Kyllä vastustaa!

Eileen se jo alakoo: vastustaminen. Mä unohrin laittaa saunan lämpiämähän ja isäntä meni laittamahan sen. Istuttihin kaikes rauhas kattomas Avaraa luontua, kun se yhtäkkiä haikaasi, jotta hän laittoo varmahan sen kiukahan ajastukselle. Päästihin toki saunahan, mutta vähä myöhemmin vasta.

Tänään se jatkuu. Mulla oli kasa joululahajooksi tekemiäni käsitöitä ja ajattelin silittää ne paketoomiskuntohon. Se vastustiki sitte oikeen kunnolla. Silitysrauta kärähti heti ja välittömästi kiinni prässööliinahan (= silitysliinaan). En tierä, oliko siinä liinas (sireharso) jotaki vai oliko rauran pohojas jotaki, mutta sehän ei luistanu enää sen jäläkihin yhtää mihinkää. Eikä se tatura sieltä rauran pohojasta lähteny millää ainehella eikä eres karhunkielellä tai ihimesienellä. Ne työt tuli äkkiä silitettyä…

Ja siinä kun mä väläppäsin niitten töitten kans, mä huomasin yhyres sellaasen virheen, jota ei kerta kaikkiaan voinu jättää. Oli pakko purkaa se työ siihen virheesehen asti ja teherä uurestansa. Onneksi ei tarvinnu koko työtä purkaa. Että usko, ku tuli ärräpäitä! Mä olin niin kuvitellu tänään kerkiäväni teherä vaikka mitä, ku heräsin jo kuurelta. En keriinny. Istuun kutimella puoli päivää paikkaamas omia jäläkiäni.

Sen jäläkihin tein vähä alustavia raivaustöitä maharollista joulusiivousta ajatellen. Eli järijestelin erinääset romukasat komeroohin. Siinä kaikki, mitä oon tänään saanu äntihin (= aikaan).  

Ja tätää kirijoottaesnani hoksasin, jotta laskut oli vielä maksamata. Mistä niitäki aina piisaa (= riittää)? Maksoon ne heti pois, jottei unohru ku tuntuu tuota rementiaaki ny olevan ihan omiksi tarpehiksi.

Mainokset

Pimeetä päiviä

Nyt on tainnu ainaki viikon verran sataa joka päivä. On niin lohoruttoman pimiää aamusta ehtoohin, jotta alakaa epäällä, onko se aurinko karonnu ihan tykkänänsä. Onneksi on tuo koulu. Ei kerkiä masentumahan. Muuten tää aika vuoresta on mulle se raskahin aika. Lähempänä joulua alakaa jo helepottaa, ku laitellahan valoja ja valamistellahan joulujuttuja.

Koulurintamalla on ollu taas ihan työntäyteenen viikko. Maanantaina meillä oli kuvankäsittelyä ja tiistaina opeteltihin tekemähän lomakkehia.

Eileen oli näppäälytaitua ja mä pääsin ny ensimmäästä kertaa tavootteeheni. Sain yli 10000 nettolyöntiä puolehen tuntihin. Ensimmääsestä kokeesta tuli 9872, seuraavasta 9979 ja kolomannella tärppäs: tulos oli 10183. Sen jäläkihin ote herpaantuu enkä saanu sitä enää parannettua. Mutta jäi sellaanen pieni ahaneuren piru riivaamahan, jotta se tulos näyttääs mukavammalta ku se olis vähä reilummin yli eikä vain nippa nappa. Niska oli kyllä aiva jumis sen jäläkihin, mutta antoo onneksi ehtoon mittahan periksi.

Tänään meillä oli laskutusta, myyntireskontraa ja perintää. Kaharen viikon tauko taloushallinnosta oli teheny tehtävänsä. Olin (olimma kaikki) ku ulukoavaruuresta puronnehia ja vähä jokahinen tuntuu unohtanehen, mitä ne eres onkaa. Mutta äkkiähän ne sitte palautuu ku vain pääsi taas tekemisen alakuhun.

Liikunta on jääny vähä vähille tällä viikolla. Maanantaiehtoolla satoo niin, jotten lähteny lenkille vaan kävin vain ulukokartanolla hyppimäs narua. Piti mennä sinne ikään ku lymyhyn (= piiloon), jottei kukaa näje. 😀 Tiistaina kävin salilla, eileen pirin lepopäivän ja tänään vetääsin kummisaappahat jalakahan ja lähärin tuonne peltotielle. Se kävi kyllä sikäli ihan lenkistä, ku piti kahalata heinämättähien yli ja väistellä pahimpia kuravellipaikkoja. Vesi oli laskuojas niin korkialla, jotta se hipoo jo sillan kantta ja paikka paikoon oli hyvin lähellä tulla tielle. Pimiäki alakoo jo olla takaasitulles. 

Annamari Marttinen: Törmäys

On kaunis kesäänen iltapäivä. Aamulla on erellispäivänä hankittu uus, hieno auto. Ja uus puhelin, jonka käyttö vaatii vielä vähä opettelua. Hän on matkalla Jarkon, poikaystävänsä luo. Heirän on tarkootus mennä rannalle ja viestittelevät vielä Aamun matkan aikana toisillensa.

Miro ja Nadja on matkalla Nadjan äiteen työpaikalle Miron pyörällä. Miro ajaa, Nadja istuu kyytis. Nadjan omasta pyörästä on kummi puhki ja he ovat menos hakemahan Nadjan äiteeltä rahaa uutehen. Sen jäläkihin heirän on tarkootus mennä kesäteatterihin.

Aamu ei pääsny Jarkon työ eikä nuoret Nadjan äiteen työ. Kaikkien kolomen matka päättyy yhyren risteyksen suojatielle. Aamu ei huomaa nuoria keskittyesnänsä kännykkähän.

Nadjan elämä päättyy Aamun auton alle, Jarkko ei enää koskaa nouse omille jaloollensa. Aamu ei loukkaannu, mutta hänenki elämänsä pirstoutuu siinä hetkes. Onnettomuuren uhuriiksi voi laskia myös kaikkien onnettomuuren osapuolien perheenjäsenet. Myös yks onnettomuuren siliminnäkijä tuntuu suistuvan raiteeltansa tapahtunehen jäläkihin.

Ilimeesen hyvin kirijootettu ja kuvattu, koska tää oli tosi raskas lukia eikä silti kumminkaa olsi malttanu lopettaa lukemista. Kirija eteni tasapuolisesti eri henkilöötten kertomana ja vuorootellen koin heirän jokaasen aharistuksensa ja tuskansa. 

Rakkautta ensi silimäyksellä

Siitä on ny kolomekymmentä vuotta ku mä rakastuun ihan ensi silimäyksellä. Flikkahan.

Se syntyy klo 12.48 samanmoisena harmaana ja sateesena päivänä. Mutta siitä tuli mun aurinkoni enkä mä piitannu, minkämoinen sää pihalla oli. Mä en meinannu malttaa eres nukkua, ku mun piti vain ihimetellä ja ihastella sitä. Sillä oli haikaran jälijet ottasnansa ja vaikka ne aikaa myöte haaleniki, niin kun se suuttuu, niin ne tuli aina punaasina näkyvihin.

Tänään se on upia, aikuunen nainen. Fiksu, huumorintajuunen, hassutteleva, taitava ja aina vain yhtä rakas tai rakkahampiki, jos maharollista.

Hyvää syntymäpäivää, murmeli!

Hulluuren tuolla puolen

Torstaina mulla oli taas koulupäivä. Tällä kertaa näppäälytaitua. Yritettihin parantaa tuloksia nopeuskokees. Ja useemmat – epäälen, jotta jokahinen – onnistuuki siinä. Ittellä parani tulos palijo. Erellinen tulos mulla oli 8770 nettolyöntiä puoles tunnis. Nyt sain sen nostettua ensi 9244:ään ja sitte vielä 9519:ään. Tosin virheprosenttiki sitte kasvoo yhyrestä kolomehen, mutta hyväksytys tulokses saa virheprosentti olla 5, jotta ei se ny siinä mieles ollu vielä kovin paha. Mä vähä haaveelen, jotta jos sais parannettua vielä tuota tulosta kymppitonnihin. Kurssin saa toki hyväksytysti suoritetuksi jo 7500 lyönnillä.

Kaikkiastansa tein kokehen nelijä kertaa, mutta kaharella kertaa mun tilttas kones, niin jotta en saanu niistä tuloksia. Epäälen kumminki, jotta tuskin se tulos olis tuosta parantunu. Se on nimittään sen verran rankkaa hommaa, ku nelijä tuntia naputtaa niin nopiaa ku ikänä kerkiää, jotta siinä on niska ja hartiat tules sen jäläkihin.

Koulun jäläkihin mulla oli kumminki sopivaa rentoutusta tieros: olin varannu aijan parturihin. Uus färi päähän ja vähä latvojen siistimistä.

Eileen oli resurssienhallinnan etäpäivä. Joka luonnollisesti alootettihin kuntosalilta. Kotia tultihin kaupan kautta. Ja sitte piti ensi keittääkki ennen ku pääsi etätehtävän parihin. Paitti, jottei sitä ollukkaa. Mutta kun olin kerran konehen äärehen istuttanu itteni sitä varte, niin päätin teherä pois vanhoja tuntitehtäviä, joita en ollu tunnilla keriinny teherä. Ne on ihan hauskoja ja sain niitten kans kulumahan nelijä tuntia enkä vieläkää saanu kaikkia teheryksi. Ja ku sitte päätin, jotta nyt piisaa ja meinasin sammuttaa konehen, niin mä tajusin, jotta se etätehtävä oli sillä välin ilimestyny sinne… Ensi mä meinasin, jotta jätän sen tälle päivää, mutta kurkkasin kumminki, jotta onko se kuinka isootöinen, jos sittekki tekis sen pois. Ei ollu kovin hankala. Puoles tunnis selevisin siitä. (Toivottavasti meni oikeen.)

Ehtoolla käytihin kattomas se näytelmä. Isännän velii vaimoonensa oli tulos sinne kans ja sanoovat, jotta pääsemma kyytis. Oli niin surkian sateenen ja pimiä keli, jotta piti oikeen kattella, mistä sinne käännyttihinkää. Oli mukava nähärä kansalaasopiston porukkaa vaikka ei sielä oikeen tietysti kenenkää kans keriinny toimittelemahan, ku ei ollu ku kaharenkymmenen minuutin väliaika ja seki meni teetä ja joulutorttua (ensimmäästä tälle joulunaluusaijalle) tronates. Oli mm. nykyysen rehtorin lisäksi kolome aikaasempaa rehtoria, joista kaharen kans oon teheny töitä. Tai niin, oikiastansahan myös tämän nykyysen rehtorin kans, koska se oli silloon opettajana, kun mä oon ollu sielä töis.

Näytelmä oli Heikki Luoman kirijoottama Tuplavahinko. Ihan hauska, sopiva piristämähän tätä harmaata vuorenaikaa.

Tänään saret ja tuuli jatkuu samammoisina ku eileenki. En saanu petivaattehia tuuletettua. Vaihroon vain lakanat ja sitte lähärettihin (vaihteeksi) ruokakauppahan ku ei eileen muistettu kaikkia.

Oroteltihin, jotta saret lakkaas ja pääsis lenkille. Ehtoopäivällä näytti siltä, jottei enää sara, mutta kun me saatihin lenkkivaattehet päälle ja päästihin pihalle, niin alakoo taas piskottelemahan. Ja ennen ku oltihin pururaralla, niin alakoo sataa jo oikeen kunnolla.

Siinä vastatuulehen ja vaakasuorahan vesisateehin puskies mä tuumasin isännälle, jotta tämä menöö kyllä jo mielenvikaasuuren puolelle. Ei kukaa tervesjärkinen ihiminen lähäre tällä kelillä lenkille! Mutta me vain mentihin. Kierrettihin kolomosen lenkki. Purulla mettä suojaa vähä tuulelta ja sateheltaki. Ja vaikka mun tuulipukuni jonku verran pitää vettä, niin ei sekää ny ihan kaikkehen pysty. Olin paitaa myöte märkä, ku päästihin kotia.

Ripustaesnani niitä vaattehia kuivamahan mä ajattelin jotta joo-o – ihan selevä hulluuren merkki, ku emmä saa eres sitä palijo hehkutettua eufoorista olotilaa tuosta lenkkeelystä. Ei tuu voittajafiilistä, ei mitää. Yhtä tympiää pakkopullaa se on aina enkä mä tunne ittiäni miksikää sankariksi. Ainuastansa väsyneheksi.

Kotia tultua pesin ja rummutin lakanapyykin kuivaksi ja oommä keriinny vähä lukia, färitellä ja kutua joululahajaaki jonku kerroksen.

Yllätysvapaa!

Eileen oli inhottava viima eikä mua huvittanu lähtiä pururaralle. Menin sen sijahan kuntosalille. Yllätyyn, ku sielä ei ollu juuri ketää. Mutta toisaalta mä pääsin sinne jo puoli viiren aikoohin. Puoli kuurelta alakoo tulla väkiä.

Samalla reissulla vein flikan ”synttärikortin” postihin. Se täyttää pyhänä pyöriät 30, mutta ne on menos johonki keikalle, jotta meillä ei ny oo kutsua sinne. 😀

Mulla piti olla tänään näppäälytaitua, mutta ei sitte ollukkaa. Meillä on joitaki yhteesiä koulupäiviä toimistosihteerien kans ja niinä päivinä meitä on niin palijo, jotta kaikille ei piisaa konehia. Meillä oli eileen heirän kans yhteenen kouluutuspäivä ja samoon olis ollu tänään. Eileen tuli opettajalta viesti, että tästä tilanpuuttehesta johtuen hän myöntää vapaata niille taloushallinnon sihteeriille, jokka viimmeeksi sai nopeuskokehes yli 6000 nettolyöntiä. Piti vain ilimoottaa, jos ottaa tarijouksen vastahan. Minähän otin.

Aamupäivällä kurkkasin, olisko perijantain etätehtävä auki, jotta olsin voinu teherä sen jo pois. Olis saanu perijantain sitte pitää vapaata. Ei ollu.

Vähä mun on kolottanu omantunnon kohoralta, ku en oo käyttäny tätä päivää mihinkää hyöryllisehen, esimerkiksi jouluvalamisteluuhin. Mutta halusin nauttia ihan oikiasti yllätysvapaapäivästäni. Oon lukenu, färitelly ja kutonu. Ja vaharannu kutoesnani jotaki ihan älyvapaata ohojelmaa televisiosta. Enkä käyny lenkilläkää, ku tänään oli se toinen ”lääkärin määräämä” lepopäivä. 

Rupert Isaacson: Hevospoika – Isän ja pojan yhteinen matka

Tämä uskomatoon tarina on tosikertomus.

Rowan on 5-vuotias autistipoika, jonka hyperaktiivisuus, raivokohtaukset, vessakammo = housuuhin päästäminen eli heirän omalla merkkikielellänsä ”ruskea koodi” laittaa vanhempien jaksamisen lujille. Mikää terapia ei tunnu auttavan. Autismi ei näy päälle päin, joten sivullisten on heleppo arvostella vanhempia huonosti käyttäytyvästä lapsestansa.

Yhtenä päivänä Rupert on kävelemäs Rowanin kans kotonsa lähistöllä, ku Rowan karkaa hevoosaitauksehen. Isä on ihan kauhuusnansa, mutta hän itte ratsastaa ja tuntoo hevooset ja yllätykseksensä hän huomaa hevoosen, Betsy-nimisen tamman ”alistuvan” poijalle. Rupert huomaa, jotta poijalla ja hevoosella on joku sanatoon yhteys ja Rowan rauhoottuu hevoosen seuras.

Rupert päättää kokeella ratsastusta Rowanin kans. Joku lukko avautuu ja Rowan alakaa ottaa kontaktia isähänsä ratsastusreissuulla.

Seuraavaksi Rupert ottaa perheensä mukahan mennesnänsä tapaamahan bushmannien delegaatiota. Sielä on bushmannien parantajia tai shamaania, joittenka seuras Rowan taas rauhoottuu ja tilanne pysyy hyvänä jopa muutamia päiviä sen tapaamisen jäläkihin.

Rupertilla alakaa itää mielesnänsä näitten kaharen asian yhyristäminen: hevooset ja shamaanit. Hän alakaa haaveella matkasta Mongoliahan tapaamahan sikälääsiä shamaaneja. Se ei olisi mikää luksusluokan turistimatka, vaan tarkootus olis matkustaa Siperiahan porokansan luo. Niin tiettömien taipalehien taa, jotta viimmeenen osa matkasta olis mentävä hevoosilla. Luonnollisestikkaa Kristin-vaimo ei heti lämpene moiselle ajatukselle, mutta heittää ilimahan, jotta jos Rupert saa rahootuksen järijestettyä, niin siitä vain. Ja niin käy, jotta Rupert saa kirijoottamansa kirijan hyväksyttyä ja mukahan reissulle lähtöö myös kuvausryhymä. Näitten kaharen asian ansiosta rahootus järijestyy.

Matka autistisen, raivokohtauksia saavan 5-vuotiahan kans ei oo millää mittarilla arviootuna heleppo. Menomatkaa kuvatahanki aika yksityyskohtaasesti ja kaunistelematta.

Ottamata nyt sen kummemmin (skeptisesti) kantaa shamanismihin tai niihin parannuskeinoohin, joita Rowanille, Rupertille ja Kristinille tällä reissulla tarijottihin, niin paluumatkalla heillä oli jo ihan toisenlaanen poika mukanansa. Rowan on luonnollisestikki erelleen autisti, mutta ei enää se raivokas tai omihin mailmoohinsa sulukeutunu vaan jo palijo avoomempi ja sosiaalisempi. Pikkupoika, jolla on ystäviä, niinku muillaki saman ikääsillä.

Täälä on vireo Rowanista ja Betsystä. Rowanista kiukkukohtauksen kouris ja sitte taas aiva ku toisena poikana Betsyn selijäs.

 

Johan se oli aikaki!

Tänä aamuna heräsin puoli seittemältä siihen, ku isäntä nousi ylähä. Mun oli tarkootus vielä horvin verellä hirsiä, mutta tajusin, jotta selekä on taas siinä mallis, jottei ny auta jäärä sänkyhyn yhtää piremmäksi aikaa.

Ensimmääseksi laitoon hierontakonehen käyntihin ja elevyttelin sillä selekääni. Hetkeksi tuntuu auttavan.

Seuraavana oli vuoros ruokakaupas käynti, ku jääkaapis ei ollu oikeen mitää. Ei maitua eikä ruokavärkkiä.

Kaupasta tultua laitettihin ruaat kaappihin ja lähärettihin lenkille. Ei kierretty ku kolomosen lenkki, ku kummallaki tihkaasi ny kävely.

Lenkin jäläkihin oli jo näläkä, niin jotta piti heti alaata ruaanlaittohon.

Siinä, ku pernavoipernat (= muusiperunat) kiehuu, verin imurin esille ja alootin saunan ja pesuhuonehen imuroonnilla. Isäntä tuli häsyyhin ja lupas imuroora loppuhun, jotta mä saan teherä ruaan kaikes rauhas. Sopii mulle, ku inhuan siivuamista enämmän ku keittämistä. 😀 Oikiastansa isäntä on toisin paikoon parempi siivuamahan ku minä. Se ku viittii siirrellä nojatuolit ja soffan pois paikooltansa ja imuroora kunnolla niiren alustat. Mä vain kurkottelen niitten alle sen verran ku saan. En siis kovin hyvin.

Siinä hellan ääres könnätes alakoo selekä taas vaivaamahan. Muistin, jotta mullahan on selekätuki, jonka ostin Tokmannin aikoohin. Kävin pukemas sen ylleni.

Puoliltapäivin meillä oli jo syötynä ja huusholli siivottuna. (Ei, kukaa ei pyhkiny pölyjä…)

Mun tuli hotkittua, ku oli niin näläkä. Ilimootin isännälle, jotta pirän tunnin huilipaussin ennen ku alakaan miettimähän, viittinkö teherä enää mitää. Sen tunnin käytin lukemisehen ja färittelemisehen.

Sitte päätin pestä makuukamarin klasin. Johan se oli aikaki! Sielä on nimittään ollu vieläki ohkaaset kesäverhot ja vaikka ne on häirinny mua jo kauan, en oo saanu ennemmin aikaaseksi teherä sitäkää pientä hommaa.

Ehtoopäivällä istuun hetken aikaa kutomas ja kattomas televisiota.

Ehtoo menöö vanhan kaavan mukahan: Avara luonto ja sauna.

Terve ku pukki!

Mulla oli aamulla herätyskello varmemmaksi vakuureksi soimas, jotta kerkiän käyrä suihkus ennen lääkärihin menua. Oli mulle uus ”tuttavuus” tämä lääkäri. Nuori nainen, oikeen mukava eikä tuntunu olevan kiirustakaa.

Oli sitä mieltä, jotta kaikki arvot on kohorillansa. Ei kuulemma eres siitä kolesteroolista tartte olla vielä huolisnansa. Sanoo, jotta ku hyvää kolesteroolia on niin palijo, niin se paikkaa kokonaaskolesteroolia ja sitä huonua kolesteroolia.

Sitte se yllätti mun täysin, ku tuumas, jotta vois vähentää liikuntaa. Meinas, jotta kuus kertaa viikos voi olla jopa liikaa painonpurotuksen kannalta, ku kroppa ei kerkiä palautua. Antoo luvan pitää toisenki lepopäivän liikunnasta. Se vain passaa mulle! Pirin heti laiskottelupäivän. Ens viikosta alakaen suunnittelin, jotta keskiviikko ja sunnuntai on niitä liikkumattomia päiviä. Hiustenlähärön syyksi se arveli vanhuutta… (No ei se ny suoraan niin sanonu.) Ei kuulemma ainakaa kilipirauhasarvoos oo mitää häikkää. Parin vuoren päästä seuraava kontrolli, jonsei minkää muun takia tartte mennä sitä ennen.

Lääkäristä tultua soitin kansalaasopistolle. Saatihin eileen kutsu opiston näytelmäryhymän esityksehen. Totta kai me mennähän! Sen jäläkihin varasin parturiaijan. Ens torstaina pääsen.

Vasta sitte otin etätehtävän esille. Tänään oli tehtävä taulukkolaskennasta. Vain yks kohtuullisen heleppo tehtävä, jonka sain puolehen päivähän mennes jo tehtyä ja palautettua. Tosin mä oon vähä tullu varovaaseksi, ku useen tuloo tehtyä joku tyhymä moka, ku tehtävä tuntuu liika helepolta… On käsittäny väärin tai ollu ylimielisen ittevarma ja huitaasnu vain tehtävän puolihuolimattomasti.

Kesällä mä laitoon tosi monehen rekryfirmahan avoomen hakemuksen, vaikken uskonu niistäkää mitää löytyvän. Mutta ihime: ehtoopäivällä mulle soitettihin Baronasta. Olis ollu parin kuukauren Excel-keikka tieros. Valitettavasti en ny sen takia halunnu jättää koulua. Vähä jäi kuitenki harmittamahan. Miksi niitä töitä tarijotahan ny, ku mä en voi ottaa vastahan. 😦 Miksei kukaa tarijonnu niitä silloon, ku olsin pääsny töihin.

Mulla on siis ollu oikeen kunnolla vapaata tänään. Mihinkää hyöryllisehen en sitä luonnollisestikkaa oo haaskannu. Oon lukenu, färittäny, kutonu, kattonu televisiota, ripustellu kynttilälyhtyjä pihalle…  

Ensikuulemalta iloonen uutinen, mutta…

Äkkiä menöö viikot. Taas ollahan torstais. Näköjään tästä on tullu mun päivityspäivä ainaki silloon, ku perijantaina on etäpäivä. Vaikka eipä täs palijo muuta kuulu ku koulunkäyntiä ja lenkkeelyä.

Maanantaina meillä oli laskutuksen, myyntireskontran ja perinnän perustehia. Opeteltihin teköhön laskuja Novalla. 

Ehtoolla pyöräälin Tokmannille ja hain lopuuksi sieltä ne langat. Tein siis vain yksinkertaasesti suunnitelman muutoksen. Samalla totesin, jotta tais olla viimmeenen pyörälenkki tälle vuorelle. Sen verran tuntuu jo tien pinta jäiseltä.

Tiistaina jatkettihin englannilla. Koko päivä niitä hirveetä taloushallinnon termiä. Ja palijo yritettihin toimitella keskenämmä englanniksi. Ei oikeen hyvin sujunu, välillä piti puhua suomiaki. 😀

Koulun jäläkihin kävääsin purulla tekemäs pienen lenkin. Ehtoommalla sain Anjuskan miehen kynsikkähät valamihiksi ja pistin ne kirijekuorehen, jotta saan seuraavana päivänä vierä postihin.

Eileen opiskeltihin taulukkolaskentaa ja ehtoolla lähärin sitte kävellen kylille viemähän hanskakirijettä postihin ja hakemahan maitua ja muuta särvintä. Kyllä kuulkaa alakoo repullinen ruokaa painaa palijo, ennen ku pääsin takaasi kotia. Vähä vajaat kaks tuntia meni sillä reissulla. Tuumasin vain, jotta mihinkähän se muka perustuu, jotta reppu olis selijälle tervehellisempi ku joku muu pussi. Mä nimittään ainaki kävelen vaistomaisesti etukumaras, ku mulla on reppu selijäs. Ja siitähän seuraa tietysti alaselijän kipeytyminen. No, tulipahan käveltyä liki 10 kilometriä.

Viimmeset sarat metrit tulin kyllä köykääsin askelin. Poika nimittään soitti mulle ja sanoo saanehensa työpaikan! Mun oli niin hyvä olla, jotten oikeen tienny, mitä olsin sanonu ja kuinka päin ollu. Ku tarkemmin tenttasin, niin ilo alakoo vähä himmetä. Se ei ookkaa työsuhtehes suoraan siihen työnantajahan, vaan sen on pitäny kirijautua työosuuskuntahan, jota sen pitää laskuttaa ja ne puolestansa laskuttaa työnantajaa. Poika saa palakkansa sitte, ku työnantaja on maksanu ensi laskunsa.

Ja kaiken kukkuraksi siitä palakasta vierähän normaalin ennakonpirätyksen lisäksi  vielä 6% palakkio osuuskunnalle ja työnantajan sivukulut: työtapaturmavakuutus 2,589%, ryhymähenkivakuutus 0,067%, työttömyysvakuutus 3,9%, eläkemaksu 18,65%, sotu 2,12% JA työntekijän sivukulut: eläkemaksu 5,7% ja työttömyysvakuutus 1,15%. Ja kaiken muun hyvän lisäksi 24%:n alv. En tierä sitäkää, pitääkö poijan ilimoottautua alv-rekisterihin, jotta maksu voirahan tilittää sen nimis.

Se ei varmahan ollu ymmärtäny tätä systeemiä eikä työnantaja varmahan ollu sitä sille seliittäny, ku se oli sopinu niin alahaasen tuntipalakan, jotta näitten kaikkien vähennysten jäläkihin palakka jää varmasti alle minimin. Itte asias kätehen tuloo jäämähän vähemmän ku peruspäivärahasta.

Eikä siinä vielä kaikki! Verottaja kohteloo sitä palakansaajana, mutta työvoimaviranomaaset ittensä työllistävänä YRITTÄJÄNÄ, jonka työkokemus ei kerrytä työssäoloehtoa. Siis jos työt loppuu, niin se voi jäärä ihan tyhyjän päälle. Ei tuu välttämätä pääsemähän päivärahoolle, ku on ollu ”yrittäjä”.

Minoon täälä huopannu tätä asiaa niin, jotten oo palijo nukutuksikaa saanu. Ku joinki tuntuu, jotta täs on taas työntekijä se, joka häviää. Työnantajahan ei häviä mitää, se voi yhtäkkiä vain päättää olla ”tilaamatta” poijalta työsuorituksia.

Mä murehrin jo pahinta, ku pitääs olla onnellinen toisen puolesta ja toivua, jotta sen työt sujuus siihen mallihin, jotta työnantaja haluaas palakata sen suoraa omille kirijoollensa. Mutta hulluhan se olis, jos se niin tekis, ku sitte nuo kaikki työnantajan sivukulut tulis sille maksettaviksi eikä se saisi pelattua työntekijämäärällä niin ku tällääses ”työsuhtees”. Nyt se voi pistää väkiä pois iliman irtisanomisaikaa. Tai voi olla, jotta oon ymmärtäny koko homman ihan väärin, ku tuollaanen työosuuskunta on mulle ihan tuntematoon käsite. Niinku varmasti poijallekki.

No, onneksi päivällä unohrin murehtia, ku me jatkettihin laskutuksen ja myyntitilausten opettelua. Koulun jäläkihin kävin taas purulla käveleskelemäs.