Vanhenemisesta

Mulla oli oikiasti hauskaa, ku keksiin näitä. Kieli poskes, mutta ihan tosisnani kumminki. Ja vaikka nää on kirijootettu sinä-muoros, niin kyllä ne kertoo ihan musta ittestäni. Voi sanua jotta lähestulukohon kaikki.

Tieten tahtoen en oo kenenkää tekstiä lainannu, mutta varmasti sieltä löytyy sellaasia, jokka joku muu on keriinny kirijoottaa ensi – ja palijo paremmin. Ne on vain sitte jääny itämähän mun päähäni ja mä kuvittelen ny itte ne keksineheni.

Vanhenemisesta

 Muutos

  • Asunto, joka lapsiperheen arjessa tuntui riittämättömältä, on nyt aivan liian suuri, etenkin siivotessa.
  • Valitat, ettei elämässäsi ole väriä. Rinnuksiltasi löytyy kuitenkin koko ruokalistan värikirjo.
  • Nuorena uuvutit itsesi jatkuvalla ahkeroinnilla. Nykyään pelkkä ajatus ahkeroinnista saa sinut uupumaan.
  • Sinusta on tullut pehmeämpi. Valitettavasti vain päästäsi ja vartalostasi.
  • Sitä mukaa kuin vartalosi piirteet käyvät yhä epätarkemmiksi, luonteenpiirteesi puolestaan kärjistyvät.
  • Lähes joka viikko on aamu, jolloin päätät aloittaa uuden, terveellisemmän elämän. Huonon muistisi ansiosta olet jo aamupäivään mennessä unohtanut päätöksesi.
  • Limboon et enää taivu, mutta rimanalitukset onnistuvat yhä.
  • Terävän älyn sijaan olet saanut terävän kielen.

Elämä

  • Olet oppinut elämäsi aikana paljon. Kun vain muistaisit, mitä.

Fysiikka

  • Tunnet tarvitsevasi silmälaseja nähdäksesi tarkemmin. Ensin yrität muistella, mihin ne jätit. Niitä etsiessäsi huomaat, että ne ovatkin olleet päässäsi koko ajan.
  • Kengännauhojen solmiminen käy urheilusuorituksesta. Siitä selvittyäsi olet hikinen ja hengästynyt ja sykkeesi on ainakin 120.
  • Alat arvostaa korkeahkoja, tukevia istuimia. Houkuttelevan upottavaan sohvaan istuuduttuasi et ole enää ollenkaan varma, pääsetkö siitä ylös ilman nosturia.
  • Ei ole olemassa niin pientä ponnistusta, etteikö sitä voisi tehostaa ähkäisyllä.
  • Tunnet itsesi paremmin. Etenkin rankan liikuntasuorituksen jälkeen.
  • Rasituksesta palautuminen kestää kauemmin. Vastapainoksi väsyt sentään entistä nopeammin.
  • Asettuessasi selinmakuulle vatsasi ei enää painu kuopalle. Rinnat sen sijaan valahtavat kainaloihin.
  • Peiliin katsoessasi huomaat kasvonpiirteiden veltostuneet. Pudistat epäuskoisena päätäsi ja seuraat järkyttyneenä vielä viiden minuutin kuluttua leukahelttojen heilahtelua.
  • Peilikuvasi näyttää harmaankalpealta; hiukset, kulmat, silmät, iho, huulet. Epäilet, että sinulla on harmaakaihi.
  • Ihosi kimmoisuus on kadonnut. Tyynyt jäljet poskessasi kavaltavat sinut vielä pari tuntia päivänokosten jälkeenkin.
  • Hormonitoiminnan muuttuessa ihokarvoituksen kasvu lisääntyy. Olet harkinnut oman partakoneen hankkimista.
  • Huultesi täyteläisyys on kadonnut. Hyvitykseksi olet saanut sitä runsain mitoin muualle kehoosi.
  • Ennen olit kurvikkaampi. Nykyisin kumpareisempi.
  • Istuessasi katsot syliisi kummeksuen. Jotain on muuttunut. Sylissäsi on vähemmän tilaa, koska vatsasi on valloittanut puolet sylistäsi.
  • Tunnet rajasi. Unohdat vain välillä, miten paljon ne ovat laajentuneet.
  • Varot käsien kohottelua ja etenkin vilkuttamista. Allien heilahtelu aiheuttaa nimittäin ympäristöönsä pienoisen tuulenpuuskan.
  • Seuraksesi tuppautuu pientä kremppaa. Ennen kuin ehdit iloita yhden parantumisesta, toinen alkaa jo ilmoitella olemassaolostaan.
  • Rinnassasi roihuaa yhä. Tunnet sen parhaiten silloin kun närästää.
  • Selkäsi ei kestä pitkään kumarassa olemista. Ei se kyllä kestänyt nuorempanakaan.
  • Vihlovan hampaan pitäisi olla sinulle oikeastaan iloinen asia. Sehän vain muistuttaa, että sinulla on edelleen omat hampaat suussa.
  • Huomautat puolisollesi kuorsaamisesta. Seuraavana yönä heräät omiin korahduksiisi.
  • Tulet humalaan entistä helpommin. Krapulat sen sijaan ovat entistä vaikeampia.

Ruoka

  • Tiedät kyllä, miten paljon kaloreita mikäkin ruoka sisältää. Ihmettelet silti yhä, miten pieneen suklaakeksiin niitä on saatu mahtumaan enemmän kuin isoon kulholliseen salaattia.
  • Ennen sait syödä mitä vain pelkäämättä lihomista. Nyt pelkkä ruokamainoksen näkeminen tuo pari lisäkiloa.

Vaatteet

  • Vaatekaapistasi löytyy vuosikertoja aina 80-luvulta saakka. Mutta ei mitään tältä vuosikymmeneltä.
  • Et enää yritä muokata itseäsi sopimaan vaatteisiin. Nykyiset materiaalit venyvät kyllä sinullekin mahtuviksi.
  • Valitset vaatteesi ja kenkäsi mieluummin mukavuuden kuin kauneuden perusteella.
  • Uskotko pystyraitojen hoikentavan? Vaatesuunnittelijat eivät tunnu olevan samaa mieltä. Miksi muuten ”isojen tyttöjen” paidoissa raidat ovat vaakasuunnassa?

Mukavuudenhalu

  • Kotisohvan kutsu voittaa melkein kaikki muut kutsut.
  • Sinusta on tullut laiska. Avaat mieluummin jääkaapin kuin siivouskomeron.

Ikä

  • Et muista ikääsi laskematta sitä syntymävuodestasi. Tyydyt noin-arvioon.
  • Syntymäpäivänä iällä ei ole merkitystä. Kunhan kakku vain on hyvää.
  • On vanheneminen silti hauskaakin. Itsensä tekeminen naurettavaksi on yhä helpompaa.
  • Tarvitset kaikkeen tekemiseesi enemmän aikaa. Vain vanheneminen tuntuu sujuvan entistä nopeammin.
  • Vanheneminen on syvältä. Mutta se loppuu noin parin metrin syvyydessä.

maaliskuussa 2016

Anne Saari

 

Mainokset

Torey Hayden: Auringonkukkametsä

Tää on Haydenin kirijoosta ainua lukemani, joka ei oo suoraan hänen työstänsä erityyslasten paris, vaan ihan romaani, mutta kumminki hän on tähänki tuonu sen psykolookisen puolen.

Kirijan päähenkilö on aikuusuuren kynnyksellä oleva Lesley. Perheesehen kuuluu isä Cowan, äiti Mara ja pikkusiskoo Megan. Äitee pyörittää perhettä mielensä mukahan. Sananmukaasesti, sillä unkarilaassyntyysehen Marahan sota-aika on jättäny hirvittävät jälijet. Ei fyysisesti, vaan psyykkisesti: Lebensborn ja Ravensbrück. (Itte asias ku kävin Wikipediasta kattomas, niin sielä mainittihin näin: ”Torey Haydenin 1984 kirjoittama romaani The Sunflower Forest (Auringonkukkametsä, suomennettu 1996) pohjautuu Lebensborn-ohjelmaan ja siinä mukana olleiden ihmisten kertomuksiin.”

Cowan yrittää teherä aina niin ku Maralle on parasta. Jos Mara ei viihry yhyres paikas, yritetähän saara rahaa sen verran kasahan, jotta voirahan muuttaa johonki muolle. Cowanin on kuitenki käytävä töis ja Maran olles huonos kunnos, on Lesleyn jäätävä pois koulusta äiteensä seuraksi. Mara menöö aina vain huonompahan kuntohon ja lopulta tilanne riistäytyy täysin käsistä.

Lesley päättää ottaa etääsyyttä ja lähtiä Walesihin ettimähän tuota Auringonkukkamettää, mihinä Mara on kertonu ollehensa onnellisimmillansa. Matka on sekä hyvä että huono. Lesley paiskii töitä maatilalla, asustaa ränsistynehes mökis, mihinä isä ja äiteeki asuuvat soran jäläkihin. Mutta kesän lopulla Lesley pettyy, kun hän saa kuulla äiteestänsä asian, joka pistää ihan uutehen valohon ainaki kaikki äiteen kertomukset ihanasta Auringonkukkamettästä. 

Lottovoittajan akka

Oon täs ny jo vähä toista viikkua totutellu olemahan lottovoittajan akka. Isäntä nimittään voitti kaharella peräkkääsellä kierroksella 10 € kummallaki kertaa (4 oikeen).

Sijootusvaikeuksien kans täs on ny taukkaaltu, mutta sitte isäntä päätti, jotta pistetähän raha poikimahan: uus lotto vetämähän ku vanhasta loppuu virta. Ollahan nimittään lotottu kahta riviä (yks rivi kummaltaki) kymmenen viikon kestolottona. Voitoolla saarahan justihin uus kustannettua.

Mä puolestani oon saanu ny pitkästä aikaa taas kauppaa aikaaseksi. Rasalaasten romulaaris ei mun tavaroolle näy olevan kysyntää, niin pääryyn yhyrelle toisellekki fb-kirpparille, johona on tästä lähikunnista ja -kaupungiista väkiä.

Eileen soviin yhyrestä kanavatyötaulusta kaupat, se hajettihin ehtoopäivällä ja äsköön hajettihin seinäkello. Oikeen piristää, jos vähitellen sais näitä tavaroota nurkistansa pois.

Pari laiskaa ajatusta

Mä en oo yli puolehen vuotehen kirijoottanu mitää. Nyt tuli pari sellaasta ajatusta, jokka ei antanu rauhaa ennen ku pistin (= laitoin) ne ylähä. En kyllä tierä, minkä tähäre, mutta kumminki.

Amebat
Ajatukset 
liikkuvat päässäni
kuin laiskat
amebat.

~ Anne Saari ~

***

Elämän näytöksessä

Elämän näytöksessä
kuolemalla on aina
eturivin paikka.

~ Anne Saari ~

Positiivista

Jottei tää mee aiva marajamiseksi, niin on mulla jotaki positiivistaki pitkästä aikaa.

Sain maanantaina vihiroon ja viimmeen päivärahan. Iloonen yllätys oli se, jotta se tuli melekeen täytenä. En ollu muistanukkaa, jotta siihen on lisätty se 279 euron suojaosa, jonka ylittävältä osalta vasta vähennetähän päivärahoja. Mun kolomen päivän palakka ylitti tuon rajan 4,41 eurolla. Päivärahasta nipistettihin sen takia 0,11 eurua/päivä. Näin ollen perun pahat puheeni pätkätöiren kannattamattomuuresta.

Sain Tokmannilta myös toristuksen tuolta työkokeeluaijalta. Pyysin sitä viimme viikolla ku tajusin, jottei mulla oo mitää paperia, millä toristan olleheni sielä. Ainuastansa mun oma merkintä CV:s. Pyysin, jotta jos eres puolet mun suusanallisesti saamastani palauttehesta pitää paikkansa, niin saa laittaa myös arvioonnit: Työtaito hyvä, käytös kiitettävä ja vielä eriksensä myymäläpäällikkö oli laittanu kommentin: ”Erinomainen, oma-aloitteinen työntekijä, suosittelen.” 😀

Mihinkä kaikki katos?

Oon tänään pohtinu sitä, mihinkä kaikki katos? Innostus ja inspiraatio. Elämännäläkä. Ja katosko ne kaikki samalla ku työpaikkaki?

Ennen mulla oli ireoota ja intoa ja kaikennäkööstä mielenkiinnon aihetta enämmän ku aikaa. Nyt olis aikaa, mutta mikää ei enää kiinnosta.

En enää aktiivisesti kattele eres työpaikkailimootuksia. Luotan siihen, jotta työpaikkavahti ne mulle ilimoottaa, jos sellaasia ilimaantuu. Oon antanu periksi siinä suhtees. En enää usko uuren työpaikan löytymisehen.

Mietiin, jotta onko tämä jopa jonkinasteesta masennusta. Vai onko musta tullu vain vanha? Päivä toisensa jäläkihin kuluu iliman, jotta mä saisin mitää aikahan.

Risto Joutjärvi: Valvojana naisten erityistyöleirillä – Saara Tuukkasen muistelmat 1943-1944

Saara Tuukkanen oli vastavalamistunu sosiaalikasvattaja kun hän huomas leheres työpaikkailimootuksen, johona Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö haki nuoria, kouluutettuja naisia erityystyöleirien työnvalavojiksi. Saarasta työ ministeriön alaasuures kuullosti hienolta. Hän haki paikkaa ja sai sen.

Ensimmäänen työpaikka oli Heinävedellä. Mettäleiri, johona asuttihin teltoos ja leirille lähetetyt naiset käyy mettätöis tekemäs halakomottia.

Saara oli nuori ja kokematoon ja työpaikka tuotti pienoosen kulttuurishokin naisten kielenkäytön ja johtajan arvaamattoman, epäoikeurenmukaasen ja diktaattorimaisen käyttäytymisen takia.

Leirille joutumisehen oli monia syitä: rikoksia, irtolaasuutta, prostituutiota tai väärä rotu vaikka vain johonaki sukutaustalla.

Kaikki leirihin liittyvät asiat oli määrätty salaasiksi. Saaraa vaivas vuosikymmenet tuo salaaleminen, kunnes hän vähä ennen vuonna 2011 tapahtunutta kuolemaansa päätti lopettaa vaikenemisen ja kertua kokemuksistansa. Hänen poikansa on Saaran muistelmien perusteella kirijoottanu tämän kirijan tarinan muotohon.

Virallisesti näitä leiriä ei oo tainnu olla olemaskaa, koska minkäämoista arkistotietua niistä ei kuulemma löyry. 

Saima Harmaja: Palava elämä

Leenan suosituksesta pääryyn laihnaamahan tämän kirijan. Ihan hirmuusesti en oo lukenu Harmajan runoja ku joitaki yksittääsiä, varmahan niitä tunnetuumpia. Leena oli itte vasta aloottanu tämän kirijan, kun se sitä mulle suositteli. Ihasteli, kuinka jo 12-vuotiahana Harmaja on osannu kirijoottaa niin hyvin.

Kirija on koostettu Harmajan päiväkirijatekstiistä, runoosta ja kirijehistä. Lukeminen oli raskasta, lähinnä sen takia, ku jotenki mä kauhiasti eläyryyn nuoren Saiman mielenliikkeehin. Yhtenä päivänä oltihin niin onnellista ja seuraavana päivänä itkettihin silimät päästä. Se otti lukijanki voimmille.

Hän tuskaali kirijoottamisen kans. Hyvä palaute sai hänet uskomahan omihin kykyyhinsä, mutta seuraavana päivänä hän taas epääli omaa osaamistansa ja sitä, onko hänellä mitää annettavaa ihimisille. Jumalayhteyttäki Saima haki välillä epätoivoosesti. Yhtenä päivänä hän oli uskosnansa vahava ja varma, seuraavana rukooli vahavistusta uskollensa, jonka tunsi horijuvan.

Lisäksi oli kaikki fyysiset sairauret, jokka verootti hänen vointiansa. Saima vietti palijo aikaa sairaaloos ja parantoloos.

Eikä hänen rakkauselämänsäkkää ollu kovin onnellista.

Saima Harmaja syntyy 8.5.1913 ja kuoli vajaan 24 vuoren iäs keuhkotautihin 20.4.1937.

Saima rakasti luontua, tarkkaali sitä ja kuvaali kaunihilla sanoolla. Perhe oli kaikki kaikes ja kaikesta päätellen sisaruksilla oli hyvin läheeset välit. Jopa velijensä kans hänellä oli tiivistä kirijeenvaihtua. Pikkusiskoo Kirsti on koonnu tämän kirijan. Isoosiskoo Outi menehtyy vain reilu vuosi ennen Saiman kuolemaa ja pian sen jäläkihin Saiman sulhanen purki heirän kihilauksensa.

Jo nuorena Saima tuntuu osaavan eritellä omat tuntehensa ja ajatuksensa hyvin tarkkanäköösesti ja kypsän tuntuusesti. Sitä ihaalin.

Vanhemmat ei aluuksi ollenkaa ymmärtäny Saiman palavaa halua kirijoottaa, vaan olivat sitä mieltä, jotta justihin kirijoottaminen teköö hänet sairahaksi. Saima itte oli sitä mieltä, jotta se teköö sairahaksi, jonsei hän saa kirijoottaa.

Ensimmääsen runokirijansa Huhtikuun, hän sai julukaastuksi jo kouluikääsenä. Sen jäläkihin vielä tuli kaks runokirijaa Sateen jälkeen ja Hunnutettu sekä Saiman kuoleman jäläkihin julukaastu Kaukainen maa.

On ihan sama, mistä kohorasta tämän kirijan aukaasoo, niin teksti on kauttaaltansa yhtä kaunista ja maalaalevaa. Täs teillekki vähä maistiaasia:

1926, 2.12. Torstai.

Ei, mutta onko todella joulukuun toinen päivä. Aika on mennyt suorastaan uskomattomalla vauhdilla. Voitko uskoa: 3 kuukautta 3 päivää sitten olin maalla. Se oli tuo uskomattoman ihana päivä. Ensin aamulla kasteiset lehdet kimmelsivät metsässä, kultapiiskut koristivat koivikkoamme kuin syksyn kuningattaret. Minä muistan, kuinka järvi hohti kirkkaansinisenä ja kutsuvana koivunrunkojen lomitse, kun aamulla seisoin parvekkeella harjaten tukkaani auringonpaisteessa. Ja sitten päivä! Silloin menin yksinäni metsään sieniä poimimaan (en löytänyt ainoatakaan). Kaikki oli märkää öisen sateen jälkeen, katajat kylpivät sadepisaroissa, märkä sammal suuteli paljasta jalkaani ja syksyn kullankeltaiset kirkasväriset lehdet peittivät tuttuja polkuja. Puolukat kiilsivät punaisina kuin veripisarat varpujen ja sammalen lomitse. Kaikkialla oli upeaa loistoa ja syksyn kirkkautta, tuuli kuiskaili kuusten latvoissa ja aurinko kultasi koivujen rungot.

Läpi meni!

Tänä ehtoona oli hykieeniapassin jäläkimmäänen kurssiehtoo ja koe. Kysymykset oli vaikiempia ku harijootuskysymykset. Sielä oli muutama sellaanenki kysymys, joittenka aiheesta ei ollu puhuttu kurssilla mitää. Piti sitte vain mennä vähä arvaamalla ja päättelemällä.

Kokehet tarkastettihin saman tien ja iloonen yllätys oli, jotta sain kaikki 40 vastausta oikeen. Passi ja toristus on siis tulos postitse johonaki vaihees.

Kyllä mä toki ”opiskelinki”. Joka päivä luin aineeston kertahallensa läpi ja kävin Eviran sivuulla hakemas vielä vähä lisätietojaki.