Ne oli ny siinä!

Ensinnäki se pyörääly. Ku isäntä oli nimittään nostanu pyörät jo talaviteloolle, niin päätin, jotta antaa ny sitte olla. Pitää vain hakia lamput ja mittari pois, jotteivat turhaa tyhyjää sielä patteria.

Eileen ehtoolla oltihin työporukan kansTeatteri Hysterias kattomas Ray Cooneyn käsikirijoottama farssi Juokse vaimosi edestä. Ei meinannu naurusta tulla loppua vielä kotomatkallakaa. Ja tänään vielä piisas naurua ja juttua työmaallaki. Samalla se oli vähä niinku tervetulotoivotus Ritvalle meirän työporukkahan. Ritva nimittään aloottaa maanantaina työt tarvittaes töihin kuttuttavana tuntityölääsenä.

Saatihin tänään – Ritvan viimmeesenä harijoottelu- ja kouluutuspäivänä näytöt arviootua ja tutkinto hyväksytysti läpi. Ensimmäästä kertaa olin ny siis virallisena arvioottijana, mutta ei mua enää tämä arvioontikeskustelu jännittäny ku olin oman arvioontini lähettäny jo etukätehen ja opettaja oli sen hyväksyny ja erinomaaseksi kehunu.

Ritva-raukka sen sijahan oli ihan jännityksis. Siitä oikeen näki, kuinka hartiat laskeentuu korvista ja lihakset rentoutuu ku se sai tieron, jotta näytöt on hyväksytty. Ei tienny, itkiskö vai nauraasko. Vähä tuli vissihin molempia. Kävin hairaasemas (= hakemassa) sille kukkapuskan viereesestä kukkakaupasta. Onneksi tuli eilisellä teatterireissulla puheeksi, jotta hänelle ei saa tuora neilikoota ku vasta hauralle. Niitä olis nimittään ollu aika mones kimpus. Pääryyn ottamahan keltaasia ja oranssisia kerpeeroja (= gerbera), joukos oli vähä jotaki ruskanpunaasta kukkaa ja kuusenoksia veheriääsenä.

Mä vitsaalin Ritvalle töistä lähtiesnäni, jotta nähärähän maanantaina työn merkiis, ku sä oot tähän asti saanu vain laiskotella… Kaikki ymmärsi sen vitsiksi, sillä oikiasti Ritva on yks ahkerimmista, osaavimmista ja aikahansaavimmista harijoottelijoosta, joita meillä on ollu. Kiva saara se työkaveriksi, mitä se on nyt ollu jo yli vuoren (= vuoden) mutta vain iliman palakkaa.

Mun omat opiskelut on puolesvälis. Nelijä kouluutuskertaa on takana, kaks on vielä jälijellä ja sen jäläkihin on loppukokehet kaharella seuraavalla viikolla. Tuloo niin konekivääritaharilla sitä asiaa, jotta ei ne kyllä ihan kerralla mee jakeluhun. Onneksi ne tuloo vireotallentehina vielä kattottaviksi, jotta voi tarvittaes kerrata.

Ja onneksi on sentäs palijo jo kantapään kautta opittua. Mutta muutamia vinkkiä on tullu, joista yritän ottaa opiksi. Valitettavasti vain huomasin taas, jotta on jo tullu niin omat rutiinit tekemisehen, jotten eres aina havaatte, jotta täs kohtaa oliski voinu teherä toisin. Ei ne mun tekemäkkää väärin oo ollu, mutta toisella lailla tehtynä saa hyörynnettyä lisää ohojelman ominaasuuksia.

Advertisement

Oliskahan se ny suurinpiirteen siinä

Tuli vähä sellaanen tunne tänään ku pyöräälin töihin. Pakkaasta oli nelisen astetta. Pipon alla ja toppatakin sisällä tuli hiki, mutta sormia paleli, vaikka mulla oli kintahat käres. Samoon reisihin oli kylymä.

Sitte ku pääsi työmaalle, niin hiki vain virtas selekää pitki ja kaikista päällysvaattehista kuoriintumisehen meni kohtuuttoman palijo aikaa.

Sitäpaitti oon ylittäny keväällä asettamani kilometritavoottehen yli kaharellasaralla kilometrillä. Mittaris oli tänään kotia tulles 822 km.

Toisaalta loppuviikosta on luvattu lämpenevää, niin eihän sitä tierä, jos vielä yrittääs koroottaa tuota lukemaa eres 850 kilometrihin.

Niin – ja mun vajaat seittemänkymmentävuotias Kresenttiniki (= Crescent) alakaa olla aika huonos hapes. Hyvä pyörä se on ollu, mutta en oo ihan varma, haukkuuko hintaansa vierä sitä huoltohon. Siihen tulis torennäköösesti aika isoo remontti, jos sen laittaas oikeen kunnolla kuntohon.

Polokuumet lyö useen varsinki liikkeelle lähties tyhyjää ja nyt se on alaannu vapaalla säksättämähän ku niittokones. Mun nykyynen elopainoki on selevästi sille liikaa, ku lestasta (= satulasta) oli katkennu jousi. Tunsin kyllä joskus pyöräällesnäni ku joku napsahti lestan alla, mutta tänään vasta hokasin, jotta sielä roikkuu yks jousi, joka oli vain toisesta päästä kii. Yhtä hyvää lestaakaa ei taira enää saara. Ku katteloo nykyysiä lestamallia, niin nehän on ihan päin prsettä.

Mihinkä se katos?

Kesä. Se katos äkkiä. Nyt on parina aamuna töihin lähties ollu vain viitisen astetta lämmintä. Ja yöllä mittari on kävääsny alle kolomes astehes. Ei oo ollu yhtää liikaa, vaikka on ollu panta pääs ja hanskat käres. Itte asias on pitäny pistää hanskat kätehen töistä tulleski. Oon kulukenu vielä pyörällä, ku ei oo pimiää eikä liukasta eikä vettäkää oo ryösänny ihan kaatamalla. Ja sitäpaitti mun pyöräälytavoottehesta (600 km) puuttuu vielä parikymmentä kilometriä.

Aamukaffettunnin – tai siis mulla teetauon – lopus havaattin, jotta jotaki muutaki on karonnu, nimittään puolet poskihampahasta. Jälijellä oli kolo ja terävät reunat. Mutta mihinkä se hammas katos – ja koska? Ei mun leivän joukos ainakaa tuntunu mitää kovaa enkä aamulla hampahia pestes havaannu, jotta olis ollu tavallista vähemmän pestävää. Ihan mysteeri!

No, ei muuta ku paussin jäläkihin puhelin kourahan ja tilaamahan uutta hammasta. ”Kaikki linjamme ovat juuri nyt varattuja”. Tietysti. Jätin soittopyynnön, vaikka arvelin, jotta tuskin soitetahan takaasi. Mutta hätinä sain puhelimen pois kärestäni, ku jo soitettihin. Sain peruutusaijan heti varttia vaille yhyreksitoista. Ja oliki supernopia ja täysin kivutoon käynti. Jos ny hammaslääkärikäynti voi olla miellyttävä, niin tämä oli sitä. Ja niin oli sekä hammaslääkäri että -hoitajaki miellyttäviä. Olimpa onnellinen, ku polokaasin takaasi työmaalle uuren hampahani kans. Oikeen pitää antaa kehuja, ku teekoo yllätti näin positiivisesti. Kiitos!

Loman loppu

Eileen meillä oli vähä sellaanen ikävämpi päivä. Siskoon miniän äiteen hautajaaset. Meinattihin mennä vain kirkkohon ja hauralle, mutta siskoonpoika vissihin luki meirän ajatukset ja tuli komentamahan meiräkki muistotilaasuutehen.

Pappi oli kyllä ottanu hyvin kopin niistä asioosta, mitä hänelle oli Leenasta kerrottu. Ja tykästyyn myös siihen, mitenkä hän otti muistotilaasuures kontaktia saattoväkehen. Torella lämminhenkinen tilaasuus ja kappalaanen oli justihin oikialla alalla.

Tosin mun meinas aiva syrän särkyä (ihan kirijaamellisesti tuli syrämmehen kipiää), ku halasin varalapsenlastani (siis siskoonpoijan flikkaa). Itkettihin siinä kaulatusten pitkän aikaa. Lopuuksi, ku sain jotaki sanottua, niin totesin, jotta nyt sulla ei oo enää mummaa. On vain tälläänen kelevotoon varamumma, joka on ihan yltiöhuono pitämähän yhteyttä. Sanoon kumminki, jotta meillä on aina hänelle ovet auki – ja puhelinki, vaikka itte oon huono soittamahan. Flikka vain tuumas, jotta niin hänki on.

Hautajaasten jäläkihin käytihin kotona vaihtamas vaattehet ja lähärettihin kaupoolle. Isäntä tartti sirkkelinterän ja mä lähärin muuten vain aikani kuluksi, ku vettä ryösäs kaatamalla. Meinasin, jotta ostan sen uuren pyörän mittarin, mistä oon haaveellu. Tarijolla oli samallaasia mittaria ku mitä mulla ny on. Ja sitte langatoon mittari, josta olin haaveellu. Haaveheksi jäiki. Hinta oli liki nelijäkymppiä. Sehän on arvokkaheet ku mun 70 vuotta vanha Cresenttini!

On ollu torella ihanaa ja rentouttavaa olla lomalla. Tervehenä. Tää on oikiasti tuntunukki lomalta. Tosi pitkältä sellaaselta. Eivät oo kertaakaa eres soittanehet työmaalta. Velii tuumaski, jotta ”sä et oo enää korvaamatoon”. Ja hyvä niin! Ei kukaa saa olla korvaamatoon. Ikänä ei tierä, mitä tapahtuu ja on hyvä, jos joku toinen pystyy ottamahan työt hoitaaksensa.

Nyt mua jo vähä hirvittää töihin paluu, ku tuntuu, jotta oon ollu niin totaalisen lomalla, jotta on varmasti vaikia päästä heti siihen tempohon, mitä työt erellyttää. Sielä on alakuviikosta palakat, 12. päivähän mennes pitääs saara alv-ajot ja sitte pitääs heti ruveta teköhön tilinpäätöstä.

Mutta eikähän se siitä jollaki lailla taas alakaa sujumahan. Kunhan ei vain heti ensimmääseksi tulsi jotaki aikaa vievää ylimääräästä takkua selevitettäväksi.

Kävääsin pienen pyörälenkin, ku yritän kuitenki päästä eres viitehensatahan kilometrihin tänä kesänä, mieluusti kuutehensatahan. Nyt on vähä yli 450 kasas. Huomenna ajattelin pitää lepopäivän vaikka olis minkämoinen keli.

Nyt mä oon täälä ihan Hannibal Lecterinä, ku vahasin ensi parta- ja viiksikarvoja pois ja pistin joululahajaksi saamani maskin naamalle. Naurattaas, mutta ei passaa nauraa tai naama(ri) putuaa. (Onko mulla oikiasti nuon eriparia silimät? On vissihin. Onneksi en itte niitä näje tai ne alakaas häirittemähän.)

Keräälyerä

Täs on jääny kirijoottelemata kaikennäkööstä, ku on muka niin ollu tekemistä. Päätin sen takia ottaa tähän tällääsen sekalaasen keräälyerän.

Tajusin, jotten oo muistanu kertua sitäkää, ku viimme viikolla käyyn lääkäris taas näytillä. Olin viikon käyttäny sitä vaikunpoistoainetta ja oli tarkootus, jotta jos sillä irtuaas se vaikkuklimppi, mihinkä korvaputki oli jumittunu. Oli sama kesälääkäri ku erelliselläki kerralla eikä se eres yrittäny imuroora sitä pois vaan se soitti suosista toisen lääkärin kattomahan. Tää toinen lääkäri nyppäs sen putken pois krokotiilinleukapihiriillä. Samalla tuli se vaikkuklimppiki, ku ne oli erelleenki kiinni toisisnansa. Yök! Lääkäri totes, jotta tärykalavos on arpeumaa. Tierä sitte, onko se normaalia vai sekö sen kuulon huononemisen aiheuttaa.

Saman päivän ehtoolla mentihin surunvalittelukäynnille velijen, velijenflikan ja isännän kans, ku siskoon miniän äitee oli kuollu. Olin lääkärireissulla käyny hakemas kukkakimpun ja atressin (= adressin). Alakuitkujen jäläkihin tuli jo sen naurunki vuoro. Eikä se vähennä sitä surua. Ku tieros oli, jottei enää oo mitää tehtävis, niin paree (= parempi) on, jottei kärsimys jatku kovin kauaa.

Maanantaina käymmä ongella. Isäntä sai ensiksi isoon lahanan. Rannas oli kaks pikkupoikaa virvelöömäs. Ku ne huomas isännän kalansaalihin, ne tuli juoksujalakaa kysymähän, saako he sen kalan. Meni ilimeesesti tuliaasiksi toisen poijan kissille. Isäntä sai vielä kaks affenta (= ahventa) ja yhyren särijen. Mä sain vain sellaasen kohon mittaasen särijen. 😂 Kaikki kalat pääsi takaasi jokehen tuota yhtä lahanaa lukuhunottamata.

Eileen meillä oli mukava ehtoopäivä, ku isännän velii vaimoonensa piipahti kaffittelemas. Ei oo hetkehen nähty, niin juttua olis kyllä piisannu pirempähänki. 🙂

Tänään noukittihin isännän kans osa marijoosta ja laitettihin pakkaasehen orottamahan loppujen kypsymistä ja mehustamista. Viitisentoista litraa on ny pakkaases ja punaasia tuloo ainaki varmahan parikymmentä litraa vielä. Mustia ei tuu kovin palijo. Karviaasia on tulos hyvääsesti, mutta eivät vielä ollehet aiva kypsiä. Täytyy pikkuhilijaa niitä sieltä käyrä noukkimas.

Pyöräälemäs oon yrittäny käyrä maharollisimman useen. Harmittaa vain ku mun pyörän mittari kenkkuuloo ja lakkaa välillä toimimasta. Mä oon sellaanen, jotta mulle olis palijo mielekkähämpää, ku näkisin matkan eristymisen (= edistymisen). Tänään taisi olla tähän astisista pyöräreissuusta pisin, ku ainaki mittarin mukahan tuli 17 km. En tosin tierä, kuinka hyvin siihen voi ny luottaa. Aion ostaa joka tapaukses uuren mittarin, vaikka ei tänä kesänä välttämätä enää kovin palijo tuu ajettua. Ku työt alakaa ens viikolla, niin eipä sitte tuu enää lähärettyä pyöräälemähän. Ainuat kilometrit tuloo työmatkoosta, jos säät sallii. Mutten halua vielä ajatellakkaa töitä! Moon lomalla ny!

Siipivihalaasia tuvan täyreltä!

Ei oo matkustettu naapurikaupunkia kauemmas, mutta rahaa on palanu ku ulukomaanreissuhun.

Mä oon nimittään jo kauan haaveellu uuresta ruokaaluryhymästä, ku vanha on niin kovin kolhiintunu. Löyrettihin eileen mieluunen ja sattuu olemahan Pohjanmaan Kalustehen tuotantua puolehen hintahan. Silti hintaa jäi vielä palan matkaa toista tonnia. Ja sitä joutuu orottelemahan pari kuukautta, ku puutavara kuulemma tuloo Ukrainasta. Onneksi ei oo mikää hätä sen kans. Jouretahan kyllä orotella. Eikä onneksi tarvinnu vielä maksaa ku käsiraha ja loput sitte, kun sen saa hakia. Kerkiää saara tilin ja ehkä toisenki vielä ennen sitä.

Seuraavaksi suunnistimma pakastinkaupoolle. Ostettihin pikkuunen arkkupakastin. On siinä varmahan 50 – 60 litraa enämmän tilaa ku nykyyses pakastimes. Ei oo vielä laitettu sitä paikoollensa, ku on hypäätty vielä tämäki päivä hussaamas (= tuhlaamassa).

Ensi ajeltihin turistimatkalle Ylistaron Halpa-Aittahan, ku siitä oon kuullu palijo juttuja ja oon viimmeeksi käyny joskus kakarana. Tavaraa sielä on ihan älyttömästi, mutta ei ne oikeen oo ”mun näköösiä”. En eres sovittanu mitää. Pari pyjamaa ostin. Toisen ittelleni ja toisen jo joululahajaksi flikalle. 😀

Ylistarosta ajeltihin Seinäjoen Ireaparkkihin tarkootuksena vaatekauppamaratooni. Hmmm…. mihinkä ne kaikki mun kokooset ja näkööset vaattehet on karonnu? Jos mä tykästyyn johonki, niin koot loppuu ämmähän tai pairalla oli mittaa sen verran ku mun kikkiliiviillä (= rintaliiveillä). En taaskaa eres sovittanu mitää.

Mutta ku ny liiviistä tuli puhet, niin poikkesimpa sitte aluusvaatekauppahanki. Ja löysinki liivit, mutta, mutta…. totesin isännälle, jotta empä mee enää toiste. Kerranki ylipalaveltihin niin, jotta ku astuun ovesta sisälle, en keriinny eres kattelemahan mitää, ku tultihin jo kysymähän, voisko olla avuksi. Ku sanoon, jotta liiviä tulin kattelemahan, niin kysyttihin, jotta oonko aikaasemmin ostanu heirän tuotteetansa. Ja kun en ollu, niin mua tyyrättihin (= ohjattiin) kirunkyyttiä (= kiireesti) sovituskoppihin mittojen ottohon. Ja sinne mä sitte jäin.

Mulle tuotihin liivit sovitettavaksi eikä eres kysytty, mitä mä haluan. No joo, ne oli ehkä sellaaset, jokka olisin voinu ittekki valita, mutta olis se ollu kiva ihan kattella vähä vaihtoehtoja. Varmahan toi mulle kallehimmat liivit, mikkä liikkeestä löytyy. 😂 Se oli kokemuksena niin pöllämystyttävä, jotta totesin, jotta sai olla ensimmäänen ja viimmeenen kerta, ku sinne meen. Kaiken lisäksi havaattin vasta sielä sovituskopis, jotta kainalot on ajelemata. Kyllä hävetti.

Ku pääsin sieltä pihalle, niin kello tais olla jo pian kolome ehtoopäivällä ja isäntä oli ihan nääntymäs näläkähän. Käytihin Momentos syömäs. Sielä on hyvä ruoka ja niin jumalattomat annokset, jotta se on ainaki meikälääsen kohoralla ihan ruaan haaskaamista, ku ei millää jaksa syörä kaikkia, vaikka oonki hyvin harijootellu ja pystyn yleensä uskomattomihin suorituksihin.

Ruaan jäläkihin käytihin vielä Clas Ohlsonilla hakemas parit säilytyslaatikot pakastimehen. Ajatuksen tasolla olis tarkootus, jotta olis vähä yhyrenmoiset ruaat yhyres looras eikä kaikki arkun pohojalla sikin sokin. Saas nähärä, onnistuuko toteutus…

Kotia tultua kattoomma hetken telekkaria ja kumpiki simahti tuolihinsa. Totesin, jotta nyt on viisaheet lähtiä pyöräälemähän, jotta pysyy hereellä. Tuli joku sellaanen 14 km lenkki.

Ku tulin kotia, niin yläkerrasta kuuluu imurin ääni. Ihimettelin, jotta kuinka isäntä nyt on innostunu siivuamahan. Mutta se siivos lähinnä yhtä olohuonehen nurkkaa. Sieltä ku puski siipivihalaasia (= lentomuurahaisia) kattolistan alta aiva mustanansa. Sitä en ymmärrä, mistä ne oli saanu päähänsä tukkia tupahan. Mutta ei siinä palijo muu auttanu ku sitä mukaa imaasta ne imurin kitahan, ku niitä sieltä listan alta tupsahteli.

Hain pyykit narulta ja kävääsin samalla kattomas muurahaastilantehen tuvan ulukopuolelta. Sielähän niitä vilaji vaikka kuinka palijo niin maas ku tuvan seinäski. Onneksi olin tuonu Raidin muurahaasmyrkkyä ja sitä niille tarijoolin. Näyttiki olevan melekoosen tehokasta. Pysähtyyvät oikiastansa niille sijoollensa ja tipahtelivat siitä sitte maahan. Ikänähän niitä ei saa kokonansa hävitettyä vaikka mitä tekis, mutta jos eres vähä vähenisivät.

Lisää hoitua

Maanantai oli niin erikoonen päivä, jotta tiistai meni mullaki vähä kuullostelles, miltä se isännän olo alakaa tuntua ja mitä täs voi ja uskaltaa teherä. Ja kuukletelles. Ku sairaalasta lupasivat lähettää kyllä ohojeestusta, mutta sitähän ei tierä, koska ne tuloo. Omakannaskaa ei vielä näkyny muuta ku ne maanantaiset verikokehien tulokset. Mutta jos sielä oli sellaanen ruuhka, niin niitten paperitöittenki kans menöö varmahan monta päivää.

Isäntä kävi purkimas maanantaina hakemansa puukuorman ja pienistämäs ne ”ennen ku hakoo lääkkehet”. Apteekis se kävi, mutta muuten hissuteltihin kotona. Ehtoolla vasta otti ensimmääsen lääkkehen. Tukisukkaa se ei tietystikkää ollu apteekista kyselly, ”ku hänellä ny on jo tämä sukka”. Mä vain pelekään, jottei lentosukka oo tarpeeksi tukeva.

Keskiviikkoaamuksi olin tilannu Naurikselle hoitoaijan, ku se on ruvennu kenkkuulemahan mulle. Pillahuttaa aina rengaspainevalon palamahan vaikka mä kuinka sitä yritän nollata. No, sekää ei ollu aiheetoon käynti: sieltä oli jonku anturin tierot päin prinkkalaa. Eivät veloottanehet mitää, ku oli heiltä ostettu auto ja totesivat, jotta nämä olis pitäny olla myintihetkellä kunnos. Mua ei luonnollisestikkaa harmittanu yhtää se, jotta pääsin pelekällä kiitoksella.

Ku tultihin kotia, niin isännän salikaveri alakas houkuttelohon sitä salille. En esmennelly (= estellyt), sanoon vain, jotta pitää kuunnella omaa vointiansa. Takaasi tulles se totes, jotta ei tehty palijo. Oli kuulemma menny enämmänki rupatteluksi.

Mulla oli päivällä se korvakontrolli. Aika oli het puoli tuntia myöhäs, mutta eipä mulla ollu mihinkää kiiruskaa. Sielä oli nuori kesälääkäri, joka tiiraali mun korvahan, mutta ei oikeen osannu sanua, onko se putki sielä vai ei. Pyysi kolleekan kattomahan. Se totes, jotta on se sieltä jo tulos eikä näyttääsi enää olevan kiinni tärykalavos. Vois kuulemma imaasta sen sieltä pois.

Mutta sepä ei niin vain suostunu tulemahankaa. Se oli kiinni vaikkuklimpis ja se ei lähteny imurin joukkohon, ku imu meni vain putkesta läpi. 😀 Lääkäri kehootti käyttämähän viikon verran vaikun pehementäjää ja sitte vois varata hoitajalta aijan, jotta se imuroottis sen korvan. Sen jäläkihin lääkäri vielä katteli sinne korvahan ja sanoo, jottei hän oikeen näje, mutta oletti tärykalavon jo olevan ummes ja antoo luvan jättää korvatulupat pois pesuulle mennes. Kunhan ei jätä vettä mojumahan sinne korvahan. En jätä, en. Teen justihin niinku kielletähän: kuivaan korvat vanupuikolla.

Sitte se lääkäri totes, jotta hän vois vielä tutkia ne korvat tympanometrillä ihan omanki mielenkiinnon vuoksi, ku kerranki on korvapotilas, joka on yli 3-vuotias eikä pistä hanttihin tutkimuksia. 🤣 Oikian korvan käyrä oli ihan ok, mutta vasemmasta korvasta ei saanu kunnollista tulosta. Lääikäri arvioo, jotta saattoo johtua justihinki siitä vaikusta. Tai sitte tärykalavos on erelleenki reikä…

Ehtoopäivällä kävin taas noukkimas muutaman sangoollisen rikkaruohoja markilta. Niitä vain piisaa ja uutta tuloo sitä mukaa ku vanhoja repii pois.

Ehtoolla päätin vielä käväästä pyörälenkillä, ku ilima viileni sen verran, jotta jaksoo lähtiä. Tuli joku sellaanen 13 km lenkki.

Tänään käytihin kaupas hakemas jo ruokavärkkiä viikonloppua varte. Otin kylymälaukun joukkohon, jotta säilyy pakastehet kuumas autos. Mutta ku otin pakastimesta kylymäkallen, niin totesin, jotta pakastimen ovi on auki! Ja erellispäivänä oli ollu monen tunnin sähkökatkos. Oikeen sellaanen tuplavahinko.

Pakastinhan oli aiva umpijääs, ku ensi oli sulattanu ja sitte, ku sähköt tuli, niin se oli yrittäny jähäryttää urakalla. Ihime kyllä, laattialle asti ei ollu tullu vettä. Mä putsasin enimmät laatikon aukaasus laattialle tippunehet jäät ja pistin oven kiinni. Ja manasin mielesnäni isännän, joka sielä pakastimella oli viimmeeksi käyny. Vaikka toren sanuakseni, niin olis voinu käyrä mullekki. Se ovi on vähä konstikas, jos ei sitä paina kunnolla kii ja vielä varmista, että se oikiasti otti kiinni.

Kotia tultua tyhyjäsin pakastimesta tavaraa sinne kylymälaukkuhun niin palijo ku sopii ja loput vein poijan puolelle jääkaappihin, jonka pistin täysille. Sitte fööni kauniisehen kätehen ja jäitä sulattelohon. Onneksi mulla on tosi tehokas fööni eikä siinä hommas mee kauaa. Jäitten ja veten siivuamises menöö melekeen kauemman.

Totesinki isännälle, jotta ei oo pitkäikäänen kaappi enää muutenkaa, ku kaikki laatikot on hajalla. Onhan se toki jo vanhaki ja oon pitkähänsä miettiny uuren hankkimista. Arkkumallista, litramäärältänsä vähä isoompaa. Mahtuus se joulukinkkuki sinne. Ei tarttisi jouluviikolla jännittää, saako vielä kinkkua, ku ei oo voinu etukätehen ostaa. Ja mahtuus mehut, ku pian on taas niitten keittelyaika käsillä.

Vähä mietityttää, onko pakastehet vielä syömäkelepoosia, mutta nuukana ihimisenä totesin isännälle, jotta ei syötetä niitä muksuulle. Syörähän itte. Jos tullahan ruikulle, niin heitetähän sitte vasta menemähän.

Hetken tasaalin työhikiä ja päätin lähtiä hankkimahan uutta pyörälenkiltä ja käyrä samalla reissulla Tokmannilla. Nyt tuli lenkille pituutta ehkä 14 km. En havaannu niin tarkasti kattua mittarihin.

En löytäny Tokmannilta sitä, mitä menin hakemahan, nimittään kumminauhareunaasia kelemuhuppuja, jokka on ollu niin tottavieköhön käteviä, ku on isoompi sakki syömäs ja ruoka-astiakki on sen mukaasia. Ne on ollu nätti vetää vaikka isoon lasagnevuaan päälle. Mutta mä en löytäny Tokmannilta enää eres niitten hyllypaikkaa, vaikka ne käsittääkseni pitääs olla erelleenki Tokmannin valikoomis. S-Marketista tai Prismasta en liioon oo niitä löytäny. Täytyy ny toistaaseksi sitte tamuloora tuorekelemun kans.

Ei mulla muuta, johan täs tuliki taas tarinaa pienoosromaanin verran. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki 🦜, jos jaksoot lukia tänne asti.

Pyöräälykausi avattu

Eileen lenkillä ollesnani totesin, jotta nyt on tämä meirän kylätie kuivanu niin palijo, jotta lenkkikaveriksi voi ottaa polokupyörän. Niimpä mä tänään sitte avasin pyöräälykauren ja kävin kirijastos.

Muutamaa metriä vaille 9 kilometriä tuli mittarihin sillä reissulla. Alikulukutunneli oli vielä huonos hapes. Näytti niinku sielä olis ollu vettä ja ajoon aika varovaasesti siihen, jotten kovin kastelisi kenkiäni. No ei kastunu kengät, ku tosiasias se oli sellaanen 10 – 15 cm paksu jääkerros, jonka pinta oli vähä sulanu. Kaippahan se sieltä juhannuksehen mennes sulaa lopunki… Eikä pyöräteitä oltu lakaastu vielä mihinää. Lämmintä kuitenki oli – mulla oli suorastansa hiki! 😅

Niin – ja krillikausiki on avattu. Isäntä krillas tänään ensimmääset piffit ja makkarat. Hyvää oli.

Yrittäjäksi

Kyllä se on merkillistä, kuinka aika karkaa käsistä. En muka millää kerkiä arkiehtoosin tänne kirijoottelemahan mitää. Välillä on olovanansa jotaki ”tärkiääki” mielen päällä, mutta ku ei heti kirijoota sitä, niin se jää jo muiren asiooren jalakoohin.

No jos alakaasin tuosta otsikosta. Äläkää pelijäkkö, minä en alakaa yrittäjäksi, mutta flikka alakaa. Sen kaveri on jo usiemman kerran eheroottanu sille, jotta se lähtis vuokratuoliyrittäjäksi samahan kampaamohon, mihinä hän ittekki on. Aikaasemmin flikka on ollu sitä mieltä, jotta yrittäjäksi hän ei ainakaa rupia.

Mutta nyt kampaamo on uusis tiloos ja kampaamon omistaja on myös Wellan kouluttaja. Hän on kouluuttanu flikkaaki. Oli sanonu, jotta hän tietää jo, minkämoinen tyyppi flikka on ja kuinka se työskentelöö, niin jotta se sais vain aloottaa. Muut kampaamohon vuokratuolille haluavat joutuu antamahan työnäyttehen omistajalle. Ja olihan se hienua, jotta kysyttihin. Olettaasin, jotta se kertoo jotaki flikan työn laarusta. Tuskin se omistaja olis kysyny sellaasta, jonka työn jäläki – tai asiakaspalavelutairot – heikentääs hänen kampaamonsa mainetta.

Ku flikka soitti ensimmääsen kerran ja kertoo, minkämoinen tarijous sille oli tehty, niin mä vaistosin, jotta se on oikiasti vähä kauhuusnansa ja palijo innoosnansa. Kuullosti niin hyvältä, jotten mä nähäny ainuttakaa syytä, miksei sen kannattaasi lähtiä yrittäjäksi. Ollahan niis puittehis käyty monen monta keskustelua ja minä oon linkannu flikalle artikkelia ja tietoiskuja milloon mistäki yrittäjyytehen liittyvästä asiasta, vaikka se on kyllä knälli (= hoksaavainen) flikka ja olis varmahan osannu selevittää asioota ittekki.

Nyt saan vihiroonki kertua tämän, ku asia on varma. Toiminimi on perustettu ja irtisanomisilimootus nykyysehen työpaikkahan on jätetty ja flikka itte on tieroottanu asiasta niin Feispuukis ku Instakrammiski. Varsinaanen toiminta alakaa ens kuun aluus.

Sitte vain ihan ilimootusluontoonen asia: pyörän mittaris on yli 600 km. En olsi uskonu, jotta tänä kesänä saisin sitä määrää kasahan, mutta sielä se nyt on ja mä oon tyytyväänen.

Tänään tosin jouruun menöhön autolla, ku mulla oli kesken työpäivän taas käynti korvapolilla. Flikka mun sinne prissas (= painosti). Sanoo, jottei hän jaksa enää huutaa mulle ja vielä kahtehen kertahan kaikkia asioota.

Olin toki ittekki jo jonku aikaa sitte havaannu, jotta vasemman korvan kuulo on huonontunu. Mutta ku ei se ollu kipiä, niin en sitte taaskaa meinannu tilata aikaa. Ajattelin vain orotella kontrolliaikaa. Se olis kuulemma ollu vasta tammikuus.

Mutta ei tämäkää reissu menny putkehen. Kirijaamellisesti, ainaki melekeen. Vasemman korvan putki oli nimittään tulos jo pihalle. Se oli työntyny korvakäytävähän ja tärykalavo oli menny umpehen. Lääkäri puhkaasi tärykalavon. Ja niinhän sielä takana oli taas nestettä, joka ei onneksi ollu keriinny muorostua liimakorvaksi. Lääkäri meinas, jotta ei se oo keriinny olla sielä ku korkeentaan joitaki viikkoja.

Se jätti mun päätettäväksi, haluanko uuren putken vai otanko riskin, jotta se ei omia aikojansa parane, vaan tilanne taas pahenoo. Valittin putken. Mutta putki ei halunnu tulla valituksi. Sitä ei saatu korvahan usiasta yrityksestä huolimata. Ja se sattuu niin s******sti, ku ei puurutettu. Nyt oli tuon korvan tärykalavo kuulemma paksu ja liikkuu huonosti. Aiemmin se vastaava vika oli oikias korvas. Sielä oli paksu ja liikkumatoon tärykalavo, mihinkä ei saatu putkia menemähän.

Ei auttanu, ku piti vain varata taas uus aika uutta rääkkiä varte reilun kaharen viikon päähän. Jonku aikaa sairaalasta lähärettyä vielä juilii ja särki tuota rassattua korvaa. Kurkunpääski tuntuu kipua ja mä pelekäsin, jotta ei sunkaa se kurkunkannen tulehrus vain uusi. Onneksi ne meni päivän mittahan ohi.

Mutta minen tykkää yhtää, jos se sairaalalla ramppaaminen taas alakaa 😦

Raskas viikko

Ensimmäänen työviikko loman jäläkihin. On ottanu voimmille. Eikä ihimekkää, jos kuukauren vain vetää lonkkaa, niin pakostaki jaksaminen on vähintäänki heikentyny.

Oon kumminki päättäny eres yrittää. Oon käyny koko viikon pyörällä töis. Mittaris on ny vähä yli 300 km. Jää pahasti jäläkehen viimme vuoresta, mutta ei mahara mitää.

Töis oli jonki verran ensi seleviteltävää ja sitte piti tietysti saara normaalit päivittääset asiat rullaamahan siinä samalla. Raija oli pärijänny oikeen hyvin mun töis, vaikka se raukka stressas niitä niin kovasti. Minkä mä kyllä ymmärrän. Oon ittekki joutunu tuuraamahan toisia loman aikana ja niis toisen töis menöö aina palijo enemmän aikaa, ku ei ne oo niin tuttuja. Ja siksiki, ku ei halua mihinää tapaukses töpeksiä ja teherä virheetä, joita se toinen joutuus sitte selevittelemähän.

Tiistaina oli heti suurimman asiakkahan palakat. Tosin työkaverille sanoon, jotta jollaki lailla on hyvin lohorullista aloottaa just niitten palakoosta, ku ne on niin selekiät ja sieltä tuloo tierot aijallansa, oikeen ja selekiästi. Ei tartte pyyrellä eikä kysellä lisäselevityksiä. Ja sitte niis on sen verran haastetta, jotta niitä on mukava teherä. Ja monta työvaihetta, jokka pitää muistaa.

Sitte mä oon mapittanu hirmuusen määrän tosittehia ja alootin niiren kirijaamisen. Tietysti sieltä puuttuu jotaki ja niitä on pitäny pyyrellä.

Pomo oli jättäny lapon mun pöyrälle, jotta se tuloo tänään käymähän lomaltansa. Nettisivuja päivitetähän ens viikolla ja piti miettiä, mitä sinne laitetahan palakanlaskennasta. Erellinen teksti on vanhentunu jo aijat sitte. Mä ajattelin, jotta teen eherootuksen valamihiksi, jotta saarahan sitte yhyres kattua ja muokata sitä, mutta pomo luki sen läpi ja sanoo, jotta se on hyvä sellaasnansa.

Mutta vissihin kaikki ajatteleminen on ollu vaihteeksi niin rankkaa, jotta parina ehtoona oon körmähtäny (= nukahtanu) jo aika varahin. Ja tänään alakas olemahan ehtoopäivästä silimät jo hyvinki väsyksis. Vuoti ja tuntuu ”tikkuusilta”. Voi olla, jottei tänäkää ehtoona tartte kovin myöhälle valavua.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.