta keriitähän varatun kaharen tunnin kulues vielä kaffittelemahanki. 😀

Nyt, ku tulin konehelle, mulle oli tullu työpaikkavaharilta ilimootus avonaasesta työpaikasta. Mun piti lukia se oikeen kahtehen kertahan, ennen ku uskoon silimiäni. Taas hajetahan käräjäsihteeriä! Sanasta sanahan sama ilimootus ku viimmeeksiki, vain päivämäärät on muuttunu.

  • Onko tämä ny sama paikka uurestansa haus? Eikö siinä tapaukses olsi otettu joku jo hakenehista, mutta valittematta jäänehistä?
  • Jos niillä on ollu tarves kaharelle työntekijälle, niin eikö olsi ollu kätevintä pistää ne yhtä aikaa hakuhun?
  • Vai onko ne ny havaannu yhtäkkiä, jotta tarvitahan toinenki sihteerikkö? Nyt sama rulijanssi uurestansa, ku ei voira valita niistä, jokka haki jo sitä ensimmäästä paikkaa, ku valtion viraat on aina pistettävä julukisehen hakuhun. Mutta onhan meillä ilimeesesti varaa maksaa…

Arvakkaa, hajenko? Jooen tosiaan. Jos en mä ensimmääsellä kertaa pääsny eres haastatteluhun, niin on ihan turha kuvitella, jotta täs kuukauren aikana tilanne olis muuttunu miksikää. En viitti haaskata omaani enkä niitten aikaa. 

Mainokset

Lumitöis

Eilisehtoon ja yön aikana tuli lunta ihan reippahan tuulen kans, niin jotta aamulla pihas oli puolimetrinen triivu (= kinos). Ilimootin isännälle, jotta mä voin kuntoolla lumikolan kans.

Ihanasti aurinko alakoo justihin nousta ku menin pihalle! Pakkaasta oli kahariksisen astetta. Onneksi oli köykäästä pakkaaslunta. Silti se kävi ihan hikiliikunnasta. Mulla meni melekeen kaks tuntia, vaikka osan pihasta tuuli oli lakaasnu puhtahaksi ihan jäätä myöte.

Siinä kolatesnani ajattelin, jotta onkahan tämän pihan ihan pakko olla näin suuri… On sen, ainaki aikanansa. Tää on vanha maalaastaloo ja pihaa on pitäny olla sen verran, jotta siinä on hevoospeliillä ja myöhemmin pienellä raktorilla pääsny kulukemahan. Nykyraktoriille tuo piha jäis jo pieneksi.

Tupahan tultua olin hiestä märkänä. Piti levitellä kaikki vaattehet kuivamahan ja päästä äkkiä suihkuhun. Nyt tuntuu kyllä koko kropas, jotta on punnerrettu lunta penkkojen päälle.

Yks suuri ilonaihet tänään oli mustarastas ruokintapaikalla ja tilhiparvi, joka tuli marija-aroniapuskihin syömähän. Tosin tietysti säikähtivät heti lentohon, ku auto meni ohi.

Rementikon kinkunpaisto

Meillä joulun vietto alakoo aaton aatosta, ku saatihin flikan porukka tänne. Niillä oli ollu ihan kauhia ajokeli ja matka kesti tavallista pirempähän. Olivat joutunehet vaihtamahan jopa pyyhkijän sulaat matkalla, jotta näkivät tulla.

Mentihin pihalle vastooksille niitä ja torettihin, jotta Metkun haukku kuuluu jo naapurin kohoralta asti. Se tiesi, mihinkä ollahan tulos 😀

Tarijoolin matkalaasille ensi vähä evästä ja myöhemmin illalla ne perinteesesti koristeli kuusen.

Mä puolestani valavoon kahtehen asti aamuyöllä, jotta sain pistää kinkun uunihin. Sitte menin tyytyvääsnä isännän vierehen ja Metku tuli meirän välihin.

Aamulla ylähä noustuani kurkkasin ensimmääseksi kinkkumittarihin. Se näytti +14 astetta! Ei oo torellista! Mun v-käyrä nousi alta aikayksikön sellaasihin sfääriihin, jottei oo tottakaa. Mä olin silloon yöllä tosiaan laittanu kinkun uunihin ja kääntäny ylä-/alalämpönumikan oikiahan kohtahan, mutten ollu säätäny lämpötilaa ollenkaa!

Mä en meinannu kiukultani saara ollenkaa ittiäni enää kasahan. Musta tuntuu, jotta koko joulu on pilalla ku ei ruoka ookkaa valamihina puoliltapäivin niin ku oltihin sovittu.

Ei auttanu ku pistää puurokattila eres tuleelle, jotta väki saa sitä enimpähän näläkähänsä.

Onneksi ruoka ei kuitenkaa sitte viivästyny niin maharottoman palijo, ku aluuksi pelekäsin. Kinkku oli (yli)kypsä jo ehtoopäivällä ja pääsimmä puoli kolomen aikoohin syömähän. Väki tais olla näläkäästä, ku ruoka maistuu ähkyhyn asti.

Sitä ähkyä hetken sulattelimma, ennen ku lähärimmä hautausmaalle viemähän kynttilöötä. Laitettihin lähties sauna lämpiämähän, jotta päästähän kotia tultua lämmittelöhön. Mutta nyt oli poikkeuksellisen komia ilima jouluaattona. Ei tuullu eikä ollu paukkupakkaanen. Hautausmaalla oli palijo väkiä ja kynttilät loisti komiasti pimiäs.

Saunoomisen jäläkihin meillä oli vielä hyvääsesti aikaa ennen ku poijan porukka tuli. Koiran lisäksi olivat ottanehet kissinki joukkohon. Se ei oo koskaa ennen käyny meillä. Harmi vain, jotta Metku ei osaa suhtautua muihin elikoohin ja niin Rymy ja Mortti jouruttihin pitämähän poijan puolella ku Metku vietti joulunsa meirän kans. Se oliki ihan villinä taas lahajapaketiista 😀 Ja kun se haukkuu innoosnansa niitten perähän, niin Rymy vastas poijan puolelta. Metku kuunteli, muttei hoksannu – tai ei keriinny piitata (= ehtinyt välittää) – jotta mistä se ääni tuloo.

Mä sain enämmän lahajoja ku osasin orottaakkaa. Kaikkista eniten yllätti ehkä työpaikasta saatu paketti. Sielä oli takki – ihan oikia ulukoolutakki – pari puista tonttua ja Teknoksen tölökillinen Fazerin sinisiä. Flikalta tuli kosmetiikkatuottehia ihon- ja hiustenhoitohon. Isännänki lahaja yllätti. Se oli ostanu mulle Fiskarsin pitkävartiset ruohosakset. Ku olin töis tutustunu niihin, niin mainittin joskus, jotta sitte ku mä lakkaan köyhtymästä, niin hankin sellaaset. Ilimeesesti se ainaki joskus kuunteloo mua! Ja uskoo, jotten mä lakkaa köyhtymästä… Nyt vain pitää orottaa kovin kauan, ennen ku pääsen testaamahan niitä.

Johonaki vaihees se mun kinkkukiukkuniki oli haihtunu eikä kenenkää aatto tuntunu mennehen pilalle vaikka muori tössiiki kinkunpaiston.

Flikka oli työkaveriillensa ilimoottanu, jotta hän aikoo olla koko joulun pyjamas. Ja niin se taisi ollakki. Joulupäivä meillä on perinteesesti muutenki ollu pyjamapäivä. Ei oo käyty mihinää, ollahan oltu vain ja nautiskeltu olostamma ja toistemma seurasta.

Tapaninpäivänä flikan väki lähti jo kotua kohti. Se on aina yhtä haikiaa. Flikka olis vielä halunnu lykätä lähtyä, mutta vävypoijalle iski kotoikävä.

Rymylle ja Mortille se sen sijahan oli mukava asia, ku Metkun lähärettyä niille aukeni ovi meirän puolelle. Se tiesi lisää tutkittavaa ja nuuskutettavaa sekä kaks paria lisärapsutuskäsiä. Rymy on aina kaikkien kaveri heti, mutta Mortilta kesti hetken aikaa totutella niin meihin ku huushollihinki. Mutta kyllä meistäki tuli kaverit. 🙂

Melekeen saatihin kaikki jouluruaat tuhottua, mutta eileen iski kyllästyminen. Keitin pernoja ja tein jauhelihasoosin. Hyvin maistuu kaikille. Tänään keitin makkarasoppaa, ku poijanki porukka lähti ajelemahan kotua kohti. Talavinen maisema on kutistumas tosi ikäväksi flossakoksi (= loskaksi), ku pari päivää on ollu plussan puolella ja tänään ripotteli vielä vettäki. Olivat kumminki päässehet turvallisesti perille.

Yhyren työpaikkahakemuksen oon teheny toissapäivänä ja yhyrestä tuli tänään hylyky. 

Lähtöitkut

Eileen oli kaffittelupäivä töis. Sää oli surkia eikä väkiä ollu palijo liikkeellä.

Töitten jäläkihin menin kirijastohon. Tällä kertaa onnisti: ovet oli auki ja sain lukemista jouluksi.

Tänään oli toiseksi viimmeenen työpäivä. Aamulla siivosin ensimmääseksi eiliset kaffittelun jälijet pois. Hilijaasta oli tänäänki, mutta eilinen vesisaret toimii hyvänä myinnineristäjänä ja hiekootussepeliä on myity vähintään joka toiselle asiakkahalle.

Rouvaa sain auttaa hänen koulutehtäviensä kans. Hän suorittaa yritysjohtamisen erikoostutkintua. Oman työtoristukseniki sain kirijoottaa 😀 Rouva vain luki sen läpi ja hyväksyy. Käski ottaa huomenna siihen kauppiahan allekirijootuksen.

Ehtoopäivällä yritin saara toista kassaa toimimahan, kun sen näppäämistö meni eileen pimiäksi. Sain näppiksen pelittämähän, mutta sitte viivakoorin lukija meni mykäksi. Tai ei mykäksi, mutta piippauksesta huolimata se ei lukenu mitää näytölle. Meni vähä ylitöiksiki, ku sitä ihimettelin, mutta siitä huolimata en saanu sitä pelaamahan. Jäi homma erelleen vaiheesehen. Täytyy jatkaa huomenna.

Rouva pitää huomenna kotopäivän. Lupas pakata ja laittaa ruokaa, ku lähtevät lauantaina suoraa töistä päin tyttärensä työ joulunviettohon. Sen takia sain häneltä jo tänään valtaasan joululahajapaketin, jonka sisällöstä mulla ei oo pienintäkää aavistusta. Mulla oli antaa hänelle vain palatossut.

Siinä sitte kaulaaltihin ja kiiteltihin ja kehuttihin puolin ja toisin. Seija sanoo, jotta tuntuu kurijalta, ku ollahan tultu niin hyvin toimehen. Häneltä tuli ihan itku, mikä puolestansa sai munki silimät kostumahan. Emmä sitte vissihin ihan paska työntekijä oo ollu, ku pomoki kyynelehtii. Paitti, jotta Seija on kyllä niin herkkä ja tunteellinen, jotta sen silimät vuotaa hyvin heleposti.

Kotia tultua tein minttusuklaarahkakakun huomiseksi töihin. Sikäli harmi, jotta Seija ny sitte on pois, mutta on kyllä tulos lauantaina töihin ja pyysi jättämähän pienen palan hänellekki. 😀

Saas ny nähärä, onko vielä jatkos jotaki, ku Seija on vähä vinkannu, jotta ei sitä tierä, jos kesällä taas tarvittaas ja toisaalta eileen se heitti sellaasen ajatuksen, jotta kävisin jatkoski tekemäs laskutuksia. Ei puhuttu vielä sen tarkemmin, mutta kattotahan, josko ne toteutuu. Jos ei mitää muuta löyry, niin totta kai mä meen, jos pyyretähän! 

On siivottu!

Heräsin jo kuuren mais ja ajattelin, jotta on parasta nousta heti ylähä, jotten nukahra uurestansa ja nuku puolille päivin. Tälle päivää ku oli suunniteltuna joulusiivous. Tosin en voinu sitä aloottaa, ennen ku isäntäki nousi. Mutta mä käytin sen aijan hyöryksi ja tein taas yhtä joululahajaa (joo, mä alootin sitte kumminki vielä, vaikka ensi meinasin, jotta en kerkiä).

Ku isäntä oli aamukaffeella, mä alakasin kantamahan mattoja pihalle. Kaffeet hörpittyänsä isäntäki tuli häsyyhin (= apuun) ja kantoo raskahimmat matot. Sitte se vielä imurootti. Mulle jäi vain laattiootten pesu, pölyjen pyhkiminen, mattojen kantaminen takaasi tupahan, joululiinojen silitys ja koristehien laitto.

Pölyjen pyhkimisen ja silityksen välis kokkasin pikaasesti spakettia ja jauhelihasoosia.

Ehtoopäivällä mun rupes vauhti hiipumahan ja mä tuumasin, jotta täs välis pitää käyrä kaupas, ennen ku akku tyhyjenöö kokonansa.

Sitä ennen piti vielä pestä jääkaappi, jotta on mukaveet laittaa jouluruaat puhtahasehen kaappihin.

Otin kirijastopussin joukkohon, jotta käyn samalla hakemas jouluksi lukemista. Olin tarkastanu netistä, jotta se aukee kahareltatoista. Kello oli vähä yli kaharen, ku olimma sielä. Ovet oli lukos ja lappo oves, jotta aukee poikkeuksellisesti klo 15.45. Saratellen harmisnamma poistuumma paikalta.

Seuraavaksi mentihin ruokakauppahan. Joukkohon lähti vajaan yhyreksän kilon kinkku, perna- ja maksaloorat ja leipomatarvikkehia. Meinaan teherä rahkahyytelökakun töihin perijantaiksi, ku on viimmeenen työpäivä.

Siitä poikettihin Löytömakasiinihin viemähän pussillinen hylijättyjä kenkiä ja rettuja (= vaatteita).

Jatkettihin matkaa Tokmannille ja ku sieltä selevittihin, niin kello näytti jo nelijää. Päätettihin vielä käyrä uuremman kerran sielä kirijastos. Mitä hittoa! Ovet oli aina vain lukus ja lappo oli vaihtunu. Siinä sanottihin, jotta omatoimikirijaston asennusongelmien takia kirijasto aukee poikkeuksellisesti klo 17.00. Sitä ei sentäs enää jääty orottamahan. Yritän huomenna töiren jäläkihin uurella onnella.

Nyt on kumminki tyytyväänen olo, kun sai tuon kaikkista ikävimmän homman – siivouksen – pois vaivaamasta. Vaikka helepommalla olis varmasti pääsny töis. Kaiken luutuamisen ja jynssäämisen jäläkihin mun oli selekä kipiä ja käsivarsia aiva porotti (= särki), mutta onneksi ne antoo saunas periksi.

Huomenna meillä on töis joulukaffittelut asiakkahille. Saas nähärä, tulooko yleesöryntäys vai tarijotahanko kaffeja vain niille, jokka olis joka tapaukses tullu käymähän.

Ennen saunahan menua mun puhelin piippas viestin merkiksi. ”Kauppalehti” ilimootti laittanehensa mun sijootustililleni X-määrän pittirahaa, jonka mä pääsisin lunastamahan kirijautumalla johonki linkkihin. Mä en oo kuulkaa tiennykkää, jotta mulla on sijootustili. Onkahan sielä palijoki rahaa ja mä täälä vain kiturootten kärestä suuhun? Ihan oikiasti! Luulooko ne huijarit tosiaan, jotta ihimiset on ihan tyhymiä? Mä poistin koko viestin avaamatta sitä.

Ehtoolla tähän konehelle tultuani erehryyn lukemahan hallituksen mahtavasta lahajasta työttömille. Tarkootan tuota työttömyysturvan aktiivimallia. Jos tähän asti on tuntunu jo siltä, jotta on pitäny olla nöyränä niin syväs kyykys, jotta persus on viistäny maata, niin nyt vissihin pitää kaivaa kuoppa ja mennä sinne orottelemahan niskalaukausta. En viitti tästä aiheesta enämpää kirijoottaa, ku alakaa taas niin korvien välis kiehua, jotta höyry vain nousoo korvista. Tää ny vain on taas kerran sellaanen asia, jollekka ei mitää mahara, se on vain nieltävä, vaikka kuinka olis kaktuksenpiikkiä kurkku täynnä.

Viimmeesiä

Kaikesta laista alakaa olla ny viimmeeset käsillä.

Eileen käytihin täsmäostoksilla. Yks joululahajatoivomus (viimmeenen tai ainaki toiseksi viimmeenen) piti toteuttaa. Se löytyy heleposti ja laitoon sen kotia tultua saman tien pakettihin.

Jouluvalamisteluja tein sen verran, jotta kattelin kaikki ”jouluastiat” esille ja pesin ne.

Tänäänkää en oo teheny mitää joulun etehen, paitti yhyren lahajan sain valamihiksi ja mietiin, vieläkö kerkiääs yhyren… En oo vielä ainakaa aloottanu ku nyt varmahan menöö nuo omat jouluhommat erelle. Taisi olla seki lajisnansa viimmeenen tälle vuorelle.

Ens viikko on viimmeenen työviikko. Huomenna rouva on kotona tekemäs omia jouluaskarehiansa, tiistaina mulla on työtöön päivä ja silloon olis tarkootus hoitaa siivoukset pois ja käyrä hankkimas kinkku ja muut tykötarpehet siltä osin, kun niitä voi etukätehen ostella.

Keskiviikkona työmaalla on asiakkahille kaffittelua. Se (toivottavasti) tietää kiirusta päivää.

Torstaista en osaa vielä sanua mitää, mutta perijantai on varmahan ihan normi siivouspäivä niin ku joka perijantai (viimmeenen!). Ja viikkokuormaki tuloo silloon. Tosin en oo pitkähän aikahan saanu sitä purkaa ku aina on joku muu keriinny ensi.

Työtoristus mun pitää muistaa pyytää, jotta saan sen maharollisimman pian työkkärihin.

Enimmäksensä olo on ny helepottunu, ku tää rutistus on kohta ohi. Vaikka oon melekeen huomaamattani oppinu palijo, niin silti useemmat päivät on äärirajoolla sinnittelyä ja se on tosi raskasta.

Helepotuksesta huolimata murehrin kumminki tulevaa. Ei oo tietua töistä ja tulot putuaa alle puolehen.

Tänään laitoon yhyren hakemuksen taas matkahan. (Se ei varmahan tuu olemahan lajisnansa viimmeenen.) Työtehtävien luettelo kuullosti siltä, jotta tekemistä piisaa. Mutta ainaki osittaan oli sellaasia, joista uskoosin seleviytyväni kunnialla. Miinuksena se, jotta työpaikka on 40-50 kilometrin pääs riippuen, mitä reittiä menöö. Lyhkääsempi tie on luonnollisesti kapia ja mutkaanen, niin jotta en ainakaa talavella tohtisi lähtiä sitä ajelemahan. Pirempi reitti taas puolestansa menöö kaupungin kautta, mikä voi tarkoottaa jotta sielä on pari muutaki työmatkalaasta.

Mutta näitä ny on turha murehtia, pitääs ensi saara se työpaikka. 😀 

Pimiät loorat

Tänään mulla oli taas perinteenen työttömyyspäivä. Päätin hyöryntää sen tekemällä lanttu- ja porkkanalaatikot. Värkit oli kumminki vielä kaupas, jotta ensimmääseksi piti lähtiä sinne.

Kotia tultua laitoon riisipuuron tuleelle ja tein lanttulooran uunihin. Siinä vaihees vasta hoksasin, jotta uunin lamppu on menny pimiäksi. Loorat paistettihin siis pimiästi. Mutta kyllä kai niistä syötäviä tuli.

Lanttuloorasta lupasin kaks ropehellista velijelle, ku kummipoika (velijen poika) on kuulemma niin tärkiä lanttulootahan, jotta se syö melekeen yksistänsä sellaasen vajaan litran rasiallisen. Meillä lanttulootaa ei syö ku vävypoika ja minä. Isäntä vähä maistaa, mutta ei tohori syörä kunnolla, kun sitä närästää.

Ku lanttuloota oli uunis, laitoon ruaan ja ruaan jäläkihin tein porkkanaloorat valamihiksi. Muita lootia mun vaatimattomalla keittotairolla ei sitte valamistetakkaa. Maksaloota ja imelletty pernaloota ostetahan valamihina.

Ja jottei totuus pääsisi unohtumahan: tänään tuli ensimmäänen vastaus työhakemuksihin. Ei tärpänny. 143 hakijaa oli ollu, en pääsny eres haastatteluhun. Ja tää oli sentäs se työpaikka, jonka suhteen olin vähä toiveekas. Olivat kuulemma löytänehet sellaasen, jonka koulutus ja työkokemus vastas justihin sitä, mitä hakivat. Ja veikkaan, jotta ikäki, vaikka siitä ei viestis mainittu.