Loman loppu

Eileen meillä oli vähä sellaanen ikävämpi päivä. Siskoon miniän äiteen hautajaaset. Meinattihin mennä vain kirkkohon ja hauralle, mutta siskoonpoika vissihin luki meirän ajatukset ja tuli komentamahan meiräkki muistotilaasuutehen.

Pappi oli kyllä ottanu hyvin kopin niistä asioosta, mitä hänelle oli Leenasta kerrottu. Ja tykästyyn myös siihen, mitenkä hän otti muistotilaasuures kontaktia saattoväkehen. Torella lämminhenkinen tilaasuus ja kappalaanen oli justihin oikialla alalla.

Tosin mun meinas aiva syrän särkyä (ihan kirijaamellisesti tuli syrämmehen kipiää), ku halasin varalapsenlastani (siis siskoonpoijan flikkaa). Itkettihin siinä kaulatusten pitkän aikaa. Lopuuksi, ku sain jotaki sanottua, niin totesin, jotta nyt sulla ei oo enää mummaa. On vain tälläänen kelevotoon varamumma, joka on ihan yltiöhuono pitämähän yhteyttä. Sanoon kumminki, jotta meillä on aina hänelle ovet auki – ja puhelinki, vaikka itte oon huono soittamahan. Flikka vain tuumas, jotta niin hänki on.

Hautajaasten jäläkihin käytihin kotona vaihtamas vaattehet ja lähärettihin kaupoolle. Isäntä tartti sirkkelinterän ja mä lähärin muuten vain aikani kuluksi, ku vettä ryösäs kaatamalla. Meinasin, jotta ostan sen uuren pyörän mittarin, mistä oon haaveellu. Tarijolla oli samallaasia mittaria ku mitä mulla ny on. Ja sitte langatoon mittari, josta olin haaveellu. Haaveheksi jäiki. Hinta oli liki nelijäkymppiä. Sehän on arvokkaheet ku mun 70 vuotta vanha Cresenttini!

On ollu torella ihanaa ja rentouttavaa olla lomalla. Tervehenä. Tää on oikiasti tuntunukki lomalta. Tosi pitkältä sellaaselta. Eivät oo kertaakaa eres soittanehet työmaalta. Velii tuumaski, jotta ”sä et oo enää korvaamatoon”. Ja hyvä niin! Ei kukaa saa olla korvaamatoon. Ikänä ei tierä, mitä tapahtuu ja on hyvä, jos joku toinen pystyy ottamahan työt hoitaaksensa.

Nyt mua jo vähä hirvittää töihin paluu, ku tuntuu, jotta oon ollu niin totaalisen lomalla, jotta on varmasti vaikia päästä heti siihen tempohon, mitä työt erellyttää. Sielä on alakuviikosta palakat, 12. päivähän mennes pitääs saara alv-ajot ja sitte pitääs heti ruveta teköhön tilinpäätöstä.

Mutta eikähän se siitä jollaki lailla taas alakaa sujumahan. Kunhan ei vain heti ensimmääseksi tulsi jotaki aikaa vievää ylimääräästä takkua selevitettäväksi.

Kävääsin pienen pyörälenkin, ku yritän kuitenki päästä eres viitehensatahan kilometrihin tänä kesänä, mieluusti kuutehensatahan. Nyt on vähä yli 450 kasas. Huomenna ajattelin pitää lepopäivän vaikka olis minkämoinen keli.

Nyt mä oon täälä ihan Hannibal Lecterinä, ku vahasin ensi parta- ja viiksikarvoja pois ja pistin joululahajaksi saamani maskin naamalle. Naurattaas, mutta ei passaa nauraa tai naama(ri) putuaa. (Onko mulla oikiasti nuon eriparia silimät? On vissihin. Onneksi en itte niitä näje tai ne alakaas häirittemähän.)

Saisko jo armoa?

Tää vuosi on käynnistyny takkuullen ja samammoisena tuntuu jatkuvan. Etenki töis.

En muista, jotta parihin vuotehen olis ollu näin kiirusta vuorenvaihtees. Koko aijan tuloo jotaki ylimääräästä selevitettävää, joka haukkaa aikaa muulta tekemiseltä. On tullu tehtäviä, joita ei oo koskaa ennen joutunu tekemähän ja joita ei kukaa osaa neuvua. Ne teherähän sitte yrityksen ja erehryksen kautta. Monehen kertahan.

Joitaki asioota roikkuu aina vain tekemätä, ku ei vain oo keriinny. Työn tekemisestä on karonnu se rauha, mikä mulla oli pitkähän. Nautiin siitä, ku mulla oli aikaa teherä työni kunnolla ja hosumatta ja tiesin, jotta saan sen tehtyä kerralla hyvin.

En oo tosin yksin tämän ongelmani kans. Tiina on valittanu ihan samaa. On tullu virheetä ja tämän päivän se on selevitelly yhtä asiaa, jonka asiakas on pyytäny sen tekemähän. Mutta sen enämpää asiakas ku kukaa meilläkää ei oo teheny sellaasta työtä ennemmin, niin taas pitää yrittää onkia tietua, joka tuntuu olevan yhtä turvas ku valtion kultavarannot holovis.

Aina vain useemmin tuntuu, jotta ei tuu enää sellaasta onnistumisen tunnetta, joka auttaas jaksamahan. Päinvastoon – epäonnistumisen ja huonosti seleviytymisen tunne on palijo tutumpi. Työstä suoriutuminen on menny enämmän seleviytymistaistelun puolelle. En oo ikänä mihinää työs stressannu niin ku nykyysin. Se vaikuttaa nukkumisehen ja varsinki niihin yöllisihin valavomisihin, ku jää kelaamahan työasioota sen sijahan, jotta nukkuus.

Oon jo monehen kertahan keriinny miettiä, jotta osaanko mä sittekkää mitää. Viimmeaikaaset suoritukset ei oo oikeen vakuuttanu. Pelijättää vain, jotta mihinä kohtaa pomo ja asiakkahat tuloo siihen tuloksehen, jotta musta on enämmän haittaa ku hyötyä…

Talaviloma häämöttää kuuren viikon pääs. Jos sinne asti jaksaas kinnata. Ja jos lomalla sais vähä verettyä henkiä ja sais päänsä kuntohon. On kuitenki yks asia, joka auttaa jaksamahan päivästä toisehen ja se on mahtava työporukka, jolla on hyvä huumorintaju ja älyttömät jutut. Niille ku nauraa joka kaffettunti vesissilimin, niin taas jaksaa pari tuntia vetää uurella innolla.

Mä oon jo miettiny sitäki, jotta pitääs vissihin käyrä mittoottamas kilipirauhasarvot. Mulla on samammoinen pumpulipääolo ku silloon, ku tää vajaatoiminta torettihin. Mä ihimettelin silloon, mikä mun on oikeen tullu, ku en seleviä töistäni enkä osaa enää niitäkää tehtäviä, jokka ennen oli ihan heleppoja.

Piti käyrä oikeen OmaKannasta tarkistamas. Erellisistä kokeesta on puolitoista vuotta. Ovat kuulemma johonaki suositellehet, jotta pitääs kerran vuotehen mitata. Nyt on vain tullu tuo koronanpirulaanen ja korvavaivapirulaanen tähän sekaamahan, niin jotta kaikki muu terveyrenhuolto on jääny niiren jalakoohin.

Käymmä muuten viikolla hakemas kolomannet koronarokotuksekki. Sen verran tuli käsivarsi kipiäksi, jotta ensimmääsenä yönä ei teheny mieli nukkua sen päällä. Muuta vaivaa en oo siitä havaannu.

Halaus

Tänään pomo antoo mulle tehtäväksi selevittää yhtä valtuusasiaa, ku ei oo saatu hoirettua parin asiakkahan asioota sähköösesti, vaikka kaikki piti olla kunnos.

Mä soitin ensi yhtehen paikkahan, mistä mulle annettihin suora puhelinnumero henkilölle, joka kenties vois auttaa. Hänkää ei pystyny auttamahan itte, mutta antoo mulle taas uuren numeron, josta sain selekiät ohojeet, mitä kokeella ensi ja kehootuksen ottaa uurestansa yhteyttä, jos ei niillä ohojeella päästä etehenpäin.

Vein ohojeet pomolle ja – kas kummaa – niin saatihin valtuuret pelittämähän ja jatkos päästähän hoitamahan asioota asiakkahien puolesta.

Pomo oli taukkaallu tämän saman ongelman kans ties kuinka pitkähän ja yrittäny soittaa sinne ja tänne ja tuonne ja kuunnellu tuntitolokulla ärsyttäviä jonotuspimputuksia. Aina ei oo saanu eres ketää kiinni tai sitte on vain sanottu, jotta ei täälä näy tarvittavia valtuuksia eikä oo osattu antaa sen kummemmin mitää ohojeeta.

Nyt asia hoituu heti eikä huomenna. Pomo oli siitä niin riemastunu, jotta se tuli oikeen puolijuoksua halaamahan mua. Ja toi vielä ehtoopäiväkaffeelle koko porukalle herkullista suklaakakkua.

Mua oikeen nauratti, ku näin pienellä asialla sai toisen nuon ilooseksi. Toki se helepottaa isoosti asiootten hoitamista jatkos ja toisen asiakkahan kohoralla ongelma on ollu olemas vissihin jo pitkähänsä niin, jotta sitä on yritetty ratkoa jo monta kertaa aikaasemmin.

Ku näki, kuinka isoo asia se oli pomolle, niin tuli oikeen hyvä mieli ittellekki, vaikken mielestäni teheny mitää ihimeellistä.

***

Ja jotta kauhun tasapaino säilyys, sain vihaasen sähköpostiviestin asiakkahan työntekijältä, ku se sai mielestänsä liika vähä palakkaa. No emmä voinu sille enämpääkää maksaa, ku ei sillä ollu palijo tuntia ja sitte piti palakasta vielä vähentää lainan lyhennys työnantajalle.

Sain senki onneksi sumplittua niin, jotta se päättyy siihen, ku työntekijältä tuli loppujen lopuuksi kiitokset. 😊

Olin onnellinen!

Pitää oikeen tulla kertomahan, ku näin toisnayönä sellaasta unta, mihinä olin torella onnellinen.

Mies oli löytäny mulle punaasen aitan, mihinkä mä voisin perustaa oman käsityö- ja lahajatavaraliikkehen. Aitta oli samas rivis usiamman muun saman tyyppisen rakennuksen kans ja ilimeesesti niiski oli jotaki putiikkia.

Rakennusten etupuolella, muutaman metrin alempana kuluki kapiahko hiekkatie. Tien toisella puolella oli koivurivi ja niitten takana kapia joki. Oikeen iryllinen (= idyllinen) suomalaanen maisema siis. Aitalta tielle laskeutuu hyvin hoirettu nurmikko.

Aitta oli ollu tyhyjillänsä parikymmentä vuotta, mutta isäntä sanoo, jotta sielä on piretty kumminki peruslämpyä päällä koko aijan, niin jotta se on rakentehiltansa ihan terves. Aitas oli ilimeesesti aikoonansa toiminu joku puoti, koska sielä oli monta ihanaa vitriiniä ja hyllykköä ja mä näin jo mielesnäni, kuinka niihin sais ihanasti tavaraa esille.

Aitan kokille (= vinttiin) nousi leviät lankkurappuset ja yläkerras oli pari sänkyä ja toisella puolen huonetta oli mielettömät määrät askartelutarvikkehia ja muuta sälää eli meikälääsittään kattottuna oikia aarre orottamas penkojaansa.

Mä olin niin haltioosnani, jotta pyörähtelin sielä ympärihinsä ku palleriina soittorasiasnansa enkä tienny, mihinkä olsin tarttunu ensimmääseksi.

Ittestänsä selevää oli, jotta me muuttaasimma sinne ylähäkertahan asumahan. Mihinää ei – ihime kyllä – ollu sellaasta määrää tomua tai hiirten juhulinnan jäläkiä, jotta se olis kertonu aitan ollehen niin pitkähän tyhyjillänsä. Se vaikutti siltä, jotta sinne voi heti ruveta järijestelemähän tavaroota. (Unien hyviä puolia.)

Sen verran mä himmasin intuani (huom! jopa unes), jotta sanoon isännälle, jottemmä voi tästä puhua töis vielä mitää. Mä tartten kumminki palakkani niin kauan, jotta saan aitan tuottamahan.

***

Joo, oon tosiaan joskus haaveellu jostaki tuollaasesta, mutten tienny, jotta se vieläki on johonaki alitajunnas. Sieltä kai se pätkähti unihin.

En kyllä torellakaa oo luopumas palakkatyöstäni, ku mä tykkään kyllä siitä erelleenki. Eikä musta eres olsi yrittäjäksi eikä ainakaa asiakaspalaveluhommihin. Jääköhön onnelliseksi muistoksi. Mutta oikiasti tunsin vielä herättyäniki, kuinka onnellinen mä olin sielä aitas, omas valtakunnasnani.

Raskas viikko

Ensimmäänen työviikko loman jäläkihin. On ottanu voimmille. Eikä ihimekkää, jos kuukauren vain vetää lonkkaa, niin pakostaki jaksaminen on vähintäänki heikentyny.

Oon kumminki päättäny eres yrittää. Oon käyny koko viikon pyörällä töis. Mittaris on ny vähä yli 300 km. Jää pahasti jäläkehen viimme vuoresta, mutta ei mahara mitää.

Töis oli jonki verran ensi seleviteltävää ja sitte piti tietysti saara normaalit päivittääset asiat rullaamahan siinä samalla. Raija oli pärijänny oikeen hyvin mun töis, vaikka se raukka stressas niitä niin kovasti. Minkä mä kyllä ymmärrän. Oon ittekki joutunu tuuraamahan toisia loman aikana ja niis toisen töis menöö aina palijo enemmän aikaa, ku ei ne oo niin tuttuja. Ja siksiki, ku ei halua mihinää tapaukses töpeksiä ja teherä virheetä, joita se toinen joutuus sitte selevittelemähän.

Tiistaina oli heti suurimman asiakkahan palakat. Tosin työkaverille sanoon, jotta jollaki lailla on hyvin lohorullista aloottaa just niitten palakoosta, ku ne on niin selekiät ja sieltä tuloo tierot aijallansa, oikeen ja selekiästi. Ei tartte pyyrellä eikä kysellä lisäselevityksiä. Ja sitte niis on sen verran haastetta, jotta niitä on mukava teherä. Ja monta työvaihetta, jokka pitää muistaa.

Sitte mä oon mapittanu hirmuusen määrän tosittehia ja alootin niiren kirijaamisen. Tietysti sieltä puuttuu jotaki ja niitä on pitäny pyyrellä.

Pomo oli jättäny lapon mun pöyrälle, jotta se tuloo tänään käymähän lomaltansa. Nettisivuja päivitetähän ens viikolla ja piti miettiä, mitä sinne laitetahan palakanlaskennasta. Erellinen teksti on vanhentunu jo aijat sitte. Mä ajattelin, jotta teen eherootuksen valamihiksi, jotta saarahan sitte yhyres kattua ja muokata sitä, mutta pomo luki sen läpi ja sanoo, jotta se on hyvä sellaasnansa.

Mutta vissihin kaikki ajatteleminen on ollu vaihteeksi niin rankkaa, jotta parina ehtoona oon körmähtäny (= nukahtanu) jo aika varahin. Ja tänään alakas olemahan ehtoopäivästä silimät jo hyvinki väsyksis. Vuoti ja tuntuu ”tikkuusilta”. Voi olla, jottei tänäkää ehtoona tartte kovin myöhälle valavua.

Työt alakas taas

Ihan sai hiki hatus paiskia töitä, ku ensi vain keksii, mistä alakaas.

Raija totes mulle, jotta hän on jo ”monta viikkua” orottanu mua töihin. Mä tuumasin, jotta enhän mä eres ollu montaa viikkua lomalla. 😀

Hyvin sielä oli pärijätty, mutta tietysti toisen töitten tekeminen aina stressaa ja jännittää enämmän ku omat hommat.

Tästä se taas lähtöö!

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.