Kallis päähänpisto

Tai ei se ny ihan päähänpistokaa ollu. Kauan on puhuttu, jotta pitääs hankkia uuret patjat, ku erelliset on niin kauan palavellu, jotta toinen rupiaa jo saumoosta pärkyämähän. Mutta tänään mä sitte päätin petivaattehia vaihtaesnani, jotta nyt ne uuret patjat hajetahan. Ja heti!

Piti vain ensi kuuklettaa, jotta mistä niitä saa. On mones paikas menny siihen, jottei myymäläs oo ku malli (jos sitäkää) ja sitte joutuu tilaamahan ja orottamahan ties kuinka monta viikkua. Sei ei tällääselle hetikaikkimulletänneny-tyypille käy ollenkaa.

Askos näytti olevan varastotavarana ja sinne me suunnattihin. Patjat oli 50% tarijoukses, mutta kallihithan ne oli silti (mun mielestä). Oltaas otettu ehkä vielä kallihimmat vyöhykejousitetut, mutta niitä ei sitte ollu varastos. No, jos nuo ny kestääs yhtä kauan ku vanhat, niin kyllä ne kerkiää hintansa haukkua.

Tein tänään ruaaksi Yhteeshyvän ruokaliittehestä kaalilasagnea. Nauratti ittiäki, ku ensimmäänen haarukallinen oli aiva valtava pettymys.

Vaikka itte olin teheny ja tiesin, mitä siinä on, niin ruoka näytti lasagnelta, muttei maistunu siltä. Eikä se maistunu kaalilooraltakaa. Silimät sanoo yhtä ja suu toista. 😀 Mutta ku sitä vain urhiasti haarukootti, niin pikkuhilijaa ensi totes, jottei tää ny hullumpaa ookkaa. Ei se resepti kumminkaa taira jatkohon mennä. Teen sitte samalla vaivalla mieluummin oikiaa lasagnea tai kaalilootaa. Silloon ei ulukonäkö fuskaa (= huijaa) ja tietää, mitä syö. 😀

Ehtoopäivällä päätin, jotta meen haravoomahan ihan vain ollakseni hetken pihalla. Ja varsinki ku ens viikolle on luvattu jo huonompaa keliä. Kyllä mä lopuuksi sain kukkurallisen kottikärrykuorman lehtiä, vaikka isäntä oli jo erellispäivänä vieny sieltä mönkijän kärryyllä kuormallisen. Eikä likikää vielä oo kaikki leheret puronnu. Syreenit on melekeen vihereetä ja lehemus ja terijoen salavat on vielä täyres leheres. Saa vielä haravoora monta kuormallista.

Nuoret kävääsi

Poijan väki tuli torstaiehtoolla tänne. Rymy oli kuulemma pitäny kauhian ulinan, ku se oli hoksannu, mihinkä ollahan tulos. 😀 Silti se ei autosta päästyä hetkehen kerkiä pirättää tervehtimähän, ku sillä on hepuli päällä.

Mulla oli nuorille pitsa valamihina ja me söimmä kaikin iltaruaan Etelä-Eurooppalaasehen tapahan puoli kymmeneltä. 😀 Jäläkiruaaksi oli viimme jouluusesta torttutaikinasta tehtyjä ”viineriä”. Kauaa ei jaksettu tuusia ruaan jäläkihin vaan painuttihin maata.

Perijantaina poika kävi katsastamas autonsa ja ku mä olin töis, oli isännän keittovuoro. Ruokana oli makkarasoppaa, johonka siltä oli vähä ”lipsahtanu” liikaa chiliä. Kelepas kumminki kaikille, ku oli tarpeeksi näläkä. Totesin kyllä vain, jotta pieraasta ei tohori, ku saa pelijätä, jotta housut syttyy palamahan.

Eileen poijalla oli joku tapahtuma, mihinä sillä meni koko päivä. Miniänaluulla oli pää kipiä, eikä se lähteny sinne. Me käyymmä isännän kans hakemas mun silimäklasit. Niistä tuli ilimootus jo tiistaina, mutta mä sanoon, jotta hajetahan vasta sitte ku isännänki klasit tuloo. No, niistä ei oo vieläkää kuulunu mitää, niin isäntä päätti, jotta ku on niin sateenen sääki, jottei voi mitää teherä, niin käyrähän hakemas mun klasit ja ruokakaupas ja syömäs samalla. Poika nimittään ilimootti, jotta heillä on krilliruokapäivä eikä niille tarvinnu siis keittää. Tosin niitten ruokaalu meni taas johonki puoli yhyreksähän ehtoolla.

Saunas käytihin vasta sen jäläkihin. Meki tulimma isännän kans saunasta joskus puoli yhyrentoista aikahan. Ei oo varmahan ikänä saunoottukaa niin myöhään. Mutta mitäpä sen oli väliä, ku ei tänä aamuna ollu kiirus mihinkää.

Pari konehellista oon tänään pesny pyykkiä ja on ollu niin aurinkoonen ja tuulinen sää, jotta ne oli melekeen kuivia, ku äsköön hain ne tupahan. Ripustin kumminki vielä pesuhuonehen narulle kuivamahan loppuhun. Niistä tuloo niin hyvä haju, kun ne saa pihalla kuivata.

Tänään oli poijan påyynnöstä taas krilliruokaa. Tällä kertaa iskän krilliltä: halloumia, possun filettä, juustomakkaraa ja lisukkeheksi Cesar-salaattia. Jäläkiruaaksi tein murovohovelia. Niitten kans mansikkahillua ja vaahtoutuvaa vanilijakastiketta.

Nuorille laitettihin evähäksi kaikkia tämänpäivääsiä ruaanloppuja. Paitti Cesar-salaattia en antanu. Sen mä haluan syörä itte. 😀 Nuoret on ny kotomatkalla. Pyyrän aina laittamahan viestiä, ku ovat päässehet perille, niin ei tartte murehtia.

Kehityskeskustelu

Meillä on tällä viikolla kehityskeskustelut. Meitä on viis palakollista. Joka työpäivälle pomo on varannu Krouvin kapinetin ja puolitoista tuntia aikaa.

Tänään oli mun vuoro. Menin hyvin avoomella ja rennolla fiiliksellä. Ja oikias olin: pomo oli sitä mieltä, jotta ne jäykät kehityskeskustelumallit ei oo meirän porukkaa varte.

Alootettihin ensi syömällä ja ku oli einehet tuulensuojas, niin käytihin läpi työs jaksamista, toiveeta, tarpeeta, eherootuksia, työnkuvaa, tulevaa loppuvuotta jne. Juttu rönsyyli välillä sinne tänne, mutta varmahan tuli tärkeemmät asiat puitua. Ja ku meillä on sellaanen työmaa, jottei näitä asioota tartte pantata sinne seuraavahan kehityskeskusteluhun asti, vaan ne voi esittää silloon ku ne on aijankohtaasia tai tuloo mielehen.

Sitä paitti pomo oli päättäny, jotta meillä on vastaavat keskustelut nelijännesvuosittaan. Työnkuva on sellaanen, jotta eri aikahan vuoresta on erilaaset kiiruhut ja murehet. Niitä on hyvä käyrä läpi pienemmis pätkis. Kuullosti ihan fiksulta.

Mun työni on ehkä kaikkista tasapaksuunta: palakkoja maksetahan ympäri vuoren eikä tulorekisterin tulon jäläkihin oo enää tarvinnu pitää mitää suuria ilimootussulukeesia tammikuus.

Esitin toivehen saara kouluutusta toisen ohojelman lomapalakkaominaasuuksista. Sitä on rakennettu sinne ku Iisakin kirkkua, enkä mä tierä, mihinä järijestykses ja kuinka se otetahan käyttöhön. Ja pystyykö sitä eres hyöryntämähän kaikkien asiakkahien kohoralla, ku niillä on niin monenmoisia lomapalakkoja. Pomo lupas kysellä ohojelmistotaloolta. Muisteli, jotta hänellä on sielä käyttämätööntä kouluutusaikaa, mikä kuuluu tuohon ohojelmapakettihin. Sen vois hyöryntää palakanlaskentahan.

Puhuttihin siitä, kuinka meillä on hyvä, huumorintäyteenen työilimapiiri ja jokahinen saa olla oma ittensä. Sain pomolta palautetta, jotta oon kuulemma hyvä työntekijä. Ittenäänen, oma-alootteehen ja asiakkahakki on tykänny.

Harmi vain, jotten itte havaannu antaa pomolle henkilökohtaasta palautetta. Paitti sen, jotta meillä tohtii pomollekki vitsaalla. En ollu hoksannu palautetta miettiä etukätehen. Vaikka oommä monehen kertahan jo muistanu sanua siitä, kuinka hyvin mun on otettu vastahan ja perehrytettihin kaikes rauhas. Ja vastuuta sain jo hyvin varahaases vaihees. Sitä oon ihimetelly monta kertaa, jotta kuinka ne uskalsi luottaa muhun niin täysin? Kielteestä palautettahan mullei olsi ollukkaa.

Senki mä muistin sanua, jotta oon tykänny, jotta mulla on riittävästi aikaa teherä ne omat työni niin hyvin ja sillä huolellisuurella ku mä haluanki ne teherä. Ei kelloteta eikä tartte teherä liukuhihinalla, vaan mä voin rauhas tarkastaa omat työni ennen ku pistän ne etehenpäin. Toki joskus on sellaasia viikkoja, jotta melekeen kaikkien palakat osuu samahan aikahan. Sitte vain teherähän. Työt ei tuu valamihiksi muuten ku tekemällä.

Ja vähä vähältä mä saan uusiaki tehtäviä. Nyt on taas yks uus kirijanpito, joka mun on puhet teherä ens viikon mittahan, ku pomo on lomalla. Se saa sitte lomalta tultuansa tarkastaa sen ja teherä tilinpäätöksen. Siihenki mulla on ollu aikaa perehtyä. Tein tänään ”kuivaharijoottelua” ja kävin viimme vuoren kirijanpiron läpi, jotta pääsin jyvälle, mitä sielä tapahtuu ja kuinka mikäki kirijatahan. Tykkään! Se on aina vaihtelua palakanlaskentahan. Eikä pääse ihan kokonansa tuo kirijanpitopuolikaa näivettymähän.

Tavoote saavutettu

Johonaki kohtaa, ku alootin tuon pyöräälykauren, niin pistin ittelleni tavootteheksi saara 500 km mittarihin tänä kesänä. Joo, ei oo palijo, mutta ajattelin, jotta se on vielä ihan realistinen lukema ja saavutettavis. Ja pareet ku ei mitää.

Tänään se raja sitte ylittyy. Se on kerääntyny melkeen yksinomahan työmatkoosta. Huviajelulla en oo tainnu käyrä kertaakaa. Muutaman kerran oon käyny kaupas.

Tänään meillä alakoo taas torstaiaamujen venyttelyt. OmaSp tarijuaa ne tälläki kertaa. Keväällä ne loppuu vähä ennenaikaasesti, ku tuli koronarajootukset.

Nyt oli väkiäki enämmän. Meitä oli peräti 10 naista paikalla, kolome oli aiva uutta.

Vaikka mua eileen tympääsi koko ajatus, jotta pitääs lähtiä jo seittemältä polokemahan jumppahan, niin olihan se taas aiva mahtavaa. Sieltä lähtöö melekeen ku uutena ihimisenä ja siitä saa joinki uutta virtaa. Eikä tuota tulsi tehtyä kotona, se on ny nähty.

Viimmeesiä vierähän

Nimittään tästä lomasta. Ja täytyy sanua, jotta kyllä ny on jo aikaki mennä takaasi töihin. Musta on tullu niin vetelä ja aikahansaamatoon, jottei tosikaa. Emmä toki töis olleskaa saa mitää kotona aikahan, mutta voin uskotella ittelleni, jotta oon ainaki päivän mittahan teheny jotaki.

Rahaa vain on pistetty palamahan oikeen urakalla täs loman aikana. Oomma kumpiki tilannu uuret silimäklasit, ku Silimäasemalla oli tarijous -50% linssiistä. Jäi niille sittekki vielä ihan kiitettävästi hintaa ku pitää olla kakstehooset tällä ikää.

Punasilimähän mulle suositeltihin hyaluronitippoja. Meinas optikko, jotta kyynelneste on silimän pinnas ohentunu ja siinä on suhtees enämmän suolaa, mikä ärsyttää silimää. Oon ny lauantaista asti pistäny tipan kaks kertaa päiväs ja kyllä vain rupiaa färi silimäs valakeemahan. Olis se tietysti voinu mennä muutenki pois, mutta leikitähän ny, jotta se oli nuotten tippojen ansiota. Muuten harmittaas vietävästi, ku olivat sen verran kallihia.

Viimme yö meni taas häneksi. Olis kyllä nukuttanu, mutta – niinku aina – palohälyytin alakas piippaalemahan yöllä. Siihen tietysti heräälin ja kumminki olin niin väsyksis, jotten olsi jaksanu nousta sitä hilijentämähän. Ja ku lopuuksi nousin, niin totesin, jotta mä justihin ja justihin tuolilta kurkottelemalla uletun siihen, mutten saa siitä niin kunnollista otetta, jotta saisin sen kierrettyä irti. Ei auttanu muuta ku pistää väliovi kii ja yrittää olla kuuntelemata.

Isäntähän on puolikuuroo. Sitä ei tuollaaset pikku piippaukset häiritte. Enkä sentäs viittiny olla niin juluma, jotta olsin sitä keskellä yötä herättäny irroottamahan aparaattia. Kyllä se aamulla sitte siihen vaihtoo patterin.

Tuloksia

No niin. Sielä ne verikokehien tulokset oli Omakannas. Nää ei kertoosi mulle mitää, jonsei sielä olsi nuota viitearvoja.

Kaikki muut oli viitearvoos paitti kolesteroolit. Kokonaaskolesterooli oli 5,4 (viitearvo 0,0 – 5,0), ”paha kolesterooli” oli 3,7 (viitearvo alle 3) ja triglyseriinit 1,94 (viitearvo 0,00 – 1,70).

”Hyvä kolesterooli” oli justihin ja justihin viitearvoos 1,29 (viitearvo yli 1,20). Sitte mä laskin kokonaaskolesteroolin suhtehen ”hyvähän kolesteroolihin”. Se oli 4,18 ja se pitääs olla alle 3,50 tai mieluummin alle 3,00.

En siis saa syyttää kilipirauhasta tästä vetämättömästä olostani. Harmi! Sitte ei jää ku yks maharollisuus: syy löytyy peilistä kattomalla.

Vissihin täytyy ny vihiroonki ottaa ittiänsä niskasta kii ja lakata ettimästä vikaa aina jostaki muolta. Ruokaalu- ja liikuntatottumusten täytyy muuttua jos ei muuten, niin terveyren takia.

Tänään en kumminkaa vielä oo muuttanu mitää, vaan oon kulukenu autolla ja syöny ku porsas. Olin nimittään Raijan työnä sellaasella viiren ja puolen tunnin pikavisiitillä… Ku lähties näytti siltä, jotta tuloo vettä niskahan hetkellä millä hyvänsä, niin menin autolla.

Ennen lähtyä tankkasin ”tervehellistä” vois paistettua kaalia ja jauhelihaa. Ja Raijan työnä maistelin tietysti kaikkia seittemää sorttia, mitä pöyrästä löytyy. Korijaan: suklaakeksiä ja kettukarkkia en maistanu. 😀

Mutta huomenna ku pitää käyrä kaupas hakemas ruokavärkkiä, niin lupaan kattella niitä tervehellisempiä vaihtoehtoja. Isäntä saa luvan syörä sitä, mitä sille tarijotahan tai mennä muolle syömähän, jonsei kelepaa. Kaksia ruokia en meinaa ruveta keittämähän. Sitä paitti senki kolesteroolit oli ollu koholla viimme mittaukses ja ens kuus sen pitääs mennä kontrollihin.

Veltostuttaa

Oon tällä hetkellä hirviän tyytymätöön itteheni. Ja siihen, kuinka laiskaksi (tavallistaki laiskemmaksi) mä oon heittääntyny. On vain ollu jotenki niin totaalisen vetämätöön ja huvittamatoon olo.

Ja ku olin lukenu tuon Sekundakroppa-kirijan, niin tulipahan mieleheni tarkastaa, jotta koska oon viimmeeksi käyny kilipirauhaskokees. Hmm… kaks vuotta sitte.

Soitin teekoohin ja sain lähettehen ja aijan heti täksi päiväksi. Kattoovat kuulemma samalla kolesteroolin (koska se oli viimmeeksi koholla ja koska kilipirauhasen vajaatoiminta voi nostaa sitä) ja vissihin muutenki otettihin jonkimmoinen pieni verenkuva. Maanantaina vasta saa tulokset, ku kilipirauhasarvoos menöö jonku aikaa.

Huomenna meillä on puolestansa molemmilla näöntarkastus. Mulla on erellisestä tarkastuksesta yli kolome vuotta aikaa ja alakaa olla vaikeuksia niin töis ku kotonaki nähärä näytölle. Joo, mä tierän, jotta työnantaja vois kustantaa näyttöpäätelasit, mutta oon ollu vasta niin vähä aikaa taloos, jotten kehtaa sellaasia pyytää ku ei kerta sellaanenkaa, joka on ollu jo kohta 10 vuotta.

No, kattotahan ny ensi, onko oikiasti mitää muutoksia vai kuvittelenko mä vain. Ja mitä ne sanoo tuosta mun punaasesta silimästäni. Se on ny ollu punaanen yhtäsoittua vissihin ainaki kolome viikkua. Tosin tänään se näyttää vähä vaaliemmalta, jotta jospa se kerkiää häipyä ennen optikolle menua. 😀 Se olis sangen tyypillistä.

Otin mä sen verran ittiäni niskasta kii, jotta kävääsin tuola lapras polokupyörällä. Siitä tuloo sellaanen kymmenisen kilometriä. Niin, ja eileen käytihin isännän eherootuksesta kaffittelemas. Sinnekki mentihin polokupyörillä. Mutta ku sielä syötihin porkkanaleivokset, niin se reissu meni plussan puolelle…

Muuten mä oon lähinnä istunu virkkaamas ja vaharannu televisiosta kaikkia typerää. Ihan pakolliset hommat on tullu hoirettua. Lopun aikaa mä oon vain lorvehtinu niin jotta on oikeen huono omatunto. Ei vain saa tartuttua oikeen mihinkää.

Työleiri ja kompromissiretut

Oulun reissun jäläkihin on tuntunu ku olis joutunu työleirille. Ensi pyykinpesua, sitte kaks päivää marijapuskis könyämistä niin jotta käsivarret on kraapooksilla ku olsin villikissin kans tapellu. Meillä ei oo ku yks punaanen viinimarijapuska, kaks karviaaspuskaa ja kaks mustaa viinimarijaa. Nuon niinku virallisesti. Linnut sen sijahan on päättäny, jotta kyllä niitä puskia saa olla enämmänki. Takapihalla on vielä kolome puskaa mustaa viinimarijaa. Isäntä onneksi noukkii eres ne.

Eilinen päivä meni pakastinta sulattaes, siivoolles ja mehua keitelles. Tosin tuon keittopuolen hoiti pääsääntöösesti isäntä. Kaks sangoollista tuli mehua. Niitä sitte ehtoolla lippasin pakasterasioohin ja taas on pakastin täynnä. Nyt ei mahtuusi eres Rymyn tuorelihapullat sinne.

Niska kärvähti tuola marijapuskis könytes. Onneksi ei kovin pahasti. Se on kipiä ihan vain niistä huonoosta työasennoosta, mihinkä tuola puskis pitää taipua. Johonaki kohtaa ihimettelin, jotta paita tuntuu niin märijältä käsivartehen. Lähemmäs tutkiskelus löysin liiskaantunehen punaasen viinimarijan kainalostani. 🤣 Oli vissihin johonaki vaihees jääny joku oksa puristuksihin käsivarren ja kropan välihin.

Ku eileen alakoo aharistaa ja tuntua siltä, jottei tunnu enää lomalta, niin päätin, jotta korona eli ei, niin tänään mä haluan vaateostoksille. Ja niinhän me lähärettihin.

Ensi tosin piti ajaa Rustahan hakemahan flikalle nahkaessu. Oulus ku ei kuulemma Rustaa oo. Sieltä mentihin Tokmannille. Ei mitää. Sittarille. Ei mitää. Haloselle mennes alakoo jo olla hienoosta epätoivua ilimas ja asenne oli muuttunu niin, jotta jotaki on ny pakko jo löytyä. Ostin lopuuksi viis paitaa. Kolome oli 30-50%:n alennukses ja kaks normaalihintaasta.

Isäntä olis sen jäläkihin halunnu jo syömähän, mutta mä tiesin vanhastansa, jotta ruaan jäläkihin ei enää kierretä vaatekauppoja. Se huvitus loppuu täytehen vattahan. Sen takia ”pyysin lupaa” saara käyrä vielä Maijas – ei mitää. Yksiä housuja sovitin, mutta vein takaasi. Ja jos vielä Momentis… Sieltä löytyy kaharet housut.

Sen totesin, jotta minen osaa hahamottaa ittiäni nykyysen kokoosena. Aluuksi valittin sovitettavaksi aiva liika pieniä vaattehia. Sitte totesin, jotta ei niihin kokonumeroohinkaa voi luottaa. Nuos viires ostamasnani pairas kokonumerot vaihteloo S-XXL ja numerokokooset oli 46. Housuus käytihin niin, jotta alootin sovittamisen koosta 44, niin ne melekeen putos jaloosta. Lopuuksi sopivat oli kokua 40.

Kaikki ostamani vaattehet oli kompromissirettuja ehkä farkkuja lukuhun ottamata. Ykskää ei ollu sellaanen, jotta olsin ollu innoosnani, jotta ny löysin justihin sellaasen, mitä ettiin. Kaikis oli jotaki ”vikaa”: färi, koko, malli… Tai no. Oikiastansahan se vika on siinä, jotta mä oon möhähtäny niin, jottei mikää vaate näytä miltää mun ylläni. Ei oo olemaskaa sellaasta vaatetta, joka hämääs tuon outokummun. (Siihen olis tietysti olemas yks konsti, mutta ku en millää viitti.)

No, niillä ny mennähän, ku ei oo valinnan varaa. Vanhoja rettuja oon joutunu heittämähän palijo pois viimme aikoona. Alakoo olla jo niin loppuhun käytettyjä, jottei enää kehtaa pistää ihimisten ilimoolle.

Lopuuksi se isäntäki pääsi syömähän – Piikkihin tietysti. (Kyllä mäki söin.) Sitte vielä viimmeenen rasti ruokakauppahan. Hyvä mennä maha täynnä, niin ei tullu mitää heräteostoksia. Eikä muutenkaa ollu taas tarvetta ku vähä leipää ja maitua ja jotaki leivän päälle. Siinä muuten varmahan yks syy mun lihoomiselleni. Mä syön aika palijo leipää.

Ai niin: rettu = vaate.

Ihan pihalla!

Eileen aamulla piti ensimmääseksi lähtiä kauppahan ku – kuinka ollakkaa – leipä ja maito rupes tekemähän välipäätä.

Sieltä tultua tein makarooni-jauheliha-kasvislooran. Hyvää oli. Tai sitte oli vain näläkä.

Sillä välin ku loota oli uunis, mä ulukoostin itteni. Viinimarijat alakaa olla siinä mallis, jotta ne putooloo. Päätin noukkia ne pois. Mutta meirän punaanen puska on niin satoosa, jotta oon saanu ehkä puoli puskaa ny noukittua, vaikka olin sellaaset seittemän tuntia (miinus ruoka- ja teetauot) sielä puskis. Tosin mä noukiin välillä mustat viinimarijat pois ja toisen karviaaspuskanki tyhyjäsin.

Jottei työ tuntuusi liikaa työltä keräsin aina vain sellaasen puolentoista litran jäätelökipon täytehen kerrallansa ja tulin tupahan pussittamahan marijat ja laitoon pakkaasehen.

Tarkootus olis pistää ne mehuksi siinä vaihees ku saarahan kaikki noukittua. Tai pakastimehen ei maharu enää enempää. Tuo jäläkimmäänen ehto näyttääs ny toteutuvan ensi. Mullei oo enää ku yks loota pakastimes, johonka mahtuu muutama pussillinen.

Isäntä on ollu taas autotallityömaalla ja se lupas, jotta hän sitte ehtoolla tuloo kans noukkimahan. Mutta ehtoolla alakoo sataa vettä meleko reippahasti, niin se pääsi luistamahan lupauksestansa.

Nyt pitää orottaa, jotta aurinko alakaa paistaa sinne ja kuivattaa enimmät sarevetet. Sain nimittään aamulla vaattehet märijäksi ku kävin noukkimas yhyren kipollisen karviaasia.

Ensi mä purnasin mielesnäni, jotta emmä ny kyllä näin haluaasi lomaani viettää, mutta hetken päästä mä havaattin, jotta ihan kivaahan se on ku ei ajattele mitää. Noukkii vain.

Paitti jotta ajattelin mä sen verran, jotta muistin teheneheni töis työkaverille ohojeeta palakoosta, mutta unohrin jättää ne näkyville. No, se ehkä löytää ne sieltä kaapista, mihinä on muitaki sen tarvittemia paperia. Tai sitte ei. Perähän en meinaa soittaa. Menis jo holohuamisen puolelle. Se on laskenu ennenki palakkoja, se osaa kyllä sen homman.

Vissihin tuo raitisilimamyrkytys on ihan tervehellistä ku nukuun viimme yön ku tukki.

Poijat käymäs

Poika ilimootti tulevansa viikonlopuksi omien ”poikiensa” eli Mortin ja Rymyn kans. Miniänalaku on lapsenvahtina pikkusisaruksillensa ja poijalla on huomenna joku tapahtuma, mihinkä se on menos.

Oli ensi puhetta, jotta se tuloo vasta tänään, mutta eileen ehtoolla se laittoo kuuren mais viestiä, jotta ovat jo matkalla.

Onneksi mulla oli joku aavistus, ku olin käyny kaupas töistä tullesnani ja mulla oli pitsavärkit valamihina. Ensi tein kumminki suklaakääretortun, mihinkä tuli rahka-sitruunatuorejuusto-kermavaahto-tomusokuritäyte.

Syötihin puoli yhyrentoista aikoohin vielä tukevaksi iltapalaksi pitsaa ja kääretorttua jäläkkäriksi. Hyvää oli. Kumpiki. Isännän ja poijanki mielestä, jottei ny mee aiva omakehuksi.

Tänään isäntä vei mun töihin, ku poika lupas kattua ne Gorillan jarrut. Poika oli kumminki ensi lähteny käymähän kaverinsa työnä ja hätähousu isäntä oli sillä välin jo sitte keriinny säätää ne jarrut ku soli ensi vain keksiny, kuinka se saa sen jumis olevan kruuvin auki. Sai perua jo varatun huollon. Nyt pitääs vielä varata uusintanäyttö kattastuksehen.

Nyt poika on toisen kaverinsa työnä ja Mortti ja Rymy päivystää alakerras orottamas sitä kotia.