Ensivaikutelmia

Oon ny oikeen kokonaasta kaks päivää keriinny olla uurella työmaalla. En voi sanua, jotta olsin ollu töis.

Eileenen päivä meni kuunteluoppilahana ku ei mun konehes ollu vielä kaikkia tarvittavaa, jotta olsin itte pääsny jotaki tekemähän. Puhelimen kans sain aikaa kulumahan vielä ehtoollaki ku ei oo ennen ollu iPhonea, niin se tuntuu niin ourolta Androidin jäläkihin. Mutta varmahan siihenki tottuu aijan kans.

Porukka tuntuu tosi kivalta ja nyt ku on etukätehen nähty muutaman kerran, niin oltihin jo ”vanhoja tuttuja”. Työnantajan puolesta on melekoonen kestitys työntekijöölle. Melekeen pärijääs iliman omia evähiä.

Palijo tuloo tietua, vaikka tarkootus on ny opetella ensi vain palakkoja ennen ku alaatahan sekaamahan päätä millää muulla asialla. Sanoonki jo toimistopäällikölle, jotta kyllä menöö kauan aikaa ennen ku musta alakaa olla heille mitää hyötyä. (Jos ikänäkää.)

Tänään saatihin kones sellaasehen lyöntihin, jotta pääsin vähä harijoottelemahan varsinaasta palakanlaskentaa. Aika lailla erilaanen ohojelma ku erellises työmaas, mutta siinä on ihan hyviä, työtä helepottavia ominaasuuksia, jotta toivon johonaki vaihees ennen eläköötymistä tulevani sen kans sinuuksi. Mutta itte palakanlaskennan lisäksi on palijo muuta muistettavaa. Plus se, jotta toimitahan sähkööses ympäristös, ku mä oon tottunu pelaamahan paperien kans.

Pää on vain ollu vieläki niin räkää täynnä, jotta sinne ei sekahan oo tainnu palijo muuta sopia. Kuumetta ei kumminkaa oo ollu, niin ei oo tarvinnu olla pois. Olis ollu noloa heti ensiksi pyytää saikkua.

Tänehtoona kävääsin verkkopankis, ku sain sen tuohon uutehen luurihin asennettua. Ja tajusin, jottei mun viimme kuun palakka oo tullu vieläkää. Nyt on kyllä käyny oikeen emämoka: palakanlaskija saa itte käyrä viimmeesenä työpäivänänsä laskemas oman palakkansa – ja unohtaa sitte laittaa sen maksatuksehen. 🤬 Piti pistää nöyrästi entiselle pomolle tunnustus ja pyytää, jotta se johonaki kohtaa kehtaas pökätä sen maksuhun…

Olisko mun sittekki viisahinta vain siirtyä suoraa eläkkehelle. Tämei oikeen vahava suositus oo uurelle työnantajalle. Ja antaa tosi ”hyvän ja huolellisen” kuvan entisellekki työnantajalle. (Hyvä vain, ku päästihin siitä erohon.. On ny jonku toisen mieliharmina.)

Ens viikko menöö kaharen työkaverin kans kouluutukses. Mä luulen, jotta ku mä sieltä palaan taas palakkaharijootteluhun, niin minen muista enää eres omaa nimiäni, saati sitte kuinka niitä palakkoja laskettihinkaa.

Advertisement

Se löytyy!

Nimittään kypärä! Se oli se ensimmäänen, mihinkä mä ihastuun. (Voiko kypärähän ihastua?) No, ensimmäänen minkä mä kelepuutin. Eikä ollu hinnallakaa pilattu, alle kolomekymppiä Tokmannilta. Se oli saman kokoonen ku viimmeeksi, mutta nyt me hoksattihin, jotta sielä on piponkiristysruuvi, mistä saa säärettyä sisämitan oikian kokooseksi. Jes!

Testaamahan en sitä lähteny, ku oli tarkootus tämä päivä ottaa vähä lunkimmin, jotta tauti alakaas helepottamahan ja olsin huomenna terävänä (?) töis. Mutta eihän se sitte niin mennykkää.

Mä heräsin varttia vaille viis, ku nenä oli vuoroon tukos, vuoroon vuoti. Kyllästyyn pitämähän sänkyä selijäsnäni ja nousin ylähä. Mutta ei menny kauaa ku rupes väsyttämähän. Niimpä mä oikaasin (<- kaharen istuttavalle soffalle ei eres tälläänen hukkapätkä maharu oikaasemahan) – siis tälläsin itteni soffalle maata ja nukahrinki siihen joksiki aikaa. Ylähä nousin lopuuksi vasta varttia vaille kahareksan.

Isäntä meni salille, mä lähärin asioolle. Ku isäntä tuli salilta, lähärettihin kauppahan. Sillä oli asiaa Motonettihin ja käytihin me kattelemas niitä kypäriä muoltaki ennen ku pääryttihin Tokmannille, mutta mikää muu ei sävähyttäny niin ku tämä. Eikö ookki aika sähäkkä?

Varmasti erootun liikentehes nuolla vermehillä. Kypäräs on varmemmaksi vakuureksi vielä takavaloki.

Ku tultihin kauppareissulta kotia, niin kattahrin pankkihin, jotta onko tili tullu. Ei ollu. Soitin työkaverille ja kysyyn, jotta onko niille jo maksettu toukokuun palakka. Raija ei ollu vielä kattonu, mutta se lupas selevitellä asiaa.

Hetken päästä se soitti, jotta pomo oli luullu, jotta mä laskin viimme kuus jo kaikki lomapalakakki ittelleni. No en laskenu ku huhtikuun osalta. Olsin varmahan voinukki ne laskia, mutta jostaki syystä ajattelin, jotta loput sitte tällä kuulla.

Raija kysyy, josko mä tulsin itte laskemahan sen oman palakkani, ku pomolla oli tänään kokous ja huomenna se on pois. Minähän lähärin, vaikka olis tuon kai keriinny myöhemminki laskia. Mutta olihan se kiva nähärä työkaverit vielä kerran.

Uurelle pomolle laitoon viestiä, jotta yritän ilimestyä tulospaikalle huomenna aamukahareksalta, jonsei varsin kielletä, ku kuumetta ei oo, mutta nokka vuotaa ja lisäsin vielä, jotta koronatesti näytti nekatiivista. Lupas, jotta saan mennä.

Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Pieni pää ja vähä mieltä

Kävääsin aamulla työmaalla. Sielä oli pari palakkajuttua, mistä pomo halus kysyä. Molemmat saatihin selevitettyä.

Mutta sitä ennen kaffiteltihin. Aijootin menoni niin, jotta koukkasin kaupasta kuivakakun joukkohoni ja toivoon, jotta saan vielä ainaki tämän kerran viettää kaffettuntia justihin näitten, tärkeeksi tullehien työkaverien kans. Keskiviikkonahan mulla tämä työsuhure loppuu ja torstaina alakaa uus.

Ruaan jäläkihin isäntä ilimootti lähtevänsä Motonettihin ja kysyy, lähärenkö mä joukkohon. Lupasin lähtiä aikani kuluksi, ku vettä satoo eikä voinu mennä pyöräälemähänkää. Käytihin Motonetis, Puuilos, Minimanis, Tokmannilla ja vielä toisellaki Tokmannilla.

Isäntä katteli jotaki tiettyä autonhoitoainetta. En eres muista, oliko pesuainetta vai vahaa. Mutta yhtäkaikki justihin sitä ei löytyny, mitä se haki. Jotaki vastaavaa kumminki.

Sitte se katteli ittellensä pyöräälykypärää. Hilu on kuulemma joka kerta kysyny salilla, mihinä sen kypärä on. 🤣 Lopuuksi se rupes ittekki miettimähän, jotta jos pyörän kans kaatuu, niin siinä kaatuu aika ylähältä, jotta päänsä saa kyllä hyvin kolhittua.

Mä oon vastustanu kypärää koko aijan, mutta ajattelin, jotta jos isäntä suostuu sellaasen laittamahan päähänsä, niin kyllä mäki. Paitti, jottei mun tarttekkaa! Siinä käytihin nimittään niin, jotta vasta viimmeeses kaupas innostuun kokeelemahan niitä päähäni ja ku oon tälläänen leuatoon ja pienipäinen, niin eipä saanukkaa leukaremmiä kiristettyä niin kiriälle ku olis tarvinnu. Remmistä loppuu säätövara. Ja pienempää kokua ei löytyny siitä mallista, minkä mä olsin kelepuuttanu.

En ny kumminkaa vielä luovuttanu sen suhteen. Kattelen, jos niitä tulis vaikka johonaki vaihees lisää. Tai jos löytyys jostaki muolta sellaanen, mikä miellyttääs silimääki.

Jos olis löytyny, niin se olis pääsny jo tänään koekäyttöhön, ku kotia tultua oli saret lakannu, niin lähärin pyöräälemähän. Piti lenkki taas suunnitella tuulen mukahan. Paitti jotta se tuuli pyörii niin, jotta oli melekeen sama, mihinkä suuntahan meni. Mutta sellaasen arviolta nelijäntoista kilometrin lenkin tein.

En tierä, kumpaako uskua: pyörän mittaria vai tuota puhelimen sovellusta. Pyörän mittari näytti vähä yli 14 km, puhelin vähä alle. Ja kotia tulles tajusin, jotta on vissihin vähä kunto parantunu ku ei enää mee niin hapoolle eikä tunnu niin vastenmieliseltä ku aluuksi. 😆 Hiki kyllä tuloo aina vain, niin jotta onkahan se kunto sittekkää mihinkää parantunu… Jotain 150 km on ny vasta mittaris. Ei varmahan tuu kovin suurta lukemaa tälle kesälle.

Ehtoopäivällä mun alakoo WhatsAppi laulaa. Ensi tuli ilimootus, jotta mun on liitetty uuren työnantajan ryhymähän. Sitte Ansku laittoo viestin, jotta hän on teheny meille kolomelle oman ryhymän, mihinkä tuloo tuohon uutehen työtehtävähän liittyvät jutut. Ja uus pomo laittoo vielä viestiä, jotta sais heirän puolestansa aloottaa jo vaikka maanantaina, jos tahtoos. Tärkiää alakaasin, mutta työsopimuslais on pykälä, joka kieltää työskentelemästä kilipaalevalle taholle niin kauan ku erellinen työsuhure on voimmas. Nyt ehtoolla oon viestitelly Raijan kans, josko keriittääs vielä näkemähän ennen ku työt alakaa. Näyttää hyvin vahavasti siltä, jotta tiistaina meemmä taas syöpööttelemähän. 🍲 Nam!

Uuret korvat

Siinä ne ny on – mun uuret korvat. Eileen hajettihin. Vanhakki sain joukkohon.

Tosin mä oon vähä pettyny näihin uusihin, ku orotin, jotta näillä saan oikeen superkuulon ja kuulen het, jos kylän toisella laitaa joku purottaa nuppineulan. Mutta musta tuntuu, jottemmä kuule yhtää sen paremmin ku ennenkää.

Se voi kyllä johtua siitä, mitä lääkäriki mainitti, jotta mun kuulonalenema on kumminki sen verran lievä, jotta on vähä siinä ja siinä, onko näistä mitää apua. No en ainakaa kovin ramaattista muutosta oo huomannu. Mutta näillä ny mennähän.

Ei viitti heti mennä säärättämähänkää ku se tietää joka kerta uutta poliklinikkamaksua. Vähä turhan kallista lystiä. Oonhan mä pärijänny laillani tähänki asti. Ja pitää toreta ku äitee aikoonansa, jotta ”ei mun kaikkia tartte kuullakkaa”.

Hääpäivää

Tänään tuli 41 vuotta siitä ku isännän kans lupasimma tahtua. Ja aina vain taharotahan. Mitä ny milloonki.

Tänään isäntä tahtoo, jotta samalla ku käymmä kaupas, niin käyrähän tilaamas mun autolle huolto ja – yllätys, yllätys! – syömäs. Alootettihin sillä syömisellä. Mä sain valita: Mondeo tai ABC. Valittin Mondeon.

Sieltä kurvattihin autoliikkeehin ja saatihin huoltoaika viikon päähän maanantaille. Ja (köh, köh) ohojeet niin rengaspainevalon ku trippimittarinki nollaamisehen… Vähäkö hävetti, ku kummaskaa ei ollu vikaa vaan mä olin ollu vain yksinkertaasesti noloo (= taitamaton). Tai jo pahasti rementootunu, ku kummanki oon osannu aikaasemmin teherä…

Autoliikkeestä lähärettihin purottelemahan kohti Prismaa, mutta isännän hämmästykseksi mä halusinki vielä puutarhamyymälähän. Se nimittään viimmeeksi ihaali sielä runkolaventelia ja mä ajattelin, jotta yllätämpä sen ja ostan sen sille hääpäivälahajaksi. Isäntä ei luonnollisestikkaa muistanu hääpäivää, mutta se keksii, jotta hämpä tarijoski ruaan hääpäivän kunniaksi. 😂 Johonaki vaihees se kattoo kellonsa päivyriä ja kysyy, jotta eihän se tänään oo, eikös se oo vasta 17. päivä. – Ei, ku silloon on poijan syntymäpäivä. 😆

Ostettihin myös melekoonen määrä kesäkukkien siemeniä. Isäntä on taas jättäny niille tilaa kasvimaan reunahan.

Ruokakaupas käytihin ja kotomatkalla mä rupesin pohtimahan, jotta pitääskähän sen laventelin juurehen kumminki istuttaa jotaki, jottei se näytä niin orvoolta, ku ajattelin laittaa sen isoohin saviruukkuhun. Lantmännenilla ei ollu mitää sopivaa, mutta Tokmannilta löytyy hauskaa kaksfäristä maahumalaa. Otin kuvan aika kaukaa, ku mun mielestä se on jotenki niin hauska tuos puorin oven eres.

Pesupäivä

Isäntä päätti pestä autonsa heti aamusta ennen ku on liika kuuma. Mäki menin putsaamahan oman autoni sisältä. Se on ollu mulla toista vuotta, mutten oo vielä kertaakaa siivonnu sitä… Olihan sielä hietaa ihan omiksi tarpehiksi. Isäntä lupas pestä senki sitte ku saan sisustan siivottua.

Ja ku sillä oli kerran painepesuri esillä ja oli komia ilima, niin mä kysyyn, josko se kehtaas pestä matot samalla. Nyt on matot pestynä ja ku oli niin tuulinen sää, niin ne on jo paria räsymattua lukuhun ottamatta kuivat. Sielä ne ny orottaa pukuhuonehen nurkas, jotta mä saisin huushollin siivottua niin, jotta kehtaasin ne laittaa takaasi laattiahan.

Kallista on!

Kallista se on nykyään vainajanki elämä. Tuli nimittään justihin maksettavaksi muorin ja faarin hauranhoitomaksu viireksi vuoreksi. Hinta 490,-.

Erellinen sopimus oli kymmeneksi vuoreksi ja hinta 598,-. Tonttimaan hinta on siis nousnu hautuumaalla reilut 61%.

Onneksi jätimmä äiteen tilille sen verran rahaa, jotta tämä maksetahan vielä siitä. Viiren vuoren päästä pitääki sitte jo kaivella omia kupehia.

Ilonpilikahrus

Ku ei aina voi olla suurta ja mahtavaa, niin silloon pitää ottaa ilo irti pienemmästä.

Tää kuva on viimme viikolta, ku olin saanu klasit pestyksi ja aurinko alakoo paistamahan. Mä tulin ihan vain ilooseksi siitä ku mä tajusin, kuinka palijo mä tykkään meirän keittiöstä justihin sellaasena hetkenä.

Koeajo

Ku isäntä lähti aamulla (sähkö)pyöräälemähän salille, niin mä rupesin pesemähän olohuonehen klasia. Laiskuuksisnani pesin vain uluko- ja sisäpinnat. Syytä olis varmahan ollu pestä väliistäki, ku kärpääset ja maantietomu tuntuu pääsevän joka paikkahan.

Sain justihin klasinpesuvehkehet pestyä pois, ku pomo soitti ja pyysi käymähän työmaalla, ku sillä oli jonku palakasta kysyttävää. Päätin lähtiä Ilonan kans koeajolle. (Siis se mun pyöräni on Helkama Ilona.)

Täytyy sanua, jotta lesta (= satula) siinä on ainaki päin per…ttä. Vanhas pyöräs oli palijo mukavampi istua. Ja tuntuu, jotta vanha pyörä oli köykääsempi polokia. Siihen saattoo tietysti osaltansa vaikuttaa se, jotta tie oli satehen ja routimisen takia pehemoonen. Emmä pikitiellä havaannu, oliko se ny niin raskas. Ja olihan se mukavaa ajella, ku ei mistää kuulunu kilinää eikä kolinaa eikä lesta naraannu eikä kettingit ja kappa pitänehet mitää krohinaa.

Kotia tultua söin ja päätin viihryttää ittiäni hetken virkkaamalla ja kattomalla telekkarista jotaki hömppää.