Rauhoottumista

Olin taas eileen töiren jäläkihin töttöröö ja luukut kiinni jo kuurelta. Sain kumminki kangettua itteni vielä sen verran liikkeelle, jotten aiva siihen aikahan vielä menny nukkumahan. Ja tänä aamuna posottelin puoli yhyreksähän asti. En oo pitkähän aikahan nukkunu niin myöhälle. Sitte kyllä tuntuuki siltä, jotta päivä on jo puoles ja jottei enää mitää kerkiä tekemähän. 😀

No kerkesin mä kumminki jotaki. Ylähä noustuani kannoon ensimmääseksi petivaattehet parvekkehelle tuulettumahan. Sää oli lämpöönen jo heti aamusta ja aurinko paistoo, ihanaa!

Kaupas käytihin hyvin vähääset ostokset tekemäs. Kotia tultua kello oli jo niin palijo, jotta piti ruveta heti keittämähän. Tein mitä-kaapista-löytyy -soppaa: pernoja, kruunuvihanneksia ja sulatejuustua. Hyvää oli.

Ruaan jäläkihin mä alootin parin uuren projektin valamistelut häitä varte. Toisen sain viimmeestelyjä vaille valamihiksi, toinen on vielä vaihees. Sen jäläkihin olis vielä yks projekti, josta flikkaki tietää. Näistä kaharesta se ei tierä mitää. 😀

Joka välis oon käyny vähä pihallaki istuksimas ja lukemas, jottei koko komia päivä mee sisällä könnäämisehen (= kököttämiseen).

Puoli viiren mais isäntä eherootti, jotta lähärettääs ongelle. Ei tarvinnu toista kertaa eheroottaa! Laitoon vain lakanat vielä petihin ennen lähtyä.

Pari tuntia keriittihin uittaa matoja ennen ku piti lähtiä saunaa lämmittämähän. Yhtää kalaa ei eres nähty, vaikka mulla kävi muutaman kerran näppimäs, mutta tais olla lahana, ku en onnistunu saamahan sitä eres pintahan. Mutta ei haitannu. Komia maisema ja ihana ilima – sielä sielu lepää ja rauhoottuu.

Paarmat oli onneksi tällä kertaa isännän kimpus ja jätti mun rauhahan. Punkkien suhteen mä oon meleko hysteerinen varsinki siinä vaihees, ku pitää kahalata kainaloohin ulettuvan horsmikon läpi rantahan.. Yritin saunahan mennes teherä punkkisyynin, mutta sehän on niin pieni aluuksi ennen ku se syö ittensä täytehen, jotta sellaanen voi jäärä havaattemata. Sitä paitti oon huomannu, jotta näin vanhemmiten on alaannu ilimestyä runsahasti luomia ympäri kroppaa. Epäälin jotaki luomiaki punkiksi. 😀

Huomiseksiki on luvattu komiaa säätä. Hyvä, sillä mä unohrin (!) tänään pestä pyykit, kun mä innostuun askartelemahan.

Löytyy!

Tänään oli taas työttömyyspäivä. Se kuluu ”perinteesesti” asiootten hoitohon.

Aamulla kävääsin hammaslääkäris. Tällä kertaa oli vuoros ihan perustarkastus. Mähän varasin aijan siihen jo ennen ku tuo poskihammas alakoo oirehtimahan. Reikiä ei löytyny, mutta kielen sivus oli vaalia kohta, josta lääkäri meinas, jotta vois olla hankauma, ku poskihampahas paikan reuna oli terävä. Ja joo – siinä kohtaa muistin, jotta onhan se aina välillä hinkannu niin pahasti, jotta puhuminen on ollu vaikiaa. Se hioo paikan reunan ja laittoo vielä varmuuren vuoksi kontrollin vajaan kuukauren päähän. Ja suuhykienistille aijan hammaskiven poistohon.

Kotia tultua haukkasin hätääsesti voileivän ja lähärettihin ny kattelemahan isännälle sitä kravattia. Se löytyy yllättäen jo heti toisesta kaupasta – ja taskuliina kans! On ny niin lähellä mun tantun färiä ku ikänä voi olla. Kolomannesta kaupasta löytyy paita.

Ostokset saatihin kasahan nopiaa ja sen jäläkihin mentihinki – vaihteeksi – Piikkihin syömähän.

Käytihin vielä Kelas kyselemäs eläkejutuusta, ku työkkäri yrittää häätää isäntää pois kortistosta ja eläkkehelle, mutta kun me ei oikeen tieretä, jotta mitä se nuon niinku käytännös tarkoottaa. Ihan hyvän vinkin antoo Kelan virkaalija: ansiosironnaanen kerryttää eläkettä ja sitä voi nostaa aina 65-vuotiahaksi asti. Ei siis kannata suostua työkkärin tarijouksehen.

Käytihin vielä Prismas ruokaostoksilla. Ei tullu heräteostoksia, ku oli mahat täynnä.

Kotia tultua laitoon raparperimehun tuleentumahan ja silippusin kaks pakasterasiallista ruohosipulia.

Sitte kello oliki jo viis ja mä päätin, jotta saa piisata (= riittää) tälle päivää. Laitoon tiskit koneehin ja konehen töihin.

Itte tulin netistä kattelemahan tietoja kosmetolookiista. Sen verran aion uhurata, jotta ennen häitä käyn ajattamas parran ja viikset pois ja ottamas jonku naamahoiron. Kulumakarvat pitää muotoolla ja färijätä. Kynsiäki tekis mieli, mutta sitte menöö jo yli purijetin (= budjetin).

Isännälle eherootin, jotta käytääs ennen häitä eres kerran kemuus (= tansseissa) vähä harijoottelemas, ku viimmeeksi on vissihin tanssittu sen velijenpoijan häis kohta kolome vuotta sitte… Ei se ny suoralta käreltä tyrmänny, mutta eipä näyttäny kovin innostuneheltakaa. 😦 

On tämä työmaa, saatana!

Mä oon tään pyhän aikana saanu omasta mielestäni palijo aikahan. Oommä sitte kyllä aika väsyksiski.

Eileen esim. normaalien kaupaskäynnin, petivaattehien tuuletuksen/vaihron ja pyykinpesun lisäksi porstasin porstuan (= eteisen) maton, perkasin syreeniairan juuren, heiluun ympäri markkia trimmerin kans ja laitoon pioonille tuet.

Sielä syreeniairan juures kykkiesnäni kolome pikkupoikaa meni pyörillä ohitte. Ensimmäänen poloki hurijaa vauhtia, toinen huuteli peräs, jotta ”Ei jaksa näin lujaa. Käännytähän kohta.” Kolomas poika tuli omaa vauhtiansa peräs ja tuumas: ”On tämä työmaa, saatana!” Mä hihittelin sielä puskien juurella ittekseni ja tuumasin, jotta niin tämäki. Paitti jotta ku mua rupes naurattamahan, niin ei se ny niin kamalaa ollukkaa. ”Työkaverit” tosin oli aika pisteliähällä päällä. Paarmat on ilimestyny jo ja yks sai puraastua verkkarien läpi melekoosen patin reitehen.

Tänään oon jatkanu pyykinpesua, peraannu kukkapenkit ja kuopsutellu porraspäästä rikkaruohoja irti. Isäntä puolestansa on pesny loput matot painepesurilla. Mä vain kannoon ne pihalle, jotta se tietää, mikkä pitää pestä. Nyt olis meininki huilata, jotta jaksaa huomenna taas töihin.

Valavottihin juhannusta

Tuli valavottua juhannusta, vaikkei ollu tarkootus. Viivi oli nimittään koko aaton vähä vaisu eikä sille maistunu oikeen ruokakaa. Häntäki oli surkiasti koipien välis. Mä ajattelin, jotta sillä on emäntää ikävä.

Ehtoon mittahan sen vatta alakoo mouruamahan siihen mallihin, jotta vattavaivojahan sillä raukalla oli, mutta tällä kertaa sillä ei ollu vattalääkkehiä joukos.

Käytin sitä vähä väliä pihalla ja yhyrellä kerralla se lairunsi ku lammas ja veteli heiniä suuhunsa niin jotta maiskutus vain kuuluu. Arvelin, jotta se yrittää helepottaa oluansa.

Siinä me sitte vistattihin erestakaasi tuvan ja pihan väliä, ku joskus puolen yön mais mahasta kuuluu sellaanenki kruplutus, jotta mä ajattelin parahaksi lähtiä Viivin kans lenkille. Eihän se sille ollu kivaa, ku maha kramppas, mutta se ei pasko muuta ku lenkillä, joten kattoon viisahammaksi vain käyttää sitä kävelyllä. Ja tulihan se kakka lopulta. Kotopihas se kyökkäs (= yökkäsi) vielä nelijä kertaa.

Kello oli puoli yks yöllä, ku päästihin tupahan. Jäin vielä istumahan keittiön rappusille koira sylis ja kuuntelin, vieläkö mahas myllää. Kahtehen asti me kuunneltihin sitä krupinaa ja kummanki silimät alakoo lupsahrella.

Siinä vaihees Viivi päätti, jotta nyt mennähän nukkumahan. Mä yritin saara sitä vielä käymähän pihalla, mutta se ei enää suostunu tulemahan. Istuu vain pukuhuonehen laattialla ja silimät painuu aiva väkisin kiinni. Ja kun mä vain yritin houkutella sitä pihalle, niin se teki mielipitehensä seleväksi ja painuu makuukamarihin sängyn päälle.

Mun ei auttanu ku kerätä siivouskomerosta rättiä joukkohoni ja toivua, jotta ei enää tulsi mitää yllätyksiä kummastakaa päästä.

Viivi kömpii perinteesesti mun peiton alle ja polovien mutkahan nukkumahan. Eikä yöllä sitte onneksi tarvinnu herätä siivuamahan.

Mutta lyhkääseksihän se yö jäi ku kahareksalta jo heräsimmä. Tarijosin taas ruokaa Viiville, mutta ei kelevannu. Niimpä me lähärimmä lenkille, kun mä sain aamupalani syötyä. (Mulle kyllä maistuu.)

Viivi oli selevästi kumminki jo paremmas kunnos, ku häntäki jo heiluu eikä ollu tiukasti koipien välis. Silti lenkillä tuli yllätyspuklu, mutta ei näyttäny menua haittaavan.

Kotia tultua maistuu vähä ruokaki, mutta ei vielä tavallisehen tapahan. Ehtoopäivällä velii haki koiran hoitohonsa ja mä menin trimmerin kans heilumahan tien vierehen. Huomasin nimittään siinä lenkiltä tulles, jotta on pääsny heinä kasvamahan luvattoman pitkäksi ojan varres.

Ehtoolla vasta käytihin juhannussaunas. Saunan jäläkihin alakoo ramaasta (= väsyttää) niin, jotta olin jo yhyreltätoista petis.

Viireltä heräsin ku selekä alakoo taas vaivaamahan. Sen kuus tuntia se antaa nukkua rauhas, mutta millää en olsi viittiny vielä siihen aikahan nousta. Yritin kattella maharollisimman kivuttoman asennon ja löysinki vissihin, koska heräsin seuraavan kerran seittemältä. Isäntä jäi vielä nukkumahan, kun mä nousin.

Ensimmääseksi mä keräsin hantuukit pois naulakoosta ja laitoon puhtahat tilalle. Käytetyt laitoon heti pyykkikoneehin, jotta saan sitte vain napsahuttaa sen päälle, ku isäntäki on heränny.

Ehtoopäivällä piti lähtiä käymähän kaupas, jotta sain eväsvärkkiä ittelleni.

Loppupäivä on menny lähinnä oleelles. Oon taas keriinny vähä rauhoottua färittelemähän, oon lukenu ja kutonu ja kattonu telekkaria.

Nyt orottelen lottoarvonnan tuloksia. Toivon tietysti, jotta sieltä tulis sen verran apuja, jottei koko aikaa tarttisi miettiä rahaa. Meni taas vähä tiukoolle, ku oomma kumpiki hussannu (= tuhlannut) enämmän ku olis ollu varaa. Isäntä osti autohonsa renkahat ja maksoo flikan työnä aitavärkit. Mä oon maksanu vasta toisen puolen silimälasiista ja loppu pitää tietysti maksaa, kun ne hakoo. Sitte ostin sen häätantun. Nyt pitää taas hetken pärijätä vähä vähemmällä.

Mikä ihana viikko!

Maanantaiaamulla lähärimmä ajelemahan flikan ja vävynaluun työ.

Reissun ensisijaanen tarkootus oli rakentaa uus aita vanhan, lahonnehen tilalle. Naapurilla on kaks huskya ja välillä sielä on tyttären dobermanni ja ne on kaikki sen verran vahavoja elukoota, jotta ne olis kohta tullu vanhasta airasta läpi.

Oltihin joskus kaharen jäläkihin ehtoopäivällä perillä. Metku tanssii meille tervetuliaastanssin. 🙂

Hetken hengährettihin ennen ku lähärettihin hankkimahan uuren airan värkit. Ehtoon mittahan ne vielä ölijyttihin (= öljyttiin) parihin kertahan sävyttävällä ölijyllä. Tai no, nuoret sen pääasias teki. Me vain välillä vähä isännän kans autettihin.

Mun päätyöksi eherootettihin klasien pesua, ku joku lintu oli onnistunu päästämähän oikeen ripulipaskat yhtehen klasihin. Pesin olohuonehen ja keittiön ikkunat. Muut klasit saavat pestä itte. Eipä niitä kukaa juuri eres kattele, ku makuukamarit on tien puolella ja niitten verhot on melekeen aina kiinni.

Turhaa työtä tein. Tiistaiaamulla siihen samahan klasihin oli ammuttu jo uus osuma…

Tiistaina nuorellaparilla oli tanssitunti. Häävalssin askelehia piti ottaa haltuhun.

Isäntä alootteli sillä välin airantekua; katkoo värkit valamihiksi ja poras sapluunan kans ruuviille reijät, jotta tuli kaikki suorihin riviihin ja samoolle kohorille.

Mä pesin konehellisen pyykkiä ja tyhyjäsin ja täytin tiskikonehen.

Ruaan jäläkihin miehet meni purkamahan vanhaa aitaa ja kasaamahan uutta. Me lähärettihin flikan kans kaupungille kattelemahan mulle tanttua (= mekkoa) häihin. Flikan kans on mukava mennä, ku mä tierän, jotta se tohtii sanua mulle suoraa, mitä se ajatteloo ja toisaalta mun mielestäni sillä on hyvä maku ja erinomaanen färisilimä. Se kertoo, jotta sielä morsiuspukuliikkehes, mistä se on oman pukunsa ostanu, oli ny juhulapuvut tarijoukses. Olis ollu tosi halapoja, kaikki vain 89,-, mutta eipä niistä tietysti sitte löytyny passelia, ku jälijellä oli vain hajakokoja.

Ei se mitää, seuraavaksi marssittihin Sokoksen juhulapukuosastolle. Olis ollu ihania pukuja, mutta väärän färisiä tai väärän kokoosia.

No, sitte käveltihin nurkan taakse sellaasehen liikkeehin ku Zazabella. Sielä oli kaikista juhulapuvuusta -50%. Ja niitä oli palijo! Me mentihin ihan sekaasin niistä ja otettihin heti varmasti 4-5 pukua sovituksehen.

Yllättäen heti ensimmäänen tuntuu parahalta ja me jo pääryttihin siihen, mutta flikka rupes sanomahan, jotta siitä menis varmahan pieneekki koko mulle. Päätettihin vielä kattastaa se rekki – ja sieltä löytyy varmahan saman verran lisää sovitettavaa… Ja toinenki tanttu, mistä me tykättihin.

Lopuuksi piti pyytää myijää apuhun, kun me ei osattu enää päättää niitten kaharen välillä. Ja niinhän siinä käytihin, jotta se jäläkimmäänen vei lopuuksi voiton. Ensimmäänen valinta alakoo sen rinnalla näyttää aika arkiselta. Yllättäen tämä näyttävämpi tanttu oli vielä halavempiki. Mulla ei kuulkaa oma vihkitanttukaa ollu niin hieno ku tuo on! On kuulemma nähty linnanjuhuliski samammoinen, mutta eri färisenä. Käsittääkseni oli heirän omaa mallistua. Siihen vielä melekeen saman färinen hartiahuivi, niin liikkeestä lähti kaks torella tyytyväästä naista.

Vähä sille tuloo lisähintaa, ku jourun lyhennyttämähän sen. Ku mä oon tälläänen persjalakaanen, niin tantus oli varmahan puoli metriä liikaa pituutta. 😀 Niin, ja on siinä toinenki huono puoli: mä tartten jonku, joka pujettaa mun. Siinä on nimittään nyöritys selijäs eikä sitä saa itte tehtyä. Mutta flikka lupas hoitaa mulle pukijan. 😀

Varmahan joku vierahista ajatteloo, jotta mä en taira olla ihan täyspäinen, ku on nuon yliampuva vaate vanhalla maatiaasakalla kaikkine pling-plingiinensä, mutta so what. Mä halusin kerranki elämäsnäni jotaki aiva liika koriaa ja epäkäytännöllistä. Ja mikä olis paree hetki ku tyttären häät. Mua karuttaas varmasti jäläkikätehen, jos olsin valinnu sinne jonku tylsän ja käytännöllisen vaattehen. Ylipäänsä olin yllättyny, jotta tämän kokooselle ja malliselle ruholle löytyy niin palijo valinnanvaraa.

Saimma vielä flikalta lisätehtävän: isällensä on löyrettävä mun tantun färinen kravatti.

Kauppareissulta ku kotiuruttihin, niin sielä oli aita valamihina ja loppusiivoukset käynnis. Oltihin kaikin kovasti tyytyvääsiä päivän saavutuksihin. Ehtoolla käytihin vielä saunas.

Niin – ja tuli mulle silimälasiliikkehestäki viesti, jotta klasit on valamihina.

Keskiviikkona nuorilla oli aamusta omat menonsa. Isäntä putsas puularon katon ja niitti nurmikon. Mä kääriin erelliset pyykit pois narulta ja pesin uuren konehellisen.

Päivällä flikka färijäs mun tyvikasvun ja leikkas isänsä hiukset.

Ehtoopäivällä oli sovittuna, jotta pääsemmä kattomahan hääpaikan. Ei oikeen vielä pystyny hahamottamahan esim. pöytien sijoottelua, koska vasta osa vierahista on ilimoottautunu. On täs ny vielä kolomisen viikkua aikaa ilimoottautua. Ja aina pitää varautua siihenki, jotta joku ei muista ilimoottautua ollenkaa, mutta on silti tulos.

Astiat oli lukituus kaapiis, joten niitä ei päästy kattomahan sen tarkemmin. Lupasivat kysellä niistä vielä lisätietoja, jos pitää jotaki vierä itteltä.

Paikalla oli meirän lisäksi kaks kaasoosta ja bestman.

Rakennus näytti pihalta kattoen pienemmältä ku mitä se sisällä tuntuu. On aika karun näkööses kunnos, mutta sitäki varte me sielä käytihin, jotta osatahan miettiä koristelua ja maharollisia toiveeta vuokraajalle. (Esim. uluko-oven lukon vois korijauttaa…) Uusia pöytiä on kuulemma tulos ja ilimeesesti ainaki jotaki remonttia, mutta ei oo tieros, jotta minkä laajuusta.

Ehtoolla flikka alakas jo askartelemahan seinäkoristetta hääpaikalle ja jonku aikaa väkerrettyänsä se sanoo, jotta saan mä tulla auttamahan, jos taharon. Meninhän minä. Tuli aika näyttävä koriste, vaikka värkkiinä oli vain kartonkia, valakoosta kopiopaperia, kuumaliimaa ja sprayglitteriä.

Metku ei tullu ensimmääsenä yönä ollenkaa meirän kans, toisena yönä se hipsii johonaki vaihees niin hilijaa, jottei kumpikaa heränny. Viimmeesenä yönä se nukkuu koko yön meirän kans. Itte asias se oli sängys ennen mua, niin jotta mulle jäi hyvin pieni tila ja hyvin vähä peittua. 😀 Mutta hyvin kumminki nukuttihin joka yö, ku maatameno venähti aina yli puolen yön.

Eileen aamulla puoli seittemältä Metku oli sitä mieltä, jotta nyt on nukuttu tarpeheksi. 😀 Me kiltisti noustihin sille seuraksi.

Kerkesin pakata jo kaikki ennen ku nuoret heräs. Päästihin aijoos lähtemähän ja läksiääsiksi Metku tanssii taas meille. Kotona oltihin kolomen mais ehtoopäivällä. Vähä alakoo siinä vaihees jo ilimeesesti juhannusliikenne näkyä, ku letkaa oli molempihin suuntihin.

Postilooras orotti työkkärin palakkatukipäätös. Soitin heti työmaalle ja sovittihin pomon kans, jotta mä alootan työt maanantaina klo 8.00.

Vaihroon sänkyhyn puhtahat lakanat, purkasin reissupussit ja pesin konehellisen pyykkiä.

Ehtoolla, ku tulin tietokonehelle, oli sähköpostis viesti opettajalta. Seuraava tutkintotoimikunnan kokous on vasta 24.8. Menöö luultavasti syyskuulle ennen ku tutkintotoristus tuloo (jos tuloo).

Tänään pyykinpesu on jatkunu.

Saan lisää koiraterapiaa, ku Viivi tuli meille yökylähän. Emäntänsä on juhannusta juhulimas ja mä lupasin ottaa koiran hoitohon. Tuola se ny nukkuu mun selijän takana nojatuolis filtin päällä.

Oikeen ihanaa juhannusta kaikille! 

Verotoimistoki yllätti!

Lähärin aamulla ensimmääseksi selevittelöhön tuota verokorttiasiaa ku verotoimisto ei oo näin kesäaikahan auki ku yhyreksästä kahtehentoista. Ajattelin, jotta jos hyvinki kauan joutuu jonottamahan, mutta ei ollu ku kaks asiakasta ennen mua.

Siinä oli ensi aulas kohtelias nuorimies, joka kysyy, minkämoisella asialla oon ja ku kuuli, jotta uutta verokorttia tarttisin, niin se halus esitellä tuon netistä tilattavan verokortin mulle. Mä sanoon, jotta justihin sen takia mä oon täälä, kun sain sieltä niin pienen veroprosentin, jotten usko ittekkää.

Poika laski demoversiolla (mun omilla tieroolla ei päästy laskemahan, ku ei mulla ollu pankkitunnuksia mukana) – ja sai veroprosentiksi 0! No sitä siinä ihimeteltihin ku tuli mun vuoro mennä virkaalijan juttusille. Sielä oli varmahan joku kesälomasijaanen, nuori flikka, jota vanhempi virkaalija taustalta ohojeesti. Ja mitä ihimettä: ne sai veroprosentiksi mulle saman nollan kun se poikaki.

Seliitys oli se, jotta ansiosironnaasista on viety yli 25%, Kela vie 20% ja palakkatulo jää niin pieneksi, jotta nuo aikaasemmin pirätetyt verot kattaa sen ennakonpirätyksen. Mä naureskelin, jotta tottahan näillä prosentiilla ny tekis töitä vaikka vähä piremmältäki. 😀 Myöhemmin ajattelin kumminki laittaa verokorttihin eres 5%, jottei vain mee luille. Mieluummin maksaa liikaa ku liika vähä. On sitte joulurahat ”jemmas”.

Kotia tultua päivitin CV:n ja meinasin laittaa ”työnhakukansion” kuntohon, mutta jouruun totiamahan, jotta tuota paperia on vuosien mittahan kertyny niin palijo, jotta sieltä loppuu tila. Pitää vanhimpia toristuksia sieltä hävittää ja laittaa uuret tilalle. Tai hankkia lisätaskuja kansiohon.

Ehtoopäivällä päätin mennä perkaamahan meirän kivikkokasan, ku siinä ei enää ollu kukista tietuakaa, heinä vain kasvoo komiasti. Ku olin sangoollisen repiny sitkiää heinää irti, tulin siihen tuloksehen, jotta nyt lähtöö kivekki! Hain kottikärryt ja lapion ja alakasin kiikertämähän kiviä ylähä ruohomättähien seasta. Ensimmääsen kiven alta löytyy elämää. Sielä oli muurahaaspesä ja munia ruvettihin kantamahan kiiruhulla turvahan syvemmälle. Äkkiä ne katos näkyvistä. Ilimeesesti ne majaaloo kivikasas ollehes vanhas koivun kannos.

Isäntäki tuli sitte auttamahan isoompien kivien kans. Kaks kottikärrykuormallista siitä tuli. Isäntä haki siihen vielä multaa ja nakkeli vähä nurmikonsiementä. Aurinko paistoo niin kuumasti, jotta johonaki vaihees meinas ruveta silimis mustumahan. Varsinki, ku ei ollu mitää pääs. Pirin juomatauon ja hain poijan lippalakin päähän, kun en itte omista sellaasta.

Urakan jäläkihin olin aiva hiestä märkä ja multaanen. Oli pakko käyrä suihkus.

Isäntä meni vielä puupinolle ja ku seki sieltä tultuansa kävääsi suihkus, niin pyykkikoppa oli täynnä. Laitoon pyykit peseentymähän, nyt on hyvä ilima kuivattaa pihalla.

Soittelin Ruottin-velijelle synttärionnittelut.

Myöhemmin ehtoolla toinen velii oli yrittäny soittaa mulle. Oli menny vain suoraa vastaajahan. Mä en tierä, mikä siinä on, ku tuota se on teheny jo pitkähän. Sim-korttiki on jo vaihrettu, mutta sama vaiva jatkuu. Isännällä on sama liittymä ja sen puhelut tuloo kyllä läpi. Eikä mun puhelinkaa oo ku vasta parin vuoren ikäänen, jottei ny luulisi siinäkää olevan vikaa.

Testasimma joskus sillä lailla, jotta vaihroomma isännän kans puhelimia, mutta ei ainakaa sinä aikana sitte menny yhtää puhelua vastaajahan. Tosin en muista, soittikokaa kukaa mulle silloon. 😀

 

Hussaamas

Heräsin tänä aamuna puoli kuurelta. Maisema oli ku olis maitoklasin läpi kattellu. Niin tihiä sumu, jottei montaa metriä etehensä nähäny.

Meirän oli puhet aamusta käyrä vain ruokakaupas, mutta mä eherootin isännälle, jotta jos lähärettääs kirpputorikierrokselle. Sehän passas sille kyllä.

Mulla oli mieles vähä hussata (= tuhlata) ja kattella ittelleni työhousut. Mulla ei nimittään oo ku yhyret farkut, joilla oon koko vuoren kulukenu niin koulus ku töiski. Ne rupiaa olemahan niin hiuki (= kuluneet ohuiksi), jotta ku niitä ripustaa narulle niin päivä paistaa läpi. Oon jo jonku aikaa pelijänny, jotta jonaki epäonnisena päivänä ne vain prätkähtää hajalle ja siinähän sitte oot rauskoolla (= rikkinäisillä) housuulla koko päivän.

Sattuu niin hyvä säkä, jotta ensimmääseltä kirpputorilta ensimmääset sovittamani farkut oli passelit (= sopivat). Eikä maksanu ku kolome eurua. Löysin vielä toiset, ohkaasemmat puuvillahousut. Ne maksoo 3,80. Vaikkei työt jatkuusikkaa, niin uskon, jotta tuloo tuon rahan erestä käytettyä.

Isännällä tuli siinä kierrelles mielehen – yllätys, yllätys, jotta nythän voitaas käyrä samalla Piikis syömäs! En pistäny hanttihinkaa, ku ittelläki alakoo jo olla näläkä.

Ei me sitte muilla kirppariilla käytykää, ku mä sain kerran heti ensimmääsestä sen, mitä lähärin hakemahanki. Ruokakaupas vain käytihin.

Kotia tultua mä pistin konehellisen pyykkiä peseentymähän ja alakasin tekemähän jonkimmoista luonnosta maanantain etätehtävästä.

Poika laittoo viestiä ja kysyy kasvispasteijootten ohojetta. Mä muistelisin, jotta oon viimmeeksi teheny sellaasia flikan lakkiaasihin, kun sen muutama kaveri oli kasvissyöjä. Mutta ei sunkaa mulla niihin mitää reseptiä oo ollu. Valamista taikinaa ja jotaki sävellystä täytteheksi.

Ehtoopäivä ja ehtoo on menny luonto-ohojelmia vaharates ja saunoores. Saunan jäläkihin hain pyykit narulta. Hyvä oli, jotta hain, ku pian sen jäläkihin alakoo satamahan.