Nimittään kypärä! Se oli se ensimmäänen, mihinkä mä ihastuun. (Voiko kypärähän ihastua?) No, ensimmäänen minkä mä kelepuutin. Eikä ollu hinnallakaa pilattu, alle kolomekymppiä Tokmannilta. Se oli saman kokoonen ku viimmeeksi, mutta nyt me hoksattihin, jotta sielä on piponkiristysruuvi, mistä saa säärettyä sisämitan oikian kokooseksi. Jes!
Testaamahan en sitä lähteny, ku oli tarkootus tämä päivä ottaa vähä lunkimmin, jotta tauti alakaas helepottamahan ja olsin huomenna terävänä (?) töis. Mutta eihän se sitte niin mennykkää.
Mä heräsin varttia vaille viis, ku nenä oli vuoroon tukos, vuoroon vuoti. Kyllästyyn pitämähän sänkyä selijäsnäni ja nousin ylähä. Mutta ei menny kauaa ku rupes väsyttämähän. Niimpä mä oikaasin (<- kaharen istuttavalle soffalle ei eres tälläänen hukkapätkä maharu oikaasemahan) – siis tälläsin itteni soffalle maata ja nukahrinki siihen joksiki aikaa. Ylähä nousin lopuuksi vasta varttia vaille kahareksan.
Isäntä meni salille, mä lähärin asioolle. Ku isäntä tuli salilta, lähärettihin kauppahan. Sillä oli asiaa Motonettihin ja käytihin me kattelemas niitä kypäriä muoltaki ennen ku pääryttihin Tokmannille, mutta mikää muu ei sävähyttäny niin ku tämä. Eikö ookki aika sähäkkä?
Varmasti erootun liikentehes nuolla vermehillä. Kypäräs on varmemmaksi vakuureksi vielä takavaloki.
Ku tultihin kauppareissulta kotia, niin kattahrin pankkihin, jotta onko tili tullu. Ei ollu. Soitin työkaverille ja kysyyn, jotta onko niille jo maksettu toukokuun palakka. Raija ei ollu vielä kattonu, mutta se lupas selevitellä asiaa.
Hetken päästä se soitti, jotta pomo oli luullu, jotta mä laskin viimme kuus jo kaikki lomapalakakki ittelleni. No en laskenu ku huhtikuun osalta. Olsin varmahan voinukki ne laskia, mutta jostaki syystä ajattelin, jotta loput sitte tällä kuulla.
Raija kysyy, josko mä tulsin itte laskemahan sen oman palakkani, ku pomolla oli tänään kokous ja huomenna se on pois. Minähän lähärin, vaikka olis tuon kai keriinny myöhemminki laskia. Mutta olihan se kiva nähärä työkaverit vielä kerran.
Uurelle pomolle laitoon viestiä, jotta yritän ilimestyä tulospaikalle huomenna aamukahareksalta, jonsei varsin kielletä, ku kuumetta ei oo, mutta nokka vuotaa ja lisäsin vielä, jotta koronatesti näytti nekatiivista. Lupas, jotta saan mennä.
Eileen aamulla ku isäntä lähti salille, mä otin trimmerin ja menin taas vähä nurmikon reunoja ja puskien juuria putsaten.
Kotia tultua isäntä tuumas, jotta hän on vähä ajatellu, jotta kirsikkapensas saa lähtiä ja tilalle hankitahan jotaki muuta. Kirsikkapensas on ollu alakujansa puu, mutta ku ”emäpuu” kasvimaan reunas kuoli, niin siirrettihin sen poikaasista yks alaku puutarhahan ihan vain nurmikolle. Jänikset on sen leikannu melekeen joka talavi alaha, niin jotta se teki aina vain uusia sivuhaaroja ja muistutti enämmän pientä pensasta ku puuta. Eikä keriinny ikänä kasvaa kovin suureksi, saati tuottaa kirsikoota.
Sitä uutta lähärettihin sitte ynnä ja yhyres hakemahan puutarhamyymälästä ja pääryttihin kevätatsaleahan.
Kotia tultua kaivettihin kirsikka ylähä. Tuntuu, jotta sillä oli juuristo viis kertaa vahavempi ku latvusto. Otti oikeen lujahan, jotta saatihin kaks paksuunta juurta poikki.
Sitte ku meinattihin istuttaa atsalea, niin torettihin, jotta eihän meillä oo sille sopivaa multaa. Niimpä hypättihin taas autohon ja hajettihin Tokmannilta havu- ja rodomultaa ja otettihin samalla lannootetta. Isäntä sekas vielä havupuuhaketta mullan sekahan ja lopuuksi sitä laitettihin juurellekki. Kattotahan ny, kuinka kauan me saarahan me pirettyä tuo atsalea hengis.
Istutusurakan jäläkihin päätin lähtiä vielä pyöräälemähän ja siinä kohtaa se mun tyhymyys oikeen tiivistyy. Ajattelin, jotta en laita oikiaa takkia. Jotta kyllä hupparilla tarkenoo, ku pyöräälles tuloo kumminki kuuma. Joo, tuli hikiki johonaki vaihees, mutta enimmäksensä kylymä, ku tuuli puski hupparista läpi ku tyhyjää vain.
Ehtoolla alakoo sitte kurkku tulla kipiäksi ja tänä aamuna tuntuu, jotta oon nielly kaktuksen, joka on jääny kurkkuhun kiinni. Oli pakko teherä koronatesti, ku oli sovittu, jotta meemmä Raijan kans syömähän. Testi oli nekatiivinen, joten tämä on vain ihan tyhymyyttänsä hankittu vaiva.
Yleensähän sitä on sairastunu heti, ku loma alakaa. Nyt käänsin päinvastaaseksi ja päätin sairastaa näin loman lopuksi. Paitti jotta nyt ei oo varaa ruveta sairahaksi, ku ylihuomenna alakaa työt.
Oon imeskelly kurkkutaplettia, väkeviä karamälliä, syöny hunajaa, juonu kuumaa teetä, mutta eipä nuo tunnu auttavan. Ääniki kuullostaa ainaki omihin korvihin kummallisen paksulta. Täs on ny vielä huominen päivä aikaa tropata. Jospa se siitä alakaas helepottaa.
Kävääsin aamulla työmaalla. Sielä oli pari palakkajuttua, mistä pomo halus kysyä. Molemmat saatihin selevitettyä.
Mutta sitä ennen kaffiteltihin. Aijootin menoni niin, jotta koukkasin kaupasta kuivakakun joukkohoni ja toivoon, jotta saan vielä ainaki tämän kerran viettää kaffettuntia justihin näitten, tärkeeksi tullehien työkaverien kans. Keskiviikkonahan mulla tämä työsuhure loppuu ja torstaina alakaa uus.
Ruaan jäläkihin isäntä ilimootti lähtevänsä Motonettihin ja kysyy, lähärenkö mä joukkohon. Lupasin lähtiä aikani kuluksi, ku vettä satoo eikä voinu mennä pyöräälemähänkää. Käytihin Motonetis, Puuilos, Minimanis, Tokmannilla ja vielä toisellaki Tokmannilla.
Isäntä katteli jotaki tiettyä autonhoitoainetta. En eres muista, oliko pesuainetta vai vahaa. Mutta yhtäkaikki justihin sitä ei löytyny, mitä se haki. Jotaki vastaavaa kumminki.
Sitte se katteli ittellensä pyöräälykypärää. Hilu on kuulemma joka kerta kysyny salilla, mihinä sen kypärä on. 🤣 Lopuuksi se rupes ittekki miettimähän, jotta jos pyörän kans kaatuu, niin siinä kaatuu aika ylähältä, jotta päänsä saa kyllä hyvin kolhittua.
Mä oon vastustanu kypärää koko aijan, mutta ajattelin, jotta jos isäntä suostuu sellaasen laittamahan päähänsä, niin kyllä mäki. Paitti, jottei mun tarttekkaa! Siinä käytihin nimittään niin, jotta vasta viimmeeses kaupas innostuun kokeelemahan niitä päähäni ja ku oon tälläänen leuatoon ja pienipäinen, niin eipä saanukkaa leukaremmiä kiristettyä niin kiriälle ku olis tarvinnu. Remmistä loppuu säätövara. Ja pienempää kokua ei löytyny siitä mallista, minkä mä olsin kelepuuttanu.
En ny kumminkaa vielä luovuttanu sen suhteen. Kattelen, jos niitä tulis vaikka johonaki vaihees lisää. Tai jos löytyys jostaki muolta sellaanen, mikä miellyttääs silimääki.
Jos olis löytyny, niin se olis pääsny jo tänään koekäyttöhön, ku kotia tultua oli saret lakannu, niin lähärin pyöräälemähän. Piti lenkki taas suunnitella tuulen mukahan. Paitti jotta se tuuli pyörii niin, jotta oli melekeen sama, mihinkä suuntahan meni. Mutta sellaasen arviolta nelijäntoista kilometrin lenkin tein.
En tierä, kumpaako uskua: pyörän mittaria vai tuota puhelimen sovellusta. Pyörän mittari näytti vähä yli 14 km, puhelin vähä alle. Ja kotia tulles tajusin, jotta on vissihin vähä kunto parantunu ku ei enää mee niin hapoolle eikä tunnu niin vastenmieliseltä ku aluuksi. 😆 Hiki kyllä tuloo aina vain, niin jotta onkahan se kunto sittekkää mihinkää parantunu… Jotain 150 km on ny vasta mittaris. Ei varmahan tuu kovin suurta lukemaa tälle kesälle.
Ehtoopäivällä mun alakoo WhatsAppi laulaa. Ensi tuli ilimootus, jotta mun on liitetty uuren työnantajan ryhymähän. Sitte Ansku laittoo viestin, jotta hän on teheny meille kolomelle oman ryhymän, mihinkä tuloo tuohon uutehen työtehtävähän liittyvät jutut. Ja uus pomo laittoo vielä viestiä, jotta sais heirän puolestansa aloottaa jo vaikka maanantaina, jos tahtoos. Tärkiää alakaasin, mutta työsopimuslais on pykälä, joka kieltää työskentelemästä kilipaalevalle taholle niin kauan ku erellinen työsuhure on voimmas. Nyt ehtoolla oon viestitelly Raijan kans, josko keriittääs vielä näkemähän ennen ku työt alakaa. Näyttää hyvin vahavasti siltä, jotta tiistaina meemmä taas syöpööttelemähän. 🍲 Nam!
Tänään tuli 41 vuotta siitä ku isännän kans lupasimma tahtua. Ja aina vain taharotahan. Mitä ny milloonki.
Tänään isäntä tahtoo, jotta samalla ku käymmä kaupas, niin käyrähän tilaamas mun autolle huolto ja – yllätys, yllätys! – syömäs. Alootettihin sillä syömisellä. Mä sain valita: Mondeo tai ABC. Valittin Mondeon.
Sieltä kurvattihin autoliikkeehin ja saatihin huoltoaika viikon päähän maanantaille. Ja (köh, köh) ohojeet niin rengaspainevalon ku trippimittarinki nollaamisehen… Vähäkö hävetti, ku kummaskaa ei ollu vikaa vaan mä olin ollu vain yksinkertaasesti noloo (= taitamaton). Tai jo pahasti rementootunu, ku kummanki oon osannu aikaasemmin teherä…
Autoliikkeestä lähärettihin purottelemahan kohti Prismaa, mutta isännän hämmästykseksi mä halusinki vielä puutarhamyymälähän. Se nimittään viimmeeksi ihaali sielä runkolaventelia ja mä ajattelin, jotta yllätämpä sen ja ostan sen sille hääpäivälahajaksi. Isäntä ei luonnollisestikkaa muistanu hääpäivää, mutta se keksii, jotta hämpä tarijoski ruaan hääpäivän kunniaksi. 😂 Johonaki vaihees se kattoo kellonsa päivyriä ja kysyy, jotta eihän se tänään oo, eikös se oo vasta 17. päivä. – Ei, ku silloon on poijan syntymäpäivä. 😆
Ostettihin myös melekoonen määrä kesäkukkien siemeniä. Isäntä on taas jättäny niille tilaa kasvimaan reunahan.
Ruokakaupas käytihin ja kotomatkalla mä rupesin pohtimahan, jotta pitääskähän sen laventelin juurehen kumminki istuttaa jotaki, jottei se näytä niin orvoolta, ku ajattelin laittaa sen isoohin saviruukkuhun. Lantmännenilla ei ollu mitää sopivaa, mutta Tokmannilta löytyy hauskaa kaksfäristä maahumalaa. Otin kuvan aika kaukaa, ku mun mielestä se on jotenki niin hauska tuos puorin oven eres.
Mä varmistin, jotta saan Oulusta tuliaasia ja ostin ne itte. 😄
Kampaamosta ostin uuren hiusharijan, ku vanhas piikit siirottaa yks itähän ja toinen läntehen. Ja vähä sillä on nykyysin muutenki ongelmia pitää ittensä kasas. Meinaan päästää sen eläkkehelle. Hopiasamppoota kirkastamahan raitoja ja vielä hiuksihin jätettävä hoitoaine.
Meillä oli parturoonnin jäläkihin varattu pöytä Frans & Camillesta, mutta koska meillä oli tunnin verran aikaa, niin käytihin vähä kaupoos. Oon ties kuinka pitkähän kattellu uutta käsilaukkua, johona olis tarpeeksi taskuja, jotta mä saan kaikki koleheni järijestettyä niin, jottei mun tartte kipata koko pussia ylösalaasin, jos mä tartten sieltä jotaki.
Siinä flikan työmaan lähellä on laukkukauppa, mistä mä pongasin tuon kotimaisen Migantin laukun heti ensimmääseksi. Ja yllätin itteniki, ku valittin tuon beigen vaikka tarijolla olis ollu musta ja konjakinruskiaki. Siinä on kolome isua, vetoketjullista lokeroa, joittenka sisällä on vielä lisää taskuja. Eres ja takana on vetoketjulliset taskut. Niin, ja komia fooriki (= vuorikin) siinä on. Hyvin löysin kaikille tavaroolle paikan.
Sitte mä muistin, jotta mä oon puhunu uusista hanskoostaki, ku vanhat alakaa olla jo monin paikoon puhki. Löysin niistäki mieluusat. Kyllä ny kelepaa. 😆
Ai niin – flikkaki löysi ittellensä laukun ja hanskat, jotta ei ollu ollenkaa paskempi käynti siinä kaupas.
Ei se isäntä sitte malttanu orottaa mua joukkohon pyöräostoksille. Se haki oman sähköpyöränsä jo viikko sitte. Ja nys siinä on jo kuulemma vikaa. Ei lähäre moottori käyntihin niinku pitääs…
Mä pistin omani tilauksehen viimme keskiviikkona ja tänään se tuli. Täs on niistä kuva.
Miten niin ei näjy mun pyörää? Tuolahan se on isännän pyörän takana. Kahares paffilooras. Se ku on sellaanen tee-se-itte -pyörä. Tai mun kohoralla oikiastansa teetä-se-isännällä -pyörä.
Poika soitteli eileen ja kielsi eherottomasti hävittämästä meirän kummankaa vanhaa polokumasiinaa. Lupas ottaa niistä ittellensä (ikuusuus)projektin. Sovittihin, jotta mun pyöräni – äiteen peruja oleva mummuska – on sen perintöosa, ku flikalle on luvattu yhyret juomalasit, jokka on sen mielestä ainuat juomakelepooset lasit meirän huushollis. (Riihimäen Pub-olutlasit) 😂
Sain viimme vuonna syntymäpäivälahajaksi lahajakortin teatterihin ja se oli menos vanhaksi, niin nuukana ihimisenä halusin tietysti ne erellisen ostoksen jäliiltä kortille jäänehet vajaat 15 euruaki sieltä hyöryksi. Tarijonta ei ny oikeen kolahtanu, mutta pääryttihin sitte tähän:
Ei ihan osunu meirän vastaanottimien taajuurelle. Mutta tulipahan käytyä.
Käsittääkseni tämä oli samojen kirijoottajien tekemä ku oli Näytelmä joka menee pieleen. Se oli aiva loistava ja siksi ehkä orotukset oli tästäki turhan korkialla.
Teatterin jäläkihin menimmä ”säästämähän” Prisman asiakasomistajapäiville. Isäntä osti takin, minä tennarit, tulostinfäriä ja kumpiki ostimma polokupyörihin matkamittarit.
Unohrin kertua vielä eilisestä Keskisen käynnistä, jotta mitä muuta me ei sieltä saatu. Palavelua. Käytihin nimittään Keskisen Kellos kysymäs uutta remmiä mun rannekellohon.
Myijäflikka pyöritteli sitä käsisnänsä ja kävääsi vielä joltaki toiselta kysymäs, mutta ei, he ei voi auttaa, ku täs on tälläänen erikoonen kiinnitys. No ei sitte!
Tänään isännällä oli asiaa Biltemahan. Mä tälläsin itteni joukkohon. Käytihin samalla Prismas. Ja ku sielä on Kultatähti, niin kävääsin sielä kysymäs, jotta onnistuuko heillä vaihtaa hihinaa. Ei kuulemma mitää ongelmaa. Niinku ei ollukkaa.
Sain uuren remmin kellohon. Vaikka on vain halapiskello ja kultaukset kulahtanu pois, niin pysyy kumminki aijas ja ajaa asiansa. 23,- tuli remmille hintaa ja sillä mennähän taas monta vuotta.
Se erikoonen kiinnitys tarkootti tuota koristetta – siitä menöö yks kiinnike tapin ympäri eli remmihin piti teherä ylimääräänen reikä. Kultatähäres myijä ihimetteli, jotta onko mulle tosiaanki sanottu, jottei tähän saa remmiä vaihrettua. Sanoon suoraa, mihinä mulle niin sanottihin.
Tällä viikolla on pistetty tavaraa vaihtohon ihan kiitettävästi.
Keskiviikkoaamulla töihin lähties havaattin, jotta mun pyörästä on takavalo karonnu. Arvasin heti, jotta se on puronnu (= pudonnut), ku siinä oli niin noloo (= huono) kiinnityssysteemi. Onneksi ei oo vielä niin pimiää, jotta se olis välttämätöön.
Ehtoopäivällä huomasin, jotta mun puhelin on ihan pimiänä. Ei suostunu käynnistymähän niin millää. Onneksi en tarvinnu sitä enää sinä päivänä, mutta seuraavana tarttisin taas.
Kotomatkalla löysin takavalon jääntehet tästä kylätien päästä. Ovat tuonehet tähän sepeliä ja siihen ku oon pärähyttäny asvaltilta, niin valo on hypänny irti. Ja sen jäläkihin ainaki pari autua oli ajellu sen yli. Keräsin rojut taltehen ja jatkoon matkaa kotia.
Kotona laitoon puhelimen latauksehen, mutta se vain pysyy pimiänä. Ei auttanu ku lähtiä Powerihin, mistä se oli ostettu kolome vuotta sitte. Myijän mielestä se oliki jo tullu tiensä päähän. Sanoo, jotta puhelimia vaihretahan kaharen vuoren väliin. Emmä vain meinaa jatkoskaa vaihtaa ennen ku on pakko.
Myijä sai sen pakotettua vielä käyntihin, mutta mä en enää uskaltanu luottaa siihen, vaan päätin ostaa uuren. Puhelin ittesnänsä maksoo 299,-, mutta lopullinen lasku oli yli 500,-, ku saivat myityä mulle F-Securen 4 vuoreksi viirelle laitteelle. Plus kotelon + laturin pistokkehen. Ja pyysin, jotta siirtääsivät tierot vanhasta puhelimesta uutehen, jottei mun tartte itte takuta sen kans. Seki maksoo 69,-. (Eikä se F-Secure suostunu eres asentumahan joka laitteelle ja sinne, mihinkä se asentuu, se ei jatkanu voimmas olevaa sopimusaikaa, niin ku piti…)
Sillä välin, ku puhelinta asennettihin, käytihin hakemas uus takavalo pyörähän. Se ei onneksi sentäs maksanu ku karvan verran alle 15,-. Ja kiertelin mä vaatekaupooski kattelemas ittelleni syystakkia, mutta tarijolla oli lähinnä toppatakkia tai sitte ulukoolutakkia. Sellaaset mulla jo on. Olsin halunnu jonku vähä naisellisemman tai nätimmän välikausitakin. Toki tuumasin sitte isännälle, jotta olipa hyvä, jottei löytyny. En olsi malttanu enää ostaakkaa.
Ku oltihin sielä puhelinkaupoolla, niin tuli vielä vanhahan puhelimehen viesti, jotta ruokaaluryhymä on nourettavis. Vähä yli kaks kuukautta meni tilauksesta. Oltaas voitu hakia se samalla reissulla, mutta eipä ny sattunehesta syystä ollu peräkärryjä joukos. Niimpä meirän piti torstaiehtoolla lähtiä hakemahan niitä.
Samalla reissulla käytihin ruokakaupas hakemas tortillavärkit, ku poika oli tulos pitkälle viikonlopulle. Kotona kannoomma kalustehet ensi pukuhuonehesehen (= pukuhuoneeseen) orottamahan, jotta saarahan vanha kalusto puriittua (= purettua) pois sen tieltä. Laitoon vanhan kaluston feispuukin roskalavalle ja sille tuli heti varaus ja jonoksi asti muita ottajia.
Seuraavaksi oli vuoros pöyrän kasaus. Tuolit oli valamihiksi kasattuuna. Eikä pöyränkää kans ollu muuta ku jalakojen ruuvaus. Oli muuten raskas pöytä! Yritin joka välis teherä niitä tortillavärkkiäki ja poikaki kerkes jo tulla siihen sekasotkuhun. Mutta saatihin vain ruokapöytä ja päästihin syömähän.
Ja torettihin, jotta ompa muuten korkia pöytä! Tälläänen napataaroo hätinä (= hädin tuskin) ulettuu (= ylettyy) syömähän. Isäntä oikeen mittas niin pöyrän ku tuolikki ja totes, jotta pöytä on 4 cm korkieet (= korkeampi) ku vanha ja tuolit vastaavasti 2 cm matalammat. Siis mitä ihimettä! Millä mitootuksella ne on tehty?! Ja miksemmä havaannu tuota silloon, ku sielä liikkehes koeistuun pöyrän ääres? Kyllä vi*** – siis kelijutti. Kalusto ku ei ollu ollenkaa sieltä halavimmasta päästä.
Tykättihin aluuksi, jotta hyvä, ku uuren pöyrän jalaat on kulumis, niin on istujilla enemmän tilaa. Vanhan pöyrän jalaat oli kauempana pöyrän kulumasta, niin ruokaalijoolla oli n. 20 cm vähemmän tilaa. Enää isäntä ei oo niin varauksettoman iloonen pöyränjalakojen sijaannista. Se on nimittäin jo kahareesti potkaasnu jalakansa siihen, ku se on lähteny pöyrän äärestä. Muutenki pöytä on palijo teräväkulumaaseet ku vanha.
Tuolit sentäs on puolta köykääsemmät (= kevyemmät) ku vanhat. Ja siitä tykkään, jottei niis oo yhtä korkia selekänoja ku vanhoos. Ne oli epäkäytännölliset, ku jotaki yritti teherä pöyrän ääres, niin ne oli aina tiellä. Vai tuntuuko ne vain matalemmilta, ku pöytä on korkieet?
VanhaUus
Eileen aamupäivällä oli käyty vanha pöytäryhymä hakemas pois ja vihiroon ja viimmeen myös miniänaluun vanha auto, joka on ollu tuola markilla pukkien päällä siitä asti, ku se sai uuren auton.
Ehtoolla piti ajella Lapualle hakemahan poika kotia. Sillä on sielä SM-finaali (auton hifilaitteetten äänenlaatukilipaalu) ja auto piti vierä kisapaikalle jo eileen. Ehtoolla kattelin, jotta se oli pistetilastos johoros ennen finaalia. Kovasti toivoos tietysti sille sijootusta, mutta sen luokas on 13 kilipaalijaa, jotta aika hyvin pitää kaikki mennä nappihin, jos sieltä pokaalin kans tullahan.
Tänään se meni sinne mun autolla ja huomenna se pitää taas vierä, jotta saa tulla kisojen jäläkihin omalla autolla pois. Maanantaina vasta lähtöö kotia, ku kisapaikka puraatahan (= puretaan) huomenna vasta puoli kuurelta ehtoolla. Ei oo mitää järkiä lähtiä enää pimees ajelemahan kotia. Saa maanantaina ajella päivänvalos.
Isäntä oli laittanu jo lisää huopatossuja tuolien jalakoohin. Sillä oli saanu niitä nostettua sentin verran. Tänään kävin kauppareissulla hakemas pehemustehet nuohin tuoliihin, jos se vielä vähä auttaas tasaamahan korkeuserua (= korkeuseroa). Mutta nyt vastahan tuloo pöyrän reunapuu. Ku yrittää istua pöyrän äärehen, niin mun ainaki reiret pökkää tuohon alapuuhun. Ja sitte taas vastaavasti, ku persustan sai hilattua korkiemmalle, niin jalaat ei uletu kunnolla maahan. Ja nuo tyynyt pakkaa aina luistaa pois alta. Niis pitääs olla nauhat etukulumiski, jotta ne sais sirottua kii joka nurkasta.
Mä oon niin väärän mallinen tämän pöyrän äärehen! (Melekeen) karuttaa jo koko ostos! Eherootin jo isännälle, jotta soitetahan sille eiliselle vanhan kaluston hakijalle, jotta tuo sen takaasi ja vie tämän tilalle. 🤣
Voin väittää ihan siliällä syrämmellä, jotta tuun jatkos viettämähän vähemmän aikaa ruokapöyrän ääres ku ennen. Se ei vain valitettavasti varmahan tarkoota sitä, jotta söisin yhtää sen vähemmän…
… ja päätyy vaatekaappihin. Nimittään meirän eilinen kaupunkireissu. Nelijä kauppaa ja kahareksan uutta vaatetta.
Ensimmääsestä kaupasta ei löytyny mitää, mutta seuraavasta yks, toisesta kaks ja viimmeesestä jo viis! 😮 Olin jo aikaasemmista vaatekauppareissuusta lannistunehena melekeen keriinny luopua toivosta, mutta vihiroonki löytyy jotaki ”mun näkööstä”. Saanko esitellä:
En muista, koska oon viimmeeksi käyny Wipperis, mutta se oli jo mun kauppisaikana olemas – siis 70-luvulla. Mä oon johonaki vaihees luullu, jotta liike on lopetettu, mutta vielä vain omistaja jaksaa näköjään sitä pyörittää. Hatunnosto! Ja oompa iloonen, jotta tuli poikettua. En pitäny yhtää kallihina, ku maksoon viirestä vaatekappalehesta yhtehensä 129,70 eurua.
Tuo Momentista ostettu Oliivinfärinen pitkä tunika oli puolestansa niin kallis, jotta sielua kirpaasi, mutta mä kerkesin sovittaa sitä ennen ku kysyyn hintaa. Siinä vaihees olin jo ihastunu siihen ja ku siitä luvattihin vielä 20 pinnaa pois, niin en voinu jättää ottamata.
Kuvien färit on vähä mitä sattuu. Musta paita ei näytä mustalta eikä oliivinveheriäänen oliivinveheriääseltä. Ja housukuva on ihan tärähtäny, niin ku kuvaajaki. Mutta kyllähän te ny tierättä; mustat perushousut, mihinä on runsahasti joustua.
Rautalinnun räpiköönnit 