Mirja Kuivaniemi: Hinta

Irenen tarina alakaa 1950-luvulta. Silloon hän on naimisis Martin kans ja heillä on tytär, Kaarina.

Kaarinan kouluhun tuloo nuori sijaasopettaja, Ilmari, jonka takia heirän kaikkien elämä mullistuu.

Irene ihastuu Ilmariin ja teköö siihen aikahan epätavallisen ratkaasun. Hän valittoo Ilmarin ja muuttaa tämän luo Helsinkihin. Kaarina jää isänsä työ kotopitäjehen (= kotipitäjään). Tosin Martti ei muuta vaihtoehtoa Irenelle eres anna.

Kirija kulijettaa meitä näitten päähenkilöötten kans aina 1990-luvulle asti. Nimi kuvaa sitä hintaa, minkä Irene joutuu maksamahan valitesnansa kaharen rakkauren välillä. Eikä Irene oo ainut, joka joutuu maksajaksi. Surullisia tapahtumia toisensa jäläkihin. Ja vähä onniaki. Mutta aika vähä.

Mun tää kirija ainaki koukutti, joten suosittelen.

Mainokset

Asioota järijestyksehen!

Tänään (tai eileen itte asias, ku näköjään kello on jo yli puolen yön) tuli kutsukirije koulusta. Siinä ei oikiastansa muuta uutta tietua ollu ku kouluutuksen hinta. Se oliki halavempi ku mitä olin mielestäni niitten nettisivuulta kattonu. Mutta ei haittaa yhtää nuon päin. 😀

Ajattelin, jotta meen heti huomenna työkkärihin niitten paperien kans, mutta sitte mä hoksasinki, jotta sehän on keskiviikkoosin kiinni. Meen torstaina. Pitää saara niiltä päätös, jotta on päivärahahan oikeuttava kouluutus.

Jotenki tuo tieto koulun alakamisesta on tuonu taas uutta ryhtiä mulle. Ei oo enää sellaasta epämääräästä haahuulemista, jonka kestua ei tierä. Oon saanu (omasta mielestäni) palijo aikahan ihan muutamas päiväs.

Meillä on flikan kämpäs ollu kaks kaappia täynnä Aku Ankkoja, Roope-Setiä ja taskukirijoja sekä palijo muuta sekalaasta. Ne on ollu sinne vain viskattuna iliman mitää sen kummempaa järijestystä. Ny mä lajittelin ja niputin ne vuosikerta- ja numerojärijestyksehen. Laitoon vielä hyllyn reunahan lapot, mitä löytyy mistäki pinkasta. Leheret toisehen kaappihin, taskukirijat toisehen kaappihin. Yks muovipussillinen tuli roskia pelekästänsä siitä, ku irroottelin mainoksia kansien päältä. Löytyy sieltä muutama omaki lehti, vanhin joulukuulta 1970. Sitä hommaa oon teheny pikkuhilijaa jo usiampana päivänä.

Ruaan jäläkihin piti hetken huilata ennen ku jaksoo lähtiä salille. Sielä olis tullu hiki vaikkei olsi mitää tehenykkää. Oli niin lämmin. Ei sielä montaa noukkaa ollukkaa meirän lisäksi.

Mennes poikettihin viemähän kierrätyskeskuksehen pussillinen vaate- ja koriste-esinetavaraa. Ja kirijastoski käytihin hakemas vähä uutta lujettavaa. Tai minä hain. Isäntä ei perusta lukemisesta.

Salilla viivyttihin vajaat puolitoista tuntia, mistä aijasta mä käytin puoli tuntia kuntopyöräälyhyn. Sen jäläkihin olin punaanen ku keitetty krapu ja hiki virtas selekää pitki. Onneksi ei kotomatkalla tarvinnu poiketa mihinkää.

Ehtoolla käytihin vielä saunas hikoolemas lisää.

Kalalla

Heräsin taas puoli seittemältä. Tällä kertaa olin nukkunu hyvin, mutta selekä alakoo vihoottelemahan ja yöunet jäi sen takia turhan lyhkääsiksi. Mutta ei auta ku kroppa ilimoottaa, jottei enää passaa maata. Kipu kumminki helepotti ku kävin hieromatuolis istumas.

Ajattelin, jotta olokohon ny niin pyhäpäivä ku tahtoo, mä pesen poijan sängystä lakanat. Ensi meinasin pistää ne kuivausrumpuhun, mutta laitoon kumminki pihanarulle liputuksen.

Ku sain pyykit ripustettua, lähärimmä ongelle. Isäntä otti venehen koeajolle mutta minen piittaa olla venehes, niin jotta mä jäin rantahan onkimahan ja isäntä lähti veneelemähän. Iliman pelastusliiviä, totta kai. Eihän ny tosimies sellaasta käytä, eihän?

Sää oli aika pilivinen, mutta ei satanu eikä ollu sääskistä eikä paarmoosta kiusaa. Seuraksi tuli yks kuntosalituttu mies kolomen lapsensa kans. Ne nappas rannasta haavilla hauen- ja affenenpoikaaset. Muksut laittoo ne pesuvatihin ja seuras niitten touhuja.

Kala söi oikiastansa koko aijan, kolome ensimmäästä matua kävi lahana raatelemas, mutta sitä en saanu nostettua. Ku isäntä tuli veneelemästä, mä toimitin sille tuosta härnäävästä lahanasta ja se reteesti sanoo, jotta pitääkö hänen tulla se ottamahan sieltä pois. Ja eikähän se pirulaanen heti melekeen sen saanu! Lahana päätyy kuvauksen jäläkihin lasten pesuvatihin.

Mä sain sitte kohta pienen särijen. Se oli nielaasnu koukun niin syvälle, jotta se oli pakko lopettaa. Onneksi oli päivystävä kissi paikalla, se sai tuoresta kalaa. Sama kissi on ollu sielä ennenki meirän seurana ja tuntuu, jotta seki tarkkaali kohua, josko sieltä alakaas pian evä(st)ä nousta. Selevästi se tietää, mikä on homman nimi.

Yli kolome tuntia me jaksoomma sielä olla. Mielenkiinto säilyy, ku koko aijan joku kävi näppimäs.

Kauhia näläkä alakoo jo olemahan kotia tulles. Isäntä haki uusiapernoja omalta maalta. En muista, jotta oltaas vielä ikänä ennen saatu juhannuksena oman maan pernoja. Kyllä olivat hyviä!

Raitisilimamyrkytys ja mahantäysi perunoota teki musta uneliahan. Tosi uneliahan. Meinasin aiva väkisin nukahtaa, mutta lähärin aina liikkeelle, jotta vähä friskaantuusin (= virkistyisin). Vähä viiren jäläkihin mun oli pakko antaa väsylle periksi. Kävin nukkumas puolen tunnin päikkärit. Väsytti mua vielä niitten jäläkihinki, mutta ei sentäs kävelles nukahtanu. Ajattelin, jotta puoli tuntia ei vie vielä yöunia. 

Perkoopäivä

Nousin ylähä jo puoli seittemältä. Jostaki syystä mulla on ollu ny nukkuminen viimme aikoona vähä huonua. Heräälen melekeen tunnin väliin ja ku nukahran, niin kattelen painajaasia. Mukaveet olla jalakeella ku yrittää väkisin nukkua. Kyllä se uni sauttaa (= saavuttaa) johonaki kohtaa taas.

Isäntäki tais nousta jo ennen kahareksaa. Käytihin ensi töiksi kaupas hakemas vähä täyrennystä jääkaappihin.

Orottelin nurmikon kuivamista ja menin perkoohommihin, ku aurinko paistoo ja oli suorastansa kuuma päivä. Ei ollu tarkootus ottaa urakkaa, mutta vähä iski sellaanen ahaneus, jotta mä vielä tämän ja tämän ja ku ei tierä, minkämoiseksi sää taas muuttuu…

Sain peraattua altahan ympäryksen. Se on ollu tosi huonolla hoirolla ja vaikka kukat on tykänny olla siinä ja ovat kasvanehet tiheeksi, niin aina se heinä johonki välihin sopii juurensa lykkäämähän. Mutta ku ei niihin taharo päästä käsiksi rusikoomatta kukkia. Välillä tuli harvennettua vähä kukkakasvustoaki, ku ei eroottanu, mikä varsi on minkäki kasvin.

Tein pätkätöitä: sangoollinen moskia ja huilitauko. Pelekästänsä tuosta penkistä keräsin nelijä sangoollista. Puoli tuntia per sangoollinen. Seuraavaksi siirryyn pioonin juurelle. Se oli onneksi palijo heleppoot homma.

Mutta sitte alakooki työmaa, ku menin perkaamahan syreeniairan juurta. Enkä saanu vasta ku tien puolen peraattua. Mutta seki rupiaa jo paikka paikoon olemahan niin tihiä, jottei enää kovin palijo kasva rikkaruohoja. Aina kumminki jotaki nypittävää löytyy.

Viireltä ehtoopäivällä sain sen homman tehtyä ja päätin, jotta eikähän se ny piisaa tältä päivää.

Tuli siinä perkoohommis samalla toristettua, jotta kyllä mä oon aiva vietävän syötävä. Meirän markin paarmat ja sääsket voi vaikka toristaa… 😀

Suihkun kautta kortisoonituupille ja voiretta paukamihin. Kyllä ne siitä rauhoottuu.

Jotta tälläänen juhannusauttu meillä. 

Hilijaasta taas

Meilla oli Viivi yökyläs viimme viikonlopun, ku emäntänsä oli mökkeelemäs kaverien kans.

Vettä satoo yli 60 mm kaikkiastansa, mutta onneksi aina välillä piti sen verran taukuaki, jotta päästihin Viivin kans lenkille. Se on ny viimme aikoona viettäny niin palijo aikaa meillä, jotta ei se ollu moksiskaa, vaikka piti jäärä meille yöksi. Saunoomaski se oli meirän kans. Ylälauteella luonnollisesti, se kun tykkää lämpöösestä.

Ku Viivi oli hajettu pyhänä ehtoopäivällä kotiansa, mä rupesin tekemähän raparperipiirakkaa. Kesän ensimmäästä sellaasta, muuten. Ihan vain sen takia ku poika oli flikkakaverinsa kans tulos tänne muutamaksi päiväksi. Muutenki yritin hemmotella ruaalla niitä, vaikka miniänalaku on kuulemma hyvä keittämähän – ja minä en niinkää.

Aina tuntuu, jotta aiva liika vähä niitä kerkiää nähärä. Niillä on omat menot ja kaverit, joittenka työnä pitää käyrä ku tänne tuloovat. Tänään lähtivät ajelemahan takaasi päin. Täälä alakoo vesisaret ku olivat lähärös. Toivottavasti pääsöövät turvallisesti perille.

Musta on vissihin tulos vanha ja höperö, ku tuntuu joka kerta aina vain haikiemmalta ku nuoret lähtöö täältä omihin kotiihinsa.

Juhannus meillä vanhoolla variksilla menöö täs kotona niin ku mikä tahansa pyhän aika. Hyvää juhannusta kaikille!

Martta Salmela-Järvinen: Tuhannen tarinan talo

Kirija on siskoon jäämistöstä. Näyttääs olevan kirijaston poistokirijoja.

Kirijan kieli tuntuu kovin vanhahtavalta, vaikka se on kirijootettu 1980. Kattelin Wikiperiasta tietua kirijaalijasta. Hän oli syntyny 1892 ja tämä näyttääs olevan hänen viimmeesin kirjansa ku hän on kuollu 1987.

Kirijas tutustutahan Iltasen vanhaankorin asukkahisihin Rauhan kautta. Rauha nimittään päättää muuttaa vanhaankotihin miehensä rakentamasta taloosta, johona asuu hänen lisäksensä ainut poika Pekka perheenensä. Rauha alakaa kaivata omaa tilaa Pekan perheen kasvaes.

”Rouva Lindemarkin ympärille kerääntyneet säädyllisten tapojen kannattajat, jotka pääasiassa olivat pitäneet huolta siitä, että lempiväisten seurustelu ja kohtaamiset nähtiin, olivat syvästi loukkaantuneina päättäneet ryhtyä toimenpiteisiin. Tai oikeastaan rouva Lindemark päätti, muut senkun vaan myöntelivät. Eihän tuollainen ”suhde” vanhainkotiin sopinut. Tosin ei ihan tarkkaan tiedetty, millainen se oli ja jos jotain kuvitelmien perusteella siitä pääteltiin, niin ei lopputulosta kehdattu oikein selvin sanoin ilmaista. Mutta näkihän sen että läheisiä olivat. Kävelivät ihan kylki kyljessä neiti Lahtisen käsi lujassa otteessa Forsmanin kädessä. Ja tietysti neiti Lahtinen nähtiin pääsyyllisenä kaikkeen. Tietäähän sen, tuollainen vanhapiika, joka mielestään on vielä nuorikin, tälläilee tukkansa ja vaatteitaan, taitaa vielä maalata naamaansakin, tekee itseään tykö miehille. Nälässä itseään kiusaa, että pysyy noin hoikkanakin. Kuuluu olleen entinen ompelija, ties häntä vaikka olisi entinen tarjoilija tai joku muu sellaisen epäilyttävän ammatin harjoittaja. Varoja sillä on, nätit huonekalut eikä tarvitse mitään avustuksia.”

Taru Väyrynen: Pimeän pelko

Linnansalmen nuorisokoris (= nuorisokodissa) asuu viis nuorta ja työntekijöötä on viis plus yks työharijoottelija.

Erään välikohtauksen jäläkihin yks nuorista, Pyry, teköö ittemurhan imppaamalla.

Pyryn kuolema kärijistää (= kärjistää) jo ennestänsäkki huonon ilimapiirin. Johtaja teköö ratkaasunsa ja ilimoottaa, jotta loput nuoret sijootetahan uurestansa ja henkilökunta lähtöö puimahan työilimapiiriasioota terapiaviikonloppuhun. Ja ku nuorisokoti taas aukaastahan, sinne otetahan aiva uuret asukkahat.

Viikonloppu tuo palijastuksia ja aika suuria päätöksiä ja muutoksia monellekki. 

Mia Vänskä: Saattaja

Uus kirijaalijatuttavuus. Ja muutenki vähä eri tyyppistä kirijallisuutta ku tavallisesti.

Tää kertoo Liljasta, joka saa kylläksensä pettävästä miehestänsä ja palaa takaasi kotiseurullensa. Hänen vanha kototaloonsa on tullu justihin myintihin ja Lilja päättää ostaa sen. Erelliset asukkahat on lähteny sieltä aika kiiruhulla pois. Remonttiki on jääny kesken.

Syyki seleviää pian, ku taloos alakaa tapahtua kummia. Valot räpsyy, peilis vilahtaa jotaki, vaikka ketää muita ei pitääsi taloos olla ku Lilja ja kellarihuonehen laattiahan ilimestyy aina vain uurestansa lätäkkö.

Ikäviä asioota tapahtuu muutenki: naapurin vanha rouva puukootetahan ja Lilja löytää äiteensä tuolta kellarihuonehesta jonkimoisesta koomasta. Liljan tehtäväksi tuloo se, mikä äiteeltä jäi kellaris kesken.

Tää oli aluuksi niin jännittävä kirija, jotta mulle tuli ihan unihin. 

Täynnä ku Turusen pyssy!

Eileen soiteltihin Raijan kans ja torettihin, jotta tälle päivälle on luvattu vesisaretta eikä Viivi torennäköösesti tuu hoitohon. Voitaas mennä syömähän.

Mentihin Pancho Villahan – ja voi poijat, jotta me syötihinki! Ja istuttihin taas toimittelemas monta tuntia.

Eikä siinä vielä kaikki (ostosteeveestä lainattua): Raija halus tarijota jäläkiruaan Mallan Makees, etenki kun mä en ollu koskaa käyny sielä, kuullu vain kuinka sitä on kehuttu. Mä olin varma, jotten jaksa syörä enää yhtää murua, mutta niin vain meni isoo satsi Pavlovaa teen kans. Nymmä kohta varmahan kuolen yliravittemuksehen…

Mutta ei se mitää, mailmaa taas parannettihin oikeen urakalla. Mulle ainaki teköö aina niin hyvää saara toimitella Raijan kans.

Niin – ja sitä vettä. Sitä on piisannu koko päiväksi. Seittemähän mennes oli tullu jo 21 mm.

Pian pitää mennä reppuostoksille

Tänään isoovelii täyttää Ruottis 70 vuotta. Sattunehesta syystä meillä ei ny ollu varaa lähtiä syntymäpäiville. Lähärätin kumminki 7 punaasta ruusua. Onnea, Erkki!

Puolilta päivin mulla oli se kouluutushaastattelu. Sehän ei menny – sekää – ihan niin ku Strömssöös…

Ensinnäki paikka oli mulle outo ja yllätys oli, jotta sielä oli vielä opiskelut täyres vauhris ja piha täynnä autoja. Aikani katteltuani sain auton parkkihin perimmääsen rakennuksen pihalle. Sieltä mä sitte lähärin hortoolemahan ja kattelemahan sitä aulaa, mihinkä mun käskettihin mennä. Mä jäin sen oven likelle, mistä mä tulin sisälle. Siinä näytti olevan muitaki haastateltavia ja yks haastattelija kysyy, kellekkä oon menos ja sanoo, jotta mun haastattelija on tulos vähä myöhemmin.

Siinä mä istuun orottelemas kaikes rauhas. Johonaki vaihees totesin, jotta kello on 10 minuuttia yli kaharentoista, muttei haastattelijaa vain näy. Samas se kumminki tuli kysymähän mua nimeltä ja oonko tulos haastatteluhun. Oli kuulemma käyny jo aikaasemmin kattelemas mua, mutta istuun sellaases paikas, jotta olin jääny pylyvähän taa lymyhyn (= piiloon). Olin kuulemma tullu väärästä ovesta – pääovi oli käytävän toises pääs. Mun olis pitäny olla sielä aulas orottamas.:D 

Eikä se haastattelukaa alaannu kovin lupaavasti. Nimittään se sihteerin ammattitutkinto, jonka työkkärin kouluutusneuvoja mulle neuvoo, oliki tarkootettu työskäyville ja koulupäiviä oli vain n. 2/kk. Se ei täytä päätoimisen opiskelun ehtoja ja niin ollen en olsi voinu sitä suorittaa päivärahalla.

Mikäs sitte neuvoksi? Onneksi kouluuttajalla oli esittää mulle vaihtoehto, joka täyttää päätoimisen opiskelun eherot. Kaiken lisäksi sillä puolella on joskus jopa työpaikkoja auki. Torettihin seki kouluuttajan kans, jotta niis tehtävis ei välttämätä ikä oo huono asia, joskus jopa voi olla toisikki päin.

Ja tämä kouluutus täyrentää oikiasti mun omaa iankaikkisen vanhaa kouluutusta. – Mistä tuliki mielehen: ku kouluuttaja katteli mun toristukset, se tuumas kauppiksen päättötoristuksen kohoralla, jotta muuten hyvä paperi, mutta Pönkä allekirijoottajana. Mä olin vähä ymmälläni ja ajattelin, jotta mitähän sillä on Pönkää vastahan. Mutta sitte se lisäs kommentin ”Vanha.” No niinhän se on. 35 vuotta vanha. Sitte se nauroo, kun se näki mun Scheideggerin konekirijootusopiston paperin, jotta ”Näitä ei enää useen tuu vastahan.”

Yllätys oli suuri, ku mun tällä haastattelulla valittihin suoraa opiskelemahan. Koulu alakaa 14.9. Jos mun pää ottaa riittävästi uutta tietua vastahan, niin tavoottehena oli 13.6.2017 saara kätehen taloushallinnon sihteerin tutkintopaperit.

Oon täs piruullu, jotta mun täytyy ny lähtiä hankkimahan vaalianpunaanen Hello Kitty -reppu ittelleni, ku musta kerran tuloo taas koululaanen. Pitää vain äkkiä käyrä kaupoolla, jottei ekaluokkalaaset kerkiä vierä kaikkia. 😀