Kyllä vanhaki ihiminen osaa olla tyhymä!

Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.

Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.

Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.

Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.

Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.

Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.

Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.

Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.

Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.

Advertisement

Tyky-päivä

Sain joku aika takaperin kutsun Tyky-päivähän. En nykyyseltä, vaan tulevalta työnantajaltani. Mun piti oikeen varmistaa, jotta onkahan tää ny tosiaan tarkootettu mulle ku ei työkää oo vielä alakanu, mutta kyllä se kuulemma oli.

Olin kauhian jännittyny, mutta samalla innoosnani päästesnäni tutustumahan samalla kertaa kaikkihin uusihin työkaveriihin. Niimpä mä suuntasin eileen puoli kahareksitoista keilahallille. Sielä oli jo melekeen kaikki muut paikalla vaikka mäki luulin olevani hyvis aijoon.

Mä totesin niille, jotta tästä voi tulla sellaanen tahatoon huumorinumero, kun oon tasan kerran kokeellu keilaamista joskus vuosia sitte. En sentäs päästäny pallua karkaamahan väärähän suuntahan, mutta ei se silti totellu mua ja menny sinne mihinkä mä olsin tahtonu. 😂 Onneksi mä en ota ittiäni enää ihan joka asias niin vakavasti, niin tuumasin vain, jotta jonkuhan pitää aina olla se huonoon. Tunti keilattihin ja tänään se tuntuu persposkis… Keilaamisen jäläkihin suunnattihin Wanhalle Pankille syömähän (entinen Nordea, siitä nimi).

Sen jäläkihin siirryttihin uurelle toimistolle valamistelemahan avajaasia. Viereesestä kaffilasta sai hakia firman piikkihin tarijottavaa. Itte otin teetä ja prinsessakakkua. Kolomantena yrityksenä samoos tiloos on kauneushoitola ja Pankkikulman (entinen Op, siitä nimi) liiketilojen avajaaset oli nyt näitten kaikkien kolomen yrityksen yhteeset.

Vielä ennen kolomelta alakavia avajaasia kilisteltihin kuohuviinillä oman porukan kesken. (Huomaattako – mä puhun jo omasta porukasta…) Olin torella yllättyny, jotta ihimisiä tuli käymähän niin runsahasti. Osansa siinä oli varmahan komialla ilimalla.

Tilitoimiston porukka oli makkara- ja mehuvastaavina ja alakoholittoman kuohujuoman tarijuajina. Jos me oikeen räknättihin, niin makkaraa meni 300 kpl. (25 pakettia, 12 makkaraa paketis.) Mäki sielä olin välillä krillin ääres.

Seittemältä ehtoolla lähärettihin vielä Erkin Haussille, mihinkä osa porukasta oli jo lähteny aikaasemmin valamistelemahan ehtooruokaalua, jonka pomo oli teheny. Hyvää oli!

Olin kotona vasta likempänä kymmentä ehtoolla. Ja ku olin omalla autolla liikentehes, niin sitä kuohujuomaa lukuhunottamatta pysyyn nollalinijalla ja silti mulla on tänään ollu maharotoon väsy. Totesin kyllä, jotta tuollaanen sosiaalisuuren määrä on introvertille aikamoinen enerkiasyöppöö, joten siitä varmahan tuo väsymyski kertoo.

Hauskaa oli muuten se, jotta myöhemmin ehtoolla selevis, jotta nämä kaks naista, joitten kans olin samalla raralla keilaamas, ovat sattumalta samoja, jokka tuloo olemahan mun työkaverit täs uurella konttorilla. 🙂

Työhaastattelus aikoonansa puhuttihin vähä siihen mallihin, jotta aloottaasin ensi naapurikaupungis parin kuukauren perehrytyksellä, mutta nyt pomo meinas, jottei se oo niin kivehen kirijootettu, vaan voin päästä muutaman viikon perehrytyksellä, ku tännekki toimistolle on saatu henkilöötä, jokka pystyy mua tarvittaes jeesimähän.

Pomo murehtii, jotta oonko mä enää ollenkaa halukas tulemahan heille nyt, ku oon nähäny, kuinka hullua porukkaa heillä on. 😆 Mun mielestä se oli normaalin hullua ja hervotoonta. Heillä on ollu melekoonen rutistus ja tarvittivat irtiottua.

Ittiäni jäi vaivaamahan, jotta mitähän ne musta ajatteli. Kun ne ny päivän katteli mua, niin mahtookahan joku tulla siihen tuloksehen, jottemmä passaakkaa joukkohon. Tai tuntuuko jostakusta, jotteivät haluaasi työskennellä mun kans.

Sielä oli itte asias monta uutta työntekijää. Yks oli aloottanu tällä viikolla ja kaks aloottaa vakinaasena harijoottelujensa jäläkihin. Lisäksi avajaasis piipahti yks, joka aloottaa kans maanantaina täs uurella toimistolla, mutta hän ei voinu jäärä piremmäksi aikaa.

Oon aika lailla ottanu loman kannalta näitä lomapäiviäni. Nollannu vanhaa ja ollu ajattelemata uutta. Eileesen jäläkihin uus työ alakaa kuitenki jo tuntua torellisemmalta varsinki ku sielä puhuttihin jo tulevista työtehtävistäki. Palakoosta kuitenki alootetahan, koska se on tutuun ja turvallisin alootus niin mulle ku varmasti heillekki.

Koeajo

Ku isäntä lähti aamulla (sähkö)pyöräälemähän salille, niin mä rupesin pesemähän olohuonehen klasia. Laiskuuksisnani pesin vain uluko- ja sisäpinnat. Syytä olis varmahan ollu pestä väliistäki, ku kärpääset ja maantietomu tuntuu pääsevän joka paikkahan.

Sain justihin klasinpesuvehkehet pestyä pois, ku pomo soitti ja pyysi käymähän työmaalla, ku sillä oli jonku palakasta kysyttävää. Päätin lähtiä Ilonan kans koeajolle. (Siis se mun pyöräni on Helkama Ilona.)

Täytyy sanua, jotta lesta (= satula) siinä on ainaki päin per…ttä. Vanhas pyöräs oli palijo mukavampi istua. Ja tuntuu, jotta vanha pyörä oli köykääsempi polokia. Siihen saattoo tietysti osaltansa vaikuttaa se, jotta tie oli satehen ja routimisen takia pehemoonen. Emmä pikitiellä havaannu, oliko se ny niin raskas. Ja olihan se mukavaa ajella, ku ei mistää kuulunu kilinää eikä kolinaa eikä lesta naraannu eikä kettingit ja kappa pitänehet mitää krohinaa.

Kotia tultua söin ja päätin viihryttää ittiäni hetken virkkaamalla ja kattomalla telekkarista jotaki hömppää.

Loma!

Tänään mulla oli viimmeenen työpäivä vanhas työpaikas. Eikä eres kokonaanen työpäivä. Mulla oli reilut viis tuntia tehtynä sisälle ja otin ne pois – tai ainaki melekeen. Meni pari tuntia hyväntekevääsyytehen, mutta eipä tuo haittaa.

Mä oon ny yrittäny parahani mukahan eresauttaa, jotta asiat sujuus jatkoski. Lupauruun olemahan töis vaikka sinne toukokuun loppuhun asti, mutta työnantaja halus, jotta pirän lomat pois. Ei haittaa sekää.

Yllättävää oli, jotta lähties pomo toivotti tervetulleheksi takaasi, jos ei uus työ nappaakkaa. Mun piti oikeen vielä varmistaa, jotta olsinko mä tosiaanki tervetullu takaasi vielä tämänki jäläkihin. Kuulemma olsin. 😮 Kysyy se toki senki, jotta saako soittaa, jos tuloo kysyttävää. Saa soittaa, ku oon kerran vielä taloon kirijoolla ens kuun loppuhun asti. Uurelta työmaalta en taira enää keherata vastaalla. 😄

Kyllä vähä piti viruttaa (= huuhdella) silimiä suolavetellä ku kaikki ihanat työkaverit ja molemmat harijoottelijat tuli vuoronperähän halaamahan. Ei meistä silti kukaa toivottavasti mihinkää katua. Sielä on hyviä tyyppiä, loistavia työkaveria. Sen yritin sanua niille, vaikka meinas mennä siinä kohtaa ihan itkuksi. Nelijäs ja puoles vuores työkaveriista tuloo tosi tärkeetä, varsinki ku oltihin mun mielestäni hyvin yhtehen sopiva porukka. Niitä mahtavia, osaavia ja huumorintajuusia naisia tuloo varmasti ikävä. Laitoon heti feispuukis kaveripyynnöt, jotta saa eres sitä kautta vähä kuulumisia. Oon niin huono soittelemahan, jotta sitä tuskin tuloo tehtyä, jonsei tuu mitää oikiaa asiaa.

Tällä lomalla pitää ny pärijätä sitte ens kesähän asti. Hyvin se ainaki alakas. Kerkesin käyrä tunnin päiväkävelyllä ja ku tulin sieltä aiva nääntynehenä, niin isäntä vei mun syömähän. Ja nyt on saunoottu ja toivottavasti tästä alakaa vähitellen rentoutumahan. Joku stressinpurkautumisreaktio tais tulla, ku heitti tuos syömisen jäläkihin pään kipiäksi. Mutta Buranalla se talttuu, ku otti aijoos.

Pyörien päältä jalakapatikkahan

Isäntä pesi tomut pois mun polokupyörästä ja rasvas kettingit niin jotta mä pääsin aloottamahan pyöräälykauren. Se jäiki sitte oletettua lyhkääsemmäksi.

Nelijän kilometrin kohoralla mojahti (= räjähti) takakummi ja matka jatkuu jalakapelillä vastahakoosta pyörää lykäten. En tutkinu sen kummemmin, lähtikö rengas vantehelta vai puhkesko se.

Joitaki vuosia takaperin olin pitkällä lenkillä ja silloonki mojahti takarengas. Sillä kertaa se lähti vantehelta. Ja olin melekeen kymmenen kilometrin pääs kotua. Isäntä oli vielä töis eikä vastannu puhelimehen, ku yritin sille soittaa, jotta hakis mun sieltä tien päältä.

Lähärin lampsimahan kotua kohti. En ollu varustautunu kävelemähän. Mulla oli palleriinat (= balleriinat) palijahis jaloos ja muutaman kilometrin jäläkihin mahtavat rakot kantapäis. Tänään mulla onneksi oli lenkkarit jalaas eikä tullu rakkoja. Sääki oli niin hieno, jottei eres pahemmin harmittanu.

Isäntä on potenu jo jonku aikaa sähköpyöräkuumetta. Mulla ei sellaasta oo, mutta ajattelin, jotta jospa tuon äiteen vanhan Kresentin (= Cresentin) siirtääs vaikka eläkkeelle. Sillä ku on ikää liki 70 vuotta ja siinä alakaa olla jo vähä muutaki kremppaa. Pitää harkita, jos mentääs isännän kans ynnä ja yhtenä potkimahan polokupyörien renkahia.

Oliskahan se ny suurinpiirteen siinä

Tuli vähä sellaanen tunne tänään ku pyöräälin töihin. Pakkaasta oli nelisen astetta. Pipon alla ja toppatakin sisällä tuli hiki, mutta sormia paleli, vaikka mulla oli kintahat käres. Samoon reisihin oli kylymä.

Sitte ku pääsi työmaalle, niin hiki vain virtas selekää pitki ja kaikista päällysvaattehista kuoriintumisehen meni kohtuuttoman palijo aikaa.

Sitäpaitti oon ylittäny keväällä asettamani kilometritavoottehen yli kaharellasaralla kilometrillä. Mittaris oli tänään kotia tulles 822 km.

Toisaalta loppuviikosta on luvattu lämpenevää, niin eihän sitä tierä, jos vielä yrittääs koroottaa tuota lukemaa eres 850 kilometrihin.

Niin – ja mun vajaat seittemänkymmentävuotias Kresenttiniki (= Crescent) alakaa olla aika huonos hapes. Hyvä pyörä se on ollu, mutta en oo ihan varma, haukkuuko hintaansa vierä sitä huoltohon. Siihen tulis torennäköösesti aika isoo remontti, jos sen laittaas oikeen kunnolla kuntohon.

Polokuumet lyö useen varsinki liikkeelle lähties tyhyjää ja nyt se on alaannu vapaalla säksättämähän ku niittokones. Mun nykyynen elopainoki on selevästi sille liikaa, ku lestasta (= satulasta) oli katkennu jousi. Tunsin kyllä joskus pyöräällesnäni ku joku napsahti lestan alla, mutta tänään vasta hokasin, jotta sielä roikkuu yks jousi, joka oli vain toisesta päästä kii. Yhtä hyvää lestaakaa ei taira enää saara. Ku katteloo nykyysiä lestamallia, niin nehän on ihan päin prsettä.

Vähä kaikemmoista, muttei kumminkaa palijo mitää

Otsikko kertoo, mitä mä oon viikolloppuna teheny. En mitää suururakkaa oo jaksanu, mutta vähä kumminki jotaki.

Kolomas haravoontikerta eileen. Enää ei puis oo kovin palijo lehtiä, mutta syreenipuskat on vielä melekeen täyres leheres. Samoon pajuaita ja Terijoen salavat pitää vielä leheristänsä kii. Pitäköhöt mun puolestani. Mä haravootten sitte taas, ku on haravootavaa ja sitte ku mua sattuu huvittamahan (ja on hyvä sää).

Lakanat on vaihrettu ja pesty. Pyykkiä oon pesny muutenki, niin ku melekeen joka pyhä.

Makuukamarin klasin pesin ja vaihroon karteekit (= ikkunaverhot). Verhoja sovitellesnani totesin, jotta mun pitää (joskus) lyhentää muutamia verhoja, jotta niitä voi käyttää makuukamariski.

Tänään olin reipas ja polokaasin pyörällä kirijastohon ja kauppahan.

Ollahan nukuttu pitkiä öitä, mikä varmahan osaltansa on auttanu, jotta oon saanu aikaaseksi teherä jotaki.

Mutta oon mä keriinny olla laiskanaki: oon lukenu, färitelly, teheny ristisanatehtäviä ja oompa keriinny istua telekkarin ääres kutimellaki. Ihan hyvä viikolloppu siis. Jaksaa huomenna taas uurella innolla (?) töihin.

Tätä kirijootellesnani tuli WordPressiltä onnittelut, ku oon kuulemma rekisteröötyny tänne jo 12 vuotta sitte. 😮

Happy Anniversary with WordPress.com!

You registered on WordPress.com 12 years ago.

Thanks for flying with us. Keep up the good blogging.

Mihinkä se katos?

Kesä. Se katos äkkiä. Nyt on parina aamuna töihin lähties ollu vain viitisen astetta lämmintä. Ja yöllä mittari on kävääsny alle kolomes astehes. Ei oo ollu yhtää liikaa, vaikka on ollu panta pääs ja hanskat käres. Itte asias on pitäny pistää hanskat kätehen töistä tulleski. Oon kulukenu vielä pyörällä, ku ei oo pimiää eikä liukasta eikä vettäkää oo ryösänny ihan kaatamalla. Ja sitäpaitti mun pyöräälytavoottehesta (600 km) puuttuu vielä parikymmentä kilometriä.

Aamukaffettunnin – tai siis mulla teetauon – lopus havaattin, jotta jotaki muutaki on karonnu, nimittään puolet poskihampahasta. Jälijellä oli kolo ja terävät reunat. Mutta mihinkä se hammas katos – ja koska? Ei mun leivän joukos ainakaa tuntunu mitää kovaa enkä aamulla hampahia pestes havaannu, jotta olis ollu tavallista vähemmän pestävää. Ihan mysteeri!

No, ei muuta ku paussin jäläkihin puhelin kourahan ja tilaamahan uutta hammasta. ”Kaikki linjamme ovat juuri nyt varattuja”. Tietysti. Jätin soittopyynnön, vaikka arvelin, jotta tuskin soitetahan takaasi. Mutta hätinä sain puhelimen pois kärestäni, ku jo soitettihin. Sain peruutusaijan heti varttia vaille yhyreksitoista. Ja oliki supernopia ja täysin kivutoon käynti. Jos ny hammaslääkärikäynti voi olla miellyttävä, niin tämä oli sitä. Ja niin oli sekä hammaslääkäri että -hoitajaki miellyttäviä. Olimpa onnellinen, ku polokaasin takaasi työmaalle uuren hampahani kans. Oikeen pitää antaa kehuja, ku teekoo yllätti näin positiivisesti. Kiitos!

Ensimmäänen viikko töis

Mulla oli niin pehemiä lasku töihin ku olla ja voi. Raija oli teheny kaikki viimmeesen päälle eikä mulle ollu jääny juuri mitää rästitöitä. Jotaki pientä, jokka sain selevitettyä heleposti.

Oon pääsny heti ihan oikiahan työrytmihin iliman, jotta mun olis tarvinnu huhtua (= huhtoa) ku surenpesän suulla. Kerkesin alootella sitä tilinpäätöstäki. Ja yhtä toista kirijanpitua.

Mutta silti mun oli perijantaiehtoolla niin takki tyhyjä, jotten jaksanu eres toimittaa (= puhua) mitää. Jotaki stressiä tuo työ vissihin kumminki aiheuttaa, koskapa lomalla nukuttujen pitkien unien sijasta oon palannu taas pätkäöihin. Herään jopa kolome kertaa yös ja viimmeenen kerta on useen tuos viiren jäläkihin ja siitä ei sitte enää oikeen ”uskalla” nukahataa. Vahtii vain kellua ihan niin ku ei se muka herättääsi, jos sattuus nukahtamahan.

Eileen nukuun pitkähän ja mulla oli sen verran virtaa, jotta ruaan jäläkihin sain patistettua itteni marijapuskihin. Ne tuli ny niin tyhyjäksi ku suinki. Raakilehet jätettihin vielä kypsymähän vispipuurovärkiiksi ja puskasta päin syötäviksi. Muut pistettihin pakkaasehen orottamahan mehustamista.

Sen jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ennen saunaa. Ehtoolla torettihin, jotta sama se on mehustaa ne heti ku kerran on luvattu hyvää säätäki. Meillä mehustamo nimittään on pihalla: kaasukrillin keittolevyllä on mehut keitelty jo monena vuonna. Ei tuu sotkua tupahan eikä tupa kuumene.

Piti vain polokaasta ensi kaupalle hakemahan sokuria. Vähä pruukaan pistää keittovaihees mehuhun sokuria, vaikka laitanki mehut pakkaasehen.

Kaupasta tultua mä rupesin keittämähän ruokaa ja isäntä rupes keittämähän mehua. Se meirän mehut on keittäny jo monena vuonna. Muutaman kerran kävin nuon niinku muoron vuoksi kurkkimas maijahan, mutta muun aijan oon istunu virkkuuksella telekkarin ääres.

Pyykkiäkää ei ollu ku yks konehellinen tälle päivää, ku pesin lakanat jo eileen. Nyt mehut on jähtymäs ja huomenna pistän ne tölökkiihin ja pakkaasehen. Vähä vajaat 50 litraa oli marijoja ja mehua tuli varmahan sellaaset 15 – 16 litraa.

Loman loppu

Eileen meillä oli vähä sellaanen ikävämpi päivä. Siskoon miniän äiteen hautajaaset. Meinattihin mennä vain kirkkohon ja hauralle, mutta siskoonpoika vissihin luki meirän ajatukset ja tuli komentamahan meiräkki muistotilaasuutehen.

Pappi oli kyllä ottanu hyvin kopin niistä asioosta, mitä hänelle oli Leenasta kerrottu. Ja tykästyyn myös siihen, mitenkä hän otti muistotilaasuures kontaktia saattoväkehen. Torella lämminhenkinen tilaasuus ja kappalaanen oli justihin oikialla alalla.

Tosin mun meinas aiva syrän särkyä (ihan kirijaamellisesti tuli syrämmehen kipiää), ku halasin varalapsenlastani (siis siskoonpoijan flikkaa). Itkettihin siinä kaulatusten pitkän aikaa. Lopuuksi, ku sain jotaki sanottua, niin totesin, jotta nyt sulla ei oo enää mummaa. On vain tälläänen kelevotoon varamumma, joka on ihan yltiöhuono pitämähän yhteyttä. Sanoon kumminki, jotta meillä on aina hänelle ovet auki – ja puhelinki, vaikka itte oon huono soittamahan. Flikka vain tuumas, jotta niin hänki on.

Hautajaasten jäläkihin käytihin kotona vaihtamas vaattehet ja lähärettihin kaupoolle. Isäntä tartti sirkkelinterän ja mä lähärin muuten vain aikani kuluksi, ku vettä ryösäs kaatamalla. Meinasin, jotta ostan sen uuren pyörän mittarin, mistä oon haaveellu. Tarijolla oli samallaasia mittaria ku mitä mulla ny on. Ja sitte langatoon mittari, josta olin haaveellu. Haaveheksi jäiki. Hinta oli liki nelijäkymppiä. Sehän on arvokkaheet ku mun 70 vuotta vanha Cresenttini!

On ollu torella ihanaa ja rentouttavaa olla lomalla. Tervehenä. Tää on oikiasti tuntunukki lomalta. Tosi pitkältä sellaaselta. Eivät oo kertaakaa eres soittanehet työmaalta. Velii tuumaski, jotta ”sä et oo enää korvaamatoon”. Ja hyvä niin! Ei kukaa saa olla korvaamatoon. Ikänä ei tierä, mitä tapahtuu ja on hyvä, jos joku toinen pystyy ottamahan työt hoitaaksensa.

Nyt mua jo vähä hirvittää töihin paluu, ku tuntuu, jotta oon ollu niin totaalisen lomalla, jotta on varmasti vaikia päästä heti siihen tempohon, mitä työt erellyttää. Sielä on alakuviikosta palakat, 12. päivähän mennes pitääs saara alv-ajot ja sitte pitääs heti ruveta teköhön tilinpäätöstä.

Mutta eikähän se siitä jollaki lailla taas alakaa sujumahan. Kunhan ei vain heti ensimmääseksi tulsi jotaki aikaa vievää ylimääräästä takkua selevitettäväksi.

Kävääsin pienen pyörälenkin, ku yritän kuitenki päästä eres viitehensatahan kilometrihin tänä kesänä, mieluusti kuutehensatahan. Nyt on vähä yli 450 kasas. Huomenna ajattelin pitää lepopäivän vaikka olis minkämoinen keli.

Nyt mä oon täälä ihan Hannibal Lecterinä, ku vahasin ensi parta- ja viiksikarvoja pois ja pistin joululahajaksi saamani maskin naamalle. Naurattaas, mutta ei passaa nauraa tai naama(ri) putuaa. (Onko mulla oikiasti nuon eriparia silimät? On vissihin. Onneksi en itte niitä näje tai ne alakaas häirittemähän.)