Näin lähti loma käyntihin

En oo tänään teheny mitää! En niin yhtää mitää! Tiskikonehen tyhyjäsin ja täytin. Siinä on mun tämän päivän askarehet.

Aamupäivällä vahtasin vallan harvinaasta ilimestystä: orava meirän markilla – keskellä peltoja! En oo nähäny ku pari kertaa aikaasemmin. Mistä kaukaa niin pikkuunen on tänne kipittäny? Sembramännyn käpyjen peräs oli varmahan tullu. Sielä se istuu oksalla nakertamas. Mutta ku meinasin yrittää siitä kuvaa, niin ennen ku sain kameran hollille, se otti hatkat ja häipyy velijen markille.

Ku oravaa ei tarvinnu enää seurata, niin maltoomma lähtiä kauppareissulle. Käytihin ensi kirijastos ja abc:llä syömäs. Ku maha oli täynnä, niin ei kaupasta tarttunu joukkohon mitää heräteostoksia, selevittihin aika vähällä sieltä.

Ehtoopäivällä käytihin naapurikaupungis lääkäripäivystykses. Isännän on pohoje ollu jo monta päivää kipiä, mutta eihän se oo ottanu kuulevihin korvihinsakkaa, ku oon yrittäny patistaa sitä käymähän lääkäris siltä varalta, jotta sielä on tuluppa.

Tänään kinttu oli vissihin tapeeksi kipiä ku se pyysi kuuklettamahan tietua veritulupasta ja kattelemahan, mihinä on päivystys. Ja ihan itte vielä soittiki päivystyksehen. (Mies, joka karttaa soittamista viimmeesehen asti). Mä lähärin varmemmaksi vakuureksi kuskihin, jos vaikka joutuu johonki toimenpiteehin. No ei joutunu. Ei tehty muuta ku kirijootettihin lihasrelaksanttia ja käskettihin syörä asperiinia tulupan varalta.

No, asperiinia meillä ei oo, apteekki ei ollu enää auki eikä isäntä suostunu, jotta olsin ajanu toisehen naapurikaupunkihin päivystävähän apteekkihin. Huomenna sitte paikallisehen apoteekkihin, ku se on peräti kaks tuntia keskipäivällä auki.

Ja maanantaina laprahan.

Kotia ajelles isäntä tuumas surkiana, jotta mitä varte pitää tulla vanhaksi, ku tuloo vain kaikkia vaivaa. Mutta se sitä nauratti, ku lääkäri oli lukenu sen tietoja konehelta ja kumartunu oikeen vielä likempää kattomahan, ku ei se ollu vissihin meinannu uskua silimiänsä. Oli ihimetelly ku ei isännällä oo mitää lääkkehiä. Oli torennu, jotta 70-luvulla on saattanu olla vielä tuon ikääsiä ihimisiä (67 v.), jolla ei oo mitää lääkitystä. Nykyään kuulemma enää harvemmin.

Mietityttää tietysti, jotta jos se on tuluppa, niin onko sillä yhteys koronahan. Siitä on ny reilu kolome viikkua, ku sairastettihin. Eikä tuo isäntä oo vielä ollu oikeen kunnolla kunnos sen jäläkihin.

Toki lääkäri oli kuulemma sanonu, jotta syitä voi olla monia, mutta oli pelijätelly, mitä kaikkia tulupasta voi seurata. Sen tierän jo vanhastansa, jotta jos se sieltä lähtöö liikkeelle, niin kyse on sekunniista, kun se on keuhkoos. Se ei sitte ookkaa leikin asia enää.

Käskin isännän pistää mukuloolle viestiä, jotteivat pääse sanomahan, jottei heitä piretä aijan tasalla. Flikka alakas jo valamihiksi julumistelemahan, jotta pitää sitte heti lähtiä päivystyksehen, jos vähäki menöö huonommaksi tilanne. Sillä on vissihin sellaanen kummallinen käsitys, jotta me ollahan niin kovakalloosia juntturoota, jottei me mennä aijoos lääkärihin jonsei hän patista. Mistähän ihimeestä se sellaasta on saanu päähänsä? 😮🤣

Advertisement

*kelehen korona!

Näin kauan onnistuttihin väistelemähän, mutta nyt se tuliki sitte ihan puskista.

Viimme viikolla (oliskahan ollu torstaina) pomo tuli pyytämähän, jotta auttaasin kopioonnis, ku hänellä oli huono olo. Perijantaina mulla ittelläni oli töis aiva niinku kuumeenen olo, mutta otta ei kumminkaa tuntunu kuumalta.

Kotia tultua söin hyvällä ruokahalulla ja menin ruaan jäläkihin pesöhön pukuhuonehen klasit. Ne ku on ollu remontin jäläkihin pesemätä ja iliman verhoja. Siinä pestesnäni ihimettelin, kuinka mun voi olla niin vilu ku ei ny niin kylymä ilimakaa ollu.

Päätin kuriittani mitata kuumeen. 37,9 näytti mittari ja kurkku oli paisunehen tuntuunen. Sitte piti välillä yskiä. Tein koronatestin ja vaikka positiivinen viiva oli vielä heikko, niin se oli jo kumminki näkyvis.

Ajattelin, jotta on viisahinta heti pilata pomon viikonloppu ja laittaa viestiä, jotta se saa informoora työkaveriille altistumisesta. Mä ku en oo mihinää vaihees tullu tallettaneheksi kenenkää muun puhelinnumeroota.

Pomo vastas melekeen saman tien, jotta heiltä lähti justihin ampulanssi pois. Hän oli joutunu tilaamahan apua, ku kuumet oli noussu 38,5 asteehin, mutta koronatesti oli nekatiivinen.

Lauantaina mulla oli kuumetta jo 39,4 ja pomo laittoo viestiä, jotta hänellä on kova yskä. Mun yskä ei ollu kovin paha, enämmänki aivastelin ja niistin ja jalakoja vähä jomotteli.

Sunnuntaiaamulla pomolta tuli viesti, jotta työkaverillaki on korona. Kuumetta, yskänpuuskia ja lihassärkyä. Sitte tuli kertarysäyksellä tieto, jotta toinen ja kolomaski työkaveri on koronas ja yhyren työkaverin mies samoon. Yks työkaveri sentäs säästyy ku oli sairastanu jo aikaasemmin.

Maanantaina tuli vielä tieto, jotta kesätyöntekijäki on koronas. Tilanne oli ihan katastrofaalinen: koko lössi yhtä aikaa kipiänä!

Yks teki maanantain etätöitä kotua käsin, pomo oli toimistolla tekemäs viimmeesiä alvia ja järijestelemäs asioota vaikka oli ittekki huonos kunnos. Me muut pirettihin sairaslomaa eikä käsitetty, mistä ihimeestä me kaikki napattihin se yhtä aikaa. Oliko meillä töis käyny joku supertartuttaja? Kukaa meistä ei tienny, mistä olis taurin voinu vapaa-aijallansa saara. Huvittavaa oli myös se, jotta meistä jokahinen kuvitteli pomolle ilimoottaesnansa olevansa ainut sairastunu ja potenu huonua omaatuntoa siitä, jotta on tuonu taurin töihin ja altistanu työkaverit.

Maanantaina mulla oli vielä lämpöä 37 astetta ja lupasin mennä jo tiistaina töihin, jotta saarahan puolen kuun palakat maksuhun. Myös meirän kesätyöntekijä oli toennu tiistaiksi töihin.

Keskiviikkona tuli pari lisää ja torstaina viimmeenenki sairaslomalaanen. Eikä nuo siipat saanu väistettyä tätä tautia. Pomon mies, meirän isäntä ja kaks muuta miestä sai tartunnan.

Heti, ku testi perijantaina näytti punaasta viivaa, niin tein ittelleni sairashuonehen flikan kämppähän, jotten tartuttaasi isäntää. Pääasias makasin ja nukuun niin lauantain ku sunnuntainki. Pyhäehtoolla kuulin, ku isäntä alakoo yskimähän. Vahava epäälys oli, jotta se oli koronayskää.

Maanantaina olin paremmas kunnos ja raasiin ”tautivuoteheltani” lakanat pois ja pistin saunan lämpiämähän, jotta tarkenin pesuulle. Mutta mun piti petata flikan kämppähän vielä samana päivänä uuret petivaattehet, ku oli isännän vuoro kaatua petihin. Sen tauti onki ollu sitte aiva toista luokkaa ku mun.

Keskiviikkona se mittas kuumetta 40,4 astetta. En oo ikänä nähäny sitä niin huonos kunnos. Harkittin jo ampulanssin tilaamista, ku mietiin, jotta minen itte saa nuon isua miestä pirettyä pystys ja kuskattua lääkärihin. En sitte kumminkaa soittanu, ku se sanoo, jotta olo alakaa helepottaa.

Sen on vointi heitelly palijo isoommasti ku mun. Parempi olo oli vain väliaikaasta. Kuume on seilannu erestakaasi ja ruokahalu on ollu katees. Maku- ja hajuaisti on vääristyny, niin jotta kaikki kuulemma maistuu ja haisoo pahalta.

Eileen keitin riisipuurua ja sitä se pystyy syömähän ja otti lisääki ku sanoo, jotta tuli parempi olo, ku sai syötyä. Viimme yönä se oli aiva uinu hies. Oli vaihtanu paitaa monehen kertahan ja pussilakanaki oli aamulla aiva märkä.

Yöllisen hikoolun jälijiltä mittarihin tuli enää lukemat 36,6, ja mä ajattelin pestä hiet pois sen petivaattehista, jos tauti on ny vaikka voitettu.

Mutta, mutta… ehtoolla sillä oli taas kuumetta 37,8 astetta. Saas ny nähärä, kuinka kauan täs menöö ennen ku elämä palaa normaaliksi. Tai niin ku työkaveri sanoo: en ny tierä, jotta terveheksi, mutta jos eres ennallensa…

Niin joo – ja poijaltaki tuli perijantaina viestiä, jotta hänki on ny sitte koronas. Se ei saanu sitä silloon, ku morsmaikkunsa sairasti, vaan nappas sen ny ilimeesesti kans työmaalta.vSe alakaa vissihin olemahan kunnos, mutta makuaistis silläki kuulemma on vielä häikkää.

Onko maskii vai ei? (Sleeppareiden Järkee vai Ei -nuotilla…)

Täälä on erelleenki maskisuositus kauppoohin, mutta nyt on (yhtäkkiä?) tapahtunu selevä muutos niitten käytös. Ihimiset on vissihin kyllästynehet olemahan varovaasia, ku maskittomia näköö nykyään melekeen enämmän ku maskillisia. Tai sitte ne on tautinsa sairastanu ja kattovat maskin tarpeettomaksi. Toki meirän isäntäki on aikaa sitte jo heittäny maskit hiitehen, ku niitten narut kalavoo sen korvantaustan rikki.

Mä en oo vielä sairastanu ja työporukastaki vasta ensimmäänen on ollu tään viikon koronan takia pois. Vaikka maski ei kuulemma suojaa käyttäjäänsä, niin silti musta tuntuu joinki turvallisemmalta mennä kauppahan maskin kans.

Muistan aluuksi, ku maskin käyttäjiä kattottihin pitkähän. Hetken päästä ku tilanne paheni, kattottihin jo maskittomia paheksuvasti. Mä varmahan käytän maskia niin kauan, jotta maskittomat rupiaa taas kattomahan mua, jotta mikähän tuollaki viiraa.

Homespää!

Viimme yö meni vähä harakoolle, ku jostaki syystä en meinannu saara unen päästä kiinni ja sitte ku vihiroonki kaharen mais nukahrin, niin heräsin vielä pari kertaa ennen ku nousin vähä ennen seittemää. Isäntä oli jo jalakeella.

Aamupalan jäläkihin mä keräsin hantuukit pois ja vaihroon puhtahat tilalle. Ku isäntä lähti salille, mä suuntasin lenkille. Vielä oli jonku verran jäisiä paikkoja, jotta nastat oli ihan hyvät.

Lenkiltä tultuani pistin pyykkiä koneehin ja pesaasin olohuonehen klasit. Oli vain sen verran vilipoonen tuuli, jotta oikeen tuli käsivarsihin kylymä.

Isäntä tuli mun pesu-urakan aikana kotia ja eherootti, jotta lähäretähän käymähän Ireaparkis. Mua ei muuten tarvinnu kovin kauaa houkutella… Painuun suihkuhun, syötihin eilistä nakkisoppaa ja sitte orottelin vielä, jotta pyykkikones lopettaa ja saan pyykit narulle. Ensimmäästä kertaa pihanarulle tänä keväänä. Tai no – terassille vain, ku osa lintujen ruokinta-astioosta on ripustettu pyykkirenkkuhun (= pyykinkuivausteline). Ei arvaa sinne vierä pyykkiä. Niis vois olla ”terveesiä” linnuulta.

Sitte päästihin lähtemähän Ireaparkkihin. Paitti, jottei päästykää. Olin justihin vetämäs takkia ylleni ku kuulin, jotta puhelin soi. Mun parturi sieltä soitteli, jotta oonko unohtanu, jotta mulla oli aika kahareltatoista. (Kello oli 10 yli.) Voi ny he****tti! En ollu unohtanu, mutta olin kuvitellu, jotta se aika on huomenna. Mulla oli jo aikaasemmin siitä pieni epävarmuus, ku en ollu kirijoottanu sitä mihinkää ylähä (ku kyllähän mä ny sen muistan…) ja meinasin, jotta mun pitää varmistaa vielä Elinalta, mutta se vain jäi ja mä ajattelin, jotta kyllä se varmahan oli tiistaina.

Onni onnettomuures, jottei oltu keriitty vielä lähtiä, mutta olin kumminki jo lähtövalamihina. Myöhästyyn 20 minuuttia ja tietysti myöhästytin Elinanki aikataulua. Kyllä pisti vihakseni ku oon tullu tällääseksi homespääksi!

Kotia tultua mun teki mieli teetä ja ”jotaki hyvää” mitä meiltä nyt ei sattunehesta syystä löytyny. Eherootin isännälle, jotta jos ny kumminki lähärettääs sinne Ireaparkkihin – eres kaffeelle, ku en muutakaa asiaa keksiny. Kyllä me kierreltihin kauppoja, mutta ei mun tarttunu käteheni ku pötkä valakoosta Tobleronea ja suihkukeeli. Isäntä osti pari pikeepaitaa. Käytihin Hannas ja Kertus herkuttelemas ja suunnattihin takaasi kotia.

Nyt muuten saa sitte jännittää, jotta osuuko tällä kertaa korona-arpa kohoralle. Elina oli viimme viikolla teheny positiivisen testin ja oli joutunu perumahan loppuviikon asiakkahat. Hän käytti vielä sitä tehokkahampaa maskia varmuuren vuoksi, mutta mulla ei ollu maskia. Ei kuulemma ollu ollu mitenkää erityysen kipiä, mutta ääni oli vielä painuksis.

Poika kävääsi

Poika kävääsi yksiksensä pikavisiitillä. Kysyy kyllä, jotta passaako tulla, ku morsmaikulla oli ollu viimme viikolla korona. Poijalla ei oo ollu mitää oireeta ja kotitestiki näytti nekatiivista. Ei nähty syytä, miksei voisi tulla. Se tauti leviää ny tääläki niin, jotta tuskin siltä kokonansa välttyy.

Eikä välty sotauutisiltakaa. Oon silti tietoosesti päättäny, jotten täälä tai fases en sen kummemmin käsittele asiaa. Se on liika isoo ja pelottava asia. Ja vaikka en täälä sitä voivottele ja surkuttele, ei se tarkoota sitä, jotten tuntisi myötätuntoa niitä kohtahan, joita se koskoo.

Vähäkö oli hienua!

Meirät oli eileen kuttuttu isännän velijen syntymäpäiville sellaasehen paikkahan, johonka ei varmahan koskaa muuten oltaasi päästy. Nimittään Nurmoon mettästysseuran majalle.

Tosin tuo maja on melekoosta vähättelyä. Oli niin hieno paikka, jotta moni tupaki jää toiseksi.

Paikalla oli päivänsankarin ja puolisonsa perheen lisäksi heirän kummanki sisaruksia. Jos mä ny oikeen räknäsin, niin meitä oli kaikkiastansa 13 ihimistä.

Yritettihin olla koronavarovaasia eikä halattu, vaikka varmahan olis vähä mieli teheny.

Hyvää ruokaa ja seuraa oli tarijolla. Jäläkiruaaksi kakkukaffeet. Kelepas siinä maha pinkiänä kuunnella muisteluksia ja miettiä, jotta koskahan on viimmeeksi nähty ja koska taas voirahan nähärä.

Kiitos palijo, E & A 💝

Tosin vähä (tai oikiastansa aika palijoki) hävetti, jotta me oltihin otettu kirijaamellisesti kutsus mainittu lahaja-asia: ei kuulemma tarvita mitää. Niin me mentihin kahta kättä heittään, ku kaikilla muilla oli kumminki tuomisia. 🤔

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.