Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suutasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

Viikonloppujuttuja

Nyt on remonttityömaa ollu seisahroksis viikonlopun, ku poika ja miniänalaku tuli karvatassujen kans meille.

Poijalla oli tiistaina syntymäpäivä, niin mä päätin, jotta teen kakun. Kakutellahan sitte siinä samalla meirän hääpäivääki. Mulla oli jääkaapis rasia vanilijatuorejuustua, jollekka en ollu keksiny oikeen käyttyä. Kuukletin, jotta minkämoisehen leivonnaasehen sen vois upottaa ja pääryyn Daim-juustokakkuhun.

Mutta – niinku tavallista – niin eihän se ny yhtää näytä siltä ku reseptin kuvas:

Näytti tuo silti maistuvan, ku tänään päiväkaffeella poika ja miniänalaku tasas viimmeesen palan. Oli kuulemma hyvää.

Perijantain ruaaksi poika tilas pitsaa. Mä olin ajatellu, jotta teen jotaki muuta, jotteivat kyllästy, ku aina on pitsaa. Mutta ei siihen kuulemma kyllästy ikänä. 😁

Lauantaina isäntä krillas: possun fileepiffiä, juustomakkaraa, batatas bravas -pernoja ja halloumia. Mä tein salaatin: friseesalaattia ja kurkkua (ainuat ainesosat, joita saa olla kaikille). Lisäksi kasasin eri kippoohin paprikafetaa, krutonkia, paprikaa, tomaattia ja maustekurkkua.

Neki teki niin hyvin kauppansa, jottei niistä enää piisannu tälle päivää. Piti kehitellä jotaki muuta.

Pakastimesta löytyy paketti kananuggettia, niin niitten lisäksi keittelin riisiä ja currykastiketta sekä höyryytin aurinkokasviksia. Jäläkiruaaksi tein vispipuurua. Ja ku kakkuprojektista oli jääny kuohukermaa, niin vispasin sen vaahroksi, jotta sitä sai pistää puuron päälle, jos tahtoo.

Nyt meillä on jääkaapis pieniä nokkoja yhtä sun toista. Niillä mennähän varmahan ainaki puolehen viikkohon asti.

Nuoret lähti ajelemahan kotuansa kohti parisen tuntia sitte. Mulla oli taas hauskaa ku sain hellitellä ja leikittää elikoota.

Halasin mä nuoriaki. 😂

Färin vaihto

Täälä oli eileen pukuhuones vaihtanu färiä sillä välin ku mä olin töis.

Kyllä se on niin vaikia arvioora siitä pienestä mallista, jotta miltä se näyttää oikiasti seinällä. Jokku on palijo voimmakkahampia isoona pintana, mutta tämä haalistuu. No, ehkä pareet niin, niin ei kylläännytä niin äkkiä.

Mutta vaikka värin tummuusaste ei vaalentunu erellisestä, niin silti tuntuu, jotta kämppä oli valoosampi. Yritin kuvata sitä, mutta en saanu oikeen oikiaa sävyä yhtehenkää kuvahan. Täski kuvas se näyttää punertavammalta ku tuo malli.

40 vuotta

Käytihin eileen shoppaalemas: maalia ja vinyylilankkua. Niihin jo meni melekeen viissataa. Vielä pitää ostaa patteri- ja klasimaalia ja listat.

Lisäksi isäntä halus uuren rikkaimurin. Se kustansi reilut 250,-. Tietää taas, minkä takia huomenna polokaasoo työmaalle…

Kauppareissulta tultua mä jämährin telekkarin äärehen kutimen kans enkä saanu mitää aikaaseksi koko päivänä. Ehtoolla tuumasin isännälle, jotta voisin kattua Euroviisut, jos pysyn hereellä. Seki kattoo siihen asti, ku alaattihin antamahan pisteetä. Lupasin kertua aamulla, kuinka käytihin. Kerroon, jotta Rasmus tuli viirenneksi. Häntäpäästä. Mun oma suosikki, Ruotti, tuli toiseksi.

Yöllä, ennen viisujen loppumista voin hetkellisesti huonosti. Maha tuli älyttömän kipiäksi ja piti käyrä oksentamas. Syytä en tierä. Mulle aina joskus isköö tuollaasin kohtauksia. Useen näin viikonloppuusin. En tierä, ilimoottaako kroppa, jotta on tullu taas syötyä liikaa ja vääränmoista.

Mutta ei sovi tuo valavominenkaa enää vanhalle ihimiselle. Meinas olla takkuunen aamu ja koko päivä on taas menny vain hoinaalles. Konehellisen pesin pyykkiä ja keitin kalasoppaa. Siinä mun tämän päivän saavutukset.

Isäntä on istuttanu pernat (= perunat) ja ku kasvimaahan jäi tilaa, niin se muisti, jotta mä keräsin viimme syksynä kesäkukista siemeniä. Se kävi kylyvämäs neki. Plus synttärilahajaksi Raijalta saarut kaks pussillista ruiskaunokin siemeniä. En tierä, kuinka niitä toisia oli eres saanu myirä, ku lajikkehen nimi oli Black Boy…

Ihan yhtä kalasia päivä on ollu ku nelijäkymmentä vuotta sitte ku meirät vihiittihin. Voihan sitä hääpäivää viettää kai näinki rattoosasti? (Juhulistettihin me toki sitä vähä tänään ja syötihin pakastimesta jäätelön loppu pois. 😂)

Tämä pukuhuone on ollu tällääsnänsä melekeen sen saman 40 vuotta. Ei ny aiva, mutta 36 vuotta kumminki. Ja kyllä näköö, jotta on jo korkia aika teheräkki jotain.

Aina jää se ihan ensimmäänen ”ennen”-kuva ottamata. Täs on jo komerot hävitetty ja listoja irrooteltu.

Kuvan ottamisen jäläkihin on seiniä kittaaltu ja hiottu. Tai siis isäntä on. Mä en oo teheny muuta ku vähä siivoollu moskia ja tomuja.

Isännän työvaatenurkka sielä oli vielä kuvaa otettaes tyhyjäämätä, ku en tienny, mihinkä se haluaa ne pistää, jotta se itte ne löytää tarvittaes.

Ny, ku tuolta on ne komerot puriittu (= purettu) pois, niin mä pyöriin sielä hämmästynehenä, jotta onko meillä oikiasti näin isoo pukuhuone! Ku kaapit on ollu paikoollansa, niin tuos pyykkikonehen ja kuivausrummun eres on ollu vain kapia käytävä.

Tyhyjäys jatkuu

Oon viettäny tänään äitienpäivää jatkamalla pukuhuonehen kaappien tyhyjäystä. Nyt on kuus kaappia pemistetty. Nelijä vielä jälijellä. (Isännän mielestä kaks kaksovista.) Mä muistin väärin, jotta sillä viimmeeselläki seinällä olis kolome kaappia, mutta itte asias niitä onki nelijä. Yks hyllykomero ja kolome tankokaappia. Sieltäki varmahan löytyy peraattavaa.

Lisäksi nurkas on pyykkikoppaan päällä avohylly, mihinä on pyykkipuluverit (ja palijo muuta sälää).

Tänäänki oon heittäny heti kuvan feispuukin roskalavalle, jos on ollu sellaasta, jota joku vois tahtua. Jotaki on käyty jo hakemaski. Ykski mies kävääsi peräti kaks eri kertaa ku tuli tarijolle lisää sellaasta, mitä se halus. 😀

Isännän kuskattavaksi oon keränny porstuan nurkkahan roskihin menevää tavaraa. Pyykkiä pesin siinä samalla pari konehellista. Ku ripustin niitä narulle, niin isäntä kysyy jotta ookko varma, jottei joku levitä kohta paskaa. Ei siitä ikänä varma voi olla, ku perinteesesti joku aina tuo äitienpäivätervehryksensä johonki lähipellolle. Ja niinhän siinä käytihin tänäki vuonna. Johonaki vaihees päivällä ku kävääsin pihalla, totesin, jotta haisoohan sielä. Pyykit menöö varmahan uusiksi pesuhun… Kiva!

Äsköön istuumma isännän kans ynnä ja yhtenä täs konehen ääres kattelemas uusia komeroota tuonne pukuhuonehesehen. Jyskistä tilasimma kolome komerua. Vähä siis säilytystila vähenöö, mikä ei välttämätä oo ollenkaa huono asia. 😉

Isäntä vähä meinootteli, jotta se vois jo huomenna alakaa purkamahan niitä tyhyjiä komeroota, jos sattuus viittintä olemahan kohorallansa. Epäälemätä on. Se on meillä se tekijä. Mä vain tykkään suunnitella.

On mua toki muistettuki: ensi tuli miniänaluulta onnittelut, sitte siskoonflikalta, jonka poijalle oon varamumma, päivällä soitti flikka ja ehtoonsuus poika. Niin, ja perinteesesti isäntä tarijos äitienpäivän krilliaterian: pernoja (= perunoita), lihaa ja makkaraa.

Urakka aluullansa

Viimme pyhänä, ku ajelimma Oulusta kotiappäin, isäntä tuumas, jotta sais ruveta kattelemahan uusia kaappia vaatehuonehesehen. Se oli sen tapa ilimoottaa, jotta nyt hän olis valamis ryhtymähän tuumasta toimehen eli remppaamahan pukuhuonehen, joka on vielä alakuperääses kuosis ja siis hyvin, hyvin kärsinehen näköönen.

Mutta ennen ku innostun kattelemahan uusia kaappia, mun pitää tyhyjätä nykyyset kaapit romuusta ”johonki”. Uskokaa tai äläkää, meirän pukuhuonehes on peräti yhyreksän kaappia (kolomen kaapin ryhymät kolomella eri seinällä) ja kaikki täynnä ku Turusen pyssy.

Oon ny saanu alootettua tyhyjäysurakan, mutta en oo vielä pääsny sen piremmälle ku oon vasta tyhyjänny yhyren kaappiryhymän päällystän ja kaks kaappia. Vielä on siis seittemän kaappia tyhyjäämätä. Plus yks hyllykkö.

Ja mihinkä pesukones ja kuivausrumpu raijatahan? No, niitä minen jaksa siirtää mihinkää, ne täytyy kattua isännän kans. Ja ku niitä tarvitahan kaiken aikaa, niin ne lähtöö sieltä ihan vihoviimmeesinä ku kaikki pyykit on pesty.

Nelijäskymmenes vuores ihiminen säilöö uskomattoman määrän roipetta ku kerran on tilaa… Mus on pahasti hamsterin vikaa, mutta nyt oon yllättäny itteni, ku oon syrämmen särkymätä pystyny ronskilla kärellä karsimahan kaappien sisältöjä. Feispuukin roskalavalle, kirpparille ja suoraa roskihin on menny palijo tavaraa. Yllättäen oon myös nauttinu siitä perkaamisesta. Miksei oo tullu tehtyä jo palijo aikaasemmin?

Terveesiä Oulusta!

Tehtihin torstaina äkkipäätös lähtiä vapuksi Ouluhun.

Päätöstä erelsi isännän epäonninen parturikäynti. Se oli kauppareissulla päättäny piipahtaa parturihin ja oli onnettomuureksensa joutunu harijoottelijan harijootuspääksi. Toki siltä oli lupa kysytty. Mutta, mutta!

Lopputulos näytti siltä ku mä olsin yrittäny silimät sirottuna nyrhiä sen hiuksia puutarhasaksilla. Sen kankiat ja karhiat hiukset näytti käsittelyn jäläkihin siltä, ku sillä olis ollu lätsä pääs. Päällihiukset sojotti suoraa sivuulle ja sivuhiuksis oli koloja kolon vieres. Se kysyy multa, jotta ”Annakko vielä jonku muun ku flikan leikata mun tukan?”

Toki oon sitä mieltä, jotta harijoottelijan vastuuhenkilön olis ammatti-ihimisenä (?) pitäny nähärä, jotta lopputulos ei oo katseenkestävä ja sen olis pitäny vaatia harijoottelijaa korijaamahan jälijet tai korijata itte, jos harijoottelija ei osaa. Eikä isännän olsi saanu hyväksyä työtä, johonka se ei ollu tyytyväänen. Mutta se meinas, jotta siinä meni jo kyllä kauan aikaa ja hän halus vain pois sieltä. (Laitoon kysymysmerkin tuonne ammatti-ihimisen perähän, koska väistämätä tuli mielehen epäällä myös harijoottelijan ohojaajan pätevyyttä.)

Isäntä oli sitä mieltä, jotta hän ei voi niillä hiuksilla mennä mihinkää muolle ku flikan työ parturootavaksi. Se lähetti flikalle kuvan ”kampauksestansa” ja kysyy, jotta koska saa tulla. Ja niin sovittihin, jotta lähäremmä perijantaina töiren jäläkihin ajelemahan. Salikaveriki oli kuulemma perijantaina kysyny, jotta ”mihinä oot, kuule, käyny parturis”…

Flikka oli perijantaina menny töihin jo puoli kuureksi tekemähän vanhaantanssikampauksia. Onneksi se oli keriinny töiren jäläkihin nukkua päikkärit, ennen ku me paukahrettihin sinne.

Yli puolen yön höpöteltihin ja lauantaina mentihin flikan työpaikalle, jotta se leikkaa meirän ja vävypoijan hiukset sielä.

Olipa kiva nähärä se paikka! Kampaamo on nimittään 1900-luvulla rakennetus kaunihis Riekin taloos. Nuos vanhoos rakennuksis on aina oma viehätyksensä ja Lovellan tilat ullakkokerrokses on aiva ihastuttavat. Eileen sinne oltihin ripustamas Carmen Kekin Lovia-tairenäyttelyä, joka aukee huomenna.

Hiustenpesus olsin voinu viipyä pirempähänki, ku se tapahtuu hierovas tuolis, jonka mekanismilla jalaakki nostettihin koholle. Oli niin rentoutunu olo sen jäläkihin, jotta siitä oli melekeen vaikia lähtiä hiustenleikkuupaikalle.

Ku isännän ja vävypoijanki hiukset oli saatu siistittyä, lähärettihin vapputorille. Nuoret osti hattaraa ja lakua, mutta me ei isännän kans löyretty mitää törsättävää (= tuhlattavaa).

Näläkä alakoo jo olla kaikilla, niin nuoret totes, jotta hajetahan pitsat heirän lempipiteseeriastansa Lilasta. Salaatit sai lisäksi. Me isännän kans otettihin salaatit, kun ei tieretty, mitä on tulos. Nimittään jättikokooset pitsat! Isoommat ku Kotipizzan perhepitsa. Aivan järkyttävän kokooset! Ollahan syöty niitä vielä tänäki päivänä ja mulle jäi vieläki yks siivu jälijelle. Vävypoika tuumaski, jottei oo vielä koskaa ollu niin isoo näläkä, jotta olis pystyny syömähän niiren pitsan yhyreltä istumalta. Eikä ollu muuten kallihit! Mun pitsa + salaatti maksoovat yhtehensä 10,-.

Ähkyhän siinä tuli, vaikkei kukaa syöny eres puoliskaa pitsastansa. Jokahinen lamaantuu kuka mihinkäki: soffalle tai sängylle. Flikka kehuu, jotta mä olin oikeen hornannukki. En usko, ku minen kuullu mitää…

Siitä ku viroottihin, niin vävypoika laittoo saunan lämpiämähän. Saunan jäläkihin vävypoika katteli jääkiekkua ja me pelattihin flikan ja isännän kans Kimbleä. Samalla maisteltihin mun Raijalta saamaa synttärijuomaa Onni Raparperia. Se oli kaunihin färistä ja maistuuki ihan hyvältä. Vävypoika otti kuitenki mieluummin viskin.

Ku jääkiekko loppuu (kuulemma Ruottin voittohon), niin vävypoikaki tuli pelaamahan. Otettihin erä Unoa. Kovalla metelillä – ja hauskaa oli.

Muut otti jokusen saunakalijan, mutta mulle piisas se lasillinen Onnia. Saunan jäläkilämpö ja juomat teki tehtävänsä niin, jotta itte kukin alakas väsähtää kovan pelin jäläkihin.

Voi ku oli niin kiva nähärä taas nuota nuoria❣ Kotona oltihin tänään joskus puoli nelijän mais ehtoopäivällä. Tupa oli viiliähkö, ku lämpimääsvalakiaa oli piretty viimmeeksi perijantaina. Mutta isäntä meni heti laittamahan tulet pannuhuonehen pesähän ja mä pistin yhyren konehellisen pyykkiä peseentymähän.

Huomenna on taas paluu arkehen, mutta näin mukavan viikonlopun jäläkihin seki on ihan kivaa. 😊

Kesäteatteria

Saatihin mukuloolta jouluna lahajakortti teatterihin. Ja oli annettu jo valamihiksi näytelmäki – tai oikiastansa musikaali – mitä mennä kattomahan. Syystä että flikka tahtoo nähärä sen. 😂

Nyt se on määränny sitte päivänki, koska sinne teatterihin mennähän: 15.7. on ainua näytös, mihinkä hän pääsöö. Niimpä me kilttiinä (?) vanhempina toteltihin lastamma ja käytihin eileen hankkimas liput siihen näytöksehen, jottei se vain jää flikalta näkemätä. 🤣

Flikka tuntoo pääosan esittäjän teatteriaijooltansa ja senki takia sitä kiinnostaa nähärä justihin tuo esitys.

Niij’ ja sain mä samalla käytettyä osan toisestaki joululahajasta. Pomo antoo meille jouluna Edenredin kortit, johonka se oli larannu rahaa. Nyt vasta sain ensimmääsen kerran vingutettua korttia.

Oi, mikä iltapäivä!

Mä sain kutsun juhulistamahan Raijan syntymäpäivää hänen ja hänen kolmen ystävänsä kans Närpiöhön Linds Kökiin. Vähäkö oli ihana paikka! En keherannu kuvaalla itte, mutta tuolta linkistä pääsöö näkemähän, kuinka upia paikka se on. Suosittelen eherottomasti!

Ja mikkä ruaat! Omia epäluulojani uhumaten kokeelin maistaa eksoottisia yhyristelmiä kuten salaattia, mihinä oli mansikkaa ja valakosipulia. Tai toista salaattia, mihinä oli taatelia. Ja syötäviä kukkia. Kaikki ruaat oli ensinnäki aiva valtavaa silimänruokaa. Ja miten oliki saatu kaikki maistumahan niin hyvältä. Kyllä kelepas ihimisen olla!

Ja seura oli mitä mainioonta. Oon toki Raijan ystävät tavannu joskus aikaasemminki, mutta musta tuntuu silti, jotta passasin hyvin vielä viirenneksi pyöräksi porukkahan. Olihan ihana iltapäivä!

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.