Terveesiä sairaalanmäjeltä

Herättihin aamulla joskus vähä ennen kahareksaa. Isäntä otti ehtoolla verenohennuslääkkehen ja viimme kerrasta jäänyttä särkylääkettä ja toivoo, jotta sais nukutuksi. Sanoo ainaki nukkunehensa ja kyllä mä johonaki vaihees kuulinki ku se hornas (= kuorsasi). Vai olinko se minä? No, joka tapaukses nukuttihin laillamma ja isäntä ihimetteli, voiko jo yks tapletti vaikuttaa niin, jotta aamulla jalaka oli melekeen kivutoon eikä tarvinnu klempata sillä. Hyvä niin.

Kaapiis ei ollu juuri mitää aamupalavärkkiä ku sattunehesta syystä kumpikaa meistä ei eileen keriinny käyrä kaupas. Isäntä söi yhyren korpun, minä paahtoleivän palan.

Tein ostoslistan, jotta käyrähän samalla reissulla ruokakaupas. Yhyreksän mais oltihin päivystykses taas orottamas. Meitä ennen oli kaks ihimistä, jokka pääsi etehenpäin ja sitte ei yli puolehen tuntihin tapahtunu mitää. Isäntä alakas jo hermostumahan, jotta minkä takia hänen pitää aina orottaa. Mentihin vissihin justihin kaffettauon aikahan. Paikalliset tais tietää, ku lisää väkiä alakoo tulla vasta puoli kymmenen aikoohin.

Varttia vaille kymmenen tuli lopuuksi isännän vuoro ja meirät ohojeestettihin samahan orotustilahan ku eileen. Sielä orotettihin taas lisää. Ja orotettihin. Ja orotettihin. Lopuuksi hoitaja tuli hakemahan isäntää ultrahan. Ei antanu sen kävellä, vaan vei pyörätuolilla, vaikka se yritti esmennellä (= epäröidä, estellä, väittää vastaan).

Ja sitte minä orottelin. Ja orottelin vielä vähä lisää. Lääkäriki kävi jo huutelemas sitä sisälle, mutta mun piti sanua, jotta se ei oo tullu vielä ultrasta. Sielä oli kuulemma jouruttu orottelemahan lääkäriä. Lopuuksi isäntää tuotihin taas pyörätuolilla ja kärrättihin suoraa päätä lääkärin työ. Sielä sillä ei menny kauaa.

Se sai saman lääkekuurin ku viimmeeksiki ja luvan lähtiä kotia. Tukos oli 10 cm pitkä. Olivat varooksi kuvannehet keuhkokki.

Kummallaki oli jo heiveröösen aamupalaan jäliiltä näläkä, ku kello oli yli ykstoista. Mentihin ensi Pressohon syömähän ja sitte Prismahan ostoksille. Kierreltihin kaikes rauhas, ku yhtäkkiä tuli mielehen, jotta koskahan meirän ”oma” apteekki menöö kii… Kaharelta! Kello oli viis yli yks.

Päätettihin jättää ostoskierros kesken ja mennä äkkiä kassalle niitten kolehien kans, mitä oli keriitty (= ehditty) keräällä. Suunnattihin auton nokka kotiappäin. Prismaski olis ollu apteekki, mutta haluttihin sen takia käyrä paikallises, ku pitää taas tilata tukisukat. Ei tartte sitte lähtiä niitä kaupungista asti hakemahan. Erelliset sukat hajos vissihin viikos. Mä parsiin niitä monikertoohin ja lopuuksi annoon periksi, ku aina vain tuli uusia reikiä. Ne ei olsi käyny enää verkkosukistakaa lopuuksi.

Keriittihin aijoos apteekkihin ja mä totesin, jottei mua varmahan sielä tarvita ja jäin autohon. Virhe! Pistä mies asialle ja mee itte peräs! Eihän se ollu muistanu tilata niitä sukkia. Täytyy huomenna käyrä uurestansa. Onneksi eres lääkkehet muisti. Mutta se eilinen lääkäri ei ollu sitte muistanu kirijoottaa sitä voiretta ihottumahan, vaikka oli luvannu.

Käytihin vielä Ässämarketis suorittamas ostokset loppuhun ja poikettihin Tokmannille hakemahan vielä muutama täyrennysostos. Sitte kotia. Kello oli yli kolome ku oltihin kotona.

Olin aamulla keriinny riipaasemahan lakanat pois petistä. Kotia tultua pistin ne peseentymähän. Ja vein linnuulle syksyn ensimmääset evähät. Vielä ei kukaa uskaltanu tulla ruokinnalle. Jospa huomenna sitte.

Advertisement

Isänpäivää vietetty

Käytihin jo torstaina kaupas, ku poika ja miniänalaku tulivat perijantaiehtoolla isänpäivän viettohon.

Pääsin perijantaina heti töistä tultuani aloottamahan kakkupohojan tekemisellä ja sitte kokeelin teherä pitsapannaria (omin lisäyksin) ku ajattelin jottei aina vain sitä yhtä ja samaa pitsaa (joka kyllä on aika hyvin aina teheny kauppansa). Ihan kehuuvat tätäki, mutta itte olin sitä mieltä, jotta kyllä oikia pitsa on parempaa.

Alootettihin isänpäivän vietto jo eileen, ku arvasin, jotta nuoret lähtöö tänään jo aikaasin ajelemahan. Eileesen päivän ruoka oli valakosipuli-kermaperunat ja uuniliha + höyryytetyt aurinkokasvikset.

Pernoja jäi sen verran vähä, jotta tänään tein makaroonilootaa, ku se oli heirän toiveensa. Laitoon loput makarooniloorat heille mukahan, niin saavat siitä vielä ehtooruaan. Täytekakku saatihin melekeen tuhottua, pieni pala jäi vielä isännälle.

Ku kakku oli perijantaiehtoolla uunis paistumas, kuuluu aikamoinen paukahros ja isäntä kysyy, jotta mikä se oli. Mä arvelin, jotta uunin seinät vain paukkuu, ku ne lämpiää. Totuus selevis vasta sitte, ku otin kakun uunista: irtopohojavuaan reuna oli irronnu pohojasta. Onneksi kakku oli siinä vaihees keriinny kypsyä niin palijo, jottei se valunu uunihin. Ei oo ikänä ennen käyny nuon ja taas vain kävi!

Muutenki kakusta tuli vähä likilaskuunen. Mulla on ny niin isoo tuo vuoka, jotta sinne pitääs teherä puolitoistakertaanen taikina, jotta siihen sais korkeutta. Maus ei kumminkaa ollu moittimista vaikka kostuttaa olis voinu vähä enämmän.

Uutta purupintaa

Taitaa olla toista kuukautta, ku mun lohkes hampahasta pala. Soitin hammashoitolahan ja sain aijan – 12.1.2023. Mutta lupasivat soitella, jos tuloo peruutuspaikkoja sitä ennen.

Tänään aamupäivällä puoli kymmenen mais oli hammashoitolasta yritetty soittaa, mutta en ollu havaannu, ku mulla on puhelin äänettömällä töis. Mä tartten kumminki useen aijoon omaa puhelintani sieläki, ku pitää tunnistautua eri sivustoolle. Vähä ennen puoli yhtätoista mun piti taas kirijautua johonki ja huomasin tuon vastaamatta jäänehen puhelun.

Arvelin, jotta olisivat yrittänehet tarijota mulle peruutusaikaa, mutta koska puhelusta oli kulunu jo kolome varttia, niin ajattelin, jotta se aika on varmasti jo menny. Soitin kumminki ja yllätyyn, ku peruutusaika oliki vielä jälijellä. Pääsin vastahanotolle jo vartin yli kakstoista.

Oikeen nauratti, jotta kuinka voi ihiminen olla niin iloonen hammaslääkärihin pääsystä. 😁 Ihiminen, jolla on ollu ihan maharotoon hammaslääkärikammo nuorena ja sen takia hampahat pääsi luvattoman huonohon kuntohon. Oon saanu niitä sitte hävetä, ku oon ruvennu ymmärtämähän.

Olin ihan varautunu orottamahan sinne tammikuulle asti, ku onneksi ei tuo hammas oo ollu millää lailla kipiä eikä se oo moittinu kylymää eikä kuumaa – eikä se lohkiama ollu sellaases paikas, jotta siihen olis repiny kielensä. Itte asias se oliki ollu vanha paikka, mikä sieltä oli lohojennu. Mä olin luullu, jotta ne palat, mitä sieltä irtos, oli hammasta. Mutta nyt se on taas kumminki kokonaanen.

Ne oli ny siinä!

Ensinnäki se pyörääly. Ku isäntä oli nimittään nostanu pyörät jo talaviteloolle, niin päätin, jotta antaa ny sitte olla. Pitää vain hakia lamput ja mittari pois, jotteivat turhaa tyhyjää sielä patteria.

Eileen ehtoolla oltihin työporukan kansTeatteri Hysterias kattomas Ray Cooneyn käsikirijoottama farssi Juokse vaimosi edestä. Ei meinannu naurusta tulla loppua vielä kotomatkallakaa. Ja tänään vielä piisas naurua ja juttua työmaallaki. Samalla se oli vähä niinku tervetulotoivotus Ritvalle meirän työporukkahan. Ritva nimittään aloottaa maanantaina työt tarvittaes töihin kuttuttavana tuntityölääsenä.

Saatihin tänään – Ritvan viimmeesenä harijoottelu- ja kouluutuspäivänä näytöt arviootua ja tutkinto hyväksytysti läpi. Ensimmäästä kertaa olin ny siis virallisena arvioottijana, mutta ei mua enää tämä arvioontikeskustelu jännittäny ku olin oman arvioontini lähettäny jo etukätehen ja opettaja oli sen hyväksyny ja erinomaaseksi kehunu.

Ritva-raukka sen sijahan oli ihan jännityksis. Siitä oikeen näki, kuinka hartiat laskeentuu korvista ja lihakset rentoutuu ku se sai tieron, jotta näytöt on hyväksytty. Ei tienny, itkiskö vai nauraasko. Vähä tuli vissihin molempia. Kävin hairaasemas (= hakemassa) sille kukkapuskan viereesestä kukkakaupasta. Onneksi tuli eilisellä teatterireissulla puheeksi, jotta hänelle ei saa tuora neilikoota ku vasta hauralle. Niitä olis nimittään ollu aika mones kimpus. Pääryyn ottamahan keltaasia ja oranssisia kerpeeroja (= gerbera), joukos oli vähä jotaki ruskanpunaasta kukkaa ja kuusenoksia veheriääsenä.

Mä vitsaalin Ritvalle töistä lähtiesnäni, jotta nähärähän maanantaina työn merkiis, ku sä oot tähän asti saanu vain laiskotella… Kaikki ymmärsi sen vitsiksi, sillä oikiasti Ritva on yks ahkerimmista, osaavimmista ja aikahansaavimmista harijoottelijoosta, joita meillä on ollu. Kiva saara se työkaveriksi, mitä se on nyt ollu jo yli vuoren (= vuoden) mutta vain iliman palakkaa.

Mun omat opiskelut on puolesvälis. Nelijä kouluutuskertaa on takana, kaks on vielä jälijellä ja sen jäläkihin on loppukokehet kaharella seuraavalla viikolla. Tuloo niin konekivääritaharilla sitä asiaa, jotta ei ne kyllä ihan kerralla mee jakeluhun. Onneksi ne tuloo vireotallentehina vielä kattottaviksi, jotta voi tarvittaes kerrata.

Ja onneksi on sentäs palijo jo kantapään kautta opittua. Mutta muutamia vinkkiä on tullu, joista yritän ottaa opiksi. Valitettavasti vain huomasin taas, jotta on jo tullu niin omat rutiinit tekemisehen, jotten eres aina havaatte, jotta täs kohtaa oliski voinu teherä toisin. Ei ne mun tekemäkkää väärin oo ollu, mutta toisella lailla tehtynä saa hyörynnettyä lisää ohojelman ominaasuuksia.

Oliskahan se ny suurinpiirteen siinä

Tuli vähä sellaanen tunne tänään ku pyöräälin töihin. Pakkaasta oli nelisen astetta. Pipon alla ja toppatakin sisällä tuli hiki, mutta sormia paleli, vaikka mulla oli kintahat käres. Samoon reisihin oli kylymä.

Sitte ku pääsi työmaalle, niin hiki vain virtas selekää pitki ja kaikista päällysvaattehista kuoriintumisehen meni kohtuuttoman palijo aikaa.

Sitäpaitti oon ylittäny keväällä asettamani kilometritavoottehen yli kaharellasaralla kilometrillä. Mittaris oli tänään kotia tulles 822 km.

Toisaalta loppuviikosta on luvattu lämpenevää, niin eihän sitä tierä, jos vielä yrittääs koroottaa tuota lukemaa eres 850 kilometrihin.

Niin – ja mun vajaat seittemänkymmentävuotias Kresenttiniki (= Crescent) alakaa olla aika huonos hapes. Hyvä pyörä se on ollu, mutta en oo ihan varma, haukkuuko hintaansa vierä sitä huoltohon. Siihen tulis torennäköösesti aika isoo remontti, jos sen laittaas oikeen kunnolla kuntohon.

Polokuumet lyö useen varsinki liikkeelle lähties tyhyjää ja nyt se on alaannu vapaalla säksättämähän ku niittokones. Mun nykyynen elopainoki on selevästi sille liikaa, ku lestasta (= satulasta) oli katkennu jousi. Tunsin kyllä joskus pyöräällesnäni ku joku napsahti lestan alla, mutta tänään vasta hokasin, jotta sielä roikkuu yks jousi, joka oli vain toisesta päästä kii. Yhtä hyvää lestaakaa ei taira enää saara. Ku katteloo nykyysiä lestamallia, niin nehän on ihan päin prsettä.

Rengassirkus

Poika oli joku aika takaperin teheny kaupat vantehista miniänaluun autohon. Vantehet oli myinnia tääläpäin, niin sopiivat, jotta isänsä hakoo ne ja poika tuloo tänä viikonloppuna hakemahan niitä.

Mutta, mutta… ei ne sitte käynykkää ku niis oli väärä pulttijako. Vaikka poika oli vielä etukätehen varmistanu ja myijä oli vakuuttanu, jotta ne on sellaaset ku pitääki. Ei isäntäkää ollu sitte hoksannu sen kummemmin tarkastaa, vaan oli maksanu ne ja toi kotia. Onneksi ei hintaa ollu ku 50,- ku yks vanne oli saanu osumaa.

Mutta harmittihan se tietysti, ku toinen tuloo Hyvinkäältä asti niitä hakemahan ja sitte ne ei käynykkää. Onneksi se löysi toiset, jokka tosin maksoo 90,- ja olipa vielä kaverilta käyny hakemas kesäpyörihinki vantehet, jottei tartte joka kevät ja syksy jumpata renkahia yksille ja samoolle vantehille.

Säätierootus on lupaallu tänne yöpakkaasia, niin isäntä päätti kans jo vaihtaa molempien autoohin talavitassut alle. Poika oli jo vaihtanu omahansa ennen ku oli lähteny tänne. Tuumas, jotta töis alakaa kohta sen päiväänen renkahienvaihtorulijanssi, jotta sen jäläkihin häntä ei huvita enää omihin autoohin vaihtaa.

Mä oon ny kolomena viikkona opiskellu palakka-asioota aina muutaman tunnin viikos. Viimmeesin luento oliki sellaasta tykitystä, jotta suurin osa asiasta meni ohi – ja vinkiää (= nopeasti). Onneksi niistä tuloo tallentehet, niin voi vaikka kuvaruutu kerrallansa lukia kaikes rauhas. Sen luennon jäläkihin tuli tunne, jotta minen oo varmahan ikänä laskenu yhtäkää lomapalakkaa oikeen, niin palijo tuli kaikkia erityystilantehia, johona piti huomioora sitä ja tätä ja tuota. 😨

Ja jos näitä asioota kysytähän – ja varmahan kysytähänki – loppukokees, niin en tuu pääsemähän läpi. Pakko ottaa niistä vähä kotiläksyjäki ja teherä kunnon muistihinpanot. Nyt ei keriinny eres kirijoottaa, ku mentihin niin nopiaa etehenpäin. Ei silti oo vielä tullu tunnetta, jotta minkä tähäre ollenkaa lähärin tuollaasehen kouluutuksehen, vaan ennemminki on tullu se ajatus, jotta tämähän oli hyvinki tarpehellista.

Hyvin arviootu

Ku reilut kolome ja puoli vuotta sitte harijoottelu oli loppusuoralla ja pelekäsin näyttöjen tekemistä ja sitä, pääsenkö niistä läpi, niin en osannu kuvitellakkaa, mitä mun työhön sisältyy nykyään.

Ku nythän on pääsny käymähän niin hassusti, jotta musta on jotenki tullu työmaalla palakanlaskennan näyttöjen arviooja. Pomo on sanonu, jotta hän ei enää tierä palakoosta ja sen takia mun pitää ne arvioora.

Meillä on ollu ihana Ritva kohta vuoren harijoottelus, ku sen opinnot on venyny täysin siitä johtumattomista syistä. Nyt sen opiskeluaika kumminki loppuu tämän kuun lopus ja näytöt pitääs saara tehtyä sitä ennen.

Palakanlaskennan näytön Ritva on teheny jo kesäkuus, mutta arvioonnin annoon vasta nyt, ku saatihin vihiroonki näyttösuunnitelmat hyväksyttyä. Tuli toinen opettaja – muaki aikoonansa opettanu Päivi – puikkoohin, niin alakas tapahtumahan.

Mä oon toki jo aiemmin ottanu vastahan kaks palakanlaskennan näyttöä, mutta ne on arviootu vain suullisesti. Nyt piti teherä kirijallinen arvio, joka sitte yhyres käyrähän päätöskeskustelus läpi.

Mua vähä jännitti, jotta osaanko mä muotoolla sen oikeen, jotta se palaveloo tarkootustansa. Mutta Päiviltä tuli kiitokset, jotta yhtä huolellisesti on tehty ku kaikki muukki mun tekemät. Ja kysyy, jotta eikö oo vaihteeksi olla mukava arvioojanaki. No, vaikka tuo arvioonnin kirijoottaminen vähä hirvitti, niin ei kuitenkaa yhtä palijo ku omien näyttöjen tekeminen.

Ja nyt meillä on jo seuraava harijoottelija töis, joten enkähän mä taas jo puolen vuoren sisällä tee uutta arvioontia.

Iloonen asia on se, jotta Ritva jää meille tuntityölääseksi eli tuloo tarvittaes töihin. Ei menetetä ihan kokonansa hyvää työntekijää.

Vaihretahan oikeen urakalla

Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.

Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.

Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.

Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.

Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.

Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)

Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.

Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.

Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.

Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.

Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.

Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.

Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?

Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.

Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.

Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.

Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.

Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣

Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…

Onneksi ei tullu päävoittua!

Menin täs isännälle kertomahan, kuinka olin vahingos kattonu peilihin samalla ku kiskoon pyykkikonehen tepseliä irti seinästä. Että usko (tai varmahan uskottaki), mitä näin.

Näin, kuinka mun alli viuhuu lennokkahasti puolelta toiselle ku heiluttelin sitä pistoketta irti rasiasta. Herrijjee! Ihan niinku olsin yhtäkkiä laihruttanu seittemänkymmentä kilua ja kaikki ylimääräänen nahka olis jääny käsivarsihin roikkumahan. (Muoltahan – varsinki vattan kohoralta – mun nahka on pääsääntöösesti hyvinki piukiana.) Hyvä, jottei läpset kuulunu, ku se heltta heilahteli.

Se peilihän pitää peittää! Tai ainaki pitää muistaa olla kattomata sinne päin.

Isäntä tietysti eherootti, jotta ei ku salille, niin kyllä allit kiinteytyy. Mä tuumasin, jotta näihin fletruuhin ei enää mikkää kuntosalitreenit auta. Mutta lupasin, jotta jos voitamma lauantaina lotos päävoiton, niin sitte hankin personal trainerin ja rupian reenaamahan.

Luojan kiitos, ei tullu päävoittua! Eikä kyllä pienempääkää voittua, ku kaikkiastansa oli yks numero oikeen. 😂 Ei siis tartte hankkia personal traineria. Tuloo palijo halavemmaksiki, ku hankkii tästämisin vain pitkähiaasia paitoja.

Mihinkä se katos?

Kesä. Se katos äkkiä. Nyt on parina aamuna töihin lähties ollu vain viitisen astetta lämmintä. Ja yöllä mittari on kävääsny alle kolomes astehes. Ei oo ollu yhtää liikaa, vaikka on ollu panta pääs ja hanskat käres. Itte asias on pitäny pistää hanskat kätehen töistä tulleski. Oon kulukenu vielä pyörällä, ku ei oo pimiää eikä liukasta eikä vettäkää oo ryösänny ihan kaatamalla. Ja sitäpaitti mun pyöräälytavoottehesta (600 km) puuttuu vielä parikymmentä kilometriä.

Aamukaffettunnin – tai siis mulla teetauon – lopus havaattin, jotta jotaki muutaki on karonnu, nimittään puolet poskihampahasta. Jälijellä oli kolo ja terävät reunat. Mutta mihinkä se hammas katos – ja koska? Ei mun leivän joukos ainakaa tuntunu mitää kovaa enkä aamulla hampahia pestes havaannu, jotta olis ollu tavallista vähemmän pestävää. Ihan mysteeri!

No, ei muuta ku paussin jäläkihin puhelin kourahan ja tilaamahan uutta hammasta. ”Kaikki linjamme ovat juuri nyt varattuja”. Tietysti. Jätin soittopyynnön, vaikka arvelin, jotta tuskin soitetahan takaasi. Mutta hätinä sain puhelimen pois kärestäni, ku jo soitettihin. Sain peruutusaijan heti varttia vaille yhyreksitoista. Ja oliki supernopia ja täysin kivutoon käynti. Jos ny hammaslääkärikäynti voi olla miellyttävä, niin tämä oli sitä. Ja niin oli sekä hammaslääkäri että -hoitajaki miellyttäviä. Olimpa onnellinen, ku polokaasin takaasi työmaalle uuren hampahani kans. Oikeen pitää antaa kehuja, ku teekoo yllätti näin positiivisesti. Kiitos!

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.