Orottavan aika on pitkä!

Mä oon ollu jo kohta viikon ku kissa pistoksis, ku on niin monta pallua (= palloa) taas yhtä aikaa ilimas enkä tierä, saanko yhyrestäkää koppia.

Mulla on vetämäs viis työhakemusta, joihinka ei vielä oo tullu ”Valinta ei tällä(kään) kertaa osunut teihin” -vastausta.

Sitte on tuo koulutushakemus. Se nyt onneksi ehkä seleviää tiistaina, kun on se haastattelu. Mutta tuntuu, jotta tiistaihin on vielä pieni ikuusuus.

Mun mielialat on vaihrellu lairasta toisehen. Välillä on hyvin toiveekas ja tarmokas olo ja luja usko siihen, jotta kyllä asiat aina jotenki suttaantuu. Sitte on päiviä, ku yritän väkisin keksiä tekemistä, jotta aika kuluus nopiempaa. (Oikiasti ei tarttisi eres keksiä, ku joka paikka huutaa siivouksen ja järijestelemisen perähän.) Ja on päiviä, ku ei huvita yhtää mikää. 

Melekeen joka päivä oon ny kumminki käyny lenkillä, ku on ollu niin hienot ilimat. Yhtenä päivänä harijoottelin jopa polokupyörällä ajamista. Se käviki hyvästä reisilihastreenistä, ku tämä meirän kylätie on niin pehemoosta, jotta pyörä uppuaa siihen vantehia myöte.

Tänään olin kävellen lenkillä ja olin pukenu reirusti liikaa, niin jotta olin ihan hiestä märkä ku pääsin kotia. Ei ku suihkuhun ja vaattehet pyykkikoneehin. Hoksasin ny vasta, jotta pihallahan voi jo kuivattaa! Oikeen jo hekumootten sillä ajatuksella, kuinka hyvältä pihalla kuivatettu pyykki haisoo, kun sen tuo tupahan.

Ihanaa on ollu myöski seurata kevätlintujen tuloa: joutsenet, kurijet, kiuru, peippoonen, prätkä (= räkättirastas), töyhtöhyyppä. Ne ny ainaki on jo tullu. Ja kärpääset. 

Ens viikolla on onneksi helepotusta tieros tähän orotuksen tuskahan, jos tiistaina seleviää tuo koulutusjuttu. Keskiviikkona meemmä Raijan kans juhulistamahan molempien syntymäpäiviä syömällä napamma pinkeeksi. Ja torstaina mulla on parturi. Tai siis siinä tapaukses, jos pääsen kouluhun tai töihin. Jos en, niin sitte mä perun sen. Se on niin kallista lystiä, jotta siitä on ollu pakko tinkiä viimme aikoona. Oon viimmeeksi käyny parturis vissihin joskus marraskuus. Pää on aiva harmaa. Niin päältä ku sisältäki.

Mainokset

Se on peippoonen!

Olin jo muutama päivä takaperin kuulevinani peippoosen laulun, mutta oli sen verran liikentehen melua, jotten ollu aiva sataprosenttisen varma. Tänään sain varmuuren, kun näin se viheltelevän meirän omenapuus. Ihanaa!

Kurkienki ääniä kuulin tänään. Johonaki taivahalla ne teki matkaa. En saanu näköhavaantua, mutta siitä äänestä ei voi erehtyä. 😀

Yks perhonenki oli jo liikentehes. En keriinny tunnistamahan, mutta ei sunkaa näin varahin oo muita liikkeellä ku nokkoosperhosia, kun ne talavehtii aikuusina. Mutta ei se kyllä vielä mitää ravintua löyrä eikä eres nokkooset oo vielä lähteny kasvamahan, jotta se vois muniakkaa. Oon sitä mieltä, jotta se oli ny turhan hätääsesti lähteny talavehtimispaikastansa.

Aikaasemmin oon jo nähäny joutsenia ja töyhtöhyyppiä.

Kyllä se vissihin kevättä tietää, vaikka hyvin hitahasti on lumet lähteny sulamahan. Viimme yönäki oli vielä melekeen kymmenen astetta pakkaasta. Mutta päivällä on sitte melekeen yhtä palijo lämmintä ja aurinko paistaa. Seki on aiva ihanaa! Ei siis pakkaanen, vaan aurinko ja sen lämpö.

Piekana!

Tänä aamuna isäntä huomas isoon linnun naapurin puus ja huusi mulle, jotta ”tuu ny kattomahan, mikä lintu tuo on”.  Oli sen verran kaukana, jottei oikeen saanu selevää. Mutta samas puus oli varis ja harakka ja niistä sai mittasuhuretta, jotta tämä oli selevästi isoompi lintu.

Aikansa sitä tiiraaltihin, niin mä hain lopuuksi kaukoputken ja sillä sai selevää, jotta se oli piekana! Luontoportin mukahan erittään uhanalaanen ja rauhootettu laji.

Joku vuosi takaperin tuola vähän matkan pääs oli useenki piekana istuksimas katuvalon päällä, mutta olipa mahtavaa nähärä se täälä meilläki. Tosin tuola Luontoportin jutus sanottihin, jotta se pesii vain Mettä- ja Tunturi-Lapis ja muolla päin se viipyys vain muuttomatkallansa. En tierä, oliko se erellisvuosien lintu sitte joku nuori yksilö, joka ei vielä tienny sitä, jottei tänne jäärä. Isäntä tiesi sanua, jotta se olis jopa pesiny jonku sorakuopan tienoolla parin-kolomenkymmenen kilometrin pääs.

Isäntä pyysi, jotta yrittääsin ottaa siitä kuvaa parvekkehelta, mutta sehän lehahti lentohon heti, ku parvekkehen ovi aukes. Harmi!

Mä ajattelin ittekseni, kuinka sykähryttäviä tuollaaset luonnonvaraasten eläänten näkemiset on. Mutta niistä ei varmahan yksikää ilahru meirän ihimisten näkemisestä. Paitti ehkä ne, jokka on oppinu, jotta ihimiset ruokkii niitä. Eikä nekää siitä ihimisestä välitä, vaan ruaasta. 😀

Iltapäivällä ilahrutti vielä toinenki siivekäs, jota ei oo näkyny koko talavena. Nimittään viherpeippo. En kyllä nähäny muita ku sen yhyren tuos ruokintapaikalla.

Sen sijahan yhtä keltasirkkua kävi surko. Epäälen, jotta se oli loukkaantunu. Se ei nimittäin lähteny ruokintapaikalta mihinkää, vaikka mäki menin pihalle. Se kyllä söi ja pääsi pomppimalla liikkumahan, mutta sen höyhenys oli vähä takkuusen näköönen. Olisko joutunu haukan tai kissin kynsihin. Tai saattaahan se olla muutenki vain sairas.

Kettu!

Voi että oli mahtavaa nähärä kettu tänään heti aamulla! Mä oon kuullu monesti sen ”haukkuvan” ja isäntä on kertonu nähänehensä sen tuola pelloolla meirän ulukokartanon takana, mutta mä en ollu koskaa ennen onnistunu näkemähän sitä. Tänä aamuna se yllätti.

Mä kattoon ensi, jotta ompa isoo kissi, joka juoksoo pellolla. Sitte rupesin kattomahan, jottei kissillä kyllä oo nuon paksua häntää ja se juoksiki sillä lailla nelistämällä, jottei kissi juokse niin. Sitte vasta hoksasin, mitä mä näin. 😀 Aika kauanki sain seurata, kun se juoksi peltojen yli kohti mettänrajaa.

Päivällä mulla oli riesana melekoosen invalirisoova päänsärky. En saanu oikeen mitää teheryksi. Lopuuksi ei auttanu ku antaa periksi ja vetää lääkettä naamarihin. Sillä se onneksi rupes helepottamahan.

Tulin sitte konehelle kattelemahan taas työpaikkoja. Feispuukis oliki orottamas viesti entiseltä työkaverilta. Kysyy, jotta oonko mä havaannu hänen nykyyses työpaikasnansa auki olevaa taloushallinnon paikkaa. Meinas, jotta se olis mulle aiva sopiva.

Mä vastasin, jotta oon huomannu sen, mutten oo hakenu, ku se oli justihin niitä työpaikkoja, mihinä vaarittihin sitä englannin osaamista. Se lohorutteli, jotta torennäköösesti sitä englantia tarvitahan lähinnä sähköpostikirijeenvaihtohon puolalaasten kans, ku laskutus on sielä. Meinas, jottei ne puolalaasekkaa aina sitä osaa.

Ja sanoo vielä, jotta saan ilimoottaa hänet suosittelijaksi! Kiitos!! Se oli aiva mahtava kannustus ja tunnustus. Jäläkihin päin ajattelin, jotta emmä sitte vissihin aiva p**ka työkaveri oo ollu, kun se kelepuuttaas mun vielä uurestansakki työkaveriksi. Tosin se työskentelöö eri osastolla, mutta kumminki. (Tai sitte se ei vain tullu hoksannu ajatella koko asiaa. 😀 )

Mutta niin mä sitte pienen nikottelun jäläkihin päätin, jotta eihän se ota jonsei annakkaa. Nehän ei valitte mua, jos ne on sitä mieltä, jottei tairot riitä. (Miksen mä oo ennemmin tuota tullu ajatelleheksi?)

Totuus on kumminki se, jotta mitä kauemman on työttömänä ja mitä usiamman ”valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin” -vastauksen saa, sitä mitättömämmäksi sitä tuntoo ittensä ja usko omahan osaamisehen ja kelepaamisehen rapistuu tosi nopiaa.

Vähä sitä ja vähä tätä

Tänään on ollu ihana, aurinkoonen, joski kylymä talavipäivä. Äsköön mittari huiteli -22 asteen paikkeella.

Aamulla, ennen asioolle lähtyä kerkesin pestä hantuukipyykin.

Isäntä halus uuret silimälasit ja sillä oli tänään aika optikolle. Samalla reissulla hajettihin Biltemasta uusia palovaroottimia, ku meirän varoottimet on ties kuinka vanhoja. Isäntä oli jostaki lukenu, jottei yli 10-vuotiahat varoottimet oo enää luotettavia. Ja nuos uusis varoottimis on ny jokku Li-ion -patterit, joittenka pitääs kestää sen 10 vuotta. Puolta kallihimpiahan ne tietysti oli ku tavalliset 9V paristolla toimivat.

Mä löysin sieltä ittelleni uuret kuulokkehet tähän tietokonehelle 7 eurolla. Tai isäntä ne kyllä maksoo… Aina joskus pistän luurit päähän, ku katton jotaki vireota tai kuuntelen musiikkia ja isäntä vahtaa televisiota. Raskaskuuloosena se huurattaa sitä niin lujaa, jotta mäki useemmiten täälä taloon toises pääs tierän, mitä se kattoo. Sen takia tartten kuulosuojaamet  haluan käyttää kuulokkehia. Vanhoosta oli pehemustehet hajonnu ja niitä oli tosi ikävä pitää.

Mutta joo, isäntä sai rillit valittua ja ne tuloo joskus muutaman viikon päästä. Lisäksi sitä oli kehootettu käymähän silimälääkäris, ku kuulemma toisen silimän painet on koholla. Tai kuulemma sielä hyvän ja huonon rajoolla. Mä eherootin, jotta sitte, kun tieto rilliistä tuloo, niin tilatahan aika silimälääkärille. Tulis seki asia hoirettua samalla kertaa.

Silimälasiliikkehestä jatkettihin matkaa isännän siskoon ja sen miehen työ kyläälemähän. Oli kyllä maisemat niin silimiä hiveleviä, jotta oli oikeen mukavaa kattella siitä apukuskin paikalta.

Takaasi kotona oltihin joskus vähä ennen kuutta ehtoolla. Kotona tryykäsin (= ryntäsin) heti konehelle koittamahan kuulokkehia. Toimii 😀 Ei istu niin hyvin päähän ku vanhat, mutta empä mä ny niitä niin hirviän palijo piräkkää.

Kattoon samalla tietysti työpaikkoja. Ei mitää uutta. Sähköpostiski oli taas vain ”Valitettavasti valinta ei kohdistunut teihin tällä kertaa” -viesti. Ei tullu musta toimistosihteeriä tilitoimistohon. 😦 Alakaa vähitellen usko hiipua, ku ei enää pääse eres haastatteluhun asti.

Eläkeläänen!

Mitä siitä, jos täs itte vanhenoo, mutta ku mä oon ny sitte naimisis eläkefaarin kans!

Tänään – vihiroonki – tuli isännän eläkepäätös. Hakemus on lähetetty jo yli nelijä kuukautta sitte. Päätöksen saaminen viivästyy, kun me toimitimma liiton toristuksen maksetuusta lisäpäivistä vasta joulukuus eläkeyhtiöhön. Kelas meille (muistaaksemma) sanottihin, jotta sen kerkiää toimittaa jäläkikätehenki. Ja me luultihin, jotta siinä pitääs olla maharollisuuksien mukahan kaikki maksetut lisäpäivät ennen eläkkehelle jäämistä. Ei sitte olsi vissihin tarvinnu. Eivät eläkeyhtiöstäkää kysellehet sen perähän, niin ei hoksattu sitä ennemmin pyytää jä lähettää.

Huomenna tuloo ensimmäänen eläke, mutta siitä menöö 40% verua. Ku ei sitäkää ne voinu sieltä eläkeyhtiöstä ilimoottaa, jotta pitää verokortti toimittaa. Sitä ny kuvittelis, jotta ne saa tuollaaset tierot suoraa verottajalta. Ei muuta ku verottajan sivuulle hakemahan uutta korttia. Se näytti omien laskelmien mukahan 13,5%. Eläkeyhtiö lupas oikaasta liikaa perityn veron sitte, kun ne saa uuren veroprosentin.

Työkkärihinki piti muistaa ilimoottaa, jotta saavat siivota eres yhyren nimen pois kortistosta. Kyllä tilastot taas kaunistuu 😀 Onneksi isäntä eres pääsöö tästä työttömien kurittamisesta erohon eikä tartte olla joka kuukausi raha-anomusta tekemäs.

Tänään oli ihana, aurinkoonen pakkaaspäivä. Mä oon pistäny ittelleni lenkkeelyhyn pakkaasrajaksi 10 astetta, mutta ku tänään ei eres tuullu, niin kävin pienen lenkin. Eikä sielä muuten tullukkaa kylymä, mutta naamahan vähä aina ottaa. Varsinki, ku on metallisankaaset silimälasit. Mutta niitä ilimankaa en pärijää.

Olis pitäny olla kamera joukos, ku näytti peltoaukia hienolta, ku aurinko vielä paistoo, mutta sumu alakoo jo nousemahan. Yksinäänen lato eroottuu sieltä sumun seasta. Kotia tultua hainki kameran, mutta sinne laron suuntahan ei enää ollu minkäälaasta näkyvyyttä. Harmaata sumuseinää vain. Kuvaalin sitte auringon suuntahan ja sain jopa auringonhalon kuvattua.

Ruokakooma

Saatihin muksuulta jouluna lahajakortti, jonka joukos oli Matadorin ruokalista. Se kortti piti kuulemma käyttää nimenomaan syömisehen.

Ja kyllä me sitte syötihinki oikeen pitkän kaavan mukahan: alakusalaatit ja minä otin vielä juustokeittuaki, pääruaaksi isäntä otti valakosipulista härkää ja minä valakosipulikanaa (varmahan haistahan ny kilometrin päähän) ja jäläkiruaaksi isäntä otti jäätelöannoksen ja kaffeja, mä otin päärynäpiirakkaa, johona oli jäätelyä ja varelmia ja kinuskikastiketta – ja teetä sen kyyttipoijaksi. Annokset oli syötävän hyvän näköösesti laitettu tarijolle eikä taatusti jääny näläkä!

Kotia vyöryttyämmä mä kävin pikaasesti pihalla ottamas muutaman valokuvan, ku maisema on ny niin uskomattoman komia, ku on tullu köykäästä pakkaaslunta ja aurinkoki vähä näyttäytyy aamun lumisatehien jäläkihin. Sielä mun tuli kumminki näppiihin niin vilu, jotta paiskasin soffalle maata ja verin filtin niskahani. Ja verin tunnin ruokakoomat.

Ruokaalusta taitaa olla kohta viis tuntia ja mä oon aina vain ähkys. Janottaa vain, ku ruaan lisukkehena oli valakosipulista vuolukermaa ja se oli tosi suolaasta.

Ikänä ei olsi ittellä varaa – tai vaikka oliski, niin ei maltettaasi mennä tekemähän ravintolahan nuon suurta laskua. Lahajakortilla oli 80,- ja siihen piti pistää vielä 3,70 lisää, jottei tarvinnu jäärä tiskaamahan. Sillä rahalla me eletähän nykyysin ainaki pari viikkua.

Ja uskokaa tai äläkää – isäntä kuuluu olevan keittiös jo leipäkaapilla kronaamas. 

Lumitöis

Eilisehtoon ja yön aikana tuli lunta ihan reippahan tuulen kans, niin jotta aamulla pihas oli puolimetrinen triivu (= kinos). Ilimootin isännälle, jotta mä voin kuntoolla lumikolan kans.

Ihanasti aurinko alakoo justihin nousta ku menin pihalle! Pakkaasta oli kahariksisen astetta. Onneksi oli köykäästä pakkaaslunta. Silti se kävi ihan hikiliikunnasta. Mulla meni melekeen kaks tuntia, vaikka osan pihasta tuuli oli lakaasnu puhtahaksi ihan jäätä myöte.

Siinä kolatesnani ajattelin, jotta onkahan tämän pihan ihan pakko olla näin suuri… On sen, ainaki aikanansa. Tää on vanha maalaastaloo ja pihaa on pitäny olla sen verran, jotta siinä on hevoospeliillä ja myöhemmin pienellä raktorilla pääsny kulukemahan. Nykyraktoriille tuo piha jäis jo pieneksi.

Tupahan tultua olin hiestä märkänä. Piti levitellä kaikki vaattehet kuivamahan ja päästä äkkiä suihkuhun. Nyt tuntuu kyllä koko kropas, jotta on punnerrettu lunta penkkojen päälle.

Yks suuri ilonaihet tänään oli mustarastas ruokintapaikalla ja tilhiparvi, joka tuli marija-aroniapuskihin syömähän. Tosin tietysti säikähtivät heti lentohon, ku auto meni ohi.

Melekeen yliajo!

Meinasin aamulla päästää oravaraukan hengestänsä. Polokupyörällä!

Oon ny säiren sallies kulukenu pyörällä töis.

Tänä aamuna meni orava pyörätien yli ja kun se huomas mun, se lähti juoksemahan pyörätien reunaa mun erellä. Sitte se pysähtyy, nousi takajaloollensa ja jäi kattomahan mua.

Ja justihin, ku olin ohittamas sitä, se päättiki lähtiä takaasi pyörätien yli. Sain väistettyä sitä ja päästihin kumpiki säikähryksellä.

Kyllä olis ollu kauhiaa, jos se raukka olis jääny alle.

Lepakko!

Isäntä on jo monta vuotta sitte sanonu, jotta naapurin ulukokartanolla majaalo lepakoota, mutta mä en oo vain koskaa nähäny niitä.

Nyt oon nähäny monena ehtoona, ku oon ollu siinä ehtoonhämys peittelemäs pihakukkia tai hakemas pyykkiä narulta. Jotenki hienua nähärä seki otus omin silimin. Valitettavasti en oo nähäny ku aina yhyren kerrallansa. Toivottavasti sillä on kaveriki, jotta niitä näkyys täs jatkoski.