Runoista rakkaimmat (Toim. Hannu Mäkelä)

Tää kirija puolestansa on anopin jäämistöä. Oon sitäki lujeskellu hissuksensa, muutaman runon kerrallansa. Täs oli ehkä tähänastisista eniten sellaasia runoja, joista tosisnani tykkäsin.

Ensimmääseksi mä laitan tähän sellaasen runon, jonka muistan jo kansakoulusta – tosin lauluna. Mulla ei oo siis nelijäsosanuotin vertaa lauluääntä, mutta tätä mä tykkäsin verellä nuotin vierestä (ja laulan joskus vieläki, jos tierän varmaksi, jottei kukaa oo kuulemas), toinen uppoaa syvälle mun maalaasehen sieluhuni ja kolomas on tuttu haikian kaunihina lauluna.

RANNALLA

On suuri sun rantas autius,
sitä sentään ikävöin -
miten villisorsan valitus
soi kaislikossa öin...

Joku yksinäinen, eksynyt,
joka vilua vaikeroi,
jok' on kaislikossa kierrellyt
eik' emoa löytää voi.

Sun harmajata aaltoas
olen katsonut kyynelein:
ens surunsa itkenyt rannallas
mun on oma nuoruutein.

On syvään sun kuvasi painunut
ja sitä ikävöin.
Olen villisorsaa kuunnellut
ma siellä monin öin...

- V.A. Koskenniemi -

***

MAISEMA

On ehtoo hämäräinen,
ja saunat sauhuaa.
Ruislintu yksinäinen
vain jossain narahtaa.

On luona tuvan seinän
unikko punainen,
ja jostain tuoksu heinän
ui yli peltojen.

Soi kaukaa kosken humu
kautt' illan hiljaisen.
Suoniityn ylle sumu
jo kohoo valkoinen.

Ruislintu yksinäinen
taas jossain narahtaa...
On ehtoo hämäräinen
ja saunat sauhuaa.

- Kaarlo Sarkia -

***

LÄHTEVIEN LAIVOJEN SATAMA

Minä olen vain satama pieni
joka laivoja rakastaa,
jossa aina öisin palaa
pari lyhtyä kalpeaa.
Minun luonani laivat ei viihdy,
olen pieni ja maineeton.

Pois suuria purjeita aina
meri kaunis kutsunut on.

Minä nytkin merelle katson.
Sydän itkeä melkein vois,
sillä syksyllä luotani lähti
se laiva ihana pois,
joka suurempi muita oli
ja jota mä rakastin,
kun saapui se korkein keuloin
ja purjein ylpeilevin.

Sekin laiturit harmaat jätti.
Jäi veteen jäljet vain.

Minä kauan ja ikävöiden
sen valoja mereltä hain.
Tuli laivoja muita kyllä
tuli soitossa musiikin
ja tuoksuvin hedelmälastein...
Minä niitäkin rakastin.

Mutta niitten lähtöä koskaan
en itkenyt niinkuin sen,
jonka jälkiä vieläkin öisin
sydän vavisten hyväilen,
kun lyhtyni himmeinä palaa
ja mereltä tulevat
vain lokit ja tuulen leyhkät
ja laineet sieluttomat.

- Oiva Paloheimo -

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.