Sinua ajatellen – Rakkaalle ystävälle (Suomentanut Laila Rauhamaa)

Taas tälläänen pieni ajatelmakirija, jonka siskoo on saanu ystävältänsä ystävänpäivänä -97.

Kaunis kuvitus on Juliette Clarken käsialaa ja alakuteos on nimeltänsä To a very special Friend. 

Ystävät antavat sinulle parhaan kakkureseptinsä.
Ystävät jättävät kassillisen omenia ovellesi.
Ystävät luovat lumen myös sinun puoleltasi katua.
Ystävät ruokkivat kissan.
Ystävät säästävät sinua kiinnostavia lehtiartikkeleita.
Ystävät tuovat sinulle kukantaimia omasta pihastaan.
Ystävät ovat ehdottomasti korvaamattomia.

- Judith C. Grant - 

***

Ilman sanoja

Mielestäni ystävyyteen on aina kuulunut
se hieno, suurenmoinen etuoikeus,
nautinto ja ilo,
ettei tarvitse selitellä mitään.

- Katherine Mansfield -

***

Epäilemättä olen ansainnut viholliseni,
mutta en usko ansainneeni ystäviäni.

- Walt Whitman -

***

Meitä ei niinkään auta ystäviemme suoma apu
kuin varmuus siitä, että he ovat valmiita auttamaan.

- Epikuros -
Mainokset

Rakastan sinua… Kultaseni – Sanoja sydämestä (Suomennos Elina Takala)

Siskoo on saanu tämän pienen kirijan mieheltänsä äitienpäivänä 2001. Alakuperäänen kirija on julukaastu englanniksi nimellä In Love. Kirijas on suloosia kuvia ja ajatelmia rakkauresta. 

Toivon
itselleni
   yhtä asiaa.
Sinua.

- K. Bradford Brown -

***

Minä ja Ville ollaan menossa naimisiin
tiistaina tai keskiviikkona, koska jos
kissamme saa pentuja, niillä pitää olla
sekä isoäiti että isoisä.

- Anna (7 v.) -

***

Epäile, etteivät tähdet loista tulen lailla;
Epäile, ettei aurinko kulje rataansa;
Epäile totuutta valeeksi;
Mutta älä koskaan epäile rakkauttani.

- William Shakespeare -

Eira Pättikangas: Tehtaan portilta kotikujalle

Mä niin tykkään näistä Pättikankahan kirijoosta! Ihanaa murretta vuoropuheluus, mutta muuten hyvää kirijakieltä.

Tää kirija sijoottuu 20-luvun loppupuolelle, ku nuori Elli päättää lähtiä toisen flikan kans hakemahan töitä lakkitehtahalta. Matka on pitkä, mutta flikat haluaa omaa rahaa ja ittenäästymistä.

Tehtahan pihapiiris on myös turkisfärijäämö (= turkisvärjäämö) ja Elli tutustuu sielä työskentelevähän Asserihin.

Vanhempien vastustuksesta huolimata Elli pitää päänsä ja menöö naimisihin Asserin kans.

Asseri haaveeloo omasta turkisliikkehestä ja sitä varte täytyy lähtiä kaupunkihin. Kaupungis he asettuvat asumahan ensi Asserin velijen ja tämän ruottinkielisen vaimon työ, mutta Elli toivoo pääsevänsä omahan huushollihin. He muuttavat surkiahan vuokrakämppähän ja turkisompelimon sijasta Elli päätyy töihin pitsitehtahalle.

Asseri kulukoo omia kulukujansa ja vaikka rahasta on pulaa, saattaa kotia ilimestyä rario tai levysoitin. Elli ummistaa silimänsä ja haluaa pysyä tietämättömänä, millä rahalla Asseri niitä hankkii.

Sitte syntyy Iiris ja Ellin pikkusiskoo Raita tuloo lapsenvahariksi. Toinen tytär syntyy hyvin nopiasti Iiriksen jäläkihin ja Asserin työn laatu seleviää Ellillekki.

Nyt se on pois, mikä pahensi!

Mulla oli heti aamusta se hammaslääkäriaika. Täytyy myöntää, jotta vähä pelijätti, kuinka kipiää tuloo.

Turhaa taas pelekäsin. Oli taitava nuori nainen hammaslääkärinä. Puurutti niin hyvin, jottei tuntunu mitää. Itte asias se hammas oli jo valamihiksi melekeen irti. Tulehrus oli sitä työntäny ylähä.

Päivällä, ku puurutus loppuu, niin sen verran jomotti, jotta otin yhyren Buranan enkä oo ainakaa toistaaseksi muuta särkylääkettä tarvinnu. Menin särkylääkkehen otettuani hetkeksi (= 1½ tunniksi) maata (= nukkumahan) eikä herätes enää ollu jomotusta. Poskiki on jo melekeen palautunu normaalimittoohinsa.

Haastetta on tuonu syöminen, ku ei oo saanu tietystikkää pureskella eikä ruoka oo saanu olla kuumaa. No, päivällä tein munakokkelia ja annoon sen jähtyä. Äsköön tein kaurapuurua. Sitä oli jo hankalampi syörä, ku kaurankryynit meinas aiva väkisinki seikkaalla tuonne hampahankolohon.

Onneksi sattuu tämä etäpäivä tälle päivää, niin on saanu rauhas hissuksensa vain oleella. Ja ku etätehtäväki on jo aijat sitte tehty ja palautettu, niin ei mun tarvinnu murehtia sitäkää.

Antti Hervonen – Pirjo Lääperi: Muisti pettää – jättäkö järki

Kirijan alakuosa oli aivojenhuollon opas ja erityyppisten demetiooren kuvausta. Mä jätin sen lukemata ja siirryyn suoraa jäläkimmääsehen osahan, johona oli dementikkojen omaasten kertomuksia.

Kirija on julukaastu 2001 ja tarinat pääosin 80-luvulta, vanhimmat tais olla jostaki 50-luvulta, joten kuvittelisin – ja toivoosin – jotta dementikkojen asiat on tänä päivänä paremmin. Tai no, mitenkä sen ny ottaa. Näis tarinoos moni hoiti omat vanhempansa loppuhun asti. Sellaasta maharollisuutta ei enää monella vanhuksella oo. 

Hammaslääkäri

Tänä aamuna sain vihiroon ja viimmeen varattua aijan hammaslääkärihin. Mutta vielä ei tapahtunu muuta ku torettihin tulehrus ja se, jottei hammasta voira pelastaa. Se on otettava pois. Eivät kuitenkaa halunnehet ottaa sitä heti, ku tulehruksen takia on verenmyrkytysvaara. Mulle kirijootettihin kahta eri antipioottia ja tujuja särkylääkkehiä. Perijantaiaamulla mätähammas saa lähtöpassit. Sen verran hioovat sitä, jottei se kolahra enää yhtehen ylähampahien kans, koska se aiheutti melekoosta sätimistä pääs. Samalla pyysin hiomahan yhyren ruman pykälän kulumahampahasta, ku se oli oikiastansa se syy, minkä takia täs joku viikko sitte tilasin aijan tarkastuksehen, mutta jouruun jonokirijalle eikä oo mitää tietua, koska se tarkastuskutsu tuloo.

Naama on vielä paisuksis, pää on kipiä ja jonku verran tykyttää ikenes, ku sitä hammasta ja ientaskuja rassaaltihin. Mutta eikähän se tästä.

Tosin mä rupian kohta olemahan melekoosen hampahitoon muori. Tuolta puolelta on jouruttu vetämähän jo kolome ylähammasta aikaasemmin pois ja nyt lähtöö alahammaski. Hammaslääkäri pelijätteli, jotta vastaava ylähammas on seuraavana lähtövuoros, ku siltä katuaa vastapari, niin se alakaa vähitellen laskeentua alemmaksi niin jotta johonaki vaihees seki jourutahan vetämähän pois. Mutta sitä mä suren sitte, ku on sen aika. 

Töis oli ihan mukavan vilikas päivä ja etenki iltapäivällä tykkäsin, ku sain kasata mainosmateriaalia. Toinen harijoottelija oli tänään viimmeesen päivän töis.

Mahtava särky ja pullea poski

Oon ollu niin rutuunen viikonlopusta asti, jotten oo jaksanu tännekkää kirijootella.

Mulla on yks poskihammas aristanu jo jonki aikaa ja mä sitä ihimettelin ja kysyyn isännältäki, jotta purenko mä yöllä hampahia yhtehen, mutta ei se osannu sanua. No, lauantaina sitä alakoo porottamahan (= särkemään) niin, jotta mä jouruun turvautumahan särkylääkkeehin. Ajattelin niitten voimmalla mennä maanantaiaamuhun, jotta voisin sitte soittaa hammashoitolahan.

Sunnuntain vastaanen yö oli aiva kauhia eikä särkylääkkehet tuntunu auttavan ku pariksi tunniksi kerrallansa. Ku olin koko päivän sinnitelly, mä lopuuksi päätin soittaa päivystävälle hammaslääkärille. Ne kuvas sen hampahan ja totes, jotta kysees on aikaasemmin juurihoirettu hammas, jonka juures on tulehrus. Oli kaks vaihtoehtua: joko ne vetää sen heti pois tai sitte mä meen omalle hammaslääkärille, joka aloottaa siihen uuren juurihoiron. Ohojeeksi antoovat ottaa sekä nelisatasta Puranaa että krammaasta Panaroolia. 

Koska mulla on tuolla puolella jo muutenki vajausta hampahista, niin päätin, jotta yritetähän pelastaa se vielä, jos se suinki on maharollista. Mutta sepäs ei ookkaa ollenkaa niin yksinkertaasta.

Soitin eileen kaffettauolla hammashoitolahan ja sieltä sanottihin, jotta sen päivän särkypäivystysaijat on jo menny ja käskivät soittaa tänään uurestansa. Ensimmäänen tavallinen hammaslääkäriaika olis ollu tarijolla 19.6. Niin kauaa en meinaa orottaa.

Tänään ku soitin heti aamusta, niin mulle sanottihin, jotta klo 13 olis kaharellekki lääkärille aika. Mutta emmä taaskaa pääsny, ku mulla alakoo se tutkinnon arvioonti justihin siihen aikahan. Pahin porotes on ny ohi, mutta tulehrus tai mätä – mitä sielä ny onkaa – taitaa levitä, ku poski on paisuksis ja koko naama aiva toispuolohoonen. Välillä vihilaasoo korvahan ja leukahan asti. Ja sähköiskuja sateloo, jos yrittää purra jotaki ja hampahat kolahtaa vahingos yhtehen. Pitääs syörä/juora ny vain nestemäistä ravintua. Jos huomenna taas yrittääs soitella…

Mutta joo – siitä arvioontikeskustelusta: siinä ei ollu mitää jännitettävää. Mä esittelin tekemäni PowerPoint-esityksen yrityksestä ja kerroon meirän kehittämistyöstä asiakastyytyvääsyyren lisäämiseksi ja joka on otettu jo käyttöhönki. Muuten se oli lähinnä jutustelua asiasta ja etenki asian vierestä.

Opettaja vain totes, jotta oon teheny aiva liika kovan työn sen näyttösuunnitelman kans. Hän oli sairaslomalla silloon, ku hänen sijaasensa veti meille sen ohojeestuksen. Tämä kyseenen sijaanen on kuulemma työskennelly enemmän perustutkintolaasten kans ja sielä teherähän tarkempi ja yksityyskohtaasempi suunnitelma ja sen mukaasesti hän tietenki meitä opasti. Ammattitutkintolaaselle olis kuulemma piisannu vähempiki.

Ittearvioki mulla oli peräti 3-sivuunen ja seki oli kuulemma aiva turha. Sitä ei ammattitutkintolaasilta vaarita…

Jälleen kerran pitää toreta, jotta taas oon siis ottanu ihan turhia paiseeta (kirijaamellisesti), mutta kun en oo tienny. Joka tapaukses kuulemma kattoovat yhyres ohojaajan kans sen hyväksytysti suoritetuksi ja se on ny sitte tutkintotoimikunnan käsis, saanko mä toristuksen vai en.

Koululta saarahan silloon 13.6. sellaanen toristus, millä pystytähän työkkärihin näyttämähän, jotta opinnot on suoritettu. Jotenki olin kuvitellu, jotta mulla olis ollu tuon arvioontikeskustelun jäläkihin riemukkahampi tai helepottunehempi olo. Nyt mä kuitenki oon vissihin sen verran särkylääkkehien vaikutuksen alaanen, jottei tunnu oikeen miltää. Totesin vain, jotta emmä usko, ennen ku saan sen tutkintotoristuksen kourahani. Seki voi venähtää. Tutkintotoimikunnan seuraava kokous on 14.6. ja paperit pitää olla sielä kahta viikkua aikaasemmin. Opettaja epääli, jotta hän ei kerkiä (= ehdi) saara niitä siihen kokouksehen. Eli voi siis mennä sinne syksyhyn joka tapaukses.

Kuulin opettajalta, jotta yks kurssikaveri on eileen ehtoolla saanu vauvan, mutta opettaja ei muistanu, kummanko. Arveli, jotta flikka tai poika sieltä on tullu. 🙂

Kotia tulles mua orotti työttömyyskassan kirijet, mihinä torettihin, jotta ansiopäivärahat on ny kaikki käytetty ja jatkos pitää sitte anella rahaa Kelalta. Mä skannasin sen kirijeen työkkärihin ja kysyyn, jotta piisaako (= riittääkö) se niille, vai tahtooko ne mun käyvän sitä oikeen näyttämäs. 

Eve Hietamies: Puolinainen

Tääpäs ei ollukkaa sellaanen hauska ja humoristinen kirija, ku mitä aikaasemat lukemani Hietamiehet.

Tää oli lapsettomuuren tuskaa aluusta loppuhun. Melekeen hulluutehen asti.

Ilona ja Iivari on alle nelikymppinen pariskunta, joka toivoo lasta.

Ilona tuloo kyllä raskahaksi, mutta jostaki syystä kaikki raskauret päättyy keskenmenohon kuurennen viikon tienoolla. 

 

Siinä se

Eipä täs ihimeempiä.

Maanantaina totesin, jotta oomma isännän kans käyttäny samaa sukunimiä viimmeeset 35 vuotta.

Tiistai oli kuntoolupäivä töis: kannoon selekä märkänä, jalaat ja käret väsyksis yläkerran varastosta kesäkamaa myymälähän.

Tänään poika täyttää 27 vuotta.

Ja mä pistin viimmeesen päivärahahakemuksen työttömyyskassalle. Siitä tuli vähä surullinen mieli. Siinä se ny oli. Yhyren jakson loppu.

Nyt mun pitää saara kassalta lausunto, jotta heiltä maksu loppuu ja siirtyy Kelalle. Sitte sen paperin kans pitää mennä työkkärihin, jotta ne voi antaa lausunnon Kelalle, jotta mulle saa maksaa päivärahaa ja mieluusti vielä koulun loppumisehen asti sitä yhyreksän euron kulukorvausta.

Parin viikon päästä sais laittaa ensimmääsen hakemuksen matkahan ja sitte ristiä käret kyynärpäitä myöte, jottei päätökses mensi kovin kauaa.

Tokihan mä tiesin, jottei uuren työn saaminen tällä ikää tuu olemahan heleppua, mutta kyllä mä sen verran suuria kuvittelin ittestäni, jotta mä olsin eres jotaki työtä saanu tähän mennes. Mä ku olin omasta mielestäni niin hyvä työntekijä, jotta kyllä ny joku työnantaja sen hoksaas…

Nyt mä oon alakanu epäälemähän niitä saamiani kehuja. Tai ennemminki sitä, jotta onko siinä käyny niin ku kaikkien vastoonkäymistenki kans: mä suurentelen niitä ja luulen sen takia olevani parempi ku oonkaa.

On mulla kumminki täs yks valonpilikahrus näköpiiris: vajaan viikon päästä mä toivon, jotta mulla on eres jonkimmoinen aavistus siitä, tuunko mä saamahan toristuksen vai en.

Sitä ennen mä tietysti stressaan sitä, kun mun arvioontiihin ei oo vielä tähän mennes kirijootettu riviäkää ja kehityskeskusteluki on käymätä. Mutta ihimeekseni en stressaa niin palijo ku voisin. Uskon, jotta ne teköö ne arvioonnit viimmeestään sitte tiistaiaamuna ennen sitä arvioontia. Nyt niillä on perijantaina sen toisen harijoottelijan arvioontipalaveri, jottei oo ny voinu olettaakkaa, jotta ne mun omahan kerkiääs vielä keskittyä. Ja ku niitä oikeetaki töitä pitääs välillä teherä. Liisa mulle sanooki, jotta nämä kaks tutkintoa on työllistävimmät tähän asti. 

 

Ihanaa, ku muksut muistaa

Naapuri antoo jo perijantaina perinteesen äitienpäivälahajansa: levitti lietettä tuohon tien toiselle puolen. Joka kevät se ottaa yhtä lailla hengen kii, ennen ku siihen taas tottuu tai haju haihtuu.

Mutta postis oli tullu flikan ittetekemä kaunis, kolomiulotteenen äitienpäiväkortti.

Eileen käytihin velijen kans hautuumaalla viemäs orvokit hauroolle. Isäntä lähti joukkohon tarkastamahan, onko äiteensä hautakivi pysyny suoras. Oli kuulemma.

Ehtoopäivällä velii ja isäntä päätti, jotta yhteesomistukses ollu jyrsijä pistetähän myintihin. Mä laitoon sen Torihin ja melekeen saman tien tuli jo ensimmäänen kysely. Oli kumminki niin kaukaa, jottei olsi pääsny hakemahan ja kyseli, jotta lähetämmäkö sen ja mitä maksaa kulijetuksinensa. Huonoosta kokemuksista viisastunehina ei luvattu myirä sitä ku sellaaselle, joka tuloo sen kotua hakemahan ja maksaa käteesellä.

Tänä aamuna menin varovaasesti nuuhkimahan pihalle, josko pyykit vois vierä sinne kuivamahan. Ei voinu.

Mutta mua ilahrutti taas suuresti paluumuuttajat: käki kukkuu johonaki kauempana ja pihalla lenteli kaks haarapääskyystä.

Aamupäivällä isännälle soitti joku jyrsijän ostaja. Oli sanonu, jotta saa ottaa pois myinnistä, hän tuloo hakemahan sen tänään tai huomenna. Mutta jälleen huonoosta kokemuksista viisastunehina päätettihin pitää ilimootus niin kauan näkyvillä, ku kones on omalla markilla. Yllättäen tämä ostaja oliki tosisnansa ja soitti pian uurestansa, jotta hän tuloo 40 minuutin päästä.

Mä hoksasin eileen, jotta mun pitää teherä nyt se yritysesittely valamihiksi, jotta mä kerkiän sen esitellä ohojaajalle ennen arvioontia. Sillä on nimittään ens viikolla kaikenmoista menoa ja sovittuja tapaamisia niin, jottei oo palijo aikaa esitellä sitä. Eihän se pitkä juttu oo, mutta siksi aikaa pitääs saara se pirättämähän tietokonehen äärehen. 😀 Sain sen valamihiksi (mä oon aloottanu sitä jo aikaasemmin). Sen jäläkihin tein vielä liikematkustuksen etätehtävän ja laitoon sen saman tien arviootavaksi. Siinä ne sitte oliki – koulutehtävät. Paitti jotta työsoppimisen päiväkirijaa pitää vielä kirijootella kahareksana päivänä ja sitte arvioontikeskustelus esitellä tuo yritys myöski opettajalle.

Iltapäivällä poika soitti äitienpäiväonnittelut. Puhuttihin tunnin verran. En muista, oonko koskaa puhunu sen kans nuon kauaa! Tenttasin siinä sitte sitä yrittäjyysasiaaki. Sanoo, jotta työnantaja on hienosti huomioonu asian ja he saavat laskuttaa sen eläkemaksun verran enämmän. Maksusta tuloo kuulemma lasku kuukausittaan. Ja senki se tiesi, jotta se on vähennyskelepoonen kulu. Mä yritin muistuttaa, jotta pitää sitte muistaa pitää kans tosittehet talles ja järijestykses. Erelleenki on kuulemma kysymykses ns. kevytyrittäjyys eikä täysyrittäjyys eli ei tartte perustaa firmaa tämän takia, niin ku mä olin murehtinu. Sitä se ei kyllä tienny, jotta mistä se eläkevakuutusyhtiö tietää veloottaa, ku maksu on määrätty prosentti nettotulosta. Oletti, jotta tieto menöö laskutusosuuskunnalta. Se pitää vielä selevittää.

Hetken päästä soitti flikka ja mä puhuun senki kans tunnin verran. Oulus satoo kuulemma lunta. Kyllä on niin ihanaa, ku muksut muistaa!

Vaikka oikiasti en eres orottanu, ku en itte pirä koko äitienpäivää niin erikoosena juttuna. Minen oo ollu mikää unelmaäitee. Oon teheny palijo virheetä, ollu liika lepsu ja epäjohoronmukaanen, välillä liika väsyny ja kyllästyny olemahan aina se, joka jaksaa. Mutta ei niillä raukoolla oo ollu vaihtoehtoa. Tällääsehen äiteehin niiren on ollu tyytyminen.

Kaikkista pahimmalta tuntuu, jotta flikka on pienen ikänsä käsittäny väärin, kun mä oon sanonu, jottemmä oo mitenkää erityysen lapsirakas. Se on luullu, jotta ne on ei-toivottuja lapsia.

Oikiasti mä oon tarkoottanu sitä, jottemmä oo ollenkaa sellaanen ku muut meirän sisarukset, jokka osaa olla luontevasti ihan vierahienki muksujen kans. Multa sellaanen taito puuttuu kokonansa. Mä en hullaannu vauvan tuoksusta, en tunne tarvetta kurkistella lastenvaunuuhin enkä oo käret pitkällä pyytämäs muksuja sylihin. Mä oon suhtautunu niihin sillä ajatuksella, jotta muksun eheroolla mennähän. Sylihin saa tulla ja kyllä mä yritän jotaki aina toimitellakki, mutta se ei tuu multa ihan luonnostansa. Ylipäätänsä mä en koe osaavani olla ihimisten kans enkä pirä ittiäni millää lailla sosiaalisesti lahajakkahana.

Mutta kyllä omat muksut on ollu torella toivottuja ja haluttuja. Ei mulla niitten kans oo ollu mitää vaikeuksia höpöttää ja touhuta. Omat muksut on tietysti ne mailman rakkahimmat. Kaks on kuitenki ollu mun hermojärijestelmälle maksimimäärä.

Mä en oo torellakaa ymmärtäny, kuinka ne on mun lauseheni käsittäny. Tää asia selevis vasta joulun aikoohin, ku flikka otti sen puheeksi. Minkähänmoiset traumat mä oon sille aiheuttanu? Se on nimittään ihan kouluaijoosta asti ilimoottanu, jotta hän ei sitte piittaa mukuloosta eikä hän tuu niitä koskaa itte hankkimahan. Vieläki – 30-vuotiahana – se on samaa mieltä. Eikä mua harmita yhtää.

Ei mulla oo mitää hinkua mummaksi saati ruveta lastenhoitajaksi. (Mikä tietysti tällä välimatkalla olis hankalaaki.) Mutta tämän myöntäminen on monen – varsinki jo mummaksi tullehen mielestä – suurin piirteen pahinta, mitä voi sanua. Ne yrittää vakuutella, jotta kyllä sä muutat sitte mieles, ku niitä lapsenlapsia alakaa tulla. Voi olla, mutta ei mulla oo mitää kiirusta sitä päästä toristamahankaa.