Riemunkirijavaa

Alakaa tavarat olla vihiroonki takaasi pakoollansa. Heitin vielä matot laattialle. Ei kahta samammoista, mutta mua ei haittaa. Mä tykkään, jotta saa olla nuon. Ne on mun mielestäni joinki hyväntuulisia, iloosen färisiä. Vähä sellaasta saunakamarifiilistä. Osa on äiteen kutomia, osa mun. Eikä haittaa, vaikka pitkän maton reuna ei oo suora. Se on justihin sen näköönen, jotta minä oon sen teheny. Ei meillä muolla enää ookkaa räsymattoja ku tuola pukuhuonehes.

Ehkä yhyren seinäkaapin vielä teetän isännällä pyykkikorien yläpuolelle, jotta saan pyykinpesuainehet sinne.

Remontti loppusuoralla

Remontti alakaa olla pieniä juttuja vaille valamis. Muutama listan pätkä puuttuu ja yläkaapista lukko, kripa ja aukipitolaite.

Niin ja sitte mä tilasin isännältä siivouskomerohon lisähyllykön ja yhtehen henkarikomerohon laitetahan hyllyt. Saan ikkunaverhot ja pöytäliinat sinne.

Joitaki tavaroota sain jo paikoollensa, mutta justihinki näitten puuttuvien juttujen takia osa on vielä pitkin huushollia. Kaapiis on vielä hyvin tilaa ja mä harkitten tarkkahan, mitä mä ylipäänsä enää tuon sinne takaasi.

Tätä viikkua

Maanantain vastaasen yön nukuun tosi huonosti – tai oikiastansa se meni enemmän valavoes ku nukkues. Mua vaivas, harmitti ja kiukutti yks asia, joka pyörii mieles niin, jotta se ei vain antanu nukkua. Mutta siinä valavoesnani ja vatvoesnani tein päätöksen hoitaa asian pois päiväjärijestyksestä heti alakuviikosta.

Maanantaina oltihin justihin vasta aloottelemas töitä, ku meirän harijoottelija ilimestyy työmaalle maski naamalla ja ilimootti, jotta hänen koronatestinsä näytti positiivista. Sielä isäntä oli ensi saanu positiivisen tuloksen pyhänä ja Ritva sitte maanantaiaamuna. Pomo käski sen pysyä pois työmaalta koko viikon. Ainakaa vielä eilisehen mennes ei kukaa meistä oirehtinu, mutta Ritva oli niin hetken aikaa siinä kämpän toisella puolella, jotta tuskin se kerkes ketää tartuttaa.

Harmittavaa vain, jotta Ritvan opettaja oli samaasena maanantaiaamuna tulos meille töihin perehryttämähän mua palakanlaskennan näytön arvioojaksi. Nuon niinku ihan virallisesti. Oonhan mä kaks näyttöä arvioonu jo aikaasemmin iliman tätä kouluutustaki. Ritva olis luonnollisesti halunnu olla paikalla ku näin etäopiskelujen aikana opettajaa näköö nenästä naamahan yhtä harvoon ku tiekarhua maantiellä. Ja Ritvalla olis ollu tuo näyttöki tällä viikolla, mutta se siirtyy ny tällä tietua kaharen viikon päähän. Paitti jotta sen harijoottelu loppuu tään kuun lopus, niin sitä jourutahan vielä varmahan jatkamahan, jotta se saa tehtyä kaikki näyttönsä.

Töiren jäläkihin suuntasimma isännän kans Jyskihin hakemahan tilaamamma kaapit. Tiskin takana seisoo nuorehko mieshenkilö, jollekka tyrkkäsin maksukuittini ja kerroon, jotta on tullu ilimootus, jotta kaapit saa hakia. Sitte sen poijan suusta kuuluu epämääräästä pulinaa. Jotaki se sanoo, mutta minen saanu selevää, mitä. Piti kysyä uurestansa. Sillä oli niin sekava puhetyyli, jotta mun piti joka kerta kysyä, jotta mitä? Välillä usiamman kerran, ennen ku ymmärsin. Mä kyllä kuulin, jotta se puhuu, mutta en vain saanu mitää tolokkua siitä. Ihan niin ku se olis puhunu mulle marsia tai jupiteria.

Kuinka tuollaanen laitetahan asiakaspalaveluhun? Eikö kukaa oo sanonu sille siitä mitää? No, se seliitti jotaki, mistä ne kaapit saa hakia ja puhuu jotaki soittamisesta, sen verran sain selevää. Lähärettihin siitä kassalta autolle, jotta ajetahan sinne noutopisteelle, niin isäntä sanoo mulle, jotta hän ei saanu mitää selevää, mitä se poika puhuu. Mun piti toreta, jotta emminäkää, mutta jospa sielä lastauslaiturilla olis sitte ohojeet. No, sielä oli puhelinnumero, johonka olis pitäny soittaa, mutta se sama myijä tuli sinne laiturille ennen ku mä kerkesin näpytellä numerua. Se kattoo meitä ja sanoo jotaki. Mun piti taas kysyä kolome kertaa mitä, ennen ku selevis, jotta se kysyy, minkä firman tavaraa me ollahan hakemas. Se ei siis muistanu meitä sieltä viiren minuutin takaa kassalta. Niimpä mä seliitin taas, jotta Jyskin vaatekaappia ollahan hakemas. Aikansa ku oroteltihin, niin tulihan ne vihiroon ja viimmeen.

No, eileen se tais olla, ku Jyskistä tuli asiakaspalavelukysely. Vastasin siihen rehellisesti, mikä mua jäi hiertämähän täs palavelutilantehes.

Niin – ja se päätös, minkä valavoesnani tein. Me käytihin kolomisen kuukautta sitte sopimas pankin vaihrosta ja oli puhet, jotta rahat siirretähän vanhasta pankista ja tilit lopetetahan, ku nähärähän jotta ensimmäänen palakka ja eläket tuloovat uurelle tilille. Kolomen kuukauren jäläkihinki meirän rahat makas erelleen vanhas pankis, me maksoomma kaksia pankkikuluja, joista uuren pankin kulut oli tuplasti suuremmat ku vanhan.

Lisäksi pankkiohojelma oli mun mielestä epäselevempi. Mulle kerkes tulla pari maksumuistutusta, ku olin kuvitellu maksaneheni laskun, mutta ne ei ollukkaa menny pelekällä hyväksymisellä maksuhun vaan ne maksut olis pitäny vielä eriksensä varmistaa eri kohorasta. Ku maksumuistutukset tuli, niin mä olin varma, jotta oon ne maksanu ja kattelin niitä sieltä pankkiohojelmasta. Enkä löytäny. Ei ollu maksetuus, mutta en löytäny myöskää mistää, jotta ne olis jääny roikkumahan maksamattomina. Ne oli karonnu ku pieru Saharahan.

Niimpä mä siirsin maanantaiehtoolla suurimman osan rahoosta vanhahan pankkihin ja päätin tiistaina töiren jäläkihin marssia uutehen pankkihin purkamahan kihilauksen. ”Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka…” Olin varustautunu pankkikansiolla ja henkilöllisyystoristuksella, mutta kumpaakaa ei tarvittu. Nuonko heleppua on käyrä lopettamas kenenkä tahansa tili? Flikka kysyy vain nimen ja rupes sitte sen perusteella sulukemahan tiliä. Tosin sillä tuli sitte siinä joku ongelma, niin joku nuorimies tuli siihen ja sanoo, jotta hän voi jatkaa tästä ja kuttuu meirät huonehesehensa. Sielä tietysti ei muut asiakkahat kuullu, jotta me oomma niin tyytymättömiä, jotta haluamma purkaa sopimukset.

Kovasti se pahootteli, jotta ei näin saisi käyrä, mutta ku heillä on ollu näitä henkilövaihroksia… Seli-seli. Eipä se enää siinä vaihees palijo mieltä lämmittäny. Totesin vain, jotta olis ollu kiva asioora omalla kylällä, mutta ku ei niin ei. Sitä vartenhan me aluun perin lähärettihin vaihtamahan pankkia, kun meirän aikaasempi (= nykyynen) pankki lopetti konttorinsa täälä. Mutta kyllä täytyy sanua, jotta ku sain tuon syrijähypyn pistettyä poikki, niin olo oli tosi helepottunu. Ihan niin ku olsin pääsny taas kotia. (Eikä meirän vanha/nykyynen tierä mitää koko syrijähypystä…) Ja seuraavan yön nukuun ku tukki!

Tiistaina ja keskiviikkona meillä oli isäntä kasannu kaapit pukuhuoneesehen ja mä kuvittelin, jotta pääsisin tänään hyöryntämähän vapaapäivän ja täyttämähän niitä, mutta sielä oliki kuulemma vielä tekemistä. En sitte menny sinne sekaamahan. Isäntä nimittään lupas yksien kaappien päälle teherä yläkomeron, mutta sillä ei ollukkaa siihen saranoota. Lähärettihin niitä kattelemahan Prismasta.

Ei löytyny, mutta löyrettihin uus lamppu pukuhuoneehin. Mä olsin halunnu jotaki vähä hassuttelevan ylellistä sinne, mutta ei oikeen päästy siitä yksmielisyytehen, niin tehtihin lampun suhteen kompromissi.

Ne iänikuuset plafonrit tympii mua niin, jotta sellaasta en ainakaa halunnu. Olsin tärkiää ottanu jonku riippuvan valaasimen, mutta isäntä meinas, jotta se on turhan matala kämppä sellaaselle. Ei sitte! 😞

Färin vaihto

Täälä oli eileen pukuhuones vaihtanu färiä sillä välin ku mä olin töis.

Kyllä se on niin vaikia arvioora siitä pienestä mallista, jotta miltä se näyttää oikiasti seinällä. Jokku on palijo voimmakkahampia isoona pintana, mutta tämä haalistuu. No, ehkä pareet niin, niin ei kylläännytä niin äkkiä.

Mutta vaikka värin tummuusaste ei vaalentunu erellisestä, niin silti tuntuu, jotta kämppä oli valoosampi. Yritin kuvata sitä, mutta en saanu oikeen oikiaa sävyä yhtehenkää kuvahan. Täski kuvas se näyttää punertavammalta ku tuo malli.

40 vuotta

Käytihin eileen shoppaalemas: maalia ja vinyylilankkua. Niihin jo meni melekeen viissataa. Vielä pitää ostaa patteri- ja klasimaalia ja listat.

Lisäksi isäntä halus uuren rikkaimurin. Se kustansi reilut 250,-. Tietää taas, minkä takia huomenna polokaasoo työmaalle…

Kauppareissulta tultua mä jämährin telekkarin äärehen kutimen kans enkä saanu mitää aikaaseksi koko päivänä. Ehtoolla tuumasin isännälle, jotta voisin kattua Euroviisut, jos pysyn hereellä. Seki kattoo siihen asti, ku alaattihin antamahan pisteetä. Lupasin kertua aamulla, kuinka käytihin. Kerroon, jotta Rasmus tuli viirenneksi. Häntäpäästä. Mun oma suosikki, Ruotti, tuli toiseksi.

Yöllä, ennen viisujen loppumista voin hetkellisesti huonosti. Maha tuli älyttömän kipiäksi ja piti käyrä oksentamas. Syytä en tierä. Mulle aina joskus isköö tuollaasin kohtauksia. Useen näin viikonloppuusin. En tierä, ilimoottaako kroppa, jotta on tullu taas syötyä liikaa ja vääränmoista.

Mutta ei sovi tuo valavominenkaa enää vanhalle ihimiselle. Meinas olla takkuunen aamu ja koko päivä on taas menny vain hoinaalles. Konehellisen pesin pyykkiä ja keitin kalasoppaa. Siinä mun tämän päivän saavutukset.

Isäntä on istuttanu pernat (= perunat) ja ku kasvimaahan jäi tilaa, niin se muisti, jotta mä keräsin viimme syksynä kesäkukista siemeniä. Se kävi kylyvämäs neki. Plus synttärilahajaksi Raijalta saarut kaks pussillista ruiskaunokin siemeniä. En tierä, kuinka niitä toisia oli eres saanu myirä, ku lajikkehen nimi oli Black Boy…

Ihan yhtä kalasia päivä on ollu ku nelijäkymmentä vuotta sitte ku meirät vihiittihin. Voihan sitä hääpäivää viettää kai näinki rattoosasti? (Juhulistettihin me toki sitä vähä tänään ja syötihin pakastimesta jäätelön loppu pois. 😂)

Tämä pukuhuone on ollu tällääsnänsä melekeen sen saman 40 vuotta. Ei ny aiva, mutta 36 vuotta kumminki. Ja kyllä näköö, jotta on jo korkia aika teheräkki jotain.

Aina jää se ihan ensimmäänen ”ennen”-kuva ottamata. Täs on jo komerot hävitetty ja listoja irrooteltu.

Kuvan ottamisen jäläkihin on seiniä kittaaltu ja hiottu. Tai siis isäntä on. Mä en oo teheny muuta ku vähä siivoollu moskia ja tomuja.

Isännän työvaatenurkka sielä oli vielä kuvaa otettaes tyhyjäämätä, ku en tienny, mihinkä se haluaa ne pistää, jotta se itte ne löytää tarvittaes.

Ny, ku tuolta on ne komerot puriittu (= purettu) pois, niin mä pyöriin sielä hämmästynehenä, jotta onko meillä oikiasti näin isoo pukuhuone! Ku kaapit on ollu paikoollansa, niin tuos pyykkikonehen ja kuivausrummun eres on ollu vain kapia käytävä.

Tyhyjäys jatkuu

Oon viettäny tänään äitienpäivää jatkamalla pukuhuonehen kaappien tyhyjäystä. Nyt on kuus kaappia pemistetty. Nelijä vielä jälijellä. (Isännän mielestä kaks kaksovista.) Mä muistin väärin, jotta sillä viimmeeselläki seinällä olis kolome kaappia, mutta itte asias niitä onki nelijä. Yks hyllykomero ja kolome tankokaappia. Sieltäki varmahan löytyy peraattavaa.

Lisäksi nurkas on pyykkikoppaan päällä avohylly, mihinä on pyykkipuluverit (ja palijo muuta sälää).

Tänäänki oon heittäny heti kuvan feispuukin roskalavalle, jos on ollu sellaasta, jota joku vois tahtua. Jotaki on käyty jo hakemaski. Ykski mies kävääsi peräti kaks eri kertaa ku tuli tarijolle lisää sellaasta, mitä se halus. 😀

Isännän kuskattavaksi oon keränny porstuan nurkkahan roskihin menevää tavaraa. Pyykkiä pesin siinä samalla pari konehellista. Ku ripustin niitä narulle, niin isäntä kysyy jotta ookko varma, jottei joku levitä kohta paskaa. Ei siitä ikänä varma voi olla, ku perinteesesti joku aina tuo äitienpäivätervehryksensä johonki lähipellolle. Ja niinhän siinä käytihin tänäki vuonna. Johonaki vaihees päivällä ku kävääsin pihalla, totesin, jotta haisoohan sielä. Pyykit menöö varmahan uusiksi pesuhun… Kiva!

Äsköön istuumma isännän kans ynnä ja yhtenä täs konehen ääres kattelemas uusia komeroota tuonne pukuhuonehesehen. Jyskistä tilasimma kolome komerua. Vähä siis säilytystila vähenöö, mikä ei välttämätä oo ollenkaa huono asia. 😉

Isäntä vähä meinootteli, jotta se vois jo huomenna alakaa purkamahan niitä tyhyjiä komeroota, jos sattuus viittintä olemahan kohorallansa. Epäälemätä on. Se on meillä se tekijä. Mä vain tykkään suunnitella.

On mua toki muistettuki: ensi tuli miniänaluulta onnittelut, sitte siskoonflikalta, jonka poijalle oon varamumma, päivällä soitti flikka ja ehtoonsuus poika. Niin, ja perinteesesti isäntä tarijos äitienpäivän krilliaterian: pernoja (= perunoita), lihaa ja makkaraa.

Urakka aluullansa

Viimme pyhänä, ku ajelimma Oulusta kotiappäin, isäntä tuumas, jotta sais ruveta kattelemahan uusia kaappia vaatehuonehesehen. Se oli sen tapa ilimoottaa, jotta nyt hän olis valamis ryhtymähän tuumasta toimehen eli remppaamahan pukuhuonehen, joka on vielä alakuperääses kuosis ja siis hyvin, hyvin kärsinehen näköönen.

Mutta ennen ku innostun kattelemahan uusia kaappia, mun pitää tyhyjätä nykyyset kaapit romuusta ”johonki”. Uskokaa tai äläkää, meirän pukuhuonehes on peräti yhyreksän kaappia (kolomen kaapin ryhymät kolomella eri seinällä) ja kaikki täynnä ku Turusen pyssy.

Oon ny saanu alootettua tyhyjäysurakan, mutta en oo vielä pääsny sen piremmälle ku oon vasta tyhyjänny yhyren kaappiryhymän päällystän ja kaks kaappia. Vielä on siis seittemän kaappia tyhyjäämätä. Plus yks hyllykkö.

Ja mihinkä pesukones ja kuivausrumpu raijatahan? No, niitä minen jaksa siirtää mihinkää, ne täytyy kattua isännän kans. Ja ku niitä tarvitahan kaiken aikaa, niin ne lähtöö sieltä ihan vihoviimmeesinä ku kaikki pyykit on pesty.

Nelijäskymmenes vuores ihiminen säilöö uskomattoman määrän roipetta ku kerran on tilaa… Mus on pahasti hamsterin vikaa, mutta nyt oon yllättäny itteni, ku oon syrämmen särkymätä pystyny ronskilla kärellä karsimahan kaappien sisältöjä. Feispuukin roskalavalle, kirpparille ja suoraa roskihin on menny palijo tavaraa. Yllättäen oon myös nauttinu siitä perkaamisesta. Miksei oo tullu tehtyä jo palijo aikaasemmin?

Päänsisääsiä ääniä

Eikös se niin oo, jotta laiskalle tuloo aina kiirus? Mä päätin aloottaa kiiruhut jo hyvis aijoon, jotta kerkiää kunnolla stressata jouluhun mennes.

Tosin mä päätin aloottaa hommat sieltä mukavimmasta päästä: kirijootin ja askartelin ensimmääseksi joulukortit. Tänään oon paketoonu kaikki viimme viikkoona hankitut lahajat.

Yks vallan mainio lahajakauppa löytyy ihan omalta kylältä. Kysees on paikallisten käsityöläästen osuuskunnan myymälä. Mä piipahrin sielä yhtenä päivänä töiren jäläkihin ja löysin sieltä aiva ihania lahajoja! Luulen, jotta piipahran vielä toistekki paremmalla aijalla.

Tänä aamuna mä olin vähä viikkovillis. Heräsin klo 5.18 ja ajattelin, jotta ihanaa, mä saan nukkua vielä ja nukunki niin pitkältä ku unta piisaa. Sitte mä havahruun, jotta ei helekutti – eihän ny ookkaa lauantai! Siinä vaihees pääs alakoo surraamahan hyväänen ajatusten ampiaasparvi. Ei puhettakaa, jotta siinä metelis olis enää nukuttu.

Puoli kuurelta päätin kömpiä ylähä. Vähä olin vissihin vielä unella, ku nappasin aamulääkkehen. Kilipirauhaslääke pitää kietaasta aamulla ensimmääseksi tyhyjähän mahahan ja orotella puolisen tuntia ennen ku passaa syörä. Mä yleensä käytän sen puoli tuntia lukemalla tai selaamalla nettiä. Niin tänäki aamuna.

Ku sain aamupalan syötyä, totesin, jotta on vähä huono olo. Ajattelin, jotta mahatautia ei ny tähän kohtahan kyllä kaivattaasi. Valamistelin kumminki töihin lähtyä, ku ei varsinaasesti oksettanu, oli vain vähä sellaanen kuvottava olo. Ku sain tällättyä itteni valamihiksi ja evähät pussihin, kerkesin vielä hetkeksi istahtaa.

Sitte mä hoksasin tyhyjän lääkepurkin tiskipöyrällä. Se oli se mun antipioottipurnukkani. Mutta sen ei olsi vielä pitäny olla tyhyjä. Tälle päivää piti olla viimmeenen tapletti.

Sitte mulla sytytti 💡! Mä hoksasin, mistä mun huono oloni johtuu: olin napannu tyroksiinin sijasta antipiootin tyhyjähän mahahan – mistä farmaseutti nimenomaan varootti. 🤣 Onneksi mullon rautamaha. Tai ainaki melekeen. Vähä ny tuli viimmeenen lääke otettua liika aikaasin, mutta toivottavasti siitä ei oo sen enämpää haittaakaa. Tosin en tierä, onko kuurista ollu mitää hyötyäkää. En oo varsinaasesti huomannu erua viikon takaasehen.

Korva on vieläki kuuroo, mutta syrämmenlyönnit ei ehkä oo enää ihan yhtä kovaäänisiä ku pahimmillansa. Muuten kuuluu kaikki äänet kummallisesti. Toisten puhet huonosti, mutta oma puheääni kuuluu satakertaasena ja samalla se tukkii lopunki kuulon kallonsisältä käsin. Eileen ku pesin hiuksiani, niin kuullosti ihan siltä, ku olsin hieronu jotaki muovikulhoa. Vähä epäälen, onko mun pää sittekkää ihan kunnos. 😂

Jotta hauskaa viikolloppua ja hyvää ittenääsyyspäivää itte kullekki.

Ai niin – mä lupasin ne ennen ja jäläkihin kuvat porstuasta. Emmä tierä, näkyykö se muutos ny niin kummoosesti näis kuvis, mutta itte tykkään, jotta on taas hetken aikaa vähä siistimpi.

Remonttia ja lastentautia

No niin, alakaa porstuan (= eteisen) remontti olla viimmeestä silausta vaille valamis. Ennen ja jäläkihin -kuvat tuloo sitte, ku se on oikiasti viimmeestelty ja siivottu.

Isäntähän sielä on tietysti työt teheny, mä oon vain seurannu eristymistä – ja antanu rakentavaa palautetta 😀 Seinät ja katto sai uuren maalin ja laattia uuret vinyylilankut. Ja uuret listat tietysti.

Ei tuo meirän porstua oo juuri komerua suureet, mutta kummasti siihen saa rahaa uppuamahan. Lankkuuhin ja maalihin meni yli 400,- ja listoohin melekeen 200,-. Huomenna pitääs lähtiä mettästämähän mattoja ja naulakkua. Uuren, vähä isoomman pakastimenki mä tahtoosin. Tuo nykyynen pieni kaappipakastin on auttamattomasti liika pieni näin joulun alla, kun sinne pitääs saara sopimahan moninkertaanen määrä ruokaa. Meille isännän kans piisaas kyllä tuo pikkupakastin. Ei sielä juuri mitää ikänä oo.

Tosin vielä ei tierä, kuinka koko joulun kans käyrähän. Pääsöökö nuoret tulemahan. Flikka on tällä kertaa tulos yksin, ku Metku-muorin jalaat ei enää kestä pitkää automatkaa ja täälä rappusten kiipeemistä. Vävypoika jää sen kans kotia. Se on vähä surullista, ku meille jouluna se yhyres oleminen (syömisen lisäksi) on se kaikkista tärkeen ja parahin juttu.

En oo joulua vielä valamistellu kuinkaa. Ei oo kannattanu vielä siivotakkaa, ku tuota remonttipölyä on joka paikas. Katot oon saanu ripsittyä ja porstuan lamppu tuli ny pestyä, ku se kerran oli maalauksen takia irti. Portahat piti pestä, ku neki oli aiva harmaana hiontapölyä.

***

Mä oon rotunu (= sairastanu) korvaani jo kolome viikkua. Se ei oo kipiä, mutta se on tukos niin, jottemmä kuule sillä oikiastansa muuta ku oman syrämmen sykkehen. On tosi tyhymä olo, ku ei kuule, mitä muut puhuu. Välillä ei viitti enää eres kysyä, jotta mitä. Ja sitte varmahan vasta tyhymältä vaikuttaaki, jos vastaa puutaheinää tai nauraa vääräs kohoras.

Mä oon yrittäny sinne suihkutella vaikunpoistajaa (ei vaikutusta eikä vaikkua) ja sitte mä hain apteekista korvakäytävätulehruslääkkehen (ei mitää apua siitäkää). Lopuuksi oli pakko tunnustaa, jotta kyllä ny vissihin pitää mennä lääkärihin, vaikka pelekäsin, jotta pistävät koronatestihin näillä oireella.

Ja yllätys oli suuri, ku aamulla soitin kaffettunnin jäläkihin, niin ennen puolta päivää pääsin jo hoitajan vastahanotolle. Lääkäriki kävi kurkkimas ja totes, jotta näyttääs korvatulehrukselta. Sitä mä olin vähä epäällykki, vaikka korva ei oo ollu mihinää kohtaa kipiä. Lääkäriki ihimetteli, jotta kumman paikallisena se vaiva on pysyny, ku ei oo levinny esimerkiksi poskionteloohin. Eikö korvatulehrus oo lastentauti?!

Eivät kattonehet koronatestiä aiheelliseksi, ku vaiva on kuitenki kestäny jo niin kauan enkä oo saanu ketää muuta tartutettua enkä tierä, jotta olsin itte mihinää altistunukkaa. Hyvä! En olsi halunnukkaa sitä tikkua noukkahani.

Antipioottikuurin mä sain ja hoitaja varootteli, jotta kuulon palautuminen ennallensa saattaa kestää jopa puolitoista kuukautta. Meitä on ollu ny kaks puolikuurua samas huushollis. Isännällä on ehkä sukurasituksen lisäksi työperäästä kuulo-ongelmaa ja tinnitusta. Mä oon sille ny ihimetelly, jotta kuinka sä et oo menny hakemahan apua, ku tämon ihan kauhiaa olla näin kuuroo.

Se oli jokunen vuosi sitte kuulotestis ja sille jo silloon suositeltihin käyntiä lääkärillä, mutta eihän tuo oo uskaltanu tai halunnu tai saanu vain aikaaseksi mennä sinne lääkärihin. Nyt, kun se kuuli, jotta mä lupasin soittaa ittelleni aikaa, niin se käski tilata samalla hänellekki aijan. Sain sille aijan ensi kuulotutkimuksehen joulukuun alakuhun ja nimi laitettihin jonokirijalle lääkäriaikaa varte. Soittavat sitte, koska saa mennä.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.