Taas?!

Nyt on taas sarellu lunta sen verran, jotta pihas oli varmahan viitisen senttiä köykäästä hötöä. Pakkaasta oli toistakymmentä astetta, niin ajattelin, jotta en meekkää kävelylle vaan kuntoolen ihan omas pihas lumikolan kans. Pääsi välillä sisälle lämmittelemähän käsiä.

Muuten olin aiva hiestä märkänä niin jotta oli pakko ripustaa vaattehet kuivamahan ennen ku nakkaa ne pyykkikoppahan ja sitte piti käyrä tietysti suihkus.

Oli johonaki välis tullu koululta muistutus, jotta jos ei oo käyny vielä ilimoottautumas valamistujaasjuhulihin, niin vielä kerkiää. Sitte siinä viestis oli linkki, josta pääsi kattomahan illan ohojelman. Oli avaus-/onnittelupuhetta, musiikkia, lisää puhetta ja lisää musiikkia, opiskelijan puhet, valamistunehien kukitus, kakkukaffeet, suolaasta tarijoolua ja vapaata seurustelua. Aika lyhkääsiä pitää puheetten olla, jotta keriitähän varatun kaharen tunnin kulues vielä kaffittelemahanki. 😀

Nyt, ku tulin konehelle, mulle oli tullu työpaikkavaharilta ilimootus avonaasesta työpaikasta. Mun piti lukia se oikeen kahtehen kertahan, ennen ku uskoon silimiäni. Taas hajetahan käräjäsihteeriä! Sanasta sanahan sama ilimootus ku viimmeeksiki, vain päivämäärät on muuttunu.

  • Onko tämä ny sama paikka uurestansa haus? Eikö siinä tapaukses olsi otettu joku jo hakenehista, mutta valittematta jäänehistä?
  • Jos niillä on ollu tarves kaharelle työntekijälle, niin eikö olsi ollu kätevintä pistää ne yhtä aikaa hakuhun?
  • Vai onko ne ny havaannu yhtäkkiä, jotta tarvitahan toinenki sihteerikkö? Nyt sama rulijanssi uurestansa, ku ei voira valita niistä, jokka haki jo sitä ensimmäästä paikkaa, ku valtion viraat on aina pistettävä julukisehen hakuhun. Mutta onhan meillä ilimeesesti varaa maksaa…

Arvakkaa, hajenko? Jooen tosiaan. Jos en mä ensimmääsellä kertaa pääsny eres haastatteluhun, niin on ihan turha kuvitella, jotta täs kuukauren aikana tilanne olis muuttunu miksikää. En viitti haaskata omaani enkä niitten aikaa. 

Mainokset

Reviirin laajennusta

Huomasin eileen yhyren työpaikan, jonka tehtävänkuvaus vastas justihin sitä, mihinkä mä oon kouluni käyny ja mistä mulla on parahiten kokemusta. Ainut miinus on, jotta se on 60-70 kilometrin pääs.

Mutta kai täs ny on otettava toresta seki asia, jotta työnhakualuetta on laajennettava. Sehän on työkkärin mukahan joko 80 kilometriä tai 1½ tunnin matka/suunta. Yhtehen haastatteluhun tuli nainen yli 100 kilometrin päästä, ku työkkäris olivat kattonehet Kuukle mapsista, jotta matka-aika jää alle sen puolentoista tunnin. Se itte sanoo, jotta meni melekeen kaks tuntia. Niimpä mäki sitte päätin pistää hakemuksen matkahan. Oompahan ainaki eres yrittäny.

Päivällä mä laitoon häihin ostamani tantun myintihin. Kipiää teki, mutta ku ei linnanjuhulihinkaa kuulunu kutsua, niin ei mulla taira sille palijo olla jatkos käyttyä.

Ehtoopäivällä kävin tuulettamas päätäni, vaikka oli melekoonen viima ja ensi ajattelin, jotten viitti lähtiä mihinkää. Oli sitte kumminki ittensä voittanehen olo, ku pääsin takaasi kotia lämpöösehen.

Ehtoolla innostuun vielä tekemähän feispuukkihin julukisen valokuvakansion, mihinkä ajattelin pökätä nuota ylimäärääsiä käsitöitä myintihin. Ku aiemmasta päätöksestäni poiketen en oo sittekkää osannu olla tekemätä lisää… Olis vissihin helepompaa ja halavempaa purkaa aina vanhasta päästä pois ja teherä samoosta langoosta uurestansa ku yrittää saara nuota myityä. 😀 

Lumitöis

Eilisehtoon ja yön aikana tuli lunta ihan reippahan tuulen kans, niin jotta aamulla pihas oli puolimetrinen triivu (= kinos). Ilimootin isännälle, jotta mä voin kuntoolla lumikolan kans.

Ihanasti aurinko alakoo justihin nousta ku menin pihalle! Pakkaasta oli kahariksisen astetta. Onneksi oli köykäästä pakkaaslunta. Silti se kävi ihan hikiliikunnasta. Mulla meni melekeen kaks tuntia, vaikka osan pihasta tuuli oli lakaasnu puhtahaksi ihan jäätä myöte.

Siinä kolatesnani ajattelin, jotta onkahan tämän pihan ihan pakko olla näin suuri… On sen, ainaki aikanansa. Tää on vanha maalaastaloo ja pihaa on pitäny olla sen verran, jotta siinä on hevoospeliillä ja myöhemmin pienellä raktorilla pääsny kulukemahan. Nykyraktoriille tuo piha jäis jo pieneksi.

Tupahan tultua olin hiestä märkänä. Piti levitellä kaikki vaattehet kuivamahan ja päästä äkkiä suihkuhun. Nyt tuntuu kyllä koko kropas, jotta on punnerrettu lunta penkkojen päälle.

Yks suuri ilonaihet tänään oli mustarastas ruokintapaikalla ja tilhiparvi, joka tuli marija-aroniapuskihin syömähän. Tosin tietysti säikähtivät heti lentohon, ku auto meni ohi.

Olihan vuosi!

Kelaalin täs vähä kulunutta vuotta ja totesin, jotta on ollu melekoosta vuoristorataa. On ollu niin palijo ihania asioota, jotta vieläki meinaa niistä aiva syrän pakahtua, mutta on ollu sitte niitä kurijempiaki asioota.

Niin vuoren ensimmäänen ku viimmeenenki kuukausi toi suru-uutisen, ku tammikuus kuoli enoo ja joulukuus täti. Siinä välis muutaman kuukauren sisällä meni samasta perheestä ensi täti, muutaman kuukauren päästä nuorin sisaruksista ja siitä reilu kuukausi, niin vanhin sisaruksista kuoli.

Tammikuu: loppiaasna käymmä viemäs poijan muuttokuorman sinne kurunkorpehen, mihinkä ne päätti muuttaa 😀 Työharijoottelu alakoo ja voi kuinka palijo – ja kuinka turhaan – mä sitä jännitin. Flikan työsuhure vakinaastettihin ja työtuntia tuli puolet lisää (ennen 15, nyt 30) ja siitähän mä olin enämmän ku onnellinen.

Helemikuu: sain kunnian olla mukana ystäväni tyttären vanhaantanssiis. Oi, mitä pukuja ja mitä tairokkahia tanssiesityksiä. Aiva huikiaa!

Maaliskuu: käytihin ”lapsenvahtiina” Oulus, ku nuoripari lähti laskettelureissulle. Työhaastatteluski kävin.

Toukokuu: tipahrin ansiosironnaasilta Kelan rahoolle.

Kesäkuu: koulu loppuu ja sitä juhulistettihin käymällä Apocalyptican mahtavalla keikalla. Käytihin Oulus rakentelemas aitaa ja sillä reissulla hääkuumet alakoo iskiä tosisnansa, ku löysimmä mullekki tantun. Mun puolen vuoren pituuseksi venähtäny kolomen kuukauren mittaanen kesätyö alakoo juhannuksen jäläkihin.

Heinäkuu: käytihin Lusan hallilla verestämäs tanssitaitoja häitä ajatellen.

Elokuu: tutustuttihin ensimmäästä kertaa suvun uusimpahan tulokkahasehen, Rymyhyn. Ja tanssittihin flikan ja vävypoijan häitä ❤ Tutkintotoristuski tuli.

Syyskuu: siskoonpoika ja hänen vaimonsa järijestivät yhtöhööset 100-vuotispileet, mihinä oli tosi hauskaa.

Lokakuu: enoo järijesti jännitysnäytelmän eksymällä marijastusreissullansa. Onneksi se reissu päättyy onnellisesti, kiitos pelastuskoiran.

Joulukuu: työt loppuu ja se oli samalla sekä hirmuusen huojentavaa että aharistavaa. Huojentavaa siksi, jotta sielä jouruun ponnistelemahan jaksamiseni äärirajoolla eres joten kuten pärijätäkseni. Aharistusta tietysti aiheutti työttömäksi joutuminen. ”Häjyn ei oo hyvä kuinkaa.”

Koko kevät oli aharistavaa aikaa, ku tuskaalin kouluasioota ja tutkinnon valamistumista. Niin pomon ku opettajanki pitkät sairauslomat aiheutti ylimääräästä stressiä, jota mä kyllä osaan kasata ihan ittekki. Oon varmahan ollu tosi rasittava kaikkine tuskaaluuneni. Mutta siitäki seliittihin. Lopuuksi.

Ihan kaikkista ylimmääseksi ja ihanimmaksi viimme vuorelta nostan nuo häät. Mä liikutun vieläki, ku ajattelenki niitä.

Kirijat: jos ny oikeen laskeskelin, niin oon lukenu viimme vuonna 61 kirijaa. Niistä tosin osa oli sellaasia, joittenka lukemises ei kauaa aikaa vierähtäny.

Kilometrit: pyöräälykausi jäi vähä lyhkääseksi (huhtikuusta lokakuuhun) ja sateesen kesän takia laiskaksi. Mittarihin kertyy vain vähä yli 290 kilometriä. Työn ansiosta käveltyjä kilometriä tuli vähä enämmän – reilut 1500.

Kilot: tammikuus päätettihin jättää keksien syönti, jotta saataas eres muutama kilo häiksi pois. No, jos kattotahan viimme vuoren ensimmääsen päivän lukemat ja tämän päivän lukemat, niin ei oo lähteny ku vähä yli 3 kilua. (Häiren jäläkihin on tullu jo melkeen kaks kilua takaasi. 😦 )

Tulevalta vuorelta toivon palijo vähemmän suru-uutisia. Eikä sekää olsi pahitteeksi, jos pääsis töihin. Oon kuitenki mielesnäni jo alistunu ja hyväksyny sen, jotta päivärahat tuloo tippumahan vielä sen 5%. En torellakaa usko, jotta niitä 18 tunnin työpätkiä ny alakaa yhtäkkiä putkahrella joka kolomas kuukausi ku ei niitä oo ollu tarijolla tähänkää asti. Ainut vaihtoehto on, jotta ilimoottaurun aina jollekki työkkärin viiren päivän hölynpölykurssille. Mutta en tierä, onko se sen arvoosta, luulen, jotta niis vain turhautuminen kasvaa. 

Sain irean!

Tämähän on pakko jakaa, koska on niin harvinaasta, jotta mulla ylipäätänsä on joku irea tai ajatus.

Mulla oli eileen työttömyyspäivä ja jotenki kummasti mä siinä päivän mittahan tulin ireooneheksi yhyren parannuseherootuksen työmaalle. Esitin sen aamulla pomolle ja se totes välittömästi, jotta ”hyvä irea”. Ja kun se esitti asian omistajalle – eli miehellensä, seki nappas heti siitä kiinni ja alakoo pohtia, kuinka se olis viisahin toteuttaa.

Kyse ei oo sen kummemmasta ku työvaattehien esillelaitosta. Tällä hetkellä sielä on rekis vain mallikappalehet ja täyrennystä jourutahan hakemahan vintistä, johonka ei tuu eres valoja ja mihinä vaattehet on sikinsokin paffilooris niin, jotta samas looras saattaa olla kaharen-, kolomenkimoisia vaattehia. Ne joutuu aina penkoomahan kaikki läpi löytääksensä haluamansa, koska mitä torennäköösimmin se ettitty vaate on justihinki sielä viimmeesimmäs looras.

Mä ireoottin, jotta jos sinne katosta roikkuvan rekin alle vois laittaa eres pari tasoa, mihinkä sais järijestää sitä vaatetavaraa, niin jottei aina tarttisi lähtiä vintistä penkoomahan. Tällä hetkellä sielä rekin alla on ollu lähinnä poistomyyntikamaa, jokka ei liity mitenkää työvaatteesihin.

Löyrettihin kaks pitkää hyllylevyä, joita voirahan hyöryntää ja leca-harkoosta laitetahan vain korookkehet.

Mutta sitä ennen mulla oli tämän päivän työnä kantaa sieltä vintistä alaha jouluvaloja. Niitä varte olin jo aikaasemmin tyhyjänny kahareksan hyllyä. Rapputreeniä tuli tehokkahasti koko päivän, mutta nyt on valo-osasto ojennukses ja hinnooteltuna. Huomenna pääsen työstämähän tuota työvaatepuolta.

Nää on sellaasia hommia, jokka sopii mulle eherottomasti palijo paremmin ku myiminen. Toki sitäki jouruun tänään välillä tekemähän.

Melekeen yliajo!

Meinasin aamulla päästää oravaraukan hengestänsä. Polokupyörällä!

Oon ny säiren sallies kulukenu pyörällä töis.

Tänä aamuna meni orava pyörätien yli ja kun se huomas mun, se lähti juoksemahan pyörätien reunaa mun erellä. Sitte se pysähtyy, nousi takajaloollensa ja jäi kattomahan mua.

Ja justihin, ku olin ohittamas sitä, se päättiki lähtiä takaasi pyörätien yli. Sain väistettyä sitä ja päästihin kumpiki säikähryksellä.

Kyllä olis ollu kauhiaa, jos se raukka olis jääny alle.

Draamaa

Laskutuskiirehistä johtuen en perijantaina keriinny pestä töis laattioota. Niimpä eileen alootin siitä hommasta. Oli aika hilijaanen päivä, joten suuri osa päivästä kuluu hyllyjen järijestelemisehen ja täyttämisehen.

Olin polokupyörällä töis ja tuuli sen verran navakkaa vastahan, ku tulin töistä kotia, jotta oikeen sai tosisnansa polokia, jotta pääsi etehenpäin.

Ehtoolla vähä ennen kahareksaa  istuttihin telekkarin ääres, ku uluko-ovi aukes ja serkun mies huusi ovelta isäntää joukkohonsa kattelemahan appiukkoansa, mun enoa. Sen auto oli kuulemma ollu koko päivän tuola mettän lairas. Isäntä lähti niin vauhrilla, jotta sen jäi puhelin kotia eikä se hoksannu eres pukia tarpeeksi lämpöösesti. Ehtoo oli siinävaihees jo ihan säkkipimiä ja tuuli lujaa. Luulin, jotta ovat menos sinne kaharestansa ja ajattelin, jotta aika toivotoon tehtävä on. Eikä ne sitte ollu saanukkaa mennä mettähän, ku sinne oli tulos kaks poliisin koirapartiota ja omatoimiettijät olis sotkenu jälijet.

Isäntä kävääsi joskus puoli kaharentoista mais kotona hakemas lisää vaatetta ja haukkaamas yhyren voileivän. Ettijöötä oli pyyretty kokoontumahan paloasemalle ja ohojeestuksen jäläkihin lähtisivät haravoomahan mettää. Justihin, ku olivat pääsnehet paloaseman pihahan, oli tullu tieto, jotta enoo on löyretty murskaamolle menevältä tieltä.

Mä oon tosi huono arvioomahan etääsyyksiä, mutta väittääsin, jotta sen autolta sinne oli ainaki kilometrin verran. Tai enämmänki, riippuen siitä, mistä kohtaa se on sieltä löyretty. Ilimeesen hyväkuntoosena, koska oli tänään jo pääsny pois sairaalasta. Silimälasit oli ollu hukas. Yllättävää, koska kysees on 86-vuotias rementikko, jolle on tehty syränleikkaus ja joka liikkuu vähä huonosti ja joka oli ollu toista kellonympärystä iliman ruokaa ja juomaa ja vähä yli viiren astehen lämpötilas.

Sen katuamisen huomaaminen kesti niin kauan sen tähäre, ku vaimonsa sairastaa Parkinssonin tautia ja on vähä muistamatoon hänki. Ei ollu osannu hälyyttää apua. Eikä ottaa lääkkehiänsä. Tilanne huomattihin vasta ku siinä lähellä asuvan pariskunnan rouva oli soittanu ja ilimoottanu, jotta enoon auto on seisny koko päivän paikoollansa.

No nyt kaikki näyttääs kuitenki olevan taas hyvin. Paitti jotta kyllähän serkkujen on ny varmahan mietittävä vanhusten asumisjärijestelyjä. Voiko ne asua enää kaharestansa eres lastensa avustamana? Tai voiko enoon enää antaa ajaa autua?

Se täytyy sanua, jottei se naapuriapu oo onneksi härän hetkellä vielä karonnu. Paikalla oli ollu palijo väkiä valamihina auttamahan ettinnöös ja siinä lähellä asuva nuoripari oli tarijonnu ettijöölle teetä ja kaffeja ja maharollisuuren käyrä sisällä lämmittelemäs. 

Isäntä tuli kotia joskus puolenyön jäläkihin. Siinä hetki meni toimitelles ja vielä sängyski taisi jonkinnäköönen adrenaliinipiikki pitää valaveella ku vielä kaharen aikana yöllä kattoon kellua. Mutta aamulla nousin puoli kahareksalta, ku mun piti käyrä näyttämäs kieltä hammaslääkärille. 😛 Sehän havaatti viimme käynnillä mun kieles jonku plätin (= läikän) ja sitä epäältihin paikan aiheuttamaksi hankausjälijeksi. Se hioo paikkaa ja pyysi vielä käymähän kontrollis jonku aijan päästä. Onneksi oli plätti karonnu ja sain pitää kieleni. Vielä vähä se hioo sitä samaasta paikkaa ja mun pyynnöstä vielä toistaki paikkaa, joka tuntuu terävältä kielehen.

Tänä päivänä oon ollu vähä ku toisen asialla. Hammaslääkäristä tulles kävääsin ruokakaupas ja kotia tultua tein pernavoilooran (= perunasoselaatikon) uunihin. Palijo mitää muuta en oo saanu aikaaseksi. Paitti kaks joululahajaa paketoottin. 😀 Vähä pölyjä pyhiin ja pyykkiä kääriin kaappihin.