Kohtuullisuuresta

Mä oon oivaltanu oppineheni jotaki. Opettajana on toiminu pitkä työttömyysjakso, aktiivimalli ja Kelan leikattu peruspäiväraha.

Viis vuotta sitte mä olin kokopäivätyös. Uraputkia ei ollu olemaskaa, mutta mä viihryyn työsnäni ja kuvittelin siitä aikanansa jääväni eläkkehelle. Palakka oli tietysti aina liika pieni. Vaikka torellisuures mä kyllä tiesin, jotta meillä oli ihan hyvä palakka. Silti rahat oli aina vähis. Mihinkä ihimeesehen ne saatihin hupenemahan?

Tuli yt:t, tuli irtisanominen ja kova yritys päästä vielä töihin. Mä kuvittelin olevani kovaki ammattilaanen ja ajattelin olevan kohtuullista pyytää uuresta työstä vähä enämmänki palakkaa ku mitä entisestä oli saanu. Työnantajat ei tainnu olla samaa mieltä, koska töitä ei löytyny.

Ensi mentihin puoli vuotta irtisanomisaijan palakalla, sitte vajaat pari vuotta ansiosironnaasella ja niillä pärijäski ihan kohtuullisesti, ku vähä supisti menojansa. Mitenkää ei vielä voinu puhua niukkuuresta.

Mutta sitte tuli purotus Kelan päivärahoolle. Silloon piti jo oikeen miettiä, mikä oikiasti on tärkiää ja mihinkä niitä rahojansa haluaa käyttää. Ja ku kuvioohin tuli viimme vuoren aluusta aktiivimalli ja sen leikkaukset, alaattihin puhua jo aharistusta aiheuttavan pienistä tuloosta.

Mä tierän, jotta moni pärijää varmasti palijo pienemmilläki tuloolla eikä saisi ruraata (= rutista), mutta mun taloustairot oli kyllä jo koetuksella tuos vaihees. Pärijättihin kumminki ku isäntä pääsi eläkkehelle ja tierettihin, jotta sen tulojen varahan uskaltaa ainaki laskia.

Sitte tuli tämä lottovoitto – työpaikka. Mä saan vähemmän palakkaa ku silloon viis vuotta sitte, mutta tämä viisvuotinen elämänkoulu on ny opettanu jotaki kohtuullisuuresta.

Mä tunnen tällä hetkellä olevani hyvinki varoosnani, vaikka varmahan mun vieläki kattotahan pienitulooseksi.

Emmä nykkää tietysti saa kaikkia mitä mä taharon, mutta mä oon huomannu, jottemmä taharokkaa enää niin palijo ku ennen. Mä nautin niistä pienistä ylellisyyksistä, mitä mä oon voinu palakallani hankkia. Niinku esimerkiksi sanomaleherestä, jota meille ei oo tullu vuosihin ku joitaki tarijouspätkiä silloon tällöön. Mä tykkään lukia lehteni paperiversiona enkä esim. puhelimesta.

Mun ei tartte enää ruokakaupas kattella kaikkia tarijoustuottehia vaan mä voin joskus hintaa miettimätä ostaa sitä, mitä teköö mieli. Ei mun mieliteot oo välttämätä suuren suuria, mutta esim. eileen ostin jukurttirahkaa enkä kattonu, olisko siitä ollu halavempi versio vaan otin sitä, mikä mun mielestäni on hyvän makuusta.

Mä oon onnellinen siitä, jotta saan taas huomenna mennä töihin tienaamahan sitä palakkaani. Ja jos mä pystyn hoitamahan työni niin, jotta saan sen koeaijan jäläkihinki vielä pitää, niin sitte mun palakka nousoo aika lailla samoohin, mitä se oli silloon viis vuotta sitte.

Musta tuntuu, jotta kaikki se aharistus, paskat fiilikset ja stressi on ollu tarpehen, jotta mä ymmärrän, kuinka hyvin mun asiat on justihin nyt. Ja mä halusin kirijoottaa sen tänne, jotta mä muistan sen vastaki enkä päästä enää ittiäni sellaaseksi, jollekka mikää ei riitä.

 

4 thoughts on “Kohtuullisuuresta

  1. Ei ne suuret tulot, vaa pienet menot, sannoo sulho! Pien ol kaupatäti palkka, urakal pit sen ettee töitä tehä. Palkka pienen entisestä viijeks vuuveks, ku oli kaks viikko töis ja kaks eläkkeel. Neljä vuotta sitte pienen entisestää, ku jäi oikeest eläkkeelle. Sulhol sentäs hyvä eläke, vaik vaa päivätöis käi, vuorotyös ois hankkinu paljo enemmä, vaa ei halunnu. Kaik o saatu mitä o tarvittu ja vähä ylikii. Esim saunaoluet, välil joku kahvileipäkii, mut ei sentäs jokapäivä pullaa syyvä, ei joka viikkokaa. Jos kohillee sattuu, nii ostan -30% tuotteita, mut en vartavaste lähe ehtimää, vaik kävelemäl kauppareissut teenkii, nii ei tuu matkakuluja. Säästöökii jääp pahapäivävaralle, pojille mänö säännöllisest kuukausraha, synttäreil, joulun vähä ylimäärästä ja tyttärille jouluboonukset. Edellee oon ilone siu puolest, et sait työpaika lottovoitton…varmemp tulo, ku lototes 🙂

    1. Kyllä täs on ny lottuamallaki rikastuttu, ku joku aika sitte saatihin Eurojackpotista 13,90 ja nyt päsähti peräti 7,90. Mihinkä tämän kaiken rahan kans oikeen joutuu? 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.