Hyppööllä

Kaks ensimmäästä työpäivää ”oikees töis” on ny takana. Sain onneksi aloottaa sieltä helepoommasta päästä eli laskutuksesta. Toki oon aina välillä ollu myymälänki puolella niin kassalla ku muutenki, mutta enimmäksensä kumminki toimistos.

Työsopimuksehen kirijattihin keskimäärin 30 h/vko, mutta voi vaihrella 20-40 tuntihin. Tilipäiväki on heti kuun aluus, niin jotta saan jo  tältä viikolta palakan ens viikolla. 😀 Tällä tietua se yks vapaa-/työttömyyspäivä tuloo olemahan keskellä viikkua joko tiistaina tai keskiviikkona. Tällä viikolla se osuu keskiviikolle. Sen piremmälle ei vielä keriitty suunnitella.

Tänään onki sitte ollu oikeen hyppööpäivä.

Isäntä kävi ensi aamulla salilla ja mä haahuulin sen aikaa kotosalla. Kun se kotiintuu, lähärettihin hakemahan mun silimälasit.

Apteekista hain B2-vitamiinia, ku pakkaa (= tuppaa) olla suupielet hajalla. Jos siitä olis apua. Tosin voi se johtua hammastahanastaki. Kattotahan ny, mitä tapahtuu.

Sen jäläkihin käytihin kirijakaupas. Hain vähä komiempaa tulostuspaperia ja askartelukartonkia. Teen jonkimmoisen kansion, johonka laitan hääparille pitämäni puheen ja annan sen niille puheen jäläkihin. Jos se puhet menöö ihan puihin, niin saavat eres lukia sen. 😀

Sitte hajettihin niitten häälahaja ja paketoomistarvikkehia.

Kotomatkalla koukattihin vielä Tokmannille, ku isäntä tarvitti jonku lukon.

Kävin vain jättämäs ostokset kotia ja lähärin ompelimohon häätantun kans. Se sovitettihin ja otettihin mitat, kuinka palijo helemaa pitää lyhentää. Sain pari tilikkua joukkohon helemasta, jotta osatahan kattella oikian färinen kravatti ja taskuliina isännälle.

Sieltä menin kukkakauppahan. Taas piti hakia surunvalittelukukkia. Mua vuotta vanheet serkku on kuollu. Sen äitee haurattihin justihin viimme kuulla. 😦

Kotia tultua tein kortin kukkapuskan joukkohon ja lämmitin erellispäivääsen ruaan.

Syönnin jäläkihin lähärettihin viemähän kukkia. Ne käynnit on aina niin ikäviä, mutta serkun mies oli pihamaalla tyttärensä, vävynsä ja heirän pienen vauvansa kans. Vauva oli faarin sylis ja faari tuumaski, jotta onneksi on näitä ja viittas niin pikkuusehen ku nuorehenparihinki. Ei oltu kauaa, ku alakas satamahan.

Käytihin vielä postis viemäs yks kirijet ja ruokakaupas hakemas vähä täyrennystä jääkaappihin.

Kello oli kolome ehtoopäivällä ennen ku keriittihin yhtää pirättää.

Lahajan paketoottin jo valamihiksi.

Silimälasit on ollu ny pääs koko päivän ja ihimeellistä on, jottei ne purista eikä paina mistää. Yleensä niitä pitää säätää monta kertaa ennen ku ne alakaa passata päähän. Seki on oikeen mukavaa, jotta nyt näjen niin lähelle ku kauaski iliman jotta pitää vekslata niitä koko aijan pois päästä. Ainuastansa täs tietokonehella pitää olla vähä pää takakenos, ku näyttö on niin ylähällä, jottei muuten oikeen kunnolla näje.

Mä en ottanu niitä kaikkista kallehimpia enkä eres toiseksi kallehimpia linssiä, niin sen kyllä huomaa, ku sivusuunnas ei tuo tarkka alue oo kovin suuri. Mutta enkähän mä ny näillä pärijää jonku aikaa.

Vieläki oon sitä mieltä, jotta sankojen valinta meni pielehen, muttei se ny enää auta sitä murehtia. Näillä mennähän.

 

Valavottihin juhannusta

Tuli valavottua juhannusta, vaikkei ollu tarkootus. Viivi oli nimittään koko aaton vähä vaisu eikä sille maistunu oikeen ruokakaa. Häntäki oli surkiasti koipien välis. Mä ajattelin, jotta sillä on emäntää ikävä.

Ehtoon mittahan sen vatta alakoo mouruamahan siihen mallihin, jotta vattavaivojahan sillä raukalla oli, mutta tällä kertaa sillä ei ollu vattalääkkehiä joukos.

Käytin sitä vähä väliä pihalla ja yhyrellä kerralla se lairunsi ku lammas ja veteli heiniä suuhunsa niin jotta maiskutus vain kuuluu. Arvelin, jotta se yrittää helepottaa oluansa.

Siinä me sitte vistattihin erestakaasi tuvan ja pihan väliä, ku joskus puolen yön mais mahasta kuuluu sellaanenki kruplutus, jotta mä ajattelin parahaksi lähtiä Viivin kans lenkille. Eihän se sille ollu kivaa, ku maha kramppas, mutta se ei pasko muuta ku lenkillä, joten kattoon viisahammaksi vain käyttää sitä kävelyllä. Ja tulihan se kakka lopulta. Kotopihas se kyökkäs (= yökkäsi) vielä nelijä kertaa.

Kello oli puoli yks yöllä, ku päästihin tupahan. Jäin vielä istumahan keittiön rappusille koira sylis ja kuuntelin, vieläkö mahas myllää. Kahtehen asti me kuunneltihin sitä krupinaa ja kummanki silimät alakoo lupsahrella.

Siinä vaihees Viivi päätti, jotta nyt mennähän nukkumahan. Mä yritin saara sitä vielä käymähän pihalla, mutta se ei enää suostunu tulemahan. Istuu vain pukuhuonehen laattialla ja silimät painuu aiva väkisin kiinni. Ja kun mä vain yritin houkutella sitä pihalle, niin se teki mielipitehensä seleväksi ja painuu makuukamarihin sängyn päälle.

Mun ei auttanu ku kerätä siivouskomerosta rättiä joukkohoni ja toivua, jotta ei enää tulsi mitää yllätyksiä kummastakaa päästä.

Viivi kömpii perinteesesti mun peiton alle ja polovien mutkahan nukkumahan. Eikä yöllä sitte onneksi tarvinnu herätä siivuamahan.

Mutta lyhkääseksihän se yö jäi ku kahareksalta jo heräsimmä. Tarijosin taas ruokaa Viiville, mutta ei kelevannu. Niimpä me lähärimmä lenkille, kun mä sain aamupalani syötyä. (Mulle kyllä maistuu.)

Viivi oli selevästi kumminki jo paremmas kunnos, ku häntäki jo heiluu eikä ollu tiukasti koipien välis. Silti lenkillä tuli yllätyspuklu, mutta ei näyttäny menua haittaavan.

Kotia tultua maistuu vähä ruokaki, mutta ei vielä tavallisehen tapahan. Ehtoopäivällä velii haki koiran hoitohonsa ja mä menin trimmerin kans heilumahan tien vierehen. Huomasin nimittään siinä lenkiltä tulles, jotta on pääsny heinä kasvamahan luvattoman pitkäksi ojan varres.

Ehtoolla vasta käytihin juhannussaunas. Saunan jäläkihin alakoo ramaasta (= väsyttää) niin, jotta olin jo yhyreltätoista petis.

Viireltä heräsin ku selekä alakoo taas vaivaamahan. Sen kuus tuntia se antaa nukkua rauhas, mutta millää en olsi viittiny vielä siihen aikahan nousta. Yritin kattella maharollisimman kivuttoman asennon ja löysinki vissihin, koska heräsin seuraavan kerran seittemältä. Isäntä jäi vielä nukkumahan, kun mä nousin.

Ensimmääseksi mä keräsin hantuukit pois naulakoosta ja laitoon puhtahat tilalle. Käytetyt laitoon heti pyykkikoneehin, jotta saan sitte vain napsahuttaa sen päälle, ku isäntäki on heränny.

Ehtoopäivällä piti lähtiä käymähän kaupas, jotta sain eväsvärkkiä ittelleni.

Loppupäivä on menny lähinnä oleelles. Oon taas keriinny vähä rauhoottua färittelemähän, oon lukenu ja kutonu ja kattonu telekkaria.

Nyt orottelen lottoarvonnan tuloksia. Toivon tietysti, jotta sieltä tulis sen verran apuja, jottei koko aikaa tarttisi miettiä rahaa. Meni taas vähä tiukoolle, ku oomma kumpiki hussannu (= tuhlannut) enämmän ku olis ollu varaa. Isäntä osti autohonsa renkahat ja maksoo flikan työnä aitavärkit. Mä oon maksanu vasta toisen puolen silimälasiista ja loppu pitää tietysti maksaa, kun ne hakoo. Sitte ostin sen häätantun. Nyt pitää taas hetken pärijätä vähä vähemmällä.

Mikä ihana viikko!

Maanantaiaamulla lähärimmä ajelemahan flikan ja vävynaluun työ.

Reissun ensisijaanen tarkootus oli rakentaa uus aita vanhan, lahonnehen tilalle. Naapurilla on kaks huskya ja välillä sielä on tyttären dobermanni ja ne on kaikki sen verran vahavoja elukoota, jotta ne olis kohta tullu vanhasta airasta läpi.

Oltihin joskus kaharen jäläkihin ehtoopäivällä perillä. Metku tanssii meille tervetuliaastanssin. 🙂

Hetken hengährettihin ennen ku lähärettihin hankkimahan uuren airan värkit. Ehtoon mittahan ne vielä ölijyttihin (= öljyttiin) parihin kertahan sävyttävällä ölijyllä. Tai no, nuoret sen pääasias teki. Me vain välillä vähä isännän kans autettihin.

Mun päätyöksi eherootettihin klasien pesua, ku joku lintu oli onnistunu päästämähän oikeen ripulipaskat yhtehen klasihin. Pesin olohuonehen ja keittiön ikkunat. Muut klasit saavat pestä itte. Eipä niitä kukaa juuri eres kattele, ku makuukamarit on tien puolella ja niitten verhot on melekeen aina kiinni.

Turhaa työtä tein. Tiistaiaamulla siihen samahan klasihin oli ammuttu jo uus osuma…

Tiistaina nuorellaparilla oli tanssitunti. Häävalssin askelehia piti ottaa haltuhun.

Isäntä alootteli sillä välin airantekua; katkoo värkit valamihiksi ja poras sapluunan kans ruuviille reijät, jotta tuli kaikki suorihin riviihin ja samoolle kohorille.

Mä pesin konehellisen pyykkiä ja tyhyjäsin ja täytin tiskikonehen.

Ruaan jäläkihin miehet meni purkamahan vanhaa aitaa ja kasaamahan uutta. Me lähärettihin flikan kans kaupungille kattelemahan mulle tanttua (= mekkoa) häihin. Flikan kans on mukava mennä, ku mä tierän, jotta se tohtii sanua mulle suoraa, mitä se ajatteloo ja toisaalta mun mielestäni sillä on hyvä maku ja erinomaanen färisilimä. Se kertoo, jotta sielä morsiuspukuliikkehes, mistä se on oman pukunsa ostanu, oli ny juhulapuvut tarijoukses. Olis ollu tosi halapoja, kaikki vain 89,-, mutta eipä niistä tietysti sitte löytyny passelia, ku jälijellä oli vain hajakokoja.

Ei se mitää, seuraavaksi marssittihin Sokoksen juhulapukuosastolle. Olis ollu ihania pukuja, mutta väärän färisiä tai väärän kokoosia.

No, sitte käveltihin nurkan taakse sellaasehen liikkeehin ku Zazabella. Sielä oli kaikista juhulapuvuusta -50%. Ja niitä oli palijo! Me mentihin ihan sekaasin niistä ja otettihin heti varmasti 4-5 pukua sovituksehen.

Yllättäen heti ensimmäänen tuntuu parahalta ja me jo pääryttihin siihen, mutta flikka rupes sanomahan, jotta siitä menis varmahan pieneekki koko mulle. Päätettihin vielä kattastaa se rekki – ja sieltä löytyy varmahan saman verran lisää sovitettavaa… Ja toinenki tanttu, mistä me tykättihin.

Lopuuksi piti pyytää myijää apuhun, kun me ei osattu enää päättää niitten kaharen välillä. Ja niinhän siinä käytihin, jotta se jäläkimmäänen vei lopuuksi voiton. Ensimmäänen valinta alakoo sen rinnalla näyttää aika arkiselta. Yllättäen tämä näyttävämpi tanttu oli vielä halavempiki. Mulla ei kuulkaa oma vihkitanttukaa ollu niin hieno ku tuo on! On kuulemma nähty linnanjuhuliski samammoinen, mutta eri färisenä. Käsittääkseni oli heirän omaa mallistua. Siihen vielä melekeen saman färinen hartiahuivi, niin liikkeestä lähti kaks torella tyytyväästä naista.

Vähä sille tuloo lisähintaa, ku jourun lyhennyttämähän sen. Ku mä oon tälläänen persjalakaanen, niin tantus oli varmahan puoli metriä liikaa pituutta. 😀 Niin, ja on siinä toinenki huono puoli: mä tartten jonku, joka pujettaa mun. Siinä on nimittään nyöritys selijäs eikä sitä saa itte tehtyä. Mutta flikka lupas hoitaa mulle pukijan. 😀

Varmahan joku vierahista ajatteloo, jotta mä en taira olla ihan täyspäinen, ku on nuon yliampuva vaate vanhalla maatiaasakalla kaikkine pling-plingiinensä, mutta so what. Mä halusin kerranki elämäsnäni jotaki aiva liika koriaa ja epäkäytännöllistä. Ja mikä olis paree hetki ku tyttären häät. Mua karuttaas varmasti jäläkikätehen, jos olsin valinnu sinne jonku tylsän ja käytännöllisen vaattehen. Ylipäänsä olin yllättyny, jotta tämän kokooselle ja malliselle ruholle löytyy niin palijo valinnanvaraa.

Saimma vielä flikalta lisätehtävän: isällensä on löyrettävä mun tantun färinen kravatti.

Kauppareissulta ku kotiuruttihin, niin sielä oli aita valamihina ja loppusiivoukset käynnis. Oltihin kaikin kovasti tyytyvääsiä päivän saavutuksihin. Ehtoolla käytihin vielä saunas.

Niin – ja tuli mulle silimälasiliikkehestäki viesti, jotta klasit on valamihina.

Keskiviikkona nuorilla oli aamusta omat menonsa. Isäntä putsas puularon katon ja niitti nurmikon. Mä kääriin erelliset pyykit pois narulta ja pesin uuren konehellisen.

Päivällä flikka färijäs mun tyvikasvun ja leikkas isänsä hiukset.

Ehtoopäivällä oli sovittuna, jotta pääsemmä kattomahan hääpaikan. Ei oikeen vielä pystyny hahamottamahan esim. pöytien sijoottelua, koska vasta osa vierahista on ilimoottautunu. On täs ny vielä kolomisen viikkua aikaa ilimoottautua. Ja aina pitää varautua siihenki, jotta joku ei muista ilimoottautua ollenkaa, mutta on silti tulos.

Astiat oli lukituus kaapiis, joten niitä ei päästy kattomahan sen tarkemmin. Lupasivat kysellä niistä vielä lisätietoja, jos pitää jotaki vierä itteltä.

Paikalla oli meirän lisäksi kaks kaasoosta ja bestman.

Rakennus näytti pihalta kattoen pienemmältä ku mitä se sisällä tuntuu. On aika karun näkööses kunnos, mutta sitäki varte me sielä käytihin, jotta osatahan miettiä koristelua ja maharollisia toiveeta vuokraajalle. (Esim. uluko-oven lukon vois korijauttaa…) Uusia pöytiä on kuulemma tulos ja ilimeesesti ainaki jotaki remonttia, mutta ei oo tieros, jotta minkä laajuusta.

Ehtoolla flikka alakas jo askartelemahan seinäkoristetta hääpaikalle ja jonku aikaa väkerrettyänsä se sanoo, jotta saan mä tulla auttamahan, jos taharon. Meninhän minä. Tuli aika näyttävä koriste, vaikka värkkiinä oli vain kartonkia, valakoosta kopiopaperia, kuumaliimaa ja sprayglitteriä.

Metku ei tullu ensimmääsenä yönä ollenkaa meirän kans, toisena yönä se hipsii johonaki vaihees niin hilijaa, jottei kumpikaa heränny. Viimmeesenä yönä se nukkuu koko yön meirän kans. Itte asias se oli sängys ennen mua, niin jotta mulle jäi hyvin pieni tila ja hyvin vähä peittua. 😀 Mutta hyvin kumminki nukuttihin joka yö, ku maatameno venähti aina yli puolen yön.

Eileen aamulla puoli seittemältä Metku oli sitä mieltä, jotta nyt on nukuttu tarpeheksi. 😀 Me kiltisti noustihin sille seuraksi.

Kerkesin pakata jo kaikki ennen ku nuoret heräs. Päästihin aijoos lähtemähän ja läksiääsiksi Metku tanssii taas meille. Kotona oltihin kolomen mais ehtoopäivällä. Vähä alakoo siinä vaihees jo ilimeesesti juhannusliikenne näkyä, ku letkaa oli molempihin suuntihin.

Postilooras orotti työkkärin palakkatukipäätös. Soitin heti työmaalle ja sovittihin pomon kans, jotta mä alootan työt maanantaina klo 8.00.

Vaihroon sänkyhyn puhtahat lakanat, purkasin reissupussit ja pesin konehellisen pyykkiä.

Ehtoolla, ku tulin tietokonehelle, oli sähköpostis viesti opettajalta. Seuraava tutkintotoimikunnan kokous on vasta 24.8. Menöö luultavasti syyskuulle ennen ku tutkintotoristus tuloo (jos tuloo).

Tänään pyykinpesu on jatkunu.

Saan lisää koiraterapiaa, ku Viivi tuli meille yökylähän. Emäntänsä on juhannusta juhulimas ja mä lupasin ottaa koiran hoitohon. Tuola se ny nukkuu mun selijän takana nojatuolis filtin päällä.

Oikeen ihanaa juhannusta kaikille! 

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Kertulla on puoliso, Lasse, ja kaks lasta: Inari ja Eeli.

On määräaikaanen työ ala-asteen opettajana ja rehtori, joka väärinkäyttää asemaansa.

Ja on masennus. Niin paha olo, jotta hän valittoo kalenterista päivä, jolloon on hyvä tappaa ittensä. Ku Lasse on matkoolla ja lapset yökyläs…

Kerran lenkillä olles hän keräs taskut täytehen kiviä ja käveli jokehen, mutta tuli kuitenki toisihin ajatuksihin ja tyhyjensi taskunsa.

Terpias Kerttu uskaltaa pukia sanooksi sellaasekki ajatukset ja asiat, joita hän ei oo voinu puhua eres Lasselle. Ja muistot, joita hän ei oo osannu yhyristää pahahan olohonsa.

Hyvä terapeutti auttaa Kerttua rämpimähän vähitellen ylähä suostansa eikä hänen tartte enää kattella kalenteristansa kuolinpäiviänsä.

Kirijas on myös hyvin kaunista kieltä: ”Lauantaiaamu oli kuulas kuin marmorikuulan kylki.”

 

Apocalyptica!

Eileen oli vihiroon ja viimmeen se monta kuukautta orotettu keikka: Apocalyptica plays Metallica by four cellos.

Koko viikon on jännityksellä seuraaltu sääkarttoja ja vielä eileenki lupas justihin konsertin alakamisaikahan vettä. Oli nimittään puhet, jotta meemmä (velii, isäntä ja minä) polokupyörillä siskoonpoijan ja hänen vaimonsa työ aloottelemahan ja jatkamma siitä porukalla konserttihin. Siskoonpoijalta tuli vielä kutsu, jotta alootetahan ruokaalulla klo 18.30. Mä lupasin olla kuskina, jos oikeen alakaa vettä ryösäämähän. Koko päivän keräs piliviä, mutta ku ei kuutehen mennes ollu tullu vettä, niin lähärimmä pyörillä.

Mä en tierä, huurattiko velii ja isäntä vain mua vai oliko ne tosisnansa, kun ne meinas, jotta mä ajoon lujaa. Mulla on kumminki vain yli 60 vuotta vanha mummuska ja niillä on kummallaki vaihrepyörät. Taisivat vain piruuttaa mua.

Meitä orotti siskoonpoijan työnä herkulliset kototekooset lohkopernat, hirvenlihasta tehty pulled beef ja salaatti. Söin aiva silimät väärinpuolin, ku oli niin hyvää! Viiniä, siireriä ja oluttaki olis ollu tarijolla, mutta mä olin niin täynnä, jottei teheny mieli.

Puoli yhyreksän mais lähärettihin ajelemahan konserttipaikkaa kohti. Olin arvannu, jotta väkiä on, mutta en ollu osannu kuvitellakkaa, jotta sielä oli puolen kilometrin jono jo, ku mentihin. Sujuvasti se kuitenki siitä eteni ja päästihin paikoollemma hyvis aijoon ennen konsertin alakamista. Katsomo oli täynnä, lisäpaikat oli käytös ja nurmikollaki istuu porukkaa.

Konsertti oli osa Apocalyptican 20-vuotisjuhulakiertuetta. Ensimmäänen setti soitettihin pelekillä selloolla ja just samoolla sovituksilla ku heirän ensimmääsellä levyllänsä.

Mä olin ihan lumoutunu siitä intensiteetistä, melekeen hypnoottisuuresta, mitä se esitys mulle tarijos. Ihaalin heirän taituansa, miten he selevästi tekivät musiikkia intohimolla ja hallittivat soittimensa niin täysin, jotta sillä voi leikkiä ja soittaa vaikka selijän takana. Enkä voinu millää käsittää, miten pystyy yhtä aikaa moshaamahan ja soittamahan silti ihan oikeen. 😀

Toisehen settihin tuli rummut mukahan. Se toi tietysti lisää poweria esityksehen, mutta jotenki tuntuu, jotta sellot jäi vähä toiseksi. Tykkäsin melekeen enämmän niistä alakupuolen kappalehista iliman rumpuja.

Arvasinki, jotta encorehen on jätetty se kappale, mitä kaikkista eniten orotin – Nothing else matters. Se hilijensi katsomon täysin – vain räjähyttääksensä sen huikeesihin aplooriihin.

Tämä oli sellaanen ”vain kerran elämäs” -tilaasuus. Tuollaasia mekaluokan pänriä ei tänne useen – jos enää koskaa – saara. Ajattelinki, jotta mitähän Apocalyptican poijat mahtoo tuumata ku ne tuli tällääsehen käpykylähän, mihinä ei oo yhtää mitää. Toki esiintymispaikka joen rannas on kaunis ja Mannerheim-oopperan kulissit oli vaikuttavat. Mutta muuten tuollaanen ympäri mailmaa kiertävä pänri, joka on tottunu isoohin, näyttävihin lavoohin ja valtavihin yleesömäärihin. Miltä siinä kohtaa tuntuu tuppukylän 1500 katsojaa? 😀 No, meirän onni, jotta Musiikkijuhulat pystyy heirät tänne kustantamahan.

Konsertin jäläkihin oli melekeen sanatoon olo, mutta kaikin tykkäsimmä.

Velii ilimootti pois lähties, jotta kierretähän vielä Krouvin kautta ja hän tarijuaa yhyret kaikille. Ilimeesesti moni muuki tuli konsertin jäläkihin yksille, koska sieläki sai jonottaa tiskille pääsyä eteesestä asti. Oli varmasti Krouvillekki hyvä ehtoo.

Siinä vaihees, kun me saimma juomat, oli istumapaikat paarin puolelta menny. Menimmä toiselle puolelle, mihinkä suureksi harmiksemma kuuluu karaoke. Aikamoinen vastakohta verrattuna erellisehen musiikkielämyksehen. Justihin sen yhyren juoman verran sitä kesti, muttei olsi yhtää enämpää viittiny kuunnella. Vaikka me ei osata kukaa laulaa, niin sen takia – tai ehkä justihin siksi – sitä tuntoo niin suunnatoonta myötähäpiää ku joutuu kuuntelemahan toisia laulutairottomia.

Kotona olimma vähä puoli yhyren jäläkihin. Ja säästyttihin muuten siltä vesisatehelta. Pyörän mittarihin tuli tasan 11 km.

Olin vielä niin kierroksilla, jotten olsi malttanu mennä maata, mutta järki sanoo, jotta niin on kumminki viisahin teherä.

Aamulla heräsin seittemältä. Sää oli aurinkoonen ja päätin aamupalan jäläkihin mennä vähä perkaamahan kukkapenkkiä. Tein pätkis, ku oli niin lämpöönen, jottei tuntunu olla hyvältä kovin kauaa aurinkopaistehes. Ensi kukkapenkki, sitte tuvan kivijalaan vierusta ja vielä pallohortessan juuri.

Melekeen pisti vihakseni, ku ajattelin, jotta ensi sitä lämpööstä kesää orottaa ku kuuta nousevaa ja kun se tuloo, niin ei muka jaksa teherä mitää. Koskahan olis sellaanen aika ja sovelias sää, jotta mullaki olis virtaa? 😦

Verotoimistoki yllätti!

Lähärin aamulla ensimmääseksi selevittelöhön tuota verokorttiasiaa ku verotoimisto ei oo näin kesäaikahan auki ku yhyreksästä kahtehentoista. Ajattelin, jotta jos hyvinki kauan joutuu jonottamahan, mutta ei ollu ku kaks asiakasta ennen mua.

Siinä oli ensi aulas kohtelias nuorimies, joka kysyy, minkämoisella asialla oon ja ku kuuli, jotta uutta verokorttia tarttisin, niin se halus esitellä tuon netistä tilattavan verokortin mulle. Mä sanoon, jotta justihin sen takia mä oon täälä, kun sain sieltä niin pienen veroprosentin, jotten usko ittekkää.

Poika laski demoversiolla (mun omilla tieroolla ei päästy laskemahan, ku ei mulla ollu pankkitunnuksia mukana) – ja sai veroprosentiksi 0! No sitä siinä ihimeteltihin ku tuli mun vuoro mennä virkaalijan juttusille. Sielä oli varmahan joku kesälomasijaanen, nuori flikka, jota vanhempi virkaalija taustalta ohojeesti. Ja mitä ihimettä: ne sai veroprosentiksi mulle saman nollan kun se poikaki.

Seliitys oli se, jotta ansiosironnaasista on viety yli 25%, Kela vie 20% ja palakkatulo jää niin pieneksi, jotta nuo aikaasemmin pirätetyt verot kattaa sen ennakonpirätyksen. Mä naureskelin, jotta tottahan näillä prosentiilla ny tekis töitä vaikka vähä piremmältäki. 😀 Myöhemmin ajattelin kumminki laittaa verokorttihin eres 5%, jottei vain mee luille. Mieluummin maksaa liikaa ku liika vähä. On sitte joulurahat ”jemmas”.

Kotia tultua päivitin CV:n ja meinasin laittaa ”työnhakukansion” kuntohon, mutta jouruun totiamahan, jotta tuota paperia on vuosien mittahan kertyny niin palijo, jotta sieltä loppuu tila. Pitää vanhimpia toristuksia sieltä hävittää ja laittaa uuret tilalle. Tai hankkia lisätaskuja kansiohon.

Ehtoopäivällä päätin mennä perkaamahan meirän kivikkokasan, ku siinä ei enää ollu kukista tietuakaa, heinä vain kasvoo komiasti. Ku olin sangoollisen repiny sitkiää heinää irti, tulin siihen tuloksehen, jotta nyt lähtöö kivekki! Hain kottikärryt ja lapion ja alakasin kiikertämähän kiviä ylähä ruohomättähien seasta. Ensimmääsen kiven alta löytyy elämää. Sielä oli muurahaaspesä ja munia ruvettihin kantamahan kiiruhulla turvahan syvemmälle. Äkkiä ne katos näkyvistä. Ilimeesesti ne majaaloo kivikasas ollehes vanhas koivun kannos.

Isäntäki tuli sitte auttamahan isoompien kivien kans. Kaks kottikärrykuormallista siitä tuli. Isäntä haki siihen vielä multaa ja nakkeli vähä nurmikonsiementä. Aurinko paistoo niin kuumasti, jotta johonaki vaihees meinas ruveta silimis mustumahan. Varsinki, ku ei ollu mitää pääs. Pirin juomatauon ja hain poijan lippalakin päähän, kun en itte omista sellaasta.

Urakan jäläkihin olin aiva hiestä märkä ja multaanen. Oli pakko käyrä suihkus.

Isäntä meni vielä puupinolle ja ku seki sieltä tultuansa kävääsi suihkus, niin pyykkikoppa oli täynnä. Laitoon pyykit peseentymähän, nyt on hyvä ilima kuivattaa pihalla.

Soittelin Ruottin-velijelle synttärionnittelut.

Myöhemmin ehtoolla toinen velii oli yrittäny soittaa mulle. Oli menny vain suoraa vastaajahan. Mä en tierä, mikä siinä on, ku tuota se on teheny jo pitkähän. Sim-korttiki on jo vaihrettu, mutta sama vaiva jatkuu. Isännällä on sama liittymä ja sen puhelut tuloo kyllä läpi. Eikä mun puhelinkaa oo ku vasta parin vuoren ikäänen, jottei ny luulisi siinäkää olevan vikaa.

Testasimma joskus sillä lailla, jotta vaihroomma isännän kans puhelimia, mutta ei ainakaa sinä aikana sitte menny yhtää puhelua vastaajahan. Tosin en muista, soittikokaa kukaa mulle silloon. 😀

 

Työtön, työtön, työtön

No, eihän se ny oo mikää uutinen. Työtöönhän mä oon ollu jo yli kaks vuotta. Kouluaikana työttömyys ei vain tuntunu niin työttömyyreltä. Jos ymmärrättä, mitä yritän sanua.

Heräsin seittemän aikoohin ja totesin, jotta ku sää näyttää komialta, niin tänään käynki polokupyörällä ruokakaupas heti aamusta. Kovin isoja ostoksia ei pyörän korihin saa mahtumahan, mutta käy sitte vaikka vähä useemmin. Tuloo liikuntapuoli hoirettua siinä samalla.

Kotia tullesnani nappasin postin loorasta ja hämmästys oli suuri, ku sielä oli jo se korijattu toristus orottamas! Skannasin ne heti työkkäriä varte. Tosin en saanu lähetettyä niitä oma asiointi -sivun kautta vaan pistin sähköpostina kirijaamohon.

Sen jäläkihin soitin sinne silimälasiliikkeehin ja kysyyn, jotta vieläkö kerkiää sangat vaihtaa. Ei keriinny, oli lähetetty jo etehenpäin. No, ei voi mitää. Täytyy tyytyä niihin, mikkä tuli valituksi.

Sitte laitoon päivärahahakemuksen matkahan. Eilisehen loppuu kulukorvaus, jota maksettihin opiskelujen aijalta. Päivärahapäätöski oli tehty vain siihen asti ja ne piti hakia ny pois.

Otin eileen koululla muutaman kuvan ku oltihin kakkukaffeella. Meinasin, jotta laitan ne sähköpostilla kurssikaveriille, mutta eipä enää pääsnykkää sen enämpää sinne ku koulun sivuullekkaa. Meille sanottihin, jotta tunnukset on voimmas pari viikkua koulun päättymisestä. Ilimeesesti me oltihin niin rasittava porukka, jotta meistä haluttihin erohon heti eikä hetken päästä. Onneksi kerkesin eileen napata sieltä taltehen vielä viimmeeset kurssiaineestot. Mutta nyt mulla ei oo kenenkää yhteystietoja.

Päivällä mulle soitettihin työkkäristä. Olivat saanehet mun toristukseni ja palakkatukiosastolle oli tullu työnantajan tukihakemus. Varmistivat, jotta mä oon halukas menöhön töihin ja jotta on erellytykset saara palakkatukia. Tosin siinä tuli vähä sellaanen pieni takapakki: työnantaja on ajatellu saavansa 50% palakasta, mutta nyt näyttääs siltä, jotta saa vain 30%. Kuulemma omaehtoonen opiskelu katkaasi sen pitkäaikaastyöttömyyren enkä kuulu enää siihen 50-prosenttisesti korvattavihin. Jos olis ollu työkkärin määräämä koulutus, niin se ei olsi vaikuttanu. Saas nähärä, kaatuuko työtarijous tuohon 20 prosenttihin.

Sen jäläkihin mä meinasin tilata uuren verokortin, ku mä sain aikoonansa sellaasen, mihinkä veroprosentiksi oli merkitty 2,5. En oo pitäny kiirusta uuren hankkimisella, ku ei töistäkää oo ollu tietua. Kassa vei joka tapaukses 26,5% ja Kela viöö 20%. Mutta emmä vissihin osannu sitä laskelmaa teherä oikeen, ku ei se tarijonnu mulle veroprosentiksi ku 5,5. pitää käyrä verotoimistos laskettamas, niin ei ainakaa mee niin pahoon mättähäsehen.

Emmä sitte palijo muuta ookkaa saanu tänään aikahan.