Tivistä opiskelua

Jaahas, mitähän sitä on tullu tehtyä sitte viimme kuulumisten? 

Maanantaina ja tiistaina jatkoomma kirijanpitoharijootuksia ja täytyy myöntää, jotta ilahruun, ku huomasin, jotta ei ne kaikki vanhat opit oo vielä ihan täysin unohtunu. Mutta nopiaa mennähän etehenpäin ja pitää olla niin kartalla koko aijan, jotta ehtoosin on aika lailla väsyksis.

Tiistaiehtoolla mulla oli vielä se tissinlitistysoperaatio (= mammografia). Ihan hyvä, jotta tutkitahan, mutta ikävä toimenpirethän se on. Eikähän niitä millää muulla lailla saisi filimattua?

Luulin, jotta keskiviikko olis helepompi, ku aiheena oli näppäälytaito. Siis tietokonehen näppäämistön hallintaa. Väärin luultu! Heti aamulla oli ensi kaharen minuutin nopeuskoet, jotta saatihin tuntumaa ohojelmahan ja heti sen jäläkihin puolen tunnin nopeuskoet.

Kokeen läpäästäksensä piti saara 4000 nettolyöntiä puoles tunnis eikä virheprosentti saanu olla ku maksimisnansa 5. Tavoote on kuitenki 7500 lyöntiä puoles tunnis. Oltihin torella eri tasoosia, ku osa ei ollu juurikaa käyttäny tietokonesta eikä niillä ollu kymmensormijärijestelmä hallinnas ku taas nopeen sai tulokseksi 11000 lyöntiä.

Mä sain tulokseksi 8770 nettolyöntiä ja virheprosentti oli 1. Sillä sain siis sen jo suoritettua, mutta tokihan mä kokeelen vielä johonaki vaihees uusia sen kokeen.

Kyllä on menny tekniikka etehenpäin! Ennen katteltihin punakynän kans virheet ja laskettihin virhelyönnit käsin. Nyt tulokset tuli välittömästi konehelta ku aika tuli täytehen. Sen jäläkihin se vielä ilimootti, minkämoisia virheetä sielä oli tullu ja teki sen mukahan lisäharijootuksia. Ku koko päivän naputteli konehella, niin niska huusi ehtoolla hoosiannaa.

Toki keskiviikolle osuu yks tosi mukavaki asia: kuntayhtymä tarijuaa meille teatteriliput (40,-)! Meemmä 12.10. kaupunginteatterille kattomahan Lainahöyhenissä.

Eilinen ja tämä päivä meillä on ollu etäpäiviä. Eileen paistoo aamusta niin komiasti aurinko, jotta oli pakko käyrä lenkillä ihan ensimmääseksi. Oli upian näkööstä, ku aurinko alakoo lämmittää ja puiren rungoosta ja mettän pohojasta alakoo nousta vesihöyryä.

Lenkin jäläkihin oli suunta ruokakauppahan. Kukaa ei ollu käyny kaupas eikä ollu oikeen mitää, mistä keittää. Oli pakko hakia ruokavärkkiä. Ja sitte tietysti piti teherä ruokaa, ku lenkkeelles tuli näläkä.

Kello oli jo yli puolen päivän ennen ku mä vasta pääsin kotitehtävien kimppuhun. Sainki kaikki muut tehtyä, mutta pari kirijanpiron tehtävää jäi tekemätä. Johonaki välis yritin soittaa kunnan taloustoimistohon harijoottelupaikkaa kysyäkseni, mutten saanu pääkirijanpitäjää kii.

Ehtoopäivällä alakoo tuuli ja saret. Ehtoonsuus päätin, jotta loput tehtävät saa jäärä tälle päivää ja tulin tähän konehen äärehen, mutta ei menny kauaakaa ku alakoo ukkoostaa. Piti oikeen silimiänsä hieraasta, jotta onko nuo oikiasti salamoota, ku ei koko kesänä oo juurikaa ukkoostanu. Oli ne. Tuli sen verran likelle, jotta oli pakko sammuttaa kones ja nypätä piuha irti seinästä. Vettä tuli oikeen ryöppyämällä, mittaris näytti olevan aamulla 25 mm.

Ku en voinu olla konehella, tein vielä paperilla annetut kirijanpiron tehtävät ja tälle päivää jäi vain se tehtävä, mikä piti palauttaa netin kautta.

Tänä aamuna heräsin jo varttia vaille kuus. Ja ku ei kerran enää unettanu, niin nousin ylähä. Oltihin joka tapaukses menos kahareksalta salille.

Sieltä tultua yritin taas soittaa kunnan pääkirijanpitäjälle, mutten saanu nykkää vastausta. Rupesin sen sijahan teköhön sitä viimmeestä kirijanpiron tehtävää ja lähetin sen saman tien.

Sen jäläkihin yritin taas soittaa. Ei vastausta. Sillä kertaa annoon soira niin kauan, jotta kääntyy keskuksehen. Sain jätettyä soittopyynnön.  

Ku Kaija soitti, selevis syyki, miksei se ollu vastannu. Sen puhelin oli ollu katees, kun niille on tulos uusia kalustehia ja kämpät on pitäny tyhyjätä viimmeestä tavaraa myören. Mutta harijoottelupaikkaa ei sekää voinu mulle luvata. Niillä on sielä jo harijoottelija, jonka harijoottelu jatkuu vielä koko ens vuoren.

No, ei auttanu ku kattella joku toinen paikka. Soitin terveyskeskuksehen talouspäällikölle. Ei sekää vastannu ensimmääsehen puheluhun. Sain sen kumminki sitte hetken päästä kiinni. Sinnekkää ei luvattu ottaa, kun heillä on työpistehet kaikki täynnä väkiä. Pyysi kumminki laittamahan sähköpostilla vielä tarkempaa tietua. Mutta ei sanonu mitää, ottaasko se maharollisesti sitte joskus tuonnempana yhteyttä.

Eikä sieltä yhyrestä firmasta oo kuulunu mitää, mistä piti tällä viikolla talouspäällikön soittaa, kun lähetin sillekki viikko takaperin sähköpostilla lisätietoja. Täytyy ens viikolla kattella lisää soitettavia paikkoja.

Tämän ehtoon oon ny pitäny vapaata. Oon lujeskellu, vaharannu televisiota, kutonu ja solokannu täs konehella.

(Tästä tuli ny pitkä ku näläkävuosi. Sorry!)

Vois sanua, jotton prottomia (= bråttom, kiire)

Siitä on näköjänsä jo reiru viikko ku oon viimmeeksi tänne laittanu kuulumisia. On muka niin päivät ny täynnä, jottei oikeen kerkiä eikä palijo jaksakkaa. Pää surraa tuhatta ja sataa vielä kauan koulupäivän jäläkihin. Joka päivä oon käyny jaloottelemas tai pyöräälemäs heti kotia tultuani, vaikkei aina (= yleensä = ikänä) olsi niin huvittanukkaa.

Meillä on ollu ny uusia aineeta: kirijanpiron perustehia, ruottia ja sihteerin asiakaspalavelua. Eileen oli etäpäivä ja tehtäväksi tuli kirijoottaa essee sihteerin puhelinpalavelusta ja siihen liittyvistä puheviestintätairoosta.

En pitäny kiirusta tuon tehtävän kans. Käymmä ensi aamulla kuntosalilla ja sieltä tultua selevitin yhyren firman tietoja ja lopuuksi soitin sinne kysyäkseni harijoottelupaikkaa. Ei tyrmätty suoralta käreltä, muttei myöskää luvattu. Talouspäällikkö pyysi sähköpostilla lisätietoja ja lupas selevitellä asiaa. Sanoo soittavansa ens viikon loppupuolella.

Sen jäläkihin mun piti ensiksi ottaa selevää, mikä on essee! En oo ikänä elääsnäni sellaasta kirijoottanu. Mun kouluaikana ei tarvinnu ajatella. Piti vain osata vastata koekysymyksihin. Ja ainekirijootukses taas sai antaa mielikuvituksen lentää.

Kun olin sen saanu joinki haravihini, luin asiasta annetun aineeston läpi ja noukiin sieltä asioota, joita mä halusin käsitellä omas tekstisnäni.

Sitte mun piti soittaa Terveystaloolle, ku olivat lähettänehet kutsun mammokrafiahan. Aika oli vain keskellä päivää ja kun kattoon, jotta silloon meillä on kirijanpitua, niin en halua olla pois. Tuola mennähän niin hirmuusta vauhtia, jotta mä tipahtaasin heti kelekasta. Sain vaihrettua ehtooaijan ja jo ens viikolle.

Tais kello olla puoli viis ehtoopäivällä ku päätin, jotta nyt ei enää pääknuppihin maharu yhtää enämpää puhelinpalavelua, vaan on jätettävä varsinaanen kirijootustyö tälle päivää.

Tänäänki me käytihin ensiksi aamulla lenkillä. Nyt kierrettihin purulla 4,5 km eikä sieltä ainakaa tällä kertaa tullu hirveetäkärpääsiä joukkohon. Ehkä sitä vois jatkos ajatella kierävänsä sieltä piremmän kautta. Lenkilläki mä pähkäälin tuota esseetä. Tuumasinki isännälle, jotta otankahan mä sen vähä liika vakavasti. Se meinas, jotta otat. Varsinki, kun me ei saara numeroarvostelua. Se on vain joko suoritettu tai hylijätty. Yks kurssikaveri sanooki ihan suorahan, jottei hän panosta yhtää sen enämpää ku mitä läpimeno vaatii. Mutta mä en osaa ajatella niin. Mä en tykkää teherä puolivillaasesti. Mä oon menny sinne oppimahan ja sitä varte mun on tehtävä kaikki niin hyvin ku osaan.

Lenkiltä tultua lähärettihin kirijastohon ja kauppahan. Ja kuinka ollakkaa, kirijastosta mun joukkohoni tarttuu niin englannin ku ruottinki oppikirijat. Otin mä toki yhyren suomenkielisenki ihan lukukirijaksi.

Kauppareissulla mun maha jo muraji, niin jotta kotia päästyä ensimmäänen tehtävä oli ruaanlaitto. Tai oikiastansa eilisten ruaanloppujen lämmittely.

Ruaan jäläkihin mä tulin konehelle tekemähän sitä esseetä. Tai mikä ikänä siitä ny sitte tulikaa. Sillä on palautusaikaa vielä jonku aikaa, niin jotten vielä lähettäny sitä, vaan tulostin ja jätin muhimahan.

Ajattelin, jotta justihin siinä kohtaa on hyvä hetki mennä tuulettamahan päätänsä. Menin haravoomahan. Isäntä on rakentanu pari siilin talavipesää ja se kärräs mun haravoomat leheret niihin pehemustehiksi. Nyt ei puutu enää ku siilit. En oo tänä kesänä nähäny yhtäkää.

Talitiaaset käy napsimas auringonkukista siemeniä ja mustarastas on käyny aroniapensahas. Niin – ja on vielä yks merkki, mistä tietää, jotta on syksy. Paitti siitä, jotta pikku koululaaset kulukoo Hello Kit… eiku, eihän mulla ookkaa sitä reppua! Niin, mutta syksyn tulon tietää paitti koulujen alakamisesta, niin siitä, jotta meillä on ensimmäänen hiiri tullu killeröhön (= loukkuun). Verstaalta kuulemma oli tullu toinen. 

Paula Salomaa: Viikingin varjossa – Katja Halmeen tarina

Aika raarollista ja rankkaa on ollu elämä Viikingin varijos.

90-luvun lopulla Katja oli vasta parikymppinen, kun hän tapas Tony Halmeen. Pian nuori raahelaasflikka huomas olevansa suuren mailman pyöritykses. Nelijän kuukauren päästä hän oli jo rouva Halme.

Tonyn käytös muuttuu nopiasti. Alakoo tulla kuittaaluja ulukonäöstä, maalaastaustasta, siivellä elämisestä. Tonyn mielestä Katja ei olisi ollu mitää iliman häntä eikä olsi päässy julukisuutehen, eikä linnanjuhulihin.

Välillä Tony käyttäytyy ku herrasmies, muta se käytös saattoo karota ihan äkkiarvaamata. Pieni, väärä sana tai ”tottelemattomuus”, mikä Tonyn mielestä tarkootti sitä, jottei Katja rakastanu ja arvostanu häntä – ja helevetti oli taas irti. Katja pelekäs koko aijan sanovansa tai tekevänsä jotaki väärää, mistä Tony raivostuu.

Tonylla oli mielipiteet niin Katjan ulukonäöstä, vaatetuksesta ku meikkaamisestaki. Katja sai kuulla olevansa kääkkä, ämmä, hullu tai ihiraperset. Mutta Katjan oli puolestansa tuettava miestänsä kaikes: nyrkkeelyura, politikoonti, juominen, mustasukkaasuus, harhat, pyssyt, kirvehet, lääkkehillä päänsä sekaaminen, poliisit, valehteleminen Tonyn eruksi – kaikki ne Katjan piti niellä.

Ylämäkiä ja alamäkiä oli koko avioliitto. Katja karehtii (= kadehti) muitten onnelliselta näyttäviä liittoja ja haaveeli joskus vielä ittekki saavansa sellaasen. Tonyn mielestä mies oli valtias ja nainen hänen alamaisensa.

Vähitellen Katjan mieles kypsyy eroajatus. Hän lähti kouluttautumahan kampaajaksi. Mutta sieltäki – kesken koulupäivän – hänen piti lähtiä, ku Tonylta tuli viesti, jotta hän tarttoo nippusiteetä. Katja kävi ne hakemas kaapista ja vei Tonylle. Jos hän ei olsi sitä teheny, se olis taas ollu merkki siitä, jottei Katja välitä miehestänsä ja se olis antanu aihetta raivokohtauksehen.

Katja ei myöskää koskaa kokenu saavansa tukia Tonylta. Ei eres silloon, kun hänen äiteensä ja enoonsa pahoonpireltihin.

Pariskunta oli jo eronnu siinä vaihees, kun Tony päätti tappaa ittensä.

Kirijan loppupuolella Paula Salomaa (kirijaalija, vuorovaikutuksen tutkija ja kouluttaja) pohtii, mikä teki Tonysta sellaasen kun teki, mitä tuo avioliitto teki Katjalle.

Leena Paasio: Melkein äiti

Anu ja Jani on pariskunta, jonka perheesehen kuuluu joka toinen viikko myös Janin tytär Siiri erellisestä avioliitosta.

Uusperheen kuviot ei aina oo heleppoja, sen saa myös Lindfors-Niemelän perhe huomata. On mustasukkaasuutta, kateutta, kilipaalua Siirin rakkauresta ja joskus Anusta tuntuu, jotta hän ei oo oikiastansa mitää Siirille, hän ei koe olevansa samanarvooses asemas Siirin piolookisten (= bilogisten) vanhempien kans ja varoo hyvin tarkasti sanomisiansa, jottei pilaa heirän väliänsä.

Lisäksi Anu ja Jani kokevat henkilökohtaasia menetyksiä, jokka on omiansa rasittamahan koko kuviota. Anu on lukos omien tunteettensa ja ajatustensa kans.

Kirijan lopus on kuitenki nähtävis valua (= valoa) tunnelin pääs, vaikka seki ilimestyy sinne vaikian kautta.

In english

Aamulla kouluhun mennes mua nauratti, ku Hurriganes lauloo rarios ”Good morning, little schoolgirl”. Siinä vaihees vielä nauratti, mutta myöhemmin pukkas jo tuskanhikiä. Huh, huh!

Meillä oli nimittään koko päivän englantia. Brittilääsen opettajan johorolla. Opettaja toki puhuu suomia paremmin ku minä englantia. Se tuli toristettua tänään.

Mä oon luullu jollaki lailla osaavani sitä kieltä, ku skotlantilaanen sähköposti-/feispuukkikaverini Shona on kohteliahasti niin sanonu. Mutta ei! Ehkä mä pärijään jollaki lailla tuollaases jokapäivääses jutustelus, mutta tänään lähärettihin heti esittelyjen jäläkihin kohteliaasuusfraasiihin ja taloushallinnon sanastohon.

Mä oon pitäny, jotta mun kirijallinen englanti on pareet ku suullinen, mutta ei menny sekää sitte putkehen. Mä unohrin pistää prepositioota joihinki paikkoohin ja jos johonki sen tyrkkäsinki, niin useen se oli väärä. Mulla oli vääriä aikamuotoja verpiistä (= verbeistä) jne.. 

Puhumista harijooteltihin palijo. Onneksi lähinnä vieruskaverin kans, niin ei tarvinnu niinkää jännittää ku koko porukan kuullen puhumista. Mutta kyllä se niin tankeroenglantia oli, jottei tosikaa. Ja sanat aiva hakuuses. Täytyy ny varmahan ruveta lukemahan ja kuuntelemahan enämmän englantia ja yrittää ittekki sitä molokottaa, vaikka isäntä sitte pitääs hulluna. (Pitää se jo varmahan muutenki.)

Opettajalla oli muuten hauska tapa valita, kuka vastaa. Se saattoo kysyä, kellä on syntymäpäivä tällä kuulla, kuka on syntyny 80-luvulla, kellä on pisimmät hiukset jne. Tai kerran se käski meirän nousta seisomahan ja valitti sitte lyhkääsimmän vastaamahan. 😀 (Itte se on hirmuusen pitkä.)

Ruokatauolle mennes mä treffasin entisen työkaverin. Se on tuola samas koulus opettajana. Sanoo, jotta nyt kahareksatta vuotta. Olipa mukava nähärä ja halauksenki sain. Ja palijo tsemppausta.

Kotia tultua mua orotti postin saapumisilimootus. Olin tienny sitä orottaakki. Myin nettikirpparin kautta vanhan talousvaa’an, joka piti lähettää Iisverelle (= Iisvedelle). Ns. ostaja ei kumminkaa koskaa käyny sitä hakemas. Sen erestakaaset postikulut (melekeen 20 €) tuloo luonnollisesti mun maksettavakseni.

Mä kahtehen kertahan muistutin sitä ostajaa; ensi, jotta ookko huomannu, jotta paketti on ollu kohta viikon postis, toisen kerran, jotta nyt on viimmeenen hakupäivä. Ensimmääsehen se vastas, jottei hän oo saanu postista ilimootusta. Toisehen viestihin se ei vastannu enää mitää. Tulipahan opetus, vaikka vähä kallihin puolohoonen. Tästä lähtien meiltä ei lähäre tavaraa ku ennakkomaksua tai selevää käteestä vastahan. En jaksanu siitä enää ottaa pulttia.

Laitoon vain äsköön kyseesen kirppiksen sivulle viestin, jotta suosittelen lämpöösesti käteeskauppaa kaikille, jottei käy niin ku mulle. Sielä neuvottihin ottamahan yhteyttä ylläpitohon. Ylläpitäjä ei löytäny enää sitä ostajaa niitten sivuulta, mutta naamakirijan sivu sillä näytti vielä olevan. Toki – mun pitää myöntää – jotta mun soi hälyytyskellot, mutta ku ei kukaa ollu vielä teheny rahallista oharia, niin päätin pistää tavaran postihin, vaikka toinen ei esim. kysyny, jotta koska ja kuinka hän sen maksaa. Yleensä ne hätäälöö heti sen maksun kans. Toiseksi sen profiilis ei ollu juuri mitää tietua. Muutama kuva ja pari kommenttia. No, se on ny ollutta ja mennyttä, en murehri sitä sen enämpää.

Totesin asian ja lähärin lenkille, ku isäntä oli ollu jo aamulla salilla. En viittiny lähtiä sinne yksin. Oli kerran komia ilimaki, niin lenkkeely tuntuu ihan hyvältä pään tuuletukselta koko päivän sisällä olemisen jäläkihin.

Pari testiä

Tänään meillä oli aiheena ryhymätyötairot. Ihan mielenkiintoosta ja kouluttajalla on hyvin tuntumaa yritysmailmahan ja sen takia oli heleppo napata ajatuksista kiinni ja miettiä niitä omien kokemusten kautta.

Tehtihin yks testi, jolla kartootettihin meirän tapaa oppia. Mä olin meleko tasan visuaalis-auditiivinen. Oli mus melekeen yhtä palijo kinesteettistäki, (pisteet jakaantuu 34-33-29), mutta enämmän kumminki nuota visuaalista ja auditiivista.  Tunnistin kyllä kummastaki ittiäni: 

VISUAALINEN:

  • Tärkeää myös lukea, ei vain kuulla.
  • Alleviivaukset ja muut merkinnät saattavat auttaa.
  • Värien käyttö
  • Työpöytä järjestyksessä.
  • Hän on järjestelmällinen ja haluaa, että asiat etenevät sujuvasti ja jos asiat eivät etene ripeästi, hän saattaa tulla jopa kärsimättömästi.
  • Usein hyvä keskittymään ja hänellä on vilkas mielikuvitus

AUDITIIVINEN:

  • Keskity kuuntelemaan, muistiinpanojen tekeminen samanaikaisesti saattaa häiritä.
  • Selittää paljon ja järjestelmällisesti (tää ei kyllä ihan pidä paikkaansa, mutta osittain)
  • Etenee hitaasti, koska hän puhuu mielessään asiat ja toistaa myös toisen puheen. (En välttämättä toista toisen sanoja.)
  • Lue, kerro, pohdi, tuumaile ääneen.
  • Opiskellessasi yritä minimoida kaikki muu melu ja häiritsevät äänet.

KINESTEETTINEN:

  • Oppii kokemuksen kautta.
  • Opiskelutilanteessa ympäristön pitäisi tuntua mukavalta.
  • Tee muistiinpanoja sivujen marginaaliin.

Sitte opettaja kertoo, jotta ihimisten välisestä viestinnästä vain 10% on sanallista ja loput kehonkieltä. Sen se havaannollisti sillä, jotta se komensi meirät seisomahan ja levittämähän käret sivulle. Käski jokahista taputtamahan käret yhtehen kun hän sanoo NYT! Hän rupes laskemahan: yks, kaks, kolome ja kolomosen kohoralla löi samalla käret yhtehen. Luokas läpsähti saman tien 16 muutaki käsiparia yhtehen ja sen jäläkihin opettaja sanoo NYT. Kyllähän sai nauraa ittellensä ku tajus, jotta annettu tehtävä meni justihin kollektiivisesti pielehen. 😀

Ehtoopäivällä se teetti meillä sellaasen luovan ongelmanratkaasutehtävän, jonka 7-vuotiahat kuulemma selevittää viires minuutis. Sanoo, jotta kun on saanu sen ratkaastua, voi tulla näyttämähän hänelle ja jos on oikeen, niin saa lähtiä kotia. Ensimmäänen lähti varmahan alle viiren minuutin ja pikkuhilijaa muutamia muitaki. Meitä jäi ehkä kymmenisen ihimistä sinne, jokka totesimma, jotta me jatketahanki tästä sitte huomenna suoraa englannin luokkahan. Lopuuksi opettaja armahti meirän fakkiutunehet aivot ja näytti oikian ratkaasun. Ei voinu ku lyörä ittiänsä ottahan, jotta niin tietysti! Olin osittaan ollu oikeella jäliillä, mutta se viimmeenen, ratkaaseva vaihet ei auennu. Kyllä tunsi ittensä tyhymäksi!

Kotia tultua mä teetin tuon ongelmanratkaasutehtävän isännällä. Olin varma, jotta se näköö heti ratkaasun varsinki ku se hoksas kysyä tosi tärkiän kysymyksen. Mutta joko se ei kuunnellu, mitä mä vastasin tai senki aivot oli jumis, ku kymmenen minuutin pähkäälyn jäläkihin se antoo periksi ja kysyy, jotta mikä on oikia ratkaasu. Kun mä näytin, niin se änkkäs (= väitti) vastahan, jotta mä olin vastannu sen kysymyksehen väärin ja hän ei sen takia sitä osannu ratkaasta. (Seli-seli.) Kovasti lohorutti, jottei sekää sitä selevittäny.

Tästä ilahtunehena lähärin lenkille. Oon ny vähä fuskannu (= huijannut) sillä lailla, jotta oon menny pyörällä pururaralle ja kävelly sielä vain sen saman kolomosen lenkin, minkä aikaasemminki. Kävelyä tuloo niin ollen pari kilometriä vähemmän, mutta mä oon perustellu, jotta onhan se pyöräälyki liikuntaa ja mä seleviän palijo nopiempaa siitä lenkistäni näin. 🙂 Isäntä oli käyny jo päivällä kävelyllä. Kävääsin vielä suihkus, ennen ku rupesin teköhön läksyjä.

Ensiksi asensin konehelle Office 365-paketin, jonka saimma käyttöhön opiskelujen aijaksi. Kotitehtäväksi saimma vielä Kolbin testin, joka on yksityyskohtaasempi oppimistapatesti. Siinä mä olin tarkkailija-päättelijä-toteuttaja (36%-33%-31%) ja selekiä nolla osallistujana. Näistä kaharesta ensimmääsestä tunnistin itteni vielä paremmin ku tuosta erellisestä testistä. Toteuttajaa en oikiastansa ittestäni löytäny:

TARKKAILIJA:

  • Jättäytyy mielellään taka-alalle.
  • Harkitsevainen ja varovaisuuteen taipuvainen.
  • Kuuntelee muita.
  • Pitää omista toimistaan matalaa profiilia ja on suvaitsevainen muita kohtaan.

PÄÄTTELIJÄ:

  • Hänen toimintansa on loogista ja kokonaisvaltaista.
  • Taipumusta täydellisyyden tavoitteluun ja pitkälliseen harkintaan mahdollisimman suuren varmuuden saavuttamiseksi ennen käytännön toimiin ryhtymistä.

TOTEUTTAJA:

  • Haluaa kokeilla uusia ideoita ja teorioita selvittääkseen, toimivatko ne käytännössä.
  • Ryhtyy herkästi tuumasta toimeen ja on kärsimätön asioiden tyhjänpäiväiseen märehtimiseen.
  • Käytännöllinen ongelmien ratkoja.

OSALLISTUJA:

  • Keskittyy uusien kokemusten hankkimiseen.
  • Elää nykyhetkessä, ”tässä-ja-nyt”.
  • Haluaa kokeilla kaikkea mahdollista.
  • Taipuvainen toimimaan ensin ja ajattelemaan vasta jälkeenpäin.
  • Nauttii tajunnanvirtatekniikoista ja aivoriihistä.
  • Luonteeltaan seurallinen ja pitkästyy herkästi asioiden hitaaseen etenemiseen.

Mä oon aina tykänny kaiken mailman testiistä ja itteni peilaamisesta niihin vastauksihin. Välillä sitä hämmästyy oikeen ittekki, jotta tuollaanenhan mä tosiaan oon, mutta empä oo tullu ajatelleheksi. Emmä tierä, osaanko mä hyöryntää näitä tuloksia kuinkaa, mutta toivottavasti jotaki jää muhimahan tuonne tukan alle.