Sataa ku saavista kaataen

Nimittään paskaa niskahan. Tällä kertaa osuu pahiten poikahan. Sehän on teheny töitä työosuuskunnan kautta ja mä silloon huoppasin sitä, jotta kuinka siinä vielä käyrähän. No eihän siinä hyvin käyny.

Se (ja kaikki muukki työosuuskuntien jäsenet) on saanu viimme maanantaina tällääsen tieroottehen (huom! viikkua ennen ku tuloo voimahan):

Eläketurvakeskuksen päätöksen perusteella laskutuspalveluiden käyttäjät luokitellaan eläkevakuuttamisen kannalta yrittäjiksi 1.5.2017 lähtien, jolloin käyttäjät siirtyvät yrittäjän eläkelain (YEL) piiriin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että 1.5.2017 alkaen emme pidätä maksamistamme palkoista lainkaan eläkevakuutusmaksuja.

Muutoksella ei ole takautuvia vaikutuksia, ja 30.4.2017 asti maksetut TyEL-maksut ovat kerryttäneet ja kerryttävät työeläkettäsi normaalisti.

YEL-vakuutus on pakollinen, kun eläkelain piiriin kuulumisen edellytykset täyttyvät:

  • työskentelysi ei tapahdu eläkevakuuttamisen kannalta työ- tai virkasuhteessa, toisin sanoen työskentelet esimerkiksi laskutuspalvelun kautta
  • olet 18-67-vuotias,
  • yrittäjämäinen toimintasi on kestänyt neljä kuukautta ja
  • arvioitu työtulosi on vähintään 7 645,25 euroa vuodessa.

On se hyvä, jotta tuli eileen naurettua niin palijo, ku tänään ei naurata enää yhtää.

Mainokset

Joitaki ajatuksia

Viimmeesen kuukauren aikana on tullu muutama sellaanen ajatus, joka olis tahtonu ruveta runoksi, mutta en vain saanu niitä asettumahan nätisti. Nyt en enää jaksa hinkata niitä.

Täs ne on sellaasina kun ne tänä päivänä sattuu olemahan:

TALVIHORROS

Taivas valaa
harmaata sadetta
kuin sulaa tinaa.

Maa on talven kosketuksesta
yhä kohmeessa.
Vesi kiertyy lammikoiksi
sen jäisille pinnoille.

Sama harmaus 
leviää mieleeni,
jähmettyy kuoreksi
ajatusteni rosoisille pinnoille
eikä niillä ole enää
tilaa liikkua
eikä versoa uutta.

Aurinko,
me kaipaamme Sinua,
tämä hyhmäinen maa
ja minä.

Tule sulattamaan pois
talven horros.

*** 

MUSTARASTAS

Taivas oli ripustanut
harmaat pisaraverhonsa
maiseman ylle.

Niiden lomitse
kuulin laulusi.

Katseeni tavoitti
tutun hahmosi
lehdettömän pihlajan oksalta.

Sinä laulat
minut kevääseen.

***

AAMUHETKI

Minun aamuhetkeni.

Lintujen kirkasääninen kuoro
pihapuissa.

~ Anne Saari ~

Luminen vappu

Näin vielä perijantain vastaasenaki yönä painajaasia, mutta olin jo muuten vähä rauhoottunu tuosta torstain tunnekuohusta.

Tein töis sen, mitä mun oletettihin tekevän ja omasta mielestäni vähä yliki. Ja käskemätä, ku nyt on jo sellaasia töitä, joihinka osaan tarttua iliman, jotta tarttoo komentaa. Niin, ja sain mä ehtoopäivällä yhyren tosi hauskan ja mielenkiintoosen tehtävän: piti laittaa sähkösuojamaalin esittelytelines lyöntihin. Miehet toi telinehen paikoollensa, mutta mä lastasin siihen maalit ja laitoon esittelyvireon toimimahan. Tunsin olevani kovinki kätevä, ku onnistuun siinä. 😀

Ruokatauolla soitin Elinalle tilatakseni hiusten färijäyksen ja siistimisen. Elina vastas, mutta sanoo olevansa justihin autos, eikä pysty kattomahan varauskirijaa, mutta muisti ulukua, jotta lauantaiaamulla olis vapaata, jos haluan tulla silloon. No sehän passas mulle paremmin ku hyvin, ku oltihin Raijan kans sovittu, jotta vietämmä lauantaina yhtöhöösiä 110-vuotisjuhulia hyvän ruaan ja teatterin merkiis.

Parturista tultua haukkasin jotaki hiukopalaa, ku en halunnu pilata hyvää ruokahalua syöpööttelyreissua ajatellen. Sen jäläkihin käytihin kaupas.

Ei tarvinnu keittääkkää, ku isäntäki lupas mennä ”ulos” syömähän. Tuo ulos on sen takia lainausmerkiis, ku isännän ulukona syöminen on huoltsikkaruokaa tai jotaki muuta pikaruokaa. Me Raijan kans meemmä aina kunnon ravintolahan ja nautimma siitä, jotta se ruoka tuorahan meille friisti noukan alle ja meirän ei tartte muuta ku syörä.

Ja siitä puheenollen – Raija tuli hakemahan mua ehtoopäivällä. Menimmä Fransmannihin syömähän. Olihan hyvät sapuskat! Ja tosi täysinäänen olo. Melekeen piti vyöryä siitä teatterille.

Käytihin kattomas Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa. Voi jessus, ku sai nauraa! Se tuli niin tarpeehin justihin ny, ku näytti niin synkältä. Kiitos, Raija!

Tänä aamuna oli oikeen vappuunen sää: maa oli ihan valakoosna. Lunta oli satanu yön aikana varmahan viitisen senttiä ja saretta on piisannu koko päivän. Vasta ehtoolla kuuren mais loppuu. Ja vaikka lämpötila on ollu plussan puolella, sitä on satanu sen verran reippahasti, jotta kesti kauan ennen ku alakoo paikka paikoon maa näkyä lumen alta.

Mä en sitä surru, mutta surin sitä, jottei mulla ollu vierä linnuulle enää mitää syötävää. Sieltä ne raukat yritti hangen alta kaivaa maahan puronnehia auringonkukan siemeniä. Lintuja oli niin palijo, jotta tappeluultakaa ei vältytty. Varsinki järripeipot näytti olevan aika äkääsiä (= kiukkuisia).

Mä pistin ensiksi hantuukit pyykkikoneehin ja rupesin sitte vääntämähän sitä tutkintosuunnitelmaa. Kuus tuntia mä sitä tein. Nyt se saa mun puolestani olla tuos mallis tiistaihin asti. Kattotahan sitte, mitä opettajalla on siitä sanottavaa. Emmä silti siitä oikeen oo irti pääsny, kyllä se naputtaa takaraivos kaiken aikaa.

Laskin, jotta mulla on vielä 24 työpäivää, mutta montako päivää siitä haukkaa tuon suunnitelman hyväksyttäminen, niin se onki sitte eri asia. Ja koska tutkintotoimikunnalla on kokous, johonka tutkintopaperit vois toimittaa niin, jotta kerkiääsin vielä saara toristuksen ennen kesäkuun loppua. Se on takaraja, ku siihen mennes mun pitääs käyrä näyttämäs se toristus työkkäris.

Eikä! Nyt mä en suostu tätä huoppaamahan enää yhtää enämpää – ainakaa äänehen.

Hauskaa vappua kaikille – säästä huolimata!

Vuorikiipeelyä

Tää viikko on kokonansa työharijoottelua. Paitti jotta maanantaina ja tiistaina tein piremmän päivän, jotta pääsin eileen ehtoopäivällä lähtemähän kouluhun. Meillä oli ryhymäohojausta tutkintosuunnitelman tekemisestä.

Tiistaina meillä kävi työmaalla toisen työsoppijan opettajat tekemäs näyttösuunnitelman. Molemmat opettajat on mulle jo ennestänsä tuttuja ja toisen kans jäin jutustelemahan omastaki suunnitelmastani – tai sen puuttumisesta. Kerroon, kuinka se on jo toista kuukautta myöhäs aikataulusta opettajan sairasloman takia. Se antoo mulle hyvän vinkin/kauhuskenaarion: neuvoo, jottei mihinää tapaukses kannata jättää näyttöä toukokuun loppuhun tai toristuksen saaminen voi venyä syksyhyn.

Siitä ajattelin tuola ryhymäohojaukses mainita ja valitettavasti seki opettaja vahavisti, jotta peleko ei oo aiheetoon. Meillä piti olla kolomen tunnin kokoontuminen, mutta meni melekeen nelijä tuntia enkä sinä aikana saanu vielä eres pakollisen osion suunnitelmaa valamihiksi. Sen lisäksi pitääs teherä valinnaasen osan suunnitelma.

Sen jäläkihin se lähtöö hyväksyttäväksi. Opettaja ei vain osannu sanua, jotta kellekkä, ku ei tierä, jatkuuko sen meirän vastuuopettajan sairasloma vielä vapun jäläkihin…

Ja VASTA SITTE, KU SE ON HYVÄKSYTTY, saa alaata teköhön näyttöjä. Eli siis mitää, mitä mä oon tähän mennes teheny, ei pysty hyöryntämähän. Eikä niitä kaikkia saa enää tehtyä tänä loppuaikana. Esim. tuo viimme perijantain kevätmarkkinajuttu olis ollu mitä mainioon näyttö asiakaspalavelutilaasuuren järijestelyyhin osallistumisesta. Mutta ei – sitä ei saa käyttää.

Ja sitte, jos ne näytöt saa jotenki haalittua kasahan, niin ne arvioorahan ja arvioonti lähtöö tutkintotoimikunnalle, joka kokoontuu vain kerran kuukaures ja kokouksehen menevät arvioonnit pitää olla niillä kaks viikkua ennen kokousta. Ja jos ne on sitä mieltä, jotta jokin osio ei riitä näyttöhön, niin uusiks meni…

Kaiken lisäksi arviooja ei saisi olla sama ku ohojaaja. Tuola on nelijä vakinaasta työntekijää, joista yks on mun ohojaaja ja toinen on mun arvioojani työntekijöötten erustajana. Kumpi niistä kaharesta jälijellä olevasta tulis sitte siihen arvioontitilaasuutehen? Sitä paitti arvioojat kuulemma pitää neki kouluuttaa ennen ku ne kelepuutetahan arvioojiksi. Ei hyvää päivää!

Mä kehittelin jo mielesnäni sitäki kauhukuvaa, jotta mitäs työkkäris sanotahan, jos mä ilimootan, jotta koulu on loppu, mutta toristusta mulla ei oo ennen ku syksyllä. Pistääkö ne mun päivärahan katkolle?

Mä nukuun viimme yön tosi huonosti ja aina ku heräsin, oli ensimmääsenä mieles näyttösuunnitelman teko. Mä yritän puristaa sen ny vaikka väkisin kasahan vapun aikana, koska opettaja tuloo tiistaina vapun jäläkihin työmaalle ja silloon olis tarkootus teherä se valamihiksi. Ei tuu olemahan ainakaa musta sitte kiinni, jottei sitä toristusta aijallansa tuu.

Mun mielestä tämä on ny koulun puolelta hoirettu torella, torella huonosti. Vasta sitte herätähän järijestämähän sijaasia, ku opettaja on ollu saikulla melekeen kolome kuukautta ja meirän valamistumisehen on aikaa vajaat kaks kuukautta.

Kyllä on ollu aharistava ja masentunu olo tänään eikä työmotivaatiosta oo ollu vähääsintäkää havaantua. Senkää takia, jotta sen mun ohojaajaniki sairasloma jatkuu aina vain. Täs mun palapelis ei oo ny ykskää pala löytäny oikialle kohorallensa.

Mä kuvaalin olotilaani kaharella lailla:

1. Mä kärsin korkianpaikankammosta ja oon uimatairotoon. Silti mä huomaan olevani hyppytornis viiren metrin korkeurella kunnes joku tönääsöö mun sieltä alaha altahan syvähän päähän. Ja ku sieltä holtittomasti pää erellä putuan kohti vettä, niin havaatten, jotta mulle on laitettu jalakahan vielä isoo kivi painoksi.

2. Mä kiipiän vuorenrinnettä ja mitä lähemmäksi mä pääsen huippua, sitä jyrkemmäksi seinä muuttuu eikä näjy enää mitää, mistä ottaa tukia.

Mukava viikonloppu!

Nuoret tuosta jokunen tunti sitte lähti ensi kaverin työnä käymäs ja sieltä sitte kohti kotuansa.

Eileesen päivän ne oli omilla teillänsä, niin jottei palijo nähty. Lupasivat käyrä syömäs Piikis. Siitähän isäntä sai ajatuksen, jotta käyrähän meki, niin ei tartte keittää. En pistäny hanttihin, vaikka aluuksi ajattelin, jotta en millää jaksa, ku olin aamulla ku mäntätty (= hakattu). Joka paikasta kipiä sen perijantaisen juoksemisen jäliiltä.

Ensi käytihin kumminki Hong Kongista hakemas uus krilli, ku vanha ei kuulemma lämpiä ku vähä toiselta reunaa. Isäntä on jo jonku aikaa puhunu, jotta seuraavaksi hän ostaa hiilikrillin ja sellaasen kans me sieltä lähärimmä.

Ihan sitte vain nuon niinku tieroksi, jotta mä pysyyn salaattilinijalla Piikis. Mä totesin, jottei kannata maksaa täyrestä lounahasta, jos mä sillä rahalla sitte otan yhyren siivun pitsaa. Sitä paitti sielä on kaupungin paras salaattipöytä. Ei varmahan jää näläkä, ku sieltä kasaa lautasensa täytehen. Eikä tuu ähky niinku rasvaasella pitsalla.

Kotomatkalla poikettihin vielä Tokmannilta hakemas hiiliä ku ei Honkkarista muistettu.

Ehtoolla perinteesesti saunoottihin ja nuorekki kävääsi sitte ku niitten kävääsemäs ollu kaveri lähti.

Tänään oli uuren krillin tulikoe. Hyvää sillä tuli.

Jäläkiruaaksi tein mokkoosia. Ajattelin, jotta mitähän miniänalaku niistä tykkää, mutta se ihastuu niihin niin, jotta veivät isoon rasiallisen joukosnansa. 😀

Kyllä jäi niin hyvä mieli tästä viikonlopusta, jotta oikeen täs tuntoo ittekki piristynehensä.

Ja jos joku ihimettelöö, mitä ne mokkooset on, niin täs on äiteeltä muistihin kirijootettu ohojet (tosin äiteehän tietysti teki ne näppituntumalla ja vuosikymmenten kokemuksella):

MOKKOOSET

3 kananmunaa
2 kkp piimää
1 tl soodaa
jauhoja niin paljon, että saadaan pehmeä taikina
suojaa ja sokeria maun mukaan
paistamiseen ruokarasvaa

Anna taikinan turvota hetken aikaa ennen paistamista.

Mokkooset on siis pannukakun tyyppisiä paksuja plättyjä.

Jokku käyttää paistamisehen voita, mutta mun mielestäni niistä tuloo silloon liika suolaasia ja meillä nää on sellaanen makia herkku. Äitee pruukas (= tapasi) laittaa lämpöösten mokkoosten päälle hienuasokuria, mutta tänään meillä oli tarijolla toinenki lisukevaihtoehto: mansikkahillua ja vanilijavaahtua. Passas hyvin neki.

Puhki, poikki ja rättiväsyny

Meillä oli tänään työmaalla – tai oikiastansa koko alueen yrityksis – markkinameininki. Sitä varte on juostu kaikki kolome tämän viikon työharijoottelupäivää niin, jotta nyt tuntuu jalaat olevan aiva lopus, koko akka aiva puhki, poikki ja rättiväsyny.

Ohojaaja oli kipiänä, niin jotta meirän piti keskenämmä päättää, mitä teherähän.

Keskiviikkona mulla oli ohojelmas siivousta, tarijoushintalappujen ja arvontalipukkehien tekoa ja tulostusta, tarijoustuotteetten esillelaittua ja yleestä myymälän järijestämistä ja siistimistä.

Eileen erikoosin työ oli laittaa 17 litraa kotikalijaa tuleelle. Sitte siivousta, ikkunanpesua, hinnoottelua, tarijoustuottehien esillelaittua, hyllytystä ja tarijoolupöytien valamistelua.

Viimme yönä mä ilimiselevästi stressasin, ku näin koko yön painajaasta, jotta asiakkahia oli jo myymäläs eikä mun kaffeenkeitto onnistunu millää… Kuulin päivällä, jotta oli ne muukki ilimeesesti hermoollu. Yks oli heränny nelijältä, toinen nukkunu vain pari tuntia ja kolomaski oli nähäny jotaki painajaasia.

Aamulla mä kumminki alootin siitä kaffeenkeitosta. Toki se mun uneni sillä lailla toteutuu, jotta toinen työharijoottelija halus ensi keittää henkilökunnalle kaffeet ennen ku pääsin asiakkahien kaffeenkeittohon.

Mä laittelin sillä välin pullat ja piparit valamihiksi, laitoon kalijaa, mehua ja vettä jääkaappihin jähtymähän.

Sielä oli tosi monipuoliset tarijoolut: omistajaparin tytär tuli maistattamahan 14 tuntia savustimes kypsytettyä pulled porkia. Mun päivästä meni isoo osa hänen avustamises, vaikka mä oon oikiasti kaikkien keittiöötten kauhu. Pulled porkin lisäksi hän oli varannu 14 riviä ribsejä ja mun piti repiä niistä kalavot irti.

Sen jäläkihin huolehriin lähinnä siitä, jotta pöyris on tarijottavaa, tiskaalin ja siivoolin keittiötä.

Hetkeksi jouruun tuuraamahan sielä pulled pord -tiskilläki, ku savustusmestari kävi tekemäs lisää salaattia.

Piti mun käväästä välillä Tokmannillaki hakemas krillivartahia, ku niitä tarvittihin ribsien krillaukses.

Väkiä oli tosi hyvin koko päivän ja se oli mukavaa. Sain palautetta niin kaffeesta ku kalijastaki. Olivat kuulemma hyviä kumpaanenki. Eikä sitä kalijaa sinne enää kovin palijo jäänykkää ku lähärin töistä.

Tämän rykääsyn luulis myös riittävän näytön osaksi, ku sielä on vaatimuksena asiakastapahtuman järijestelyyhin osallistuminen. Oon ny kaikkeni antanu sen etehen. 😀

Mutta emmä pääsny huilaamahan vielä töiren jäläkihinkää. Piti käyrä kaupas ja teherä proileripiirakkaa, ku poika ja miniänalaku tulivat tänne viikonlopuksi. Poika oli vähä pettyny, ku ei ollukkaa pitsaa, mutta kehuuvat kyllä hyväksi tuon piirakanki:

BROILERIPIIRAKKA

Taikinan sulatus 1 tunti
Valmistelut 15 minuuttia
Kypsennys 30 minuuttia

1 pkt (400 g) piirakkataikinaa, pakaste

Täyte
500 g maustettuja broilerin fileesuikaleita
1 paprika

Munakerma
2½ dl kolmen juuston ruokakermaa
1 dl maitoa
3 munaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl suolaa

Pinnalle
2 dl juustoraastetta

Painele sulanut taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Ruskista broilerisuikaleet nopeasti. (Pilko palat pienemmiksi.)

Halkaise paprika ja poista siemenet. Pilko paloiksi ja kuullota öljyssä. Sekoita broilerin joukkoon. Levitä piirakkapohjalle, lisää munakerma ja pinnalle juustoraaste.

Paista 200 asteessa ensin uunin alatasolla 10 minuuttia, jotta pohja ehtii kypsyä. Nosta piirakka sen jälkeen keskitasolle ja jatka paistamista vielä noin 20 minuuttia. Jos käytät ruis-perunataikinaa, esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

En muista, mistä oon ohojeen kopsannu, mutta saa kuulemma teherä toistekki. 😀

Pirjo Tuominen: Alakuloinen romanssi

Ilkka ja Leila Jalamus ovat vähä päälle viiskymppinen pariskunta, joille apteekin pitäminen ja sen myyminen on tuonu sellaasen varallisuuren, jotta heillä on ollu maharollisuus jäärä jo eläkkehelle.

Heillä on kaks lasta, Ada ja Ari ja nelijä lastenlastaki jo. Adalla yks tyttö ja Arilla kaksoostytöt ja poika.

Mä inhosin Ilkkaa heti kirijan aluusta asti. Se vaikutti narsistiselta despootilta, joka piti ittiänsä varmahan Jumalasta seuraavana, jonsei peräti jumalana. Mielestänsä hän tiesi kaikki ja varsinki sen, mikä on hyväksi muille.

Hän ostaa Arille maatilan kysymättä poijan mielipirettä. Leilan maalausharrastus on aiva turhanpäiväästä töhertelyä ja kaiken lisäksi se vie liikaa Leilan aikaa.

Ilkan mielestä Leila ei osaa muutenkaa teherä mitää oikeen, vaikka hän ei eres vaari palijua. Vain sen, jotta vaimo olis passaamas ja huolehtimas hänen hyvinvoinnistansa ja siitä, jotta ruoka on aijallansa ja kunnollista. Mutta eihän Leila osaa eres sitä – Ilkan mielestä.

Leila on alistettu eikä hän uskalla nousta miestänsä vastahan.

Kunnes kerran hänen maalarimökillensä saapuu kuuluusa valokuvaaja Mikael, joka oli saanu vinkin Leilan maalauksista ja halus ostaa sellaasen ittellensä.

Siitä alakaa muutos Leilan elämäs. Ei se tapahru kovin heleposti, ei ittestänsä selevästi eikä kivuttomastikkaa, mutta joka tapaukses Leila alakaa ponnistella kohti omaa elämää, pois kultaasesta häkistä, joksika hän avioliittonsa kokee.