Etäpäivän epävarmuutta

Meillä oli tänään kirijanpirosta etäpäivä. Ja aiheena oli – luonnollisesti – justihin ne, mitä mä en koe oppineheni: yli- ja alipoistot, siirtosaamiset ja -velaat.

Mutta toisaalta hyvä näin. Nyt mun oli pakko yrittää joko järkeellä tai ettiä jostaki se tieto, millä pääsin etehenpäin. Onneksi oli se kirijaston kirija vielä kotona. Nuosta opettajan antamista aineestoosta en kokenu juurikaa hyötyväni. Tosin yhtää en oo varma, menikö ne kirijaukset oikeen… Mutta palaute siitä on luvattu viikon sisällä, jotta eikähän tuo sitte viimmeestään seleviä.

Tein myös sellaasen kirijanpitotairon testin, joka meille oli Moodlehen laitettu. Siitä sai välittömästi palauttehen, ku sen lähetti tarkastettavaksi. Se meni hyväksytysti läpi. Harmi vain, jottei se näyttäny oliko mun vastaukset oikeen vai väärin. Jäi vähä epävarma olo siitä(ki). Sielä on vielä toinenki testi, jonka saa teherä sitte, ku on tuon ensimmääsen saanu läpi, mutta sitä en ny vielä uskaltanu teherä, ku arvelin jotta se on kumminki vaikieet.

Onneksi olin eileen keittäny kattilallisen kalasoppaa, niin pääsi heti syömähän ku sai tehtävät palautettua. Oliki siinä vaihees jo kova näläkä, ku kello oli melekeen kakstoista.

Puutarhas oon teheny pätkätöitä eli justihin niin kauan kerrallansa, ku paarmat antaa teherä. Ei siis kauaa. Totesin vain, jotta jopa rikkaruohot tuntuu ny kituvan täs kuivuures. Eikä nurmikkua oo tarvinnu hetkehen leikata. Se on jo paikka paikoon aiva palanu keltaaseksi. Eileen satoo ehkä viis minuuttia, mutta eres narulla roikkunehet pyykit ei siitä kastunu. 

Mainokset

Puhurasta tuli!

Tänään on ollu hyvin laiska päivä. En oo oikiastansa muuta teheny ku pesny yhyren konehellisen pyykkiä ja käyny vähä rikkaruohoja saksimas.

Pyykinpesus olin tällä kertaa sangen perusteellinen.

Nimittään, ku menin niitä rikkaruohoja saksimahan, niin huomasin nurmikolla pyykkitelinehen alla jonku paperin. Mun opiskelijakortti! Olin torstaina ruokalasta lähties pökänny sen farkkujen perstaskuhun ja unohtanu sen sinne.

Ihime kyllä, se ei ollu menny ihan pilalle, vaikka oli toki kastunu, ku se on yhyreltä sivulta aukinaases muovitaskus. Eikä eres koulun leima ollu levinny. Nyt sekä kortti, että kotelo on kuivamas tiskikaapis. Kun ny sitte muistaasin huomenna sen ottaa sieltä joukkohoni.

Ja onni onnettomuures, jotta menin niitä rikkaruohoja saksimahan. Tällä tuulella se kortti olis pian ollu naapuripitäjehen puolella.

Eileen juhulille lähtiesnäni laitoon lyyran jakun rintapielehen – varmahan ensimmäästä kertaa flikan ylioppilasjuhulien jäläkihin. Ja tänään ku otin pyykkiä narulta, huomasin, jotta oon pesny senki.

Ihan vois kyllä tästä suorituksesta luulla, jotta on tullu eileen juhulittua rankemminki…

Nyt on syöty – öhh… siis juhulittu

Eileen mulla oli etäpäivä ja nyt oli jo sellaanen tehtävä, josta en mitä luultavimmin seleviytyny kunnialla. Meille on opetettu ainuastansa yhteesökaupan arvonlisäverotusta, mutta ei oo käsitelty EU:n ulukopuolisen tuonnin arvonlisäverokäsittelyä. Sellaanen siinä tehtäväs kumminki oli.

Kulutin monta tuntia, ku kahalasin läpi meille annetun aineeston ja nettisivuja. Kaiken hyvän lisäksi tuo arvonlisäverotus on muuttunu tämän vuoren aluusta, niin piti seuloa pois vanhentunutta tietua. En juuri tullu hullua hurskahammaksi, mutta parilta taloushallinnon ohojelmistosivuulta löysin sen verran tietua, jotta sain sen kirijauksen joinki menemähän tasan. Eri asia sitte on, onko se ollenkaa oikeen.

No, mä pyöräälin ehtoopäivällä kirijastohon ja otin sieltä yhyren taloushallinnon oppikirijan. Pitää tutkia sitä, jos sieltä löytyys paremmin selekokielistä tietua. Ainaki se oli tänä vuonna ilimestyny, jotta se vois jopa olla maharollista.

Sitte mä havahruun, jotta mullahan on vielä yo-kortti tekemätä. Eihän sillä ny kiirus vielä ollukkaa, ku juhulat oli vasta tänään 😀

Ennen juhulihin valamistautumista kerkesin vaihtaa lakanat ja pestäkki ne. Ja hakia kukkakaupasta ruusun ylioppilahalle.

Päivänsankarilla oli ihanan romanttinen kukkamekkoo ja flikka itte oli nätti niin ku nuori ihiminen vain voi olla.

Raijan pikkuusella tuvalla oli kirijaamellisesti tiivis ja lämmin tunnelma. Onneksi sää suosii niin, jotta pihalle voi välillä mennä vilivoottelemahan.

Tarijoolut oli aiva  mielettömän hyvät ja torella runsahat. Kaikkia ihanaa niin palijo, jotta oli ihan maharotoonta maistaa jokahista sorttia. Nykki tuntuu, jotta maha on ihan vielä pinkiänä. Epäälen, jotta huomenaamulla on viisahinta pysyä kaukana puntarista… 

Laiska lauantai

Heräsin joskus puoli seittemän aikoohin. Nyt olin kartalla – tai pikemminki kalenterilla – ja tiesin, jottei tartte lähtiä mihinkää. Mutta ku uni loppuu, niin se loppuu.

Sain taas rauhas färitellä ja lujeskella ennen ku isäntä nousi.

Isäntä lähti heti aamusta lenkille, ennen ku ilima lämpiää liikaa. Mä menin pesöhön kuistin klasit ja vaihroon sinne karteekit (= verhot). Tätä vauhtia on syksy, ennen ku kaikki klasit on pestynä… Ja sitte pitääski jo aloottaa kierros taas aluusta.

Mutta mä oon ny päättäny, jotten ota mitää stressiä mistää kotitöistä. En anna ulukopuolisten – tai itte kehittelemieni – paineetten vaikuttaa siihen, mitä mä teen ja koska mä teen. Teen silloon ku sattuu huvittamahan. Tänään ei huvittanu tuon enämpää.

Mä oon aina kantanu huonua omaatuntoa siitä, jotten oo niin ahkera ku ”pitääs” (kuka sen määrittää?) enkä oo mikää tuhattaituri, mitä tuloo huushollinhoitohon. En kasvata vihanneksia/juureksiani itte, en säilö, en juuri koskaa leivo, en oo mikää kurmeekokki, en sisusta, en ompele, en tykkää siivota enkä kitkiä rikkaruohoja jne…

Aiva turha verrata ittiänsä toisihin. Aina on joku, joka teköö palijo ahkerammin tai paremmin ku minä. Enkä mieti enää sitä, jotta mitä muut ajatteloo. Meillä mennähän näin ja jonsei se jollekki kelepaa, niin saa tulla aiva vapaasti teköhön.  No, se siitä ja loput kirijees.

Ruaan kans on sama juttu – sieltä mennähän, mihinä aita on matalin. Tänään keitin spakettia ja soosiksi kärtsäsin jauhelihaa, pusersin joukkohon pari valakosipulin kynttä, lusikallinen texmex-maustetta, purkillinen chilimaustettua tomaattimurskaa ja lopuuksi pussillinen juustoraastetta. Ja hyvää oli. Isäntäki oikeen kyseli, jotta mitä mä oon sinne soosihin laittanu. 😀

Hetken sulateltihin ateriaa, ennen ku lähärettihin pyöräälemähän kylille. Piti käyrä hakemas ruokarahaa koulua varte (maksan sen 4,60 € mieluummin käteesellä ku pankkikortilla), vein Sarin tyynynpäällisen postihin ja hain Tokmannilta mallilankoja Sarin hartiahuivia varte. Sen jäläkihin oonki enimmäksensä vain vetelehtiny.

Eihän se ny niin menny

Heräsin aamulla puoli kuurelta. Väsytti, mutta ponkaasin ylähä. Laitoon makuukamarin oven kiinni, jotta isäntä saa vielä nukkua. Vasta vessas mä heräsin niin palijo, jotta tajusin, jottei mulla ookkaa koulupäivä! Olsin saanu minäki vielä nukkua. En siinä vaihees enää viittiny mennä takaasi. Isäntä olis kumminki heränny oven aukaasuhun.

Kiipesin yläkertahan färittelemähän siksi aikaa ku isäntä heräs. Sen jäläkihin laitoon pyykit koneehin ja rupesin tekemähän etäpäivän tehtävää. Tai ensi mun piti synkronoora tämä kones sinne koulun intrahan. Mutta, mutta… Eihän se ny niin menny, ku olin kuvitellu. Löysin kyllä ne tierostot, jokka olin koulus tallettanu pilivipalaveluhun, mutta kotua en saanu sinne tallennettua. Herijas vain, jotta tilaus on vanhentunu. Se viittas siihen mun viimmevuotisehen tilihini eikä sille kelevannu nämä uuret tunnukset.

Ku olin aikani pyöritelly kaikippäin niitä tunnuksia, eikä mikää auttanu, soitin lopuuksi tukehen. Seki oli vähä ihimeesnänsä ja sanoo, jotta heirän pääs näyttääs, jotta kaikki on kunnos. Lopuuksi se eherootti, jotta lataasin koko Office-paketin uurestansa. Lataus kesti niin kauan, jotta lopetin siinä vaihees sen tukipuhelun ja lupasin soittaa uurestansa, jos ei se auta. Ei auttanu, mutta en enää viittiny soitella, vaan päätin ruveta teköhön tehtäviä, jottei mee koko päivä aiva haaskeelle.

Siinä vaihees olin jo niin hermona, jotta tuntuu, jotten ymmärtäny niistä tehtävistäkää enää mitää. Sain mä ne tehtyä, mutta nyt täytyy tunnustaa, jotten tierä, onko yhtää oikeen. Onneksi niitä ei tartte palauttaa opettajalle, vaan ne tarkastetahan maanantaina.

Temppuulemalla sain tehtävät tallennettua pilivehen. Ne ei suostunu tallentumahan suoraa sinne, vaan mun piti tallentaa ne ensi omalle konehelle ja sieltä larata sitte pilivehen. No, toisaalta ihan hyvä, jotta ovat kotikonehellaki.

Siinä vaihees oli jo kilijuva näläkä, mutta huushollis ei ollu mitää, mistä keittää. Isäntä eherootti, jotta käyrähän ABC:llä syömäs, niin ei tartte kuuman hellan vieres seisua. Sopii mulle! Samalla reissulla käytihin hakemas niitä ruokavärkkiä viikonlopuksi.

Kotona tyhyjäsin tiskikonehen ja sen jäläkihin pääasias istuksiin lukemas. Mitä ny otin sellaaset varttitunnin mikrotorkut hierontatuolis. Se friskas (= virkisti) sen verran, jotta jaksoo taas käyrä lenkillä. 

Färiä elämähän!

Lauantaina tapahtuu jotaki harvinaasta: mulla oli virtapiikki.

Aamulla kannoon ensi petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan, sitte jatkoon perijantaina aloottamani siivouksen loppuhun, eli pesin laattiat ja pyhiin pölyt. Pesin makuukamarin klasin ja vaihroon sinne verhot.

Sitte käytihin kaupas. Tankattihin samalla mun Korilla. Kyllä huomaa, jotta oon ajanu ny vähä pirempää matkaa. Sen huomaa paitti siitä, jotta tankilla pitää käyrä useemmin, myös siitä, jotta kulutus on pienentyny huomattavasti. Täs ku oon hinkuttanu sillä muutaman kilometrin koto-kauppa-koto -väliä, niin kulutus on ollu kahareksan litran pintahan. Nyt oli menny vain 6,5 litraa saralla.

Kotia tultua laitoon lakanat pyykkikoneehin, tein ruaan ja syönnin jäläkihin hetken huilattuani menin testaalemahan joululahajaani. Silloon, ku olin sielä rautakaupas, niin mä toimitin isännälle, jotta sitte, ku mä lakkaan köyhtymästä, niin ostan ittelleni pitkävartiset ruohosakset. Ajattelin, jotta niillä olis kätevä mennä klipsutellen sellaaset kohorat, mihinkä ei ruohonleikkurilla pääse. Isäntä oli selevästi kerranki kuunnellu mua ja päätelly, jotta jos sitä köyhtymisen lakkaamista orotellahan, niin emmä osta niitä saksia koskaa. Niimpä mä sain ne jo joululahajaksi. Oikeen Fiskarssilaaset. Näin kauan piti kumminki orottaa, ennen ku pääsin niitä kokeelemahan. Voi että, kun niillä oli heleppo mennä pensasairan juuret ja seinänvierustat!

Tupahan tultuani laitoon puhtahat petivaattehet sänkyhyn enkä vissihin sen jäläkihin sitte tehenykkää enää juuri mitää.

Selevästikki se oli vain joku tilapäinen häiriö, koska pyhänä mä en enää viittiny rävehtiä yhtää mitää. Yhyren konehellisen pesin pyykkiä. Ei tarvinnu eres keittää, ku isäntä krillas.

Eileen meillä alaattihin koulus opettamahan poistoja, mutta opetus lähti niin korkialentoosesti, jotta piti pyytää opettajaa vähä pakittamahan, ku suurin osa putos heti kärryyltä. Mullekki oli aiva uutta asiaa ali- ja ylipoistot. Ollu ikänä kuullukkaa! Aina oli harijooteltu vain prosentti- tai tasasummaasia SUMU-poistoja (suunnitelman mukaasia poistoja). No, sitte se meni vähä liikaki kauas ja lähti käymähän läpi niitä samoja perustehia, mitä me ollahan justihin nelijä viikkua opiskeltu.

Ja sitte hypättihin taas takaasi niihin poistoohin. Kirijaukset mä kyllä ymmärsin, mutta en vielä täysin ymmärrä niiren yhteyttä verootuksehen. Ja mikä helekutti on yrityksen substanssiarvo? (Yrityksen varat vähennettynä veloolla.) Ja mitä se liittyy mitenkää poistoohin? Meille (tai osalle meistä) pitää vielä vääntää asiat rautalangasta. Meille ei voi vielä puhua niin ku valamihille kirijanpitäjille.

Kävin koulun jäläkihin purulla tuulettamas päätäni.

Tänään meillä ei ollu opetusta ollenkaa. Oli vain se koe. Kolome sivua, mutta tiliristikot vei siitä isoon osan. Kotia sai lähtiä, ku oli kokeen palauttanu. Mäki olin kotona jo puoli kymmenen mais. Enkä lähteny eres ensimmääsenä. Pari kohtaa mua jäi siinä kokees vaivaamahan. Epäälin, jotta meni väärin. Ne piti heti tarkastaa kotia päästyä ja tulin siihen tuloksehen, jotta olin sittekki vastannu oikeen. Ehkä. No, torstaina saarahan kokeet takaasi. Sitte seleviää.

Puolet (30 pistettä) pitää kuulemma saara oikeen, jotta pääsöö läpi. Siitä sitte kymmenen pisteen nousulla tuloo arvosanaksi joko tyyryttävä, hyvä tai kiitettävä.

Isäntä eherootti, jotta käyrähän johonaki syömäs (= Piikis) ja samalla reissulla kaupas. Sopii mulle!

Kotia tultua sulattelin taas hetken aikaa, ennen ku lähäri pyöräälemähän. Kävääsin Tokmannilla ja rupesin aiva yltääsesti törsäämähän (= tuhlaamaan). Löysin turkoosit Polan caprit kahareksalla eurolla. Mulle on yhtäkkiä tullu sellaanen kumma tarves saara vähä färiä vaattehisihini (= vaatteisiini). Kesän ehkä kovimmat heltehet ja auringonpaistet ja mulla on kaikki mustaa… Paitti, jotta mustat vaattehet on kuumia, ne on myös turhan ankeeta. Ja se on ihan höpöpuhetta, jotta ne mitää hoikentaas. Yhtä paksulta mä näytän, oli mulla mitä färiä hyvänsä yllä.

Kauppareissulta tultuani menin taas hetkeksi saksimahan pihalle. Mutta totesin, jotta tien vierestä ei kannata leikata nuolla saksilla, ku sielä on kaikki aiva harmaana maantiepölystä. Menöö terät vain heti pilalle. 

Jokku päivät on turhia ja jokku vielä turhempia

Tänään meillä oli täysin turha(uttava) koulupäivä. Se tuntuu siltä, jotta se oli lykätty lukujärijestyksehen vain työkkärin vaatimuksesta, jotta saarahan tilastot komiaksi, ku me muka opiskellahan. Tuli sellaanen arvottomuuren tunne: ei meirän oo väliä, mitä meillä teetetähän, ku ollahan vain tälläästä surkiaa rupusakkia.

Meillä oli kolome aiva typerää tehtävää: katteltihin netistä aiva turhanpäiväästä tietua, niin ku esimerkiksi kuvia/aikatauluja/etääsyyksiä paikasta A paikkahan B/Marsihin laskeutunehia luotaamia jne. Vastaukset piti lähettää joko sähköpostin tai Moodlen kautta. Hoh hoi! Kukaanhan meistä ei varmahan oo ennen kattellu netistä mitää tai lähettäny sähköpostin liittehiä. Oli yks vitsi koko päivä!Tällä ei ollu niin yhtää mitää tekemistä meirän maharollisen tulevan ammatin kans.

Minkäälaasta opetusta ei päivähän sisältyny, jos ei lasketa sitä, jotta opettaja näytti aluuksi kuinka kuvalla kuukletetahan. Taukoja sai pitää ihan omahan tahtihin ja kotia sai lähtiä, ku sai tehtävät teheryksi. Mäki olin vissihin jo puoli yhyren mais kotona.

Se hyvä puoli siitä oli, jotta olin niin kataannuksis koko koulupäivähän, jotta sain sillä kiukulla imurootua. Siihen se virtapiikki sitte loppuuki. En pesny laattioota, en pyhkiny pölyjä. Klasienpesusta puhumattakaa.

Purulla sentäs kävin kävelemäs pienen lenkin.

Kotia tultuani hoksasin, jotta tiskikones on täynnä. Laitoon sen hyrskyttelemähän ja istuun itte laiskana.

Opiskelu vaatii hyviä istumalihaksia

Meillä oli tänään etäpäivä ja tehtävänä oli valamistautua tiistaisehen kirijanpiron perusteetten loppukokeehin.

Vähä vaikuttaas ny siltä, jotta se vanha stressipetteri on jo huomaamata livahtanu mun nahkoohin, ku heräsin vähä puoli kuuren jäläkihin enkä enää yrittänykkää nukkua uurestansa, vaan päätin nousta ylähä ja alaata heti aamusta lukemahan kokeehin, jotta kerkiääsin sitte vielä pyykätä ja siivota tai pestä klasit.

Mutta kuinkas sitte kävikää… Tairatta jo arvata.

Mä otin aamun kyllä ihan rauhallisesti, ku isäntä vielä nukkuu. Färittelin ensi hetken aikaa ennen ku seittemän jäläkihin kaivoon mapin esille ja rupesin lukemahan.

Ku isäntä nousi ylähä, kävääsin laittamas pyykkikonehen käyntihin ja jatkoon taas lukemista ja harijootusten tekemistä. Kolome konehellista pyykkäsin ja ripustin siinä kertaamisen välis. Ja keitin ja söin.

Niitä erellisehen kokeehin kerrattuja harijootuksia en enää teheny uurestansa. Ja silti mulla meni nelijähän asti ehtoopäivällä, vaikka kävin aineeston vain kertahallensa läpi. En tierä, oonko hiras vai perusteellinen. Luultavasti molempia.

Kolomen jäläkihin tuumasin isännälle, jotta tämähän on rankempaa ku koulus käyminen. Se tuumas aika yksoikoosesti, jotta se on justihin niin rankkaa, ku miksikä sen itte teköö. Mihinkä mä puolestani totesin, jotta mä haluan maharollisimman hyvän tuloksen. Mitä järkiä on käyrä koko koulua, jos ei tosisnansa halua oppia?

Toki mä ny olin ihan tyytyväänen, ku sain kaikki harijootukset tehtyä, eikä tullu ku muutama virhet. Mutta kirijanpiros ei saisi tulla yhtäkää virhettä.  

Tänään on ollu tosi hyinen pohojoostuuli. Meni aiva fliissistä läpi, ku ripustelin pyykkiä.

Mutta ku olin saanu harijootukset tehtyä, mä olin vahavasti sitä mieltä, jotta nyt on pakko lähtiä happihyppelylle. Ei kuitenkaa ollu enää niin palijo virtaa, jotta olsin jaksanu lähtiä pururaralle. Kävääsin vain pienellä pyörälenkillä. (Eli oon istunu koko päivän.) Kello oli viis ku tulin lenkiltä kotia. Niin vain jäi taas siivuamata ja klasit pesemätä.

Äitienpäiväviikonloppu

Meillä oli perijantaina etäpäivä. Kertasin huomisihin kirijanpiron perusteetten kokeehin. Tein kaikki tähänastiset tehtävät ja tarkastin sen jäläkihin. Aika hyvin ne meni. Tulikahan kolome virhettä ja tehtäviä oli kumminki varmahan päälle sata. Kolomisen tuntia mä sain siihen kulutettua.

Sen jäläkihin päätin jättää asiat hautumahan ja syötyäni lähärin hakemahan entiseltä työmaalta (= rautakaupasta) orvokkia hauroolle ja kävin istuttamas ne saman tien. Niitä kukkia hakiesnani tuli puheeksi, jotta mulla on heinäkuu lomaa. Kauppiahan rouva totes heti, jotta hän vois tarvita laskutuksehen apua heinäkuulla, ku Liisa on pari viikkua lomalla. Sitä ei vielä ainakaa sovittu sen kummemmin, mutta jos hyvin käy, niin vois siis päästä vähä kesätöihin. 😀

Kotia tultua päätin heti lähtiä lenkille ennen ku kerkiän laiskistua. Nyt ei näkyny kärmeksiä. Onneksi!

Ehtoolla tuli yllätys: poika ja miniänalaku koiransa ja kissansa kans pörähtivät pihahan. Isäntä kuulemma tiesi, jotta ne on tulos, mutta mulle ei ollu saanu kertua. Vähä mä olin kyllä aavistellu, ku näin leherestä, jotta täälä päin oli lauantaina yks sellaanen tapahtuma, johonka poika on yleensä osallistunu. Mutta emmä silti ollu mitenkää varautunu: ei ollu ruokaa kaapis, ei oltu siivottu… Onneksi, tuumas nuoret, ku kissi oli ihan maharottomalla karvanajolla.

Lauantaiaamuna piti ensimmääseksi käyrä ruokakaupas. Nuoret vietti päivän sielä tapahtumasnansa ja me oltihin elääntenvahtiina. Mä leivoon kakkupohojan ja tein pitsaa.

Saunan jäläkihin nuorille tuli vielä vierahia. Niitten lähärettyä nuoret meni nukkumahan ja me tehtihin isännän kans poikkeus ja vaharattihin (= katsottiin) Euroviisut. Ei oltu kattottu semifinaalia eikä kuultu etukätehen muita kappalehia ku Suomen.

Niitä esityksiä kattellesnani muistin, minkä takia mä en oo enää vuosihin kattellu viisuja. Ne ei vain yksinkertaasesti oo enää mun makuhuni. Muutama sieltä löytyy, jonka kestääs kuunnella toisenki kerran, mutta suurin osa oli sellaasia, joista en löytäny kauhiasti hyvää sanottavaa. Mutta tulihan ny kattottua.

Aamulla vaihroon hantuukit ja pistin likaaset pyykkikoneehin. Oli pakko kuivattaa ne kuivausrummus, ku täälä oli perinteeset äitienpäivän p*skakarnevaalit menos. Ympärillä oleville pelloolle on levitetty kolomia sorttia sontaa: on lehemän, sian ja kanan sellaasta. Hajusinffonia on mahtava. Ei tee mieli ripustaa pyykkiä pihalle. Eikä oo voinu pitää klasia tai ovia auki, vaikka sisällä on melekeen kolomekymmentä astetta ja pihallaki on ollu pitkältä yli 20 astetta.

Äitienpäiväperintehet jatkuu siltäki osin, jotta isäntä hoiti kokkauspuolen elikkä krillas. Mä tein vain salaatin ja koristelin kakun jäläkiruaaksi.

Päivällä poika muisti yhtäkkiä, jotta hän on ei oo vielä ilimoottanu työmatkoja verootuksehen. Tehtihin se saman tien, niin ei tartte sitä murehtia. Yellinki se sai laittaa vähennyksihin. Sitä mä en olsi muistanu.

Flikka soitteli ehtoopäivällä äitienpäiväonnittelut. Kertoo, jotta kortti on matkalla. 🙂

Nuoret lähti ehtoopäivällä kotuansa kohti. Oon täs orotellu tietua, koska ovat kotona, mutta vielä ei oo tullu viestiä. Luultavasti ovat unohtanehet…

 

Mötkyjä, kärmes, patjakauppias ja sukuvika

Niin ku otsikostaki voi jo ehkä päätellä, tämä postaus on varsinaanen keräälyerä.

Alootetahan ny vaikka nuosta mötkyystä eli kimalaasista. Yhtenä ehtoona täälä mun kämpäs alakoo sen päiväänen pörinä, minkä lähteeksi palijastuu mötiäänen. Mä sain sen napattua kuppihin ja vietyä pihalle. Isäntä oli pitäny päivällä parvekkehen ovia auki ja oletimma sen tullehen sieltä.

Seuraavana ehtoona sama juttu. Ihimettelin, jotta mihinä se oli piileskelly, ku ei aikaasemmin ollu ilimaasnu ittiänsä. Ja sitä seuraavana aamuna pörräs yks vielä olohuonehen klasilla. Manasin, jotta kuinka monta mötkyä se isäntä on oikeen tilannu, kun niitä aina vain piisaa.

Tänään istuun färittelemäs täälä omas kämpäsnäni, ku alakas taas kuulumahan mötiääsen pörinä. Mutta se kuuluu jostaki katon rajasta ja aiva niinku listan takaa. Ei oo muuta seliitystä ku jotta ne on talavehtinu johonaki tuola yläpohojas ja löytänehet sieltä mötkynmentävän reiän, joka johtaa tänne mun kämppähäni.

Oon ny siis tämän viikon aikana kantanu nelijä mötkyä pihalle, mihinkä ne mun mielestäni paremmin passaa ku tänne tuvan puolelle.

Tänään kävin pururaralla kävelemäs. Näin keväällä varsinki mä tapaan kattella sielä tarkasti eteheni. Ja ihan syystäki.

Tänään sielä makas poluulla sellaanen pyyttonin kokoonen kärmes pitkin pituuttansa. Se ei luonnollisestikkaa reakoonu muhun kuinkaa. Mä olsin pääsny kiertämähän sen, mutta en haluunnu, jotta se jää siihen kulukuväylälle. Tömähytin ensi jalaallani, mutta se nosti vain päätänsä ja vahtas mua. Sitte mä otin siitä poluun varresta isoon karahakan ja pökkäsin sillä sitä vähä häntähän. Se ei selevästikkää tykänny sen sorttisesta lähestymistavasta. Se alakoo vetää ittiänsä iskuasentohon ja sihaji mulle. Mutta ku en suostunu häipymähän, niin se päätti häipyä varvikkohon. Onneksi!

Aamupäivällä, ku mä olin laittamas ruokaa, niin meille pelemahti sellaanen nuori nainen, joka halus tietää, kuinka me nukutahan. Se olis tärkiää kaupannu meille uusia, ”maharottoman hyviä” muistivaahtopetaria. Sanoon heti, jottei tuu kauppoja, mutta ei se meinannu millää uskua. Mutta ei ollu myöskää mikää hyökkäävä eikä väkisin tyrkyttäjä. Seliitin, jotta ku ei vain yksinkertaasesti oo rahaa, niin sitte se sanoo, jotta heillä on tosi erullinen OP-rahootus. Ei maksa ku 50 kuus. Mä tuumasin, jottemmä kuule enää tällä ikää alakaa teköhön velekaa. Enkä ainakaa petariihin. Flikka joutuu lähtöhön tyhyjin käsin meirän huushollista. Ei auttanu, vaikka se yritti kehua, jotta teillä on tosi hieno koti ja kysellä, jotta mitä mä kokkaan, ku haisoo (= tuoksuu) niin hyvältä (kaalipataa, ei taatusti haisnu hyvältä 😀 ) ja vielä ku se halus nähärä meirän nykyyset patjat, niin se kehuu isännän tekemän sängyn komiaksi.

Sitte on vielä käsittelemätä tuo sukuvika. Nimittään meirän serkku oli joskus varmahan yli vuosi sitte soittanu velijelle ja kertonu, jotta hänelle teherähän jotaki keenitutkimuksia. Epäältihin sellaasta keenivirhettä, joka voi aiheuttaa keuhko- ja maksasairauksia.

Liisa itte kuoli viimme vuonna ja sen ainaki tierän, jotta jotaki keuhko-ongelmia tai hengitysjuttuja sillä oli jo aikaasemmin. Mutta ku koko sen puolohoonen suku on henkuria, niin en sitä sen kummemmin ajatellu. Niitä on hoirettu homespölykeuhkoona ja astmoona. Ei kukaa oo tuollaasesta taurista mitää tienny aikaasemmin. Ja nyt tuli mielehen seki, jotta setä kuoli maksakirroosihin, vaikkei oo ollukkaa juomari. Siihen aikahan sanottihin vain, jotta se on tullu liika ykspuolisesta ravinnosta..

Nyt velii oli saanu toiselta serkulta tuolle keenivirheelle nimen. Se on kuulemma Alfa1-antitrypsiinin/AAT-proteiinin puutos.

Mä sitä koitin kuuklettaa, mutta aika vähä oli suomeksi tietua siitä. Enkä jaksanu kovin pitkältä niitä englanniksi kirijootettuja tekstiä tavata. Verikokehesta sen kuulemma sais seleville, mutta emmä tierä, onko siitä tierosta mitää ilua, ku mä olin käsittävinäni, jottei sille keenivirheelle voi mitää eikä tautia pystytä ennalta ehkääsemähän. Niitä vain hoiretahan sitte, jos sellaanen omalle kohoralle arvonnas sattuu.

Toisaalta ehkä pitääs selevittää muksujen takia. Jos ittellä on sellaanen vika, niin sen on voinu tahtomattansa antaa perinnöksi niillekki.

Ja vaikka tänään vissihin joku pyhäpäivä oliki, niin mä pesin kumminki aamulla pyykkiä ja pistin liputuksen pihanarulle, ku kerta oli sellaanen sää, jotta sai ne kuivaksi. Ei täs muukkaa oo mitää pyhää viettäny. Velii teki puutarhasnansa siivoja, meirän isäntä laittoo uluko-ovehen uuret paneelit ja maanvilijelijät on pörränny pelloolla koko päivän.