Nauruhermot pinnas

Torstaiaamulla vietettihin venyttelys hämärähetkiä. Meni sähköt poikki justihin, ku alooteltihin ja tulivat takaasi kolomen vartin päästä, ku lopetimma. Työmaalla ei naiset ollu luonnollisestikkaa saanu tehtyä sillä välin mitää. Ja ilimeesesti työkaverin kones – tai upsi – oli ottanu nokkihinsa katkoksesta eikä suostunu enää käynnistymähän iliman huoltomiehen käyntiä. Menöö vissihin koko kones vaihtohon.

Torstaiehtoolla kuuntelin ku kuuluu jyrähryksiä ja murahruksia ja mä jo kerkesin kuvitella, jotta ukkoostaa. Mutta uus Ireaparkkihan (= Ideaparkki) se sielä vain vietti avajaasia ja ampuu kovilla (vai lukikahan johonaki, jotta niillä oli ilotulitus). Tästä on linnuntietäki varmahan ainaki viistoista kilometriä sinne, mutta pauket kuuluu silti täälä asti. Mahtoo olla tosi kurijaa paukkuaroolle eläämille.

Työkaveri asuu muutaman kilometrin pääs tuosta ostoshelevparatiisista ja kun se pauket oli alakanu, niin se oli luullu, jotta sen katolla rymistelöö joku.

Ja joo – tieroksi vain: ei oo tarvinnu vielä käyrä sielä eikä oo kyllä mitää mielenkiintuakaa. Varmahan johonaki vaihees poiketahan, mutta ei ny ainakaa hetkehen ennen ku tuo alakukiima on vähä laantunu. Mutta se oli kiva, jotta ku tänään käytihin rinnalla (= keskustassa) ruokakaupas, niin pihas oli meirän auton lisäksi ehkä nelijä – viis autua. Nyt saa käyrä kaupas kaikes rauhas ku ihimiset suuntaa Ireaparkkihin.

Eileen pomo komensi meirät jo kolomelta kotia, jotta keriittihin valamistautumahan illan teatterireissulle. Oli niin räävittömän hauska näytelmä (Näytelmä, joka menee pieleen), jotta aiva poskia kivisti esityksen jäläkihin. Väliaijalle pomo oli varannu meille kaffeja ja teetä ja ihanat Nurinkurin-suklaakakut sekä amaretot. Oli kyllä mahtava ilta! Meillä yleensäkki nauretahan palijo töis ja ny saimma vielä ekstra-annoksen hyvää tuulta.

Piikit alle ja menoksi

Pääsi taas tämä talvi yllättämähän, niin jotta nyt vasta sain aikaaseksi käyrä Tokmannilta hakemas uuret piikit talavilenkkariihini. En oo tohtinu tuonne tien päälle lähtiä iliman nastoja (= tekosyy).

Kerkesin keväällä heittää vanhat piikit menemähän, ku olivat pyöristynehet ja kulunehet pitämättömiksi. Nyt kävin testaamas nuo uuret ja tuntuuvat ihan hyviltä. Eivät ollehet niin massiiviset kun ne vanhat, joilla piti opetella oikeen kävelemähän. Ja nää uuret oli helepompi vetää kenkien päälle ku ne vanhat.

Mä yritän ny saara itteni eres vähä ehtoosin tuonne tien päälle, jos se vaikka auttaas tuohon väsymyksehen ja vetämättömyytehen. Kirkasvalolamppuki on ollu jo hyvän aikaa käytös. Ja vitamiinit.

Nukkuminen tahtoo olla vähä huonua välillä, niinku viimme yönä, ku nokka oli tukos ja siihen heräs joka välis. Tätä tukkoosuutta on ny jatkunu jo yli kaks kuukautta. Räkä ei vuora eikä sitä saa niistettyä pois. Se on vain päättäny jämähtää paikoollensa. Paitti tuola lenkillä ku mulla ei ollu nästyykiä (= nenäliinaa) joukos. Sielä se kyllä lähti liikkeelle.

Painohon tällääset pikku käveleskelyt tuskin vaikuttaa mitää. Pitääs korijata syömisiänsä. Justihin tuos poistin seittemän vuoren takaasen plokikirijootukseni ja siinä oli mainittu mun silloonen paino. Se oli ykstoista (11!) kilua vähemmän ku ny! Enkä oo muka yhtää havaannu, mihinä välis mä nuo kaikki kilot oon ympärilleni haalinu. Mitenkä loputtoman tyhymä ihiminen voi olla, ku aina vain jatkaa samaa rataa, vaikka näköö, mihinkä se johtaa?!

Hattaraa

Nyt alakaa vissihin pimeys ja pitkä koulu- ja työrupiama tuntumahan. Ja siihen päälle vielä kellon siirto. Oon koko viikon heränny puoli viiren – viiren aikoohin. Toki oon siitä vielä keriinny nukahtaa niin, jotta oon ollu ihan töttöröö, ku kello on ruvennu soimahan.

Töis on ollu tavallista työntäyteesempi viikko. Aivot on tuntunu sulanehen hattaraksi. Oon teheny tosi typeriä ja ärsyttäviä virheetä. En mitää korijaamatoonta ja korvaamatoonta, mutta sellaasia huolimattomuusvirheetä, jotta oon ollu sekä ärsyyntyny että vähä huolisnani. Tuli sellaanen déjà-vu -olo: ennen ku mun kilipirauhasen vajaatoiminta torettihin, mä ihimettelin, miksen mä enää osaa teherä töitäni. Niitä samoja, jokka olin ennen hyvin osannu.

Voi olla, jotta alakaa olla vain jonkuasteesta väsymystäki, ku nyt on menty aika pitkä pätkä iliman mitää lomia. Viimme vuoren huhtikuus alakoo koulu ja silloon oli heinäkuu lomaa ja tokihan meillä oli lyhkääset koulupäivät ja palijo etäpäiviä, joten siinä mieles se oli kevyempää ku työs käyminen, mutta kyllä mä mielestäni aika palijo käytin niitä etäpäiviä oikiasti koulutehtävihin. Ku työharijoottelu alakoo reilu vuosi sitte, niin sen jäläkihin on ollu vapaata vain ne päivät, jokka allakan (ja työehtosopimuksen) mukahan vapaaksi kuuluuki.

Torstain venyttelyn jäläkihin pää tuntuu entistä pehemoosemmalta ja olo väsyneheltä. Jotaki kumminki venyttelys tapahtuu kropalle, ku eileen tuntuu perskannikoos ja kylijis.

Eileen ehtoolla nukkumahan mennes ajattelin, jotta nukun univelekoja ja väsymystä pois niin pitkältä ku suinki. No nukuunko? En. Heräsin puoli kuurelta ja kiekkasin sen jäläkihin vielä jonku aikaa sängys ennen ku totesin, jotta pää on tulos kipiäksi eli on viisahinta nousta heti ylähä.

Olin valamihiksi väsyksis ja jämährin vain lukemahan pitkäksi toviksi. Sain sentäs petivaattehet vaihrettua ja sen jäläkihin tuntuuki ku olsin teheny koko päivän työt.

Oli sovittuna, jotta mennähän tänään kaupungille ja käyrähän samalla reissulla syömäs. En olsi jaksanu millää lähtiä, mutta aika monta tuntia me lopuuksi saimma silä reissulla kulutettua. Käytihin ensi Lidlis. Ei löytyny mitää erityystä, mutta otettihin niitä kuuluusia nallesipsiä, jokka ei ny sitte niin kummoosen makuusia eres ollu. Ei tartte toiste ostaa.

Sieltä jatkettihin Prismahan ja käytihin Pressos syömäs. Ja torettihin, jottei oo tarijoolu yhtää parantunu sitte viimme kerran, josta taitaa olla varmahan toista vuotta. Ja epäsiistiäki oli. Noutotiskien tasot oli niin täynnä ruaansotkua, jottei teheny mieli laittaa tarijotinta siihen. Ei voi mitää, kyllä Piikki pesöö monet oikiakki ravintolat mennen tullen. Se salaattipöytä! Sellaasta ei oo mihinää muolla. Epäsiistiä sieläki on eikä mitenkää viihtyysää, mutta jos tarkootus on vain syörä eikä hienostella, niin se on oikia paikka.

Ruokaostokset tehtihin Prismasta ja kotia tulles käytihin vielä Tokmannilla hakemas linnuulle talipalloja. Ne on kohta syöny ne muutamat pallot, jokka mulla oli jääny viimme vuorelta.

Mä vähä haavelin, jotta ottaasin tänään päikkärit, mutta meni niin myöhälle tuola kauppareissulla, jotten enää siihen aikahan viittiny. Jos nukkuus sitte ens yönä vähä pirempähän…

Mihinkä nää viikot katuaa?

Eikö ny justihin ollu viikonloppu ja nyt on taas!

Mitää ihimeellistä ei viikon aikana oo tapahtunu, mutta eres pari juttua haluan teille kertua.

Ensi sankaritarina töistä: Keskiviikkona huomasin yhyren asiakkahan tekemis tulorekisteri-ilimootuksis virheen, joka piti oikaasta. Niitten kans askartelin puoli päivää, mutta olin tyytyväänen, ku tuo virhe tuli vähä niinku toisen työn sivutuottehena esille. Saatihin se korijattua nyt eikä tartte enää myöhemmin toivottavasti siihen palata.

Asiakas oli näppärästi laittanu pari ”täppää” väärihin paikkoohin ja sen takia ilimootukset meni päin prinkkalaa. Jos virhe olis jääny huomaamatta, se olis tienny työntekijöölle mätkyjä.

Eileen aamulla käymmä taas venymäs. Ei meirän työpaikan nuoret vielä tartte/välitä venyttelystä, mutta me firman vanhukset oltihin paikalla. Kyllä voi ihimisellä olla huono kunto, ku venytelleski tuloo hiki! Mutta on se vain mukava tapa aloottaa työpäivä. Tosin en oo pomolta vielä kysyny, pitääkö meirän teherä takaasi ne, mitä meillä sielä hukkaantuu työaikaa. Eileenki oltihin vasta puoli yhyreksän mais työmaalla.

Tänään mä kävääsin töitten jäläkihin yhyres pop-up -myymäläs kattomas, jos löytääsin sieltä jotaki vähä ”parempaa” arkivaatetta, mutta totesin jo joskus aikaasemmin, jotta niillä on sen verran erikoosia vaattehia, jottei ne oikeen oo mun juttuni. Nyt tosin myyjä löysi mulle ihan kivan tunikan ja housut, mutta sitte mä totesin, jotta näitähän mulla on kotona jo ennestänsä. Emmä enää uusia tartte. Mutta tulipahan käytyä. Ei ainakaa jää vaivaamahan.

Ens yöksi on luvattu kovia tuulia. Täälä alakaa jo pikkuhilijaa tuuli puhallella ja naskutella tuvan nurkkia. Onneksi ei tartte lähtiä mihinkää.

Vuosipäiväpullaa

Päätin ilahruttaa työkaveria pullalla. Kurvasin aamulla töihin kaupan kautta ja ostin voisilimäpitkon. Oli hyvää!

Joku syy tietysti pitää olla, jottei ruveta orottamahan, jotta joka viikko olis jotaki tarijolla… Nyt kelepas syyksi se, jotta tasan vuosi sitte menin työharijootteluhun ja alakasin heti opettelemahan palakanlaskentaa. Sattuu vielä niin hauskasti, jotta eileen ja tänään oon laskenu saman firman palakkoja ku mistä silloon vuosi takaperin alootin. Ja harijoottelu jatkuu. Jotaki oon oppinu, mutta palijo on vielä opittavaa. Hyvä niin, pysyy mielenkiinto yllä. 

Hammaslääkäriski mun piti käyrä kesken työpäivän, ku soittivat, jotta olis peruutusaika. Ei siinä mitää, kurvasin ruokatunnilla kotia ja jynssäsin hampahat kunnolla ja painelin hammaslääkärin penkille. Varsinaasta korijattavaa ei löytyny, mutta paria kohtaa vähä hiottihin, ku ne on tuntunu teräviltä kielehen. Ja sitte rassattihin tuota yhtä hammasväliä, johonka mä tapaan aina kerätä vararavintua. Sieläki on pykälä, mihinkä hammaslanka aina jää kiinni ja rispaantuu. Sille ei kuulemma voi teherä mitää muuta ku yrittää pitää sen puhtahana. Sielä on paikan reuna jääny liika ylähä sillä lailla, jotta hampahan kaulaa on palijahana. Sitä ei kuulemma pysty korijaamahan, ku leukaluu tuloo vastahan. Pyysivät vielä toisenki hammaslääkärin sitä kattomahan ja se oli samaa mieltä. Meinasivat, jotta korijausyritys voi jopa pahentaa tilannetta. Käskivät vain putsata sitä erityysen hyvin.

Suuhygienistille tilattihin saman tien aika, mutta se meni joulunaluusviikolle.

Ehtoolla päätin käyrä pitkästä aikaa kävelyllä. Ja erehryyn, tyhymä, lähtemähän tuonne Kivikyrölle (peltotielle). En muistanu ollenkaa, jotta sielä on kaivinkonehet ja muut isoot kulukupelit jyrränny monta viikkua, niin jotta tie oli yhtä savivelliä. Mun on lenkkarit ny ympärihinsä paksus lillingis. Pitää antaa niitten ensi kuivaa, jotta saa enimmät ravat rapsuteltua irti ja vasta sitte yrittää pestä ne. Jos tuon kaiken muhujun päästää viemärihin, niin se jymähtää tukkohon.

Ei se ollu mun syy!

Eileen tuli viesti, jotta uurenvanhan tietokonehen saa hakia ensimmääsestä huollostansa…

Menin hyvin araasti ovesta ja kysyyn, jotta tohtiiko tulla, kuinka pahahan umpisolomuhun mä olin saanu sen laitettua. Pasi lohorutti, jotta tohtii tulla. Vika ei kuulemma ollu mus. Sieltä oli kovalevy hajonnu.

Pasi kertoo, jotta he tsekkaa konehet aina siinä vaihees, kun ne tuloo heille huollettuna ja ku mun vanhasta konehesta siirrettihin tietoja, niin se pelas moitteettomasti. Ei oo kuulemma ikänä ennen tullu vastaavaa tapausta. Mutta mikä säkä, jotta se hajos justihin silloon, kun mä sain sen kannettua kotia ja kytkettyä piuhat kiinni. Ja sama juttu näppiksen kans. Se on se mun maakinen kosketus. Mulla tahtoo olla aina tuollaanen vaikutus kaikkihin aparaattiihin.

Olivat vaihtanehet koneehin uuren kovalevyn eli mullahan on ny käytännös uus kones. Paitti jotta onhan sielä tietysti kaikki muut sisuskalut vanhoja, mutta mä luulen, jotta täs on konesta mulle pitkäksi aikaa. Tämon hilijaanen ja nopia, tuntuu näin kättelys ainaki hyvältä. Näppiksen ja hiirenki sain uuret – ja palijo paremmat ku ne ensimmääset. Näppikseski oli ollu joku tuotevika, niin jottei se vain kertakaikkiaan toiminu.

Ja mä ku jo pelekäsin, jotta mulle lätkäästähän tietokonehenpitokieltua niinku eläänrääkkääjille elääntenpitokieltua, mutta vielä toistaaseksi vältyyn siltä ku torettihin, jotta kones kuoliki vanhuuttansa. Ja huolto meni takuun piikkihin, onneksi.

Erilaanen aamu

Eileen ehtoopäiväkaffeella pomo sanoo, jotta OmaSp:n naiset on kuttunu meirät tänä aamuna ohojattuhun venyttelyhyn. Venyttely alakaa puoli kahareksalta ja loppuu vartin yli kahareksan.

  • Ensi ajattelin, jottei yhtää huvita mikkää venyttelyt eikä varentaa (= varhaistaa) aamua ja mennä jo puoli kahareksaksi.
  • Sitte ajattelin, jotta tietysti pitää mennä, ku kerran tarijotahan maharollisuus.
  • Seuraavaksi keksiin tekosyyn, jottemmä voi mennä, jos Tiina ja Kirsi ei tuukkaa sinne, vaan menöövät normaalisti töihin kahareksaksi, niin ne ei pääse sisälle, ku ei kummallakaa oo avaanta.
  • Sitte päätin, jotta meen, mutta täytyy lähtiä vain vähä aikaasemmin pois.
  • Sitte päätin, jotten ainakaa rupia vaihtovaattehia rehaamahan joukkohon. Jotta jumppavaattehilla ollahan koko päivän.
  • Aamulla päätin kumminki toisin ja pakkasin farkut ja vaihtopairan joukkohon.

Jätin lähärön vähä viimme tinkahan ja pelekäsin, jotta oon myöhäs. En ollu. Meiltä ei ollu ketää muita vielä paikalla ja pankkilaasistaki puuttuu yks.

Pankkinaiset oli selevästikki ollu aikaasemmin tuola venyttelemäs, ku olivat hoksannehet varata lämmintä ylle. Oli mullaki huppari, muttei villasukkia. Se sali on vanhas puutyökoulus, jotta on vähä vilipoonen rakennus. Johonaki vauhrikkahas hikijumpas se ei varmasti haittaa, mutta me oltihin palijo laattianrajas ja tehtihin hyvin rauhallisesti. Ei olsi ollu villasukat yhtää liikaa. Mutta muuten kyllä tarkeni. Huppari ei muuten oo mikää jumppavaate. Ku sielä pyllisteltihin ja kumartuultihin, niin huppu oli aina silimillä. 😀

Ja kolome varttia meni niin, jottei kukaa muistanu lähtiä aukaasemahan ovia avaamettomille…

Oli oikeen mukava ja lempiä tapa aloottaa uus työpäivä. Hyviä venytyksiä istumatyölääsille. Ja venyttelyjen lopuuksi tuntuu, jotta on rintakehää avattu – henki kuluki aiva toisella lailla. Istumatyös näytön ääres on heleposti vähä kumaras ja rintakehä painuu kasahan.

Me ansaattihin pomon kans viikon työkaveri -kunniamaininnat ku hoksattihin vasta työmaalla, jotta kumpikaa ei kysyny Raijalta, onko se autolla matkas. Ei ollu. Mies oli tuonu sen tuonne jumppasalille. Hienosti me sitte jätettihin se kävelemähän ku itte hosuttihin vain nopiaa takaasi työmaalle… Onneksi siitä ei oo matkaa ku reilu puoli kilometriä. Ja onneksi oli komia sää. Raija väitti, jotta käveli ihan mielellänsä...