Loman loppu

Eileen meillä oli vähä sellaanen ikävämpi päivä. Siskoon miniän äiteen hautajaaset. Meinattihin mennä vain kirkkohon ja hauralle, mutta siskoonpoika vissihin luki meirän ajatukset ja tuli komentamahan meiräkki muistotilaasuutehen.

Pappi oli kyllä ottanu hyvin kopin niistä asioosta, mitä hänelle oli Leenasta kerrottu. Ja tykästyyn myös siihen, mitenkä hän otti muistotilaasuures kontaktia saattoväkehen. Torella lämminhenkinen tilaasuus ja kappalaanen oli justihin oikialla alalla.

Tosin mun meinas aiva syrän särkyä (ihan kirijaamellisesti tuli syrämmehen kipiää), ku halasin varalapsenlastani (siis siskoonpoijan flikkaa). Itkettihin siinä kaulatusten pitkän aikaa. Lopuuksi, ku sain jotaki sanottua, niin totesin, jotta nyt sulla ei oo enää mummaa. On vain tälläänen kelevotoon varamumma, joka on ihan yltiöhuono pitämähän yhteyttä. Sanoon kumminki, jotta meillä on aina hänelle ovet auki – ja puhelinki, vaikka itte oon huono soittamahan. Flikka vain tuumas, jotta niin hänki on.

Hautajaasten jäläkihin käytihin kotona vaihtamas vaattehet ja lähärettihin kaupoolle. Isäntä tartti sirkkelinterän ja mä lähärin muuten vain aikani kuluksi, ku vettä ryösäs kaatamalla. Meinasin, jotta ostan sen uuren pyörän mittarin, mistä oon haaveellu. Tarijolla oli samallaasia mittaria ku mitä mulla ny on. Ja sitte langatoon mittari, josta olin haaveellu. Haaveheksi jäiki. Hinta oli liki nelijäkymppiä. Sehän on arvokkaheet ku mun 70 vuotta vanha Cresenttini!

On ollu torella ihanaa ja rentouttavaa olla lomalla. Tervehenä. Tää on oikiasti tuntunukki lomalta. Tosi pitkältä sellaaselta. Eivät oo kertaakaa eres soittanehet työmaalta. Velii tuumaski, jotta ”sä et oo enää korvaamatoon”. Ja hyvä niin! Ei kukaa saa olla korvaamatoon. Ikänä ei tierä, mitä tapahtuu ja on hyvä, jos joku toinen pystyy ottamahan työt hoitaaksensa.

Nyt mua jo vähä hirvittää töihin paluu, ku tuntuu, jotta oon ollu niin totaalisen lomalla, jotta on varmasti vaikia päästä heti siihen tempohon, mitä työt erellyttää. Sielä on alakuviikosta palakat, 12. päivähän mennes pitääs saara alv-ajot ja sitte pitääs heti ruveta teköhön tilinpäätöstä.

Mutta eikähän se siitä jollaki lailla taas alakaa sujumahan. Kunhan ei vain heti ensimmääseksi tulsi jotaki aikaa vievää ylimääräästä takkua selevitettäväksi.

Kävääsin pienen pyörälenkin, ku yritän kuitenki päästä eres viitehensatahan kilometrihin tänä kesänä, mieluusti kuutehensatahan. Nyt on vähä yli 450 kasas. Huomenna ajattelin pitää lepopäivän vaikka olis minkämoinen keli.

Nyt mä oon täälä ihan Hannibal Lecterinä, ku vahasin ensi parta- ja viiksikarvoja pois ja pistin joululahajaksi saamani maskin naamalle. Naurattaas, mutta ei passaa nauraa tai naama(ri) putuaa. (Onko mulla oikiasti nuon eriparia silimät? On vissihin. Onneksi en itte niitä näje tai ne alakaas häirittemähän.)

Keräälyerä

Täs on jääny kirijoottelemata kaikennäkööstä, ku on muka niin ollu tekemistä. Päätin sen takia ottaa tähän tällääsen sekalaasen keräälyerän.

Tajusin, jotten oo muistanu kertua sitäkää, ku viimme viikolla käyyn lääkäris taas näytillä. Olin viikon käyttäny sitä vaikunpoistoainetta ja oli tarkootus, jotta jos sillä irtuaas se vaikkuklimppi, mihinkä korvaputki oli jumittunu. Oli sama kesälääkäri ku erelliselläki kerralla eikä se eres yrittäny imuroora sitä pois vaan se soitti suosista toisen lääkärin kattomahan. Tää toinen lääkäri nyppäs sen putken pois krokotiilinleukapihiriillä. Samalla tuli se vaikkuklimppiki, ku ne oli erelleenki kiinni toisisnansa. Yök! Lääkäri totes, jotta tärykalavos on arpeumaa. Tierä sitte, onko se normaalia vai sekö sen kuulon huononemisen aiheuttaa.

Saman päivän ehtoolla mentihin surunvalittelukäynnille velijen, velijenflikan ja isännän kans, ku siskoon miniän äitee oli kuollu. Olin lääkärireissulla käyny hakemas kukkakimpun ja atressin (= adressin). Alakuitkujen jäläkihin tuli jo sen naurunki vuoro. Eikä se vähennä sitä surua. Ku tieros oli, jottei enää oo mitää tehtävis, niin paree (= parempi) on, jottei kärsimys jatku kovin kauaa.

Maanantaina käymmä ongella. Isäntä sai ensiksi isoon lahanan. Rannas oli kaks pikkupoikaa virvelöömäs. Ku ne huomas isännän kalansaalihin, ne tuli juoksujalakaa kysymähän, saako he sen kalan. Meni ilimeesesti tuliaasiksi toisen poijan kissille. Isäntä sai vielä kaks affenta (= ahventa) ja yhyren särijen. Mä sain vain sellaasen kohon mittaasen särijen. 😂 Kaikki kalat pääsi takaasi jokehen tuota yhtä lahanaa lukuhunottamata.

Eileen meillä oli mukava ehtoopäivä, ku isännän velii vaimoonensa piipahti kaffittelemas. Ei oo hetkehen nähty, niin juttua olis kyllä piisannu pirempähänki. 🙂

Tänään noukittihin isännän kans osa marijoosta ja laitettihin pakkaasehen orottamahan loppujen kypsymistä ja mehustamista. Viitisentoista litraa on ny pakkaases ja punaasia tuloo ainaki varmahan parikymmentä litraa vielä. Mustia ei tuu kovin palijo. Karviaasia on tulos hyvääsesti, mutta eivät vielä ollehet aiva kypsiä. Täytyy pikkuhilijaa niitä sieltä käyrä noukkimas.

Pyöräälemäs oon yrittäny käyrä maharollisimman useen. Harmittaa vain ku mun pyörän mittari kenkkuuloo ja lakkaa välillä toimimasta. Mä oon sellaanen, jotta mulle olis palijo mielekkähämpää, ku näkisin matkan eristymisen (= edistymisen). Tänään taisi olla tähän astisista pyöräreissuusta pisin, ku ainaki mittarin mukahan tuli 17 km. En tosin tierä, kuinka hyvin siihen voi ny luottaa. Aion ostaa joka tapaukses uuren mittarin, vaikka ei tänä kesänä välttämätä enää kovin palijo tuu ajettua. Ku työt alakaa ens viikolla, niin eipä sitte tuu enää lähärettyä pyöräälemähän. Ainuat kilometrit tuloo työmatkoosta, jos säät sallii. Mutten halua vielä ajatellakkaa töitä! Moon lomalla ny!

Lähti lapasesta…

… ja päätyy vaatekaappihin. Nimittään meirän eilinen kaupunkireissu. Nelijä kauppaa ja kahareksan uutta vaatetta.

Ensimmääsestä kaupasta ei löytyny mitää, mutta seuraavasta yks, toisesta kaks ja viimmeesestä jo viis! 😮 Olin jo aikaasemmista vaatekauppareissuusta lannistunehena melekeen keriinny luopua toivosta, mutta vihiroonki löytyy jotaki ”mun näkööstä”. Saanko esitellä:

En muista, koska oon viimmeeksi käyny Wipperis, mutta se oli jo mun kauppisaikana olemas – siis 70-luvulla. Mä oon johonaki vaihees luullu, jotta liike on lopetettu, mutta vielä vain omistaja jaksaa näköjään sitä pyörittää. Hatunnosto! Ja oompa iloonen, jotta tuli poikettua. En pitäny yhtää kallihina, ku maksoon viirestä vaatekappalehesta yhtehensä 129,70 eurua.

Tuo Momentista ostettu Oliivinfärinen pitkä tunika oli puolestansa niin kallis, jotta sielua kirpaasi, mutta mä kerkesin sovittaa sitä ennen ku kysyyn hintaa. Siinä vaihees olin jo ihastunu siihen ja ku siitä luvattihin vielä 20 pinnaa pois, niin en voinu jättää ottamata.

Kuvien färit on vähä mitä sattuu. Musta paita ei näytä mustalta eikä oliivinveheriäänen oliivinveheriääseltä. Ja housukuva on ihan tärähtäny, niin ku kuvaajaki. Mutta kyllähän te ny tierättä; mustat perushousut, mihinä on runsahasti joustua.

Kokohaitariki oli vaattehesta riippuen M- XXL.

Siipivihalaasia tuvan täyreltä!

Ei oo matkustettu naapurikaupunkia kauemmas, mutta rahaa on palanu ku ulukomaanreissuhun.

Mä oon nimittään jo kauan haaveellu uuresta ruokaaluryhymästä, ku vanha on niin kovin kolhiintunu. Löyrettihin eileen mieluunen ja sattuu olemahan Pohjanmaan Kalustehen tuotantua puolehen hintahan. Silti hintaa jäi vielä palan matkaa toista tonnia. Ja sitä joutuu orottelemahan pari kuukautta, ku puutavara kuulemma tuloo Ukrainasta. Onneksi ei oo mikää hätä sen kans. Jouretahan kyllä orotella. Eikä onneksi tarvinnu vielä maksaa ku käsiraha ja loput sitte, kun sen saa hakia. Kerkiää saara tilin ja ehkä toisenki vielä ennen sitä.

Seuraavaksi suunnistimma pakastinkaupoolle. Ostettihin pikkuunen arkkupakastin. On siinä varmahan 50 – 60 litraa enämmän tilaa ku nykyyses pakastimes. Ei oo vielä laitettu sitä paikoollensa, ku on hypäätty vielä tämäki päivä hussaamas (= tuhlaamassa).

Ensi ajeltihin turistimatkalle Ylistaron Halpa-Aittahan, ku siitä oon kuullu palijo juttuja ja oon viimmeeksi käyny joskus kakarana. Tavaraa sielä on ihan älyttömästi, mutta ei ne oikeen oo ”mun näköösiä”. En eres sovittanu mitää. Pari pyjamaa ostin. Toisen ittelleni ja toisen jo joululahajaksi flikalle. 😀

Ylistarosta ajeltihin Seinäjoen Ireaparkkihin tarkootuksena vaatekauppamaratooni. Hmmm…. mihinkä ne kaikki mun kokooset ja näkööset vaattehet on karonnu? Jos mä tykästyyn johonki, niin koot loppuu ämmähän tai pairalla oli mittaa sen verran ku mun kikkiliiviillä (= rintaliiveillä). En taaskaa eres sovittanu mitää.

Mutta ku ny liiviistä tuli puhet, niin poikkesimpa sitte aluusvaatekauppahanki. Ja löysinki liivit, mutta, mutta…. totesin isännälle, jotta empä mee enää toiste. Kerranki ylipalaveltihin niin, jotta ku astuun ovesta sisälle, en keriinny eres kattelemahan mitää, ku tultihin jo kysymähän, voisko olla avuksi. Ku sanoon, jotta liiviä tulin kattelemahan, niin kysyttihin, jotta oonko aikaasemmin ostanu heirän tuotteetansa. Ja kun en ollu, niin mua tyyrättihin (= ohjattiin) kirunkyyttiä (= kiireesti) sovituskoppihin mittojen ottohon. Ja sinne mä sitte jäin.

Mulle tuotihin liivit sovitettavaksi eikä eres kysytty, mitä mä haluan. No joo, ne oli ehkä sellaaset, jokka olisin voinu ittekki valita, mutta olis se ollu kiva ihan kattella vähä vaihtoehtoja. Varmahan toi mulle kallehimmat liivit, mikkä liikkeestä löytyy. 😂 Se oli kokemuksena niin pöllämystyttävä, jotta totesin, jotta sai olla ensimmäänen ja viimmeenen kerta, ku sinne meen. Kaiken lisäksi havaattin vasta sielä sovituskopis, jotta kainalot on ajelemata. Kyllä hävetti.

Ku pääsin sieltä pihalle, niin kello tais olla jo pian kolome ehtoopäivällä ja isäntä oli ihan nääntymäs näläkähän. Käytihin Momentos syömäs. Sielä on hyvä ruoka ja niin jumalattomat annokset, jotta se on ainaki meikälääsen kohoralla ihan ruaan haaskaamista, ku ei millää jaksa syörä kaikkia, vaikka oonki hyvin harijootellu ja pystyn yleensä uskomattomihin suorituksihin.

Ruaan jäläkihin käytihin vielä Clas Ohlsonilla hakemas parit säilytyslaatikot pakastimehen. Ajatuksen tasolla olis tarkootus, jotta olis vähä yhyrenmoiset ruaat yhyres looras eikä kaikki arkun pohojalla sikin sokin. Saas nähärä, onnistuuko toteutus…

Kotia tultua kattoomma hetken telekkaria ja kumpiki simahti tuolihinsa. Totesin, jotta nyt on viisaheet lähtiä pyöräälemähän, jotta pysyy hereellä. Tuli joku sellaanen 14 km lenkki.

Ku tulin kotia, niin yläkerrasta kuuluu imurin ääni. Ihimettelin, jotta kuinka isäntä nyt on innostunu siivuamahan. Mutta se siivos lähinnä yhtä olohuonehen nurkkaa. Sieltä ku puski siipivihalaasia (= lentomuurahaisia) kattolistan alta aiva mustanansa. Sitä en ymmärrä, mistä ne oli saanu päähänsä tukkia tupahan. Mutta ei siinä palijo muu auttanu ku sitä mukaa imaasta ne imurin kitahan, ku niitä sieltä listan alta tupsahteli.

Hain pyykit narulta ja kävääsin samalla kattomas muurahaastilantehen tuvan ulukopuolelta. Sielähän niitä vilaji vaikka kuinka palijo niin maas ku tuvan seinäski. Onneksi olin tuonu Raidin muurahaasmyrkkyä ja sitä niille tarijoolin. Näyttiki olevan melekoosen tehokasta. Pysähtyyvät oikiastansa niille sijoollensa ja tipahtelivat siitä sitte maahan. Ikänähän niitä ei saa kokonansa hävitettyä vaikka mitä tekis, mutta jos eres vähä vähenisivät.

Lisää hoitua

Maanantai oli niin erikoonen päivä, jotta tiistai meni mullaki vähä kuullostelles, miltä se isännän olo alakaa tuntua ja mitä täs voi ja uskaltaa teherä. Ja kuukletelles. Ku sairaalasta lupasivat lähettää kyllä ohojeestusta, mutta sitähän ei tierä, koska ne tuloo. Omakannaskaa ei vielä näkyny muuta ku ne maanantaiset verikokehien tulokset. Mutta jos sielä oli sellaanen ruuhka, niin niitten paperitöittenki kans menöö varmahan monta päivää.

Isäntä kävi purkimas maanantaina hakemansa puukuorman ja pienistämäs ne ”ennen ku hakoo lääkkehet”. Apteekis se kävi, mutta muuten hissuteltihin kotona. Ehtoolla vasta otti ensimmääsen lääkkehen. Tukisukkaa se ei tietystikkää ollu apteekista kyselly, ”ku hänellä ny on jo tämä sukka”. Mä vain pelekään, jottei lentosukka oo tarpeeksi tukeva.

Keskiviikkoaamuksi olin tilannu Naurikselle hoitoaijan, ku se on ruvennu kenkkuulemahan mulle. Pillahuttaa aina rengaspainevalon palamahan vaikka mä kuinka sitä yritän nollata. No, sekää ei ollu aiheetoon käynti: sieltä oli jonku anturin tierot päin prinkkalaa. Eivät veloottanehet mitää, ku oli heiltä ostettu auto ja totesivat, jotta nämä olis pitäny olla myintihetkellä kunnos. Mua ei luonnollisestikkaa harmittanu yhtää se, jotta pääsin pelekällä kiitoksella.

Ku tultihin kotia, niin isännän salikaveri alakas houkuttelohon sitä salille. En esmennelly (= estellyt), sanoon vain, jotta pitää kuunnella omaa vointiansa. Takaasi tulles se totes, jotta ei tehty palijo. Oli kuulemma menny enämmänki rupatteluksi.

Mulla oli päivällä se korvakontrolli. Aika oli het puoli tuntia myöhäs, mutta eipä mulla ollu mihinkää kiiruskaa. Sielä oli nuori kesälääkäri, joka tiiraali mun korvahan, mutta ei oikeen osannu sanua, onko se putki sielä vai ei. Pyysi kolleekan kattomahan. Se totes, jotta on se sieltä jo tulos eikä näyttääsi enää olevan kiinni tärykalavos. Vois kuulemma imaasta sen sieltä pois.

Mutta sepä ei niin vain suostunu tulemahankaa. Se oli kiinni vaikkuklimpis ja se ei lähteny imurin joukkohon, ku imu meni vain putkesta läpi. 😀 Lääkäri kehootti käyttämähän viikon verran vaikun pehementäjää ja sitte vois varata hoitajalta aijan, jotta se imuroottis sen korvan. Sen jäläkihin lääkäri vielä katteli sinne korvahan ja sanoo, jottei hän oikeen näje, mutta oletti tärykalavon jo olevan ummes ja antoo luvan jättää korvatulupat pois pesuulle mennes. Kunhan ei jätä vettä mojumahan sinne korvahan. En jätä, en. Teen justihin niinku kielletähän: kuivaan korvat vanupuikolla.

Sitte se lääkäri totes, jotta hän vois vielä tutkia ne korvat tympanometrillä ihan omanki mielenkiinnon vuoksi, ku kerranki on korvapotilas, joka on yli 3-vuotias eikä pistä hanttihin tutkimuksia. 🤣 Oikian korvan käyrä oli ihan ok, mutta vasemmasta korvasta ei saanu kunnollista tulosta. Lääikäri arvioo, jotta saattoo johtua justihinki siitä vaikusta. Tai sitte tärykalavos on erelleenki reikä…

Ehtoopäivällä kävin taas noukkimas muutaman sangoollisen rikkaruohoja markilta. Niitä vain piisaa ja uutta tuloo sitä mukaa ku vanhoja repii pois.

Ehtoolla päätin vielä käväästä pyörälenkillä, ku ilima viileni sen verran, jotta jaksoo lähtiä. Tuli joku sellaanen 13 km lenkki.

Tänään käytihin kaupas hakemas jo ruokavärkkiä viikonloppua varte. Otin kylymälaukun joukkohon, jotta säilyy pakastehet kuumas autos. Mutta ku otin pakastimesta kylymäkallen, niin totesin, jotta pakastimen ovi on auki! Ja erellispäivänä oli ollu monen tunnin sähkökatkos. Oikeen sellaanen tuplavahinko.

Pakastinhan oli aiva umpijääs, ku ensi oli sulattanu ja sitte, ku sähköt tuli, niin se oli yrittäny jähäryttää urakalla. Ihime kyllä, laattialle asti ei ollu tullu vettä. Mä putsasin enimmät laatikon aukaasus laattialle tippunehet jäät ja pistin oven kiinni. Ja manasin mielesnäni isännän, joka sielä pakastimella oli viimmeeksi käyny. Vaikka toren sanuakseni, niin olis voinu käyrä mullekki. Se ovi on vähä konstikas, jos ei sitä paina kunnolla kii ja vielä varmista, että se oikiasti otti kiinni.

Kotia tultua tyhyjäsin pakastimesta tavaraa sinne kylymälaukkuhun niin palijo ku sopii ja loput vein poijan puolelle jääkaappihin, jonka pistin täysille. Sitte fööni kauniisehen kätehen ja jäitä sulattelohon. Onneksi mulla on tosi tehokas fööni eikä siinä hommas mee kauaa. Jäitten ja veten siivuamises menöö melekeen kauemman.

Totesinki isännälle, jotta ei oo pitkäikäänen kaappi enää muutenkaa, ku kaikki laatikot on hajalla. Onhan se toki jo vanhaki ja oon pitkähänsä miettiny uuren hankkimista. Arkkumallista, litramäärältänsä vähä isoompaa. Mahtuus se joulukinkkuki sinne. Ei tarttisi jouluviikolla jännittää, saako vielä kinkkua, ku ei oo voinu etukätehen ostaa. Ja mahtuus mehut, ku pian on taas niitten keittelyaika käsillä.

Vähä mietityttää, onko pakastehet vielä syömäkelepoosia, mutta nuukana ihimisenä totesin isännälle, jotta ei syötetä niitä muksuulle. Syörähän itte. Jos tullahan ruikulle, niin heitetähän sitte vasta menemähän.

Hetken tasaalin työhikiä ja päätin lähtiä hankkimahan uutta pyörälenkiltä ja käyrä samalla reissulla Tokmannilla. Nyt tuli lenkille pituutta ehkä 14 km. En havaannu niin tarkasti kattua mittarihin.

En löytäny Tokmannilta sitä, mitä menin hakemahan, nimittään kumminauhareunaasia kelemuhuppuja, jokka on ollu niin tottavieköhön käteviä, ku on isoompi sakki syömäs ja ruoka-astiakki on sen mukaasia. Ne on ollu nätti vetää vaikka isoon lasagnevuaan päälle. Mutta mä en löytäny Tokmannilta enää eres niitten hyllypaikkaa, vaikka ne käsittääkseni pitääs olla erelleenki Tokmannin valikoomis. S-Marketista tai Prismasta en liioon oo niitä löytäny. Täytyy ny toistaaseksi sitte tamuloora tuorekelemun kans.

Ei mulla muuta, johan täs tuliki taas tarinaa pienoosromaanin verran. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki 🦜, jos jaksoot lukia tänne asti.

Ja samahan mallihin jatkuu

Tänään isännällä oli se lapra. Ja niinhän siinä kävi, jotta tuluppaa markkeeraava arvo oli koholla. Lähete tuli keskussairaalahan.

Oltihin sielä päivystykses joskus kolomen mais. Saattajaa ei päästetty ruuhkan ja koronatilantehen takia mukahan. Niimpä ajelin takaasi kotia.

Vasta puoli yhyreksän mais ehtoolla tuli soitto, jotta sais hakia melekeen näläkäkuoleman partahalla olevan miehen pois. Krillin kautta kotia…

Joo, lääkäri oli puhunu jostaki lihaslaskimotukoksesta, mikä näin maallikon mielestä on yhtä ku verituluppa. Ja ku kerran hoitoki on sama ku veritulupas.

Ei tietenkää tänään enää saatu lääkkehiä, mutta pitää huomenis ajella apteekille. Kuulemma ensi kolome viikkua joku hevooskuuri ja sen jäläkihin vielä yhyreksän viikkua vähä lievempää lääkitystä. Ja tukisukka jalakahan. Mä kattelin sille ny näin enshätähän omat lentosukkani. Venyyvät senki jalakahan eli ei oo niin tehokkahat ku oikiat tukisukat.

Lääkitykses on verenohennuslääke ainaki yhtenä, ku oli sanottu, jotta ei saisi tulla haavoja. Milläs varijelet, ku se menöö puupinolle, niin sen on sääret ja käsivarret aina klaapiilla. Vai tarkoottaako se ny sitä, jotta mun pitää ruveta puutöihin? 🙄

Mullaki on muuten aika arvauskeskuksehen keskiviikkona. Meen näyttämähän korvaani, jotta olisko putki jo puronnu ja tärykalavo menny umpehen. Jos vihiroonki sais mennä pesuulle iliman ainaasta korvan tuluppaamista.

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

Nurmikkua leikkaamahan, mars!

Ei oo varmahan jääny kellekkää epäseleväksi, jotta mulla on pyykkipäivä pyhääsin. On ollu niin kauan ku muistan.

Viikolla ei taharo keriitä tai menis niin myöhälle, jottei viitti sen takia. Eikä aina oo niin palijo pyykkiäkää, jotta kannattaas eres pestä ennen ku on koko viikon pyykit kopas. Lisäksi viikonloppuusin vaihran vuoroviikoon hantuukit ja lakanat, niin niistä tuloo yks konehellinen.

Tämä pitääs olla näin reilun nelijänkymmenen vuoren jäläkihin tieros isännälläki. Mutta mikä piru siinä on, jotta ku mä saan ne pyykit narulle, niin se on sille ku komento leikkaamahan nurmikkua! Sielä se sitte pörrää ruohonleikkurin kans pyykkien seas.

Viikoshan ei tietysti oo ku kuus muuta päivää, jolloonka nurmikkua vois leikata eikä tarttisi väistellä märkiä lakanoota. Eikä eläkeläänen vissihin kerkiäkkää muulloon ku pyhänä..

Ollahan jo kumpiki niin kaavoohimma kangistunehia jottei tästä ärsyttävästä tavasta taireta päästä mihinkää. Kumpiki nupajaa tahoollansa toisen tekemisistä. 🤣

Juhannus tuli vietettyä

Olipas mukavan leppoosa juhannus. Johtuen jo siitäki, jottei näillä lämpöastehilla jaksa mitää ylimääräästä rävehtiä.

Poika ja miniänalaku tuli karvakamujen kans torstaiehtoolla. Lähtivät sitte vielä liki puoltayötä pyöräälemähän kaverin työ. Olivat muutaman kalijan ottanehet enkä yhtää oo kuullu, koska ovat tullehet takaasi.

Poika kävääsi perijantaina toisen kaverin työnä, mutta muun aijan ne viettiki pääasias täs kotosalla. Totesivat vain, jotta se oli oikiastansa vaihteeksi aiva mukavaa, ku yleensä pitää aina hosua näkemähän kaikkia kaveria lyhkääsen viikonlopun aikana.

Me tietysti otettihin niin kissi- ku koiraterapiaaki maharollisimman palijo. Ja jos ei niitä hetkehen näkyny, niin ei tarvinnu ku aukaasta jääkaapin ovi, niin kumpiki tuli ku kuttuttuna paikalle. 😂

Mä kävin silloon tällöön nyppimäs pihalla jonku sangoollisen rikkaruohoja, mutta kauaa sielä ei jaksanu kerrallansa olla. Paitti jotta piti mun pelastaa kolome kuunlilijan alakua. Ku viimme syksynä hävitimmä yhyren kukkapenkin, niin ne kasvit sieltä heiteltihin vain tuonne pellon reunahan. Nyt ku mä vein sinne taas perkuujätettä, niin mä totesin, jotta kuunlilijat lykkää kovasti lehtä vaikka juuripaakut oli aiva palijahana. Olin sitä mieltä, jotta tuollaanen sitkeys pitää eherottomasti palakita. Niimpä mä nappasin ne sieltä joukkohoni ja tein niille tilaa ulukokartanon seinustan kukkapenkkihin.

Juhannuksen jäläkeenen työelämäki alakoo ihan mukavasti, ku toiseltaki asiakkahalta tuli mukavaa palautetta. Pyysivät laskemahan palakat ja ku ilimootin, jotta ne on laskettuna ja laitettuna maksuhun, niin tuli paluupostia: ”Hieno juttu ja kiitoksia taas kerran, mukava kun asiat sujuu jouhevasti😊”

Niin lämmintä ku on ollukki, niin tämä vielä lämmitti lisää. Onkahan meillä vain harvinaasen mukavia asiakkahia. Toivottavasti kaikki muukki saa hyvää palautetta työstänsä tai muusta tekemisestänsä, sillä se auttaa jaksamahan häjympänäki päivänä.

Kiitos!

Joskus sitä tuloo yllätetyksi. Niin käytihin tällä viikolla. Asiakas laittoo palakkapyynnön ja alusti sitä seuraavasti: Sinulle on aina niin kiva viestejä lähettää, olet helposti lähestyttävä ihminen, kiitos siitä 🙂

Tuli kyllä hyvä mieli, ku en torellakaa osannu orottaa tuota. Vaikka oon tälläänen ankia ruttuturpa , niin jostaki syystä oon usiammasti saanu hyvää palautetta asiakkahilta ja yhteistyötahoolta asiakaspalaveluasenteestani. Kyllähän se vain lämmittää mieltä. Kiitos kiitoksista!

Huomenna meinaan teherä töiren jäläkihin hätääset juhannussiivot, leipaasta raparperipiirakan ja pitsaa, ku poijan porukka tuloo juhannuksen viettohon muorilahan.

Hyvää juhannusta sullekki!

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.