Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

Advertisement

Mitä kuuluu ku ei kuulu mitää?

Siinä tais keriitä vuosiki jo vaihtumahan. Oltihin isännän kans elukootten vahtiina ku nuoret oli kaveriensa työnä saunoomas ja uutta vuotta valavomas. Jotenki näytti, jottei aiva niin maharottomasti ny ammuttu rakettia ku joinaki vuosina.

Maanantaina, ku tulin töistä, niin isäntä oli kovin vakavana. Sanoo, jotta ”Timppa tais ny lähtiä.” Naapuri, isännän hyvä kaveri, aina epäittekkähästi auttamahan valamis Timppa oli tosiaanki lähteny viimmeestä kertaa.

Isäntä oli nähäny ku ensi oli tullu ampulanssi ja sen jäläkihin poliisi. Huomenna meirän olis tarkootus mennä surunvalittelukäynnille.

Mua vain vaivaa ja vähä hävettääki, ku oon erelleenki täysin kuuroo. Ikävä mennä sellaasena ku ei kehtaa joka välis kysyä, jotta mitä.

Maanantaina oltihin työmaalla kaffetpöyräs. Meitä istuu kolome kummallaki puolen pöytää, minä toisella puolella toises pääs, pomo toisella puolella toises pääs. Pomo oli yrittäny kiinnittää mun huomiota, mutta ku minen kuule mitää, niin mä havahruun vasta siihen, ku toiset naureskeli ja katteli mun päälle. Pomo oli kolome kertaa sanonu mun nimen enkä mä kuullu. Se tuli kaffettunnin jäläkihin mun puheelle ja käski mennä lääkärihin.

Heti ehtoolla tilasin ittelleni kuulokojehen. Tiistaina tuli tieto, jotta se on lähteny, mutta eipä oo vain vielä tänne asti keriinny. Laharesta on toki maharottoman pitkä matka. Saksasta olis paketti jo perillä.

Lääkärihin sain aijan tiistaille. Ku ei näkyny kuulemma enää korvatulehrusta, niin lääkäri kehootti menemähän kuulontutkimuksehen perhekeskuksehen elikkä entisehen neuvolahan. Sinne sain aijan heti torstaiaamuksi.

Sielä torettihin, jotta molemmis korvis on kuulo selevästi alentunu puhetaajuuren alueelta. Toises korvas oli notkahrus myöski korkeetten äänien kohoralla. Toises korvas sen sijahan matalat ja korkiat äänet kuuluu vähä paremmin.

Nyt mun pitääs sitte tilata taas aika arvauskeskuksehen, jotta ne päättääs, mitä seuraavaksi. Laittaavakko aikaa korvapolille vai orotellahanko rauhas vielä kuukausi, jos se vaikka ittestänsä paranis..

Isännällä oli tänään tuon kuulontutkimuksen jäläkeenen lääkäriaika. Sille oli kirijootettu lähete keskussairaalahan.

Mä oon jo saanu oppia kantapään (vai korvaan) kautta, mihinkä kaikkehen sitä kuuloa oikeen tarttoo. Kun se on kunnos, niin eipä sitä oo tajunnukkaa. Esim. keittäes en kuule, koska vesi alakaa kiehumahan. Mun pitää vahtia tai yrittää kellosta kattua. En kuule, onko pyykkikones tai kuivausrumpu alakerras vielä päällä, vaan mun pitää mennä kattomahan. En kuule telekkarista mitää, en rariosta, en työkaverien juttuja ku ihan pätkittään ja satunnaasesti.

Mutta mitä mä sitte kuulen? Mä kuulen oman hengityksen. Mulla käy kauhia kohina pääs kaiken aikaa. Ja mä kuulen mun syrämmenlyönnit. Ne tuntuu kuuluvan kaulakuopasta. Mä kuulen, kuinka mun niskas on ainaki kilo hietaa nikamien välis. Kauhia rutina! Mä kuulen kuinka suihkus vesi kohajaa mun päähäni ja ääni tuntuu johtuvan kalloa pitki. Mä kuulen, kuinka kovaäänistä ruoka on: näkkileipä, kurkku, porkkana, omena. Ku mä syön, niin mä en kuule mitää muuta.

Muuten on aika hilijaasta.. Oon ollu kiukus, huolisnani, surullinen, onnetoon, yksinäänen, eristäytyny. Kuluttaa nimittään ihan hirviästi enerkiaa, ku yritän kuunnella ja saara selevää, mitä ympärillä puhutahan. On helepompi vetäytyä omihin oloohinsa ja olla yrittämättäkää.

Anteeksi ny, ku heti alootan vuoren tällääsellä rutinalla.

Ai niin – töis on ollu melekoosen kiirus viikko kaikkien vuorenvaihrejuttujen takia plus se, jotta tämä viikko on ollu vajaa ja mä oon vielä käyttäny osan työaijasta hyppäämällä lääkäris ja neuvolas.

Sitte tuli yhyreltä asiakkahalta verottajan lähettämä selevityspyyntö. Vastausaika oli menny jo aikoja umpehen ja mulle nousi hiki pintahan, jotta tämäki vielä muiren kiiruhien lisäksi. Ei auttanu ku soittaa verohallintohon ja kysyä, jotta mikä neuvoksi.

Sielä oli oikeen herttaanen naisihiminen puhelimes ja selevitettihin asia siltä istumalta. Ja kerranki verottaja oli vääräs ja minä oikias. Mitää virhettä ei ollu, mutta vissihin siinä oli ollu sellaanen yhtehensattuma, jotta samahan aikahan, ku minä oon ollu antamas vuosi-ilimootusta asiakkahan osingoosta, niin se kirije on tulostettu ennen ku mun ilimootus on ollu täysin valamis. Se oli suuri helepotus, jottei sitä tarvinnu ruveta oikoomahan eikä kattelemahan virhettä, jota ei eres ollu.

Poika ja miniänalaku lähtivät loppiaasena kotiansa. Me pistettihin isännän kans hösseliksi. Mä tyrijäsin ensi kaikki joulutavarat pois ja riisutin kuusen – joka oli muuten alaannu kasvattamahan kerkkiä. Sitä ei oo ikänä ennen meillä tapahtunu. Mutta yhtä kaikki se sai lähtiä. Ja ku mä raivasin niitä koristelaatikoota, niin isäntä tarttuu imurihin ja imurootti sitte koko huushollin. Mä riipaasin poijan kämpästä lakanat ja hantuukit ja vein ne pyykkikoppahan orottamahan pesua.

Minä ja tohtori Mengele

Soitin sitte toisena aamuna, niinku hoitaja kehootti. Tällä kertaa onni (?) suosii arvauskeskuksen arpajaasis ja sain jopa aijanki.

Mutta se oli kyllä niin turha käynti ku ikänä! Lääkäri tiesi – tai ainaki sen olis pitäny tietää – jotta mä oon sielä sen takia, ku en kuule. Mutta siitä huolimata se puhuu niin hilijaa, jottemmä kuullu juuri mitää sen puheesta enkä koko aikaa viittiny kysyä, jotta ”hä?”. Nyökyttelin vain.

Ei se – ainakaa mun kuullakseni – ottanu mitää kantaa siihen, ku mä sanoon, jotta murehruttaa, ku toisenki korvan kuulo on menny huonoksi vaikka lääkekuuriki on jo syöty. Se vain vilikaasi sitä korvaa ja kysyy sitte, kumpiko korva se oli, mikä oli tulehtunu. Mä kerroon ja lääkäri kattoo siihenki korvahan.

Mä luulin, jotta se meinaa sillä lampulla puhkaasta mun tärykalavon. Se laittoo niin saakurin kipiää, jotta mä yritin väistää, mutta se piti mua olokapäästä kii, jotten pääsny karkuhun. Lopuuksi mun oli pakko sanua, jotta tuloo kipiää. Se vain tuumas, jotta tuo korvakäytävä on niin käyrä, jottei sinne meinaa nähärä.

Ompa kumma! On mun ennenki korvihin kattottu eikä kukaa oo puhunu sellaasesta mitää eikä ainakaa laittanu nuon kipiää. Se vain totes, jottei sitä ruveta puhkoomahan, jotta pitää orottaa kuukausi ja ”kattotahan, jos se ittellänsä paranis”. Jos ei, niin sitte pitää mennä korvalääkärille.

Ehtoolla totesin, jotta emmä aiva turhasta valittanu. Sieltä korvasta tuli nimittään verta.

Ku ei lääkäri kerran määränny tippoja eikä lääkekuuria, niin mä päätin hakia apteekista korvatippoja ja kokeella niitä. Tuskin ne ainakaa pahemmaksi tätä teköö. Ja sitte päätin vetää nelisatasta puranaa kuurin, jos se tulehrus lähtis sillä pois.

Mitää en kuule vieläkää.

Remonttia ja lastentautia

No niin, alakaa porstuan (= eteisen) remontti olla viimmeestä silausta vaille valamis. Ennen ja jäläkihin -kuvat tuloo sitte, ku se on oikiasti viimmeestelty ja siivottu.

Isäntähän sielä on tietysti työt teheny, mä oon vain seurannu eristymistä – ja antanu rakentavaa palautetta 😀 Seinät ja katto sai uuren maalin ja laattia uuret vinyylilankut. Ja uuret listat tietysti.

Ei tuo meirän porstua oo juuri komerua suureet, mutta kummasti siihen saa rahaa uppuamahan. Lankkuuhin ja maalihin meni yli 400,- ja listoohin melekeen 200,-. Huomenna pitääs lähtiä mettästämähän mattoja ja naulakkua. Uuren, vähä isoomman pakastimenki mä tahtoosin. Tuo nykyynen pieni kaappipakastin on auttamattomasti liika pieni näin joulun alla, kun sinne pitääs saara sopimahan moninkertaanen määrä ruokaa. Meille isännän kans piisaas kyllä tuo pikkupakastin. Ei sielä juuri mitää ikänä oo.

Tosin vielä ei tierä, kuinka koko joulun kans käyrähän. Pääsöökö nuoret tulemahan. Flikka on tällä kertaa tulos yksin, ku Metku-muorin jalaat ei enää kestä pitkää automatkaa ja täälä rappusten kiipeemistä. Vävypoika jää sen kans kotia. Se on vähä surullista, ku meille jouluna se yhyres oleminen (syömisen lisäksi) on se kaikkista tärkeen ja parahin juttu.

En oo joulua vielä valamistellu kuinkaa. Ei oo kannattanu vielä siivotakkaa, ku tuota remonttipölyä on joka paikas. Katot oon saanu ripsittyä ja porstuan lamppu tuli ny pestyä, ku se kerran oli maalauksen takia irti. Portahat piti pestä, ku neki oli aiva harmaana hiontapölyä.

***

Mä oon rotunu (= sairastanu) korvaani jo kolome viikkua. Se ei oo kipiä, mutta se on tukos niin, jottemmä kuule sillä oikiastansa muuta ku oman syrämmen sykkehen. On tosi tyhymä olo, ku ei kuule, mitä muut puhuu. Välillä ei viitti enää eres kysyä, jotta mitä. Ja sitte varmahan vasta tyhymältä vaikuttaaki, jos vastaa puutaheinää tai nauraa vääräs kohoras.

Mä oon yrittäny sinne suihkutella vaikunpoistajaa (ei vaikutusta eikä vaikkua) ja sitte mä hain apteekista korvakäytävätulehruslääkkehen (ei mitää apua siitäkää). Lopuuksi oli pakko tunnustaa, jotta kyllä ny vissihin pitää mennä lääkärihin, vaikka pelekäsin, jotta pistävät koronatestihin näillä oireella.

Ja yllätys oli suuri, ku aamulla soitin kaffettunnin jäläkihin, niin ennen puolta päivää pääsin jo hoitajan vastahanotolle. Lääkäriki kävi kurkkimas ja totes, jotta näyttääs korvatulehrukselta. Sitä mä olin vähä epäällykki, vaikka korva ei oo ollu mihinää kohtaa kipiä. Lääkäriki ihimetteli, jotta kumman paikallisena se vaiva on pysyny, ku ei oo levinny esimerkiksi poskionteloohin. Eikö korvatulehrus oo lastentauti?!

Eivät kattonehet koronatestiä aiheelliseksi, ku vaiva on kuitenki kestäny jo niin kauan enkä oo saanu ketää muuta tartutettua enkä tierä, jotta olsin itte mihinää altistunukkaa. Hyvä! En olsi halunnukkaa sitä tikkua noukkahani.

Antipioottikuurin mä sain ja hoitaja varootteli, jotta kuulon palautuminen ennallensa saattaa kestää jopa puolitoista kuukautta. Meitä on ollu ny kaks puolikuurua samas huushollis. Isännällä on ehkä sukurasituksen lisäksi työperäästä kuulo-ongelmaa ja tinnitusta. Mä oon sille ny ihimetelly, jotta kuinka sä et oo menny hakemahan apua, ku tämon ihan kauhiaa olla näin kuuroo.

Se oli jokunen vuosi sitte kuulotestis ja sille jo silloon suositeltihin käyntiä lääkärillä, mutta eihän tuo oo uskaltanu tai halunnu tai saanu vain aikaaseksi mennä sinne lääkärihin. Nyt, kun se kuuli, jotta mä lupasin soittaa ittelleni aikaa, niin se käski tilata samalla hänellekki aijan. Sain sille aijan ensi kuulotutkimuksehen joulukuun alakuhun ja nimi laitettihin jonokirijalle lääkäriaikaa varte. Soittavat sitte, koska saa mennä.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.