Hattaraa

Nyt alakaa vissihin pimeys ja pitkä koulu- ja työrupiama tuntumahan. Ja siihen päälle vielä kellon siirto. Oon koko viikon heränny puoli viiren – viiren aikoohin. Toki oon siitä vielä keriinny nukahtaa niin, jotta oon ollu ihan töttöröö, ku kello on ruvennu soimahan.

Töis on ollu tavallista työntäyteesempi viikko. Aivot on tuntunu sulanehen hattaraksi. Oon teheny tosi typeriä ja ärsyttäviä virheetä. En mitää korijaamatoonta ja korvaamatoonta, mutta sellaasia huolimattomuusvirheetä, jotta oon ollu sekä ärsyyntyny että vähä huolisnani. Tuli sellaanen déjà-vu -olo: ennen ku mun kilipirauhasen vajaatoiminta torettihin, mä ihimettelin, miksen mä enää osaa teherä töitäni. Niitä samoja, jokka olin ennen hyvin osannu.

Voi olla, jotta alakaa olla vain jonkuasteesta väsymystäki, ku nyt on menty aika pitkä pätkä iliman mitää lomia. Viimme vuoren huhtikuus alakoo koulu ja silloon oli heinäkuu lomaa ja tokihan meillä oli lyhkääset koulupäivät ja palijo etäpäiviä, joten siinä mieles se oli kevyempää ku työs käyminen, mutta kyllä mä mielestäni aika palijo käytin niitä etäpäiviä oikiasti koulutehtävihin. Ku työharijoottelu alakoo reilu vuosi sitte, niin sen jäläkihin on ollu vapaata vain ne päivät, jokka allakan (ja työehtosopimuksen) mukahan vapaaksi kuuluuki.

Torstain venyttelyn jäläkihin pää tuntuu entistä pehemoosemmalta ja olo väsyneheltä. Jotaki kumminki venyttelys tapahtuu kropalle, ku eileen tuntuu perskannikoos ja kylijis.

Eileen ehtoolla nukkumahan mennes ajattelin, jotta nukun univelekoja ja väsymystä pois niin pitkältä ku suinki. No nukuunko? En. Heräsin puoli kuurelta ja kiekkasin sen jäläkihin vielä jonku aikaa sängys ennen ku totesin, jotta pää on tulos kipiäksi eli on viisahinta nousta heti ylähä.

Olin valamihiksi väsyksis ja jämährin vain lukemahan pitkäksi toviksi. Sain sentäs petivaattehet vaihrettua ja sen jäläkihin tuntuuki ku olsin teheny koko päivän työt.

Oli sovittuna, jotta mennähän tänään kaupungille ja käyrähän samalla reissulla syömäs. En olsi jaksanu millää lähtiä, mutta aika monta tuntia me lopuuksi saimma silä reissulla kulutettua. Käytihin ensi Lidlis. Ei löytyny mitää erityystä, mutta otettihin niitä kuuluusia nallesipsiä, jokka ei ny sitte niin kummoosen makuusia eres ollu. Ei tartte toiste ostaa.

Sieltä jatkettihin Prismahan ja käytihin Pressos syömäs. Ja torettihin, jottei oo tarijoolu yhtää parantunu sitte viimme kerran, josta taitaa olla varmahan toista vuotta. Ja epäsiistiäki oli. Noutotiskien tasot oli niin täynnä ruaansotkua, jottei teheny mieli laittaa tarijotinta siihen. Ei voi mitää, kyllä Piikki pesöö monet oikiakki ravintolat mennen tullen. Se salaattipöytä! Sellaasta ei oo mihinää muolla. Epäsiistiä sieläki on eikä mitenkää viihtyysää, mutta jos tarkootus on vain syörä eikä hienostella, niin se on oikia paikka.

Ruokaostokset tehtihin Prismasta ja kotia tulles käytihin vielä Tokmannilla hakemas linnuulle talipalloja. Ne on kohta syöny ne muutamat pallot, jokka mulla oli jääny viimme vuorelta.

Mä vähä haavelin, jotta ottaasin tänään päikkärit, mutta meni niin myöhälle tuola kauppareissulla, jotten enää siihen aikahan viittiny. Jos nukkuus sitte ens yönä vähä pirempähän…

Nuoret lähti

Poijan väki tuli perijantaiehtoolla tänne viikonlopun viettohon. Ei ny vissihin niinkää meirän takia, ku yhyren tapahtuman takia. Johona poika sitte vain kävääsi pikimmiten. Vaikka se perijantain ja lauantain välisen yön laittoo sitä varte autuansa. Tai emmä tierä, laittooko se sitä tapahtumaa varte vai muuten vain.

Rymystä ja Mortista oli taas seuraa ja hupia muorille ja faarille. Tosin tänään mä jouruun hetkeksi aikaa telekiämähän ne poijan puolelle, ku Viivi tuli hoitohon. Sillä oli valtavasti nuuskutettavaa täälä, ku oli Rymyn ja Mortin hajut. Ja sitte Rymy haistoo/kuuli Viivin ja alakoo haukkumahan alakerras. Viivi vastas samalla mitalla. Hetken ne ”keskusteli” ennen ku rauhoottuuvat.

Viivi on ollu huonos kunnos haimatulehruksen takia, mutta oli tänään ihan pirtiä mummeli. Itku multa tuli, ku emäntänsä kertoo, jotta on ollu jo hyvin lähellä, jottei hän tilannu sille aikaa piikille, ku ei antibiootit tepsiny tulehruksehen. Nyt se on kuulemma kortisoonikuurilla ja päivä kerrallansa kattotahan, mikä on vointi.

Mortti ja Rymy pääsivät pannasta, ku Viivi oli hajettu pois. Sitte niillä piisas nuuhkittavaa. 😀

Tällä kertaa yllätin nuoret enkä tarijonnukkaa perijantaina sitä iänikuusta pitsaa vaan tortilloja. Maistuuvat neki. Eileen tein nyhtöpossua ja pernavoita (= perunamuusia). Poikaki oikeen kehuu, vaikka se ei oo oikeen ollu kokolihan ystävä. Mutta tuollaanen valamihiksi pienistetty liha näköjään maistuu.

Arvelivat tuos lähtiesnänsä, jotta voisivat seuraavan kerran tulla reilun kuukauren päästä. Mä aina vannotan laittamahan viestiä, ku pääsevät perille. Varsinki ny, ku ilimat alakaa jähtyä ja tienpinnat voi olla yllättäen jäisiä. Ja hirviä saa pelijätä. Ja pimiää. Ja muita tielläliikkujia. Ja, ja, ja… 

Makuukamarin päivitystä

Mä oon vissihin jo iät ja aijat tääläki vinkunu uutta päiväpeittua. Ei vain oo tarijonta miellyttäny frouvaa ja niin on vinkuminen aina vain jatkunu.

Eileen olimma kaupas käymäs ja poikkesimma Tokmannillekki. Mä tein sielä tavanomaasen kierrokseni myöski sinne petivaatepuolelle. Nyt sinne oli tullu sellaasia uusia peittoja, jokka mä kelepuutin. Mä oon sanonu, jotten halua harmaata, mustaa, ruskiaa, sinistä enkä valakoosta. Hmmm… kuinkas sitte kävikää? No niin, arvasitta vissihin?

Sitte piti tietysti ostaa peittohon sopivat matot ja uus tyynynpäällinen, ku vanhat ei luonnollisestikkaa passannu yhtää färiihin. (Ei sen puolehen, jotta vanhakkaa olis passannu keskenänsä.) Ei silti ollu mun mielestäni kohtuuttoman kallis rämppi: päiväpeitto, kaks pikkumattua ja tyynynpäällinen yhtehensä 51,92 €.

Toki mä jourun vielä vähä pistämähän lisää, ku totesin, jotta kyllä sängyn jalakoopääski sais olla samammoinen matto. Tuntuu vähä kalasialta (= kylmä, kolkko) iliman sitä, ku on tottunu, jotta sielä on aina joku riepu ollu. Ja uus tyyny pitää ostaa, ku vanha tyyny oliki liika pieni tuohon tyynynpäällisehen. Ja niinku kunnon sisutusplokis (tä, kuuluuko jostaki naurua?) tapaa olla, niin täs on kuvat ennen ja jäläkihin.

Ennen: alakas jo ittiä ällöttää tuo vaalianpunaanen, mutta oon varmahan sen joskus ”halavalla saanu”.

Jäläkihin: onhan se vähä levotoon… Isännän mielestä se oli ”raikas, vaikka siinä onki mustaa”.

Jännästi heittää tuo seinän färi näis kuvis. Totuus on lähempänä tuota alemman kuvan färiä. Ilimeesesti valolla on ollu vaikutusta. Yläkuva on otettu eileen ehtoolla lampun valos ja alakuva tänä aamuna salaman kans. Meirän makuukamari on pohojoosen puolella ja tahtoo olla pimiähkö valoosanaki aikana.

 

Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Nyt se iski!

Nimittään urheeluhulluus. (Saa nauraa.) 😀

Aamulla sain sen pirettyä vielä aisoos, ku oli vähä kalasiaa (= koleaa). Yöllä oli ollu vain viitisen astetta.

Pesin pari konehellista pyykkiä ja hain eiliset pyykit pois narulta. Sitte kello oli jo niin palijo, jotta piti keittää. Tänään oli ruokalistalla juustoonen kalakeitto. Ja meillähän ainut kala on pakasteseiti, mitä isäntä suostuu syömähän. Siitä tein sopan. Ja ku oon päättäny, jotta mun keittovuorolla ruokahan lisätähän kasviksia, niin heitin soppahan paketillisen pikkuporkkanoota lisäksi. Ja juustona käytin Koskenlaskijan ruoka -juustua, sitä cheddarin makuusta.

Isäntä meni syötyänsä kattomahan televisiota. Mä olin koko aamun suunnitellu, jotta eherootan sille, jotta mentääs harijoottelemahan taas frispiikolffia, ku ruoka on vähä laskeentunu. Se oli nimittään niin hauskaa.

Isäntä oli heti myöntyväänen ja niimpä me joskus puoli yhyren mais ehtoopäivällä survaastihin polokupyörillä raralle ja pelattihin kaks kierrosta, mikä vastaa yhtä täysmittaasta rataa.

Isäntä heitti hyvin samammoisen tuloksen ku viimmeeksiki (keskiviikkona 25 yli bar, nyt 26), mä sen sijahan oon niin jumbo, jotta mun tulos parani huomattavasti ja oon silti vielä ihan jumbo (viimmeeksi 51, nyt 40). Mutta se on vain niin hauskaa, jottei yhtää haittaa eikä harmita. Tuloopahan ainaki liikuttua ihan vahingos. 

Pyöräälyä tuli ehkä joku nelijä – nelijä puoli kilometriä (en havaannu kattua mittaria). Askelmittariakaa mulla ei ollu mukana, mutta laskeskeltihin, jotta ku frispiikolfrataa kiertävä pururaran osuus on 1,1 kilometriä, niin kyllä me varmahan ainaki kolomisen kilometriä käveltihin. Ja maastos, mikä on oikeen hyvää liikuntaa.  

Se kyllä vähä harmittaa, jotta vasta näin loppukesästä keksittihin tuo, vaikka siitä on puhuttu siitä asti, ku ensimmääsen kerran kokeelimma peliä monta vuotta sitte. Ja varsinki silloon, ku tuo rata rakennettihin. Tänä kesänä/syksynä ei välttämätä enää kovin pitkältä piisaa säätä pelaamisehen. Mutta toivottavasti into säilyy talaven yli, niin jotta tulis mentyä heti keväällä jatkamahan.

Sinne ne poijat meni

Poika on ollu tään viikonlopun Rymyn kans täälä. Miniänalaku jäi Mortin kans kotia. Kumpiki karvakaveri sai jakamatoonta huomiota. Me ollahan taas toimittu eilinen päivä Rymyn seuraneitiinä, ku poika oli koko päivän johonaki demotapahtumas ja kaverien kans.

Mä nukuun päikkärit Rymylin kans, ollahan riehuttu sen Nasu-pehemolelulla ja käyty lenkillä. Sekä tietysti rapsuteltu joka välis.

Viimme viikonloppuna, ku nuoret lähti, niin oli puhetta, jottei tällä kertaa tehtääsi pitsaa. Niimpä mä tein uunimunakkahan, mihinkä laitoon paprikaa ja kinkkua ja juustoraastetta. Ei ny niin kovin kasevaa (= hääppöistä), mutta tulihan tuo syötyä. Hyväskääseksi tein suklaasen juustokakun. Se oli kaikkien mielehen. Poika halus vierä sitä morsmaikullekki maistiaasiksi.

Eileen tein makaroonilooran tummista makarooniista. Sitä tuli niin isoo satsi, jotta laitoon osan foliovuokahan ja tälläsin sen poijan joukkohon.

Tänään piti teherä isännän pyynnöstä kropsua (= pannukakkua). Kanelia laitoon, mutten kaaremuoria (= kardemummaa) ku siitä ei meillä kukaa perusta (= välitä). Näytti tuo kelepaavan hillon ja vanilijavaahron kans.

Poika lähti tuos viiren, kuuren mais ajelemahan kohti Hyvinkäätä. Ja mä rupesin taas vaihteeksi leipomahan, ku flikka on tulos huomenna. Teen suklaatäytekakun. Eikähän se oo ny jähtyny sen verran, jotta mä voin mennä sen täyttämähän ja kuorruttamahan.

Syrämmentykytyksiä

Poika ja miniänalaku tulivat elikootten kans perijantaiehtoolla meille. Niillä oli kaveripariskunnan kihilajaaset lauantaina ja meirät oli kelepuutettu lastenvahariiksi karvajaloolle.

Perijantaina oli ehtoopalaksi tuttuhun tapahan pitsaa. Ja ”päällysruaaksi” sitruunakakkua.

Lauantaiaamuna nuoret heräs jo ennen mua. Onneksi ei ollu kellää mihinkää kiirus, niittenki tartti olla juhulapaikalla vasta kaharen aikahan ehtoopäivällä. Ei tarvinnu keittää, ku pitsaa oli vielä. Tein vain kreikkalaasesta jukurtista, vanilijavaahrosta ja mustikoosta jäläkkärin.

Nuoret meni kihilaparin kans mökille ”jatkoolle” ja yöpymähän juhulien jäläkihin.

Meillä isäntä meni lauantaiehtoolla ensimmääsenä nukkumahan ja me jäimmä vielä Mortin ja Rymyn kans jalakeelle. Totesin vain, jotta ehtoot alakaa olla jo kovin pimeetä. Varsinki, ku isäntä oli sammuttanu rappusista valot, kun se kajastaa vähä makuukamarihin.

Siinä sitte kännykän valos yritettihin suunnistaa elikootten kans alakertahan. Mun piti käyrä pukuhuonehes ja pesuhuonehes ja Rymy seuras mua tietysti sinnekki ja käytin sen pikaasesti vielä pihalla.

Rymy

Rymy meni ensi omalle puolellensa, mutta johonaki vaihees yöllä se kahkii mun polovitaipeehin nukkumahan. Ihimettelin, ku Mortti ei tullu eres käymähän meirän seuraksi.

Aamulla sitte selevis, miksei. Isäntä nousi ensi ja meki heräältihin Rymyn kans. Sitte alakoo kuulua maukumista. Mortti oli jääny koko yöksi pukuhuoneehin ja pesuhuoneehin! Voi raukkaa! Ollahan piretty pukuhuonehen ovia kiinni, jottei Mortti pääsisi sinne kuseksimahan. Niimpä mä nykki ehtoolla laitoon oven peräsnäni kiinni ku menin nukkumahan. En ollu yhtää havaannu, jotta Morttiki oli livahtanu sinne mun ja Rymyn kans.

Eikä se ollu eres pissannu mihinkää, mutta pari kuivaa pökälestä oli terassin oven kynnysmatolla. Rymy on tunnetusti kunnostautunu kissinpaskansyöjänä, niin ajattelin heti heittää ne Mortin pökälehet pihalle. Virhe! Mun olis pitäny ensi paimentaa ne elikot pois sieltä pukuhuonehesta.

Mortti nimittään livahti ovenraosta pihalle ja kun se ei oo tottunu olemahan pihalla, se oli ihan kauhuusnansa eikä tietystikkää antanu ottaa ittiänsä kiinni. Sillä välin kun mä jahtasin sitä, Rymy pisteli pökälehet parempihin suihin. Yäk!

Mortti sähisi mulle siihen mallihin, jotta ei puhettakaa, jotta olsin tohtinu ottaa sitä sylihin. Mutta sitte onneksi keksiin, jotta mulla on pukuhuonehes nyöri, jolla oon tavannu sitä leikittää. Sen peräs se tuli nätisti tupahan takaasi. Rymy tuli ihan komentamalla.

Meinas kuulkaa tulla hätä, ku ajattelin, jotta en saa sitä kissiä enää kiinni. Meinasin, jotten tohori nuorille eres tunnustaa, mutta pakkohan mun oli. Poika lohorutti, jotta elukat on hengis, ei oo mitää hätää. 😀 Arvelin kyllä, jottei ne enää ikänä tohori luottaa niitä mun hoitohon.

Mortti ei onneksi enää panikoonu, kun se pääsi tupahan turvahan. Mutta ääni siltä oli menny. En tierä, oliko se naukunu sielä pukuhuonehes koko yön vai saiko se kylymää, kun se useen aijoon päivysti keittiön klasilla kattelemas pihalle ja sieltä tuli välillä aika kylymiäki tuulahruksia.

Mortti

Huh, sanon minä! Oli kyllä sellaanenki pyhänaika, jottei pahem paremmasta väliä.