Kevätaamu

KEVÄTAAMU

Lintujen laulu
puhkoo
auringonpilkkuisia reikiä
aamun harmauteen.

Ja minuun lehahtaa
usko kevääseen
kuin
kirkkaankeltainen 
    sitruunaperhonen.

~ Anne Saari ~
Mainokset

Mistä tunnet sä ystävän?

Mistä tunnet sä ystävän?

Siitä, että hän
kipeistä jaloistaan huolimatta
kiipeää asuntosi rappuset

vain päästäkseen tapaamaan sinua.

***

Kiitos, Raija, kyläälystä ja uskomattoman arvokkahasta, vuosikymmenten mittaasesta ystävyyrestä!

Tammiaurinko

Oon ny niin suunnattomasti ilahtunu näistä aurinkoosista päivistä, jotta piti oikeen pistää muutama sana paperille.

Tammiaurinko

Lyhyt, mutta loistokas
on auringon kaari
tammikuisella pakkastaivaalla.

~ Anne Saari ~

Riekalehia

Riekaleita

Hiljaisuudessa lipuvat ajatukset ympärilläni
kuin pehmeä pilvilautta.

Yritän tavoittaa niitä,
mutta kosketuksestani ne hajoavat
ja käsiini jää vain riekaleita,
joita en saa enää koottua yhteen.

- Anne Saari -

Juurtunut

JUURTUNUT

Juurtuneena
tähän maahan,
näiden lakeuksien
savisiin peltoihin.

Enkä tiedä, 
missä muualla haluaisin
mieluummin olla.

~ Anne Saari ~

Tahdon

TAHDON


Arjen pienet teot:
Minä rakastan sinua.

Katseet, kosketukset:
Minä rakastan sinua.

Tahdon:
Minä rakastan sinua.

~ Anne Saari ~


Tyttärelle ja vävylle hääpäivänä 12.8.2017.

Kivitasku, jatkoajatus

Kun mä kerroon teille tuosta kivitaskuhavaannostani, niin se nimi jäi pyörimähän mielehen.

Mä olin näkevinäni siinä vertauksen, joka halus sittemmin ryhtyä ”runoksi”. Tällääsehen muotohon se asettuu:

 

Kivitasku

Taskut täynnä
matkan varrelta kerättyjä
mustia kiviä.

Teräväsärmäisiä,
niin että kun
laittaa kädet taskuihin,
ovat rystyset verillä.

Painavia,
niin että
vetävät hartiat kumaraan.

Arvottomia.
Ei niiden sisältä
timantteja löydy.

Minä olen kivitasku,
turhan murheen kantaja.

~ Anne Saari ~

 

Joitaki ajatuksia

Viimmeesen kuukauren aikana on tullu muutama sellaanen ajatus, joka olis tahtonu ruveta runoksi, mutta en vain saanu niitä asettumahan nätisti. Nyt en enää jaksa hinkata niitä.

Täs ne on sellaasina kun ne tänä päivänä sattuu olemahan:

TALVIHORROS

Taivas valaa
harmaata sadetta
kuin sulaa tinaa.

Maa on talven kosketuksesta
yhä kohmeessa.
Vesi kiertyy lammikoiksi
sen jäisille pinnoille.

Sama harmaus 
leviää mieleeni,
jähmettyy kuoreksi
ajatusteni rosoisille pinnoille
eikä niillä ole enää
tilaa liikkua
eikä versoa uutta.

Aurinko,
me kaipaamme Sinua,
tämä hyhmäinen maa
ja minä.

Tule sulattamaan pois
talven horros.

*** 

MUSTARASTAS

Taivas oli ripustanut
harmaat pisaraverhonsa
maiseman ylle.

Niiden lomitse
kuulin laulusi.

Katseeni tavoitti
tutun hahmosi
lehdettömän pihlajan oksalta.

Sinä laulat
minut kevääseen.

***

AAMUHETKI

Minun aamuhetkeni.

Lintujen kirkasääninen kuoro
pihapuissa.

~ Anne Saari ~