Mä tein sen!

Nimittään avasin pyöräälykauren. Tällä viikolla on pyörän mittarihin tullu työmatkoosta vähä vajaat 39 km. Ei oo palijo, mutta enämmän kumminki ku ei mitää.

Maanantaiaamulla olin melekeen varma, jotten seleviä hengis töihin asti. Jalaat oli maitohapoolla jo ensimmääsen puolen kilometrin jäläkihin ja luulin, jotta pyörän kummit on puhki, ku oli niin raskas polokia. Ei ollu, mutta tie oli pehemoonen ja ottaahan se ny voimmille, ku pitää melekeen sata kilua saara liikkeelle.

Olin yliarvioonu tarvittavan vaatetuksen määrän ja aliarvioonu huonon kunnon aiheuttaman lämmöntuotannon. Töihin päästyä olin aiva hiestä märkä ja haisin ku rankkitynnyri koko päivän. Anteeksi, työkamut!

Loppuviikosta olin viisaheet ja otin hantuukin (= pyyheliinan) ja vaihtovaattehet joukkohon. Tosin yleensä sitä on jo ehtiny vaihtaa vaattehet ja asettua työpöyrän äärehen, ku jäläkilämpö vasta yllättää. Siinäs sitte valuttelet hikiä pitkin selekärankaa ja hikoolet sen työpairanki märijäksi. Pitääs vissihin vaihtaa se paita vasta kaffettunnilla.

Pyöräälys on silti puolensa ja sitte siinä on se toinenki puoli. Aamulla on vielä sen verran kylymä, jotta pitää pukia kunnolla. Ehtoopäivällä ne samat vaattehet on aiva liikaa. Paitti tänään, ku oli järkyttävä pohojoostuuli.

Pyöräälles kerkiää satunnaasesti havaannoomahan vähä luontuaki. Tällä viikolla oon ihimetelly, jotta mikä lintu laulaa – ja pongannu punarinnan kuusen latvasta. Oon nähäny sinisorsaparin uimas laskuojas ja käpytikan hypähtelemäs sähköpaalun kylijes. Ja sepelkyyhkyparin romanttisella päivällisellä lehemänlantapatterilla. Mitää näistä en olsi havaannu autosta käsin.

Oon saanu henkäällä raitista maalaasilimaa ja tänään sitte sitä toisellaasta maalaasilimaa, ku viereeselle pellolle levitettihin eileen sikalan lietteet. Eikä vieläkää oo käyty kyntämäs niitä piilohon. Meillä haisoo koko huusholli. En tierä, mihinä pyykit kuivatahan, jos ei tuo haju lakkaa (= lopu).

Mutta onneksi tätä ei kestä loputtomihin. Ja jostakinhan ne meiränki ruaat tuloo, niin jottei yhtää passaasi moittia, ku toiset teköö töitä sen etehen, jotta sitä evästä piisaa jatkoski.

Viikkohon mahtuu monenmoista

Tämä viikko – niinku nykyään kaikki viikot – on taas hujahtanu ohi pikavauhtia.

Oon ollu ukkoosenjohorattimena, ku asiakkahalla on ollu tarvetta purkaa harmistustansa. (Ei onneksi mitenkää meistä johtuvaa.) Valitettavasti näistä terapiatunniista ei voi laskuttaa ja mä oon liika pehemoosen luontoonen pistämähän puhelua poikki ja ilimoottamahan, jotta olis täs vähä muutaki tekemistä.

Oon ollu  välikätenä työnantajan ja työntekijän välillä, ku keskusteluyhteys ei muuten enää toiminu. Ja asia saatihin järijestymähän.

Oon asiakkahan puolesta ottanu selevää, onko heirän työntekijööttensä eherootus maharollista TES:n puittees. (Ei ollu.)

Jne.

Nää tilantehet opettaa mulle ittelleniki joka päivä jotaki uutta. Ja on hienua, jotta tällä ikää ylipäätänsä vielä oppii jotaki.

Melekeen joka päivä oon myös viettäny aikaa meirän harijoottelijan kans prepaten sitä näyttööhin. Ensisijaasesti ny tietysti palakanlaskennan näyttöhön, joka sillä on heti ens viikon aluus.

Eileen, ku lähettelin tammikuun erillisilimootuksia tulorekisterihin, pysähryyn oikeen miettimähän, jotta voiko tämä olla eres maharollista. Vuosi sitte tammikuu oli ihan kaoottinen, ku tulorekisteri otettihin käyttöhön ja vuosi-ilimootukset erelliseltä vuorelta piti teherä samahan aikahan. Mun palakanlaskentahistoriani on niin lyhyt, jottei mulla oo omakohtaasta kokemusta tuosta vuosi-ilimootusrumbasta muuta ku sen oman näyttöni osalta. Työkaveriki jo kyseli, jotta eikö sun tosiaan tartte teherä mitää ilimootuksia. Mutta kyllä me pomon kans näin tulukittimma, jotta tulorekisteri on ny korvannu kaikki nuo aiemmat vuosi-ilimootukset. Sen verran työkaveri kuitenki vinkkas, jotta olisko silti syytä tarkastaa, jotta tulorekisteris on vuositasolla samat tierot ku meillä palakanlaskennas. No, minähän kilttinä ”flikkana” alakasin niitä tarkastamahan. Teen sitä sitte välitöinä, ku kerkiän. Tähän asti tarkastetut on ollu ihan oikeen.

Torstaiaamujen venyttelyjumpat alakas viimme viikolla. Kuulemma päättymispäivää ei oo sovittu, vaan se päätetähän sitte, ku porukasta alakaa siltä tuntua. Se on uskomatoonta, kuinka palijo virtaa sellaanen rauhallinen aamunavaus antaa. Pää nollaantuu sielä niin, jotta töihin mennes on ku uus ihiminen. Ja musta tuntuu myös uskomattomalta se, jotta toinen yritys tarijuaa sen maharollisuuren meille muillekki ilimaaseksi. Ehkä tämä on sitä verkostootumista. Sielä on ollu ny naisia kolomesta firmasta.

Verkostootumisesta puheen ollen: luin LinkedIn’is yhyren verkostootumishaasteen ja sen teksti tuli joinki niin iholle, jotta mä varmahan kolome kertaa palasin siihen takaasi, meinasin kirijoottaa vastauksen, mutta pyhiin pois ja pistin ohojelman kii. Ja hetken päästä mä olin taas lukemas sitä tekstiä. Lopuuksi pitkähän epäröötyäni laitoon siihen kommenttini ja sitte räjähti: sieltä alakoo tulla verkostootumishaasteeta ovista ja ikkunoosta. Ihimisiltä, joita en tunne ja jokka toimii aiva eri aloolla ja eri puolilla Suomia. Olin aiva ihimees niiren kans. Skeptisesti tietysti ajattelin, jotta ku nuos verkostootumishaastehis näytti useen olevan tavoottehena saavuttaa viirensaran ihimisen verkosto viikos, niin sopiihan sinne ny yks maalaasmuoriki täytteheksi joukkohon.

No, on sielä ainaki yks taloushallintoalan ihiminen, joka laittoo verkostootumiskutsun lisäksi henkilökohtaasen viestin, mitä muuten arvostan huomattavasti korkiammalle ku niitä, jokka heittää vain sen pelekän verkostootumiskutsun. Niis ku tuntuu olevan pääasia vain se, jotta verkosto kasvaa – ihan sama, keitä sielä on. Tämä henkilö kertoo postaavansa niin talous- ku henkilöstöhallinnonki asioosta, jotta jos mä sieltä saisin jotaki ittelleni. Mullahan ei oo mitää annettavaa kellekkää. En yleensä sielä tee eres pahemmin postauksia. Ehkä tämän jäläkihin kuitenki vähä rohkiemmin. En kattele uutta työpaikkaa enkä tierä, olisko mun eres tarpehen pitää sielä profiilia, mutta olokohon ny. On mulla ennestänsäkki verkostos yks taloushallintoihiminen, jotta jospa sieltä kuitenki jotaki hyötyä sais työhönsä.

Eileen näin kauppareissulla yhyren meirän entisistä harijoottelijoosta. Se opiskeli omarahootteesesti ja joutuu aina välillä käymähän töis tienaamas opintorahaa. Sitte se ei enää tullukkaa työjaksolta takaasi. Nyt kuulin, jotta se oli saanu vakinaasen paikan ja sen jäläkihin vielä tarijouksen vuoren mittaasesta pestistä unelmatyöhönsä. No, kummanko se oli valinnu? Sen unelmatyön! Sanoo, jotta vaikka oli vakipaikka, niin hän vain tuntoo niin suurta intohimoa sitä toista työtä kohtahan, jottei hänen tarvinnu eres miettiä. Ja saattaa kuulemma olla jatkoaki tieros. Niin, ja oli se hankkinu vielä rekkakortin ja ammattiluvat varmemmaksi vakuureksi, jos ei muuten töitä piisaa. 😀 Puoliso on saanu työpaikan ja ovat tekemäs talookauppoja. Tuli torella hyvä mieli hänen puolestansa. Näytti siltä, jotta elämän palapelis on palaset loksahtanu justihin oikeelle kohorillensa. Ja vaikka mä tykkään työstäni, niin melekeen kateheksi kävi kun hän kertoo omasta palostansa työhönsä. Se kyllä välittyy hänen koko olemuksestansa ja on aiva mahtavaa!

Piikit alle ja menoksi

Pääsi taas tämä talvi yllättämähän, niin jotta nyt vasta sain aikaaseksi käyrä Tokmannilta hakemas uuret piikit talavilenkkariihini. En oo tohtinu tuonne tien päälle lähtiä iliman nastoja (= tekosyy).

Kerkesin keväällä heittää vanhat piikit menemähän, ku olivat pyöristynehet ja kulunehet pitämättömiksi. Nyt kävin testaamas nuo uuret ja tuntuuvat ihan hyviltä. Eivät ollehet niin massiiviset kun ne vanhat, joilla piti opetella oikeen kävelemähän. Ja nää uuret oli helepompi vetää kenkien päälle ku ne vanhat.

Mä yritän ny saara itteni eres vähä ehtoosin tuonne tien päälle, jos se vaikka auttaas tuohon väsymyksehen ja vetämättömyytehen. Kirkasvalolamppuki on ollu jo hyvän aikaa käytös. Ja vitamiinit.

Nukkuminen tahtoo olla vähä huonua välillä, niinku viimme yönä, ku nokka oli tukos ja siihen heräs joka välis. Tätä tukkoosuutta on ny jatkunu jo yli kaks kuukautta. Räkä ei vuora eikä sitä saa niistettyä pois. Se on vain päättäny jämähtää paikoollensa. Paitti tuola lenkillä ku mulla ei ollu nästyykiä (= nenäliinaa) joukos. Sielä se kyllä lähti liikkeelle.

Painohon tällääset pikku käveleskelyt tuskin vaikuttaa mitää. Pitääs korijata syömisiänsä. Justihin tuos poistin seittemän vuoren takaasen plokikirijootukseni ja siinä oli mainittu mun silloonen paino. Se oli ykstoista (11!) kilua vähemmän ku ny! Enkä oo muka yhtää havaannu, mihinä välis mä nuo kaikki kilot oon ympärilleni haalinu. Mitenkä loputtoman tyhymä ihiminen voi olla, ku aina vain jatkaa samaa rataa, vaikka näköö, mihinkä se johtaa?!

Vuosipäiväpullaa

Päätin ilahruttaa työkaveria pullalla. Kurvasin aamulla töihin kaupan kautta ja ostin voisilimäpitkon. Oli hyvää!

Joku syy tietysti pitää olla, jottei ruveta orottamahan, jotta joka viikko olis jotaki tarijolla… Nyt kelepas syyksi se, jotta tasan vuosi sitte menin työharijootteluhun ja alakasin heti opettelemahan palakanlaskentaa. Sattuu vielä niin hauskasti, jotta eileen ja tänään oon laskenu saman firman palakkoja ku mistä silloon vuosi takaperin alootin. Ja harijoottelu jatkuu. Jotaki oon oppinu, mutta palijo on vielä opittavaa. Hyvä niin, pysyy mielenkiinto yllä. 

Hammaslääkäriski mun piti käyrä kesken työpäivän, ku soittivat, jotta olis peruutusaika. Ei siinä mitää, kurvasin ruokatunnilla kotia ja jynssäsin hampahat kunnolla ja painelin hammaslääkärin penkille. Varsinaasta korijattavaa ei löytyny, mutta paria kohtaa vähä hiottihin, ku ne on tuntunu teräviltä kielehen. Ja sitte rassattihin tuota yhtä hammasväliä, johonka mä tapaan aina kerätä vararavintua. Sieläki on pykälä, mihinkä hammaslanka aina jää kiinni ja rispaantuu. Sille ei kuulemma voi teherä mitää muuta ku yrittää pitää sen puhtahana. Sielä on paikan reuna jääny liika ylähä sillä lailla, jotta hampahan kaulaa on palijahana. Sitä ei kuulemma pysty korijaamahan, ku leukaluu tuloo vastahan. Pyysivät vielä toisenki hammaslääkärin sitä kattomahan ja se oli samaa mieltä. Meinasivat, jotta korijausyritys voi jopa pahentaa tilannetta. Käskivät vain putsata sitä erityysen hyvin.

Suuhygienistille tilattihin saman tien aika, mutta se meni joulunaluusviikolle.

Ehtoolla päätin käyrä pitkästä aikaa kävelyllä. Ja erehryyn, tyhymä, lähtemähän tuonne Kivikyrölle (peltotielle). En muistanu ollenkaa, jotta sielä on kaivinkonehet ja muut isoot kulukupelit jyrränny monta viikkua, niin jotta tie oli yhtä savivelliä. Mun on lenkkarit ny ympärihinsä paksus lillingis. Pitää antaa niitten ensi kuivaa, jotta saa enimmät ravat rapsuteltua irti ja vasta sitte yrittää pestä ne. Jos tuon kaiken muhujun päästää viemärihin, niin se jymähtää tukkohon.

Erilaanen aamu

Eileen ehtoopäiväkaffeella pomo sanoo, jotta OmaSp:n naiset on kuttunu meirät tänä aamuna ohojattuhun venyttelyhyn. Venyttely alakaa puoli kahareksalta ja loppuu vartin yli kahareksan.

  • Ensi ajattelin, jottei yhtää huvita mikkää venyttelyt eikä varentaa (= varhaistaa) aamua ja mennä jo puoli kahareksaksi.
  • Sitte ajattelin, jotta tietysti pitää mennä, ku kerran tarijotahan maharollisuus.
  • Seuraavaksi keksiin tekosyyn, jottemmä voi mennä, jos Tiina ja Kirsi ei tuukkaa sinne, vaan menöövät normaalisti töihin kahareksaksi, niin ne ei pääse sisälle, ku ei kummallakaa oo avaanta.
  • Sitte päätin, jotta meen, mutta täytyy lähtiä vain vähä aikaasemmin pois.
  • Sitte päätin, jotten ainakaa rupia vaihtovaattehia rehaamahan joukkohon. Jotta jumppavaattehilla ollahan koko päivän.
  • Aamulla päätin kumminki toisin ja pakkasin farkut ja vaihtopairan joukkohon.

Jätin lähärön vähä viimme tinkahan ja pelekäsin, jotta oon myöhäs. En ollu. Meiltä ei ollu ketää muita vielä paikalla ja pankkilaasistaki puuttuu yks.

Pankkinaiset oli selevästikki ollu aikaasemmin tuola venyttelemäs, ku olivat hoksannehet varata lämmintä ylle. Oli mullaki huppari, muttei villasukkia. Se sali on vanhas puutyökoulus, jotta on vähä vilipoonen rakennus. Johonaki vauhrikkahas hikijumpas se ei varmasti haittaa, mutta me oltihin palijo laattianrajas ja tehtihin hyvin rauhallisesti. Ei olsi ollu villasukat yhtää liikaa. Mutta muuten kyllä tarkeni. Huppari ei muuten oo mikää jumppavaate. Ku sielä pyllisteltihin ja kumartuultihin, niin huppu oli aina silimillä. 😀

Ja kolome varttia meni niin, jottei kukaa muistanu lähtiä aukaasemahan ovia avaamettomille…

Oli oikeen mukava ja lempiä tapa aloottaa uus työpäivä. Hyviä venytyksiä istumatyölääsille. Ja venyttelyjen lopuuksi tuntuu, jotta on rintakehää avattu – henki kuluki aiva toisella lailla. Istumatyös näytön ääres on heleposti vähä kumaras ja rintakehä painuu kasahan.

Me ansaattihin pomon kans viikon työkaveri -kunniamaininnat ku hoksattihin vasta työmaalla, jotta kumpikaa ei kysyny Raijalta, onko se autolla matkas. Ei ollu. Mies oli tuonu sen tuonne jumppasalille. Hienosti me sitte jätettihin se kävelemähän ku itte hosuttihin vain nopiaa takaasi työmaalle… Onneksi siitä ei oo matkaa ku reilu puoli kilometriä. Ja onneksi oli komia sää. Raija väitti, jotta käveli ihan mielellänsä...

Tavoote saavutettu

Ehei, ei liity painonpurotuksehen millää lailla. Mutta pyöräälyhyn liittyy.

Mä en muista, mihinkä aikahan keväällä (huhti-toukokuus?) alakasin tekemähän työmatkoja pyörällä. En oo pyöräälly joka päivä enkä aina eres joka viikko. Vähä keliistä ja huvituksesta riippuen.

Mutta johonaki vaihees, ku pyörän mittaris alakas olemahan yli nelijäsataa kilometriä, mä pistin ittelleni tavootteheksi, jotta kyllä 500 km pitää saara rikottua ennen ku pyörä pistetähän talaviteloolle. Eileen jäi harmittavasti uupumahan 650 m tuosta tavoottehesta.

Tänä aamuna ulukomittari näytti -3 astetta ja mä mietiin, jotta autolla ja kesärenkahilla voi olla liukasta, mutta pyöräälles taas kylymä. Kumpaako mä pelekään enämmän?

Päätin pelijätä liukkautta ja mennä polokupyörällä. Aika ilikiää oli seki. Hanskoosta huolimata tuntuu, jotta sormenpäät paleltuu irti.

Mutta polokupyörän matkamittaris on ny mukavasti 506,9 km. Enämpää mun ei oo pakko siihen tällä erää saara. Jos keliä piisaa, niin voin mennä vielä pyörällä, mutta en lähäre kovin kylymällä, sateella, kovalla tuulella tai liukkahilla keliillä.

Toisaalta, jos mä ny vaihran kulukupelin neliipyörääsehen, niin se tarkoottaa, jotta mun pitää yrittää käyrä ehtoosin kävelemäs eres pieni lenkki, jottei koko päivä kulu vain sisällä. 

Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.