Siipivihalaasia tuvan täyreltä!

Ei oo matkustettu naapurikaupunkia kauemmas, mutta rahaa on palanu ku ulukomaanreissuhun.

Mä oon nimittään jo kauan haaveellu uuresta ruokaaluryhymästä, ku vanha on niin kovin kolhiintunu. Löyrettihin eileen mieluunen ja sattuu olemahan Pohjanmaan Kalustehen tuotantua puolehen hintahan. Silti hintaa jäi vielä palan matkaa toista tonnia. Ja sitä joutuu orottelemahan pari kuukautta, ku puutavara kuulemma tuloo Ukrainasta. Onneksi ei oo mikää hätä sen kans. Jouretahan kyllä orotella. Eikä onneksi tarvinnu vielä maksaa ku käsiraha ja loput sitte, kun sen saa hakia. Kerkiää saara tilin ja ehkä toisenki vielä ennen sitä.

Seuraavaksi suunnistimma pakastinkaupoolle. Ostettihin pikkuunen arkkupakastin. On siinä varmahan 50 – 60 litraa enämmän tilaa ku nykyyses pakastimes. Ei oo vielä laitettu sitä paikoollensa, ku on hypäätty vielä tämäki päivä hussaamas (= tuhlaamassa).

Ensi ajeltihin turistimatkalle Ylistaron Halpa-Aittahan, ku siitä oon kuullu palijo juttuja ja oon viimmeeksi käyny joskus kakarana. Tavaraa sielä on ihan älyttömästi, mutta ei ne oikeen oo ”mun näköösiä”. En eres sovittanu mitää. Pari pyjamaa ostin. Toisen ittelleni ja toisen jo joululahajaksi flikalle. 😀

Ylistarosta ajeltihin Seinäjoen Ireaparkkihin tarkootuksena vaatekauppamaratooni. Hmmm…. mihinkä ne kaikki mun kokooset ja näkööset vaattehet on karonnu? Jos mä tykästyyn johonki, niin koot loppuu ämmähän tai pairalla oli mittaa sen verran ku mun kikkiliiviillä (= rintaliiveillä). En taaskaa eres sovittanu mitää.

Mutta ku ny liiviistä tuli puhet, niin poikkesimpa sitte aluusvaatekauppahanki. Ja löysinki liivit, mutta, mutta…. totesin isännälle, jotta empä mee enää toiste. Kerranki ylipalaveltihin niin, jotta ku astuun ovesta sisälle, en keriinny eres kattelemahan mitää, ku tultihin jo kysymähän, voisko olla avuksi. Ku sanoon, jotta liiviä tulin kattelemahan, niin kysyttihin, jotta oonko aikaasemmin ostanu heirän tuotteetansa. Ja kun en ollu, niin mua tyyrättihin (= ohjattiin) kirunkyyttiä (= kiireesti) sovituskoppihin mittojen ottohon. Ja sinne mä sitte jäin.

Mulle tuotihin liivit sovitettavaksi eikä eres kysytty, mitä mä haluan. No joo, ne oli ehkä sellaaset, jokka olisin voinu ittekki valita, mutta olis se ollu kiva ihan kattella vähä vaihtoehtoja. Varmahan toi mulle kallehimmat liivit, mikkä liikkeestä löytyy. 😂 Se oli kokemuksena niin pöllämystyttävä, jotta totesin, jotta sai olla ensimmäänen ja viimmeenen kerta, ku sinne meen. Kaiken lisäksi havaattin vasta sielä sovituskopis, jotta kainalot on ajelemata. Kyllä hävetti.

Ku pääsin sieltä pihalle, niin kello tais olla jo pian kolome ehtoopäivällä ja isäntä oli ihan nääntymäs näläkähän. Käytihin Momentos syömäs. Sielä on hyvä ruoka ja niin jumalattomat annokset, jotta se on ainaki meikälääsen kohoralla ihan ruaan haaskaamista, ku ei millää jaksa syörä kaikkia, vaikka oonki hyvin harijootellu ja pystyn yleensä uskomattomihin suorituksihin.

Ruaan jäläkihin käytihin vielä Clas Ohlsonilla hakemas parit säilytyslaatikot pakastimehen. Ajatuksen tasolla olis tarkootus, jotta olis vähä yhyrenmoiset ruaat yhyres looras eikä kaikki arkun pohojalla sikin sokin. Saas nähärä, onnistuuko toteutus…

Kotia tultua kattoomma hetken telekkaria ja kumpiki simahti tuolihinsa. Totesin, jotta nyt on viisaheet lähtiä pyöräälemähän, jotta pysyy hereellä. Tuli joku sellaanen 14 km lenkki.

Ku tulin kotia, niin yläkerrasta kuuluu imurin ääni. Ihimettelin, jotta kuinka isäntä nyt on innostunu siivuamahan. Mutta se siivos lähinnä yhtä olohuonehen nurkkaa. Sieltä ku puski siipivihalaasia (= lentomuurahaisia) kattolistan alta aiva mustanansa. Sitä en ymmärrä, mistä ne oli saanu päähänsä tukkia tupahan. Mutta ei siinä palijo muu auttanu ku sitä mukaa imaasta ne imurin kitahan, ku niitä sieltä listan alta tupsahteli.

Hain pyykit narulta ja kävääsin samalla kattomas muurahaastilantehen tuvan ulukopuolelta. Sielähän niitä vilaji vaikka kuinka palijo niin maas ku tuvan seinäski. Onneksi olin tuonu Raidin muurahaasmyrkkyä ja sitä niille tarijoolin. Näyttiki olevan melekoosen tehokasta. Pysähtyyvät oikiastansa niille sijoollensa ja tipahtelivat siitä sitte maahan. Ikänähän niitä ei saa kokonansa hävitettyä vaikka mitä tekis, mutta jos eres vähä vähenisivät.

Advertisement

Juhannus tuli vietettyä

Olipas mukavan leppoosa juhannus. Johtuen jo siitäki, jottei näillä lämpöastehilla jaksa mitää ylimääräästä rävehtiä.

Poika ja miniänalaku tuli karvakamujen kans torstaiehtoolla. Lähtivät sitte vielä liki puoltayötä pyöräälemähän kaverin työ. Olivat muutaman kalijan ottanehet enkä yhtää oo kuullu, koska ovat tullehet takaasi.

Poika kävääsi perijantaina toisen kaverin työnä, mutta muun aijan ne viettiki pääasias täs kotosalla. Totesivat vain, jotta se oli oikiastansa vaihteeksi aiva mukavaa, ku yleensä pitää aina hosua näkemähän kaikkia kaveria lyhkääsen viikonlopun aikana.

Me tietysti otettihin niin kissi- ku koiraterapiaaki maharollisimman palijo. Ja jos ei niitä hetkehen näkyny, niin ei tarvinnu ku aukaasta jääkaapin ovi, niin kumpiki tuli ku kuttuttuna paikalle. 😂

Mä kävin silloon tällöön nyppimäs pihalla jonku sangoollisen rikkaruohoja, mutta kauaa sielä ei jaksanu kerrallansa olla. Paitti jotta piti mun pelastaa kolome kuunlilijan alakua. Ku viimme syksynä hävitimmä yhyren kukkapenkin, niin ne kasvit sieltä heiteltihin vain tuonne pellon reunahan. Nyt ku mä vein sinne taas perkuujätettä, niin mä totesin, jotta kuunlilijat lykkää kovasti lehtä vaikka juuripaakut oli aiva palijahana. Olin sitä mieltä, jotta tuollaanen sitkeys pitää eherottomasti palakita. Niimpä mä nappasin ne sieltä joukkohoni ja tein niille tilaa ulukokartanon seinustan kukkapenkkihin.

Juhannuksen jäläkeenen työelämäki alakoo ihan mukavasti, ku toiseltaki asiakkahalta tuli mukavaa palautetta. Pyysivät laskemahan palakat ja ku ilimootin, jotta ne on laskettuna ja laitettuna maksuhun, niin tuli paluupostia: ”Hieno juttu ja kiitoksia taas kerran, mukava kun asiat sujuu jouhevasti😊”

Niin lämmintä ku on ollukki, niin tämä vielä lämmitti lisää. Onkahan meillä vain harvinaasen mukavia asiakkahia. Toivottavasti kaikki muukki saa hyvää palautetta työstänsä tai muusta tekemisestänsä, sillä se auttaa jaksamahan häjympänäki päivänä.

Pihapongaus

Pihapongaus (= pihabongaus) suoritettu mukavasti lämpöösestä tuvasta käsin. Pihalla pyryyttää ja linnut tarttoo palijo enerkiaa. Sen takia kävi melekoonen kuhina ruokintapaikalla.

Erityysesti ilahruun keltasirkuusta. Ne ei oo ennen piitannu meirän evähistä, ku velii on tarijonnu niille kauranjyviä. Nyt sillä ei oo ollenkaa ruokintaa, niin sirkut on siirtyny isoolla porukalla meille.

Ja toinen, mikä ilahrutti ihan mielettömän palijo, oli mustarastas! Yks ainua koiras kävääsi pikaasesti ruokinnalla, mutta niitä ei yleensä oo täs näkyny ku kevät- ja syysmuuttojen aikahan ohikulukumatkoolla. Mun lempilintu 🖤

Näitten erikoosmaininnan saanehien lisäksi näkyy tavanomaasempaa populaa: harakoota, viherpeippoja, pikkuvarpuusia, talitiaasia ja sinitiaasia. Fasaaniilla ei ollu ruoka-aika silloon, ku mä pongaalin, mutta aamulla fasaanikana oli kyllä evästelemäs lintulauralla harakootten kans.

Pyöräälykausi avattu!

Nyt on ollu niin ihania kevääsiä päiviä, jotta ihan tälläästä laiskamatuaki on houkuttanu lähtiä pyöräälemähän. Niimpä mä toissaehtoona kävin tarkastamas, jotta pyörän kummiis on ilimaa, kettingit on paikoollansa, mittaris virtaa ja heijastimet kunnos. Jostaki löysin tieron, jotta viimme vuonna oon aloottanu pyöräälyn 20.4. Kerkesin siis tänä vuonna aloottaa vähä aikaasemmin.

Eileen polokaasin puoli kahareksaksi venyttelyjumppahan. Pakkaasta oli vähä reilut kolome astetta, mutta kuntohan on talaven liikkumattomuuren jäliiltä niin huono, jotta mun tuli ihan hiki pyöräälles. Korvihin tosin meinas vähä olla kylymä, ku pipo pakkas koko aijan nousemahan pois korvilta.

Mutta tiet oli kuivat ja sulat ja hietaki oli jo paikootellen keriitty harijaamahan pois. Oli ihanaa, ku kuuli mustarastahan ja peippoosen laulua, aurinko paistoo ja kotia pyöräälles oli leskenleherekki jo heränny. Vähä yli 8 kilometriä tuli eilisestä mittarihin. (Ja tänään on kintut persposkia myöte kipiät. 🤣)

Pyöräälyhyn tuli tosin heti pakollinen tauko, ku tänään mun piti mennä autolla. Mulla oli nimittään taas vaihteeksi korvapolin keikka. Nyt mua ei rääkätty millää lailla. Lääkäri totes, jotta tuo kuuroompiki korva näyttää ny paremmalta. Mä kuulin äänirauran äänen sillä korvalla ja tärykalavoki jo vähä liikkuu, ku sinne pumpattihin ilimaa. Jeee!

Lääkäri tuumas, jotta ei ny teherä sille mitää. Orotellahan ja kattotahan, jos se ny rupiaas vihiroonki paranemahan. Kesäkuun aluus pitääs olla seuraava kuulontutkimus ja lääkäriaika.

Mutta ei se korvapolilla tramppaaminen tähän loppunu meirän huushollista. 😂Isännälle oli nimittään tänään soitettu, jotta se saa mennä sinne ens keskiviikkona.

Olivat kysellehet sen työnantajia, ku sen kuurous kattotahan työperääseksi, niin yrittävät saara työnantajan vakuutusyhtiön maksamahan. Mutta minkä vakuutusyhtiön ja kenenkä työnantajan? Isäntä on vuosikymmenet teheny kirvesmiehen töitä ja veikkaasin, jotta työnantajia on ollu kaikkiastansa kymmeniä. Niin firmoja ku yksityysiäki. Ei varmahan löyry maksajaa sieltä. Osa firmoostaki on jo kanttuvei.

Varaasteleva lahana ja muita kesälomaseikkaaluja

Kesäloma! Vihiroonki! Tuntuu, jotta se ei meinannu tulla ollenkaa. Oon aiva varma, jotta tää ei tullu yhtää liika aikaasin. Alakasin epäälemähän, jotta joku on jonaki yönä käyny salaa vaihtamas mun aivojen (?) tilalle pumpulia. Niin oli jo pää pehemoonen.

Kesälomafiilistä lähärettihin hakemahan heti perijantaina töitten jäläkihin. Suunnattihin Gorillan noukka Oulua kohti. Mentihin flikan ja vävypoijan vaivooksi viikonlopuksi. Oltihin perillä joskus puoli kymmenen aikoohin ehtoolla. Metku tuli ensimmääsenä vastahan 🖤

Lauantaina lähärettihin eväsretkelle Koitelihin. Isäntä haaveeli virvelöövänsä sielä, mutta menomatkalla se haikaasi, jotta virveli jäi kotia. 😁 No, eihän siinä mitää, ne kävääsi flikan kans kaupas ja hakivat isännälle uuren virvelin ja muutaman uistimen.

Tehtihin evähät ja lähärettihin hakemahan kalastuslupaa. Vastoon netin tietojen, sitä ei enää saanukkaa sieltä, mistä ensiksi käytihin kysymäs. Onneksi seuraava lupapaikka oli heti tien toisella puolella.

Väkiä Koitelis oli ku Lipin piruja – joka paikka täynnä. Toki sen verran oli välijää, jotta suurimman osan aijasta sai pirettyä turvaväliä. Sää oli mahtava, seura mukavaa ja evähät hyviä.

Tieroksi vain, jotta kalaa ei tullu, sen sijahan tuli joku pohojaongen paino ja meni yks uistin ja siimaa. 😂

Metku ei valitettavasti enää pääse näille reissuulle, ku se on jo niin huonojalakaanen.

Yhtää en kattonu kellua, kuinka kauan oltihin ja vaelleltihin, mutta hyvin sielä kuluu aika. Oli hienoja, rakennettuja lankkupolokuja ja sitte ihan mettäpolokuja. Koko koskialue on kuulemma 3 km pitkä.

Mustikoota napsittihin poluun varrelta suuhun ja ennen ku lähärettihin, käytihin vielä jäätelökioskilta hakemas jäätävän suuret tötteröjätskit.

Ja sitte vielä koukattihin Chef’s Salad, Kebab & Pizzasta kaharen päivän evähät. Oli nimittään niin järijettömän suuret plätyt, jotta mä söin omaani kaks päivää, enkä mä ollenkaa oo mikää pieniruokaanen.

Ku saatihin syötyä ja saunoottua, niin flikka vielä siistii niin isännän ku munki hiukset. Pian sen jäläkihin torettihin, jotta ruoka alakoo mennä kovasti silimäluomihin. Ei riekuttu kovin myöhälle vaan painuttihin aijoos pehkuuhin.

Pyhäaamulla vävypoika suunnitteli jatkavansa remppahommia ja flikka päätti, jotta me muut voirahan lähtiä pois jaloosta. Mentihin mato-ongelle Juurussuon venesatamahan. Tokmannilta hajettihin onkilieroja.

Rannas oliki venettä venehen vieres, mutta niitten välistä pääsi hyvin onkimahan. Mä heitin oman onkeni vetehen ja heti nappas. Yritin nostaa nopiaa, niin kuuluu vain naps – onki ja siima poikki! Mä en heti eres hoksannu, mitä tapahtuu. Rantavetehen asti sain kuitenki hilattua melekoosen lahananlotjakkehen ja jos olsin ollu hoksusta kotoosin, olsin sen varmahan siitä saanu vielä napattua, mutta kesti jokusen hetken liika kauan tajuta ja niin se ryökäles pääsi siitä karkaamahan.

Ja ku sillä oli koukku vielä suus, niin se lähti vetämähän peräsnänsä myös sitä katkennutta ongen päätä. Isäntä onneksi tuli häsyyhin virvelinsä kans ja sai heitettyä uistimensa kiinni siihen ongenpätkähän. Se sai ku saiki hilattua onkivarkahan rantahan.

Mutta rannas se pääsi irti virvelistä ja isäntä pyyrysti ittensä. 🤣 Onneksi koukku ei tarttunu ku pairan rintataskuhun.

Meillä ei ollu puntaria eikä mittaa, mutta isäntä tälläs oman 44-numeroosen kenkänsä siihen vierehen. Flikka mittas ehtoolla isänsä kengän ja sai pituureksi 31 senttiä. Isäntä arveli, jotta kyllä se kala oli likemmäs 40-senttinen ja painoksi se arveli likemmäs kilon ku puoli kilua.

Vähä jäi ny ratkaasemata, jotta kuka sen kalan sitte oikeen lopuksi saikaa. Mä oon sitä mieltä, jotta minä, mutta ku mä en saanu sitä kuivalle maalle, niin isäntä kattoo sen omaksi saalihiksensa. 😄

Me pirettihin sielä lepikos vissihin melekoosta älämölöä, ku siihen tuli paikallinen kalastaja, joka kysyy, voiko hän saara sen kalan, ku hän tekis siitä ”purkkikallaa”. Tottahan toki! Me oltaas se päästetty takaasi vetehen, vaikka se oli varmahan jo aika väsyksis kaiken jäläkihin.

Mun onkireissu meinas loppua siihen, mutta flikka päätti, jotta hajetahan uus onki. Taas oli asiaa Tokmannille.

Uurella ongella ei enää tullu ku ”lentokaloja”. Oli niin pieniä kaloja, jotta ne pääsi irti heti, ku sai ne pintahan. Flikka tosin sai ylähä kaks pienen pientä affenta ja yhyren pritkun (= kiisken). Isännällä ei tälläkää kertaa ollu kalaonnia – paitti sen kertaalleen pyyrystetyn lahanan verran.

Kerranki meillon kunnon kalajuttu kerrottavana. 😁

Ku tältä reissulta selevittihin, oli vävypoikaki päättelemäs remppahommia sen päivän osalta ja syönnin jäläkihin lähärettihin minikolffaamahan. Sieläki oli väkiä ja välillä jouruttihin orottelemahan vuorua tai käytihin pelaamas joku muu vapaana ollu rata. Vävypoika voitti, isäntä tuli toiseksi ja flikka jäi pronssille (mikä harmitti sitä suunnattomasti). Omia lyöntiäni mä en enää eres viittiny laskia. 😂 Mutta hauskaa oli silti.

Sieltä mentihin vielä Pannukakkutaloohin herkuttelemahan.

Nuoret on lomansa pitäny ja niitten piti eileen aamulla töihin. Vävypoika meni jo seittemäksi ja flikka yhyreksäksi. Me lähärettihin siinä välis joskus vähä ennen kahareksaa.

Kotia päästyä piti vielä käväästä ruokakaupas ku täälä oli kaapit tyhyjänä. Sitte ei loppupäivänä tehtykää mitää. Tai ainakaa mä en teheny. Mä oon tänään vasta tyhyjänny laukut ja pesny pyykit.

Vaihroon petihin puhtahat lakanat ku sattunehesta syystä en viikonlooppuna ollu niitä vaihtanu. Ehtoolla mennähän saunahan, niin on mukava päästä puhtahien lakanootten välihin.

Pesin aamulla parvekkehenoven lasin, ku sinne on jo ennemmin joku lintu lentäny ja päästäny pitkän ruikun. Ei menny kauaa, ku taas kuuluu kopsahros. Tällä kertaa raukkaparka oli sen verran pökerryksis, jotta oli jääny parvekkehen laattialle huilaamahan. En tunnistanu lintua, mutta oli suloonen ja pieni. Mahtuu kämmenkuoppahan. Onneksi se virkos ja lähti hetken päästä lentohon.

Viikonlopun herkuttelujen jäläkihin otettihin ny vähä kurinpalautusta ja syötihin vain riisipuurua.

Oli kyllä ihana loman alootus!

Mä tein sen!

Nimittään avasin pyöräälykauren. Tällä viikolla on pyörän mittarihin tullu työmatkoosta vähä vajaat 39 km. Ei oo palijo, mutta enämmän kumminki ku ei mitää.

Maanantaiaamulla olin melekeen varma, jotten seleviä hengis töihin asti. Jalaat oli maitohapoolla jo ensimmääsen puolen kilometrin jäläkihin ja luulin, jotta pyörän kummit on puhki, ku oli niin raskas polokia. Ei ollu, mutta tie oli pehemoonen ja ottaahan se ny voimmille, ku pitää melekeen sata kilua saara liikkeelle.

Olin yliarvioonu tarvittavan vaatetuksen määrän ja aliarvioonu huonon kunnon aiheuttaman lämmöntuotannon. Töihin päästyä olin aiva hiestä märkä ja haisin ku rankkitynnyri koko päivän. Anteeksi, työkamut!

Loppuviikosta olin viisaheet ja otin hantuukin (= pyyheliinan) ja vaihtovaattehet joukkohon. Tosin yleensä sitä on jo ehtiny vaihtaa vaattehet ja asettua työpöyrän äärehen, ku jäläkilämpö vasta yllättää. Siinäs sitte valuttelet hikiä pitkin selekärankaa ja hikoolet sen työpairanki märijäksi. Pitääs vissihin vaihtaa se paita vasta kaffettunnilla.

Pyöräälys on silti puolensa ja sitte siinä on se toinenki puoli. Aamulla on vielä sen verran kylymä, jotta pitää pukia kunnolla. Ehtoopäivällä ne samat vaattehet on aiva liikaa. Paitti tänään, ku oli järkyttävä pohojoostuuli.

Pyöräälles kerkiää satunnaasesti havaannoomahan vähä luontuaki. Tällä viikolla oon ihimetelly, jotta mikä lintu laulaa – ja pongannu punarinnan kuusen latvasta. Oon nähäny sinisorsaparin uimas laskuojas ja käpytikan hypähtelemäs sähköpaalun kylijes. Ja sepelkyyhkyparin romanttisella päivällisellä lehemänlantapatterilla. Mitää näistä en olsi havaannu autosta käsin.

Oon saanu henkäällä raitista maalaasilimaa ja tänään sitte sitä toisellaasta maalaasilimaa, ku viereeselle pellolle levitettihin eileen sikalan lietteet. Eikä vieläkää oo käyty kyntämäs niitä piilohon. Meillä haisoo koko huusholli. En tierä, mihinä pyykit kuivatahan, jos ei tuo haju lakkaa (= lopu).

Mutta onneksi tätä ei kestä loputtomihin. Ja jostakinhan ne meiränki ruaat tuloo, niin jottei yhtää passaasi moittia, ku toiset teköö töitä sen etehen, jotta sitä evästä piisaa jatkoski.

Terveesiä etelästä

Lähärettihin perijantaina töiren jäläkihin ajelohon kohti Hyvinkäätä. Oltihin perillä joskus puoli kymmenen aikoohin ehtoolla. Ja voi, minkä vastahanoton saimma Rymyltä. Siltä tuli aiva ääni, ku se tervehtii. 🙂

Vähä ennen puolta yötä mentihin maata, jotta jaksetahan aamulla nousta tällääntymähän miniänaluun valamistujaasjuhulihin. Ne oli Järveläs, niin jotta ku juhulat alakoo yhyreltä, niin me lähärimmä joskus puoli kaharentoista mais, ku haluttihin olla paikalla ennen vierahia.

Tosin meirän ei tarvinnu pistää tikkua ristihin juhulien etehen. Päivänsankarin isä ja äiteepuoli oli hoitanu kaikki valamihiksi. Meirän ei tarvinnu ku ilimestyä paikalle.

Miniänaluun äiteepuoli oli teheny sinne aiva ihania kakkuja. Meinas kyllä kieli mennä joukos. Sää oli aurinkoonen ja oikiastansa aika kuuma etenki sellaasis paikoos, mihinkä ei tuuli passannu.

Oli miniänaluulla niin hyvä toristus, jotta kyllä sitä kannatti juhuliakki. Yks hyvä ja kaikki muut kiitettäviä. Mahtava suoritus! Vielä ku sais töitä ja pääsis leivänsyrijähän kiinni.

Ehtoommalla juhulien jäläkihin (ku pötsi oli vähä vajentunu), lähärettihin koko porukalla (paitti Mortti-kissa) kävelylle Kaukasten luontopoluulle. Olipa hieno paikka! Sielä olis viihtyny kyllä pirempähänki. Ja Rymy halus uimahan. Sen oli pitäny välttämätä hakia puunlehti pois vetestä…

Mulla ei oo mitää käsitystä, mitä nuo kukat oli, mutta niitä oli yks rinne sinisenä ja vaalianpunaasena. Komeeta ovat kumminki. Nyt kattelin netistä, niin ne on vissihin imiköötä (imikkä).

Juhulahumusta ja lenkkeelystä uupunehena mä meinasin simahtaa jo kymmenen aikahan ehtoolla, mutta sinnittelin vielä tunnin, jotta piisaas unta aamuhun asti. Ei viitti toisen huushollis kovin aikaasin alaata koluuttamahan. Paitti jotta isäntä nousi kumminki jo kuurelta. Mä nukkua posotin vielä puoli kahareksahan. Nuoret yritti nukkua piremmältä, mutta pian neki joutuu nousemahan, ku Mortti valitti kuolevansa just näläkähän ja kai meki saatihin vähä ylimääräästä meteliä aikahan, vaikka hilijaa yritettihin ollakki.

Lähärettihin yhyreksän jäläkihin ajelemahan kotua kohti. Ylöjärven Juustoportilla käytihin syömäs ja siitä sitte posoteltihinki yhtä soittua kotia asti.

Kannettihin vain laukut tupahan ja isäntä meni teköhön pannuhuonehen pesähän valakian ja mä tein ostoslistan. Piti käyrä kaupasta hakemas jotaki haukattavaa huomiseksi. Ehtoommalla vielä saunahan, niin eikähän sen jäläkihin taas uni maistu.

Luojan lykky!

Vaikka mä olin sitä mieltä, jottei täs koulunkäynnis tarttisi mitää lomaa olla, niin kyllä nyt on täytyny olla tyytyväänen, jottei täs heltehes oo tarvinnu sinne lähtiä ja paahtaa ensiksiki autua aurinkopaistehes koko päivän ja itte istua tunkkaases luokas yrittämäs painaa jotaki päähänsä. Ei olsi onnistunu! Ja sinne olis pitäny yrittää pukia asialtaasesti vaikka kuinka olis läkähtymäs kuumuutehen.

Onneksi saa olla kotona eikä tartte teherä mitää – eikä jaksa teherä mitää, ku tuloo hiki pelekästä olemisesta.

Vaattehistakaa ei tartte piitata, saa olla sellaanen resupelle ku tahtoo. Melekeen tekis mieli olla nakupelle, mutta mä luulen, jotta isäntä aika nopiaa ilimiantaas mun ympäristölautakunnalle ympäristörikoksesta.

Pyykkiä on pitäny pestä päivittään, ku sattunehesta syystä hellevaattehille ei juurikaa oo aikaasemmin ollu näin palijo tarvetta, niin niitä on aika rajootetusti ja päivittään saa nakata kaikki pyykkikoppahan, ku ne on hiottu monikertoohin läpimärijiksi.

Ehtoosin oon ennen nukkumahan menua hakenu helepotusta viiliästä suihkusta. Ja meillä onneksi tuo alakerta pysyy viiliempänä, ku kaihtimet piretähän kii ja klasit auki.

Justihin kävin hakemas pyykit pois narulta ja vilikaasin samalla lämpömittarit. Kalavehen (= varjon) puolella näytti 32,4 ja aurinkopaistehes 39,2.

Liikunta on ollu hyvin minimaalista näillä keliillä. Oon kuitannu sen lähinnä käymällä heti aamusta polokupyörällä ruokakaupas. En yritäkkää pyörällä tuora ku sen verran, jotta mahtuuvat pyörän korihin. Sen takia sielä pitää käyrä lähes päivittään.

Huomenna mulle tuloo Viivi hupulaaseksi (= seuralaiseksi), ku emäntänsä lähtöö ensi kaverinsa työ Tamperehelle ja sieltä Pori Jazziille. Tosin Viivi on meillä vain päivisin, ku velii hakoo sen hoitohonsa sitte ehtoolla, kun se tuloo töistä.

Ei eres puhelin soi!

Pyhänä ennen kotia lähtyänsä poika meinas käyttää koiran takapihalla, mutta tuli äkkiä toisihin aatoksihin, kun oli nähäny sielä isoon, mustan kyykärmehen. Se oli luikahtanu risukasahan, jonka isäntä on sinne ojan vartehen keränny siiliä varte.

Siiliä ei oo nähty tällä markilla varmahan parihin vuotehen eikä tästä lähin kyllä jemmata risuja enää mihinkää. Jos ei niitä polteta, ne pistetähän silippurihin ja vierähän puskien juurelle.

Isäntä lähti kattelemahan sitä kärmestä ja oli nähänykki sen, mutta se oli livahtanu takaasi sinne kasahan ennen ku isäntä kerkes tarpeeksi likelle köntätäksensä sen. Mäki menin tietysti uteliaasuuksisnani kattomahan ja näin, jotta se paistatteli päivää yhyres syvennykses. Otin lapion ja taputin sitä vähä selekähän. Tai ainaki yritin. En tierä osuunko, ku se livisti taas sinne kasan sisälle.

Nyt sitä ei oo näkyny sen jäläkihin. Kyllä mä silti päivittään käyn vähä silimäälemäs markkia, jos se ei ymmärtäny siitä lapioniskusta, jottei se oo tervetullu. Mä oon hyvin murhanhimoonen ja aion tilata sille välittömästi noutajan, jos se osuu mun tielleni. Ne saa mun puolestani olla mettis ja tuola pellon ojis, mutta meirän tontille niitä ei kaivata.

Mä en tohori mennä eres perkaamahan puutarhahan, ku pelekään, jotta sielon kärmehiä. Enkä liikkua muuta ku kummisaappahat jalaas, jos meen vähäki keskipihalta syrijemmälle.

Flikka lähti eileen kotia. Vaikka melekeen hävettää, niin täytyy tunnustaa, jotta asemalta takaasi tulles multa tuli itku. (Ja nykki, ku vain kirijootan tätä.) Mä en tierä, mistä tämä tälläänen on, ku kerta kerralta tuntuu haikiemmalta, ku nuoret lähtöö.

Munhan pitääs olla päin vastoon iloonen, jotta ne on löytäny elämäs oman paikkansa ja niillä on oma koto, mihinkä palata. Totuushan on kumminki se, jotta emmä niitä jaksaasi enää jatkuvasti passata. 😀

Flikalla oli parturivehkehet joukos. Isännän tukan se leikkas pyhänä ja mun hiukset eileen aamulla. Piti ottaa ainaki viis senttiä latvoosta pois, ku olivat niin kärsinehet permanentis. Se jätti mulle oman samppoonsakki, kun se totes, jotta mä tartten ny kosteuttavaa samppoota, ku päänahka on kuulemma niin kuiva, jotta se on aiva karrella. Käski vielä ölijytä päänahaan ennen löylyyhin menua. Sen ölijyn sain siltä viimmeeksi, mutta ei oo tullu käytettyä… Aikaasemmin se jo huomautti, jotta mun sääret on aiva kuivat. Tieretähän, mutta ei tuu rasvaaltua ku pari kertaa viikos eikä aina sitäkää. Vissihin pitääs olla vähä tujumpaa rasvaaki, ku ei mulla oo ku Erioilin kosteusemulsiota.

Flikka oli vähä flunssaasen oloonen lähtiesnänsä. Se oli maanantaina kaverien kans PowerParkis ja silloon oli aika kylymä viima. Tiistaina se puolestansa oli entisen koulukaverin kans ratsastamas, vaikka sillä oli jo maanantain jäliiltä ääni kähiänä. Onneksi ei kuitenkaa olo tuntunu kuumeeselta ja kurkkukipuki meni ohi, ku joi lämmintä.

Maanantaina mulla oli ny vihiroon ja viimmeen se hammaslääkäri, jonka jo huhtikuulla tilasin. Saivat tehtyä vielä siitä lohojennehesta hampahan, vaikka mä pelekäsin koko aijan, jotta ne joutuu nyppäämähän lopukki pois.

Samalla reissulla kävin apteekis hakemas kilipirauhaslääkettä ja sielä mulle sanottihin (toisen kerran jo), jotta lääkäri on laittanu huomautuksen, jotta pitääs käyrä kontrollikokees. Se oli mun mielestäni kummallista, jotta se tieto tuli mulle apteekin kautta. Ei Omakannas ainakaa siitä mitää näkyny.

Soitin teekoohin aamulla ja kysyyn, jotta onko lääkäri laittanu lähettehen vai kuinka täs ny pitää menetellä, ku tää oli mulle aiva uus juttu. Ei kuulemma näkyny lähetettä, mitä hoitajaki ihimetteli. Se sitte laittoo lähettehen labrahan ja mä kävääsin sielä samalla ku hain ruokatarpehia.

Tulokset näkyy kuulemma Omakannas joskus viikon päästä. Kaippahan ottavat yhteyttä, jos niis on jotaki kummallista. Ei ainakaa olo oo tuntunu sen huonommalta ku tavallisestikkaa. Aina väsyttää, aina viluttaa, aina syötättää ja paino nousoo, aina on iho kuiva jne. Eikä oo rytmihäiriöötä, mitä kuulemma liika alahaaset arvot saattaa aiheuttaa, sanoo laborantti. Empä ollu tuotakaa ennen tienny.

Ehtoolla isäntä pyörii tuos erestakaasi ku levotoon sielu. Lopuuksi se tuli pyytämähän, jotta ”Soita ny mun puhelimehen, ku emmä tierä, mihinkä mä oon sen jättäny”. Mä uhkasin, jotta mä hankin sille kaulapussin puhelinta varte, ku tämä oli ny jo kolomas kerta lyhkääsen aijan sisällä, kun sen hukas olevahan puhelimehen piti soitella – tai ettiä sen auton avaamia.

No, minä soitin ja isäntä lähti kuuntelemahan pihalle. Ei kuulunu mitää. Soitin uurestansa ja sitte siihen vastas joku nainen ja sanoo ”Hei” ja löi luurin kii. Siinä vaihees mä lähärin isännän peräs pihalle ja totesin, jottei tartte enää kattella. Ei se oo ainakaa kotona mihinää.

Se arveli, jotta se on varaastettu, mutta mä olin sitä mieltä, jottei kukaa ittiänsä kunnioottava varaas huoli tänäpäivänä näitä älyttömiä puhelimia. Eikä nuoriso enää osaasi eres käyttää näppäänpuhelinta. 😀

Sitte se miettii, jotta se oli varmahan Irma, ku ei hän oo muolla käyny ku Irman ja Hanskin työnä. No, mä rupesin soittamahan uurestansa ja sillä kertaa sieltä vastas mies: ”Tokmanni”. Herrijjee, itte Mr Tokmanni? Mitenkä isännän puhelin sille oli joutunu?

Isännän piti tunnustaa, jotta hän kävi hakemas limukkaa ja varmahan puhelin on sitte puronnu pihahan. Se lähti hakemahan puhelintansa ja sille oli sanottu, jotta se oli puronnu kassalle. Meinas, jotta sen on täytyny purota, ku hän on ottanu lompsaa taskusta. Ihime, jottei se ollu sitä havaannu.

Mutta niin vain se sai vanhan Samsunginsa takaasi eikä vieläkää saanu lupaa hankkia älypuhelinta, mitä se on jo kauan himoonnu. Mutta ehkä ei tällä karottamistaharilla kannata hankkiakkaa, sillä sellaasen hukkaaminen tulis palijo kallihimmaksi. Ja älypuhelin vois jo kelevata epärehelliselle löytäjällekki.

Etäpäivän epävarmuutta

Meillä oli tänään kirijanpirosta etäpäivä. Ja aiheena oli – luonnollisesti – justihin ne, mitä mä en koe oppineheni: yli- ja alipoistot, siirtosaamiset ja -velaat.

Mutta toisaalta hyvä näin. Nyt mun oli pakko yrittää joko järkeellä tai ettiä jostaki se tieto, millä pääsin etehenpäin. Onneksi oli se kirijaston kirija vielä kotona. Nuosta opettajan antamista aineestoosta en kokenu juurikaa hyötyväni. Tosin yhtää en oo varma, menikö ne kirijaukset oikeen… Mutta palaute siitä on luvattu viikon sisällä, jotta eikähän tuo sitte viimmeestään seleviä.

Tein myös sellaasen kirijanpitotairon testin, joka meille oli Moodlehen laitettu. Siitä sai välittömästi palauttehen, ku sen lähetti tarkastettavaksi. Se meni hyväksytysti läpi. Harmi vain, jottei se näyttäny oliko mun vastaukset oikeen vai väärin. Jäi vähä epävarma olo siitä(ki). Sielä on vielä toinenki testi, jonka saa teherä sitte, ku on tuon ensimmääsen saanu läpi, mutta sitä en ny vielä uskaltanu teherä, ku arvelin jotta se on kumminki vaikieet.

Onneksi olin eileen keittäny kattilallisen kalasoppaa, niin pääsi heti syömähän ku sai tehtävät palautettua. Oliki siinä vaihees jo kova näläkä, ku kello oli melekeen kakstoista.

Puutarhas oon teheny pätkätöitä eli justihin niin kauan kerrallansa, ku paarmat antaa teherä. Ei siis kauaa. Totesin vain, jotta jopa rikkaruohot tuntuu ny kituvan täs kuivuures. Eikä nurmikkua oo tarvinnu hetkehen leikata. Se on jo paikka paikoon aiva palanu keltaaseksi. Eileen satoo ehkä viis minuuttia, mutta eres narulla roikkunehet pyykit ei siitä kastunu.