Sinne ja takaasi

Lopetin työt perijantaina jo kahareltatoista. Olin teheny tunnit sisälle, jotta pääsin lähtemähän aijoos. Olimma nimittään menos Ouluhun flikan ja vävypoijan työ.

Oon saanu keväällä muksuulta syntymäpäivälahajaksi lahajakortin kasvohoitohon sinne flikan työmaalle. Se varas mulle aijan lauantaille ja niin me sitte perijantaina lähärettihin köröttelöhön pohojoosehen.

Isännän tuluppa vähä murehrutti, mutta hyvin se väitti pärijäävänsä. Muutaman kerran pirätettihin jaloottelemahan. Ei teheny mullekkaa pahaa oikoja koipiani.

Perillä meitä orotti vävypoijan paistamat nauranlihapiffit (= naudanlihapihvit), lohkopernat ja uunikasvikset. Olivat jo itte keriinnehet syörä meitä orotelles.

Lauantaina mentihin yhyreksitoista Lovellahan. Isäntä pääsi ensi parturootavaksi sillä välin ku mä olin kasvohoiros. Oli nii-in ihanan rentouttava kasvohoito, jotta menin aiva fletkooksihin (= veteläksi). En jaksanu eres puhua hoiron aikana. Kaupanpäällisiksi Katri vielä färijäs ja muotooli mun kulumakarvat, jokka neki oli pahasti harmaantunu ja rehotti ihan villinä.

Siitä sain siirtyä flikan käsittelyhyn. Se pisti mun ylikasvanehen pönsäni (= tukkani) taas kuosihin.

Vävypoika ahkerootti ja siivos koko liiketilan ihan ”aikansa kuluksi”. Aika monta neliötä siinä onki siivottavaksi. Ihastuttava, sokkeloonen vanha rakennus. Lovellan tiloos toimii seittemän yrittäjää: nelijä kampaajaa, joilla on yhtöhöönen kampaamo ja erillinen hiustenpesuhuone, mihinä on asiakkahia hellivät hierovat pesutuolit. Kampaajien lisäksi on kosmetolooki (= kosmetologi), hieroja ja pikmentooja (= pigmentoija), joilla kullaki on oma työtilansa. Sitte on henkilökunnan tilat (lepotila, keittiö ja pari pienempää huonetta), orotustila, vastahanottoaula, portaakko (= portaikko) ja vessa. Hattua nostan vävypoijalle! Palakaksi seki pääsi hiustenleikkuuhin.

Mäki vähä sillä aikaa yritin olla avuksi. Viikkasin pestyt hantuukit (= pyyheliinat) ja vein ne pesupaikoolle. Pestyt kampausviitat laitoon naulakkohon ja tiskasin färikippoja, färinlevityspensselin, harijoja ja kampoja, mitä flikka oli käyttäny meitä parturooresnansa. Tosin se tuli itte jatkamahan tiskaamista, ku se sai vävypoijan pään parturootua. Mä menin vielä hakemahan vessasta roskat, jotta saatihin lähtiesnämmä nakata ne ja keittiön roskapussi roskiksehen.

Kaikilla alakoo olla jo näläkä, niin jotta seuraavaksi suuntana oli Rosso. Se valikootuu ruokapaikaksi, ku vävypoijan teki mieli pitsaa, mutta flikan ja mun ei. Päätettihin, jotta se on hyvä paikka, ku sieltä saa sekä että. Me otettihin flikan kans pastaa ja miehet söi pitsaa. Meillä oli oikeen mukava tarijoolija ja ku maksaes oli maharollisuus jättää tippiä, niin sen sitte teinki.

Seuraavaksi poikettihin FilmTownihin karkkiostoksille, ku oli tarkootus pitää leffailta. Pääryttihin piirrettyhyn nimeltä Urhea. Telekkarin ääres meni vielä puolille öin.

Tänä aamuna heräsin kahareksalta ja flikka vähä mun jäläkihin. Kotia päin lähärimmä jo ennen puolta päivää. Alakumatkasta meinasin hermostua, ku uskoomma navikaattoria ja se lähtiki ohojaamahan meitä kohti keskustaa ja vanhaa tietä pitkin. Vanha tie kulukoo moottoritien vieres… No, eipä ollu onneksi kiirus. Ens kerralla toivottavasti muistan valita nopeemman reitin lyhimmän sijasta. Silloon sen luulis ohojaavan motarille.

Pysähryttihin taas muutaman kerran matkalla ja likempänä kotua poikettihin syömähän ja tankattihin auto. Oltihin mun autolla matkas ja mä ajoon mennen tullen, mistä oon ittekseni aika ylypiä, ku miettii, kuinka mä vielä hetki sitte pelekäsin autolla ajamista. Kyllä mä menomatkalla jännitin nykki niskani kipeeksi, ku alakas tulla pimiä enkä oo kovin pitkää matkaa pimiällä ajanu. Paikka paikoon satoo jäistä tihkua, mikä seki vähä pelijätti. Ja hirvet tietysti. Tulles oli rennompaa, ku oli suurin osa matkasta valoosaa ja tiet pääosin kuivia.

Olin myös iloosen yllättyny, ku laskin auton kulutuksen tuolla matkalla. Tankkasin sen lähties ja nyt tulles ja räknäsin, mitä se oli vieny. Vain 4,65 l/100 km. Ei oo mikää auto aikaasemmin kulukenu nuon vähällä.

Oli kyllä niin mukava viikonloppu, jottei tosikaa! Ja pian me taas nähärähän, ku nuoret tuloo tänne joulua viettämähän. 💖

Advertisement

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Sellaanen illanvietto

Ku tulin tänään töistä kotia, niin isäntä ajeli vastahan kylille päin. Ajattelin, jotta sillä on ollu niin kiirus päivä, jottei se oo keriinny keittää vaan on menos hakemahan jostaki pikaruokaa.

Ku sitä ei kumminkaa ruvennu kuulumahan takaasi, niin ajattelin, jotta se on menny jollekulle apuuhin. Lämmittelin ittelleni eilistä ruokaa ja ihimettelin, jotta mihinkä se on oikeen menny, ku ei oo jättäny mitää viestiäkää. Puhelimenki se oli jättäny kotia, jotten voinu eres soittaa ja kysyä.

Kello tais olla puoli kahareksan ennen ku se tuli takaasi. Minä tietysti tenttasin, jotta mihinä siton oikeen oltu.

Kuulemma teekoos. Minä tietysti hölömistynehenä, jotta mikäs ny? Tuluppa! – Ei oo torellista! – Mutta oli se. Ja tasapuolisuuren nimes se oli tällä kertaa toises jalaas ku viimmeeksi. 😦 Piti lähtiä keskussairaalan päivystyksehen. Justihin vasta tultihin takaasi. Kello on ny vartin yli ykstoista.

Eikä siinä vielä kaikki. Huomenna pitää mennä uurestansa, jotta se jalaka ultratahan. Lääkäri oli kertonu, jotta sielä on ny ruuhkaa, jotta eivät pistänehet enää tänään sinne orottelemahan. Oli lääkärin mielestä niin selevä tapaus, jotta päättivät vain aloottaa heti lääkityksen. Ehtoo- ja aamupillerit saatihin sieltä joukkohon. Oli muuten ollu sama lääkäri ku viimme kerrallaki ja oli jopa muistanu isännän.

Ja isäntä oli saanu alustavan riaknoosin myös sitä pitkähän vaivannehesehen kutiavahan ihottumahan: pisarapsoriasis. Se toki pitää vielä käyrä varmistuttamas koepalasta. Jonku rasvan lääkäri oli kumminki kirijoottanu kutinahan. Kerron kuulumisia sitä mukaa ku on kerrottavaa.

Isänpäivää vietetty

Käytihin jo torstaina kaupas, ku poika ja miniänalaku tulivat perijantaiehtoolla isänpäivän viettohon.

Pääsin perijantaina heti töistä tultuani aloottamahan kakkupohojan tekemisellä ja sitte kokeelin teherä pitsapannaria (omin lisäyksin) ku ajattelin jottei aina vain sitä yhtä ja samaa pitsaa (joka kyllä on aika hyvin aina teheny kauppansa). Ihan kehuuvat tätäki, mutta itte olin sitä mieltä, jotta kyllä oikia pitsa on parempaa.

Alootettihin isänpäivän vietto jo eileen, ku arvasin, jotta nuoret lähtöö tänään jo aikaasin ajelemahan. Eileesen päivän ruoka oli valakosipuli-kermaperunat ja uuniliha + höyryytetyt aurinkokasvikset.

Pernoja jäi sen verran vähä, jotta tänään tein makaroonilootaa, ku se oli heirän toiveensa. Laitoon loput makarooniloorat heille mukahan, niin saavat siitä vielä ehtooruaan. Täytekakku saatihin melekeen tuhottua, pieni pala jäi vielä isännälle.

Ku kakku oli perijantaiehtoolla uunis paistumas, kuuluu aikamoinen paukahros ja isäntä kysyy, jotta mikä se oli. Mä arvelin, jotta uunin seinät vain paukkuu, ku ne lämpiää. Totuus selevis vasta sitte, ku otin kakun uunista: irtopohojavuaan reuna oli irronnu pohojasta. Onneksi kakku oli siinä vaihees keriinny kypsyä niin palijo, jottei se valunu uunihin. Ei oo ikänä ennen käyny nuon ja taas vain kävi!

Muutenki kakusta tuli vähä likilaskuunen. Mulla on ny niin isoo tuo vuoka, jotta sinne pitääs teherä puolitoistakertaanen taikina, jotta siihen sais korkeutta. Maus ei kumminkaa ollu moittimista vaikka kostuttaa olis voinu vähä enämmän.

Mihinkä se on karonnu?!

Me pruukatahan käyrä harvakseltansa hauroolla. Yleensä vain jouluna, mutta eipä juuri muuten.

Nyt mä kumminki kysyyn isännältä, jotta haluaasko se vierä kynttilöötä. Se meinas, jotta voishan sitä. Sen takia meirän piti poiketa ensi hakemahan niitä, ku kotona ei ollu tarpeheksi.

Pujettihin kunnolla, mutta silti hautausmaalla on aina kylymä.

Kierrettihin ”vakioreitti” eli ensi mentihin mumman hauralle. Mulle se on mumman hauta, vaikka sielä on paappaki, jota en oo koskaa nähäny, samas hauras on myös äiteen 11-vuotiahana kuollu siskoo ja äiteen vanhapoikavelii.

Seuraavaksi mentihin isännän äireen ja isän hauroolle ja sen jäläkihin suunnattihin sen mumman ja paapan hauralle, mutta se oli karonnu! 😮 Tantteerattihin (= kuljeskeltiin) siinä erestakaasi ja torettihin, jotta täs sen pitääs olla, mutta ku ei vain oo! Ei oo kiviä, on vain ruomenella (= hoitamatta oleva) paikka.

Sitte isännällä välähti, jotta hautapaikkahan tairettihinki luovuttaa pois ja nimet on laitettu johonki laattahan. (Ei se ollu mulle sanonu mitää, luulisin muistavani, jos olis ollu puhetta.) No, me löyrettihin se laatta ja jätettihin sinne kynttilä.

Seuraavaksi siskoon ja sen miehen hauralle ja sieltä vielä äiteen ja isän hauralle sekä velijen vaimon hauralle.

Kotona sytyttelin vielä (muisto)kynttilöötä pihalyhtyyhin.

Rauhaasaa pyhäänpäivää, pitäkää rakkahistanna huolta! Ne ei oo täälä ikuusesti.

Rengassirkus

Poika oli joku aika takaperin teheny kaupat vantehista miniänaluun autohon. Vantehet oli myinnia tääläpäin, niin sopiivat, jotta isänsä hakoo ne ja poika tuloo tänä viikonloppuna hakemahan niitä.

Mutta, mutta… ei ne sitte käynykkää ku niis oli väärä pulttijako. Vaikka poika oli vielä etukätehen varmistanu ja myijä oli vakuuttanu, jotta ne on sellaaset ku pitääki. Ei isäntäkää ollu sitte hoksannu sen kummemmin tarkastaa, vaan oli maksanu ne ja toi kotia. Onneksi ei hintaa ollu ku 50,- ku yks vanne oli saanu osumaa.

Mutta harmittihan se tietysti, ku toinen tuloo Hyvinkäältä asti niitä hakemahan ja sitte ne ei käynykkää. Onneksi se löysi toiset, jokka tosin maksoo 90,- ja olipa vielä kaverilta käyny hakemas kesäpyörihinki vantehet, jottei tartte joka kevät ja syksy jumpata renkahia yksille ja samoolle vantehille.

Säätierootus on lupaallu tänne yöpakkaasia, niin isäntä päätti kans jo vaihtaa molempien autoohin talavitassut alle. Poika oli jo vaihtanu omahansa ennen ku oli lähteny tänne. Tuumas, jotta töis alakaa kohta sen päiväänen renkahienvaihtorulijanssi, jotta sen jäläkihin häntä ei huvita enää omihin autoohin vaihtaa.

Mä oon ny kolomena viikkona opiskellu palakka-asioota aina muutaman tunnin viikos. Viimmeesin luento oliki sellaasta tykitystä, jotta suurin osa asiasta meni ohi – ja vinkiää (= nopeasti). Onneksi niistä tuloo tallentehet, niin voi vaikka kuvaruutu kerrallansa lukia kaikes rauhas. Sen luennon jäläkihin tuli tunne, jotta minen oo varmahan ikänä laskenu yhtäkää lomapalakkaa oikeen, niin palijo tuli kaikkia erityystilantehia, johona piti huomioora sitä ja tätä ja tuota. 😨

Ja jos näitä asioota kysytähän – ja varmahan kysytähänki – loppukokees, niin en tuu pääsemähän läpi. Pakko ottaa niistä vähä kotiläksyjäki ja teherä kunnon muistihinpanot. Nyt ei keriinny eres kirijoottaa, ku mentihin niin nopiaa etehenpäin. Ei silti oo vielä tullu tunnetta, jotta minkä tähäre ollenkaa lähärin tuollaasehen kouluutuksehen, vaan ennemminki on tullu se ajatus, jotta tämähän oli hyvinki tarpehellista.

Vähä kaikemmoista, muttei kumminkaa palijo mitää

Otsikko kertoo, mitä mä oon viikolloppuna teheny. En mitää suururakkaa oo jaksanu, mutta vähä kumminki jotaki.

Kolomas haravoontikerta eileen. Enää ei puis oo kovin palijo lehtiä, mutta syreenipuskat on vielä melekeen täyres leheres. Samoon pajuaita ja Terijoen salavat pitää vielä leheristänsä kii. Pitäköhöt mun puolestani. Mä haravootten sitte taas, ku on haravootavaa ja sitte ku mua sattuu huvittamahan (ja on hyvä sää).

Lakanat on vaihrettu ja pesty. Pyykkiä oon pesny muutenki, niin ku melekeen joka pyhä.

Makuukamarin klasin pesin ja vaihroon karteekit (= ikkunaverhot). Verhoja sovitellesnani totesin, jotta mun pitää (joskus) lyhentää muutamia verhoja, jotta niitä voi käyttää makuukamariski.

Tänään olin reipas ja polokaasin pyörällä kirijastohon ja kauppahan.

Ollahan nukuttu pitkiä öitä, mikä varmahan osaltansa on auttanu, jotta oon saanu aikaaseksi teherä jotaki.

Mutta oon mä keriinny olla laiskanaki: oon lukenu, färitelly, teheny ristisanatehtäviä ja oompa keriinny istua telekkarin ääres kutimellaki. Ihan hyvä viikolloppu siis. Jaksaa huomenna taas uurella innolla (?) töihin.

Tätä kirijootellesnani tuli WordPressiltä onnittelut, ku oon kuulemma rekisteröötyny tänne jo 12 vuotta sitte. 😮

Happy Anniversary with WordPress.com!

You registered on WordPress.com 12 years ago.

Thanks for flying with us. Keep up the good blogging.

Vaihretahan oikeen urakalla

Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.

Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.

Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.

Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.

Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.

Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)

Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.

Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.

Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.

Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.

Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.

Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.

Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?

Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.

Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.

Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.

Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.

Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣

Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…

Meinas tulla kuuma!

Nyt, kun meillä on peräti yks kaapisto pukuhuonehes, jonka päällä ei oo rommaa, niin se on vähä aution näköönen. Varsinki, ku kaapit on matalemmat, ku vanhat kaapit oli. Niimpä oon täs iltojen pimetes tullu siihen tuloksehen, jotta haluan jokku patterikäyttööset koristevalot sinne kaapin päälle. Eileen käymmä kauppareissulla Tokmannis ja mä löysin melekeen sellaaset ku olin ajatellukki.

Ku ehtoo alakoo hämärtyä, päätin viritellä ne valot sinne. Laitoon patterit paikoollensa ja totesin, jotta valot toimii ja lähärin viemähän niitä pukuhuonehesehen. Tälläsin ne kaapin päälle ja vähä vielä siirtelin patterikoteloa, ku mä totesin, jotta se on niin kuuma, jottei meinaa kättä kärsiä. Äkkiä valot sammuksihin ja patterit pois kotelosta. Yks oli ihan tulikuuma. Että mä pelijästyyn!

Jos en olsi sattunu sitä koteloa sielä kaapin päällä siirtämähän, niin se olis varmasti syttyny palamahan. Testattihin vielä uuren patterin kans, jotta onko vika valoos vai patteris. Patteris, koska uus patteri ei lähteny kuumenemahan.

Vaikka patteriistaki varootellahan, niin aika huolettomasti niitä on tullu käytettyä ja jätettyä valavomata kaikellaasia patterivalosysteemiä. Jatkos pitää kyllä tarkkaalla paremmin.

***

Vuokko sai viimme viikonloppuna mun kuolan valumahan kaalilaatikkokuvillansa niin, jotta mä päätin heti silloon, jotta tänä viikonloppuna meilläki syörähän kaalilootaa. Nam ja maiskis, sanon minä! Isäntäki kehuu hyväksi.

Kotikokin kokeelut

Olin joskus tuonu ranskankermatölökin jotaki leipomusta varte, jota ei sitte koskaa toteutettu. Siinä oli päiväys tälle päivää ja nuukana ihimisenä ajattelin, jotta johonki se täytyy ny saara käytettyä.

Ei ku kuukkeli käyntihin ja Arlan reseptiistä pongasin sitruunaruutujen ohojeen. Isäntä ku tykkää kaikista sitruunaleivonnaasista, niin ajattelin kokeella, ku ei vaikuttanu kovin ylivoimmaaselta mun tairoolle.

Tein tupla-annoksen, jotta sain koko kermapurkin käytettyä ja uunipellillisen kerralla. Mutta huh, huh! Olipas tymäkkää tavaraa. Siinä on niin palijo sokuria ja rasvaa, jotta se on tukevasti kiinni leivinpaperis. Se on toisaalta ihan hyvä, jotta saa eres muutaman kalorin kulutettua siinä ku sitä palaa nälävää irti pelliltä. 🤣

Pakko pistää osa pakkaasehen, vaikka en tierä, mitenkä tuo kuorrutus siihen reakoottoo, mutta ei me voira kaharestansa nuon isua satsia syörä tai mä jourun taas uusimahan kaikki vaattehet.

Ohojeesta poiketen käytin vähemmän lemon curdia, kun en oo koskaa sitä käyttäny, niin en uskaltanu pistää täyttä määrää. Päällekki ripottelin vain nomparellia lemon curdin sijasta. Mun ostama tölökki oli nimittään sellaasta tönkköä, niinku marmelaaria eikä sellaasta juoksevan näkööstä ku ohojeen kuvas.

Mutta isäntä tuumas, jotta on hyvää. Eikä se pahaa ollukkaa, vaikka itte sanonki.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.