Työn juhulaa

Näin viimme yönä painajaasia ja uni oli levotoonta. Nousinki jo seittemän jäläkihin ylähä. Isäntä kömpii pian perästä. Alootettihin aamu käymällä ruokakaupas.

Ja koska vappu on työläästen juhula, päätin työllistää itte itteni. Vaihroon vaattehet ja rupesin imuroomahan. Isäntä painuu kartanolle omihin hommihinsa. Tietää jo, jotta ku mä siivuan, niin silloon on pareet pysyä pois tieltä ku mä oon aina silloon häjyllä päällä. Mä inhuan siivuamista! (Ja sen on meillä näkööstäki.)

Kun sain enimmät villakoirat kesytettyä, tein ruaan ja heti syönnin jäläkihin alakasin pesöhön klasia. Se mun on pitäny teherä jo vaikka kuinka kauan, mutta se kuuluu kotitöis samahan katekoriahan (= kategoriaan) ku siivouski. Inhokkihommaa.

Olin kumminki saanu hyvän vinkin: tuulilasinpesunestehellä tuloo klasit kerralla kirkkahiksi. Ja se oli torella hyvä niksi! Kiitos siitä. Pistin pullollisen Lady Lasolia ja kaks pullollista vettä ja sillä samalla vetellä sain pestyksi kaikki klasit.

Tai no, emmä ihan kaikkia klasia pesny. Osa jäi täs vaihees kokonansa pesemätä, osasta pesin vain ulukopuolen, osasta lisäksi sisäpuolen ja vain muutamasta välipinnat. Mutta kyllä ny on sitte mukava ku tietää, jottei sitä hommaa taas hetkehen tartte teherä ja klasiista kattoes suorastansa häikääsöö. 😀

No, on nuos jo sitä vikaa, jotta lämpöelementit on alakanu harmaantua. Ne ei kirkastu, vaikka kuinka pesis. Se harmaus on sielä elementin sisällä.

Nyt on kantapää ja jalaan ulukosyrijä sitte niin kipiät, jottei palijo kärsi kävellä. Mutta ompahan mulla aikaa niitä lepuuttaa.

Jääkaapis olis pullo kuohuvaa. Raija toi sen mulle syntymäpäivälahajaksi. Ei vielä yhtää napsaa suu sen perähän, mutta eihän sitä tierä, jos vaikka sitte saunan jäläkihin jo janottaas. Muuten vappu menöö meillä niin ku kaikki muukki pyhänaijat, täs kotona.

Hyeonseo Lee: Seitsemän nimen tyttö – Pakoon Pohjois-Koreasta

Hyeonseon vanhemmat oli kohtuuhyvis asemis ja elämä aika turvattua ja vakaata. Varsinki ku ei muusta tienny.

Mutta teini-iäs Hyeonseon usko ainuahan virallisehen totuutehen alakaa rakoolla. Hän ihimettelöö, mitenkä on maharollista, jotta mailman parahas maas perheetä kuoloo karuulle (= kaduille) näläkähän ja ihimisiä telootetahan julukisesti.

Hyeonseon koti oli Kiinan vastaasella rajalla Hyesanis. Valtiootten välis oli vain joki, jonka pystyy kahalaamalla ylittämähän.

Moni kävi kauppaa kiinalaasten kans – laittomasti tietysti – ja seikkaalumieliset nuoret kävi useen salaa Kiinan puolella. Hyeonseon kaveriki yritti houkutella tätä mukahansa, mutta Hyeonseon äitee kielsi.

Asia jäi kumminki kutkuttamahan Hyeonseon mielehen, ja 17-vuotiahana hän päätti lähtiä yksin käymähän Kiinan puolella. Hän ajatteli, jotta 18 täytettyänsä hän on täysi-ikäänen ja rangaastus kiinni jääres on silloon kovempi ja lisäksi hän oli menos jatkamahan opintojansa eikä sen jäläkihin enää tulisi maharollisuutta.

Lähtiesnänsä hänellä ei ollu tarkootus loikata, mutta päästyänsä Kiinan puolelle, hän päätti lähtiä käymähän isän serkun ja tämän vaimon työnä Shenyangis. Hän viihtyy sielä niin pitkähän, jotta lopulta tajus palaamisen olevan maharotoonta.

Hän tuli ikäänku puolivahingos loikanneheksi nuoren huolettomuurella ja ajattelemattomuurella. Ja vasta siinä vaihees hän käsitti, mitä on oikiastansa tullu teheneheksi.

Lukiesnani hänen kuvauksiansa Pohojoos-Koreasta mä ensi ajattelin, jotta tää on ku jostaki hyvin kaukaasilta aijoolta, mutta kyllä se kertoo ihan lähihistoriasta. Paikka paikoon piti oikeen äänehensä lukia isännälle ku ei ittekkää tahtonu uskua lukemaansa. Suosittelen!

TE-info

Tänään mulla oli työkkärin infopäivä. Oon ne samat litaniat käyny kuuntelemas ennenki.

Ainut uus asia oli, jotta sieläki on persoonan treenaaja (personal trainer), jonka kans voi käyrä parin kuukauren aijan sellaasen intensiivivalamennuksen, mihinä kartootetahan nykyynen osaaminen, maharolliset päivitystarpehet osaamisehen, kattellahan sopivia työpaikkoja, käyrähän läpi hakemuksen ja CV:n tekua, valamistautumista haastatteluhun ja jonsei tärppää, niin jäläkikätehen vielä puirahan, mikä meni pielehen.

Piti täyttää lomake, mihinä kysyttihin, mikkä te-palaveluusta ittiä kiinnostaa. Parin viikon sisällä ottavat yhteyttä ja tarkastetahan työnhakusuunnitelma niiren tietojen pohojalta.

Vähä vain tuli nykki sellaanen syyllinen olo, ku patistettihin olemahan niin kovin aktiivinen; pommittamahan itte työnantajia ja kyselemällä vaikka kuukausittaan, joko ne nyt huoliis töihin… Mä oon niin vanhanaikaanen, jotta tuollaanen aktiivisuus kuullostaa mun korvis melekeen akressivisuurelta (= aggressiivisuudelta). Sitä paitti mua ittiä ärsyttääs, jos joku jankkaas joka kuukausi samaa asiaa. Vaikutus olis torennäköösesti justihin päinvastaanen ku oli tarkootus.

Joo, ja kyllä mä tierän, jotta työnhaku on myintityötä, mutta myiminen ei oo ikänä kuulunu mun vahavuuksihini. Enkä mä mahara mitää sille, jotta on vain menny usko siihen, jotta enää saisin töitä. Ei oo pitkähän aikahan ollu eres hajettavia paikkoja. Ja vaikka oliski, niin heleposti asennootuu jo etukätehen, jottei kumminkaa pääse.

Ai niin – oli sielä toinenki uus tieto. Palakkatuen prosentit: alle vuoren työttömänä ollehille 30%, yli vuosi 40% ja yli kaks vuotta 50%.

Verotusmatematiikkaa, osa 2

Lähärettihin heti aamusta käymähän verotoimistos niitten isännän mätkyjen takia. Reilun puoli tuntia saatihin orotella virkaalijan puheelle pääsyä.

Asialle oli seliitys, mutta perusteluja en huomannu kysyä. Kattelin sitte netistä lisätietua. Verokortin veroprosentilla ei oo kuulemma mitää tekemistä työttömyyspäivärahan verootuksen kans. Työttömyyspäivärahaa verootetahan rankemmin. (Hyvä ku selekis mulle tuoki asia. Yli kolomekymmentä vuotta oon luullu, jotta se prosentti koskoo kaikkia tuloa.)

Mutta ei. Sitä käytetähän vain ja ainuastansa ansiotulon verootukses. (Työttömyyspäiväraha on varmahanki sitte ihan ansiotoonta/ ansaattematoonta tuloa?)

Verohallinnon sivuulla nimittään oli selevitys, jotta työttömyyspäiväraha on etuus, ja sen takia sen verootuskäsittely on aiva oma juttunsa. (Mutta mistää ei ilimene, kuinka se lasketahan.) Perustehena oli se, jotta siitä ei voira teherä mitää vähennyksiä.

Se oli mun mielestä aika ristiriitaasta. Jos palakkatuloprosentti on jo lähtökohtaasesti pieneet ja sitte siihen saa vielä vähennykset lisäksi, niin mitenkä sillä voi perustella työttömyyspäivärahan korkiemman veroprosentin?

Ja seki oli mun mielestä ristiriitaasta, jotta otsikkona oli ”Ansiopäiväraha verotetaan palkkatulona”. (Ku justihin virkaalija meille selevitti, jottei palakkatulon ja työttömyyspäivärahan verootus on kaks aiva eri asiaa.) Ja jotta työttömyyskassa pirättää verokortin mukaasen veron, mutta kumminki vähintään 25%. Käsi ylähä, jonka verokortis on perusprosentti yli 25!

Viimme vuorelta työttömyyskassat on vieny 20% verua päivärahasta eikä se riitä verottajalle. Tänä vuonna, ku veroprosentti on 25,  sen kuulemma pitääs ny piisata. (Onko jonku muun ryhymän tuloveroprosentti nousnu viirellä prosenttiyksiköllä viimme vuoresta?)

Aina vain vahavemmin tuntuu siltä, jotta työtöön on yhteeskunnan loinen, jota pitää kurittaa kaikella lailla. Sillä mehän tää maa ollahan varmahan ajettu tähän kestämättömähän kestävyysvajeehin ja nyt se yritetähän maksattaa meillä. Tokikaa me ei olla ainuuta maksumiehiä. Niitä on kaikki muukki yhteeskunnan elätit: äitiyspäivärahalaaset, eläkelääset, Kelan päivärahoolla tai työmarkkinatuella elävät…

Asiahan ei tietysti mulle kuulu, mutta kysyn vaan, jotta onkahan ministerien ja kanisterienki (lainaus Rölliltä) kaikki etuuret kovemmalla verootuksella?

Sapettaa niin saakuristi, jottei oo tosikaa! Mun pienehen (tosi pienehen) maalaasjärkeheni ei maharu, jotta ku tulot putuaa, niin verootus kovenoo.

Onneksi!

Aamulla en meinannu uskua silimiäni, ku maa oli valakoosna. Varmahan viis senttiä oli tullu lunta yön aikana ja lisää sateli koko aijan. Tosin aika pian se muuttuu rännäksi eikä ny ehtoopäivällä oo enää ku vähä rippeetä jälijellä.

Ensimmäästä kertaa pitkähän aikahan sain syrämmestäni huokaasta, jotta onneksi ei tartte lähtiä töihin. Varsinki ku autos on jo kesärenkahat alla.

Hyvin pian havaattin, jotta oli toinenki onneksi-asia. Nimittään se, jotten oo vielä korijannu lintujen ruokia pois. On kyllä käyny ruokintapaikalla sellaanenki kuhina, jotta oon seisonu klasin ääres varmahan usiamman tunnin niitä vahtaamas.

Aamulla siinä oli viis punatulukkua (kolome koirasta ja kaks naarasta), kolome peippua, kaks punarintaa, kaks keltasirkkua, viherpeippoja, talitiaasia, sinitiaasia ja varpuuset vielä lisäksi. Tosin peippojen ja punarintojen aika meni enemmän keskinääses kahinoonnis ku syöres.

Ehtoopäivällä siihen tuli taas uus laji: punakylykirastas. Niitä oli peräti nelijä kappalesta. Samahan aikahan oli mustarastasnaaras, peipot ja vihervarpuuset.

Hyönteessyöjille mulla ei valitettavasti oo mitää tarijota. Niillä raukoolla on kovat aijat ku ei näillä keliillä juuri ötököötä näy.

Tänään oli taas vaihteeksi soppapäivä ja pistän ny tämänki reseptin tänne, kun siitä tuli vahingos ihan hyvää. (Jopa isäntä kehuu.) Alakuperäänen ohojet on Yhteishyvän Ruoka-leherestä lokakuulta 2013 (Sakea jauheliha-kaalikeitto), mutta mä vähä muutin sitä – nimiä myören.

 Kaali-papusoppa

 

  • 1 rkl öljyä
  • 1 sipuli
  • 400 g jauhelihaa
  • jauhelihamaustetta
  • paprikajauhetta
  • Sambal Oelekia
  • 700 g kaalia
  • 16 dl vettä
  • 1 fondikuutio
  • 1½ tl suolaa
  • ripaus pippurirouhetta
  • 1 laakerinlehti
  • 1 tlk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
  • 3 rkl tomaattisosetta
  • 1 rkl soijakastiketta

Suikaloi kaali. Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli öljyssä paistinpannulla. Lisää jauheliha ja ruskista. Mausta jauhelihamausteella, paprikajauheella ja Sambal Oelekilla.

Kiehauta kattilassa vesi ja fondikuutio. Lisää joukkoon kaali ja mausteet ja keitä n. ½ tuntia. Lisää joukkoon jauheliha ja jatka keittämistä, kunnes kaali on kypsää. Lisää joukkoon pavut kastikkeineen sekä soijakastike. Keitä vielä muutama minuutti.

Mä itte asias unohrin laittaa niin tomaattisosehen ku laakerinleherenki, mutta kuvittelen, jotta ne sopiis hyvinki tähän.

Puna-asuuset

Talavi senku yrittää aina vain pitää pintansa. Yöllä on pakkaasta ja päivälläki hitelöö välillä lunta. Pikkulinnut siitä viis veisaa. Ne on suunnattomasti ilahruttanu mua tänään.

Ensi tuos ruokintapaikalla oli kaks punarintaa. Niitä ei oo kovin useen täs näkyny. Ehtoopäivällä oli punatulukkupariskunta. Ja niitten lisäksi vielä monen monta muuta ilahruttajaa; viherpeipot, vihervarpuuset, talitiaaset, sinitiaaset, pikkuvarpuuset ja varpuuset.

On niitä mukava kattella! Tosin yhyren ruokinta-automaatin jo vein pois. Toisekki lähtöö kun nää vierahat saa ne ensi tyhyjennettyä.

Jean-Louis Fournier: Isi, mihin mennään?

Kirijoottaja on ranskalaanen kirijaalija ja elokuvantekijä. Hän on kirijoottanu tämän kirijan kaharelle kehitysvammaaselle poijallensa Mathieulle ja Thomasille, vaikka poijat itte ei kirijaa koskaa pysty lukemahan. Poikien jäläkihin heille syntyy vielä terve tyttö, Marie.

Paikootellen hyvinki mustan huumorin läpi tuloo isän tuska kaikesta, mikä poijilta jää kokematta. Ei tuu valamistujaasia, ei ihastuksia, rakkauksia, häitä. Mutta poijista ei tuu myöskää rikollisia, he pysyyvät viattomina koko elämänsä.

Suru siitä, mikä häneltä isänä jää kokematta poikien kans. Ei mennä koskaa yhyres elokuvihin, hän ei voi lahajoottaa heille luettavaa tai tutustuttaa musiikkihin, ei ihaalla maisemia… Poijat ei tuu kyselemähän häneltä asioota. Ainua kysymys heirän perhees on Thomasin kysymys ”Isi, mihin mennään?” Sitä kysymystä hän toistaa aina koko automatkan aijan.

Mathieu kuoloo 15-vuotiahana kolome päivää hänelle teheryn skolioosileikkauksen jäläkihin.

Kaikesta huolimatta tämä kirija on omalla laillansa hyvin kaunis ja paikka paikoon jopa runollinen.

Täs pieni pätkä sitä mustaa huumoria, mikä varmasti on yks seleviytymiskeino raskahas tilantehes, mutta joka myös uppos mun huumorintajuhun:

Sataa. Josée palasi lasten kanssa tavallista aikaisemmin kävelyltä ja syöttää nyt Mathieuta.

En näe Thomasia. Menen eteiseen. Siellä on Thomasin kurapuku naulaan ripustettuna. Se on koholla, siinä näkyy yhä vartalon muoto. Palaan lastenhuoneeseen ankaran näköisenä

”Josée, miksi ripustit Thomasin naulakkoon?”

Hän katsoo minua ihmeissään.

Jatkan vitsiä: ”Ei lasta tarvitse ripustaa naulaan vaikka se onkin vammainen.”

Josée ei mene hämilleen, vaan vastaa:

”Annetaan hänen kuivua siinä hetken. Hän oli likomärkä.” 

(Josée on kotiapulaanen.)