Ei oo reilua!

Me ollahan ny kolomisen viikkua yritetty isännän kans liikkua tavallista enämmän. Melekeen joka päivä on käyty joko kävelyllä tai pyöräälemäs. Ei pitkiä matkoja, mutta eres vähä.

Tänään käytihin kävelemäs sellanen kolomisen kilometriä. Sieltä tultua isäntä meni puntarille ja sanoo, jotta kuus (6!) kilua on jo karonnu. Ei oo reilua! Mun paino pyörii aina vain samoos lukemis ku aloottaeski.

Ruokaalutapoja ei oo muutettu ja herkkuja isäntä syö ainaki yhtä palijo ku minäki. Väittääsin, jotta ehkä jopa enämmän. Se nimittään perusteloo sitä aina sillä, jotta kun hän on isoompi…

Saunas se sitte keksii painonpurotuksen syyksi sen, jotta ku ei oo kahtehen viikkohon päästy salille, niin häneltä on lihakset karonnu. 😀 Mistä voi sitte teherä ilimeesesti sellaasen johtopäätöksen, jotta mulla ei oo lihaksia, ku ei oo painuakaa karonnu. (?)

Kanaemo eiku sittekki pahanilimanlintu

Mä en pirä ittiäni mitenkää erityysen äirillisenä – en, vaikka meillä onki kaks muksua.

Mutta mä oon pahanilimanlintu. Havaattin sen tänään. Poika sanoo menevänsä kaveripariskunnan kans mökille viikonlopuksi. Mun varootusautomaatti lähti välittömästi käyntihin: ”Muista sitte…”, ”Äläkää sitte…”, ”Olokaa ihimisiksi…”, ”Eikä sitte…”, ”Ajakaa varovasti…” jne jne. Enkä mä näköjänsä ollu ainut. Isäntä jatkoo siitä, mihinkä mä lopetin.

Hmmm… Mähän oon vissihin joskus toivonu, jotta poika (26 v.) aikuustuus. Ei taira onnistua niin kauan kun mä itte kohtelen sitä ku pikkulasta. Tosin se ittekki kyllä otti heti lapsen roolin, kun se tuli takaasi kotia esim. siivouksen (= siivuamatta jättämisen), pyykki- ja ruokahuollon suhteen.

***

Tänään se tuli kertomahan mulle, jotta hän sai päivärahapäätöksen Kelalta: 100,- /kk. Olsin puronnu perseelleni, jonsen olsi istunu jo valamihiksi. Ennen se sai sentäs kolomisensataa.

Syyki selevis: Kelan mielestä se on erelleenki avoliitos ja ilimeesesti silloon myöski avopuolison tulot vähentää sen päivärahaa. Mä en ny oikeen ymmärrä tuota Kelan lokiikkaa. Ne nimittään kyllä heti laittoo sille paperit, jotta ku oot muuttanu takaasi isän ja äiteen työ, niin pitää toimittaa selevitys meirän tuloosta. Mutta silti se on niitten mielestä samahan aikahan avoliitos Hyvinkäällä… Siitä oli vielä pitäny vääntää niille rautalangasta eri selevitys.

Karin Alvtegen: Petos

Hmmmm… oonkahan mä ny ruottittumas ihan kokonansa, ku tämäki kirijaalija on ruottalaanen.

Eva ja Henrik on ollu naimisis viistoista vuotta ja heillä on 6-vuotias poika Axel. Eva on tottunu pitämähän huolta kaikista asioosta, mutta nyt hän toivoos, jotta Henrik osallistuus omalta osaltansa ja ottaas hänki vastuuta. Eva yrittää avata keskustelua heirän tulevaasuurestansa, mutta Henrik ei ookkaa niin varma, jotta heillä ylipäätänsä on yhteestä tulevaasuutta, koska hänen mielestänsä heillä ei oo enää kivaa. Kivaa?

Eva kysyy, onko Henrikillä joku toinen. Ei. Pian Eva saa kuitenki tietää Axelilta, jotta poika on ollu isänsä ja päiväkorin hoitotärin, Lindan, kans kaffilas ja Linda ja isä on pussannu, kun ne oli luullu, jottei hän huomaa. Siitä alakaa Evan helevetti. Hän päättää kostaa.

Samahan aikahan Karoliinises sairaalas Jonas pitää seuraa koomas olevalle tyttöystävällensä Annalle. On pitäny jo kohta kaks ja puoli vuotta. Joka päivä. Hän on jopa jättäny työnsä voiraksensa olla Annan kans. Orottaa, koska Anna herää ja kaikki olis niinku taas ennenki. Lääkärit on kumminki sitä mieltä, jotta sellaasta ei tuu tapahtumahan. Annan elimistö alakaa pettää. Jonas ei sitä hyväksy.

Eva ja Jonas tapaavat sattumalta kapakas ja siitä alakaa Evan tuhoosa syöksykierre.

Osa kohtauksista kuvatahan kummanki osapuolen näkökannalta. Taitavasti rakennettu, jännittävä ja kammottavaki kertomus.

Voi ku osaas!

Mullon ny taas joku kriisi tämän(ki) kirijoottamisen kans. Olis niin mukavaa, ku osaas kirijoottaa joko iloosesti, eloosasti, hauskasti, positiivisesti, omaperääsesti tai viisahasti tai… tai eres jollaki lailla. Tuli vain mieleheni, ku lujeskelin muitten plokia.

Aika monta valopilikkua on viimme aikoona karonnu elämästä ja joskus on vaikiaa nähärä enää mihinää mitää hyvää ja se valitettavasti heijastuu myös näihin kirijootuksihin. Toki mä oon aina ollu aika totinen ja suoranuottinen, jottei musta kovin ilimeekästä kirijoottajaa saa millää. Ja taipumus on kattella muutenki asioota vähä synkänpuolohoosesti, niin jotta unohtuu välillä se tosiasia, jotta elämäs on vielä palijo hyvääki.

Raha-asiathan ne mietityttää jatkuvasti. Joku on joskus sanonu, jottei raha tuo onnia. Ei ehkä, mutta kyllä se kummasti helepottaas seleviämistä. Mä oon mielestäni eläny aika nuukasti, oon kuolettanu lähes kaikki ylimäärääset ostohalut ja mieliteot ja muutenki on karsittu menoja, mistä se vain on ollu maharollista. Ei oo käyty ensimmääseskää kesätapahtumas, ei markkinoolla, ei kirpputoriilla. Sanomalehtä ei oo tullu enää aikoohinkaa. Laskut on pakko maksaa ja ruokakaupas on aina joskus käytävä, mutta siihen mulle piisaa oikeen hyvin tuo lähikauppa. Ei oo turhia houkutuksia.

Nyt on ollu tosi palijo ylimääräästä menua ja on jouruttu syömähän säästöjä. Onneksi kerkesin vielä irtisanomisaijan palakoosta laittaa vähä sivuhun. Muuten oltaas oltu suorahan sanottuna kuses. Mutta ei tää näinkää voi jatkua, jotta koko aijan kulutetahan enämmän ku tienatahan.  Johonaki kohtaa tuloo siinäki pää vetävän kätehen. Ne säästöt saattaas hyvinki olla tarpeehin sitte, ku putuaa peruspäivärahoolle. Tänään oliki – vielä ansiosironnaasten – päivärahojen ohimarssipäivä. Mutta turha tätäkää on teille maraata (= marista). Monella on asiat vielä huonommin.

Samoon ku työn suhteen. Aiva liika palijo on kohtalotoveria silläki saraalla. Tänään oli paikkavahti löytäny kaks työpaikkaa: myyjä 4 h/vko ja myyjä 30 h/vko (määräaikaanen ja yli 80 km:n pääs). Hip hei hurraa!

Toisaalta mä oon hirviän kyllästyny itteheni ja omahan asenteeheni justihin ny, toisaalta mä ajattelen, jotta mun pitääki märehtiä näitä, jotta mä keksiisin, mitä mä voisin teherä muuttaakseni asioota. Ajattelin niinki, jotta johonaki kohtaa tuloo se täyrellinen kyllästymispiste, niin jotta sitte viimmeestänsä ryhtyy oikiasti tekemähän jotaki eikä vain ryve ittesäälis ja orota ihimettä. (Mä oon tähän ikähän mennes jo aiva varma siitä, jottei sellaasia vain tapahru tosielämäs.)   

Mietelmiä, sananlaskuja ja sitaatteja (Koonnut Leena Järvenpää)

Tää on taas Sirkan kirijoja. Kirijahan on koottu ajatelmia, sananparsia ja sitaattia niin Suomesta ku muoltaki päin mailmaa.

Kaikki ottavat vastaan hyviä neuvoja, paitsi ne, jotka niitä tarvitsevat. (Saksalainen sananlasku)

Parasta ystävyydessä on se, ettei tarvitse selittää mitään. (Kathleen Mansfield)

Isä elättää ennen kymmenen lasta kuin kymmenen lasta isänsä. (Saksalainen viisaus)

Victoria Poole: Torstain lapsi

Tämä kirija on perääsin Sirkan hyllystä ja se perustuu tositarinahan.

Victoria ja Parker Poolella on kuus lasta ja perhekokonaasuutehen maharutetahan laaja joukko muitaki, mm. sukulaasia, muksujen kaveria, lastenhoitaja.

Joulu 1975 on lähestymäs ja opiskeluikääset Poolen lapset tulos joululomalle kotia. Ku toiseksi nuorin, 17-vuotias Talcot Simes eli Sam, tuloo kotia, Victoria huolestuu hänet nähäresnänsä. Poika näyttää riutunehelta ja kärsii jatkuvasta yskästä.

Victoria päättää tilata lääkäriaijan ennen Samin joululoman loppumista. Siitä lääkärikäynnistä alakaen Poolen perheen elämä muuttuu kertaheitolla. Samilla toretahan syrämmenlaajentuma ja loppujen lopuksi kardiomyopatia, jonka syntysyytä ei osata sanua.

Sairaus etenöö siihen mallihin, jotta Samin ainut maharollisuus on syrämmensiirto. Sitä ennen Sam on jo hyvin huonos kunnos ja leikkauksehen San Fransiscohon mentäes joutuu turvautumahan osittaan pyörätuolihin.

Isä ja äitee vuorootteloo kolomen viikon jaksoos Samin luona Kalifornias ja toinen on sen aikaa pyörittämäs kotona huushollia. Kaikkinensa reissu kesti puoli vuotta. Sinä aikana Samista tuli syränsiirtopotilas 120.

Muutos heti leikkauksen jäläkihin oli valtava, ku uus syrän pisti verenkierron kunnolla liikkeelle. Hylykimisreaktioota estääksensä Sam sai lääkkehiä, liki puolensataa per päivä. Jokaasella niistä oli enemmän tai vähemmän inhottavia sivuvaikutuksia. Ja niistä huolimata hylykimisreaktioota tuli usiamman kerran.

Kirijan loppusanoja kirijootettaes leikkauksesta on kulunu kolomisen vuotta. Sam on saanu kesken jäänehet opintonsa suoritettua ja on täysillä kiinni elämäs.

Sen verran olin utelias, jotta kuukletin Talcot Simes Poolen nähäräkseni, onko hän vielä elos. Valitettavasti ei. Viitisen vuotta leikkauksen jäläkihin hän kuoli hylykimisenestolääkkehien sivuvaikutuksihin.

Mietiin, jotta nelijäkymmentä vuotta sitte syrämmensiirto oli melekoosen harvinaasta ja varmasti kuolleesuus on ollu huomattavasti suurempi ku tänä päivänä. Mutta äitinsä sanoo tuos jutus, jotta ei karuta ja on ihan eri asia kuolla 24-vuotiahana ku 17-vuotiahana.

Niin ja sitäpaitti tää oli hyvin ja elävääsesti kirijootettu.

Ku pyörryttää!

Viivi oli mulla taas eilisen päivän hoiros. Melekeen mun on jo sitä ikävä, kun se on emäntänsä kans muuttamas ens kuus omahan kämppähän. Toki vain kymmenen kilometrin päähän, jotta varmahan mä aina joskus sitä näjen ja kenties saan hoitaakki. Mutta se on ollu niin hauska, kun se on aina tullu tervehtimähän ku ollahan oltu tuos pihalla yhtä aikaa. Ja tietysti on ollu mukavaa ku velijenflikkaki on ollu tuos. Melekeen päivittään ollahan kumminki nähty ja toimiteltu. Tuntuu, jotta ollahan lähennytty enämmän ku ikänä ennen.

Tänä aamuna isännän piti olla kahareksalta naapurikaupungis viemäs autonsa tuulilasin vaihtohon. Oli vanha niin pahoon raitioomilla, jottei olsi menny katsastuksesta läpi. Mun piti mennä omalla autolla peräs, jotta se pääsi kotia siksi aikaa ku klasia vaihrettihin. Oltihin takaasi kotona jo vähä ennen yhyreksää.

Mä laitoon konehellisen pyykkiä peseentymähän, ku oli oikeen toiveilima pyykinkuivatukselle: aurinkoosta ja tuulista. Enkä tällä kertaa saanu eres saretta aikaaseksi.

Korijaamolta oli luvattu, jotta auto on valamis joskus puolen päivän mais, mutta he ilimoottaa sitte, ku sen saa hakia. Päätin, jotta laitan ruaan ennen ku sieltä soitetahan. Ruokalistalla oli oman maan pernoja. Isäntä on ollu meirän pernavastaava tänä kesänä. Niimpä se lähti hakemahan niitä ja se on tavannu ne pestä ja laittaa kiehumahanki. Mä oon vain huolehtinu muusta särpimestä.

Jostaki syystä pernoos on ny palijo ”silimiä”. Isäntä kuorii niitä osittaan ja yhtäkkiä se alakoo sarattaa hirmuusesti. Tupperwaren kuorija on siis torella terävä, se vetääsi sillä puoli kynttä irti.

Mä sain taas kerran toreta, jotta ei tulsi meikälääsestä sairaanhoitajaa. Mä en eres nähäny sitä sen ärämää, mutta mun alakoo teherä häjyä ja pyörryttää. Ei auttanu ku mennä selijällensä laattialle ja nostaa jalaat ylennöksille. Sillä välin isäntä paikkaali itte ittensä. Oli onneksi niistäny kuulemma enimmäksensä vain kynttä, jottei sormenpäästä lähteny kovin isua palaa eikä verta tullu palijo. Mäki pikkuhilijaa tokenin ja sain ruaan tehtyä. Oltihin justihin syömäs, ku soittivat, jotta auton saa hakia.

Eilises postis tuli koululta selevitys työkkäriä varte. Käytihin viemäs paperit samalla reissulla. Nyt vain orotellahan lopullista sinettiä sille, alakaako koulu vaiko eikö.

Siltä reissulta tultua mä ilimootin isännälle, jotta oon aikees lähtiä pyöräälemähän ruokakauppahan. Seki lähti joukkohon, vaikka meinas ensi, jotta on liika kuuma. Ei ollu. Tuuli vilipootti mukavasti.

Isännän piti tietysti päästä tötteröjäätelölle palakaksi pyöräälystä. Olivakki lajisnansa ensimmääset tänä kesänä. Ja mä ku haluan aina maistaa uusia makuja, valittin tällä kertaa mascarpone-limen. Olihan pettymys. Melekeen sanoosin, jotta jos jäätelö voi olla pahaa, niin tämä oli.

Kotona keräsin kuivat pyykit pois narulta ja laitoon tiskikonehen päälle. Tuloo niin tiskiä ku pyykkiäki taas enämmän ku poika on kotona.

Ehtoolla soittelimma flikan kans. Vähä helepotti ku kuuli niiren kuulumisia. Tietysti se oli paskamaista, jotta työnantaja ei ollu antanu vävypoijalle minkäämoista ennakkovarootusta, jotta työt ei koeaijan jäläkihin maharollisesti jatkukkaa, vaan se oli ilimootettu vasta viimmeesenä päivänä. Eikä oltu kerrottu mitää syytä. JA nyt se firma hakoo uutta työntekijää.

Flikka sanoo, jotta pari päivää heillä meni synkistelles, mutta nyt ovat jo pistänehet tuulemahan. Työpaikkahakemuksia on laitettu matkahan ja tänään viimmeeksi pistetty LVI-kouluutuksehen hakupaperit.

Flikka itte on teheny ny tällä kuulla kahta työtä. Päivät kampaamos ja ehtoot kesäteatterilla. Kampaamoski se on saanu lisävuoroja ku sieltä on joku sairaslomalla. Ehkä ne pärijää sittekki. Ovat kumminki vielä niin nuoria, jotta toivottavasti sitä kouluutusta tai työtä löytyy ja piisaa vähä piremmältäki ku vain koeaijan.