Nythän mä sen vasta hokasin!

Nimittään, jotta minkä takia mua on täs loman aikana niin ahkerasti käytetty ulukona syömäs! Sehän johtuu tietysti siitä, jotta meirän nuukaksiki luonnehrittava isäntä on mieluummin valamis maksamahan jonku toisen laittamasta ruaasta ku syömähän mun sörssäyksiäni! 🤣

Se tosin jyrkästi kiisti tämän mun teoriani, ku mä tänään esitin sen sille ku käytihin Pressos syömäs. Sanoo, jotta hän sitä varte, ku huusholli lämpiää niin kovaa, ku hellaa ja uunia pouhuutetahan. Ei menny seliitys läpi, ku eihän nyt oo ollu enää monehen aikahan tietuakaa heltehistä.

Mutta ei se ny mua niin kauhiasti haittaa, ku en tosiaankaa oo mikää kokki Kolomonen enkä muutenkaa niin piittaa keittämisestä varsinkaa ku ei taharo keksiä, mitä tekis.

No, huomisesta alakaen pääkeittovastuu siirtyy taas isännälle ku mä meen töihin. Mun kontolle jää vain pyhänaijat ja silloon se useen tahtoo ainaki toisena päivänä johonki syömähän.

Karvajalakojen kaverina

Torstaina pistin pakaten tavaraa Hyvinkään reissua varte. Meitä oli pyyretty karvajalakojen hupulaasiksi (= kaveriiksi), ku nuoret meni miniänaluun siskoon häihin.

Mutta mulla oli perijantaiaamupäiväksi varattuna auton kattastus, niin se piti hoitaa ensi alta pois. En jännittäny tällä kertaa, ku ei tietääkseni pitäny olla mitää vikaa. Eikä ollukkaa. Kattastusmies tuumas avaanta tuoresnansa, jotta auto oli kunnos, niin ku olettaa saattaa.

Ny saa peräti kaks vuotta hurnuuttaa menöhön. Ku vain muistaas sitte kaharen vuoren päästä, jotta nyt on se vuosi, ku pitää kattastaa… Tosin varmahan kattastusasemat ja huoltokorijaamot lähettelöö sitte mainoskirijeetä, jotta ei sitä ehkä unohtamahan pääse.

Kattastusasemalta ajettihin Prismahan hakemahan vähä evästä ja tultihin kotia syömähän erellispäivääset ruaanloput ja kaivamahan uusiapernoja (= uusiaperunoita), jotta saarahan keittää niistä poijalle ehtooruoka. Ne on yks sen herkkuruoista ja nyt ne vielä maistuu uusiltapernoolta, muttei välttämätä enää sitte, ku seuraavan kerran tuloovat tänne.

Oltihin perillä vähä ennen ku poika tuli töistä. Keriittihin (= ehdittiin) kävellä pieni lenkki siinä asuntoalueella.

Miniänalaku oli jo torstaina lähteny hoitelemahan kaason hommia ja laittelemahan hääpaikkaa valamihiksi, niin jotta me oltihin poijan ja karvakamujen kans keskenämmä.

Voi että, ku olis pitäny saara Rymyn laulu nauhootettua. Sillä oli niin hyvä olla ku tuli kerralla kolome ihimistä tupahan. Mortti puolestansa pelijästyy mokomaa hälinää ja painuu sängyn alle lymyhyn (= piiloon). Se tuli morijestamahan vasta, ku tilanne rauhoottuu.

Poika tälläs meille nukkumapaikan heirän sänkyhynsä eikä sille kelevannu meirän lakanat, vaan laittoo omat. Rymy nukkuu meirän kans koko yön.

Lauantaina käytihin aamupäivällä kauppakeskus Willas ensi syöpööttelemäs Momentos ja sitte pikaasesti poijan ostoksilla Prismas.

Sillä välin Rymy oli haistanu mun laukusta suklaan. Ja yrittäny ihan kiukun vimmalla saara sen sieltä. Onneksi oli niin tukeva laukku, jotta ei se rosmo ollu pääsny suklaahin käsiksi. Laukku on ny kyllä aika rujon näköönen. 😂 Ilimeesen harmistunehena huonosti onnistunehesta ryöstöyrityksestä se oli pistäny saman tien pillan päreeksi muovipussin, mihinkä olin heittäny likapyykkiä. Niitä likaasia sukkia se ei onneksi ollu syöny.

Poika lähti kaharen mais ehtoopäivällä ajelemahan kirkkohon ja me jäimmä karvajalakojen kans kotoolemahan. Ku meille sanottihin, jotta olokaa ku kotonanna, niin mä sitte tyhyjäsin tiskikonehen ja laitoon likaaset astiat koneehin ja siivoolin muutenki vähä keittiötä ja vessaa.

Ehtoopäivällä käytihin Rympsyn kans lenkillä ja tietysti sitte alakoo piskottelemahan, mutta ei se onneksi haitannu, ku oli kumminki suht lämmintä. Täs kohtaa vielä piskotteli, mutta aurinkoki alakoo jo paistaa. Itte asias mun kastuu paita hiestä enämmän ku satehesta.

Kävääsin suihkus ja pesin samalla ylläni ollehet vaattehet, jotta olis mukaveet pistää ne ylle kotomatkaksi. Ku sain ripustettua ne narulle, niin alakoo sataa oikeen kunnolla. Ei mun auttanu ku hakia ne tupahan ja toivua, jotta ne kerkiääs kuivaa aamuksi.

Rymyllä alakoo jo ehtoolla olla ikävä omaa väkiä. Nukkumahan menneski se tälläs ittensä niin, jotta se näki uluko-ovelle. Nuoret tuli joskus kaharen mais yöllä kotia. Rymy haukahti kerran ja loikkas vauhrilla niitä vastahan. Loppuyön se nukkuuki niitten kans.

Mortti puolestansa tuli meirän yökaveriksi ja oli niin hellyyrenkipiä ku kissi vain voi olla. On ne sellaasia, jottei niiren kans ainakaa aika tuu pitkäksi. 💕

Tänä aamuna nuoria luonnollisesti nukutti, mutta kyllä me lopuuksi puoli yhyreksän mais noustihin isännän kans, ku meitä ei enää väsyttäny.

Kotomatkallekki lähärettihin hyvis aijoon, ku miniänaluun piti lähtiä hääpaikkaa siivuamahan. Mutta olihan se kiva käväästä, vaikka ei nuoria palijo keriitty näkemähänkää.

Reissu tehtihin mun autolla, ku se on pieniruokaaseet. Ja mä tein jotaki sellaasta, mitä en ikänä ennen. Ajoon erestakaasi koko matkan enkä eres kauhiasti pelijänny tai jännittäny. Mä vähitellen alakaan jo nauttia ajamisesta. Oli oikiastansa hauskaa päästellä moottoritiellä sataakahtakymppiä. Sitä en tierä, kuinka lujaa isäntä pelekäs… Tai kanssakulukijat.

Laskettihin tuo kulutus, ku tankattihin ennen reissua ja reissun jäläkihin. Se oli vain 4,8 l/100 km, vaikka mä tosiaan annoon mennä maharollisuuksien mukahan aina sitä ylintä sallittua nopeutta.

Oon ny sitte ajanu tänä kesänä niin Ouluhun ku Hyvinkäälleekki. Oon yllättäny itteni ja selijättäny ajokammuani ihan urakalla. Se toki on sanottava, jotta kumpikaa muksu ei asu kaupungin keskustas, niin jotta kaupunkiajua (= kaupunkiajoa) mun ei oo tarvinnu teherä. Oulus flikka ajoo, ku mentihin kaupungille ja nyt Hyvinkäällä poika ajoo.

Pikkujoulu

Meillä oli harvinaanen viikolloppu, ku molemmat mukulat tuli yhtä aikaa kotia. Flikka tuli yksin. Haimma sen junalta perijantaiehtoopäivällä. Käytihin syömäs ja mentihin kesäteatterihin.

Mutta flikkapa ei tullukkaa sieltä meirän joukos kotia vaan lähti teatteriporukan kans rälläämähän. (Olivat tuttuja flikan teatteriaijoolta.) Kotia se tuli vasta lauantaina ehtoopäivällä. Olivat kuulemma ensi ollehet paaris pilikkuhun asti ja jatkanehet sitte vielä aamukuutehen kämpillä.

Poika, miniänalaku, poonuslapsenlapsi ja karvakaverit oli tullu meille sillä välin ku olimma sielä teatterireissulla. Poika oli vähä pettyny, ku ei isoosiskoo tullukkaa meirän kans. Mutta ei sekää kauaa kotona viihtyny ku se lähti kaverinsa työ kyläälemähän. Oli kuulemma tullu joskus aamukolomelta takaasi…

Ja pyhänä flikka meni sitte serkullensa kyläälemähän, niin jotteivat palijo velijensä kans osunehet olemahan yhtäaikaa kotosalla. Poijan sakki joutuu lähtemähän jo eileen takaasi, ku poijalla oli tänään työpäivä.

Flikka oli ottanu pirennetyn viikollopun ja lähti vasta tänään junaalemahan Oulua kohti. Kerkes se kumminki klipparoora meirän molempien hiukset.

Keitin tänään riisipuurua jäläkiruaaksi ja flikka tuumas, jotta jouluruokaa kesällä. Mutta totes sitte, jotta kyllä se maistuu nykki. Ja otti lisää. Meinas, jotta ku jouluna syö ensi ittensä muuta ruokaa niin täytehen, jottei koskaa pysty ottamahan puurua ku pienen nokon.

Itte asias tämähän oliki vähä niinku pikkujoulu, ku jouluna kokoonnutahan tällä samalla sakilla ja saarahan toivottavasti silloon vielä vävypoikaki joukon jatkoksi.

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

Nurmikkua leikkaamahan, mars!

Ei oo varmahan jääny kellekkää epäseleväksi, jotta mulla on pyykkipäivä pyhääsin. On ollu niin kauan ku muistan.

Viikolla ei taharo keriitä tai menis niin myöhälle, jottei viitti sen takia. Eikä aina oo niin palijo pyykkiäkää, jotta kannattaas eres pestä ennen ku on koko viikon pyykit kopas. Lisäksi viikonloppuusin vaihran vuoroviikoon hantuukit ja lakanat, niin niistä tuloo yks konehellinen.

Tämä pitääs olla näin reilun nelijänkymmenen vuoren jäläkihin tieros isännälläki. Mutta mikä piru siinä on, jotta ku mä saan ne pyykit narulle, niin se on sille ku komento leikkaamahan nurmikkua! Sielä se sitte pörrää ruohonleikkurin kans pyykkien seas.

Viikoshan ei tietysti oo ku kuus muuta päivää, jolloonka nurmikkua vois leikata eikä tarttisi väistellä märkiä lakanoota. Eikä eläkeläänen vissihin kerkiäkkää muulloon ku pyhänä..

Ollahan jo kumpiki niin kaavoohimma kangistunehia jottei tästä ärsyttävästä tavasta taireta päästä mihinkää. Kumpiki nupajaa tahoollansa toisen tekemisistä. 🤣

Juhannus tuli vietettyä

Olipas mukavan leppoosa juhannus. Johtuen jo siitäki, jottei näillä lämpöastehilla jaksa mitää ylimääräästä rävehtiä.

Poika ja miniänalaku tuli karvakamujen kans torstaiehtoolla. Lähtivät sitte vielä liki puoltayötä pyöräälemähän kaverin työ. Olivat muutaman kalijan ottanehet enkä yhtää oo kuullu, koska ovat tullehet takaasi.

Poika kävääsi perijantaina toisen kaverin työnä, mutta muun aijan ne viettiki pääasias täs kotosalla. Totesivat vain, jotta se oli oikiastansa vaihteeksi aiva mukavaa, ku yleensä pitää aina hosua näkemähän kaikkia kaveria lyhkääsen viikonlopun aikana.

Me tietysti otettihin niin kissi- ku koiraterapiaaki maharollisimman palijo. Ja jos ei niitä hetkehen näkyny, niin ei tarvinnu ku aukaasta jääkaapin ovi, niin kumpiki tuli ku kuttuttuna paikalle. 😂

Mä kävin silloon tällöön nyppimäs pihalla jonku sangoollisen rikkaruohoja, mutta kauaa sielä ei jaksanu kerrallansa olla. Paitti jotta piti mun pelastaa kolome kuunlilijan alakua. Ku viimme syksynä hävitimmä yhyren kukkapenkin, niin ne kasvit sieltä heiteltihin vain tuonne pellon reunahan. Nyt ku mä vein sinne taas perkuujätettä, niin mä totesin, jotta kuunlilijat lykkää kovasti lehtä vaikka juuripaakut oli aiva palijahana. Olin sitä mieltä, jotta tuollaanen sitkeys pitää eherottomasti palakita. Niimpä mä nappasin ne sieltä joukkohoni ja tein niille tilaa ulukokartanon seinustan kukkapenkkihin.

Juhannuksen jäläkeenen työelämäki alakoo ihan mukavasti, ku toiseltaki asiakkahalta tuli mukavaa palautetta. Pyysivät laskemahan palakat ja ku ilimootin, jotta ne on laskettuna ja laitettuna maksuhun, niin tuli paluupostia: ”Hieno juttu ja kiitoksia taas kerran, mukava kun asiat sujuu jouhevasti😊”

Niin lämmintä ku on ollukki, niin tämä vielä lämmitti lisää. Onkahan meillä vain harvinaasen mukavia asiakkahia. Toivottavasti kaikki muukki saa hyvää palautetta työstänsä tai muusta tekemisestänsä, sillä se auttaa jaksamahan häjympänäki päivänä.

*kelehen korona!

Näin kauan onnistuttihin väistelemähän, mutta nyt se tuliki sitte ihan puskista.

Viimme viikolla (oliskahan ollu torstaina) pomo tuli pyytämähän, jotta auttaasin kopioonnis, ku hänellä oli huono olo. Perijantaina mulla ittelläni oli töis aiva niinku kuumeenen olo, mutta otta ei kumminkaa tuntunu kuumalta.

Kotia tultua söin hyvällä ruokahalulla ja menin ruaan jäläkihin pesöhön pukuhuonehen klasit. Ne ku on ollu remontin jäläkihin pesemätä ja iliman verhoja. Siinä pestesnäni ihimettelin, kuinka mun voi olla niin vilu ku ei ny niin kylymä ilimakaa ollu.

Päätin kuriittani mitata kuumeen. 37,9 näytti mittari ja kurkku oli paisunehen tuntuunen. Sitte piti välillä yskiä. Tein koronatestin ja vaikka positiivinen viiva oli vielä heikko, niin se oli jo kumminki näkyvis.

Ajattelin, jotta on viisahinta heti pilata pomon viikonloppu ja laittaa viestiä, jotta se saa informoora työkaveriille altistumisesta. Mä ku en oo mihinää vaihees tullu tallettaneheksi kenenkää muun puhelinnumeroota.

Pomo vastas melekeen saman tien, jotta heiltä lähti justihin ampulanssi pois. Hän oli joutunu tilaamahan apua, ku kuumet oli noussu 38,5 asteehin, mutta koronatesti oli nekatiivinen.

Lauantaina mulla oli kuumetta jo 39,4 ja pomo laittoo viestiä, jotta hänellä on kova yskä. Mun yskä ei ollu kovin paha, enämmänki aivastelin ja niistin ja jalakoja vähä jomotteli.

Sunnuntaiaamulla pomolta tuli viesti, jotta työkaverillaki on korona. Kuumetta, yskänpuuskia ja lihassärkyä. Sitte tuli kertarysäyksellä tieto, jotta toinen ja kolomaski työkaveri on koronas ja yhyren työkaverin mies samoon. Yks työkaveri sentäs säästyy ku oli sairastanu jo aikaasemmin.

Maanantaina tuli vielä tieto, jotta kesätyöntekijäki on koronas. Tilanne oli ihan katastrofaalinen: koko lössi yhtä aikaa kipiänä!

Yks teki maanantain etätöitä kotua käsin, pomo oli toimistolla tekemäs viimmeesiä alvia ja järijestelemäs asioota vaikka oli ittekki huonos kunnos. Me muut pirettihin sairaslomaa eikä käsitetty, mistä ihimeestä me kaikki napattihin se yhtä aikaa. Oliko meillä töis käyny joku supertartuttaja? Kukaa meistä ei tienny, mistä olis taurin voinu vapaa-aijallansa saara. Huvittavaa oli myös se, jotta meistä jokahinen kuvitteli pomolle ilimoottaesnansa olevansa ainut sairastunu ja potenu huonua omaatuntoa siitä, jotta on tuonu taurin töihin ja altistanu työkaverit.

Maanantaina mulla oli vielä lämpöä 37 astetta ja lupasin mennä jo tiistaina töihin, jotta saarahan puolen kuun palakat maksuhun. Myös meirän kesätyöntekijä oli toennu tiistaiksi töihin.

Keskiviikkona tuli pari lisää ja torstaina viimmeenenki sairaslomalaanen. Eikä nuo siipat saanu väistettyä tätä tautia. Pomon mies, meirän isäntä ja kaks muuta miestä sai tartunnan.

Heti, ku testi perijantaina näytti punaasta viivaa, niin tein ittelleni sairashuonehen flikan kämppähän, jotten tartuttaasi isäntää. Pääasias makasin ja nukuun niin lauantain ku sunnuntainki. Pyhäehtoolla kuulin, ku isäntä alakoo yskimähän. Vahava epäälys oli, jotta se oli koronayskää.

Maanantaina olin paremmas kunnos ja raasiin ”tautivuoteheltani” lakanat pois ja pistin saunan lämpiämähän, jotta tarkenin pesuulle. Mutta mun piti petata flikan kämppähän vielä samana päivänä uuret petivaattehet, ku oli isännän vuoro kaatua petihin. Sen tauti onki ollu sitte aiva toista luokkaa ku mun.

Keskiviikkona se mittas kuumetta 40,4 astetta. En oo ikänä nähäny sitä niin huonos kunnos. Harkittin jo ampulanssin tilaamista, ku mietiin, jotta minen itte saa nuon isua miestä pirettyä pystys ja kuskattua lääkärihin. En sitte kumminkaa soittanu, ku se sanoo, jotta olo alakaa helepottaa.

Sen on vointi heitelly palijo isoommasti ku mun. Parempi olo oli vain väliaikaasta. Kuume on seilannu erestakaasi ja ruokahalu on ollu katees. Maku- ja hajuaisti on vääristyny, niin jotta kaikki kuulemma maistuu ja haisoo pahalta.

Eileen keitin riisipuurua ja sitä se pystyy syömähän ja otti lisääki ku sanoo, jotta tuli parempi olo, ku sai syötyä. Viimme yönä se oli aiva uinu hies. Oli vaihtanu paitaa monehen kertahan ja pussilakanaki oli aamulla aiva märkä.

Yöllisen hikoolun jälijiltä mittarihin tuli enää lukemat 36,6, ja mä ajattelin pestä hiet pois sen petivaattehista, jos tauti on ny vaikka voitettu.

Mutta, mutta… ehtoolla sillä oli taas kuumetta 37,8 astetta. Saas ny nähärä, kuinka kauan täs menöö ennen ku elämä palaa normaaliksi. Tai niin ku työkaveri sanoo: en ny tierä, jotta terveheksi, mutta jos eres ennallensa…

Niin joo – ja poijaltaki tuli perijantaina viestiä, jotta hänki on ny sitte koronas. Se ei saanu sitä silloon, ku morsmaikkunsa sairasti, vaan nappas sen ny ilimeesesti kans työmaalta.vSe alakaa vissihin olemahan kunnos, mutta makuaistis silläki kuulemma on vielä häikkää.

Kotitöiren kirimistä

Sattunehesta syystä pukuhuones on ollu viimme viikkona vähä vähemmällä käytöllä. Pyykkikones on osan aikaa ollu pois käytöstä ja kuivausrumpu melekeen koko aijan. Ny, kun ne on saatu takaasi omille paikoollensa, on tullu aika kesyttää pyykkikaaos.

Nyt on vielä ylimäärääsiäki lakanoota ja hantuukia, ku poijan porukka oli käymäs. Niitten pesemisellä ei olsi ollu niin kiirus, ku lupasivat tulla seuraavan kerran vasta juhannuksena, mutta sama kai tuo on pestä neki valamihiksi.

Osan pyykiistä sain terassin narulle satehensuojahan, mutta lakanat ja hantuukit oon kuivattanu rummus. Vettä alakoo tosin tulla vasta ehtoopäivällä, mutta en ny vasite (= varta vasten) viittiny vierä pyykkiä pihanarulle kastumahan.

Ennen satehen alakua kerkesin käyrä keräämäs muutaman sangoollisen ryönää puskien juurelta. Lähinnä nokkoosta, voikukkaa ja heinää. Isäntä on ollu ahkerana puupinolla tekemäs polttopuita. Nyt voirahan hyvällä omallatunnolla viettää tupa-aikaa.

Pistin nelijä pullon loppua vanhoja hajuvesiä feispuukin roskalavalle ja ilahruun suunnattomasti, ku ensimmäänen varaaja haluaa vierä ne vanhuksille. Kuulemma pyhisin ja juhulapäivinä vähä tuoksutellahan. Jostaki syystä se oli niin syräntä lämmittävää, jotta pistin samahan pussihin yhyret jämälankasukat joko tälle hakijalle ittellensä tai jollekki vanhukselle annettavaksi. Ja kirijootin korttihin kiitokset heille, jokka huolehtii meirän vanhuksista, joillekka me oomma niin palijosta velekaa.

Remontti loppusuoralla

Remontti alakaa olla pieniä juttuja vaille valamis. Muutama listan pätkä puuttuu ja yläkaapista lukko, kripa ja aukipitolaite.

Niin ja sitte mä tilasin isännältä siivouskomerohon lisähyllykön ja yhtehen henkarikomerohon laitetahan hyllyt. Saan ikkunaverhot ja pöytäliinat sinne.

Joitaki tavaroota sain jo paikoollensa, mutta justihinki näitten puuttuvien juttujen takia osa on vielä pitkin huushollia. Kaapiis on vielä hyvin tilaa ja mä harkitten tarkkahan, mitä mä ylipäänsä enää tuon sinne takaasi.

Viikonloppujuttuja

Nyt on remonttityömaa ollu seisahroksis viikonlopun, ku poika ja miniänalaku tuli karvatassujen kans meille.

Poijalla oli tiistaina syntymäpäivä, niin mä päätin, jotta teen kakun. Kakutellahan sitte siinä samalla meirän hääpäivääki. Mulla oli jääkaapis rasia vanilijatuorejuustua, jollekka en ollu keksiny oikeen käyttyä. Kuukletin, jotta minkämoisehen leivonnaasehen sen vois upottaa ja pääryyn Daim-juustokakkuhun.

Mutta – niinku tavallista – niin eihän se ny yhtää näytä siltä ku reseptin kuvas:

Näytti tuo silti maistuvan, ku tänään päiväkaffeella poika ja miniänalaku tasas viimmeesen palan. Oli kuulemma hyvää.

Perijantain ruaaksi poika tilas pitsaa. Mä olin ajatellu, jotta teen jotaki muuta, jotteivat kyllästy, ku aina on pitsaa. Mutta ei siihen kuulemma kyllästy ikänä. 😁

Lauantaina isäntä krillas: possun fileepiffiä, juustomakkaraa, batatas bravas -pernoja ja halloumia. Mä tein salaatin: friseesalaattia ja kurkkua (ainuat ainesosat, joita saa olla kaikille). Lisäksi kasasin eri kippoohin paprikafetaa, krutonkia, paprikaa, tomaattia ja maustekurkkua.

Neki teki niin hyvin kauppansa, jottei niistä enää piisannu tälle päivää. Piti kehitellä jotaki muuta.

Pakastimesta löytyy paketti kananuggettia, niin niitten lisäksi keittelin riisiä ja currykastiketta sekä höyryytin aurinkokasviksia. Jäläkiruaaksi tein vispipuurua. Ja ku kakkuprojektista oli jääny kuohukermaa, niin vispasin sen vaahroksi, jotta sitä sai pistää puuron päälle, jos tahtoo.

Nyt meillä on jääkaapis pieniä nokkoja yhtä sun toista. Niillä mennähän varmahan ainaki puolehen viikkohon asti.

Nuoret lähti ajelemahan kotuansa kohti parisen tuntia sitte. Mulla oli taas hauskaa ku sain hellitellä ja leikittää elikoota.

Halasin mä nuoriaki. 😂

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.