Ja samahan mallihin jatkuu

Tänään isännällä oli se lapra. Ja niinhän siinä kävi, jotta tuluppaa markkeeraava arvo oli koholla. Lähete tuli keskussairaalahan.

Oltihin sielä päivystykses joskus kolomen mais. Saattajaa ei päästetty ruuhkan ja koronatilantehen takia mukahan. Niimpä ajelin takaasi kotia.

Vasta puoli yhyreksän mais ehtoolla tuli soitto, jotta sais hakia melekeen näläkäkuoleman partahalla olevan miehen pois. Krillin kautta kotia…

Joo, lääkäri oli puhunu jostaki lihaslaskimotukoksesta, mikä näin maallikon mielestä on yhtä ku verituluppa. Ja ku kerran hoitoki on sama ku veritulupas.

Ei tietenkää tänään enää saatu lääkkehiä, mutta pitää huomenis ajella apteekille. Kuulemma ensi kolome viikkua joku hevooskuuri ja sen jäläkihin vielä yhyreksän viikkua vähä lievempää lääkitystä. Ja tukisukka jalakahan. Mä kattelin sille ny näin enshätähän omat lentosukkani. Venyyvät senki jalakahan eli ei oo niin tehokkahat ku oikiat tukisukat.

Lääkitykses on verenohennuslääke ainaki yhtenä, ku oli sanottu, jotta ei saisi tulla haavoja. Milläs varijelet, ku se menöö puupinolle, niin sen on sääret ja käsivarret aina klaapiilla. Vai tarkoottaako se ny sitä, jotta mun pitää ruveta puutöihin? 🙄

Mullaki on muuten aika arvauskeskuksehen keskiviikkona. Meen näyttämähän korvaani, jotta olisko putki jo puronnu ja tärykalavo menny umpehen. Jos vihiroonki sais mennä pesuulle iliman ainaasta korvan tuluppaamista.

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

*kelehen korona!

Näin kauan onnistuttihin väistelemähän, mutta nyt se tuliki sitte ihan puskista.

Viimme viikolla (oliskahan ollu torstaina) pomo tuli pyytämähän, jotta auttaasin kopioonnis, ku hänellä oli huono olo. Perijantaina mulla ittelläni oli töis aiva niinku kuumeenen olo, mutta otta ei kumminkaa tuntunu kuumalta.

Kotia tultua söin hyvällä ruokahalulla ja menin ruaan jäläkihin pesöhön pukuhuonehen klasit. Ne ku on ollu remontin jäläkihin pesemätä ja iliman verhoja. Siinä pestesnäni ihimettelin, kuinka mun voi olla niin vilu ku ei ny niin kylymä ilimakaa ollu.

Päätin kuriittani mitata kuumeen. 37,9 näytti mittari ja kurkku oli paisunehen tuntuunen. Sitte piti välillä yskiä. Tein koronatestin ja vaikka positiivinen viiva oli vielä heikko, niin se oli jo kumminki näkyvis.

Ajattelin, jotta on viisahinta heti pilata pomon viikonloppu ja laittaa viestiä, jotta se saa informoora työkaveriille altistumisesta. Mä ku en oo mihinää vaihees tullu tallettaneheksi kenenkää muun puhelinnumeroota.

Pomo vastas melekeen saman tien, jotta heiltä lähti justihin ampulanssi pois. Hän oli joutunu tilaamahan apua, ku kuumet oli noussu 38,5 asteehin, mutta koronatesti oli nekatiivinen.

Lauantaina mulla oli kuumetta jo 39,4 ja pomo laittoo viestiä, jotta hänellä on kova yskä. Mun yskä ei ollu kovin paha, enämmänki aivastelin ja niistin ja jalakoja vähä jomotteli.

Sunnuntaiaamulla pomolta tuli viesti, jotta työkaverillaki on korona. Kuumetta, yskänpuuskia ja lihassärkyä. Sitte tuli kertarysäyksellä tieto, jotta toinen ja kolomaski työkaveri on koronas ja yhyren työkaverin mies samoon. Yks työkaveri sentäs säästyy ku oli sairastanu jo aikaasemmin.

Maanantaina tuli vielä tieto, jotta kesätyöntekijäki on koronas. Tilanne oli ihan katastrofaalinen: koko lössi yhtä aikaa kipiänä!

Yks teki maanantain etätöitä kotua käsin, pomo oli toimistolla tekemäs viimmeesiä alvia ja järijestelemäs asioota vaikka oli ittekki huonos kunnos. Me muut pirettihin sairaslomaa eikä käsitetty, mistä ihimeestä me kaikki napattihin se yhtä aikaa. Oliko meillä töis käyny joku supertartuttaja? Kukaa meistä ei tienny, mistä olis taurin voinu vapaa-aijallansa saara. Huvittavaa oli myös se, jotta meistä jokahinen kuvitteli pomolle ilimoottaesnansa olevansa ainut sairastunu ja potenu huonua omaatuntoa siitä, jotta on tuonu taurin töihin ja altistanu työkaverit.

Maanantaina mulla oli vielä lämpöä 37 astetta ja lupasin mennä jo tiistaina töihin, jotta saarahan puolen kuun palakat maksuhun. Myös meirän kesätyöntekijä oli toennu tiistaiksi töihin.

Keskiviikkona tuli pari lisää ja torstaina viimmeenenki sairaslomalaanen. Eikä nuo siipat saanu väistettyä tätä tautia. Pomon mies, meirän isäntä ja kaks muuta miestä sai tartunnan.

Heti, ku testi perijantaina näytti punaasta viivaa, niin tein ittelleni sairashuonehen flikan kämppähän, jotten tartuttaasi isäntää. Pääasias makasin ja nukuun niin lauantain ku sunnuntainki. Pyhäehtoolla kuulin, ku isäntä alakoo yskimähän. Vahava epäälys oli, jotta se oli koronayskää.

Maanantaina olin paremmas kunnos ja raasiin ”tautivuoteheltani” lakanat pois ja pistin saunan lämpiämähän, jotta tarkenin pesuulle. Mutta mun piti petata flikan kämppähän vielä samana päivänä uuret petivaattehet, ku oli isännän vuoro kaatua petihin. Sen tauti onki ollu sitte aiva toista luokkaa ku mun.

Keskiviikkona se mittas kuumetta 40,4 astetta. En oo ikänä nähäny sitä niin huonos kunnos. Harkittin jo ampulanssin tilaamista, ku mietiin, jotta minen itte saa nuon isua miestä pirettyä pystys ja kuskattua lääkärihin. En sitte kumminkaa soittanu, ku se sanoo, jotta olo alakaa helepottaa.

Sen on vointi heitelly palijo isoommasti ku mun. Parempi olo oli vain väliaikaasta. Kuume on seilannu erestakaasi ja ruokahalu on ollu katees. Maku- ja hajuaisti on vääristyny, niin jotta kaikki kuulemma maistuu ja haisoo pahalta.

Eileen keitin riisipuurua ja sitä se pystyy syömähän ja otti lisääki ku sanoo, jotta tuli parempi olo, ku sai syötyä. Viimme yönä se oli aiva uinu hies. Oli vaihtanu paitaa monehen kertahan ja pussilakanaki oli aamulla aiva märkä.

Yöllisen hikoolun jälijiltä mittarihin tuli enää lukemat 36,6, ja mä ajattelin pestä hiet pois sen petivaattehista, jos tauti on ny vaikka voitettu.

Mutta, mutta… ehtoolla sillä oli taas kuumetta 37,8 astetta. Saas ny nähärä, kuinka kauan täs menöö ennen ku elämä palaa normaaliksi. Tai niin ku työkaveri sanoo: en ny tierä, jotta terveheksi, mutta jos eres ennallensa…

Niin joo – ja poijaltaki tuli perijantaina viestiä, jotta hänki on ny sitte koronas. Se ei saanu sitä silloon, ku morsmaikkunsa sairasti, vaan nappas sen ny ilimeesesti kans työmaalta.vSe alakaa vissihin olemahan kunnos, mutta makuaistis silläki kuulemma on vielä häikkää.

Yrittäjäksi

Kyllä se on merkillistä, kuinka aika karkaa käsistä. En muka millää kerkiä arkiehtoosin tänne kirijoottelemahan mitää. Välillä on olovanansa jotaki ”tärkiääki” mielen päällä, mutta ku ei heti kirijoota sitä, niin se jää jo muiren asiooren jalakoohin.

No jos alakaasin tuosta otsikosta. Äläkää pelijäkkö, minä en alakaa yrittäjäksi, mutta flikka alakaa. Sen kaveri on jo usiemman kerran eheroottanu sille, jotta se lähtis vuokratuoliyrittäjäksi samahan kampaamohon, mihinä hän ittekki on. Aikaasemmin flikka on ollu sitä mieltä, jotta yrittäjäksi hän ei ainakaa rupia.

Mutta nyt kampaamo on uusis tiloos ja kampaamon omistaja on myös Wellan kouluttaja. Hän on kouluuttanu flikkaaki. Oli sanonu, jotta hän tietää jo, minkämoinen tyyppi flikka on ja kuinka se työskentelöö, niin jotta se sais vain aloottaa. Muut kampaamohon vuokratuolille haluavat joutuu antamahan työnäyttehen omistajalle. Ja olihan se hienua, jotta kysyttihin. Olettaasin, jotta se kertoo jotaki flikan työn laarusta. Tuskin se omistaja olis kysyny sellaasta, jonka työn jäläki – tai asiakaspalavelutairot – heikentääs hänen kampaamonsa mainetta.

Ku flikka soitti ensimmääsen kerran ja kertoo, minkämoinen tarijous sille oli tehty, niin mä vaistosin, jotta se on oikiasti vähä kauhuusnansa ja palijo innoosnansa. Kuullosti niin hyvältä, jotten mä nähäny ainuttakaa syytä, miksei sen kannattaasi lähtiä yrittäjäksi. Ollahan niis puittehis käyty monen monta keskustelua ja minä oon linkannu flikalle artikkelia ja tietoiskuja milloon mistäki yrittäjyytehen liittyvästä asiasta, vaikka se on kyllä knälli (= hoksaavainen) flikka ja olis varmahan osannu selevittää asioota ittekki.

Nyt saan vihiroonki kertua tämän, ku asia on varma. Toiminimi on perustettu ja irtisanomisilimootus nykyysehen työpaikkahan on jätetty ja flikka itte on tieroottanu asiasta niin Feispuukis ku Instakrammiski. Varsinaanen toiminta alakaa ens kuun aluus.

Sitte vain ihan ilimootusluontoonen asia: pyörän mittaris on yli 600 km. En olsi uskonu, jotta tänä kesänä saisin sitä määrää kasahan, mutta sielä se nyt on ja mä oon tyytyväänen.

Tänään tosin jouruun menöhön autolla, ku mulla oli kesken työpäivän taas käynti korvapolilla. Flikka mun sinne prissas (= painosti). Sanoo, jottei hän jaksa enää huutaa mulle ja vielä kahtehen kertahan kaikkia asioota.

Olin toki ittekki jo jonku aikaa sitte havaannu, jotta vasemman korvan kuulo on huonontunu. Mutta ku ei se ollu kipiä, niin en sitte taaskaa meinannu tilata aikaa. Ajattelin vain orotella kontrolliaikaa. Se olis kuulemma ollu vasta tammikuus.

Mutta ei tämäkää reissu menny putkehen. Kirijaamellisesti, ainaki melekeen. Vasemman korvan putki oli nimittään tulos jo pihalle. Se oli työntyny korvakäytävähän ja tärykalavo oli menny umpehen. Lääkäri puhkaasi tärykalavon. Ja niinhän sielä takana oli taas nestettä, joka ei onneksi ollu keriinny muorostua liimakorvaksi. Lääkäri meinas, jotta ei se oo keriinny olla sielä ku korkeentaan joitaki viikkoja.

Se jätti mun päätettäväksi, haluanko uuren putken vai otanko riskin, jotta se ei omia aikojansa parane, vaan tilanne taas pahenoo. Valittin putken. Mutta putki ei halunnu tulla valituksi. Sitä ei saatu korvahan usiasta yrityksestä huolimata. Ja se sattuu niin s******sti, ku ei puurutettu. Nyt oli tuon korvan tärykalavo kuulemma paksu ja liikkuu huonosti. Aiemmin se vastaava vika oli oikias korvas. Sielä oli paksu ja liikkumatoon tärykalavo, mihinkä ei saatu putkia menemähän.

Ei auttanu, ku piti vain varata taas uus aika uutta rääkkiä varte reilun kaharen viikon päähän. Jonku aikaa sairaalasta lähärettyä vielä juilii ja särki tuota rassattua korvaa. Kurkunpääski tuntuu kipua ja mä pelekäsin, jotta ei sunkaa se kurkunkannen tulehrus vain uusi. Onneksi ne meni päivän mittahan ohi.

Mutta minen tykkää yhtää, jos se sairaalalla ramppaaminen taas alakaa 😦

Silimät salamoottoo

Mun silimät salamoottoo. Ei kiukusta kumminkaa. Mutta mä näjen salamoota.

Yhtenä ehtoona nukkumahan mennes havaattin, jotta joku välähti silimäkulumas. Yritin muistella, jotta onko luvattu ukonilimaa. Arvelin nimittään, jotta se välährys tuli pihalta. Mutta sitte hoksasin, jotta se välähtely näkyyki ihan vain mun omis näkimis ja varsinki silloon, ku käännän päätä vähä nopiempaa.

Ensimmäänen ajatus oli, jotta nyt mä oon vissihin tulos lopullisesti hulluksi. En keherannu eres isännälle mainita asiasta. Sitte rupes mietityttämähän, jotta jos silimis onki jotaki vikaa. Niimpä mä kuukletin ”välähdyksiä silmissä” ja löysin seliityksen Terveyskirijastosta. Se seliitys on tietysti VANHUUS!

Välährykset ei erootu päivällä niin hyvin, mutta nyt ku tierän, mistä on kyse, tajuan, jotta mulla uiskenteloo näkökentäs tummia ”retalehia”. Merkit on siis selevät. Toivottavasti tämei enteele verkkokalavon irtuamista, se olis jo huomattavasti ikäveet juttu. Jotta tälläänen ”sairaskertomus” tällä kertaa.

Sairaalajuhannus

Meni vähä tuo loman alootus eri lailla ku olin ajatellu.

Mä en muista, alakooko mun kaulakipu jo aikaasemmin, mutta ainaki jo pyhänä (20.6.) se oli paisuksis ja kipiä. Ku korva oli vuotanu jo pitempähän, niin pelekäsin, jotta sieltä se mätä ny leviää sitte tuonne kaulallekki.

Soitin heti maanantaiaamulla korvapolille ja sain vastahanottoaijan keskiviikoksi. Ehtoopäivällä nousi kuumet ihan nakaten 39,7 asteehin. Ja kurkku alakoo olla tosi kipiä. Tilasin aijan koronatestihin, mutta se oli onneksi nekatiivinen.

Soitin tiistaina uurestansa korvapolille, jotta mahtaako ne ottaa mua kuumeesena vastahan ollenkaa. Lupasivat, jotta saan mennä, koska kuume vaikuttaas johtuvan tuosta korvatulehruksesta. Kuumet pysytteli 39,6 – 39,7 astehes, mutta laski Puranalla aina muutamaksi tunniksi. Sillä konstilla mentihin keskiviikkohon asti.

Korvapolilla ei kommentootu kuinkaa sitä kaulan paisumista eikä kuumetta. Imuroovat korvan, ottivat erittehestä pakteerivilijelyn ja määräsivät antipioottikuurin ja korvatippoja. Ehtoolla kurkku tuli niin kipiäksi, jotten pystyny puhumahan enkä nielemähän. Lähärettihin keskussairaalalle päivystyksehen. Sieläkää ei otettu kantaa sen enämpää kaulan ja kurkun kipuhun ku kuumeehinkaa (39,8). Lääkäri totes vain, jotta se kaulan patti ei vaikuta vaaralliselta, ku ei kaula punota (?). Ja jotta jos ny vain rauhassa orotettaas, jotta ne korvapolilla määrätyt lääkkehet alakaas purra.

Olo oli tosi surkia ja flikka suuttuu ihan tulikivenkatkuusesti, ku ei otettu verikokehia. Se komensi mun ottamahan heti torstaina yhteyttä terveyskeskuksehen ja vaatimahan eres pika-crp:n. No sielä lääkäri oli sitä mieltä, jottei nuon korkia kuumet nuon pitkähän oo normaalia aikuusella ihimisellä. Crp näytti 177, mutta nielu ja korva näyttivät rauhallisilta. Lääkäri tunnusteli kaulapatin ja pyysi vielä toisenki lääkärin siihen. Epäälivät, jotta kysees on syväpaise ja kirijoottivat lähettehen kirurkian polille keskussairaalahan.

Sielähän se ehtoo sitte hupeni. Välillä käytihin ottamas verikokehia (crp 183) ja kattelemas kurkkuhun. Veivät mun pään ja kaulan varijoainekuvahan. Sitten tuli väliaikatietua, jotta kysees saattaa olla kurkunpään tulehrus, mutta lupasivat ottaa yhteyttä vielä Tamperehelle. Laittoovat kuitenki jo varmuureksi antipiootin tippumahan. En tierä, oliko Tamperehella sitten torettu, jotta kysees onki kurkunkannen tulehrus. Hälyyttivät korvapolin osastonylilääkärin lomilta mua kattomahan. Mut siirrettihin tehovalvontahan ja hyvin vakavalla naamalla kerrottihin, jotta kysees on harvinaanen, mutta vakava tauti. Mua kävi kattomas yks sun toinen justihin sen harvinaasuuren takia. Olin vähä ku opetusmateriaalia siinä samalla.

Tehovalvonnassa

Tulipa siihen anestesialääkäriki kertomahan, jotta jos mun hengitys alakaa vaikeutua, niin pitää varautua siihen, jotta voivat joutua laittamaan hengitysputken ja viemähän mun Tamperehelle. Antoovat ”hevooskuurin” kortisoonia. Yö meni tarkkaalus sielä tehovalavonnas, mutta ku juhannusaattoaamuna crp oli tullu alahappäin eikä mulla ollu hengitysvaikeuksia ja nieleminenki oli kivuttomampaa, niin siirsivät mun osastolle.

Luonnollisesti mun tuurilla korvaosasto oli jo keriitty pistää kesän aijaksi kii, niin jotta mut vietihin ortoperian osastolle. Korvapolin lääkäri kävi sitte lomaltansa välillä tarkastamas mun voinnin. 

Osastolle siirtyes tuli takapakkia, ku mulle tuotiin normiruoka ja mulle olis pitänykki olla sosemainen ja kylymä ruoka. Söin hyvällä ruokahalulla jauhelihasoppaa ja leipää, ku nieleminen ei tullu enää kipiää enkä ollu syöny oikeen mitää koko viikolla. Se oli ajattelematoon virhe multa itteltäni! Kurkku tuli uurestansa kipiäksi ja kuume ja crp nousi taas (38,5/232). Joutuuvat vaihtamahan antipiootin toiseksi. Sitä tuli suoraa suonehen kolomesti päiväs + Panaroolia kuumehen alentamisehen. Ruokahalu meni uurestansa eikä ne soseruaat torellakaa herättäny ruokahalua, ku ei aina tienny eres, mitä söi. 

Tuon takapakin takia pääsin kotia vasta viimme viikon tiistaina. Siinä vaihees crp oli 153. Nyt oon ollu vaihtelevas kunnos. Aluuksi oli vähä lämpyäki antipiootiista huolimata. Lääket on vain siitä kamala, jotta se maistuu kaiken aikaa suus ja muuttaa kaiken ruaan makua tai vahavistaa joitaki makuja niin, jottei vain kerta kaikkiastansa pysty syömähän.  Lisäksi määrättihin kotihoiroksi, jotta pitääs nukkua puoli-istuvas asennos. No, kun ei oo moottorisänkyä, niin sitä yrittää sitte tumpuloora joinki tyynyjen kans. Olin torstaiehtoolla ihan tuskisnani, ku niskasta pohkeesihin joka paikka oli jumis eikä mikää asento tuntunu hyvältä eikä pystyny venyttelemähänkää, ku tuli niin kipiää, jotta oikeen oksetti. Sitten flikka eherootti, jotta ota Panarooli – ja sillä se alakoo antaa periksi. Ny neki kivut on jäämäs taakse enkä oo enää tarvinnu kipulääkettä.

Tänään mulla oli kontrollikäynti korvapolilla ja mut torettihin taas terveheksi (?) ainaki tuon tulehruksen osalta. Lääkekuuri loppuu kans tänään ja mä orotan, jotta ruoka alakaas vähitellen maistua taas oikiammoiselta. En huomannu kysyä, seleviskö, jotta mikä pasilisko tämän tulehruksen aiheutti. Lääkäri kuitenki oli sitä mieltä, jotta korvatulehruksehen se ei liittyny, koska korvas ei torettu mitää pakteerikasvua.

Jotta tälläänen tarina. Oli vähä erilainen juhannus ja flikan ja vävypoijan vieraalusta mulle ei jääny oikeen mitää mielehen, ku olin sen verran vielä pökkyräs. Ne lähti jo perijantaina ensi PowerParkihin kaverien kans ja sieltä porukalla mökkeelemähän viikonlopuksi. Nyt ovat jo takaasi Oulus.

Harmitti ihan hirmuusesti, ku flikka on musta murehtinu niin kovaa, jottei se oo osannu nauttia omasta lomastansa. Mutta sairaalas sanoovat, jotta flikan sinnikkyyren ansiosta mä pääsin näin vähällä. Jos mä olsin vain oman pään mukahan yrittäny sinnitellä juhannuksen yli, niin ei kuulemma olsi onnistunu. Sitte olis menty ampulanssikyytillä ja lujaa.

Kurkunkannen tulehrusta vastahan on alaattu rokottamahan vasta vuonna 1993, joten vaikka kysees on harvinaanen sairaus, niin se voi kuitenki olla hengenvaarallinen, jos se osuu häjysti kohoralle. Mä pääsin vähällä, kun kerkesin tarpeeks aijoos hoitohon.

Voikaa te hyvin älkääkä haaskakko kesää sairastamisehen!

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.