Vaihretahan oikeen urakalla

Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.

Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.

Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.

Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.

Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.

Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)

Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.

Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.

Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.

Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.

Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.

Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.

Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?

Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.

Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.

Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.

Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.

Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣

Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…

Advertisement

Lähti lapasesta…

… ja päätyy vaatekaappihin. Nimittään meirän eilinen kaupunkireissu. Nelijä kauppaa ja kahareksan uutta vaatetta.

Ensimmääsestä kaupasta ei löytyny mitää, mutta seuraavasta yks, toisesta kaks ja viimmeesestä jo viis! 😮 Olin jo aikaasemmista vaatekauppareissuusta lannistunehena melekeen keriinny luopua toivosta, mutta vihiroonki löytyy jotaki ”mun näkööstä”. Saanko esitellä:

En muista, koska oon viimmeeksi käyny Wipperis, mutta se oli jo mun kauppisaikana olemas – siis 70-luvulla. Mä oon johonaki vaihees luullu, jotta liike on lopetettu, mutta vielä vain omistaja jaksaa näköjään sitä pyörittää. Hatunnosto! Ja oompa iloonen, jotta tuli poikettua. En pitäny yhtää kallihina, ku maksoon viirestä vaatekappalehesta yhtehensä 129,70 eurua.

Tuo Momentista ostettu Oliivinfärinen pitkä tunika oli puolestansa niin kallis, jotta sielua kirpaasi, mutta mä kerkesin sovittaa sitä ennen ku kysyyn hintaa. Siinä vaihees olin jo ihastunu siihen ja ku siitä luvattihin vielä 20 pinnaa pois, niin en voinu jättää ottamata.

Kuvien färit on vähä mitä sattuu. Musta paita ei näytä mustalta eikä oliivinveheriäänen oliivinveheriääseltä. Ja housukuva on ihan tärähtäny, niin ku kuvaajaki. Mutta kyllähän te ny tierättä; mustat perushousut, mihinä on runsahasti joustua.

Kokohaitariki oli vaattehesta riippuen M- XXL.

Siipivihalaasia tuvan täyreltä!

Ei oo matkustettu naapurikaupunkia kauemmas, mutta rahaa on palanu ku ulukomaanreissuhun.

Mä oon nimittään jo kauan haaveellu uuresta ruokaaluryhymästä, ku vanha on niin kovin kolhiintunu. Löyrettihin eileen mieluunen ja sattuu olemahan Pohjanmaan Kalustehen tuotantua puolehen hintahan. Silti hintaa jäi vielä palan matkaa toista tonnia. Ja sitä joutuu orottelemahan pari kuukautta, ku puutavara kuulemma tuloo Ukrainasta. Onneksi ei oo mikää hätä sen kans. Jouretahan kyllä orotella. Eikä onneksi tarvinnu vielä maksaa ku käsiraha ja loput sitte, kun sen saa hakia. Kerkiää saara tilin ja ehkä toisenki vielä ennen sitä.

Seuraavaksi suunnistimma pakastinkaupoolle. Ostettihin pikkuunen arkkupakastin. On siinä varmahan 50 – 60 litraa enämmän tilaa ku nykyyses pakastimes. Ei oo vielä laitettu sitä paikoollensa, ku on hypäätty vielä tämäki päivä hussaamas (= tuhlaamassa).

Ensi ajeltihin turistimatkalle Ylistaron Halpa-Aittahan, ku siitä oon kuullu palijo juttuja ja oon viimmeeksi käyny joskus kakarana. Tavaraa sielä on ihan älyttömästi, mutta ei ne oikeen oo ”mun näköösiä”. En eres sovittanu mitää. Pari pyjamaa ostin. Toisen ittelleni ja toisen jo joululahajaksi flikalle. 😀

Ylistarosta ajeltihin Seinäjoen Ireaparkkihin tarkootuksena vaatekauppamaratooni. Hmmm…. mihinkä ne kaikki mun kokooset ja näkööset vaattehet on karonnu? Jos mä tykästyyn johonki, niin koot loppuu ämmähän tai pairalla oli mittaa sen verran ku mun kikkiliiviillä (= rintaliiveillä). En taaskaa eres sovittanu mitää.

Mutta ku ny liiviistä tuli puhet, niin poikkesimpa sitte aluusvaatekauppahanki. Ja löysinki liivit, mutta, mutta…. totesin isännälle, jotta empä mee enää toiste. Kerranki ylipalaveltihin niin, jotta ku astuun ovesta sisälle, en keriinny eres kattelemahan mitää, ku tultihin jo kysymähän, voisko olla avuksi. Ku sanoon, jotta liiviä tulin kattelemahan, niin kysyttihin, jotta oonko aikaasemmin ostanu heirän tuotteetansa. Ja kun en ollu, niin mua tyyrättihin (= ohjattiin) kirunkyyttiä (= kiireesti) sovituskoppihin mittojen ottohon. Ja sinne mä sitte jäin.

Mulle tuotihin liivit sovitettavaksi eikä eres kysytty, mitä mä haluan. No joo, ne oli ehkä sellaaset, jokka olisin voinu ittekki valita, mutta olis se ollu kiva ihan kattella vähä vaihtoehtoja. Varmahan toi mulle kallehimmat liivit, mikkä liikkeestä löytyy. 😂 Se oli kokemuksena niin pöllämystyttävä, jotta totesin, jotta sai olla ensimmäänen ja viimmeenen kerta, ku sinne meen. Kaiken lisäksi havaattin vasta sielä sovituskopis, jotta kainalot on ajelemata. Kyllä hävetti.

Ku pääsin sieltä pihalle, niin kello tais olla jo pian kolome ehtoopäivällä ja isäntä oli ihan nääntymäs näläkähän. Käytihin Momentos syömäs. Sielä on hyvä ruoka ja niin jumalattomat annokset, jotta se on ainaki meikälääsen kohoralla ihan ruaan haaskaamista, ku ei millää jaksa syörä kaikkia, vaikka oonki hyvin harijootellu ja pystyn yleensä uskomattomihin suorituksihin.

Ruaan jäläkihin käytihin vielä Clas Ohlsonilla hakemas parit säilytyslaatikot pakastimehen. Ajatuksen tasolla olis tarkootus, jotta olis vähä yhyrenmoiset ruaat yhyres looras eikä kaikki arkun pohojalla sikin sokin. Saas nähärä, onnistuuko toteutus…

Kotia tultua kattoomma hetken telekkaria ja kumpiki simahti tuolihinsa. Totesin, jotta nyt on viisaheet lähtiä pyöräälemähän, jotta pysyy hereellä. Tuli joku sellaanen 14 km lenkki.

Ku tulin kotia, niin yläkerrasta kuuluu imurin ääni. Ihimettelin, jotta kuinka isäntä nyt on innostunu siivuamahan. Mutta se siivos lähinnä yhtä olohuonehen nurkkaa. Sieltä ku puski siipivihalaasia (= lentomuurahaisia) kattolistan alta aiva mustanansa. Sitä en ymmärrä, mistä ne oli saanu päähänsä tukkia tupahan. Mutta ei siinä palijo muu auttanu ku sitä mukaa imaasta ne imurin kitahan, ku niitä sieltä listan alta tupsahteli.

Hain pyykit narulta ja kävääsin samalla kattomas muurahaastilantehen tuvan ulukopuolelta. Sielähän niitä vilaji vaikka kuinka palijo niin maas ku tuvan seinäski. Onneksi olin tuonu Raidin muurahaasmyrkkyä ja sitä niille tarijoolin. Näyttiki olevan melekoosen tehokasta. Pysähtyyvät oikiastansa niille sijoollensa ja tipahtelivat siitä sitte maahan. Ikänähän niitä ei saa kokonansa hävitettyä vaikka mitä tekis, mutta jos eres vähä vähenisivät.

Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suuntasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

40 vuotta

Käytihin eileen shoppaalemas: maalia ja vinyylilankkua. Niihin jo meni melekeen viissataa. Vielä pitää ostaa patteri- ja klasimaalia ja listat.

Lisäksi isäntä halus uuren rikkaimurin. Se kustansi reilut 250,-. Tietää taas, minkä takia huomenna polokaasoo työmaalle…

Kauppareissulta tultua mä jämährin telekkarin äärehen kutimen kans enkä saanu mitää aikaaseksi koko päivänä. Ehtoolla tuumasin isännälle, jotta voisin kattua Euroviisut, jos pysyn hereellä. Seki kattoo siihen asti, ku alaattihin antamahan pisteetä. Lupasin kertua aamulla, kuinka käytihin. Kerroon, jotta Rasmus tuli viirenneksi. Häntäpäästä. Mun oma suosikki, Ruotti, tuli toiseksi.

Yöllä, ennen viisujen loppumista voin hetkellisesti huonosti. Maha tuli älyttömän kipiäksi ja piti käyrä oksentamas. Syytä en tierä. Mulle aina joskus isköö tuollaasin kohtauksia. Useen näin viikonloppuusin. En tierä, ilimoottaako kroppa, jotta on tullu taas syötyä liikaa ja vääränmoista.

Mutta ei sovi tuo valavominenkaa enää vanhalle ihimiselle. Meinas olla takkuunen aamu ja koko päivä on taas menny vain hoinaalles. Konehellisen pesin pyykkiä ja keitin kalasoppaa. Siinä mun tämän päivän saavutukset.

Isäntä on istuttanu pernat (= perunat) ja ku kasvimaahan jäi tilaa, niin se muisti, jotta mä keräsin viimme syksynä kesäkukista siemeniä. Se kävi kylyvämäs neki. Plus synttärilahajaksi Raijalta saarut kaks pussillista ruiskaunokin siemeniä. En tierä, kuinka niitä toisia oli eres saanu myirä, ku lajikkehen nimi oli Black Boy…

Ihan yhtä kalasia päivä on ollu ku nelijäkymmentä vuotta sitte ku meirät vihiittihin. Voihan sitä hääpäivää viettää kai näinki rattoosasti? (Juhulistettihin me toki sitä vähä tänään ja syötihin pakastimesta jäätelön loppu pois. 😂)

Tämä pukuhuone on ollu tällääsnänsä melekeen sen saman 40 vuotta. Ei ny aiva, mutta 36 vuotta kumminki. Ja kyllä näköö, jotta on jo korkia aika teheräkki jotain.

Aina jää se ihan ensimmäänen ”ennen”-kuva ottamata. Täs on jo komerot hävitetty ja listoja irrooteltu.

Kuvan ottamisen jäläkihin on seiniä kittaaltu ja hiottu. Tai siis isäntä on. Mä en oo teheny muuta ku vähä siivoollu moskia ja tomuja.

Isännän työvaatenurkka sielä oli vielä kuvaa otettaes tyhyjäämätä, ku en tienny, mihinkä se haluaa ne pistää, jotta se itte ne löytää tarvittaes.

Ny, ku tuolta on ne komerot puriittu (= purettu) pois, niin mä pyöriin sielä hämmästynehenä, jotta onko meillä oikiasti näin isoo pukuhuone! Ku kaapit on ollu paikoollansa, niin tuos pyykkikonehen ja kuivausrummun eres on ollu vain kapia käytävä.

Ihan vain huviksensa

Tänä aamuna mun lenkkeelyputkeni katkes. Säätierootus lupas vettä ja ku se näytti pitävän paikkansa, niin en viittiny lähtiä tuonne kurakkohon.

Raijan äiteen hautajaaset oli tänään ihan perheen kesken. Laitoon kumminki Raijalle viestin, jotta ajattelen heitä. 💔

Lenkkeelyn sijahan rupesin käymähän läpi yhtä kerääntynyttä paperikasaa ja prässäsin valamihit jämälankasukat.

Ku isäntä tuli salilta, päätettihin lähtiä ”ulos syömähän” ja samalla ihan vain huviksensa Halapa-Hallihin. Tai oli mulla mieles, jotta jos löytyys jotaki ”kivaa” tai tarpehellista.

Oltihin vissihin vähä näläkääsiä jo kaupas, ku kätehen tarttuu lähinnä hyväskää. No, ostin mä sentäs tiskipuluveria ja reororantin. 😂 Mutta vaattehia mulle ei enää vissihin kukaa valamista.

Mentihin Wanhalle Asemalle syömähän. Isäntä ei ollu käyny sielä koskaa aikaasemmin. Mä olin keriinny jo kehua, jotta sielä on aina hyvät ruaat. Ei ollu tänään. Soosi ja perunat oli käsitelty vissihin hajuvetellä, ku maistuuvat niin kummalta. ”Kaaliloota” ei vastannu meirän käsitystä kaaliloorasta sen enämpää maun ku koostumuksenkaa puolesta. Ainuat hyvät oli lihamureke ja jäläkiruoka. Maha tuli silti täytehen, mutta nyt ei kyllä tartte tovihin mennä.

Pois lähties tuli kauppiksen aikaanen luokkakaveri miehensä ja toisen pariskunnan kans oves vastahan. Naureskelivat, jotta ku aina vain näin kaupungilla nähärähän.

Poikettihin vielä viikonlopun ruokaostokset lähikaupasta. Ku maha oli täynnä, niin ei tarttunu mitää heräteostoksia joukkohon eikä olsi teheny mieli eres niitä ostoslistalla olevia. Ei yhtää huvittanu ajatella syömistä.

Kotia tultua isäntä päätti kokeella, saisko mönkijällä lykittyä jäätä ja sohojua pois pihasta ennen ku tuloo pakkaaset. Mä ilimootin mässähtäväni telekkarin äärehen. Ja niin kans tein. Istuun ja kuroon niin kauan ku isäntä tuli tupahan. Sitten vasta muistin, jotta mulla on päivän aviisiki vielä lukemata. Sen äärestä siirryynki sitte tänne konehelle.

Homespää!

Viimme yö meni vähä harakoolle, ku jostaki syystä en meinannu saara unen päästä kiinni ja sitte ku vihiroonki kaharen mais nukahrin, niin heräsin vielä pari kertaa ennen ku nousin vähä ennen seittemää. Isäntä oli jo jalakeella.

Aamupalan jäläkihin mä keräsin hantuukit pois ja vaihroon puhtahat tilalle. Ku isäntä lähti salille, mä suuntasin lenkille. Vielä oli jonku verran jäisiä paikkoja, jotta nastat oli ihan hyvät.

Lenkiltä tultuani pistin pyykkiä koneehin ja pesaasin olohuonehen klasit. Oli vain sen verran vilipoonen tuuli, jotta oikeen tuli käsivarsihin kylymä.

Isäntä tuli mun pesu-urakan aikana kotia ja eherootti, jotta lähäretähän käymähän Ireaparkis. Mua ei muuten tarvinnu kovin kauaa houkutella… Painuun suihkuhun, syötihin eilistä nakkisoppaa ja sitte orottelin vielä, jotta pyykkikones lopettaa ja saan pyykit narulle. Ensimmäästä kertaa pihanarulle tänä keväänä. Tai no – terassille vain, ku osa lintujen ruokinta-astioosta on ripustettu pyykkirenkkuhun (= pyykinkuivausteline). Ei arvaa sinne vierä pyykkiä. Niis vois olla ”terveesiä” linnuulta.

Sitte päästihin lähtemähän Ireaparkkihin. Paitti, jottei päästykää. Olin justihin vetämäs takkia ylleni ku kuulin, jotta puhelin soi. Mun parturi sieltä soitteli, jotta oonko unohtanu, jotta mulla oli aika kahareltatoista. (Kello oli 10 yli.) Voi ny he****tti! En ollu unohtanu, mutta olin kuvitellu, jotta se aika on huomenna. Mulla oli jo aikaasemmin siitä pieni epävarmuus, ku en ollu kirijoottanu sitä mihinkää ylähä (ku kyllähän mä ny sen muistan…) ja meinasin, jotta mun pitää varmistaa vielä Elinalta, mutta se vain jäi ja mä ajattelin, jotta kyllä se varmahan oli tiistaina.

Onni onnettomuures, jottei oltu keriitty vielä lähtiä, mutta olin kumminki jo lähtövalamihina. Myöhästyyn 20 minuuttia ja tietysti myöhästytin Elinanki aikataulua. Kyllä pisti vihakseni ku oon tullu tällääseksi homespääksi!

Kotia tultua mun teki mieli teetä ja ”jotaki hyvää” mitä meiltä nyt ei sattunehesta syystä löytyny. Eherootin isännälle, jotta jos ny kumminki lähärettääs sinne Ireaparkkihin – eres kaffeelle, ku en muutakaa asiaa keksiny. Kyllä me kierreltihin kauppoja, mutta ei mun tarttunu käteheni ku pötkä valakoosta Tobleronea ja suihkukeeli. Isäntä osti pari pikeepaitaa. Käytihin Hannas ja Kertus herkuttelemas ja suunnattihin takaasi kotia.

Nyt muuten saa sitte jännittää, jotta osuuko tällä kertaa korona-arpa kohoralle. Elina oli viimme viikolla teheny positiivisen testin ja oli joutunu perumahan loppuviikon asiakkahat. Hän käytti vielä sitä tehokkahampaa maskia varmuuren vuoksi, mutta mulla ei ollu maskia. Ei kuulemma ollu ollu mitenkää erityysen kipiä, mutta ääni oli vielä painuksis.

Sininen on uus harmaa

Mä kuulkaas yllätin itteni! Mä luulin jo, jotta mun autokuumet meni ohi, mutta niin vain käytihin, jotta viimme viikonloppuna lähärettihin ”renkahia potkimahan” vaikka mua ei olsi oikiastansa eres huvittanu. Isäntä kumminki oli menos joka tapaukses kaupungille, niin tuumasin, jotta käyrähän ny sitte kattomas.

Mulla ei ollu mitää mielikuvaa, minkämoista autua mä haluaasin. Paitti sen verran olin netis kattellu, jotta olin määritelly hintahaitarin oli ja sellaaset toivehet, jotta olis ollu vain yhyrellä omistajalla ja ajettu alle 100 000 km. Isännällä puolestansa oli selevät sävelet: automaatti ja maharollisesti hypriiri. Mähän totesin heti, jotta minen opi ikänä ajamahan automaatilla, ku oon nelijäkymmentä vuotta veivannu vaihrekeppiä.

No, mentihin siihen samahan liikkeehin, mistä Gorilla on aikoonansa meille muuttanu. Nuori, asialtaanen myijä tuli heti meitä palavelemahan ja esitteli pari vaihtoehtua. Myijä kysyy, kumpiko kiinnostaas enämmän. Totesin, jotta järki sanoo toista ja mieli toista. (En keherannu sanua, jotta syrän…)

Käytihin koeajolla kumpaasellaki. Isäntä ajoo, koska minen halunnu siinä kohtaa ruveta opettelemahan automaattia. Enkä ollu erelleenkää innostunu koko automaattiajatuksesta. Myijä kävi vastaavasti kruisaalemas Gorillalla.

No, ensiksi me ajeltihin pikku Variksella (Yariksella), joka tuntuu apukuskin paikaltaki mopoautolta. (Vaikken oo ikänä mopoauton kyytis ollukkaa.)

Seuraavaksi tehtihin sama lenkki Nauriksella (Auriksella). Ja taas apukuskin paikalta saatoon toreta, mikä ero on autolla ja autolla. Jessus, ku mä tiesin jo heti sen koeajon jäläkihin, jotta minoon löytäny autoni. 😍 Ja se oli se, mikä mua kiinnosti enämmän jo alakaappäälle (= alun alkaen).

Myijä tykästyy puolestansa harmaaselekähän ja lupas siitä vaihros enämmän ku ennen koeajua. Totes, jotta on helemi ikääseksensä, mutta justihin sen iän (17 v.) takia voi olla vaikia myirä. Jotta sille löytyy ostaja sitte, ku se kävelöö liikkeehin ja käy koeajolla ja huomaa, kuinka hyvä se on. Hyvin se mua palaveli koko 17 vuotta ja toivon, jotta se saa omistajan, joka osaa sitä arvostaa jo jota se jaksaa palavella vielä monia vuosia ja kilometriä.

Mutta me tehtihin kaupat Nauriksesta ja nyt sininen on uus harmaa. Ja auto nuoreni kymmenellä vuorella. (En tierä, mistä kaupasta sais kuskille kymmenen vuoren nuorennoksen.)

Se oli melekeen heräteostos, mutta samalla mä tunsin hyvin vahavasti, jotta oon tekemäs hyvän päätöksen. Kotia tultua verettihin vähä henkiä ja sitte lähärin ensimmääselle koeajolle. Isäntä tuli tohorittamahan (= rohkaisemaan).

Mähän ihastuun heti ensimmäästen kilometrien aikana automaattihin. Ja ohojauksehen! Minen ollu tajunnukkaa, kuinka kankia Gorillan ohojaus oli, ku ei oo ollu vertaalukohtaa. Nauris totteloo niin kevyesti rattia, jotta tuntuu melekeen ku se menis ajatuksen voimmalla.

Oon ny vajaan viikon sillä opetellu ja ehkä mä johonaki vaihees opin sen kans vähä rohkiemmaksiki. Nyt mä vielä jännitän ja oon varovaanen niin kaasun ku jarrunki kans. Selekäytimes on kumminki vielä se, kuinka Gorilla lähti heleposti luistelemahan, ku siinä oli vanhat ja kovettunehet renkahat.

Yhyren kerran oon kesken ajon töpänny ja yritin vaihtaa vaihretta. Onneksi ei ollu ketää takana, niin sain rauhas hölömööllä. Sen jäläkihin oon kyllä muistanu pitää käret ratilla enkä oo yrittäny enää kattella vaihrekeppiä…

Kertaakaa ei oo tullu mitää katumusta eikä oo harmittanu eres velaan tekeminen.

Nyt on ollu niin suttuusia säitä, jotten oo saanu siitä vielä kuvaa. Niimpä mä varaastin tuon kuvan sen myinti-ilimootuksesta. Gorillan kuva on sentäs omista arkistoosta vuorelta 2014.

Vanha harmaaselkä
Sininen Nauris

Kesäloma

Ihan oli mukava lomapäivä. Heräsin vasta puoli kahareksan aikoohin ja vartin yli kahareksan olin vielä yövaattehis, vilikaasin kellua ja totesin isännälle, jotta ”Hah, toiset on ollu jo vartin töis.” Tuntuu hävittömän hyvältä olla arkipäivänä vapaalla!

Isäntä meni yhyreksäksi salille. Mä rupesin kirijoottelemahan joulukorttia. Tänä vuonna ei teheny sarijatyötä, vaan jokahinen kortti on erilaanen.

Ku sain kortit kirijootettua, menin laittamahan linnuulle evästä. Nyt on ollu niin kylymää, jotta ruokaa kuluu hyvääsesti. Ei haittaa, lintuja on niin mukava kattella. Täs on pyöriny vielä viis-kuus mustarastasta ja isäntä sanoo, jotta niitten porukoos hengaaloo yks tavallinenki rastas. Punatulukkuki oli jo tulos ruokinnalle, mutta se pelijästyy ku mä kurvasin yllättäen nurkan takaa näkyvihin.

Ku isäntä tuli salilta, lähärettihin kaupungille. Mulla oli tavoottehena löytää flikalle kaulahuivilangat. Oli nimittään joululahajatoivehena muhkia tuubihuivi. En oo vielä keriinny aloottamahan, jotten tierä, toteutuuko toive.

Ja – yllätys, yllätys! – isännän toivehesta käytihin Piikis syömäs.. Sitte ajeltihin Prismahan ja lastattihin kärryt täytehen ruokaa ja leipomatarvikkehia.

Kotia tultua piti hetken hengähtää ennen ku alakasin lanttulooran tekohon. Muuta en tälle päivälle suunnitellukkaa, koska mulla oli ehtoolla kansalaasopiston oppilasyhyristyksen jouluruokaalu. Tämä oli hyvä harijootuskierros joulua varte: ensimmäänen ähky. Mutta ku oli niin hyvää!

Ai niin – ku sielä palakintojenjaos Vuokko sanoo mulle, jotta musta on tullu isoonsiskoon näköönen, niin nyt tuola jouluruokaalus Tuula sanoo, jotta mä oon serkkuni Katriinan näköönen. 😂 Emmä sitte vissihin muistuta enää ittiäni ollenkaa.

Uuret karteekit

Eileen tuli tekstiviesti, jotta uuret karteekit (= ikkunaverhot) on valamihina ja hajettavis. No tietysti piti heti tänään ne hakia, jotta saa pestä klasit ja laittaa karteekit paikoollensa.

Samalla käytihin vähä Clas Ohlsonilla hakemas säilytystölökkiä Ota 3, maksa 2 -tarijouksesta. Joka sitte oliki vain klupilaasille, mutta tekivät mulle kortin ja sain alennuksen. Kympin säästö tuli siinä. 😊 Niin, ja sellaasen keittiölaatikkohon sopivan lokerikon ostin kans.

Keittiöhön yritettihin kattella mattua, joka menis joinki tuohon keittiön seinän ja verhojen värihin. Ihan turhaa. Harmaata, mustaa ja ruskiaa oli tarijolla. Sitä sorttia meillä on kyllä ihan riittämihin. Haluaasin tuora eres vähä färiä huushollihin.

Isäntä oli vissihin laskeskellu, jotta vois päästä samalla reissulla johonki syömähän. Niimpä se vei mun Kotipizzahan. Ei jaksettu kaikkia, piti ottaa loput evähäksi.

Kotia tultua tyhyjäsin sen keittiön koleslaatikon, mihinkä sen Ohlsonilta ostetun lokerikon ajattelin laittaa. Loppujen lopuksi sinne lootahan ei montaa tarveskalua jääny, kun nostelin niitä kolomehen kasahan: yks kasa niille, joita käytetähän jatkuvasti ja laitetahan takaasi lootahan, toinen kasa niille, joita käytetähän harvemmin (esim. piparkakkumuotti ja kaulin). Ne voi säilyttää johonaki muolla. Ja kolomas kasa sellaasille tavaroolle, joita huushollis on usiampia tai joita ei oo käytetty aikoohinkaa tai ikänä (esim. jäätelökauha). Ne meinaan pistää Feispuukin roskalavalle, jos joku tarttis.

Sitte pesin klasit ja laitoon verhot. Jokku pinnat piti pestä kolomehenki kertahan, ennen ku kehtasin sanua pesneheni niitä. Sen kyllä totesin, jotta seuraava, joka meillä lyöö kärpääslätkällä klasihin, saa tulla itte pesemähän ne jälijet pois! 🤬 Ja kärpäästen kuolles pörähyttämät viimmeeset suolikaasut isköö neki kiinni klasin pintahan niin, jottei meinaa millää saara niitä lähtemähän pois.

Ja ku ripustin karteekit paikoollensa, niin totesin, jotta olin mitannu ne liika lyhkääsiksi. Olis saanu olla 10-15 cm piremmät. Mutta muuten kyllä tykkään kovastikki.

Tästä ilonaiheesta huolimata mulla on takaraivos kalavanu yks ikävä asia eilisehtoosta alakaen.

Yks läheenen ihiminen on suuttunu toiselle läheeselle ihimiselle. Sanotahan, jotta kyseeset henkilöt on Suuttuja ja Tietämätöön. Ja mä oon jääny siinä ikävästi välikätehen.

Tarina alakaa jo parin vuoren takaa Tietämättömän kommentista mun Feispuukkihin. Se ei ollu kirijootettu Suuttujasta, mutta tämä oli kumminki tulukinnu sen niin ja päättäny estää Tietämättömän niin Feispuukis ku WhatsAppis ja torennäköösesti puhelukkaa ei mee perille. En tosin tierä, onko Tietämätöön eres kokeellu soittaa. Mutta WhatsAppis se on yrittäny laittaa syntymäpäivä- ym. onnitteluja ja on ihimetelly, ku ei ne näytä menevän perille.

Tietämätöön ei oo tienny tehenehensä mitää pahaa Suuttujalle, eikä sillä oo ollu eres maharollisuutta selevittää asiaa, ku Suuttuja on mitää sanomatta ihan ykspuolisesti päättäny pistää sen estohon.

Eileen Tietämätöön pyysi mua kysymähän Suuttujalta, minkä tähären hänet on estetty ja siitä se alakas pärkyämähän.

Mä yritin seliittää asiaa Suuttujalle, mutta se ei oo vastannu mulle. Mä haluaasin vain eheroottaa, jotta keskustelis Tietämättömän kans ja selevittääs väärinkäsityksen – niin ku aikuuset ihimiset teköö.

En tierä, oonko mäki jo estolistalla. Musta alakaa tuntua, jottemmä taira tuntiakkaa Suuttujaa, ku tämä ei oo eres ensimmäänen kerta ku hän suuttuu läheeselle ihimiselle ja pistää välit ykspuolisesti ja totaalisesti poikki. Ja siinäki mä oon ollu puun ja kuoren välis ku se lähti kans jostaki mun kommentista, johonka tämä toinen estetty reakootti.

Suuttuja on tosi pitkävihaanen, sillä tuo erellinen välirikko on jatkunu jo kuus vuotta. Mutta jos ei se saa sinniänsä (= sisuansa) nieltyä ja sovittua Tietämättömän kans, niin tällä kertaa en eres yritä olla molemmille lojaali, niin ku erelliskerralla, vaan valitten puoleni ja se on iliman pienintäkää epäällystä Tietämättömän puoli.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.