Ennakkotieroosta poiketen…

… mulla saattaaki olla enämmän työpäiviä eres ku mitä olin laskenu.

Pomo nimittään tänään kertoo, jotta hän on vähä ajatellu, jotta mitä jos jatkettaas työsopimusta ainaki loka-marraskuun aijan. Mähän kysyyn heti silimät pyöriänä, jotta oikiastikko? Vaikka mä en osaa mitää? Mutta meinas se, jotta kyllä sä osaat. 😀

Ja ku siinä tuli puheeksi, jotta sitte mä tartten enää kuukauren pätkän töitä, jotta pääsen takaasi ansiosironnaasille, niin se meinas, jotta vois se joulukuuki siinä mennä…

Kyllä kuulkaa Kresentti (= Cresent) tuli hippoosta (= kevyesti) tuon tieron voimmalla kotua kohti!

Tosin mitään sopimustahan ei oo vielä tehty, jotta yritän pitää vielä jalaat maas. (Paitti tietysti silloon, ku polijen polokupyörällä.)

Mainokset

Työperäänen sairaus

Mä epäälen sairastuneheni työperääsesti. Työmaalla on omistajapariskunta ollu flunssas ja tällä viikolla toinen vakinaasista työntekijööstä. Nyt mulla on kurkku kipiä, mä yskin ja präiskin (=aivastelen) ja nokka vuotaa.

Mä ehkä saatoon vähä eresauttaa sitä, ku tänään on ollu oikeen komia päivä ja ajattelin harrastaa hyötyliikuntaa. Lähärin polokupyörällä viemähän siskoonflikan syntymäpäivälahajaa postihin. Sillä reissulla kurkku tuli kipiäksi, ku kotomatkalla oli kylymä vastatuuli. En ollu eres mihinää puolipukees, vaan mulla oli kyllä pitkähiaanen paita ja takkiki yllä, mutta siitä huolimata ny karvasteloo (= kirvelee) kurkkua. No, jonsei kuumet nouse (niin ku ei yleensä nouse), niin meen huomenna tartuttamahan toisen vakinaasen työntekijän ja työharijoottelijan ja liuran asiakkahia… Jotaki kertonee mun olosta se, jotta minä, joka inhuan hunajaa, oon jo sitäki ottanu.

Eileen mulla sitä vastoon oli tosi hauska päivä. Siskoonpoika ja vaimonsa pitävät yhtöhööset 50-vuotispileet parin viikon päästä ja mä sain omasta mielestäni aiva mahtavan irean niin korttihin ku lahajahanki. Korttitarvikkehia mulla on monta loorallista, mutta justihin sellaasia ei luonnollisestikkaa löytyny, mitä olsin ny tarvinnu. Niimpä niitä piti lähtiä aiva kaupungista asti hakemahan, ku sielä on lähin askartelutarvikeliike. Samalla reissulla hajettihin myöski lahaja – tai osa siitä, osan oon jo hankkinu aiemmin. Vielä puuttuu yks juttu, mutta sen mä saan luultavasti hankittua huomenna töistä.

Kummpoika oli morsmaikkunsa kans kotonansa tämän viikonlopun. Sillä oli eileen syntymäpäivä ja kun se harrastaa viskejä, niin hajettihin viskipullo lahajaksi. Minä suurena viskiasiantuntijana valittin sen, mihinä oli komeen pullo. 😀 Ehtoopäivällä käytihin kakkukaffeella. Tää on ny siis aiva yhtä juhulaa.

Tänä aamuna alakasin askartelemahan sitä korttia ja kasaamahan lahajaa. Sen puuttuvan osan takia en saanu sitä vielä valamihiksi asti. Mutta hauskaa mulla oli. Tuollaanen värkkääminen on tosi mukavaa silloon, ku tietää tarkasti, mitä haluaa antaa, mutta jos pitää väkisin keksiä, niin silloon lahajasta – ja sen hankkimisestaki – puuttuu hauskuus. 

Jotaki sentäs

Häät oli niin hieno kokemus, jotta niitten jäläkihin on tuntunu, jottei mikää oo enää sen arvoosta, jotta tänne pitääs kirijoottaa. Mutta jos ny jotaki eres.

Eileen meinasin jo jotaki kirijoottaa, mutta kumma kuinka se työtöönki päivä hupenoo ihan yhtä nopiaa ku työpäiväki. Jokaanen ”vapaapäivä” on ollu enämmän ja vähemmän täynnä asiootten hoitoa.

Viimme viikolla käytettihin mun auto huollos. Siitä piti säätää käsijarru, ku se ei olsi sellaasnansa menny katsastuksesta läpi ja vähä jotaki muutaki pientä sille tehtihin. Sinne holahti kolomen päivän nettopalakka…

Viikonloppuna varasin netin kautta katsastusaijan tälle viikolle. Aikamoiset hintaerot, täytyy sanua. Mä maksoon 34,90 ja kallehin oli 60,-.

Eileen mä yllätin itteni – ja varmahan isännänki – lähtemällä sen kans kuntosalille heti aamusta. Pienillä painoolla tein, ku en eres muista, koska oon viimmeeksi käyny. Kyllä mä silti sain itteni kipiäksi.

Päivällä oli se katsastus. Vähä jännitti, menöökö se läpi. Mietiin, jotta jos se bensan haju johtuu jostaki sellaasesta, joka vaikuttaa päästööhin. Ja varsinki siinä kohtaa kattelin tarkkahan hallin puolelle, ku katsastaja pattasteli auton alla ja pyysi toisenki katsastusmiehen sinne kattomahan. Ajattelin, jotta nyt lasahti ja sieltä löytyy jotaki tosi ikävää. Turha huoli, leima tuli ja taas saa vuoren ajella.

Käytihin samalla reissulla kirijastos, ku lukeminen oli jo hetken ollu lopus enkä muka oo töitten jäläkihin jaksanu enää lähtiä uutta hakemahan.

Kirijaston jäläkihin poikettihin vielä Marilynihin kaffeelle ja teelle. Ihime! Yleensä isäntä käy sielä naapurin isännän kans ja mua vierähän korkeentaan ABC:lle, jos sinnekkää.

Tänään mietiin johonaki vaihees päivää, jotta koskahan se tutkintotoristus mahtaa oikeen tulla. Tutkintotoimikunnan kokous oli viikko sitte. Posti oli tuonu sen tänään!

Meinasin heti laittaa stipendihakemuksen matkahan, ku sielä oli kaavake joukos, mutta jostaki syystä ne tahtoo tietää mun tuloni tutkintua ereltävältä aijalta. Niimpä mä jourun vielä hetken orottelemahan, jotta saan viimmeesimmän tilinauhan.

Oikiastansa nyt vasta tuntuu, jotta koulu on loppu ku toristus on käres. Toisaalta tuntuu taas, jotta koulun loppumisesta on pieni ikuusuus ja kaikki sielä opittu on haihtunu ku pieru Saharahan.

Olis se ny kiva, jos tuolle paperille olis vielä sen verran käyttyä, jotta sen avulla sais uuren työn. Mutta ei ny oikeen lupaavalta näytä. Tänään oli yks paikka tuola saran kilometrin pääs, mutta sieläki olis pitäny osata osakeyhtiön tilinpäätös. Ei tartte hakia. Eikä muutenkaa tuollaasen matkan päästä ennen ku työkkäristä määrätähän. 

Askelmerkkien hakua

Nyt, ku oon töis saanu pääasias laskuttaa viimmeeset kolome päivää, niin en ollu eileen ehtoolla niin kuolemanväsyny ku oon pruukannu (= tavannut) olla.

Niimpä mä vihiroon ja viimmeen ajoon ähkyni läpitte ja me käytihin lavatanssiis harijoottelemas vähä askelehia. Melekeen heti tuli valssia ku pääsimmä perille ja mekös lähärimmä sitä kokeelemahan. Kyllä ne askelehet sieltä tuli, vaikka emmä ny tierä, onko se oikeen tanssimista, ku kaks puujalakaasta köpöttelöö huonosti luistavalla laattialla.

Mulla oli lisäksi jaloos ne kengät, jokka meinaan laittaa häihin. Halusin testata, kuinka niillä pystyy olemahan, ku en monehen vuotehen oo pitäny korkkokenkiä ja nuo sattuu olemahan kaikkista korkiakantaasimmat, jokka mulla on. Oli silikkaa murhaa laittaa ne jalakoohin. 😀

Mutta tanttu (= mekko) on ny lyhennetty niitten mukahan. Aion ratkaasta ongelman hankkimalla päkiäpohojalliset ja ottamalla häihin vaihtokengät joukkohon. Ei sitte loppuehtoosta oo niin enää väliä, vaikka pitääs vähä tantun helemoja kannatella tai vaikkei kengät enää passaasikkaa muuhun asuhun.

Mä kuvittelin, jotta tanssipaikalla vois ehtoon mittahan tulla kylymä, mutta sielä oli sisällä ku saunas. Onneksi sielä oli kaikki yhtä hikisiä ku meki. Jokku jopa hikisempiäki. Yhyrelläki miehellä oli vaaliat kesähousut ja näki, kuinka sen oli hiki valunu selekää pitki niin, jotta sen oli pairanselekämyksen lisäksi housukki märijät 😀

Mutta kyllä oli ilo kattella niitä, jokka osaa oikiasti tanssia. Enkä tarkoota ny fuskun tanssijoota. Mun mielestä esimerkiksi niitten humpan tanssiminen muistuttaa enämmän parimarssia, jota me mentihin yläasteen iltamis (niillä oli joku oma nimensäkki, jota en ny muista), ku ei osattu tanssia. (Anteeksi kauhiasti, jos loukkaan jotakuta fuskaajaa. Tämon vain tällääsen tanssitairottoman, vanhan täti-ihimisen mielipiret.)

Tositanssijat tunnistaa myös kengistä. Niillä on järkeviä tanssikenkiä, jopa lenkkarityyppisiä. Mun kenkien ei ollu tarkootuskaa olla järkevät, ne on hankittu komian tähäre.

Kolome ja puoli tuntia jaksettihin, sitte oli jo isännänki jalaat kipiänä. Ja pääsimmä toki lähtemähän ennen pahinta ruuhkaa, ku lähärimmä vähä etuaijas.

Kotia tultihin nuoruusaikojen kemureissuja (= tanssimatkoja) muistellen – krillin kautta. 😀 Pyysin pienet ranskalaaset ja ihimettelin, jotta minkähänmoiset ne isoot olis ollu, ku ei isännän avustuksellakaa saatu eres nuota pieniä syöryksi. Evähät oli siis runsahanpuolohooset.

Kotona oltihin joskus puoli kaharen mais. Nukahtamisesta ei oo mitää mielikuvaa. En oo tainnu saara päätäkää tyynyhyn ku oon jo verelly hirsiä. Tosin heräsin sitte jo seittemän mais selekäkipuhun ja orastavahan päänsärkyhyn. (Alakohoolilla ei ollu osuutta asiahan.)

Sen verran hikoolin eileen ehtoolla, jotta aamulla painoon puoli kilua vähemmän ku erellisaamuna. Nyt tuo paino on sen verran alle 70 kilua, jotta tohorin sanua, jotta muutama kilo on lähteny. Lähtöpainoksi lasken sen 75, mitä puntari näytti enimmillänsä. Mä en oo mitenkää erityysesti yrittäny tiputtaa painua, mutta koulu ja tuo työ on kuluttanu sen verran, jotta sitä on itteksensä ja hilijoollensa lähteny. Varmasti silläki on ollu vaikutuksensa, ku joulun jäläkihin päätimmä, jotta täs huushollis loppuu ny pullan ja keksien mässytys. Vieläki toki on kymmenkunta kilua liikaa. Isäntä sen sijahan on oikeen tosisnansa purottanu painuansa, siltä on lähteny 11 kilua. Niillä on kuntosalikaverin kans tavoottehet seuraavalle salikäynnille: isännän pitää painaa alle 100 kg ja treenikaverin muistaakseni 93.

Ku isäntä nousi kahareksan mais, mä pääsin vaihtamahan petivaattehia. Nyt en saanu niitä tuuletettua, ku aamusta tihuutti vettä.

Käytihin kaupas hakemas ruokavärkkiä. Isännän toivehena oli saara kaalivelliä. Kaalit oli kaikki niin jumalattoman kokoosia, jotta seki, minkä otin, painoo yli 2 kilua. Tokihan se oli uutta kaalia, jotta se oli vielä harvaa ja hötööstä. Mutta kaharella kattilalla piti keittää, jotta sai kaikki sopimahan. Nyt meillä syörähän siis kaalivelliä koko viikon. Jääkaapin oven ku aukaasoo, niin sieltä tulevasta lemahroksesta ei tuu ensimmääsenä mielehen ruoka… Varokaa kaikki, jokka asutta meistä nähären tuulen alapuolella!

Ruaan jäläkihin laitoon lakanat koneehin ja ku aurinkoki alakas paistamahan, niin sain ne pihalle kuivamahan.

Olin kauppareissulla ostanu kansion puhetta varte. Tuunaalin sitä vähä ja sitte päätin vielä kerran kokeella tuota tulostimen putsaamista, jotta saisin sen puheenki tulostettua sinne kansiohon. Olin sitä varte ostanu viis arkkia komiaa, hopianfäristä tulostuspaperiaki. Tulostin oli ny yhteestyöhaluusempi ja teki meleko hyvää jäläkiä. Paitti jotta kahtehen paperihin se sylykääsi ylimäärääsen musteläikän. Onneksi oli viis paperia, ku puheen pituus on kolome arkkia. Sain ne kaks sivua tulostettua uurestansa.

Ehtoopäivän ja ehtoon oonki sitte vain nautiskellu ihanasta ilimasta ja istunu pihalla ottamas valohoitua. Tänään on tuntunu kesältä!

Valavottihin juhannusta

Tuli valavottua juhannusta, vaikkei ollu tarkootus. Viivi oli nimittään koko aaton vähä vaisu eikä sille maistunu oikeen ruokakaa. Häntäki oli surkiasti koipien välis. Mä ajattelin, jotta sillä on emäntää ikävä.

Ehtoon mittahan sen vatta alakoo mouruamahan siihen mallihin, jotta vattavaivojahan sillä raukalla oli, mutta tällä kertaa sillä ei ollu vattalääkkehiä joukos.

Käytin sitä vähä väliä pihalla ja yhyrellä kerralla se lairunsi ku lammas ja veteli heiniä suuhunsa niin jotta maiskutus vain kuuluu. Arvelin, jotta se yrittää helepottaa oluansa.

Siinä me sitte vistattihin erestakaasi tuvan ja pihan väliä, ku joskus puolen yön mais mahasta kuuluu sellaanenki kruplutus, jotta mä ajattelin parahaksi lähtiä Viivin kans lenkille. Eihän se sille ollu kivaa, ku maha kramppas, mutta se ei pasko muuta ku lenkillä, joten kattoon viisahammaksi vain käyttää sitä kävelyllä. Ja tulihan se kakka lopulta. Kotopihas se kyökkäs (= yökkäsi) vielä nelijä kertaa.

Kello oli puoli yks yöllä, ku päästihin tupahan. Jäin vielä istumahan keittiön rappusille koira sylis ja kuuntelin, vieläkö mahas myllää. Kahtehen asti me kuunneltihin sitä krupinaa ja kummanki silimät alakoo lupsahrella.

Siinä vaihees Viivi päätti, jotta nyt mennähän nukkumahan. Mä yritin saara sitä vielä käymähän pihalla, mutta se ei enää suostunu tulemahan. Istuu vain pukuhuonehen laattialla ja silimät painuu aiva väkisin kiinni. Ja kun mä vain yritin houkutella sitä pihalle, niin se teki mielipitehensä seleväksi ja painuu makuukamarihin sängyn päälle.

Mun ei auttanu ku kerätä siivouskomerosta rättiä joukkohoni ja toivua, jotta ei enää tulsi mitää yllätyksiä kummastakaa päästä.

Viivi kömpii perinteesesti mun peiton alle ja polovien mutkahan nukkumahan. Eikä yöllä sitte onneksi tarvinnu herätä siivuamahan.

Mutta lyhkääseksihän se yö jäi ku kahareksalta jo heräsimmä. Tarijosin taas ruokaa Viiville, mutta ei kelevannu. Niimpä me lähärimmä lenkille, kun mä sain aamupalani syötyä. (Mulle kyllä maistuu.)

Viivi oli selevästi kumminki jo paremmas kunnos, ku häntäki jo heiluu eikä ollu tiukasti koipien välis. Silti lenkillä tuli yllätyspuklu, mutta ei näyttäny menua haittaavan.

Kotia tultua maistuu vähä ruokaki, mutta ei vielä tavallisehen tapahan. Ehtoopäivällä velii haki koiran hoitohonsa ja mä menin trimmerin kans heilumahan tien vierehen. Huomasin nimittään siinä lenkiltä tulles, jotta on pääsny heinä kasvamahan luvattoman pitkäksi ojan varres.

Ehtoolla vasta käytihin juhannussaunas. Saunan jäläkihin alakoo ramaasta (= väsyttää) niin, jotta olin jo yhyreltätoista petis.

Viireltä heräsin ku selekä alakoo taas vaivaamahan. Sen kuus tuntia se antaa nukkua rauhas, mutta millää en olsi viittiny vielä siihen aikahan nousta. Yritin kattella maharollisimman kivuttoman asennon ja löysinki vissihin, koska heräsin seuraavan kerran seittemältä. Isäntä jäi vielä nukkumahan, kun mä nousin.

Ensimmääseksi mä keräsin hantuukit pois naulakoosta ja laitoon puhtahat tilalle. Käytetyt laitoon heti pyykkikoneehin, jotta saan sitte vain napsahuttaa sen päälle, ku isäntäki on heränny.

Ehtoopäivällä piti lähtiä käymähän kaupas, jotta sain eväsvärkkiä ittelleni.

Loppupäivä on menny lähinnä oleelles. Oon taas keriinny vähä rauhoottua färittelemähän, oon lukenu ja kutonu ja kattonu telekkaria.

Nyt orottelen lottoarvonnan tuloksia. Toivon tietysti, jotta sieltä tulis sen verran apuja, jottei koko aikaa tarttisi miettiä rahaa. Meni taas vähä tiukoolle, ku oomma kumpiki hussannu (= tuhlannut) enämmän ku olis ollu varaa. Isäntä osti autohonsa renkahat ja maksoo flikan työnä aitavärkit. Mä oon maksanu vasta toisen puolen silimälasiista ja loppu pitää tietysti maksaa, kun ne hakoo. Sitte ostin sen häätantun. Nyt pitää taas hetken pärijätä vähä vähemmällä.

Apocalyptica!

Eileen oli vihiroon ja viimmeen se monta kuukautta orotettu keikka: Apocalyptica plays Metallica by four cellos.

Koko viikon on jännityksellä seuraaltu sääkarttoja ja vielä eileenki lupas justihin konsertin alakamisaikahan vettä. Oli nimittään puhet, jotta meemmä (velii, isäntä ja minä) polokupyörillä siskoonpoijan ja hänen vaimonsa työ aloottelemahan ja jatkamma siitä porukalla konserttihin. Siskoonpoijalta tuli vielä kutsu, jotta alootetahan ruokaalulla klo 18.30. Mä lupasin olla kuskina, jos oikeen alakaa vettä ryösäämähän. Koko päivän keräs piliviä, mutta ku ei kuutehen mennes ollu tullu vettä, niin lähärimmä pyörillä.

Mä en tierä, huurattiko velii ja isäntä vain mua vai oliko ne tosisnansa, kun ne meinas, jotta mä ajoon lujaa. Mulla on kumminki vain yli 60 vuotta vanha mummuska ja niillä on kummallaki vaihrepyörät. Taisivat vain piruuttaa mua.

Meitä orotti siskoonpoijan työnä herkulliset kototekooset lohkopernat, hirvenlihasta tehty pulled beef ja salaatti. Söin aiva silimät väärinpuolin, ku oli niin hyvää! Viiniä, siireriä ja oluttaki olis ollu tarijolla, mutta mä olin niin täynnä, jottei teheny mieli.

Puoli yhyreksän mais lähärettihin ajelemahan konserttipaikkaa kohti. Olin arvannu, jotta väkiä on, mutta en ollu osannu kuvitellakkaa, jotta sielä oli puolen kilometrin jono jo, ku mentihin. Sujuvasti se kuitenki siitä eteni ja päästihin paikoollemma hyvis aijoon ennen konsertin alakamista. Katsomo oli täynnä, lisäpaikat oli käytös ja nurmikollaki istuu porukkaa.

Konsertti oli osa Apocalyptican 20-vuotisjuhulakiertuetta. Ensimmäänen setti soitettihin pelekillä selloolla ja just samoolla sovituksilla ku heirän ensimmääsellä levyllänsä.

Mä olin ihan lumoutunu siitä intensiteetistä, melekeen hypnoottisuuresta, mitä se esitys mulle tarijos. Ihaalin heirän taituansa, miten he selevästi tekivät musiikkia intohimolla ja hallittivat soittimensa niin täysin, jotta sillä voi leikkiä ja soittaa vaikka selijän takana. Enkä voinu millää käsittää, miten pystyy yhtä aikaa moshaamahan ja soittamahan silti ihan oikeen. 😀

Toisehen settihin tuli rummut mukahan. Se toi tietysti lisää poweria esityksehen, mutta jotenki tuntuu, jotta sellot jäi vähä toiseksi. Tykkäsin melekeen enämmän niistä alakupuolen kappalehista iliman rumpuja.

Arvasinki, jotta encorehen on jätetty se kappale, mitä kaikkista eniten orotin – Nothing else matters. Se hilijensi katsomon täysin – vain räjähyttääksensä sen huikeesihin aplooriihin.

Tämä oli sellaanen ”vain kerran elämäs” -tilaasuus. Tuollaasia mekaluokan pänriä ei tänne useen – jos enää koskaa – saara. Ajattelinki, jotta mitähän Apocalyptican poijat mahtoo tuumata ku ne tuli tällääsehen käpykylähän, mihinä ei oo yhtää mitää. Toki esiintymispaikka joen rannas on kaunis ja Mannerheim-oopperan kulissit oli vaikuttavat. Mutta muuten tuollaanen ympäri mailmaa kiertävä pänri, joka on tottunu isoohin, näyttävihin lavoohin ja valtavihin yleesömäärihin. Miltä siinä kohtaa tuntuu tuppukylän 1500 katsojaa? 😀 No, meirän onni, jotta Musiikkijuhulat pystyy heirät tänne kustantamahan.

Konsertin jäläkihin oli melekeen sanatoon olo, mutta kaikin tykkäsimmä.

Velii ilimootti pois lähties, jotta kierretähän vielä Krouvin kautta ja hän tarijuaa yhyret kaikille. Ilimeesesti moni muuki tuli konsertin jäläkihin yksille, koska sieläki sai jonottaa tiskille pääsyä eteesestä asti. Oli varmasti Krouvillekki hyvä ehtoo.

Siinä vaihees, kun me saimma juomat, oli istumapaikat paarin puolelta menny. Menimmä toiselle puolelle, mihinkä suureksi harmiksemma kuuluu karaoke. Aikamoinen vastakohta verrattuna erellisehen musiikkielämyksehen. Justihin sen yhyren juoman verran sitä kesti, muttei olsi yhtää enämpää viittiny kuunnella. Vaikka me ei osata kukaa laulaa, niin sen takia – tai ehkä justihin siksi – sitä tuntoo niin suunnatoonta myötähäpiää ku joutuu kuuntelemahan toisia laulutairottomia.

Kotona olimma vähä puoli yhyren jäläkihin. Ja säästyttihin muuten siltä vesisatehelta. Pyörän mittarihin tuli tasan 11 km.

Olin vielä niin kierroksilla, jotten olsi malttanu mennä maata, mutta järki sanoo, jotta niin on kumminki viisahin teherä.

Aamulla heräsin seittemältä. Sää oli aurinkoonen ja päätin aamupalan jäläkihin mennä vähä perkaamahan kukkapenkkiä. Tein pätkis, ku oli niin lämpöönen, jottei tuntunu olla hyvältä kovin kauaa aurinkopaistehes. Ensi kukkapenkki, sitte tuvan kivijalaan vierusta ja vielä pallohortessan juuri.

Melekeen pisti vihakseni, ku ajattelin, jotta ensi sitä lämpööstä kesää orottaa ku kuuta nousevaa ja kun se tuloo, niin ei muka jaksa teherä mitää. Koskahan olis sellaanen aika ja sovelias sää, jotta mullaki olis virtaa? 😦

Työtön, työtön, työtön

No, eihän se ny oo mikää uutinen. Työtöönhän mä oon ollu jo yli kaks vuotta. Kouluaikana työttömyys ei vain tuntunu niin työttömyyreltä. Jos ymmärrättä, mitä yritän sanua.

Heräsin seittemän aikoohin ja totesin, jotta ku sää näyttää komialta, niin tänään käynki polokupyörällä ruokakaupas heti aamusta. Kovin isoja ostoksia ei pyörän korihin saa mahtumahan, mutta käy sitte vaikka vähä useemmin. Tuloo liikuntapuoli hoirettua siinä samalla.

Kotia tullesnani nappasin postin loorasta ja hämmästys oli suuri, ku sielä oli jo se korijattu toristus orottamas! Skannasin ne heti työkkäriä varte. Tosin en saanu lähetettyä niitä oma asiointi -sivun kautta vaan pistin sähköpostina kirijaamohon.

Sen jäläkihin soitin sinne silimälasiliikkeehin ja kysyyn, jotta vieläkö kerkiää sangat vaihtaa. Ei keriinny, oli lähetetty jo etehenpäin. No, ei voi mitää. Täytyy tyytyä niihin, mikkä tuli valituksi.

Sitte laitoon päivärahahakemuksen matkahan. Eilisehen loppuu kulukorvaus, jota maksettihin opiskelujen aijalta. Päivärahapäätöski oli tehty vain siihen asti ja ne piti hakia ny pois.

Otin eileen koululla muutaman kuvan ku oltihin kakkukaffeella. Meinasin, jotta laitan ne sähköpostilla kurssikaveriille, mutta eipä enää pääsnykkää sen enämpää sinne ku koulun sivuullekkaa. Meille sanottihin, jotta tunnukset on voimmas pari viikkua koulun päättymisestä. Ilimeesesti me oltihin niin rasittava porukka, jotta meistä haluttihin erohon heti eikä hetken päästä. Onneksi kerkesin eileen napata sieltä taltehen vielä viimmeeset kurssiaineestot. Mutta nyt mulla ei oo kenenkää yhteystietoja.

Päivällä mulle soitettihin työkkäristä. Olivat saanehet mun toristukseni ja palakkatukiosastolle oli tullu työnantajan tukihakemus. Varmistivat, jotta mä oon halukas menöhön töihin ja jotta on erellytykset saara palakkatukia. Tosin siinä tuli vähä sellaanen pieni takapakki: työnantaja on ajatellu saavansa 50% palakasta, mutta nyt näyttääs siltä, jotta saa vain 30%. Kuulemma omaehtoonen opiskelu katkaasi sen pitkäaikaastyöttömyyren enkä kuulu enää siihen 50-prosenttisesti korvattavihin. Jos olis ollu työkkärin määräämä koulutus, niin se ei olsi vaikuttanu. Saas nähärä, kaatuuko työtarijous tuohon 20 prosenttihin.

Sen jäläkihin mä meinasin tilata uuren verokortin, ku mä sain aikoonansa sellaasen, mihinkä veroprosentiksi oli merkitty 2,5. En oo pitäny kiirusta uuren hankkimisella, ku ei töistäkää oo ollu tietua. Kassa vei joka tapaukses 26,5% ja Kela viöö 20%. Mutta emmä vissihin osannu sitä laskelmaa teherä oikeen, ku ei se tarijonnu mulle veroprosentiksi ku 5,5. pitää käyrä verotoimistos laskettamas, niin ei ainakaa mee niin pahoon mättähäsehen.

Emmä sitte palijo muuta ookkaa saanu tänään aikahan.