Orottavan aika on pitkä!

Mä oon ollu jo kohta viikon ku kissa pistoksis, ku on niin monta pallua (= palloa) taas yhtä aikaa ilimas enkä tierä, saanko yhyrestäkää koppia.

Mulla on vetämäs viis työhakemusta, joihinka ei vielä oo tullu ”Valinta ei tällä(kään) kertaa osunut teihin” -vastausta.

Sitte on tuo koulutushakemus. Se nyt onneksi ehkä seleviää tiistaina, kun on se haastattelu. Mutta tuntuu, jotta tiistaihin on vielä pieni ikuusuus.

Mun mielialat on vaihrellu lairasta toisehen. Välillä on hyvin toiveekas ja tarmokas olo ja luja usko siihen, jotta kyllä asiat aina jotenki suttaantuu. Sitte on päiviä, ku yritän väkisin keksiä tekemistä, jotta aika kuluus nopiempaa. (Oikiasti ei tarttisi eres keksiä, ku joka paikka huutaa siivouksen ja järijestelemisen perähän.) Ja on päiviä, ku ei huvita yhtää mikää. 

Melekeen joka päivä oon ny kumminki käyny lenkillä, ku on ollu niin hienot ilimat. Yhtenä päivänä harijoottelin jopa polokupyörällä ajamista. Se käviki hyvästä reisilihastreenistä, ku tämä meirän kylätie on niin pehemoosta, jotta pyörä uppuaa siihen vantehia myöte.

Tänään olin kävellen lenkillä ja olin pukenu reirusti liikaa, niin jotta olin ihan hiestä märkä ku pääsin kotia. Ei ku suihkuhun ja vaattehet pyykkikoneehin. Hoksasin ny vasta, jotta pihallahan voi jo kuivattaa! Oikeen jo hekumootten sillä ajatuksella, kuinka hyvältä pihalla kuivatettu pyykki haisoo, kun sen tuo tupahan.

Ihanaa on ollu myöski seurata kevätlintujen tuloa: joutsenet, kurijet, kiuru, peippoonen, prätkä (= räkättirastas), töyhtöhyyppä. Ne ny ainaki on jo tullu. Ja kärpääset. 

Ens viikolla on onneksi helepotusta tieros tähän orotuksen tuskahan, jos tiistaina seleviää tuo koulutusjuttu. Keskiviikkona meemmä Raijan kans juhulistamahan molempien syntymäpäiviä syömällä napamma pinkeeksi. Ja torstaina mulla on parturi. Tai siis siinä tapaukses, jos pääsen kouluhun tai töihin. Jos en, niin sitte mä perun sen. Se on niin kallista lystiä, jotta siitä on ollu pakko tinkiä viimme aikoona. Oon viimmeeksi käyny parturis vissihin joskus marraskuus. Pää on aiva harmaa. Niin päältä ku sisältäki.

Mainokset

Hakemuksia, hakemuksia

Oulun keikan jäläkihin pirin pääsiääsen aijan paussia työkkärin sivuulta. Ja ku sitte tällä viikolla sinne ensimmääsen kerran kurkistin, niin totesin, jotta samat työpaikat täälä näyttää olevan ku ennen reissuaki. Silti mä käyn sielä joka päivä kattomas, jos jotaki hajettavaa löytyys. Ja nyt on sitte löytynykki.

Pari hakemusta oon taas pistäny matkahan. Tosin kumpiki oli ostoreskontranhoitajan vuoren mittaanen sijaasuus. Miks justihin ostoreskontrapaikkoja on tarijolla, ku mä oon teheny pääasias myyntireskontraa. Höh!

Ykskää hakemani työpaikka ei oo ollu sellaanen, jotta olsin voinu siliällä syrämmellä vakuuttaa, jotta oon teheny sitä työtä ennenki ja kyllä onnistuu. Mutta ei auta ku yrittää.

Työkkäristäki vastasivat tänään siihen mun soittopyyntöhön, jonka viikko sitte jätin… Ja vastaus oli, jotta en kuulu tällä hetkellä palakkatuettavihin. Ku mun tukirahat meni rautakauppiahalle koko siltä puolen vuoren aijalta, mitä sitä voirahan yhtäjaksoosesti maksaa. Sen jäläkihin joutuu kymmeneksi kuukaureksi ”jäähylle” eli pois palakkatuen piiristä.

Ja senki jäläkihin pitää olla uhkana, jotta vuoren työttömyysaika alakaa täyttymähän. Ja kaiken lisäksi pitääs työllistyä jollekki alalle, jota ei ennestänsä osaa, niin jotta on perusteltua maksaa sitä työnantajalle, kun se joutuu käyttämähän aikaansa ohojaamisehen ja opettamisehen. 

Haastattelus käyty

No niin, tänään oli se haastattelu. Mun mielestä meni ihan kohtuullisen hyvin siihen asti, ku juttelin vain pomon kans.

Ku tämänhetkinen työntekijä tuli kertomahan työstänsä, niin mulle tuli hänestä sellaanen vastahakoonen, jopa vähä vihamielinen vaikutelma. Sellaanen, jotta hän kattoo mua nenänvarttansa pitkin ja tuli tunne, jotta ”Sähän et ainakaa tuu mun työtäni tekemähän”. Jos hänellä on jotaki sananvaltaa seuraajansa valinnas – niin ku tietysti pitääski olla ku eihän kukaa muu tunne hänen työtänsä niin hyvin ku hän – niin se en oo varmasti minä.

Ymmärrän toki senki, jotta häntä varmasti harmittaa se tieto, jotta hänet olis vakinaastettu, jos kaikki muutokset olis ollu tieros aikaasemmin. Hän oli kuitenki ehtiny teherä oman ratkaasunsa jo siinä vaihees, ku kaikki palikat oli vielä ihan levällänsä.

Voi olla, jotta tää oli ihan vain mun omaa kuvitteluani, ku ne työt, mitä hän lujetteli, oli kaikki mun osaamisalueeni ulukopuolella. Lisäksi sielä oli listattu sellaasia tehtäviä, joita ei aikaasemmin ollu mainittukaa. Neki menöö pahasti ainaki epämukavuusalueelle, jos ei muuta.

Kovasti kuitenki yritin vakuuttaa olevani halukas oppimahan ja tekemähän töitä. Mutta se ei taira aiva piisata.

Niille on tulos muitaki haastateltavia. Mun etuna on kuulemma se, jotta oon paikkakuntalaanen ja se, jotta olsin kiinnostunu opiskelemahan työn ohes. Mutta sitte isoo miinus on tietysti se, jotten oo mitää heirän kuvaalemistansa töistä teheny ennen.

Mun piti vielä selevittää, onko se opiskelu ylipäätänsä maharollista ja mitä se vaatii. Sekä sen, jotta olisko mun palakkaamisehen saatavis palakkatukia. Kouluutuksesta laitoon Päivi-opettajalle sähköpostia. En viittiny soittaa, ku ajattelin, jotta se on kumminki justihin opettamas. Päivi oli mulle jo vastannukki:

Tämä koulutus toteutetaan niin että opinnot aloitetaan teoria 
opinnoilla. Näitä toki voidaan miettiä kohdallasi että mitä 
osaamista sinulla on ja jos mahdollista ne jätetään pois. 
Mahdollista on myös se että jos saat töitä tekisit taloushallinnon 
opinnot suoraan verkossa meillä ja jos saat töitä niin oppisopi-
muksella. Siihen voitaisiin liittää  opintoja esim. kirjanpidosta 
ja tilinpäätöksestä liiketalouden perustutkinnosta. Ne olisivat 
lähipäiviä.

Sitte yritin soittaa työkkärihin ja jonotin kahtehen eri otteehin varmahan ainaki 15-20 minuuttia ja kuuntelin särööstä nauhootusta ja välillä herrashenkilö huomautti, jotta sä voisit kyllä hoitaa asias netiski. Lopuuksi se kyllästyy muhun ja ilimootti, jotta sua ei voira pitää enää kauempaa langoolla. Jos haluat, niin voit jättää soittopyynnön ja sua yritetähän tavoottaa yhyren kerran tämän päivän mittahan. No, jätin soittopyynnön vaikka epäälin, jottei sieltä mitää kuulu. (Erelliskerralla ei nimittään kukaa soittanu.)

Yllätyksekseni se soitto tuli aika pianki. Mutta ei siitä ollu mulle mitää apua. Soittaja oli palavelutiskin ihiminen ja se sanoo, jottei hänellä oo mitää valtaa sanua tuohon palakkatukiasiahan mitää. Lupas laittaa soittopyynnön virkaalijalle, mutta niitten takaasisoittoaika on peräti viis työpäivää, niin jotta pahimmas tapaukses sen tieron saamisehen voi mennä toista viikkua ku täs on pääsiäänenki välis.

Laitoon sitte sinne työmaalle pomolle väliaikatietua, jotta oon yrittäny selevitellä asiaa, mutta tuohon palakkatukehen en vielä saanu selevyyttä. Ei jää ainakaa siihen luulohon, jotten oo teheny mitää asian etehen.

Eileen oli tullu taas yks hylyky työhakemuksehen. Mutta se oli muotooltu niin kauniisti, jottei siitä voinu pahoottaa eres mieltänsä: 

Kiitos hakemuksestasi toimistollamme avoinna olleeseen tehtävään.

Saimme peräti 111 hyvää hakemusta, joten niiden läpikäyminen oli haastava tehtävä.

Valintaprosessi on nyt valmis. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.

Haluan kiittää sinua kiinnostuksestasi ja toivotan samalla hyvää pääsiäistä ja alkavaa kevättä.

 Tänään puolestansa oli tullu työkkäristä haastattelukutsu sinne hakemahani kokopäivääsehen kouluutuksehen. Meen haastatteluhun 17.4. jos ei tämän työpaikan suhteen tuu sitä ennen selevyyttä.

Oon ollu joinki ihan pyörryksis vielä tuon Oulun reissun jäliiltä, jotten oo saanu oikeen mitää järijellistä aikahan ja pääsiäänenki pääsi vähä yllättämähän.

Niin jotta oikeen hyvää pääsiäästä sulle!

Mielenkiintoonen tarijous

Multa kysyttihin tänään, oonko tällä hetkellä töis. Ku selevis, jotta en oo, niin kysyttihin, kiinnostaasko työnteko. No totta kai kiinnostaa.

Ongelma on vain se, jotta kysees on kirijanpitäjän pesti eikä mulla oo koulutusta eikä kokemusta kirijanpirosta eikä varsinkaa tilinpäätöksestä. Tosin ei kuulemma nykyyselläkää kirijanpitäjällä oo minkäämmoista tutkintua, on työn kautta itteoppinu.

Mun mielestä kirijanpito on kyllä niin spesiaalihommaa, jottei sitä alaata tekemähän ihan kylymiltänsä.

Nykyynen määräaikaanen kirijanpitäjä on jäämäs pois toukokuun lopus ja pomo jää äitiyslomalle keskiviikkona ja hänen sijaasensa aloottaa torstaina. Kirijanpitäjän vakanssi on ollu määräaikaanen, koska heirän kirijanpitonsa oli ollu tarkootus siirtyä talousosastolle, mutta ei ny sitte siirrykkää. Kirijanpitäjä olis vakinaastettu, mutta se oli jo keriinny teherä uuret suunnitelmat ja niillä on kiirus saara uus työntekijä.

Paikkaa ei kuulemma täs vaihees laiteta avoomehen hakuhun justihin tuon kiiruhisen aikataulun takia. Mä en oo kirijanpitäjä (sitä vartenhan mä hain sinne kouluutuksehenki), mutta en suoralta käreltä tyrmännykkää vaan lupasin mennä torstaina käymähän ja kuullostelemahan, olisko musta siihen hommahan. Sanoovat, jotta kirijanpitäjistä on pulaa eikä heillä ollukkaa tieros yhtäkää, jota olisivat voinehet kysyä.

Olivat sen rautakaupan asiakkahia, mihinä olin töis, joten jonku verran tierän jo laskutuksen kautta, mitenkä tarkkaa kirijanpito sielä on. Jokaasta kohoretta seuratahan eriksensä ja lasku piti olla hyvin tarkkahan eritelty.

Kirijanpitäjälle kuuluu myös ostoreskontran hoito sekä muut hallinnolliset tehtävät.

Sen verran jo kattelin nuota koulutuksiaki, jotta tutkinnon vois suorittaa myös työn ohes. Se antaas ittelle varmuutta ja tietysti se olis myös yrityksen etu, jotta kirijanpitua hoitaas ihiminen, joka oikiasti tietää, mitä on tekemäs.

Mä sanoon isännälle, jottei mulla riitä uskua itteheni niin, jotta kuvittelisin seleviäväni siitä työstä. Isäntä kommentoo, jotta se justihin onki mun ongelma, jotten mä usko itteheni ja omahan osaamiseheni. Mutta hei, kysees on kirijanpitäjän homma! Eikä siinä olsi ku kuukausi aikaa opetella nykyysen kirijanpitäjän kans. Enkä tierä, kuinka palijo talousosastolta sitte vois jatkos saara apuja.

Voi olla, jotta jonsei tuu unetoon yö, niin ainaki on painajaasia tieros.

Meillä ei oo ikänä mitää – ja nyt sitte taas!

Meillähän (eläkelääsellä ja työttömällä) ei siis periaattees oo mitää sellaasta ohojelmaa, mitä ei pystyysi muuttamahan. Paitti sitte ku on jotaki, niin totta kai ne on yhtä aikaa. 😦

Me ollahan jo aikaa sitte lupauruttu koiranhoitajiksi flikan ja vävypoijan häämatkan aijaksi. Mutta eikähän se isännän silimäleikkausaika tullu justihin sille viikolle.

Ajateltihin ensi, jotta ei siinä mitää, hajetahan Metku tänne ja mä käytän isännän sielä sairaalanmäjellä, ku luulen, jottei sen oo viisasta itte sinne ajaa. Tai siis ainakaa ajaa sieltä takaasi. Mutta flikka sanoo, jotta koiran jalaat on ny niin huonos kunnos, jotta automatka olis sille liikaa puhumattakaa meirän rappusista.

Seuraava suunnitelma on sitte se, jotta me meemmä sinne päivää ennen ku nuoret lähtöö reissuhun, isäntä nakkaa ne seuraavana aamuna lentoasemalle ja ajaa takaasi kotia. Ja mä jäisin Metkun kans Ouluhun. Isäntä tulis sitte takaasi sinne, ku alakaa taas näkemähän jotaki.

Ja jottei vain olsi liika yksinkertaasta, niin täs on vielä yks liikkuva osa, mutta en usko, jotta sitä tarttoo nyt murehtia. Nimittään siinä eileen hakemasnani työpaikas oli laitettu työn alootusaijaksi justihin se päivä, kun meirän pitääs lähtiä Ouluhun. Mutta sitä ongelmaa ei vielä tartte täs vaihees murehtia, ku en oo eres saanu koko työtä. 😀 Hakemus oli kumminki menny perille, siitä oli tullu sähköpostihin tieto.

Niin joo, ja siitä leikkauskutsukirijehestä selekis seki, jottei siltä leikatakkaa sitä kaihia, vaan ne teköö vain laaserilla reiän silimän färikalavohon, jotta sieltä pääsöö painehet pois. Ja nyt mulle selevis vasta seki, jotta se kaihi onki toises silimäs. Mä olin luullu, jotta ne molemmat vaivat on samas silimäs ja ovat syy ja seuraus.

Silimälääkäris

Isännällä oli tänään heti aamusta aika silimälääkärihin. Mä lähärin aikani kuluksi joukkohon, ku oli puhet samalla käyrä ruokakaupas ja kattelemas isännälle takkia. Se ku on onnistunu sulattamahan erellisen takin hian johonaki… Ja sitä erellinen takki on kissahtanu (= kutistunut) kaapis.

Silimälääkäriltä tuli aika tyly tuomio: kohonnu paine molemmis silimis ja oikias silimäs alakava kaihi. Oli laittanu lähettehen silimäpolille leikkausta varte. Kuulemma joskus kuukauren päästä voi orotella kutsua.

Hmmm…. mitähän siitä tuloo. Isäntä muistaa vieläki pahalla mun serkkua, joka sattuu olemahan ensiavus töis, kun se joutuu menemähän sinne otattamahan roskan pois silimästänsä. Se oli aina vaistomaisesti pistäny silimän kiinni, ku hoitajat oli lähestyny silimää poistaaksensa roskan. Lopuuksi serkku oli ottanu pumpulipuikon ja pyörähyttäny silimäluomen kaksinkerroon sen ympäri siksi aikaa, jotta ne sai putsattua sen silimän. Sitä isäntä ei anna koskaa anteeksi 😀 Ei sille oo saanu ikänä laitettua silimätippojakaa, ku se onnistuu aina pistämähän silimän kii ennen ku tippa osuu. Epäälen, onnistuuko leikkaus puuruttamalla. Luultavasti joutuvat nuijanukuttamahan koko miehen.

Seki vähä harmittaa, kun se ny justihin pari viikkua sitte osti uuret rillit – ja useenhan kaihileikkauksen jäläkihin näkö muuttuu niin, jotta joutuu taas uusimahan. Olis ollu optikolta fiksu veto kehoottaa käymähän ensi silimälääkärillä, ennen ku valitahan rillit. Mutta kauppahan se on, joka kannattaa..

No, ei sitä jääty sitä harmittelemahan sen pirempähän, vaan mentihin ruokaostoksille ja katteltihin samalla isännälle sitä takkia. Ei löytyny ensimmääsestä kaupasta eikä toisesta eikä kolomannesta.

Isäntä eherootti, jotta käytääs kotona syömäs välillä ja jatkettaas vielä toisen naapurikaupungin Halapa-Hallihin. Niin tehtihin. Ja sielähän se takki oli. Heti ensimmäänen, minkä se sovitti.

Ku ei meillä sitte muuta asiaa ollukkaa, niin lähärettihin saman tien kotia. Kello ei siinä vaihees ollu ku vasta puoli kaks, niin mä nakkasin lakanat koneehin ja pesaasin ne. Tiskikoneski rupes olemahan jo niin täynnä, jotta sai senki pistää käyntihin. Ja ku vanhat tiskit oli pois pöyrältä, niin alakasin teköhön uutta. Tein kropsun                                (= pannukakun) uunihin. Tein sellaasella reseptillä, jonka nimi oli Maailman herkullisin pannukakku. Olihan makiaa ja rasvaasta. Ei ihan joka kropsun mieliteolla viitti tuollaasta teherä.

Lenkille ei teheny mieli tänäänkää, ku oli niin hyytävän viiltävä viima. Eikä pakkaanen oo tainnu laskia alle -15 asteen koko päivänä.

Uus surenkuoppa!

Kyllä se niin on, jotta tieto lisää tuskaa. Valitettavasti mulla on paha tapa lukia muutaki ku vain kirijoja.

Tänään osuu silimihini Uuren Suomen juttu mun ”lempiaiheesta”, aktiivimallista. Juttu pohojautuu Kelan johtavan tutkijan Pentti Honkasen plokikirijootuksehen. 

Honkanen kuitenkin tuo esiin, että mikäli työtön todella työllistyy, alkaa kiikkerä selvittely siitä, missä määrin on työllistytty ja tienattu ja miten tämä vaikuttaa etuuteen. Työttömyysturva on soviteltava työtulojen kanssa ”tai lopulta evättävä kokoaikaisen työn päiviltä tai ajalta, jolloin palkka ei enää mahdu sovitellun päivärahan raameihin”, Honkanen kirjoittaa.

– Kun työtön on ollut riittävän aktiivinen 65 päivän aikana tekemällä mahdollisesti osa-aikatyötä tai joitakin työpätkiä, seurauksena tästä voi olla päivärahan alentaminen, koska tällöin joudutaan noudattamaan sovitellun päivärahan sääntöjä. Tällöin otetaan tietenkin huomioon 300 euron niin sanottu suojaosa, joka on kohdistettava oikealla tavalla kuukausituloihin, Honkanen kirjoittaa.

Honkasen mukaan työttömän 300 euron suojaosaan mahtuva työ puolestaan ei välttämättä riitä täyttämään aktiivimallin vaatimuksia. Aktiivimallissa edellytetään pääsääntöisesti noin 18 tunnin työntekoa työehtosopimusten mukaisilla palkoilla 65 päivän maksujakson aikana.

– Ei ole itsestään selvää, että sovitellun päivärahan edellytyksenä oleva osa-aika- tai pätkätyö saati sitten 300 euron suojaosuuteen rajoittuva työ aina on riittävää, jotta se ”kalenteriviikon aikana tehtynä luettaisiin palkansaajan työssäoloehtoon” ja täyttäisi siten aktiivisuusehdon. Ainakin se on selvitettävä jokaisessa tapauksessa erikseen, Honkanen kirjoittaa.

”Alennus voi kohdistua myös soviteltuun päivärahaan – vieläpä suhteellisesti suurempana”

Tutkija Honkasen mukaan työttömyyspäivärahaan voidaan tehdä uudessa laissa määrätty alennus myös silloin, kun päiväraha ei ole muutenkaan täysi päiväraha. Lakiesityksen perusteluissa viitataan hänen mukaansa mahdollisuuteen, että 4,65 prosentin vähennys kohdistuu soviteltuun päivärahaan.

Lakiesityksessä todetaan kuitenkin, että työ ”todennäköisesti täyttää myös työllistymisedellytyksen”, jos päivärahaa sovitellaan ja siitä maksettava palkka ylittää 300 euron suojaosuuden, tutkija jatkaa.

– Jos kyse on jatkuvasta osa-aikatyöstä, näin varmaankin yleensä on, mutta lyhyempien työpätkien yhteydessä tilanne voi olla pulmallisempi. Jos työtulojen kanssa soviteltua päivärahaa aletaan maksaa sen jälkeen, kun täyteen päivärahaan on jo tehty 4,65 prosentin alennus, alennus kohdistuu myös soviteltuun päivärahaan, vieläpä suhteellisesti suurempana.

Honkasen mukaan aktiivisuusehto voi tällöin tietyissä tilanteissa olla jopa ankarampi kuin alkuperäinen ehto.

– Jos uusi 65 päivän jakso on alkanut siten, että päivärahaan on tehty 4,65 prosentin alennus, alennuksen saa keskeytettyä vain kahden viikon kokoaikaisella työllä. Tämä aktiivisuusehto on ankarampi kuin alkuperäinen ehto. Jos sitä ei täytä, alennus jatkuu seuraavan 65 päivän jakson alkuun asti, jolloin tilannetta tarkastellaan uudelleen, hän kirjoittaa.

Ei hyvää päivää!

Vetelää on!

Tänään on isännän syntymäpäivä. Se kielsi ostamasta mitää lahajaa, mutta myöntyy, jotta saan teherä kakun.

Ennen kakun kasaamista piti kumminki käyrä kaupas. Ja sitä ennen kantaa petivaattehet parvekkehelle tuuleentumahan.

Kauppareissulla törmäsin työkaverihin tuolta viimmeesimmästä työpaikasta. Sanoo ollehen niin hilijaasta, jotta heille on eherootettu talavilomien pitämistä nyt. Kyseli, miksen oo yhtää käyny. Oli rouvaki ihimetelly, onko hän loukannu mua jotenki, ku en oo pistäytyny. Tuumasin, jottei taharo viittiä tulla ku ei oo mitää asiaa. Liisa antoo luvan käyrä, vaikkei ostakkaa mitää 😀 Mutta on tympiää mennä toisten työpaikalle, niillä kun voi hilijaasenaki aikana olla muutaki tekemistä ku seurustella entisten työntekijöötten kans. Lisäksi tuntuu vähä kerijoolle menolta, ku oli puhetta, niistä laskutusten teoosta, mutta ku ei oo mitää kuulunu. Mutta nyt on vain ollu niin rauhallista, jotta he on keriinny hyvin teköhön laskutukset itte. Heillä on ny työharijoottelija, mutta ei oo kuulemma oikeen tehollista työntekua. Pakkaa vissihin paremminki vain haaveella hyllyjen välis. 😀

Oltaas varmahan plämpätty pirempähänki, mutta Liisa oli menos parturihin. Kyllä mun ny varmahan joku päivä pitää käyrä sielä, jotteivat luule mun aiva ylypistynehen. 😀

Kotia tultua kannoon petivaattehet tuvan puolelle lämpiämähän ja rupesin teköhön isännän kakkua. Mä oon aina tykänny teherä kakkuja ja ne on useen ollu jopa onnistunehia. Tänään ei ihan menny ku Strömsöös… Kokeelin uutta reseptiä. Jäi kuorrutus aiva liika veteläksi, ku en lukenu luin ohojeet huonosti.

Ku ”kakku” oli valamis, kerkesin laittaa lakanat petiihin ja sen jäläkihin piti ruveta (= ryhtyä) jo ruaanlaittohon. Ajattelin, teherä synttärisankarin mieliksi oikeen ”miesten ruokaa”. Siispä tänään oli tarijolla pernoja (= perunoita) ja pulled pork -soosia. Lihan ostin valamihina, en viittiny teherä itte aluusta asti. Olis pitäny alaata jo eileen ainoomahan. Seki näytti kelepaavan, vaikkei sekää menny ihan putkehen. Soosista tuli ensi liika sakiaa ja ku sitte lisäsin vettä, niin enkähän mä holahuttanu sitä niin reippahasti, jotta soosistaki tuli vetelää.

Ruaan jäläkihin isäntä tahtoo Minimanihin. Sielä oli joku porakones tarijoukses ja se kuulemma halus tarttoo ny justihin sellaasen. Kones ei kummikaa sitte ollu passeli, niin se jäi kauppahan. Mä en ollu yhtää shoppaalutuulella. Ainut, mitä mä koppahan keräsin, oli kaks taplettia (= tablettia). Mattoja vähä kattelin, jos olis löytyny olohuoneesehen uuret, mutta tulin sitte siihen tuloksehen, jotta vanhat saa luvan kelevata. Isäntä löysi jotaki pikkusälää euron laariista ja sitte se halus irtokarkkia, kun ne oli tarijoukses. Ihimiset oli aiva hulluna sekaamas niillä karkkiloorilla, oikeen niitä oli sielä jonoksi asti. Varmahan kaks kilua karkkia oli pitkin laattiootaki. Mua ei nuo irtokarkit houkuta, ku kaikki räkänokat käy sielä kaivelemas. Yök!

Ei käyty mihinää muolla kaupoos. Isäntä olis varmahan halunnu, mutta mä sanoon, jottei enää yhtää huvita käyrä shoppaalemas, ku koko aijan pitää miettiä rahaa.

Kotia tultua maistettihin kakkua. Isäntä meinas, jotta kyllä se tuloo syöryksi… Hyvin on näyttäny tekevän kauppansa.

Kotia tultua totesin, jotta ku päivän teema vaikuttaas olevan vetelyys, niin mäki alakaan veteläksi. En oo viittiny teherä enää yhtää mitää. Paitti piti mun tilata isännälle Kärkkäisen verkkokaupasta Makitan porakones. Se oli kuulemma sen syntymäpäivälahaja ittellensä.

Oommä täs ehtoon mittahan hieronu vähä käsityökauppoja. Ku pistin sinne feispuukkihin niitä töitäni myintihin, niin sieltä on ny varattuna kolome tuukia (= liinaa) ja sitte on poikinu tilauksia. Tosin osa on niin hankalia, ku mulle lähetettihin vain kuva, jotta tälläset, mutta minen tierä, mistä mä löyrän ohojeen… Kattotahan kuinka akan käy, pitääkö hetken päästä ottaa kaikki kuvat pois ku mä en kovin tärkiää niitä tilaustöitä tee. Tosin nää on ny sukkia, pöytäliina, hartiahuivi ja tyynynpäällisiä.

Tilit tarkastettu

Meillä kävi eileen tarkastaja tutkimas tuon mun tekemäni osaston kirijanpiron. Kyllä se kuulemma kelepas sille. Nyt saa isäntä sitte järijestää kevätkokouksen koska tahtoo. Muuta ihimeellistä ei sitte tainnu eileen sattuakkaa. Eikä tuokaa ny niin ihimeellistä tietysti oo, ku joka vuosihan ne käyrähän tarkastamas.

Saunoomas käytihin ehtoolla.

Tänään yritti vähä aurinko kajastaa ja ilima oli lämmenny sen verran, jotta päätin lähtiä lenkille.

Meinas kumminki tulla syränpysährys jo muutaman saran metrin jäläkihin, ku yhyrestä naapurista tuli koira tielle asti ”toimittamahan” mulle. Se ei oo pahantahtoonen ja mä siinä jotaki sille höpäjin ja yritin komentaa takaasi omalle pihalle, ku oli autoki tulos. Samas sieltä pihasta ryntäs toinen koira – kultaanen noutaja – suoraa sen auton etehen tai kylykehen. Se tuntuu niin kauhialta, jotta mä huomasin vain nostaneheni käret korville. En tierä, minkä tähäre. Siksikö, ku se tömährys kuullosti niin ihnottavalta?

Koira ei ainakaa päällisin puolin näyttäny loukkaantunehen, sinne se juoksi takaasi pihalle, mistä oli tullukki. Autokuski pysähtyy ja tarkasti autonsa. Ei näyttäny siihenkää tullehen mitää, joten se päätteli, jottei koirankaa käyny kuinkaa! Hetken se kuruuli sinne taloon pihalle ja lähti sitte jatkamahan matkaa. Mä yritin kattua rekisterinumerua, mutta auton perä oli niin lumes, jotten nähäny ku ensimmääsen kirijaamen. Ja olin vissihin niin pelijästyksis, jotten hoksannu kattua eres auton merkkiä.

Ja ku se autoolija lähti siitä ja koirat meni takaasi taloon pihamaalle eikä sieltä näkyny tulevan ketää, niin minäki – tyhymä – lähärin jatkamahan lenkkiäni. Sielä lenkillä rupes vasta pelijästys menöhön ohi sen verran, jotta päätin kotomatkalla poiketa sinne taloohin ilimoottamahan, mitä tapahtuu. Vaikkei koiras heti näkyny mitää, niin voihan se tulla viiveellä. Koira varmahan hetken juoksoo murtunehellaki jalaalla, ku se pelijästyy.

Niimpä mä takaasi tulles kävin kertomas, mitä tapahtuu. Oli kuulemma vielä hoitokoira. Tosin se isäntä sanoo, jottei siitä ainakaa oo mitää huomannu, samalla lailla kauskottaa ku ennenki. Sanoo, jotta se on oppinu itte aukaasemahan oven ja oli omin lupinensa pihalla.

Kotia tultua kävin kattomas taas työpaikkoja. Tai olisin käyny, jos työkkärin sivut olis toiminu… Äsköön kattoon uurestansa. Nyt ne pelas, mutta ei sielä ollu muuta uutta ku joku rahootusneuvojan homma tuola 60 km:n pääs. Ja vaarittihin luonnollisesti rahootusalan kokemusta. Ei siis mulle mitää.

Sähköpostis oli Ruottin-velijeltä kuulumisia. Vastasin siihen ja pian sen jäläkihin soi puhelin. Velii soitti ❤ Mä itte oon niin huono soittelemahan, jotta mä torella harvoon tartun oma-alootteesesti puhelimehen.

Ai niin – toissapäivänä täälä tintit jo viritteli ti-ti-tyytä. Heti ku oli sellaanen ihanan aurinkoonen päivä. Melekeen alakoo jo ittelläki kevättämähän. 😀

Vähä sitä ja vähä tätä

Tänään on ollu ihana, aurinkoonen, joski kylymä talavipäivä. Äsköön mittari huiteli -22 asteen paikkeella.

Aamulla, ennen asioolle lähtyä kerkesin pestä hantuukipyykin.

Isäntä halus uuret silimälasit ja sillä oli tänään aika optikolle. Samalla reissulla hajettihin Biltemasta uusia palovaroottimia, ku meirän varoottimet on ties kuinka vanhoja. Isäntä oli jostaki lukenu, jottei yli 10-vuotiahat varoottimet oo enää luotettavia. Ja nuos uusis varoottimis on ny jokku Li-ion -patterit, joittenka pitääs kestää sen 10 vuotta. Puolta kallihimpiahan ne tietysti oli ku tavalliset 9V paristolla toimivat.

Mä löysin sieltä ittelleni uuret kuulokkehet tähän tietokonehelle 7 eurolla. Tai isäntä ne kyllä maksoo… Aina joskus pistän luurit päähän, ku katton jotaki vireota tai kuuntelen musiikkia ja isäntä vahtaa televisiota. Raskaskuuloosena se huurattaa sitä niin lujaa, jotta mäki useemmiten täälä taloon toises pääs tierän, mitä se kattoo. Sen takia tartten kuulosuojaamet  haluan käyttää kuulokkehia. Vanhoosta oli pehemustehet hajonnu ja niitä oli tosi ikävä pitää.

Mutta joo, isäntä sai rillit valittua ja ne tuloo joskus muutaman viikon päästä. Lisäksi sitä oli kehootettu käymähän silimälääkäris, ku kuulemma toisen silimän painet on koholla. Tai kuulemma sielä hyvän ja huonon rajoolla. Mä eherootin, jotta sitte, kun tieto rilliistä tuloo, niin tilatahan aika silimälääkärille. Tulis seki asia hoirettua samalla kertaa.

Silimälasiliikkehestä jatkettihin matkaa isännän siskoon ja sen miehen työ kyläälemähän. Oli kyllä maisemat niin silimiä hiveleviä, jotta oli oikeen mukavaa kattella siitä apukuskin paikalta.

Takaasi kotona oltihin joskus vähä ennen kuutta ehtoolla. Kotona tryykäsin (= ryntäsin) heti konehelle koittamahan kuulokkehia. Toimii 😀 Ei istu niin hyvin päähän ku vanhat, mutta empä mä ny niitä niin hirviän palijo piräkkää.

Kattoon samalla tietysti työpaikkoja. Ei mitää uutta. Sähköpostiski oli taas vain ”Valitettavasti valinta ei kohdistunut teihin tällä kertaa” -viesti. Ei tullu musta toimistosihteeriä tilitoimistohon. 😦 Alakaa vähitellen usko hiipua, ku ei enää pääse eres haastatteluhun asti.