Maanantai – tiistai

Eileen aamusta soitin laprahan ja kysyyn, mahtaako mulle olla sielä vielä lähete. Kuulin nimittään apteekis, jotta lääkäri oli reseptiä uusiesnansa laittanu sinne huomautuksen, jotta pitääs käyrä. Resepti on uusittu tammikuus ja mä oon joskus ehkä kuukausi sitte käyny hakemas ne lääkkehet… No, oli se lähete vielä olemas ja aijanki sain heti tälle päivää.

Sitte lähärettihin käyttämän Gorillaa katsastukses. Yhyyyyy!! Ensimmäänen hylyky viitehentoista vuotehen. Käsijarru apukuskin puolella ei ottanu ollenkaa kiinni. Kuukausi aikaa korijata ja käyrä näyttämäs uurestansa.

Jatkettihin Prismahan tien toiselle puolelle. Mä olin sillä päällä, jotta olisin tahtonu jotaki vaatetta ittelleni, mutta mulle ei enää teherä mitää. Tai mä oon niin aijastani jäliis, jotten ymmärrä, jotta se, mikä näyttää mun silimis aiva hirviältä, onki vain muotia.

Takin sentäs löysin, ku mun tuulipuvun takki on hajonnu eikä mulla oo ollu oikeen pyöräälytakkia. Mä oon melekeen vieläki järkyttyny, ku valittin kirkkahan neonpinkin, vaikka samaa olis ollu saatavana mustanaki, mikä yleensä on mun turvafäri. Kotona vasta lujeskelin nuota sataa eri lappua, mikkä tuos takis roikkuu. Sielä luki, jotta se on hypriiritakki (= hybriditakki). Piti ihan kuuklettaa, jotta mitä se sellaanen muka meriteeraa (= merkitsee). Sitä vain, jotta siinon käytetty erilaasia materiaalia eri kohoras sitä mukaa, mitenkä ajatellahan, jotta sen pitää joustaa tai läpäästä kosteutta tai pitää sitä tai suojata tuulelta tai mitä ny ikänä on keksittykää.

Olin ihan tyytyväänen ostokseheni, vaikka ku oon tälläänen lyhyt ja leviä tumppi, niin pitää ottaa niin isoo takki, jotta siinä on sitte hiat pitkät. Mutta pyöräälles se on ihan hyväki vain, jotta hioos on riittävästi mittaa. Ja hinta oli sillä lailla kohorillansa, jotta ku alakuperäänen hinta oli 109,- niin nyt siitä tartti kärsiä enää 32.95.

Prisman jäläkihin isäntä halus Aapeeseelle syömähän. Passashan se tietysti mulle.

Matkalla isäntä oli sitä mieltä, jotta kyllä meitä ny kustihin silimähän sielä kattastukses. Jotta aiva varmasti pitää jarrut molemmin puolin. Kotopihas se sitte kokeeli kiskaasta käsijarrusta ja yllättyy, ku ei jääny jarrutusjäläki ku kuskin puolelta. Oli siis ihan aiheellinen korijauskehootus.

Se päätti aukaasta sen jarrun ja kattua, mikä sielä on vikana, mutta joutuu luovuttamahan heti alakuhunsa, ku siltä kuulemma puuttuu työkalu, millä sen olis saanu auki. Seuraavaksi se soitti meirän ”vakikorijaamolle”. Ei toivuakaa päästä, ku yrittäjä on sairaslomalla vielä kuukauren.

Mä puolestani istuun taas hyvät kyllänsä telekkarin ääres vahtaamas hömppää ja virkkaamas jämälankaliinoja.

Tänään päivä alakoo siis laprakäynnillä. Menin vanhahan paikkahan, mutta sielä oli lappo oves, jotta lapra on muuttanu. Se oliki ny sielä, mihinä ennen oli hammashoitola.

Täälä on teekoo ollu jatkuvas myllerrykses jo monta vuotta ku on tehty uutta ja korijattu rakennevikoja ja sisäilimaongelmia ja rakennusaikaasia virheetä ja ja ja…. Hammashoitolaki on ollu ties kuinka monta vuotta jo parakiis ja nyt niiski on kuulemma kosteuresta aiheutuvia sisäilimaongelmia. Se tuntuu olevan vähä sellaanen rakennusten korona. Uusiski rakennuksis on heti kaikki pieles. Mutta se siitä ja loput kirijehes.

Pääsin nopiasti pois laprasta ja menin kauppahan. Seki on remontis! Ruokiaa sieltä kumminki vielä saa 😀

Isäntä oli mun laprareissun aikana lähteny kuntosalille ja tuli takaasi joskus yhyrentoista mais.

Mulla oli Raijan kans sovittuna tälle päivää syöpööttelyreissu. Pitkästä, pitkästä aikaa! Raija tuli puoliltapäivin hakemahan mua ja toi kaiken lisäksi tuliaasia. Sanoo, jotta tuo pusikos kellivä heppu oli niin hauska, jotta hänen oli ”pakko” se ottaa. Ja ku oli nimikkokarkkipussin löytäny, niin seki oli pakko ottaa. 😀

Mentihin Talriikkihin syömähän. Ihan oli hyvää evästä ja maha on vieläki täynnä, vaikka kello on jo kuus ehtoolla.

Isäntä oli meirän syömäreissun aikana käyny varaamas aijan Gorillan jarruhuoltohon yhyrestä toisesta korijaamosta. Aika on kaharen viikon päästä. Niin – ja syömäs seki oli käyny. Kuulemma taas vaihteeksi Aapeeseellä. Vissihin sieläki on sitte (sen mielestä) hyvä ruoka.

Ai niin – mulle tuli tekstiviesti, jotta oon voittanu sanomaleheren kesäkisas. Magnum-jäätelöpuikon 😀

Lauantai – sunnuntai

Hyvin on vielä tämä pyhänaika menny niin ku aina ennenki. Eileen riipaasin lakanat pois petiistä ja jätin sängyt tuuleentumahan siksi aikaa ku käytihin ruokakaupas.

Tein pikaruokaa: pakastepernamuusia (ei tartte teherä toiste) ja jauhelihasoosi mustapekkakermalla ja sinappikurkkusalaatilla. (Ei tartte sitäkää teherä toiste.) Isännälle kuulemma kelepas ja se tais olla vähä pettyny, ku mä en tykännykkää. Se meinas vissihin, jotta hän vois laajentaa omaa ruokarepertuaariansa pernavoilla, jos sen saa teherä pakastepernoosta. Ei se oo yhtää sen vaikiempaa teherä kokonaasistakaa pernoosta. Vähä enämmän vain vie aikaa. Mutta on sata kertaa parempaa.

Ruaan jäläkihin pistin lakanat pyykkikoneehin ja puhtahat lakanat petihin. Kävääsin pikaasesti myös saksimas puutarhas vähä rikkaruohoja. Ja ku ei satanu, niin sain lakanat kuivattua narulla. Färittelinki hetken aikaa.

Ehtoopäivällä en tehenykkää enää mitää muuta ku istuun monta tuntia virkkaamas ja vahtasin samalla kaiken mailman hääpukuohojelmia. Niin typeriä kun ne onki, niin välillä piti vähä vetistelläkki.

Ennen saunahan menua koukkasin vielä kuivat lakanat pois narulta. Ehtooki meni telekkarin ääres, ku kattottihin Avara luonto ja Selviytyjät.

Yön nukuun torella hyvin ja iliman heräälyä ja työpainajaasia. Ja peräti puoli kahareksahan asti. Tosin menin nukkumahanki vasta puolilta öin. Kuulin kyllä, ku isäntä nousi aikaasemmin, mutten piitannu vaan jatkoon hornaamista.

Ylähänoustua nautiin aamupalan kaikes rauhas ja lujeskelin päivän leheren. Sitte vasta menin pyykinpesuhommihin. Sen olis tietysti voinu jättää arkipäivällekki, mutta ajattelin, jotta ompahan pois vaivoosta, jos vaikka viikolla olis jotaki muuta tekemistä.

Ja onhan sitä jo heti huomenaamulla. Vertaalin netis katsastushintoja ja varasin Korillalle aijan huomiselle. Raija soitti ja sovittihin tiistaille syömingit.

Flikkaki soitti aamupäivällä kuulumisia. Oli oikeen tyytyväänen OYS:n toimintahan. Ens viikon oli saanu sairaslomaa, mutta kolomehen viikkohon ei maitopurkkia raskahampaa saisi nostella.

Tänäänki oon keriinny istua virkkaamas tv:n ääres, mutta en jumittunu sentäs yhtä pitkäksi aikaa ku eileen.

Niin, ja joku linnunryökäles oli ruikannu kuistin klasihin terveeset. Sen kävin pesemäs pois.

Viivi on velijen hoiros tämän viikonlopun, ku sen emäntä on velijensä työnä käymäs eikä Viivi enää jaksa niin pitkiä matkoja. Muiren vanhuuren vaivojen lisäksi sillä on kaihi toises silimäs ja se on ilimeesesti jo ihan sokia. Se on aika hurijan näköönen. Naamaki sillä on jo harmaantunu.

Ku nähtihin tuos pihalla, se kyllä tunnisti heti ja tuli hellittäväksi. Ja sitte se halus meille kylähän. 😀 Se osootti hyvin selevästi, jotta sisälle pitääs päästä. Niin me käytihin yhyres tutkimas koko huusholli. Täälä oli varmahan erelliskäynnin jäläkihin aiva uusia Rymyn ja Mortin hajuja.

Ja mikä ihimeellinen muisti nuolla koirilla onkaa! Viivi pysähtyy sen kaapin etehen, mihinä meillä on tavannu olla koirien herkkuja. Nyt ei valitettavasti ollu mitää. 😦 Ja toinen kaappi, minkä etehen se meni päivystämähän oli se, mihinä oli se kummihanhi jota se joskus nuoruutensa voimmis höyhensi niin, jotta oli ittekki aiva puolikuollu sen urakan jäläkihin. Ei se enää kauaa jaksanu riehua, mutta vähä vielä kumminki.

Tänään me syötihin päivällä vain niitä eilisiä – ei niin hyviä – ruaanloppuja, mutta ne ei ilimeesesti isännälle piisannu, ku se ehtoolla totes, jotta hän hakoo krilliltä syötävää ja kysyy, mitä mä haluan. Oikiastansa en halunnu mitää, ku tähän astiset maistiaaset sieltä on ollu järijestänsä pettymyksiä.

Mutta itteni tuntien tiesin, jotta kateus isköö siinä vaihees ku se syö eikä mulla oo ku leipää. 😀 Pyysin tuomahan Mahiksen (lihapiirakka käristehellä ja paistetulla kananmunalla). Ei olsi pitäny!

Oli niin kummallinen makuyhyristelmä, jotta se ei ainakaa mun suuhun passannu ollenkaa. Ja kaiken lisäksi se oli niin rasvaasta, jotta ku sain syötyä, niin tuntuu ku mun mahanpohojalle olis purotettu kolomen kilon kivi. Röyh!

Enkö mä koskaa opi? Musta on kumminki viimme aikoona alakanu yhä vahavemmin tuntua, jotta kevyemmällä ruaalla mulla on parempi olo. No, tyhymyyrestä kuulemma sakotetahan.

Kimmo Aatos Hyvärinen: Kadonneen naisen arvoitus

Täs kirijas oli vähä kaikkia.

Nimen perustehella olis voinu ajatella, jotta karonnehen naisen löytäminen olis ollu se pääjuoni, mutta mun mielestä se jäi vähä muun tarinan jalakoohin. Kyllä katuamistapauski tosin seleviää vähä niin ku muun toiminnan sivutuottehena.

Karonnu nainen on Helinä Koivu. Hänen tyttärensä Ninni palakkaa yksityysettivä H.C. ”Hopa” Huiskosen selevittämähän äiteensä katuamista.

Tutkimuksisnansa Hopa ja hänen ystävänsä joutuuvat välillä vauhrikkahisihinki seikkaaluuhin.

Ihan viihryttävää lujettavaa silti, mutta ei välttämätä tullu sellaasta tunnetta, jotta haluaasin tältä kirijoottajalta lukia lisääki.

S E O N L O M A N Y T !

Tai ensimmäänen osa siitä. Viikko vain, mutta loma kumminki.

Joku multa kysyyki, jotta koska mulla on ollu viimmeeksi palakallinen loma. Hmmm… no se on ollu kuus vuotta sitte. 2015 mä olin jo irtisanomisaijalla ja lomat maksettihin rahana.

Ja niin ku aina joka työs ja joka paikas: ennen lomaa on hirviä paniikki ja härdelli, jotta saa kaikki tehtyä, mitä pitääki. Toissapäivänä pomo kysyy, jotta miltä se ny tuntuu, ku on loma eres. Mä tuumasin, jotta tuntuu siltä, jotta pitääs saara vielä viikko lisäaikaa ennen lomalle lähtyä.

Mutta kaikesta stressaamisesta ja hermoolusta huolimata mulle jäi jopa aikaa siivota pulupeettini ja jeesiä vähä työkaveria. Hyvin rauhallisin – vaikkaki väsynehin – mielin sai jäärä lomalle.

Tosin nyt piti stressata ehkä enemmän ku tulevasta kolomen viikon lomasta. Silloon työkaveri on tuuraamas, nyt ei oo ketää, ku firma on kii. Piti teherä tulevan viikonki työt jo valamihiksi.

Säätierootus ei näytä hääviltä, mutta loma on silti aina lomaa. Ja ku ei oo suunnitellu mitää sellaasta, mihinkä sää vaikuttaa, niin ei haittaa. Hoirettavia asioota oon kyllä kasannu aika lailla tulevalle viikolle. Saas nähärä, saanko puoliakaa aikaaseksi.

***

Eileen ehtoolla flikka laittoo viestiä, jotta terveesiä täältä sairaalasta. Oli umpisuoli päättäny ruveta kenkkuulemahan ja flikka orotti leikkauksehen pääsyä. Kuutisen tuntia sai orottaa ennen ku pääsi.

Ja tänään se passitettihin jo kotia. Kipiä tietysti vähä oli, mutta toivottavasti sai hyvät tropit. Ja onneksi on viikonloppu eres, niin on mies auttamas, jos apua tarvittoo.

Hyvin suunniteltu ei oo vielä puoliksikaa tehty!

Mä oon suunnitellu jo varmahan ainaki kolome kuukautta. Siis tosi kauan – ja tosi hyvin… Nimittään klasien pesemistä.

Se on joka kerta yhtä vastenmielinen askares ja sen aloottaminen tuntuu aina vain vaikiemmalta.

Tänään mulle iski kumminki sellaanen puuska, jotta päätin pestä ainaki osan klasiista jo nyt, jottei oo niin palijo pestävänä sitte lomaviikolla. Sinne ku on jo kasaantunu aika palijo muutaki hoirettavaa hommaa. Ajattelin, jotta jos eres parin kämpän klasit sais pestyä, niin sehän olis sitte jo puoliksi tehty. Tai eres alootettu.

Mutta tuli niin komian kirkasta, jotta mä ihan vahingos havaattin peseväni enemmänki: makuukamari, kuisti, pukuhuone, pesuhuone, olohuone ja keittiö. Pesemätä jäi sauna, vessa, työhuones ja flikan kämppä. Poijan kämpästä pesin silloon ku sielä tehtihin remonttia. Saa ny kelevata toistaaseksi.

Urakan loppua kohti alakas vauhti hyytymähän ja takareiret olemahan maitohapoolla tuolille kaahimisesta ja kantapää kipiänä jalakojen päällä olemisesta.

Sitte piti laittaa vielä karteekit. Laitoon pitsiverhoja, joita ei onneksi tarvinnu silittää. Tai no – pukuhuonehen verhot olis ollu nätimmät, jos olsin vaivautunu silittämähän, mutta ajattelin, jotta olokohon. Ei niitä kattele ku oma väki. Jospa ne siinä roikotuksis oikee omia aikojansa. (Toiveajattelua.)

Pyykkikones on rallattanu pitkin päivää: vaattehia, hantuukia, karteekia ja kluutuja. Ja ku on ollu kivan tuulinen sää, sain suurimman osan pyykiistä jo pois narulta ja käärittyä kaappiihin.

Isäntäki innostuu siivoustalakoohin. Se kantoo keittiöstä, olohuonehesta ja porstuasta matot pihalle ja pesi ne painepesurilla. Ehtoolla ja huomenna on kyllä luvattu vesisaretta, mutta sitteppähän viruuntuvat…

Äsköön makselin laskuja pois ja nyt oon sitä mieltä, jotta loppupäivä huilatahan, jotta jaksaa huomenna töiski jotaki.

1 + 1 + 3 + 3

Sellaanen se olis ny tahti seuraavat viikot. Viikko töitä, viikko lomaa, kolome viikkua töitä, kolome viikkua lomaa. Ja sitte ollahanki jo elokuun lopus.

Mun täytyy tunnustaa, jotta niin palijo ku työstäni tykkäänki, niin kyllä mä kaipaan jo lomaa. Nyt on ollu ihan älyttömiä viikkoja. Eikä yksin mulla vaan pomoki totes, jotta yleensä heinäkuu on ollu hilijaanen, mutta nyt puhelimet soi, ihimisiä rippaa ovesta ja aika kuluu kaikkehen muuhun ku siihen, mitä oli suunnitellu tekevänsä.

Ihan hilijattaan ajattelin, jotta tykkään työstäni, koska saan siinä jatkuvasti haastaa ittiäni, mutta kyllä nyt on viimme aikoona tullu niin palijo uusia ja vaikeetaki haasteeta etehen, jotta on pitäny venyä kyllä aika lailla osaamisensa äärirajoolle ja välillä tuntuu, jotta ei se osaaminen piisaakkaa. Ja ainaki saa pelijätä, jotta teköö virheetä.

Se on syöny kyllä enerkiat niin täysin, jotta ehtoosin oon ollu aiva naatti. Tänä ehtoona annoon periksi ja otin soffalla puolen tunnin tirsat.

Markku Aalto: Muistoa kunnioittaen

Tää vois olla veijaritarina. Mutta ei se oo, koska se menöö vähä kammottavaksiki. Veijaritarinaksi tää sopiis tyylilajinsa puolesta.

Kirijoottajalla on selevästi laaja yleessivistys, monipuolinen sanavarasto ja hän kirijoottaa sujuvasti ja mielenkiintoosesti. Sen takia mua vähä hämmästyttääki, jotta kirijas oli yllättävän palijo kliseetä. Hän ei olsi tarvinnu niitä ollenkaa, koska osaa kirijoottaa ihan omallaastansa tekstiä. Ne ny joinki otti silimähän muuten tuorehesta tekstistä.

Mutta ei ny anneta sen pilata muuten ihan mukavaa lukukokemusta vaikka tarina välillä vähä aharistiki. Mä nimittään luulen, jotta tällääsiä tosielämän Jeremiaksia on olemas..

Tarinahan kertoo siis Jeremiaksesta, jonka työpaikalla henkilöstöjohtaja kupsahtaa firman vessas. Se havahruttaa Jeremiaksen miettimähän omaaki elämää. Sitä, kuinka se voiki loppua yhtäkkiä.

Jeremias vaikuttaa suhteellisen täyspäiseltä, mutta samalla maanisen pakkomielteeseltä henkilöstöpäällikön leskiä (= leskeä) kohtahan. Se on aika pelijättävää.

Juhannusyllätys

Poika soitti tiistaiehtoolla ja ilimootti, jotta he tuloo tänne juhannuksen viettohon. Tulivat torstaiehtoolla ja eileen lähtivät takaasippäin. Oli se vähä yllätys, ku mä olin varma, jottei nuoret piittaa ainakaa juhannusta viettää tälläästen vanhusten kans. Mutta mukavaahan se oli. Sai taas hyvät kyllänsä nauraa niin Rymylle ku Mortillekki.

Meinas vain aiva karaata syöminen käsistä. Torstaiehtoona tein nacho supreme -satsin, joka jäi kuivaksi, ku olin unohtanut ostaa salsakastiketta. Onneksi tein rapareperipiirakkaaki pellillisen. Se on takuuvarma hitti. Perijantaina tein kalasoppaa ja suurustin sen chilin makuusella Koskenlaskijalla. Lauantaina isäntä krillas ja sitä krillattavaa oli niin palijo, jotta se joutuu ottamahan toisenki krillin käyttöhön 😀 Sunnuntai mentihin erellispäivääsillä jämillä, mutta ehtoopäivällä tein voholuja (= vohveleita). Eilinenki meni vielä jämäruoilla ja piisaspa mulle vielä täksi päivää evähäksiki.

Lämmintä on ollu niin, jottei mitää ylimäärääsiä oo juurikaa rävehritty. Paitti jotta poika teki isänsä kans osat verkko-ovehen. Saavat sen terassin ovehen jos sieltä sais eres vähä tuuletettua kämppää. Niillä on isoot klasit etelän puolella ja lämpö nousoo heleposti liki kolomehenkymmenehen.

Ku säät on kerran ollu näin hienot, niin mulla ei oo ollu mitää syytä olla menemättä pyörällä töihin. Tänään mä tosin meinasin saara paskahalavauksen, ku justihin junanraralle ajaesnani alakas varootuskellot moikua korvan juures. Juna toki oli kaukana vielä enkä saanu puomia päähäni, mutta pelijästyyn sitä kovaa ääntä kyllä oikeen kunnolla.

Ihan ei aina onnistu…

Tänään oli sitte taas sellaanen päivä.

Isäntä meni töihin ja mä lähärin kauppoohin. Ensi kävääsin Tokmannilla. Kauppahan päästyäni hoksasin, jotta ostoslista on autos enkä muistanu ku pari asiaa, mikkä mun piti ostaa. No, ostin ne ja vein autohon. Sitte uus kierros ostoslistan kans.

Kesäpeittoja en löytäny. Ne olis ny näillä keliillä kivat, ku meirän omat peitot on oikeen superlämpööset. Mutta ostimpa ittelleni pitkävartiset ruohosakset, jos niillä sais vähä puskien juuria siistittyä. Erelliset Fiskarssilaaset hajos jo parin kesän jäläkihin. Otin ny puolta halavemmat sakset, jos ne kestääs vaikka tämän kesän.

Jatkoon matkaa Hankkijalle tarkootuksena ostaa kesäkukat. Valinnan vaikeushan sielä tuli. Pääryyn kumminki ostamahan patiodahlian, kerratun begonian, kaks kerrattua ahkeraliisaa, nelijä pikkuneilikkaa, pari hopialehtä ja säkillisen istutusmultaa. Ku sain ne roudattua autohon, oli vuoros ruokakauppa.

Sielä oli tuttuja ja jäin suustani kiinni parihinki otteehin. Ruaan lisäksi ostin ittelleni kukkakimpun. Oon päättäny käyttää säästynehiä tupakkirahoja kukkihin ja ilahruttaa ittiäni aina silloon tällöön nätillä kimpulla. Tuollaaset markettikimput ei oo kovin kallihia, itte asias tupakkihin meni päiväs enemmän rahaa ku mitä yks kimppu maksaa. Ja oon ollu yllättyny, kun ne on kestäny parahimmillansa toistaki viikkua.

Kotia tultua kannoon pihakukat terassille ja ruaat jääkaappihin. Laitoon ensimmääseksi kukkakimpun vaasihin ja lisäsin viimmeviikkoosesta kimpusta pari hyvänä säilynyttä oksaa joukkohon.

Sitte laitoon soppakattilan tuleelle. Kerkesin saara ruaan valamihiksi justihin, ku isäntä kurvas pihahan. Se meni sentäs nappihin.

Mutta ei isännänkää työpäivä ollu oikeen onnistunu. Se oli klosastellu työmaalla ja saanu nilikkahansa kipiää ja nyt se nilikka on aika reilusti paisuksis. Ja käsivarrekki oli kärvähtäny pahaasesti auringonpaistehes.

Ku toimitin sille tuosta täkkiongelmasta, niin päätettihin lähtiä ratkaasemahan sitä Prismahan. Mutta ei ratkennu sieläkää se ongelma. Syy ei ollu Prisman vaan meirän.

Katteletihin vain peittojen täytteetten painua ja pääryttihin ottamahan sellaaset, johona oli 400 g:n täyte. Kotona rupesin vaihtamahan lakanoota ja meinasin laittaa uuret täkit, mutta, mutta… Ei ollu mitää täkkiä!

Sen sijahan oli kaks tyynyä 🤣 Kaks sokiaa kanaa – tai kukkoo ja kana – onnistuu nappaamahan sieltä täkkien joukosta tyynyt, jokka oli pakattu justihin samalla lailla ku täkikki. Eikä kumpikaa kiinnittäny huomiota, mitä muuta siinä pussis luki ku se 400 g.

No, sai isäntä sieltä eres karamällit ittellensä – ja nyt meillä on varatyynyt, jos sellaasia joskus taas tarvitahan.

Minoon luvannu olla karkkilakos kuukauren (ensimmääsehen loman pätkähän asti) ku tuli niin herkuteltua muksujen kans, jotta nyt on hyvä vähä rajoottaa eres hetken aikaa. Se on helepompaa, ku teköö sen päätöksen vain hetkeksi aikaa kerrallansa. Ja vakuuttaa ittellensä, jotta jääkaappikylymät viinirypälehet on ihan yhtä hyviä ku karamällit. Ja niin ne kyllä onki varsinki näin lämpöösellä.

Mutta meinas mun silti mennä seki lakko heti mettähän. Isäntä oli nimittään sieltä Prismasta ostanu karamällipussin ”matkaevähäksi” (meillähän on sinne ainaki kaksymmentä kilometriä, jottei siitä matkasta oikeen iliman evähiä taharo selevitä). Mä kerkesin jo kaivaa sieltä pussista yhyren joka makua (nelijää sorttia) ja syörä ne, ennen ku mä muistin, jotta munhan pitääs olla karkkilakos. 😂

Ku sain petivaattehet vaihrettua, pistin ne heti peseentymähän ja menin itte istuttamahan kukkia. Tai siis meinasin mennä.

Ku menin hakemahan ulukokartanolta ruukkuja, tajusin, jotta mä heitin viimme syksynä parvekeruukut menemähän, kun ne oli rikki. Nyt oli kukat parvekeruukkuuhin, mutta ei ruukkuja.

Ei muuta ku taas hyppäät autohon ja lähäret Tokmannille. Valinnanvaraa oli hyvin heikosti, ku halusin altakastelevat ruukut. Niitä oli tasan yhtä mallia. Mustat! Olsin halunnu valakooset, ku musta ei mun mielestäni passaa tuohon. Otin ny kumminki ku ei ollu vaihtoehtoja. Musta on sikäliki huono, ku tuonne päärylle paistaa aurinko niin kauan aikaa, jotta ne varmahan kuumenoo niin, jotta kukilla on sielä tukalaa. Sorry, ei voi mitää, näihin on ny tyytyminen.

Sitte meinasin istuttaa sen patiodahlian vain huomatakseni, jotta mun porraspääruukkuni on sille liika matala. Ratkaasin asian pistämällä sen ruukkuunensa sen matalemman ruukun sisälle. Ympärille multaa ja hopialeheret ja joku joulukukasta säästyny hopianfärinen risukasa juurelle.

Sitte vielä se kerrattu begonia ulukokartanon seinustalle. Sielä on ollu tyhyjä kohta eikä sielä kuki tällä hetkellä oikiastansa mikää. Päivänkakkarat vähä alootteloo ja keisarinkruunuus on nuppuja. Muuten se on aika ruokkuamattoman ja ruman näköönen eikä sitä voi enää oikeen sanua eres kukkapenkiksi. Se on rönsynny pihan puolelle ja kartanon päärylle. Sielä kasvaa sitä sun tätä ihan niin ku ne on itte sielä kylyvääntyny ja levinny. Ei se oo enää aikoohinkaa muistuttanu hoirettua kukkapenkkiä.

Aamupäivällä mun piti pistää flikalle kuva, ku mun jouluna saatu tulilatva oli päättäny teherä yhyren kukan. 😀 Flikka nimittään nauroo mulle, ku mulla oli vielä joulukukka koristeenensa. Mä totesin, jotta ku en kerran oo saanu sitä hengiltä, niin oon antanu olla. Tuumasin vain, jotta sitä on vaikia kukittaa uurestansa.

Ny mä kysyyn flikalta, jotta säkö tämän sait aikahan. Se meinas, jotta varmahan se kukka innostuu, ku hän eherootti, jotta mä laittaasin sen parempahan ruukkuhun.

Tupahan tultua oli lakanapyykki peseentyny. Laitoon vielä tummia vaattehia konehellisen ja menin ripustamahan lakanoota. Huomasin, jotta taas on nukuttu raskahasti – toinen lakana oli hajalla kaharesta kohtaa.

Päikkärikki oon keriinny tänään ottaa. Tuli vissihin raitisilimamyrkytys tuola pihalla touhates, niin jotta alakas ramaasemahan. Muutenki on tullu tällä viikolla ehtoosin kuopsuteltua ja peraattua tuola pihalla.

Sellaanen päivä täälä tänään. Minkäsmoinen sulla oli?

Aktiivilomaalija

Flikka tuli keskiviikkona vuorostansa lomalle. Alootettihin tarijoolu äitsykän pitsalla, ku sitä ei kuulemma Oulusta saa 😀

Torstaina töistä tulles täälä oli flikka laittanu tortillatarijoolun. Sillä oli isoo kattilallinen jauheliha-papumuhennosta ja muut täyttehet siihen päälle.

Olivat isänsä kans päivällä kierrellehet kauppoja ettimäs mölökky-peliä. Sellaasen halapisversio oli löytyny ja sitähän me sitte pelattihin ehtoolla. Minä tietysti hävisin joka kierroksen.

Perijantaina flikka oli leikannu isänsä tukkahan oikian mallin. Ei ollu enää mallia ”kynitty kana”, miltä se näytti mun käsittelyn jäliiltä.

Tortillatäytettä oli vielä niin palijo, jotta jatkettihin hyväksi havaatulla plättylinijalla.

Ehtoolla flikka lähti vielä kaverinsa kans rattastamahan. Mä leivoon sillä välin raparperipiirakan.

Eileen käytihin aamupäivällä pelaamas pari kierrosta frispiikolffia (= frisbeegolfia), mutta oli niin kova tuuli, jotta pakkas kiekot lentää mihinkä sattuu. (Mun kiekot kyllä lentää tyynelläki säällä mihinkä sattuu…) Parilla viimmeesellä korilla alakoo hilijoollensa ripsimähän vettä, mutta ei kovin pahasti onneksi kastuttu.

Mua ärsytti suunnattomasti, ku näin, kuinka palijo roskaa sinne raralle oli jätetty. Oli kalijatölökkiä, enerkiajuomatölökkiä, nuuskarasiaa, keksipakettia, mehutetroja ja vaikka mitä. Mitä ihimiset oikeen ajatteloo, kun ne jättää tuollaasen sotkun jäläkehensä? Puhuttihin, jotta pitää ens kerralla ottaa jätesäkki joukkohon ja kerätä niitä samalla pois.

Ai kuinkako meni peli? Meni. Päin mettää. Mutta mä oon tottunu aina olemahan se huonoon kaikes. Onneksi ei tartte tosisnansa kilipaalla. Ura jäis aika lyhkääseksi.

Kotia tultua vaihroon kuivat vaattehet ylle ja koska sitä tortillatäytettä oli aina vain jälijellä, niin tehtihin jämävuoka makarooniista. Tein valakoosen soosin ja terästin sen chilinmakuusella Koskenlaskija-ruokajuustolla. Laitoon kerroksittaan keitettyjä makaroonia ja tortillatäytettä. Juustokastike päällimmääseksi ja vielä kerros pitsaraastetta päälle. Hyvää tuli 🙂

Syötyänsä flikka lähti serkkunsa kans kaffittelohon ja sieltä tultuansa leikkas vielä mun tukan.

Justihin, kun se sai tukan leikattua, tuli pihalla sellaanenki rajupuuska, jotta kastelukannut lenteli naapurin puolelle asti ja vettä tuli aiva vaakasuoras niin, jottei pihan yli meinannu nähärä. Se oli hyvin hetkellinen ilimiö, niin jotta ku flikka meinas kuvata sitä ja sai puhelimensa hajettua, niin pahin myräkkä oli jo ohi.

Tänään oli isännän keittovuoro, mikä tarkootti sitä, jotta syötihin krilliruokaa.

Ehtoopäivällä flikka lähti junaalemahan kohti Oulua. Sen piti vain VR:ltä varmistaa, kulukooko se juna, ku se oli yhtä aikaa peruttujen junien listalla ku samahan aikahan siihen oli voinu ostaa lippuja… Meni se – ja flikka on jo kotona. Nyt niillä on vävypoijan kans kolome viikkua yhtöhööstä lomaa.

Olipa hauskaa, ku se pisti meihin vanahuksihinki vähä liikettä. Tosin nyt on heittokäsi kipiä. 😀