Loman loppu

Eileen meillä oli vähä sellaanen ikävämpi päivä. Siskoon miniän äiteen hautajaaset. Meinattihin mennä vain kirkkohon ja hauralle, mutta siskoonpoika vissihin luki meirän ajatukset ja tuli komentamahan meiräkki muistotilaasuutehen.

Pappi oli kyllä ottanu hyvin kopin niistä asioosta, mitä hänelle oli Leenasta kerrottu. Ja tykästyyn myös siihen, mitenkä hän otti muistotilaasuures kontaktia saattoväkehen. Torella lämminhenkinen tilaasuus ja kappalaanen oli justihin oikialla alalla.

Tosin mun meinas aiva syrän särkyä (ihan kirijaamellisesti tuli syrämmehen kipiää), ku halasin varalapsenlastani (siis siskoonpoijan flikkaa). Itkettihin siinä kaulatusten pitkän aikaa. Lopuuksi, ku sain jotaki sanottua, niin totesin, jotta nyt sulla ei oo enää mummaa. On vain tälläänen kelevotoon varamumma, joka on ihan yltiöhuono pitämähän yhteyttä. Sanoon kumminki, jotta meillä on aina hänelle ovet auki – ja puhelinki, vaikka itte oon huono soittamahan. Flikka vain tuumas, jotta niin hänki on.

Hautajaasten jäläkihin käytihin kotona vaihtamas vaattehet ja lähärettihin kaupoolle. Isäntä tartti sirkkelinterän ja mä lähärin muuten vain aikani kuluksi, ku vettä ryösäs kaatamalla. Meinasin, jotta ostan sen uuren pyörän mittarin, mistä oon haaveellu. Tarijolla oli samallaasia mittaria ku mitä mulla ny on. Ja sitte langatoon mittari, josta olin haaveellu. Haaveheksi jäiki. Hinta oli liki nelijäkymppiä. Sehän on arvokkaheet ku mun 70 vuotta vanha Cresenttini!

On ollu torella ihanaa ja rentouttavaa olla lomalla. Tervehenä. Tää on oikiasti tuntunukki lomalta. Tosi pitkältä sellaaselta. Eivät oo kertaakaa eres soittanehet työmaalta. Velii tuumaski, jotta ”sä et oo enää korvaamatoon”. Ja hyvä niin! Ei kukaa saa olla korvaamatoon. Ikänä ei tierä, mitä tapahtuu ja on hyvä, jos joku toinen pystyy ottamahan työt hoitaaksensa.

Nyt mua jo vähä hirvittää töihin paluu, ku tuntuu, jotta oon ollu niin totaalisen lomalla, jotta on varmasti vaikia päästä heti siihen tempohon, mitä työt erellyttää. Sielä on alakuviikosta palakat, 12. päivähän mennes pitääs saara alv-ajot ja sitte pitääs heti ruveta teköhön tilinpäätöstä.

Mutta eikähän se siitä jollaki lailla taas alakaa sujumahan. Kunhan ei vain heti ensimmääseksi tulsi jotaki aikaa vievää ylimääräästä takkua selevitettäväksi.

Kävääsin pienen pyörälenkin, ku yritän kuitenki päästä eres viitehensatahan kilometrihin tänä kesänä, mieluusti kuutehensatahan. Nyt on vähä yli 450 kasas. Huomenna ajattelin pitää lepopäivän vaikka olis minkämoinen keli.

Nyt mä oon täälä ihan Hannibal Lecterinä, ku vahasin ensi parta- ja viiksikarvoja pois ja pistin joululahajaksi saamani maskin naamalle. Naurattaas, mutta ei passaa nauraa tai naama(ri) putuaa. (Onko mulla oikiasti nuon eriparia silimät? On vissihin. Onneksi en itte niitä näje tai ne alakaas häirittemähän.)

Advertisement

Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

Homespää!

Viimme yö meni vähä harakoolle, ku jostaki syystä en meinannu saara unen päästä kiinni ja sitte ku vihiroonki kaharen mais nukahrin, niin heräsin vielä pari kertaa ennen ku nousin vähä ennen seittemää. Isäntä oli jo jalakeella.

Aamupalan jäläkihin mä keräsin hantuukit pois ja vaihroon puhtahat tilalle. Ku isäntä lähti salille, mä suuntasin lenkille. Vielä oli jonku verran jäisiä paikkoja, jotta nastat oli ihan hyvät.

Lenkiltä tultuani pistin pyykkiä koneehin ja pesaasin olohuonehen klasit. Oli vain sen verran vilipoonen tuuli, jotta oikeen tuli käsivarsihin kylymä.

Isäntä tuli mun pesu-urakan aikana kotia ja eherootti, jotta lähäretähän käymähän Ireaparkis. Mua ei muuten tarvinnu kovin kauaa houkutella… Painuun suihkuhun, syötihin eilistä nakkisoppaa ja sitte orottelin vielä, jotta pyykkikones lopettaa ja saan pyykit narulle. Ensimmäästä kertaa pihanarulle tänä keväänä. Tai no – terassille vain, ku osa lintujen ruokinta-astioosta on ripustettu pyykkirenkkuhun (= pyykinkuivausteline). Ei arvaa sinne vierä pyykkiä. Niis vois olla ”terveesiä” linnuulta.

Sitte päästihin lähtemähän Ireaparkkihin. Paitti, jottei päästykää. Olin justihin vetämäs takkia ylleni ku kuulin, jotta puhelin soi. Mun parturi sieltä soitteli, jotta oonko unohtanu, jotta mulla oli aika kahareltatoista. (Kello oli 10 yli.) Voi ny he****tti! En ollu unohtanu, mutta olin kuvitellu, jotta se aika on huomenna. Mulla oli jo aikaasemmin siitä pieni epävarmuus, ku en ollu kirijoottanu sitä mihinkää ylähä (ku kyllähän mä ny sen muistan…) ja meinasin, jotta mun pitää varmistaa vielä Elinalta, mutta se vain jäi ja mä ajattelin, jotta kyllä se varmahan oli tiistaina.

Onni onnettomuures, jottei oltu keriitty vielä lähtiä, mutta olin kumminki jo lähtövalamihina. Myöhästyyn 20 minuuttia ja tietysti myöhästytin Elinanki aikataulua. Kyllä pisti vihakseni ku oon tullu tällääseksi homespääksi!

Kotia tultua mun teki mieli teetä ja ”jotaki hyvää” mitä meiltä nyt ei sattunehesta syystä löytyny. Eherootin isännälle, jotta jos ny kumminki lähärettääs sinne Ireaparkkihin – eres kaffeelle, ku en muutakaa asiaa keksiny. Kyllä me kierreltihin kauppoja, mutta ei mun tarttunu käteheni ku pötkä valakoosta Tobleronea ja suihkukeeli. Isäntä osti pari pikeepaitaa. Käytihin Hannas ja Kertus herkuttelemas ja suunnattihin takaasi kotia.

Nyt muuten saa sitte jännittää, jotta osuuko tällä kertaa korona-arpa kohoralle. Elina oli viimme viikolla teheny positiivisen testin ja oli joutunu perumahan loppuviikon asiakkahat. Hän käytti vielä sitä tehokkahampaa maskia varmuuren vuoksi, mutta mulla ei ollu maskia. Ei kuulemma ollu ollu mitenkää erityysen kipiä, mutta ääni oli vielä painuksis.

Lomaalua

Poika ja miniänalaku tulivat keskiviikkoehtoolla Rymyn ja Mortin kans viettämähän pitkää viikonloppua ennen ku poika aloottaa huomenna uures työpaikas.

Poijalla oli taas vaihteeksi joku autoprojekti, niin jotta se on ollu yötä myöten verstahalla.

Mulla ittelläni on ollu oikeen mukavan leppoosa viikonloppu. Mä nautin suunnattomasti ajatuksesta, jotta mun loma on vasta aluus. Vaikka oon kaikille puhunu, jotta meinaan vain olla, niin kyllä mua silti vähä vaivaa, ku nämä ihanan aurinkooset päivät palijastaa kaiken lian, mitä huushollihin on pitkän ja pimiän talaven aikana pääsny pinttymähän.

Jos mulla suinki virtaa piisaa, niin niitä mun pitääs yrittää siivoolla pois. Voi kyllä olla niin, jotta veri vetää kuitenki enämmän tuonne laiskottelun puolelle. Täytyy sitte teherä pikasiivous: ku ottaa silimäklasit pois nenältä, niin ei näje kaikkia sotkuja.

Sairaalajuhannus

Meni vähä tuo loman alootus eri lailla ku olin ajatellu.

Mä en muista, alakooko mun kaulakipu jo aikaasemmin, mutta ainaki jo pyhänä (20.6.) se oli paisuksis ja kipiä. Ku korva oli vuotanu jo pitempähän, niin pelekäsin, jotta sieltä se mätä ny leviää sitte tuonne kaulallekki.

Soitin heti maanantaiaamulla korvapolille ja sain vastahanottoaijan keskiviikoksi. Ehtoopäivällä nousi kuumet ihan nakaten 39,7 asteehin. Ja kurkku alakoo olla tosi kipiä. Tilasin aijan koronatestihin, mutta se oli onneksi nekatiivinen.

Soitin tiistaina uurestansa korvapolille, jotta mahtaako ne ottaa mua kuumeesena vastahan ollenkaa. Lupasivat, jotta saan mennä, koska kuume vaikuttaas johtuvan tuosta korvatulehruksesta. Kuumet pysytteli 39,6 – 39,7 astehes, mutta laski Puranalla aina muutamaksi tunniksi. Sillä konstilla mentihin keskiviikkohon asti.

Korvapolilla ei kommentootu kuinkaa sitä kaulan paisumista eikä kuumetta. Imuroovat korvan, ottivat erittehestä pakteerivilijelyn ja määräsivät antipioottikuurin ja korvatippoja. Ehtoolla kurkku tuli niin kipiäksi, jotten pystyny puhumahan enkä nielemähän. Lähärettihin keskussairaalalle päivystyksehen. Sieläkää ei otettu kantaa sen enämpää kaulan ja kurkun kipuhun ku kuumeehinkaa (39,8). Lääkäri totes vain, jotta se kaulan patti ei vaikuta vaaralliselta, ku ei kaula punota (?). Ja jotta jos ny vain rauhassa orotettaas, jotta ne korvapolilla määrätyt lääkkehet alakaas purra.

Olo oli tosi surkia ja flikka suuttuu ihan tulikivenkatkuusesti, ku ei otettu verikokehia. Se komensi mun ottamahan heti torstaina yhteyttä terveyskeskuksehen ja vaatimahan eres pika-crp:n. No sielä lääkäri oli sitä mieltä, jottei nuon korkia kuumet nuon pitkähän oo normaalia aikuusella ihimisellä. Crp näytti 177, mutta nielu ja korva näyttivät rauhallisilta. Lääkäri tunnusteli kaulapatin ja pyysi vielä toisenki lääkärin siihen. Epäälivät, jotta kysees on syväpaise ja kirijoottivat lähettehen kirurkian polille keskussairaalahan.

Sielähän se ehtoo sitte hupeni. Välillä käytihin ottamas verikokehia (crp 183) ja kattelemas kurkkuhun. Veivät mun pään ja kaulan varijoainekuvahan. Sitten tuli väliaikatietua, jotta kysees saattaa olla kurkunpään tulehrus, mutta lupasivat ottaa yhteyttä vielä Tamperehelle. Laittoovat kuitenki jo varmuureksi antipiootin tippumahan. En tierä, oliko Tamperehella sitten torettu, jotta kysees onki kurkunkannen tulehrus. Hälyyttivät korvapolin osastonylilääkärin lomilta mua kattomahan. Mut siirrettihin tehovalvontahan ja hyvin vakavalla naamalla kerrottihin, jotta kysees on harvinaanen, mutta vakava tauti. Mua kävi kattomas yks sun toinen justihin sen harvinaasuuren takia. Olin vähä ku opetusmateriaalia siinä samalla.

Tehovalvonnassa

Tulipa siihen anestesialääkäriki kertomahan, jotta jos mun hengitys alakaa vaikeutua, niin pitää varautua siihen, jotta voivat joutua laittamaan hengitysputken ja viemähän mun Tamperehelle. Antoovat ”hevooskuurin” kortisoonia. Yö meni tarkkaalus sielä tehovalavonnas, mutta ku juhannusaattoaamuna crp oli tullu alahappäin eikä mulla ollu hengitysvaikeuksia ja nieleminenki oli kivuttomampaa, niin siirsivät mun osastolle.

Luonnollisesti mun tuurilla korvaosasto oli jo keriitty pistää kesän aijaksi kii, niin jotta mut vietihin ortoperian osastolle. Korvapolin lääkäri kävi sitte lomaltansa välillä tarkastamas mun voinnin. 

Osastolle siirtyes tuli takapakkia, ku mulle tuotiin normiruoka ja mulle olis pitänykki olla sosemainen ja kylymä ruoka. Söin hyvällä ruokahalulla jauhelihasoppaa ja leipää, ku nieleminen ei tullu enää kipiää enkä ollu syöny oikeen mitää koko viikolla. Se oli ajattelematoon virhe multa itteltäni! Kurkku tuli uurestansa kipiäksi ja kuume ja crp nousi taas (38,5/232). Joutuuvat vaihtamahan antipiootin toiseksi. Sitä tuli suoraa suonehen kolomesti päiväs + Panaroolia kuumehen alentamisehen. Ruokahalu meni uurestansa eikä ne soseruaat torellakaa herättäny ruokahalua, ku ei aina tienny eres, mitä söi. 

Tuon takapakin takia pääsin kotia vasta viimme viikon tiistaina. Siinä vaihees crp oli 153. Nyt oon ollu vaihtelevas kunnos. Aluuksi oli vähä lämpyäki antipiootiista huolimata. Lääket on vain siitä kamala, jotta se maistuu kaiken aikaa suus ja muuttaa kaiken ruaan makua tai vahavistaa joitaki makuja niin, jottei vain kerta kaikkiastansa pysty syömähän.  Lisäksi määrättihin kotihoiroksi, jotta pitääs nukkua puoli-istuvas asennos. No, kun ei oo moottorisänkyä, niin sitä yrittää sitte tumpuloora joinki tyynyjen kans. Olin torstaiehtoolla ihan tuskisnani, ku niskasta pohkeesihin joka paikka oli jumis eikä mikää asento tuntunu hyvältä eikä pystyny venyttelemähänkää, ku tuli niin kipiää, jotta oikeen oksetti. Sitten flikka eherootti, jotta ota Panarooli – ja sillä se alakoo antaa periksi. Ny neki kivut on jäämäs taakse enkä oo enää tarvinnu kipulääkettä.

Tänään mulla oli kontrollikäynti korvapolilla ja mut torettihin taas terveheksi (?) ainaki tuon tulehruksen osalta. Lääkekuuri loppuu kans tänään ja mä orotan, jotta ruoka alakaas vähitellen maistua taas oikiammoiselta. En huomannu kysyä, seleviskö, jotta mikä pasilisko tämän tulehruksen aiheutti. Lääkäri kuitenki oli sitä mieltä, jotta korvatulehruksehen se ei liittyny, koska korvas ei torettu mitää pakteerikasvua.

Jotta tälläänen tarina. Oli vähä erilainen juhannus ja flikan ja vävypoijan vieraalusta mulle ei jääny oikeen mitää mielehen, ku olin sen verran vielä pökkyräs. Ne lähti jo perijantaina ensi PowerParkihin kaverien kans ja sieltä porukalla mökkeelemähän viikonlopuksi. Nyt ovat jo takaasi Oulus.

Harmitti ihan hirmuusesti, ku flikka on musta murehtinu niin kovaa, jottei se oo osannu nauttia omasta lomastansa. Mutta sairaalas sanoovat, jotta flikan sinnikkyyren ansiosta mä pääsin näin vähällä. Jos mä olsin vain oman pään mukahan yrittäny sinnitellä juhannuksen yli, niin ei kuulemma olsi onnistunu. Sitte olis menty ampulanssikyytillä ja lujaa.

Kurkunkannen tulehrusta vastahan on alaattu rokottamahan vasta vuonna 1993, joten vaikka kysees on harvinaanen sairaus, niin se voi kuitenki olla hengenvaarallinen, jos se osuu häjysti kohoralle. Mä pääsin vähällä, kun kerkesin tarpeeks aijoos hoitohon.

Voikaa te hyvin älkääkä haaskakko kesää sairastamisehen!

Ihan viimmeenen

… lomapäivä, nimittään. Ja huomenna vielä vapaapäivä. Maanantaina paluu arkehen ja rutiiniihin.

Vähä haikiaa, ku on ollu niin ihanaa olla oikiasti lomalla, mutta samalla jo vähä orottaa töihin pääsyä. Mielenkiintoosta kuulla, onko jotaki erityystä tapahtunu tällä välin.

Ja vähä karuttaa, jotten oo ollu aktiivisempi lomalla. ”Laiskalle tuloo aina kiirus.” pruukas (= tapasi) äitee sanua. Ja niin se pakkaa (= tahtoo) olemahan. Piti tänään eres vähä päällisin puolin imuroora kämppää, ku moskaa ja tomua oli joka paikas. Miksei tääloo kukaa siivonnu sillä välin ku mä oon ollu lomalla?!

Yöt alakaa olemahan kylymiä, +2,1 oli ollu viimme yönä. Hain vielä muutaman kukan malijakkohon ennen ku halla ne viöö. Samalla mietiin, jotta jos aamuusin alakaa olla vain muutama astet lämmintä, niin tulookahan lähärettyä pyörällä vai tulooko laiskuuttansa valittua auto menopeliksi. Se jää nähtäväksi.

Viimmeesiä vierähän

Nimittään tästä lomasta. Ja täytyy sanua, jotta kyllä ny on jo aikaki mennä takaasi töihin. Musta on tullu niin vetelä ja aikahansaamatoon, jottei tosikaa. Emmä toki töis olleskaa saa mitää kotona aikahan, mutta voin uskotella ittelleni, jotta oon ainaki päivän mittahan teheny jotaki.

Rahaa vain on pistetty palamahan oikeen urakalla täs loman aikana. Oomma kumpiki tilannu uuret silimäklasit, ku Silimäasemalla oli tarijous -50% linssiistä. Jäi niille sittekki vielä ihan kiitettävästi hintaa ku pitää olla kakstehooset tällä ikää.

Punasilimähän mulle suositeltihin hyaluronitippoja. Meinas optikko, jotta kyynelneste on silimän pinnas ohentunu ja siinä on suhtees enämmän suolaa, mikä ärsyttää silimää. Oon ny lauantaista asti pistäny tipan kaks kertaa päiväs ja kyllä vain rupiaa färi silimäs valakeemahan. Olis se tietysti voinu mennä muutenki pois, mutta leikitähän ny, jotta se oli nuotten tippojen ansiota. Muuten harmittaas vietävästi, ku olivat sen verran kallihia.

Viimme yö meni taas häneksi. Olis kyllä nukuttanu, mutta – niinku aina – palohälyytin alakas piippaalemahan yöllä. Siihen tietysti heräälin ja kumminki olin niin väsyksis, jotten olsi jaksanu nousta sitä hilijentämähän. Ja ku lopuuksi nousin, niin totesin, jotta mä justihin ja justihin tuolilta kurkottelemalla uletun siihen, mutten saa siitä niin kunnollista otetta, jotta saisin sen kierrettyä irti. Ei auttanu muuta ku pistää väliovi kii ja yrittää olla kuuntelemata.

Isäntähän on puolikuuroo. Sitä ei tuollaaset pikku piippaukset häiritte. Enkä sentäs viittiny olla niin juluma, jotta olsin sitä keskellä yötä herättäny irroottamahan aparaattia. Kyllä se aamulla sitte siihen vaihtoo patterin.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.