Ensivaikutelmia

Oon ny oikeen kokonaasta kaks päivää keriinny olla uurella työmaalla. En voi sanua, jotta olsin ollu töis.

Eileenen päivä meni kuunteluoppilahana ku ei mun konehes ollu vielä kaikkia tarvittavaa, jotta olsin itte pääsny jotaki tekemähän. Puhelimen kans sain aikaa kulumahan vielä ehtoollaki ku ei oo ennen ollu iPhonea, niin se tuntuu niin ourolta Androidin jäläkihin. Mutta varmahan siihenki tottuu aijan kans.

Porukka tuntuu tosi kivalta ja nyt ku on etukätehen nähty muutaman kerran, niin oltihin jo ”vanhoja tuttuja”. Työnantajan puolesta on melekoonen kestitys työntekijöölle. Melekeen pärijääs iliman omia evähiä.

Palijo tuloo tietua, vaikka tarkootus on ny opetella ensi vain palakkoja ennen ku alaatahan sekaamahan päätä millää muulla asialla. Sanoonki jo toimistopäällikölle, jotta kyllä menöö kauan aikaa ennen ku musta alakaa olla heille mitää hyötyä. (Jos ikänäkää.)

Tänään saatihin kones sellaasehen lyöntihin, jotta pääsin vähä harijoottelemahan varsinaasta palakanlaskentaa. Aika lailla erilaanen ohojelma ku erellises työmaas, mutta siinä on ihan hyviä, työtä helepottavia ominaasuuksia, jotta toivon johonaki vaihees ennen eläköötymistä tulevani sen kans sinuuksi. Mutta itte palakanlaskennan lisäksi on palijo muuta muistettavaa. Plus se, jotta toimitahan sähkööses ympäristös, ku mä oon tottunu pelaamahan paperien kans.

Pää on vain ollu vieläki niin räkää täynnä, jotta sinne ei sekahan oo tainnu palijo muuta sopia. Kuumetta ei kumminkaa oo ollu, niin ei oo tarvinnu olla pois. Olis ollu noloa heti ensiksi pyytää saikkua.

Tänehtoona kävääsin verkkopankis, ku sain sen tuohon uutehen luurihin asennettua. Ja tajusin, jottei mun viimme kuun palakka oo tullu vieläkää. Nyt on kyllä käyny oikeen emämoka: palakanlaskija saa itte käyrä viimmeesenä työpäivänänsä laskemas oman palakkansa – ja unohtaa sitte laittaa sen maksatuksehen. 🤬 Piti pistää nöyrästi entiselle pomolle tunnustus ja pyytää, jotta se johonaki kohtaa kehtaas pökätä sen maksuhun…

Olisko mun sittekki viisahinta vain siirtyä suoraa eläkkehelle. Tämei oikeen vahava suositus oo uurelle työnantajalle. Ja antaa tosi ”hyvän ja huolellisen” kuvan entisellekki työnantajalle. (Hyvä vain, ku päästihin siitä erohon.. On ny jonku toisen mieliharmina.)

Ens viikko menöö kaharen työkaverin kans kouluutukses. Mä luulen, jotta ku mä sieltä palaan taas palakkaharijootteluhun, niin minen muista enää eres omaa nimiäni, saati sitte kuinka niitä palakkoja laskettihinkaa.

Advertisement

Se löytyy!

Nimittään kypärä! Se oli se ensimmäänen, mihinkä mä ihastuun. (Voiko kypärähän ihastua?) No, ensimmäänen minkä mä kelepuutin. Eikä ollu hinnallakaa pilattu, alle kolomekymppiä Tokmannilta. Se oli saman kokoonen ku viimmeeksi, mutta nyt me hoksattihin, jotta sielä on piponkiristysruuvi, mistä saa säärettyä sisämitan oikian kokooseksi. Jes!

Testaamahan en sitä lähteny, ku oli tarkootus tämä päivä ottaa vähä lunkimmin, jotta tauti alakaas helepottamahan ja olsin huomenna terävänä (?) töis. Mutta eihän se sitte niin mennykkää.

Mä heräsin varttia vaille viis, ku nenä oli vuoroon tukos, vuoroon vuoti. Kyllästyyn pitämähän sänkyä selijäsnäni ja nousin ylähä. Mutta ei menny kauaa ku rupes väsyttämähän. Niimpä mä oikaasin (<- kaharen istuttavalle soffalle ei eres tälläänen hukkapätkä maharu oikaasemahan) – siis tälläsin itteni soffalle maata ja nukahrinki siihen joksiki aikaa. Ylähä nousin lopuuksi vasta varttia vaille kahareksan.

Isäntä meni salille, mä lähärin asioolle. Ku isäntä tuli salilta, lähärettihin kauppahan. Sillä oli asiaa Motonettihin ja käytihin me kattelemas niitä kypäriä muoltaki ennen ku pääryttihin Tokmannille, mutta mikää muu ei sävähyttäny niin ku tämä. Eikö ookki aika sähäkkä?

Varmasti erootun liikentehes nuolla vermehillä. Kypäräs on varmemmaksi vakuureksi vielä takavaloki.

Ku tultihin kauppareissulta kotia, niin kattahrin pankkihin, jotta onko tili tullu. Ei ollu. Soitin työkaverille ja kysyyn, jotta onko niille jo maksettu toukokuun palakka. Raija ei ollu vielä kattonu, mutta se lupas selevitellä asiaa.

Hetken päästä se soitti, jotta pomo oli luullu, jotta mä laskin viimme kuus jo kaikki lomapalakakki ittelleni. No en laskenu ku huhtikuun osalta. Olsin varmahan voinukki ne laskia, mutta jostaki syystä ajattelin, jotta loput sitte tällä kuulla.

Raija kysyy, josko mä tulsin itte laskemahan sen oman palakkani, ku pomolla oli tänään kokous ja huomenna se on pois. Minähän lähärin, vaikka olis tuon kai keriinny myöhemminki laskia. Mutta olihan se kiva nähärä työkaverit vielä kerran.

Uurelle pomolle laitoon viestiä, jotta yritän ilimestyä tulospaikalle huomenna aamukahareksalta, jonsei varsin kielletä, ku kuumetta ei oo, mutta nokka vuotaa ja lisäsin vielä, jotta koronatesti näytti nekatiivista. Lupas, jotta saan mennä.

Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Uuret korvat

Siinä ne ny on – mun uuret korvat. Eileen hajettihin. Vanhakki sain joukkohon.

Tosin mä oon vähä pettyny näihin uusihin, ku orotin, jotta näillä saan oikeen superkuulon ja kuulen het, jos kylän toisella laitaa joku purottaa nuppineulan. Mutta musta tuntuu, jottemmä kuule yhtää sen paremmin ku ennenkää.

Se voi kyllä johtua siitä, mitä lääkäriki mainitti, jotta mun kuulonalenema on kumminki sen verran lievä, jotta on vähä siinä ja siinä, onko näistä mitää apua. No en ainakaa kovin ramaattista muutosta oo huomannu. Mutta näillä ny mennähän.

Ei viitti heti mennä säärättämähänkää ku se tietää joka kerta uutta poliklinikkamaksua. Vähä turhan kallista lystiä. Oonhan mä pärijänny laillani tähänki asti. Ja pitää toreta ku äitee aikoonansa, jotta ”ei mun kaikkia tartte kuullakkaa”.

Korvapuolen kuulumisia

Mulla oli tänä aamuna aika korvapolille. Ensi kuulontutkimuksehen ja sitte lääkärille.

Luulin selevinneheni hyvin kuulotestistä, mutta sanoovat, jotta ei se juurikaa erellisestä ollu parantunu. Testistä selvis, jotta sisäkorva vaikuttaas olevan kunnos, mutta jostaki syystä ääni ei johoru ilimatien kautta sinne. Lääkäri epääli, jotta sielä on tulehrusten aiheuttamaa arpeutumaa, minkä takia en enää kuule normaalisti. Muuten ei lääkärin mielestä ollu mitää ”moitittavaa” eiväkkä laita uutta kontrolliaikaa.

Mä oon kuvitellu kuulevani ihan hyvin (?), niin sen tähären tuli yllätyksenä, ku lääkäri totes, jotta mun kuulonalenema on siinä rajoolla, jotta ruvetahan puhumahan kuulolaittehen hommaamisesta. Oikia korva on ns. rajoolla, mutta vasemman kuulo on jo selevästi alentunu.

Tähän asti musta on tuntunu, jotta lääkärit ei oo ottanu tosisnansa ku mä oon valittanu, jottemmä kuule. Eikä kukaa lääkäri oo eheroottanu vielä kuulolaitetta. Mä olsin ottanu sen ylähä hyppien heti silloon kaks vuotta sitte ku tää koko rulijanssi alakoo, mutta nyt mä oon kokenu pärijääväni ihan hyvin. En oo enää aikoohin käyttäny sitä netistä ostamaani korvakuulokettakaa.

Paitti jotta torellisuures kyse taitaaki olla siitä, jotta oon vain tottunu pärijäämähän näin. En vain oo hoksannu sitä ennemmin. Ainaki kakarat oli jouluna sitä mieltä, jotta meillä televisio huutaa ihan he-le-**-tin lujaa. Ei mun mielestä 🤣

No, mä olin siinä tilantehes kumminki sevverran pöllämästyksis, jotten osannu vastata mitää lääkärin tierusteluuhin kuulolaittehesta. Mutta ei se mitää. Se vain totes, jotta jos tuun sille päälle, niin käyn hakemas tk:sta lähettehen korvapolille ja laitetahan homma vireelle.

Mä tierän, jottei mun kannata ainakaa kakaroolta kysellä. Ne lähtis itte kyyttäämähän mun sinne teekoohin. 😂 Kattotahan sitte vaikka talavi- tai kesälomalla. Nyt ei tahtoosi millää viittiä olla töistä pois tällääsen asian takia.

Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Sellaanen illanvietto

Ku tulin tänään töistä kotia, niin isäntä ajeli vastahan kylille päin. Ajattelin, jotta sillä on ollu niin kiirus päivä, jottei se oo keriinny keittää vaan on menos hakemahan jostaki pikaruokaa.

Ku sitä ei kumminkaa ruvennu kuulumahan takaasi, niin ajattelin, jotta se on menny jollekulle apuuhin. Lämmittelin ittelleni eilistä ruokaa ja ihimettelin, jotta mihinkä se on oikeen menny, ku ei oo jättäny mitää viestiäkää. Puhelimenki se oli jättäny kotia, jotten voinu eres soittaa ja kysyä.

Kello tais olla puoli kahareksan ennen ku se tuli takaasi. Minä tietysti tenttasin, jotta mihinä siton oikeen oltu.

Kuulemma teekoos. Minä tietysti hölömistynehenä, jotta mikäs ny? Tuluppa! – Ei oo torellista! – Mutta oli se. Ja tasapuolisuuren nimes se oli tällä kertaa toises jalaas ku viimmeeksi. 😦 Piti lähtiä keskussairaalan päivystyksehen. Justihin vasta tultihin takaasi. Kello on ny vartin yli ykstoista.

Eikä siinä vielä kaikki. Huomenna pitää mennä uurestansa, jotta se jalaka ultratahan. Lääkäri oli kertonu, jotta sielä on ny ruuhkaa, jotta eivät pistänehet enää tänään sinne orottelemahan. Oli lääkärin mielestä niin selevä tapaus, jotta päättivät vain aloottaa heti lääkityksen. Ehtoo- ja aamupillerit saatihin sieltä joukkohon. Oli muuten ollu sama lääkäri ku viimme kerrallaki ja oli jopa muistanu isännän.

Ja isäntä oli saanu alustavan riaknoosin myös sitä pitkähän vaivannehesehen kutiavahan ihottumahan: pisarapsoriasis. Se toki pitää vielä käyrä varmistuttamas koepalasta. Jonku rasvan lääkäri oli kumminki kirijoottanu kutinahan. Kerron kuulumisia sitä mukaa ku on kerrottavaa.

Ja samahan mallihin jatkuu

Tänään isännällä oli se lapra. Ja niinhän siinä kävi, jotta tuluppaa markkeeraava arvo oli koholla. Lähete tuli keskussairaalahan.

Oltihin sielä päivystykses joskus kolomen mais. Saattajaa ei päästetty ruuhkan ja koronatilantehen takia mukahan. Niimpä ajelin takaasi kotia.

Vasta puoli yhyreksän mais ehtoolla tuli soitto, jotta sais hakia melekeen näläkäkuoleman partahalla olevan miehen pois. Krillin kautta kotia…

Joo, lääkäri oli puhunu jostaki lihaslaskimotukoksesta, mikä näin maallikon mielestä on yhtä ku verituluppa. Ja ku kerran hoitoki on sama ku veritulupas.

Ei tietenkää tänään enää saatu lääkkehiä, mutta pitää huomenis ajella apteekille. Kuulemma ensi kolome viikkua joku hevooskuuri ja sen jäläkihin vielä yhyreksän viikkua vähä lievempää lääkitystä. Ja tukisukka jalakahan. Mä kattelin sille ny näin enshätähän omat lentosukkani. Venyyvät senki jalakahan eli ei oo niin tehokkahat ku oikiat tukisukat.

Lääkitykses on verenohennuslääke ainaki yhtenä, ku oli sanottu, jotta ei saisi tulla haavoja. Milläs varijelet, ku se menöö puupinolle, niin sen on sääret ja käsivarret aina klaapiilla. Vai tarkoottaako se ny sitä, jotta mun pitää ruveta puutöihin? 🙄

Mullaki on muuten aika arvauskeskuksehen keskiviikkona. Meen näyttämähän korvaani, jotta olisko putki jo puronnu ja tärykalavo menny umpehen. Jos vihiroonki sais mennä pesuulle iliman ainaasta korvan tuluppaamista.

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

*kelehen korona!

Näin kauan onnistuttihin väistelemähän, mutta nyt se tuliki sitte ihan puskista.

Viimme viikolla (oliskahan ollu torstaina) pomo tuli pyytämähän, jotta auttaasin kopioonnis, ku hänellä oli huono olo. Perijantaina mulla ittelläni oli töis aiva niinku kuumeenen olo, mutta otta ei kumminkaa tuntunu kuumalta.

Kotia tultua söin hyvällä ruokahalulla ja menin ruaan jäläkihin pesöhön pukuhuonehen klasit. Ne ku on ollu remontin jäläkihin pesemätä ja iliman verhoja. Siinä pestesnäni ihimettelin, kuinka mun voi olla niin vilu ku ei ny niin kylymä ilimakaa ollu.

Päätin kuriittani mitata kuumeen. 37,9 näytti mittari ja kurkku oli paisunehen tuntuunen. Sitte piti välillä yskiä. Tein koronatestin ja vaikka positiivinen viiva oli vielä heikko, niin se oli jo kumminki näkyvis.

Ajattelin, jotta on viisahinta heti pilata pomon viikonloppu ja laittaa viestiä, jotta se saa informoora työkaveriille altistumisesta. Mä ku en oo mihinää vaihees tullu tallettaneheksi kenenkää muun puhelinnumeroota.

Pomo vastas melekeen saman tien, jotta heiltä lähti justihin ampulanssi pois. Hän oli joutunu tilaamahan apua, ku kuumet oli noussu 38,5 asteehin, mutta koronatesti oli nekatiivinen.

Lauantaina mulla oli kuumetta jo 39,4 ja pomo laittoo viestiä, jotta hänellä on kova yskä. Mun yskä ei ollu kovin paha, enämmänki aivastelin ja niistin ja jalakoja vähä jomotteli.

Sunnuntaiaamulla pomolta tuli viesti, jotta työkaverillaki on korona. Kuumetta, yskänpuuskia ja lihassärkyä. Sitte tuli kertarysäyksellä tieto, jotta toinen ja kolomaski työkaveri on koronas ja yhyren työkaverin mies samoon. Yks työkaveri sentäs säästyy ku oli sairastanu jo aikaasemmin.

Maanantaina tuli vielä tieto, jotta kesätyöntekijäki on koronas. Tilanne oli ihan katastrofaalinen: koko lössi yhtä aikaa kipiänä!

Yks teki maanantain etätöitä kotua käsin, pomo oli toimistolla tekemäs viimmeesiä alvia ja järijestelemäs asioota vaikka oli ittekki huonos kunnos. Me muut pirettihin sairaslomaa eikä käsitetty, mistä ihimeestä me kaikki napattihin se yhtä aikaa. Oliko meillä töis käyny joku supertartuttaja? Kukaa meistä ei tienny, mistä olis taurin voinu vapaa-aijallansa saara. Huvittavaa oli myös se, jotta meistä jokahinen kuvitteli pomolle ilimoottaesnansa olevansa ainut sairastunu ja potenu huonua omaatuntoa siitä, jotta on tuonu taurin töihin ja altistanu työkaverit.

Maanantaina mulla oli vielä lämpöä 37 astetta ja lupasin mennä jo tiistaina töihin, jotta saarahan puolen kuun palakat maksuhun. Myös meirän kesätyöntekijä oli toennu tiistaiksi töihin.

Keskiviikkona tuli pari lisää ja torstaina viimmeenenki sairaslomalaanen. Eikä nuo siipat saanu väistettyä tätä tautia. Pomon mies, meirän isäntä ja kaks muuta miestä sai tartunnan.

Heti, ku testi perijantaina näytti punaasta viivaa, niin tein ittelleni sairashuonehen flikan kämppähän, jotten tartuttaasi isäntää. Pääasias makasin ja nukuun niin lauantain ku sunnuntainki. Pyhäehtoolla kuulin, ku isäntä alakoo yskimähän. Vahava epäälys oli, jotta se oli koronayskää.

Maanantaina olin paremmas kunnos ja raasiin ”tautivuoteheltani” lakanat pois ja pistin saunan lämpiämähän, jotta tarkenin pesuulle. Mutta mun piti petata flikan kämppähän vielä samana päivänä uuret petivaattehet, ku oli isännän vuoro kaatua petihin. Sen tauti onki ollu sitte aiva toista luokkaa ku mun.

Keskiviikkona se mittas kuumetta 40,4 astetta. En oo ikänä nähäny sitä niin huonos kunnos. Harkittin jo ampulanssin tilaamista, ku mietiin, jotta minen itte saa nuon isua miestä pirettyä pystys ja kuskattua lääkärihin. En sitte kumminkaa soittanu, ku se sanoo, jotta olo alakaa helepottaa.

Sen on vointi heitelly palijo isoommasti ku mun. Parempi olo oli vain väliaikaasta. Kuume on seilannu erestakaasi ja ruokahalu on ollu katees. Maku- ja hajuaisti on vääristyny, niin jotta kaikki kuulemma maistuu ja haisoo pahalta.

Eileen keitin riisipuurua ja sitä se pystyy syömähän ja otti lisääki ku sanoo, jotta tuli parempi olo, ku sai syötyä. Viimme yönä se oli aiva uinu hies. Oli vaihtanu paitaa monehen kertahan ja pussilakanaki oli aamulla aiva märkä.

Yöllisen hikoolun jälijiltä mittarihin tuli enää lukemat 36,6, ja mä ajattelin pestä hiet pois sen petivaattehista, jos tauti on ny vaikka voitettu.

Mutta, mutta… ehtoolla sillä oli taas kuumetta 37,8 astetta. Saas ny nähärä, kuinka kauan täs menöö ennen ku elämä palaa normaaliksi. Tai niin ku työkaveri sanoo: en ny tierä, jotta terveheksi, mutta jos eres ennallensa…

Niin joo – ja poijaltaki tuli perijantaina viestiä, jotta hänki on ny sitte koronas. Se ei saanu sitä silloon, ku morsmaikkunsa sairasti, vaan nappas sen ny ilimeesesti kans työmaalta.vSe alakaa vissihin olemahan kunnos, mutta makuaistis silläki kuulemma on vielä häikkää.