Vähitellen

Tämä runo sai alakunsa työmaan kaffetpöytäkeskusteluusta. Yhyrellä sun toisella alakaa jo olla aiheesta kokemusta.

Lujetin tämän ensi sielä, jotta kuulen, ymmärtääkö tästä, mitä mä yritän sanua. Raati hyväksyy ja antoovat luvan lähärättää sen paikalliselehtehen. Näytti olevan viimme viikon leheres.

Työkaveri oli sen jäläkihin pongannu jostaki feispuukin paikallisryhymästä, jotta sielä oli pariki ihimistä kehunu sitä. Eiväkkä ollehet mun tuttuja eikä sukulaasia. Eikä maksettuja kehuja, ku en itte oo siinä ryhymäs, niin jotten olsi pääsny niitä eres näkemähän. 🤣

Vähitellen

Askel askeleelta hän kulki
loitommas meistä.
Yhä syvemmälle unohdukseen.

Vähitellen
hän katosi tästä elämästä.

Hän oli jo poissa ajoittain
kun muut tanssivat
vanhimman lapsenlapsen häitä.

Ei ollut enää kuin puoliksi läsnä
kun suvun nuorimmainen
sai valkolakkinsa.

Oli kadonnut jo kokonaan
kun puolisoa siunattiin
kirkkomaan multiin.

Me jäimme kaipaamaan häntä
sellaisena kuin tunsimme hänet
ennen.

~ Anne Saari ~

Advertisement

Joululehtehen

Mähän en oo juurikaa enää viimme aikoona kirijoottanu mitää muuta ku harvakseltansa näitä plokihöpötyksiä, mutta ku multa kysyttihin jotaki joululehtehen, niin se sai vähä taas innostumahan ja nämä kaks sitte sain lopuuksi sinne lähetettyä. Sanoon, jotten pistä pahakseni, vaikkei niitä kelepuutettaasi, ku ei ne ny niin kummoosia tullu. Mutta oli ne täytteheksi sinne kelevannu.

Rusinapullaa

Siinä he istuivat juhlatamineissaan tärkättyinä,
viisi vanhaa naista.
Kokoontuivat yhteen kun kutsuttiin.
Pikkujouluksi sanoivat, vaikka erona tavalliseen
olivat vain rusinat pullassa.

Miten osuivatkin samaan pöytään,
niin erilaiset.

Yltäkylläisyyteen tottunut
ylenkatsoi tarjoilun.
Hänelle kelpasivat vain rusinat.

Puhelias
ei ehtinyt edes maistaa omaansa.
Olihan lapsesta saakka opetettu,
ettei ruoka suussa puhuta.

Ahne
sulki korvansa ja katseli himoiten
kukkuraista pullavatia.
Mietti, kehtaisiko ottaa toisenkin.

Kodinhengetär
ihasteli makua ja rakennetta.
Arveli olevan itse leivottua,
voilla tietenkin.

Niukkuudessa elänyt
poimi jokaisen pienen murunkin lautaseltaan.
Eikä voinut ymmärtää,
etteivät kaikki osanneet arvostaa annettua.

Niin viettivät pikkujoulua
ne viisi vanhaa naista.
Kun kutsuttiin.

~ Anne Saari ~

***

Saman pöydän ääreen

Kun syksy laskee
pimeän verhonsa
ikkunan taakse,
sytytän kynttilän
pöydälleni.

Kutsun joulumielen vierailulle,
tarjoan teetä ja piparkakkuja.

Tunnen, kuinka lämpö
täyttää sydämeni ja
ajattelen teitä kaikkia rakkaitani,
jotka jouluksi toivon
tämän saman pöydän ääreen.

~ Anne Saari ~

Rakkainta, mitä on

Miten osaisin olla
oikealla tavalla äiti?

Olla puuttumatta
aikuisten lasteni asioihin
- vaikuttamatta kuitenkaan
etäiseltä ja välinpitämättömältä.

Kertoa heille, että
viimeiseen hengenvetooni
olen olemassa heitä varten,
koska he ovat rakkainta,
mitä minulla on.

~ Anne Saari ~

Korppikotkat

Yöllä repaleiset ajatukset
hyökkäävät kimppuun
kuin korppikotkat haaskalle.

Eivät suostu väistymään
kuin pieneksi hetkeksi kerrallaan.
Sankkana parvena lehahtavat
kohta taas takaisin.

Tappelevat, raastavat ja repivät
kunnes jäljellä on vain
paljaaksi kaluttu luuranko:

puhdas, selkeä ajatus.

~ Anne Saari ~

Ilo

En vienyt Sinua
suruni lähteelle.

En halunnut, että näet
sen mustaan syvyyteen.

Tahdoin olla Sinulle
perhosenkeveä,
auringonvaloisa.

Ilo
vailla surun varjoa.


- Anne Saari -

Palakittemistilaasuus

Tänään oli se kirijootuskilipaalun palakittemistilaasuus. Se oli mielenkiintooses paikas, nimittään Koskenkorvan viinamuseos. Ei sillä, jotta sielä olis ny keriinny kiertelemähän tai jotta meille olis esitelty paikkaa sen kummemmin, mutta olihan sielä pullo poikinensa vitriiniis ja hyllyyllä. Ja varmahan palijo muutaki, mitä en havaannu.

Tälläsin itteni istumahan Vuokon vierehen. Vuokko oli isoonsiskoon naapuri ja hyvä ystävä. Vuokko tuumas mulle, jotta musta on tullu aiva Sirkan näköönen. Itte en oo sellaasta huomannu. Äiteen mä kyllä näjen useenki peilistä.

Jonku aikaa siinä keriittihin höpöttelöhön ennen ku varsinaanen palakittemistilaasuus alakoo. Ihan kaikki palakitut ei ollu paikalla. Jokahiselle annettihin henkilökohtaasta palautetta. Minen vain enää muista, mitä mun omasta sanottihin. 😂 Mutta oli ne vissihin siitä tykänny. Ainaki osa raarista, ku valinta oli tehty keskiarvomenettelyllä. Jokaanen raatilaanen oli antanu kirijootuksille pisteetä yhyrestä viitehen ja sillä perusteella oli kirijootukset pistetty järijestyksehen. Rahastonhoitaja mulle tunnusti, jotta mun runo oli hänen suosikkinsa.

Tällääsen kasan antoovat vielä lujettavaa. Tuosta murrekirijasta oon erityysen innoosnani.

Ei näköjään ollu mun runua tuohon joululehtehen kelepuutettu, niin laitan sen tähän:

Minne katosivat sanat?

Minne katosivat sanat,
kokonaiset lauseet?

Minä suren niitä
kuin ystävää,
jonka en uskonut
koskaan pettävän.

Kaipaan sitä,
kun sanat
koskena vyöryivät ylitseni
ja minä vain
ojensin käteni
poimiakseni ne virrasta.

Muistan,
miten samaan aikaan
vaikeaa ja helppoa,
tuskaisaa ja huojentavaa,
hävettävää ja riemukasta
oli antaa valta tunteille,
avata sydämensä
aivan auki.

Sitä minä kaipaan.

– Anne Saari –

Kutsu

Taisin viimme viikolla vähä uuperrella (= vihjata), jotta tuli kutsu yhtehen mielenkiintoosehen tilaasuutehen. Nyt, ku se on ollu tänään leheren päälläki, niin voin kertua. Se oli kutsu kirijootuskilipaalun palakintojenjakohon.

Mähän en oo kirijoottanu vuosihin mitää muuta ku näitä höpinöötä tänne. Tänä syksynä paikallislehti ja paikallinen seura järijestivät kirijootuskilipaalun. Aihe oli vapaavalintaanen, sarijat alle ja yli 20-vuotiahille ja lajina joko runomuotooset tai suorasanaaset kirijootukset.

Ku kilipaaluilimootus oli leheres, niin se ei vielä saanu mua toimimahan, mutta se jäi vissihin kumminki alitajuntahan, koska yhtenä yönä ku heräsin, niin mulla oli runonraakiles, joka piti heti nousta kirijoottamahan ylähä. (Ja kattelemahan se lehti-ilimootus taltehen.) Sitä yöllistä tekstiä mä sitte kirijootin aina vain uurestansa ja uurestansa päiväkausia niin kauan, jotta kelepuutin sen kilipaaluhun lähetettäväksi. Lähetin sen yhyren ainokaasen ja oikiastansa unohrin koko asian, mutta viimme viikolla tuli sähköposti: Onneksi olkoon sijoittumisestasi! Tulit toiseksi 20 vuotta täyttäneiden runosarjassa.

Mä isännälle totesin, jotta ei oo sitte vissihin ollu ku kaks osallistujaa. Oli sielä kumminki kolomaski nimi. Ja ny ku kattoon tuota lehtijuttua, niin se onki jaettu 2. sija, jotta ei sillä palijo passaa trossata (= rehvastella). 😂

Täs on pätkä lehtijutusta: Osallistujia oli runsaasti: 26 kirjoittajaa lähetti yhteensä 36 tekstiä (= 14 runoa ja 22 suorasanaista.) Kymmenhenkisen raadin päätuomarina oli kirjailija Anneli Kanto. Tuomariston mukaan huiput erottuivat. Kokonaisuutena taso oli suureksi osaksi tasainen. Arvostelussa kiinnitettiin huomiota ennen kaikkea vaikuttavuuteen sekä iskevyyteen (suorasanaisissa) ja syväkyntöön (runoissa).

Mua vähä nauratti, jotta tuoko on ny runsas osallistuminen? Sielähän oli tuomaria melekeen yhtä palijo ku kirijoottajia. 😁 Entä sitte, ku taso oli tasaanen, niin kuinka ne huiput sieltä eroottuu?🤣 Ja jos on harrastanu syväkyntöä niin eihän silloon voi olla huipulla? Vai? 😂

Mä laitan sen runon tänne vasta sitte ku se on julukaastu joko paikallisleheres tai joululeheres, mihinkä näinä kilipaaluhun osallistunehia tekstiä kuulemma laitetahan.

Maijun muistolle

Tänään saateltihin isän sisarussarijasta viimmeenen – Maiju-täti – matkahan. Maiju eli ”vanhanapiikana” niin ku hän itte ittiänsä tituleeras. Hoiti vanhempansa, hoiti sisarustensa lapsia ja vieläpä lastenlapsiaki, Neuloo (jokku sanoo, jotta ompeli), kutoo (jokku sanoo, jotta neuloo), laittoo ruokaa, leipoo, oli aina valamis auttamahan kaikella lailla. Pyytämätäkki.

Serkkuni Kari on ollu aina ”Maijun poika” ja hän on tätä Maijun siunausta ja muistotilaasuutta järijestäny, vaikka justihin pari kuukautta sitte joutuu järijestämähän siskoonsa hautajaaset. Kari pyysi mua esittämähän muistotilaasuures runon. Mutta niinku tierättä, niin mähän oon aina suuna päänä pitämäs puheeta (EN!), niin tein sitte jonkumoisen alustuksen runolle. Siitä tuli tälläänen (paitti jottei se ny ihan sanasta sanahan sielä menny, ku yritin välillä kattua muollekki ku paperihin):

Me ollahan tänään täälä siksi, jotta me ollahan kaikki Maijun perhettä. Ja Maiju oli epäälemätä osa meirän jokaasen perhettä.

Niin meilläki. Kun mä ilimootin suru-uutista muksuulle, niin flikka rupes pohtimahan, jotta mikäs Maiju olikaa hänelle. Ja tuli ihan oikiahan johtopäätöksehen, jotta isotäti.

Mutta ei sellaasta tarvinnu koskaa miettiä. Meille Maiju oli aina Maiju ja kaikki tiesi heti, kestä puhutahan. Nimenomaan Maiju erootuksena maailman kaikista muista saman nimisistä. Ei Maija, ei Maria eikä varsinkaa Helvi. Sitä nimiä Maijusta tuskin käytti muut ku virallinen taho.

Meirän muksuulle Maiju oli vähä ku poonusmumma, joka kävi aina syntymäpäivillä. Siitä piti erityysesti huolta anoppini Aino, joka oli Maijun kans ystäviä – ja pennikerholaasia. He asuuvat liki toistansa ja Aino ilimootti, jotta ”Hajetta sitte Maijunki” tai vielä lyhkääsemmin, jotta ”Maijuki tuloo”.

Ja niin Maijulla oli aina itteoikeutetusti paikka meirän synttärikaffetpöyräs. Nyt niistä hetkistä on monta valokuvamuistoa jälijellä.

Silloon ku olimma saattamas Maijua tänne kirkolle, niin Kari pyysi mua kattelemahan jonku runon tänne muistotilaasuutehen.

Ennen ku mä alakasin sitä ettimähän, mä mietiin, minkämoisena mä Maijun muistan. Ja ihan hakemata nousi mielehen sanat kiltti, lempiä, huumorintajuunen ja vaatimatoon.

Ja kun osa meistä serkuksista ja puolisoosta kokoontuu Heleenan työ muistelemahan Maijua ja puhumahan hautajaasista ja muistotilaasuuresta, niin sielä nauru ja itku olivat liki toistansa.

Tunnelma oli hyvä ja lämmin ja mulle tuli mieleheni, jotta se oli vielä yks lahaja Maijulta meille: tuora meirät yhtehen tämän yhteesen surun kautta.

Runoja lukiesnani alakoo yks niistä puhutella yli muiren. Sen kohoralla tuli tunne, jotta Maiju oli myös epäitsekäs ja ajatteli aina kaikkia muita ennen ku ittiänsä.

Maiju haluaas varmasti sanua meille, jotta hänellä on ny kaikki hyvin.

Siksi mä ajattelin, jotta me tairetahan nyt kaivata enemmän lohtua ja lohorutusta ja pääryyn Lassi Nummen kaunihisehen runohon, joka on ku rukous.

                

 

 

Anna meille rauha.

Ilon ja tuskan ja kaipauksen pyörteiden heittelemille

anna rauha, jossa on nöyrää iloa ja surua

                 ja voimaa päivän askareen suorittamiseen,

ja samalla tavoin anna rauha

                 käsille, jotka ovat askareistaan vaipuneet,

                 silmille, jotka ovat sulkeutuneet lepoon.

Anna rauha, joka yhdistää poisnukkuneet

                 ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.

Anna rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen.

Sinun rauhasi,

                 anna se heille ja meille.

 

 – Lassi Nummi –

Valmis

VALMIS

Hän oli
valmis luopumaan.

Hän laski taakkansa
– ja lähti.

~ Anne Saari ~

***

Tuo teksti tuli unes viimme yönä.

Ku mä heräsin siitä, mulle tuli ensimmääseksi mielehen, jotta onkahan joku kuollu. No en oo ainakaa vielä tähän mennes kuullu mitää ikäviä uutisia.

Sitte mä ajattelin, jotta en varmahan muista sitä enää aamulla. Enkä muistanukkaa. Tai en siis muistanu kirijoottaa sitä ylähä. Vasta ehtoolla sain sen paperille. Ihime kyllä, muistin sen aina vain. Tosin siihen vaikutti varmahan se, jotta teksti on niin lyhkäänen. Jopa tälläänen homespää saattaa sen muistaa hetken aikaa.

Ja ehkä seki, jotta vaikken oo pätkän vertaa uskovaanen, niin mulle tuli vahava tunne, jotta tää teksti on jotenki merkityksellinen ja se ”annettihin” mulle.

Varsinki, ku en oo vuotehen kirijoottanu värssyn värssyä.

Kevätaamu

KEVÄTAAMU

Lintujen laulu
puhkoo
auringonpilkkuisia reikiä
aamun harmauteen.

Ja minuun lehahtaa
usko kevääseen
kuin
kirkkaankeltainen 
    sitruunaperhonen.

~ Anne Saari ~
susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.