Vähitellen

Tämä runo sai alakunsa työmaan kaffetpöytäkeskusteluusta. Yhyrellä sun toisella alakaa jo olla aiheesta kokemusta.

Lujetin tämän ensi sielä, jotta kuulen, ymmärtääkö tästä, mitä mä yritän sanua. Raati hyväksyy ja antoovat luvan lähärättää sen paikalliselehtehen. Näytti olevan viimme viikon leheres.

Työkaveri oli sen jäläkihin pongannu jostaki feispuukin paikallisryhymästä, jotta sielä oli pariki ihimistä kehunu sitä. Eiväkkä ollehet mun tuttuja eikä sukulaasia. Eikä maksettuja kehuja, ku en itte oo siinä ryhymäs, niin jotten olsi pääsny niitä eres näkemähän. 🤣

Vähitellen

Askel askeleelta hän kulki
loitommas meistä.
Yhä syvemmälle unohdukseen.

Vähitellen
hän katosi tästä elämästä.

Hän oli jo poissa ajoittain
kun muut tanssivat
vanhimman lapsenlapsen häitä.

Ei ollut enää kuin puoliksi läsnä
kun suvun nuorimmainen
sai valkolakkinsa.

Oli kadonnut jo kokonaan
kun puolisoa siunattiin
kirkkomaan multiin.

Me jäimme kaipaamaan häntä
sellaisena kuin tunsimme hänet
ennen.

~ Anne Saari ~

Advertisement