Koko rahalla kikkuraa

Soittelin aamupäivällä hammashoitolahan. Varmahan varttitunnin sain orotella jonos, ennen ku pääsin läpi. Sain aijan niinki ”pian” ku heinäkuun 2. päivä. No, onneksi ei porota (= jomota) ja ku muistan hymyyllä vain vienosti ku Mona Lisa, niin ei tuo lohkiama tuolta kovin kauhiasti näjy. Yksityyselle varmahan pääsis nopiaaki, mutta eipä ny oikeen oo ylimääräästä siihen. Kattotahan sitte, jos kyllästyn orottamahan.

Ku sain sen hoirettua, rupesin tekemähän ruokaa. Se meniki niin myöhälle, jotta tuli melekeen kiirus parturihin.

Sielä onneksi sai rauhoottua. Kolome ja puoli tuntia meni, ku laitettihin kiharat (kahareksan vuoren tauon jäläkihin), siistittihin latvat, färijättihin harmaat piilohon ja muotooltihin ja färijättihin kulumakarvat. Nyt näyttää peilikuva kyllä niin ourolta, jotta taitaa mennä hetki aikaa ennen ku totun kiharaasehen tukkahan.

Tosin Elina vain ”rypisteli” nämä kikkuralle, jotta senki takia on niin outo. Mä olsin varmahan nuorempana tykänny, jottei tartte laittaa mitenkää, mutta nyt musta tuntuu, jotta kyllä mun pitää opetella näitä jotenki muuten laittamahan ku rypistelemällä. Tämä ei oikeen tunnu omalta tyyliltä. Mutta aikaa myötenhän tuo taas oikee.

Parturista ajelin Tokmannille tarkootuksenani löytää ittelleni koulua varte sellaanen kassipussi,  johonka mahtuus niin koulujutut ku pakolliset käsilaukkukamakki. Pääsis yhyren laukun taktiikalla. Mutta emmä löytäny sieltä enää ku matkalaukkuja ja muksujen reppuja. 😦

Kotia tultua kattoon sähköpostit. Oli tullu työkkäristä kirijet, mihinä vielä varmistettihin tuo kouluhun valinta. 67 hakijaa oli ollu ja 15 valittihin. Oon ihan tyytyväänen, jotta kuulun niitten 15 joukkohon.

Tosin mä eileen jo vähä Raijalle uupertelin, jotta eniten mua taitaa pelijättää oma armottomuuteni. Ku en tykkää teherä mitää puolivillaasesti, niin voi heleposti käyrä taas niin, jotta isoo pyörä hirttää päälle, enkä ymmärrä hellittää. Pitää isännälle sanua, jotta jos se havaattoo hullunkiillon mun silimis, niin muistuttaa, jottei se opiskelu oo 24/7. 

Mainokset

”Hei, Onneksi olkoon,

sinut on valittu taloushallinnonkoulutukseen. Koulutus alkaa maanantaina 23.4.2018 klo 09.00… – Ensimmäisenä päivänä pyydetään ottamaan mukaan koulutus- ja työtodistuksesi.”

Sellaanen viesti tuli tänään. 😀 Jos joku olis mulle vuosi sitte sanonu, jotta mä vieläki palaan koulun penkille, mä olsin päästäny paskaasen naurun ja torennu, jotta en sitte ikänä. Mutta näin se mieli muuttuu ja voimmat on palautunu niin, jotta orotan uutta jo innolla.

Raija tuli meille aamupäivällä ja toi mulle ihanan, vaalianpunaasen ruusupuskan – tai itte asias niitä oli kaksi ja näyttää tosi runsahalta vaasis. Sain myös lipun Semmarien konserttihin. Lipusta Raija totes, jotta ”Arvaa, kellä on toinen lippu!” Jee, mennähän syksymmällä keikalle.

Puolen päivän tienoolla lähärimmä synttärisyöpööttelyreissulle. Nyt, nelijä ja puoli tuntia myöhemmin musta tuntuu, jotta maha on vieläki ratkiamas ihan justihin.

Kahtena päivänä peräkanaa ”ulukona syömistä” on selevästi liikaa. Huomenna on pakko keventää.

Ja tapahtuu mulle sillä reissulla vahinkoki: alakupalooksi meille tuotihin nachoja ja dippiä. Niitä narskutelles totesin, jotta nyt täälä on joukos jotaki kovaa… Poskihammas lohkes 😦 Eikä tosiaankaa menny mihinää kovas järsimises. Nyt mun täytyy yrittää huomenis soittaa hammaslääkärihin, saisko sitä vielä korijattua. Ja koska. Mä en tärkiää hussaasi ainakaa koulupäivää hammaslääkärihin. 

 

 

Pakka sekaasin

Kattelin eileen epätoivon vimmalla tuulitakkiani, enkä löytäny mistää. Sitte alakas joku valo kajastaa pimeyres: sehän hajos viimme syksynä ja mä heitin sen pois. Mitäs mä ny sitte pujen päälleni, ku lähären ihimisten ilimoolle pyörällä tai kävellen?

Isäntä muistutti, jotta onhan sulla se punaanen tuulipuku. Öööö, on, mutta sillä taitaa olla ikää kohta 30 vuotta sen se on näköönenki. Se kelepaa kyllä tätä rapaasta kylätietä twistates, mutta ei sillä kehtaa kylille lähtiä.

Totesin, jotta nyt pistän elämän risaaseksi ja ettin ittelleni uuren (Huom! Uuren takin. Ei kirpparilta tällä kertaa.)

Niimpä isäntä eherootti, jotta hän vois lähtiä joukkohon, ku mulla oli tänään se työkkärin haastattelu. Hän kävis sillä välin Biltemas ja käytääs syömäs ennen tai jäläkihin haastattelun. No, näin sovittihin.

Mä puolestani päätin sitte eheroottaa sille, jotta jos pistetääski pakka ihan kunnolla sekaasin ja käytääs saunas jo heti aamusta. Meillä tapaa olla sauna tiistaiehtoosin, mutta koska mä olin pesny hiukset viimmeeksi lauantaina, niin mun olis pitäny joka tapaukses käyrä pesuulla aamusta. Sopii kuulemma.

Sitte mä eherootin, jotta pistän puuron tuleentumahan siksi aikaa ku oomma saunas, niin ei oo niin kilijuva näläkä heti kaupungille päästyä. Seki passas.

Mutta ennen ku me pääsimmä aamusaunahan asti, mun puhelin soi. Olis pitäny lähtiä tarkastamahan oppilasyhyristyksen tiliä. Niillä on tänä ehtoona kokous ja tilintarkastus on unohrettu hoitaa…

Olin kyllä nähäny sen kokousilimootuksen leheres, mutta koska kutsua tilintarkastuksehen ei ollu tullu, ajattelin, jotta ovat vaihtanehet tarkastajaa. (Ku ei sitä ruokapalakkaakaa silloon joulun alla tarijottu. 😀 )

En siinä vaihees vielä tienny, kuinka kauan mulla menöö tuola kaupungilla, niin sovittihin, jotta meen kuurelta ehtoolla. (Kokous on seittemältä.) Seppo eherootti, jotta sähän voit jäärä siinä samalla kokouksehen, olis hyviä hallituspaikkoja jaos. Jooei, kiitos vain.

Seppo saa kyllä tästä hyvästä teherä mulle palaveluksen. Mä aion pyytää sitä kaivamahan jostaki sen tieron, kuinka kauan mä oon ollu jo tilin-/toiminnantarkastajana. Sehän olis hyvä lisä CV:hin.

No joo, saunas käytihin ja rikotuusta ohorankryyniistä hautunu puuro oli sopivasti valamista, ku tultihin saunoomasta. Hyvää oli!

Oltihin jo hyvis aijoon työkkäris. Sielä oli hilijaasta. Ei näkyny ku pari muuta asiakasta mun lisäksi. Haastattelus oli työvoimavirkaalijan lisäksi Päivi-opettaja. Haastattelu ei kauaa kestäny. Virkaalija totes, jotta hakemuksia on tullu reilusti ja aika kirijavilla taustoolla. Sanoo, jotta haastattelevat tänään kaikki hakijat ja huomenna saa tietää, mutta totes, jotta voin pitää valintaa aika varmana, koska mulla on taloushallinnon opiskeluja ja työkokemusta taustalla, niin se on melekoonen etu koulutuksehen pääsemiseksi. Lupasin alaata jo teroottelemahan Hello Kitty -lyijykynääni…

Työkkäristä suuntasin Haloselle ja isäntäki tuli sinne Biltemasta tultuansa. Olin isännälle ilimoottanu, jotta nelijääkymppiä enämpää en ulukoolutakista suostu maksamahan. Se vähä nauroo mulle, jotta luulekko löytäväs. No, jos ei Haloselta löyry, niin sitte voirahan poiketa Prismas, Sittarilla, Minimanis, Halapa-Hallis ja Sopurahas. Jostaki varmasti löytyy.

Itte asias heti Haloselta löysin -50% -rekistä kivan näköösen takin. Mustan, kuinka ollakkaa… Olis ehkä saanu olla numeroa pienempi, mutta se välikoko justihin puuttuu. Seuraava oli sitte jo vähä liika nafti (= pieni). Ja hintaki jäi reilusti alle sen nelijänkympin (39,95) 😀 Ja törmäsin sielä tuttuhun myyjähän. Siihen aikahan, ku olin ensimmääses työpaikasnani, niin Toini oli Osuuspankilla töis. Kävin lähes päivittään sielä työasioolla, ku siihen aikahan laskut käytihin vielä maksamas pankin tiskillä. Höväättihin (= höpöteltiin) siinä hyvät kyllänsä.

Haloselta oli suunta luonnollisesti Piikkihin. Piti taas vetää ittensä ähkyhyn. (Hyvää harijootusta huomiselle, ku mennähän Raijan kans syömähän…)

Kotomatkalla poikettihin vielä ruokakauppahan.

Nyt mä sitte orottelen täs, koska sinne tilintarkastuksehen pitää lähtiä. Mutta ompahan päivä menny sujuvasti, vaikka tehtihinki asioota vähä takaperooses järijestykses.

Orottavan aika on pitkä!

Mä oon ollu jo kohta viikon ku kissa pistoksis, ku on niin monta pallua (= palloa) taas yhtä aikaa ilimas enkä tierä, saanko yhyrestäkää koppia.

Mulla on vetämäs viis työhakemusta, joihinka ei vielä oo tullu ”Valinta ei tällä(kään) kertaa osunut teihin” -vastausta.

Sitte on tuo koulutushakemus. Se nyt onneksi ehkä seleviää tiistaina, kun on se haastattelu. Mutta tuntuu, jotta tiistaihin on vielä pieni ikuusuus.

Mun mielialat on vaihrellu lairasta toisehen. Välillä on hyvin toiveekas ja tarmokas olo ja luja usko siihen, jotta kyllä asiat aina jotenki suttaantuu. Sitte on päiviä, ku yritän väkisin keksiä tekemistä, jotta aika kuluus nopiempaa. (Oikiasti ei tarttisi eres keksiä, ku joka paikka huutaa siivouksen ja järijestelemisen perähän.) Ja on päiviä, ku ei huvita yhtää mikää. 

Melekeen joka päivä oon ny kumminki käyny lenkillä, ku on ollu niin hienot ilimat. Yhtenä päivänä harijoottelin jopa polokupyörällä ajamista. Se käviki hyvästä reisilihastreenistä, ku tämä meirän kylätie on niin pehemoosta, jotta pyörä uppuaa siihen vantehia myöte.

Tänään olin kävellen lenkillä ja olin pukenu reirusti liikaa, niin jotta olin ihan hiestä märkä ku pääsin kotia. Ei ku suihkuhun ja vaattehet pyykkikoneehin. Hoksasin ny vasta, jotta pihallahan voi jo kuivattaa! Oikeen jo hekumootten sillä ajatuksella, kuinka hyvältä pihalla kuivatettu pyykki haisoo, kun sen tuo tupahan.

Ihanaa on ollu myöski seurata kevätlintujen tuloa: joutsenet, kurijet, kiuru, peippoonen, prätkä (= räkättirastas), töyhtöhyyppä. Ne ny ainaki on jo tullu. Ja kärpääset. 

Ens viikolla on onneksi helepotusta tieros tähän orotuksen tuskahan, jos tiistaina seleviää tuo koulutusjuttu. Keskiviikkona meemmä Raijan kans juhulistamahan molempien syntymäpäiviä syömällä napamma pinkeeksi. Ja torstaina mulla on parturi. Tai siis siinä tapaukses, jos pääsen kouluhun tai töihin. Jos en, niin sitte mä perun sen. Se on niin kallista lystiä, jotta siitä on ollu pakko tinkiä viimme aikoona. Oon viimmeeksi käyny parturis vissihin joskus marraskuus. Pää on aiva harmaa. Niin päältä ku sisältäki.

Hakemuksia, hakemuksia

Oulun keikan jäläkihin pirin pääsiääsen aijan paussia työkkärin sivuulta. Ja ku sitte tällä viikolla sinne ensimmääsen kerran kurkistin, niin totesin, jotta samat työpaikat täälä näyttää olevan ku ennen reissuaki. Silti mä käyn sielä joka päivä kattomas, jos jotaki hajettavaa löytyys. Ja nyt on sitte löytynykki.

Pari hakemusta oon taas pistäny matkahan. Tosin kumpiki oli ostoreskontranhoitajan vuoren mittaanen sijaasuus. Miks justihin ostoreskontrapaikkoja on tarijolla, ku mä oon teheny pääasias myyntireskontraa. Höh!

Ykskää hakemani työpaikka ei oo ollu sellaanen, jotta olsin voinu siliällä syrämmellä vakuuttaa, jotta oon teheny sitä työtä ennenki ja kyllä onnistuu. Mutta ei auta ku yrittää.

Työkkäristäki vastasivat tänään siihen mun soittopyyntöhön, jonka viikko sitte jätin… Ja vastaus oli, jotta en kuulu tällä hetkellä palakkatuettavihin. Ku mun tukirahat meni rautakauppiahalle koko siltä puolen vuoren aijalta, mitä sitä voirahan yhtäjaksoosesti maksaa. Sen jäläkihin joutuu kymmeneksi kuukaureksi ”jäähylle” eli pois palakkatuen piiristä.

Ja senki jäläkihin pitää olla uhkana, jotta vuoren työttömyysaika alakaa täyttymähän. Ja kaiken lisäksi pitääs työllistyä jollekki alalle, jota ei ennestänsä osaa, niin jotta on perusteltua maksaa sitä työnantajalle, kun se joutuu käyttämähän aikaansa ohojaamisehen ja opettamisehen. 

Haastattelus käyty

No niin, tänään oli se haastattelu. Mun mielestä meni ihan kohtuullisen hyvin siihen asti, ku juttelin vain pomon kans.

Ku tämänhetkinen työntekijä tuli kertomahan työstänsä, niin mulle tuli hänestä sellaanen vastahakoonen, jopa vähä vihamielinen vaikutelma. Sellaanen, jotta hän kattoo mua nenänvarttansa pitkin ja tuli tunne, jotta ”Sähän et ainakaa tuu mun työtäni tekemähän”. Jos hänellä on jotaki sananvaltaa seuraajansa valinnas – niin ku tietysti pitääski olla ku eihän kukaa muu tunne hänen työtänsä niin hyvin ku hän – niin se en oo varmasti minä.

Ymmärrän toki senki, jotta häntä varmasti harmittaa se tieto, jotta hänet olis vakinaastettu, jos kaikki muutokset olis ollu tieros aikaasemmin. Hän oli kuitenki ehtiny teherä oman ratkaasunsa jo siinä vaihees, ku kaikki palikat oli vielä ihan levällänsä.

Voi olla, jotta tää oli ihan vain mun omaa kuvitteluani, ku ne työt, mitä hän lujetteli, oli kaikki mun osaamisalueeni ulukopuolella. Lisäksi sielä oli listattu sellaasia tehtäviä, joita ei aikaasemmin ollu mainittukaa. Neki menöö pahasti ainaki epämukavuusalueelle, jos ei muuta.

Kovasti kuitenki yritin vakuuttaa olevani halukas oppimahan ja tekemähän töitä. Mutta se ei taira aiva piisata.

Niille on tulos muitaki haastateltavia. Mun etuna on kuulemma se, jotta oon paikkakuntalaanen ja se, jotta olsin kiinnostunu opiskelemahan työn ohes. Mutta sitte isoo miinus on tietysti se, jotten oo mitää heirän kuvaalemistansa töistä teheny ennen.

Mun piti vielä selevittää, onko se opiskelu ylipäätänsä maharollista ja mitä se vaatii. Sekä sen, jotta olisko mun palakkaamisehen saatavis palakkatukia. Kouluutuksesta laitoon Päivi-opettajalle sähköpostia. En viittiny soittaa, ku ajattelin, jotta se on kumminki justihin opettamas. Päivi oli mulle jo vastannukki:

Tämä koulutus toteutetaan niin että opinnot aloitetaan teoria 
opinnoilla. Näitä toki voidaan miettiä kohdallasi että mitä 
osaamista sinulla on ja jos mahdollista ne jätetään pois. 
Mahdollista on myös se että jos saat töitä tekisit taloushallinnon 
opinnot suoraan verkossa meillä ja jos saat töitä niin oppisopi-
muksella. Siihen voitaisiin liittää  opintoja esim. kirjanpidosta 
ja tilinpäätöksestä liiketalouden perustutkinnosta. Ne olisivat 
lähipäiviä.

Sitte yritin soittaa työkkärihin ja jonotin kahtehen eri otteehin varmahan ainaki 15-20 minuuttia ja kuuntelin särööstä nauhootusta ja välillä herrashenkilö huomautti, jotta sä voisit kyllä hoitaa asias netiski. Lopuuksi se kyllästyy muhun ja ilimootti, jotta sua ei voira pitää enää kauempaa langoolla. Jos haluat, niin voit jättää soittopyynnön ja sua yritetähän tavoottaa yhyren kerran tämän päivän mittahan. No, jätin soittopyynnön vaikka epäälin, jottei sieltä mitää kuulu. (Erelliskerralla ei nimittään kukaa soittanu.)

Yllätyksekseni se soitto tuli aika pianki. Mutta ei siitä ollu mulle mitää apua. Soittaja oli palavelutiskin ihiminen ja se sanoo, jottei hänellä oo mitää valtaa sanua tuohon palakkatukiasiahan mitää. Lupas laittaa soittopyynnön virkaalijalle, mutta niitten takaasisoittoaika on peräti viis työpäivää, niin jotta pahimmas tapaukses sen tieron saamisehen voi mennä toista viikkua ku täs on pääsiäänenki välis.

Laitoon sitte sinne työmaalle pomolle väliaikatietua, jotta oon yrittäny selevitellä asiaa, mutta tuohon palakkatukehen en vielä saanu selevyyttä. Ei jää ainakaa siihen luulohon, jotten oo teheny mitää asian etehen.

Eileen oli tullu taas yks hylyky työhakemuksehen. Mutta se oli muotooltu niin kauniisti, jottei siitä voinu pahoottaa eres mieltänsä: 

Kiitos hakemuksestasi toimistollamme avoinna olleeseen tehtävään.

Saimme peräti 111 hyvää hakemusta, joten niiden läpikäyminen oli haastava tehtävä.

Valintaprosessi on nyt valmis. Valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.

Haluan kiittää sinua kiinnostuksestasi ja toivotan samalla hyvää pääsiäistä ja alkavaa kevättä.

 Tänään puolestansa oli tullu työkkäristä haastattelukutsu sinne hakemahani kokopäivääsehen kouluutuksehen. Meen haastatteluhun 17.4. jos ei tämän työpaikan suhteen tuu sitä ennen selevyyttä.

Oon ollu joinki ihan pyörryksis vielä tuon Oulun reissun jäliiltä, jotten oo saanu oikeen mitää järijellistä aikahan ja pääsiäänenki pääsi vähä yllättämähän.

Niin jotta oikeen hyvää pääsiäästä sulle!

Piti siivota, mutta…

Mä olin suunnitellu pitäväni eileen siivouspäivän. En sitte pitänykkää.

Syystä että, kun pistin imurin käyntihin, niin se ilimootti heti, jotta pölypussi on täynnä. Mä nappasin tietysti täyren pussin pois ja otin kaapista laatikon, mihinä oli varapussia. Tai siis piti olla. Joku (luultavasti se mies, joka meillä asuu) oli varmahan viimmeeksi vaihtanu pölypussin, muttei ollu muistanu mainita, jotta se oli viimmeenen ja niitä pitääs ostaa lisää…

Se siivouspäivä oli ennätyksellisen lyhkäänen. Ei ku imuri takaasi kaappihin ja pölypussit ostoslistalle. Piti keksiä muuta tekemistä. (Ei oo mulle vaikiaa, jos vaihtoehtona on siivuaminen.)

Konehelle tultuani kuuklasin, mistä niitä pussia nykyään voi saara, ku ei sitä liikettä enää oo olemaskaa, mistä me imuri aikoonansa ostettihin. Myijä silloon vakuutti, jotta näihin Mielen imuriihin saa aina pussia. Mutta ei se ollukkaa ihan niin yksinkertaasta, ku tuo on kuitenki jo sen verran vanha malli, jottei sitä ihan kaikista verkkokaupoosta eres löytyny. Mitää piraattiversioota en halua ostaa.

Eikä niitä tilaamalla olsi tietysti eres tähän hätähän saanukkaa. Onneksi niitä näytti olevan Prisman valikoomis. Ja vieläpä erullisemmin ku yhyreskää verkkokaupas.

Ennen kauppahan lähtyä vaihroon lakanat. En viittiny vierä petivaattehia pihalle, ku sielä satoo lunta/räntää ja vissihin päivällä tuli muutama pisko vettäki.

Isäntää ”harmitti” ihan vietävästi, ku mä ilimootin, jotta se joutuu tänään lähtemähän Prismahan irtokarkki pölynimuripussiostoksille.

Mun ostoksihin piisaa (= riittää) yleensä tuo lähikauppa, mutta isäntä tykkää käyrä aina välillä pyörimäs muiski kaupoos.

Totesin vain, jotta vaikkahan olis kuinka halapuutettu, niin kallihiksi se tuloo, ku on valikoomaa ja houkutuksia palijo enämmän. Se oli taas sataselle siivet, ku sielä käytihin. Tosin niitä pölypussia ostettihin heti kaks pakettia, ku ei niis ollu ku nelijä/laatikko.

Ostoslista oli muutenki harvinaasen pitkä, ku tuntuu, jotta kaikki kaapit oli taas tyhyjänä. (Kuka meillä oikeen käy syömäs?)

Kotia tultua laitoon heti uuren pussin imurihin ja imuroottin ennen ku alakasin laittamahan ruokaa. Ruaan jäläkehen pirin pienen tairepaussin (= färittelin) ennen ku jatkoon laattiootten pesulla, pölyjen pyhkimisellä ja leipomisella. Ku sain vielä tiskit tiskikoneehin ja sen hyrskyttelemähän, niin ilimootin, jotta nyt en tee tänään enää mitää.

Valitettavasti kantapääs tuntuu, jotta tömpsötetty on tavallista enämmän. Mutta eikähän se taas siitä, ku vähä venyttelen ja huilootan.

Kettu!

Voi että oli mahtavaa nähärä kettu tänään heti aamulla! Mä oon kuullu monesti sen ”haukkuvan” ja isäntä on kertonu nähänehensä sen tuola pelloolla meirän ulukokartanon takana, mutta mä en ollu koskaa ennen onnistunu näkemähän sitä. Tänä aamuna se yllätti.

Mä kattoon ensi, jotta ompa isoo kissi, joka juoksoo pellolla. Sitte rupesin kattomahan, jottei kissillä kyllä oo nuon paksua häntää ja se juoksiki sillä lailla nelistämällä, jottei kissi juokse niin. Sitte vasta hoksasin, mitä mä näin. 😀 Aika kauanki sain seurata, kun se juoksi peltojen yli kohti mettänrajaa.

Päivällä mulla oli riesana melekoosen invalirisoova päänsärky. En saanu oikeen mitää teheryksi. Lopuuksi ei auttanu ku antaa periksi ja vetää lääkettä naamarihin. Sillä se onneksi rupes helepottamahan.

Tulin sitte konehelle kattelemahan taas työpaikkoja. Feispuukis oliki orottamas viesti entiseltä työkaverilta. Kysyy, jotta oonko mä havaannu hänen nykyyses työpaikasnansa auki olevaa taloushallinnon paikkaa. Meinas, jotta se olis mulle aiva sopiva.

Mä vastasin, jotta oon huomannu sen, mutten oo hakenu, ku se oli justihin niitä työpaikkoja, mihinä vaarittihin sitä englannin osaamista. Se lohorutteli, jotta torennäköösesti sitä englantia tarvitahan lähinnä sähköpostikirijeenvaihtohon puolalaasten kans, ku laskutus on sielä. Meinas, jottei ne puolalaasekkaa aina sitä osaa.

Ja sanoo vielä, jotta saan ilimoottaa hänet suosittelijaksi! Kiitos!! Se oli aiva mahtava kannustus ja tunnustus. Jäläkihin päin ajattelin, jotta emmä sitte vissihin aiva p**ka työkaveri oo ollu, kun se kelepuuttaas mun vielä uurestansakki työkaveriksi. Tosin se työskentelöö eri osastolla, mutta kumminki. (Tai sitte se ei vain tullu hoksannu ajatella koko asiaa. 😀 )

Mutta niin mä sitte pienen nikottelun jäläkihin päätin, jotta eihän se ota jonsei annakkaa. Nehän ei valitte mua, jos ne on sitä mieltä, jottei tairot riitä. (Miksen mä oo ennemmin tuota tullu ajatelleheksi?)

Totuus on kumminki se, jotta mitä kauemman on työttömänä ja mitä usiamman ”valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin” -vastauksen saa, sitä mitättömämmäksi sitä tuntoo ittensä ja usko omahan osaamisehen ja kelepaamisehen rapistuu tosi nopiaa.

Silimälääkäris

Isännällä oli tänään heti aamusta aika silimälääkärihin. Mä lähärin aikani kuluksi joukkohon, ku oli puhet samalla käyrä ruokakaupas ja kattelemas isännälle takkia. Se ku on onnistunu sulattamahan erellisen takin hian johonaki… Ja sitä erellinen takki on kissahtanu (= kutistunut) kaapis.

Silimälääkäriltä tuli aika tyly tuomio: kohonnu paine molemmis silimis ja oikias silimäs alakava kaihi. Oli laittanu lähettehen silimäpolille leikkausta varte. Kuulemma joskus kuukauren päästä voi orotella kutsua.

Hmmm…. mitähän siitä tuloo. Isäntä muistaa vieläki pahalla mun serkkua, joka sattuu olemahan ensiavus töis, kun se joutuu menemähän sinne otattamahan roskan pois silimästänsä. Se oli aina vaistomaisesti pistäny silimän kiinni, ku hoitajat oli lähestyny silimää poistaaksensa roskan. Lopuuksi serkku oli ottanu pumpulipuikon ja pyörähyttäny silimäluomen kaksinkerroon sen ympäri siksi aikaa, jotta ne sai putsattua sen silimän. Sitä isäntä ei anna koskaa anteeksi 😀 Ei sille oo saanu ikänä laitettua silimätippojakaa, ku se onnistuu aina pistämähän silimän kii ennen ku tippa osuu. Epäälen, onnistuuko leikkaus puuruttamalla. Luultavasti joutuvat nuijanukuttamahan koko miehen.

Seki vähä harmittaa, kun se ny justihin pari viikkua sitte osti uuret rillit – ja useenhan kaihileikkauksen jäläkihin näkö muuttuu niin, jotta joutuu taas uusimahan. Olis ollu optikolta fiksu veto kehoottaa käymähän ensi silimälääkärillä, ennen ku valitahan rillit. Mutta kauppahan se on, joka kannattaa..

No, ei sitä jääty sitä harmittelemahan sen pirempähän, vaan mentihin ruokaostoksille ja katteltihin samalla isännälle sitä takkia. Ei löytyny ensimmääsestä kaupasta eikä toisesta eikä kolomannesta.

Isäntä eherootti, jotta käytääs kotona syömäs välillä ja jatkettaas vielä toisen naapurikaupungin Halapa-Hallihin. Niin tehtihin. Ja sielähän se takki oli. Heti ensimmäänen, minkä se sovitti.

Ku ei meillä sitte muuta asiaa ollukkaa, niin lähärettihin saman tien kotia. Kello ei siinä vaihees ollu ku vasta puoli kaks, niin mä nakkasin lakanat koneehin ja pesaasin ne. Tiskikoneski rupes olemahan jo niin täynnä, jotta sai senki pistää käyntihin. Ja ku vanhat tiskit oli pois pöyrältä, niin alakasin teköhön uutta. Tein kropsun                                (= pannukakun) uunihin. Tein sellaasella reseptillä, jonka nimi oli Maailman herkullisin pannukakku. Olihan makiaa ja rasvaasta. Ei ihan joka kropsun mieliteolla viitti tuollaasta teherä.

Lenkille ei teheny mieli tänäänkää, ku oli niin hyytävän viiltävä viima. Eikä pakkaanen oo tainnu laskia alle -15 asteen koko päivänä.

Viimmeenen toivo?

Luin tänään paikallisleherestä, jotta kunnanhallitus on hyväksyny perusturvalautakunnan esityksen työvalamentajan palakkaamiseksi vuoren aijaksi maalliskuun aluusta lukien. Pyrkivät kuulemma sillä parantamahan pitkäaikaastyöttömien tilannetta.

Nyt orotan mielenkiinnolla, saavakko sen pestin täytettyä näin nopialla aikataululla. Tai ehkä niillä oli jo katteltuna siihen joku sopiva.

Ja miten se käytännös tuloo toimimahan. Saako siihen ottaa itte yhteyttä vai onko siinä sama periaate ku ettiväs nuorisotyös, mihinä työntekijät yrittää tavoottaa niitä nuoria, jokka on syrijäytymisvaaras.

Ja onko se muillekki ku vain pitkäaikaastyöttömille. Teknisesti ottaen mä en taira tällä hetkellä olla vielä pitkäaikaastyötöön, ku olin sen puoli vuotta välillä töis. Mulla ittelläni on kumminki ”pitkäaikaastyöttömän irentiteetti” eli mä en koe tuon opiskelun tai työpätkän katkaasnehen työttömyyttäni.

Ja ainaki mä kuulun katekoriahan ”vaikeasti työllistettävät” ihan jo ikäni puolesta, joten toivottavasti pääsen tuonne työvalamentajan pakeelle johonaki vaihees.