Tahdon

TAHDON


Arjen pienet teot:
Minä rakastan sinua.

Katseet, kosketukset:
Minä rakastan sinua.

Tahdon:
Minä rakastan sinua.

~ Anne Saari ~


Tyttärelle ja vävylle hääpäivänä 12.8.2017.
Mainokset

Kivitasku, jatkoajatus

Kun mä kerroon teille tuosta kivitaskuhavaannostani, niin se nimi jäi pyörimähän mielehen.

Mä olin näkevinäni siinä vertauksen, joka halus sittemmin ryhtyä ”runoksi”. Tällääsehen muotohon se asettuu:

 

Kivitasku

Taskut täynnä
matkan varrelta kerättyjä
mustia kiviä.

Teräväsärmäisiä,
niin että kun
laittaa kädet taskuihin,
ovat rystyset verillä.

Painavia,
niin että
vetävät hartiat kumaraan.

Arvottomia.
Ei niiden sisältä
timantteja löydy.

Minä olen kivitasku,
turhan murheen kantaja.

~ Anne Saari ~

 

Joitaki ajatuksia

Viimmeesen kuukauren aikana on tullu muutama sellaanen ajatus, joka olis tahtonu ruveta runoksi, mutta en vain saanu niitä asettumahan nätisti. Nyt en enää jaksa hinkata niitä.

Täs ne on sellaasina kun ne tänä päivänä sattuu olemahan:

TALVIHORROS

Taivas valaa
harmaata sadetta
kuin sulaa tinaa.

Maa on talven kosketuksesta
yhä kohmeessa.
Vesi kiertyy lammikoiksi
sen jäisille pinnoille.

Sama harmaus 
leviää mieleeni,
jähmettyy kuoreksi
ajatusteni rosoisille pinnoille
eikä niillä ole enää
tilaa liikkua
eikä versoa uutta.

Aurinko,
me kaipaamme Sinua,
tämä hyhmäinen maa
ja minä.

Tule sulattamaan pois
talven horros.

*** 

MUSTARASTAS

Taivas oli ripustanut
harmaat pisaraverhonsa
maiseman ylle.

Niiden lomitse
kuulin laulusi.

Katseeni tavoitti
tutun hahmosi
lehdettömän pihlajan oksalta.

Sinä laulat
minut kevääseen.

***

AAMUHETKI

Minun aamuhetkeni.

Lintujen kirkasääninen kuoro
pihapuissa.

~ Anne Saari ~

Kaiken kansan työrunot (toim. Risto Ahti)

Oon 2012 osallistunu Lahden runomaraton ry:n 30-vuotisjuhulakilipaaluhun, mihinä aiheena oli ”Työ, elämä”.

Tää kirija on koottu kilipaaluhun lähetetyystä runoosta. Kaikkiastansa kilipaaluhun oli tullu 1100 runua. Risto Ahdin esipuhe kirijas on hyvä ja kannustava. Oon saanu tään ”kirjailijakappalehen” jo silloon, mutta ny vasta tuli lujettua…

Kilipaalun voitti Mari Niiranen, jolta on kirijas kolome runua, joista täs ensimmäänen:

Ilmastoitu huone, selänmyötäinen tuoli, radio,

neljä neljäsosaa alastomia puita, marraskuu,


aurinko pölyrätin näköisen pilven alla.


Kello raksahtelee, paperit kellastuvat,
tässä käytävän 
varrella

yksi Virtanen karvoittui ja muuttui karhuksi,
se nukkuu nyt,


hiippaillaan hiljaa.


Tulostin tulostaa, lävistin lävistää,


ihmiset kyselevät viikonlopusta,
hymyillään,
kunhan lämpötila ei nouse 
yli +21 asteen.


Turvallisinta on lähteä tuulen mukaan, leijailla kuin lehti
kauas täältä.

Minua lohduttaa silta kaupungin sisääntulotiellä: se peittää
vain puolet kuilusta,

jonka ylle se suunniteltiin.
Raudoitus irvistää betonista
kuin rikkinäiset hampaat.


Paperit, joihin päivällä kirjattiin tulostavoitteet


minä levitän lattialle, kun illalla tulemme

koiran kanssa sateesta.

 

Munki runot oli kaikki kolome pääsny kirijahan:

MINUN KOKOISENI TYÖ

Minä olen lyhyt ihminen.
Ei minuun monta pätkää mahdu;

antakaa minulle
minun kokoiseni työ.

Sen minä jaksan tehdä.
Mutta yhtään pätkää en enää.

***

MINÄ

Kun en voi loistaa älylläni
enkä ulkonäölläni,

täytyy minun tehdä
itseni tarpeelliseksi työlläni.

***

TARPEETON

Joskus tunnen olevani kuin
vanha, pölyttynyt tavara
varaston hyllyllä.
Ajoittain joku tulee ja
puhaltaa hämähäkinseitit pois
tarvitessaan minua.
Ja kun minua ei enää tarvita,
minut nostetaan taas 
hyllylle odottamaan.

Eikö kukaan muista
ihmistä, joka olen?
Haluan olla tarpeellinen
kaiken aikaa.
Tulkaa jo avaamaan
tämä varaston ovi
ennen kuin sen saranat
ruostuvat kiinni!

Ei mitää laaturunoutta, voin ny jäläkihinpäin toreta. Ja tuon viimmeesimmän runon aluus on ärsyttävää tautonomiaa. Ja MINÄMINÄMINÄ! Korijattavaa siis olis, mutta täs muoros ne ny on sielä kirijan sivuulla. Hyvin siis ymmärrän, minkä tähären voittaja on Mari Niiranen enkä MINÄ. 😀