Amerikantuliaasia

Pomo kävi lomaalemas ja sukuloomas Amerikas ja toi meille kaikille tuliaasia:

Suklaa sielä näytti olovan älyttömän hintaasta. Tuo kymmenen palan pakkaus oli maksanu 9,99 dollaria! Jäiskähän itteltä hyväskääset ostamata jos ne olis tääläki nuon kallihia.

Silimänruokaahan näis on vaikka kuinka. Mutta suklaata ei ollu maulla pilattu. Kyllä suomalaanen suklaa onki vain hyvää. Ei ne silti syömätä jääny. Tein kristillisen tasajaon isännän kans. Saippuan pirän itte.

Advertisement

Outi Pakkanen: Naistenkutsut

Dekkarikuningattaren herkullinen kuvaus naistenmiehestä, joka päihtyy omasta erinomaasuurestansa kohtalokkahin seurauksin.

Outi Pakkanen tuo meille Helsingin ja sen taloot ku tarijottimella, mutta myös ihimismielen, johona ne kiintoosimmat poluut risteelöö.

– Kirjavinkit –

Outi Pakkanen: tarjoilija, pyyhkikää taulu

Ylioppilaskevähänä he olivat vannonehet, jotta pitääsivät säännöllisesti yhteyttä, heirän jenginsä ei hajuaasi. Nyt he kokoontuvat ensimmääsehen luokkakokouksehensa, kaharenkymmenen vuoren jäläkihin.

Palijo on muuttunu, eikä oikiastansa juuri mikää. Luokkakokous sujuu niin ku pitääki, ja lopuuksi lähäretähän jatkoolle Pertin työ.

Sielä tapahtumat saa äkkikääntehen: yks joukosta surmatahan raa’asti. Aamuksi suunniteltu silliaammiaanen vaihtuu poliisikuulusteluksi.

Kuinka ylioppilaskirijootusten vuosi liittyy tapahtumihin? Mitä tärkiää tapahtuu koulupilees helemikuun viimmeesenä lauantaina vuonna 1965 – ja kellekkä?

”Ihimiskuvaus on hyvää, kerronta sulavaa ja tapahtumat etenöö luontevasti. Pääpaino on laajas henkilökirijos, sivuhahamoosta mielenkiintoosin on rikostoimittaja Havula.” – Hannes Markkula, Ruumiin kulttuuri

S. K. Tremayne: Äänet

”Mä tierän sun salaasuutes. Mä tierän mitä sä teit. Mä tierän kaiken.”

Jo muuttaa eron jäläkihin älyteknolokialla varustettuhun asuntohon. Virtuaalinen kotiapulaanen Elektra pyörittää asuntoa ja pitää Jolle seuraa. Yhtenä päivänä Elektra kumminki palijastaa jotaki hirvittävää, jotaki, mikä voi repiä Jon mailman kappalehiksi…

Nykyteknolokian kauhukuvilla leikittelevä trilleri Jääkaksosten kirijoottajalta.

”Nerokas! Karmian uskottava!” – Reader’s Digest

”Hyytävä.” – Sunday Times

Kynttilänvalos

Havahruun täs yks päivä, jotta mulla ei oo tänä talavena ollu kirkasvalolamppu ollenkaa käytös. En tierä, johtuuko siitä vai mistä, jotta oon ollu vähä väsyksis ja jotenki hitahilla pitkän aikaa.

Ja vaikka nyt on ollu niin surkian pimeetä päiviä, niin en oo enää viittiny hakia lamppua esille. Päivät on kumminki jo pitenemähän päin.

Sen sijahan oon aamuusin sytyttäny kynttilän keittiön pöyrälle ja rauhoottunu sen ääres hetken ennen ku päivän askarehet alakaa. Ja töistä tullesnani isäntä pruukaa (= tapaa) istua telekkarin ääres, niin mä oon sytyttäny taas kynttilän ruokaseuraksi ittelleni. Valohoitua seki.

Se juna vissihin meni jo

Eileen tapahtuu jotaki vallan merkillistä. Sellaasta, mikä pisti mun yöunekki sekaasi. Sellaasta, mitä en ollu osannu orottaa tapahtuvaksi.

Mulle tarijottihin LinkedIn’is maharollisuutta työpaikan vaihtohon! Niin – pä! Yli kuuskymppiselle akalle.

Mä tosin epäälen, jottei se viestin lähettäjä ollu hoksannu tarkastaa mun ikääni. (Itte asias mä en kyllä oo eres varma, näkyykö se ikä sielä mihinää.) Mulla on sielä niin hämärä kuvaki, jotta ehkä sekää ei palijastanu torellisuutta. Tai ehkä se ei ollu lukenu mun työhistoriaa läpi, ku se ny ainaki viimmeestään palijastaa, jotten oo enää ihan tuore tapaus.

Viesti tuli isoon tilitoimistoketjun rekrytoojalta. Hienosti oli laittanu, jotta ”huomasin, että sinulla on vahva ja kiinnostava tausta palkkapalveluiden tehtävien parista”. Öööö – tuota – harijoottelu mukahan lukien vähä yli nelijä vuotta. Ja joskus ammooses historias oon laskeskellu vähä jotaki, mutta niistä ei enää voi mitää meriittiä kerätä.

Sitäpaitti mä pirän ittiäni ihan aloottelijana vielä. Oommä tietysti jotaki oppinu näitten vuosien aikana, mutta emmä koe olevani mitenkää erityysen vahava ammattilaanen.

Mietiin sitäki, jotta onko palakanlaskijoosta oikiasti niin kova pula, jotta tällääsille kohta eläkkehelle jääville vanhoolle räähkillekki tarijotahan töitä?

Kieltämätä mä hetken ainaki mietiin. Tämä on varmasti eherottomasti viimmeenen maharollisuus vaihtaa työpaikkaa. Mutta haluanko mä?

Nykyynen on niin sopivan matkan pääs ja työkaverit on aiva huippuja. Pieni, tivis työporukka sopii mulle hyvin. Tosin siinä on miinuspuolena se, jotta ”särkymävaraa” ei oo yhtää. Poisolot kaatuu heti työkaverien niskahan.

Entäs sitte, jos pomo taas sairastuu. Viimme keväänä se nähtihin, kuinka koko homma on pitkältä yhyren ihimisen varas. Isoos firmas hommat saarahan rullaamahan, vaikka joku olis poiski. Ja ehkä on jopa suunnitelmat sen varalta.

Ja vaikka tällä hetkellä tuntuu, jotta töitä on aiva liikaa, niin se ei oo kokoaikaasta. Tierän, jotta johonaki kohtaa taas helepottaa. Enkä usko, jotta mihinää muus työpaikas tilanne on sen kummempi. Kiirus on joka paikas.

Entäs sitte lomat – ne taas palaas, jos ny vaihtaas työmaata. Ja työmatka pitenis, ku lähimmät toimistot on naapurikaupungiis. Haluanko mä enää lähtiä ajelemahan mihinkää kauas. Ku nyt työmatka on autolla viis minuuttia ja pyörällä viistoista.

Sitäpaitti mä tunnen nyt suurinpiirteen nuo meirän palakka-asiakkahat ja tierän, mitä niiltä on orotettavis. (En tosin aina, kyllä ne joskus yllättää kekseliääsyyrellänsä.)

Ja suurin piirteen hallitten nuo meirän palakkaohojelmat. Kattoon, jotta uures paikas oli sellaasia ohojelmia, joista en oo ikänä kuullukkaa. Stressaasin ihan hirviästi uuren opettelua. Toki sielä olis ”tiimi” tukena. Nyt on välillä aika yksinäänen olo, ku kukaa muu ei laske palakkoja muuta ku mun lomien aikana. Mun pitääs aina muistaa pitää ne aijan tasalla palakanlaskennas tulevista muutoksista. Mutta emmä aina muista ja havaatte ja toiseksi ei ne välttämätä jää niille mielehen, ku ei ne justihin sillä hetkellä tee palakanlaskentaa. Niillä on kyllä tekemistä ja muistamista omien töirensä kans.

Ja vissihin tuola uures paikas olis maharollisuus joustavahan työaikahan ja ehkä etätyöhönki, mitä ei nykyysin oo.

Mä en ny yksinkertaasesti tienny, mitä mä olsin vastannu, niin kysyyn, onko maharollista palata asiahan myöhemmin ja jotten halua sanua eherottomasti ei mutta en myöskää uskalla heti suoralta käreltä sanua joo. Eivät ny ihan lyönehet luukkuja kii, mutta kyllä vastausviestistä tuli vähä sellaanen fiilis rivien väliistä, jotta tarkemmin ajateltuna unohretahan koko juttu. Juna meni jo. Siitä huolimata tuli positiivinen fiilis: joku haluaas mut ehkä töihin: ”ajattelin, että voisit sopia hyvin joukkoomme!”

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista – Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat

Mä päätin, jotta tänä vuonna en tee omaa sepustustani lukemistani kirijoosta, vaan laitan takakannen tekstin, koska sen perusteella mä valitten lujettavat kirijat. Joskus käy niin, jotta vasta kotona havaatten (= huomaan) kattua kannen.

Mutta sevverran teen tinkiä (= kiusaa), jotten laita suoraa kirijakielistä tekstiä vaan väännän sen murtehelle. Ota siitä sitte selevää, eikö?

"Piinallisen hauska." - koomikko Stephen Fry 

Elämän ja kuoleman kysymykset. Jatkuva ihimisruumihin erittehien tsunami. Surkiemmat tienestit ku sairaalan parkkimittarilla. 97 tunnin työviikko ja hei hei ystävät ja vapaa-aika. Sellaasta on nuoren lääkärin elämä. 

Nämä salaaset päiväkirijamerkinnät on raapustettu keskellä sairaalan hektistä arkia. Ne tuo iholle torellisuuren lääkärisarijojen takana - sensuroomata yhtäkää ällöttävää yksityyskohtaa tai potilahien älynväläystä. 

Päiväkirija palijastaa kaiken mitä oot halunnu tietää sairaalaelämästä - ja enämmän ku muutaman asian, jokka olsit voinu jättää välihinki. Ja kyllä, sen lukeminen voi vähä kirpaasta.

ADAM KAY on prittiläänen entinen lääkäri, nykyynen komeriakäsikirijoottaja. Kohta voi vähän kirpaista on Kayn ensimmäänen kirija, ja se on ollu huikia menestys: Pritannias sitä on myity monta milijoonaa kappalesta, ja se on kahaminu lukuusia palakintoja.

Pois on!

Joulu meinaan. Tänään lähti kuusi ja suurin osa koristehista. Jälijelle jäi muutamia valojuttuja. Saavat olla niin kauan ku patteriis piisaa virtaa.

Sen verran vielä vietän joulua, jotta huomenna meen Raijan työ viimmeesten joululahajojen kans. Meillä tämä lahajojen vaihto tapahtuu yleensä näin jäliistä joulun. Sen takia pitää yrittää keksiä jotaki ei-niin-jouluusta-lahajaa. Ja toiseksi ollahan yritetty välttää sellaasia lahajoja, joita pitääs hillota johonki. Kummallaki on kaapit täynnä tavaraa ja itte ostamma lisää, jos jotaki uupuu (= puuttuu).

Korvapuolen kuulumisia

Mulla oli tänä aamuna aika korvapolille. Ensi kuulontutkimuksehen ja sitte lääkärille.

Luulin selevinneheni hyvin kuulotestistä, mutta sanoovat, jotta ei se juurikaa erellisestä ollu parantunu. Testistä selvis, jotta sisäkorva vaikuttaas olevan kunnos, mutta jostaki syystä ääni ei johoru ilimatien kautta sinne. Lääkäri epääli, jotta sielä on tulehrusten aiheuttamaa arpeutumaa, minkä takia en enää kuule normaalisti. Muuten ei lääkärin mielestä ollu mitää ”moitittavaa” eiväkkä laita uutta kontrolliaikaa.

Mä oon kuvitellu kuulevani ihan hyvin (?), niin sen tähären tuli yllätyksenä, ku lääkäri totes, jotta mun kuulonalenema on siinä rajoolla, jotta ruvetahan puhumahan kuulolaittehen hommaamisesta. Oikia korva on ns. rajoolla, mutta vasemman kuulo on jo selevästi alentunu.

Tähän asti musta on tuntunu, jotta lääkärit ei oo ottanu tosisnansa ku mä oon valittanu, jottemmä kuule. Eikä kukaa lääkäri oo eheroottanu vielä kuulolaitetta. Mä olsin ottanu sen ylähä hyppien heti silloon kaks vuotta sitte ku tää koko rulijanssi alakoo, mutta nyt mä oon kokenu pärijääväni ihan hyvin. En oo enää aikoohin käyttäny sitä netistä ostamaani korvakuulokettakaa.

Paitti jotta torellisuures kyse taitaaki olla siitä, jotta oon vain tottunu pärijäämähän näin. En vain oo hoksannu sitä ennemmin. Ainaki kakarat oli jouluna sitä mieltä, jotta meillä televisio huutaa ihan he-le-**-tin lujaa. Ei mun mielestä 🤣

No, mä olin siinä tilantehes kumminki sevverran pöllämästyksis, jotten osannu vastata mitää lääkärin tierusteluuhin kuulolaittehesta. Mutta ei se mitää. Se vain totes, jotta jos tuun sille päälle, niin käyn hakemas tk:sta lähettehen korvapolille ja laitetahan homma vireelle.

Mä tierän, jottei mun kannata ainakaa kakaroolta kysellä. Ne lähtis itte kyyttäämähän mun sinne teekoohin. 😂 Kattotahan sitte vaikka talavi- tai kesälomalla. Nyt ei tahtoosi millää viittiä olla töistä pois tällääsen asian takia.

Vähitellen

Tämä runo sai alakunsa työmaan kaffetpöytäkeskusteluusta. Yhyrellä sun toisella alakaa jo olla aiheesta kokemusta.

Lujetin tämän ensi sielä, jotta kuulen, ymmärtääkö tästä, mitä mä yritän sanua. Raati hyväksyy ja antoovat luvan lähärättää sen paikalliselehtehen. Näytti olevan viimme viikon leheres.

Työkaveri oli sen jäläkihin pongannu jostaki feispuukin paikallisryhymästä, jotta sielä oli pariki ihimistä kehunu sitä. Eiväkkä ollehet mun tuttuja eikä sukulaasia. Eikä maksettuja kehuja, ku en itte oo siinä ryhymäs, niin jotten olsi pääsny niitä eres näkemähän. 🤣

Vähitellen

Askel askeleelta hän kulki
loitommas meistä.
Yhä syvemmälle unohdukseen.

Vähitellen
hän katosi tästä elämästä.

Hän oli jo poissa ajoittain
kun muut tanssivat
vanhimman lapsenlapsen häitä.

Ei ollut enää kuin puoliksi läsnä
kun suvun nuorimmainen
sai valkolakkinsa.

Oli kadonnut jo kokonaan
kun puolisoa siunattiin
kirkkomaan multiin.

Me jäimme kaipaamaan häntä
sellaisena kuin tunsimme hänet
ennen.

~ Anne Saari ~

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.