Ittesäälistä tilitystä ja pelekoja

Ani pisti taas ajatuksia liikkeelle tällä plokikirijootuksellansa.

Rupesin pohtimahan asiaa omalta kohoraltani ja totesin, jotta mä oon jämähtäny 90-luvulle. Aikahan, jolloonka kännykät alakoo ohittaa lankapuhelimet ja saatihin ensimmäänen tietokones, jolla sai tosi hitahan yhteyren moreemilla (= modeemilla) puhelinlinijoja pitki. Cd:t alakoo vasta hilijoollensa tulla C-kasetten tilalle, tv-ohojelmat nauhootettihin VHS-kasetiille… Kaikki sen jäläkeenen tekniikka on menny multa totaalisesti ohi.

Kun mun vanha puhelimeni alakoo syksyllä tulla tiensä päähän, mä olsin halunnu siirtyä nykyaikahan ja kokeella älypuhelinta. Mutta ku oma mukula sanoo, jotta et sä pärijää sellaasen kans, niin mä uskoon ja ostin kiltisti vain vanhanaikaasen näppäänpuhelimen. Tietokones on pöytämallia, vierastan jopa läppäriä. Ku isäntä viimmeeksi vaihtoo television, mä en eres yrittäny kytkiä sitä. Poika sai laittaa piuhat paikoollensa ja hakia kanavat. Kaukosäärintäkää en oo opetellu käyttämähän ku vasta nyt, ku oon ollu kotona ja aluuksi kattelin älyttömät määrät älyttömiä ohojelmia, joita piisaa (= riittää) aamusta asti. En osaa käyttää Spotifya, puhelintilantehesta johtuen mullei tietystikkää oo Whatsapia ja mitä kaikkia niitä onkaa. En eres tierä!

Yhtenä päivänä löysin poijan tapletin (= tabletin) ja pistin sen latauksehen ajatuksella, jotta nythän mä opettelen sitä käyttämähän. Ja pah! Eihän se tietystikkää toimi, kun ei oo SIM-korttia. Enkä tierä, mitä sellaanen tulis kustantamahan. Ja sitte jo ajattelin, jotta minkä tähären mä eres tarttisin toista laitetta, kun mulla kerran on tämä kones. Eipähän tuu roikuttua niin palijo netis ku pitää varta vasten aina aukaasta kones. Siltiki tuloo notkuttua konehella tuntitolokulla päivittään. Jos mä tartten herätystä, sitä ei anna puhelin, vaan vanhanaikaanen kellorario.

Tätä kaikkia pohtiesnani iski peleko – oonko mä yhtä jäläkihinjääny työrintamallaki? Tulin siihen tuloksehen, jotta aiva varmasti. Mä oon vuositolokulla teheny työtäni samalla lailla ja melekeen samoolla työkaluulla. Ei meitä kouluutettu enkä oo itte kouluuttautunu millää lailla. Oon vissihin ollu niin varma omasta työpaikastani, jotten kuvitellu enää tällä ikää olevani täs tilantehes. Kai mä luulin joskus pääseväni tuosta työstä eläkkehelle.

Seuraavaksi mä huomasin pohtivani, kuinka pelijättää, jos ei enää pääsekkää töihin. Tai jos pääsöö… Osaanko mä enää mitää, mitenkä sopeutua uutehen työhön, työpaikkahan, työkaveriihin… Koenko mä aina vain olevani ulukopuolinen. Saako enää muuta ku pätkätöitä, saako niitäkää… Näitä pelekoja alakoo putkahrella yks toisensa jäläkihin. Työmatkakki hirvittää, ku en oo juurikaa ajanu sen jäläkihin ku jäin kotia. Enkä sitä ennenkää ku lähinnä töihin ja kauppahan ja vanhaankorille. Jos oon joskus käyny ittekseni kaupungilla, oon jättäny auton kaupungin lairalle parkkihin ja kävelly siitä.

Ja ku kerran alakasin kaiken mailman asioota pyörittelemähän, niin mietiin sitäki, jotta onko musta enää ylipäänsä mihinkää. Sen vajaan 14 vuoren aikana, minkä olin erellisellä työnantajalla, en juurikaa sairastellu. Muutaman päivän kaiken kaikkiansa. Nyt, tämän viimmeesen vuoren aikana oon rotunu (= potenut) jos mitä vaivaa. Oikiastansa tuntuu siltä, jotta ku yks paikka paranoo, niin toinen on jo tulos kipiäksi. Onko tästä enää suunta vain alahappäin?

Peilistä mua kattoo ihiminen, joka on vanhennu enämmän ku vuoren kerrallansa. Mistä päästähän taas siihen aiheesehen, jotta kuka se on, joka on laiminlyöny mun hoitamiseni? Niin, kerta! En oo liikkunu, syön epätervehellisesti, oon päästäny itteni läskistymähän, en hoira hiuksiani, en ihuani, en kynsiäni. En oo ostanu uusia vaattehia, koska koen, jotten tartte, ku ei oo mitää menojakaa. Ja sitäpaitti tällääsen sutjakan hylykehenmuotoosen yllä ei mikää näytä miltää. Aiva sama siis vetää niitä vanhoja, rauskoja (= rikkinäisiä) rytkyjä yllensä. En kerta kaikkiaan enää piittaa ittestäni. Olis heleskutinmoinen työmaa saara ruorittua ittensä taas siihen kuntohon, jotta eres kehtaas mennä töihin.

Oliskahan täs ny tarpeeksi nillitystä yhyrelle kertaa? Nää ajatukset rysähti ittellekki vähä yllätyksenä. Anteeksi ja kunnioottava kumarrus sulle, jos jaksoot lukia tänne asti.  

3 thoughts on “Ittesäälistä tilitystä ja pelekoja

  1. Rehti, avoin tilitys! Oon aika varma, ettet ole pelkojen kanssa ollenkaan yksin. Joku mulle jo ehti sanoakin, että pistäisin pystyyn pelokkaiden tätien somekoulun, jossa opeteltaisiin hommat kuntoon. Ei mikään huono idea. Tuntuu, että tässä huimassa kyydissä tippuu tosi nopeasti kärryiltä. Onneksi se kärryille kiipeäminenkin tapahtuu kyllä aika sukkelaan, kun vaan ylitää ekat kynnykset!

  2. Ihana tilitys! Anteeks et mie jossakii kohtii vähä naurahteli, mut vaa siit syyst et ol nii mukavast kerrottu. Itteenikkii tuost löysi, viimesee apaut 7 vuotee ajanu auto kevvääl ja syksyl n. 3½ km matka. Ku vietii mopo talvisäilöö tai haettii sielt, toisee suntaa ain sulho ajo. Uus auto 4 kk vanha, en oo ajanu metriikää, mut osasi mie kojelauva näytölt navikaattosri ohjelmoija 😀 Älypuhelime kans oo sinut. Syön terveellistä ruokaa, mut liia vähä, liia pitkät ruokavälit, ruokii jääp vällii. Ulkoilenkii, mut läskilöist päätelle liia vähä. Töihi ei tarvii ennää männä, ei oo ikäväkkää, työkavereita o välil vähä ikävä, mut ainha mie voi kipasta cittarii haleja hakemaa, ku tuos kadu toiselpuolel on. Prismaskii o sokosmarketi ajoilt entisii työkavereita, yks ain hihkasoo Vuokkis ja hali päälle 😀

Vastaa käyttäjälle Timo Lampi Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.