Ihime!

Mä olin aiva varma, jotta nyt ei tuu Kelalta soviteltua, ku viimme kuus maksettihin lomakorvaukset. Mutta itte asias mä sain sieltä enämmän ku normaalina työkuukautena. En tierä, onko sielä tullu joku laskuvirhe, ku eihän tuosta niitten maksupäätöksestä seleviä, kuinka se tuki on laskettu.

Mutta jottei totuus unohtuusi, niin päätöksen loppuhun oli lisätty teksti:

Työttömyysetuus maksetaan alennettuna, jos et ole 65 etuuden maksupäivän aikana riittävän aktiivinen. Etuus alenee 4,65%.

Aktiivisuus on riittävää, jos tarkastelujakson aikana työskentelet palkansaajana 18 tuntia, ansaitset yritystoiminnassa vähintään 241,04 euroa tai olet 5 päivää työllistymistä edistävässä palvelussa tai olet 5 päivää muussa työllistymistä tukevassa toiminnassa.

Mainokset

On siivottu!

Heräsin jo kuuren mais ja ajattelin, jotta on parasta nousta heti ylähä, jotten nukahra uurestansa ja nuku puolille päivin. Tälle päivää ku oli suunniteltuna joulusiivous. Tosin en voinu sitä aloottaa, ennen ku isäntäki nousi. Mutta mä käytin sen aijan hyöryksi ja tein taas yhtä joululahajaa (joo, mä alootin sitte kumminki vielä, vaikka ensi meinasin, jotta en kerkiä).

Ku isäntä oli aamukaffeella, mä alakasin kantamahan mattoja pihalle. Kaffeet hörpittyänsä isäntäki tuli häsyyhin (= apuun) ja kantoo raskahimmat matot. Sitte se vielä imurootti. Mulle jäi vain laattiootten pesu, pölyjen pyhkiminen, mattojen kantaminen takaasi tupahan, joululiinojen silitys ja koristehien laitto.

Pölyjen pyhkimisen ja silityksen välis kokkasin pikaasesti spakettia ja jauhelihasoosia.

Ehtoopäivällä mun rupes vauhti hiipumahan ja mä tuumasin, jotta täs välis pitää käyrä kaupas, ennen ku akku tyhyjenöö kokonansa.

Sitä ennen piti vielä pestä jääkaappi, jotta on mukaveet laittaa jouluruaat puhtahasehen kaappihin.

Otin kirijastopussin joukkohon, jotta käyn samalla hakemas jouluksi lukemista. Olin tarkastanu netistä, jotta se aukee kahareltatoista. Kello oli vähä yli kaharen, ku olimma sielä. Ovet oli lukos ja lappo oves, jotta aukee poikkeuksellisesti klo 15.45. Saratellen harmisnamma poistuumma paikalta.

Seuraavaksi mentihin ruokakauppahan. Joukkohon lähti vajaan yhyreksän kilon kinkku, perna- ja maksaloorat ja leipomatarvikkehia. Meinaan teherä rahkahyytelökakun töihin perijantaiksi, ku on viimmeenen työpäivä.

Siitä poikettihin Löytömakasiinihin viemähän pussillinen hylijättyjä kenkiä ja rettuja (= vaatteita).

Jatkettihin matkaa Tokmannille ja ku sieltä selevittihin, niin kello näytti jo nelijää. Päätettihin vielä käyrä uuremman kerran sielä kirijastos. Mitä hittoa! Ovet oli aina vain lukus ja lappo oli vaihtunu. Siinä sanottihin, jotta omatoimikirijaston asennusongelmien takia kirijasto aukee poikkeuksellisesti klo 17.00. Sitä ei sentäs enää jääty orottamahan. Yritän huomenna töiren jäläkihin uurella onnella.

Nyt on kumminki tyytyväänen olo, kun sai tuon kaikkista ikävimmän homman – siivouksen – pois vaivaamasta. Vaikka helepommalla olis varmasti pääsny töis. Kaiken luutuamisen ja jynssäämisen jäläkihin mun oli selekä kipiä ja käsivarsia aiva porotti (= särki), mutta onneksi ne antoo saunas periksi.

Huomenna meillä on töis joulukaffittelut asiakkahille. Saas nähärä, tulooko yleesöryntäys vai tarijotahanko kaffeja vain niille, jokka olis joka tapaukses tullu käymähän.

Ennen saunahan menua mun puhelin piippas viestin merkiksi. ”Kauppalehti” ilimootti laittanehensa mun sijootustililleni X-määrän pittirahaa, jonka mä pääsisin lunastamahan kirijautumalla johonki linkkihin. Mä en oo kuulkaa tiennykkää, jotta mulla on sijootustili. Onkahan sielä palijoki rahaa ja mä täälä vain kiturootten kärestä suuhun? Ihan oikiasti! Luulooko ne huijarit tosiaan, jotta ihimiset on ihan tyhymiä? Mä poistin koko viestin avaamatta sitä.

Ehtoolla tähän konehelle tultuani erehryyn lukemahan hallituksen mahtavasta lahajasta työttömille. Tarkootan tuota työttömyysturvan aktiivimallia. Jos tähän asti on tuntunu jo siltä, jotta on pitäny olla nöyränä niin syväs kyykys, jotta persus on viistäny maata, niin nyt vissihin pitää kaivaa kuoppa ja mennä sinne orottelemahan niskalaukausta. En viitti tästä aiheesta enämpää kirijoottaa, ku alakaa taas niin korvien välis kiehua, jotta höyry vain nousoo korvista. Tää ny vain on taas kerran sellaanen asia, jollekka ei mitää mahara, se on vain nieltävä, vaikka kuinka olis kaktuksenpiikkiä kurkku täynnä.

Viimmeesiä

Kaikesta laista alakaa olla ny viimmeeset käsillä.

Eileen käytihin täsmäostoksilla. Yks joululahajatoivomus (viimmeenen tai ainaki toiseksi viimmeenen) piti toteuttaa. Se löytyy heleposti ja laitoon sen kotia tultua saman tien pakettihin.

Jouluvalamisteluja tein sen verran, jotta kattelin kaikki ”jouluastiat” esille ja pesin ne.

Tänäänkää en oo teheny mitää joulun etehen, paitti yhyren lahajan sain valamihiksi ja mietiin, vieläkö kerkiääs yhyren… En oo vielä ainakaa aloottanu ku nyt varmahan menöö nuo omat jouluhommat erelle. Taisi olla seki lajisnansa viimmeenen tälle vuorelle.

Ens viikko on viimmeenen työviikko. Huomenna rouva on kotona tekemäs omia jouluaskarehiansa, tiistaina mulla on työtöön päivä ja silloon olis tarkootus hoitaa siivoukset pois ja käyrä hankkimas kinkku ja muut tykötarpehet siltä osin, kun niitä voi etukätehen ostella.

Keskiviikkona työmaalla on asiakkahille kaffittelua. Se (toivottavasti) tietää kiirusta päivää.

Torstaista en osaa vielä sanua mitää, mutta perijantai on varmahan ihan normi siivouspäivä niin ku joka perijantai (viimmeenen!). Ja viikkokuormaki tuloo silloon. Tosin en oo pitkähän aikahan saanu sitä purkaa ku aina on joku muu keriinny ensi.

Työtoristus mun pitää muistaa pyytää, jotta saan sen maharollisimman pian työkkärihin.

Enimmäksensä olo on ny helepottunu, ku tää rutistus on kohta ohi. Vaikka oon melekeen huomaamattani oppinu palijo, niin silti useemmat päivät on äärirajoolla sinnittelyä ja se on tosi raskasta.

Helepotuksesta huolimata murehrin kumminki tulevaa. Ei oo tietua töistä ja tulot putuaa alle puolehen.

Tänään laitoon yhyren hakemuksen taas matkahan. (Se ei varmahan tuu olemahan lajisnansa viimmeenen.) Työtehtävien luettelo kuullosti siltä, jotta tekemistä piisaa. Mutta ainaki osittaan oli sellaasia, joista uskoosin seleviytyväni kunnialla. Miinuksena se, jotta työpaikka on 40-50 kilometrin pääs riippuen, mitä reittiä menöö. Lyhkääsempi tie on luonnollisesti kapia ja mutkaanen, niin jotta en ainakaa talavella tohtisi lähtiä sitä ajelemahan. Pirempi reitti taas puolestansa menöö kaupungin kautta, mikä voi tarkoottaa jotta sielä on pari muutaki työmatkalaasta.

Mutta näitä ny on turha murehtia, pitääs ensi saara se työpaikka. 😀 

Pimiät loorat

Tänään mulla oli taas perinteenen työttömyyspäivä. Päätin hyöryntää sen tekemällä lanttu- ja porkkanalaatikot. Värkit oli kumminki vielä kaupas, jotta ensimmääseksi piti lähtiä sinne.

Kotia tultua laitoon riisipuuron tuleelle ja tein lanttulooran uunihin. Siinä vaihees vasta hoksasin, jotta uunin lamppu on menny pimiäksi. Loorat paistettihin siis pimiästi. Mutta kyllä kai niistä syötäviä tuli.

Lanttuloorasta lupasin kaks ropehellista velijelle, ku kummipoika (velijen poika) on kuulemma niin tärkiä lanttulootahan, jotta se syö melekeen yksistänsä sellaasen vajaan litran rasiallisen. Meillä lanttulootaa ei syö ku vävypoika ja minä. Isäntä vähä maistaa, mutta ei tohori syörä kunnolla, kun sitä närästää.

Ku lanttuloota oli uunis, laitoon ruaan ja ruaan jäläkihin tein porkkanaloorat valamihiksi. Muita lootia mun vaatimattomalla keittotairolla ei sitte valamistetakkaa. Maksaloota ja imelletty pernaloota ostetahan valamihina.

Ja jottei totuus pääsisi unohtumahan: tänään tuli ensimmäänen vastaus työhakemuksihin. Ei tärpänny. 143 hakijaa oli ollu, en pääsny eres haastatteluhun. Ja tää oli sentäs se työpaikka, jonka suhteen olin vähä toiveekas. Olivat kuulemma löytänehet sellaasen, jonka koulutus ja työkokemus vastas justihin sitä, mitä hakivat. Ja veikkaan, jotta ikäki, vaikka siitä ei viestis mainittu.

Sympoolinen uni

Lauantain raivo oli sitä luokkaa, jotta mä ihan oikiasti jo pelekäsin oman mielenterveyteni puolesta. Se oli niin suhteetoonta. Ajattelin, jotta yhtäkää vastoonkäymistä en enää murtumata kestä.

Viikonlopun aikana kävin läpi koko nekatiivisten tunteetten kirijon. Olin raivoosnani, kiukus, tunsin tulleheni petetyksi, tunsin itteni toisen luokan kansalaaseksi, olin aharistunu, itkuunen, masentunu, alistunu…

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sain nukuttua ehkä kolome-nelijä tuntia. Eilisen päivän olin hyvin mörkönä. Ei huvittanu puhua eikä teherä mitää. Märehriin vain sitä päiväraha-asiaa. Jouluvalamistelut ei erenny kurista marihin. Paitti jonku verran sain yhtä lahajaa etehenpäin. En kylläkää tierä, kerkiääkö se valamistua jouluksi.

Sattunehesta syystä viimme yönä nukutti paremmin. Paitti jotta näin painajaasta.

Tapahtumapaikka oli pieni mummonmökki. Tulin porstuan ovesta kuistille, joka oli melekeen ku oman mummolan kuisti. Lasit kaikilla kolomella seinällä, penkit sivuulla, mutta uluko-ovia ei ollu. Oli vain oviaukko.

Mä touhasin siinä kuistilla jotaki ja käännyyn sitte kohti oviaukkoa. Sielä pihan puolella seisoo jumalattoman suuri, musta susi. Se seisoo pää pystys ja täysin pelottomana ja kattoo suoraa muhun. Mä yritin tekeytyä ystävälliseksi, mutta siitä huolimata se syöksyy mun kimppuhun.

Mä vissihin heräsin siihen hyökkäyksehen ja jo heti silloon yöllä mä koin tuon unen hyvin vahavasti sympooliseksi. Musta tuntuu, jotta ulukopuolelta mun pientä mailmaani ja olemasoluani uhkaa joku isoo, paha. Ymmärrän toki, jotta tämä on vähä ylidramaattista taas, mutta se uni oli torella vahava. Eihän tämä oikiasti oo mikää mailmanloppu enkä mä pääse näläkähän kuolemahan. On vain pärijättävä vähemmällä ku mitä olin toivonu.

Aamulla oli vähä ankia lähtiä töihin. Tunsin huijanneheni työnantajaaki, ku se pirensi mun työsopimusta kuukaurella justihin sen takia, jotta mä sitte pääsisin ansiosironnaaselle.

Työ kuitenki vie aika heleposti mennesnänsä eikä turhille ajatuksille oo liikaa aikaa.

Johonaki vaihees toimitin tätä asiaa kauppiahan rouvalle ja totesin, jotta ku tuli niin toisen luokan kansalaanen -fiilis, niin kauppias totes siihen, jotta ”Kyllä työtöön on ensimmääsen luokan kansalaanen yrittäjähän verrattuna.” Asia selevä! Turhaa mä täs rutajan.

Mutta sen verran tuon keskustelun jäläkihin muutin näkökantaani, jotta enhän mä tosiaan heille oo ollu 100%:nen työntekijä, koska en osaa ku vain osan töistä. Joihinki töihin tarvitten erelleenki apuja. Tänä päivänä esim. sähkö- ja akkutyökalujen hinnoottelus inventaarilistoohin.

Vähitellen – enimmän kuohunnan laannuttua – on ajatukset siirtyny sellaasehen asentohon, jotta tämä on ny vain asia, jollekka mä en mitää mahara, niin jotta parasta on vain tyytyä nöyrästi osahansa. Mä oon sitkiä ja pahansisuunen vanha akka. Ei mua niin vain nujerreta. ”Eletään vaan vaikka piruuttaan” lauloo Irwiniki aikoonansa. 

Oon ny ajatellu niin, jotta joulu hoiretahan pois alta kunnialla ja sen jäläkihin alakaa ihan tosisnansa töiren mettästys. 

Lunta tupahan ja jäitä porstuahan!

Torstaiehtoollinen lumipyry jatkuu vielä yölläki, niin jotta perijantaiaamuna mun piti mennä lumitöihin saarakseni auton tallista pihalle. Oli pyryyttäny sellaasen puolen metrin korkuusen triivun (= kinoksen) autotallin etehen. Ilima oli menny plussan puolelle ja saret oli muuttunu veteksi. Lumi oli sen verran jo raskasta siinä vaihees, jotta kolome varttia mulla meni kolates. Hiki vain virtas pitkin selekää ja vesi pitkin naamaa.

No, auton sain pois tallista ja töis sain huhkia uuret hiet päälle, ku oli taas siivouspäivä. Siinä menöö sellaaset puolitoista tuntia, jotta saan sosiaalitilat ja myymälän pestyä. Lopun päivää istuunki sitte aika tivihisti inventaarikirijoja laskien. Pari kertaa olin kassalla.

Kotona oli vastas räkätautinen siippa. Kiva! Koska sillä pärskimisellä on aika epätorennäkööstä, jottenko minäki olsi saanu osaani sen pasiliskoosta. Se ei lähteny ruokaostoksille, koska tauti oli selevästi muuttunu torella vakavaksi miesflunssaksi ja potilas tuskaali, jotta eikö tämä lopu ollenkaa (huom. flunssan 2. päivänä..) Enkä mä kyllä olsi huolinukkaa sitä mukahan pahentamahan tautiansa ja tartuttamahan muita.

Kotia tultua heitin piffit pannulle, ruskistin niitä vähä ja laitoon uunihin kasvisliemen, sipulin ja porkkanootten kans. Tarijoolin keitettyjen pernojen ja ruskian soosin kera. Maistuu kummallekki jo siinä vaihees, ku ruoka vihiroon oli valamista.

Syönnin jäläkihin kokeelin yhtä heleppua pikkuleipäreseptiä. Kyllä niistä kai ihan syötäviä tuli, mutta ei niin hyviä, jotta siitä tulis uus suosikkiresepti.

Ku pikkuleivät oli paistettu, mä laitoon joulukortit postituskuntohon. Sen jäläkihin paketoottin taas muutaman lahajan.

Nyt mua vi**ttaa ku pientä sikaa (kuinkahan sitä muuten vi**ttaa?). Hoksasin nimittään, jotta mulla on enää kahareksan työpäivää jälijellä. Rupesin selevittämähän liiton sivuulta, jotta mitä pitää teherä päästäksensä takaasi ansiosironnaasille, ku työsoloehto on täytetty. Ei olsi pitäny! Ku sieltä löytyy tälläänen teksti: ”Työnantajalle voidaan myöntää palkkatukea, jonka myöntää TE-toimisto. Palkkatukityöstä hyväksytään työssäoloehtoon 75 %. Lisäksi työn täytyy olla työssäoloehdon täyttävää työtä palkan ja työajan suhteen. Sen sijaan työllistämisvelvoitteen perusteella järjestetty palkkatuettu työ kartuttaa työssäoloehtoa täysimimääräisesti.”

Tämän perustehella mun 26 työviikosta hyväksilujetahan ainuastansa 19,5 viikkua. Eli 6,5 viikkua jää vielä uupumahan työsoloeheron rajasta. :´( Mä en kestä! Minkä tähären työtööntä rangaastahan siitä, jotta työnantajalle maksetahan tukiaasia?! Mun pieni järkeni ei voi sitä käsittää. Onko meirän työpanos niin palijo vähempiarvoonen sen takia, ku meirän työllistämisestä pitää maksaa?

Mä oon niin vihaanen, jottei mua enää väsytäkkää yhtää, vaikka ennen saunahan menua meinasin nukahtaa jo istahalleni nojatuolihin.     

Draamaa

Laskutuskiirehistä johtuen en perijantaina keriinny pestä töis laattioota. Niimpä eileen alootin siitä hommasta. Oli aika hilijaanen päivä, joten suuri osa päivästä kuluu hyllyjen järijestelemisehen ja täyttämisehen.

Olin polokupyörällä töis ja tuuli sen verran navakkaa vastahan, ku tulin töistä kotia, jotta oikeen sai tosisnansa polokia, jotta pääsi etehenpäin.

Ehtoolla vähä ennen kahareksaa  istuttihin telekkarin ääres, ku uluko-ovi aukes ja serkun mies huusi ovelta isäntää joukkohonsa kattelemahan appiukkoansa, mun enoa. Sen auto oli kuulemma ollu koko päivän tuola mettän lairas. Isäntä lähti niin vauhrilla, jotta sen jäi puhelin kotia eikä se hoksannu eres pukia tarpeeksi lämpöösesti. Ehtoo oli siinävaihees jo ihan säkkipimiä ja tuuli lujaa. Luulin, jotta ovat menos sinne kaharestansa ja ajattelin, jotta aika toivotoon tehtävä on. Eikä ne sitte ollu saanukkaa mennä mettähän, ku sinne oli tulos kaks poliisin koirapartiota ja omatoimiettijät olis sotkenu jälijet.

Isäntä kävääsi joskus puoli kaharentoista mais kotona hakemas lisää vaatetta ja haukkaamas yhyren voileivän. Ettijöötä oli pyyretty kokoontumahan paloasemalle ja ohojeestuksen jäläkihin lähtisivät haravoomahan mettää. Justihin, ku olivat pääsnehet paloaseman pihahan, oli tullu tieto, jotta enoo on löyretty murskaamolle menevältä tieltä.

Mä oon tosi huono arvioomahan etääsyyksiä, mutta väittääsin, jotta sen autolta sinne oli ainaki kilometrin verran. Tai enämmänki, riippuen siitä, mistä kohtaa se on sieltä löyretty. Ilimeesen hyväkuntoosena, koska oli tänään jo pääsny pois sairaalasta. Silimälasit oli ollu hukas. Yllättävää, koska kysees on 86-vuotias rementikko, jolle on tehty syränleikkaus ja joka liikkuu vähä huonosti ja joka oli ollu toista kellonympärystä iliman ruokaa ja juomaa ja vähä yli viiren astehen lämpötilas.

Sen katuamisen huomaaminen kesti niin kauan sen tähäre, ku vaimonsa sairastaa Parkinssonin tautia ja on vähä muistamatoon hänki. Ei ollu osannu hälyyttää apua. Eikä ottaa lääkkehiänsä. Tilanne huomattihin vasta ku siinä lähellä asuvan pariskunnan rouva oli soittanu ja ilimoottanu, jotta enoon auto on seisny koko päivän paikoollansa.

No nyt kaikki näyttääs kuitenki olevan taas hyvin. Paitti jotta kyllähän serkkujen on ny varmahan mietittävä vanhusten asumisjärijestelyjä. Voiko ne asua enää kaharestansa eres lastensa avustamana? Tai voiko enoon enää antaa ajaa autua?

Se täytyy sanua, jottei se naapuriapu oo onneksi härän hetkellä vielä karonnu. Paikalla oli ollu palijo väkiä valamihina auttamahan ettinnöös ja siinä lähellä asuva nuoripari oli tarijonnu ettijöölle teetä ja kaffeja ja maharollisuuren käyrä sisällä lämmittelemäs. 

Isäntä tuli kotia joskus puolenyön jäläkihin. Siinä hetki meni toimitelles ja vielä sängyski taisi jonkinnäköönen adrenaliinipiikki pitää valaveella ku vielä kaharen aikana yöllä kattoon kellua. Mutta aamulla nousin puoli kahareksalta, ku mun piti käyrä näyttämäs kieltä hammaslääkärille. 😛 Sehän havaatti viimme käynnillä mun kieles jonku plätin (= läikän) ja sitä epäältihin paikan aiheuttamaksi hankausjälijeksi. Se hioo paikkaa ja pyysi vielä käymähän kontrollis jonku aijan päästä. Onneksi oli plätti karonnu ja sain pitää kieleni. Vielä vähä se hioo sitä samaasta paikkaa ja mun pyynnöstä vielä toistaki paikkaa, joka tuntuu terävältä kielehen.

Tänä päivänä oon ollu vähä ku toisen asialla. Hammaslääkäristä tulles kävääsin ruokakaupas ja kotia tultua tein pernavoilooran (= perunasoselaatikon) uunihin. Palijo mitää muuta en oo saanu aikaaseksi. Paitti kaks joululahajaa paketoottin. 😀 Vähä pölyjä pyhiin ja pyykkiä kääriin kaappihin.