Se löytyy!

Nimittään kypärä! Se oli se ensimmäänen, mihinkä mä ihastuun. (Voiko kypärähän ihastua?) No, ensimmäänen minkä mä kelepuutin. Eikä ollu hinnallakaa pilattu, alle kolomekymppiä Tokmannilta. Se oli saman kokoonen ku viimmeeksi, mutta nyt me hoksattihin, jotta sielä on piponkiristysruuvi, mistä saa säärettyä sisämitan oikian kokooseksi. Jes!

Testaamahan en sitä lähteny, ku oli tarkootus tämä päivä ottaa vähä lunkimmin, jotta tauti alakaas helepottamahan ja olsin huomenna terävänä (?) töis. Mutta eihän se sitte niin mennykkää.

Mä heräsin varttia vaille viis, ku nenä oli vuoroon tukos, vuoroon vuoti. Kyllästyyn pitämähän sänkyä selijäsnäni ja nousin ylähä. Mutta ei menny kauaa ku rupes väsyttämähän. Niimpä mä oikaasin (<- kaharen istuttavalle soffalle ei eres tälläänen hukkapätkä maharu oikaasemahan) – siis tälläsin itteni soffalle maata ja nukahrinki siihen joksiki aikaa. Ylähä nousin lopuuksi vasta varttia vaille kahareksan.

Isäntä meni salille, mä lähärin asioolle. Ku isäntä tuli salilta, lähärettihin kauppahan. Sillä oli asiaa Motonettihin ja käytihin me kattelemas niitä kypäriä muoltaki ennen ku pääryttihin Tokmannille, mutta mikää muu ei sävähyttäny niin ku tämä. Eikö ookki aika sähäkkä?

Varmasti erootun liikentehes nuolla vermehillä. Kypäräs on varmemmaksi vakuureksi vielä takavaloki.

Ku tultihin kauppareissulta kotia, niin kattahrin pankkihin, jotta onko tili tullu. Ei ollu. Soitin työkaverille ja kysyyn, jotta onko niille jo maksettu toukokuun palakka. Raija ei ollu vielä kattonu, mutta se lupas selevitellä asiaa.

Hetken päästä se soitti, jotta pomo oli luullu, jotta mä laskin viimme kuus jo kaikki lomapalakakki ittelleni. No en laskenu ku huhtikuun osalta. Olsin varmahan voinukki ne laskia, mutta jostaki syystä ajattelin, jotta loput sitte tällä kuulla.

Raija kysyy, josko mä tulsin itte laskemahan sen oman palakkani, ku pomolla oli tänään kokous ja huomenna se on pois. Minähän lähärin, vaikka olis tuon kai keriinny myöhemminki laskia. Mutta olihan se kiva nähärä työkaverit vielä kerran.

Uurelle pomolle laitoon viestiä, jotta yritän ilimestyä tulospaikalle huomenna aamukahareksalta, jonsei varsin kielletä, ku kuumetta ei oo, mutta nokka vuotaa ja lisäsin vielä, jotta koronatesti näytti nekatiivista. Lupas, jotta saan mennä.

Advertisement

Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Perinnöjjakua

Meillä on perinnöjjako (= perinnönjako) menos. Flikka on jo aijat sitte ilimoottanu, jotta hän haluaa nuo Riihimäen Pub-klasit. Mun piti mettästää niitä roskalavalta lisääki, ku sen perintö uhkas huveta aiva olemattomihin. Nyt niitä taitaa olla aluun toistakymmentä.

Ku poika oli viimmeeksi kotona, niin ruokapöyräs mä esittelin, kuinka mun haarukasta oli yks piikki ihan vinksallansa. Siinä poika sitte tuumas, jotta jos siskoo saa ne klasit, niin hän haluaa (vääntynehistä piikiistä huolimata) nämä Hackmannin Sorsakoski-haarukat, jokka on hänen mielestänsä ne ainuat oikiat. Haarukat on torella vanhoja, ne on ollu käytös jo mun lapsuures ja luultavasti vielä palijo ennen sitäki. Niitäki on varmahan tusinan verran.

Ku toimitin flikalle, jotta poika varas nuo haarukat, niin flikkahan piti heti puolensa: hän haluaa sitte ne kruusatut (= koristellut) haarukat. Ne oon ostanu kihilalahajarahoolla 1970-luvun lopulla muistaakseni Halapa-Hallista. Niitä ei oo ku puoli tusinaa, mutta onneksi se saa nuo klasikki. 😆

Nyt on sitte lusikat – eiku haarukat – pistetty jakohon meirän huushollis. 🤣 Paitti, jotta ei me ny aiva kaikkia vielä anneta pois, jos me jonku aikaa vielä haarukootaas ittekki. Ei tarttisi aiva vielä siirtyä velliruokahan.

Uuret korvat

Siinä ne ny on – mun uuret korvat. Eileen hajettihin. Vanhakki sain joukkohon.

Tosin mä oon vähä pettyny näihin uusihin, ku orotin, jotta näillä saan oikeen superkuulon ja kuulen het, jos kylän toisella laitaa joku purottaa nuppineulan. Mutta musta tuntuu, jottemmä kuule yhtää sen paremmin ku ennenkää.

Se voi kyllä johtua siitä, mitä lääkäriki mainitti, jotta mun kuulonalenema on kumminki sen verran lievä, jotta on vähä siinä ja siinä, onko näistä mitää apua. No en ainakaa kovin ramaattista muutosta oo huomannu. Mutta näillä ny mennähän.

Ei viitti heti mennä säärättämähänkää ku se tietää joka kerta uutta poliklinikkamaksua. Vähä turhan kallista lystiä. Oonhan mä pärijänny laillani tähänki asti. Ja pitää toreta ku äitee aikoonansa, jotta ”ei mun kaikkia tartte kuullakkaa”.

Tuliaasia

Mä varmistin, jotta saan Oulusta tuliaasia ja ostin ne itte. 😄

Kampaamosta ostin uuren hiusharijan, ku vanhas piikit siirottaa yks itähän ja toinen läntehen. Ja vähä sillä on nykyysin muutenki ongelmia pitää ittensä kasas. Meinaan päästää sen eläkkehelle. Hopiasamppoota kirkastamahan raitoja ja vielä hiuksihin jätettävä hoitoaine.

Meillä oli parturoonnin jäläkihin varattu pöytä Frans & Camillesta, mutta koska meillä oli tunnin verran aikaa, niin käytihin vähä kaupoos. Oon ties kuinka pitkähän kattellu uutta käsilaukkua, johona olis tarpeeksi taskuja, jotta mä saan kaikki koleheni järijestettyä niin, jottei mun tartte kipata koko pussia ylösalaasin, jos mä tartten sieltä jotaki.

Siinä flikan työmaan lähellä on laukkukauppa, mistä mä pongasin tuon kotimaisen Migantin laukun heti ensimmääseksi. Ja yllätin itteniki, ku valittin tuon beigen vaikka tarijolla olis ollu musta ja konjakinruskiaki. Siinä on kolome isua, vetoketjullista lokeroa, joittenka sisällä on vielä lisää taskuja. Eres ja takana on vetoketjulliset taskut. Niin, ja komia fooriki (= vuorikin) siinä on. Hyvin löysin kaikille tavaroolle paikan.

Sitte mä muistin, jotta mä oon puhunu uusista hanskoostaki, ku vanhat alakaa olla jo monin paikoon puhki. Löysin niistäki mieluusat. Kyllä ny kelepaa. 😆

Ai niin – flikkaki löysi ittellensä laukun ja hanskat, jotta ei ollu ollenkaa paskempi käynti siinä kaupas.

Ilonpilikahrus

Ku ei aina voi olla suurta ja mahtavaa, niin silloon pitää ottaa ilo irti pienemmästä.

Tää kuva on viimme viikolta, ku olin saanu klasit pestyksi ja aurinko alakoo paistamahan. Mä tulin ihan vain ilooseksi siitä ku mä tajusin, kuinka palijo mä tykkään meirän keittiöstä justihin sellaasena hetkenä.

Rinkuloota

Viimme viikolla jo päätin, jotta teen simaa ja rinkuloota vapuksi, ku poijan väki on tulos tänne vapunviettohon. Siman tein jo eileen ja pullotin tänään sillä välin ku orotin rinkulataikinaa nousemahan. Ja orotin, ja orotin…

Tais olla toista tuntia nousemas ennen ku alakasin leipomahan. En tierä, oliko mun maito liika kylymää, jottei se sen takia tahtonu oikeen jaksaa nousta. Mutta nyt ne on paistettu. Tuli tekijänsä näköösiä: ei oo liialla koreurella pilattu, ovat ruttuusia ja aika pulskas kunnos ja muutenki kaikella lailla muotopuolia.

Rinkulapalakalla sain isännän vielä laittamahan mun pyörähän matkamittarinki kiinni. Erellisehen pyörähän mä laitoon itte ja se ei tahtonu oikeen toimia, niin sen takia lahajoon isännän asentamahan tämän mittarin. Vapun herkuttelujen jäläkihin tämä pyörä tuloo enämmän ku tarpeehin.

Ai niin – ei jää kuulemma rinkulat syömätä. Muutaman makutestin tehtyänsä isäntä tuumas, jotta ovat parempia ku kaupasta tuorut. Se on mun leipomatairoolla melekoonen saavutus. 😀

Nyt kyllä…

… oon melekeen sanatoon! Oon viettäny usiamman mukavan tunnin rakkahan ystäväni Raijan kans syöpöötellen ja höpötellen.

Ku orotettihin vielä ruokia Momentos, niin mulle tuli puhelu, johonka en keriinny vastaamahan. Soittaja näytti olevan paikallinen kukkakauppa, mutta sijaantipaikaksi puhelin ilimootti Vaasan. Kuittasin sen suurin piirteen huijaussoittona enkä jääny miettimähän sitä enämpää.

Mutta ku tulin kotia, mua orotti täälä näin ihana yllätys:

Kori oli työnantajalta ja kortis oli toivotus: ”Kiitos menneistä ja tulevia myötätuulia”. Tätä en ollu osannu ollenkaa orottaa.!

Palavelua – tai sitte ei

Unohrin kertua vielä eilisestä Keskisen käynnistä, jotta mitä muuta me ei sieltä saatu. Palavelua. Käytihin nimittään Keskisen Kellos kysymäs uutta remmiä mun rannekellohon.

Myijäflikka pyöritteli sitä käsisnänsä ja kävääsi vielä joltaki toiselta kysymäs, mutta ei, he ei voi auttaa, ku täs on tälläänen erikoonen kiinnitys. No ei sitte!

Tänään isännällä oli asiaa Biltemahan. Mä tälläsin itteni joukkohon. Käytihin samalla Prismas. Ja ku sielä on Kultatähti, niin kävääsin sielä kysymäs, jotta onnistuuko heillä vaihtaa hihinaa. Ei kuulemma mitää ongelmaa. Niinku ei ollukkaa.

Sain uuren remmin kellohon. Vaikka on vain halapiskello ja kultaukset kulahtanu pois, niin pysyy kumminki aijas ja ajaa asiansa. 23,- tuli remmille hintaa ja sillä mennähän taas monta vuotta.

Se erikoonen kiinnitys tarkootti tuota koristetta – siitä menöö yks kiinnike tapin ympäri eli remmihin piti teherä ylimääräänen reikä. Kultatähäres myijä ihimetteli, jotta onko mulle tosiaanki sanottu, jottei tähän saa remmiä vaihrettua. Sanoon suoraa, mihinä mulle niin sanottihin.

Ei seuraavahan satahan vuotehen

Isäntää alakoo vissihin kyllästyttää, ku mun loma on jo puoles välis eikä oo tehty mitää eikä käyty mihinää. Tänään se nimittään salilta tultuansa eherootti, jotta mentääs johonki syömähän.

Jääkaapis olis kyllä ollu ruokaa, mutta ei se ny tuntunu kelepaavan. Eherootin, jotta jos mentääs Keskiselle. En eres muista, koska oon viimmeeksi käyny sielä. Ajattelin, jotta niin isoosta kaupasta luulis löytyvän ne saappahat ja käsilaukku, joita oon jo niin kauan mettästäny.

Käytihin ensiksi Onnenkives syömäs. Ruoka oli kohtuuhintaasta – muistaakseni 11,90/naama, mutta olin vähä pettyny. Toki pernavoi ja kaalikäärylehet oli ihan kotitekoosen makuusia, jotta siitä propsit. Ja perunasalaatti oli hyvää. Muu tarijonta oli aika aneemista. Maha kumminki tuli täytehen.

Sitte kierreltihin kaupas. Näin tasan kaks käsilaukkumallia Espritin osastolla. Niistä kumpikaa ei käyny mulle. Kenkäosasto oli kutistunu olemattomaksi ja ainuastansa yhyret saappahat oli sellaaset, joita sovitin.

Jooei – vain rimppakintuulla on lupa käyttää sieviä saappahia. Tällääset persjalakaaset paksukaaset opastetahan Kuoma-hyllylle. Ne saa luvan kelevata, jos ei kerran maharu kauneusnormiihin.

Kiertelin vaateosastoollaki, mutta ei ny ollu ostohousut jalaas, niin mitää ei tarttunu mukahan. Ei isännällekkää. Tyhyjin käsin mentihin kassan sivuutte ja käytihin pois lähties vielä kaffittelemas.

Torettihin, jotta on aiva turhanpäiväänen kauppa meille. Ei tartte ainakaa seuraavahan satahan vuotehen taas mennä.

Kotua lähties oli ajatuksena, jotta jos ei Keskiseltä löyry, niin vieres on Nahkapaikka. Ei sitte kumminkaa käyty sieläkää, ku totesin, jotta luultavasti sielä on sen verran hintavia tuottehia, jotten malttaasi ostaa. Suunnattihin vain kotia isojen vattojemma kans. Nyt vähä karuttaa, jotta olishan sitä voinu käyrä eres kattelemas…