Tiina Martikainen: Kasvot pinnan alla

Tiina Martikainen oli mulle uus tuttavuus. En oo aikaasemmin lukenu hänen kirijojansa, mutta tämän perusteella voin hyvinki lukia joskus toistekki. Tämä on hänen ensimmäänen dekkarinsa.

Kirijan päähenkilöötä on poliisikoiraohojaaja Hanna Vainio ja hänen koiransa Riina.

Hanna on vastikähän jääny lomalle, ku hänet pyyretähän Riinan kans tutkimahan jäläkiä. Nuori nainen on karonnu ja katuamispaikaksi oletetahan Lohjanjärven rantaa. 

Heti Hannan loman jäläkihin löytyy Sammatin Kirmusjärvestä ruumis, joka osoottautuu karonneheksi Sonja Lahtiseksi.

Tutkinnan piirihin joutuu niin Sonjan ex- ku nykyynenki poikaystävä, joista ensimainitun kans Sonja on ollu kihiloos ja jäläkimmäänen puolestansa on naimisis. Monta muutaki epäältyä Sonjan tuttavapiiristä löytyy.

Riina osoottautuu tärkiäksi tutkijaksi tarkan kuononsa ansiosta. Riina ei antanu valehien (= valeiden) ja väärien alipien vaikuttaa omahan tutkintahansa.

Mutta mä toivoosin, jotta oli vain kirijaalijan omaa keksintyä, ku hän kertoo, kuinka Hannan työkaveri heitteli pähkinöötä Riinalle. Pähkinäthän on koiralle vaarallisia eikä niitä oikiasti saisi antaa koirille.

Mainokset

Makuukamarin päivitystä

Mä oon vissihin jo iät ja aijat tääläki vinkunu uutta päiväpeittua. Ei vain oo tarijonta miellyttäny frouvaa ja niin on vinkuminen aina vain jatkunu.

Eileen olimma kaupas käymäs ja poikkesimma Tokmannillekki. Mä tein sielä tavanomaasen kierrokseni myöski sinne petivaatepuolelle. Nyt sinne oli tullu sellaasia uusia peittoja, jokka mä kelepuutin. Mä oon sanonu, jotten halua harmaata, mustaa, ruskiaa, sinistä enkä valakoosta. Hmmm… kuinkas sitte kävikää? No niin, arvasitta vissihin?

Sitte piti tietysti ostaa peittohon sopivat matot ja uus tyynynpäällinen, ku vanhat ei luonnollisestikkaa passannu yhtää färiihin. (Ei sen puolehen, jotta vanhakkaa olis passannu keskenänsä.) Ei silti ollu mun mielestäni kohtuuttoman kallis rämppi: päiväpeitto, kaks pikkumattua ja tyynynpäällinen yhtehensä 51,92 €.

Toki mä jourun vielä vähä pistämähän lisää, ku totesin, jotta kyllä sängyn jalakoopääski sais olla samammoinen matto. Tuntuu vähä kalasialta (= kylmä, kolkko) iliman sitä, ku on tottunu, jotta sielä on aina joku riepu ollu. Ja uus tyyny pitää ostaa, ku vanha tyyny oliki liika pieni tuohon tyynynpäällisehen. Ja niinku kunnon sisutusplokis (tä, kuuluuko jostaki naurua?) tapaa olla, niin täs on kuvat ennen ja jäläkihin.

Ennen: alakas jo ittiä ällöttää tuo vaalianpunaanen, mutta oon varmahan sen joskus ”halavalla saanu”.

Jäläkihin: onhan se vähä levotoon… Isännän mielestä se oli ”raikas, vaikka siinä onki mustaa”.

Jännästi heittää tuo seinän färi näis kuvis. Totuus on lähempänä tuota alemman kuvan färiä. Ilimeesesti valolla on ollu vaikutusta. Yläkuva on otettu eileen ehtoolla lampun valos ja alakuva tänä aamuna salaman kans. Meirän makuukamari on pohojoosen puolella ja tahtoo olla pimiähkö valoosanaki aikana.

 

Niina Honkanen: Pohjakosketus

Tämä kirija kertoo epätervehestä parisuhtehesta. Mies on ilikiä ja pirullinen ja vaimo useemmiten alistuu miehen mielivallan alle.

Mies ei käytä fyysistä väkivaltaa, mutta henkistä sitäki enämmän.

Kirijas pompitahan aijas erestakaasi, mikä aluuksi haittas ainaki mua, ku en jotenki osannu hahamottaa kokonaaskuvaa. Toinen, mikä mua häiritti suunnattomasti, oli se, jotta päähenkilöt oli vain mies ja nainen – iliman nimiä. Mä koin sen jotenki etäännyttävänä. Mutta ehkä se oli tarkootuski, koska aihe oli rankka.

"Nainen ei ollut enää aikoihin tunnistanut omia 
rajojaan tai sitä, mihin asti ne venyivät. Hän toivoi 
mielessään, että olisi jokin tapa mitata myös niitä. 
Sydän löi miten huvitti, hiusmartoa reunusti kylmä hiki 
ja puhelinta pitelevä käsi tuntui keinotekoiselta 
proteesilta. Nainen tunsi miehen katseen yhä 
takaraivossaan, sama katse oli lukemattomia kertoja 
naulinnut hänet liikkumattomaksi tuoliin ja sulkenut 
hänen suunsa. 

Pitääkö sua vetää turpaan että sä uskot? 
Kuka helvetti luulet olevasi? 
Miten kukaan voi olla noin vitun tyhmä? 
Sulla on päässä vikaa! 
Vitun prinsessa, tienaan kaiken rahan ja päätän myös 
miten niitä käytetään! 
Saatanan ilonpilaaja, jos haluan lähteä Italiaan niin 
sinne myös lähdetään. Siihen sun lupaa tai rahaa 
tarvita. Mikä siinä on niin vitun vaikeeta ymmärtää?"

Hoitolapsia

Nyt on se ajolähtöviikonloppu.

Poika tuli keskiviikkona koiran ja kissin kans tänne ja vietti siitä melekeen koko aikansa yötä myöten tallis laittelemas autuansa kisakuntohon.

Perijantaiaamulla se lähti kohti Oulua ja Hötsiä. Mortti ja Rymy jäi tänne.

Isäntä puolestansa lähti perijantaina puoliltapäivin Ouluhun. Se meni sinne Metkun hoitajaksi ku flikka ja vävypoika lähtivät Turkuhun kaverin kolomikymppisille. Muuten olsivat voinehet mennä vaikka yhtä matkaa, mutta poika tuloo takaasi maanantaita vaste yöllä ja isäntä pääsöö lähtemähän vasta maanantaina johonki aikahan, ku flikka ja vävypoika tuloovat Turuun reissulta.

Miniänaluun piti eileen junaalla kans Ouluhun, mutta se oli tullu kipiäksi eikä pääsnykkää lähtemähän. No, saa ny ainaki parannella ittiänsä rauhas, ku elukat on täälä. Ei tartte nousta petistä ruokkimahan ja ulukooluttamahan ketää.

Ja mulle taas tuloo pakkoliikuntaa. Tänäänki oltihin Rymyn kans toista tuntia lenkillä. Mutta ei, ei se suostunu paskoomahan. Täytyy yrittää uurestansa päiväruaan jäläkihin.

Mortti puolestansa on keksiny, kuinka meirän leipäkaapin oven saa auki! Kahareesti oon jo yllättäny sen sieltä kronaamasta (= penkomasta). Nyt on naruviritys kaappien ovis, jottei se saisi enää sitä auki. Se tosin tarkoottaa, jotta mäkää en pääse kaapille kovin heleposti.

No, eipähän tuu koko aikaa syötyä, ku se on astetta hankalampaa. Sitä paitti täälä on joka kerta ainaki yks ruskia silimäpari seuraamas tarkasti jokaasta suupalaa ja välillä on toinen viheriäki silimäpari vahtaamas, niin jotta syöminenki on tosi vaivaannuttavaa, ku kaks näläkäkuoleman partahalla olevaa elikkoa kattoo päältä.

***

Nyt musta tuntuu, jotta mä tohorin sanua, jotta oon vakinaases työs! Ku puolen vuoren koeaika tuli eileen täytehen eikä pomo käskeny mun kerätä kolehia ja häipyä.

Päin vastoon, sain täs joku aika takaperin luvan ilimoottautua pomon ja Tiinan mukahan ens kuun aluus olevahan tilitoimistopäivähän.

Sisareni, siskoseni

Sisareni, siskoseni

Samaa lihaa ja verta,
tuntenut minut koko ikäni.
Ei ole ollut aikaa,
jolloin et olisi kuulunut elämääni.

Sisareni, siskoseni,
kuka minua ymmärtäisi
niin kuin sinä?
Yhteinen historia
eikä selityksiä tarvita.
Sinä tunnet minut,
minä sinut,
puhumme samaa kieltä.

Sisareni, siskoseni,
tukeni ja turvani.
Kannustusjoukkoni
ja ystäväni.

Sisareni, siskoseni.

Sirkalle 4.2.2008
rakkaudella pikkusisko

***

Tänään on kymmenen vuotta siitä, ku Sirkka lähti toimittamahan enkelin virkaa. On ikävä, on itkettäny. Silloon, ku tuon runon kirijootin, ei ollu vielä ollu aikaa, jolloonka olsin joutunu pärijäämähän iliman isoasiskoa.

Sisareni, siskoseni, sua ei unohreta koskaa ❤

David Safier: Tuomiopäivä ensi tiistaina

Marie on 34-vuotias paikallisleheren toimittaja ja menos naimisihin sulhasensa Svenin kans.

Marien vanhemmat on eronnu eikä Marie halua vihiille samas kirkos, mihinä vanhemmat on vihiitty, koska hänen mielestänsä se tois huonua onnia.

Ennen häitä Marien mielenrauhaa järkyttää, ku isä ilimoottaa, jotta hänellä on 25-vuotias Svetlana-niminen tyttöystävä Valako-Venäjältä. Ja että Svetlana on tulos häihin. Marie on varma, jotta Svetlana on vain isän rahojen peräs ja ennen pitkää isän syrän särkyy.

Mariella on isoosiskoo Kata, joka on tullu Berliinistä häitä varte. Katalta on aiemmin leikattu kasvaan päästä ja se on lähentäny sisaruksia.

Hääpäivänä Kata saattaa Marien alttarille. Ratkaasevas vaihees Marie kumminki hoksaa, jotta papin kysymyksehen sisältyvä ”kunnes kuolema teidät erottaa” tarkoottaa aika pitkää aikaa ja alakaa epäröömähän. Hän miettii, kumpiko satuttaa Sveniä pahemmin: se, jotta hän sanoo nyt heti ”en taharo” vai se, jotta hän ottaa eron sitte myöhemmin.

Hän päätyy ensimmääsehen vaihtoehtohon. Mikä tarkoottaa sitä, jotta hän joutuu muuttamahan takaasi isänsä työ. Sielä on tietysti isän ja Katan lisäksi Svetlana ja myöhemmin myös tämän 8-vuotias tytär.

Mutta sen jäläkihin Marien elämä vasta hulluksi muuttuuki, ku isän tilaama katonkorijaaja ilimestyy paikalle…

Nyt se iski!

Nimittään urheeluhulluus. (Saa nauraa.) 😀

Aamulla sain sen pirettyä vielä aisoos, ku oli vähä kalasiaa (= koleaa). Yöllä oli ollu vain viitisen astetta.

Pesin pari konehellista pyykkiä ja hain eiliset pyykit pois narulta. Sitte kello oli jo niin palijo, jotta piti keittää. Tänään oli ruokalistalla juustoonen kalakeitto. Ja meillähän ainut kala on pakasteseiti, mitä isäntä suostuu syömähän. Siitä tein sopan. Ja ku oon päättäny, jotta mun keittovuorolla ruokahan lisätähän kasviksia, niin heitin soppahan paketillisen pikkuporkkanoota lisäksi. Ja juustona käytin Koskenlaskijan ruoka -juustua, sitä cheddarin makuusta.

Isäntä meni syötyänsä kattomahan televisiota. Mä olin koko aamun suunnitellu, jotta eherootan sille, jotta mentääs harijoottelemahan taas frispiikolffia, ku ruoka on vähä laskeentunu. Se oli nimittään niin hauskaa.

Isäntä oli heti myöntyväänen ja niimpä me joskus puoli yhyren mais ehtoopäivällä survaastihin polokupyörillä raralle ja pelattihin kaks kierrosta, mikä vastaa yhtä täysmittaasta rataa.

Isäntä heitti hyvin samammoisen tuloksen ku viimmeeksiki (keskiviikkona 25 yli bar, nyt 26), mä sen sijahan oon niin jumbo, jotta mun tulos parani huomattavasti ja oon silti vielä ihan jumbo (viimmeeksi 51, nyt 40). Mutta se on vain niin hauskaa, jottei yhtää haittaa eikä harmita. Tuloopahan ainaki liikuttua ihan vahingos. 

Pyöräälyä tuli ehkä joku nelijä – nelijä puoli kilometriä (en havaannu kattua mittaria). Askelmittariakaa mulla ei ollu mukana, mutta laskeskeltihin, jotta ku frispiikolfrataa kiertävä pururaran osuus on 1,1 kilometriä, niin kyllä me varmahan ainaki kolomisen kilometriä käveltihin. Ja maastos, mikä on oikeen hyvää liikuntaa.  

Se kyllä vähä harmittaa, jotta vasta näin loppukesästä keksittihin tuo, vaikka siitä on puhuttu siitä asti, ku ensimmääsen kerran kokeelimma peliä monta vuotta sitte. Ja varsinki silloon, ku tuo rata rakennettihin. Tänä kesänä/syksynä ei välttämätä enää kovin pitkältä piisaa säätä pelaamisehen. Mutta toivottavasti into säilyy talaven yli, niin jotta tulis mentyä heti keväällä jatkamahan.