Valavottihin juhannusta

Tuli valavottua juhannusta, vaikkei ollu tarkootus. Viivi oli nimittään koko aaton vähä vaisu eikä sille maistunu oikeen ruokakaa. Häntäki oli surkiasti koipien välis. Mä ajattelin, jotta sillä on emäntää ikävä.

Ehtoon mittahan sen vatta alakoo mouruamahan siihen mallihin, jotta vattavaivojahan sillä raukalla oli, mutta tällä kertaa sillä ei ollu vattalääkkehiä joukos.

Käytin sitä vähä väliä pihalla ja yhyrellä kerralla se lairunsi ku lammas ja veteli heiniä suuhunsa niin jotta maiskutus vain kuuluu. Arvelin, jotta se yrittää helepottaa oluansa.

Siinä me sitte vistattihin erestakaasi tuvan ja pihan väliä, ku joskus puolen yön mais mahasta kuuluu sellaanenki kruplutus, jotta mä ajattelin parahaksi lähtiä Viivin kans lenkille. Eihän se sille ollu kivaa, ku maha kramppas, mutta se ei pasko muuta ku lenkillä, joten kattoon viisahammaksi vain käyttää sitä kävelyllä. Ja tulihan se kakka lopulta. Kotopihas se kyökkäs (= yökkäsi) vielä nelijä kertaa.

Kello oli puoli yks yöllä, ku päästihin tupahan. Jäin vielä istumahan keittiön rappusille koira sylis ja kuuntelin, vieläkö mahas myllää. Kahtehen asti me kuunneltihin sitä krupinaa ja kummanki silimät alakoo lupsahrella.

Siinä vaihees Viivi päätti, jotta nyt mennähän nukkumahan. Mä yritin saara sitä vielä käymähän pihalla, mutta se ei enää suostunu tulemahan. Istuu vain pukuhuonehen laattialla ja silimät painuu aiva väkisin kiinni. Ja kun mä vain yritin houkutella sitä pihalle, niin se teki mielipitehensä seleväksi ja painuu makuukamarihin sängyn päälle.

Mun ei auttanu ku kerätä siivouskomerosta rättiä joukkohoni ja toivua, jotta ei enää tulsi mitää yllätyksiä kummastakaa päästä.

Viivi kömpii perinteesesti mun peiton alle ja polovien mutkahan nukkumahan. Eikä yöllä sitte onneksi tarvinnu herätä siivuamahan.

Mutta lyhkääseksihän se yö jäi ku kahareksalta jo heräsimmä. Tarijosin taas ruokaa Viiville, mutta ei kelevannu. Niimpä me lähärimmä lenkille, kun mä sain aamupalani syötyä. (Mulle kyllä maistuu.)

Viivi oli selevästi kumminki jo paremmas kunnos, ku häntäki jo heiluu eikä ollu tiukasti koipien välis. Silti lenkillä tuli yllätyspuklu, mutta ei näyttäny menua haittaavan.

Kotia tultua maistuu vähä ruokaki, mutta ei vielä tavallisehen tapahan. Ehtoopäivällä velii haki koiran hoitohonsa ja mä menin trimmerin kans heilumahan tien vierehen. Huomasin nimittään siinä lenkiltä tulles, jotta on pääsny heinä kasvamahan luvattoman pitkäksi ojan varres.

Ehtoolla vasta käytihin juhannussaunas. Saunan jäläkihin alakoo ramaasta (= väsyttää) niin, jotta olin jo yhyreltätoista petis.

Viireltä heräsin ku selekä alakoo taas vaivaamahan. Sen kuus tuntia se antaa nukkua rauhas, mutta millää en olsi viittiny vielä siihen aikahan nousta. Yritin kattella maharollisimman kivuttoman asennon ja löysinki vissihin, koska heräsin seuraavan kerran seittemältä. Isäntä jäi vielä nukkumahan, kun mä nousin.

Ensimmääseksi mä keräsin hantuukit pois naulakoosta ja laitoon puhtahat tilalle. Käytetyt laitoon heti pyykkikoneehin, jotta saan sitte vain napsahuttaa sen päälle, ku isäntäki on heränny.

Ehtoopäivällä piti lähtiä käymähän kaupas, jotta sain eväsvärkkiä ittelleni.

Loppupäivä on menny lähinnä oleelles. Oon taas keriinny vähä rauhoottua färittelemähän, oon lukenu ja kutonu ja kattonu telekkaria.

Nyt orottelen lottoarvonnan tuloksia. Toivon tietysti, jotta sieltä tulis sen verran apuja, jottei koko aikaa tarttisi miettiä rahaa. Meni taas vähä tiukoolle, ku oomma kumpiki hussannu (= tuhlannut) enämmän ku olis ollu varaa. Isäntä osti autohonsa renkahat ja maksoo flikan työnä aitavärkit. Mä oon maksanu vasta toisen puolen silimälasiista ja loppu pitää tietysti maksaa, kun ne hakoo. Sitte ostin sen häätantun. Nyt pitää taas hetken pärijätä vähä vähemmällä.

Apocalyptica!

Eileen oli vihiroon ja viimmeen se monta kuukautta orotettu keikka: Apocalyptica plays Metallica by four cellos.

Koko viikon on jännityksellä seuraaltu sääkarttoja ja vielä eileenki lupas justihin konsertin alakamisaikahan vettä. Oli nimittään puhet, jotta meemmä (velii, isäntä ja minä) polokupyörillä siskoonpoijan ja hänen vaimonsa työ aloottelemahan ja jatkamma siitä porukalla konserttihin. Siskoonpoijalta tuli vielä kutsu, jotta alootetahan ruokaalulla klo 18.30. Mä lupasin olla kuskina, jos oikeen alakaa vettä ryösäämähän. Koko päivän keräs piliviä, mutta ku ei kuutehen mennes ollu tullu vettä, niin lähärimmä pyörillä.

Mä en tierä, huurattiko velii ja isäntä vain mua vai oliko ne tosisnansa, kun ne meinas, jotta mä ajoon lujaa. Mulla on kumminki vain yli 60 vuotta vanha mummuska ja niillä on kummallaki vaihrepyörät. Taisivat vain piruuttaa mua.

Meitä orotti siskoonpoijan työnä herkulliset kototekooset lohkopernat, hirvenlihasta tehty pulled beef ja salaatti. Söin aiva silimät väärinpuolin, ku oli niin hyvää! Viiniä, siireriä ja oluttaki olis ollu tarijolla, mutta mä olin niin täynnä, jottei teheny mieli.

Puoli yhyreksän mais lähärettihin ajelemahan konserttipaikkaa kohti. Olin arvannu, jotta väkiä on, mutta en ollu osannu kuvitellakkaa, jotta sielä oli puolen kilometrin jono jo, ku mentihin. Sujuvasti se kuitenki siitä eteni ja päästihin paikoollemma hyvis aijoon ennen konsertin alakamista. Katsomo oli täynnä, lisäpaikat oli käytös ja nurmikollaki istuu porukkaa.

Konsertti oli osa Apocalyptican 20-vuotisjuhulakiertuetta. Ensimmäänen setti soitettihin pelekillä selloolla ja just samoolla sovituksilla ku heirän ensimmääsellä levyllänsä.

Mä olin ihan lumoutunu siitä intensiteetistä, melekeen hypnoottisuuresta, mitä se esitys mulle tarijos. Ihaalin heirän taituansa, miten he selevästi tekivät musiikkia intohimolla ja hallittivat soittimensa niin täysin, jotta sillä voi leikkiä ja soittaa vaikka selijän takana. Enkä voinu millää käsittää, miten pystyy yhtä aikaa moshaamahan ja soittamahan silti ihan oikeen. 😀

Toisehen settihin tuli rummut mukahan. Se toi tietysti lisää poweria esityksehen, mutta jotenki tuntuu, jotta sellot jäi vähä toiseksi. Tykkäsin melekeen enämmän niistä alakupuolen kappalehista iliman rumpuja.

Arvasinki, jotta encorehen on jätetty se kappale, mitä kaikkista eniten orotin – Nothing else matters. Se hilijensi katsomon täysin – vain räjähyttääksensä sen huikeesihin aplooriihin.

Tämä oli sellaanen ”vain kerran elämäs” -tilaasuus. Tuollaasia mekaluokan pänriä ei tänne useen – jos enää koskaa – saara. Ajattelinki, jotta mitähän Apocalyptican poijat mahtoo tuumata ku ne tuli tällääsehen käpykylähän, mihinä ei oo yhtää mitää. Toki esiintymispaikka joen rannas on kaunis ja Mannerheim-oopperan kulissit oli vaikuttavat. Mutta muuten tuollaanen ympäri mailmaa kiertävä pänri, joka on tottunu isoohin, näyttävihin lavoohin ja valtavihin yleesömäärihin. Miltä siinä kohtaa tuntuu tuppukylän 1500 katsojaa? 😀 No, meirän onni, jotta Musiikkijuhulat pystyy heirät tänne kustantamahan.

Konsertin jäläkihin oli melekeen sanatoon olo, mutta kaikin tykkäsimmä.

Velii ilimootti pois lähties, jotta kierretähän vielä Krouvin kautta ja hän tarijuaa yhyret kaikille. Ilimeesesti moni muuki tuli konsertin jäläkihin yksille, koska sieläki sai jonottaa tiskille pääsyä eteesestä asti. Oli varmasti Krouvillekki hyvä ehtoo.

Siinä vaihees, kun me saimma juomat, oli istumapaikat paarin puolelta menny. Menimmä toiselle puolelle, mihinkä suureksi harmiksemma kuuluu karaoke. Aikamoinen vastakohta verrattuna erellisehen musiikkielämyksehen. Justihin sen yhyren juoman verran sitä kesti, muttei olsi yhtää enämpää viittiny kuunnella. Vaikka me ei osata kukaa laulaa, niin sen takia – tai ehkä justihin siksi – sitä tuntoo niin suunnatoonta myötähäpiää ku joutuu kuuntelemahan toisia laulutairottomia.

Kotona olimma vähä puoli yhyren jäläkihin. Ja säästyttihin muuten siltä vesisatehelta. Pyörän mittarihin tuli tasan 11 km.

Olin vielä niin kierroksilla, jotten olsi malttanu mennä maata, mutta järki sanoo, jotta niin on kumminki viisahin teherä.

Aamulla heräsin seittemältä. Sää oli aurinkoonen ja päätin aamupalan jäläkihin mennä vähä perkaamahan kukkapenkkiä. Tein pätkis, ku oli niin lämpöönen, jottei tuntunu olla hyvältä kovin kauaa aurinkopaistehes. Ensi kukkapenkki, sitte tuvan kivijalaan vierusta ja vielä pallohortessan juuri.

Melekeen pisti vihakseni, ku ajattelin, jotta ensi sitä lämpööstä kesää orottaa ku kuuta nousevaa ja kun se tuloo, niin ei muka jaksa teherä mitää. Koskahan olis sellaanen aika ja sovelias sää, jotta mullaki olis virtaa? 😦

Työtön, työtön, työtön

No, eihän se ny oo mikää uutinen. Työtöönhän mä oon ollu jo yli kaks vuotta. Kouluaikana työttömyys ei vain tuntunu niin työttömyyreltä. Jos ymmärrättä, mitä yritän sanua.

Heräsin seittemän aikoohin ja totesin, jotta ku sää näyttää komialta, niin tänään käynki polokupyörällä ruokakaupas heti aamusta. Kovin isoja ostoksia ei pyörän korihin saa mahtumahan, mutta käy sitte vaikka vähä useemmin. Tuloo liikuntapuoli hoirettua siinä samalla.

Kotia tullesnani nappasin postin loorasta ja hämmästys oli suuri, ku sielä oli jo se korijattu toristus orottamas! Skannasin ne heti työkkäriä varte. Tosin en saanu lähetettyä niitä oma asiointi -sivun kautta vaan pistin sähköpostina kirijaamohon.

Sen jäläkihin soitin sinne silimälasiliikkeehin ja kysyyn, jotta vieläkö kerkiää sangat vaihtaa. Ei keriinny, oli lähetetty jo etehenpäin. No, ei voi mitää. Täytyy tyytyä niihin, mikkä tuli valituksi.

Sitte laitoon päivärahahakemuksen matkahan. Eilisehen loppuu kulukorvaus, jota maksettihin opiskelujen aijalta. Päivärahapäätöski oli tehty vain siihen asti ja ne piti hakia ny pois.

Otin eileen koululla muutaman kuvan ku oltihin kakkukaffeella. Meinasin, jotta laitan ne sähköpostilla kurssikaveriille, mutta eipä enää pääsnykkää sen enämpää sinne ku koulun sivuullekkaa. Meille sanottihin, jotta tunnukset on voimmas pari viikkua koulun päättymisestä. Ilimeesesti me oltihin niin rasittava porukka, jotta meistä haluttihin erohon heti eikä hetken päästä. Onneksi kerkesin eileen napata sieltä taltehen vielä viimmeeset kurssiaineestot. Mutta nyt mulla ei oo kenenkää yhteystietoja.

Päivällä mulle soitettihin työkkäristä. Olivat saanehet mun toristukseni ja palakkatukiosastolle oli tullu työnantajan tukihakemus. Varmistivat, jotta mä oon halukas menöhön töihin ja jotta on erellytykset saara palakkatukia. Tosin siinä tuli vähä sellaanen pieni takapakki: työnantaja on ajatellu saavansa 50% palakasta, mutta nyt näyttääs siltä, jotta saa vain 30%. Kuulemma omaehtoonen opiskelu katkaasi sen pitkäaikaastyöttömyyren enkä kuulu enää siihen 50-prosenttisesti korvattavihin. Jos olis ollu työkkärin määräämä koulutus, niin se ei olsi vaikuttanu. Saas nähärä, kaatuuko työtarijous tuohon 20 prosenttihin.

Sen jäläkihin mä meinasin tilata uuren verokortin, ku mä sain aikoonansa sellaasen, mihinkä veroprosentiksi oli merkitty 2,5. En oo pitäny kiirusta uuren hankkimisella, ku ei töistäkää oo ollu tietua. Kassa vei joka tapaukses 26,5% ja Kela viöö 20%. Mutta emmä vissihin osannu sitä laskelmaa teherä oikeen, ku ei se tarijonnu mulle veroprosentiksi ku 5,5. pitää käyrä verotoimistos laskettamas, niin ei ainakaa mee niin pahoon mättähäsehen.

Emmä sitte palijo muuta ookkaa saanu tänään aikahan.

Haastateltu on

Kattelin tuos ensi, jotta koska ja mitä oon kirijoottanu. Lauantailta näytti olevan viimmeesin päivitys.

Hetken piti oikeen miettiä, jotta mitä ihimettä mä sitte oon pyhänä teheny. No, en palijo mitää. Paitti pesny pyykkiä, ku oli niin ihana ilima, jotta sai pihalle kuivamahan. Sen jäläkihin kävääsin lenkillä tuola peltotiellä ja olin korviani myöte kuras. No en ny sentäs ihan korvia myöte, mutta kengät tuli komiasti kuorrutettua.

Maanantaita vaste yöllä uni oli ohkaasta ja heräsin jo aikaasin. Kävin suihkus ja tälläsin itteni valamihiksi työhaastattelua ajatellen.

Meillä oli viimmeenen päivä taloushallinnon opetusta. Koukkasin aamulla ennen kouluhun menua (= menoa) kukkakaupan kautta ja hain opettajalle ruusun. Oon sitä mieltä, jotta Päivi on ollu aiva eherottomasti meirän paras opettaja. Annoon kukan heti aamulla ja sanoon vain, jotta toin lahajuksen, jotta Päivi päästääs mun lähtemähän tuntia aikaasemmin. Meillä oli ihan tivistä (= tiivistä) opiskelua vielä koko päivän. En tierä, jäikö mulle opetuksesta palijokaa mielehen, ku alakoo jo niin hermostuttaa haastattelu.

Olin hyvis aijoon perillä ja kerkesin hetken istua ja hengitellä syvähän ennen ku mua hajettihin haastatteluhun. Paikalla oli nelijä haastattelijaa. Yllättävän rennosti meni (mun mielestäni), mutta kylymä tosiasia on, jotten mä oikiasti tierä siitä työstä enkä toimialasta enkä orkanisaatiosta oikiastansa yhtää mitää. Jotta sen suhtehen ei menny ihan nappihin. Ja aina se omien vahavuuksien löytäminen on kiven takana, vaikka olin muka siihenki kysymyksehen valamistautunu. Jäi kumminki sellaanen tunne, jotta tää oli paras haastattelu, johona oon ikänä ollu. Heillä jatkuu haastattelut vielä tiistaina ja lupasivat parin viikon sisällä ilimoottaa kaikille, tuli valituksi eli ei. Mikä on mun mielestäni tosi hieno ja fiksu tapa. Kaikilta työnantajilta ei kuulu sen hakemuksen jäläkihin ikänä mitää, jonsei itte kysele perähän.

Ehtoolla meille tuli isännän velii vaimoonensa kyläälemähän. Oli mukavaa nähärä pitkästä aikaa! Mun piti sitte vielä laittaa muutamalle koulukaverille ruottin etätehtävät, kun olivat pois silloon, kun ne meille jaettihin.

Eileen meillä piti olla orientaatiopäivä, mutta opettaja on saikulla ja meille tuli yllättäen etäpäivä. Tälläsin itteni isännän joukkohon, kun se lähti aamulla salille. En oo kahtehen kuukautehen käyny salilla ja voitta varmasti arvata, jotta nyt on joka lihas kipiänä, ku puolitoista tuntia rehkittihin. Väkiä oli ku helluntaiepistolas. En muista koskaa nähäneheni sielä tuollaasta ihimispalijoutta yhyrellä kertaa. Hyvin pääsi silti tekemähän, aina joku laite oli sen verran vapaana, jotta siihen pääsi kiilaamahan.

Kotia tultua isäntä meni puupinolle ja mä rupesin tekemähän ruottin käännöstehtäviä. Nelijä sivua oli käännettävää ja mä sain siihen kulutettua koko päivän. Ehtoolla vahtasimma (= katsoimme) televisiota ja käytihin saunas.

Tänään mulla on ollu työharijoottelupäivä. Pääsin pitkästä aikaa toimistotöihin, ku ohojaaja oli työmaalla. Seki on itte asias vielä viikon verran virallisesti saikulla, mutta oli joutunu työasiootten takia tulemahan työmaalle. 

Aika rientää!

Kyllä menöö aika niin vinkiää (= nopeasti), jotta eihän täs taharo vanha enää pysyä joukos. Täytyy oikeen kaivaa allakka (= kalenteri) esille, jotta muistaa, mihinä on ollu ja mitä on teheny.

Viimme viikon maanantai ja tiistai meillä oli ostoreskontraa. Tehtihin sellaanen isoompi tehtäväkokonaasuus, joka piti palauttaa opettajalle arviootavaksi.

Keskiviikosta perijantaihin olin työharijoottelus. Ohojaaja on erelleen sairaslomalla eikä mulla oo juurikaa toimistohommia. Jotaki pientä oon saanu teherä, mutta enimmäksensä oon ollu myymälän puolella. Kaiken lisäksi torstaina ja perijantaina takkus niin netti ku pankkikorttikoneski eikä me saatu itte niitä toimimahan. Perijantaina musta sukeutuu myyjä/varastotyöntekijä/siivooja. Purkasin ja hyllytin yhyren pienen tavarakuorman, ajelin myymälän käytäviä laattianpesukonehella, moppasin ja imuroottin.. (Näähän kuuluu kaikki tietysti taloushallinnon sihteerin toimenkuvahan?)

Perijantaina kävääsin töiren jäläkihin hätääsesti kotona syömäs ja sitte suunnattihin Gorillan noukka kohti Oulua. Nuoret oli jo päivällä lähteny Rukalle laskettelemahan ja me mentihin koiranvahariiksi. Metku oikeen lauloo meille, kun sen oli niin hyvä olla ku mentihin.

Lauantaina me käytihin pienellä lenkillä, mutta sen jäläkihin Metku ontuu niin, jotta pyhänä ei lenkkeelty ollenkaa. Sillä on raukalla nivelrikko eikä se osaa varua itte yhtää niitä jalakojansa. Se menis lujaa, juoksis ja hyppiis, mutta siitä ne koivet sitte kipeentyy. Ehtooruaan jäläkihin annoon sille särkylääkkehen, jotta sen olo vähä eres helepottuus.

Nuoret tuli pyhänä väsynehinä, mutta tyytyvääsinä takaasi kotia. Ja Metku tanssii ja pyörii onnesta. 😀 Pyhäehtoolla flikka vielä leikkas isänsä hiukset.

Mulla oli eileen etäpäivä, niin jotta lähärimmä vasta eileen kotua kohti. Sitä ennen flikka färijäs (=värjäsi) ja leikkas mun hiukset. Nyt on taas niin punaasta, niin punaasta. 😀

Olin justihin saanu huuhreltua hiukset ku mun puhelin soi. Opettaja soitti ja vinkkas, jotta koulun yhyres toimipistehes olis työpaikka. Oli ollu sisääses haus, mutta ei ollu kuulemma tullu yhtäkää hakemusta ja nyt ettiivät opiskelijootten joukosta työntekijää. Opettaja oli suositellua mua ja Teijaa ja antoo henkilön nimen, jollekka voi soittaa, jos kiinnostaa. No totta kai kiinnostaa!

Kotomatkalta soitin ja tää ihiminen antoo sitte oman pomonsa yhteystierot ja kehootti laittamahan CV:n. Kysees on n. vuoren mittaanen koulutussihteerin sijaasuus.

Oltihin vasta ehtoolla kotona ja mä tulin heti konehelle laittamahan sen hakemuksen matkahan ja kattomahan etäpäivän tehtävää, mutta sellaasta ei ollu! Opettaja oli vissihin unohtanu laittaa sen. No, mua ei haitannu, mutta yks koulukaveri oli pahalla päällä, kun se oli vieny flikan hoitohon, jotta saa rauhas teherä tehtävät, joita ei sitte tullukkaa…

Tänään meillä oli taas taloushallintoa. Saatihin tuo viimme viikkoonen tehtävä jo takaasi. Mun paperis luki: ”Jälleen kerran suoriuduit tehtävästä hienosti. Teet tarkasti ja varmasti annetut tehtävät. Olet hyvin omaksunut Novan käytön. Tästä on hyvä jatkaa oikeassa työelämässä.” Sen jäläkihin tuli tiukka paketti tilinpäätösanalyysiä. Laskettihin erilaasia tunnuslukuja ja yritettihin tulukita niitä.

Oli tullu myös palaute toiselta opettajalta yhtehen vanhahan tehtävähän, mihinä piti teherä essee aiheesta ”Sihteerin puhelinpalvelu ja siihen liittyvät puheviestintätaidot”. Siihenki oli tullu mukava palaute: ”Olit käsitellyt aihetta monipuolisesti ja laajasti! Hyvä!” 

(Etä)päivää!

Eilinen päivä meni lorvikatarin kouris. En saanu muuta äntihin (= aikaan) ku pyykkien pesun.

Tänä aamuna heräsin vähä kuuren jäläkihin ja jätin isännän nukkumahan. Söin aamupalan ja rupesin heti tekemähän etätehtäviä. Nyt oli nimittään sellaanen aihe (kokous- ja neuvottelutairot), jotta mua ei kiinnostanu pätkääkää, mutta ajattelin, jottei siitä kumminkaa pääse erohon muuta ku tekemällä.

Ensimmääsenä piti vaharata (= katsoa) melekeen tunnin mittaanen vireo (= video) leikkikokouksesta ja sitte kommentoora sitä. Mitä mä ny siitä sitte osasin kommentoora. Ranskalaasilla viivoolla laitoon muutaman kohoran ja sillä hyvä.

Se filimi oli niin puuruttava, jotta päätin ottaa aikalisän ennen seuraavia tehtäviä. Käytihin lenkillä. Oli aiva ihana sää: ei tuullu ja aurinko yritti paistella piliviharson takaa. Hikihän siinä tuli ja kotona piti ensimmääseksi kerätä pyykit pois pesuhuonehen narulta, jotta pääsi suihkuhun.

Päätin, jotta käyn ruaan jäläkihin kansalaasopistolla tarkastamas oppilasyhyristyksen tilit, niin on sitte seki homma pois vaivaamasta ja saan taas keskittyä kotitehtävihin.

Tehtäväs oli annettu tietoja asunto-osakeyhtiöstä. Niitten perusteella piti teherä kokouskutsu/esityslista, pöytäkirija ja pöytäkirijan ote. Oikeen piti käyrä lukemas vähä lakia, jotta sain tehtävän teheryksi. Monta tuntia taas taukkaalin niitten kans ennen ku olivat omasta mielestä lähetyskunnos.

Sitte kello oliki jo taas vaikka mitä, enkä saanu mitää muuta teheryksi.

Vaiherikas viikko

Maanantaina isäntä lähti serkkunsa kans pilikille. Mulla oli orientaatiopäivä. Käytihin läpi tutkintotavoottehia ja selevis, jotta tutkinnon osia voi jo suoritella sitä mukaa ku niitä töis tuloo vastahan. Pitää vain ottaa arvioonnit ohojaajalta tai työkaverilta, jokka sitte aikanansa on tutkinnon arvioonnis mukana. Asiat saatihin käytyä läpi jo yhtehen mennes, joten päästihin etuaijas kotia.

Isäntä ei ollu vielä tullu reissultansa. Niimpä mä päätin lähtiä kirijastohon ja käyrä Marilynis herkuttelemas. Kattelin kakskymppisen, jottei tartte kortilla maksaa. Mutta kuinkas sitte kävikää?! Marilynin kassalla havaattin, jottei se raha ainakaa mun lompsas ollu. Päättelin, jotta oon varmahan unohtanu sen kotia pöyrälle, kun sen siihen laskin kärestäni enkä heti laittanu lompsahan.

Kotia tultua kävääsin pienen lenkin. Hyvin varovaasesti ja lyhkääsesti ku en räkätaurin takia ollu yli viikkohon lenkkeelly. 

Tiistaina meillä oli kielenhuoltopäivä. Ensimmäänen opettaja, joka sanoo, jotta äläkää pyrkikö täyrellisyytehen ku siihen ei voi päästä. Riittävän hyvä on riittävä. 😀 Päästihin taas vähä aikaasemmin pois. Ehtoolla pieni lenkki.

Johonaki vaihees ehtoota isäntä kysyy, onko multa kakskymppinen katees. Myönsin ja kerroon unohtaneheni sen keittiön pöyrälle. Se kaivoo rahan taskustansa ja sanoo, jotta oli likellä, jottei se menny pesähän. Oli ollu lehtipinkas, mutta tipahtanu sieltä ku isäntä oli ollu laittamas niitä pesähän. Huh! Ei täs ny sentäs sellaasis rahoos olla, jotta niillä olis varaa valakiaa sytyttää. Oon mä aika homespää!

Keskiviikkona oli kokoustekniikkaa ja neuvottelutaitoja. Täytyy tunnustaa, jotta ei oo mun leipälajini se.

Kaikkina kolomena päivänä meitä oli maharottoman isoo porukka, ku olivat keksinehet yhyristää kolome sihteeriryhymää: viestintäsihteerit, toimistosihteerit ja taloushallinnon sihteerit. Siinä sitte oli 30 ihimistä sullottuna 20 hengen luokkahan. Keskiviikkona vielä kuultihin sellaanen ”ilouutinen”, jotta osa porukasta oli tiistain jäläkihin sairastunu noroviruksehen… Ihan kiva! 

Torstai ja perijantai oli työharijoottelua. Ja eikähän torstaina ehtoopäivällä mun ohojaajani alakanu voimahan huonosti… Se vietti iltapäivän vessas ja taukohuonehes.

Perijantaiaamulla sain Raijalta kutsun tyttärensä vanhaantanssiihin. Flikka on pienestä pitäen sanonu mua ”varaäiteeksi” ja siinä ominaasuures sain kutsun. Mikä ihana kunnia! Kyllä oli mahtavat tanssit. Niin monta monimutkaasta tanssia ja askelkuviota, jotta millä ihimees ne kaikki muisti! Mä en olsi varmahan oppinu yhtäkää. Ja tietysti pukuloisto oli ku linnan juhulis. Kyllä nuoret ihimiset on kauniita!

Parin viimmeesen valssin aikana tanssilaattia oli avoon muillekki ja oli tosi hienua, jotta kummisetä haki kummiflikkaansa tanssimahan. 

Tänään on ollu laiskahko päivä. Aamusta färittelin ja ku isäntä heräs, niin käytihin ruokakaupas. Sieltä tultua lähärin lenkille. Isäntä meni pienistämähän puita. Kotia tultua keitin ja ruaan jäläkihin vähä imuroottin.

Mulla ei oo ny sen villatakkiprojektin jäläkihin ollu mitää käsityötä ja jotaki kumminki tekis mieli teherä. Kattelin kaulahuivin ohojeen ja rupesin penkoomahan lankavarastojani. Lajittelin samanmerkkiset langat omihin pussiihinsa. Lankoja on palijo, mutta ne on kaikki jotaki jämiä eikä yhtä sorttia oo ku korkeentaan muutama kerä. Mutta ehkä mä sen huivin saan teheryksi.

Ehtoopäivällä kävi leipägrillin ostaja hakemas grillin pois.  Nyt orotellahan Avaraa luontua ja sen jäläkihin mennähän saunoomahan.