Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Advertisement

Perinnöjjakua

Meillä on perinnöjjako (= perinnönjako) menos. Flikka on jo aijat sitte ilimoottanu, jotta hän haluaa nuo Riihimäen Pub-klasit. Mun piti mettästää niitä roskalavalta lisääki, ku sen perintö uhkas huveta aiva olemattomihin. Nyt niitä taitaa olla aluun toistakymmentä.

Ku poika oli viimmeeksi kotona, niin ruokapöyräs mä esittelin, kuinka mun haarukasta oli yks piikki ihan vinksallansa. Siinä poika sitte tuumas, jotta jos siskoo saa ne klasit, niin hän haluaa (vääntynehistä piikiistä huolimata) nämä Hackmannin Sorsakoski-haarukat, jokka on hänen mielestänsä ne ainuat oikiat. Haarukat on torella vanhoja, ne on ollu käytös jo mun lapsuures ja luultavasti vielä palijo ennen sitäki. Niitäki on varmahan tusinan verran.

Ku toimitin flikalle, jotta poika varas nuo haarukat, niin flikkahan piti heti puolensa: hän haluaa sitte ne kruusatut (= koristellut) haarukat. Ne oon ostanu kihilalahajarahoolla 1970-luvun lopulla muistaakseni Halapa-Hallista. Niitä ei oo ku puoli tusinaa, mutta onneksi se saa nuo klasikki. 😆

Nyt on sitte lusikat – eiku haarukat – pistetty jakohon meirän huushollis. 🤣 Paitti, jotta ei me ny aiva kaikkia vielä anneta pois, jos me jonku aikaa vielä haarukootaas ittekki. Ei tarttisi aiva vielä siirtyä velliruokahan.

Hääpäivää

Tänään tuli 41 vuotta siitä ku isännän kans lupasimma tahtua. Ja aina vain taharotahan. Mitä ny milloonki.

Tänään isäntä tahtoo, jotta samalla ku käymmä kaupas, niin käyrähän tilaamas mun autolle huolto ja – yllätys, yllätys! – syömäs. Alootettihin sillä syömisellä. Mä sain valita: Mondeo tai ABC. Valittin Mondeon.

Sieltä kurvattihin autoliikkeehin ja saatihin huoltoaika viikon päähän maanantaille. Ja (köh, köh) ohojeet niin rengaspainevalon ku trippimittarinki nollaamisehen… Vähäkö hävetti, ku kummaskaa ei ollu vikaa vaan mä olin ollu vain yksinkertaasesti noloo (= taitamaton). Tai jo pahasti rementootunu, ku kummanki oon osannu aikaasemmin teherä…

Autoliikkeestä lähärettihin purottelemahan kohti Prismaa, mutta isännän hämmästykseksi mä halusinki vielä puutarhamyymälähän. Se nimittään viimmeeksi ihaali sielä runkolaventelia ja mä ajattelin, jotta yllätämpä sen ja ostan sen sille hääpäivälahajaksi. Isäntä ei luonnollisestikkaa muistanu hääpäivää, mutta se keksii, jotta hämpä tarijoski ruaan hääpäivän kunniaksi. 😂 Johonaki vaihees se kattoo kellonsa päivyriä ja kysyy, jotta eihän se tänään oo, eikös se oo vasta 17. päivä. – Ei, ku silloon on poijan syntymäpäivä. 😆

Ostettihin myös melekoonen määrä kesäkukkien siemeniä. Isäntä on taas jättäny niille tilaa kasvimaan reunahan.

Ruokakaupas käytihin ja kotomatkalla mä rupesin pohtimahan, jotta pitääskähän sen laventelin juurehen kumminki istuttaa jotaki, jottei se näytä niin orvoolta, ku ajattelin laittaa sen isoohin saviruukkuhun. Lantmännenilla ei ollu mitää sopivaa, mutta Tokmannilta löytyy hauskaa kaksfäristä maahumalaa. Otin kuvan aika kaukaa, ku mun mielestä se on jotenki niin hauska tuos puorin oven eres.

Pesupäivä

Isäntä päätti pestä autonsa heti aamusta ennen ku on liika kuuma. Mäki menin putsaamahan oman autoni sisältä. Se on ollu mulla toista vuotta, mutten oo vielä kertaakaa siivonnu sitä… Olihan sielä hietaa ihan omiksi tarpehiksi. Isäntä lupas pestä senki sitte ku saan sisustan siivottua.

Ja ku sillä oli kerran painepesuri esillä ja oli komia ilima, niin mä kysyyn, josko se kehtaas pestä matot samalla. Nyt on matot pestynä ja ku oli niin tuulinen sää, niin ne on jo paria räsymattua lukuhun ottamatta kuivat. Sielä ne ny orottaa pukuhuonehen nurkas, jotta mä saisin huushollin siivottua niin, jotta kehtaasin ne laittaa takaasi laattiahan.

Ilonpilikahrus

Ku ei aina voi olla suurta ja mahtavaa, niin silloon pitää ottaa ilo irti pienemmästä.

Tää kuva on viimme viikolta, ku olin saanu klasit pestyksi ja aurinko alakoo paistamahan. Mä tulin ihan vain ilooseksi siitä ku mä tajusin, kuinka palijo mä tykkään meirän keittiöstä justihin sellaasena hetkenä.

Koeajo

Ku isäntä lähti aamulla (sähkö)pyöräälemähän salille, niin mä rupesin pesemähän olohuonehen klasia. Laiskuuksisnani pesin vain uluko- ja sisäpinnat. Syytä olis varmahan ollu pestä väliistäki, ku kärpääset ja maantietomu tuntuu pääsevän joka paikkahan.

Sain justihin klasinpesuvehkehet pestyä pois, ku pomo soitti ja pyysi käymähän työmaalla, ku sillä oli jonku palakasta kysyttävää. Päätin lähtiä Ilonan kans koeajolle. (Siis se mun pyöräni on Helkama Ilona.)

Täytyy sanua, jotta lesta (= satula) siinä on ainaki päin per…ttä. Vanhas pyöräs oli palijo mukavampi istua. Ja tuntuu, jotta vanha pyörä oli köykääsempi polokia. Siihen saattoo tietysti osaltansa vaikuttaa se, jotta tie oli satehen ja routimisen takia pehemoonen. Emmä pikitiellä havaannu, oliko se ny niin raskas. Ja olihan se mukavaa ajella, ku ei mistää kuulunu kilinää eikä kolinaa eikä lesta naraannu eikä kettingit ja kappa pitänehet mitää krohinaa.

Kotia tultua söin ja päätin viihryttää ittiäni hetken virkkaamalla ja kattomalla telekkarista jotaki hömppää.

Rinkuloota

Viimme viikolla jo päätin, jotta teen simaa ja rinkuloota vapuksi, ku poijan väki on tulos tänne vapunviettohon. Siman tein jo eileen ja pullotin tänään sillä välin ku orotin rinkulataikinaa nousemahan. Ja orotin, ja orotin…

Tais olla toista tuntia nousemas ennen ku alakasin leipomahan. En tierä, oliko mun maito liika kylymää, jottei se sen takia tahtonu oikeen jaksaa nousta. Mutta nyt ne on paistettu. Tuli tekijänsä näköösiä: ei oo liialla koreurella pilattu, ovat ruttuusia ja aika pulskas kunnos ja muutenki kaikella lailla muotopuolia.

Rinkulapalakalla sain isännän vielä laittamahan mun pyörähän matkamittarinki kiinni. Erellisehen pyörähän mä laitoon itte ja se ei tahtonu oikeen toimia, niin sen takia lahajoon isännän asentamahan tämän mittarin. Vapun herkuttelujen jäläkihin tämä pyörä tuloo enämmän ku tarpeehin.

Ai niin – ei jää kuulemma rinkulat syömätä. Muutaman makutestin tehtyänsä isäntä tuumas, jotta ovat parempia ku kaupasta tuorut. Se on mun leipomatairoolla melekoonen saavutus. 😀

Pyörät

Ei se isäntä sitte malttanu orottaa mua joukkohon pyöräostoksille. Se haki oman sähköpyöränsä jo viikko sitte. Ja nys siinä on jo kuulemma vikaa. Ei lähäre moottori käyntihin niinku pitääs…

Mä pistin omani tilauksehen viimme keskiviikkona ja tänään se tuli. Täs on niistä kuva.

Miten niin ei näjy mun pyörää? Tuolahan se on isännän pyörän takana. Kahares paffilooras. Se ku on sellaanen tee-se-itte -pyörä. Tai mun kohoralla oikiastansa teetä-se-isännällä -pyörä.

Poika soitteli eileen ja kielsi eherottomasti hävittämästä meirän kummankaa vanhaa polokumasiinaa. Lupas ottaa niistä ittellensä (ikuusuus)projektin. Sovittihin, jotta mun pyöräni – äiteen peruja oleva mummuska – on sen perintöosa, ku flikalle on luvattu yhyret juomalasit, jokka on sen mielestä ainuat juomakelepooset lasit meirän huushollis. (Riihimäen Pub-olutlasit) 😂

Ruusuja vai pernoja? – Hortonoomeelua

Mä havaattin eileen, jotta isännän antamat syntymäpäiväruusut on ruvennu kasvattamahan uusia lehtiä vaasis, vaikka kukat ittesnänsä alakoo jo olla tiensä pääs. Päätin kokeella, mitä niille tapahtuu, jos ne laittaa multahan vaikka niis ei juuria näkynykkää.

Ku kuuklettelin, niin löysin vinkin teherä pernahan (= perunaan) reikä, mihinkä ruusun varsi lykätähän. Sillä lailla on kuulemma saatu ruusuja kasvamahan pistokkahista. Mitää juurrutusainetta mulla ei ollu, mutta nyt on viis pernaa ja yhyreksän ruusun vartta pistetty ruukkuuhin. Vain yhyres ruusus ei näkyny mitää silimuja eikä uusia lehtiä. Katkaasin varret aina sen uuren lehtihangan yläpuolelta. Nyt ne on muovipussiihin huputettuna pukuhuonehes pyykkikonehen päällä.

Kattotahan, kumpiko alakaa kasvaa – ruusut vai pernat. Vai lähtöökö matkahan kumpikaa. Kuvia en havaannu tästä operaatiosta ottaa.

Ja ku mulla kerran oli multapussit käsillä, niin siirsin joululahajaksi saarusta asetelmasta mehikasvit uutehen ruukkuhun. Ihime, jotta ne ylipäätänsä oli vielä hengis, ku olin yrittäny hukuttaa ne. Samas asetelmas ollehen tulilatvan juuret oli jo ihan märäntynehet (= mädäntyneet).

Kliivian otin pois ruukusta ja putsasin enimmät vanhat mullat pois ja annoon vähä uutta tilalle. Isoompaa ruukkua mulla ei ollu sille tarijota, vaikka nykyynen oli ihan juuria täynnä. Kovasti se silti aina lykkää uutta lehtä. Kukkimahan se ei oo suostunu ku yhyren ainuan kerran.

Huoneapilalle laitoon vain vähä uutta multaa pintahan. Se on niin hentoonen, jotta se kärsii aina käsittelystä. Sen takia vaihran sille mullan vain hyvin harvoon. Joulutähären pistin uutehen ruukkuhun ja multahan. Kultaköynnös on niin tuhannen kiemuralla yhyres säleekös, jotta sille en saanu mistää kautta laitettua ku korkeentaan parin ruokalusikallisen verran uutta pintamultaa.

Pyykkikonehen korijaus

Mulla oli maanantaina pyykkipäivä ja päätin ajaa samalla konehen pesuohojelman. Tyhyjäsin vielä vetet konehesta ja putsasin nukkasihirin.

Meillä on siis erestä täytettävä pyykkikones. Ku kuivasin täyttöluukun tiivistettä, sieltä pimpahti irti sellaanen rautalankakranssi, joka oli ollu tiivistehen uras. Mä yritin saara sitä takaasi, mutta se ei tuntunu oikeen asettuvan paikoollensa ja tiivistekki tuntuu omituusen vetelältä. Eikä luukku meinannu mennä kiinni muuta ku vähä väkipakolla. Samalla se lykkäs sitä tiivistettä kummallisesti kasahan. Mainittin siitä isännälle, mutta ei sekää osannu sanua, mikä siinä vois olla.

Pesin vielä jonku konehellisen ja pyykkiä konehesta ottaesnani havaattin, jotta laattialla on vettä. En ajatellu sitäkää sen kummemmin. Ajattelin vain, jotta oon onnistunu sitä pumppua tyhyjätesnäni loiskuttamahan laattialle.

Laitoon kumminki varooksi luutuja laattialle seuraavan konehellisen aikana, jotta jos se luukku sittekki vuotaa, ku ei se tuntunu oikianmoiselta. Luutu ei kastunu, niin arvelin, jotta se oli tosiaanki vain sitä tyhyjäysvettä.

Mutta tänään siivotesnani havaattin, jotta pyykkikonehen takaa näkyy sellaanen kuivanu valumisjäläki. Kiskoon konehen pois tilastansa ja totesin, jotta onhan sielä ollu enämmänki vettä. Ei kuitenkaa katastrooffiksi asti, ku ei jalakalista ollu paisunu eikä kaikki villakoirat ollu kastunu.

Pyysin taas isäntää kattomahan, jotta tuliko ny konehen hankinta vai tilatahanko korijaaja. Konehella on kymmenen vuoren takuu eikä se vielä oo niin vanha. Isäntä pähkääli aikansa ja lopuuksi se keksii, jotta se luukun tiiviste on pois tilastansa. Ei oo ihime, jotta on vuotanu! Isäntä sai tiivistehen paikoollensa ja nyt luukkuki menöö taas kiinni niin ku sen kuuluuki. Säästettihin pitkä penni. Onneksi! 😀 Ja pyhänä taas testatahan, pysyykö vetet ny konehen sisällä niin ku olis tarkootus.