Keskellä viikkua

Heräsin aamulla klo 6.11, mutta päätin, jotta en ihan vielä siihen aikahan viitti nousta. Yritin nukahtaa uurestansa, mutta ei vain ottanu onnistuaksensa. Olin mielestäni pyöriny sängys jo vaikka kuinka kauan, ku kattoon uurestansa kellua: 6.14! Siis tä – voiko kolome minuuttia tuntua ainaki puolelta tunnilta? Nukahrin kuitenki vielä uurestansa pariksi tunniksi.

Herättyäni nautiskelin aamupalan kaikes rauhas. Isäntä ilimootti, jotta hänen pitää vierä painepesuri huoltohon ja siinä on vieres kirppari. Sinne siis! Kovin on nyt säästömoodi päällä eikä mukahan tarttunu ku verhot työhuonehesehen (6,70 €). Rookattihin (= tavattihin) sielä sattumalta Raijan kans. Oli siskokset lähteny shoppaalemahan, mutta ihan yhtä ”isoot” ostokset näytti heilläki olevan. Raija toteski, jotta hinnat on lähteny karkuhun ainaki tuolla kirpparilla. Ja se torettihin isännänki kans. Lenkkariista (vaikkaki uusista) pyyrettihin 75 eurua! Ja mä kattoon yksiä kävelykenkiä, joista pyyrettihin 15 eurua. Se on vain yksinkertaasesti enemmän ku mitä mä kirpparilla suostun maksamahan.

Näläkä kurnii jo kotomatkalla kummallaki suolenmutkas, mutta ihimeekseni isäntä ei eheroottanu syöpööttelyä mihinää, vaan tultihin kiltisti kotia ruaanjämiä syömähän.

Hetken sulateltuani päätin lähtiä lenkille. Käyyn kattomas, joko pururaralle pääsis, mutta näytti mäjet niin jäisiltä, jotta en lähteny sinne luistelemahan. Mittasin vain maanteitä.

Kotona oon istunu taas sukankutimen kans television ääres. Paitti jotta multa loppuu raitaväri. Ei olsi tarvinnu ku kaks vartahan mittaa enää lisää, mutta just sitä väriä ei löytyny mistää. No, hätähän ei oo tämän näköönen – se on pieni ja punaanen. Otin toiset vartahat ja toista lankaa ja alootin uuret sukat. Täytyy huomenna kattua Tokmannilta, vieläkö tuota raitalankaa saa.

Tilasin muuten eileen TokNetistä uuret parvekekalustehet: https://www.tokmanni.fi/tok-garden-madrid-sohvaryhma-4-osainen/6438114971154/dp?nosto=TOK-search-center

Ai niin! Ja tänään kuulin ja näin ensimmääsen kiurun 🙂 Leskenlehtiä yritin silimäällä lenkillä ollesnani, mutta ei vielä näkyny.

Advertisement

Vielä yks verkko vesille

Tänään heräsin seittemän jäläkihin. Aurinko ei vielä oikeen kunnolla valaasnu ja kerkesin jo olla pettyny, jottei tuukkaa luvattua komiaa päivää. Mutta tulipahan sittekki. 😀

Lähärin heti yhyreksältä pyöräälemähän Tokmannihin. Ei mulla muuta asiaa ollu ku hain tarijoukses ollutta Vanishia. Sillä ku saa poijan pikiset vaattehet ja käsihantuukit vähä puhtahemmiksi.

Sieltä tultua mulla oli virtaa ku pienes kyläs ja päätin pestä pari konehellista pyykkiä (niitä poijan vaattehia). Sitte oli vuoros keittiön klasien pesu.

Mutta sepä ei sujunukkaa ihan niin ku Strömsöös… Mä hinkkasin ja hinkkasin ja klasit näytti aina vain harmaalta. Lopulta tulin siihen tuloksehen, jotta nuo kohta 30 vuotta vanhat lämpölasit on harmaantunu sieltä elementin sisältä ja lopetin hinkkaamisen. Seuraava ongelma tuli toisen isoon klasin ulukopokan kans. Se aharisti jo avates, mutta kiinni se ei suostunu menöhön enää ollenkaa. Jätin sen sikseen ja päätin pyytää isäntää laittamahan sen kii, kunhan tuloo tupahan. Eikä siinä vielä kaikki – niinku ostosteevees sanotahan: Ku avasin toisen pikkuikkunan, siitä irtos lista. Isännälle lisää hommia… Se otti isoon klasin kokonansa irti ja kävi höyläämäs sitä. Nyt taas kulukoo aharistamata. Listanki se kiinnitti takaasi paikoollensa. Niin jotta on eres keittiön klasit pesty vaikka ne ei siltä näytäkkää.

Ja ku aurinko paistoo aina vain komiasti, päätin mennä pihalle ja kerätä riot (= risut). Meillä on kaks terijoen salavaa, jokka sotkoo maharottomasti. Kaks kottikärrykuormallista haravoottin pelekästänsä niitten oksia.

Entinen työkaveri maaseututoimistosta oli lenkillä ja pysähtyy hetkeksi toimittelemahan. Kyseli, onko uutta runokirijaa tulos. Ei oo, ei. 🙂

Haravoonnin jäläkihin tuumasin isännälle, jotta ei mun varmahan huomenna tarttekkaa salilla teherä käsitreeniä ku nyt jo tuntuu käsivarsis.

Ja siihen mun virta sitte loppuuki. Istahrin telekkarin äärehen kutimen kans.

Työkkäristäki soittivat ja seliittivät, miksi nuohin vielä haus olevihin työpaikkoohin merkitähän se ”Sopimusta ei syntynyt”. Kuulemma sen takia, jotta sinne ei jää roikkumahan tieto ”Valinta kesken” (vaikka sielä sellaanenki vaihtoehto on). Jos sitte joku työpaikka tärppää, niin siinä vaihees kuulemma muutetahan se tieto kyseesen työpaikan kohoralle. Ei vissihin oo ihan aijanmukaaset heiränkää systeeminsä.

Ehtoopäivällä rupesin kyselemähän feispuukis, jotta kannattaako kirijautua LinkedIn:hin. Tuli vain puoltoääniä ja niimpä mä väsäsin sinnekki profiilin. Se oli yllättävän työlästä, ku sivut oli lontoon murtehella enkä mä sitä oikeen osaa. Pyysin viisahempia ystäviäni kattomahan, onko sielä jotaki korijattavaa.

Yöajelulla

Uneheni kuulin, ku puhelin soi, mutta en reakoonu (= reagoinut) siihen kuinkaa, ku ajattelin, jotta poijalla on puhelin herättämäs ja mua unetti vielä niin makoosasti, jotten ajatellukkaa nousta. Mutta pirinä alakas heti kohta uurestansa ja sitte mä vasta hoksasin, jotta se on mun puhelin.

Ensimmääseksi ajattelin, jotta äiteelle on sattunu jotaki. Kun mä sieltä six feet under -tilasta yritin hapuulla johonki hämärän rajamaille, sain ettittyä puhelimen käsihini ja näin näytös poijan nimen, niin arvasin, jotta taas on auton kans ongelmia. Oikias olin! Poika kysyy ensiksi, jotta herättikö. No ei ku ihan muuten varte vain oon ku öö aapisen lairalla. Pensa (= bensa) oli kuulemma loppunu Koskuella. Mä kysyyn, mitä kello on: puoli kaks. Lupasin lähtiä viemähän lapselleni polttoainetta, jotta pääsöö kotia asti.

Matkalla mietiin, jotta nuo pitkät friiooreissut ei sovi sen autokannalle: ensimmääsellä kerralla meni pyörän laakeri, toisella kerralla halakes moottorista kansi ja ny loppuu pensa. Hoh hoi, mutta mitäpä ei äitee tekisi lastensa etehen. Ajeloo vaikka sata kilometriä erestakaasi keskellä yötä.. Oli muuten outua; en muista, koska olsin viimmeeksi ajanu pimees. Onneksi ei näkyny hirviä eikä ollu liukasta eikä kylymää. Oli komia kuutamo.

Oltihin kotona joskus puoli nelijän aikahan. Poijan piti yhyreksäksi töihin, jotta kovin pitkää yötä ei tullu meille kummallekkaa. Heräsin puoli yhyreksältä ja herättelin poijan. Saatuani silimät kunnolla auki, mä tajusin, jotta pihalla paistaa ihan oikia aurinko! Vähästä unesta huolimata tuntuu hienolta. Nautiin aamupalaa ja aamuaurinkua kaikes rauhas.

Päätin mennä valohoitohon pihalle. Puin tuulipuvun ylle ja verin kummisaappahat jalakoohin. Oli tarkootus katkoja viimme kesältä jäänehiä kukanronttoja (= varsia) pois. Sielä oli kuitenki sen verran kylymä tuuli, jotten viihtyny ku vajaan tunnin. Ja oksasaksekki oli joku tylysyttäny. Riisuun valot pois pihilajasta ja tuijasta. Rusakot oli napsaasnu toisten valojen piuhat poikki usiammasta kohtaa. Rehasin (= raahasin) linnuulle suojaksi nostetun joulukuusen pois marijapuskaan keskeltä. Toinen ruokinta-automaatti oli tyhyjä. Pesin sen jo pois. Toisehen täytän vielä niin kauan ku auringonkukansiemeniä piisaa (= riittää). Talipallomaattihinkaa en laita enää täyrennystä. Syököhöt pois ne loput, mitä sielä on.

Tupahan tultuani lämmittelin eilisen ruaan loppuja ja pistin jumppavaattehet pyykkikonehesehen. Huomenna on taas salipäivä. Paitti, jotta ei huomennakaa mennä aamusta ku isäntä on menos ensi kokouksehen.

Meinasin vierä pyykit pihanarulle kuivamahan, mutta totesin, jotta varminta on pistää sisälle, niin on ainaki kuivat huomenna.

Hr-päällikkö soitti, ku olin laittamas ruokaa. Varmisti, oonko menos keskiviikkona työnhakukoulutuksehen. Oon. Ja kolomannen kerran kysyy, onko mulla omaa kannettavaa. Ei oo erelleenkää. Kai ne jonku vanhan louskun katteloo firmasta mun käyttöhön siksi päiväksi.

Ehtoopäivällä soitti sen työnhakuvalamennuksen kouluuttaja. Kyseli osaamisia, työhistoriaa ja pyysi lähettämähän sähköpostilla mallin cv:stä ja työhakemuksesta. Lisäksi pitääs kattella jostaki työpaikkailimootus, mihinkä haluaas lähettää hakemuksen. Löytyy yks paikka ihan täältä kyliltä, mutta viikkotunnit on vain 18. Sitte löytyy kaks paikkaa, jokka olis mielenkiintoosia, mutta päivittäänen työmatka olis erestakaasi 150 km. Kummaskaa hommas ei tietysti pääsisi ainakaa rikastumahan…

Loppupäivä onki menny laiskotelles. Mitää en oo taaskaa saanu aikahan. Alakaa kuullostaa turhan ykstoikkooselta kirijoottaa samaa juttua päivästä toisehen.

Krillauskausi avattu

Isäntä on laitellu uutta krilliä kuntohon ja totes, jotta vanha kaasuletku on niin perstunu (= hapertunu), jotta pitää ostaa uus. Vanhan krillin se oli pistäny palooksi ja lupas vierä sen romunkeräyksehen. Lupas samalla käyrä kaupas kattelemas sitä letkua ja rasvaa, jotta saa polttaa ja rasvata paistolevyt. Ei kuulemma ollu löytäny osuuskaupalta rasvaa (?) eikä Tokmannilta kaasuletkua.

Mutta makkaraa se oli jo ostanu, ku tänään kuulemma pitää saara testata tuo krilli. Mahtaasko vävypoijalla olla osuutta asiahan. Se oli nimittään täs joku päivä sitte laittanu feispuukkihin kuvan, mihinä sillä oli makkaroota krillis. Kuulemma pientä hiukapalaa…

Aamupäivällä syötihin vielä mun laittamaa ruokaa ja sitte isäntä halus lähtiä Seinäjoelle kattelemahan sitä kaasuletkua. Kyllä on kova hinku, mä ajattelin, mutta lähärin kumminki joukkohon. Käytihin ensi Jyskis. Isäntä tahtoo pimennysverhon makuukamarihin. Eikä sille kelevannu vaalia pimennysverho, ku sen mielestä se väriki valaasoo liikaa… Hoh hoijaa! Otettihin sitte musta verho. Mulle olis aiva sama, vaikka ei olsi minkäämoista pimennystä. Mä nukun kyllä vaikka aurinko räköttääs suoraa silimihin (mitä se ei meirän nykyyses makuukamaris tee). Isäntä on kääntäny kellorarionki poispäin ittestänsä ku sen numerot kuulemma häirittöö nukkumista. Mä taas tykkääsin herätä aamuaurinkohon, niin ku vanhas makuukamaris. Mun mielestä se on aiva ihanaa.

Jyskistä jatkettihin Minimanihin. Sieltäkää ei löytyny letkua. Mä löysin jalakakylypysuolaa ja jalakaraspin. Isäntä olis kuulemma tarijonnu kaffeet (jos kaffila olis ollu auki). Hyvää naistenpäivää? Ei toki, sitä ei oo meillä mainittu sanallakaa. Eihän se ny sellaasia muista ku ei muista mitää muitakaa päivämääriä. Hyvä ku oman syntymäpäivänsä.

Seuraavaksi suunnattihin Biltemahan. Sieläki isäntä puristeli (= pudisteli) päätänsä, jotta ei oo tääläkää. Tosiasias se pyörii aiva väärällä osastolla. Mä kävelin vapaa-aijan osastolle ja sieltähän se letku löytyy. Oon jo jonku aikaa kattellu kuplamuovitettuja kirijekuoria, mutta eipä niitä oo vain tahtonu mistää löytyä. Mutta Biltemasta löytyy, mikä tuntuu mun mielestä aiva epätorennäkööseltä toimistotarvikkehien ostopaikalta. Hyvä kumminki, jotta löytyy. Niitä aina joskus tarvittoo eikä joka kuorta viittisi lähtiä eriksensä postista hakemahan.

Ku en mä tuolla reissulla saanu niitä leivos-/pullakaffeja, niin keitin sitte kotona ittelleni teetä ja söin juhulavasti yhyren korpun ja yhyren kauralastun sen kans. Hyvää naistenpäivää!

Isäntä sai krillinsä lyöntihin ja rasvapoltot tehtyä. Sitte oli kärvärien (= käristehien) vuoro. Yhyren söin, ku enämpää ei tämän päivän kaloriihin mahtunu. Jotta sellaasta meillä tänään.

Laiskalle tuloo aina kiirus

Puhuttihin isännän kans viimme viikolla, jotta jos muutettaas kuntosalikäyntiä niin, jotta kaharen viikkokäynnin sijasta käytääski kolome kertaa. Reeniä muutettaas niin, jotta joka toinen kerta reenatahan jalakoja ja joka toinen kerta käsiä. Maha- ja selekälihakset voi teherä vaikka joka kerta. Niitä lihaksia (?) ku pitääs saara vahavistettua ja keskikroppaa ohennettua.

Tiistai on ollu meirän normaali salipäivä, mutta ku isäntä kuuluu menevän puupinolle, niin mä en oikeen tienny, jotta ollahanko me menos vai ei. Niimpä mä roikoottelin yövaattehis telekkarin ääres kurin käres, ku isäntä tuli tupahan ja kysyy, jotta mennähänkö me. Mennähän vain. Mä riipaasin salivaatteet ylleni ja ku olin saanu päällysvaatteekki ylle, isännälle tuli puhelu ja se ilimootti, jotta tuli suunnitelman muutos. Piti kuulemma naapuria auttaa auton jarrujen kans. Ei muuta ku päällysvaatteet pois yltä ja takaasi telekkarin äärehen sukankutimelle.

Ei niillä loppujen lopuuksi menny eres kauaa. Ollahan oltu salilla jo ennen yhtätoista. Lisäsin vähä painoja ja toistoja. Ihan hyvältä tuntuu. Selijän kans oon vielä vähä varovaanen, ku ei se aiva kaikista liikkeestä tykkää.

Salilta tultua syötihin eilisiä ruaanloppuja. Ruaan jäläkihin pöffäälin täs tuvalla tekemätä oikiastansa mitää. Konehellisen pesin pyykkiä. Johonaki vaihees päivällä paistoo aurinko hetken aikaa ja mä tälläsin itteni heti auringonpaisteehin lukemahan.

Posti toi sen työkkärin kirijeen. Ei ihan ollu ne työpaikkailimootukset (3 kpl) sitä, mitä mä toivoosin. Ensinnäki kaikki oli osa-aikatöitä, kaks niistä n. 40 km matkan pääs ja yks oli mun mielestä huippu: haetahan korkeentaan 29-vuotiasta, tällä hetkellä työtä vailla olevaa henkilöä. Siinä ei oikeen mikää menny kohorallensa. Kiitos TE-toimiston Raimolle, jos mä hänen mielestänsä meen vielä alle kolomekymppisestä, mutta valitettavasti mua ei vielä kattota työttömäksi, ku irtisanomisaikaa on jälijellä…

Ehtooruokaa laittaesnani hoksasin, jotta tänään on Pännäpäivä. Herrijjee ja mun pitää keriitä käymähän vielä suihkuski sitä ennen! Ei muuta ku ruoka valamihiksi, syömähän ja pesuulle. Kerkesin justihin ja justihin. Tosin meitä ei ollu nykkää ku nelijä paikalla. Meillä oli tehtävänä jatkaa annettuja lausehen alakuja ja teherä niistä jonku sortin tarina. Jostaki syystä mä – taas kerran, anteeksi! – pääryyn kirijoottamahan työttömyyrestä (nuo tummennetut sanat on niitä valamihina annettuja):

 

IRTISANOTUN IKUINEN ITKUVIRSI

Aluksi tunsin että minut on irtisanottu väärin perustein tai jopa perusteettomasti. Tuntui käsittämättömältä, ettei pitkä työsuhde ja hyvin tehty työ merkineet mitään. Olin pettynyt ja järkyttynytkin, vaikka olin sitä osannut odottaa. Tunsin myös häpeää, vaikka tiesin sen olevan aiheetonta.

Kuitenkaan en jaksanut kauaa asiaa salailla. Oman hyvinvointini takia minun oli saatava puhua. Ja voi veljet, että olenkin puhunut! Kyllästyttänyt kaikki läheiseni ja vieraammatkin jaksamalla jauhaa samaa yhä uudelleen ja uudelleen. Niin kuin nytkin.

Pahinta oli, että tiedän uudelleen työllistymisen olevan vaikeaa ellei suorastaan mahdotonta. Minulla on pitkä ja monipuolinen työkokemus, mutta sen hankkiminen on maksanut vuosia, joiden aikana minusta on tullut liian vanha työmarkkinoille.

Mitään en  ole vielä tehnyt suunnitelma B:n suhteen. Toistaiseksi olen vain hakenut avoimia työpaikkoja, mutta mitä sitten, jos ei kerta kaikkiaan vain tärppää?

Inhosin eniten tässä irtisanomisessa sitä, että koin sen hyvin vahvasti ikärasistiseksi. Kaikki irtisanotut olivat omaa ikäluokkaani tai vanhempia. En pääse ajatuksesta edelleenkään, koska omasta mielestäni se oli niin ilmiselvää ja läpinäkyvää.

Eniten halusin kuitenkin päästä pois ilman työvelvoitetta. Olisi ollut ikävää ja katkeraakin jatkaa työssäkäyntiä ja opettaa omia töitään toiselle, kun tietäisi itse joutuvansa lähtemään.

Haluaisin löytää oman näköiseni työn. Jotakin, josta voisin yhä uudelleen innostua ja inspiroitua. Valitettavasti en vain tiedä, mikä se työ voisi olla.

Elämäni on nyt toisenlaista. Ei päivittäistä, pakollista kuviota. Päivärytmini on jo muuttunut – valvon pitkään, nukun pitkään. Elämä on verkkaisempaa. Ehkä tarvitsin tämän hengähdystauon, mutta huoli tulevasta on kuitenkin läsnä päivittäin.

Kukaan ei uskoisi, miten saan päiväni kulumaan tekemättä mitään. Nyt, kun minulla olisi aikaa hoitaa itseäni, hoitaa kotia, leipoa ja tuoksua pullalta, minä en tee mitään. Olen kuin kohmeessa ja vain hyvin pienet asiat kertovat minun olevan vielä elossa.

Tahtoisin löytää itseni uudelleen. Kuka minä olen nyt? Tahtoisin päästä sanoista tekoihin. Ymmärrän, että minun on huolehdittava itsestäni(kin), mutta silti en tee asialle mitään. Tai korkeintaan otan vielä toisenkin levyn suklaata.

Mikään ei muuta sitä, että olen nyt tässä tilanteessa. Turha purnata, nyt on aika tehdä jotakin asialle. On mietittävä, mitä vielä elämältä haluan. Tosin tässä tilanteessa pakko on määräävämpi tekijä kuin omat tahtomiseni. On pakko löytää töitä! Kotiin jäämiseen ei ole varaa.

Tunnen, että päivät ja kuukaudet hupenevat huolestuttavaa vauhtia. Puolet irtisanomisajasta on jo kulunut, enkä ole päässyt edes haastatteluun. Tosin en ole vielä löytänyt paikkaa, johon todella haluaisin päästä. On ollut vain paikkoja, joita on ollut pakko hakea.

Kuulostaisi hullulta sanoa, että tavallaan olen myös nauttinut tästä ajasta. Töissä ollessaan sitä aina välillä mietti, että jos olisi vapaata, tekisi sitä ja tätä. Kuitenkin väitin myös, etten viihtyisi pidemmän päälle kotona. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, halusin tai en.

Mistään hinnasta en kuitenkaan haluaisi mennä enää takaisin vanhaan työhöni. Se oli minulle tärkeää ja viihdyin siinä, mutta en voi kieltää katkeruuttani enkä sitä, että olen tarkoituksella kasvattanut pesäeroa näiden kuukausien aikana.

 

Hanskarementikko

Poika lähti perijantaina friijoohin (= riiustelemahan) Hyvinkäälle. Eileen luin feispuukista, jotta sielä se makaa yli 39 asteen kuumees. Se on ny ilimeesesti saanu saman taurin, mikä meilläki oli. Onneksi työnantaja oli ymmärtäny ja niin se jäi sairastamahan morsmaikun hellähän huomahan. Sellaases kuumees ei oo turvallista ajaa autua. Eikä oikiastansa pystyysikkää. En ainakaa mä olsi pystyny, ku ei jaksanu muuta ku nukkua.

Aamusta lähärettihin Seinäjoelle. Isäntä sai syntymäpäivälahajaksi lahajakortin Supersporttihin. Ensi käytihin poistopuolella, mutta sieltä ei löytyny mitää sopivaa. Sen jäläkihin mentihin tien toiselle puolelle varsinaasehen liikkeehin. Sieltä löytyy collegehousut, t-paita ja sukat.

Isäntä olis halunnu Piikkihin syömähän, mutta mä tyrmäsin ajatuksen, ku kotona on vielä kattilallinen kaalivelliä. Poikettihin vain Lidlihin ruokaostoksille. Sieltä tultua mä totesin isännälle, jotta mun on käytävä tien toisella puolen ABC:llä vessas. Isäntä tuumas, jotta oikiastansa häneki pitää käyrä ja samalla voitaas syörä… Annoon periksi, eihän tuota jatkuvaa ruaasta ruikuttamista kestä kukaa. Ja kyllä me syötihinki. Aiva liikaa.

Sielä mulle mulijahti mieleheni, jotta meirän piti käyrä vielä Jyskis. Isäntä on ruraannu (= rutissut), jotta sillä on huono tyyny. Nyt Jyskis oli joku muotooltu tyyny tarijoukses ja se halus sellaasen.

Mahat vieläki piukeena jatkettihin matkaa äitejä kattomahan. Puhet kuluki jo vähä – tai oikiastansa aika palijoki – paremmin. Pikkuusen oli vielä änkytystä, mutta äitee vaikutti muuten ihan pirtiältä. Ei viivytty kovin kauaa, kunhan haluttihin käyrä kattomas.

Sielä oli mun entinen pomoni töis. Hän teki muutamia vuosia sitte rarikaalin (= radikaalin) ratkaasun ja lähti opiskelemahan nuoruuren haaveammattihinsa hoitajaksi. Oli saanu ny vakinaasen paikan.

Lintulasta jatkettihin matkaa kylille: mä kävin viemäs Saaran ilahrutuslahajan postihin ja isäntä kävi lunastamas toissajouluusen lahajakorttinsa. Se sai flikalta lahajakortin kokovartalohierontahan, mutta ei oo saanu ennemmin aikaaseksi varata aikaa. Nyt on hieronta varattu ens maanantaille.

Käytihin kotona laittamas ostokset kaappiihin ja sulateltihin hetken aikaa täysinäästä oluamma.

Nelijän mais lähärettihin salille. Isännän vuosikortista loppuu virta tänä päivänä ja se meinas, jotta se pitää ny hyöryntää 😉 Kaks tuntia jaksettihin rääkätä ittiämmä.

Ehtoo on menny telekkarin ääres viltin alla. Tuuli jähäryttää tätä meirän tupaa niin, jotta tuola mun käsityö-/tv-tuolin tienoolla lämpötila putuaa alle 15 asteen.

Silloon, ku muksut on ollu pieniä ja ne on karottanu tavarootansa, mä oon tietysti aina motkottanu (= moittinu) ja trossannu (= kehuskellu), kuinka mä en ikänä hukkaa mitää. Täten tunnustan virallisesti, jotta asiantilahan on tullu muutos. Oon tänä talavena jo ainaki kolome kertaa joutunu kattelemahan hanskojani. Yhyren kerran jouruun pyörtämähän (= kääntymähän takaasi) Anttilan parkkipaikalta. Hanskat löytyy – ei askarteluliikkehestä, johonka luulin niiren jäänehen – vaan Anttilan ostoskorista… Toisen kerran jouruun pyörtämähän Lintulan parkkipaikalta. Hanskat jäi äiteen huoneesehen. Tänään salilla olin lämmittelemäs kuntopyörällä ku hoksasin, jotta salihanskat jäi pukuhuonehen penkille… 

Olihan päivä!

Aamulla pesin pari konehellista pyykkiä, tein työhakemuksen ja keitin.

Ku olin syömäs, mulle soitettihin ourosta numerosta. Vastasin – sieltä soitti mun serkku, joka on tk:n polilla töis. Kysyy, onko mulle ilimootettu Lintulasta, jotta äitee on tuotu heille. Ei ollu ilimootettu, ei. Entä tiesinkö mä, jotta äiteelle on eileen alootettu pissatulehruslääkitys. En tienny. Ei niistä koskaa meille ilimooteta.

Äitee oli viety terveyskeskuksehen sen takia, jotta sen puhet oli ollu puurua. Serkku sanoo, jotta kyllä se hänet tunnisti heti, vaikka hän ei vielä eres puhunu mitää. Oli reakoonu kysymyksihin ja suoriutunu neurolookisista testiistä, mutta lääkäri oli halunnu varmuuren vuoksi pistää vielä keskussairaalahan kuvauksehen, ku toinen pupilliki oli ollu pienee ku toinen. Ilimootin velijelle ja mohkuttihin Lintulan touhua välinpitämättömäksi.

Mutta sitte velii soitti isännän puhelimehen ja kysyy, onko mun puhelin pois päältä. Olivat soittanehet Lintulasta sille kun mun puhelimehen ei kuulemma saanu yhteyttä. Toinen kerta jo liittymän vaihron jäläkihin, ku kuulen, jotta mun puhelimehen ei oo saanu soitettua. Pyyrän anteeksi Lintulan väjeltä pahoja puheetani.

Kaivoon heti liittymäsopimuspaperit esille ja orotin ja orotin, jotta vastattaas. Kyllä kerkes keittää! Mulla on määräaikaanen sopimus (äläkää ikänä tehkö määräaikaasia, ku niistä ei pääse erohon!) ja yritin purkaa sen. Mä sanoon, jotten voi luottaa tähän, ku näin tärkeetä puheluuta menöö ohitte. Sitä paitti mä orotan joka päivä, jotta joku soittaa ja tarijuaa töitä. Mitä jos ne ei saakkaa mua kii?

Ei auttanu. Sopimusta ei niin vain pureeta. Katteli muka jotaki kuuluvuusalueen karttaa ja täälä pitääs kuulemma olla täys kuuluvuus. Mitä varte mun puhelimes ei sitte oo kenttää? Tai mitä varte ku otan puhelimen latauksesta irti, se ilimoottaa, jotta SIM-korttia ei voitu rekisteröörä, ei kenttää, anna PIN-koori. Ja kun mä naputtelen sen PIN-koorin, niin se ilimoottaa, jotta väärä koori. Pitää sammuttaa koko puhelin ja vasta sen jäläkihin sille kelepaa tuo koori.

Pitää kuulemma säätää puhelin 2G-verkkohon, jos se auttaas. Mistä? Kuinka? En löytäny sellaasta. Tai sitte vika on puhelimes. Vasta viimmeeseksi vaihtoeheroksi se esitti SIM-kortin vaihtua. Mä en voi yksinkertaasesti luottaa tuohon liittymähän tämän jäläkihin!

Sitä paitti, kun mä yritin ettiä asetuksista sitä verkon valintaa, niin mun puhelimen valikkonäppään irtos. (Voi se vika siis olla puhelimeski…) En jaksaasi ny takuta tuosta asiasta, mutta kyllä liittymän pitää toimia, jos mä siitä maksan.

Tuo puhelu kesti orotteluunensa yli puoli tuntia. Voin vain kuvitella, mitä se tuloo maksamahan!

Sillä välin, ku äitee orotteli pääsyä sairaalahan, me käytihin isännän kans kehonkoostumusmittaukses. En tierä, olisko kannattanu ollenkaa. Tottahan mä tiesin, jotta mä oon läski ja rapakunnos, mutta se paperi on aika lohorutoonta lujettavaa: paino 72,3 kg (viitearvot 47,9 – 64,9 kg), lihasmassaa siitä on 24,2 kg (21,4 – 26,2 kg) ja läskiä 27,6 kg (11,3 – 18,1 kg). Painoinreksi on 27,5 (18,5 – 25,0) rasvaprosentti 38,2 (18,0 – 28,0), vyötärö-lantio -suhure 0,89 (0,75 – 0,85).

Nesteet, proteiinit ja mineraalit oli ok, mutta rasvaa eherottomasti liikaa. Viitearvojen yli meni kehon rasva, paino, rasvan suhure lihaksihin, painoinreksi, rasvaprosentti (huomattavasti yli) ja vyötärö-lantio -suhure. Lihakset on heikot ja elintapoohin pitääs kiinnittää huomiota. Painokontrolli kehoottaa tiputtamahan 14,3 kg. Tosin mittaaja sanoo, että se on veretty niin alaha, jotta siitä voi ottaa 5 kilua pois. Silti jää vielä tiputettavaa 9,3 kg. Pakko kai tätä on vihiroon uskua ja yrittää teherä asialle jotaki. Toki oon tienny, mihinä mennähän, mutta nyt se on virallisesti paperilla. No, sitä sulattelen ny jonku aikaa.

Samalla reissulla käytihin postis. Vein sen työhakemuksen ja Vuokon ilahrutus lähti matkahan. 😀

Kotia tultua soitin sairaalahan. Äitee oli vielä päivystyspolilla ja joitaki kokeeta oli otettu, mutta ei vielä ollu mitää tuloksia.

Sitte mun pitiki jo lähtiä kaupungille. Ammattiliiton paikallisosasto järijesti infotilaasuuren työttömille ja työttömyysuhaan alaasille muutosturva-asioosta. Täyttä asiaa kaks tuntia tauotta. Hyvää ja hyöryllistä tietua tuli sieltäki.

Kun se tilaasuus loppuu, soitin taas sairaalahan. Sanoovat, jotta äiteen TT-kuvas ei näkyny mitää poikkiavaa ja jotta pissatulehrus voi tuon aiheuttaa. Meinasivat, jotta ku antipiootit alakaa oikeen kunnolla purra, niin muori siitä friskaantuu entisellensä.

Äiteelle oli tilattu ampulanssi Lintulahan siirtua varte. Saattoo olla, jotta äiteen piipaa-taksi tuli mua vastahan ku ajelin kotia päin.

Kotona päätin kaivaa esille vanhan puhelimen ja ottaa sen käyttöhön. Sen akku vain oli ihan kuollu. Ei suostunu ottamahan latausta vastahan. Tilasin siihen netistä uuren akun (vajaat 15 eurua postikuluunensa.) Jotta sellaanen päivä!

Aiva niinku olis ollu vähä liikaaki yhyrelle päivälle.

susiparihome.wordpress.com/

Susiparin päiväkirja luonnossa liikkumisesta, musiikista ja muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä.

Helmiä lakeudelta

Runot ja kuvat ovat avain toiseen maailmaani, jossa ei ole kipuja

Päivä kerrallaan

Tavallista elämää lakian lairalta

HARAVANPYÖRÄ

Tavallista elämää lakian lairalta

Tarinoita elävästä elämästä

Tavallista elämää lakian lairalta

Karvapuusti

Tavallista elämää lakian lairalta

kaisajoupinblogi

Tavallista elämää lakian lairalta

Tillariinan fotobox

Tavallista elämää lakian lairalta

Saukon Taivaspaikka

Ihmettelee ja piirtää.