Tyky-päivä

Sain joku aika takaperin kutsun Tyky-päivähän. En nykyyseltä, vaan tulevalta työnantajaltani. Mun piti oikeen varmistaa, jotta onkahan tää ny tosiaan tarkootettu mulle ku ei työkää oo vielä alakanu, mutta kyllä se kuulemma oli.

Olin kauhian jännittyny, mutta samalla innoosnani päästesnäni tutustumahan samalla kertaa kaikkihin uusihin työkaveriihin. Niimpä mä suuntasin eileen puoli kahareksitoista keilahallille. Sielä oli jo melekeen kaikki muut paikalla vaikka mäki luulin olevani hyvis aijoon.

Mä totesin niille, jotta tästä voi tulla sellaanen tahatoon huumorinumero, kun oon tasan kerran kokeellu keilaamista joskus vuosia sitte. En sentäs päästäny pallua karkaamahan väärähän suuntahan, mutta ei se silti totellu mua ja menny sinne mihinkä mä olsin tahtonu. 😂 Onneksi mä en ota ittiäni enää ihan joka asias niin vakavasti, niin tuumasin vain, jotta jonkuhan pitää aina olla se huonoon. Tunti keilattihin ja tänään se tuntuu persposkis… Keilaamisen jäläkihin suunnattihin Wanhalle Pankille syömähän (entinen Nordea, siitä nimi).

Sen jäläkihin siirryttihin uurelle toimistolle valamistelemahan avajaasia. Viereesestä kaffilasta sai hakia firman piikkihin tarijottavaa. Itte otin teetä ja prinsessakakkua. Kolomantena yrityksenä samoos tiloos on kauneushoitola ja Pankkikulman (entinen Op, siitä nimi) liiketilojen avajaaset oli nyt näitten kaikkien kolomen yrityksen yhteeset.

Vielä ennen kolomelta alakavia avajaasia kilisteltihin kuohuviinillä oman porukan kesken. (Huomaattako – mä puhun jo omasta porukasta…) Olin torella yllättyny, jotta ihimisiä tuli käymähän niin runsahasti. Osansa siinä oli varmahan komialla ilimalla.

Tilitoimiston porukka oli makkara- ja mehuvastaavina ja alakoholittoman kuohujuoman tarijuajina. Jos me oikeen räknättihin, niin makkaraa meni 300 kpl. (25 pakettia, 12 makkaraa paketis.) Mäki sielä olin välillä krillin ääres.

Seittemältä ehtoolla lähärettihin vielä Erkin Haussille, mihinkä osa porukasta oli jo lähteny aikaasemmin valamistelemahan ehtooruokaalua, jonka pomo oli teheny. Hyvää oli!

Olin kotona vasta likempänä kymmentä ehtoolla. Ja ku olin omalla autolla liikentehes, niin sitä kuohujuomaa lukuhunottamatta pysyyn nollalinijalla ja silti mulla on tänään ollu maharotoon väsy. Totesin kyllä, jotta tuollaanen sosiaalisuuren määrä on introvertille aikamoinen enerkiasyöppöö, joten siitä varmahan tuo väsymyski kertoo.

Hauskaa oli muuten se, jotta myöhemmin ehtoolla selevis, jotta nämä kaks naista, joitten kans olin samalla raralla keilaamas, ovat sattumalta samoja, jokka tuloo olemahan mun työkaverit täs uurella konttorilla. 🙂

Työhaastattelus aikoonansa puhuttihin vähä siihen mallihin, jotta aloottaasin ensi naapurikaupungis parin kuukauren perehrytyksellä, mutta nyt pomo meinas, jottei se oo niin kivehen kirijootettu, vaan voin päästä muutaman viikon perehrytyksellä, ku tännekki toimistolle on saatu henkilöötä, jokka pystyy mua tarvittaes jeesimähän.

Pomo murehtii, jotta oonko mä enää ollenkaa halukas tulemahan heille nyt, ku oon nähäny, kuinka hullua porukkaa heillä on. 😆 Mun mielestä se oli normaalin hullua ja hervotoonta. Heillä on ollu melekoonen rutistus ja tarvittivat irtiottua.

Ittiäni jäi vaivaamahan, jotta mitähän ne musta ajatteli. Kun ne ny päivän katteli mua, niin mahtookahan joku tulla siihen tuloksehen, jottemmä passaakkaa joukkohon. Tai tuntuuko jostakusta, jotteivät haluaasi työskennellä mun kans.

Sielä oli itte asias monta uutta työntekijää. Yks oli aloottanu tällä viikolla ja kaks aloottaa vakinaasena harijoottelujensa jäläkihin. Lisäksi avajaasis piipahti yks, joka aloottaa kans maanantaina täs uurella toimistolla, mutta hän ei voinu jäärä piremmäksi aikaa.

Oon aika lailla ottanu loman kannalta näitä lomapäiviäni. Nollannu vanhaa ja ollu ajattelemata uutta. Eileesen jäläkihin uus työ alakaa kuitenki jo tuntua torellisemmalta varsinki ku sielä puhuttihin jo tulevista työtehtävistäki. Palakoosta kuitenki alootetahan, koska se on tutuun ja turvallisin alootus niin mulle ku varmasti heillekki.

Advertisement

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Sellaanen illanvietto

Ku tulin tänään töistä kotia, niin isäntä ajeli vastahan kylille päin. Ajattelin, jotta sillä on ollu niin kiirus päivä, jottei se oo keriinny keittää vaan on menos hakemahan jostaki pikaruokaa.

Ku sitä ei kumminkaa ruvennu kuulumahan takaasi, niin ajattelin, jotta se on menny jollekulle apuuhin. Lämmittelin ittelleni eilistä ruokaa ja ihimettelin, jotta mihinkä se on oikeen menny, ku ei oo jättäny mitää viestiäkää. Puhelimenki se oli jättäny kotia, jotten voinu eres soittaa ja kysyä.

Kello tais olla puoli kahareksan ennen ku se tuli takaasi. Minä tietysti tenttasin, jotta mihinä siton oikeen oltu.

Kuulemma teekoos. Minä tietysti hölömistynehenä, jotta mikäs ny? Tuluppa! – Ei oo torellista! – Mutta oli se. Ja tasapuolisuuren nimes se oli tällä kertaa toises jalaas ku viimmeeksi. 😦 Piti lähtiä keskussairaalan päivystyksehen. Justihin vasta tultihin takaasi. Kello on ny vartin yli ykstoista.

Eikä siinä vielä kaikki. Huomenna pitää mennä uurestansa, jotta se jalaka ultratahan. Lääkäri oli kertonu, jotta sielä on ny ruuhkaa, jotta eivät pistänehet enää tänään sinne orottelemahan. Oli lääkärin mielestä niin selevä tapaus, jotta päättivät vain aloottaa heti lääkityksen. Ehtoo- ja aamupillerit saatihin sieltä joukkohon. Oli muuten ollu sama lääkäri ku viimme kerrallaki ja oli jopa muistanu isännän.

Ja isäntä oli saanu alustavan riaknoosin myös sitä pitkähän vaivannehesehen kutiavahan ihottumahan: pisarapsoriasis. Se toki pitää vielä käyrä varmistuttamas koepalasta. Jonku rasvan lääkäri oli kumminki kirijoottanu kutinahan. Kerron kuulumisia sitä mukaa ku on kerrottavaa.

Rengassirkus

Poika oli joku aika takaperin teheny kaupat vantehista miniänaluun autohon. Vantehet oli myinnia tääläpäin, niin sopiivat, jotta isänsä hakoo ne ja poika tuloo tänä viikonloppuna hakemahan niitä.

Mutta, mutta… ei ne sitte käynykkää ku niis oli väärä pulttijako. Vaikka poika oli vielä etukätehen varmistanu ja myijä oli vakuuttanu, jotta ne on sellaaset ku pitääki. Ei isäntäkää ollu sitte hoksannu sen kummemmin tarkastaa, vaan oli maksanu ne ja toi kotia. Onneksi ei hintaa ollu ku 50,- ku yks vanne oli saanu osumaa.

Mutta harmittihan se tietysti, ku toinen tuloo Hyvinkäältä asti niitä hakemahan ja sitte ne ei käynykkää. Onneksi se löysi toiset, jokka tosin maksoo 90,- ja olipa vielä kaverilta käyny hakemas kesäpyörihinki vantehet, jottei tartte joka kevät ja syksy jumpata renkahia yksille ja samoolle vantehille.

Säätierootus on lupaallu tänne yöpakkaasia, niin isäntä päätti kans jo vaihtaa molempien autoohin talavitassut alle. Poika oli jo vaihtanu omahansa ennen ku oli lähteny tänne. Tuumas, jotta töis alakaa kohta sen päiväänen renkahienvaihtorulijanssi, jotta sen jäläkihin häntä ei huvita enää omihin autoohin vaihtaa.

Mä oon ny kolomena viikkona opiskellu palakka-asioota aina muutaman tunnin viikos. Viimmeesin luento oliki sellaasta tykitystä, jotta suurin osa asiasta meni ohi – ja vinkiää (= nopeasti). Onneksi niistä tuloo tallentehet, niin voi vaikka kuvaruutu kerrallansa lukia kaikes rauhas. Sen luennon jäläkihin tuli tunne, jotta minen oo varmahan ikänä laskenu yhtäkää lomapalakkaa oikeen, niin palijo tuli kaikkia erityystilantehia, johona piti huomioora sitä ja tätä ja tuota. 😨

Ja jos näitä asioota kysytähän – ja varmahan kysytähänki – loppukokees, niin en tuu pääsemähän läpi. Pakko ottaa niistä vähä kotiläksyjäki ja teherä kunnon muistihinpanot. Nyt ei keriinny eres kirijoottaa, ku mentihin niin nopiaa etehenpäin. Ei silti oo vielä tullu tunnetta, jotta minkä tähäre ollenkaa lähärin tuollaasehen kouluutuksehen, vaan ennemminki on tullu se ajatus, jotta tämähän oli hyvinki tarpehellista.

Meinas tulla kuuma!

Nyt, kun meillä on peräti yks kaapisto pukuhuonehes, jonka päällä ei oo rommaa, niin se on vähä aution näköönen. Varsinki, ku kaapit on matalemmat, ku vanhat kaapit oli. Niimpä oon täs iltojen pimetes tullu siihen tuloksehen, jotta haluan jokku patterikäyttööset koristevalot sinne kaapin päälle. Eileen käymmä kauppareissulla Tokmannis ja mä löysin melekeen sellaaset ku olin ajatellukki.

Ku ehtoo alakoo hämärtyä, päätin viritellä ne valot sinne. Laitoon patterit paikoollensa ja totesin, jotta valot toimii ja lähärin viemähän niitä pukuhuonehesehen. Tälläsin ne kaapin päälle ja vähä vielä siirtelin patterikoteloa, ku mä totesin, jotta se on niin kuuma, jottei meinaa kättä kärsiä. Äkkiä valot sammuksihin ja patterit pois kotelosta. Yks oli ihan tulikuuma. Että mä pelijästyyn!

Jos en olsi sattunu sitä koteloa sielä kaapin päällä siirtämähän, niin se olis varmasti syttyny palamahan. Testattihin vielä uuren patterin kans, jotta onko vika valoos vai patteris. Patteris, koska uus patteri ei lähteny kuumenemahan.

Vaikka patteriistaki varootellahan, niin aika huolettomasti niitä on tullu käytettyä ja jätettyä valavomata kaikellaasia patterivalosysteemiä. Jatkos pitää kyllä tarkkaalla paremmin.

***

Vuokko sai viimme viikonloppuna mun kuolan valumahan kaalilaatikkokuvillansa niin, jotta mä päätin heti silloon, jotta tänä viikonloppuna meilläki syörähän kaalilootaa. Nam ja maiskis, sanon minä! Isäntäki kehuu hyväksi.

Ei mihinkää eläkkehelle – ku opiskelemahan!

Syksy teköö tuloansa ja koululaaset on taas palannu koulun penkille. Mäki meinaan palata – tosin lyhytkurssille vain.

Tulin nimittään innostuneheksi yhyrestä palakkakouluutuksesta ja ku sain pomolta luvan osallistua, niin ilimoottauruun ennen ku kerkesin tulla katumapäälle. Pomo naureskeli, jotta vai vielä kouluutuksehen. Meinas, jotta hän saa varmahan vetää ylitte ainaki sen alimman eläkeiän. 😂

Meillä on käytös kaks eri ohojelmaa ja tämän kouluutuksen järijestää näistä toisen ojelmistotaloo. Toki kaks ensimmäästä kouluutuskertaa käyrähän läpi tätä heirän ohojelmaansa, mutta myöhemmin sitte varmahan ihan sellaasta yleespätevää tietua.

Kouluutuksehen sisältyy 9,5 tuntia opetusta ja niitten jäläkihin on kaks koetta. Niillon niin hienot nimet ku palkkojen sertifiointikoe ja palkka-asiantuntijan testi.

Pelijättää, jotta kuinkahan vaikiaa asiaa sielä tuloo olemahan, ku kouluutus soveltuu osin jopa PHT-tutkinnon ylläpitämisehen. (PHT = Tili-instituuttisäätiön palakkahallinnon asiantuntijatutkinto. Eikä oo kuulemma heleppo.)

Hirvittää, jotta haukkasin liika suuren palan enkä läpääsekkää kokeeta. Silloon oon haaskannu työnantajan aikaa ihan turhaa ja saan hävetä silimät päästäni. En muuten hoksannu eres kysyä, onko kokeeta maharollista uusia.

Kouluutus tapahtuu täysin etänä. Se alakaa 6.10. ja kouluutukset on kerran viikos seuraavat 6 viikkua. Sitte on vielä ne kokeet 17.11. ja 24.11. Saas nähärä, kuinka ämmän käy. Jänskättää, innostaa, pelijättää! 😨

Ja samahan mallihin jatkuu

Tänään isännällä oli se lapra. Ja niinhän siinä kävi, jotta tuluppaa markkeeraava arvo oli koholla. Lähete tuli keskussairaalahan.

Oltihin sielä päivystykses joskus kolomen mais. Saattajaa ei päästetty ruuhkan ja koronatilantehen takia mukahan. Niimpä ajelin takaasi kotia.

Vasta puoli yhyreksän mais ehtoolla tuli soitto, jotta sais hakia melekeen näläkäkuoleman partahalla olevan miehen pois. Krillin kautta kotia…

Joo, lääkäri oli puhunu jostaki lihaslaskimotukoksesta, mikä näin maallikon mielestä on yhtä ku verituluppa. Ja ku kerran hoitoki on sama ku veritulupas.

Ei tietenkää tänään enää saatu lääkkehiä, mutta pitää huomenis ajella apteekille. Kuulemma ensi kolome viikkua joku hevooskuuri ja sen jäläkihin vielä yhyreksän viikkua vähä lievempää lääkitystä. Ja tukisukka jalakahan. Mä kattelin sille ny näin enshätähän omat lentosukkani. Venyyvät senki jalakahan eli ei oo niin tehokkahat ku oikiat tukisukat.

Lääkitykses on verenohennuslääke ainaki yhtenä, ku oli sanottu, jotta ei saisi tulla haavoja. Milläs varijelet, ku se menöö puupinolle, niin sen on sääret ja käsivarret aina klaapiilla. Vai tarkoottaako se ny sitä, jotta mun pitää ruveta puutöihin? 🙄

Mullaki on muuten aika arvauskeskuksehen keskiviikkona. Meen näyttämähän korvaani, jotta olisko putki jo puronnu ja tärykalavo menny umpehen. Jos vihiroonki sais mennä pesuulle iliman ainaasta korvan tuluppaamista.

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

*kelehen korona!

Näin kauan onnistuttihin väistelemähän, mutta nyt se tuliki sitte ihan puskista.

Viimme viikolla (oliskahan ollu torstaina) pomo tuli pyytämähän, jotta auttaasin kopioonnis, ku hänellä oli huono olo. Perijantaina mulla ittelläni oli töis aiva niinku kuumeenen olo, mutta otta ei kumminkaa tuntunu kuumalta.

Kotia tultua söin hyvällä ruokahalulla ja menin ruaan jäläkihin pesöhön pukuhuonehen klasit. Ne ku on ollu remontin jäläkihin pesemätä ja iliman verhoja. Siinä pestesnäni ihimettelin, kuinka mun voi olla niin vilu ku ei ny niin kylymä ilimakaa ollu.

Päätin kuriittani mitata kuumeen. 37,9 näytti mittari ja kurkku oli paisunehen tuntuunen. Sitte piti välillä yskiä. Tein koronatestin ja vaikka positiivinen viiva oli vielä heikko, niin se oli jo kumminki näkyvis.

Ajattelin, jotta on viisahinta heti pilata pomon viikonloppu ja laittaa viestiä, jotta se saa informoora työkaveriille altistumisesta. Mä ku en oo mihinää vaihees tullu tallettaneheksi kenenkää muun puhelinnumeroota.

Pomo vastas melekeen saman tien, jotta heiltä lähti justihin ampulanssi pois. Hän oli joutunu tilaamahan apua, ku kuumet oli noussu 38,5 asteehin, mutta koronatesti oli nekatiivinen.

Lauantaina mulla oli kuumetta jo 39,4 ja pomo laittoo viestiä, jotta hänellä on kova yskä. Mun yskä ei ollu kovin paha, enämmänki aivastelin ja niistin ja jalakoja vähä jomotteli.

Sunnuntaiaamulla pomolta tuli viesti, jotta työkaverillaki on korona. Kuumetta, yskänpuuskia ja lihassärkyä. Sitte tuli kertarysäyksellä tieto, jotta toinen ja kolomaski työkaveri on koronas ja yhyren työkaverin mies samoon. Yks työkaveri sentäs säästyy ku oli sairastanu jo aikaasemmin.

Maanantaina tuli vielä tieto, jotta kesätyöntekijäki on koronas. Tilanne oli ihan katastrofaalinen: koko lössi yhtä aikaa kipiänä!

Yks teki maanantain etätöitä kotua käsin, pomo oli toimistolla tekemäs viimmeesiä alvia ja järijestelemäs asioota vaikka oli ittekki huonos kunnos. Me muut pirettihin sairaslomaa eikä käsitetty, mistä ihimeestä me kaikki napattihin se yhtä aikaa. Oliko meillä töis käyny joku supertartuttaja? Kukaa meistä ei tienny, mistä olis taurin voinu vapaa-aijallansa saara. Huvittavaa oli myös se, jotta meistä jokahinen kuvitteli pomolle ilimoottaesnansa olevansa ainut sairastunu ja potenu huonua omaatuntoa siitä, jotta on tuonu taurin töihin ja altistanu työkaverit.

Maanantaina mulla oli vielä lämpöä 37 astetta ja lupasin mennä jo tiistaina töihin, jotta saarahan puolen kuun palakat maksuhun. Myös meirän kesätyöntekijä oli toennu tiistaiksi töihin.

Keskiviikkona tuli pari lisää ja torstaina viimmeenenki sairaslomalaanen. Eikä nuo siipat saanu väistettyä tätä tautia. Pomon mies, meirän isäntä ja kaks muuta miestä sai tartunnan.

Heti, ku testi perijantaina näytti punaasta viivaa, niin tein ittelleni sairashuonehen flikan kämppähän, jotten tartuttaasi isäntää. Pääasias makasin ja nukuun niin lauantain ku sunnuntainki. Pyhäehtoolla kuulin, ku isäntä alakoo yskimähän. Vahava epäälys oli, jotta se oli koronayskää.

Maanantaina olin paremmas kunnos ja raasiin ”tautivuoteheltani” lakanat pois ja pistin saunan lämpiämähän, jotta tarkenin pesuulle. Mutta mun piti petata flikan kämppähän vielä samana päivänä uuret petivaattehet, ku oli isännän vuoro kaatua petihin. Sen tauti onki ollu sitte aiva toista luokkaa ku mun.

Keskiviikkona se mittas kuumetta 40,4 astetta. En oo ikänä nähäny sitä niin huonos kunnos. Harkittin jo ampulanssin tilaamista, ku mietiin, jotta minen itte saa nuon isua miestä pirettyä pystys ja kuskattua lääkärihin. En sitte kumminkaa soittanu, ku se sanoo, jotta olo alakaa helepottaa.

Sen on vointi heitelly palijo isoommasti ku mun. Parempi olo oli vain väliaikaasta. Kuume on seilannu erestakaasi ja ruokahalu on ollu katees. Maku- ja hajuaisti on vääristyny, niin jotta kaikki kuulemma maistuu ja haisoo pahalta.

Eileen keitin riisipuurua ja sitä se pystyy syömähän ja otti lisääki ku sanoo, jotta tuli parempi olo, ku sai syötyä. Viimme yönä se oli aiva uinu hies. Oli vaihtanu paitaa monehen kertahan ja pussilakanaki oli aamulla aiva märkä.

Yöllisen hikoolun jälijiltä mittarihin tuli enää lukemat 36,6, ja mä ajattelin pestä hiet pois sen petivaattehista, jos tauti on ny vaikka voitettu.

Mutta, mutta… ehtoolla sillä oli taas kuumetta 37,8 astetta. Saas ny nähärä, kuinka kauan täs menöö ennen ku elämä palaa normaaliksi. Tai niin ku työkaveri sanoo: en ny tierä, jotta terveheksi, mutta jos eres ennallensa…

Niin joo – ja poijaltaki tuli perijantaina viestiä, jotta hänki on ny sitte koronas. Se ei saanu sitä silloon, ku morsmaikkunsa sairasti, vaan nappas sen ny ilimeesesti kans työmaalta.vSe alakaa vissihin olemahan kunnos, mutta makuaistis silläki kuulemma on vielä häikkää.

Onko maskii vai ei? (Sleeppareiden Järkee vai Ei -nuotilla…)

Täälä on erelleenki maskisuositus kauppoohin, mutta nyt on (yhtäkkiä?) tapahtunu selevä muutos niitten käytös. Ihimiset on vissihin kyllästynehet olemahan varovaasia, ku maskittomia näköö nykyään melekeen enämmän ku maskillisia. Tai sitte ne on tautinsa sairastanu ja kattovat maskin tarpeettomaksi. Toki meirän isäntäki on aikaa sitte jo heittäny maskit hiitehen, ku niitten narut kalavoo sen korvantaustan rikki.

Mä en oo vielä sairastanu ja työporukastaki vasta ensimmäänen on ollu tään viikon koronan takia pois. Vaikka maski ei kuulemma suojaa käyttäjäänsä, niin silti musta tuntuu joinki turvallisemmalta mennä kauppahan maskin kans.

Muistan aluuksi, ku maskin käyttäjiä kattottihin pitkähän. Hetken päästä ku tilanne paheni, kattottihin jo maskittomia paheksuvasti. Mä varmahan käytän maskia niin kauan, jotta maskittomat rupiaa taas kattomahan mua, jotta mikähän tuollaki viiraa.