Tummia sävyjä ja vilunväreetä

Eileen ehtoolla oltihin siis Dark Friday -konsertis.

Tiesin, jotta ehtoolla ei katsomohon paista aurinko ja ku tuuli oli kova, arvelin, jotta se osuu joelta katsomohon mitä suurimmalla torennäköösyyrellä. Sen takia puin lämpöösesti: farkut, t-paita, huppari ja vielä nahkatakki. Ja silti mun oli kylymä. Ja vielä kylymempi mun tuli, ku mä kattelin niitä nuoria, jokka oli tällänny ittensä oikeen hienoksi ja lähteny vaikka hiattomalla vaattehella matkahan. Hrrrr! (Tää on selevästi täti-, jonsei jo peräti mummoihimisen puhetta.)

Ensimmääsenä esiintyy Dark Sarah.  Se ei hirviästi mua sytyttäny. Mä oon valitettavasti sitä mieltä, jottei oopperametallia oo osannu esittää kukaa muu ku Tarja Turunen. Mun tuli musiikkia enemmän kiinnitettyä huomiota aiva muihin juttuuhin.

Esim. solistin käsien käyttöhön, johona oli aiva seleviä maneeria. Myöski esiintyjien asut oli lähes koomisen teatraalisia.

Lisäksi huomiota kiinnitti lavan eres tanssiva taskuveenus, joka näytti tullehen ittekki esiintymähän. Sen selijäs olis voinu lukia: ”kattokaa mua, huomakkaa mun hiukset, ihaalkaa mua”. 😀 Sillä oli kyllä komiat, persauksien päälle ulettuvat hiukset ja rytmitajuki kohorallansa, mutta liikkehet oli niin teräviä, jotta muistutti välillä sotilasmarssia. No joo, mikä mä oon ketää arvostelemahan, ku itte vähä korkeentaan varpahia heiluttelin eikä mulla oo ensinkää rytmitajua.

Lisäksi tuli seuraaltua niitä ihimisiä, jokka oli aloottanu etkoolla ja varmahan kävivät välitankkauksillaki. Niistä joillekki katsomon rappuset oli vähä turhan kapiat ja haasteelliset. Joillaki oli vaikeuksia ihan tasamaallaki. Mutta en ainakaa havaannu, jotta kukaa olis juonu rähinäviinaa.

The Dark Elementin musiikki oli suoraviivaasempaa rokkia. Se uppos muhun huomattavasti paremmin. Mä en tykänny Anette Olzonista Nightwishin solistina (vrt. Tarja Turunen), mutta The Dark Elementin kappalehisihin hänen äänensä sopii oikeen hyvin.

Johonaki vaihees spiikatesnansa Olzon kysääsi yhyreltä lavan erustalta seisovalta mieheltä, jotta onko se paikkakuntalaasia. Mies sanoo olevansa Karvialta, joka on mailman paras paikka. Tämä karvian mies vaikutti olevan ihan fani, koska se näytti laulavan joka piisin (= biisin) mukana.

Ja ku ny puhuun toisen pänrin överistä puvustuksesta, niin täytyy tähän mainita tämänki porukan vaattehista. Olzonin asu näytti siltä, jotta se olis voitu hakia H&M:ltä. Mikä on toisaalta ihan ok, koska silloonhan siihen on helepompi samaastua. Ja eihän niillä vaattehilla ny tietystikkää lauleta, mutta jotenki olin orottanu häneltä enemmän rokkiasennetta. Sitä löytyy vain mustasta väristä, jonka rikkoo kelta-mustat sukkahousut. 

Erityysesti mua huvitti hänen leviävartiset ”litrasaappahansa”. Olis voinu olla meirän äireen saappahat. Varmahan oli mukavat jalakoohin ja lämpöösekki. Taatusti järkevä valinta ihimiselle, joka teköö työtänsä jalakojensa päällä ja liikkuu koko aijan esiintyesnänsä, mutta hyvällä taharollakaa en voi sanua, jotta ne olis ollu kaunihit.

Ilimeesesti ei siis musiikillisesti ollu turhan vaikuttava ilta, ku kerkesin kaikkia tälläästä pähkäällä. Ei ainakaa tullu sellaasta hinkua, jotta pitääs ostaa jommankumman levy. Niin jotta vilunväristyksiä ei aiheuttanu musiikki, vaan kylymä ilima. Eikä tämä ollu ny ihan vain mun viluusuuttani, koska isäntäki sanoo, jotta tuli kylymä.

Oltihin kotona puolen yön mais. Ei tarvinnu kauaa unta houkutella, ku pääsi lämpöösen peiton alle. Tosin tänään on vähä väsyttäny, ku heräsin kumminki jo kuuren aikoohin. Luulis ens yönä nukuttavan sitäki makoosammin.

Tään päivän mä oon vain lorvinu puolinukuksis, enkä oo teheny mitää muuta hyöryllistä, ku käyny ruokakaupas ja keittäny ja tiskannu. Tai koneshan se tietysti tiskas. Mä vain latasin sille työt valamihiksi.

Päätin jättää petivaattehien vaihronki tekemätä, ku isäntä oli käyny Jyskis ”säästämäs”. Se oli hakenu meille sellaaset muistivaahtomuovipetarit ja niitten pitää antaa paketista otettua tekeentyä muotohonsa ensi 4-5 päivää ennen ku ne ottaa käyttöhön. Ajattelin, jotta ku mulla on ens viikolla torstaina ja perijantaina etäpäivät, niin vaihran lakanat vasta silloon. Saa samalla pistää uuret petarit  sänkyhyn. Isoon miinuksen annan niille jo täs vaihees, ku myijä oli sanonu, jotta niitä ei saa kovilla pakkaasilla vierä pihalle, jottei ne murru. Milläs ne sitte piretähän raikkahina? Pakkaasillahan on aina ollu mitä mainioonta vierä petivaattehet tuuleentumahan.  

Mainokset

Puhurasta tuli!

Tänään on ollu hyvin laiska päivä. En oo oikiastansa muuta teheny ku pesny yhyren konehellisen pyykkiä ja käyny vähä rikkaruohoja saksimas.

Pyykinpesus olin tällä kertaa sangen perusteellinen.

Nimittään, ku menin niitä rikkaruohoja saksimahan, niin huomasin nurmikolla pyykkitelinehen alla jonku paperin. Mun opiskelijakortti! Olin torstaina ruokalasta lähties pökänny sen farkkujen perstaskuhun ja unohtanu sen sinne.

Ihime kyllä, se ei ollu menny ihan pilalle, vaikka oli toki kastunu, ku se on yhyreltä sivulta aukinaases muovitaskus. Eikä eres koulun leima ollu levinny. Nyt sekä kortti, että kotelo on kuivamas tiskikaapis. Kun ny sitte muistaasin huomenna sen ottaa sieltä joukkohoni.

Ja onni onnettomuures, jotta menin niitä rikkaruohoja saksimahan. Tällä tuulella se kortti olis pian ollu naapuripitäjehen puolella.

Eileen juhulille lähtiesnäni laitoon lyyran jakun rintapielehen – varmahan ensimmäästä kertaa flikan ylioppilasjuhulien jäläkihin. Ja tänään ku otin pyykkiä narulta, huomasin, jotta oon pesny senki.

Ihan vois kyllä tästä suorituksesta luulla, jotta on tullu eileen juhulittua rankemminki…

Konehet vaihtohon!

Mun tulostin on takkuullu jo pitkän aikaa. Se on teheny tosi huonua jäläkiä eikä tulostuspäitten puhuristamisella oo ollu muuta vaikutusta ku se on vain puhuristusajon jäläkihin räiskiny mustetta ympäri paperia. Sitä paitti se puhuristusajo syö tuhottomasti färiä. Varmahan ainaki yhyret kasetilliset oon haaskannu siihen.

Tänään se tulostin suvaatti ilimoottaa, jotta punaanen färi pitääs vaihtaa. Eikä mulla luonnollisestikkaa ollu sitä kotona. Päätettihin lähtiä Prismahan hakemahan. Kotua lähties päätin jo, jotta katton uusien tulostimien hintoja. Ja niinhän siinä käytihin, jotta tulostin maksoo 6,- enemmän ku färien monipakkaus.

Kotia tultua rupesin asentamahan tulostinta ja sain ku sainki toimimahan. Tosin jotaki jäi ilimeesesti asentumatta, kun se vain ilimootti, jotta orottaa… Mä puolestani kyllästyyn orottamahan ja pistin sen asennusikkunan kii. Ehkä sen takia skannaus pitää ny teherä pitkän kautta eikä se koko skannaustoiminto ollu muutenkaa niin kätevä ku vanhas konehes. Mutta ehkä tähänki tottuu.

Tuos jo aikaasemmin mun näyttö irtisanoutuu. Mulla on ollu näyttönä isännän velijeltä saatu tv, mutta yhtenä ehtoona se meni yhtäkkiä pimiäksi. Mulla oli siinä vaihees vielä netti auki, mutta emmä pääsny kirijautumahan sieltä pois, ku en nähäny mitää. 😀

Mä vähä kääntelin ja ”hellästi” taputtelin sitä ruutua, niin se äkkiseltänsä vilahutti mulle kuvaa ja prätäji (= rätisi) uhkaavasti. Joku kosketushäiriö sielä varmahan oli. Onneksi poijan kämpäs oli vanha, hylijätty näyttö, jonka otin käyttöhön.

Toivottavasti ei vanha sanonta ”Ei kaks iliman kolomatta” pirä paikkaansa, koska täs ny ei oo enää muuta ku keskusyksikkö, joka voi mennä pimiäksi. Seki on kyllä varmahan vain aijan kysymys, ku se on jo vuosia teheny sitä, jotta se lakkaa yhtäkkiä toimimasta. Ei tapahru hiirestä eikä näppäämistä mitää. Ei eres Ctrl-Alt-Deletestä. Silloon ei auta ku puutata koko kones.

Pari vuotta sitte käytin tuon konehen huollos ja sielä olivat tehenehet sille rasituskokeeta, mutta luonnollisesti se sielä oli ollu vieraskoria eikä ollu yhtää temppuullu. Arvelivat, jotta kovalevy sielä luultavasti oireeloo. Saattaa kuulemma yks kaunis päivä vain lakata toimimasta.

Pitääs vissihin taas ottaa varmuuskopioota. Minkä ihimeen takia se on sellaanen juttu, jotta sitä vain siirtää ja siirtää. Mä aina ajattelen, jotta sitte etäpäivänä, ku oon muutenki konehella. Ja pah! En oo kertaakaa teheny vielä. Mutta kyllä sitte harmittaa, ku kaikki uusimmat tierostot häviää ku pieru Saharahan.

Laiska lauantai

Heräsin joskus puoli seittemän aikoohin. Nyt olin kartalla – tai pikemminki kalenterilla – ja tiesin, jottei tartte lähtiä mihinkää. Mutta ku uni loppuu, niin se loppuu.

Sain taas rauhas färitellä ja lujeskella ennen ku isäntä nousi.

Isäntä lähti heti aamusta lenkille, ennen ku ilima lämpiää liikaa. Mä menin pesöhön kuistin klasit ja vaihroon sinne karteekit (= verhot). Tätä vauhtia on syksy, ennen ku kaikki klasit on pestynä… Ja sitte pitääski jo aloottaa kierros taas aluusta.

Mutta mä oon ny päättäny, jotten ota mitää stressiä mistää kotitöistä. En anna ulukopuolisten – tai itte kehittelemieni – paineetten vaikuttaa siihen, mitä mä teen ja koska mä teen. Teen silloon ku sattuu huvittamahan. Tänään ei huvittanu tuon enämpää.

Mä oon aina kantanu huonua omaatuntoa siitä, jotten oo niin ahkera ku ”pitääs” (kuka sen määrittää?) enkä oo mikää tuhattaituri, mitä tuloo huushollinhoitohon. En kasvata vihanneksia/juureksiani itte, en säilö, en juuri koskaa leivo, en oo mikää kurmeekokki, en sisusta, en ompele, en tykkää siivota enkä kitkiä rikkaruohoja jne…

Aiva turha verrata ittiänsä toisihin. Aina on joku, joka teköö palijo ahkerammin tai paremmin ku minä. Enkä mieti enää sitä, jotta mitä muut ajatteloo. Meillä mennähän näin ja jonsei se jollekki kelepaa, niin saa tulla aiva vapaasti teköhön.  No, se siitä ja loput kirijees.

Ruaan kans on sama juttu – sieltä mennähän, mihinä aita on matalin. Tänään keitin spakettia ja soosiksi kärtsäsin jauhelihaa, pusersin joukkohon pari valakosipulin kynttä, lusikallinen texmex-maustetta, purkillinen chilimaustettua tomaattimurskaa ja lopuuksi pussillinen juustoraastetta. Ja hyvää oli. Isäntäki oikeen kyseli, jotta mitä mä oon sinne soosihin laittanu. 😀

Hetken sulateltihin ateriaa, ennen ku lähärettihin pyöräälemähän kylille. Piti käyrä hakemas ruokarahaa koulua varte (maksan sen 4,60 € mieluummin käteesellä ku pankkikortilla), vein Sarin tyynynpäällisen postihin ja hain Tokmannilta mallilankoja Sarin hartiahuivia varte. Sen jäläkihin oonki enimmäksensä vain vetelehtiny.

Färiä elämähän!

Lauantaina tapahtuu jotaki harvinaasta: mulla oli virtapiikki.

Aamulla kannoon ensi petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan, sitte jatkoon perijantaina aloottamani siivouksen loppuhun, eli pesin laattiat ja pyhiin pölyt. Pesin makuukamarin klasin ja vaihroon sinne verhot.

Sitte käytihin kaupas. Tankattihin samalla mun Korilla. Kyllä huomaa, jotta oon ajanu ny vähä pirempää matkaa. Sen huomaa paitti siitä, jotta tankilla pitää käyrä useemmin, myös siitä, jotta kulutus on pienentyny huomattavasti. Täs ku oon hinkuttanu sillä muutaman kilometrin koto-kauppa-koto -väliä, niin kulutus on ollu kahareksan litran pintahan. Nyt oli menny vain 6,5 litraa saralla.

Kotia tultua laitoon lakanat pyykkikoneehin, tein ruaan ja syönnin jäläkihin hetken huilattuani menin testaalemahan joululahajaani. Silloon, ku olin sielä rautakaupas, niin mä toimitin isännälle, jotta sitte, ku mä lakkaan köyhtymästä, niin ostan ittelleni pitkävartiset ruohosakset. Ajattelin, jotta niillä olis kätevä mennä klipsutellen sellaaset kohorat, mihinkä ei ruohonleikkurilla pääse. Isäntä oli selevästi kerranki kuunnellu mua ja päätelly, jotta jos sitä köyhtymisen lakkaamista orotellahan, niin emmä osta niitä saksia koskaa. Niimpä mä sain ne jo joululahajaksi. Oikeen Fiskarssilaaset. Näin kauan piti kumminki orottaa, ennen ku pääsin niitä kokeelemahan. Voi että, kun niillä oli heleppo mennä pensasairan juuret ja seinänvierustat!

Tupahan tultuani laitoon puhtahat petivaattehet sänkyhyn enkä vissihin sen jäläkihin sitte tehenykkää enää juuri mitää.

Selevästikki se oli vain joku tilapäinen häiriö, koska pyhänä mä en enää viittiny rävehtiä yhtää mitää. Yhyren konehellisen pesin pyykkiä. Ei tarvinnu eres keittää, ku isäntä krillas.

Eileen meillä alaattihin koulus opettamahan poistoja, mutta opetus lähti niin korkialentoosesti, jotta piti pyytää opettajaa vähä pakittamahan, ku suurin osa putos heti kärryyltä. Mullekki oli aiva uutta asiaa ali- ja ylipoistot. Ollu ikänä kuullukkaa! Aina oli harijooteltu vain prosentti- tai tasasummaasia SUMU-poistoja (suunnitelman mukaasia poistoja). No, sitte se meni vähä liikaki kauas ja lähti käymähän läpi niitä samoja perustehia, mitä me ollahan justihin nelijä viikkua opiskeltu.

Ja sitte hypättihin taas takaasi niihin poistoohin. Kirijaukset mä kyllä ymmärsin, mutta en vielä täysin ymmärrä niiren yhteyttä verootuksehen. Ja mikä helekutti on yrityksen substanssiarvo? (Yrityksen varat vähennettynä veloolla.) Ja mitä se liittyy mitenkää poistoohin? Meille (tai osalle meistä) pitää vielä vääntää asiat rautalangasta. Meille ei voi vielä puhua niin ku valamihille kirijanpitäjille.

Kävin koulun jäläkihin purulla tuulettamas päätäni.

Tänään meillä ei ollu opetusta ollenkaa. Oli vain se koe. Kolome sivua, mutta tiliristikot vei siitä isoon osan. Kotia sai lähtiä, ku oli kokeen palauttanu. Mäki olin kotona jo puoli kymmenen mais. Enkä lähteny eres ensimmääsenä. Pari kohtaa mua jäi siinä kokees vaivaamahan. Epäälin, jotta meni väärin. Ne piti heti tarkastaa kotia päästyä ja tulin siihen tuloksehen, jotta olin sittekki vastannu oikeen. Ehkä. No, torstaina saarahan kokeet takaasi. Sitte seleviää.

Puolet (30 pistettä) pitää kuulemma saara oikeen, jotta pääsöö läpi. Siitä sitte kymmenen pisteen nousulla tuloo arvosanaksi joko tyyryttävä, hyvä tai kiitettävä.

Isäntä eherootti, jotta käyrähän johonaki syömäs (= Piikis) ja samalla reissulla kaupas. Sopii mulle!

Kotia tultua sulattelin taas hetken aikaa, ennen ku lähäri pyöräälemähän. Kävääsin Tokmannilla ja rupesin aiva yltääsesti törsäämähän (= tuhlaamaan). Löysin turkoosit Polan caprit kahareksalla eurolla. Mulle on yhtäkkiä tullu sellaanen kumma tarves saara vähä färiä vaattehisihini (= vaatteisiini). Kesän ehkä kovimmat heltehet ja auringonpaistet ja mulla on kaikki mustaa… Paitti, jotta mustat vaattehet on kuumia, ne on myös turhan ankeeta. Ja se on ihan höpöpuhetta, jotta ne mitää hoikentaas. Yhtä paksulta mä näytän, oli mulla mitä färiä hyvänsä yllä.

Kauppareissulta tultuani menin taas hetkeksi saksimahan pihalle. Mutta totesin, jotta tien vierestä ei kannata leikata nuolla saksilla, ku sielä on kaikki aiva harmaana maantiepölystä. Menöö terät vain heti pilalle. 

Äitienpäiväviikonloppu

Meillä oli perijantaina etäpäivä. Kertasin huomisihin kirijanpiron perusteetten kokeehin. Tein kaikki tähänastiset tehtävät ja tarkastin sen jäläkihin. Aika hyvin ne meni. Tulikahan kolome virhettä ja tehtäviä oli kumminki varmahan päälle sata. Kolomisen tuntia mä sain siihen kulutettua.

Sen jäläkihin päätin jättää asiat hautumahan ja syötyäni lähärin hakemahan entiseltä työmaalta (= rautakaupasta) orvokkia hauroolle ja kävin istuttamas ne saman tien. Niitä kukkia hakiesnani tuli puheeksi, jotta mulla on heinäkuu lomaa. Kauppiahan rouva totes heti, jotta hän vois tarvita laskutuksehen apua heinäkuulla, ku Liisa on pari viikkua lomalla. Sitä ei vielä ainakaa sovittu sen kummemmin, mutta jos hyvin käy, niin vois siis päästä vähä kesätöihin. 😀

Kotia tultua päätin heti lähtiä lenkille ennen ku kerkiän laiskistua. Nyt ei näkyny kärmeksiä. Onneksi!

Ehtoolla tuli yllätys: poika ja miniänalaku koiransa ja kissansa kans pörähtivät pihahan. Isäntä kuulemma tiesi, jotta ne on tulos, mutta mulle ei ollu saanu kertua. Vähä mä olin kyllä aavistellu, ku näin leherestä, jotta täälä päin oli lauantaina yks sellaanen tapahtuma, johonka poika on yleensä osallistunu. Mutta emmä silti ollu mitenkää varautunu: ei ollu ruokaa kaapis, ei oltu siivottu… Onneksi, tuumas nuoret, ku kissi oli ihan maharottomalla karvanajolla.

Lauantaiaamuna piti ensimmääseksi käyrä ruokakaupas. Nuoret vietti päivän sielä tapahtumasnansa ja me oltihin elääntenvahtiina. Mä leivoon kakkupohojan ja tein pitsaa.

Saunan jäläkihin nuorille tuli vielä vierahia. Niitten lähärettyä nuoret meni nukkumahan ja me tehtihin isännän kans poikkeus ja vaharattihin (= katsottiin) Euroviisut. Ei oltu kattottu semifinaalia eikä kuultu etukätehen muita kappalehia ku Suomen.

Niitä esityksiä kattellesnani muistin, minkä takia mä en oo enää vuosihin kattellu viisuja. Ne ei vain yksinkertaasesti oo enää mun makuhuni. Muutama sieltä löytyy, jonka kestääs kuunnella toisenki kerran, mutta suurin osa oli sellaasia, joista en löytäny kauhiasti hyvää sanottavaa. Mutta tulihan ny kattottua.

Aamulla vaihroon hantuukit ja pistin likaaset pyykkikoneehin. Oli pakko kuivattaa ne kuivausrummus, ku täälä oli perinteeset äitienpäivän p*skakarnevaalit menos. Ympärillä oleville pelloolle on levitetty kolomia sorttia sontaa: on lehemän, sian ja kanan sellaasta. Hajusinffonia on mahtava. Ei tee mieli ripustaa pyykkiä pihalle. Eikä oo voinu pitää klasia tai ovia auki, vaikka sisällä on melekeen kolomekymmentä astetta ja pihallaki on ollu pitkältä yli 20 astetta.

Äitienpäiväperintehet jatkuu siltäki osin, jotta isäntä hoiti kokkauspuolen elikkä krillas. Mä tein vain salaatin ja koristelin kakun jäläkiruaaksi.

Päivällä poika muisti yhtäkkiä, jotta hän on ei oo vielä ilimoottanu työmatkoja verootuksehen. Tehtihin se saman tien, niin ei tartte sitä murehtia. Yellinki se sai laittaa vähennyksihin. Sitä mä en olsi muistanu.

Flikka soitteli ehtoopäivällä äitienpäiväonnittelut. Kertoo, jotta kortti on matkalla. 🙂

Nuoret lähti ehtoopäivällä kotuansa kohti. Oon täs orotellu tietua, koska ovat kotona, mutta vielä ei oo tullu viestiä. Luultavasti ovat unohtanehet…

 

Henkistä valamistautumista

Tämä päivä on ollu henkistä valamistautumista huomisehen.

Heräsin kuuren jäläkihin selekäkipuhun ja tiesin, jotta siitä pääsöö erohon nousemalla ylähä. Samalla se oli ihan hyvä aika muutenki, niin pääsöö tänä ehtoona aijoos maata ja saa nukkumarytmin pyöräytettyä oikiahan laihin.

Ensimmäänen ”tärkiä” pyhäaskares on tästämisin kynsien lakkaaminen. Se on hyvä teherä heti aamusta, koska isäntä yleensä nukkuu pitempähän enkä mä silloon oikeen voi vielä alaata mitää ryskäämähän. Kerkiän ne rauhas kuivattaa ennen ku pääsen tekemähän mitää muuta.

Tänä aamuna se ’mitää muuta’ oli pyykinpesu. Ku mähän hoksasin, jotta mun pitää siirtyä taas viikonloppupyykkäyksihin. Ei mun tuu arkena koulun jäläkihin sitä tehtyä. En viitti tai on muka jotaki muuta tärkiempää (lue: mukavempaa) tekemistä.

Kattelin vaattehet huomiselle valamihiksi. Kokeelin kuriittani yksiä farkkuja, joita en oo käyttäny pitkähän aikahan, ku ne ei oo mahtunu. Nyt ne meni ylle, vaikken oo kramman palaa purottanu painua. Niistä on varmahan elastaanit kuoleentunu säilytykses ja ne on venähtäny. Ihan kiva jos niitäki voi vielä käyttää. Paitti jottei ne ny niin palijo ollu venyny, jotteiko vattanröllykkä yhä iloosesti vyöryysi liiringin (= vyötärökaistaleen) yli. Sen mä yritän hämätä pitkällä pairalla. 😀 

Ku pyykit oli narulla ja kouluvaattehet ojennukses, niin oli vuoros kokkaaminen. Mä oon luvannu syörä koululla eikä isännän siis tartte keittää mulle ehtooksi. Se vähä epääli, jotta ei tuu sitte ittellensäkkää keitettyä. Niimpä mä tein tänään makaroonilootaa, jota terästin tomaattimurskalla. Kyllä se ny siitä ainaki muutaman päivän syö.

Ehtoolla paistoon vielä mokkoosia. Mun teki joku aika takaperin mieli puolukkapiimää (= piimää, puolukoota ja vähä sokuria), mutta meillä ei silloon luonnollisestikkaa ollu piimää. Ja ku mä sitä toin, niin ei mulle enää tullukkaa sitä mielitekua. Isäntä kumminki oli sen piimäpurkin pongannu jääkaapista ja kysyy, jotta mitä mä oon siitä meinannu. Jotta meinaanko teherä mokkoosia. Lupasin, jotta teen pyhänä, mutta meinasin aiva unohtaa. Ehtoolla vasta muistin, ku menin hakohon jääkaapista juotavaa. Ei muuta ku tuumasta toimehen. Hyviähän ne oli taas pitkästä aikaa.

Oon täs ehtoon mittahan kattellu opetushallituksen sivuulta nuota tutkintovaatimuksia. Nyt ne ei saa enää sellaasen kauhun valtahan ku viimmeeksi. Jotaki samojaki kohtia sielä oli ku sihteerin tutkinnos. Henkinen valamistautuminen siis jatkuu yhä. Saas nähärä, saanko ens yönä nukuttua, jos oikeen jännittää…

Piti siivota, mutta…

Mä olin suunnitellu pitäväni eileen siivouspäivän. En sitte pitänykkää.

Syystä että, kun pistin imurin käyntihin, niin se ilimootti heti, jotta pölypussi on täynnä. Mä nappasin tietysti täyren pussin pois ja otin kaapista laatikon, mihinä oli varapussia. Tai siis piti olla. Joku (luultavasti se mies, joka meillä asuu) oli varmahan viimmeeksi vaihtanu pölypussin, muttei ollu muistanu mainita, jotta se oli viimmeenen ja niitä pitääs ostaa lisää…

Se siivouspäivä oli ennätyksellisen lyhkäänen. Ei ku imuri takaasi kaappihin ja pölypussit ostoslistalle. Piti keksiä muuta tekemistä. (Ei oo mulle vaikiaa, jos vaihtoehtona on siivuaminen.)

Konehelle tultuani kuuklasin, mistä niitä pussia nykyään voi saara, ku ei sitä liikettä enää oo olemaskaa, mistä me imuri aikoonansa ostettihin. Myijä silloon vakuutti, jotta näihin Mielen imuriihin saa aina pussia. Mutta ei se ollukkaa ihan niin yksinkertaasta, ku tuo on kuitenki jo sen verran vanha malli, jottei sitä ihan kaikista verkkokaupoosta eres löytyny. Mitää piraattiversioota en halua ostaa.

Eikä niitä tilaamalla olsi tietysti eres tähän hätähän saanukkaa. Onneksi niitä näytti olevan Prisman valikoomis. Ja vieläpä erullisemmin ku yhyreskää verkkokaupas.

Ennen kauppahan lähtyä vaihroon lakanat. En viittiny vierä petivaattehia pihalle, ku sielä satoo lunta/räntää ja vissihin päivällä tuli muutama pisko vettäki.

Isäntää ”harmitti” ihan vietävästi, ku mä ilimootin, jotta se joutuu tänään lähtemähän Prismahan irtokarkki pölynimuripussiostoksille.

Mun ostoksihin piisaa (= riittää) yleensä tuo lähikauppa, mutta isäntä tykkää käyrä aina välillä pyörimäs muiski kaupoos.

Totesin vain, jotta vaikkahan olis kuinka halapuutettu, niin kallihiksi se tuloo, ku on valikoomaa ja houkutuksia palijo enämmän. Se oli taas sataselle siivet, ku sielä käytihin. Tosin niitä pölypussia ostettihin heti kaks pakettia, ku ei niis ollu ku nelijä/laatikko.

Ostoslista oli muutenki harvinaasen pitkä, ku tuntuu, jotta kaikki kaapit oli taas tyhyjänä. (Kuka meillä oikeen käy syömäs?)

Kotia tultua laitoon heti uuren pussin imurihin ja imuroottin ennen ku alakasin laittamahan ruokaa. Ruaan jäläkehen pirin pienen tairepaussin (= färittelin) ennen ku jatkoon laattiootten pesulla, pölyjen pyhkimisellä ja leipomisella. Ku sain vielä tiskit tiskikoneehin ja sen hyrskyttelemähän, niin ilimootin, jotta nyt en tee tänään enää mitää.

Valitettavasti kantapääs tuntuu, jotta tömpsötetty on tavallista enämmän. Mutta eikähän se taas siitä, ku vähä venyttelen ja huilootan.

Vetelää on!

Tänään on isännän syntymäpäivä. Se kielsi ostamasta mitää lahajaa, mutta myöntyy, jotta saan teherä kakun.

Ennen kakun kasaamista piti kumminki käyrä kaupas. Ja sitä ennen kantaa petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan.

Kauppareissulla törmäsin työkaverihin tuolta viimmeesimmästä työpaikasta. Sanoo ollehen niin hilijaasta, jotta heille on eherootettu talavilomien pitämistä nyt. Kyseli, miksen oo yhtää käyny. Oli rouvaki ihimetelly, onko hän loukannu mua jotenki, ku en oo pistäytyny. Tuumasin, jottei taharo viittiä tulla ku ei oo mitää asiaa. Liisa antoo luvan käyrä, vaikkei ostakkaa mitää 😀 Mutta on tympiää mennä toisten työpaikalle, niillä kun voi hilijaasenaki aikana olla muutaki tekemistä ku seurustella entisten työntekijöötten kans. Lisäksi tuntuu vähä kerijoolle menolta, ku oli puhetta, niistä laskutusten teoosta, mutta ku ei oo mitää kuulunu. Mutta nyt on vain ollu niin rauhallista, jotta he on keriinny hyvin teköhön laskutukset itte. Heillä on ny työharijoottelija, mutta ei oo kuulemma oikeen tehollista työntekua. Pakkaa vissihin paremminki vain haaveella hyllyjen välis. 😀

Oltaas varmahan plämpätty pirempähänki, mutta Liisa oli menos parturihin. Kyllä mun ny varmahan joku päivä pitää käyrä sielä, jotteivat luule mun aiva ylypistynehen. 😀

Kotia tultua kannoon petivaattehet tuvan puolelle lämpiämähän ja rupesin teköhön isännän kakkua. Mä oon aina tykänny teherä kakkuja ja ne on useen ollu jopa onnistunehia. Tänään ei ihan menny ku Strömsöös… Kokeelin uutta reseptiä. Jäi kuorrutus aiva liika veteläksi, ku en lukenu luin ohojeet huonosti.

Ku ”kakku” oli valamis, kerkesin laittaa lakanat petiihin ja sen jäläkihin piti ruveta (= ryhtyä) jo ruaanlaittohon. Ajattelin, teherä synttärisankarin mieliksi oikeen ”miesten ruokaa”. Siispä tänään oli tarijolla pernoja (= perunoita) ja pulled pork -soosia. Lihan ostin valamihina, en viittiny teherä itte aluusta asti. Olis pitäny alaata jo eileen ainoomahan. Seki näytti kelepaavan, vaikkei sekää menny ihan putkehen. Soosista tuli ensi liika sakiaa ja ku sitte lisäsin vettä, niin enkähän mä holahuttanu sitä niin reippahasti, jotta soosistaki tuli vetelää.

Ruaan jäläkihin isäntä tahtoo Minimanihin. Sielä oli joku porakones tarijoukses ja se kuulemma halus tarttoo ny justihin sellaasen. Kones ei kummikaa sitte ollu passeli, niin se jäi kauppahan. Mä en ollu yhtää shoppaalutuulella. Ainut, mitä mä koppahan keräsin, oli kaks taplettia (= tablettia). Mattoja vähä kattelin, jos olis löytyny olohuoneesehen uuret, mutta tulin sitte siihen tuloksehen, jotta vanhat saa luvan kelevata. Isäntä löysi jotaki pikkusälää euron laariista ja sitte se halus irtokarkkia, kun ne oli tarijoukses. Ihimiset oli aiva hulluna sekaamas niillä karkkiloorilla, oikeen niitä oli sielä jonoksi asti. Varmahan kaks kilua karkkia oli pitkin laattiootaki. Mua ei nuo irtokarkit houkuta, ku kaikki räkänokat käy sielä kaivelemas. Yök!

Ei käyty mihinää muolla kaupoos. Isäntä olis varmahan halunnu, mutta mä sanoon, jottei enää yhtää huvita käyrä shoppaalemas, ku koko aijan pitää miettiä rahaa.

Kotia tultua maistettihin kakkua. Isäntä meinas, jotta kyllä se tuloo syöryksi… Hyvin on näyttäny tekevän kauppansa.

Kotia tultua totesin, jotta ku päivän teema vaikuttaas olevan vetelyys, niin mäki alakaan veteläksi. En oo viittiny teherä enää yhtää mitää. Paitti piti mun tilata isännälle Kärkkäisen verkkokaupasta Makitan porakones. Se oli kuulemma sen syntymäpäivälahaja ittellensä.

Oommä täs ehtoon mittahan hieronu vähä käsityökauppoja. Ku pistin sinne feispuukkihin niitä töitäni myintihin, niin sieltä on ny varattuna kolome tuukia (= liinaa) ja sitte on poikinu tilauksia. Tosin osa on niin hankalia, ku mulle lähetettihin vain kuva, jotta tälläset, mutta minen tierä, mistä mä löyrän ohojeen… Kattotahan kuinka akan käy, pitääkö hetken päästä ottaa kaikki kuvat pois ku mä en kovin tärkiää niitä tilaustöitä tee. Tosin nää on ny sukkia, pöytäliina, hartiahuivi ja tyynynpäällisiä.

Ruokakooma

Saatihin muksuulta jouluna lahajakortti, jonka joukos oli Matadorin ruokalista. Se kortti piti kuulemma käyttää nimenomaan syömisehen.

Ja kyllä me sitte syötihinki oikeen pitkän kaavan mukahan: alakusalaatit ja minä otin vielä juustokeittuaki, pääruaaksi isäntä otti valakosipulista härkää ja minä valakosipulikanaa (varmahan haistahan ny kilometrin päähän) ja jäläkiruaaksi isäntä otti jäätelöannoksen ja kaffeja, mä otin päärynäpiirakkaa, johona oli jäätelyä ja varelmia ja kinuskikastiketta – ja teetä sen kyyttipoijaksi. Annokset oli syötävän hyvän näköösesti laitettu tarijolle eikä taatusti jääny näläkä!

Kotia vyöryttyämmä mä kävin pikaasesti pihalla ottamas muutaman valokuvan, ku maisema on ny niin uskomattoman komia, ku on tullu köykäästä pakkaaslunta ja aurinkoki vähä näyttäytyy aamun lumisatehien jäläkihin. Sielä mun tuli kumminki näppiihin niin vilu, jotta paiskasin soffalle maata ja verin filtin niskahani. Ja verin tunnin ruokakoomat.

Ruokaalusta taitaa olla kohta viis tuntia ja mä oon aina vain ähkys. Janottaa vain, ku ruaan lisukkehena oli valakosipulista vuolukermaa ja se oli tosi suolaasta.

Ikänä ei olsi ittellä varaa – tai vaikka oliski, niin ei maltettaasi mennä tekemähän ravintolahan nuon suurta laskua. Lahajakortilla oli 80,- ja siihen piti pistää vielä 3,70 lisää, jottei tarvinnu jäärä tiskaamahan. Sillä rahalla me eletähän nykyysin ainaki pari viikkua.

Ja uskokaa tai äläkää – isäntä kuuluu olevan keittiös jo leipäkaapilla kronaamas.