Ensivaikutelmia

Oon ny oikeen kokonaasta kaks päivää keriinny olla uurella työmaalla. En voi sanua, jotta olsin ollu töis.

Eileenen päivä meni kuunteluoppilahana ku ei mun konehes ollu vielä kaikkia tarvittavaa, jotta olsin itte pääsny jotaki tekemähän. Puhelimen kans sain aikaa kulumahan vielä ehtoollaki ku ei oo ennen ollu iPhonea, niin se tuntuu niin ourolta Androidin jäläkihin. Mutta varmahan siihenki tottuu aijan kans.

Porukka tuntuu tosi kivalta ja nyt ku on etukätehen nähty muutaman kerran, niin oltihin jo ”vanhoja tuttuja”. Työnantajan puolesta on melekoonen kestitys työntekijöölle. Melekeen pärijääs iliman omia evähiä.

Palijo tuloo tietua, vaikka tarkootus on ny opetella ensi vain palakkoja ennen ku alaatahan sekaamahan päätä millää muulla asialla. Sanoonki jo toimistopäällikölle, jotta kyllä menöö kauan aikaa ennen ku musta alakaa olla heille mitää hyötyä. (Jos ikänäkää.)

Tänään saatihin kones sellaasehen lyöntihin, jotta pääsin vähä harijoottelemahan varsinaasta palakanlaskentaa. Aika lailla erilaanen ohojelma ku erellises työmaas, mutta siinä on ihan hyviä, työtä helepottavia ominaasuuksia, jotta toivon johonaki vaihees ennen eläköötymistä tulevani sen kans sinuuksi. Mutta itte palakanlaskennan lisäksi on palijo muuta muistettavaa. Plus se, jotta toimitahan sähkööses ympäristös, ku mä oon tottunu pelaamahan paperien kans.

Pää on vain ollu vieläki niin räkää täynnä, jotta sinne ei sekahan oo tainnu palijo muuta sopia. Kuumetta ei kumminkaa oo ollu, niin ei oo tarvinnu olla pois. Olis ollu noloa heti ensiksi pyytää saikkua.

Tänehtoona kävääsin verkkopankis, ku sain sen tuohon uutehen luurihin asennettua. Ja tajusin, jottei mun viimme kuun palakka oo tullu vieläkää. Nyt on kyllä käyny oikeen emämoka: palakanlaskija saa itte käyrä viimmeesenä työpäivänänsä laskemas oman palakkansa – ja unohtaa sitte laittaa sen maksatuksehen. 🤬 Piti pistää nöyrästi entiselle pomolle tunnustus ja pyytää, jotta se johonaki kohtaa kehtaas pökätä sen maksuhun…

Olisko mun sittekki viisahinta vain siirtyä suoraa eläkkehelle. Tämei oikeen vahava suositus oo uurelle työnantajalle. Ja antaa tosi ”hyvän ja huolellisen” kuvan entisellekki työnantajalle. (Hyvä vain, ku päästihin siitä erohon.. On ny jonku toisen mieliharmina.)

Ens viikko menöö kaharen työkaverin kans kouluutukses. Mä luulen, jotta ku mä sieltä palaan taas palakkaharijootteluhun, niin minen muista enää eres omaa nimiäni, saati sitte kuinka niitä palakkoja laskettihinkaa.

Advertisement

Se löytyy!

Nimittään kypärä! Se oli se ensimmäänen, mihinkä mä ihastuun. (Voiko kypärähän ihastua?) No, ensimmäänen minkä mä kelepuutin. Eikä ollu hinnallakaa pilattu, alle kolomekymppiä Tokmannilta. Se oli saman kokoonen ku viimmeeksi, mutta nyt me hoksattihin, jotta sielä on piponkiristysruuvi, mistä saa säärettyä sisämitan oikian kokooseksi. Jes!

Testaamahan en sitä lähteny, ku oli tarkootus tämä päivä ottaa vähä lunkimmin, jotta tauti alakaas helepottamahan ja olsin huomenna terävänä (?) töis. Mutta eihän se sitte niin mennykkää.

Mä heräsin varttia vaille viis, ku nenä oli vuoroon tukos, vuoroon vuoti. Kyllästyyn pitämähän sänkyä selijäsnäni ja nousin ylähä. Mutta ei menny kauaa ku rupes väsyttämähän. Niimpä mä oikaasin (<- kaharen istuttavalle soffalle ei eres tälläänen hukkapätkä maharu oikaasemahan) – siis tälläsin itteni soffalle maata ja nukahrinki siihen joksiki aikaa. Ylähä nousin lopuuksi vasta varttia vaille kahareksan.

Isäntä meni salille, mä lähärin asioolle. Ku isäntä tuli salilta, lähärettihin kauppahan. Sillä oli asiaa Motonettihin ja käytihin me kattelemas niitä kypäriä muoltaki ennen ku pääryttihin Tokmannille, mutta mikää muu ei sävähyttäny niin ku tämä. Eikö ookki aika sähäkkä?

Varmasti erootun liikentehes nuolla vermehillä. Kypäräs on varmemmaksi vakuureksi vielä takavaloki.

Ku tultihin kauppareissulta kotia, niin kattahrin pankkihin, jotta onko tili tullu. Ei ollu. Soitin työkaverille ja kysyyn, jotta onko niille jo maksettu toukokuun palakka. Raija ei ollu vielä kattonu, mutta se lupas selevitellä asiaa.

Hetken päästä se soitti, jotta pomo oli luullu, jotta mä laskin viimme kuus jo kaikki lomapalakakki ittelleni. No en laskenu ku huhtikuun osalta. Olsin varmahan voinukki ne laskia, mutta jostaki syystä ajattelin, jotta loput sitte tällä kuulla.

Raija kysyy, josko mä tulsin itte laskemahan sen oman palakkani, ku pomolla oli tänään kokous ja huomenna se on pois. Minähän lähärin, vaikka olis tuon kai keriinny myöhemminki laskia. Mutta olihan se kiva nähärä työkaverit vielä kerran.

Uurelle pomolle laitoon viestiä, jotta yritän ilimestyä tulospaikalle huomenna aamukahareksalta, jonsei varsin kielletä, ku kuumetta ei oo, mutta nokka vuotaa ja lisäsin vielä, jotta koronatesti näytti nekatiivista. Lupas, jotta saan mennä.

Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Pyörien päältä jalakapatikkahan

Isäntä pesi tomut pois mun polokupyörästä ja rasvas kettingit niin jotta mä pääsin aloottamahan pyöräälykauren. Se jäiki sitte oletettua lyhkääsemmäksi.

Nelijän kilometrin kohoralla mojahti (= räjähti) takakummi ja matka jatkuu jalakapelillä vastahakoosta pyörää lykäten. En tutkinu sen kummemmin, lähtikö rengas vantehelta vai puhkesko se.

Joitaki vuosia takaperin olin pitkällä lenkillä ja silloonki mojahti takarengas. Sillä kertaa se lähti vantehelta. Ja olin melekeen kymmenen kilometrin pääs kotua. Isäntä oli vielä töis eikä vastannu puhelimehen, ku yritin sille soittaa, jotta hakis mun sieltä tien päältä.

Lähärin lampsimahan kotua kohti. En ollu varustautunu kävelemähän. Mulla oli palleriinat (= balleriinat) palijahis jaloos ja muutaman kilometrin jäläkihin mahtavat rakot kantapäis. Tänään mulla onneksi oli lenkkarit jalaas eikä tullu rakkoja. Sääki oli niin hieno, jottei eres pahemmin harmittanu.

Isäntä on potenu jo jonku aikaa sähköpyöräkuumetta. Mulla ei sellaasta oo, mutta ajattelin, jotta jospa tuon äiteen vanhan Kresentin (= Cresentin) siirtääs vaikka eläkkeelle. Sillä ku on ikää liki 70 vuotta ja siinä alakaa olla jo vähä muutaki kremppaa. Pitää harkita, jos mentääs isännän kans ynnä ja yhtenä potkimahan polokupyörien renkahia.

Sielun- ja ruumihinravintua

Käytihin poikkeuksellisesti jo eileen ehtoolla saunas, ku meillä oli tänään teatteri. Ammattiyhyristys tarijos jäsenille ja avekiille (aveceille) vähä erullisemmalla hinnalla teatterilipun Teatteri Hysteriahan kattomahan Juokse vaimosi edestä.

Mähän olin käyny sen jo työporukan kans kattomas, mutta koska pirin sitä niin viihryttävänä, niin halusin vierä isännänki kattomahan. Ei se oikeen mitää siitä sanonu, jotta en tierä tykkäskö vai ei.

Teatterin jäläkihin mentihin tuhuamahan (= tuhoamaan) muksuulta joululahajaksi saatu lahajakortti Matadorihin. Se ei menny ihan putkehen. Mulle nimittään tuotihin väärä annos. Isäntä oli jo omansa syöny siinä vaihees ku mä sain oikian annoksen nenäni etehen. Lupasivat hyvittää kömmähryksen tarijuamalla mun jäläkiruaan ilimaaseksi. Sehän vain passas. Maha tuli täytehen ja olo on vieläki ihan pinkiä.

Viikolloppuvierahia

Tai mitä vierahia ne ny oli – omaa sakkia: poijan perhe oli viikonlopun täälä. Miniänaluulla ja tyttärellänsä alakoo talaviloma. Niinku muuten mullaki!

Tosin lomalle pääsemistä varte piti teherä muutama vähä pireet päivä, jotta sain kaikki työt tehtyä.

Pomo vähä antoo palautetta muutenki mun loman aijankohorasta, ku sielä on käret täynnä töitä eikä helemi-maalliskuus saisi kukaa lomaalla. No, mä kyllä kerroon etukätehen loman aijankohorasta hänelle eikä hän silloon kommentoonu siihen mitää, niin luulin, jotta se on ok.

Mun mielestä talavi on vain niin helekkarin pitkä, jos talaviloman saa pitää vasta huhti-toukokuus ja kesäloma alakaa sitten jo juhannuksen jäläkihin. Eikä aikaasempina vuosina oo ollu ongelmaa, ku oon lomaallu helemi- tai maalliskuus.

Nyt sielä kyllä on varmahan vielä tavallistaki kiiruhisempaa ja kiriempää, ku yks työntekijä irtisanoo ittensä perijantaina. Sille oli tarijottu toisesta tilitoimistosta sellaasta työtä, mitä se on toivonukki. Se oli vielä koeaijalla, niin jotta se sai lähtiä välittömästi irtisanoutumisen jäläkihin. Harmi vain, ku se oli niin tehokas ja aikahansaava ihiminen, jotta mistä saarahan yhtä hyvä tilalle. Kaiken lisäksi se on työkaverina aiva ihana. Ikävä tuloo.

Jäin asemalle

Kerroon täs joku aika sitte, jotta kosittihin toisehen työpaikkahan. Sen verran pirut kiusas, jotta soviin viimme viikolle haastattelun. Se käytihin Teamsilla. No, se ei menny ihan nappihin mun kohoralta. En oo ikänä haastatteluus ollu parahimmillani.

Mutta aika kehenot myintipuheet oli mun mielestä vastapuolellaki. Heti haastattelun jäläkihin tuli jo se tunne, jotta ei heillä ollu tarijota mitää sellaasta, mikä olis saanu innostumahan. Lupasin kuitenki vielä miettiä viikonlopun yli. Meni kumminki ”vähä” piremmältä, ku vasta torstaiehtoolla sain laitettua viestiä.

Siinäkää kohtaa en vielä sanonu ei enkä joo, vaan kyselin lisätietoja, ku siinä Teams-palaveris jäi monta asiaa käymätä läpi. Sain heti perijantaina vastauksen: mun oli jätetty asemalle. 🤣

Vastaukses oli varmahan yritetty jotaki käänteespsykolokiaa, mutta mua se lähinnä ärsytti ja toisaalta nauratti:

”Mietittiin, että muutos tämänhetkiseen tilanteeseen saattaisi olla aika iso, emmekä halua asettaa ketään siihen tilanteeseen, ettei viihtyisi uuden työn ja muutoksen kanssa. Tehtiin sellainen arvio, että on luultavasti paras kummallekin osapuolelle olla menemättä eteenpäin prosessissa.

Palkanlaskijan rooli XX:llä olisi monessa mielessä kiireisempi ja stressaavampi verrattuna nykyiseen työhösi. Uskomme, että viihdyt siinä sen verran hyvin, eikä mitään pakottavaa tarvetta ole vaihtaa työpaikka, eli ne haasteet mitä uuden työpaikan myötä tulee, eivät tuntuisi niin mielekkäältä.”

Oikeen tuntuuvat ajatellehen meikälääsen parasta ja vajaan tunnin keskustelun aikana oppiivat tuntemahan ja tietämähän mun niin hyvin, jotta osasivat päätellä näin hienosti. 😂 Mun mielestä tämä meni vähä niinku lipan alta, mutta vastasin, jotta olipa nätisti kirijootettu ”valinta ei tällä kertaa osunut teihin” -vastaus.

Olis voinu hyvin jättää nuo liirumlaarumit pois ja vastaukseksi olis piisannu, jotta he tulivat siihen tuloksehen, jotta rekrytoontiprosessia ei kannata enää jatkaa. Olsin mä tietysti sitte miettiny, jotta minkähän takia en kelevannu, mutta tuo mun puolesta seliittely tuntuu alentuvalta – melekeen loukkaavalta, vähä kun mun aliarvioomiselta tai jopa holohuamiselta (= holhoamiselta).

No, se juna meni lopullisesti enkä enää haikaale sen perähän. Eipähän tartte ainakaa jäläkikätehen harmitella, jotta ku en eres kysyny, mitä niillä olis ollu tarijota.

”’

Torstaiehtoolla mä leipaasin mustikkapiirakan isännälle ”syntymäpäiväkakuksi”. Ku ei ketää ollu tulos kylähän, niin ajattelin, jotten viitti oikiaa täytekakkua leipua. Piirakka teki kauppansa ja hupeni eilisen päivän mittahan kokonansa.

Sinne suli!

Nimittään meirän lottovoitto.

Pistettihin eileen ehtoolla isännän kans kymmenen viikon kestolotto vetämähän. Kumpiki laittaa yhyren rivin, eli kymmenen viikon jännitys kirpaasoo yhtehensä kaharenkympin verran.

Myöhemmin ehtoolla tarkastin tulokset enkä meinannu uskua silimiäni, ku mun rivis oli viis (siis 5!) oikeen ja voitonjako näytti, jotta viis oikeen -tuloksia olis 51 kpl ja voitto-osuus 500 eurua.

Tänään kävin vielä tarkastamas uurestansa ja siinähän oli käyny ku kevääsille hangille. Niin oli voitot sulanu. Tilille oli tullu ruhtinahalliset 54,53 eurua. Ja 5 oikeen -tuloksia oliki ny sitte 2236 kpl. Onneksi en keriinny laittaa mitää stimangisormusta 💍vielä tilauksehen. 🤣

Jouluvalamisteluja

Tää viikko oli raskas, ku oli peräti kaks maanantaita 😀 Siis mä en ollu ollenkaa ainut, joka oli viikkovillis ittenääsyyspäivän jäläkihin. Ja vaikka oli vain nelijä työpäivää, niin olin perijantaina aika lailla rössööksis (= väsyksissä) enkä saanu teheryksi mitää. Paitti vähä tyrijäsin tavaraa täältä ”omasta” huonehestani.

Eileen meni puoli päivää kaupungilla. Tehtihin yks täsmäjoululahajaostos ja muutama herätejoululahajaostos. Sitte käytihin syömäs Momentis ja sen jäläkihin vielä ruokakaupas. Tuotihin jo kinkku ja torttutaikinat pakkaasehen. Lisäksi ostin lanttu- ja porkkanalootavärkit.

Eileen tein lanttulooran, tänään porkkanaloorat ja ässät. Ässistä tuli ”torella yksilöllisiä”. Oikeen on käsityön leima: niin on eri kokoosia ja eri färisiä. Mutta isännän maistiaasten napsimisesta päätellen ei jää nämäkää syömätä.

Muuta en meinaa jouluksi teherä itte. Loput ostetahan valamihina. Seuraavaksi pitääs siirtyä siivoushommihin. Lahajojen paketoonnin mä jätän viimmeeseksi, koska se on kaikkista hauskinta.

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.