Nauruhermot pinnas

Torstaiaamulla vietettihin venyttelys hämärähetkiä. Meni sähköt poikki justihin, ku alooteltihin ja tulivat takaasi kolomen vartin päästä, ku lopetimma. Työmaalla ei naiset ollu luonnollisestikkaa saanu tehtyä sillä välin mitää. Ja ilimeesesti työkaverin kones – tai upsi – oli ottanu nokkihinsa katkoksesta eikä suostunu enää käynnistymähän iliman huoltomiehen käyntiä. Menöö vissihin koko kones vaihtohon.

Torstaiehtoolla kuuntelin ku kuuluu jyrähryksiä ja murahruksia ja mä jo kerkesin kuvitella, jotta ukkoostaa. Mutta uus Ireaparkkihan (= Ideaparkki) se sielä vain vietti avajaasia ja ampuu kovilla (vai lukikahan johonaki, jotta niillä oli ilotulitus). Tästä on linnuntietäki varmahan ainaki viistoista kilometriä sinne, mutta pauket kuuluu silti täälä asti. Mahtoo olla tosi kurijaa paukkuaroolle eläämille.

Työkaveri asuu muutaman kilometrin pääs tuosta ostoshelevparatiisista ja kun se pauket oli alakanu, niin se oli luullu, jotta sen katolla rymistelöö joku.

Ja joo – tieroksi vain: ei oo tarvinnu vielä käyrä sielä eikä oo kyllä mitää mielenkiintuakaa. Varmahan johonaki vaihees poiketahan, mutta ei ny ainakaa hetkehen ennen ku tuo alakukiima on vähä laantunu. Mutta se oli kiva, jotta ku tänään käytihin rinnalla (= keskustassa) ruokakaupas, niin pihas oli meirän auton lisäksi ehkä nelijä – viis autua. Nyt saa käyrä kaupas kaikes rauhas ku ihimiset suuntaa Ireaparkkihin.

Eileen pomo komensi meirät jo kolomelta kotia, jotta keriittihin valamistautumahan illan teatterireissulle. Oli niin räävittömän hauska näytelmä (Näytelmä, joka menee pieleen), jotta aiva poskia kivisti esityksen jäläkihin. Väliaijalle pomo oli varannu meille kaffeja ja teetä ja ihanat Nurinkurin-suklaakakut sekä amaretot. Oli kyllä mahtava ilta! Meillä yleensäkki nauretahan palijo töis ja ny saimma vielä ekstra-annoksen hyvää tuulta.

Konehuonehes ongelmia

Mun tietokones on tilttaallu jo monta vuotta ja mua on pelijätelty, jotta siitä on kovalevy hajuamas ja joku kaunis kerta se ei enää vain suostu käynnistymähän. Lisäksi siinä on Windows 7, jonka tuki loppuu vuorenvaihtees eikä siihen saa päivitettyä kymppiä.

Sunnuntaiehtoolla se tilttas taas ku olin menos pankkihin. Sen on yleensä saanu puuttaamalla käyntihin ja sitä konstia mä nykki käytin ja lähtihän se käynnistymähän uurestansa, mutta sitte se tilttas kesken käynnistymisen. Pakko oli taas vain sammuttaa. Sen jäläkihin pitiki käyttää koko osaaminen, jotta sain sen vielä käyntihin. Piti teherä joku korijausajo ja palauttaa johonki kohtahan, mihinä se oli vielä toiminu kunnolla.

Ja ku siitä selevittihin, se herijas, jotta virustorijunta ei oo päällä, vaikka sen kuvake oli näkyvis ja se oli aktiivisena. Sen kans meni pitkän aikaa, ennen ku sain sen pelittämähän. Sitte tein virustarkistuksen. Ohojelma herijas, jotta löytyy kolome virusta ja vain yhyren niistä sai karanteenihin.

Ei muuta ku kones äkkiä kiinni ja maanantaina kyselyä liikkeehin, mitä maksaas uus kones, näyttö (käytös on ollu poijan vanha), langattomat hiiri ja näppis + tierostojen siirto vanhasta uutehen. Käytetyn, mutta huolletun pöntön kans rämpille tuli hintaa 660,-. Tiistaina vein vanhan konehen liikkeehin ja eileen sain hakia uuren (ja vanhan) kotia.

Mutta eihän sekää ny menny niinku Strömssöös, ei tietystikkää. Mä rupesin asentamahan konesta paikoollensa, niin se lähti heti käyntihin, ku sain virtajohoron kiinni. Mutta näytölle ei tullu muuta ku tieto siitä, jotta hdmi-kaapeli on kiinni ja kones on Fujitsu. Sitte näyttö pimeni.

Mä turvauruun taas vanhahan konstihin eli konehen sammuttamisehen. Monta kertaa. Ja aina sama juttu, näyttö vain pimeni. Tottahan mä sen tierän, jottei konehen sammuttaminen väkisin oo hyvä juttu, mutta mitä muuta mä saatoon teherä, ku ei näytölle tullu tietua, mitä se kones kulloonki oli tekemäs. Ilimeesesti mä sitte onnistuun pistämähän senki tilttihin, ku yhyren kerran ruurulle tuli teksti, jottei Windowsia voitu käynnistää. Pyysi uurelleen asennusta, mutta eihän mulla oo levykkehiä, ne on sielä liikkehes.

Ei muuta ku vanha kones takaasi käyttöhön. Ja kas kummaa, näyttöhän pelaa ihan oikeen. Langatoon näppiskää ei oo heränny henkihin. Virtavalo välähtää, ku laittaa patterit kotelohon, mutta sammuu saman tien. Hiiri sentäs toimii. Tai no, se rullaa tosi huonosti, hyppii ja tarttuuloo välillä. Heitin senki veks ja otin vanhat näppiksen ja hiiren käyttöhön.

Niin jottei mulla tuosta kallihista kasasta oo tällä hetkellä iloa ku uuresta, suuremmasta näytöstä. Joka seki on itte asias vähä liika suuri sille varattuhun tilahan. Mutta sain sen sentäs sovitettua siihen.

Onneksi en jättäny vanhaa konesta niille. Kattotahan ny, minkämoinen souvi tästä vielä tuloo ja kuinka palijo saan maksaa lisähintaa. 

Flikkaki lähti

Ku poika lähti pyhäehtoolla, niin flikka tuli maanantaina ehtoopäivällä. Isänsä haki sen junalta, ku mä olin vielä töis.

Vähä ennen nelijää isäntä soitti mulle, jotta tuu krillille, ku pääset töistä, niin hän tuloo sinne flikan kans. Selevä juttu! Isäntä oli vain niin ovela, jotta oli muka unohtanu lompsansa kotia ja niin mä sain maksaa. 😀 Ajeltihin kotia syömähän ja ehtoo meni toimitelles ja välillä telekkaria kattoes. Mun tosin piti ensimmääsenä mennä maata, jotta jaksoon taas aamulla töihin.

Tiistaina päivällä isäntä ja flikka oli ollu pelaamas frispiikolffia (= frisbeegolfia) ja flikka oli teheny isoon satsin spakettivuokaa. Ehtoolla flikka meni kyläälemähän kouluaikaasen kaverinsa työ, kun se on muuttanu perheenensä tuohon muutaman kilometrin päähän. Mä jouruun menemähän maata jo ennen ku se tuli takaasi.

Keskiviikkona päivällä flikka oli serkkunsa työnä kyläälemäs. Olivat käynehet Paukanevalla lenkkeelemäs. Ehtoolla mentihin vielä kolomestansa pelaamahan frispiikolffia. Isäntää ja flikkaa oli nimittään erellispäivänä jääny harmittamahan, kun ne ei ollu pääsny pelaamahan koko kierrosta. Sielä oli ollu ”fiksusti” päiväkotiväkiä retkeelemäs raralla. Ne oli leiriintyny heittopaikan ja korin välihin, niin jottei siinä ollu voinu heittää.

Isäntä ja flikka olivat manannehet, mutta päättänehet, jotta jättävät sen korin välihin ja siirtyvät seuraavalle. Sielä oli ollu toinen päiväkotiryhymä. Ei ollu kolffaajien auttanu ku lähtiä pois. Mun mielestä aika tyhymää ohojaajiltaki vierä muksuja tuollaasehen paikkahan, varsinki ku näköövät jotta sielä on pelaajia. Puoli kilometriä ku olsivat jaksanehet kävellä etehenpäin, niin olsivat ollehet pois raralta.

Ei oo muuten varmahan vaikia arvata, kuka sijoottuu jumposijalle keskiviikkona… Tuo oli ny kolomas kerta, ku kokeelin lajia. Hauskaa meillä oli silti, eikä mua harmittanu yhtää, vaikken osannukkaa. Paitti jotta mun putit oli kuulemma hyviä. No joo, ku pääsin tarpeeksi lähelle koria ensi parillakymmenellä huonolla heitolla 😀 Yllättäen tuli oikeen hiki sielä mettäs rämpies.

Kotona oltihin joskus puoli yhyreksän aikoohin. Velii tuli justihin moottoripyöräälemästä samahan aikahan ja mentihin sen kans hetkeksi toimittelemahan. Se oli virhe. Hikinen iho ja viilenevä ilta on huono yhyristelmä. Mun selekä meni ihan jumihin. Aiva totaalisen jumihin.

Kävin suihkus lämmittelemäs ja otin kymmenen minuutin hieronnan lämmön kans. Se vähä auttoo, mutta ei kokonansa parantanu.

Sitte yöllä käytihin vielä niin, jotta asentoa vaihtaesnani heräsin ihan järkyttävähän kipuhun. Oikia jalaka kramppas niin lujaa, jottei ikänä ennen. En ollu eres varma, oliko se kramppi vai jotaki pahempaa. Niin kipiää tuli, jotta meinas oikeen ääni päästä. Jalakahan sattuu vaikka sitä piti mihinä asennos. Paitti selijällä maates se rauhoottuu. Makasin varmahan tunnin hilijaa ennen ku uskalsin vaihtaa asentoa.

Vielä seuraavana päivänäki oli reisilihas kipiä ja tuntuu pientä kireyttä ja arkuutta koko jalaas kantapäästä perskannikkahan asti. Nyt onneksi on jo niin selekä ku jalakaki parantunu.

Eileen flikka lähti junaalemahan takaasi kotia. Silläki on loma tältä erää loppu. Vävypoijalla on jo viikko sitte alaannu työt. 

Syrämmentykytyksiä

Poika ja miniänalaku tulivat elikootten kans perijantaiehtoolla meille. Niillä oli kaveripariskunnan kihilajaaset lauantaina ja meirät oli kelepuutettu lastenvahariiksi karvajaloolle.

Perijantaina oli ehtoopalaksi tuttuhun tapahan pitsaa. Ja ”päällysruaaksi” sitruunakakkua.

Lauantaiaamuna nuoret heräs jo ennen mua. Onneksi ei ollu kellää mihinkää kiirus, niittenki tartti olla juhulapaikalla vasta kaharen aikahan ehtoopäivällä. Ei tarvinnu keittää, ku pitsaa oli vielä. Tein vain kreikkalaasesta jukurtista, vanilijavaahrosta ja mustikoosta jäläkkärin.

Nuoret meni kihilaparin kans mökille ”jatkoolle” ja yöpymähän juhulien jäläkihin.

Meillä isäntä meni lauantaiehtoolla ensimmääsenä nukkumahan ja me jäimmä vielä Mortin ja Rymyn kans jalakeelle. Totesin vain, jotta ehtoot alakaa olla jo kovin pimeetä. Varsinki, ku isäntä oli sammuttanu rappusista valot, kun se kajastaa vähä makuukamarihin.

Siinä sitte kännykän valos yritettihin suunnistaa elikootten kans alakertahan. Mun piti käyrä pukuhuonehes ja pesuhuonehes ja Rymy seuras mua tietysti sinnekki ja käytin sen pikaasesti vielä pihalla.

Rymy

Rymy meni ensi omalle puolellensa, mutta johonaki vaihees yöllä se kahkii mun polovitaipeehin nukkumahan. Ihimettelin, ku Mortti ei tullu eres käymähän meirän seuraksi.

Aamulla sitte selevis, miksei. Isäntä nousi ensi ja meki heräältihin Rymyn kans. Sitte alakoo kuulua maukumista. Mortti oli jääny koko yöksi pukuhuoneehin ja pesuhuoneehin! Voi raukkaa! Ollahan piretty pukuhuonehen ovia kiinni, jottei Mortti pääsisi sinne kuseksimahan. Niimpä mä nykki ehtoolla laitoon oven peräsnäni kiinni ku menin nukkumahan. En ollu yhtää havaannu, jotta Morttiki oli livahtanu sinne mun ja Rymyn kans.

Eikä se ollu eres pissannu mihinkää, mutta pari kuivaa pökälestä oli terassin oven kynnysmatolla. Rymy on tunnetusti kunnostautunu kissinpaskansyöjänä, niin ajattelin heti heittää ne Mortin pökälehet pihalle. Virhe! Mun olis pitäny ensi paimentaa ne elikot pois sieltä pukuhuonehesta.

Mortti nimittään livahti ovenraosta pihalle ja kun se ei oo tottunu olemahan pihalla, se oli ihan kauhuusnansa eikä tietystikkää antanu ottaa ittiänsä kiinni. Sillä välin kun mä jahtasin sitä, Rymy pisteli pökälehet parempihin suihin. Yäk!

Mortti sähisi mulle siihen mallihin, jotta ei puhettakaa, jotta olsin tohtinu ottaa sitä sylihin. Mutta sitte onneksi keksiin, jotta mulla on pukuhuonehes nyöri, jolla oon tavannu sitä leikittää. Sen peräs se tuli nätisti tupahan takaasi. Rymy tuli ihan komentamalla.

Meinas kuulkaa tulla hätä, ku ajattelin, jotta en saa sitä kissiä enää kiinni. Meinasin, jotten tohori nuorille eres tunnustaa, mutta pakkohan mun oli. Poika lohorutti, jotta elukat on hengis, ei oo mitää hätää. 😀 Arvelin kyllä, jottei ne enää ikänä tohori luottaa niitä mun hoitohon.

Mortti ei onneksi enää panikoonu, kun se pääsi tupahan turvahan. Mutta ääni siltä oli menny. En tierä, oliko se naukunu sielä pukuhuonehes koko yön vai saiko se kylymää, kun se useen aijoon päivysti keittiön klasilla kattelemas pihalle ja sieltä tuli välillä aika kylymiäki tuulahruksia.

Mortti

Huh, sanon minä! Oli kyllä sellaanenki pyhänaika, jottei pahem paremmasta väliä.

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.

Kolomiodraamaa kerraksensa

Meirän perhees on tänä päivänä palijastunu sellaanenki kolomiodraama, jotten oikeen tierä, pitääskö itkiä vai nauraa. (Päätin nauraa.)

Flikka laittoo mulle aamupäivällä viestiä. Kertoo soittanehensa isällensä ja pyytänehensä sitä koiranvahariksi yhyreksi viikonlopuksi, kun he menöö Turkuhun.

Se vain sattuu olemahan sama viikonloppu, jolloonka poika ja miniänalaku on kysyny, jotta voirahanko me ottaa elukat siksi aikaa, kun he itte menöö Ouluhun Hötsihin ja flikan työ kortteeraamahan. Flikka ei ollu muistanu, jotta se on sama viikonloppu ja se oli keriinny varaamahan jokku liput ja hotellin. Eivät luvannehet perua.

Mä nauroon, jotta tämähän on ku jostaki farssista: ovet vain käy ja väki tuloo ja menöö. Paitti mä. Mä pysyn kotona Rymyn ja Mortin kans. Vai pitääskö munki lähtiä tästä Hyvinkäälle niitä hoitamahan?

Ja meinas käyrä toisenki viikonlopun kans käläpäten (= huonosti). Kansalaasopiston rehtori nimittään soitti, jotta me toiminnantarkastajat päästääs kaharellakympillä mukahan teatteriretkelle Pyynikin kesäteatterihin. Mä kerkesin jo innostua, mutta sitte mä hoksasin, jotta sinäki viikonloppuna poijan porukka on tulos tänne. Sillä kertaa kaveripariskunnan kihilajaasihin. Ja meitä on taas kysytty elukkaan vahariiksi.

Ei siis mennä teatterihin. Meillä ku näyttää tätä teatteria piisaavan ihan omastaki takaa.

Väärimpäin-auto

Oli taas se aika vuoresta, ku mun harmaaselekä-Gorilla piti vierä kattastettavaksi. Mä kattelin netistä halavimman vaihtoeheron ja maksoon sen valamihiksi, ku isäntä ystävällisesti lupas hoitaa käynnin mun puolestani.

Meleko varma olin, jotta menöö läpi niinku ennenki, mutta silti aina vähä huolestuttaa, jotta jos kumminki vanhasta, vaikkaki vähä käytetystä autosta jotaki vikaa silti löytyy. No, oli tullu korijauskehootus.

Viimme vuonna siltä vältyttihin, ku katsastusmies ystävällisesti käänsi väärimpäin ollehen polttimon oikiahan asentohon.

Mutta tuos mun autos on selevästi joku sellaanen ominaasuus, jotta siihen on hyvin heleppo asentaa kaikennäkööstä – väärimpäin.

Tällä kertaa väärimpäin oli takarenkahat. Isäntä ne on keväällä vaihtanu ja sanoo mielestänsä kattonehensa, jotta pyörimissuunta on oikeen. No, ei sitte kuulemma ollu. Onneksi ei sen vakavempaa seuraamusta tullu.

Nyt on kuulemma renkahien paikat vaihrettu ja pyörimissuunta pitääs olla oikeen. Jotenki se sai tuon virheen sälytettyä poijan syyksi, vaikkemmä kyllä ymmärrä, jotta kuinka se poijan vika vois olla ku ei se niitä kerran vaihtanukkaa.

Mä vain naureskelin, jotta hyvinhän ne on pyöriny väärimpäinki.

Ei oo ollu kovia sateeta, jottei oo torellista vaaran paikkaa vielä keriinny niitten kans tulla.