Hautajaaset

Tänään oli tärin (enoon vaimon) hautajaaset. Käytihin vain kirkolla ku muistotilaasuus oli vain likisimmille. Ei ollu kirkoskaa mitää väentungosta. Muutama entinen naapuri sukulaasten lisäksi.

Mä pähkäälin pitkähän, jotta voinko teherä niin, jotta vien vain yhyren ruusun hauralle enkä käy laskemas sitä ollenkaa kirkos. Mutta tulin sitte kumminki siihen tuloksehen, jotta hain eileen pienen kukkavihoon. Tänään totesin, jotta olis se yks ruusu ollu ihan ok, ku Eira lähtiki tuhkattavaksi ja omalla väelläki oli vain yks valakoonen ruusu jokahittella. No, me ei sitä tieretty ja velijelläki oli kukkavihko. Se oli Eiran ja Eeron kummipoika.

Tämä Eero on ny se sama enoo, joka muutama vuosi sitte eksyy marijamatkallansa ja joka kerkes olla 14 tuntia katees. Tänä päivänä Eero on jo niin huono jaloostansa, jottei se enää karkaa marijamettälle. Ja muisti on suurimmaksi osaksi karonnu. Hyvin se silti jaksoo ainaki siunaustilaasuuren.

Pappia mä vähä moitiin, jotta oli teheny kotiläksynsä huonosti, ku se kävi meiltä kysymäs, jotta millä nimellä vainajaa kuttuttihin. Jotta oliko se kuttumanimi Onerva vai Inkeri. Tä? Mikä ihimeen Inkeri?! En ollu ikänä kuullu Eiraa puhuteltavan muuksi ku Eiraksi. Onerva oli kyllä toinen nimi, mutta mistä se Inkeri tuli?

Toki mä ymmärrän, jotta läheesten kans ei se asia välttämätä ollu tullu puheeksi. Sielä on varmahan puhuttu pääasias äiteestä ja mummasta. En tierä, olisko ollu joku kesäpappi, ku tuntuu, jottei se toimitus oikeen ollu hanskas, ku sitä käsis ollutta kirijaa piti plärätä erestakaasi ja siirrellä tarralappoja paikasta toisehen niin, jotta mua se ainaki häiritti.

Ku Eiraa oli lähäretty viemähän, serkun poijat opasti meirät Eiran hauralle, jotta saatihin jättää kukkavihoot sinne. Yksittääset ruusut vietihin muistotilaasuutehen. Olimma isännän kans kotona jo puoli kahareltatoista.

Advertisement