Eino Leino: Laulun lahja

Keskeneräästen runokirijojen loppuhunluku-urakka sen ku jatkuu. Tää kirija ei oo vielä eres vanha… oon saanu siskoolta ja sen mieheltä syntymäpäivälahajaksi 2002 ja nyt jo luin loppuhun…

Täs kokoelmas on tähän astisista ehkä eniten tuttuja runoja. Tai sellaasia, joista otettuja lainauksia useen näköö. Löytyy myös pari sellaasta, jokka – kiitos Vesa-Matti Loirin – on tullu lauluuna tutuuksi ja sen takia miellyttää. Niin ku esimerkiksi Elegia ja Lapin kesä. Jos en olsi kuullu laulettuna, en varmahan osaasi arvostaa runonakaa.

Eherotoon suosikkini on:

NOCTURNE

Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Mainokset

Eino Leino: Rakkauden lauluja

Tämäki on niitä kesken jäänehiä urakoota, jokka ny vasta sain loppuhun. Oon saanu tään Haku päällä -rakkausrunokilipaalun tekstiviestisarijan 2. sijan palakintona 2008.

Eino Leinoa mun ei tartte kellekkää esitellä. Mutta sen voin tunnustaa, jotta nää on niin kertakaikkisen vanhaa kieltä, jotta olokohon vaikka kuinka kansallisrunoolija, niin mun on vaikia saara näistä otetta. Mun mielestäni ne on useen synkkiä. Vaikken ittekkää oo mikää kovin valoosa, niin Leinon runot joskus melekeen aharistaa.

Lisäksi mulla on asennevamma, mitä tuloo loppusoinnullisihin runoohin. Joskus tuntuu, jotta soinnut on niin väkisin väännettyjä, jotten mä eres ymmärrä, mitä ne tarkoottaa.

SUN ÄÄNESI MILLOIN SE SÄTEILEE

Sun äänesi milloin se säteilee
kuin kirkkahan kiteen särmä
ja milloin se haavehin hälvenee
kuin nukkuvan nurmen härmä.

Sen sointua kuulin ma kummaksein
ja se syömeni pohjahan syöpyi,
se tuskalla täytti mun tuntehein
ja unteni vieraaks yöpyi.

Oi, itketä impi mun syöntäni ain
sinä tuskilla särmäisillä,
kun tuskani tummat sa verhoat vain
taas haaveilla härmäisillä!

Ja tää ei mun mielestäni oo niitä synkimpiä runoja ensinkää.

Tämän runon haluaisin kuulla 3 (Toim. Satu Koskimies ja Juha Virkkunen)

Projekti nimeltä ”kesken jäänehien runokirijojen luku loppuhun” jatkuu…

Tää on sellaanen yli kuussataasivuunen järkäles, johonka on kerätty Yleesrarion toiveruno-ohojelmas kuultuja runoja. Kirija on anopin peruja ja se on johonaki vaihees jääny mulla puolimoohin. 

Runoja on niin tuhotoon määrä, jotta eipä ny yhtäkkiä pysty sanomahan, olisko sielä joku aiva erityynen, mutta tää osuu ny silimihin:

SINISTÄ

Puut, rakastettuni,
puut lumessa nukkuvat viileää untaan,
nukkuvat metsässä, niityn reunassa,
puutarhan keskellä hämärässä
minun rakastettuni, puut.
Sinistä niitten uni on lunta vasten,
mustia puut ovat hämärän taustaa vasten,
tummuvat illan punaista valoa vasten,
laulavat kun tulee laulujen aika,
huokaavat unessaan rakastettuni, puut.

– Marja-Liisa Luoto: Valoa vasten, 1958 –

 

Tämän runon mä ymmärsin, vaikka siinä ehkä oli mun makuhun vähä liikaa toistoa. 

Jyrki Heikkinen: U pui uje mui

Nyt, ku ei kirijastohon erelleenkää pääse, oon lujeskellu näitä ”sitte joskus” -kirijoja.

Oon tämän kirijan saanu lahajaksi enkä löytäny siitä mitää kosketuspintaa omahan elämähäni. Lähtöö kiertohon.

Mulle runon pitää aueta heti tai sillä ei oo mitää merkitystä. Nää oli näitä jäläkimmääsiä… anteeksi ny vain runoolija Heikkinen.

KERIMÄEN KIRKONMÄELLÄ

Hyvät ja ihmeelliset olennot
emmekö ole juureskansaa mekin 
itkusilmiä
sulattomia parkajalkoja
kyyryjä hatutta päin
unohtavia anteeksiantavia
ja unien makeaa hikeä,
eikö meillekin maistu jumalanrieska
pääkammio höyryä
pelastuksen kuvia
ukkospetäjän ritinää
ja talasten helinää
eikö päivin pitkin vaiva ähinä
anturain pauke selän rutina
syksyn parkupiirakka vilu
ja talvisen kevään ulina
tähän asti
että nyt voi loilottaa
kahden kyynärän hiekalla
taivaan kohota
ja maan kaartua,
arvoisa kirkkovaltuusto
ja kirkkoväärti
sisaret ja veljet me olemme
asemissa jumalanpalveluksen loppuun
ja yli
näissä kymmenissä luvattomissa
potaattikuopissa
ja nyt saa tulla veisuu
ja sanan hurina
mäkeä alas
isän kädellä päätä pitkin
sillä hiekkarinteessä on
maakellarin kilisevä nauru
korkkien narina
ja ihmisten huokaus ja ilo
ja kova onni hihkua hetki
pysyä keskeltä kirkkaana
loistaa voisulana akanapuurossa,
siis antakaa
aamukellojen
soida

Vähä väsyksis

Tää viikko on tuntunu pitkältä ja raskahalta. On ollu niin monenmoista vääntyä ja takkua, jottei tosikaa.

Pyhänä isännän auto ei suostunu käynnistymähän ja se arveli, jotta sieltä on starttimoottori hajalla.

Maanantaina se vei mun kouluhun ja lähti kyselemähän starttimoottorin hintaa. Marmoritiskillä hinnaksi oli sanottu vähä vaille 600,- ja korijaamolla vähä vajaat 300,-. Se vei auton jo korijaamolle orottelemahan uutta osaa.

Mä opiskelin sen aikaa kirijanpitua ja tilinpäätöstä. Ku saatihin tehtävät tehtyä, päästihin vähä aikaasemmin. Se tarkootti sitä, jotta mun piti soittaa isäntä hakemahan ja orotella sitä, kun se lähti kotua asti tulemahan. En sitte palijo aikaasemmin ollu kotona.

Lenkillä kävääsin ja siinä se ehtoo melekeen meniki. 

Tiistaina mä kuskasin vuorostani isännän kuntosalille ennen kouluhun menua. Sen kuntosalipussi oli korijaamolla olevas autos, mutta se löysi jokku varakengät. Se tuli salilta kävellen kotia. Oli kuulemma ollu vähä ankia kotomatka, kun se oli unohtanu pipon ja hanskat kotia…

Mulla oli vuoros varastokirijanpito, asiakasrekisteri ja laskutus.

Lenkillä kävääsin taas koulun jäläkihin. 

Ehtoolla korijaamolta soitettihin isännälle, jottei sitä starttimoottoria saakkaa. Niimpä mä sitte kattelin sen ehtoon sitä netistä. Käytettynä löytyy Bulgariasta. Postikuluunensa 80,-. Mutta jottei mikää menisi putkehen, sen maksaminen epäonnistuu. Niimpä mä laitoon taas englanninkielistä sähköpostia sinne firmahan, jotta mitäs ny teherähän.

Keskiviikkona alakoo työharijoottelu. Suurin työ oli laskia uusille tuottehille myintihintoja. Se olis tapahtunu näppärästi muutamas minuutis Excelillä, mutta sen sijahan mä laskin niitä yli nelijä tuntia taskulaskimen kans…

Lisäksi tein myymäläs hommia: sesonkituottehia pois hyllystä ja uutta tavaraa tilalle.

Yhyren englanninkielisen sähköpostin lähetin. 

Ehtoolla omasta sähköpostista löytyy vastaus Bulgariasta. Olivat laittanehet linkin, minkä kautta sain osan maksettua.

Mä sain sen villatakin kasattua ja vasta siinä vaihees, ku olin jo päätelly ja huolitellu jo kaikki napinreijäkki, mä sovitin sitä ylleni. Ja saratin niin hartahasti, jottei tosikaa. Mä oon teheny siihen liika pitkät hiat! Minen käsitä, mikä häihäräppy mulle on tullu, ku oon teheny yhyren palamikkokuvion liikaa. Mä en oo vielä saanu soitettua Eilalle, jotta olis tälläänen ihan pieni kömmährys, joka vaatiis purkamahan puoli villatakkia… Seki rassaa, ku asia on hoitamata. Olis varmahan ollu selevempi ku olsin vain jo purkanu sen ja alaannu korijaamahan. Olis pian valamis, mutta mun pistää niin vihakseni, jotten oo saanu sitä vielä tehtyä. 

Eileen isäntä vei mun töihin kun se halus hakia ne kuntosalivermehet autostansa.

Mä opettelin viemähän uusia tuotteeta kassajärijestelmähän, tulostamahan niille hyllynreunahinnat ja sitte hyllyttämähän ne.

Sieltä hyllyttämästä mua hajettihin toimistolle, ku mun ”erityysosaamistani” kaivattihin niinki hankalas tehtäväs ku muistitikun aukaasemises konehelle. 😀

Mä vuorostani kävelin töistä kotia. 

Tänään isäntä vei mun taas töihin ja meni itte salille.

Mä oon koko päivän syöttäny uusia tuotteeta kassahan. Ja sen verran oon ny suorittanu asiakaspalavelua, jotta yks asiakas kysyy hiirenkilleröötä (= hiirenloukkuja). Kysyyn Seijalta ensi, mistä ne löytyy ja sitte opettelin kassan käyttämistä ja rahastin ne killeröt asiakkahalta.

Kävellen tulin taas kotia.

Kaks päivää oon ny ollu jaloollani ja se tuntuu kropas. On ollu niskasta kantapäähän asti koko kroppa jumis ja kipiä.

Isännälle oli jo tullu puhelimehen viesti, jotta DHL tuo osan maanantaina kotia asti.

 

Pertti Jarla: Fingerpori 2

Mullon ongelma: kaikki kirijaston kirijat on lujettu ja kirijasto on kiinni 6.2. saakka. Sielä teherähän jotaki tietokantojen yhyristämistä. Niimpä mun piti kattella eres jotaki lukemista kotua. Tää löytyy poijan kämpästä.

Jarlan ittetunto on ollu kohorillansa, ku tämän kirijan aluus on Olli Alhon arvostelu ensimmääsestä Fingerporista eikä se suinkaa oo ollu kovin mairitteleva. Alho on varmahan sittemmin saanu havaata, jotta tavallisen tyhymähän huumorintajuhun nämä kyllä osuu.

No, en mäkää ihan kaikesta tykkää, eikä kaikki jutut eres aukee mulle, mutta sanoolla leikittely on aina toiminu mun kohoralla.

Clare Boylan: The Stolen Child

Englannin opiskelu jatkuu tämän Boylanin pikkuruusen kolomen novellin kokoelman kans. Vaikeusastetta oli sen verran, jottei varsinaasesta lukunautinnosta voi puhua. Mutta oon ny tankannu sen läpi.

Ensimmäänen novelli ’A Model Daughter’ oli kyllä sangen viihryttävä. Jopa niin, jotta mä ajattelin sen olevan ihan elokuva-ainesta. On sitä huonommistaki jutuusta tehty filimiä.

Väki senku vähenöö

Nyt on taas niin pitkä erellisestä turinoonniista, jotta pitää vissihin aloottaa ihan aluusta: silloon, ku mä synnyyn… No, ei vaiskaa!

Mutta tiistaista vois aloottaa. Me saatihin heti aamulla palaute maanantaisista englannin etätehtävistä. Julian oli sitä mieltä, jotta ”It went very well.” ja laittoo korijaukset sähköpostihin. Lähinnä oli virheetä siinä, kuinka britit käyttää hinnoos välimerkkiä just päin vastoon ku me. Mä olin kirijoottanu hinnaksi GBP 12,-/pc, total GBP 9.000,-, kun se olis pitäny olla GBP 12.-/pc, total GBP 9,000,-. Samoon mulla oli 0,80 m3, ku piti olla 0.80 m3.

Lisäksi oli niitä mun tavanomaasia virheetäni: the puuttuu sieltä, mihinä se olis pitäny olla ja olin lisänny sen sinne, mihinkä se ei kuulunu. Myös of tai to puuttuu jostaki. Ja vaikka muistin, jotta look forward vaatii verpihin ing-päätteen, niin uskoon esimerkkilauseeta ja muotoolin sen mukahan – väärin. Kaiken kaikkiansa meni kuitenki paremmin ku olsin ikänä uskonu. Olin oikeen tyytyväänen.

Tiistaina meillä oli siis taloushallintoa ja tällä kertaa poistoja ja varastoarvon muutoksia sekä tilinpäätösharijootuksia. Ihan ok meni neki.

Keskiviikkona alakoo tään viikon työharijoottelu. En ollu kunnolla keriinny vielä aloottaakkaa, ku sain puhelun, jotta enoo oli kuollu yöllä. Se vähä sekas ajatuksia, mutta kyllä mä sain vissihin jotaki aikahanki. Kovin käy vähihin tuo vanhempi sukupolovi. Äiteen sisaruksista on enää yks velii elos, isän puolelta kaks tätiä.

Torstaina puoliltapäivin soitti serkku, tään enoon tytär ja kertoo, jotta Eino siirretähän kolomen aikahan terveyskeskuksesta kirkolle, jos haluamma lähtiä saattamahan. Mä soitin velijelle, se lupas pistää liikkeen kii, ja tulla. Ja oliki hyvä, jotta menimmä. Paikalla oli vain täti, heirän kaks tytärtänsä ja kaks vanhinta lastenlasta. Flikat olis joutunu muuten arkunkantohon, jos ei isäntä ja velii olsi tullu paikalle.

Vanhin lapsenlapsista oli ilimoottanu heti, jotta hän haluaa kantaa paappaa. Mun mielestäni se on parikymppiseltä poijalta hatunnoston arvoonen kunnianosootus paapalle.

Ja koska lähärin torstaina jo kaharelta pois töistä, ajattelin teherä tunnit heti perijantaina sisälle, jotteivat jää retajamahan. Menin töihin puoli kahareksaksi, mutta ei sielä ollukkaa vielä portit auki. Pomo tuli vasta joskus varttia vaille. Ja ehtoopäivästä sain sitte hommat siihen mallihin, jotta viiren mais loppuu tekeminen. Jäi vähä vielä tuntia tekemätä.

Tänään heräsin varttia vaille seittemän. Lujeskelin ja färittelin niin kauan jotta isäntä heräs. Käytihin ruokakaupas ja sieltä tultua kierrettihin Kivikyrön lenkki. Oli niin ihanaa, ku aurinko näyttäytyy pitkästä aikaa!

Lenkiltä tultua laitoon vasta ruokaa. Ruaan jäläkihin siivoolin vähä, kasasin villatakkia, täytin ristikkua ja luin. Ja färittelin. Mitää kovin tähärellistä en siis saanu aikahan tänäänkää.

Mutta sain mä sentäs hyviäki uutisia tälle viikolle: flikan työsuhure on vakinaastettu ja viikkotunnit tuplattu. Ihan pikkuusen piti pyhkiä silimistä ilonpiskoja.

Syränvilu

En tierä, mikä mun oli viimme yönä, mutta joskus kaharen jäläkihin heräsin, ku mun oli vilu. Ensiksi ajattelin, jotta ny tais iskiä se influenssa, mutta ei mun olo silti ollu kuumeenen.

Vähä ennen kolomia mun oli noustava pukemahan. Verin fliissiasun päälleni ja villasukat jalakoohin ja menin takaasi peiton alle. Mun paleli naamaaki! Verin hupun päähän ja peiton naaman päälle ja siitä mä oon sitte pikkuhilijaa lämmenny ja nukahtanu. Vähä ennen seittemää heräsin. Isäntä jäi vielä maata.

Aamusta käytihin ensi kaupungilla, ku mä en oo löytäny mistää muolta ku Prismasta mustaa irtoteetä 800 g:n pussiis. Näis lähikaupoos myirähän sellaasia pieniä nyssäköötä, joista ei montaa pannullista keitetä. Ei meillä palijo muuta ostettavaa ollukkaa, jotta tulihan siinä teelle kilohintaa…

Takaasi tulles otimma Tokmannilta säkin auringonkukansiemeniä. Linnut on syöny ahkerasti. Taitaa olla ainaki kolomas säkillinen, jonsei vain jo nelijäs.

Kotia tultua vaihrettihin lenkkitaminehet ylle ja tehtihin sellaanen vajaan viiren kilometrin lenkki. Ei se kyllä erelleenkää mitää kivaa oo, ku koko aijan saa varua askeliansa tuola jäätiköllä.

Lenkin jäläkihin keitin ja ku saatihin syötyä, ei ollu enää oikeen mitää, millä väistellä englannin tehtäviä. Melekeen koulupäivän verran sain siinä kulumahan aikaa, ku luin prujut läpi ja yritin väsätä hyvin hankalia liikekirijeetten lauseeta. En loppujen lopuuksi eres tarkastanu niitä enää vaan pistin vain menemähän opettajalle. Jos mä olsin ruvennu korijaalemahan niitä, niin olsin korijannu kumminki vielä enämmän väärin.

Ehtoolla sain alootettua villatakin kasaamisen. Se on aina se tympeen työvaihe päättelemisen lisäksi. Kaulustaki kerkesin jo vähä aloottaa.