Kyllä mä rattilukon ymmärrän!

Mä oon taas osoottanu tyhymyyteni sen seittemällä lailla etenki töis. Montako kertaa saa töpätä ennen ku pistetähän pihalle?

Ensi mä hajotin reijittäjän. Mulla oli vain yks paperi reijitettävänä ja seki jäi jumihin sinne reijittimen kitahan. Ei millää irti. Yritin ravistella sitä aparaattia ja varovaasesti nitkuttaa paperia irti, mutta ei! Hain toisen reijittimen ja kysyyn pomolta, jotta heitetähänkö se piloolle menny roskihin vai mitä. Se sanoo, jotta hän voi vierä sen kotia, niin miehensä saa kattua, saisko sen vielä kuntohon.

Mies oli kattonu sitä ja torennu, jotta vois auttaa, jos aukaasis tuon lukon tuosta sivusta. Tä? Minkä lukon? Moon (= mä oon) ollu yli kolomekymmentä vuotta toimistotöis, enkä oo koskaa kuullukkaa, jotta reijittimes on lukko! Mitä iankaikkista sellaasella on virkaa? Rattilukon mä ymmärrän, jottei autolla päästä luvattomasti ajelemahan. Pitääskö sitä laittaa reijittimensä töistä lähties lukkohon, jottei kukaa toinen sillä vain luvatta reijitä? Kyllä tuli plonri (= blondi) olo.

Tänään mä tein pahemman virheen. Ajoon asiakkahalle alv:n – ja lähetin alv-ilimootuksen verottajalle ja tilisiirron asiakkahalle – ennen ku olin kirijannu ostovelaat. Piti laittaa äkkiä viestiä perähän, jotta älä vain maksakkaa sitä, mä teen sen uusiksi. Ja pitihän mun pomollekki tunnustaa, jotta pielehen meni taas nuon niinku vaihteeksi. En vain yhtää ajatellu, jotta asiakkahalla on ny tilinpäätös ja se viimmeenen kuukausi pitääki teherä vähä eri lailla ku aikaasemmat kuukauret.

Pitää varmahan vielä maanantaina varmistaa, mitä muuta mun pitää ottaa huomiohon ennen uutta alv-ajua.

Jäi kyllä harmittamahan suuresti, mutta ei sille ny enää mitää mahara. En tierä, kuinka kauan se asiakas antaa mun jatkaa kirijanpituansa, ku tuntuu, jotta koko aijan mä töpeksin jotaki. Yritän ny kumminki olla pilaamatta koko viikonloppua tällä asialla.

*** 

Lisäksi tänään kävi työmaalla yks mysteerimies. Se oli mun asiakkahan asialla ja mun piti ottaa sille kopioota joistaki tosittehista. Se rupes toimittelemahan mulle ku vanhalle tutulle. Se tiesi, mihinä mä asun ja kertoo itte asuvansa naapurikyläs. Sanoo, jotta hän on ollu yhtä aikaa koulus, tosin kansalaaskoulun puolella ku mä olin oppikoulus. Sitte hän kertoo yhyren kansakouluaikaasen luokkakaverin kuulumisista. Mutta sitä hän ei kertonu, kuka hän on enkä mä keherannu kysyä. Eikä tienny kukaa työmaallakaa sen nimiä. Kyllä on noloo tilanne, ku toinen tuntoo ja itte ei.

Ei oo muuten pitkäkää, ku töis puhuttihin kaffettunnilla, jotta kuinka sitä fiksusti kysyys toiselta, jotta kuka sä oot, mutta ei me tairettu siihen mitää pätevää konstia keksiä tai ainakaa mä en ny täs kohtaa sitä muistanu.

***

Eikä kotona mee sen paremmin. Mä oon ny kolomena ehtoona yrittäny trimmerillä niittää tien vieren ojaa. Mutta arvakkaa, onko onnistunu. Niin, ei ookkaa.

Ensi akku oli tyhyjä. Seuraavana ehtoona akku oli larattu, mutta kones ei pysyny käynnis. Vika oli kuulemma sitte siinä, jottei akku oli ollu huonosti paikallansa… Eileen ehtoolla akku oli kunnolla kiinni ja kones käy – mutta siimanperskeles ei kestäny. Kaks kertaa mä yritin, mutta ku en puolta metriä pääsny etehenpäin ku siima katkes eikä luistanu automaattisesti esille, ku se oli kuulemma kelattu sinne väärin päin, niin päätin luovuttaa. Saaga hei, meirän puutarha on päättäny sittekki villiintyä. 😀

Mainokset

Erelleenki ihan paras työpaikka!

Tällä viikolla on keriinny tapahtua palijo ja kaikellaasta (= kaiken-laista).

Oon perehryttäny harijoottelijaa palakanlaskentahan, jotta se voi teherä siitä näytön ens viikolla.

Työmaalla kävääsi yks puolituttu ihiminen, joka ilimeesesti on myös tulos harijootteluhun johonaki vaihees.

Meillä on tulos työterveystarkastukset. Ensi pitää mennä antamahan roupping verinäytteet laprahan. Sielä otetahan verenkuva, rasva-arvot (kääk!) ja paastosokeri.

Ja sitte ens kuun aluus pitää mennä vastahanotolle. Sinne pitää täyttää kolomisivuunen esitietolomake. Saas nähärä, minkämoiset sapiskat sieltä tuloo. Mähän oon lihoonu ainaki 6-7 kilua sen jäläkihin, ku lopetin tupakinpolton. Ylipainua on jo 15 kilua. Eikä loppua tunnu näkyvän. Ja ku suurin osa tuntuu kertyvän tuohon mahahan, niin varmasti on sisäelinrasvat ”kohorillansa”. Vyötärönympärys mulla ei ikänä oo ollu alle sitä tervehellisenä pirettyä 80 senttiä. Voin tunnustaa – ku sen jokahinen omin silimin kumminki näköö – jotta tällä hetkellä mittanauha vielä piisaa (= riittää), mutta ei enää kauaa. Ympärysmitta oli 105 cm. Niinku näjettä, niin kyllä mä tierän, mihinä vika on, mutta ku en vain saa aikaaseksi tehtyä sille mitää.

Tänään sain kuulla, jotta meirän tradenomiharijoottelija aloottaa ”oikiat” työt ens kuun aluus. Se valamistuu vasta joulukuus, mutta sillä ei enää oo koulua ku yksittääsiä päiviä. Ja se on oikiasti tosi hyvä työsnänsä. Siitä tuloo pomon ”oikia käsi” – tai sitä se on kyllä ollu jo nykki. Ja koska sillä on pareet koulutus ku meillä muilla, niin se tietysti pääsöö heti vähä paremmille palakoollekki.

Mutta ei meitä muitakaa huonosti kohorella. Tänään pomo ilimootti, jotta saan pistää meille poonukset maksuhun. Pirempiaikaasille työntekijöölle isoommat, ku ovat koko vuoren tehenehet ahkerasti töitä ja mulle pieneet, ku oon keriinny olla vasta kaks kuukautta taloon kirijoolla. Mutta emmä oo ikänä mihinää työpaikas saanu mitää poonuksia, niin jotta mähän olin aiva otettu taas tästäki.

Yhyres työpaikas lupaaltihin tulospalakkioota, mutta tavoottehet pistettihin aina sellaasiksi, jotta niitä ei ikänä kaikilta osin saavutettu. Töitä tehtihin hulluna, mutta siitä ei hyötyny lopuuksi ku työnantaja.

Seki selevis tänään, jotta taloushallinnon ammattitutkinnon harijoottelijaa pomo ei tuu palakkaamahan. Sillä on ny kaks viikkua aikaa teherä näytöt ja kuun vaihtees loppuu harijoottelu. Täytyy sanua, jotta oon vähä yllättyny, koska se on hyvä työsnänsä ja on varmasti ollu hyväksi avuksi. Mutta samalla oon vähä helepottunu (saako näin sanua?), koska tää on se uskonnon tuputtaja. Vaikka ei se enää oo sitä tyrkyttäny ja ollahan tultu ihan hyvin toimehen ja on löyretty jo vähä yhteestä huumoriaki.

No, toisaalta ymmärrän senki, jotta ku pomo on ny reilun kaharen kuukauren sisällä palakannu kaks uutta työntekijää, eli firman henkilöstömäärä on kasvanu kolomesta viitehen niin lyhkääses aijas, niin hetken pitää kattua, pystytähänkö me tuomahan lisäarvoa taloolle, eli saarahanko riittävästi tulosta aikahan ennen ku tietää, onko varaa palakata vielä uusia työntekijöötä.

Se on nimittään vain aika isoo menoerä, mitä työnantaja joutuu satsaamahan työntekijööhin palakan lisäksi. Vaikka mäki oon taloon pienipalakkaasin, niin aika vaikia munki on saara niin palijo päivän mittahan laskutettavaa, jotta tienaasin eres sen oman palakkani verran. Läheskää kaikki työt ei oo laskutettavia, vaan palijo teherähän sitä taustatyötä, mikä ei välttämätä asiakkahalle näjy eikä sitä voira siltä veloottaa.

Meirän pikkulapsi täyttää tänään 29 vuotta. Soitin sille äsköön onnittelupuhelun. Sillä oliki sielä varsinaaset pirskeet menos. Olivat joutunehet lähtemähän Mortin kans eläänlääkärihin, ku nyt se on alaannu kuseskelemahan kotonaki. Oli käyny kusaasemas sinne vieraskamarin soffalle, mihinä meki nukuttihin. Pyysin poikaa ilimineeraamahan, mitä sielä sanotahan.

Eileen ehtoolla menin töistä päin ensi kukkakauppahan hakemahan kimpun (valakoonen piooni ja kaks punaasta ruusua), siitä pyöräälin kirijastolle hakemahan lujettavaa ja sieltä vielä Lauran työ. Laura on Pännäringin aijoolta tuttu ja Lauran kans kävimmä silloon vuosia sitte Helsingis palakintojenhakureissulla. Nyt Laura on koonnu – tai hänen tekstiistänsä on koottu kirija, jonka hän halus lahajoottaa kaikille Pännärinkilääsille – nykyysille ja entisille. Ei suostunu ottamahan siitä hintaa.

Yllätyyn, ku näin hänet. Hän oli kutistunu meleko pieneksi sitte viimme näkemän ja liikkuu tosi huonosti. Laiha hän on ollu aina, mutta nyt tuntuu, jotta oli menny kaikella lailla kasahan. On kuulemma ens viikolla menos tutkimuksihin ja epääli, jotta mahtaako hän sieltä vielä tulla omin jaloon takaasi. Mä yritin lohoruttaa, jottei ne tekisi sellaasta tutkimusta, joka olis vaaraksi. Mutta ikää on kumminki jo jonku matkaa yli 80 ja varmasti toipuminen voi olla hitahampaa. Velijensäkki oli joutunu hilijattaan saattelemahan hautahan, seki on varmahan syöny voimmia.

Oliskahan täs ny yhyreksi kertaa. Tästä tuli melekoosen sekava, ku on muka yhtäkkiä niin monenmoista kerrottavaa ja kaikki piti änkiä yhtehen juttuhun.

Pelijästys

Istuun eileen ehtoolla puoli kymmenen mais kaikes rauhas täs konehella pelaalemas ku isäntä huikkas olohuonehesta, jotta ”Onkahan velijelläs joku hätä, ku sielä on ampulanssi”. Aiva varmahan on, jos se on itte soittanu ittellensä apua.

Isäntä tuumas, jotta ”Kyllä sä voit mennä sinne kattomahan, se on sun velii.” Ja niin mä menin.

Velii kertoo, jotta on vähä ”puristanu rinnasta”. Kuulemma jo erellispäivänä, mutta ku se oli menny ohi, niin ei ollu sitä sen kummemmin ajatellu.

Eileen ehtoolla kipu oli alaannu uurestansa ja tullu sen verran kovaksi, jotta oli päättäny soittaa apua. Ja hyvä oli, jotta soitti, sielä näkyy syränfilimis muutoksia.

Velii pyysi mua soittamahan tyttärellensä ja ne kerkes muutaman sanan vaihtaakki ennen ku velijiä lähärettihin viemähän sairaalahan. Pillit päällä oli menty ja matkalta soitettu lääkärille. Sairaalas oli ollu leikkaussali valamihina ja velii oli viety suoraa sinne. Pallolaajennuksen olivat joutunehet tekemähän johonki isoohin suonehen.

Kaharen infarktin jälijet sielä oli ollu nähtävis. Se erellispäiväänen kipu oli ollu pieneet infarkti ja eileenen sitte isoompi. Minäkää en hoksannu, kuinka vakava tilanne oli, ku velii itte oli niin rauhallinen.

Velii soitti jo yöllä leikkauksen jäläkihin tyttärellensä, jotta leikkaus on ohi ja hän viettää loppuyön teholla. Tytär soitti mulle sen jäläkihin.

Tais olla yhyren mais, ku lopeteltihin puhelua. Eikä heti sen jäläkihin saanu nukuttua. Vähä jäi yö lyhkääseksi ja risaaseksi, mutta ei se haittaa. Pääasia, jotta velii sai aijoos apua.

Tytär oli sitä käyny tänään töiren jäläkihin kattomas ja ollu velijen seurana niin kauan, jotta se oli pääsny teholta osastolle. Ilimeesesti kaikki on nyt niin hyvin ku olla voi. Tytärki kuullosti helepottunehelta ja ilooselta.

Ainaki lauantaihin asti pitävät sairaalas. Sitte on kuukauren sairasloma eres ja rajootuksia nostelemisehen ja ponnistelemisehen. Firman oven joutuu varmahan laittamahan toistaaseksi säppihin.

Tytär lupas tulla tuohon isänsä työ niin kauaksi aikaa ku tarvitahan. Eikä isänsä ollu kuulemma pistäny yhtää hanttihin. Onneksi. Kyllä sitä sais murehtia, jos se siinä yksin olis.

Kyllä sitä pelijästyy ku taas tajus, jottei eres me olla ikuusia. Mitä vain voi sattua. Koska vain, kellekkä vain.

Tuos, ku kävin lenkillä, vaikka niin suunnattomasti sitä inhoanki, mutta tajusin kyllä, jotta oikiasti mun pitääs olla iloonen, ku pääsen sinne. Kaverin jalaat on nivelrikon takia sellaases kunnos, jotta se ei pysty lähtemähän lenkille vaikka haluaas ja velii makaa sairaalas piuhoos kiinni ja sieltä päästyänsä se saa aloottaa varovaasesti kolomensaran metrin lenkillä. 

 

Metku-raukka! (osa 2)

Ei loppunu Metkun piina vielä leikkauksehen. 😦

Flikka laittoo tänään viestiä, jotta olivat ”vaihteeksi” joutunehet käymähän eläänlääkäris. Koira oli saanu eileen jonku reaktion lääkkehestä ja se oli joutunu nelijäksi tunniksi tiputuksehen.

Ja kaiken lisäksi sillä oli torettu haimatulehruski. Sille ei välttämätä ikänä löyry seliitystä. Se voi olla monen asian yhteessumma. Ja ku tuota ikääki Metkulla jo alakaa olla. 😦

Lääkkehet on ny kumminki vaihrettu ja koira voi toistaaseksi vähä paremmin. 

 

Metku-raukka!

Vastahan se Metku oli tammikuus leikkaukses, ku kylijestä poistettihin isoo patti. Härin tuskin oli siitä toipunu, ku eres oli taas uus leikkaus.

Se oli oksentanu jo muutamana aamuna, mutta maanantaiaamuna oli oksennuksen joukos ollu vähä verta. Olivat käynehet siitä eläänlääkärillä ja syyksi huonohon olohon oli torettu aluullansa oleva kohtutulehrus, joka ei ollu ilimeesesti kovin ärhäkkää sorttia. Mitää muita oireeta ei ollu ja flikka sanooki, jottei hän olsi mitää hoksannu, jos oksennus olis ollu normaalia. Koirathan ny aina välillä oksentaa iliman sen kummempaa syytä.

Heti tiistaiaamulla oli leikkaus. Flikka pelekäs koiran puolesta, ku nukuttamiset on ollu sille aikaasemminki rankkoja. Rahasta se ei niinkää murehtinu, vaikka vakuutukses oli erellisen leikkauksen jäliiltä jo katto vastas.

Metku oli viety tiistaina heti aamukahareksalta eläänlääkärille. Flikka oli ollu mukana, ku se oli rauhootettu. Ja jo varttia vaille ykstoista siltä tuli viesti, jotta koira on kotona ja vissihin kaikki oli menny hyvin. Ei ollu kohtu ruvennu vielä märkimähän, mutta se oli ollu vain aijan kysymys, kun sisältö oli ollu jo samiaa.

Flikka oli ottanu palakattoman vapaan tiistaille ja vävypoika pekkasen eiliselle, jottei tarvinnu toipilasta jättää yksin. Aika pöllys koira oli kuulemma kotiutuesnansa ollu, mutta parempi niin, jottei oo kovin kipiä.

Mutta on se raukka monenmoista vaivaa saanu kärsiä. Onneksi nuoret otti sille heti aluus vakuutuksen. Se on kyllä maksanu ittensä takaasi jo monikertoohin. 

 

Vispipuurua!

Mun teki täs joku aika takaperin mieli vispipuurua, ku en muista, koska olsin viimmeeksi teheny. Tänään oli pakko sitä saara. Olihan se hyvää pitkästä aikaa. Se on muka vain niin aikaavievää, jottei ainakaa arkena viitti ruveta töiren jäläkihin tekemähän. Siinä samalla muistelin muitaki lapsuuren herkkupuuroja: ruispuurua, ruis-marijapuurua ja ohoravelliä. Pitääkähän mun niitäki joskus koittaa teherä.

Poika tuos soitteli, ku kohta on menny kaks kuukautta kun se jäi työttömäksi, mutta ei oo vieläkää kuulunu rahaa mistää. Se oli saanu jo työkkäristä myönteesen lausunnon, mutta sitte ne oli havaannu, jotta poika oli vahingos ilimoottanu ensimmääseksi työttömyyspäiväksi irtisanomispäivän. Silloon se on kumminki ollu vielä töis. Sitä oli pitäny selevittää ja sen jäläkihin työkkäri oli teheny kielteesen päätöksen sen yhyren päivän osalta, mutta Kela ei ny suostu ymmärtämähän, vaan ne orottaa aina vain työkkäriltä uutta lausuntoa…

Ja poika orottaa rahaa. Ja velekoojat kans. On kuulemma alaannu jo maksukehootuksia tipahrella postilootahan.

Yllätysvieras

Eikä tää viittaa siihen Cecelia Ahernin kirijahan, jonka mä hilijan luin, vaan me saatihin yllätysvieras. Tai ihan tuttuhan tuo on. Poika ilimootti nimittään torstaiehtoolla, jotta hän tuloo viikonlopuksi tänne. Sopivasti, ku isällänsä on huomenna syntymäpäivä. Vaikka ei se kuulemma sitä ollu muistanu.

Töis on ollu välillä kiirusta ja välillä hilijaastaki. Näytöt ei oo tällä viikolla eristyny mihinkää päin. Paitti, jotta se tilinpäätös saatihin tehtyä loppuhun. Niin – ja tiistaina sain palakanlaskennan näytön suoritettua. Tosin kukaa ei oo sitä sen kummemmin tarkastanu, mutta laskin ne palakat, jokka mulle oli näyttöhön sovittu. Luulisin, jotta palakanlaskennan osio menöö kivutta läpi.

Ens perijantaina on arvioontikeskustelu. Se on sovittu tilinpäätöksestä, mutta mä vähä haaveelin, jotta jos olis saanu niputettua muukki näytöt siihen, mutta ei taira onnistua. Pomo on kiinni alvien teos eikä kerkiä ny mun juttuuhin perehtyä.

Mun pitääs saara siltä tierot yhtä ulosottohakemusta varte. Ku saisin sen tehtyä, niin olis laskutuksen ja myyntireskontran näyttö kasas.

Sitte mä tarttisin tieron, minkä firman veroilimootuksen voisin yrittää teherä. Ku saisin sen tehtyä, niin tilinpäätöksen näyttö olis sillä suoritettu. Ei mulla kyllä oo minkäämoista käryä, kuinka se teherähän. Tai no – osakeyhtiön veroilimootuksesta vähä, muttei oikeen muista.

Sitte olis vielä kuukausikirijanpito ja alv-tilitys. Eileen tuotihin tammikuun tosittehet. Mappi on pomolla, joten mä en tierä, onko joulukuu jo kirijattu ja alvit laskettu. Jos ei, niin niitten tekemisehen on niukasti aikaa, ku alvien maksupäivä on tiistaina.

Tammikuutahan on sitte ruhtinahallisesti aikaa kirijata. Joku ehkä kerkiääs vielä opettaa mulle kuunvaihtehen ja alvin ja OmaVero-tilin täsmäytykset.

Palakkojaki sielä on ens viikolle ja palakkatietoilimootusten tekoa tämän viikkoosista palakoosta. Osan mä pystyn tekemähän suoraa toisesta palakanlaskentaohojelmasta, mutta toinen ohojelma vaatii mobiilikirijautumisen, eli siihen mä tartten aina joko työkaverin tai pomon, joilla on ne valtuuret kirijautua tulorekisterihin. Välillä on vähä hankalaa saara kumpaakaa siihen, ku niillä on luonnollisesti palijo muutaki tekemistä ja tuntuu, jottei aina passaasi olla häirittemäs.

Ja se uus kirijanpitäjä – seki on opiskelija. Se on kylläki teheny pitkähän kirijanpitua, mutta tutkinto puuttuu ja sitä se on ny suorittamas. Se pistettihin heti tekemähän maatalouskirijanpitua, joka on kuulemma aiva oma taitehenlajinsa. Ja ilimeesesti tämä tapaus vielä eritoten. Ei mitää ohojausta eikä työhön perehrytystä. Siitä vain töihin heti. Mutta näköjään se häneltä onnistuu. 🙂

On muuten sama tyyppi, jonka tilalle mua kysyttihin vajaa vuosi sitte.

Viimme yön kattelin painajaasia näytööstä. Tilinpäätökses olin kirijannu yhyren 22 euroa siivouskuluuksi ku olis pitäny kirijata kiinteistönhoitokuluuksi. Ei menny näyttö läpi.. Sitte takkusin palakkojen kans. Heräälin vähä väliä aamusta, mutta en jaksanu nousta ja aina ku nukahrin uurestansa, niin samat painajaaset jatkuu.

Tänään oon leiponu kakkupohojan ja äsköön kostutin ja täytin sen. Saa huomenaamulla sitte koristella. Eres sen verran juhulistetahan synttäriä.