Flikkaki lähti

Ku poika lähti pyhäehtoolla, niin flikka tuli maanantaina ehtoopäivällä. Isänsä haki sen junalta, ku mä olin vielä töis.

Vähä ennen nelijää isäntä soitti mulle, jotta tuu krillille, ku pääset töistä, niin hän tuloo sinne flikan kans. Selevä juttu! Isäntä oli vain niin ovela, jotta oli muka unohtanu lompsansa kotia ja niin mä sain maksaa. 😀 Ajeltihin kotia syömähän ja ehtoo meni toimitelles ja välillä telekkaria kattoes. Mun tosin piti ensimmääsenä mennä maata, jotta jaksoon taas aamulla töihin.

Tiistaina päivällä isäntä ja flikka oli ollu pelaamas frispiikolffia (= frisbeegolfia) ja flikka oli teheny isoon satsin spakettivuokaa. Ehtoolla flikka meni kyläälemähän kouluaikaasen kaverinsa työ, kun se on muuttanu perheenensä tuohon muutaman kilometrin päähän. Mä jouruun menemähän maata jo ennen ku se tuli takaasi.

Keskiviikkona päivällä flikka oli serkkunsa työnä kyläälemäs. Olivat käynehet Paukanevalla lenkkeelemäs. Ehtoolla mentihin vielä kolomestansa pelaamahan frispiikolffia. Isäntää ja flikkaa oli nimittään erellispäivänä jääny harmittamahan, kun ne ei ollu pääsny pelaamahan koko kierrosta. Sielä oli ollu ”fiksusti” päiväkotiväkiä retkeelemäs raralla. Ne oli leiriintyny heittopaikan ja korin välihin, niin jottei siinä ollu voinu heittää.

Isäntä ja flikka olivat manannehet, mutta päättänehet, jotta jättävät sen korin välihin ja siirtyvät seuraavalle. Sielä oli ollu toinen päiväkotiryhymä. Ei ollu kolffaajien auttanu ku lähtiä pois. Mun mielestä aika tyhymää ohojaajiltaki vierä muksuja tuollaasehen paikkahan, varsinki ku näköövät jotta sielä on pelaajia. Puoli kilometriä ku olsivat jaksanehet kävellä etehenpäin, niin olsivat ollehet pois raralta.

Ei oo muuten varmahan vaikia arvata, kuka sijoottuu jumposijalle keskiviikkona… Tuo oli ny kolomas kerta, ku kokeelin lajia. Hauskaa meillä oli silti, eikä mua harmittanu yhtää, vaikken osannukkaa. Paitti jotta mun putit oli kuulemma hyviä. No joo, ku pääsin tarpeeksi lähelle koria ensi parillakymmenellä huonolla heitolla 😀 Yllättäen tuli oikeen hiki sielä mettäs rämpies.

Kotona oltihin joskus puoli yhyreksän aikoohin. Velii tuli justihin moottoripyöräälemästä samahan aikahan ja mentihin sen kans hetkeksi toimittelemahan. Se oli virhe. Hikinen iho ja viilenevä ilta on huono yhyristelmä. Mun selekä meni ihan jumihin. Aiva totaalisen jumihin.

Kävin suihkus lämmittelemäs ja otin kymmenen minuutin hieronnan lämmön kans. Se vähä auttoo, mutta ei kokonansa parantanu.

Sitte yöllä käytihin vielä niin, jotta asentoa vaihtaesnani heräsin ihan järkyttävähän kipuhun. Oikia jalaka kramppas niin lujaa, jottei ikänä ennen. En ollu eres varma, oliko se kramppi vai jotaki pahempaa. Niin kipiää tuli, jotta meinas oikeen ääni päästä. Jalakahan sattuu vaikka sitä piti mihinä asennos. Paitti selijällä maates se rauhoottuu. Makasin varmahan tunnin hilijaa ennen ku uskalsin vaihtaa asentoa.

Vielä seuraavana päivänäki oli reisilihas kipiä ja tuntuu pientä kireyttä ja arkuutta koko jalaas kantapäästä perskannikkahan asti. Nyt onneksi on jo niin selekä ku jalakaki parantunu.

Eileen flikka lähti junaalemahan takaasi kotia. Silläki on loma tältä erää loppu. Vävypoijalla on jo viikko sitte alaannu työt. 

Mainokset

Syrämmentykytyksiä

Poika ja miniänalaku tulivat elikootten kans perijantaiehtoolla meille. Niillä oli kaveripariskunnan kihilajaaset lauantaina ja meirät oli kelepuutettu lastenvahariiksi karvajaloolle.

Perijantaina oli ehtoopalaksi tuttuhun tapahan pitsaa. Ja ”päällysruaaksi” sitruunakakkua.

Lauantaiaamuna nuoret heräs jo ennen mua. Onneksi ei ollu kellää mihinkää kiirus, niittenki tartti olla juhulapaikalla vasta kaharen aikahan ehtoopäivällä. Ei tarvinnu keittää, ku pitsaa oli vielä. Tein vain kreikkalaasesta jukurtista, vanilijavaahrosta ja mustikoosta jäläkkärin.

Nuoret meni kihilaparin kans mökille ”jatkoolle” ja yöpymähän juhulien jäläkihin.

Meillä isäntä meni lauantaiehtoolla ensimmääsenä nukkumahan ja me jäimmä vielä Mortin ja Rymyn kans jalakeelle. Totesin vain, jotta ehtoot alakaa olla jo kovin pimeetä. Varsinki, ku isäntä oli sammuttanu rappusista valot, kun se kajastaa vähä makuukamarihin.

Siinä sitte kännykän valos yritettihin suunnistaa elikootten kans alakertahan. Mun piti käyrä pukuhuonehes ja pesuhuonehes ja Rymy seuras mua tietysti sinnekki ja käytin sen pikaasesti vielä pihalla.

Rymy

Rymy meni ensi omalle puolellensa, mutta johonaki vaihees yöllä se kahkii mun polovitaipeehin nukkumahan. Ihimettelin, ku Mortti ei tullu eres käymähän meirän seuraksi.

Aamulla sitte selevis, miksei. Isäntä nousi ensi ja meki heräältihin Rymyn kans. Sitte alakoo kuulua maukumista. Mortti oli jääny koko yöksi pukuhuoneehin ja pesuhuoneehin! Voi raukkaa! Ollahan piretty pukuhuonehen ovia kiinni, jottei Mortti pääsisi sinne kuseksimahan. Niimpä mä nykki ehtoolla laitoon oven peräsnäni kiinni ku menin nukkumahan. En ollu yhtää havaannu, jotta Morttiki oli livahtanu sinne mun ja Rymyn kans.

Eikä se ollu eres pissannu mihinkää, mutta pari kuivaa pökälestä oli terassin oven kynnysmatolla. Rymy on tunnetusti kunnostautunu kissinpaskansyöjänä, niin ajattelin heti heittää ne Mortin pökälehet pihalle. Virhe! Mun olis pitäny ensi paimentaa ne elikot pois sieltä pukuhuonehesta.

Mortti nimittään livahti ovenraosta pihalle ja kun se ei oo tottunu olemahan pihalla, se oli ihan kauhuusnansa eikä tietystikkää antanu ottaa ittiänsä kiinni. Sillä välin kun mä jahtasin sitä, Rymy pisteli pökälehet parempihin suihin. Yäk!

Mortti sähisi mulle siihen mallihin, jotta ei puhettakaa, jotta olsin tohtinu ottaa sitä sylihin. Mutta sitte onneksi keksiin, jotta mulla on pukuhuonehes nyöri, jolla oon tavannu sitä leikittää. Sen peräs se tuli nätisti tupahan takaasi. Rymy tuli ihan komentamalla.

Meinas kuulkaa tulla hätä, ku ajattelin, jotta en saa sitä kissiä enää kiinni. Meinasin, jotten tohori nuorille eres tunnustaa, mutta pakkohan mun oli. Poika lohorutti, jotta elukat on hengis, ei oo mitää hätää. 😀 Arvelin kyllä, jottei ne enää ikänä tohori luottaa niitä mun hoitohon.

Mortti ei onneksi enää panikoonu, kun se pääsi tupahan turvahan. Mutta ääni siltä oli menny. En tierä, oliko se naukunu sielä pukuhuonehes koko yön vai saiko se kylymää, kun se useen aijoon päivysti keittiön klasilla kattelemas pihalle ja sieltä tuli välillä aika kylymiäki tuulahruksia.

Mortti

Huh, sanon minä! Oli kyllä sellaanenki pyhänaika, jottei pahem paremmasta väliä.

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.

Kolomiodraamaa kerraksensa

Meirän perhees on tänä päivänä palijastunu sellaanenki kolomiodraama, jotten oikeen tierä, pitääskö itkiä vai nauraa. (Päätin nauraa.)

Flikka laittoo mulle aamupäivällä viestiä. Kertoo soittanehensa isällensä ja pyytänehensä sitä koiranvahariksi yhyreksi viikonlopuksi, kun he menöö Turkuhun.

Se vain sattuu olemahan sama viikonloppu, jolloonka poika ja miniänalaku on kysyny, jotta voirahanko me ottaa elukat siksi aikaa, kun he itte menöö Ouluhun Hötsihin ja flikan työ kortteeraamahan. Flikka ei ollu muistanu, jotta se on sama viikonloppu ja se oli keriinny varaamahan jokku liput ja hotellin. Eivät luvannehet perua.

Mä nauroon, jotta tämähän on ku jostaki farssista: ovet vain käy ja väki tuloo ja menöö. Paitti mä. Mä pysyn kotona Rymyn ja Mortin kans. Vai pitääskö munki lähtiä tästä Hyvinkäälle niitä hoitamahan?

Ja meinas käyrä toisenki viikonlopun kans käläpäten (= huonosti). Kansalaasopiston rehtori nimittään soitti, jotta me toiminnantarkastajat päästääs kaharellakympillä mukahan teatteriretkelle Pyynikin kesäteatterihin. Mä kerkesin jo innostua, mutta sitte mä hoksasin, jotta sinäki viikonloppuna poijan porukka on tulos tänne. Sillä kertaa kaveripariskunnan kihilajaasihin. Ja meitä on taas kysytty elukkaan vahariiksi.

Ei siis mennä teatterihin. Meillä ku näyttää tätä teatteria piisaavan ihan omastaki takaa.

Väärimpäin-auto

Oli taas se aika vuoresta, ku mun harmaaselekä-Gorilla piti vierä kattastettavaksi. Mä kattelin netistä halavimman vaihtoeheron ja maksoon sen valamihiksi, ku isäntä ystävällisesti lupas hoitaa käynnin mun puolestani.

Meleko varma olin, jotta menöö läpi niinku ennenki, mutta silti aina vähä huolestuttaa, jotta jos kumminki vanhasta, vaikkaki vähä käytetystä autosta jotaki vikaa silti löytyy. No, oli tullu korijauskehootus.

Viimme vuonna siltä vältyttihin, ku katsastusmies ystävällisesti käänsi väärimpäin ollehen polttimon oikiahan asentohon.

Mutta tuos mun autos on selevästi joku sellaanen ominaasuus, jotta siihen on hyvin heleppo asentaa kaikennäkööstä – väärimpäin.

Tällä kertaa väärimpäin oli takarenkahat. Isäntä ne on keväällä vaihtanu ja sanoo mielestänsä kattonehensa, jotta pyörimissuunta on oikeen. No, ei sitte kuulemma ollu. Onneksi ei sen vakavempaa seuraamusta tullu.

Nyt on kuulemma renkahien paikat vaihrettu ja pyörimissuunta pitääs olla oikeen. Jotenki se sai tuon virheen sälytettyä poijan syyksi, vaikkemmä kyllä ymmärrä, jotta kuinka se poijan vika vois olla ku ei se niitä kerran vaihtanukkaa.

Mä vain naureskelin, jotta hyvinhän ne on pyöriny väärimpäinki.

Ei oo ollu kovia sateeta, jottei oo torellista vaaran paikkaa vielä keriinny niitten kans tulla.

Kyllä mä rattilukon ymmärrän!

Mä oon taas osoottanu tyhymyyteni sen seittemällä lailla etenki töis. Montako kertaa saa töpätä ennen ku pistetähän pihalle?

Ensi mä hajotin reijittäjän. Mulla oli vain yks paperi reijitettävänä ja seki jäi jumihin sinne reijittimen kitahan. Ei millää irti. Yritin ravistella sitä aparaattia ja varovaasesti nitkuttaa paperia irti, mutta ei! Hain toisen reijittimen ja kysyyn pomolta, jotta heitetähänkö se piloolle menny roskihin vai mitä. Se sanoo, jotta hän voi vierä sen kotia, niin miehensä saa kattua, saisko sen vielä kuntohon.

Mies oli kattonu sitä ja torennu, jotta vois auttaa, jos aukaasis tuon lukon tuosta sivusta. Tä? Minkä lukon? Moon (= mä oon) ollu yli kolomekymmentä vuotta toimistotöis, enkä oo koskaa kuullukkaa, jotta reijittimes on lukko! Mitä iankaikkista sellaasella on virkaa? Rattilukon mä ymmärrän, jottei autolla päästä luvattomasti ajelemahan. Pitääskö sitä laittaa reijittimensä töistä lähties lukkohon, jottei kukaa toinen sillä vain luvatta reijitä? Kyllä tuli plonri (= blondi) olo.

Tänään mä tein pahemman virheen. Ajoon asiakkahalle alv:n – ja lähetin alv-ilimootuksen verottajalle ja tilisiirron asiakkahalle – ennen ku olin kirijannu ostovelaat. Piti laittaa äkkiä viestiä perähän, jotta älä vain maksakkaa sitä, mä teen sen uusiksi. Ja pitihän mun pomollekki tunnustaa, jotta pielehen meni taas nuon niinku vaihteeksi. En vain yhtää ajatellu, jotta asiakkahalla on ny tilinpäätös ja se viimmeenen kuukausi pitääki teherä vähä eri lailla ku aikaasemmat kuukauret.

Pitää varmahan vielä maanantaina varmistaa, mitä muuta mun pitää ottaa huomiohon ennen uutta alv-ajua.

Jäi kyllä harmittamahan suuresti, mutta ei sille ny enää mitää mahara. En tierä, kuinka kauan se asiakas antaa mun jatkaa kirijanpituansa, ku tuntuu, jotta koko aijan mä töpeksin jotaki. Yritän ny kumminki olla pilaamatta koko viikonloppua tällä asialla.

*** 

Lisäksi tänään kävi työmaalla yks mysteerimies. Se oli mun asiakkahan asialla ja mun piti ottaa sille kopioota joistaki tosittehista. Se rupes toimittelemahan mulle ku vanhalle tutulle. Se tiesi, mihinä mä asun ja kertoo itte asuvansa naapurikyläs. Sanoo, jotta hän on ollu yhtä aikaa koulus, tosin kansalaaskoulun puolella ku mä olin oppikoulus. Sitte hän kertoo yhyren kansakouluaikaasen luokkakaverin kuulumisista. Mutta sitä hän ei kertonu, kuka hän on enkä mä keherannu kysyä. Eikä tienny kukaa työmaallakaa sen nimiä. Kyllä on noloo tilanne, ku toinen tuntoo ja itte ei.

Ei oo muuten pitkäkää, ku töis puhuttihin kaffettunnilla, jotta kuinka sitä fiksusti kysyys toiselta, jotta kuka sä oot, mutta ei me tairettu siihen mitää pätevää konstia keksiä tai ainakaa mä en ny täs kohtaa sitä muistanu.

***

Eikä kotona mee sen paremmin. Mä oon ny kolomena ehtoona yrittäny trimmerillä niittää tien vieren ojaa. Mutta arvakkaa, onko onnistunu. Niin, ei ookkaa.

Ensi akku oli tyhyjä. Seuraavana ehtoona akku oli larattu, mutta kones ei pysyny käynnis. Vika oli kuulemma sitte siinä, jottei akku oli ollu huonosti paikallansa… Eileen ehtoolla akku oli kunnolla kiinni ja kones käy – mutta siimanperskeles ei kestäny. Kaks kertaa mä yritin, mutta ku en puolta metriä pääsny etehenpäin ku siima katkes eikä luistanu automaattisesti esille, ku se oli kuulemma kelattu sinne väärin päin, niin päätin luovuttaa. Saaga hei, meirän puutarha on päättäny sittekki villiintyä. 😀

Viikkohon mahtuu palijo

Jokku viikot on tapahtumarikkahempia ku toiset. Näin vois sanua.

Töis on ollu tasaasehen tahtihin jos jonkimmoista takkua ja selevitettävää. Osa ihan omilta jäliiltä, osa toisten aikahansaamia. Niitä selevitelles päivät hurahtaa ohi välillä vähä liikaki nopiaa.

Mutta ollahampa vain saatu kaikki selevitettyä vaikka se on vaatinu välillä melekoosta salapoliisityötä. Toisaalta siitä tuloo aika mahtava fiilis, ku saa jonku solomun auoottua.

Ja yhteestyöllä teherähän. Seki on hienua. Yks hoksaa yhyren asian, toinen osaa jonku toisen osa-aluehen paremmin ja niin saarahan vähitellen selevitettyä. Mutta kyllä niihin kuluu luvattoman palijo sellaasta aikaa, jota ei mihinää tapaukses voi asiakkahalta veloottaa. Ja tietysti siinä sivus pitää hoitaa ne normaalit työkuviot.

Mukavaahan se on, jottei aika tuu pitkäksi työmaalla ja aina näistä oppii jotaki vastaasen varalle. Varsinki ku tuo tulorekisteri on ny käytös vasta ensimmäästä vuotta, niin ei oikeen vielä tierä, mitä sieltä on orotettavis. Onko kaikki menny niin ku on pitäny vai tulooko vielä palijoki selevitettävää. 

Tänäänki meitä kolome naista pähkääli aamupäivän yhtä ainuaa omaveroasiaa. Siihen tarvittihin jo verottajanki apuja, ku me ei kertakaikkiaan löyretty, mistä se ero johtuu. Ku verottajalta saatihin aijankohta, milloonka virhe on tapahtunu, mä löysin sen aika pian. Sopivasti justihin vähä ennen ku taksi ajoo pihahan.

Pomo nimittään vei meirät kaikki oikeen ravintolahan syömähän ja päästihin syömäreissun jäläkihin kotia. Ennen ruokaalua puhuttihin vähä työasioota ja palijo muuta. 😀 Takaasi tulles pomo tuumas, jottei hetkehen tullu omaveroasiat mielehen.

Keskiviikkoehtoolla olimma isännän kans Elonkerjuun konsertis ooppera-areenalla. Vähä oli kylymä, vaikka mäki muka mielestäni puin lämpöösesti. Väkiä olis saanu olla palijo enämmän, mutta ei niitten ny sentäs ihan tyhyjälle katsomolle tarvinnu esiintyä.