Ei vaiskaa!

Kerkesin sitte nuolaasta ennen ku tipahti. Se loma nimittään. Tilanne on muuttunu eilisestä sen verran, jotta firma pistetähänki kokonansa kiinni viikoksi heinäkuun puoles välis ja mä siirsin juhannusviikolle suunnittelemani loman sitte sinne.

Kuukaurella piteni loman orotus, mutta enkähän mä kestä. Varsinki ku sain pomolta synninpäästön. Mä nimittään kerroon sille tänään, jotta musta tuntuu, jotten oo ansaannu mitää poonusta ku mun pistää vieläki niin vihakseni se virheeni.

Pomo sanoo, jottei sellaasia saa miettiä ku jokahinen meistä teköö virheetä, mutta aina ne on saatu selevitettyä. Ja niinhän siinä ilimeesesti nykki käytihin ku näyttääs siltä, jotta verottaja on ny korijausilimootuksen jäläkihin palauttanu firmalle sen mun virheen takia aluun perin liikaa maksetun summan.

Ehtoopäivällä pomo vielä otti asian puheeksi ja sanoo jotta oomma jokahinen ansaannu poonuksemma ja iliman meitä hän olis kuses.

Mitä mä oon teheny ansaatakseni nuon ihanan pomon?

Kotia tullesnani mua oli vastas kaks karvakamua. Poijan sakki oli keriinny tänne ennen mua. Nyt meillä on tarijolla tassuterapiaa ainaki ens viikon loppuhun asti. 🐕🐈

Loma!

Tai siis ei ny ihan vielä. Tänäänhän oli vapaapäivä. Joka meni kyllä kaikemmoisten askarehien paris, ku poijan porukka on huomenna tulos tänne. Viipyyvät sitte vissihin ainaki ens viikon loppuhun asti.

Oon vähä siivoollu, imuroonu ja pyhkiny pölyjä. Mä en palijoosin imuroonu laattioota, otin tällä kertaa kohtehen vähä ylempää, nimittään lampunvarijostimista. Auringonpaistehes näki, kuinka kankahiset varijostimet oli keränny pölyä. Kummasti ne valakeni ku imuroottin enimmät pois. 😀 Meillä on ollu olohuonehes samat lamput yli kolomekymmentä vuotta enkä oo vieläkää kyllästyny niihin. Pitääs vain ehkä saara niihin uuret, oikiasti puhtahat koovat (= varjostimet), mutta en tierä, saisko nuohin sopivia mistää.

Ruokakaupas piti käyrä tietysti hakemas taas valtaasat määrät tavaraa. Vaikka väki lisääntyy vain puolella, niin tuntuu, jotta ruokaa pitää ostaa ainaki nelijä kertaa enämmän ku tavallisesti.

Ehtoopäivällä tein suklaapiirakan ennen testaamattomalla reseptillä, jotta nähtäväksi jää, mitä siitä tuli. Kuorrutus ei oo vielä jähämettyny, niin ei oo päästy maistamahan. Sitä paitti yks kohta siitä piirakasta jäi montolle (= kuopalle), niin jotta kuorrutus valuu sinne. 😂 Onneksi se oli sen verran hirasliikkeestä, jotta ehkä se ei aiva kaikki valunu sinne monttohon, ku laitoon koko kropsun jääkaappihin jähämettymähän.

Seuraavaksi tein Kari Aihisen ohojetta mukaallen Pellinkilääsen makaroonilooran tekeentymähän. Se paistetahan vasta huomenna.

Ajatuksis oli, jotta olsin keriinny pesemähän eres osan klasiista tai siivuamahan vähä lisää tai käyrä puutarhas nyppimäs jotaki, mutta kello oli lopuuksi yli viis ku sain kaikki tehtyä, niin jotta jäi tälläki kertaa ajatuksen tasolle. En jaksanu (lue: viittiny) enää jatkaa.

Mutta se loma! Nyt ollahan vihiroonki päästy sopimahan lomista työkaverin kans. Se on ollu kohta kymmenen vuotta taloos, niin ajattelin antaa sen ensi valita lomansa aijat ja mä katton sitte, mihinkä mä saan oman lomani. Sen toivomus oli, jottei mun loman aikana olsi kovin hankalia palakanlaskentoja. Lisäksi mä tajusin, jotten mä kehtaa olla pomon kans yhtä aikaa lomalla, ku tämä samaanen työkaveri tuuraa pomoaki. Niimpä mä pääryyn siihen, jotta pirän lomaa juhannusviikolla ja loput elokuulla.

Tuntuu kyllä jo toisinansa, jotta olsin oikiasti loman tarpehes. Pian on menny kaks vuotta iliman lomaa. Vähä on tullu sellaasta väsymystä, joka ei taharo oikeen mennä ohi lepäämälläkää. Tänäänki meinasin nukahtaa ruaan jäläkihin aiva väkisin istahalleni, ku meinasin lukia hetken ruokaa sulatellesnani. Väsynehenä teköö heleposti virheetä. Niitten peleko aiheuttaa huonua ja pätkittäästä nukkumista, painajaasia ja stressiä. Kaikki tuo syö työn ilua. Sitä minen halua, koska mä kuitenki tykkään työstäni tosi palijo. Mutta enkähän mä ny jaksa, ku tierän, koska se loma oikiasti on. Eihän siihen ensimmääsehen pätkähän oo enää ku kolome viikkua!

Nyrkin ja tyynyn välis

Täs joku yö takaperin heräsin ja totesin, jotta isännän nyrkki lepää mun pään päällä.

En tierä, oliko se osannu laskia sen siihen niin hilijaa, jotten ollu heränny, vai oliko se antanu sellaasen tällin, jotta meni taju ja havaahruun vasta myöhemmin. 😀

Sille ei taharo piisata oma puoli petistä. Sieltä tuloo välillä nyrkkiä, välillä koipia. Tai sitte se on tällänny ittensä mun peiton reunan päälle, niin jotta mä jourun kiskomahan sitä sen alta. Tai jonsei muuta, niin se puhalteloo sen verran voimmallisesti, jotta mun tuuloo ikävästi naamahan.

Oon yrittäny varmuuren vuoksi opetella nukkumahan naama poispäin siitä, jottei mun tarttisi ruveta seliittelöhön kellekkää mustaa silimää…

Ennen eristystä

Saatihin yllättäen keskiviikkoehtoona hyvinkäälääset tänne.

Aluun perin niitten oli tarkootus tulla pääsiääsenä, mutta ku ruvettihin puhumahan Uurenmaan rajojen sulukemisesta, niin poijalle tuli hätä, jotta hänen pitää hakia ”kesäauto” täältä ennen sitä.

Tänään lähtivät kotua kohti. Lupasivat laittaa kuulumisia, kuinka kauan rajatarkastuksehen joutuu jonottamahan ja kuinka tarkasti syynätähän. Ei pitääsi olla mitää estettä, miksei ne pääsisi yli, ku ovat kerran kotiansa menos.

Ketää kaveria eivät tällä reissulla käynehet tapaamas, koska kaverit piti näitä ny maharollisina tartuttajina. Onhan se maharollista, joo – ja ihan fiksua nourattaa annettuja ohojeeta, mutta kyllä mä halasin molemmat mennen tullen. Kumpikaa ei oo oireellu eikä lähipiiris oo tiettävästi sellaasia, jokka olis voinu tartuttaa.

Poika sai torstaina viestin, jotta perijantaista alakaen on lomautettuna. Miniänalaku käy ainaki vielä toistaaseksi töis.

Flikka oli torstaina laittanu feispuukkihin päivityksen, jotta hän on perijantaina viimmeestä päivää kampaajana. Kampaamo on ny sulijettu eikä oo vielä varmaa, mitenkä flikan työt jatkuu. Vähä vissihin oli meinooteltu, jotta sille olis töitä ruokakaupan puolella.

Ja minä saan vielä toistaaseksi mennä töihin. Se työkaverin yskäki on ilimeesesti ihan vain tavallista köhää. Pomo soitti sille perijantaina ja kyseli kuulumisia. Ei oo kuulemma tullu muita oireeta eikä isäntäkää oo sairastunu. Silti se on vielä ens viikon pois varmemmaksi vakuureksi.

Ennen ja jäläkihin

Mä taisin jo joku viikko takaperin vihijaasta, jotta on yks projekti käynnis. Se piti toistaaseksi pitää salas, ku se oli tarkootettu yllätykseksi poijalle ja miniänaluulle. Nyt poika on tullu käymähän kotona, ku sitä on kutsuttu viettämähän kaverin varpajaasia. Yllätys oli onnistunu ja poika välitti sen vireopuhelun kautta morsmaikullensakki, joka siis tällä kertaa oli jääny kotia. Poika kuluki puhelimen kans ympäri kämppää ja hehkutti ja miniänalaku oli kysyny, jotta mistä nää on? Ilimeesesti muoronmuutos oli onnistunu, ku ei morsmaikku tunnistanu enää paikkaa 😀

Pistettihin poijan kämppä remonttihin. Tai siis – isäntä teki työt. Mä vain suunnittelin, kannoon tavaroota, siivosin ja rahootin. Kämppä on remontootu viimmeeksi mun vanhempien toimesta joskus 70-luvulla. Seinät on tairettu maalata kertahallensa sen jäläkihin. Ku äitee joutuu hoitohon, niin nää sen huonehet jäi ”vaiheesehen” ja lähinnä olivat vain säilytystilaa. Sielä kumminki poika majaali kunnes muutti pois ja nyt sen sakki on aina majootettu sinne, kun ne on tullu käymähän.

Eikös nuos kaikenmailman sisustus- ja remppaohojelmis tavata esitellä kuvat ennen ja jäläkihin? Täs näitä olis: 

Ennen: paskaanen (= likainen) seinä, 120-senttinen, loppuhun nukuttu peti, taulut sielä, mihinä on sattunu nauloja olemahan, hirvittävä muovimatto varmahan jostaki 70-luvulta…

Jäläkihin: seinät maalattu, matto vaihrettu, isäntä teki uuren, 160-senttisen sängyn, johonka hankittihin kunnon patjat ja petarit ja uuret petivaattehet. Taustalla äireen omalta äireeltänsä kihilajaaslahajaksi saama piirronki, josta en aio kovin heleposti luopua.

Ennen: tästä oikeen näköö, mihinä kunnos tuo seinä sängyn takana on ollu, huonekalut sekalaasia, ja sielä, mihinkä ovat sattunehet sopimahan.

Jäläkihin: jätettihin vain pari taulua sängyn yläpuolelle, muille katteltihin paikka muolta (= muualta), hankiin uuret matot ja laitoon äireen kihilalahajakalustosta tuolit toimittamahan yöpöytien virkaa.

 

Ennen: kammottavat melamiiniovet suoraa 70-luvulta.

Jäläkihin: kaapinovet sai uuren maalipinnan ja uuret krivat (= rivat)

Ennen: ei oikeen hyvin erootu tästä kuvasta, mutta katto oli vaaliansininen (mikä älynväläys se on mahtanu olla?) ja ikkunanpieles on uretaaninjämiä, putket katonrajas.

Jäläkihin: putket katonrajas kotelootu ja verhokisko vaihtuu verhotankohon.

Ja vähä mun siivous-/sisustusinto jatkuu sitte tuvan puolellekki. (Poijalla on siis ollu käytös tupa ja kamari. Ne oli äiteen käytös niin kauan kun se pystyy kotona olemahan.)

Tupa on maalattu joitaki vuosia sitte, niin sille ei ny tehty mitää.

Täältä mulla ei oo ennen-kuvia, mutta täs on pari jäläkihin-kuvaa:

Uutta täs on ny lähinnä uuret verhot, uus vastuuki (= vahakangasliina) ja se, jotta pöytä ylipäätänsä on näkyvis kaiken romun alta.

Silloon oli vähä pakkaasta, ku mä pesin nuo klasit. Sen takia ne on nuon höyrys. Nostin isännän tekemän kissin kiipeely- ja raapimapuun tuon klasin etehen, jotta Mortti pääsöö siitä kattelemahan mailman menua.

 

Mitä? Ei mitää.

Kovin on tasaasta ja tapahtumaköyhää tämä elämä tällä hetkellä. Ei sen puolehen, jotta kaipaasinkaa mitää mullistuksia, mutta eipä tästä tasaasuuresta erootu mitää kirijootettavaakaa.

Töis on ollu vanhoja, tuttuja tehtäviä ja sitte yks haasteellisempi homma, joka ainaki tällä tietua näyttääs mennehen oikeen. Aikaa paloo melekeen kaks päivää sen kans pakertaes. Mutta ehkä se sitte kannatti, jos se meni hyvin. Aika näyttää, tulooko siitä vielä lisätöitä kirijanpitäjälle ja sitä kautta mulle.

Oon kerrannu harijoottelijan kans palakanlaskua, ku sillä on ens kuun aluus siitä näyttö. Jatketahan harijootuksia vielä ens viikolla, jotta se saa siihen varmuutta. Sillä on tapana olla vähä hätähinen ja silloon on aina se virheen maharollisuus suurempi. (Vai oonko mä vain niin hiras ja tarpeettoman perusteellinen, jotta teen välillä turhaaki työtä tarkastaesnani, tarkastaesnani ja vielä kerran varmuuren vuoksi tarkastaesnani?) No, toistaaseksi ei oo pomo tullu moittimahan hitauresta, joten jatkan valittemallani tiellä: ”Mieluummin hitahasti ja huolellisesti ku nopiaa ja hutilooren.” Sen neuvon mulle antoo toimistopäällikkö yhyres työpaikas ja sitä oon oikiastansa nourattanu aina, koska se taitaa olla jo ihan mun perusluonteheski.

Pomo laittoo lomalistan esille ja sanoo, jotta lomat saa merkitä. Ajattelin kuitenki olla sen verran soliraarinen, jotta orotan, jotta Raija merkittöö ensi lomansa. Se on kumminki ollu taloos toistakymmentä vuotta. Mun mielestäni on oikeus ja kohtuus, jotta se saa valita ensi oman lomansa aijankohoran. Sitäpaitti Raijan pitää tuurata mua sitte loman aikana, niin jourumma kumminki sumplimahan lomamma niin, jottei olla yhtä aikaa. Mulla ku ei oo mitää lomasuunnitelmia, niin on aiva sama, mihinkä aikahan mun loma on. Pääasia, jotta vihiroonki on oikiaa lomaa! Yhyreksi viikoksi heinäkuus pomo meinaa pistää ovet kiinni ja koko väjen lomalle. Mun täytyy vähä sen takia sopia työnantajien kans palakkojen maksuusta, mutta onneksi sillä viikolla ei oo ihan hirviästi laskettavaa, jotta eikähän se onnistu.

Kieltämätä alkaa vähä tuntua välillä, jotta loma ei olsi pahitteeksi. Pakkaa olla välillä puhti katees. Ei niinkää töis, mutta sitte ehtoosin en jaksaa eväänikää rävähyttää. Tosin ei mun hirmuusesti tarttekkaa, ku isäntä huolehtii tuon ruokapuolen ja välillä vähä siivuaaki. Toivon – ja uskon – jotta lisääntyvä valo antaa vähä potkua jaksamisehen. Muutaman aurinkoosen päivän jäläkihin tuntuu jo heti palijo virkiemmältä.

Nyt mun on pitäny kattella isännälle kevennettyjä kokkausreseptiä, ku seki on sitä mieltä, jotta ”jotain tarttis teherä”, ku paino vain nousoo ja nousoo. Hyvin on kokkaukset onnistunu tähän asti ja ompa löytyny pari aiva herkkuruokaaki. (Ainaki mun makuhun.) Kirijootin ne parahat reseptit taltehen ja laitoon omahan kansiohonsa, jotta on sieltä jatkoski heleposti löyrettävis.

Eileen sain sen verran aikaaseksi, jotta pesin ja vaihroon petivaattehet, lyhensin ja silitin parit verhot, pesin klasit ja laitoon verhot paikoollensa.

Tänään tavanomaanen pyykinpesupäivä. Plus kirijanpitopäivä. Olin vähältä unohtaa, jotta isännän ammattiosaston kirijanpito pitääs teherä. Ei toki mitää kiirusta vielä ollu, ku vasta maalliskuun viimmeenen päivä on takaraja kevätkokouksen pitämiselle. Kirijanpito pitää olla tehtynä ja tarkastettuna siihen mennes. No, nyt on ainaki tehtynä. Isännän murehena on järijestää tarkastus.

Ihan pikaasesti käyn…

Tänään heräsin joskus puoli seittemän mais. Isäntä jäi nukkumahan ja mä nautiin hitahasta ja hämärästä aamusta. Adventtitähären lisäksi mulla paloo vain yks tuikku. Nautiin siitä, jottei oo kiirus mihinkää.

Työaamuuna räpsähyttää heti täyret valot päälle ja aamupalanki mä syön kirkasvalolampun ääres. Valoosta tuloo muka sellaanen ”tehokas” olo ja pääsöö nopiempaa käyntihin.

Ku isäntä heräs, se ihimetteli, jotta mikä menninkäänen musta on tullu. 😀 Yleensä se on ollu isäntä, joka istuu pimees kattomas telekkaria, ku ei se oo viittiny nousta laittamahan valoja. 

Räpsähytin valot päälle ja lähärin laittamahan pyykkiä koneehin. Kaks konehellista pesin tänään ja vielä jäi hantuukit ja poijan kämpästä petivaattehet huomiselle päivää.

Tein ruaaksi pernavoita ja kevennettyä lihamureketta (= jatkoon taikinaa raastetulla kesäkurpitsalla). Tuli jännän ilimavaa ja pöperööstä mureketta.

Ruaan jäläkihin lähärin kukkakauppahan ja sieltä Raijan työ kyläälemähän. ”Ihan pikaanen” kävääsy kesti tällä kertaa varmahan ainaki viis tuntia. Ja juttua olis piisannu vaikka kuinka pitkäksi aikaa vielä. On se niin ihanaa, ku on tuollaanen ystävä!

Heti aluuksi meillä oli hillittömän hauskaa, ku vaihrettihin joululahajoja ja torettihin, jotta kumpiki oli ostanu toisellensa melekeen samammoiset kukkakimput. 😀