Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Mainokset

Flikkaki lähti

Ku poika lähti pyhäehtoolla, niin flikka tuli maanantaina ehtoopäivällä. Isänsä haki sen junalta, ku mä olin vielä töis.

Vähä ennen nelijää isäntä soitti mulle, jotta tuu krillille, ku pääset töistä, niin hän tuloo sinne flikan kans. Selevä juttu! Isäntä oli vain niin ovela, jotta oli muka unohtanu lompsansa kotia ja niin mä sain maksaa. 😀 Ajeltihin kotia syömähän ja ehtoo meni toimitelles ja välillä telekkaria kattoes. Mun tosin piti ensimmääsenä mennä maata, jotta jaksoon taas aamulla töihin.

Tiistaina päivällä isäntä ja flikka oli ollu pelaamas frispiikolffia (= frisbeegolfia) ja flikka oli teheny isoon satsin spakettivuokaa. Ehtoolla flikka meni kyläälemähän kouluaikaasen kaverinsa työ, kun se on muuttanu perheenensä tuohon muutaman kilometrin päähän. Mä jouruun menemähän maata jo ennen ku se tuli takaasi.

Keskiviikkona päivällä flikka oli serkkunsa työnä kyläälemäs. Olivat käynehet Paukanevalla lenkkeelemäs. Ehtoolla mentihin vielä kolomestansa pelaamahan frispiikolffia. Isäntää ja flikkaa oli nimittään erellispäivänä jääny harmittamahan, kun ne ei ollu pääsny pelaamahan koko kierrosta. Sielä oli ollu ”fiksusti” päiväkotiväkiä retkeelemäs raralla. Ne oli leiriintyny heittopaikan ja korin välihin, niin jottei siinä ollu voinu heittää.

Isäntä ja flikka olivat manannehet, mutta päättänehet, jotta jättävät sen korin välihin ja siirtyvät seuraavalle. Sielä oli ollu toinen päiväkotiryhymä. Ei ollu kolffaajien auttanu ku lähtiä pois. Mun mielestä aika tyhymää ohojaajiltaki vierä muksuja tuollaasehen paikkahan, varsinki ku näköövät jotta sielä on pelaajia. Puoli kilometriä ku olsivat jaksanehet kävellä etehenpäin, niin olsivat ollehet pois raralta.

Ei oo muuten varmahan vaikia arvata, kuka sijoottuu jumposijalle keskiviikkona… Tuo oli ny kolomas kerta, ku kokeelin lajia. Hauskaa meillä oli silti, eikä mua harmittanu yhtää, vaikken osannukkaa. Paitti jotta mun putit oli kuulemma hyviä. No joo, ku pääsin tarpeeksi lähelle koria ensi parillakymmenellä huonolla heitolla 😀 Yllättäen tuli oikeen hiki sielä mettäs rämpies.

Kotona oltihin joskus puoli yhyreksän aikoohin. Velii tuli justihin moottoripyöräälemästä samahan aikahan ja mentihin sen kans hetkeksi toimittelemahan. Se oli virhe. Hikinen iho ja viilenevä ilta on huono yhyristelmä. Mun selekä meni ihan jumihin. Aiva totaalisen jumihin.

Kävin suihkus lämmittelemäs ja otin kymmenen minuutin hieronnan lämmön kans. Se vähä auttoo, mutta ei kokonansa parantanu.

Sitte yöllä käytihin vielä niin, jotta asentoa vaihtaesnani heräsin ihan järkyttävähän kipuhun. Oikia jalaka kramppas niin lujaa, jottei ikänä ennen. En ollu eres varma, oliko se kramppi vai jotaki pahempaa. Niin kipiää tuli, jotta meinas oikeen ääni päästä. Jalakahan sattuu vaikka sitä piti mihinä asennos. Paitti selijällä maates se rauhoottuu. Makasin varmahan tunnin hilijaa ennen ku uskalsin vaihtaa asentoa.

Vielä seuraavana päivänäki oli reisilihas kipiä ja tuntuu pientä kireyttä ja arkuutta koko jalaas kantapäästä perskannikkahan asti. Nyt onneksi on jo niin selekä ku jalakaki parantunu.

Eileen flikka lähti junaalemahan takaasi kotia. Silläki on loma tältä erää loppu. Vävypoijalla on jo viikko sitte alaannu työt. 

Seisomatyö

Mulla oli kesäkuun puolesvälis se työterveyshoitajalla käynti. Nätisti sielä kirijattihin tavoottehia: säännöllinen syöminen ja hyvät rasvat, painon purotus, ihon säännöllinen rasvaus ja sähköpöyrän hyöryntäminen töis.

Jotaki siitä meni perille, mutta osa ei oo lähteny eres matkahan. Kuten arvata saattaa, painonpurotus ei oo liikahtanu mihinkää päin. Syöminen sen sijahan on sujunu oikeen hyvin – ja säännöllisesti. Mutta se terveyrenhoitaja ei tainnu tarkoottaa aiva sitä… Mä ehkä luotin vähä liikaa tuohon pyöräälyn voimmahan, jotta se muka purottaas painua vähä ku ittestänsä. Mulla on ny pyörän mittaris reilut 370 kilometriä työmatkoosta. Mutta eihän se mitää auta, jos ei muuta ruokaalutapojansa.

Mä oon sen suhteen vähä hankalas välikäres. Meillähän isäntä keittää ja mä oon siitä niin tyytyväänen, jottei mun tartte töitten jäläkihin alaata keittämähän, jotten oo purnannu ruaasta, vaikka se ei millää mittarilla oo tervehellistä eikä varsinkaa monipuolista. Se on vielä vähä rajallista, mitä sen kokkausrepertuaarista löytyy. Mutta jos mä alakaan siitä urputtamahan, niin se on selevää, jotta sen jäläkihin mä saan luvan keittää itte, jos ei hänen keitoksensa kerta kelepaa. Viikonloppuusin yritän keittää vähä köykääsempää tai tuora ainaki kaupasta ittelleni jotaki kevyempiäki vaihtoehtoja. 

Hyviä rasvoja oon yrittäny lisätä eres pähkinöötten muoros. Oon niitä syöny välipalaksi esim. kreikkalaasen jukurtin kans. Kalaahan meillä ei syörä, koska tuo meirän kalamies ei tykkää kalasta (ruokana). Tai ainakaa sellaasesta kalasta, joka maistuu kalalta. Pakasteseiti menöö, mutta ei lohi, josta sitä hyvää rasvaa sais. Pellavansiemeniäki ostin, mutta niitä mä en oo muistanu ottaa kovin säännöllisesti.

Ihon rasvaalemisen oon muistanu, ku oon rasvaputelit vieny pukuhuonehesehen. Sielä mä kumminki aamuun, ehtoon vaihran vaattehia, niin samalla yritän muistaa rasvaalla ittiäni. Käsivarsi on jo aika hyväs kunnos, päänahka ei niinkää. Sillekki aion tänään antaa rasvapesun.

Sen sijahan yks, mikä on sujunu tosi hyvin, on tuo sähköpöyrän hyöryntäminen. Terveyrenhoitaja sanoo, jotta tehokkahimmat aijat seisahallansa työskentelyhyn on heti aamulla ja sitte taas ruokatunnin jäläkihin, jotta saa aineenvaihrunnan liikkeelle. Niimpä mä oon ottanu tavaksi teherä aamukaffettuntihin asti töitä seisten ja sitten taas ruaan jäläkihin ehtoopäiväkaffeelle asti. Aluuksi tuntuu tosi köppääseltä yrittää seisten teherä töitä. Mikää ei tuntunu sujuvan, ei kirijoottaminen, ei näppäämistön eikä hiiren käyttö. Mutta nyt, puolentoista kuukauren harijoottelun jäläkihin mä huomaan joinaki päivinä, jotten oo välillä muistanu laskia pöytää ja niimpä mä välillä saatan työskennellä päivän mittahan enemmän seisahallani ku istuallani.

Kolomiodraamaa kerraksensa

Meirän perhees on tänä päivänä palijastunu sellaanenki kolomiodraama, jotten oikeen tierä, pitääskö itkiä vai nauraa. (Päätin nauraa.)

Flikka laittoo mulle aamupäivällä viestiä. Kertoo soittanehensa isällensä ja pyytänehensä sitä koiranvahariksi yhyreksi viikonlopuksi, kun he menöö Turkuhun.

Se vain sattuu olemahan sama viikonloppu, jolloonka poika ja miniänalaku on kysyny, jotta voirahanko me ottaa elukat siksi aikaa, kun he itte menöö Ouluhun Hötsihin ja flikan työ kortteeraamahan. Flikka ei ollu muistanu, jotta se on sama viikonloppu ja se oli keriinny varaamahan jokku liput ja hotellin. Eivät luvannehet perua.

Mä nauroon, jotta tämähän on ku jostaki farssista: ovet vain käy ja väki tuloo ja menöö. Paitti mä. Mä pysyn kotona Rymyn ja Mortin kans. Vai pitääskö munki lähtiä tästä Hyvinkäälle niitä hoitamahan?

Ja meinas käyrä toisenki viikonlopun kans käläpäten (= huonosti). Kansalaasopiston rehtori nimittään soitti, jotta me toiminnantarkastajat päästääs kaharellakympillä mukahan teatteriretkelle Pyynikin kesäteatterihin. Mä kerkesin jo innostua, mutta sitte mä hoksasin, jotta sinäki viikonloppuna poijan porukka on tulos tänne. Sillä kertaa kaveripariskunnan kihilajaasihin. Ja meitä on taas kysytty elukkaan vahariiksi.

Ei siis mennä teatterihin. Meillä ku näyttää tätä teatteria piisaavan ihan omastaki takaa.

Päänvaivaa kerraksensa

Mä oon tainnu jo aika monta kertaa ruraata (= rutista) täälä, kuinka mun pää hilseelöö ja hiukset harvenoo. No, sunnuntaina tuli kirijaamellisesti viimmeenen pisara monta pisaraa, ku yöllä tunsin, jotta päänahaasta alakaa valua kurosnestettä. Ja sitä valuu koko sunnuntaipäivän. Molemmin puolin päätä korvien yläpuolelta.

Iho alakoo tuntua kuumalta ja tulehtunehelta ja meni melekeen rikki sieltäki, mihinkä sitä kurosnestettä valuu. Mä kulijin paperitollot korvien takana, jotta se tyrehtyys. Silimälasia ei ollu kiva pitää ollenkaa, ku tuntuu, jotta sangat tarttuu siihen nesteehin. Ja tuntuu, jotta ne vain hautoo lisää korvantaustoja.

On tuota kurosnestettä vuotanu ennenki, mutta ei tuolla siivolla. Niimpä sain vihiroon ja viimmeen aikaaseksi soittaa terveyskeskuksehen. Eihän siitä ny ookkaa vasta ku vähä toista vuotta ku ensimmääset oirehet tuli..

Yllätys oli suuren suuri, ku sain aijan heti tunnin päähän. Sielä oli kehitetty pikapoli: hoitaja tai amanuenssi ottaa asiakkahan vastahan ja sitte tuloo vielä valamis lääkäri varmistamahan riaknoosin (= diagnoosin). Paitti jotta mun tapaukses tuli vielä kolomaski valakotakkinen.

Tämä amanuenssi ei sattunukkaa muhun, kattoo vain kaukaa ja varovaasesti ja kirijootteli tietoja konehelle. Ensimmäänen lääkäri tohtii sentäs vähä käännellä hiuksia ja kurkistella tuonne päänahkahan, mutta ei ollu ihan varma, mikä mua vaivaa. Ja onko tuo päänahaan kuivuus samaa vaivaa ku ihottuma käsivarres ja selijäs.

Sempä takia hän kuttuu vielä toisenki lääkärin paikalle. Tämä lääkäri oli työskennelly ihotautiosastolla, mutta satavarmaa lausuntua ei häneltäkää tullu. Arpoovat, onko kyse sienestä vai jostaki muusta ihottumasta. 

Sen takia mulle määrättihin vähä niinku varmuuren vuoksi julumettu kasa kaikenlaasta: kaharenmoista perusvoiretta, joista toisella voi ”pestä” pään, samppoota hiivasienitulehruksehen, kortisooniliuosta päänahkahan, kortisoonivoiretta käsivartehen ja selekähän. Ottivat vielä valokuvia tuosta käsivarresta, jotta jos ei se rupia helepottamahan, niin saavat konsultoora ihotautilääkäriä niitten kuvien avulla.

Jos ei näillä myrkyyllä tauti lähäre, niin kai niillä ainaki nahka lähtöö?

Töiren jäläkihin mulla oli parturi. Olin kaharen vaiheella, jotta pitääkö mun peruuttaa se, vaikka tuo päänuppi onki ny rauhoottunu. Ajattelin, jotten kehtaa mennä sinne tällääsenä hilsehemmona. En voi olettaa, jotta kenenkää tarvittoo sattua tällääsehen ittiäki inhottavahan päähän.

Mutta ei Sari ollu moksiskaa, meinas, jottei tää niin paha oo. 😀 Ei pelijänny sattua palijahin käsin mun hiuksihini. Niin se laittoo mulle kaksfäriset rairat – vaalian ruskeeta ja vaaleeta ja leikkas taas muotohonsa. Se kysyyki, jotta koska sitä on viimmeeksi leikattu, ku sen mielestä oli niin venähtäny pituutta. No, olihan siitä jo pari kuukautta, ku flikka sitä äitenpäivän aikana klipsii. Samoon se meinas, jotta nuo sivuhiukset on vahavistunu sitte viimme näkemän, vaikka mun omasta mielestä mä vain kalijuunnun huolestuttavasti koko aijan lisää..

Kyllä mä rattilukon ymmärrän!

Mä oon taas osoottanu tyhymyyteni sen seittemällä lailla etenki töis. Montako kertaa saa töpätä ennen ku pistetähän pihalle?

Ensi mä hajotin reijittäjän. Mulla oli vain yks paperi reijitettävänä ja seki jäi jumihin sinne reijittimen kitahan. Ei millää irti. Yritin ravistella sitä aparaattia ja varovaasesti nitkuttaa paperia irti, mutta ei! Hain toisen reijittimen ja kysyyn pomolta, jotta heitetähänkö se piloolle menny roskihin vai mitä. Se sanoo, jotta hän voi vierä sen kotia, niin miehensä saa kattua, saisko sen vielä kuntohon.

Mies oli kattonu sitä ja torennu, jotta vois auttaa, jos aukaasis tuon lukon tuosta sivusta. Tä? Minkä lukon? Moon (= mä oon) ollu yli kolomekymmentä vuotta toimistotöis, enkä oo koskaa kuullukkaa, jotta reijittimes on lukko! Mitä iankaikkista sellaasella on virkaa? Rattilukon mä ymmärrän, jottei autolla päästä luvattomasti ajelemahan. Pitääskö sitä laittaa reijittimensä töistä lähties lukkohon, jottei kukaa toinen sillä vain luvatta reijitä? Kyllä tuli plonri (= blondi) olo.

Tänään mä tein pahemman virheen. Ajoon asiakkahalle alv:n – ja lähetin alv-ilimootuksen verottajalle ja tilisiirron asiakkahalle – ennen ku olin kirijannu ostovelaat. Piti laittaa äkkiä viestiä perähän, jotta älä vain maksakkaa sitä, mä teen sen uusiksi. Ja pitihän mun pomollekki tunnustaa, jotta pielehen meni taas nuon niinku vaihteeksi. En vain yhtää ajatellu, jotta asiakkahalla on ny tilinpäätös ja se viimmeenen kuukausi pitääki teherä vähä eri lailla ku aikaasemmat kuukauret.

Pitää varmahan vielä maanantaina varmistaa, mitä muuta mun pitää ottaa huomiohon ennen uutta alv-ajua.

Jäi kyllä harmittamahan suuresti, mutta ei sille ny enää mitää mahara. En tierä, kuinka kauan se asiakas antaa mun jatkaa kirijanpituansa, ku tuntuu, jotta koko aijan mä töpeksin jotaki. Yritän ny kumminki olla pilaamatta koko viikonloppua tällä asialla.

*** 

Lisäksi tänään kävi työmaalla yks mysteerimies. Se oli mun asiakkahan asialla ja mun piti ottaa sille kopioota joistaki tosittehista. Se rupes toimittelemahan mulle ku vanhalle tutulle. Se tiesi, mihinä mä asun ja kertoo itte asuvansa naapurikyläs. Sanoo, jotta hän on ollu yhtä aikaa koulus, tosin kansalaaskoulun puolella ku mä olin oppikoulus. Sitte hän kertoo yhyren kansakouluaikaasen luokkakaverin kuulumisista. Mutta sitä hän ei kertonu, kuka hän on enkä mä keherannu kysyä. Eikä tienny kukaa työmaallakaa sen nimiä. Kyllä on noloo tilanne, ku toinen tuntoo ja itte ei.

Ei oo muuten pitkäkää, ku töis puhuttihin kaffettunnilla, jotta kuinka sitä fiksusti kysyys toiselta, jotta kuka sä oot, mutta ei me tairettu siihen mitää pätevää konstia keksiä tai ainakaa mä en ny täs kohtaa sitä muistanu.

***

Eikä kotona mee sen paremmin. Mä oon ny kolomena ehtoona yrittäny trimmerillä niittää tien vieren ojaa. Mutta arvakkaa, onko onnistunu. Niin, ei ookkaa.

Ensi akku oli tyhyjä. Seuraavana ehtoona akku oli larattu, mutta kones ei pysyny käynnis. Vika oli kuulemma sitte siinä, jottei akku oli ollu huonosti paikallansa… Eileen ehtoolla akku oli kunnolla kiinni ja kones käy – mutta siimanperskeles ei kestäny. Kaks kertaa mä yritin, mutta ku en puolta metriä pääsny etehenpäin ku siima katkes eikä luistanu automaattisesti esille, ku se oli kuulemma kelattu sinne väärin päin, niin päätin luovuttaa. Saaga hei, meirän puutarha on päättäny sittekki villiintyä. 😀

Viikkohon mahtuu palijo

Jokku viikot on tapahtumarikkahempia ku toiset. Näin vois sanua.

Töis on ollu tasaasehen tahtihin jos jonkimmoista takkua ja selevitettävää. Osa ihan omilta jäliiltä, osa toisten aikahansaamia. Niitä selevitelles päivät hurahtaa ohi välillä vähä liikaki nopiaa.

Mutta ollahampa vain saatu kaikki selevitettyä vaikka se on vaatinu välillä melekoosta salapoliisityötä. Toisaalta siitä tuloo aika mahtava fiilis, ku saa jonku solomun auoottua.

Ja yhteestyöllä teherähän. Seki on hienua. Yks hoksaa yhyren asian, toinen osaa jonku toisen osa-aluehen paremmin ja niin saarahan vähitellen selevitettyä. Mutta kyllä niihin kuluu luvattoman palijo sellaasta aikaa, jota ei mihinää tapaukses voi asiakkahalta veloottaa. Ja tietysti siinä sivus pitää hoitaa ne normaalit työkuviot.

Mukavaahan se on, jottei aika tuu pitkäksi työmaalla ja aina näistä oppii jotaki vastaasen varalle. Varsinki ku tuo tulorekisteri on ny käytös vasta ensimmäästä vuotta, niin ei oikeen vielä tierä, mitä sieltä on orotettavis. Onko kaikki menny niin ku on pitäny vai tulooko vielä palijoki selevitettävää. 

Tänäänki meitä kolome naista pähkääli aamupäivän yhtä ainuaa omaveroasiaa. Siihen tarvittihin jo verottajanki apuja, ku me ei kertakaikkiaan löyretty, mistä se ero johtuu. Ku verottajalta saatihin aijankohta, milloonka virhe on tapahtunu, mä löysin sen aika pian. Sopivasti justihin vähä ennen ku taksi ajoo pihahan.

Pomo nimittään vei meirät kaikki oikeen ravintolahan syömähän ja päästihin syömäreissun jäläkihin kotia. Ennen ruokaalua puhuttihin vähä työasioota ja palijo muuta. 😀 Takaasi tulles pomo tuumas, jottei hetkehen tullu omaveroasiat mielehen.

Keskiviikkoehtoolla olimma isännän kans Elonkerjuun konsertis ooppera-areenalla. Vähä oli kylymä, vaikka mäki muka mielestäni puin lämpöösesti. Väkiä olis saanu olla palijo enämmän, mutta ei niitten ny sentäs ihan tyhyjälle katsomolle tarvinnu esiintyä.