Marian Keyes: Peiton alla – Tarinoita kirjailijaelämästä

Tähän kirijahan on koottu sekä Irish Tatleris julukaastuja kolumnia että muutama aikaasemmin julukaasematoon kirijootus.

Keyesin kirijootustyyli on hauska, näitä oli mukava lukia, vaikka joukos oli myös hänen alakoholismiansa käsittelevä kirijootus.

Mun on pakko lainata tähän ’Isäntä ja jalkapallo’ -kolumnista kohta, joka vois olla mun kynästä, jos osaasin kirijoottaa:

Itse inhoan jazzia enkä suinkaan peittele tätä seikkaa. En tajua koko musiikinlajia. En pidä sen arvaamattomuudesta enkä sen itsetyytyväisestä rönsyilystä. Kysynpä vain: missä on kertosäe? Minä haluan jotain, jonka tahdissa voi naputtaa jalkaansa lattiaan vaikuttamatta siltä kuin yrittäisi lähettää sähkösanomaa.

Kaiken kansan työrunot (toim. Risto Ahti)

Oon 2012 osallistunu Lahden runomaraton ry:n 30-vuotisjuhulakilipaaluhun, mihinä aiheena oli ”Työ, elämä”.

Tää kirija on koottu kilipaaluhun lähetetyystä runoosta. Kaikkiastansa kilipaaluhun oli tullu 1100 runua. Risto Ahdin esipuhe kirijas on hyvä ja kannustava. Oon saanu tään ”kirjailijakappalehen” jo silloon, mutta ny vasta tuli lujettua…

Kilipaalun voitti Mari Niiranen, jolta on kirijas kolome runua, joista täs ensimmäänen:

Ilmastoitu huone, selänmyötäinen tuoli, radio,

neljä neljäsosaa alastomia puita, marraskuu,


aurinko pölyrätin näköisen pilven alla.


Kello raksahtelee, paperit kellastuvat,
tässä käytävän 
varrella

yksi Virtanen karvoittui ja muuttui karhuksi,
se nukkuu nyt,


hiippaillaan hiljaa.


Tulostin tulostaa, lävistin lävistää,


ihmiset kyselevät viikonlopusta,
hymyillään,
kunhan lämpötila ei nouse 
yli +21 asteen.


Turvallisinta on lähteä tuulen mukaan, leijailla kuin lehti
kauas täältä.

Minua lohduttaa silta kaupungin sisääntulotiellä: se peittää
vain puolet kuilusta,

jonka ylle se suunniteltiin.
Raudoitus irvistää betonista
kuin rikkinäiset hampaat.


Paperit, joihin päivällä kirjattiin tulostavoitteet


minä levitän lattialle, kun illalla tulemme

koiran kanssa sateesta.

 

Munki runot oli kaikki kolome pääsny kirijahan:

MINUN KOKOISENI TYÖ

Minä olen lyhyt ihminen.
Ei minuun monta pätkää mahdu;

antakaa minulle
minun kokoiseni työ.

Sen minä jaksan tehdä.
Mutta yhtään pätkää en enää.

***

MINÄ

Kun en voi loistaa älylläni
enkä ulkonäölläni,

täytyy minun tehdä
itseni tarpeelliseksi työlläni.

***

TARPEETON

Joskus tunnen olevani kuin
vanha, pölyttynyt tavara
varaston hyllyllä.
Ajoittain joku tulee ja
puhaltaa hämähäkinseitit pois
tarvitessaan minua.
Ja kun minua ei enää tarvita,
minut nostetaan taas 
hyllylle odottamaan.

Eikö kukaan muista
ihmistä, joka olen?
Haluan olla tarpeellinen
kaiken aikaa.
Tulkaa jo avaamaan
tämä varaston ovi
ennen kuin sen saranat
ruostuvat kiinni!

Ei mitää laaturunoutta, voin ny jäläkihinpäin toreta. Ja tuon viimmeesimmän runon aluus on ärsyttävää tautonomiaa. Ja MINÄMINÄMINÄ! Korijattavaa siis olis, mutta täs muoros ne ny on sielä kirijan sivuulla. Hyvin siis ymmärrän, minkä tähären voittaja on Mari Niiranen enkä MINÄ. 😀

Aikahansaannoksia

”Laiska töitänsä luetteloo.” Mä kumminki kuvittelen olleheni tänään aika ahkera ja oon ihan tyytyväänen itte aikahansaannoksihini.

Ensi aamulla käytihin salilla. Sielä onnistuun kehittämähän itteni kunnon kiukkuhun, ku yks mies käy aina vääntämäs rarion kiinni. Ei se piittaa siitä, haluaako toiset kuunnella musiikkia. Kun hän ei halua, niin ei kuuntele muukkaa. (Tää on se sama, joka kerran soitti sitä iskelmähumppaa omasta puhelimestansa koko salille.) ARGH! Mä vielä kerään säästöpossun pohojalta loput lantit ja ostan sille nappikuulokkehet. Kuunnelkohon omasta puhelimestansa sitä omaa musiikkiansa, jonsei taloon tarijoolu kelepaa. Mun mielestä olis eres kohteliasta kysyä, saako pistää hilijemmalle. No, se siitä kiukusta.

Kotia tultua latasin taas kirpparille tavaraa ja kolomet kaupat tuli tänäänki. Tosin yhtäkää ei oo vielä hajettu, mutta huomenna lähtöö kaks ja kolomas maanantaina.

Seuraavaksi varustauruun klasinpesuvehkehillä ja menin poijan kuistin klasien kimppuhun. En tierä, koska ne on viimmeeksi pesty, ku olivat niin likaaset. 😦 Pesin samalla omanki kuistin klasit, tosin vain pihan puolelta.

Ku sain ne suurin piirteen läpinäkyviksi, menin silittämähän ne virkkaamani kapat. Ei niitä ny oo tehtykää ku vajaat viis kuukautta… Tosin puollustuksekseni voin sanua, jotta oon pääasias teheny niitä vain televisiota kattellesnani. Aika monta tuntia on kumminki tullu senki toosan ääres istuttua. Vanhat verhot oli rispaantunehet, ne meni roskihin.

Klasinpesun jäläkihin oli näläkä. Onneksi oli vielä kaalipataa, jotta sai vain lämmähyttää.

Pistin vielä konehellisen pyykkiä peseentymähän ja ku sain ne narulle, lähärettihin Biltemahan. Isäntä osti jonku laturin ja minä tästä hurijasta kaupankäynnin lisääntymisestä innostunehena ostin pakkaustarvikkehia… Kotia tultua pakkasinki yhyren tavaran jo valamihiksi postihin vientiä varte.

Ehtoolla piti tietysti kattella värkit uutehen käsityöhön. Mallin kattelin jo eileen valamihiksi. Pätkän kerkesin teherä Emmerdalien ja Salakkarien aikana.

Niin ja ne pyykit oli melekeen kuivia. Hain ne vielä pesuhuonehen narulle kuivamahan loppuhun ku huomiselle on kuulemma luvattu myrskyä. Sähkönsiirtoyhtiöltä jo tuli varootus, jotta voi mennä sähköt poikki. 

Kansalaasaktiivisuutta

Eileen aamulla käytihin ensi lenkillä ja sen jäläkihin isännälle tuli hinku päästä Anttilahan haaskalle. Tosin se haaska oli kaluttu jo aika tyhyjihin. Mä meinasin, jotta kattelisin sieltä (koulu)vaattehia, mutten löytäny ku sukkahousuja. Neki vein sitte takaasi, ku kattoon kassajonua. Oli joinki tosi surullista kulukia sielä melekeen tyhyjäs kaupas. Anttila on ollu olemas niin kauan ku mä muistan. Tietysti mä tunnen suurta empatiaa myös työttömäksi jääviä työntekijöötä kohtahan.

Isännällä oli luonnollisesti reissulle taka-ajatus: käytihin Piikis syömäs. Maltettihin tällä kertaa pysyä ihan kohtuuren rajoos, mutta silti kävely autolle täysinääsen mahan kans oli työlästä.

Ennen kotia tuloa poikettihin viemähän postihin yks paketti. (Nyt on feispuukin kirpputoriilta menny ihan kivasti tavaraa kaupaksi.) Käytihin samalla ruokakaupas.

Kotia tulles meirän erellä ajoo moottoripyörä ja kiihrytteli meihin reippahasti hajurakua. Muutaman kilometrin pääs se tuli kumminki vastahan pyörätietä pitki ja viisooli meitä pysähtymähän ja osootteli tielle. Mä kattoon, jotta siinä on olokia, mutta isäntä hoksas, jotta ne oliki Dyckert-pyssyn nauloja. Jonku huolimattoman kyytistä puronnu isoo kasa tielle.

Meille tuli kauhia hätä saara ne pois siitä ennen ku joku rikkoo niis renkahansa. Käytihin ihan omatoimisesti hakemas kohoralla olevan taloon pihalta katuluuta ja lapio. (Taloon isäntä ei ollu kotona.)

Isäntä lakaasi, minä pitelin lapiota ja noukiin yksittääsiä nauloja ja moottoripyöräkuski ohojas liikennettä, jottei ne ajaasi niihin nauloohin tai meirän päälle. Osootettihin mun mielestäni ihan reipashenkistä kansalaasaktiivisuutta, vaikka joku pällistelijä siinä tuumas, jotta tuo olis ollu pelastuslaitoksen hommia.

Eikähän niillä voi olla tärkiempääki tekemistä. Ja montako rengasta olis hajonnu sillä välin ku niitä olis siihen orotettu. Tuo ei meiltä vieny ku varmahan varttitunnin ja tuli ittellekki hyvä mieli.

Ehtoolla Kaisa kävääsi hakemas rintarossin, jonka se tuolta fb-kirpparilta varas. 

Tänä aamuna satoo, ku heräsimmä. Satehen loppumista orotelles laitoon taas tavaraa oikeen urakalla fb-kirpparille. Yhyrelle tuukille (= pöytäliinalle) löytyy heti ottaja.

Konehella tuusastaes alakoo aurinko pilikistellä ja me lähärimmä lenkille. Ny hölöskytellähän jo kolome pättärää (= pientä mäennyppylää) ylähä, mutta vieläki ne tuntuu yhtä vaikeelta. Ollahan aiva henkihapatuksis (= hengästyksissä), ku päästähän mäjen päälle. Silloon ei toimi se lenkkisääntö PPP eli pitää pystyä puhumahan. Alamäet menöö henkiä haukkoes.

Kotia tultua alakasin tekemähän kaalipataa. Omalta maalta porkkanoota joukkohon. Siinä haurutelles meni sen verran aikaa, että hiukoo jo oikeen kunnolla ja niinhän sitä tuli verettyä niin jotta napa soittuu sen jäläkihin. (Ja olihan se hyvääki.)

Kurkkasin kirppiksen kuulumisia: yksille verhoolle oli kolome ottajaa. Lupasin ne sille, joka ensimmääsnä oli ne keriinny tahtomahan. Laitoon viestiä ja ihan sattumalta se oli parin kilometrin pääs meiltä. Tuli saman tien hakemahan.

Ehtoopäivällä tuli työkkäristä tekstiviesti: ”Hei, tiedoksesi, että omaehtoisen opiskelun tuki työttömyysetuudella myönnetään ajalle 14.9.16 – 13.6.17. Ruuhkan vuoksi lausuntojen ja ohjeistuksien lähettäminen viivästyy. Voit kuitenkin aloittaa opintosi suunnitellusti. Asiakastietoihisi päivitetään uusi työllistymissuunnitelma, joka sinun on allekirjoitettava, ja lausunto. Ohjeistuksen näistä saat myöhemmin sähköpostitse, lue se tarkoin.” Joo, mä lujen. Munhan pitää ny joka tapaukses ruveta harijoottelemahan luetun ymmärtämistä – ja sitte se pitääs vielä muistaakki… Ja se vaalianpunaanen Hello Kitty -reppuki on vielä ostamata. 😉

Ehtoolla laitoon vielä yhyren pöyrän myintihin ja sillekki löytyy heti ottaja.

Voin ny näin ehtoosta jo tuumata, jotta olipa hyvä päivä!

Juba: Viivi ja Wagner – Laajennettu parisuhteellisuusteoria

Vaihteeksi tälläänen heleppolukuusempi kirija, josta seleviää enimmäksensä kuvia kattelemalla. 😀

Niinku nimestä voi päätellä, täs pyöritähän naisen ja sian parisuhtehen ympärillä. Stripit on jäsennelty eri otsakkehien alle. Ittiä mua nauratti eniten se, mihinä Viivi ja Wagner törmäs galluphaastattelijahan:

  • Haastattelija: Gallupista, päivää. Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus?
  • Wagner: Laiskuus, muutoksen pelko ja huono muisti.
  • Viivi: Naisen masokismi.

(Viivi ja Wagner poistuu toraallen)

  • Haastattelijan (itteksensä): Kerrankin rehellinen vastaus…

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Tää on jatko-osa aikaasemmin lukemalleni Yösyöttö-kirijalle, johon tykästyyn kovasti. Hyvä tämäki oli, mutta ei niin hyvä ku tuo erellinen kirija.

Täs kirijas Paavo-poika on jo viisvuotias ja Antin ja Paavon elämä on asettunu jotakuinki uomihinsa. 

Kunnes tapahtuu jotaki orottamatoonta ja koko paketti menöö uusiksi. Ennin viisvuotias Terttu päätyy Pasasille, ku Enni ensi katuaa ja sitte löytyy sairaalasta.

Antti on tottunu pienen poijan mailmahan, mutta samanikääsen flikan mailma on aiva toisennäköönen ja sielä Antti tuntoo olevansa aiva hukas.

Välillä hänestä tuntuu, jotta hän ei enää jaksa. Toivoo, jotta vois välillä olla vain mies eikä aina vastuus kaikesta: 

”Halusin takaisin miesten maailmaan, missä asiat eivät olleet monimutkaisia. Missä kaulukset olivat kauluksia ja kengät kenkiä. Missä timantit eivät kuuluneet lenkkareihin.

Halusin taas ymmärtää, mistä puhuttiin. Valita asioita käyttötarkoituksen mukaan eikä siksi, että niillä oli pitkä tukka. Halusin nähdä eläimiä, joilla oli normaalikokoiset päät.

Kaipasin mekaniikkaa, elektroniikkaa, kampiakseleita, Sveitsin armeijan linkkuveitsiä, vapaapainia ja dynamiittia. Halusin vaihtaa keijukaiset pokasahaan, aamukampaan, G-voimiin, pallihikeen, Xboxiin, opinelliin, muukalaislegioonaan. Tarvitsin elämääni konepajatuotantoa, ydintorjuntaa, kiihdytysajoja, demilitarisoituja vyöhykkeitä, hevosvoimia, hajulukkoja, trasselia, sepaluksia ja operatiivisia keskuksia. Halusin olla taas mies. Sorveja, mersuja, sylinterejä, vannesahoja, penkkipunnerruksia, maastavetoja, voimansiirtoa, lärvilautoja, voimamieskisoja, lenkkimakkaraa, saunakaljaa, perjantaipullo ja norsun kokoinen stondis.”

Koko päivän menos

Tänä aamuna mulla oli kello soimas puoli seittemältä, jotta keriittihin kahareksaksi kuntosalille. Sen takia näin, ku oli sovittuna, jotta Raija tuloo hakemahan mua yhyrentoista mais syöpööttelemähän. Sitä ennen piti keriitä vielä käymähän suihkus.

Salilla saatihin olla ensimmäänen tunti aiva kaharestansa. Tai oli vahtimestari sielä meirän lisäksi huoltamas laittehia. Oltihin kotona vähä ennen kymmentä.

Kotomatkalla poikettihin Tokmannille hakemahan tarijouskaffeet. Olin kassajonos, ku myymäläpäällikkö tuli juttusille – tarijuamahan sairauslomitusta (ehkä). Sieltä on kuulemma yks kassa sairaslomalla ja jos sen sairasloma jatkuu 3.9., niin tarttisivat sijaasta. Mutta minen voinu vielä luvata mitää muuta ku jotta yritän ens viikolla selevittää työkkäristä, mihinä se mun päätös viipyy.

Täs vaihees mä nimittään pistän sen koulun lyhkääsen työsuhtehen erelle. Tai mistä mä tierän, kuinka pitkästä aijasta olis kysymys. Tämä on kuitenki varmahan mun viimmeenen maharollisuus kouluttautua yhtää miksikää. Eikä se sairasloman jatkuminen oo vielä eres varmaa, mutta ilimeesesti torennäkööstä. Ja nyt mun pitääs sitte tohtia kassallekki, koska se olis se päätyö. No, kyllä mä ny tohtiisinki, ku harmittaa, jotten silloon jo työkokeeluaikana uskaltanu. Kassaosaamista melekeen kaikki myijän paikat erellyttää. Kyllä mä sitte kumminki lupasin mennä, jonsei tuosta koulusta tuu mitää. Ja lupasin heti ilimoottaa ku tierän.

Kotia tulles harmittelin, jotta ku töitä kerranki tarijotahan, niin mä jourun ehkä kieltäytymähän. Ei vaikuta kovin hyvältä jatkua ajatellen. 😦 Yritän olla murehtimata sitä liikaa.

Sitäpaitti mä sain heti kotia tultua mennä suihkuhun ja ruveta valamistautumahan Raijan tulohon. Mentihin Matadorihin syömähän. Sielä on parkkipaikat muuttunu maksullisiksi, mutta Raija meinas, jotta mennähän riskillä. Jottei parkkipirkot liiku näin sateella. Ensimmääsen tunnin sai parkkeerata ilimaaseksi. Mä lupasin maksaa puolet, jos tuloo sakot.

Me söimmä hyvin ja sarekki lakkas johonaki vaihees. Eikähän se parkkipetteri sitte tullu pyörimähän siihen Raijan auton ympärille, filimas sitä joka puolelta ja tulosti 45 euron lisälaskun tuulilasihin. Liika pitkä ruokaalu… Ja vielä ennen ku kerkesimmä lähtiä, tuli parkkipirkkokki kiertelemähän siihen. Se ei sentäs lätkääsny enää toista sakkolappua tuulilasihin, mutta siinä vaihees ku me sen pongasimma, niin meille tuli kiirus lähtiä. 😀

Tultihin meille kaffeelle. Onneksi oli pakkaases vielä muutama nisu ja pussillinen raparperipiirakkaa. Pitkähänsä toimiteltihin. Oli mukava päivä. Ai niin – ja niitä sakonpuoliskoja en vielä saanu maksettua, ku ei mulla luonnollisestikkaa ollu käteestä. Mä yritän muistaa sen joskuskuus.

Ehtoolla kävääsi vielä velii tuomas vara-avaamen. Se lähtöö tyttärensä kans Hämeenlinnahan keskiaikaasille markkinoolle ja samalla käymähän velijenpoijan työnä. Viivi jää meille viikonlopuksi hoitohon, mutta koska ne lähtöö jo aamuseittemältä, niin sovittihin, jotta mä hajen Viivin velijen tykyä sitte ku ollahan päästy ylähä ja käyty ensi kaupas.