Työkkäriki aktivootuu

Kyllähän tämä aktiivimalli vaatii työkkäriltäki aktivootumista, jotta saarahan kaikki työttömät kurssitettua, jos ei niille töitä pystytä järijestämähän.

Huvittavinta täs on vain se, jotta ne lähetti kutsun Uusi työ -palavelun infotilaasuutehen isännälle, joka on ollu varmahan viis vuotta työttömänä eikä sille oo sinä aikana tarijottu ku muistaakseni yhtä työpaikkaa.

Kaiken muun hyvän lisäksi niillä pitääs olla tieros, jotta sillä on eläkehakemus vetämäs. Päätöstä vain vielä orotellahan…

Mainokset

Rementikon kinkunpaisto

Meillä joulun vietto alakoo aaton aatosta, ku saatihin flikan porukka tänne. Niillä oli ollu ihan kauhia ajokeli ja matka kesti tavallista pirempähän. Olivat joutunehet vaihtamahan jopa pyyhkijän sulaat matkalla, jotta näkivät tulla.

Mentihin pihalle vastooksille niitä ja torettihin, jotta Metkun haukku kuuluu jo naapurin kohoralta asti. Se tiesi, mihinkä ollahan tulos 😀

Tarijoolin matkalaasille ensi vähä evästä ja myöhemmin illalla ne perinteesesti koristeli kuusen.

Mä puolestani valavoon kahtehen asti aamuyöllä, jotta sain pistää kinkun uunihin. Sitte menin tyytyvääsnä isännän vierehen ja Metku tuli meirän välihin.

Aamulla ylähä noustuani kurkkasin ensimmääseksi kinkkumittarihin. Se näytti +14 astetta! Ei oo torellista! Mun v-käyrä nousi alta aikayksikön sellaasihin sfääriihin, jottei oo tottakaa. Mä olin silloon yöllä tosiaan laittanu kinkun uunihin ja kääntäny ylä-/alalämpönumikan oikiahan kohtahan, mutten ollu säätäny lämpötilaa ollenkaa!

Mä en meinannu kiukultani saara ollenkaa ittiäni enää kasahan. Musta tuntuu, jotta koko joulu on pilalla ku ei ruoka ookkaa valamihina puoliltapäivin niin ku oltihin sovittu.

Ei auttanu ku pistää puurokattila eres tuleelle, jotta väki saa sitä enimpähän näläkähänsä.

Onneksi ruoka ei kuitenkaa sitte viivästyny niin maharottoman palijo, ku aluuksi pelekäsin. Kinkku oli (yli)kypsä jo ehtoopäivällä ja pääsimmä puoli kolomen aikoohin syömähän. Väki tais olla näläkäästä, ku ruoka maistuu ähkyhyn asti.

Sitä ähkyä hetken sulattelimma, ennen ku lähärimmä hautausmaalle viemähän kynttilöötä. Laitettihin lähties sauna lämpiämähän, jotta päästähän kotia tultua lämmittelöhön. Mutta nyt oli poikkeuksellisen komia ilima jouluaattona. Ei tuullu eikä ollu paukkupakkaanen. Hautausmaalla oli palijo väkiä ja kynttilät loisti komiasti pimiäs.

Saunoomisen jäläkihin meillä oli vielä hyvääsesti aikaa ennen ku poijan porukka tuli. Koiran lisäksi olivat ottanehet kissinki joukkohon. Se ei oo koskaa ennen käyny meillä. Harmi vain, jotta Metku ei osaa suhtautua muihin elikoohin ja niin Rymy ja Mortti jouruttihin pitämähän poijan puolella ku Metku vietti joulunsa meirän kans. Se oliki ihan villinä taas lahajapaketiista 😀 Ja kun se haukkuu innoosnansa niitten perähän, niin Rymy vastas poijan puolelta. Metku kuunteli, muttei hoksannu – tai ei keriinny piitata (= ehtinyt välittää) – jotta mistä se ääni tuloo.

Mä sain enämmän lahajoja ku osasin orottaakkaa. Kaikkista eniten yllätti ehkä työpaikasta saatu paketti. Sielä oli takki – ihan oikia ulukoolutakki – pari puista tonttua ja Teknoksen tölökillinen Fazerin sinisiä. Flikalta tuli kosmetiikkatuottehia ihon- ja hiustenhoitohon. Isännänki lahaja yllätti. Se oli ostanu mulle Fiskarsin pitkävartiset ruohosakset. Ku olin töis tutustunu niihin, niin mainittin joskus, jotta sitte ku mä lakkaan köyhtymästä, niin hankin sellaaset. Ilimeesesti se ainaki joskus kuunteloo mua! Ja uskoo, jotten mä lakkaa köyhtymästä… Nyt vain pitää orottaa kovin kauan, ennen ku pääsen testaamahan niitä.

Johonaki vaihees se mun kinkkukiukkuniki oli haihtunu eikä kenenkää aatto tuntunu mennehen pilalle vaikka muori tössiiki kinkunpaiston.

Flikka oli työkaveriillensa ilimoottanu, jotta hän aikoo olla koko joulun pyjamas. Ja niin se taisi ollakki. Joulupäivä meillä on perinteesesti muutenki ollu pyjamapäivä. Ei oo käyty mihinää, ollahan oltu vain ja nautiskeltu olostamma ja toistemma seurasta.

Tapaninpäivänä flikan väki lähti jo kotua kohti. Se on aina yhtä haikiaa. Flikka olis vielä halunnu lykätä lähtyä, mutta vävypoijalle iski kotoikävä.

Rymylle ja Mortille se sen sijahan oli mukava asia, ku Metkun lähärettyä niille aukeni ovi meirän puolelle. Se tiesi lisää tutkittavaa ja nuuskutettavaa sekä kaks paria lisärapsutuskäsiä. Rymy on aina kaikkien kaveri heti, mutta Mortilta kesti hetken aikaa totutella niin meihin ku huushollihinki. Mutta kyllä meistäki tuli kaverit. 🙂

Melekeen saatihin kaikki jouluruaat tuhottua, mutta eileen iski kyllästyminen. Keitin pernoja ja tein jauhelihasoosin. Hyvin maistuu kaikille. Tänään keitin makkarasoppaa, ku poijanki porukka lähti ajelemahan kotua kohti. Talavinen maisema on kutistumas tosi ikäväksi flossakoksi (= loskaksi), ku pari päivää on ollu plussan puolella ja tänään ripotteli vielä vettäki. Olivat kumminki päässehet turvallisesti perille.

Yhyren työpaikkahakemuksen oon teheny toissapäivänä ja yhyrestä tuli tänään hylyky. 

Jouluruoka kissahti paahtoleiväksi

Eileen vietettihin ittenääsyyspäivää vähemmän riehakkahis tunnelmis, ku käytihin surunvalittelukäynnillä tätiläs. Tosin se ei ollu ollenkaa niin raskas käynti, ku olin etukätehen pelijänny. Päällisin puolin perheen miehet näytti jokseenki rauhallisilta. Ilimeesesti tärin kunto oli ollu jo piremmän aikaa laskusuunnas. Ei ollu kuulemma enää syönykkää juuri mitää viimme aikoona.

Tänään mulla piti olla perinteenen jouluruokaalu. Ensimmäänen kutsu esitettihin varmahan jo ainaki kuukausi sitte, maanantaina tuli tekstiviesti ja ku en hoksannu siihen vastata, tuli vielä tiistaina soitto perähän, jotta oonhan huomannu ja oonko tulos. Eileen jo ilimootin isännälle, jotta mua varte ei sitte täksi päivää tartte varata ruokaa, ku oon menos sinne syömingiille. Enkä tänään töiren jäläkihin syöny ku yhyren paahtoleivän palan, jotten pilaa hyvää ruokahalua.

Kävin suihkus, tälläsin tukan ja laitoon jopa meikin uurestansa. Laitoon vähä paremmat vaattehet ylle ja ajattelin, jotta ompa kiva päästä näkemähän vanhoja työkaveria. Tosin sää oli niin kauhia, jotta sanoon isännälle, jotta peruuttaasin menoni, mutten kehtaa enää näin viimme tingas, ku ruoka on kumminki tilattu pääluvun mukahan.

Huonon kelin takia lähärin aijoos ajelemahan ja olin perillä varttia vaille seittemän. Kattoon, jotta sisällä oli valot, mutta pihas ei ollu ainuttakaa autua. En keherannu ensimmääsenä olla menos sisälle, niin jäin orottelemahan autohon, josko muita alakaas pian tulla. Kello oli kymmentä vaille seittemän, viittä vaille seittemän… eikä ketää näkyny. Tarkastin vielä saamastani tekstiviestistä: 7.12. klo 19. Kyllä mä olin oikiana päivänä, oikiahan aikahan ja oikias paikas.

Seittemältä mä päätin, jotta olokohon ny kuinka on, jos muut on myöhäs niin mä meen kumminki aijallansa tupahan. En pääsny. Ovi oli lukus. Mä hetken seisoon siinä pyrys ja mietiin, jotta mitähän mä ny sitte tekisin. Päätin soittaa sille, joka mun oli kutsunu. Ei vastannu. Se on työpuhelin, jonka puhelut ohojautuu näin virka-aijan ulukopuolella keskuksehen. Ei siinä voinu tulla ku siihen tuloksehen, jotta ruokaalu on joko peruttu tai siirretty johonki toisehen aijankohtahan ja mulle ei oo sitä vain informeerattu.

Voin sanua, jotta jonku verran pisti vihakseni, ku viluusnani ja maha kurnien ajelin kotia riisumahan pyhävaattehet ja putsaamahan meikit naamasta – ja tekemähän ittelleni paahtoleipää. :/

Joulukortit ja piparit

No niin, vapaapäiviä on hyörynnetty ja oon saanu joulukortit askarreltua ja ne on postimerkkiä vaille valamihia lähetettäväksi. Tuli oikeen pitkästä aikaa sellaanen into teherä korttia. Se into sai alakunsa, ku löysin töis poistotapeettien joukosta pienen rullan lopun puna-kultakuvioosta tapeettia. Heti alakoo raksuttaa, jotta tää sopiis niin hyvin joulukorttiihin. En oo enää likikää joka vuosi teheny itte enkä kaikkina vuosina eres lähettäny korttia. Nyt meinaan lähettää. Tosin yhyren kortin jouruun tänään ottamahan kasasta pois. Kuulin, jotta täti on nukkunu pois eileen.

Tänään oon ollu taas työttömyyspäivällä ja päätin hyöryntää sen leipomalla piparit. Taikina jäi kuitenki vähä liika pehemooseksi ja oli hankalaa leipua. Uunis ne joko paloo tai jäi keskeltä raaooksi. Isäntä kumminki meinas, jotta kaikki tuloo syötyä. Epäälemätä! Ei niitä oo ennenkää jääny pois heitettäväksi. Yleensä mun piparien leipomapäivä on ollu ittenääsyyspäivä. Mutta huomenna mennähän velijen kans viemähän surunvalittelukukat. Taas kerran.

Yhyren verhon lyhensin pesuhuonehen kaapin etehen. Siitä jouruttihin ottamahan ovet pois, ku saranat ruostuu ja ripustukset petti. Oli tarkootus ettiä muovinen allaskaappi tilalle, mutta nuukuus iski siinä kohoras, ku kattelin hintoja. Pääryttihin yhyreksän euron suihkuverhohon ovien korvikkehena…

Eileen ehtoolla piti hetken ihaalla komeeta revontulia, mutta oli sen verran kylymä viima, jotten kauaa tarijennu seistä pihalla. Tänään pilikahti aurinkoki johonaki vaihees. Ihan meinas ouroksesta häikäästä.

Kansaanvälistä

Nyt on töis ollu muutaman päivän aika hilijaasta nuon kaupankäynnin kannalta, mutta tänään kävi pariki asiakasta, joittenka äirinkieli ei selevästikkää ollu suomi.

Ensi tuli pariskunta, joka puhuu keskenänsä saksaa, jota taas meistä ei osaa kukaa. Onneksi toinen heistä oli suomenkielinen, niin jotta pystyyn hoitamahan tilantehen ihan kotokielellä.

Ehtoopäivällä tuli toinen asiakas, joka sai sanottua asiansa suomeksi, mutta kysyy sitte kumminki, jotta puhunko mä englantia. Mä vastasin, jotta vähä – ja sillä yritettihin sitte jatkosta selevitä. Hän itte puhuu sitä niin vahavasti murtaen, jotta mulla oli vaikeuksia saara selevää. Valitettavasti ei kuitenkaa löytyny justihin sellaasta, mitä asiakas olis tarvinnu, niin jotta kauppaa ei saatu aikaaseksi.

Ja vielä oli yks asiakas, joka jäi mielehen. Sellaanen parimetrinen jättiläänen, joka halus ostaa säkillisen petoonia ja ilimootti heti kassalla, jotta sä kannat sen hänelle. Sanoon, jotta onnistuu, oon käyny salilla. Luulin sitä vielä siinä vaihees vitsiksi, koska useemmiten asiakkahat kyllä itte lastaa ostoksensa, ku teköövät kauppaa meirän naisten kans. Mutta setä oliki tosisnansa. Hän auttoo mua sen verran, jotta meni aukaasemahan autonsa takaluukun ja orotti sen vieres, kun mä kannoon säkin sinne. Ei siinä mitää, onneksi petoonit on nykyään vain 25 kilon säkiis eikä enää 40 kilon säkiis, niin ku ennen. Hankaluutta aiheutti vain se, jotta jostaki syystä taloon isäntäväki ajaa trukin aina justihin sen sementtisäkkilavan etehen. Sieltä mä yritin kurkotella toisen lavan ja trukin välistä sitä säkkiä, mutta ei mulla ollu voimmaa yhyrellä kärellä sitä nostaa sen viereesen lavan ylitte. Onneksi mä hoksasin, jotta trukin päällä oli käytetty painona sementtisäkkiä. Nappasin siitä yhyren. Ku asiakas sai säkkinsä, mä olin valakoonen ku mylläri, yltä päältä petooninpölys. 😀 Siinä ehkä se syy, miksei asiakas halunnu itte kantaa sitä säkkiä.

Joka paikka kipiänä

Tää viikko on sisältäny sangen runsahasti työpaikkaliikuntaa, mikä tuntuu ny koko kropas.

Myymälän sisustusosasto on yläkerras, mutta aika harva tuntuu siitä tietävän. Niimpä kauppiahan rouva esitti, jotta tuotaas tapeetti- ja laattamallit alakertahan, jos ne vaikka siinä herättääs enämmän huomiota. Ja minähän sitä sitte rupesin toteuttamahan.

Ensi piti purkaa kaikki tapeettimallit telinehistä. Miehet kantoo telinehet alaha ja sitte alakoo uusien mallirullien kantaminen alakertahan. Piti nimittään tarkastaa, jotta telineesihin tuloo vain sellaasia mallia, mitä oikiasti on saatavis. Ja sitte piti tietysti laittaa niille hintalapot. Siinä meni kaks päivää.

Eileen tunsi jo reisis, jotta rappusia on kiipeelty… Mutta ei se auta, töitä on painettava. Tänään oli siivouspäivä. Matot pihalle, enimmät moskat laattialta harijan ja putukiffelin (= rikkalapion) kans ja sitte laattiootten pesu. Yläkerta mopaten ja alakerta konehella.

Sen jäläkihin kauppias pyysi mua auttamahan navikaattorin päivityksen kans. Sain ohojelman larattua konehelle ja jätin sen alustamahan. Siirryyn yläkertahan laattatelinehen kimppuhun. Siinä on kahares kerrokses vajaat parisataa mallilevyä, jokka piti ottaa pois. Ylempi osa on niin korkialla, jotten jaksanu laattialta käsin nostaa raskahia levyjä pois. Siispä mä nousin aina jakkaralle ja otin yhyren levyn kerrallansa irti ja pinosin ne laattialle. Sen jäläkihin mä vielä irrootin niitten kehykset telinehestä.

Meinasin purkaa telinehen rungonki kahtia, jotta olsin voinu vierä sen itte alakertahan, mutta vaikka sain ruuvit irrootettua, niin yläosa ei himmahtanukkaa (= hievahtanut) mihinkää. Niimpä mä pistin ruuvit takaasi paikoollensa. Saa miesväki kuskata sen ens viikolla alaha.

Johonaki välis mun piti käyrä neuvomas pomolle ja työkaverille, mitenkä muistitikulta saa hinnaston esille.

Vähä ennen työpäivän loppumista kauppias tuli sanomahan, jotta katto ny sitä navikaattoria, ku ei sen päivitys oo erenny mihinkää. Ei ollu. Erelleenki väitti tekevänsä alustusta. Mä yritin keskeyttää sen ja laittaa päivityksen kelaamahan uurestansa, mutta siinä vaihees tietokones meni pimiäksi enkä saanu sitä enää uurestansa auki. En tierä, menikö se sököksi vai töppäsinkö mä jotenki. Mutta navikaattori heräs henkihin ja ilimootti asentavansa päivityksiä. Sitte se sammutti ittensä ja käynnisti uurestansa. En ny kumminkaa tierä, jäikö seki aiva vaiheesehen, ku se ei ainakaa sielä sisällä saanu yhteyttä sateliittiihin.

Kotia tultua mun oli selekä ja niska aiva ku tules ja tuntuu, jottei päätä saa käännettyä. Kaivoon kaapista länget (= hartiootten hierojan) ja pistin sen pehemittämähän niskalihaksia. Kaks kertaa kahareksan minuutin ohojelma + lämpö, niin kyllä se vähä helepotti.

Sain eileen flikalta joululahajatoivehen. Pitääs teherä kaharet villasukat. Ensinnäki polovisukat ja sitte toiset lyhytvartisemmat, mutta muuten samalla ohojeella ku polovisukakki. On kuulemma ollu aiva kaikkista parahat sukat ne viimmejouluuset polovisukat.

Niin – ja työmaalta on menny kaupaksi jo nelijät villasukat. Kuuret mä sinne vein ja nyt on enää kaharet jälijellä. En olsi uskonu!

 

Noloja tunnustuksia

Ei oo pitkäkää ku mä täälä teille trossasin (= kehuskelin), kuinka mä oon saanu painua purotettua.

Nyt pitää häpiäkseni tunnustaa, jotta meneellänsä on noususuhuranne. Mutta vain painon suhteen. Häitten jäläkihin on lipsuttu ja pahasti. Isäntä on kantanu nisupussia toisensa jäläkihin kaupasta kotia ja minä ku oon heikko luonteheltani ja vahava varreltani, niin en oo kyenny vastustamahan houkutusta. Pari kilua on jo tullu takaasi. Musta tuntuu, jotta mä syön ku talaviunille valamistautuva karhu. Kaikki käy. Mitä epätervehellisempää, sen paremmin maistuu.

Lisäksi mä oon teheny sen virheen, jotta oon töihin ottanu yhtä pienet evähät ku ennen toimistotöihin. Kumminki tuo työ on niin palijo fyysisempää, jotta mun maha murajaa kaiken päivää. Ku tuun töistä kotia, mä syön ku olsin näläkäkuoleman partahalla. Ja se sama meno jatkuu koko ehtoon. Toisaalta jos tuo työ ei olsi nuon fyysistä, niin luultavasti painua olis tullu jo palijo enämmänki. Tänä päivänä otin eilistä hernesrokkaa evähäksi ja yhtäkkiä havaattin ruokatauon jäläkihin, jotta kello oli jo melekeen kolome, enkä ollu vielä pitäny eres ehtoopäivätaukua, ku ei ollu näläkä. Täytyy ny yrittää – taas kerran – ryhyristäytyä.

Toinen noloo tunnustus liittyy seki häitten jäläkeesehen aikahan. Mun nimittään piti vierä isännän ja poijan puvut ja oma juhulatanttuni pesulahan heti häitten jäläkihin. Hmmm, häistä on ny yli kaks kuukautta ja jo viimme viikolla sain ne vietyä…

Viimmeesin tunnustus kertoo kuinka suuresti mä ”rakastan” siivuamista. Tää mun ”työhuone” on jatkuvan kaaoksen vallas. Esim. kouluaikaaset mapit oli vielä leviällänsä tuos kirijahyllys. (Eihän koulun loppumisesta oo vasta ku nelijä kuukautta…) Eileen mä vähä yritin järijestellä tavaroota paikoollensa. Sieltä tavarakaaoksesta löytyy yks pussi, jonka päätin vierä flikan huonehen naulakkohon. Ja voi herrijjee, mitä mä huomasin sielä naulakos! Viimme jouluusen hantuukin (= pyyhkeen). Mistäkö mä tierän, jotta se on viimme joulun aijalta? Siitä, ku anoppi on aikoonansa antanu meirän muksuulle jouluaiheeset kylypypyyhkeet ja ne tosiaanki otetahan käyttöhön vain joulun aikana.

Kyllä mä varmahan oon sielä kämpäs käyny joulun jäläkihinki ja toivottavasti oon joskus jopa siivonnukki, mutta en ilimeesesti oo sitte kattonukkaa sinne naulakkohon päin, ku hantuuki on saanu roikkua sielä kaikes rauhas melekeen vuoren. Mutta kerkiän mä ny sen sopivasti pestä vielä ennen joulua. 😀

Nämä tunnustukset on ny sellaasia, jotta oikiasti pitääs ymmärtää hävetä ja olla eres hilijaa, mutta tänne mä ny ne kirijoottelin. (Saa nauraa.)