Piti siivota, mutta…

Mä olin suunnitellu pitäväni eileen siivouspäivän. En sitte pitänykkää.

Syystä että, kun pistin imurin käyntihin, niin se ilimootti heti, jotta pölypussi on täynnä. Mä nappasin tietysti täyren pussin pois ja otin kaapista laatikon, mihinä oli varapussia. Tai siis piti olla. Joku (luultavasti se mies, joka meillä asuu) oli varmahan viimmeeksi vaihtanu pölypussin, muttei ollu muistanu mainita, jotta se oli viimmeenen ja niitä pitääs ostaa lisää…

Se siivouspäivä oli ennätyksellisen lyhkäänen. Ei ku imuri takaasi kaappihin ja pölypussit ostoslistalle. Piti keksiä muuta tekemistä. (Ei oo mulle vaikiaa, jos vaihtoehtona on siivuaminen.)

Konehelle tultuani kuuklasin, mistä niitä pussia nykyään voi saara, ku ei sitä liikettä enää oo olemaskaa, mistä me imuri aikoonansa ostettihin. Myijä silloon vakuutti, jotta näihin Mielen imuriihin saa aina pussia. Mutta ei se ollukkaa ihan niin yksinkertaasta, ku tuo on kuitenki jo sen verran vanha malli, jottei sitä ihan kaikista verkkokaupoosta eres löytyny. Mitää piraattiversioota en halua ostaa.

Eikä niitä tilaamalla olsi tietysti eres tähän hätähän saanukkaa. Onneksi niitä näytti olevan Prisman valikoomis. Ja vieläpä erullisemmin ku yhyreskää verkkokaupas.

Ennen kauppahan lähtyä vaihroon lakanat. En viittiny vierä petivaattehia pihalle, ku sielä satoo lunta/räntää ja vissihin päivällä tuli muutama pisko vettäki.

Isäntää ”harmitti” ihan vietävästi, ku mä ilimootin, jotta se joutuu tänään lähtemähän Prismahan irtokarkki pölynimuripussiostoksille.

Mun ostoksihin piisaa (= riittää) yleensä tuo lähikauppa, mutta isäntä tykkää käyrä aina välillä pyörimäs muiski kaupoos.

Totesin vain, jotta vaikkahan olis kuinka halapuutettu, niin kallihiksi se tuloo, ku on valikoomaa ja houkutuksia palijo enämmän. Se oli taas sataselle siivet, ku sielä käytihin. Tosin niitä pölypussia ostettihin heti kaks pakettia, ku ei niis ollu ku nelijä/laatikko.

Ostoslista oli muutenki harvinaasen pitkä, ku tuntuu, jotta kaikki kaapit oli taas tyhyjänä. (Kuka meillä oikeen käy syömäs?)

Kotia tultua laitoon heti uuren pussin imurihin ja imuroottin ennen ku alakasin laittamahan ruokaa. Ruaan jäläkehen pirin pienen tairepaussin (= färittelin) ennen ku jatkoon laattiootten pesulla, pölyjen pyhkimisellä ja leipomisella. Ku sain vielä tiskit tiskikoneehin ja sen hyrskyttelemähän, niin ilimootin, jotta nyt en tee tänään enää mitää.

Valitettavasti kantapääs tuntuu, jotta tömpsötetty on tavallista enämmän. Mutta eikähän se taas siitä, ku vähä venyttelen ja huilootan.

Mainokset

Vetelää on!

Tänään on isännän syntymäpäivä. Se kielsi ostamasta mitää lahajaa, mutta myöntyy, jotta saan teherä kakun.

Ennen kakun kasaamista piti kumminki käyrä kaupas. Ja sitä ennen kantaa petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan.

Kauppareissulla törmäsin työkaverihin tuolta viimmeesimmästä työpaikasta. Sanoo ollehen niin hilijaasta, jotta heille on eherootettu talavilomien pitämistä nyt. Kyseli, miksen oo yhtää käyny. Oli rouvaki ihimetelly, onko hän loukannu mua jotenki, ku en oo pistäytyny. Tuumasin, jottei taharo viittiä tulla ku ei oo mitää asiaa. Liisa antoo luvan käyrä, vaikkei ostakkaa mitää 😀 Mutta on tympiää mennä toisten työpaikalle, niillä kun voi hilijaasenaki aikana olla muutaki tekemistä ku seurustella entisten työntekijöötten kans. Lisäksi tuntuu vähä kerijoolle menolta, ku oli puhetta, niistä laskutusten teoosta, mutta ku ei oo mitää kuulunu. Mutta nyt on vain ollu niin rauhallista, jotta he on keriinny hyvin teköhön laskutukset itte. Heillä on ny työharijoottelija, mutta ei oo kuulemma oikeen tehollista työntekua. Pakkaa vissihin paremminki vain haaveella hyllyjen välis. 😀

Oltaas varmahan plämpätty pirempähänki, mutta Liisa oli menos parturihin. Kyllä mun ny varmahan joku päivä pitää käyrä sielä, jotteivat luule mun aiva ylypistynehen. 😀

Kotia tultua kannoon petivaattehet tuvan puolelle lämpiämähän ja rupesin teköhön isännän kakkua. Mä oon aina tykänny teherä kakkuja ja ne on useen ollu jopa onnistunehia. Tänään ei ihan menny ku Strömsöös… Kokeelin uutta reseptiä. Jäi kuorrutus aiva liika veteläksi, ku en lukenu luin ohojeet huonosti.

Ku ”kakku” oli valamis, kerkesin laittaa lakanat petiihin ja sen jäläkihin piti ruveta (= ryhtyä) jo ruaanlaittohon. Ajattelin, teherä synttärisankarin mieliksi oikeen ”miesten ruokaa”. Siispä tänään oli tarijolla pernoja (= perunoita) ja pulled pork -soosia. Lihan ostin valamihina, en viittiny teherä itte aluusta asti. Olis pitäny alaata jo eileen ainoomahan. Seki näytti kelepaavan, vaikkei sekää menny ihan putkehen. Soosista tuli ensi liika sakiaa ja ku sitte lisäsin vettä, niin enkähän mä holahuttanu sitä niin reippahasti, jotta soosistaki tuli vetelää.

Ruaan jäläkihin isäntä tahtoo Minimanihin. Sielä oli joku porakones tarijoukses ja se kuulemma halus tarttoo ny justihin sellaasen. Kones ei kummikaa sitte ollu passeli, niin se jäi kauppahan. Mä en ollu yhtää shoppaalutuulella. Ainut, mitä mä koppahan keräsin, oli kaks taplettia (= tablettia). Mattoja vähä kattelin, jos olis löytyny olohuoneesehen uuret, mutta tulin sitte siihen tuloksehen, jotta vanhat saa luvan kelevata. Isäntä löysi jotaki pikkusälää euron laariista ja sitte se halus irtokarkkia, kun ne oli tarijoukses. Ihimiset oli aiva hulluna sekaamas niillä karkkiloorilla, oikeen niitä oli sielä jonoksi asti. Varmahan kaks kilua karkkia oli pitkin laattiootaki. Mua ei nuo irtokarkit houkuta, ku kaikki räkänokat käy sielä kaivelemas. Yök!

Ei käyty mihinää muolla kaupoos. Isäntä olis varmahan halunnu, mutta mä sanoon, jottei enää yhtää huvita käyrä shoppaalemas, ku koko aijan pitää miettiä rahaa.

Kotia tultua maistettihin kakkua. Isäntä meinas, jotta kyllä se tuloo syöryksi… Hyvin on näyttäny tekevän kauppansa.

Kotia tultua totesin, jotta ku päivän teema vaikuttaas olevan vetelyys, niin mäki alakaan veteläksi. En oo viittiny teherä enää yhtää mitää. Paitti piti mun tilata isännälle Kärkkäisen verkkokaupasta Makitan porakones. Se oli kuulemma sen syntymäpäivälahaja ittellensä.

Oommä täs ehtoon mittahan hieronu vähä käsityökauppoja. Ku pistin sinne feispuukkihin niitä töitäni myintihin, niin sieltä on ny varattuna kolome tuukia (= liinaa) ja sitte on poikinu tilauksia. Tosin osa on niin hankalia, ku mulle lähetettihin vain kuva, jotta tälläset, mutta minen tierä, mistä mä löyrän ohojeen… Kattotahan kuinka akan käy, pitääkö hetken päästä ottaa kaikki kuvat pois ku mä en kovin tärkiää niitä tilaustöitä tee. Tosin nää on ny sukkia, pöytäliina, hartiahuivi ja tyynynpäällisiä.

Ruokakooma

Saatihin muksuulta jouluna lahajakortti, jonka joukos oli Matadorin ruokalista. Se kortti piti kuulemma käyttää nimenomaan syömisehen.

Ja kyllä me sitte syötihinki oikeen pitkän kaavan mukahan: alakusalaatit ja minä otin vielä juustokeittuaki, pääruaaksi isäntä otti valakosipulista härkää ja minä valakosipulikanaa (varmahan haistahan ny kilometrin päähän) ja jäläkiruaaksi isäntä otti jäätelöannoksen ja kaffeja, mä otin päärynäpiirakkaa, johona oli jäätelyä ja varelmia ja kinuskikastiketta – ja teetä sen kyyttipoijaksi. Annokset oli syötävän hyvän näköösesti laitettu tarijolle eikä taatusti jääny näläkä!

Kotia vyöryttyämmä mä kävin pikaasesti pihalla ottamas muutaman valokuvan, ku maisema on ny niin uskomattoman komia, ku on tullu köykäästä pakkaaslunta ja aurinkoki vähä näyttäytyy aamun lumisatehien jäläkihin. Sielä mun tuli kumminki näppiihin niin vilu, jotta paiskasin soffalle maata ja verin filtin niskahani. Ja verin tunnin ruokakoomat.

Ruokaalusta taitaa olla kohta viis tuntia ja mä oon aina vain ähkys. Janottaa vain, ku ruaan lisukkehena oli valakosipulista vuolukermaa ja se oli tosi suolaasta.

Ikänä ei olsi ittellä varaa – tai vaikka oliski, niin ei maltettaasi mennä tekemähän ravintolahan nuon suurta laskua. Lahajakortilla oli 80,- ja siihen piti pistää vielä 3,70 lisää, jottei tarvinnu jäärä tiskaamahan. Sillä rahalla me eletähän nykyysin ainaki pari viikkua.

Ja uskokaa tai äläkää – isäntä kuuluu olevan keittiös jo leipäkaapilla kronaamas. 

Viimmeesiä

Kaikesta laista alakaa olla ny viimmeeset käsillä.

Eileen käytihin täsmäostoksilla. Yks joululahajatoivomus (viimmeenen tai ainaki toiseksi viimmeenen) piti toteuttaa. Se löytyy heleposti ja laitoon sen kotia tultua saman tien pakettihin.

Jouluvalamisteluja tein sen verran, jotta kattelin kaikki ”jouluastiat” esille ja pesin ne.

Tänäänkää en oo teheny mitää joulun etehen, paitti yhyren lahajan sain valamihiksi ja mietiin, vieläkö kerkiääs yhyren… En oo vielä ainakaa aloottanu ku nyt varmahan menöö nuo omat jouluhommat erelle. Taisi olla seki lajisnansa viimmeenen tälle vuorelle.

Ens viikko on viimmeenen työviikko. Huomenna rouva on kotona tekemäs omia jouluaskarehiansa, tiistaina mulla on työtöön päivä ja silloon olis tarkootus hoitaa siivoukset pois ja käyrä hankkimas kinkku ja muut tykötarpehet siltä osin, kun niitä voi etukätehen ostella.

Keskiviikkona työmaalla on asiakkahille kaffittelua. Se (toivottavasti) tietää kiirusta päivää.

Torstaista en osaa vielä sanua mitää, mutta perijantai on varmahan ihan normi siivouspäivä niin ku joka perijantai (viimmeenen!). Ja viikkokuormaki tuloo silloon. Tosin en oo pitkähän aikahan saanu sitä purkaa ku aina on joku muu keriinny ensi.

Työtoristus mun pitää muistaa pyytää, jotta saan sen maharollisimman pian työkkärihin.

Enimmäksensä olo on ny helepottunu, ku tää rutistus on kohta ohi. Vaikka oon melekeen huomaamattani oppinu palijo, niin silti useemmat päivät on äärirajoolla sinnittelyä ja se on tosi raskasta.

Helepotuksesta huolimata murehrin kumminki tulevaa. Ei oo tietua töistä ja tulot putuaa alle puolehen.

Tänään laitoon yhyren hakemuksen taas matkahan. (Se ei varmahan tuu olemahan lajisnansa viimmeenen.) Työtehtävien luettelo kuullosti siltä, jotta tekemistä piisaa. Mutta ainaki osittaan oli sellaasia, joista uskoosin seleviytyväni kunnialla. Miinuksena se, jotta työpaikka on 40-50 kilometrin pääs riippuen, mitä reittiä menöö. Lyhkääsempi tie on luonnollisesti kapia ja mutkaanen, niin jotta en ainakaa talavella tohtisi lähtiä sitä ajelemahan. Pirempi reitti taas puolestansa menöö kaupungin kautta, mikä voi tarkoottaa jotta sielä on pari muutaki työmatkalaasta.

Mutta näitä ny on turha murehtia, pitääs ensi saara se työpaikka. 😀 

Lunta tupahan ja jäitä porstuahan!

Torstaiehtoollinen lumipyry jatkuu vielä yölläki, niin jotta perijantaiaamuna mun piti mennä lumitöihin saarakseni auton tallista pihalle. Oli pyryyttäny sellaasen puolen metrin korkuusen triivun (= kinoksen) autotallin etehen. Ilima oli menny plussan puolelle ja saret oli muuttunu veteksi. Lumi oli sen verran jo raskasta siinä vaihees, jotta kolome varttia mulla meni kolates. Hiki vain virtas pitkin selekää ja vesi pitkin naamaa.

No, auton sain pois tallista ja töis sain huhkia uuret hiet päälle, ku oli taas siivouspäivä. Siinä menöö sellaaset puolitoista tuntia, jotta saan sosiaalitilat ja myymälän pestyä. Lopun päivää istuunki sitte aika tivihisti inventaarikirijoja laskien. Pari kertaa olin kassalla.

Kotona oli vastas räkätautinen siippa. Kiva! Koska sillä pärskimisellä on aika epätorennäkööstä, jottenko minäki olsi saanu osaani sen pasiliskoosta. Se ei lähteny ruokaostoksille, koska tauti oli selevästi muuttunu torella vakavaksi miesflunssaksi ja potilas tuskaali, jotta eikö tämä lopu ollenkaa (huom. flunssan 2. päivänä..) Enkä mä kyllä olsi huolinukkaa sitä mukahan pahentamahan tautiansa ja tartuttamahan muita.

Kotia tultua heitin piffit pannulle, ruskistin niitä vähä ja laitoon uunihin kasvisliemen, sipulin ja porkkanootten kans. Tarijoolin keitettyjen pernojen ja ruskian soosin kera. Maistuu kummallekki jo siinä vaihees, ku ruoka vihiroon oli valamista.

Syönnin jäläkihin kokeelin yhtä heleppua pikkuleipäreseptiä. Kyllä niistä kai ihan syötäviä tuli, mutta ei niin hyviä, jotta siitä tulis uus suosikkiresepti.

Ku pikkuleivät oli paistettu, mä laitoon joulukortit postituskuntohon. Sen jäläkihin paketoottin taas muutaman lahajan.

Nyt mua vi**ttaa ku pientä sikaa (kuinkahan sitä muuten vi**ttaa?). Hoksasin nimittään, jotta mulla on enää kahareksan työpäivää jälijellä. Rupesin selevittämähän liiton sivuulta, jotta mitä pitää teherä päästäksensä takaasi ansiosironnaasille, ku työsoloehto on täytetty. Ei olsi pitäny! Ku sieltä löytyy tälläänen teksti: ”Työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea, jonka myöntää TE-toimisto. Palkkatukityöstä hyväksytään työssäoloehtoon 75 %. Lisäksi työn täytyy olla työssäoloehdon täyttävää työtä palkan ja työajan suhteen. Sen sijaan työllistämisvelvoitteen perusteella järjestetty palkkatuettu työ kartuttaa työssäoloehtoa täysimimääräisesti.”

Tämän perustehella mun 26 työviikosta hyväksilujetahan ainuastansa 19,5 viikkua. Eli 6,5 viikkua jää vielä uupumahan työsoloeheron rajasta. :´( Mä en kestä! Minkä tähären työtööntä rangaastahan siitä, jotta työnantajalle maksetahan tukiaasia?! Mun pieni järkeni ei voi sitä käsittää. Onko meirän työpanos niin palijo vähempiarvoonen sen takia, ku meirän työllistämisestä pitää maksaa?

Mä oon niin vihaanen, jottei mua enää väsytäkkää yhtää, vaikka ennen saunahan menua meinasin nukahtaa jo istahalleni nojatuolihin.     

Poikkeuksellinen pyhänaika

Lauantaina saatihin mieluusia vierahia, ku varalapsenlapsi Waldemar kävi meillä vanhempiensa kans. Waldemar tosin itte oli vähä vaisu, oli ilimeesesti tulos kipiäksi. Tai sitte oli vain väsyksis, ku oli ollu monta tuntia isänsä kans mettäs.

Menivät vielä tästä mumman ja paapan hauralle viemähän kynttilät ja tänään lupasivat käyrä hirvisopalla ennen kotia lähtyä. Oli mukava nähärä ja toimitella pitkästä aikaa! Vaihrettihin jo joululahajat ja Waldemarin synttärilahaja, ku ei ny varmasti enää ennen joulua nähärä.

Tämän harvinaasen kyläälyn lisäksi poikkeuksellisen tästä pyhänaijasta teki se, jotta pitkästä aikaa oli pari työpaikkailimootusta, joihinka laitoon hakemukset.

Toinen hakemus piti teherä netin kautta ja sehän oli työlästä. Sivut ei (mun mielestä) toiminu kunnolla. Onneksi sielä oli joka sivun lopus ”Tallenna ja siirry eteenpäin” -nappula, niin jotta kun se heitti mun kokonansa pois sieltä lomakkehelta, niin ne siihen asti tekemäni ei ollu karonnu mihinkää, vaan ne oli sielä tallentunehena. Mutta varmahan pari tuntia mä taukkaalin sen kans ennen ku sain lähetettyä. Ja siinäki vaihees se vielä herijas, jotta ”Käyttäjätunnus ja lomakkeella olevat tiedot eivät täsmää” Siis tä?! Mutta kyllä se ilimeesesti sitte kumminki lähti, ku ainaki sähköpostihin oli tullu tieto, jotta hakemus on vastahanotettu. Siihen hakemuksehen en palijo pistä toiveeta, mutta ajattelin kumminki eres hakia.

Toinen hakemus sen sijahan oli vapaamuotoonen, sähköpostilla lähetettävä. Siitä mulla on jotenki ”hyvä kutina”, vaikka ei näin varmahan saisi ajatella eikä ainakaa äänehen sanua. (Kuullostaa liika omahyvääseltä ja lisäksi mä oon ehkä vähä taikauskoonen ja ajattelen, jottemmä sitä ainakaa saa, jos revittelen kovasti etukätehen.) Mutta ku… sen tehtäväkuvaus oli melekeen sanasta sanahan sellaanen, mitä työtä mä nykyysinki teen. Oli toimistotyötä ja myyjän työtä, mutta vain eri alan yritys ku tuo nykyynen. Tai no, osittaan on samoja tuottehia. Oikiastansa mä vähä (tai aika palijoki) innostuun. Mutta kattotahan ny. Sinne on hakuaikaa vielä toista viikkua ja haastatteluuhin otetahan kuulemma 4-5 ihimistä.

Joinki kumminki piristi jo seki, jotta ylipäätänsä on paikkoja, joita voi hakia! 

Rikos, rangaastus – ja palakkio

Tänä aamuna kerkesin färittelemähän hyvän aikaa ennen ku isäntä nousi.

Ku sänky oli tyhyjä, kävin nappaamas sieltä lakanat pois ja kiikutin pyykkikoppahan. En laittanu heti koneehin, ku ajattelin, jotta käyrähän ensi kaupas.

Isäntä kumminki ilimootti, jotta samalla reissulla käyrähän johonaki syömäs. No sen johonaki on yleensä ABC (luetahan: AA PEE SEE). Siispä piti orottaa kauppareissulle lähtyä sen verran, jotta kerkiääs tulla eres vähä näläkä.

Siinä orotelles siivosin vessan. Se(ki) on ollu työlistalla jo ties kuinka kauan.

Sitte prässäsin pomon tilaamat sukat, ku sain ne eileen valamihiksi. Samalla prässäsin toisekki sukat, jokka on menos joululahajaksi.

Vielä kerkesin laittaa puhtahat lakanat sänkyhyn.

Näläkää kasvatettihin kattelemalla nettisivuulta, mitä ruokaa olis tarijolla ja tehtihin valinnat valamihiksi. (Otin kanakorin.)

Siitä täyrellä vattalla ruokakauppahan. Ei tullu heräteostoksia.

Päätin rangaasta ittiäni syöntihinlankeemuksesta ja komentaa itteni klasienpesuhun (= ikkunanpesuun). Sitä varte tarttin kumminki jonku porkkanan. (En oikiaa porkkanaa tietystikkää.) Ostin ittelleni Polly-pussin ja päätin, jotta aina ku on yhyren kämpän klasit pesty, niin saan hakia yhyren karamällin. Ei se ihan sitte kumminkaa niin menny… Taisi niitä tulla napsittua vähä välilläki.

Mutta klasit on ny pesty – suurimmaksi osin. Emmä ny sitä oo suunnitellukkaa ku vasta keväästä asti. Pesemätä jäi vessan ja saunan klasit, ku niis on aina karteekit (= ikkunaverhot) eres. Aiva sama, onko ne pesty vai ei. Pesemätä jäi myös ”työhuonehen” klasi, koska se vaatiis ulukopokan nostamista sisälle, jotta sen sais pestyä ulukopuolelta. Samoon flikan ja poijan kämppään klasit. Niis ollahan niin harvoon ja silloonki ne pistää verhot kiinni, niin jottei niitäkää klasia kukaa kattele.

Mutta olohuonehen, keittiön, makuukamarin, kuistin, pukuhuonehen ja pesuhuonehen klasit on ny ainaki aavistuksen verran kirkkahammat. Ja sillä välin, ku mä pesin klasia, niin pyykkikones ja kuivausrumpu teki lakanoosta taas puhtahia.

Seuraava ongelma on karteekit. Ku poika morsmaikkuunensa muutti nykyysehen kämppähänsä, niin pyysivät verhoja, ku heillä ei ollu tarpeeksi. Vein kaikki niille, jotta saavat valita sopivimmat ja mieluusimmat. Sielä ne on vieläki. Mulla ei oo kotona ku jotaki kesääsiä pitsiverhoja.

Sitte muistin, jotta mulla on yhyres komeros äiteen verhoja, jokka ei menny kirpparilla kaupan. Susirumia (paitti jotta suret on mun mielestäni kyllä komeeta elukoota, joten tää vertaus on ny kyllä aiva väärä), mutta saavat ny kelevata häränpyren (= hädän tullen). Tosin toisihin jourun neulomahan kujan tankua varte, jotta saan ne ripustettua. Mutta tuon verhohärdellin mä siirsin suosiolla huomiselle päivälle.

Ihan oon ny tyytyväänen tämän päivän aikahansaannoksihin. En tierä, mikä mielenhäiriö se oli, mutta sehän piti tietysti heti hyöryntää, muutoon olis klasit vieläki pesemätä.

Ai niin – eileen meni työmaalta yhyret sukat kaupan. Satuun vielä itte olemahan kassalla. Pomo antoo niistä mulle vähä enämmänki ku mitä oli alakaappäälle (= alun alkaen) sovittu. 

Ei tullukkaa vierahia

Siskoonflikan oli meininki tulla perheenensä meille viikonlopuksi, mutta joutuuvat siirtämähän tuloansa tuonnemmaksi. Niimpä meillä ei tällä(kää) viikolla tehty suursiivoja. Kummasti mä silti oon saanu aikani kulumahan. Mitää en muista teheneheni.

Työkaveri on kesälomalla. Se lähti ulukomaille kattelemahan kesää, ku ei sitä täälä oo näkyny. Töis on muutenki ollu aika hilijaasta paitti perijantaina oli vähä vilikkahampaa. Oon yrittäny sitte eres siivoolla päivittään jotaki nurkkaa ja järijestellä ja täyrentää hyllyjä.

Eileen satoo vettä koko päivän. Oli justihin niin tylsä sää, jottei oikeen huvittanu mikää. Niimpä mä sain päähäni, jotta mun pitää löytää ittelleni uus tuulipuku tai eres takki. Käytihin ensi ruokakaupas ja sitte Tokmannilla. Sielä olis ollu takiista -25%, mutta ei oikeen löytyny mieluusta (tai mieluusan hintaasta).

Isäntä eherootti, jotta lähäretähän käymähän Halpa-Hallis. Sopii mulle. Mutta emmä löytäny sieltäkää. Yks olis ollu, mutta se maksoo toistasataa ja minä en nuukana ihimisenä suostu maksamahan niin palijua. Sen sijahan mä löysin Waldemarille niin synttäri- ku joululahajanki. 😀 Jottei se ny sentäs aiva hukkareissu ollu.

Tänä aamuna hämmästys oli suuri, ku näytti siltä, jotta olis tulos komia, selekiä päivä. En eres muista, koska olis viimmeeksi ollu aurinkoosta. Heti vaikutti mielialahan.

Isännän herättyä mä alakasin pyykinpesuhun. Vein ne narulle kuivamahan. Eihän ne ny sielä enää täysin kuiviksi tuu, mutta tuloo eres raikas haju.

Ruaaksi tein hernesrokkaa, kun mun on teheny sitä jo piremmän aikaa mieli. Isäntäki tuumas, jotta olipa se taas pitkästä aikaa hyvää.

Raija soitti päivällä ja puhuttihin pitkähänsä. Sovittihin, jotta yritetähän vielä tämän vuoren puolella käyrä syömäs ja päivittämäs viimmeesimmät kuulumiset.

Siitä mä sain niin palijo virtaa, jotta menin ruaan jäläkihin haravoomahan. Yks peräkärrykuormallinen tuli lehtiä, vaikka en ottanu ku vähä toisesta päästä puutarhaa. Hetken päästä se on samanmoinen, ku puis on vielä niin palijo lehtiä.

Annoomma siinä isännän kans samalla terijoen salaville tappotuomiot. Näyttää olevan jotaki sienikasvustoa kummanki rungos. Isoompi niistä on niin likellä taloon nurkkaa, jotta jos se siitä päättää lahota poikki, niin hyväs lykys (= hyvällä onnella) se tuloo raamit kaulas tuvan klasista sisälle. Ne on vain pirullisia hävitettäviä, ku kuivanehet oksakki alakaa vesoomahan vaikka ne ei olsi eres maata vaste. 

Tulivat – ja menivät taas

Perijantaina oli töis hilijaanen päivä. Ei palijo muuta työtä ollu ku laattiootten pesu ja yks kuorman purku.

Kotia tultua oli hommaa sitäki enämmän. Ensimmääseksi piti käyrä ruokakaupas, ku poika ja miniänalaku olivat tulos Rymy-koiransa tänne viikonlopuksi.

Sitte omenapuusta noukkimahan viimmeesiä omenoota piirakkavärkiiksi. Ensi piirakka uunihin ja sen jäläkihin pellillinen pitsaa. Onneksi isäntä oli imuroonu päivällä niin ei tarvinnu sitä enää yrittää keriitä (= ehtiä).

Eileen poijalla oli joku remopäivä (= demopäivä), miniänalaku ei lähteny joukkohon. Rymy kävi välillä sen kans nukkumas, välillä meirän kans riehumas.

Ehtooruaaksi tein lasagnettea. Mulla ei ollu riittävän suurta uunivuokaa, niin ajattelin, jotta valamistuuhan tuo uuniparaski (= uunipadassa), ku se mulla on oikeen reirun kokoonen. Ja kyllähän tuo kypsyyki ja maistuu kaikille.

Ehtoolla nuoret lähti vielä kaveripariskunnan kans keilaamahan ja me jäätihin Rymyn kans. Se oli sille jo liikaa. Se itki kotoväkensä perähän melekeen koko aijan, kun ne oli pois. Ei sitä huvittanu leikkiä eikä se suostunu eres tulemahan yläkertahan meirän kans. Sielä se orotti porstuan (= eteisen) nurkas, jotta oma väki tulis takaasi. Raukkaparka ❤ Voi että sitä kiehnäämistä ja hännän heilutusta, ku nuoret lopuuksi tuli takaasi.

Nukkumahan menimmä joskus puolen yön jäläkihin, mistä sitte luonnollisesti seuras, jotta tänä aamuna väsytti yhtä sun toista. Nuoret nukkuu peräti yli yhtehentoista eikä Rymykää ollu herättäny niitä normaalihin aamupissatusaikahan. Silläki oli vissihin väsy, ku piti eileen niin päivystää.

Mä kerkesin pestä pyykit ennen ku nuoret nousi syömähän. Saivat syörä eilisen lasagneten loppuja. En ruvennu keittämähän mitää uutta, ku vanhaaki oli vielä jälijellä.

Pian ruaan jäläkihin ne alakas suunnitella auton pakkaamista ja Rymy meni siinä vaihees jo autohon eikä meinannu millää tulla pois. Se varmahan ajatteli, jotta nyt että ainakaa jätä mua. Täs ny orottelen tietua, jotta ovat päässehet turvallisesti perille. 

Hauskat satavuotispileet :D

Käytihin jo perijantaiehtoolla saunas, ku lauantaina meillä oli tieros satavuotisjuhulat. Siskoon poika ja vaimonsa viettivät yhteesiä viiskymppisiä ja meirät oli kutsuttu mukahan. Flikanki oli tarkootus tulla, mutta se tuli pahimmooksi kipiäksi. Kuumetta oli ylimmillänsä 39,5 ja tulehrusarvot huiteli 260:s. Joutuu vielä eileen käymähän OYSsis kontrollis. Onneksi lääkkehet oli alaannu puremahan ja kuumet oli laskenu 37,5:een ja tulehrusarvokki oli lähteny laskuhun. Poika ei ollu tulos, kun se ny justihin viimme viikonloppuna oli täälä päin. Niimpä me sitte mentihin isännän kans kaharestansa.

Juhulat järijestettihin kunnan leirikeskukses, ku niillä oli palijo pitkänmatkalaasia vierahia, niin sielä oli myös majootusmaharollisuus. Osa vierahista oli tullu jo perijantaina. Suurimmaksi osaksi kutsutut oli heirän kaveriporukkaansa, meitä sukulaasia oli vähemmän. Tuntuu siis torella hienolta, jotta me kuuluumma kutsuttujen joukkohon.

Isäntäväki sielä puuhasteli vielä valamistelujen kans, joten me mentihin pihalle kattelemahan, ketä sielä oli. Siskoonflikka ainaki perheenensä. Oli mukavaa nähärä niitäki pitkästä aikaa. Tai Ninnuhan oli toki flikan häis, jotta sielä nähtihin. Menin vähä hämilleni, ku Ninnun mies sanoo heti halates, jotta ”Kiva tukka”. Hoksasin mä sentäs kiittää, vaikka olin kotua lähties kattonu, jotta alakaa taas olla niin surkia näky, ku on juurikasvua ja muutenki se oli aiva räjähtänehen näköönen, vaikka mä yritin sitä muka kihartaa. Olin jo mielesnäni päättäny, jotta nyt tämän ikääseltä alakaa tää shokkifärivaihet olla ohi ja pitää siirtyä hillityympihin färiihin. Nymmä sitte mietiin, jotta olikahan se M. tosisnansa. Pitääskö mun sittekki pitää tämä ”luukki”.

Kaikkista hauskinta illan mittahan oli varmahan ne kisat, mitä sielä järijestettihin. Minäki osallistuun innolla – ja ihan selevin päin, vaikka mä en ollu hoksannu laittaa ”urheeluvarustehia”, vaan mulla oli korkkarit ja trenssi. Olis ollu fiksua laittaa lenkkarit ja tuulipuvun takki. Mietiin, jotta ehkä sitä ei enää tällä ikää ota ittiänsä niin vakavasti. Nuorempana mua ei varmahan olsi saanu osallistumahan mihinkää tuollaasehen.

Ensi oli joukkuelajit. Isäntäpari valitti nelijä kapteenia, jokka puolestansa valitti kolome pelaajaa omihin joukkueehinsa. Isäntä valittihin yhyreksi kapteeniksi ja se valitti sitte mun omahan joukkueehinsa. Mä vielä varmistin, jotta haluaako se hävitä, kun se mun valitti. Mutta totuus oli, jotta me tunnettihin niin vähä väkiä sieltä, jottei sillä ollu palijo valinnanvaraa. 😀

Kysees oli kuusottelu. Ensimmäänen laji oli vauhritoon pituushyppy viestityylillä. Ensimmäänen hyppäs viivalta ja toinen jatkoo käsivarren mitan päästä siitä, mihinkä ensimmäänen pääsi.

Seuraavaksi oli vuoros kalijatölökkien kaato. Kolome eri ”asetta” ja kolome panosta/ase. Ensimmääsenä oli ritsa värikuulapanoksilla. Oli muuten yllättävän vaikiaa! Toisena oli puhallusputki ja kolomantena värikuula-ase. Hitsi, että ne oli hauskoja!

Ammunnan jäläkihin siirryttihin keihäänheittohon. Hammastikuulla. Ja taas viestiperiaatteella. Ensimmäänen heitti viivalta ja toinen jatkoo siitä, mihinkä ensimmääsen tikku lensi. Tyyli oli vapaa, mutta näpäytystekniikka oli kielletty. Tiina (toisesta joukkuehesta) oli sitä mieltä, jotta keihähänheitos karijaasu on tärkeentä. Heittonsa – ja karijaasunsa – jäläkihin se tosin oli sitä mieltä, jotta se ei sittekkää tainnu olla se toimivin tekniikka. 😀 

Viimmeenen laji oli ”moukarinheitto” eli tarkkuusheittua superlonisilla softispalloolla. Kolome eri maalia, joista sai eri määrän pisteetä. Ei sitte osunu ensimmäänenkää pallo. 😀

Välillä paistoo aurinko, välillä tuli tuulenpuuskia ja tihuutti vettä, mutta ihime kyllä, ei tullu mielehenkää mennä sisälle. Niin hauskaa oli.

Sisälle mentihin vasta siinä vaihees, ku siskoonpoika ilimootti, jotta on ruoka-aika. Oli lohikiusausta, kinkkukiusausta, kaharenmoista salaattia ja kaharenmoista leipää. Oli niin hyvää, jotta piti oikeen santsata.

Sulateltihin hetki ruokaa ennen ku kisaalut jatkuu. Viimmeenen kisa oli yksilölaji: puhallusputkitikka. Se tuntuu olevan mun laji. Samoon ku se värikuulapyssy. Olis teheny mieli leikkiä niillä vähä pirempähänki. 😀 Mutta siinä vaihees satoo jo niin reippahasti, jotta puhallettihin vain yks kierros ja mentihin kakkukaffeelle. Yks sun toinen kävi kuvaamas kakkua ja munki piti mennä uteliaasuuttani kattomahan, jotta mitä ihimeellistä siinä on. Siinä oli valokuva synttärisankariista ja teksti H&H 100. Pitihän munki sitte ottaa siitä kuva niin kauan ku se oli vielä kokonaanen. Hyvää oli ja lusikkaleivät aiva suli suuhun! Nam!

Kaffittelun jäläkihin oli kisatulosten julukaasu ja palakintojenjako. Meirän joukkue sijoottuu pronssille. Palakinnoksi saimma Autot-suklaapatukkapaketit. 😀 Yksilökisas mä sijootuun kolomanneksi ja sain Kawasaki-lippiksen. 😀

Loppuehtoo meni yleesen seurustelun merkiis. Saunahan ja uimahanki olis pääsny, mutta mä en oo koskaa piitannu mennä saunoomahan vierahien ihimisten kans. Niimpä me seurusteltihin muitten vierahien kans seki aika. Sielä oli mm. yks kaukaanen sukulaanen (oliskahan pikkuserkku), jonka kans en oo ollu tekemisis sitte lapsuusaikojen. Silloonki aika vähä, mutta kyllä mä muistan, jotta me oomma äiteen kans käyny niillä kyläs usiammanki kerran.

Isäntäpari tarijos vielä iltapalaaki: oli pikkupitsoja ja salaattia. Minkä vaivan ne olikaa nähänehet eikä tuollaasten kestien järijestäminen aiva ilimaastakaa ollu. Mutta kyllä me söimmäki! Aiva oli mahannahka pinkiänä iltapalan jäläkihin.

Lahajoja oli monenmoisia, mutta yllättäen aika palijo nestepitoosia 😀 Mun kortti sai kehuja.

Kellonympärystä sielä meni, niin jotta hujahti vain. Lähärettihin ennen puoltapäivää ja kotona oltihin puoliltaöin. Mukavaa oli! Isoo kiitos H&H!