Astuunkahan paskahan?

Perijantaina mulla oli etäpäivä ja päätin hoitaa asioolla käynnin ensiksi pois alta, ennen ku rupian koulutehtäviä tekemähän. Ihan ensimmääseksi mun piti soittaa yhyrelle ysikymppiselle mummalle.

Entinen koulukaveri on kotipalaveluhommis ja kysyy multa, jotta suostuusinko mä kutomahan mumman lapsenlapsille pari liiviä, ku mumman syrän ei enää kestä kutomista. On kuulemma jo langakki valamihina. Sanoon, jotta menöö kyllä aika niin tuon koulun kans, mutta voin mä tietysti kysäästä, jonsei niilloo kiirus. Ajattelin, jotta pääsen sillä luistamahan, jos ne pitää olla jouluksi valamihit.

Mutta kuinka ollakkaa, ku mä soitin, niin mumma piti ittestänsä selevänä, jotta mä ne teen. Kysyy heti, jotta koska mä tuun hakohon langat. Eikä ne ollu liiviä. Eikä lapsenlapsille. Kaks villatakkia hänen aikuusille tyttärillensä! Eikä oo kiirusta, ku flikat tietää, mitä ne saa joululahajaksi… Se oli niin innoosnansa ja iloonen, jottei mulla ollu syräntä kieltäytyä. Mutta kyllä mua vähä murehruttaa, mihinä välis mä niitä kerkiän teherä. Oon justihin vasta aloottanu kynsikkähiä Anjuskan miehelle ja sen jäläkihin mun pitääs kutua vielä pari huivia joululahajooksi. En tierä, haukkasinko ny liika isoon palan… No, murehrimma sitä toiste.

Lankapussit käsis jäin mumman pihas heti suustani kii yhyren tutun kans. Oli sairaslomalla, ku oli kesällä leikattu rintasyöpä. 😦

Sen juttutuokion jäläkihin jatkoon kirijastolle. Lukemista minä en jätä sen enämpää koulun ku käsitöirenkää takia, vaikka vähemmän kerkiänki ny lukemahan.

Sieltä vielä ruokakauppahan ja Tokmannille. Sitte nopiaa kotia laittamahan ruokaa. Olin luvannu poijalle, jotta teen proileripastaa.

Ruaan jäläkihin rupesin teköhön etäpäivän tehtäviä. Onneksi ei ollu kovin hankalia ja sain ne paris tunnis teheryksi. Loppupäivän oon vissihin vain haahuullu ku en ainakaa mitää järkevää saanu aikaaseksi. Isäntä tuli joskus puoli seittemän mais kotia.

Eileen oli aika lailla aurinkoosta, mutta en vain saanu mentyä haravoomahan enkä tehtyä oikeen mitää muutakaa.

Poika lähti ehtoopäivällä – kolomehen kertahan – kohti Hyvinkäätä. Se nimittään pyörti (= kääntyi takaisin) pari kertaa, ku oli unohtanu jotaki. Kun se tuli toisen kerran takaasi, mä lupasin, jotta kyllä se voi jäärä kotiakki. 😀 Ei jääny, vaan lähti vielä uurestansa matkahan. Ehtoolla laittoo viestiä, jotta on pääsny perille.

Normaalihin tapahan meirän ehtoo kuluu Avaran luonnon ja saunoomisen paris. Kellokki siirsin jo valamihiksi oikiahan aikahan, jotten oo aamulla aiva pökkööksis, jotta mikä maa ja mikä aika.

Tänä aamuna alootin laittamalla isännän reissukamppehet pesuhun ja menin itte haravan kans heilumahan pihalle. Isäntäki osallistuu talakoohin keräämällä mun haravoomat kasat ja katkoomalla kukanrontot pois.

Pyykinpesu jatkuu vielä muutaman konehellisen verran ja siinä samas keittelin isännälle riisipuurua. Mulla ittelläni oli vielä sitä proileripastaa jälijellä. Se ei kelepaa isännälle, ku siinä on fusilli-pastaa, proileria, herkkusieniä ja paprikaa. Kaikki sen inhokkia. Mutta ei se mitää, mä sain syörä sen ihan yksin. 🙂

Tänään huolestuun myös oikeen torella tuosta tukan ohenemisesta. Mä nimittään verin sen aamulla ponin hiirenhännälle ja totesin, jotta se on puolella ohentunu. Mullahan ei mikää valtaasa hiuspehko oo ikänä ollukkaa, ku on tyypillinen suomalaanen luirutukka. Mutta oikeen järkytyyn, ku totesin, jotta niskas on enää lyijykynän vahavuunen nippu hiuksia. Onneksi mulla on vajaan parin viikon päästä se lääkäri. 

Mainokset

Vähä päivitystä

Näköjään on taas viikko hurahtanu ohitte melekeen huomaamata.

Mä jäin poijan yksinhuoltajaksi, ku isäntä lähti auttelemahan flikkaa ja vävypoijan alakua remonttihommis. Päättivät vielä rempata lopukki, mitä ei oo tähän mennes käyty läpi. Vävynaluulla ku on syyslomaa tää viikko. Isäntä vaihtoo pyhänaikana talavirenkahat jo molempihin autoohin.

Mun kontolle jäi huushollin lämmittäminen. Isäntä on siitä aina huolehtinu, niin jotta mun piti pyytää oppitunti siitä aiheesta. Muutaman kerran oon onnistunu savustamahan itteni perusteellisesti, ku oon menny aukaasemahan kattilan kannen liika aikaasin, mutta kyllä me oomma poijan kans täälä tarijennu, vaikka keskiviikon vastaasena yönä pakkaanen oli käyny -5,1 astehes.

Maanantaina kävääsin kaupas koulusta päin, ku ehtoolla Raija tuli kyläälemähän. Sanoo harkinnehensa, tuoko kukkia vai nisua ja päätynehensä siihen, jotta kukat on tarpehellisempia. 😀 Niin ne onki, niitä saa kuitenki niin harvoon.

Tiistaina koulusta tultuani pistin ensi valakian pannuhuonehen pesähän ja menin haravoomahan, ku pitkästä aikaa aurinkoki vähä pilikisti. Olin ajatellu, jotta haravootten vain aina kottikärryllisen ehtoos, mutta ku olin muutaman haravanveron vetäny, niin tajusin, jotta lehtiä on niin palijo, jotta mä haravootten vielä jouluaattonaki, jos meinaan niin pienen tukun kerrallansa vierä pois. Niimpä hain isoon pressun ja nostelin leheret sen päälle. Puoles tunnis pressu oli jo niin täynnä, jotta päätin lopettaa. Kiskoon pressun pellon reunahan ja kippasin sinne fälttööksien (= kynnöksien) väliihin.

Ehtoolla laitoon saunan lämpiämähän. Saunasta tultua mun piti vielä teherä yks kirijanpitotehtävä, ku mun oli vissihin ollu korvat johonaki aiva muolla silloon, ku oli sanottu, jotta se pitää teherä kotona loppuhun… Onneksi tuli maanantaina koulus puheeksi.

Tämä viikko meillä on ollu tekstinkäsittelyn teho-opiskelua maanantaina, tiistaina ja tänään. Kyllä on kuulkaa turha ylypeys karisnu! Mulla oli ennakkohon vähä sellaanen asenne, jotta ”tottahan mä ny tekstinkäsittelyn osaan, ku oon sitä niin palijo käyttäny”. Mulla ei oo ollu mitää käsitystä, mitä kaikkia sillä voikaa teherä! Ihan kiva, ku saa oikeen luvan kans asuulla (= leikkiä) ja opetella uusia juttuja. Ei nuota töis oo enää aikaa harijootella. Tosin ne kyllä varmahan unohtuu alta aikayksikön, jonsei niitä käytä.

Eileen oli kirijanpitua. Ei menny ihan putkehen sekää, mutta sain ku sainki lopuuksi oikaastua, ku hoksasin, mihinä mun oli menny pielehen. Aamulla, ku menin kouluhun, niin koulun tienhaaras oli kaks poliisiautua, henkilöauto hätävilikut päällä ja skootteri paskana. 😦 Toivottavasti siinä ei oo käyny pahemmin.

Ehtoopäivällä hiteli vähä lunta. Muttei sen enämpää ku jotta justihin maasta näki, jotton tullu valakoosta.

Laiskalle tuloo aina kiirus, niimpä mä eileenki lämpimääsvalakiat tehtyäni menin haravoomahan, vaikka välillä ripotteli sitä lumen näkööstä. Mutta sain toisen pressukuorman pois puutarhasta. Vielä tuloo varmahan ainaki yks tai kaks pressullista… Pakkaanen on saanu leheret putuamahan puista, jotta ne olis ny hyvä kerätä pois ennen lumen tuloa.

Tänään en viittiny mennä haravoontihommihin, ku on sataa tihuuttanu melekeen koko päivän. Sen sijahan lämmitin taas saunan ja poikaki kävääsi löylyyttelemäs, ku ei se tiistaina käyny.

Johonaki vaihees, ku olin menos pannuhuonehesehen, huomasin, jotta kanahaukka istuu meirän pyykkirenkun (= pyykkitelineen) päällä. Sitte sille tuli äkkilähtö, ku harakat alakoo hyökkiä sitä kohti. Oletan, jotta se oli kanahaukka, en mee vannomahan. Sen verran kerkesin havaata, jotta sillä oli raitapaita yllä. Mutta niin on kyllä hiirihaukallaki. Olis pitäny olla kamera käsillä, jotta olis saanu kuvasta varmistettua paremmin.

Huomenna mulla on etäpäivä – tekstinkäsittelyn tehtäviä. Aiva toisenmoiset tunnelmat olla ny etäpäivällä, ku ei oo enää stressiä harijoottelupaikan kattelemisesta. 

Ajattelin ensi aamusta käyrä ruokakaupas, ku oon maanantaina viimmeeksi käyny. Ollahan poijan kans pärijätty vähillä evähillä. Poika on saanu koko viikon syörä lasagnettea, kun mä tein sitä pyhänä niin isoon satsin, jotta sitä on vieläki vaikka kuinka palijo. Kun mä syön koululla lämpöösen ruaan, niin oon kotona kuitannu ehtooruaan vain leivällä. Huomenna pitää kyllä jo teherä jotaki muuta, vaikka ei tuo oo valittanu. Sanoo vain, jotton hyvää, ku ei oo pitkähän aikahan syöny lasagnettea.

Isäntäki on tulos huomenna kotia. Ja poika on sitte vastaavasti lähärös lauantaina takaasi Hyvinkäälle. Seki oli tänään vaihtanu talavirenkahat autohonsa. Oli näköjään tämän päivän mittahan vaihtunu talavinopeusrajootukset.

Niin joo – ja tänään löysin yllätyksen Porin Leivän Ruis-vehnä -sämpylästä: isoo muovinsuikales, joka näytti katkennehelta nippusiteheltä. Otin kuvan siitä ja laitoon postia Porin Leivälle. Kattotahan, mitä vastaavat – vai vastaavakko mitää. Onneksi tuo pala ei ollu niis sämpylöös, joita tarijoolin Raijalle!  

Tällä viikolla on yllättäen tullu kaks uutta plokin seuraajaa. Epäälen kyllä, jotta ne taitaa olla ”vahingonlaukauksia”, ku kumpiki näytti olevan ruokaplokin pitäjiä ja toinen Amerikasta asti. Eihän tätä mun kirijootustani ymmärrä kaikki suomalaasekkaa. 😀 Enkä mä ainakaa täälä pahemmin kehuskele keittiötairoollaani. Enemmänki mä puhun syömisestä..

Martin Pistorius ja Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto – Poika, joka jäi oman kehonsa vangiksi

Vuonna 1988 etelä-afrikkalaanen Martin oli kakstoistavuotias. Hän tuli koulusta kotia ja valitti kipiää kurkkuansa. Mutta se ei ollukkaa vain pelekkää tavallista kurkkukipua. Martin ei enää pääsny takaasi kouluhun.

Vähitellen alakoo tulla kummallisia oireeta. Martin lakkas syömästä, nukkuu päivisin tuntikausia ja käveleminen aiheutti kipua. Sitte alakoo unohtua asiat ja jopa ihimiset. Vähitellen meni puhekyky. Lihakset surkastuu, raajat jäykistyy ja veti kippurahan. Paino laski alahappäin ja liikkuminen lakkas kokonansa.

Ku lääkärit ei kyenny keksimähän syytä Martinin tilahan, oli heleppo sanua, jotta vika on korvien välis. Diagnoosia ei löyretty kokeesta ja lääkekokeeluusta huolimata. Vuoren päästä lääkärien oli pakko toreta, jotta kaikki konstit on ny käytetty.

Martin vietihin kotia ja äitee jäi omaashoitajaksi. Nelijä vuotta Martin oli johonaki aiva tavoottamattomis. Hänellä ei ollu kontaktia muihin eikä muilla hänehen.

Vähitellen hän alakoo kumminki tulla tietooseksi ympäristöstänsä, mutta koska hänellä ei ollu mitää keinoa kommunikoora, kukaa ei ymmärtäny, jotta hän kuuloo ja näköö ja tajuaa, mitä ympärillä tapahtuu. Martinia käsiteltihin ku pakettia. Paitti isä, joka myöhemmin melekeen yksistänsä hoiti häntä, ku äitee ei enää jaksanu. Mutta hänkää ei hoksannu, jotta Martin on palannu takaasi jostaki pimeyrestä.

Päivät Martin oli hoitolaitokses isän olles töis. Sinne tuli töihin nuori Virna van der Walt, joka alakoo jutella Martinille ja pian Virna hoksas, jotta Martin kuunteloo ja ymmärtää häntä ja reakoo hänen jutteluhunsa.

Siitä huomiosta seuras, jotta Martinille alaattihin kattelemahan välinettä, jonka avulla hän vois kommunikoora. Se ei ollu ihan yksinkertaasta, mutta vähitellen alakoo Martinin maailma laajeta ja muuttua. Heleppua se ei ollu, mutta vanhempien ja Martinin oma sitkeys palakittihin. Hän opiskeli ja sai töitä.

Loppujen lopuuksi kolomikymppisenä Martin sai elämähänsä mailman parahan asian. Vaimonsa Joannan.

Viikonloppu pelastettu!

Eileen käytihin taas ensimmääseksi lenkillä. Sieltä tultua soitin paikallisehen rautakauppahan kysyäkseni harijoottelupaikkaa. Ihimeekseni sielä suhtauruttihin hyvinki myötämielisesti asiahan ja pyyrettihin käymähän tänään aamupäivällä paperien kans. Jo pelekästänsä siitä sain niin palijo virtaa, jotta luin lopukki kotitehtävän aineestot ja rupesin suoltamahan tekstiä suttupaperille.

Ehtoopäivällä soitin teekoohin ja kysyyn verikokeetten tulokset. Kilipirauhasarvot oli viitearvoos (hiustenlähtö ei siis johoru siitä), paastosokuri oli hyvä (5,5), suolat oli viitearvoos, Hb 126. Mutta! Kokonaaskolesterooli oli 5,4 (viitearvo alle 5,0), huonua kolesteroolia oli 3,6 (viitearvo alle 3,0), hyvää oli sentäs justihin ja justihin yli viitearvon eli 1,23 (viitearvo yli 1,2). Ja triglyseridit elikkä veren rasva-arvot oli reippahasti yli viitearvon 2,4 (viitearvo alle 1,7). Syränfilimiä ei hoitaja uskaltanu ruveta tulukittemahan vaan jätti sen lääkärille.

Täs olis ny näköjään kovasti ruokaremontin paikka… Kymmenen prosentin painonpurotuksestahan seki tietysti puhuu, mutta kun nuo fläskit on tuohon liiringille (= vyötärölle) asettunu, niin ei ne taharo siitä tärkiää mihinkää lähtiä. Nuo rasva- ja kolesterooliarvot kertoo sen, minkä näköö jo silimälläki: nimittään sen, jotta oon keskivartalolihava. Nyt, ku ollahan lisätty reippahasti tuota liikuntaa ja mä oon koululla syöny meleko tervehellisesti, niin paino on tippunu silti vain vajaat kolome kilua. Siitä ei ”ihan” vielä kerry sitä kymmentä prosenttia…

Tänään mun päivä alakoo valamistautumalla työharijootteluhaastatteluhun. Mä sain sen paikan!!! Yhyreksäs paikka tärppäs. Oon kyllä niin onnellinen siitä. Isoo stressinaihe on pois.

Mulla kävi sikäli hyvä säkä, jotta sieltä on omistajapariskunnan tytär jäämäs äitiyslomalle joulukuus ja mun harijoottelu alakaa tammikuus. Tää tytär on äiteensä kans teheny sielä toimistotöitä.

Kävääsin vielä ruokakaupas samalla reissulla ja kotia tultua isäntä vaihtoo molempihin autoohin talavirenkahat.

Mä kirijootin sillä välin kotitehtävän konehelle. Heti tuli tekstinkäsittelys opitut jutut hyvähän käyttöhön. Olin kovasti tyytyväänen, jottei ollu opetus menny ihan harakoolle. Lujen sen läpi vasta huomenna ja korijaan, jos (= kun) on tarvetta. Oikiastansa mä ajattelin, jotta lujeskelen sitä vielä pitkin ens viikkua ja palautan sen vasta ens viikonloppuna.  

Terveyskeskuksestaki jo soitettihin mulle lääkäriaika. Se on 11.11. Olis saanu jo ennemminki, mutta en halunnu ottaa koulupäivälle. Tuo 11. päivä osuu etäpäivälle, niin se passas mulle.

Lenkille lähärettihin poikkeuksellisesti vasta ehtoopäivällä. Oli kylymä viima, mutta purulla sitä ei juurikaa huomaa ja sielä kyllä saa aina hien pintahan.

Ehtoosta oon viettäny (omasta mielestäni) ansaattua vapaata. Mitä ny tein pellillisen pitsaa, ku poika tuli kotia.

Tänään on siis ollu kaiken kaikkiastansa hyvä päivä!

Etäviikko jo puoles

Mulla oli viimme viikolla vielä suuria kuvitelmia, mitä kaikkia muuta mä kerkiän tällä viikolla tekemähän ku vain tuota etätehtävää. Niinku esimerkiksi pesemähän klasit ja haravoomahan. Ja paskan lieskat!

Mä oon ny kolome päivää lukenu silimät kieros kuivaa lakitekstiä (vähä yli puolet vasta lujettuna) enkä oo saanu piirrettyä esseehin ensimmästäkää sanaa vielä. Itte asias se aihe alakaa jo kovasti hämärtyä mun mielesnäni, ku on tullu niin palijo muuta epäoleellista informaatiota.

Kaiken lisäksi mä vasta tänään huomasin, jotta niihin lakitekstiihin oli merkattu ne kohorat, jokka meirän pitääs lukia. Mä tyhymä oon tavannu (melekeen) kaiken läpi ja ihimetelly, mitä näillä jutuulla on tekemistä arkistoonnin kans… (Essee pitää siis teherä arkistoonnista.) 

Oomma me tietysti joka aamu käyny lenkillä, muutamana päivänä kaupas ja tänään kävin lapras. Mua ku on murehruttanu ne kilipirauhasarvot, niin soitin maanantaina teekoohin ja kysyyn, pääsiskö kokeehin.

Sattuu olemahan serkkuflikka puhelimes, niin se totes, jotta ku sulla on tuo verenpainelääkityski ekkä oo hetkehen käyny, niin olis syytä mennä lääkärille ja tutkia vähä muitaki arvoja. Se pisti mulle lähettehen laprahan: pieni verenkuva, sokerit, kolesterolit, suolat ja syränfilimi. Huomenna kuulemma jo saa kysellä tuloksia. Lääkäriaika tuloo sitte joskus. Ku ei oo kiiruhinen asia, niin jouruun jonokirijalle.

Oon joka päivä yrittäny keksiä myös jonku firman, mistä kysyysin harijoottelupaikkaa. Maanantaina soitin suurin toiveen yhtehen tilitoimistohon, joka nettisivuullansa kertoo, kuinka heillä halutahan kouluuttaa uusia taloushallinnon osaajia ja kuinka heillä on pyrkimys, jotta aina olis 10% väkimäärästä harijoottelijoota. Totuus oli toinen – ainaki tämän paikallisen toimiston osalta. Yksseliitteesesti sanoovat, jottei heille oteta harijoottelijoota ollenkaa… No, ehkä se konsernin pääkaupungin erustus sitte hoitaa sen kymmenyksen.

Eileen soitin toisehen tilitoimistohon: omistaja on lomalla tään viikon. Tänään soitin yhtehen perheyrityksehen, mutta henkilöstöasioosta vastaava on lomalla. Tosin on kuulemma perijantaina sitte taas töis.

Mä kuvittelin, jotta tää viikko olis hyvää aikaa ettiä tuota harijoottelupaikkaa, mutta en tullu ajatelleheksi, jotta ku on koululaasten syysloma, niin torennäköösesti aika moni vanhempiki on lomalla.

Nyt mä oon täs ehtoon mittahan yrittäny kirijautua Feispuukkihin, mutta aina ku pääsen sähköpostiosoottehes @-merkkihin asti, niin se heittää kentän tyhyjäksi. En tierä, onko ongelma vain mulla vai onko sitä muillaki. Ku ei pääse Feispuukkihin, niin ei saa kysyttyä keltää. 😀 

Mari Jungstedt: Vaarallinen leikki

Vaihteeksi ruottalaaskirijaalijan dekkari…

Jenny Levin on 19-vuotias nuori flikka, joka on kotoosin Gotlannin saarelta. Hän on noussu nopiasti Ruottin mallimailman huipulle. Kuvauksia on ympäri mailman, mutta tällä kertaa kuvausmatka suuntautuu kotiseurulle Gotlantihin. Mukana on pieni kuvausryhymä ja etenki kuvaaja Markus Sandberg, jonka kans Jennyllä on salasuhure.

Markus tunnetahan naistenmiehenä, mutta Jenny tietenki uskoo, jotta Markus ei oo vain löytäny aikaasemmin sitä oikiaa. Suhure on kuitenki pirettävä salas, koska Markuksen ex-naisystävä on samas mallitoimistos töis ku Jennyki.

Gotlannis Markus majoottuu syrijääsehen mökkihin, ku muut asustaa hotellis. Markusta ei kuitenkaa kuulu kuvausten jäläkihin ruokaalemahan muitten kans. Jenny lähtöö pimiän päihin Markuksen mökille ja löytää tämän raa’asti pahoonpireltynä.

Päätarinan rinnalla seuratahan 16-vuotiahan Agnes Karlströmin tarinaa. Agnes on ollu saman mallitoimiston listoolla, mutta sai kuulla olevansa 38-kokoosena liika isoo. Niimpä hän alakoo laihruttaa. Ja laihruttaa. Kunnes lopuuksi joutuu pois mallitoimiston listoolta, koska hän oli liika laiha. Agneksellaki oli ollu suhure Markuksehen.

Täytyy sanua, jotta ihan kirijan lopus tuli yllätys, jota en ollu hoksannu ajatella.

 

Huushollihommia

Tänä aamuna meitä nukutti kumpaaki. Herättihin vasta puoli yhyreksältä. Aamu oli harmaa ja tihkuunen.

Päätettihin käyrä ensiksi kaupas ennen ku lähäretähän lenkille. Sitä ennen mä vaihroon lakanat. Pihalle ei petivaattehia viittiny vierä, ku oli niin kostiaa.

Kaupasta tultua mä kumminki päätin vielä ensi siivota ku meillä ei oo tehty kunnon siivoja koko aikana ku mä oon ollu koulus. Vähä vain enimpiä imurootu ja pölyjä pyhiitty sieltä täältä.

Yllätys oli suuri, ku rupesin pesöhön laattioota: koko huushollista ei löytyny minkää valtakunnan yleespesuainetta. Löytyy kyllä jos jonkimmoista eri tarkootuksihin tarkootettua myrkkyä, muttei perusyleispesuainetta! Meillä on ny laattiat pesty Fairylla. 😀

Pyhiin vielä pölykki ja kyllä huomas, jottei oo sitäkää hetkehen tehty, ku tuli kluutu niin mustaksi. 😦

Siivouksen jäläkihin oli jo kilijuva näläkä. Oli pakko keittää ja syörä ennen lenkille lähtyä. Ja sitte tietysti hetki sulatellakki ruokaansa.

Lenkin aikana alakoo taas tihimata vettä, niin päätettihin kiertää vain kolomosen lenkki. Tuloo siitäki kotomatkoonensa viis kilometriä. Oli koivet aiva väsyksis lenkin jäläkihin. Isännällä oli nimittään porkat (= sauvat) mukana ja niitten kans se viuhtoo aika palijo lujempaa ku minä. Mun piti ottaa jokunen askel enämmän kun sen, jotta pysyyn joukos.

Kotomatkalla mä ilimootin, jotten suostu tänään enää teköhön mitää. Enkä oo tehenykkää. Färittelin hetken, luin, oon kattonu telekkaria, kutonu ja saunoonu.