Oon hissuksensa poistellu vanhoja kirijootuksia. Nyt se on ollu pitkän aikaa vähä hirasta, ku oon käyny läpi liki kahareksan vuoren takaasia tekstiä. Niihin on pitäny välillä oikeen pysähtyä ja lukia ajatuksella.
Oon kirijoottanu silloon palijo äiteestä, ku sen kunto alakoo mennä huonommaksi. Ensi musta tuntuu, jotten mä osannu oikeen pitää sitä kunnon heikkenemistä ja vaihtelua niin kovin vakavana. Ku äiteehän on olemas aina. Vai?
En ehkä halunnu nähärä tai ymmärtää sitä, jotta nyt ollahan ihan lopullisen äärellä. Enkä ainakaa tajunnu – ehkä onneksi – kuinka vähä aikaa oikiasti on jälijellä. Ja sitte taas väläyksittään mä oon myöntäny, jotta tästä on vain yks suunta.
Näitä lukies olo on ollu raskas ja oon käyny läpi sen aikaasia tuntemuksia ehkä vähä eri kantiltaki nyt, ku aikaa on kulunu ja pystyy nuotten tekstien perusteella näkemähän sen tilantehen kehityskaaren.
Mä oon kuitenki ollu sillä lailla onnekas, jotta oon saanu pitää äiteen yli 50 vuotta. Velijen muksut menetti äiteensä pitkältä alle kakskymppisinä, samoon miniänalaku.
Tämä teksti tuli sieltä tänä päivänä vastahan:
Hiekka tiimalasissa
Hitaasti, mutta vääjäämättä
jyvä kerrallaan
valuu hiekka
kunnes loppuu.
Eikä ole enää ketään,
joka tiimalasin kääntäisi.
♥ äiti
~ Anne Saari ~
Rautalinnun räpiköönnit 
Mie oon kans poistellu vanhoi kirjotuksii, muuta oon lukenukkii, hyvi näytti sille, et pojat o suuripiirtei asunu meil 😀 Äiti sydäme suonii pallolaajennuksest männy jo 10 vuotta. Kohta 71 v. yhteistä taivalta takana ❤
Äkkiä se aika meni, jottei poijat tuu enää yökyläälemähän. Nyt tuorahan morsmaikkuja näytille 🙂
Onneks käyvät kans ainakii sillo, ku mummo appuu tarvitaa esim. ompeluhommis 😀 Saku käyp aika ahkeraa muullokii, töist tulles ja myös aamupalal, ku o ollu sussu koton yötä ja herrää tyhjää talloo 🙂