Päällimmääseksi paremmat

Oon tänään miettiny, mitä kuluvasta vuoresta jäi päällimmääsenä mielehen. Onneksi ensimmääsenä tuli mielehen hyviä asioota: niin flikka ku poikaki sai töitä ja minä ja vävypoijan alaku päästihin kouluhun.

Sen jäläkihin mulla löiki tyhyjää eikä tullu mitää muuta mielehen, mutta mun mielestä täs oli jo palijo yhyrelle vuorelle. 

Niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat.

Eino Leino

 

Pihalla on jo muutaman päivän paukkunu silloon tällöön ja tänä ehtoona ensimmääset raketit kuuluu jo puoli kuuren mais. Välillä kuullosti siltä, ku olis ittenääsyyspäivä ja televisiosta tullu Tuntematoon sotilas.

Kaikkia hyvää vuorelle 2017! 

Kiitos, ku oot kulukenu sitä mun kans.

Mainokset

Eira Pättikangas: Savilinnun sukua

Eira Pättikankahan kirijat ei koskaa petä. Ne on niin sujuvasti ja mukavasti kirijootettu ja vuorosanat on rehevällä murtehella.

Täs kirijas kerrotahan Alliisasta, joka saa herrojen veronlyönnin seurauksena vähä rahaa plakkarin pohojalle. Ne taskusnansa hän lähtöö pois kortteeripaikastansa, mutta tuupertuu matkalla. Alliisa on jalakavaivaanen eikä pääse kaaruttuansa itte ylähä.

Sieltä tien varresta hänet löytää leskeksi jääny Kauppa-Apsa ja vie kotiansa. Iliman sen kummempaa sopimusta he päätyvät asumahan yhyres ”susiparina” kunnes joutuvat moisesta synnistä kuultavaksi ja Apsa lupaa vierä Alliisan vihiille varsinki kun hän saa kuulla vasta silloon Alliisan rahoosta. Apsa kulukoo maakunnas kaupittelemas tavaroota ja Alliisa autteloo Ala-Nietuan taloos aina tarvittaes.

Alliisa synnyttää tyttären, Sannin. Sanni jää aikaasin orvooksi, ku ensi kuoloo äitee ja myöhemmin isä. Ala-Nietuan Saara ja Nikolai on lapsetoon pariskunta, mutta ottavat Sannin hoitohon siinä vaihees ku Apsaa vierähän sairaalahan. Ku Apsa ei enää sairaalasta palaa, on Sannin kohtalona joutua huutolaaseksi. Nikolain syrän heltyy kesken huutokaupan ja hän lupaa ottaa Sannin ilimaaseksi.

Niimpä Sanni saa varttua Saaran ja Nikolain kasvattityttärenä ja lopuuksi Ala-Nietuan taloo jää hänelle. Taloonpito ei oo kuitenkaa heleppua yksistänsä. Naapurin Eepro olis valamis tulemahan isännäksi ja vihiille ollahan jo menos ku Sanni muuttaaki mielensä. Sen jäläkihin Eepro häipyy mailmalle ja Sannista tuloo kylän hylykiö. Kukaa ei halua tulla kökkähän (= talkoisiin) eikä Sanni eheri ja jaksa teherä kaikkia töitä itte.

Tilantehen pelastaa Amerikasta palannu Feeli, joka haluaa pestautua hetkeksi rengin töihin ennen ku päättää, mitä teköö tulevaasuures. Feeli saa osaksensa saman halaveksunnan ku Sanniki, mutta hänen avullansa Ala-Nietuan tilanne kohenoo huomattavasti.

Feelin lähtö jättää kuitenki Sannin taas pulahan, kunnes Eepron siskoo (joka on ihastunu Feelihin ja siksi on käyny vähä salaa ja varkahin Sannin työnä) eheroottaa, jotta jos Sanni ottaaski piian rengin sijahan. Hän tiesi neuvua, jotta Iita on tunnettu riuskana työihimisenä eikä anna ihimisten ylenkatseen pelijätellä ittiänsä. Niinpä Sanni saa rinnallensa isän puolen sukua olevan Iitan ja hänen poikansa Jallen, josta kasvaa hänestäki hyvä työmies.

Sanni on kolomiskymmenis ja ajatteloo ittiänsä ikuusena vanhanapiikana, kunnes hänet yllättää mies menneesyyrestä. 

Hilijaasta on

Oon viettäny lomaa liikunnastaki ny täs joulun aikana, mutta eileen aamulla lähärettihin kävelylle, ku vesisaret oli ensi loppunu. Nyt, jos koskaa, oli piikit tarpeesehen. Mutta kuinkas sitte kävikää…

Ku päästihin peltotien päähän, mä meinasin  kaatua ja totesin, jotta kyllä on jäistä, ku ei piikikkää pirä. Jatkoon vähä varovaasemmin matkaa ja hetken päästä moitiin, ku on niin toispuolohoosta käveleminen, jotta ottaa polovehen. Siinä vaihees vasta alakasin kattomahan jalakoohini ja totesin, jotta ei oo ihimekkää, jotta luisteloo ja ontuu, ku toisesta kengästä on piikit tippunu matkalle…

Isäntä jatkoo lenkkiä ja mä pyörsin (= käännyin) takaasi omia jäläkiäni. Sieltähän se karonnu nastaläpyskä löytyy, peltotieltä. Sielä on sen verran mättähiä ja epätasaasuutta, jotta ilimeesesti oli johonki tarttunu enkä huomannu, jotta se irtos.

Päivä hupeni taas johonki olemattomahan. Ehtoopäivällä tein kinkkupiirakan, ku flikka oli tulos Turuun reissulta yhyrentoista jäläkihin ehtoolla ja ajattelin, jottei siihen aikahan enää oikeen pernoja voi tarijota. Höpöttelimmä sen kans vielä yhtehen asti yöllä ennen ku maltoomma mennä nukkumahan.

Saimma ehtoopäivällä myös sellaasen iloosen uutisen, jotta poika ja miniänalaku sai sen asunnon, mitä ne on hakenu. Ne asuu tällä hetkellä 50-luvulla rakennetus kerrostaloos pienes yksiös. Ovat kattellehet isoompaa. Nyt tärppäs: rivitalookolomio, johona on neliöötä melekeen puolta enämmän ja jonka vuokra on halavempi ku tuon nykyysen yksiön. Tosin se on sitte 10 km keskustasta. Poijan työmatka lyhenöö sen verran ja miniänaluun vastaavasti pitenöö, mutta se pääsöö kuulemma kulukemahan linija-autolla. Ei oo ihan uusi tuokaa kämppä, se on rakennettu -72, mutta ku itte kerran tykkäsivät, niin eipä meillä siihen oo sanomista.

Meillä on ny sitte tieros muuttokeikka Hyvinkäälle. Poika on laittanu meille listaa, mitä kaikkia pitää muistaa ottaa täältä joukkohon. Vierähän mm. isännän velijeltä saatu ruokaaluryhymä (kiitos A&E!), poijan kaveriltansa ostama divaanisoffa, kotiteatteri, kirijat, DVD:t, kesärenkahat… Mahtuukahan kaikki eres peräkärryyhin ja autohon?

Eilisehtoosesta valavomisesta johtuen mua väsytti aamulla, ku olis pitäny lähtiä salille. Niimpä päätin jäärä nukkumahan. Ei ollu salilla ollu isännän ja treenikaverinsa lisäksi muita. Muukki pitää joululomaa näköjään.

Flikka lähti kolomen junalla kohti Oulua. Nyt on tupa niin hilijaanen, jotta kestää hetken ennen ku tähän taas tottuu.

Arto Juurakko: Syränkäpykyläs

Tuon erellisen kirijan vastapainoksi piti ottaa jotaki, jonka ymmärrän täysin. Paitti jotten ymmärtänykkää. Mun piti kuuklettaa, mikä on pirunpiiska. Se oli pelto-ohdake. Meillä sitä sanotahan karraksi. Mutta muuten tämä on niin selevää ”suomia” ku olla voi. 😀

Tämä runo mun piti lukia oikeen äänehensä isännällekki, ku mun mielestä tää oli vaan niin hauska:

Perusteellinen miäs

Jos se jotaki teki,
se teki kunnolla.

Kirvesvarttaki veisti
niin kauvvan, jotta
siitä tuli hammastikku.

Kevähällä istuu pilikillä
niin pitkähän, notta
piti tulla uiren rantahan.

Akanki otti
ittiänsä pualta isoomman.
Nottei kesken lopu.

Maeve Binchy: Hemkomsten

Nyt haukkasin vähä liika isoon palan, ku nappasin tämän ruottinkielisen novellikokoelman kirijastosta joukkohoni. Tää ei ollu mitää selekoruottia, vaan selevästi liika vaikiaa mulle. Toki mä ny kuvittelen ymmärtäneheni, mitä tapahtuu, mutta lukemisen ilo jäi puuttumahan, ku oli niin palijo sanoja, joita en täysin ymmärtäny enkä viittiny jokahista yrittää kääntää. Lukeminen kesti äärettömän kauan, vaikka sivuja oli alle 200.

Ehkä parahiten jäi mielehen (tai ymmärsin parahiten) Miss Vogels semester -nimisen novellin. Jotenki tuli sääli Miss Vogelia ja ärsytti ne ihimiset, jokka käytti hyväksensä tämän avuliaasuutta ja vaatimattomuutta. 

Välipäiviä

Aaton aatto: Saatihin flikka, vävypoijan alaku ja Metku tänne. Olin päättäny yllättää ne ja paistaa kinkun niin, jotta saan ottaa sen uunista, kun ne tuloo. Flikka on nimittään kovasti tärkiä lämpöösehen kinkkuhun. Riisipuurua keitin päällysruaaksi. Sen lisäksi mulla oli tarijoolla sille piparkakkutaikinaa. Sitä pitää aina pistää pakkaasehen flikkaa varte. 😀

Nuoret koristeli joulukuusen. Johonaki vaihees piipahti siskoonpoika vaimoonensa tuomas kukan ja suklaata ja kuttumas toisille perinteesille Tapaninpäiväkaffiille. 🙂

Aatto: Meillä oli hyvin leppoosa aattopäivä. Vettä satoo ja tuuli niin, jotta päätettihin jättää hauroolle meno ja laittaa vain omalle markille kynttilöötä palamahan. Hyvin syötihin ja ehtoon mittahan saunoottihin. Poika ja miniänalaku tuli vasta joskus yhyreksän, kymmenen aikoohin. Pelattihin Unoa ja tyhyjättihin yks valakkaripullo ennen lahajojen jakoa. Metku oli taas aiva elementisnänsä ja yritti kovasti avustaa jokaasen lahajan aukaasus. 😀

Mä sain palijo ihania lahajoja. Yks mitä tuloo varmasti käytettyä eniten, on flikalta saamani ihanan pehemoonen ja lämmin aamutakki. Mä oon kuulemma niin kauan puhunu uuren hankkimisesta, jotta se ei jaksanu enää kuunnella, vaan päätti hankkia sen mulle. Vanha ei vielä ollu varmahan eres täyttä nelijääkymmentä vuotta eikä se ollu vielä kovin monesta paikasta puhkikaa… Lisäksi sain flikan tekemän hopianfärisen joulupallokranssin.

Poijalta ja miniänaluulta sain Maria Drockilan ihanan kynttilän ja färitettäviä postikorttia 😀 Ninnun perheeltä sain Dermosilin nätin lahajapussin täynnä erilaasia ihonhoitotuotteeta. Kummipoijalta sain kynttilän ja luomuteetä. Isäntä oli ostanu kaikille konvehtirasiat.

Joulupäivä: Syöminen ja löhööly jatkuu. Flikan lapsuurenkaveri kävi kyläälemäs. Mä istuun sen aikaa telekkarin ääres kutimella. Muutenki tuli palijo kattottua telekkaria. Ja ensimmääsestä villatakista on ny taka- ja etukappalehet valamihina ja hiojen teko menos. Poikaa tenttasin siitä työosuuskunnasta ja kyselin, kuinka se oikeen menöö. Onneksi – onneksi! – olin ollu vääräs. Se saa laskuttaa myös ne sivukulut, niin jotta sille jää kätehen se sovittu tuntipalakka.

Tapaninpäivä: Heräsin kolomen mais aamuyöllä siihen, jotta on mentävä vessahan – ja kiiruhusti! Mietiin, jotta ompa ärhäkkä mahatauti, ku nuon heleposti tarttuu. Flikka nimittään luki meille ehtoolla kaverinsa Facebook-päivityksen. Kaveri kertoo, jotta tämä joulu tullahan muistamahan: yhyreksästä ihimisestä seittemän mahatauris – ja vain yks vessa! Myöhemmin se oli päivittäny, jotta sentäs melekeen jokaasella on oma sankoo (= ämpäri). Tosin mun vaiva ei tuntunukkaa mahataurilta, ku ei mun purru mahaa eikä teheny häjyä.

Ku reilun puolen tunnin sisällä laukkasin seittemättä kertaa vessahan, mietiin, jotta mun pitää pyytää muuta väkiä pysymähän kaukana musta ja jättämähän alakerran vessan vapaaksi. Harkittin jo petin tekemistä pesuhuonehen laattialle, mutta sitte se maha kumminki rauhoottuu eikä mun aamulla ollu enää mikää. Vissihin maha vain protestoo sinne umpatun ruaan määrää. Ei se voinu olla mikää ruokamyrkytyskää, ku ei kellää muulla ollu samaa vaivaa.

Aamusta olin vähä varovaanen syömisteni kans, mutta ku maha alakoo murajamahan, niin uskaltauruun syömähän. Keittämähän en kumminkaa ruvennu. Sanoon vain kaikille, jotta kattelkaa itte kaapista.

Flikalla oli parturoontipäivä. Ensi se leikkas isännän hiukset, sitte vävypoijan, seuraavaksi poijan ja lopuuksi miniänaluun hiukset. Sitte pitiki jo lähtiä Tapaninpäivätapaamisehen. Mentihin komiasti kolomella autolla, ku molemmat nuoretparit lähti siitä vielä omien kaveriensa työ kyläälemähän ja me vanhukset tultihin kotia Metkun kaveriiksi. Meirän sakin lisäksi oli velijen porukka ja tietysti isäntäväen tytär, jonka piti jo lähtiä takaasi opiskelupaikkakunnalle, ku sillä oli seuraavana päivänä töitä.

Tiistai: Poika kävi katsastamas autonsa. Oli menny läpi, mutta vilikun ”viiksi” kuulemma pitää korijata. Se ei vasemmalle vilikuttaes pysy päällä. Ensimmääset jouluvierahat (vävynalaku ja Metku) lähti kohti Oulua puolenpäivän jäläkihin. Flikan veimmä junalle puoli viiren mais. Se lähti Turkuhun kaveripariskunnan työnä käymäs ja samalla kattomahan Rock of Agesin. Se on puhunu pitkähän, jotta hän haluaas sen nähärä, ku siinä on teatterin aijalta tuttuja esiintyjiä. Se tuloo vielä tullesnansa yhyreksi yöksi tänne. Yks parahia kiitoksia oli, ku vävypoijan alaku sanoo lähtiesnänsä, jotta täälä joulu tuntuu joululta. 🙂

Poika vaihtoo Korillahan sumuvalon. Oli kuulemma ihan oikia ja oli ollu heleppo vaihtaa. Hyvä juttu! Kiitos!

Keskiviikko: Tänään lähti poika morsmaikkuunensa. Mä puolestani kävääsin työharijoottelupaikas allekirijootuttamas sopimuksen. Enää kaks viikkua harijoottelun alakuhun! Jännittää ja innostuttaa.

Sen sijahan ei innosta yhtää, kun mä äsköön luin liiton tieroottehen, mitä kaikkia muutoksia työttömyysturvahan on tulos vuoren vaihteen jäläkihin. Tuli sellaanen tunne, jotta me työttömät ollahan teurahaksi vietävää karijaa. Aiva sama, miltä meistä tuntuu. Lopputulos on joka tapaukses meirän kannalta huono.